RAAKAVEDENSAANNIN TURVAAMINEN STRATEGISESTI MERKITTÄVILLÄ POHJAVESIALUEILLA (RASTAS) -HANKE TUTKIMUSRAPORTTI POHJAVESIALUEEN GEOLOGISEN RAKENTEEN SELVITYS ILOLA-KUKK OLANHARJUN ALUEELLA Geologian tutkimuskeskus Etelä-Suomen yksikkö Maankäyttö ja ympäristö
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tekijät Ahonen, Jussi Valjus, Tuire KUVAILULEHTI Päivämäärä / Dnro 7.12.2011 / E/869/42/2007 Raportin laji Tilaustutkimus Toimeksiantaja RASTAS-Hanke Raportin nimi Pohjavesialueen geologisen rakenteen selvitys Ilola-Kukkolanharjun alueella Tiivistelmä Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) Etelä-Suomen yksikkö on tehnyt pohjavesialueen geologisen rakenneselvityksen Ilola-Kukkolanharjun alueelle vuosina 2010 2011. Tutkimusmenetelminä käytettiin kairauksia, maatutkaluotausta, painovoimamittauksia ja maastokartoituksia. Tutkimusalue on noin 5 kilometriä pitkä ja osa Kosken-Sulengon pitkittäisharjujaksoa, joka sijoittuu I ja II Salpausselän väliselle alueelle. Harju on tutkimusalueella noin 1,5 kilometriä leveä, mutta kapenee Valkjärven pohjoispään ja Kukonharjun kohdalla noin 500 metriä leveäksi. Muodostuman aines koostuu pääosin sorasta ja hiekasta. Harjun karkein soravaltainen ydinosa on syntynyt kalliopainanteen ohjaamana muodostuman länsireunaan.tutkimusalueen kallionpinnan korkeuserot vaihtelevat alle 60 metristä mpy:n hieman yli 140 metriin mpy. Tutkimusalueella sijaitsevat Kellolähde, Kirkonkylä ja Helvetinlähteen vedenottamot (Ilolanharju). Tutkimusalueen pohjavedenpinnan korkeus vaihtelee Kellolähteen noin 95 metristä mpy Kukonharjun pohjoisosan yli 120 metriin mpy.pohjavesivyöhykkeen paksuus vaihtelee tutkimusalueella nollasta lähes 40 metriin. Paksuimmillaan pohjavesivyöhyke on Kellolähteen ympäristössä. Tutkimusten perusteella tehtyjen laskelmien perusteella pohjaveden varastotilavuus Ilola-Kukkolanharjun alueella on noin 12,5 miljoonaa m3. Kukonharjun alueella kallio kohoaa hyvin laajalla alueella pv-pinnan yläpuolelle. Alue toimii kuitenkin merkittävänä pohjaveden muodostumisalueena, jossa muodostuva pohjavesi pääsee valumaan kallionpintaa pitkin varsinaiseen pohjavesivyöhykkeeseen.pohjavesi on tutkimusalueella lähteiden ja järvenrantoja lähialueita lukuun ottamatta vähintäänmetrin syvyydessä maanpinnasta, keskimäärin kuivakerroksen paksuus on 18 metriä. Harjuytimen kohdalla vajovesivyöhykkeen paksuus on yleisesti yli 30 metriä, ja harjuhuippujen kohdilla yli 40 metriä. Asiasanat (kohde, menetelmät jne.) Pohjavesialue, geologinen rakenneselvitys Maantieteellinen alue (maa, lääni, kunta, kylä, esiintymä) Etelä-Suomi, Päijät-Häme, Hämeenkoski Karttalehdet 2133 09, 2134 07 Muut tiedot Pohjavesialue: Ilola-Kukkolanharju (0428351), Arkistosarjan nimi - Arkistotunnus - Kokonaissivumäärä 17 s., 40 liites. Kieli Suomi Hinta - Julkisuus Julkinen Yksikkö ja vastuualue GTK ESY, VA 212 Hanketunnus 3533001
Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 0 Ilola-Kukkolanharju, Hämeenkoski 1. JOHDANTO 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 Aikaisemmat tutkimukset... 2 2 MAASTOTUTKIMUKSET 3 2.1 Maastokartoitus... 3 2.2 Havaintoputkiasennukset ja kairaukset... 3 2.3 Painovoimamittaukset... 3 2.3.1 Menetelmän perusteista... 3 2.3.2 Mittaukset ja tulosten tulkinta... 4 2.4 Maatutkaluotaukset... 5 3 MALLINNUKSET JA VISUALISOINTI 6 4 TULOKSET 7 4.1 Kallioperän koostumus, rakenne ja korkokuva... 7 4.2 Tutkimusalueen geologisesta rakenteesta ja syntyhistoriasta... 8 4.3 Pohjavedenpinnan taso, virtaussuunnat, pohjavesivyöhykkeen paksuus ja pohjavettä suojaavan irtomaakerroksen paksuus sekä kalliopinnan yläpuoleisen irtomaan paksuus... 9 5 YHTEENVETO 12 6 KIRJALLISUULUETTELO 14 LIITTEET Liite 1. Liite 2. Liite 3. Liite 4. Liite 5. Liite 6. Liitteet 7.1 7.26 Liitteet 8.1 8.7 Liite 9. Tutkimuskartta Maaperän korkokuvakartta Kalliopinnan taso Pohjavedenpinnan taso Pohjavesivyöhykkeen paksuus Pohjavedenpinnan yläpuolisen irtomaakerroksen paksuus Painovoimamittausten tulkintalinjat Havaintoputkikortit Yhteenveto pohjavesiputkiasennusten maalajihavainnoista Kansikuva: Yleiskuva harjun länsirinteestä Sipilänharjun kohdalta, Kuva GTK, Jussi Ahonen.
Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 1 Ilola-Kukkolanharju, Hämeenkoski 1. JOHDANTO 1.1 Yleistä Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) Etelä-Suomen yksikkö on tehnyt pohjavesialueen geologisen rakenneselvityksen Ilola-Kukkolanharjun alueelle vuosina 2010 2011. Ilola-Kukkolanharju on ensimmäisen luokan pohjavesialue (0428351), joka sijaitsee Hämeenkosken kunnassa. Rakenneselvitys on tehty osana Raakavedensaannin turvaaminen strategisesti merkittävillä pohjavesialueilla - hanketta. Rahoituksen hankkeelle on myöntänyt Päijät-Hämeen liitto. Rahoitus muodostuu EU:n (Euroopan aluekehitysrahasto), valtion ja hankkeeseen osallistuvien kuntien (mm. Hämeenkosken kunta) ja vesilaitosten osuuksista. GTK:ssa on tutkimuksen organisoinnista ja toteutuksesta sekä pohjavesialueen rakenteen mallinnuksista, niiden tulkinnoista ja tutkimuksen raportoinnista on vastannut geologi Jussi Ahonen. Painovoimamittauksista ja niiden tulkinnasta vastasi geofyysikko Tuire Valjus. Maatutkauksesta vastasi maanmittausinsinööri Juha Majaniemi. Kuva 1. Tutkimusalueen sijainti. Kartta GTK, J. Ahonen Tässä raportissa selvitetään tutkimusalueen kallionpinnan korkokuvaa, pohjavedenpinnan tasoa, harjun syntyvaiheita sekä maaperäkerrostumien rakenteen ja aineksen vaihtelua kairauksiin, painovoimamittauksiin ja pohjaveden pintatietoihin perustuen. Kallio- ja pohjavesipintamallit yhdessä maaperämuodostumien syntyvaiheiden tulkinnan kanssa luovat perustan alueen vedenjohtavuuksien ja pohjaveden virtauskuvan hahmottamiselle sekä mm. vedenhankintapaikkojen ja
Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 2 Ilola-Kukkolanharju, Hämeenkoski pohjavesialuerajausten määrittelylle. Tiedot palvelevat myös pohjavettä uhkaavissa onnettomuustilanteissa tarvittavien toimenpiteiden suorittamista ja ennakoimista. Rakennetutkimuksella tuotettua tietoa voidaan jatkossa hyödyntää myös pohjaveden virtausmallien laadinnassa. 1.2 Aikaisemmat tutkimukset Tutkimuksen tausta-aineistona on käytetty sekä seuraavia geologisia selvityksiä että pohjaveden hankintaan ja suojeluun liittyviä hydrogeologisia ja teknisiä erillisselvityksiä: Backman, Birgitta; Lahermo, Pertti; Väisänen, Ulpu; Paukola, Tarja; Juntunen, Risto; Karhu, Juha; Pullinen, Arto; Rainio, Heikki; Tanskanen, Heikki 1999. Geologian ja ihmisen toiminnan vaikutus pohjaveteen: seurantatutkimuksen tulokset vuosilta 1969 1996. Geologian tutkimuskeskus. Tutkimusraportti 147. Espoo: Geologian tutkimuskeskus. 261 p Paavo Ristola Oy. Hämeenkosken ja Kärkölän pohjaveden suojelusuunnitelma, 2005 Kukkonen, M.; Mäkilä, M.; Grundström, A.; Herola, E. 1988. Koski Hl. Maaperäkartan 2133 09 1:20 000 selitys. Kukkonen, M.; Kokko, J.; Taka, M. 1985. Etola. Maaperäkartan 2134 07 1:20 000 selitys. Lehijärvi, Mauno 1962. Kärkölä. Kallioperäkartan selitys 1: 100 000, 2133. 26 p Lipponen, Annukka. Päijänne-tunnelin ympäristögeologia ja riskit. Suomen ympäristö 525 Kallioperäkarttojen (1:100000), maaperäkarttojen (1:100000 ja 1:20000) ja maastokartan (1:20000) lisäksi käytettävissä oli pohjavesipintahavaintoja alueella sijaitsevista pohjaveden tarkkailuputkista (ympäristöhallinnon POVET-järjestelmä).
Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 3 Ilola-Kukkolanharju, Hämeenkoski 2 MAASTOTUTKIMUKSET 2.1 Maastokartoitus Tutkimusalueella tehdyllä maastokartoituksella muodostettiin yleiskäsitys tutkimusalueen geologisista ja hydrogeologisista olosuhteista. Maastokartoituksella tehtiin geomorfologiset pintahavainnot tutkimusalueen keskeisiltä osilta. Myös kalliopaljastumista ja maa-aineksen otosta sekä niiden laajuudesta tehtiin havaintoja. 2.2 Havaintoputkiasennukset ja kairaukset Tutkimusalueella tehtiin maaperäkairauksia ja havaintoputkiasennuksia toukokuussa 2010 yhteensä seitsemässä tutkimuspisteessä. Kairaukset tehtiin FCG Finnish consulting Group Oy:n toimesta GM100 kairauskoneella. Kairauspisteet suunniteltiin painovoimamittausten tukipisteverkkoa ja pohjavedenpinnan havainnointia silmällä pitäen. Asennuskohteet tarkastettiin maastossa ennen kairausten aloitusta. Maaperäkairausta ja kalliovarmistusta tehtiin yhteensä noin 195 metriä ja pohjaveden havaintoputkia asennettiin viisi (yhteensä noin 150 m). Putket varustettiin suositusten mukaisesti (Arjas 2005) metallisilla galvanoiduilla, lukittavilla suojaputkilla (halkaisija 80 mm). Halkaisijaltaan 52/60 mm:n kokoiset pohjavesiputket ovat materiaaliltaan suuritiheyksistä polyeteeniä (HDPE). Kairausten yhteydessä havainnoitiin maaperän vallitseva kerrosjärjestys ja otettiin maanäytteitä. Yksityiskohtaiset havaintoputkikortit ja aistinvaraiset maaperänäytteiden maalajijärjestykset ovat liitteinä 8.1 8.7. Yhteenveto pohjavesiputkiasennusten maalajihavainnoista on liitteenä 9. Maalajimäärityksissä on käytetty GEO-luokitusta (Korhonen et al. 1974) 2.3 Painovoimamittaukset 2.3.1 Menetelmän perusteista Painovoimamittausten avulla voidaan tutkia tiheydeltään ympäristöstä poikkeavien muodostumien paksuutta ja tilavuutta. Koska maaperän tiheys on huomattavasti kallioperän tiheyttä pienempi (tiheysero noin 1 000 kg/m 3 ), voidaan painovoimamittauksia käyttää myös maapeitteen paksuuden arviointiin. Edellytyksenä kuitenkin on, että maapeitteen paksuusvaihtelut ovat riittävän suuria (vähintään 10 metriä). Myös mittauspisteen korkeusasema pitää tuntea. Painovoimamittauksella ei pystytä erottelemaan maaperän eri kerroksia tai pohjavedenpinnan tasoa. Muilla tutkimusmenetelmillä tuotettuja maaperä- ja pohjavesitietoja (esim. kairaus, seisminen luotaus ja maatutkaluotaus) voidaan kuitenkin hyödyntää painovoimamittausten tulkinnassa. Maapeitteen paksuutta määritettäessä painovoimaprofiilit pyritään sijoittamaan maastoon siten, että niiden alku- ja loppupäät ovat kalliopaljastumilla tai kairauspisteissä, joissa kallionpinnan tarkka korkeustaso tunnetaan. Lisäksi profiilit saattavat kulkea ristiin toistensa yli. Näin voidaan arvioida painovoimakentän alueellista vaihtelua, jota käytetään maapeitteen paksuustulkinnan perustasona. Kun maa- ja kallioperän välinen tiheysero oletetaan vakioksi, voidaan painovoimaanomaliasta laskea maapeitteen paksuus. Maaperän todellista paksuutta on kuitenkin tarpeellista kontrolloida riittävän tiheästi esim. kairaamalla, koska sekä kallion tiheydestä riippuva alueelli
Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 4 Ilola-Kukkolanharju, Hämeenkoski nen painovoimataso, että irtomaapeitteen tiheys voivat vaihdella mittauslinjalla ja siten vaikuttaa tulkintatulokseen. Vaikka maapeitteen tulkitussa paksuudessa saattaa referenssitiedon puuttuessa olla kohtuullisen suuriakin virheitä, kuvaa tulos kallionpinnan alueellisen topografian vaihtelua yleensä hyvin. Jos painovoimaprofiileille saadaan myöhemmin uutta kallionpintatietoa esim. kairauksilla, niin maapeitteen paksuustulkintaa voidaan tarkentaa uudelleentulkinnalla. 2.3.2 Mittaukset ja tulosten tulkinta Mitattujen painovoimaprofiilien sijainti on esitetty liitekartassa 1. Painovoimalinjoja mitattiin 26 kappaletta ja niiden yhteispituus oli n. 30 km. Mittaukset suoritettiin Worden gravimetrillä käyttäen 20 metrin pisteväliä. Linjapisteiden maanpinnan tasojen määritykseen käytettiin letkuvaaitusta. Painovoimalinjojen päät on sidottu kalliopaljastumiin tai kairauspisteisiin, joiden korkeustaso on määritetty VRS-GPS -laitteistolla. Mittauslinjoilla kallionpinnan referenssipisteiden etäisyys on pääosin 1 1,5 km ja jotkut linjat risteävät toistensa yli. Näin painovoimamittausten tulkinnassa voidaan saavuttaa riittävä tarkkuustaso. Mittaustuloksista on laskettu Bouguer -anomaliat keskitiheydellä 2670 kg/m3. Topografiaeroista johtuva painovoimatulosten vääristymä on korjattu käyttäen 3D-topografiakorjausta, johon mittauslinjan ympäristön maanpinnan taso poimitaan Maanmittauslaitoksen 25 x 25 m:n digitaalisesta korkeusmallista. Tulkinnassa on käytetty Interpex MAGIX-XL -tulkintaohjelmaa. Paikallisesta painovoima-anomalian vaihtelusta on tulkittu maapeitteen paksuus. Tulkinta etenee siten, että annetun mallin parametreja muuttamalla koetetaan löytää sellainen laskennallinen käyrä, joka vastaa parhaiten mittauspisteistä muodostuvaa painovoimakäyrää. Esimerkki painovoimamittauksen tulkintaprofiilista on esitetty kuvassa 2. Kuva 2. Painovoimamittauksen tulkintaprofiili Kellolähteeltä Kukonharjulle (linja 20). Kuvan alaosassa ylempi käyrä on maanpinta ja alempi käyrä on tulkittu kallionpinta. Vaakasuoraan piirretty pohjavedenpinta on tällä kohtaa näkyvissä vain linjan alkupäässä, muilla kohdin kallionpinta kohoaa pohjavedenpinnan yläpuolelle. Profiilista nä-
Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 5 Ilola-Kukkolanharju, Hämeenkoski kee hyvin että Kukonharjun alue (linjan loppupää) toimii pohjaveden muodostumisalueena, mutta ei pohjaveden varastoalueena, koska alueella muodostuva pohjavesi valuu kallionpintaa pitkin Kellolähteen suuntaan. Piirros GTK, Tuire Valjus Painovoimamittausten linjakohtaiset tulkinnat on esitetty liitteissä 7.1 7.26. Tulosteissa vaakaakselilla on käytetty mittakaavaa 1:10 000 ja pystyakselin skaala on 1:2 000. Pohjavedenpinnan tasona on käytetty havaintoputkiaineistosta saatuja arvoja ja se näkyy malleissa vaakaviivana. Pohjavedenpinnan yläpuoliselle, kuivalle maa-ainekselle on tulkinnassa käytetty tiheyttä 1 600 kg/m 3 pohjaveden kyllästämälle maa-ainekselle 1 900 kg/m 3. Jyrkät maanpinnan tasonvaihtelut ovat tyypillisiä lähes koko tutkimusalueelle ja tulkinnan mukaan myös kallionpinnan korkeuserot ovat huomattavia. Vaikka tulosten käsittelyssä tehdäänkin topografiakorjaus, saattavat maanpinnan suuret topografiaerot aiheuttaa tulkintatulokseen virheellisyyksiä. Tulkinnan mukaan maapeitteen paksuusvaihtelut ovat suuria. Alueen itäosassa kallionpinta on korkealla pohjaveden pinnan tason yläpuolella, lähellä maanpinnan tasoa. Länteen päin mentäessä kallion pinta laskee reilusti ja maapeitteet paksunevat paikoitellen jopa yli 50 metriin. 2.4 Maatutkaluotaukset Maatutkaluotaus on sähkömagneettinen tutkimusmenetelmä, joka perustuu maankamaraan lähetettyjen radioaaltojen takaisin heijastuvan osan rekisteröintiin. Maatutkaluotauksella saadaan jatkuvaa profiilitietoa maaperän rakenteesta. Menetelmä on parhaimmillaan harjualueilla, jossa sillä saadaan tietoa jopa yli 30 metrin syvyydeltä kallionpinnan korkokuvasta, pohjavedenpinnan tasosta, irtainten maalajien laadusta ja maaperän kerrosten rakenteesta. Näillä tiedoilla on merkittävä osuus alueilla, joilla on vähän maaperäleikkauksia. Sähköä hyvin johtavissa maalajeissa, kuten savessa, maatutkaluotauksen tunkeutumissyvyys on pieni tai olematon. (Mattsson et al. 2005). Samoin tiiviit rakennekerrokset, kuten vilkkaasti liikennöityjen teiden kulutuskerros, heikentävät maatutkasignaalin etenemistä. Tutkimusalueella lokakuussa 2009 GTK:n toimesta tehtyjen maatutkaluotausten sijainnit on esitetty liitteessä 1. Luotauksissa käytettiin SIR-3000 maatutkalaitteistoa ja 100 MHz:n antennia. Tutkimuslinjojen sijoittelussa hyödynnettiin olemassa olevaa tie- ja reittiverkostoa ja linjojen paikannus tehtiin GPS-paikantimella. Yhteensä maatutkaluotauslinjoja tehtiin 11 kpl ja niiden yhteispituus oli noin 7 km. Tuloksia on tässä raportissa hyödynnetty soveltuvin osin kallion- ja pohjavedenpinnan syvyyden määrityksessä ja muodostumien sisäisen rakenteen tulkinnassa. Maatutkalinjat on tallennettu GTK:n tietokantaan, mistä niitä on tarvittaessa saatavana sekä numeerisena että paperitulosteina.
Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 6 Ilola-Kukkolanharju, Hämeenkoski 3 MALLINNUKSET JA VISUALISOINTI Maastotutkimusten ja käytettävissä olleiden muiden tutkimusaineistojen tulokset käsiteltiin ArcMap -ohjelmistolla. Tulosten esikäsittelyn jälkeen syntyneestä aineistosta tehtiin mallinnukset alla kuvatulla tavalla. Mallinnusten tulokset on visualisoitu ArcGIS ohjelmistolla 1:15 000 mittakaavaisille karttapohjille A3-koossa. Maanpinnan korkeusmalli muodostettiin Maanmittauslaitoksen laserkeilausaineistosta (Pohjakartat: Maanmittauslaitos, lupanro 13/MML/11). Maanpinnan korkeusmallista muodostettu vinovalaistu korkokuva on esitetty yhdessä alueen maaperäkartan kanssa liitteessä 2. Kallionpinnan korkeusmalli (liite 3) muodostettiin kalliopaljastumien, kairaustietojen ja painovoimamittaustenavulla. Kairauspisteet kairattiin 3 metrin kalliovarmistuksella eli pisteiden tiedot kallionpinnan korkeudesta ovat luotettavia. Pistemäisistä korkeustiedoista interpoloitiin pintamalli ArcMap -sovelluksen Topo to rasteri -toiminnolla. Mallin solukokona käytettiin 10 metriä ja mallin interpoloinnin ulottuvuus tunnetulta pisteeltä on 150 metriä. Pohjavedenpinnan korkeusmallin (liite 4) laskennassa käytettiin pohjavesiputkien ja luonnonvesipintojen mittaustietoja. Asennettujen putkien vedenpinnan korkeusmittausten lisäksi käytettiin Povet-järjestelmästä saatavia pohjaveden korkeustietoja. Pistemäisestä tiedostosta interpoloitiin 10 metrin solukoolla pintamalli ArcMap-sovelluksen Topo to raster -toiminnolla. Mallin interpoloinnin ulottuvuus tunnetulta pisteeltä on 350 metriä. Pohjavedellä kyllästyneen maapeitteen paksuus (liitteet 5) saatiin vähentämällä interpoloitu kallionpinta pohjavedenpinnasta ArcMap-sovelluksen Raster calculator toiminnolla. Laskennan tulos leikattiin painovoimamittauksista 150 metrin säteelle, koska sitä etäämmällä interpoloinninluotettavuus heikkenee. Nämä olivat myös alueita, joista oli melko luotettava arvio pohjavedenpinnan korkeudesta. Esityksen solukoko on 10 metriä. Pohjavedenpinnan yläpuolisen irtomaakerroksen paksuus saatiin maanpinnan korkeusmallin ja pohjavedenpinnan korkeusmallin erotuksesta. Pohjavedenpinnan yläpuoleisen maakerroksen paksuutta tarkasteltiin ainoastaan niillä alueilta, joilta oli melko luotettava arvio pohjavedenpinnan sijainnista. Erotus laskettiin ArcMap-sovelluksen Raster calculator toiminnolla. Pohjavedenpinnan yläpuoleisen irtomaakerroksen paksuus on visualisoitu liitteessä 6. Esityksen solukoko on 10 metriä. Mallit kallionpinnan sekä pohjavedenpinnan korkeuksista on muodostettu interpoloimalla. Menetelmän luonteesta johtuen kyse on vain arviosta tunnettujen havaintopisteiden (esimerkiksi kairaukset) ulkopuolella. Pintamalleja tarkasteltaessa onkin aina huomioitava mittaus ja mallinnusmenetelmien rajoitukset. Kallionpinnan korkeustaso on varmasti selvillä vain kairauspisteissä ja avokallioilla. Painovoimalinjojen mittauspisteille tulkitut syvyydet antavat ainoastaan yleiskuvan kallionpinnan korkeustasosta. Mallinnusohjelmisto tasoittaa interpoloimalla tunnettujen ja tulkittujen kallionpintapisteiden välit. Tästä johtuen interpoloidussa mallissa käytettyjen tasopisteiden välialueilla voi olla laajojakin kalliokohoumia tai painanteita, joita ei pintamallissa voida havaita. Kallionpintamallin reuna-alueilla myös painovoimalinjojen ja kairaus
Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 7 Ilola-Kukkolanharju, Hämeenkoski pisteidenpuutteesta johtuva kalliopaljastumien korkeustasojen ylikorostuminen saattaa aiheuttaa mallin vääristymistä. Yleisesti ottaen kaikkien mallien tarkkuus on sitä parempi mitä lähempänä alue sijaitsee mitattuja sekä pohjaveden että kallion pinnantasoja. 4 TULOKSET 4.1 Kallioperän koostumus, rakenne ja korkokuva Ilola-Kukkolanharjun tutkimusalue kuuluu Kärkölän karttalehteen (2133), joka taas kuuluu kokonaisuudessaan A.F. Tigerstedtin 1888 julkaisemaan Hämeenlinnan geologiseen karttalehteen. Kallioperän ensimmäinen kartoitus on siis peräisin suomen geologisen kartoituksen alkuajoilta. Kärkölän karttalehden kallioperäkartan ja selityksen on sittemmin, vuosien 1957 1960 luvun lopun kenttätöiden jälkeen julkaissut Lehijärvi 1962. Tutkimusalueen kallioperä on muodostunut suurimmaksi osaksi mikrokliinigraniitista, joka on usein epähomogeenista ja sisältää jätteitä vanhemmista kivilajeista. Tutkimusalueen pohjoisosassa Iso-Lanon ja Leppälammin välisellä alueella kallioperä koostuu kiillegneissistä sekä amfiboliitista (Lehijärvi 1962). Tutkimusalueen kallionpinnan korkeuserot vaihtelevat alle 40 metristä mpy:n hieman yli 160 metriin mpy. (kuva 3). Korkeimmillaan kallionpinta on Kukonharjulla, jossa se kohoaa laajalla alueella yli 140 mpy. Kallionpinta nousee samalla tasolle myös paikoin Petäjämäen etelä- ja lounaispuolella sekä Sipilänharjulla. Kukonharjulta kallionpinta laskee suhteellisen jyrkästi kohti lounasta. Matalimmillaan kallionpinnan taso on Kellolähteen ympäristössä. Valkjärven ja Kellolähteen välissä kalliopinta on tasolla 60-80 m mpy., sekä myös Valkjärven koilliskulmassa tasolla n 80 m mpy. Valkjärven pohjoispuolella, Ilolanharjuilla, kalliopinnan taso vaihtelee tasojen 90-110 m mpy. välillä Kuva 3. Painovoimamittausten kallionpintataso. Kuva GTK, T. Valjus.
Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 8 Ilola-Kukkolanharju, Hämeenkoski Tutkimusalueen keskikohdilla Kukonharjun ja Valkjärven väliin jää alue, jossa kallionpinta on yli 120 m mpy. tasolla lähes Valkjärven rantaan asti. Kellolähteen ympäristön kalliopainanne on osa laajempaa Teurojoenlaakson ruhjetta, johon liittyy huomattavaa kallion rikkonaisuutta. Rikkonaisuudesta on tehty runsaasti havaintoja muun muassa Päijänne-tunnelin tutkimisen sekä rakentamisen yhteydessä. Rikkonaisuus aiheuttaa vesivuotoa tunneliin ja myös kivisortumia on havaittu. Päijänne-tunneli kulkee tutkimusalueen alitse Kellolähteen ja Sipilänharjun välistä. (Lipponen, 2001). 4.2 Tutkimusalueen geologisesta rakenteesta ja syntyhistoriasta Selvitys perustuu alueella aiemmin tehtyihin tutkimuksiin ja selvityksiin sekä geomorfologiseen karttatulkintaan, jota on täydennetty paikalla tehdyillä maastohavainnoilla ja kairaustiedoilla. Tutkimusalue on noin 5 kilometriä pitkä ja osa Kosken-Sulengon pitkittäisharjujaksoa, joka sijoittuu I ja II Salpausselän väliselle alueelle. Tutkimuskohteena olevan pohjavesialueen rajat noudattavat pääsääntöisesti harjumuodostuman rajoja. Harju on tutkimusalueella noin 1,5 kilometriä leveä, mutta kapenee Valkjärven pohjoispään ja Kukonharjun kohdalla noin 500 metriä leveäksi. Muodostuman aines koostuu pääosin sorasta ja hiekasta. Harjun karkein soravaltainen ydinosa on syntynyt kalliopainanteen ohjaamana muodostuman länsireunaan. Harjun kapeammissa kohdissa esiintyy sen itäreunalla moreenia ja hietaa. Ydinosassa maanpinnan korkeusvaihtelut ovat suuria. Ydinosassa esiintyy yleisesti suppia ja varsinkin harjun länsireuna nousee jyrkästi noin 40 metriä ympäristöään korkeammalle tasolle (kuva 4). Kuva 4. Yleiskuva harjun länsirinteestä Sipilänharjun kohdalta. Kuva GTK, Jussi Ahonen.
Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 9 Ilola-Kukkolanharju, Hämeenkoski Harjumuodostuman lähiympäristössä maaperä koostuu pääosin hiedasta. Myös pieniä savikoita ja moreenialueita tavataan yleisesti. Harjujakso jatkuu kaakossa Sulengon harjuna, joka taas yhtyy I Salpausselkään noin viisi kilometriä tutkimusalueen kaakkoispuolella. Tutkimuskohteena olevan harjujakson synty liittyy kiinteästi I Salpausselän syntyyn. Suurten reunamuodostumien syntyessä mannerjäätikön reunaa kohti suuntautuva virtaus ja jäätikön sulaminen olivat tasapainossa siten, että jään reuna pysyi suunnilleen samalla paikalla pitkiä aikoja. Jäätikön virtaus toi uutta jäätä ja kiviainesta jäätikön sulavaan reunaan. (Kukkonen et al. 1988). Tutkimusalueen harjumuodostuma syntyi kun jäätikkö alkoi perääntyä I Salpausselän alueelta noin 12 000 vuotta sitten. Jäätikön reunaa kohti virranneet jäätikköjoen sulamisvedet lajittelivat kiviainesta ja kerrostivat karkeimman aineksen jäätikön reunan halkeamiin. Alueen supat ovat syntyneet kiviaineekseen hautautuneiden mannerjäästä irronneiden jäälohkareiden sulamisen seurauksena (Kukkonen et al. 1988). Koska maankuori oli painunut paksun mannerjäätikön alla useita satoja metrejä, niin Itämeren alkuvaiheiden aikaiset vedet ulottuivat jäätikön hävitessä alueelle. Jääkauden jälkeinen Baltian jääjärven ylin ranta oli tutkimusalueella noin 150 metriä nykyisen meren pinnan yläpuolella joten harjun ylimmät osat ovat kerrostuneet syntynsä aikaisen vedenpinnan tasoon. Myöhemmin jäätikön jo kertaalleen kerrostamat maa-ainekset joutuivat vedenpinnan laskiessa alttiiksi rantavoimille, jotka tasasivat jäätikön synnyttämiä muotoja ja kerrostivat osan maa-aineksista uudelleen. Näin harju sai lopullisen muotonsa. (Kukkonen et al. 1988). Alueelle tehtyjen kairausten perusteella harjuaines on pääsääntöisesti soraa, jota tavattiin paikoin yli 30 metrin paksuudelta. Myös hiekkakerroksia tavattiin yleisesti. Hienoaineksisia ja moreenisia välikerroksia ei tavattu. Maaperän alimpana kerroksena tavattiin moreenia kahdessa pisteessä, muissa pisteissä sora- ja hiekka-ainekset olivat kerrostuneet suoraan kallionpinnan päälle. Supan pohjalle tehdyssä kairauspisteessä GTK208 tavattiin moreenia maaperän ylimpänä kerroksena, joka on tyypillistä suppien kohdalla. GTK208 oli kairatuista pisteistä syvin, siinä tavattiin 39 metrin maapeitepaksuus. 4.3 Pohjavedenpinnan taso, virtaussuunnat, pohjavesivyöhykkeen paksuus ja pohjavettä suojaavan irtomaakerroksen paksuus sekä kalliopinnan yläpuoleisen irtomaan paksuus Luonnonvesipinnoissa kuten lähteissä, soilla, vesijätöillä ja vesistöissä pohjavedenpinta on samalla tasolla maanpinnan kanssa (Korkka-Niemi & Salonen 1996). Pinta- ja pohjavesien vedenkorkeuserot ovat sitä vähäisemmät, mitä johtavampaa maaperä on. Useimmissa luonnontilaisissa olosuhteissa pohjavesi virtaa vesistöön, vaikka päinvastainenkin tilanne on mahdollista (Mälkki 1999). Muodostuvan pohjaveden määrää voivat lisätä ympäröivistä vesistöistä tai suoalueilta imeytyvät pintavedet. Pienvesistöt ja suot ovat kuitenkin pääasiassa pohjaveden purkautumispaikkoja (Mäkinen 2005). Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin maakerroksiin, mutta sen lisäksi pohjavesi purkautuu maanpinnalla alaviin kohtiin ja vesistöihin (Kukkonen et al. 1988). Samalla pohjavesialueella voi siis olla sekä pohjavettä ympäristöstä kerääviä että ympäristöön purkavia osia
Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 10 Ilola-Kukkolanharju, Hämeenkoski (Alalammi (toim.) 1990, Mälkki 1999, 2005). Alueella mahdollisesti tapahtuva pohjavedenotto aiheuttaa ympärilleen käytännössä aina jonkinasteisen vedenpinnan painauman. Vaikutuksen suuruus eli vedenpinnan lasku pienenee vedenottopisteestä ulospäin siirryttäessä. Niin pitkälle kuin virtausvastus on suunnilleen samankaltainen, muutos on tasainen. Virtausvastuksen kasvu tai pieneneminen aiheuttaa vastaavia muutoksia (Mälkki 1999). Ilola-Kukkolanharjun pohjavesialue on I luokan pohjavesialue, jonka kokonaispinta-ala on 8,03 km 2 ja muodostumisalueen pinta-ala 5,1 km 2. Alueella on arvioitu muodostuvan pohjavettä 7000 m 3 /d (Britschgi & Gustafsson 1996). Merkittävimmät pohjaveden purkautumispaikat ovat Kellolähde (kuva 5) ja Helvetinlähde. Kellolähteen vesi on GTK:n vuosina 1969-1996 tekemän seurantatutkimuksen mukaan laadultaan lähes luonnontilassa. Kellolähteen vedessä on on runsaasti happea, vähän hiilidioksidia ja lämpötilanvaihtelut ovat pieniä. Vedessä on vain vähän orgaanista ainesta ja rautaa. Myös raskasmetalli- ja hivenainepitoisuudet ovat pieniä. (Backman et al. 1999). Tutkimusalueella sijaitsevat Hämeenkosken kunnan tärkeimmät vedenottamot Kellolähde ja Kirkonkylä (Ilolanharju). Kellolähteeltä ja Helvetinlähteeltä johdetaan vettä myös Hollolan ja Lahden käyttöön ja lisäksi kaivokapasiteettia on rakennettu pääkaupunkiseudun kriisiajan vedenhankintaa varten. Hollolan ja Lahden ottamolta on lupa ottaa vettä 6 000 m3/d kuukausikeskiarvona laskettuna. (Kellolähteeltä korkeintaan 2000 m3/d ja Helvetinlähteeltä korkeintaan 4000 m3/d). Vedenottamoiden kaivot on mitoitettu siten, että muodostumasta voidaan ottaa pohjavettä lyhytaikaisesti jopa 60 000 m3/d teholla, joka johtaa muodostuman vesivaraston tyhjenemiseen (Paavo Ristola OY, 2005). Kuva 5. Kukonharjun etelärinteellä oleva suuri, luonnontilainen Kellolähde. Kuva GTK, Jari Väätäinen.
Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 11 Ilola-Kukkolanharju, Hämeenkoski Yleisesti ottaen alueen pohjavedet virtaavat etelään kohti Kellolähdettä ja Helvetinlähdettä. Helvetinlähteelle, joka sijaitsee kahden pohjavesialueen rajalla, virtaa pohjavettä myös kaakosta Kukonkoivu-Hatsinan pohjavesialueelta. Helvetinlähde ja Kellolähde ovat muodostuneet kallioperän painanteisiin ja niihin virtaa harjumuodostumasta kertyvän pohjaveden lisäksi todennäköisesti myös kalliopohjavettä (Lipponen, 2001). Paikallisesti pohjaveden virtaus tapahtuu länteen sekä lounaaseen pohjavedenpinnan laskiessa yleisesti kohti harjun länsireunaa. Pohjoisosassa paikallinen virtaus tapahtuu kohti Iso-Lanoa, Pikku-Lanoa ja Valkjärveä sekä eteläosassa kohti Valkjärven koillispuolen kalliopainannetta. Tutkimusalueen pohjavedenpinnan korkeus (liite 4) vaihtelee Kellolähteen noin 95 metristä mpy Kukonharjun pohjoisosan yli 120 metriin mpy. Tutkimusalueen pohjoisosassa, Valkjärven pohjoispuolella, pohjavedenpinta vaihtelee tasojen 104 110 m mpy välillä. Pohjavesivyöhykkeen paksuus (liite 5) vaihtelee mallinnuksen mukaan tutkimusalueella nollasta lähes 40 metriin. Paksuimmillaan pohjavesivyöhyke on Kellolähteen ympäristössä. Harjuytimen alueella pohjavesivyöhykkeen paksuus on yleisesti 10 30 metriä, Valkjärven pohjoispuolella hieman vähemmän. Harjuytimen ulkopuolella pohjavesivyöhyke on pääsääntöisesti alle 10 metrin paksuinen ja epäyhtenäinen. Ilola-Kukkolanharjun käytettävissä olevat pohjavesivarat keskittyvät siten harjuytimen alueelle. Tuotettujen pintamallien perusteella tehtyjen laskelmien perusteella pohjaveden varastotilavuus Ilola-Kukkolanharjun alueella on noin 12,5 miljoonaa m 3, joka vastaa erittäin hyvin aiempaa arviota alueelle varastoituneen pohjaveden määrästä, 12 miljoonaa m3 (Paavo Ristola OY, 2005). Pohjavesivyöhykkeen puuttuessa (paksuus 0 m) kallionpinta kohoaa pohjavedenpinnan yläpuolella. Tällaisia alueita tavataan tutkimusalueella yleisesti. Kukonharjun alueella kallio kohoaa hyvin laajalla alueella pv-pinnan yläpuolelle ja vastaavia pienempiä alueita on havaittavissa muun muassa Sipilänharjulla. Nämä alueet toimivat kuitenkin merkittävänä pohjaveden muodostumisalueina, joissa muodostuva pohjavesi pääsee valumaan kallionpintaa pitkin varsinaiseen pohjavesivyöhykkeeseen. Kairauspisteissä GTK202 ja 206 ei tavattu pohjavettä ollenkaan, joten myös näillä kohtaa kallionpinta on pohjavedenpintaa ylempänä. Jos kalliokohouma on koko pohjavesialueen levyinen, muodostuu kalliokynnys, joka katkaisee pohjaveden virtauksen. Tällainen kalliokynnys on havaittavissa harjumuodostumassa Kukonharjun pohjoisosan ja Valkjärven välillä. Todennäköisesti hydraulinen yhteys tutkimusalueen eteläja pohjoisosan välillä on kuitenkin olemassa Valkjärven kautta (pohjoispäässä pohjavesi purkautuu Valkjärveen ja eteläosassa tapahtuu imeytymistä). Liitteessä 6 on esitetty tutkimusalueen pohjavedenpinnan yläpuolisen irtomaapeitteen paksuus. Pohjavesi on tutkimusalueella lähteiden ja järvenrantoja lähialueita lukuun ottamatta vähintään metrin syvyydessä maanpinnasta, keskimäärin kuivakerroksen paksuus on 18 metriä. Yleisesti ottaen maanpinnan kohotessa myös maanpinnan ja pohjavedenpinnan välinen etäisyys toisistaan kasvaa. Suurimmillaan maanpinnan ja pohjaveden etäisyys onkin siellä, missä harju kohoaa eniten ympäröivästä maastosta. Näillä kohdin vajovesivyöhykkeen paksuus on yleisesti yli 30 metriä, ja harjuhuippujen kohdilla yli 40 metriä; korkeimmillaan se on Sipilänharjulla ja Kukonharjun länsiosissa noin 55 metriä. Yleisesti kaikkien mallien tarkkuus on sitä parempi mitä lähempänä alue sijaitsee mitattuja sekä pohjaveden- että kallionpintatasoja.
Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 12 Ilola-Kukkolanharju, Hämeenkoski 5 YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) Etelä-Suomen yksikkö on tehnyt pohjavesialueen geologisen rakenneselvityksen Ilola-Kukkolanharjun alueelle vuosina 2010 2011. Ilola-Kukkolanharju on ensimmäisen luokan pohjavesialue (0428351), joka sijaitsee Hämeenkosken kunnassa. Rakenneselvitys on tehty osana Raakavedensaannin turvaaminen strategisesti merkittävillä pohjavesialueilla - hanketta. Tutkimuksessa selvitettiin kallionpinnan korkokuvaa, pohjavedenpinnan tasoa ja virtaussuuntia sekä harjumuodostuman syntyvaiheita. Tutkimusmenetelminä käytettiin kairauksia, maatutkaluotausta, painovoimamittauksia ja maastokartoituksia. Kallio- ja pohjavesipintamallit yhdessä maaperämuodostumien syntyvaiheiden tulkinnan kanssa luovat perustan alueen vedenjohtavuuksien ja pohjaveden virtauskuvan määrittelylle. Tutkimusalue on noin 5 kilometriä pitkä ja osa Kosken-Sulengon pitkittäisharjujaksoa, joka sijoittuu I ja II Salpausselän väliselle alueelle. Harju on tutkimusalueella noin 1,5 kilometriä leveä, mutta kapenee Valkjärven pohjoispään ja Kukonharjun kohdalla noin 500 metriä leveäksi. Muodostuman aines koostuu pääosin sorasta ja hiekasta. Harjun karkein soravaltainen ydinosa on syntynyt kalliopainanteen ohjaamana muodostuman länsireunaan. Tutkimusalueen kallionpinnan korkeuserot vaihtelevat alle 60 metristä mpy:n hieman yli 140 metriin mpy. Korkeimmillaan kallionpinta on Kukonharjulla, jossa se kohoaa laajalla alueella yli 140 mpy. Kukonharjulta kallionpinta laskee suhteellisen jyrkästi kohti lounasta. Matalimmillaan kallionpinnan taso on Valkjärven ja Kellolähteen välissä tasolla 60-80 m mpy. Yleisesti ottaen alueen pohjavedet virtaavat etelään kohti Kellolähdettä ja Helvetinlähdettä. Paikallisesti pohjaveden virtaus tapahtuu länteen sekä lounaaseen pohjavedenpinnan laskiessa yleisesti kohti harjun länsireunaa. Pohjoisosassa paikallinen virtaus tapahtuu kohti Iso-Lanoa, Pikku- Lanoa ja Valkjärveä sekä eteläosassa kohti Valkjärven koillispuolen kalliopainannetta. Tutkimusalueella sijaitsevat Kellolähde, Kirkonkylä ja Helvetinlähteen vedenottamot (Ilolanharju). Kellolähteeltä ja Helvetinlähteeltä johdetaan vettä myös Hollolan ja Lahden käyttöön ja lisäksi kaivokapasiteettia on rakennettu pääkaupunkiseudun kriisiajan vedenhankintaa varten. Hollolan ja Lahden ottamolta on lupa ottaa vettä 6 000 m3/d kuukausikeskiarvona laskettuna. Tutkimusalueen pohjavedenpinnan korkeus vaihtelee Kellolähteen noin 95 metristä mpy Kukonharjun pohjoisosan yli 120 metriin mpy. Pohjavesivyöhykkeen paksuus vaihtelee tutkimusalueella nollasta lähes 40 metriin. Paksuimmillaan pohjavesivyöhyke on Kellolähteen ympäristössä. Harjuytimen alueella pohjavesivyöhykkeen paksuus on yleisesti 10 30 metriä. Ilola-Kukkolanharjun käytettävissä olevat pohjavesivarat keskittyvät siten harjuytimen alueelle. Tutkimusten perusteella tehtyjen laskelmien perusteella pohjaveden varastotilavuus Ilola-Kukkolanharjun alueella on noin 12,5 miljoonaa m 3.
Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 13 Ilola-Kukkolanharju, Hämeenkoski Kukonharjun alueella kallio kohoaa hyvin laajalla alueella pv-pinnan yläpuolelle. Alue toimii kuitenkin merkittävänä pohjaveden muodostumisalueena, jossa muodostuva pohjavesi pääsee valumaan kallionpintaa pitkin varsinaiseen pohjavesivyöhykkeeseen. Kukonharjun pohjoisosan ja Valkjärven välillä on havaittavissa.kalliokynnys. Todennäköisesti hydraulinen yhteys tutkimusalueen etelä- ja pohjoisosan välillä on kuitenkin olemassa Valkjärven kautta. Pohjavesi on tutkimusalueella lähteiden ja järvenrantoja lähialueita lukuun ottamatta vähintään metrin syvyydessä maanpinnasta, keskimäärin kuivakerroksen paksuus on 18 metriä. Harjuytimen kohdalla vajovesivyöhykkeen paksuus on yleisesti yli 30 metriä, ja harjuhuippujen kohdilla yli 40 metriä; korkeimmillaan se on Sipilänharjulla ja Kukonharjun länsiosissa noin 55 metriä. Espoossa, 7.12.2011 Jussi Ahonen Geologi Tuire Valjus Geofyysikko
Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 14 Ilola-Kukkolanharju, Hämeenkoski 6 KIRJALLISUULUETTELO Alalammi, P. (toim.) 1990. Suomen kartasto, vihko 123-126: Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s. 3 liitekarttaa. Backman, Birgitta; Lahermo, Pertti; Väisänen, Ulpu; Paukola, Tarja; Juntunen, Risto; Karhu, Juha; Pullinen, Arto; Rainio, Heikki; Tanskanen, Heikki 1999. Geologian ja ihmisen toiminnan vaikutus pohjaveteen: seurantatutkimuksen tulokset vuosilta 1969 1996. Geologian tutkimuskeskus. Tutkimusraportti 147. Espoo: Geologian tutkimuskeskus. 261 p Britschgi, R & Gustafsson, J. (toim. 1996), Suomen luokitellut pohjavesialueet. Helsinki 1996 Suomen ympäristökeskus. Korhonen, K.-H., Gardemeister, R. & Tammirinne, M. 1974. Geotekninen maalajiluokitus. VTT, Geotekniikan laboratorio. Tiedonanto 14. Korkka-Niemi, K. & Salonen, V-P. 1996. Maanalaiset vedet pohjavesigeologian perusteet. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A 50. Turku: Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. 181 s. Kukkonen, M.; Kokko, J.; Taka, M. 1985. Etola. Maaperäkartan 2134 07 1:20 000 selitys. Lehijärvi, Mauno 1962. Kärkölä. Kallioperäkartan selitys 1: 100 000, 2133. 26 s. Lipponen, Annukka. Päijänne-tunnelin ympäristögeologia ja riskit. Suomen ympäristö 525 Mäkinen, R. 2005. Pohjaveden muodostumis- ja virtaamaselvitykset. Teoksessa: Pohjavesitutkimusopas. Suomen Vesiyhdistys r.y. 2005. 194 s. Mälkki, E. 1999. Pohjavesi ja pohjaveden ympäristö. Helsinki: Tammi. 304 s. Mälkki, E. 2005. Suomen pohjavesiesiintymät. Teoksessa: Pohjavesitutkimusopas. Suomen Vesiyhdistys r.y. 2005. 194 s.
Liite 1 GTK201 hp34 hp1a GTK202!. GTK203? GTK204 GTK206!. HP 70 GTK208 E 38 HP 14 HP 73 HP 72 GTK205 HP 74 RASTAS-Hanke ILOLA-KUKKOLANHARJU Tutkimuskartta Lä HP 53 Lä3-283 E * HP 66 Uudet tutkimukset Maatutkalinja Painovoimamittauslinja Uusi pohjavesiputki (kalliovarmistus)!. Uusi kairaus (kalliovarmistus, ei putkea) E Olemassa olevat kohteet 3 Kaivo Pohjavesiputki (kalliovarmistus) Pohjavesiputki (Povet) Lähde Pohjavesialueraja HP 64 Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjavesialuerajat Suomen ympäristökeskus Pohjakartta Maanmittauslaitos,lupanro MML/VIR/TIPA/217/10 0 250 500 1 000 Meters
Liite 2 RASTAS-Hanke ILOLA-KUKKOLANHARJU Maaperän korkokuvakartta Maalaji Sora Savi Hiekka Turve ja Lieju Hieta Moreeni hieno Hieta Kallio Hiesu Pohjavesialueraja Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjavesialuerajat Suomen ympäristökeskus Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/10 0 500 1 000 m Ü
* D D D D DD D D D D DD D D D DD D D D D D DD D DD DDD D DD D!.!. HP 64 HP 66 Lä3-283? Lä 38 hp34 hp1a HP 14 HP 53 HP 72 HP 73 HP 74 HP 70 RASTAS-Hanke ILOLA-KUKKOLANHARJU Kallionpinnantaso Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjavesialuerajat Suomen ympäristökeskus Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanro MML/VIR/TIPA/217/10 Pohjavesialueraja Avokallio D Uusi Pv-putki, kalliovarm. Painovoimamittauspiste 0 500 1 000 250 Meters Kallionpinnan taso (m mpy, N60) - 60 60-70 70-80 80-90 90-100 100-110 110-120 120-130 130-140 140 -!. Pelkkä kairaus (kalliovarmistus) Liite 3 olemassa oleva putki kalliovarm. (POVET)
Liite 4 hp34 hp1a!.?!. HP 70 38 * HP 14 HP 73 HP 72 RASTAS-Hanke ILOLA-KUKKOLANHARJU Pohjavedenpinnantaso (m mpy N60) HP 74 Lä HP 53 Lä3-283 * * HP 66-96 96-98 98-100 100-102 102-104 104-106 106-108 108-110 110-112 112-115 115-120 120 -!. Pelkkä kairaus Uusi Havaintoputki * Lähde Pohjavesiputki (Povet) 3 Kaivo Pohjavesialue HP 64 Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjavesialuerajat Suomen ympäristökeskus Pohjakartta Maanmittauslaitos,lupanro MML/VIR/TIPA/217/10 0 250 500 1 000 Meters
Liite 5 hp34 hp1a!.?!. HP 70 E 38 HP 14 HP 73 HP 72 HP 74 RASTAS-Hanke ILOLA-KUKKOLANHARJU Lä HP 53 Lä3-283 E * HP 66 Pohjavesivyöhykkeen paksuus (m) Kallio pohjaveden yläpuolella 0-5 5-10 10-20 20-30 30-40 40 - Pohjavesialueraja E!. Pelkkä kairaus (kalliovarmistus) 3 Kaivo Uusi Pv-putki, kalliovarm. Pohjavesiputki (Povet) Lähde Pohjaveden virtausuunta Kalliokynnys HP 64 Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjavesialuerajat Suomen ympäristökeskus Pohjakartta Maanmittauslaitos,lupanro MML/VIR/TIPA/217/10 0 250 500 1 000 Meters
Liite 6 hp34 hp1a!.?!. HP 70 38 * HP 14 HP 73 HP 72 RASTAS-Hanke ILOLA-KUKKOLANHARJU Pohjaveden yläpuolisen irtomaapeitteen paksuus (m) 0-10 10-20 20-30 30-40 40-50 50-60!. Pelkkä kairaus (kalliovarmistus) 3 * Uusi Pv-putki, kalliovarm. Pohjavesiputki (Povet) Kaivo Lähde Pohjavesialueraja HP 74 Lä HP 53 Lä3-283 * * HP 64 HP 66 Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus 2010 Pohjavesialuerajat Suomen ympäristökeskus Pohjakartta Maanmittauslaitos,lupanro MML/VIR/TIPA/217/10 0 250 500 1 000 Meters
Liite 7.1
Liite 7.2
Liite 7.3
Liite 7.4
Liite 7.5
Liite 7.6
Liite 7.7
Liite 7.8
Liite 7.9
Liite 7.10
Liite 7.11
Liite 7.12
Liite 7.13
Liite 7.14
Liite 7.15
Liite 7.16
Liite 7.17
Liite 7.18
Liite 7.19
Liite 7.20
Liite 7.21
Liite 7.22
Liite 7.23
Liite 7.24
Liite 7.25
Liite 7.26
Kohde POHJAVESIPUTKEN Hämeenkoski MITTAUS- JA ASENNUSKORTTI HAVAINNOT GTK Pvm. Syv.putken Pv-pinnan Huom. Hav.putken no 201 yläpäästä taso Lukko: 1.9.2010 103,18 Asennus pvm 17.5.2010 SIJAINTI karttalehti Y= X= 6770478.58 3400596.54 TASOTIEDOT JA RAKENNE LIITE 8.1 Putken yläpää 110.176 Maanpinta 108.84 Suodattimen alapää Yläosan rakenne d80 suojaputki Putkiaines HDPE 60/52 Suodatin malli Suodatin putki Suodattimen pituus 18,0 Wmax = 103,18 Wmin = 103,18 Piirros pisteestä Karttapiirros pisteen sijainnista syvyys 1,50 Sr 2,00 Hk 3,00 näyte Putken y.p. M.p. 8,00 näyte 13,00 näyte 16,50 Sr 17,50 näyte 21,00 Mr 21,00 Ka pinta 24,00 Ka Koep. 4,7m Siiviläp 18,0m Asentaja: Tauno Parkkonen
LIITE 8.2 Kohde POHJAVESIPUTKEN Hämeenkoski MITTAUS- JA ASENNUSKORTTI HAVAINNOT GTK Pvm. Syv.putken Pv-pinnan Huom. Hav.putken no 202 yläpäästä taso Lukko: Asennus pvm 18.5.2010 SIJAINTI karttalehti Y= X= 6770598 3402015 TASOTIEDOT JA RAKENNE Putken yläpää Maanpinta Suodattimen alapää Yläosan rakenne Putkiaines Suodatin malli Suodattimen pituus Wmax = 0,00 Wmin = 0,00 Piirros pisteestä Karttapiirros pisteen sijainnista syvyys 2,00 Hk Sr Putken y.p. M.p. 3,00 näyte 7,00 näyte 9,20 11,00 Sr Kiviä 12,00 näyte Putken a.p. 14,00 Hk 14,80 näyte 14,80 Ka pinta 18,00 Ka pinta EKS Kuiva ei putkea Asentaja: Tauno Parkkonen
LIITE 8.3 Kohde POHJAVESIPUTKEN Hämeenkoski MITTAUS- JA ASENNUSKORTTI HAVAINNOT GTK Pvm. Syv.putken Pv-pinnan Huom. Hav.putken no 203 yläpäästä taso Lukko: 104,44 Asennus pvm 17-18.5.2010 SIJAINTI karttalehti Y= X= 6769819,84 3401728 TASOTIEDOT JA RAKENNE Putken yläpää 117,42 Maanpinta Suodattimen alapää Yläosan rakenne d80 suojaputki Putkiaines HDPE 60/52 Suodatin malli Suodatin putki Suodattimen pituus 18,0 Wmax = 104,44 Wmin = 104,44 Piirros pisteestä Karttapiirros pisteen sijainnista syvyys Putken y.p. M.p. 2,00 Hk 3,00 näyte 7,00 näyte 12,00 Hk Sr 13,00 näyte 18,00 Sr 19,00 näyte 26,50 näyte 28,30 Ka pinta 31,50 Ka Koep. 11,5m Siiviläp 18,0m Asentaja: Tauno Parkkonen
LIITE 8.4 Kohde POHJAVESIPUTKEN Hämeenkoski MITTAUS- JA ASENNUSKORTTI HAVAINNOT GTK Pvm. Syv.putken Pv-pinnan Huom. Hav.putken no 204 yläpäästä taso Lukko: 1.9.2010 135,22 Asennus pvm 19.5.2010 SIJAINTI karttalehti Y= X= 6769523,62 3402742 TASOTIEDOT JA RAKENNE Putken yläpää 152,82 Maanpinta Suodattimen alapää Yläosan rakenne d80 suojaputki Putkiaines HDPE 60/52 Suodatin malli Suodatin putki Suodattimen pituus 2,0 Wmax = 135,22 Wmin = 135,22 Piirros pisteestä Karttapiirros pisteen sijainnista syvyys 1,00 Hk 1,50 Si 2,00 Hk 3,00 näyte Putken y.p. M.p. 6,00 Hk Sr 7,00 näyte 12,00 HK 13,00 näyte 15,00 Hk Sr 16,00 näyte 16,20 Ka pinta 19,50 Ka EKS Koep. 15,5m Siiviläp 2,0m Asentaja: Tauno Parkkonen
LIITE 8.5 Kohde POHJAVESIPUTKEN Hämeenkoski MITTAUS- JA ASENNUSKORTTI HAVAINNOT GTK Pvm. Syv.putken Pv-pinnan Huom. Hav.putken no 205 yläpäästä taso Lukko: 1.9.2010 98,30 Asennus pvm 18.5.2010 SIJAINTI karttalehti Y= X= 6767641,62 3403252,82 TASOTIEDOT JA RAKENNE Putken yläpää 133,82 Maanpinta Suodattimen alapää Yläosan rakenne d80 suojaputki Putkiaines HDPE 60/52 Suodatin malli Suodatin putki Suodattimen pituus 6,0 Wmax = 98,30 Wmin = 98,30 Piirros pisteestä Karttapiirros pisteen sijainnista syvyys Putken y.p. M.p. 3,80 Kiviä 4,00 Sr kiviä 5,00 näyte 9,00 näyte 15,00 näyte 23,00 Hk Sa 24,00 näyte 31,00 Hk 36,00 näyte 37,00 Hk Sr 38,00 näyte 39,90 Mr 39,90 Ka pinta 43,00 Ka Koep. 34,0 m Asentaja: Tauno Parkkonen Siiviläp 6,0m
LIITE 8.6 Kohde POHJAVESIPUTKEN Hämeenkoski MITTAUS- JA ASENNUSKORTTI HAVAINNOT GTK Pvm. Syv.putken Pv-pinnan Huom. Hav.putken no 206 yläpäästä taso Lukko: Asennus pvm 19.5.2010 SIJAINTI karttalehti Y= X= 6768784 3403025 TASOTIEDOT JA RAKENNE Putken yläpää Maanpinta Suodattimen alapää Yläosan rakenne Putkiaines Suodatin malli Suodattimen pituus Wmax = 0,00 Wmin = 0,00 Piirros pisteestä Karttapiirros pisteen sijainnista syvyys 1,00 Hhk 2,00 Si 3,00 näyte 3,90 Ki 4,60 Hk Sr 4,90 Ki Putken y.p. M.p. 6,00 Sr kiviä 7,00 Sr Mr näyte 8,30 Ki 10,60 Ka pinta 13,60 Ka EKS Asentaja: Tauno Parkkonen Kuiva Ei putkea
LIITE 8.7 Kohde POHJAVESIPUTKEN Hämeenkoski MITTAUS- JA ASENNUSKORTTI HAVAINNOT GTK Pvm. Syv.putken Pv-pinnan Huom. Hav.putken no 208 yläpäästä taso Lukko: 1.9.2010 96,07 Asennus pvm 20.5.2010 SIJAINTI karttalehti Y= X= 6768611,97 3402687 TASOTIEDOT JA RAKENNE Putken yläpää 120,21 Maanpinta Suodattimen alapää Yläosan rakenne d80 suojaputki Putkiaines HDPE 60/52 Suodatin malli Suodatin putki Suodattimen pituus 18,0 m Wmax = 96,07 Wmin = 96,07 Piirros pisteestä Karttapiirros pisteen sijainnista syvyys 1,40 Mr Si 2,00 Sr Mr 3,00 näyte Putken y.p. M.p. 7,00 näyte 10,50 Sr Kiviä 19,00 näyte 22,50 Hk Sr 23,50 näyte 25,50 Sr Koep. 21,5m 26,50 näyte Siiviläp 18,0m 33,00 HKSr 34,00 näyte 38,00 HK Sr näyte 39,10 Mr 39,10 Ka pinta Asentaja: Tauno Parkkonen 42,10 Ka
LIITE 9 YHTEENVETO POHJAVESIPUTKIASENNUSTEN MAALAJIHAVAINNOISTA (HUOM! EI PITUUSLEIKKAUS) Yksityiskohtaisemmat maalajihavainnot liitteen 8 putkikorteissa HEIKKO VEDENJOHTAVUUS Savi ja Siltti GTK204 m mpy Syvyys (m) Maalaji KESKINKERTAINEN VEDENJOHTAVUUS m mpy GTK202 0-6.0 Hk Hienohiekka ja hiekka 150 Syvyys (m) Maalaji 150 0-14 hksr/sr HYVÄ VEDENJOHTAVUUS Karkea hiekka ja sora HEIKKO-KESKINKERTAINEN VEDENJOHTAVUUS 145 6.0-12.0 hksr Moreeni 145 HEIKKO VEDENJOHTAVUUS Kallio 140 140 12.0-15.0 Hk 15.0-16.2 hksr 135 14-14.8 Hk 16.2 - Ka 135 14.8- Ka GTK205 Syvyys (m) Maalaji 0-31 Sr/hkSr 130 130 125 125 120 GTK206 120 GTK208 Syvyys (m) Maalaji Syvyys (m) Maalaji 0-3.9 Si GTK203 0-10.5 Mr/srMr Syvyys (m) Maalaji 115 0-12.0 Hk 115 3.9-6.0 Sr 6.0-10.6 Mr/srMr 110 GTK201 110 Syvyys (m) Maalaji 0-1.5 hksr 10.6 - Ka 1.5-16.5 Hk 10.5-39.1 Sr/hkSr 105 105 Pohjaveden pinta 12.0-28.3 hksr/sr 31-37 Hk 100 100 95 37-39.9 hksr 95 39-9 - Ka 16.5-21.0 hksr 90 90 21.0-24.0 Mr 28.3 - Ka 85 85 24.0 - Ka 80 80 39.1 - Ka