KoPuttaja. Koivusaaren Pursiseuran jäsenlehti 1/2012

Samankaltaiset tiedostot
Koivusaaren Pursiseura ry:n sääntömääräinen syyskokous

Sisällysluettelo. Koivusaaren Pursiseura Ry. Koivusaaren Pursiseuran jäsenlehti 1/2016. Pääkirjoitus

4. Johtokunnan ja toimikuntien jäsenten palkkioiden vahvistaminen vuodelle 2013

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:

KoPuttaja. Koivusaaren Pursiseuran jäsenlehti 1/2015

Pullopostia johtokunnalta

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

Kun vesillelasku alkaa lähestyä

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTVUOSIKOKOUS

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Rantasalmenkierros

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

Case: First 31.7 Miten yksityyppi-kisaaminen parantaa purjehdustaitoja? Marjaniemen Purjehtijoiden kilpakoulu Petri Mustonen

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta Jäsenkirje 1/2009

Kaija Jokinen - Kaupantäti

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Luumäen kunta Loppuraportti 2013

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Visuveden Teollisuusalueen markkinat

KoPuttaja. Koivusaaren Pursiseuran jäsenlehti 2/2012

Mandatum Life Helsinki- Tallinna Race 2010 PURJEHDUSOHJE

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN

Liite Lii nro 2/ Muutettu

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT

Porslahden venekerho ry

Avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18.15

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

Tikkurilan Judokat Ry. Kotikisojen järjestämisen opas

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila

Marmaris Race Week Marmaris Race. HeiPS:n venekunnat Marmaris-kisassa

Tervetuloa koirajuoksun ja 1-koiran kärry Suomen Mestaruuskilpailuihin

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TWILIGHT SUMMER SAILING SERIES 2015 KESKIVIIKKOKILPAILU KÖLIVENEILLE KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET (PÄIVITETTY 18.5.

Palauta hakemus osoitteeseen: Kokkolan Venekerho Sahakatu Kokkola Tai Venekerhon postilaatikkoon Meri Pasaatin seinällä

2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

Kilpapurjehduksesta. MP:n kilpakoulu Jussi Heikonen, EPS MP:n kilpakoulu, Jussi Heikonen, EPS 1

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Haukilahden venekerhon toimintaohje

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

North Sails LYS-Ranking 2017 säännöt

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

TIEDOTTAA /

Aika: klo Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Koetallennus Esa Kukkonen

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi

Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu

Valmentaminen purjehduskisaan Kenneth Thelen

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

Kiltauutiset 1/2017. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Merenkulkija 4/2011. Espoon Merenkulkijat ry Sisältö:

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Meritien tiistaikilpailujen säännöt 2018

2015 Loviisalainen sterstjernan Pa P kettijahti Österstjerna Ö2STERSTJERNAN V00 UOTTA 18 ÅR

Espoon Merenkulkijat ry Merenkulkija 3/2012

TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Jämsänkosken Eläkkeensaajien bingo vetää väkeä paikalle Mäntykallion koululle. Ketä onnetar mahtaa suosia?

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Spinnupurjehduksen perusteet. Teekkaripurjehtijat Ville Valtonen

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS

Keskiviikkokilpailun järjestäjän ohjeet

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Transkriptio:

KoPuttaja Koivusaaren Pursiseuran jäsenlehti

Sisällysluettelo Koivusaaren Pursiseura ry PL 191 00201 HELSINKI puh/fax (09) 692 4859 www.koivusaarenpursiseura.fi Pankkitili: FI09 1529 3007 1004 01 Kommodori: Esa T Törmä kommodori@koivusaarenpursiseura.fi Sihteeri: Elena Saltikoff sihteeri@koivusaarenpursiseura.fi KoPuttaja on Koivusaaren Pursiseuran jäsenlehti, joka ilmestyy kahdesti vuodessa Ulkoasu: Tuija Lepo Valokuvat: Esa T. Törmä, kopulaiset Pääkirjoitus 3 Vuosikokouksen esityslista 2012 4 Kokouskutsu 2012 5 Karttaillan kutsu 5 Toimintakertomus 2011 6 Yleistä 6 Poimintoja kauden varrelta 6 Kilpailutoiminta 7 Nuorisotoiminta 10 Katsastus 12 Retkitoiminta 12 Roslagen 13 Satamatoiminta 16 Ohjeet yhteisnostossa toimimiseen 17 Kaavoitus 18 Vartiointi 19 Tiedotus 19 Jäsenkyselyn tulokset 20 Kutsu 40-vuotisjuhliin 24 Kuvakooste pikkujouluista 25 Matkakertomus 26 Tilinpäätös 2011 28 Tuloslaskelma 32 Tase 34 Venepaikat 36 Alustavat laituripaikat 40 Johtokunnan yhteystiedot 43 2

Pääkirjoitus Toiminnanvuosi takana Aika moni kopulainen sylkäisi kouriinsa ja tarttui toimeen. Sauna syntyi Roslageniin ja on nyt toimintakuntoinen. Toki ammattilaiset olivat ratkaisevassa roolissa monessakin kohdassa, kuinkas muuten. Mutta kaikkien innostus näkyi ja tuntui. KoPu:sta tuntuu löytyvän kaikenlaisia osaajia ja jälki näkyy. Kiitokset! Olemme nyt nauttineet koko viime vuoden uusista verkkosivuista. Ne tuntuvat toimivan ja nyt kaivataan selkeää palautetta. Erittäin tärkeäksi on noussut ulkopuoliselta suljetussa osuudessa oleva Jäsensivut/Ajankohtaista palsta. Kerro palautekaavakkeen avulla miten usein käyt katsomassa ja miten hyvin tärkeät asiat tulevat esiin. Tuliko vartiovuorojen varaaminen ajoissa hyvin esiin, menikö laituri- ja telakkapaikat nappiin jne. Lisää vielä ehdotuksesi siitä miten saamme nämä oleelliset asiat kaikkien tietoon ja vieläpä ajoissa. Palautteen voit antaa kohdassa www. koivusaarenpursiseura.fi/palaute Mandatum Lifen sponsorointi Helsinki-Tallinna Race kilpailussa antoi viime vuonna melkoisen potkun kilpailun menestymiseen. Yritysveneiden määrä lisääntyi mukavasti ja kilpailun taloudellinen tulos KoPun kannalta oli positiivinen. Saunan rakentaminen sai tästä tukea ja vielä jäikin tulevan Koivusaaren sataman investointeihin katetta. Nuorisotoimikunta järjestää jollailtoja uudella kumiveneellä. Metroaseman rakentaminen alkoi Koivusaaressa maan pinnallakin ja metrotunneli ryömii kohta jalkojemme alla. KoPun kaavoitustoimikunta on ollut kaavoittajaan yhteydessä mutta mitään oleellista meille ei ole suostuttu kertomaan muun Koivusaaren osalta. Tärkeimmät tulevaisuuden asiat kuten talvitelakointi ovat vielä auki. Ehkä tänä vuonna Koivusaaren kaavoitus on edennyt niin pitkälle että jonkinlainen suunnitelma ja aikataulu alkaa hahmottua. Lisää toimintakertomuksen kohdassa kaavoitus. KoPun vuoden 2011 pikkujoulut pidettiin 2012 tammikuussa ja paikalla oli jälleen noin 60 70 kopulaista. Ilta kului hyvin rennon yhdessäolon, hassutusten ja ruokailun parissa. Tänä vuonna meillä on syytä juhlia enemmänkin. Koivusaaren Pursiseura ry täyttää elokuussa 40 vuotta ja tarkoitus on järjestää suuret kalaasit KoPun majan vieressä. Tule mukaan puuhailemaan sen parissa! Kiitokset kaikille yhteiseen hiileen puhaltamisesta! Esa T. Törmä Kommodori PS. Olethan huomannut että KoPussa on sääasema? Linkki löytyy KoPun nettisivuilta 3

Koivusaaren Pursiseuran vuosikokouksen 2012 esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen - kutsu julkaistu tässä KoPuttajassa 3. Kokouksen toimihenkilöiden valinta - puheenjohtaja, sihteeri, 2 ääntenlaskijaa, 2 pöytäkirjantarkastajaa 4. Edellisen vuoden toimintakertomus (esitetty tässä lehdessä) 5. Edellisen vuoden tuloslaskelma, tase ja tilintarkastuskertomus (esitetty tässä lehdessä) 6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta, vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja tilikauden ylijäämän käytöstä 7. Päätetään seuran yleisen kokouksen koollekutsumistapa Johtokunnan ehdotus: KoPuttaja tai PikaKoPuttaja lehti tai nettisivut tai sähköpostilla 8. Muut asiat ja jäsenten vapaa sana 9. Kokouksen päättäminen 4

Vuo s i k o k o u s k ut s u Koivusaaren Pursiseura ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään keskiviikkona 21.3.2012 NJK:n paviljongilla Koivusaaressa. 18.00 Matkapurjehdusta Tukholman saaristossa, Esa T Törmä Kahvitarjoilu 19.15 Vuosikokous Tervetuloa! Karttailta Viron satamista KoPu järjestää karttaillan Viron satamista torstaina 29.3 klo 18.00. Paikka on ravintola Blue Peter klubikabinetti, osoite Vattuniemen puistotie 1 Aiheet Miten mennään Viroon ja tullaan takaisin? Käyntisatamat ja palvelusatamat ym. Kysytään ja keskustellaan Asiaa johdattelee Harri Joutvuo. 30 ensimmäistä ilmoittautujaa mahtuu mukaan. Ilmoittaudu Heikille, heikki.kosonen@ kotiposti.net tai 050 453 3537 KoPu tarjoaa kahvin ja leivän. 5

Toimintakertomus 2011 Yleistä Kilpailutoiminta on säilyttänyt edelleen kiinnostavuutensa ja HTR jatkoi yhteistyötä sponsorin Mandatum Life kanssa ja yritysveneiden määrä nousi merkittävästi. Roslagenin suosio jatkui samanlaisena kuin edellisenä vuonna ja sauna tuli valmiiksi. Nuorisotoiminnalla oli jälleen aktiivinen kausi, lisää nuoria kaivataan mukaan. Kaavoitustoimikunta on joutunut odottamaan kaupungin vastauksia. Katsastus on sujunut hyvin. Sataman palvelut ovat olleet edelleen hyvällä tasolla. Siirtyminen SPV yhteiseen taloushallintojärjestelmään on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Tietokannan avulla voi nyt mm varata laituri- ja telakkapaikkoja sekä ylläpitää omia tietokannan tietoja. KoPu on uuden keskusliiton SPV ja TUL lisäksi Pidä Saaristo Siistinä ja Helsingin Meripelastusyhdistyksen yhteisöjäsen. Poimintoja kauden varrelta Talkooporukka touhusi ahkerasti sekä Koivusaaressa ja Roslagenissa Roslagenin sauna valmistui HTR sponsorointi osoittautui hedelmälliseksi KoPun juhannusta vietettiin Roslagenissa seisovan pöydän ääressä Kaavoituksessa hiljaista, edelleen KoPu-illoista toteutui kevätkokouksessa Esa T Törmän esitys purjehduksesta Selkämerellä. KoPu hoiti Venetorin parkkipaikan. Nuorisotoimikunta sai viimein paljon kaivatun kumiveneen Kopun aallonmurtajalle ilmestyi ammattitason paikallissääasema, linkki netissä Kopun historian toiset aikuisten pikkujoulut (28.1.2012), paikalla n 65 Telakalla valtavasti lunta Yksi perämoottori ehti jo kadota telakalta tammikuussa Jäsenlaji 31.12.2011 Uusia Eronneet Jäsenet 162 12 14 Veneilijäjäsenet 160 3 9 Nuorisojäsenet 24 2 0 Yhteensä 369 17 23 6

KoPun kilpailutoiminta Mandatum Life Helsinki-Tallinna Race pidettiin nyt 19 kerran. Kilpailun johtajana toimi Ari Huusela, organisaatiossa oli noin 35 kokenutta tekijää, joista osa eikopulaisia. Mukana oli monien jo vakiintuneiden tukijoiden lisäksi toista vuotta pääyhteistyökumppani Mandatum Life. Meillä oli jälleen kaikin puolin hieno kilpailu. Business LYS luokan 34 veneen lisäksi meillä oli 12 muuta yritysvenettä, ennätysmäärä, yhteensä 46. Ilmoittautuneita oli jopa 180 ja 167 venettä starttasi. Kaikkiaan 166 venettä pääsi hyväksytyllä ajalla maaliin. Kilpailun ajaksi saatiin mukavan reipasta tuulta joka voimistui kilpailun jälkeen lähes myrskylukemiin. Ensimmäinen vene saapui maaliin 10 minuuttia ennen puolta yötä ja viimeinenkin muutamaa minuuttia vaille kello kolme. Tuuli aiheutti spektaakkelimaisen maaliintulon. Tallinnan lahti näytti olevan täynnä valoja kun parhaimmillaan 39 venettä tuli 10 minuutin sisällä maaliin, helteisin kokemus maaliveneelle koskaan. Ensimmäistä kertaa Meripelastusseuran alus seurasi ja saattoi kilpailijoita perille Tallinnaan, Piritan satamaan asti. Lauantaina paluumatkalla alus osallistui pieneen operaatioon auttaen yhtä kilpailusta palaavaa venettä. ORC Club houkutteli 30 venettä, IRC 7, mutta valtaosa on edelleen LYS-veneitä. Yksityyppiluokkia ei ole, mutta LYS tuloksista voidaan joustavasti tehdä tietyn venetyypin tuloslistauksia. Suurimman palkinnon sai jälleen Tallinnan Lastensairaala eli tukisummaksi muodostui ennätys 10000 Euroa. Lahjoitus koottiin kilpailijoiden osallistumismaksuista, yritysveneiden 40 % ja kaikkien muiden kilpailijoiden 10 % osuudesta. >> 7

Lastensairaalan lahjoituksen luovutti KoPun kommodori Esa Törmä palkintojuhlassa ylihoitaja Tiia Mutsille ja ylilääkäri Mall-Anne Riikjärvelle. Lahjoituksen kohteena on narkoosilaite. Paikalla oli suuri joukko Helsinki-Tallinna Racen purjehtijoita ja järjestäjiä. Rantaohjelmaa juonsi Matti Reittamo palkintojen jaon yhteydessä. Mandatum Life oli järjestänyt paljon oheisohjelmaa ja juhlinta jatkuikin hyvin pitkään Piritan yössä. Tänä vuonna onkin vuorossa 20v juhlakilpailu. Kopulaisia poimintoja Helsinki-Tallinna Race tulosluettelosta: 10. (31) LYS1 Mariposa O. Ojanen KoPu 5. (36) LYS2 Victoria T. Caravitis KoPu 4. (18) LYS3 Aniara J. Laukkanen KoPu 2. (11) ORC3 Phoenix P. Halonen KoPu Tiistaikilpailut oli jälleen suosittu. Numerot näyttävät seuraavilta: - Kisoja 11 kpl (13.9. peruttiin liian kovan tuulen takia) - Osallistujamäärä 62 eri venettä (2010, 66) - Keskimäärin 24 venettä per kisa (26), vaihdellen välillä 19-32 (13-33) - Kauden aikana 268 yksittäisen veneen lähtöä (287) - Koko sarjan voitti Kira, Kristian Thomasson, HSK, 121 pistettä Kahden lähtöryhmän järjestely todettiin jälleen toimivaksi. Protesteja käsiteltiin keväällä 1 (0) ja syksyllä 1 (0). Raportoituja vahinkotapahtumia ei ole ollut kahtena peräkkäisenä kautena. Tiistaikisojen lisäksi KoPu järjesti seuraavat kilpailutapahtumat: - KoPun mestaruuskilpailu: mukana oli 9 (12) osallistujaa ja voittaja Afternoon Delight / Juha Tuohino - Yksinpurjehdus: 11 (9) osallistujaa, voittaja La FEe / Björn Åström, NJK - Karvalakkikisa: 37 (45) osallistujaa. LYS 1:n voittaja ONE / Samuli Leisti, HSK, LYS 2 Victoria / TImoleon Caravitis, KoPu ja LYS 3-5 Charlotta / Harald Hannelius, NJK Kausi päätettiin Piratessa pidetyissä Mastonkaatajaisissa. Seuraavalla sivulla KoPulaiset sijoittumiset kaikissa KoPun järjestämissä kisoissa. 8

KoPun mestaruus tulokset 1. Afternoon Delight L-2538 FinnExpress 74 Juha Tuohino 2. Seasong L-410 Albin Ballad Eino Reinikainen 3. Merite FIN-6329 Albin Nova Seppo Suomalainen 4. Blues FIN-9377 Albin Nova Pekka Vaahtera 5. Tuulia FIN-10109 First 31.7 LR Hannu Häkkinen 6. s/y Senni FIN-8622 Bavaria 37 Eero Riikonen 7. Nefferi FIN-9473 Dufour 32 Classic Kari Hallikainen 8. Bonbon FIN-10836 BB 10 meter Jorma Valkama DSQ Dauntless FIN-9377 Finngulf 36 Harri Halminen Yksinpurjehdus 5. Demokratia FIN-736 Albin Express Mikael Anttila 6. Viola FIN-33 Lady Helmsman Mauri Mikkola 9. bonbon FIN-10836 BB 10 meter Jorma Valkama Karvalakki LYS 1 6. Phoenix FIN-18905 X-332 Pekka Halonen LYS 2 1. Victoria FIN-11311 Ridas 35 TImoleon Caravitis LYS 3-5 4. Yola FIN-118 Albin Express Janne Laaksonen 5. 4Play FIN-279 Albin Express Jyri Junnola 7. Herring Rouge FIN-9458 X-79 Ville Eloranta Kilpailulautakunnan venettä Kopukkaa hoiti Janne Iivonen. Kilpailujen ilmoittautuminen ja tulosten julkaisu hoidettiin nettityökalujen avulla. Tulosten siirron hoitivat Ville Eloranta tiistaikisojen osalta ja Hannu Häkkinen muissa kisoissa, Jarmo Niinimäen teknisellä tuella. Kopulaiset ovat osallistuneet innolla kilpailujen järjestämiseen ja saavuttaneet vankan tason, joka ei häpeä minkään muun seuran rinnalla Suomessa. Helsinki- Tallinna Racen järjestämiseen osallistui n 8% koko KoPun jäsenistöstä (n 35/370) muodossa tai toisessa. Varsinaisessa kilpailutoimikunnassa oli 16 jäsentä, joista 15 osallistui tiistaikisojen järjestämiseen. Avomeripurjehtijat palkitsi KoPun vuoden 2011 kilpailujärjestäjänä. Viime vuonna vastaavan maininnan antoi SPL, joten KoPu on palkittu nyt kahtena vuotena peräkkäin. Tästä on hyvä jatkaa! Kiitos kaikille järjestäjille ja kilpailijoille koko vuoden uurastuksesta! 9

Nuorisotoiminta Junioripurjehdustoiminta jatkui kaudelle 2011 uusissa ja vanhoissa merkeissä. Mukana oli vanhoja konkareita ja uusia toimijoita. Aloitimme toimintamme kesäkuussa ja innokkaita lapsia oli mukana 2-8 ikähaarukasta 7-13 ja ohjaajia ja vanhempia oli mukana 4-8. Kaikki suunnitellut harjoituskerrat pidettiin riippumatta tuulista. Muutaman kerran ei menty jollilla vesille, mutta harjoiteltiin moottoriveneilyä RIBin kanssa. Opetettiin turvallisen merellä liikkumisen edellytyksiä myös moottoriveneilyn puitteissa. Mukana oli muutama ensikertalainen sekä ohjaajissa että lapsissa, joten kertasimme perusteet. Kuivaharjoittelu maalla sisälsi tuulen havainnointia, jollan osien esittelyä, varusteiden hakemista ja yhdessä kokoamista sekä jollan käyttämisen simulointia (romutettavaksi tarkoitettu jolla toimi oivana alustana, johon saatiin pyörimään opetusjolla). Tänä vuonna pääsimme vesiharjoitteluun heti, ensikertalaiset ohjaajan mukana. Vesien lämmettyä harjoittelimme veneen kaatamista ja pystyyn nostamista uutena taitona tälle kaudelle. Jollat ovat olleet ahkerasti, myös jäsenistön käytössä vaikka ilmoittaminen nuorisopäällikölle oli useimmiten päässyt unohtumaan. Netin ohjeistuksessa oli ristiriitaisuuksia, joka aiheutti tämän. Pääasia kuitenkin, että jäsenistö on löytänyt kaluston käyttöön, koska Zoomit sopivat oivallisesti myös vähän varttuneemman jäsenistön käyttöön. Ensi kaudella toivotaan kuitenkin ilmoittaminen nuorisopäällikölle, joka yrittää pitää kirjaa veneiden käytöstä ja niiden varustepuutteista. Ilmoittautuminen pitäisi olla tarpeeksi yksinkertaista, joko sähköposti tai tekstiviesti riittää. 10

Pääsääntöisesti oli yksi turvavene per oppilas kevytveneessä ja oppilaat vaihtoivat vuoroja vedessä lennossa. Tarpeeksi kokemusta omaavien kanssa oli yksi turvavene per 2 osaavaa purjehtijaa. Kaikki lapset saivat tarpeeksi aikaa vesillä, joka on olennainen osa oppimista. Purjehtimista kun ei voi oppia kuin purjehtimalla. Lapset olivat harjoitusten jälkeen joskus niin puhki että välillä ohjaajien oli pakko purjehtia jollat satamaan. Turvaveneissä oli usein yksi ohjaaja ja yksi kuljettaja. Kausi päätettiin pukkitalkoiden yhteydessä, jossa pakattiin kamat kasaan. Mehukesteillä kerrattiin oppimiset ja kerättiin palautetta ohjelman kehittämiseen. Toimintatapa todettiin oikeaksi ja kehitetään samansuuntaisesti ensikaudelle. Tarjotaan lapsille turvallista ja hauskaa tekemistä yksilöllisesti ja samalla lapset oppivat purjehtimaan. Ensi kautena pyritään kehittämään ainakin ohjeiden kuuluminen, kunnostamalla ja ottamalla käyttöön megafonit. Lisäksi kiinnitetään huomioon satamaaltaassa toimiessa, ettei lasten tarvitse olla huolissaan muiden veneiden liikkeistä. Yksi harjoituskerta oli samaan aikaan, kun muita veneitä oli lähdössä liikkeelle enemmän ja osa lapsista koki asian turvattomaksi. Kiinnostuksen mukaan pyritään toteuttamaan myös viikonloppuleiri. Nuorisotoiminnan puitteissa harjoitettiin varainkeruuta huolehtimalla parkkipaikan ylläpidosta NJK:n venenäyttelyn aikana. Talven aikana ei tällä kertaa tehdä mitään muuta yhteistä, koska Nuorisopäällikkö on tuomassa venettään Karibialta välimerelle. Terveiset Antigualta! Tiedustelut ja ilmoittautumiset nuorisojaoston vetäjälle. Janne Heikkilä (nuorisopäällikkö@koivusaarenpursiseura.fi) 11

Katsastus Katsastuksen erityiskohteina 2011 olivat runkorakenteet ja erityisesti rustien kiinnitykset. Katsastukset järjestettiin pääasiallisesta 16.5-16.6.2011 välisenä aikana, jolloin kaikkien veneiden tuli olla katsastettuja. Katsastuksen laiminlyönnistä on seurannut veneen rekisteristä poisto, venepaikan menetys ja rikemaksu. Menneenä vuonna rekisterissä olleita, katsastettavia veneitä oli yhteensä 128 kpl, joista peruskatsastettiin 31 kpl. Tämänkin vapaaehtoistoiminnan lähtökohtana on ollut edelleen se, että veneen omistajan on tullut huolehtia veneensä katsastus ennalta sovittuna ajankohtana; katsastajien tehtävä ei ole ollut soitella ja muistuttaa asiasta. KoPun sataman venepaikka ja telakointipaikka on voitu myöntää vain katsastetulle veneelle. Kaiken kaikkiaan veneet olivat pääsääntöisesti hyvässä kunnossa ja asiallisesti varusteltu. Kauden aikana tehtävää oli suorittamassa 10 katsastajaa ja katsastuksia suoritettiin myös sovitun aikataulun ulkopuolella, kun asiasta oli sovittu asianomaisen katsastajan kanssa ennakkoon. Kaikki rekisterissä olleet ja veteen lasketut vesillä liikkuneet veneet oli katsastettu sovitun ajan puitteissa. Loppukaudesta tarkastettiin kaikki telakka-alueella olleet venepukit ja niiden kunto. Joukossa oli luvattoman monta huonokuntoista pukkia, jotka edellyttivät välittömiä korjaustoimia. Asianomaisille lähetettiin kirjallinen selonteko tilanteesta ja korjaustoimenpide-ehdotus. Sammutinkatsastukset hoiti Erkki Kirjavainen Sisä Suomen Sammutin p. 0400 628 925, 040 515 9390 11. ja 18.5 klo 17.00 alkaen, samanaikaisesti oli mahdollisuus myös uusia/ostaa uusi sammutin. Retkipurjehdustoiminta KoPulla ei ollut organisoituja retkipurjehdustapahtumia kaudella 2011. Roslagen oli sen sijaan ahkerassa käytössä, katso seuraava kertomus. 12

Roslagen Roslagenin vieraskirjan merkintöjen mukaan kävijä- ja yöpymismäärät ovat vakiintuneet. Tosin vieraskirjasta saattaa puuttua merkintöjä ajalta ennen juhannusta. Vieraskirja oli tuvassa ja siellä asuivat alkukesän saunan rakentajat. Toiminta kauden aikana keskittyi saunan rakentamiseen. Toimintasuunnitelman 2011 mukaisia kalusteiden huoltomaalauksia tehtiin. Sen sijaan grillin toimivuuden parantaminen ja rannasta tuvalle johtavien portaiden turvallisuuden kohentaminen jäi tuleville vuosille. Vakiotapahtumat: kevättalkoot, juhannus, yhdistetty syysretki/ KoPun mestaruuskisa kokosivat kopulaisia paikalle entiseen tapaan ja aina on löytynyt ahkeria työmuurahaisia maaston siivoukseen, huussin astioiden tyhjentämiseen, paikan kevät/syyskuntoon laittamiseen ym.. Mantereen satama Kuruhamn ja siellä oleva yhteysvene Flipper ovat olleet ahkerassa käytössä. Juhannuksena kävi niin, että sää ei suosinut aattona tulijoita. Siitä ja ehkä kyllästymisestäkin johtuen tilattu aaton kalapöytä ei oikein käynyt kaupaksi. Palvelun tarjoaja esitti, että tulevana kautena pitää saada takuu minimimäärälle. Tästä ja myös jäsenkyselyn vapaista kommenteista tuli sellainen ajatus, että entäs jos järjestetään tulevana juhannuksena nyyttikestit ja Roslagenissa keitetään isolla kattilalla perunoita tai keittoa. 13

Roslagenin tapahtumat 2007 2008 2009 2010 2011 Veneet Hlöt Veneet Hlöt Veneet Hlöt Veneet Hlöt Veneet Hlöt Kevättalkoot 10 27 5 15 14 36 6 17 11 22 Jollaleiri - - - - - - - - - - Eskaaderi 8 18 6 12 5 13 - - - - Juhannus 29 77 24 69 24 69 22 76 16 45 Vuosijuhla 14 34 - - - - - - - - Syysretki 15 38 12 24 15 37 21 39 14 43 Saunaprojekti Saunaprojekti käynnistyi 2009 ja muutaman vendan jälkeen syyskokous 2010 päätti rantasaunan rakentamisesta. Rakennuslupa saatiin Inkoon kunnasta 15.2.2011. Sauna valmistui pääosin suunnitelman mukaisesti. Koelöylyt otettiin juhannuksena. Loppukatselmus oli 10.10.2011, rakennuksen hyväksyntä 100 % ja kaikkien projektiin nimettyjen henkilöiden vastuut päättyivät. Ainut huomautus tuli terassin kaiteiden turvallisuudesta. Ennen virallista saunan käyttöönottoa ne pitää tehdä määräysten mukaisiksi. Työ tehdään keväällä 2012 ja toimitetaan valokuva Inkoon kuntaan. Saunaprojektin etenemisestä on seurattu verkkosivuilla ja se on edelleen sieltä katsottavissa. Toteutuksessa meillä oli kaksi maksullista sopimusta. Toinen oli pääsuunnittelijasopimus Studio Verheen (pääsuunnittelija Irma Verhe) ja toinen urakointisopimus K&K Hallikaisen kanssa. Sitoutuneita talkoolaisia oli seitsemän, jotka tekivät talkoilla ammattitaitonsa mukaisia tehtäviä. Näitä olivat Peter Verhe arkkitehtisuunnittelu, Eero Riikonen rakennesuunnittelu, Mika Toivonen hankinnat, Kai Känkänen sähkötyöt, Jarmo Metso vesi ja ilmastointi, Timo Kosonen muuraus ja Auvo Lehtola vastaava työnjohtaja. Johtokunnasta projektia hoiti Heikki Kosonen. Vapaaehtoisia kopulaisia talkoolaisia oli noin 50. Sitoutuneet talkoolaiset tekivät 550 työtuntia ja vapaaehtoiset 800, siis kopulaisten talkootyö oli yhteen 1350 tuntia. Pelkästään saunaprojektia varten oli kolme järjestettyä talkootapahtumaa ja tämän lisäksi monet kopulaiset kävivät joko omilla veneillään tai Flipperillä Kuruhamnista tekemässä erilaisia rakennushommia kauden aikana. Myös kevät- ja syystalkoissa tehtiin saunahommia. 14

Hanke rahoitettiin KoPun kassasta eikä syyskokouksen antamia lainavaltuuksia tarvinnut käyttää. Hyväksytty budjetti oli 58 000 ja toteutuneet kustannukset olivat 73 761. Ylitys johtuu pääosin kahdesta asiasta. Perustus piti tehdä huomattavasti syvemmäksi kuin arvioitiin ja rakennus tuli sijaintikatselmuksen jälkeen eri asentoon ja korkeammalle kuin oli suunniteltu. Tästä johtuen tarvittiin lisämateriaalia, ylimääräisiä kuljetuksia sekä arvioitua enemmän konetyötä ja sepeliä maisemointiin. Toinen syy oli, että urakoitsijalla teetettiin suunniteltua enemmän töitä. Alun perin mm. terassin teko oli suunniteltu kopulaisten talkootyöksi, mutta terassi piti tehdä nopeasti heti alkuvaiheessa, muuten hirsikehikon pystytys olisi käynyt työlääksi rakennuksen alkuperäistä suunnitelmaa korkeamman sijainnin takia. Oheisessa taulukossa on jaoteltu kustannukset ja tarkemmat selitykset ylityksille. Rantasaunan kustannukset Budjetoidut kohteet Budjetti Toteutuma Ero Kommentti Perustus 3 149 4 987 1 838 Perustus tuli syvemmäksi kuin arvioitiin, materiaali Rakenteet 26 409 26 651 242 Kuljetukset 2 500 5 848 3 348 Perustukseen ja maisemointiin liittyvät lisäkuljetukset Pääsuunnittelija, luvat, ym. 5 000 4 587-413 Urakoitsija 20 740 24 000 3 260 Terassin teko (suunniteltiin KoPun työksi) Budjettiin sisältymättömät kohteet Urakoitsijan lisätyöt 2 681 2 681 Lauteet, haalausta, maalausta, kaapelinvetoa (budjetissa KoPun työtä) Sepeli ja konetyötä 967 967 Rakennus suunniteltua korkeammalle sijaintikatselmuksessa, maisemointi Viistopalkkien säätöhelat 535 535 Kalliimmat kuin kustannuslaskennassa Maalit 934 934 Unohtui budjetista Saunan kalusteet 683 683 Ei sisältynyt budjettiin Muuta (tikkaat, portaat ym.) 1 215 1 215 Rakennusaikaisia muutoksia, rakennuksen korkeus Talkoot (tarjoilut, vakuutus) 674 674 Ei sisältynyt budjettiin Yhteensä 57 798 73 761 Hyväksytty budjetti 58 000 15 761 Budjetti ei sisältänyt varausta rakennusaikaisiin muutoksiin 15

Sata m ato i m i nta Aikaisemmasta poiketen Koivusaaren talvikunnossapito on nyt hoitunut talkoovoimin, vaikka viime talvena lunta tuli varsin reilusti. Samaten vesille päästiin vasta 23.4, kun satama aukesi vain paria päivää ennen. Kova talvi oli rikkonut pohjoislaiturin kulkusillan, mutta sekin saatiin talkoilla uusittua. Koivusaareen sopii nykyisellään 101 venettä ja kymmenkunta paattia majailee Jätkäsaaressa. Hieman ongelmia Koivusaarentelakointialueella aiheutti omatoimiset nostot. Muistutuksena kippareille vielä, että omatoimiset nostot ovat mahdollisia vain Jätkäsaaressa. Kuluneena vuotena tehtiin pari pukkien tarkastuskierrosta, ja tulokset olivat varsin yllättäviä. Useammasta kymmenestä pukista löytyi jonkinlaisia puutteita. Suurin osa oli huomioita, että kestääköhän tuo pidemmän päälle, mutta varsin monta oli selkeästi rikki, tai veneelle soveltumattomia. Pukit tulee tarkastaa ja huoltaa, aina ennen seuraavaa telakointikautta oman ja naapurin veneen turvaamiseksi. Mikäli on vähänkin epäilys, että kestääköhän tuo, niin kokemus on osoittanut, ettei kestä. Noston yhteydessä yksi vene jäi pukille huonosti tuettuna ja kippari ajatteli korjata sen viikon päästä. Tuli syksyn toinen puhuri, vene kaatui toisen veneen kylkeen. Onneksi toinen vene pysyi pystyssä, vaikka siirtyi pukkeineen metrin verran. Venepaikkojen hakeminen saatiin viimeinkin sähköiseen muotoon. Muutamien salasana ongelmien ratkettua jäsenistön palaute systeemistä on ollut erittäin positiivinen. Aivan vuoden lopussa saimme Koivusaareen kattavan ammattitason säähavaintoaseman ja automaattisen sääennustuksen. Palvelun tuottaa Suomen Sääpalvelu Oy (http://www.saapalvelu.fi/helsinki/) ja rahoitetaan ko. sivuilla olevia mainoksia klikkaamalla. 16

Ohjeet yhteisnostossa toimimiseen 1) Merkkaa ennen veneen laskua pukkisi säädöt ja mahdollisten tukikapuloiden paikat. Ota vaikka valokuva muistin tueksi. Merkkaa myös nostoliinojen paikat 2) Ilmoita satamakapteenille vähintään viikkoa etukäteen, mikäli et osallistu ilmoittamaasi veneen laskupäivään. 3) Tule ajoissa paikalle, nostot alkavat klo 8:00. Nosturi tulee rantaan noin ½ tuntia aikaisemmin, joten ensimmäinen vene nousee viimeistään klo 8:00 4) Ilmoittaudu ajoissa nostovastaavalle, jolloin saat arvion nostoajankohdasta. Seuraa aktiivisesti nostojen edistymistä, sillä nostojärjestys saattaa jostain syystä muuttua paljonkin. 5) Kiinnitä keulaan ja perään n. 15m pitkät köydet, joilla venettä ohjaillaan noston aikana. 6) Veneen ollessa vedessä tarkasta pikaisesti pohjaläpivientien tiiveys, jonka jälkeen nostoliinat voi poistaa ja nosturi pääsee hakemaan uutta venettä 7) Pura pukkisi ja siirrä se kesäksi säilytyspaikkaan mastovajan edustalle, tällöin ei ole välttämätöntä osallistua kevään pukkitalkoisiin 8) Ilmoita ajoissa mielellään ennen syyskuuta, mikäli haluat siirtää ilmoittamaasi nostopäivää. 9) Pukkitalkoissa näet tulevan telakkapaikkasi, kaikkien telakoivien veneilijöiden tulee osallistua. 10) Kasaa pukkisi hyvissä ajoin, viimeistään edellisenä päivänä ennen nostoa. Tarkasta pulttien yms. kunto ja käsittele ne ruosteenirroitusöljyllä. 11) Veneen masto pitää ottaa pois ennen nostoa. Veneen nostojen aikana autonosturi ei ole käytettävissä maston nostamiseen. 12) Varmista, että kaikki pukin säädöt ovat oikein ja mahdolliset tukipalikat yms. ovat käden ulottuvilla. (Vaikkapa siitä keväällä ottamastasi valokuvasta) 13) Varaa valmiiksi tarvittavat työkalut mikäli pukin asetuksia tarvitsee hienosäätää. 14) Huolehdi, että vene on nostokunnossa. Seuraa aktiivisesti nostojen edistymistä, sillä nostojärjestys saattaa jostain syystä muuttua. 15) Siirrä vene hyvissä ajoin nostolaiturin läheisyyteen. 17

Ka a v o it u s Koivusaaren osayleiskaavaluonnos hyväksyttiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa keväällä 2011 jatkosuunnittelun pohjaksi. Tuosta luonnoksesta tehtiin veneseurojen yhteinen lausunto jo keväällä 2010, niinpä KoPu:n kaavoitustyöryhmä on ollut lähinnä kuulolla asian etenemisen suhteen. Loppuvuonna 2011 kaavoitustyötä on jatkettu kaupunkisuunnitteluvirastossa osin yhteistyössä suunnittelukilpailun voittaneen Arkkitehtitoimisto Sopanen Svärd kanssa. Lähiaikoina suunnitelmaa tullaan esittelemään veneseuroille erillisessä tilaisuudessa, jossa meillä on mahdollisuus vielä kommentoida sitä ennen varsinaisen kaavaehdotuksen nähtäville asettamista. KoPu:n kannalta kriittisintä kaavaluonnoksessa on telakointialueen mitoitus ja sen korkeussuhteet ja liikennejärjestelyt. Näistä on käyty keskustelemassa virastossa ja toivomme, että siinä suhteessa suunnitelma olisi edennyt parempaan suuntaan. Vuoden 2010 jälkeen KoPu:n satamaa lähinnä oleva rakennuskortteli on muutettu asuinrakennuksesta palvelu- ja korttelitalokäyttöön, mikä kannaltamme on parempi vaihtoehto. Seuraamme tilannetta. Viime vuonna teetti Helsingin kaupungin liikuntaviraston merellinen osasto konsulttityönä vuoteen 2020 ulottuvan Helsingin veneilystrategian. Työssä kartoitettiin veneilyn nykytilannetta ja toimijoita mm. haastatteluiden ja nettikyselyn avulla. Strategian tavoitteet ovat oikeansuuntaisia laituri- ja telakkapaikkojen riittävyyden turvaaminen, erityyppisten veneilyn harrastajien huomioiminen, palveluiden parantaminen, yhteistyön parantaminen veneilijöiden ja kaupungin välillä jne. Se, miten näihin tavoitteisiin päästään, on jäänyt kevyemmälle pohdinnalle. Samoin veneseurojen rooli keskeisenä toimijana esim. koulutuksen järjestäjänä ja sitä kautta veneilyturvallisuuden ja veneilytaitojen edistäjänä on jäänyt lähes vaille huomiota. Helvene (Helsinkiläisten venekerhojen yhteistyöelin, joka on ollut kuultavana strategian laadinnan eri vaiheissa) onkin pyytänyt työlle lisäaikaa, jotta päästäisiin konkreettisemmin kiinni niihin toimintamalleihin, jotka ohjaavat strategian toteutumisen mahdollistavaa päätöksentekoa. 18

Vartiointi KoPussa vartioitiin vakiintuneeseen tapaan. Vartiokausi alkoi lauantaina 23.4 ja päättyi sunnuntaina 23.10 Vartiokauden pituus oli siis 184 yötä. Tästä ajasta 9 yötä oli ilman varattua vartiovuoroa. Pääosin siksi, että kauden alussa kaikki jäsenet eivät varanneet vuoroaan ajoissa ja tyhjiä päiviä jäi listalle. Tänä vuonna vartiovuoro on jokaisen velvollisen jäsenen varattava ennen 21.3.2012, sen jälkeen vuorot täytetään vartiopäällikön toimesta. Vartiokausi mitoitetaan jo suunnitteluvaiheessa hieman pidemmäksi kuin vartiovelvollisia on. Tämä antaa joustoa vuorojen järjestelyihin ja muutoksiin kauden aikana. Kauden aikana tapahtui yksi murto veneeseen, jossa veneen irtainta omaisuutta hävisi ja veneelle koitui vahinkoa murtautumisesta. Tämä valitettava tapaus todistaa sen, kuinka tärkeä tehtävä vartiointi on seuran jäsenille. Siihen on jokaisen vartiovelvollisen jäsenen suhtauduttava vakavasti ja hoidettava oma velvollisuutensa, niin vuoron varauksen kun vartiovuoron hoitamisen suhteen. Tehtävän laiminlyöntiin 2012 tullaan puuttumaan sääntöjen mukaisin sanktioin, syistä riippumatta. Vuonna 2011 laiminlyöntisanktioita ei kirjattu kauden aikana yhtään kappaletta. Kaudelle 2012 haluaisin seuran nettisivuille saada listan niistä henkilöistä, jotka haluaisivat tehdä vartiovuoroja. Näin helpotettaisiin vuorojen vaihtoa ja tuurausta, jos esteitä vartionvuoron täyttämiseen tulee. Ilmoittautua voi vartiopäällikölle sähköpostitse. Tiedotustoiminta Jäsenlehti KoPuttaja ilmestyi kaksi kertaa, keväällä ennen vuosikokousta ja syksyllä ennen syyskokousta. Veneilijän muistio ilmestyy huhtikuussa. Verkkosivut ovat ajankohtaisten asioiden tiedotuskanava. Laituri- ja telakkapaikkojen varaus siirrettiin paperin sijasta verkkoon. Verkkosivut päivitettiin uuteen Joomlan versioon. HTR on eriytetty Mandatum Life avustuksella omiksi nettisivuikseen loppupuolella. 19

Jäsenkyselyn tuloksista Järjestimme syksyllä jäsenkyselyn. Kysely lähetettiin kaikille, joiden sähköpostiosoite oli tiedossa eli 93 % veneilijäjäsenistä ja 82 % gastijäsenistä. Kyselyssä ei eroteltu veneellisiä (65 %) ja veneettömiä (45 %) veneilijäjäseniä. Tarkoitus oli kysyä jäsenten tuntoja muutamaan yksittäisasiaan ja samalla selvittää, mitä mieltä jäsenet ovat tällaisen kyselyn käytöstä useamminkin. Jäsenet vastasivat kyselyyn ilahduttavan aktiivisesti. Veneilijäjäsenistä vastasi 51 % ja gastijäsenistä 30 %. Kaikki vastaukset ja vapaamuotoiset kommentit on luettavissa verkkosivuilta. Tässä selkeät poiminnat kyselyn tuloksista: Käytännössä kaikki vastanneet kannattivat jäsenkyselyjen tekemistä, yli 80 % vuosittain ja loput harvemmin. Veneilijäjäsenistä 73 % kannatti mieluummin lainanottoa kuin etukäteissäästämistä tulevaisuuden investointeihin. Kaikista vastanneista 63 % oli kiinnostunut purjehdusaiheisesta koulutuksesta. Kysyntää on, tarjontaa siis tarvittaisiin. Viron satamat karttailta kiinnosti yli puolta veneilijäjäsenistä ja kolmas osaa gastijäsenistä. Karttailta tullaan järjestämään ja siitä on tiedote tässä lehdessä ja verkkosivuilla. Roslagenista oli useampiakin kysymyksiä. Käyntikertoja koskevassa kysymyksessä oli hieman ristiriitaisuutta, mutta joka tapauksessa veneilijäjäsenistä neljännes ja gastijäsenistä 40 % ei ole käynyt koskaan. Kaksi kertaa tai useammin kaudessa veneilijäjäsenistä on käynyt 45 % ja gasteista neljännes. Roslagenin kehittämiskohteista veneilijäjäsenistä 30 % oli sitä mieltä, että ei lisärakenteita, seuraavina grillipaikka 28 % ja uimalaituri 14 %. Gastijäsenistä 18 % ei kaivannut mitään uutta, seuraavina olivat venelaiturin laajennus ja pitkospuut molemmat 15 % ja grillipaikka 13 %. Osallistumishalukkuus Roslagenin eri tapahtumiin jakautui veneilijäjäsenten kesken varsin tasaisesti, mielellään osallistuvia 40 %, ei kiinnostusta 30 % ja lopuilla ei kantaa. Talkoot olivat hieman kiinnostavampia kuin juhannus ja mestaruuskisa. Jäsenillä oli mahdollisuus antaa moneenkin kohtaa sanallinen kommentti. Niitä tulikin kiitettävän paljon. Jäsenkyselyyn liittyvistä kommenteista useimmat olivat sisällöltään hyvä juttu, 8 kpl. Muutama parannusehdotus tuli ja oli kommentoitu myös huonoja kysymysten asetteluja. Parannetaan ensi kerralla. Terveisiä johtokunnalle -kysymykseen useimmat kommentit olivat tyyppiä hyvin hoidettu seura tai kiitos tekijöille 17 kpl. 20

Tässä ovat kehuista poikkeavat terveiset johtokunnalle ja kursiivilla johtokunnan vastaus. 0 Hankittava kevytvene (genoa + iso), jos ei sellaista vielä ole. Tarjottava mahdollisuus kohtuullista korvausta vastaan vuokrata tätä kevytvenettä alussa vapaaehtoisen ohjaajan kera. Kevytveneellä oppii purjeiden trimmausta kantapään kautta paljon tehokkaammin kuin isommalla veneellä. Luotava gastipörssi (verkkoon). Mahdollistaa purjehduskokemuksen kasvattamisen ja vertaisoppimisen. Johtokunnan vastaus molempiin: Seuralla on tällainen vene eli jolla 420. Se odottaa innokkaita kunnostajia ja käyttäjiä. Käyttö on täysin ilmaista. Vapaaehtoista ohjaajaa voi kysellä satamassa tai nuorisopäälliköltä Gastipörssistä on joskus keskusteltu ja todettu, että KoPu on liian pieni yhteisö, jotta se toimisi (vertaa KoPun keskustelupalsta). Verkkosivut ovat käytettävissä tähän tarkoitukseen ja jos sinulla on ideoita ja innostusta, niin tule tekemään sitä webmasterimme kanssa. 0 Meidän ihanan, ikuisesti rauhallisen veneen nostajan/laskijan ts. Koskimiehen voisi palkita vuosien ajan hyvin tehdyistä nostoista/laskuista jollain aiheeseen sopivalla KoPu:n pokaalilla tms. vaikka tulevan talven aikana. Onhan hän sen ansainnut. Lämmittäisi mieltä varmaan molemmin puolin. Johtokunnalle kiitos hyvin hoidetuista informoinneista vuoden aikana. Metron yms. aiheuttamat muutokset ovat olleet monen mielessä ja näiltä osin varmaan saamme ajankohtaista infoa. Kiitos. 0 Kaikille laitureille voisi vihdoin hankkia kunnolliset tavaroiden kuljetuskärryt, jotka eivät ole sellaisia hirvityksiä kuin olivat ne valtavat siniset joukkuekuljetuskärryt joita...*#> hyvä jos sai edes liikkeelle. Näin ns. helpommin liikkuvat kärryt olisivat valmiiksi jokaisella laiturilla käytössä, eikä niitä tarvitsisi hakea aina toisilta laitureilta. Pohjoislaiturille toivoisin myös toimivia valoja. Vesiletkut ovat likaisia ja likaavat veneen kannen. Materiaalit ovat varmaan jo nykyään paremmat, joten se korjaantunee letkujen uusinnan yhteydessä.. Mastovaja: Tulevaisuudessa mastovajassa voisi olla katossa taljat, joilla mastot nostetaan niille tarkoitetulle hyllylle. Manuaalitaljat eivät paljoa maksa, ei tarvitse sähköä ja uskon monen olevan tyytyväinen käyttäjä. Ajatuksesta voipi kysellä lisää. Mukavaa oloa ja tulevaa kesää odottaessa :-) 21

Johtokunnan vastaus: Vuosien varrella Koskimies on palkittu ensin pronssisella ansiomerkillä (joka vain poikkeuksellisesti myönnetään seuran ulkopuoliselle henkilölle). Jossain vaiheessa Koskimies ilmoitti myyneensä nosturin ja jäävänsä eläkkeelle, jolloin hänelle annettiin KoPun standaari, jonka luovutustilaisuudessa Koskimies kertoi ostaneensa uuden nosturin. Rannassa on neljä kärryä, sinisiä ja ns. maitokärryjä. Jäsen tulee käytön jälkeen palauttaa kärryt siten, että jokaisella laiturilla on ainakin yhdet kärryt. Kärryjen tyypistä ollaan montaa mieltä. Maitokärryjen isot pyörät helpottavat työntämistä, mutta toisaalta renkaat rikkoutuvat helposti. Sinisiin kärryihin sopii paljon tavaraa, mutta pieniä nyssyköitä täytyy kurotella pohjalta. Mietitään josko jonkunlainen kärryparkki olisi parempi ratkaisu kuin kärryjen säilyttäminen laitureilla, jolloin voisi valita tarpeeseen sopivimmat kärryt. Talja voisi olla kokeilemisen arvoinen idea. Yksi tapa on heittää köysi kattoparrun yli, jolloin mastoa voi kannatella helposti ja laittaa ensin toinen, ja sitten toinen pää mastosta hyllylle. Kannattaa myös reilusti pyytää apua muilta rannassa olijoilta maston käsittelyyn ja muuhunkin. 0 Johtokunnan yleisistä päätöksistä/valmisteluista tulisi tiedottaa säännöllisesti Ajankohtaista sivulla. Tämä tietenkin edellyttää toimitustyötä, pöytäkirjoja ei ole asiallista julkaista. Johtokunnan vastaus: Sihteeri on luvannut tehdä tiedotteen johtokunnan kokouksen jälkeen verkkosivulle. 0 Tämä kyselyn ideointi ja tekninen toteuttaminen ovat hyviä esimerkkejä jäsenistön aktiivisuudesta kehittää pursiseuramme toimintaa. Uskon, että jäsenistön keskuudesta löytyy vielä paljon piilossa olevia ideoita kunhan ne saadaan kaivettua esiin. Uutissyötteiden eli Feedien lisääminen sivustolle, jolloin uusista jutuista menisi automaattisesti ilmoitus palvelun tilanneille henkilöille Johtokunnan vastaus: Uutissyöte on hyvä idea ja sitä on yritetty ottaa käyttöön. Ongelma on tekninen. Emme ole osanneet ratkaista syötteen toimimista jäsensivuilta emmekä tilanteessa kun sivua on päivitetty. Jos osaat auttaa tässä asiassa, niin ota yhteys webmasteriin. 22

0 Olisiko painotettava jäsenille esim. vartiointitehtäviä (lukee ohjeet koputtajasta ja vartiopäiväkirjan ohjeista) yleensä vain vesimittari luettu ja paikalla tultava ajoissa myös syksyllä. Johtokunnan vastaus: Vartio-ohjeet on tarkoitettu luettavaksi ja noudatettavaksi. KoPun toimintatavan mukaan on hyvä olla oma-aloitteinen ja näin on jotkut jäsenet toimineetkin eli jäsen voi laittaa merkinnän vartiokirjaan ja puumerkkinsä kun huomaa, että vartija ei ole paikalla. Vartiopäällikkö lukee säännöllisesti vartiopäiväkirjaa. 0 Sähköposti olisi tärkeissä asioissa parempi kommunikointiväline kuin netti tai KoPuttaja. Olin lukenut KoPuttajan, mutta venepaikkahakemus meni ohi. Onneksi vaimo huomasi. Johtokunnan vastaus: KoPun vakiotapahtumat tiedotetaan verkkosivujen kalenterissa, Vemussa ja KoPuttajassa. Sähköpostia käytetään jäsentiedotuksessa vain poikkeustapauksissa. 0 Toivoisin muistutusta seuran tapahtumista, varsinkin jäsenvelvoitteisiin kuuluvista, esim. s-postiin. Tänä syksynä pukkitalkoot lipsahtivat ohi kun lähinnä työkiireiden takia ajatukset olivat kriittiseen aikaan toisaalla. Johtokunnan vastaus: Katso edellinen vastaus. 0 Uudessa toimintasuunnitelmassa vartioinnin kohdalla uhkailtiin vartiovuorojen lisäämisellä. Tämä ei ole lainkaan suotavaa, sillä nykyinen taso edustaa maksimitasoa, jolla jäsenistöä voi valvottaa öisin. Jos ei nykyiset vartiovuorot riitä, voi yksittäisiä vuoroja jättää ilman vartiointia! Johtokunnan vastaus: Jäsenten ja seuran omaisuuden vartiointi on tärkein seuratyövelvoite. Tarkoitus ei kuitenkaan ole lisätä jäsenten vartiovelvoitteita. Vartiokauden pituutta tullaan lisäämään sen takia, että saadaan joustavuutta vartioaikojen varaukseen. Tästä seuraa, että jää enemmän yksittäisiä vuoroja ilman vartijaa. Roslageniin liittyen tuli myös paljon vapaamuotoisia ehdotuksia. Yksittäisistä asioista nousivat esille grillin ja grillauspaikan parantaminen ja saunaan liittyen puuhuolto ja porrasjärjestelyt. Kaikki ehdotukset käsitellään tarkemmin Roslagen toimikunnassa ja otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon tulevassa toiminnassa. 23

Koivusaaren Pursiseura ry täyttää 40 vuotta tänä vuonna! Syntymäpäivä on lauantaina 25.8.2012. KoPu järjestää sopivan sadekatoksen Koivusaaren eteläkärkeen. Näin voimme viettää syntymäpäivän aidolla paikalla. Luvassa mukavaa ohjelmaa ja tarjoilua. Juhlien vietosta tullaan tiedottamaan lisää jo keväällä. Tervetuloa! 24

Kopun pikkujoulutammikuussa 2012 25

Mat k a k e rto m u s Öregrundista e t e l ä ä n Ajelehtiminen Ruotsin Selkämeren rannikolla oli ollut edellisenä vuonna niin mukavaa, että s/y Meritähti päätti viime kesänä lähteä jatkamaan siitä mihin reissu jäi. Köydet irrotettiin kesäkuun alussa ja niin alkoi pikataival läpi Suomen lounaissaariston. Tosin muutaman päivän pysähdys Roslageniin oli enemmän kuin paikallaan. Oli mukava seurata kuinka ammattimiehet rakensivat saunaa nopealla tahdilla ilman että kiireestä näkyi jälkeäkään. Siellä valmis sauna odottaa nyt kopulaisia. Suomen saaristo oli tyhjä. Meritähti seilaili Tammisaaren ja Lappon kautta Seglingeen. Se oli uusi tuttavuus ja todella mukava. Viihtyvyyteen oli panostettu, kaikki paikat siistejä. Tosin suihkua ei ollut. Satamassa oli jopa pari muutakin venettä. Toisessa niistä asui koira joka tunsi kopulaisen koiran ja lähetti terveiset. Keula pidettiin edelleen tiukasti suunnassa 270 astetta ja omituisten kivikkokryssimisen jälkeen saavuttiin illan suussa Ahvenanmaan pohjoisreunan Hamnsundetin satamaan. Paikalla ei ollut ketään mutta hetken päästä saapui reippaasti soutaen satamavahti, ilmeisesti suoraan talviunilta heränneenä. Hienot saniteettitilat, toivottavasti sinne eksyy kesällä enemmän veneitä. Laituri on avoin väylälle mutta ei merelle. Eipä juuri aluksia näkynyt. Seuraavana päivänä sataman pitäjä ilmestyi ja avasi kioskin. Ymmärsimme vihjeen ja kävimme ostamassa jäätelöt. Kauppa olisikin ollut jossain kilometrien päässä. Matkaa jatkettiin Windexin osoittamaan suuntaan eli koneella vastatuuleen. Hetken päästä maisemat peitti sumu ja tuntui mukavalta kun veneessä oli luotettava navigaattori. Siirryimme virtuaaliveneilyyn ja katselimme kuvaruudulta kun pieni musta veneemme hyvin hitaasti eteni pitkin Ahvenanmaan yläreunaa länteen. Sumu hälveni luoteiskulmassa kun käännyimme etelään. Hyljekin kävi tervehtimässä, kesän ensimmäinen ja ainoa. Tästä alkoi melko mutkikas ja osin kivinen reitti kohti Eckerön venesatamaa. Meritähti purjehti kauniissa auringon paisteessa hitaasti ja illan suussa olimme jo laiturissa. Tilaa oli, hyvin paljon. 26

Vaihdamme valtakuntaa Seuraavan päivän aloitimme täysin purjein ja lopetimme aivan reivikynnyksellä. Jos Ruotsi ei olisi tullut vastaan, olisi Meritähti pyytänyt ekan reivin kesäsateen kera. Ennen Grisslehamnia piti vielä kiertää pitkän matkaa sisäsaaristossa ennen kuin tulimme lännenpuolen satamaan. Se olikin oikein paljon suurempi kuin idän eli meren puoli. Mukava pieni paikka ja hyvää mos och strömmingflundra. Silakkakampela tarkoittaa että silakat on lyöty litteäksi pannuun. Seuraavana päivänä näimme postisoudun lähdön puolilta päivin. Keli oli hiljainen ja voisi kuvitella että Suomeen soutaessa kuluu aika paljon eväitä. Illalla ovat kuitenkin perillä. Matka jatkui alas eli etelään pitkin Väddön kanavaa. Siinä ei ole sulkuja mutta onpahan nostosilta jota odotella. Kuvassa on ainoa kanavan varren katselija. Puolet matkasta meni myötäiseen purjein ja loput koneella hyvinkin kapeaa ränniä myöden. Näimme sentään toisenkin veneen joka kulki samaan suuntaan. Kanava loppui ja reitti leveni. Olimme menossa Norrtäljeen ja päätimme oikaista. Kävi ilmi että tällä osuudella joskus reitti oli poistettu ja merimerkeistä ei ollut kovin paljon vihjeitä. Taas oli navigaattori ihan poikaa. Ajo tapahtui nenä kiinni kaiussa vaikka navigaattorin mukaan vettä riitti. Keskellä reitti oli suuri veistämö jossa vuoltiin Linjett veneitä. Norrtälje osoittaitui mielikuvista täysin poiketen pieneksi ja sieväksi kaupungiksi jonka poikki kiemurteli pieni kaunis joki talon välissä puiden ja pensaiden reunustamana. Tämä korvasi sen pienen huolenaiheen, että satama oli melko auki pohjoisen puoleisille tuulille. Juhannus Juhannus oli jo parin päivän päässä ja ruotsalaiset alkoivat töniä veneitään vesille. Päätimme lähteä Arholman saareen, sen itäsatamaan. Se oli hyvä valinta vaikka yhtenä päivänä oli pakko viedä toinen ankkuri perästä jonkin vimmaisen lyhytaikaisen tuulen takia. Länsipuolen satama on aivan auki selälle. 27

Saari on suuri ja asukkaita paljon. Siellä kulkee maanteitä ja joka puolelle pääsee katsomaan majakkaa, sodanaikaisia linnoituksia, syömään ainoassa ravintolassa, käymään ainoassa kaupassa jne. Juhannusaattona nousi hyvin suurikokoinen salko ja ihmisiä oli kokoontunut satamäärin. Kunnon saariston juhannustunnelmaa, varsinkin kun käytössä oli sauna. Uiminen ei vielä tullut monellekaan mieleen. Satamamaksu oli 100 Kurnua, eli noin 10 Euroopan puolen rahaa. Arholmasta seilattiin etelään pieneen Ingmarsjö paikkaan, hyvä ravintola. Edelleen nyt vain koneella puksutti Meritähti Waxholmiin. Siellä on hyvä satama ja hyvin vilkas veneliikenne, aika turistikas tunnelma. Waxholm näyttää paljon paremman puolensa kun kävelee saaren pohjoisosaan. Waxholm on tärkeä paikka Tukhomaan menijöille. Sieltä on vajaa parin tunnin koneajo Wasahamniin, siis seitsemältä ylös, kahdeksalta liikkeelle ja kymmeneltä ollaan jo kytiksellä jonottamassa kun joku lähtee Wasahamnista niin äkkiä sisään. Emme menneet vielä Tukholmaan vaan jatkoimme etelään. Pysähdyimme paikassa jonka satamaoppaat tuntevat Paradiset nimellä. Paikka on aivan nimensä veroinen, paljon veneitä mutta ankkuritilaa riittää. Seuraavana aamuna olikin helppo siirtyä laituriin ja lähteä seikkailemaan saareen, päämääränä tietysti kauppa ja ravintola, kuinkas muuten. Menomatkalla alkoi VHF kiljua jotenkin oudosti ja näytössä oli jotakin hälytykseen tulkittavissa olevaa. Emme saaneet rakkinetta hiljaiseksi muuta kuin kytkemällä virrat pois. Illalla soitti Suomen taajuusviranomainen ja sanoi että meidän veneemme on lähettänyt DSC-hätäkutsuja kymmenen kpl 2 sekunnissa. Tästä Ruotsin pelastusviranomaiset tekivät johtopäätöksen että laite on rikki. Viranomainen kielsi meiltä VHF käytön kunnes se on korjattu. Pitkän päiväpurjehduksen jälkeen Meritähti kurvaili Ornön itärantaa Kyrkviken nimiseen kyläsatamaan. Se jäi mieleen kesän parhaasta kala-ateriasta. Tuoreena paistettuja ahvenia, uskomattoman hyviä. Terassilla kävi iloinen porukka kun ahvenet uivat suihin. 28

Ornö olikin jo Ruotsin Utön vieressä joka on aivan pakollinen kaikille. Aika yllättävän paljon tilaa vaikka sesonki oli jo parhaimmillaan. Paljon vene- ja muita turisteja, kauppoja ja ravintoloita. Erikoinen nähtävyys on tietysti tuulimylly ja mäen takana löytyy vanha kaivos. Tuli tilattua jostakin etelä-maalaiseksi viritetystä ruokalistasta jotakin joka osoittautui makkaroiksi. Kyllä tuli ikävä ahvenia varsinkin Anne virnisteli vieressä edessään herkullinen katkarapuannos. Muutaman päivän jälkeen Meritähti luikahti ulos ja suuntasi jälleen etelään Nynäshamniin. Se on vilkas iso satama ja paljon veneitä ja laivoja. Pieni kaupunki, josta saa monipuolisia ruokatarvikkeita jne mutta aika vähän venetarvikkeita. Ostimme sataman kaupasta kannettavan VHF:n viranomaisten sulkeman tilalle. Kävi ilmi että laitteessa oli Tanskan kanavat. Sovimme vaihdosta mutta uutta ei kuulunut pariin päivään Watski kaupasta. Meritähti päätti lähteä seilaamaan etelään täydessä radiohiljaisuudessa. Muutaman mailin päässä saaret loppuvat ja reipas itätuuli pääsi puhaltamaan sivulta vapaasti. Vauhtia olikin mukavasti ja meno maittavaa. Automaattinen ohjaimemme nimeltä Aulis päätti yhtäkkiä lopettaa 15v uran. Tai oikeammin jatkaa sitä ikuisesti. Irrotusvivusta oli katkennut kaksi 1,5mm putkisokkaa. Ohjaaminen oli hankalaa kun ruori pyöritti peräsimen lisäksi Auliksen moottoria. Kävimme pikaisen neuvottelun jonka tuloksena Anne löysi äkkiä oikean ruuvimeisselin. Aulis irtosi pikavauhtia ruorirattaan pinnoista purjehduksen jatkuessa. Aika äkkiä selvisi kuinka tärkeä miehistön jäsen Aulis oli aina ollut. Ruorin pyöritystä riittikin sitten koko loppukesän. Selvitimme vian netistä jo kauan ennen kuin tulimme takaisin KoPuun. Muuten, Ruotsissa kannattaa ostaa kaupasta prepaid liittymä datalle eli ns nettitikku;:30 euroa tikku, 30 euroa datamaksu, 1kk sopimus, 10Gtavua max. Tikku on tietysti monikäyttöinen ja siihen voi ladata lisää aikaa/datasiirtoa. Sillä voi tutkia paikkoja, katsoa uutisia Arenasta, hoitaa sähköpostia, käydä pankissa ja KoPun sivuilla jne. 29

Kääntöpaikka takaisinpäin Kun Landsort oli kierretty, suunnattiin keula kohta Trosaa. Se sijaitsee pitkän saaristoreitin päässä hyvin matalan lahden perukoilla. Se oli ehkä paras kesän paikka ja hieman rampaa Meritähteä ei yhtään harmittanut. Saimme illalla sattumalta laituripaikan kun joku juuri lähti, muuten oli täyttä, enkä ihmettele. Trosassa kukkien peittämät piparkakkutalot reunustavat kaupungin halki kiemurtelevaa jokea. Satama-alueella on paljon ravintoloita. Hyvin vähän autoja näkyi missään. Kaupungilla kävely oli rauhallista kuin jossain satukaupungissa. Viihdyimme siellä useamman päivän. Outoa että piparkakku- Trosassa oli useampia venetarvikeiden liikkeitä kuin kaupunki- Nynäshamnissa ja vielä paremmin varusteltuja. Tosin mistään ei löytynyt mitään apua Auliksen vatsakatarriin. Ehkä jossain kauempana oli joku muu tavallinen kaupunki, mutta siitä ei tarvinnut tietää mitään. Aikataulusyistä Meritähti käänsi keulan kohti pohjoista. Ensin takaisin Nynäshamniin noutamaan luvattua VHF puhelinta. Eipä ollut vielä tullut. Siitä sitten katsottiin satamakirjasta pienen pieni lahden poukama Musköstä; ei ketään. Lahden itärannalla oli maalaistalo, oikein siisti. Katselimme sitä koko illan mutta ketään ei näkynyt. Seuraavana aamuna Meritähden sitlooran ohi ui majava. Kyllähän majava meressä uida saa mutta eipä ole tullut edes mieleen sellainen. Tästä rohkaistuneena teimme jollamatkan rantaan ja huomasimme että kyseessä oli laaja paikallinen maatilamuseo. Ei sattunut olemaan aukioloaika, mutta kävelimme pitkän reissun kylille. Satamaoppaasta löysimme vielä paluumatkalla toisenkin suojaisen lahden. Se olikin puolestaan pullollaan ruotsalaisia veneitä mutta kyllä sinne vaan sopi sekaan. Satamaopas oli norjalaisen firman tekemä ja Tukholman alueelta siinä oli selostettu n 450 satamaa ja kaikista suojaisuus, palvelut sekä ilmavalokuva. Uskomaton opus. Todella hintansa arvoinen. 30

Meritähti oli tilattu hotelliksi Tukholmaan. Olimme jo varanneet netistä yhdeksäksi päiväksi Wasahamnista paikan, (varauspalvelu http://dockspot.com/). Lapsenlapsi Maj oli tulossa vanhempineen. Aika halpa viiden hengen hotelli, vain 30 euroa päivä. Tarkoitus oli ottaa kaikki irti Tukholmasta ja se tapahtui; Skansen, Djurgården, Gröna Lund, Junibacken, Wasa, Kolmården ja monia muita. Wasahamnissa vietettiin ylimääräinen päivä turhan kovan tuulen vuoksi ennen kuin Meritähti lähti tyynessä vaihdettu VHF käsipuhelin mukanaan käsiohjauksella kohti kotia. Reitti oli aika selvä, Maarianhamina, Kastelholm, Näsby, Stenskär, Hanko, Roslagen. Ja siellä vietettiinkin sitten pitkän tovin. Kotiin tultiin järjestämään Helsinki-Tallinna kilpailua elokuun toisella viikolla. S/Y Meritähti Anne ja Esa Jos olet kiinnostunut materiaalista Tukholman saariston alueelta, ota yhteyttä 31

Tilinpäätös kaudelta 01.01.2011-31.12.2011 TULOSLASKELMA 2011 2010 Ero% Budjetti Ero% Kilpailutoiminta Tuotot 49 177,02 41 205,00 19 39 190,00 25 Kulut -25 595,92-26 167,17-2 -29 850,00-14 Yhteensä 23 581,10 15 037,83 57 9 340,00 152 Nuorisotoiminta Tuotot 1 800,00 2 300,00-22 2 300,00-22 Kulut -855,85-358,49 139-2 300,00-63 Yhteensä 944,15 1 941,51-51 0,00 Katsastustoiminta Tuotot 0,00 738,00-100 0,00 Kulut -1 282,50-3 412,66-62 -2 700,00-53 Yhteensä -1 282,50-2 674,66-52 -2 700,00-53 Satamatoiminta Tuotot 40 819,13 38 249,17 7 42 768,00-5 Kulut -28 362,58-25 659,75 11-32 470,00-13 Yhteensä 12 456,55 12 589,42-1 10 298,00 21 Tiedotustoiminta Tuotot 0,00 0,00 0,00 Kulut -1 384,00-2 733,57-49 -3 100,00-55 Yhteensä -1 384,00-2 733,57-49 -3 100,00-55 Roslagen Tuotot 0,00 0,00 0,00 Kulut -3 930,52-3 705,65 6-3 730,00 5 Yhteensä -3 930,52-3 705,65 6-3 730,00 5 Yleiskulut Poistot -15 511,42-6 797,53 128-6 800,00 128 Muut tuotot -347,65-1 035,00-66 0,00 0 Muut kulut -9 722,79-8 705,18 12-9 280,00 5 Yhteensä -25 581,86-16 537,71 55-16 080,00 59 Toiminnan tuotto -/kulujäämä 4 802,92 3 917,17 23-5 972,00-180 32