VALTIOVARAINMINISTERIÖ TILASTOKESKUS TULOSSOPIMUS VUODELLE 2004 Valtiovarainministeriö ja ovat sopineet Tilastokeskuksen toiminnan ja talouden puitteista vuodelle 2004 jäljempänä esitettävällä tavalla. 1. Vuosien 2004-2008 strategiset tavoitteet Strategisten tavoitteiden toteuttamisesta sovitaan tarkemmin vuosittaisilla tulossopimuksilla. 1.1. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus huolehtii tietovarantonsa relevanssista ja laadukkuudesta tuottamalla voimassa olevien EU-säädösten ja sitoumusten sekä keskeisten kansallisten tarpeiden edellyttämät tilastot ja palvelut sekä karsimalla sellaista, mikä on menettänyt merkitystään. Tilastojen ajanmukaistukset toteutetaan. Perustietojen saanti turvataan. 1.2. Suoritteet ja palvelukyky 1.2.1. Asiakasvaikuttavuus varmistaa ministeriön kanssa rahoituksen mm. uusien EU vaatimusten, muiden kansainvälisten sopimusten ja kansallisten tarpeiden johdosta aiheutuville toiminnan laajennuksille; toimii siten, että sen tunnettuus ja myönteinen julkisuuskuva säilyvät edelleen hyvänä. Tiedonantajien vastausmotivaatiota ylläpidetään myös huolehtimalla heidän tietosuojastaan kaikissa tiedonkäsittelyn vaiheissa; pyrkii käytettävissään olevilla keinoilla vaikuttamaan kansainvälisen, erityisesti Euroopan tilastojärjestelmän kehittämiseen siten, että tilastoja kehitetään koordinoidusti päällekkäistä tilastointia välttäen ja siten että tilastojen laadinnan menetelmällinen itsenäisyys säilyy. Suomalaisen tilasto-osaamisen tunnettuutta kansainvälisessä tilasto-yhteistyössä edistetään sekä toimii tilastoalan kansallisena yleisviranomaisena ja kehittää kansallista tilastotointa laadukkaana, tehokkaasti ja yhtenäisin toimintatavoin toimivana kokonaisuutena. selkiinnyttää palveluvalikoimaa sekä kehittää tuotteita ja palveluja asiakaslähtöisesti yhteistyössä muiden Suomen virallisen tilaston tuottajien ja muiden sidosryhmien kanssa; kehittää asiakassuhteita ja asiakastuntemusta tavoitteena yhtenäisesti palveleva sekä
2 1.2.2. Toiminnan laatu kehittää verkkopalveluja keskeisenä tilastotiedon jakelukanavana. Maksuttomana julkispalveluna tarjotaan keskeiset yleisen yhteiskuntatilaston tiedot vähintään nykyisessä laajuudessa. nostaa toiminnan kokonaislaadun Euroopan laatupalkintotasolle. 1.3. Toiminnallinen tehokkuus 1.3.1. Voimavarat ja tehokkuus 1.3.2. Prosessit ja rakenteet huolehtii toiminnan taloudellisuudesta ja voimavarojen parhaasta mahdollisesta kohdentamisesta; parantaa tuottavuuttaan sekä kehittää maksullista palvelutoimintaa ja pyrkii kasvattamaan tuottoja kannattavuudesta huolehtien; suunnittelee prosessit toimintavarmoiksi, tehokkaiksi ja tietojen yhteiskäyttöä tukeviksi. Välineistöä yhtenäistetään ja käytetään standardeihin perustuvia ratkaisuja. Tietoturvan taso pidetään koko toimintaketjussa korkealla; rakentaa palveluprosessin tehostamiseksi tuotantomallin, joka perustuu tietovarasto-ajatteluun. Koko tuotantoketjussa, mukaan lukien sisäiset tukipalvelut, lisätään tietoverkkojen käyttöä; parantaa prosessien hallintaa ja dokumentaatiota sekä huolehtii tietojen arkistoinnista tulevaa käyttöä varten; parantaa kehittämistoiminnan tuloksellisuutta sekä luopuu keskuskoneesta niin nopeasti kuin se voimavarojen puitteissa on mahdollista. 1.4. Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen kehittää toimintaansa oppivana organisaationa pitämällä avainosaaminen ajan tasalla ja kehittämällä henkilöstön osaamista tavoitteellisella koulutuksella, työssä oppimisen avulla sekä huolehtimalla osaamisen siirrosta ja perustehtävän suorittamisen kannalta välttämättömän tieteellisen osaamisen ylläpidosta ja lisäämisestä; kehittää työyhteisön hyvinvointia, työn organisointia ja työilmapiiriä yhteistoiminnallisesti sekä huolehtii sisäisestä synergiasta ja kehittää ammattitaitoista esimiestyötä ja johtamista sekä
3 huolehtii kilpailukyvystään työnantajana sekä jatkaa palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmän kehittämistä kannustavammaksi ja strategisia tavoitteita paremmin tukevaksi. 2. Vuoden 2004 tulostavoitteet 2.1. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2.2.Suoritteet ja palvelukyky 2.2.1. Asiakasvaikuttavuus 2.2.2. Toiminnan laatu 2.3.Toiminnallinen tehokkuus 2.3.1. Voimavarat ja tehokkuus Tuotetaan nykyisin voimassa olevien EU-säädösten ja -sitoumusten sekä kansallisten tarpeiden edellyttämät tilastot ja palvelut. Toteutetaan tilastojen välttämättömät ajanmukaistukset ja jatketaan meneillään olevia EU-hankkeita sovittujen siirtymä-aikojen puitteissa. Jatketaan kasvihuonekaasujen kansallisen inventaariolaitoksen perustamistyötä. Jatkuvaluonteisesti parannetaan tietovarantojen monikäyttöisyyttä menetelmätyöllä, käsitteitä ja luokituksia standardoimalla ja aineistoyhdistelyillä. Tunnettuus ja julkisuuskuva pyritään säilyttämään vähintään nykyisellään. Toteutetaan EU-velvoitteet kärkimaiden joukossa. Järjestetään rotaatioperiaatteen mukaisesti Pohjoismainen tilastokokous. Tuotetaan liitteessä mainitut suoritteet. Palveluvalikoimaa uudistetaan ja päällekkäisyyksiä karsitaan. Lisätään verkkopalvelujen käyttöä tilastotiedon keskeisenä jakelukanavana. Kehitetään tuotekehityksen menettelytapoja. Parannetaan erityisesti avainasiakkaiden palvelua. Asiakastyytyväisyys pidetään vähintään nykyisellään. Toimitaan viraston hyväksymien palvelulupausten mukaisesti. Tiedot julkistetaan etukäteen ilmoitettuina ajankohtina. Toiminnan parantamista jatketaan Euroopan laatupalkintokriteerein. Tilastotietojen tuotannon yksikkökustannukset ja kiinteiden kustannusten osuus pidetään vuoden tasolla. Tuottavuus kasvaa keskimäärin 2 prosenttia vuodessa vuosina -2005. Selvitetään, voidaanko Tilastokeskuksen eri toimintoja edelleen tehostaa ja kustannuksia alentaa esimerkiksi toimintoja alueellistamalla.
4 2.3.2. Prosessit ja rakenteet Osallistutaan erikseen sovittavalla tavalla tuottavuusohjelman sekä hallinnolliseen infrastruktuuriin sisältyvien hallinnonalatason kehityshankkeiden valmisteluun ja toteutukseen. Selvitetään, miten ja missä aikataulussa voidaan toteuttaa Tilastokeskuksen palvelutuotantoa ja sisäisiä prosesseja koskevien verkkopalvelulinjausten mukainen investointiohjelma ja hankintasuunnitelma. Maksullisessa palvelutoiminnassa tavoitteena on 3 vuoden keskimääräinen 100 prosentin kustannusvastaavuus vuosina -2005 1. Vuoden 2004 käyttöjäämä on noin 15 prosenttia tuotoista ja ylijäämä 0 prosenttia tuotoista. Tietovarasto-ajatteluun perustuvan tuotantomallin kehittämistä jatketaan seuraavien vuosien ajan. Samoin jatketaan systeemityön menetelmien kehittämistä. Tavoitteet: - vuoden 2006 loppuun mennessä kaikilla lomakkeella tietoja antavilla on myös sähköisen tiedonsiirron mahdollisuus, - julkaisutuotannon digitalisointia jatketaan vuoteen 2006 saakka. - Ideal Datacomia käyttävät tietojärjestelmät uudistetaan ja siirretään avoimeen ympäristöön vuoden 2004 loppuun mennessä. Muilta osin keskuskoneesta arvioidaan voitavan luopua vuoden 2009 lopussa. Sähköisen asioinnin tietoturvallisuutta parannetaan. Tilastojen valmistumisnopeus säilyy nykyisellään. 2.4. Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Dokumentaatiota ja arkistointia parannetaan. Työ jatkuu useita vuosia. Henkilöstön osaamista kehitetään osaamisstrategian linjausten mukaisesti lisäämällä sisäistä liikkuvuutta, kouluttamalla ja parantamalla urasuunnittelua sekä huolehtimalla osaamisen siirrosta. Palkkaus- ja palkitsemisjärjestelmiä kehitetään käytettävissä olevien voimavarojen puitteissa. Johtamista ja esimiestyötä kehitetään. Työyhteisön hyvinvointia parannetaan yhteistoiminnallisesti toteuttamalla mm. Kaiku-ohjelman tavoitteita. 1 Investoinnit ja tuotekehitys otettu huomioon.
5 3. Sopimuksen voimassaolo ja seuranta Tämä sopimus on voimassa vuoden 2004 loppuun. Sopimuksen edellytyksenä on, ettei sopimus ole ristiriidassa eduskunnan ja valtioneuvoston päätösten kanssa. Tämän tulossopimuksen toteutumista käsitellään kesäkuussa ja lokakuussa pidettävissä valtiovarainministeriön ja Tilastokeskuksen yhteisissä seurantakokouksissa. Koko vuotta tarkasteleva seuranta on huhtikuussa 2005. Suoritteita ja muita tunnuslukuja koskevat indikaattorit ovat liitteenä 1. Helsingissä, 22 päivänä joulukuuta VALTIOVARAINMINISTERIÖ TILASTOKESKUS Ulla-Maj Wideroos Ministeri Juhani Turunen Alivaltiosihteeri Heli Jeskanen-Sundström Pääjohtaja Jarmo Hyrkkö Ylijohtaja
6 Tilastokeskuksen toimintaa kuvaavia indikaattoreita Arvio 2.1 Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Tilastotuotanto Tietovarannot - valmistuneet tietovarannot, kpl 168 164 164 165 170 - tietovarantojen vuosittainen tietomäärä (milj. tietoa) 6 345 6 774 6 870 7 005 7 070 - säännöllisesti tuotettavat tietovarannot, kpl 144 153 157 161 166 - säänn. tietovarantojen vuosittainen tietomäärä (milj.tietoa) 6 017 6 756 6 840 6 915 6 968 Suoran tiedonkeräyksen tietojen osuus säänn. tuotetuista tietovarannoista % 1).. 2 2 - Haastattelupalvelut - haastattelua, kpl/vuosi 340 000 360 000 367 000 Tunnettuus ja julkisuuskuva Leikkeiden lkm 3 329 3 292 3 140 - - niistä kriittisiä, % 3,4 2,5 2,0 - Kansainvälinen vaikuttavuus 2004 EU-säädökset - voimassa olevat 189 207 229 - - toimintavuonna valmistuneet 18 22 28 - EU-raportointi ja KV-kyselyt, kpl 608 659 720 641 659 Kansainväliset tilastoalan kokoukset ja virkamatkat - EU-virkamatkoja 334 342 290 - - EU-kokouksia (joihin TK osallistui) 263 273 234 - - näistä Suomessa 14 10 13 - - ulkomaan virkamatkoja yhteensä, lkm 705 658 602 - - kokouksia ulkomailla (joihin TK osallistui) 444 415 406 - Kansainvälinen konsultointitoiminta - osaprojekteja yhteensä, lkm 53 44 39 - - matkoihin osallistuneita henkilöitä 78 93 74-2.2 Suoritteet ja palvelukyky Asiakasvaikuttavuus Julkaisunimikkeet Säännöllisesti ilmestyvät 114 106 110 105 99 - vuosijulkaisut, kpl 81 75 79 74 71-1/4-vuosijulkaisut, kpl 17 16 17 17 14 - kuukausijulkaisut, kpl 16 15 14 14 14 Epäsäännöllisesti ilmestyvät julkaisut 45 36 28 21 21 Julkaisunimikkeitä yhteensä, kpl 159 142 138 126 120 Internet-julkaisuja (painetun PDF vastine), kpl 18 24 36 48 48 Julkaisujen levikki, kpl 2 ) 73 318 61 585 55 000 55 400 laskee Tietopalvelu - StatFin taulukoita, kpl 343 394 390 360 ennallaan - StatFin soluja, milj. kpl 647 567 575 570 ennallaan - Vierailijoita, kpl/kk 3).. 12 571 14 000 kasvaa - vierailijoita Internet-sivuilla kpl/vko 4) 15 435 20 854 kasvaa 28 535 kasvaa - Internet-tiedostohaut, tekstisivut, kpl/vrk 30 529 43 892 kasvaa 54 798 kasvaa - Internet-tiedostoja palvelimella tekstisivuja, kpl (HTML) 24 500 29 800 36 000 33 000 kasvaa Kirjaston palvelut - lainamäärät, kpl 20 910 16 360 22 000 22 000 ennallaan - tiedonhaut, kpl 16 384 14 211 17 500 17 500 ennallaan - jäljenteet, kpl 32 585 23 388 30 000 30 000 laskee Lehdistötiedotteet, kpl 296 299 293 279 ennallaan Tiedotepoikkeamat, kpl 57 51 35 - - niistä myöhässä olevia, kpl 21 21 12 - Asiakaspalautteen määrä, kpl 320 213 338 - - niistä kriittisiä % 40 34 26-2001 2002
7 Arvio Maksullisen toiminnan suoritteita - myyntitapahtumia, kpl 33 840 25 432 25 230 - - asiakasorganisaatioita, lkm 7 737 9 159 8 900 - - asiakaskoulutus, koulutettavapäivää 808 660 676 kasvaa - verkkopalveluiden käyttäjäsopimuksia, kpl 939 1 602 1 810 kasvaa - Altika, tietoa/kunta.. 711 000 747 000 kasvaa - Astika, aikasarjoja 58 000 66 000 69 600 kasvaa - erityisselvitykset, toimituksia 1 145 1 100 - - rekisteripalvelut, toimituksia 1 269 1 100 - - haastattelupalvelut, toimituksia 70 60-2.3 Toiminnallinen tehokkuus Voimavarat ja tehokkuus Kustannukset Tuotteet ja palvelut 24 849 26 506 26 850 26 850 27 550 Tietovarannot 24 359 23 863 24 150 24 150 25 450 Kokonaiskustannukset, 1 000 e 49 208 50 369 51 000 51 000 53 000 Kiinteät kustannukset, 1 000 e 13 615 13 894 ennallaan 14 100 ennallaan Kiinteiden kustannusten osuus kokonaiskustannuksista, % 27,7 27,6 ennallaan 27,6 ennallaan Tietovarantojen tietojen yksikkökustannukset (e/milj. tietoa) 3 839 3 523 ennallaan 3 448 ennallaan Kokonaistuottavuuden vuosimuutos ed. vuodesta, % 5) 1,3 0,1 2,0-2,0 Toimintamenomäärärahat, 1 000 e Talousarvio 34 384 36 458 36 533 36 533 40 599 Lisätalousarvio 994 1 518 Siirto edellisiltä vuosilta 5 742 4 323 2 800 3 043 3 800 EU-projektirahojen käyttö, milj. e 1,7 1,9 1,6 1,7 1,8 Investoinnit, milj. e 1,5 1,2 1,6 0,7 1,9 Maksullisen toiminnan tunnuslukuja - maksullisen toiminnan tuotot, 1 000 e 8 335 8 075 8 000 8 000 8 000 - toiminnan erilliskustannukset, 1 000 e 7 074 6 901 6 800 6 800 6 800 - käyttöjäämä, 1 000 e 1 261 1 175 1 200 1 200 1 200 - % tuotoista 15,1 14,5 15,0 15,0 15,0 - osuus yhteiskustannuksista, 1 000 e 1 252 1 223 1200 1 200 1 200 - kokonaiskustannukset, 1 000 e 8 326 8 123 8 000 8 000 8 000 - tuotot/kustannukset, % 100 99,4 100 100 100 Ylijäämä (+) / alijäämä (-), 1 000 e 9-48 0 0 0 - % tuotoista 0,1-0,6 0,0 0,0 0,0 - investoinnit % tuotoista 1,6 1,2 1,2 1,2 1,2 Prosessit ja rakenteet Säänn. ilmestyvien tilastojen julkistamisnopeus - vuositilastot, viikkoa 39,4 40,9 41,5 41,4 41,4 - neljännesvuositilastot, viikkoa 8,1 7,3 8,5 7,2 7,1 - kuukausitilastot, viikkoa 4,5 4,1 4,7 4,1 4,2 Sähköinen tiedonkeruu - sähköisen tiedonkeruun osuus kerättävästä tietomäärästä, % 1) 99 99,6 kasvaa - kasvaa - sähköisen tiedonkeruun osuus suoraan kerättävästä tietomäärästä, % 1) 71 95 kasvaa - kasvaa 2.4 Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Henkilötyövuodet 950 941 929 900 905 Opiskeluun käytetty aika, päivää/htv 8 6 7 kasvaa 2001 1) Pääasiallisen keruutavan mukaan tarkasteltuna vuodesta 2001 lähtien 2) Luku ei sisällä lehtien yksittäisiä irtonumeroita 3) StatFin-vierailujen mittausjankohtana on marraskuu 4) Internet-tietojen mittausajankohtana on viikko 46 (vierailijat, HTML-tiedot) 5 ) Luku perustuu Tilastokeskuksen tuottavuusmittarin tuloksiin, mittaria kehitetään edelleen. 2002 2004