LYPSYLEHMIEN JA VASIKOIDEN OLOSUHTEIDEN KEHITYS TUOTTAVA LEHMÄ - HANKETILOILLA

LYPSYLEHMIEN JA VASIKOIDEN OLOSUHTEIDEN KEHITYS TUOTTAVA LEHMÄ - HANKETILOILLA Opinnäytetyö Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma Mustiala 12.05.2006 Liisa Saukkola

OPINNÄYTETYÖ Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma Mustialantie 105 31310 Mustiala Työn nimi Lypsylehmien ja vasikoiden olosuhteiden kehitys Tuottava Lehmä - hanketiloilla Tekijä Liisa Saukkola Saukkolantie 81 12920 Topeno Tilaaja ProAgria Häme Raatihuoneenkatu 13B13 13100 Hämeenlinna puh. 020 747 3043 Ohjaaja Katariina Manni Hyväksytty..20 arvosanalla Hyväksyjä Arvosana-asteikko 5 = kiitettävä, 4-3 = hyvä, 2-1 = tyydyttävä

TIIVISTELMÄ MUSTIALA Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelma Tekijä Liisa Saukkola Vuosi 2006 Toimeksiantaja Työn nimi Työn säilytyspaikka ProAgria Häme Lypsylehmien ja vasikoiden olosuhteiden kehitys Tuottava Lehmä - hanketiloilla HAMK, Mustiala TIIVISTELMÄ Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää Tuottava Lehmä - hankkeessa mukana olleiden tilojen lypsylehmien ja vasikoiden olosuhteissa tapaht u- neita muutoksia hankkeen aikana. Tuottava Lehmä - hankkeen yksi päätavoitteista oli parantaa lypsylehmien tuotanto-olosuhteita ja hyvinvointia. Lisäksi haluttiin selvittää, miten hankkeessa mukana olleet tilat sijoittuivat tietyiltä tunnusluvuiltaan keskimääräiseen suomalaiseen tasoon. Tuottava Lehmä - hankkeen aikana hankkeeseen palkattu eläinlääkäri teki tiloille terveydenhuoltosuunnitelmaan kuuluvat tilakäynnit, joiden perusteella laadittiin kirjallinen terveydenhuoltosuunnitelma ja tilakäyntimuistio. Useimmilla tiloilla käytiin kerran, osalle tehtiin kaksi tilakäyntiä. Opinnäytetyöhön tiedot kerättiin hankkeen aikana tehdyistä terveydenhuoltosuunnitelmista ja tilakäyntimuistioista. Eniten kehitettävää havaittiin olevan lehmien parsiolosuhteissa, vedensaannissa, vasikoiden kasvatusolosuhteissa ja juottoruokinnassa. Hankkeen myötä tärkeimpiä olosuhdeparannuksia lehmillä olivat parsimattojen ja kuivituksen käytön lisääntyminen. Vasikoiden karsinaolosuhteissa tapahtui monia parannuksia. Tuttijuoton lisääntymistä koko juottokauden ajalle voidaan myös pitää hyvänä saavutuksena. Lisäksi Tuottava Lehmä - hanke onnistui lisäämään ymmärtämystä enna l- taehkäisevän terveydenhuollon merkityksestä. Asiasanat Tuottava Lehmä - hanke, terveydenhuolto, lypsylehmä, olosuhteet Sivut 47 s. + liitteet 16 s.

ABSTRACT MUSTIALA Degree Programme in Agriculture and Rural Industries Author Liisa Saukkola Year 2006 Commissioned by Subject of thesis Archives ProAgria Häme The Development of the Housing Conditions on Dairy Cows and Calves on the Tuottava Lehmä Project Farms Häme Polytechnic University of Applied Sciences, Mustiala ABSTRACT The purpose of the study was to clear up the changes in the housing conditions of the dairy cows and calves on the farms which participated in the project Tuottava Lehmä. One of the main goals in that project was to improve cows housing conditions and welfare. The purpose was also to find out how the farms which took part in the project compared to the average Finnish level. The veterinarian who was hired to the project visited the farms and worked up the plan of health care and wrote a memo of the visit. Many farms were visited once, some were visited twice. Information for this study was collected from the plans of health care and memos worked up during the project. The biggest improvement was found in the increasing use of rubber mat and bedding of cows. Many good changes also took place in the pens of calves. The increasing of nipple feeding during the whole feeding period is a good achievement. Besides, the project of Tuottava Lehmä succeeded to increase the understanding of health care in advance. Keywords The Tuottava Lehmä project, health care, dairy cow, housing condition Pages 47 p. + appendices 16 p.

SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 TUOTTAVA LEHMÄ - HANKE... 2 2.1 Hankkeen lähtökohdat... 2 2.2 Hankkeen tavoitteet ja toteutus... 2 2.3 Hankkeen organisaatio ja yhteistyötahot... 4 3 TERVEYDENHUOLTOTYÖHÖN OSALLISTUNEET HANKETILAT... 5 3.1 Terveydenhuoltosuunnitelma... 5 3.2 Selvitysten tarkoitus... 5 3.3 Selvityksen toteutus... 5 3.4 Tietojen käsittely... 6 4 TUOTTAVA LEHMÄ - HANKETILAT VERRATTUNA KESKIMÄÄRÄISEEN SUOMALAISEEN LYPSYKARJATILAAN... 6 4.1 Keskilehmäluku... 6 4.2 Lypsykarjatilojen ja lypsylehmien määrän kehittyminen koko maan tasolla... 8 4.3 Keskituotos... 8 4.4 Keskipoikimakerta... 10 4.5 Navettatyyppi... 10 4.6 Laidunnus... 11 4.7 Johtopäätökset... 12 5 HANKETILOJEN LYPSYLEHMIEN JA VASIKOIDEN OLOSUHTEIDEN TUTKIMINEN HANKKEEN AIKANA... 14 5.1 Olosuhteiden muutosten tutkiminen... 14 5.2 Tilakäyntien toteutus... 14 6 LYPSYLEHMIEN OLOSUHTEIDEN KEHITYS TUOTTAVA LEHMÄ - HANKKEEN AIKANA... 15 6.1 Lypsylehmien parsien mitoitus... 15 6.2 Parsimattojen käyttö lypsylehmillä... 16 6.3 Lypsylehmien parsien kuivitus... 17 6.4 Sorkkahoito... 18 6.5 Lehmien vedensaanti navetassa... 19 7 VASIKOIDEN OLOSUHTEIDEN KEHITYS TUOTTAVA LEHMÄ - HANKKEEN AIKANA... 22 7.1 Eläinsuojelulain vaatimusten täyttyminen... 22 7.2 Vasikoiden kasvatus ryhmä- ja yksilökarsinoissa... 23 7.3 Vasikkakarsinoiden kuivitus... 24 7.4 Juottomenetelmät... 25 7.5 Johtopäätökset... 27 8 JOHTOPÄÄTÖKSET TERVEYDENHUOLLOSTA HANKETILOILLA... 29

9 VASIKOIDEN OLOSUHTEET JUOTTOKAUDELLA... 30 9.1 Eläinsuojelulain määräykset vasikoiden pitopaikasta... 30 9.2 Paikka syntyä... 30 9.3 Vasikkakarsina... 31 9.4 Vasikkakarsinan lattiarakenteet ja materiaalit... 32 9.5 Vasikan unen ja levon tarve... 33 9.6 Vasikat kasvavat parhaiten ryhmässä... 33 9.7 Hoitaja osana vasikan elinympäristöä... 34 10 JUOTTOIKÄISEN PIKKUVASIKAN RUOKINTA... 35 10.1 Vasikka kehittyy yksimahaisesta märehtijäksi... 35 10.2 Ternimaito... 36 10.3 Juottomäärä... 36 10.4 Täysmaito ja juomarehut... 37 10.5 Juottomenetelmät... 37 10.5.1 Imettäminen... 37 10.5.2 Tuttiämpärillä ja sangolla käsin juottaminen... 37 10.5.3 Puoliautomaattijuotto... 38 10.5.4 Automaattijuotto... 38 10.5.5 Hapanjuotto... 38 10.6 Vasikan väki- ja karkearehut... 39 10.7 Vasikka ja vesi... 39 11 NAUTOJEN RIITTÄVÄ VEDENSAANTI JA JUOMALAITTEET... 40 11.1 Veden merkitys naudalle... 40 11.2 Veden puutteen vaikutukset... 40 11.3 Juomaveden laatuvaatimukset ja eläinten juoma-astiat sekä juottolaitteet... 41 11.4 Veden virtaus ja lämpötila... 42 11.5 Juoma-astioiden ja -laitteiden sijoittelu navetassa... 42 11.6 Veden saanti laitumella... 42 12 OIKEANLAISILLA PARSIOLOSUHTEILLA HYVINVOINTIA LEHMILLE... 43 12.1 Parsirakenteiden mitoitus parsinavetassa... 44 12.2 Parsirakenteiden mitoitus pihatossa... 45 12.3 Parren pintamateriaali... 46 LÄHTEET... 47 LIITE 1 LIITE 2 VALMISTAUTUMINEN TILAKÄYNTIIN LOMAKEPOHJA TILAKÄYNTIMUISTIO JA TERVEYDENHUOLTOSUUNNITELMA LOMAKEPOHJA

1 JOHDANTO Terveydenhuoltotyön tuottomahdollisuus lypsykarjoissa on keskimäärin 2000-3000 euroa tilaa kohti vuodessa. Lehmää kohden terveyspanostukset voivat tuottaa noin sata euroa vuodessa. Lehmien sairauksien hoidot ja ennenaikaiset poistot alentavat lypsykarjatilojen katetta. Määrätietoisen terveydenhuoltotyön avulla voidaan parantaa lehmien kestävyyttä. Terveydenhuollon avulla saadaan poistot kuriin, keskipoikimakertojen määrä nousemaan ja elinikäistuotos lisääntymään. Terveydenhuollon tavoitteena on siirtyä sairauksien hoidosta sairauksien ennaltaehkäisyyn ja eläinten parempaan hyvinvointiin. Tuottava Lehmä - hankkeen päätavoitteita olivat lehmien tuotantoolosuhteiden parantaminen, hyvinvoinnin lisääminen ja lehmien eliniän pidentäminen. Yhtenä keinona päästä näihin tavoitteisiin oli tarjota hankkeessa mukana olleille tiloille mahdollisuus osallistua hankkeeseen palkatun eläinlääkärin tekemään terveydenhuoltotyöhön. Tämän opinnäytetyöntyön tavoitteena on selvittää, millaisia muutoksia Tuottava Lehmä - hankkeessa mukana olleiden tilojen lehmien ja vasikoiden olosuhteissa tapahtui. Lehmien olosuhteista selvitetään parsien mitoitusta, parren pintamateriaalia, parsien kuivitusta ja vedensaannin riittävyyttä sekä pihattojen vesipisteiden määrää. Vasikoiden olosuhteista ja niiden muutoksista selvitetään vasikkakarsinoiden mitoitusta, lattiarakenteita ja kuivitusta. Vasikoiden ruokinnasta selvitetään juoton toteuttamista, tuttijuoton pituutta juottokaudella ja lisääntyykö tuttijuoton käyttö Tuottava Lehmä - hankkeen aikana. Lisäksi Tuottava Lehmä - hankkeessa mukana olleita tiloja vertaillaan tiettyjen tunnuslukujen osalta keskimääräiseen suomalaiseen lypsykarjatilaan. Tämän työn loppuosaan on tehty koosteet juottoikäisen vasikan olosuhdevaatimuksista ja ruokinnasta, ohjeita ja suosituksia nautojen vedensaannista ja juomalaitteista sekä oikeanlaisista parsiolosuhteista parsinavetassa ja pihatossa. 1

2 TUOTTAVA LEHMÄ - HANKE Tuottava lehmä - hanke kehitti tilakohtaista terveydenhuoltotyötä Uudellamaalla ja Hämeessä. Hankkeen aikana terveydenhuoltotyö pyrittiin saamaan osaksi tilojen laatutyötä ja eläinlääkärien työnkuvaa. Pääpaino hankkeessa oli lypsylehmien tuotanto-olosuhteiden parantamisessa. 2.1 Hankkeen lähtökohdat Tuottava Lehmä - hankkeen taustana olivat eläinten hyvinvointiin ja terveydenhuoltoon liittyvät asiat, jotka ovat viime vuosina nousseet esille. Kansallinen kotieläinten terveydenhuolto on järjestäytynyt ja aloittanut aktiivisen toiminnan ennaltaehkäisevän terveydenhuollon puolesta. Eläinten tuotanto-olosuhteet ja terveys ovat tärkeä osa uskottavaa elintarviketuotannon laatuketjua. Kotieläintuotteita jalostavat yritykset ovat panostaneet terveydenhuollon turvaamiseen erilaisten tuotantosopimusten kautta. Eläinten terveydentila vaikuttaa suoraan myös tuotteiden laatuun. Lisäksi tuotteiden markkinoinnissa ja viennissä halutaan korostaa tuotteiden la a- tua, jäljitettävyyttä ja tuotannon eettisyyttä. (Kukkula 2004.) Suomessa vuonna 2001 käynnistettiin kansallisen eläinten terveydenhuo l- lon koordinaatio viranomaisten, tuottajajärjestöjen ja elintarviketeollisuuden yhteistyönä. Tällöin muodostettiin eläinten terveydenhuollon ohjausryhmä eli ETU, jonka tavoitteena on päättää terveydenhuollon tavoitteista ja kansallisista linjauksista. ETU-ohjausryhmän kansallisissa tavoitteissa todetaan, että vuonna 2006 terveydenhuolto on kattavasti tarjolla lypsykarjatiloille koko maassa ja sen piiriin kuluu vähintään 70 prosenttia tuotetusta maitomäärästä. Suomen eri alueilla on toteutettu viime vuosien aikana useita eläinten terveydenhuoltohankkeita, joista on laskettu olleen taloudellista hyötyä. (Kukkula 2004.) 2.2 Hankkeen tavoitteet ja toteutus Tuottava Lehmä - hankkeen tavoitteena oli tuottaa maitotiloille tietoa toimenpiteistä, joiden avulla lehmien terveyttä ja hyvinvointia parannettiin ja tätä kautta voitiin parantaa tuotannon kannattavuutta sekä tuottaa lisäarvoa jalostettaville tuotteille. Hankkeessa oli mukana noin 150 tilaa Uudelt a- maalta ja Hämeestä. Tiloista noin 20 osallistui vain johonkin koulutukseen. Tavoitteena oli myös ohjata hanketiloja laatukoulutukseen. (Kukkula 2004.) Hanketiloille laadittiin hankkeen oman eläinlääkärin tekemä terveydenhuoltosuunnitelma ja sopimus. Tämän perusteella jatkossa tilan oma, ho i- tava eläinlääkäri tekee vähintään kerran vuodessa terveydenhuoltokäynnin ja päivittää suunnitelman. Hanke pyrki ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon, jossa päätavoite oli tuotanto-olosuhteiden parantamisessa ja eläinten hyvinvoinnissa. Hankkeen neuvonnan toimenpiteitä olivat mm. tietojen 2

keruu ja analysointi sekä lehmien ja nuorkarjan tilojen, olosuhteiden, ho i- don ja ruokinnan kartoitus ja parantaminen. (Kukkula 2004) Eläinten terveyden parantuessa ja eliniän pidetessä lisääntyy lehmien elinikäistuotos, jolloin maidosta saatava katetuotto lisääntyy. Eläinten ennaltaehkäisevällä terveydenhuollolla vähennetään hoidettavia sairauksia, jolloin eläinlääkärikulut laskevat tuotettua maitolitraa kohden. (Kukkula 2004.) Suurimpia ongelmia ovat lypsylehmien alhainen keskipoikimakertaluku ja hidas jalostuksellinen eteneminen. Lehmät poikivat tällä hetkellä vain 2,5 kertaa elämänsä aikana ja lehmän kasvatuksen kestäessä yli kaksi vuotta alhaiset poikimakerrat nostavat maidon tuotantokustannuksia. Jalostuksen etenemistä hidastaa se, että hyvältä lehmältä ei välttämättä saada yhtään lehmävasikkaa sukua jatkamaan. Tämän seurauksena vasikoita, joiden jalostuksellinen odotusarvo on huono, joudutaan kasvattamaan uudistukseen. (Kukkula 2004.) Hankkeessa maitotiloille tarjottiin mahdollisuutta edetä nopeammin jalostuksessa. Hankkeen aikana perustettiin alkionsiirtorenkaita, joiden jäsenten jalostuksellisesti korkeatasoisista lehmistä huuhdeltiin alkioita. Renkaan varsinaisten jäsenten lisäksi oli alkioita vastaanottavia tiloja, jotka ostivat alkioita. Tavoitteena oli saada syntymään kuusi alkionsiirtorengasta ja kehittää niiden toimintaa. (Kukkula 2004.) Tuotantorakennusten osalta perehdyttiin lehmien ja nuorkarjan hyvinvointia ja terveyttä edistäviin ratkaisuihin. Tavoitteena oli välittää tietoa, jonka avulla peruskorjaaja tai uudisrakentaja on selvillä miten erilaiset toiminnalliset ratkaisut vaikuttavat eläinten hyvinvointiin ja osaa ottaa yhteyttä eri organisaatioiden asiantuntijoihin riittävän varhaisessa vaiheessa. (Kukkula 2004.) Maitotiloille hanke oli markkinoitu maaseutukeskusten, meijerien, Suomen Kotieläinjalostusosuuskunnan (SKJO), keinosiemennyksen ja kuntien kautta. Aluksi hankkeeseen osallistuville tiloille järjestettiin koulutustilaisuuksia, joissa kerrottiin hankkeen osa-alueista. Paikallisille eläinlääkäreille tarjottiin koulutusta terveydenhuoltotyöhön, jotta he voisivat jatkaa tilatason terveydenhuoltotyötä. (Kukkula 2004.) Meijerin tuotantoneuvoja kartoitti tilakäynnillä erityisesti utareterveyteen ja lypsyyn liittyviä asioita, jonka jälkeen hanketilat täyttivät terveydenhuollon esiselvityslomakkeen. Maitotilaneuvoja kommentoi eläinten hyvinvointia oman näkemyksensä ja karjantarkkailuraporttien mukaan. Es i- selvityksen jälkeen seurasi eläinlääkärin terveydenhuoltokäynti, jonka perusteella laadittiin terveydenhuoltosuunnitelma. Suunnitelma päivitetään vuosittain. Mikäli tilalla oli voimassaoleva terveydenhuoltosuunnitelma, eläinlääkäri kävi sen läpi ja suunnitelma päivitettiin. (Kukkula 2004.) 3

Alkionsiirtorenkaista ja niiden toiminnasta vastasi SKJO:n jalostusneuvoja. Renkaille järjestettiin koulutuspäiviä sekä retkiä. Alkionsiirtoon liittyvää tiedotusta jaettiin myös eläinlääkäreille ja seminologeille. (Kukkula 2004.) Navettaa rakentaville tai peruskorjaaville järjestettiin koulutusta liittyen eläinten hyvinvointiin, asiantuntijoista tiedottamiseen ja tehtiin opintomatkoja. (Kukkula 2004.) Hankkeen toiminta-aika oli 1.9.2003 28.2.2006. Tilojen oli mahdollista tulla hankkeeseen eri aikaan. Hankkeen avaustilaisuudet pidettiin keväällä 2004. Aluksi tärkeintä oli eläinlääkärien ja neuvojien tiedottaminen hankkeesta ja materiaalin tekeminen tilakäyntejä varten. (Kukkula 2004.) 2.3 Hankkeen organisaatio ja yhteistyötahot Hankkeen vastuullisena toteuttajana ja hallinnoijana oli ProAgria Hämeen Maaseutukeskus. Hankkeen oltua yhteistyöhanke, oli tehty alihankintasopimukset ProAgria Uudenmaan maaseutukeskuksen, ProAgria Suomen Kotieläinjalostusosuuskunnan, Osuuskunta Tuottajain Maidon, Osuuskunta Maito-Pirkan, Osuuskunta Maito-Auran, Hämeenlinnan osuusmeijerin ja Ingman Foodsin kanssa. Lisäksi käytettiin asiantuntija-apuna tutkimuslaitoksia (MTT, EELA, ETT). Hankkeeseen oli palkattu kokopäivätoiminen eläinlääkäri, joka teki tilakäynnit yksin tai asiantuntijoiden kanssa. Eläinlääkäri oli mukana koulutustilaisuuksien ja retkien suunnittelussa. (Kukkula 2004.) Hankkeeseen kuului ohjausryhmä. Se koostui kolmesta maidontuottajasta, Tuottajain Maidon edustajasta, SKJO:n edustajasta, Hämeenlinnan Osuusmeijerin edustajasta, kahdesta ProAgria Hämeen Maaseutukeskuksen edustajasta sekä TE-keskuksen edustajasta. Ohjausryhmä arvioi hanketta kokouksissaan. (Kukkula 2004.) Hanke raportoitiin puolivuosittain TE-keskukselle. Hankkeesta ja sen tuloksista tiedotetaan hankkeen loppuraportin valmistuttua kesällä 2006. (Kukkula 2004.) 4

3 TERVEYDENHUOLTOTYÖHÖN OSALLISTUNEET HANKETILAT Terveydenhuoltosuunnitelman laatiminen ja siihen kuuluvat tilakäynnit olivat vapaaehtoinen osa hanketta. Tilat saivat kiinnostuksensa mukaan valita ne osa-alueet Tuottava Lehmä - hankkeesta, joiden katsoivat sove l- tuvan ja antavan parhaimman hyödyn omalle tilalleen. 3.1 Terveydenhuoltosuunnitelma Tuottava Lehmä - hankkeessa mukana oli yhteensä noin 150 tilaa, joista 85 hanke-eläinlääkäri teki yhden terveydenhuollon tilakäynnin. Tämän perusteella hän laati terveydenhuoltosuunnitelman ja tilakäyntimuistion. Hankkeen aikana 18 tilalle tehtiin kaksi terveydenhuollon tilakäyntiä. Tä l- löin käytiin läpi ja päivitettiin koko terveydenhuoltosuunnitelma. Eniten hanke-eläinlääkärin tekemä terveydenhuoltosuunnitelma kiinnosti niitä tiloja, joilla ei ollut voimassa olevaa terveydenhuoltosuunnitelmaa. Osalla tiloista oli voimassaoleva terveydenhuoltosuunnitelma, jonka ha n- ke-eläinlääkäri päivitti. 3.2 Selvitysten tarkoitus Selvityksen yhtenä tarkoituksena oli verrata Tuottava Lehmä - hankkeessa mukana olleita tiloja tietyiltä tunnusluvuiltaan keskimääräiseen suomala i- seen lypsykarjatilaan. Tähän vertailuun otettiin mukaan ne tilat, joille tehtiin hankkeen aikana yksi terveydenhuollon tilakäynti. Tarkoituksena oli selvittää, miten Tuottava Lehmä - hankkeessa mukana olleet tilat sijoittuivat keskitasoon ja toisiinsa nähden. Selvityksen toisena tarkoituksena oli kartoittaa hankkeessa mukana olle i- den tilojen lypsylehmien ja vasikoiden olosuhteita ja niiden muutoksia hankkeen aikana. 3.3 Selvityksen toteutus Tiedot tiloista sain tilakäyntimuistioista ja terveydenhuoltosuunnitelmista, jotka sain käyttööni nimettöminä ja ilman tilojen sijaintitietoja. Tuottava Lehmä - hanketilojen vertaaminen keskimääräiseen suomala i- seen maitotilaan pohjautui kerran vuodessa julkaistaviin maitotilojen Pro- Tuotosseurannan tuloksiin sekä Hämeen ja Uudenmaan Tonkkaraportteihin. Vertailussa käytetyt ProTuotos-tulokset olivat vuodelta 2004. Nämä olivat tuoreimmat käytössä olevat tulokset. Olosuhteiden muutosten selvittämiseen voitiin käyttää niiden hankkeessa mukana olleiden tilojen terveydenhuoltosuunnitelmia, joille tehtiin hank- 5

keen aikana kaksi terveydenhuollon tilakäyntiä ja molemmilla käynneillä käsiteltiin koko terveydenhuoltosuunnitelma. Näiden tilojen ensimmäisestä ja toisesta terveydenhuoltokäynnistä laadittuja terveydenhuoltosuunnitelmia voitiin vertailla kaikilta osin toisiinsa. 3.4 Tietojen käsittely Terveydenhuoltosuunnitelmista ja tilakäyntimuistioista halutut tiedot tallensin Microsoft Exceliin, jossa tiedot koottiin ryhmittäin ja lajiteltiin pikasuodatuksen avulla tarpeen mukaan. Pikasuodatettuja tietoja muokattiin Excelissä tarkoitukseen sopivilla tavoilla. 4 TUOTTAVA LEHMÄ - HANKETILAT VERRATTUNA KESKIMÄÄRÄISEEN SUOMALAISEEN LYPSYKARJATILAAN Vertailtaessa Tuottava Lehmä - hanketilojen tunnuslukuja keskimääräisen suomalaisen lypsykarjatilan tunnuslukuihin haluttiin selvittää, millä tasolla hankkeen tilat olivat keskiarvoon nähden. Samalla selvitettiin hankkeessa mukana olleiden tilojen tunnuslukujen eroja toisiinsa nähden. 4.1 Keskilehmäluku Tuottava Lehmä - hankkeessa mukana olleiden tilojen keskilehmäluku laskettiin keskiarvona niistä keskilehmäluvuista, jotka tiloilla olivat olleet hankkeen ensimmäisen tilakäynnin aikana. Tuottava Lehmä - hanketiloilla oli keskimäärin 29,9 lypsylehmää. Suomalaisten maitotilojen tuotosseurannan tilaston mukaan keskimäärin lypsykarjatiloilla oli keskimäärin 21,3 lypsylehmää (Lohenoja 2005, 7). Lukuja vertailtaessa Tuottava Lehmä - hanketiloilla oli selvästi keskimääräistä enemmän lypsylehmiä. ProAgria Hämeen alueen tiloilla oli tuotosseurannan mukaan keskimäärin 22,4 lehmää/tila. ProAgria Uudenmaan alueella oli 25,0 lehmää/tila ja Farman alueella 22,2 lehmää/tila. (Lohenoja 2005, 9). Tuottava Lehmä - hankkeessa mukana olleiden tilojen keskilehmäluku ylitti myös omien maaseutukeskustensa keskimääräisen karjakoon. Tuottava Lehmä - hanketilojen yleisin karjakoko oli keskimäärin 25-30 lehmää/karja. Näitä tiloja oli 27 prosenttia (23 kpl) hanketiloista. (Kuvio 1) Muut karjakoko ryhmät olivat 15-20 lehmää/karja 19 prosenttia (16 kpl), 20-25 lehmää/karja 16 prosenttia (14 kpl) ja 30-35 lehmää/karja 14 prosenttia (12 kpl) tiloista. Pienempiä tiloja, joilla oli alle 15 lehmää, oli viidellä prosentilla (4 kpl) hanketiloista. Yli 35 lehmää, mutta alle 50 lehmää, oli 15 prosentilla (12 kpl) tiloista. Suurempia tiloja, 50 lehmää tai enemmän oli alle neljällä prosentilla (3 kpl) tiloista. 6

Hanketilojen keskilehmäluvun jakautuminen 25 20 Tilojen lkm 15 10 5 0 >15 15-20 20-25 25-30 30-35 35-40 40-50 50-70 70-100 <100 Keskilehmäluku KUVIO 1 Tuottava Lehmä - hanketilojen keskilehmäluvun jakautuminen karjakok o- ryhmiin, jossa n=85 Keskilehmäluku on kasvanut viime vuosina tasaisesti yhden lehmän vuosivauhtia. Samanaikaisesti karjojen ja lehmien kokonaismäärä on laskenut. Suhteellisesti eniten karja- ja lehmämäärä väheni Keski-Suomen alueella. (Lohenoja 2005, 7.) Lypsykarjatilojen rakennekehitys etenee siten, että alle 25 lehmän karjat vähenevät jatkuvasti. Niissä on paljon lopettavia karjoja. (Kuvio 2) Kaikki eivät kuitenkaan lopeta tuotantoa, vaan laajentavat yksikkökokoaan suuremmaksi. Karjakokoluokan 25-30 lehmää karjojen määrä on säilynyt koko maan tasolla ennallaan viimeisen viiden vuoden aikana. Voimakkaimmin lisääntyvät 40-50 lehmän ja sitä suuremmat karjat. Suurimmat karjat sijaitsevat ruotsinkielisillä alueilla, Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla. Pienimmät karjat sijaitsevat Etelä-Savossa, Kainuussa ja Lapissa. Voimakkaimmin karjakokoaan kasvattivat Pirkanmaan, Turun saariston ja Hämeen karjat. (Lohenoja 2005, 7.) 7

ProTuotos-karjat kokoluokittain 2000-2004 Karjoja, kpl 5000 4000 3000 2000 1000 0 1-10 10-15 15-19 20-25 25-30 30-40 40-50 50-2000 2001 2002 2003 2004 Keskilehmäluku KUVIO 2 ProTuotos-karjat kokoluokittain 2000-2004 (ProAgria 2005) 4.2 Lypsykarjatilojen ja lypsylehmien määrän kehittyminen koko maan tasolla Vuonna 2005 päätuotantosuuntana lypsykarjataloutta harjoittavia tiloja oli 16 500. Vuoden 2005 lopulla lypsylehmiä oli noin 313 000, joka on 4900 lehmää vähemmän kuin vuoden 2004 lopulla. Luku pieneni 1,5 prosenttia edellisestä vuodesta. Lypsylehmistä lähes puolet oli Pohjois-Savon, Etelä- Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan TE-keskusten alueella. Myös lypsylehmiksi tarkoitettujen yli 1-vuotiaiden hiehojen määrä väheni kaksi prosenttia edellisestä vuodesta. Nautojen kokonaismäärä saadaan kokonaistutkimuksena maaseutuelinkeinorekisteriin kuuluvasta nautarekisteristä. (MMMTike 2006) 4.3 Keskituotos Tuottava Lehmä - hankkeessa mukana olleiden tilojen keskituotos laskettiin keskiarvona tuoreimman, viimeisen 12 kuukauden tuotoksesta. Tuottava Lehmä - hanketilojen keskituotos oli keskimäärin 9290 kiloa maitoa. ProTuotos-seurannassa mukana olleiden lehmien maitotuotos oli keskimäärin 8307 kiloa. Tuottava Lehmä - hanketiloilla keskituotos oli selvästi korkeampi kuin keskimäärin tuotosseurantakarjoissa, vaikka tuotosseurantakarjoissakin tehtiin melko suuri keskituotoksenlisäys vuonna 2004. Edellisvuoteen nähden maitotuotos kohosi 186 kiloa. (Lohenoja 2005, 7.) Tuottava Lehmä - hanketiloista 35 prosenttia (30 kpl) kuului keskituotokseltaan ryhmään 8500-9500 kiloa maitoa vuodessa. (Kuvio 3) Tuotosryhmään 8000-8500 kiloa maitoa kuului 14 prosenttia (12 kpl) hanketiloista ja ryhmään 9500-10 000 kiloa maitoa kuului 15 prosenttia (13 kpl) tiloista. Yli 10 000 kilon keskituotoksia oli 11 prosentilla (9 kpl) hanketiloista. Alle 8000 kilon keskituotokseen jäi 25 prosenttia (21 kpl) tiloista. 8

Hanketilojen keskituotoksien jakautuminen tuotosryhmittäin 16 14 12 Tilojen lkm 10 8 6 4 2 0 6000-6500 6500-7000 7000-7500 7500-8000 8000-8500 8500-9000 9000-9500 9500-10000 10000-10500 10500-11000 Keskituotos, kg KUVIO 3 Tuottava Lehmä - hanketilojen kesk ituotoksen jakautuminen tuotosryhmiin Enemmistö Pro-Tuotos seurantakarjoista kuului tuotosluokkaan 7500-8500 kiloa. Toisaalta viidesosa karjoista oli noussut tuotosluokkaan 8500-9500 ja joka kymmenes karja ylitti 9500 kilon vuosituotoksen. Karjakoon kasvu kulkee samassa suhteessa tuotoksen kasvun kanssa aina 10 500 kiloon asti, eli mitä korkeampi tuotostaso, sitä todennäköisemmin kyseessä on suurempi karja. (Lohenoja 2005, 7.) Lehmien keskituotos on noussut viime vuosina joka vuosi, tuotetun ma i- tomäärän kuitenkaan lisääntymättä. Tuotettu maitomäärä on pysynyt lähes ennallaan, koska lypsykarjojen määrä on vähentynyt vuosittain. Lypsykarjatilat vähenevät, mutta tuotantoa jatkavilla tiloilla on entistä suurempia karjoja ja korkeampi keskituotos, joiden kehitys on kulkenut samaa tahtia. (Kuvio 4) Karjakoon ja keskituotoksen kehitys 22 8500 Lehmiä/ karja 20 18 16 14 12 10 19971998199920002001200220032004 8000 7500 7000 6500 Maitoa, kg Karjakoko Vuosituotos Vuosi KUVIO 4 Karjakoon ja keskituotoksen kehitys (ProAgria 2005) 9

4.4 Keskipoikimakerta Tuottava Lehmä - hanketiloilla lehmät poikivat viimeisimmän arvon mukaan keskimäärin 2,34 kertaa elinaikanaan. ProTuotos-seurantatiloilla lehmät poikivat keskimäärin 2,4 kertaa. Keskipoikimakertojen yleiseksi tavoitteeksi on asetettu kolme. Hälytysrajana, jolloin tilannetta pitäisi ryhtyä tarkkailemaan ja tekemään mahdollisia toimenpiteitä, pidetään keskipoikimakertalukua 2,2 (ETU 2006). Tuottava Lehmä - hanketilojen keskipoikimakerrat kertoivat, että kestävyydessä oli parantamisen varaa. Hanketilojen ja tuotosseurantatilojen keskipoikimakerran keskiarvon ero oli pieni. Tällä tunnusluvulla hanketilat olivat keskitasoisia yleiseen tasoon nähden. Maitotilojen tuotosseurannassa keskipoikimakerrat ovat olleet nykyisissä lukemissa jo useamman vuoden. (Lohenoja 2005, 8). Keskipoikimakerrat jakautuivat Tuottava Lehmä - hanketiloilla siten, että eniten tiloista, 22 prosenttia (19 kpl) kuului ryhmään, jossa keskipoikimakertaluku oli välillä 2,4-2.6. (Kuvio 5) Toiseksi suurimmalla ryhmällä, 21 prosenttia (18 kpl) tiloista, keskipoikimakerta oli välillä 2,0-2,2. Hanketiloista 19 prosentilla (16 kpl) keskipoikimakerta jäi alle kahden. Yli suosituksen, eli kolmen, pääsi vain kahdeksan prosenttia (7 kpl) hanketiloista. Hanketilojen keskipoikimakertojen jakautuminen Tilojen lkm 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 1,6-1,8 1,8-2 2-2,2 2,2-2,4 2,4-2,6 2,6-2,8 2,8-3 3-3,2 3,2-3,4 3,4-3,6 Keskipoikimakerta KUVIO 5 Hanketilojen keskipoikimakertojen jakautuminen 4.5 Navettatyyppi Tuottava Lehmä - hanketiloista parsinavetta oli 65 prosentilla (55 kpl) ja pihatto 35 prosentilla (30 kpl) tiloista. (Kuvio 6) Parsinavetat olivat kohtalaisen vanhoja, osa peruskorjattuja. Uusia tai viime vuosina rakennettuja parsinavetoita ei hanketiloilla ollut. Parsinavetoissa tilaa oli keskimäärin 20-30 lypsylehmälle sekä tilat nuorkarjalle. Muutamalla hanketilalla oli 10

yli 40 lehmän parsinavetta. Yleisimmin nuorkarja kasvatettiin samoissa tiloissa lypsylehmien kanssa. Navettatyyppi 2 % 33 % 65 % Parsinavetta Lämminpihatto Kylmäpihatto KUVIO 6 Navettatyyppi. Lämminpihatto oli 33 prosentilla (28 kpl) ja kylmäpihatto 2 prosentilla (2 kpl) hanketiloista. Pääsääntöisesti eläinmäärä pihatoissa oli parsinavetoita suurempi. Pihatoissa olivat yleensä yli 30 lehmän karjat. Joukossa oli myös muutama pieni, alle 30 lehmän pihatto. ProAgria Hämeen alueen tiloista 80 prosentilla oli parsinavetta, 16 prosentilla pihatto ja kolme lla prosentilla tiloista oli kombinavetta. ProAgria Uudenmaan alueella 76 prosentilla tiloista oli parsinavetta, 23 prosentilla pihatto ja 0,6 prosentilla tiloista oli kombinavetta. (Tonkka 2005). Tuottava Lehmä - hankkeen tilojen navettatyyppijakauma noudatteli omien alue i- densa navettatyyppijakaumaa. Hankkeessa mukana olleilla tiloilla oli pihatoita jonkin verran enemmän kuin alueilla keskimäärin. Koko maan tasolla tiloista 79 prosentilla oli parsinavetta, 21 prosentilla pihatto ja 0,6 prosentilla tiloista oli kombinavetta. Parsinavetoiden lukumäärä on vähenemässä tasaisesti, pihattojen määrän lisääntyessä. Maidontuotannon lopettavilla tiloilla lehmät olivat yleensä parsinavetassa. Monilla jatkavilla tiloilla, joilla oli parsinavetta, suunniteltiin laajennusta ja siirtymistä pihattoon. Tällä hetkellä karjakooltaan suuremmat tilat ovat jo pääsääntöisesti siirtyneet pihatoihin. Vuosittain on rakennettu myös muutamia uusia yli 50 lehmän parsinavetoita. (Tonkka 2005.) 4.6 Laidunnus Tuottava Lehmä - hanketiloilla laidunnus oli koettu tärkeäksi lehmien hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi sitä pidettiin edullisena tapana tuottaa laidunkauden ajan rehut. Hanketiloista 85 prosenttia (72 kpl) laidunsi lehmiä. (Kuvio 7) Tiloista 15 prosenttia (13 kpl) ei laiduntanut lehmiä laidunkaudella. Tilat, joilla ei laidunnettu, olivat yhtä lukuun ottamatta pihatoita. 11

Laidunnus 15 % Lehmät laiduntavat Lehmät eivät laidunna 85 % KUVIO 7 Laidunnus. ProAgria Hämeen alueella lehmiä laidunsi 68 prosenttia tiloista. Tiloista 17 prosenttia ei laidunna tai päästä lehmiä jaloittelemaan lainkaan. Loput 15 prosenttia tiloista ulkoiluttivat lehmiä tarhassa kesällä. ProAgria Uudenmaan alueella tiloista 75 prosenttia laidunsi lehmiä. Tiloista 15 prosentilla ei laidunnettu eläimiä. Kymmenen prosenttia tiloista päästivät eläimet jaloittelemaan tai ulkoilemaan kesällä tarhassa. (Tonkka 2005.) Koko maassa lypsykarjatiloista 75 prosenttia laidunsi lehmiä. Kaikista tiloista laskettuna 15 prosenttia ei laiduntanut eikä päästänyt lehmiä jaloittelemaan lainkaan. Kymmenen prosenttia tiloista päästivät lehmät jaloittelemaan ympäri vuoden tai ulkoiluttivat lehmiä kesällä tarhassa. (Tonkka 2005.) Laiduntaminen oli Suomessa yleisin lehmien kesäruokintamuoto, mutta suurissa karjoissa laiduntaminen ei ole enää itsestäänselvyys (Sairanen 2006, 34). 4.7 Johtopäätökset Tuottava Lehmä - hankkeessa mukana olleet tilat osoittivat vertailun perusteella kuuluvansa tunnusluvuiltaan, lukuun ottamatta keskipoikimakertojen määrää, oman maaseutukeskuksen sekä koko maan keskiarvojen yläpuolelle. Osa hankkeessa mukana olleista tiloista kuului jopa koko maan parhaaseen neljännekseen. Tilat, jotka hankkeeseen osallistuivat, olivat aktiivisia kehittämään ja parantamaan omaa karjaansa monella eri tasolla. Tilojen sijoittumista keskiarvojen yläpuolelle selittää se, että tämän tyyppisiin hankkeisiin lähtevät mukaan tilat, joilla lypsykarjanpidon tavoitteet ovat korkealla ja tavoitteiden eteen ollaan valmiita työskentelemään. Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto haluttiin tiloilla saada hankkeen aikana rutiininomaiseksi osaksi työtä. Terveydenhuoltoon liittyvät asiat olivat tiloille ennestään tuttuja. Terve y- denhuoltotyötä oli osalla tiloista tehty jo ennen hanketta. Terveydenhuol- 12

tosuunnitelmien mukaan hanketiloista kukaan ei ollut aivan lähiaikoina lopettamassa maidontuotantoa, vaan kaikki tilat olivat toistaiseksi jatkoaikeissa. Tuotannon jatkaminen oli tiloja terveydenhuoltoon motivoiva tekijä. Tuottava Lehmä - hankkeen ulkopuolelle jäivät todennäköisesti alueen heikoimmat tilat, joilla olisi eniten tarpeita terveydenhuollon kehittämisessä. Toisaalta hankkeen ulkopuolelle jäi todennäköisesti myös alueen parhaita tiloja. Karjakooltaan hankkeessa mukana olleet tilat edustivat tämän hetken kehitystä lypsykarjatilojen karjakoon kasvussa. Tuottava Lehmä - hanketiloilla oli suhteellisen paljon suuria karjoja. Keskituotokset Tuottava Lehmä - hanketiloilla olivat korkeita, mutta lähes kaikki tilat tavoittelivat edelleen nykyistä korkeampaa keskituotosta. Korkean keskituotoksen tiloilla lehmien olosuhteilla oli entistä suurempi merkitys. Korkean tuotoksen varjopuolena voi helposti tulla heikentynyt eläinterveys, koska tuotoksen lisääntyminen vaatii paljon sekä lehmältä että karjanhoitajalta. Tiloilla, joilla keskituotos oli matalampi, alle 7000 kiloa, parannettavaa oli monilla osa-alueilla. Hankkeen aikana tilat saivat tilakohtaisia, omalle tilalleen laadittuja, toimenpide-ehdotuksia. Keskipoikimakerrat Tuottava Lehmä - hanketiloilla jäivät alhaisiksi. Keskipoikimakerroissa tilat eivät olleet tuotosseurannan keskiarvoa paremmalla tasolla. Lehmien kestävyyteen panostaminen jäi tiloille yhdeksi tärkeimmäksi kehityskohteeksi. Lehmien kestävyyden parantamisella voidaan saavuttaa ennen kaikkea taloudellisen kannattavuuden parantumista. Kun lehmät poikivat useamman kerran, ne myös tuottavat elinaikanaan enemmän. Varsinkin ensikoiden poistaminen tulee tiloille kalliiksi, koska se ei ehdi ensimmäisellä tuotoskaudellaan edes tienata kasvatusrahojaan takaisin. Yhtä selkeää syytä lehmien matalaan keski-ikään oli vaikea sanoa, mutta keinoja kohti karjan kestävyyttä oli hankkeen aikana pohdittu tilakohtaisesti terveydenhuoltosuunnitelmassa. Keskipoikimakertaa hanketiloilla voidaan nostaa mm. panostamalla koko lehmien eliniän ajan olosuhteisiin, ruokintaan ja hyvinvointiin. Pienellä ja kohtuullisen helpolla olosuhteiden parannuksella voidaan saavuttaa parannuksia lehmien kestävyydessä. Kaikki tilat eivät halua, tai niille ei ole mahdollista, rakentaa uutta tuotantotilaa. Vanhaakin korjaamalla voidaan saada olosuhteet lehmille paremmiksi. Keskipoikimakertojen jäämistä alhaiseksi selittää myös se, että tiloilla joilla oli korkea tuotos, karsivat huonompia lehmiä herkemmin pois karjastaan. Tuottava Lehmä - hankkeessa mukana olleista tiloista suurin osa laidunsi lehmiä laidunkaudella. Parsinavetoissa olevista lehmistä pääsääntöisesti kaikki laidunsivat. Laidunnuksen poisjääminen yhdellä tilalla, jolla oli 13

parsinavetta, oli johtunut poikkeuksellisesta tilanteesta ja seuraavalla la i- dunkaudella lehmiä oli taas tarkoitus laiduntaa. Parsinavetassa, jossa lehmä joutuu olemaan lähes paikallaan koko sisäruokintakauden, laiduntaminen on lehmän terveyttä edistävä tekijä.. Pihatoissa, joissa oli keskimääräistä suurempi karja, laidunnuksen yleisyys hanketiloilla väheni selvästi. Pihattolehmiä kannattaa laiduntaa, jos vain mahdollista. Laitumella lehmät saavat todellista liikuntaa kerätessään itse rehuaan ja laiduntaminen on lehmälle luontaista. Jos laidunnus ei ole mahdollista, on ympärivuotinen jaloittelutarhan käyttö hyvä vaihtoehto pihatossa sekä parsinavetassa. Pihattotiloilla laidunnuksen työteliäisyys ja riittävän lähellä navettaa olevien laidunlohkojen puute ovat laidunnusta rajoittavia tekijöitä. Lehmien osittainen laidunnus olisi suuremmille karjoille varteenotettava vaihtoehto. 5 HANKETILOJEN LYPSYLEHMIEN JA VASIKOIDEN OLOSUHTEIDEN TUTKIMINEN HANKKEEN AIKANA Tuottava Lehmä hankkeen tavoitteena oli parantaa lehmien tuotantoolosuhteita. Tilat saivat terveydenhuoltokäynneillä toimenpide-ehdotuksia, joita toteuttamalla olosuhteita voitiin parantaa tilakohtaisilla ratkaisuilla. Vertailemalla lehmien ja vasikoiden olosuhteita ensimmäisen ja toisen tilakäynnin jälk een oli mahdollista selvittää, millaisia muutoksia olosuhteissa oli tapahtunut hankkeen aikana. 5.1 Olosuhteiden muutosten tutkiminen Tiedot olosuhteiden muutoksista saatiin vertailemalla niiden tilojen terveydenhuoltosuunnitelmia, joille hanke-eläinlääkäri oli tehnyt kaksi tilakäyntiä ja molemmilta käynneiltä oli laadittu tilakäyntimuistio ja terveydenhuoltosuunnitelma. Konkreettisia muutoksia olosuhteissa voitiin seurata 18 tilalta. Vertailumateriaalina käytettiin myös kaikkia tiloja, joille hankkeen aikana tehtiin vain yksi tilakäynti. Näin saatiin tietoja lehmien ja vasikoiden olosuhteista laajemmalta tilajoukolta. Tilojen, joille oli tehty vain yksi tilakäynti, mukaan ei ole laskettu niiden tilojen ensimmäisiä tilakäyntejä, joille hankkeen aikana tehtiin kaksi tilakäyntiä. 5.2 Tilakäyntien toteutus Tuottava Lehmä - hankkeessa terveydenhuoltosuunnitelmien ja tilakäyntien tekeminen kuuluivat hankkeeseen palkatulle kokopäiväiselle eläinlääkärille Kirsi Soinille. Tilat valmistautuivat tilakäyntiin täyttämällä Valmistautuminen tilakäyntiin etukäteiskyselylomakkeen. Tämä on liitteessä 1. Tällä selvityksellä kartoitettiin mm. tilan karjanpidon tavoitteita, terveydenhuoltotyöhön liittyviä toivomuksia, eläinlääkejäämien hallintaa, va- 14

rautumista kriisitilanteisiin, eläinten olosuhteita ja hyvinvointia, ruokintaa, karjan terveystilannetta sekä vasikoiden terveyttä ja hoitoa. Etukäteisselvityslomake pohjautui tilakäynnillä käytettävään ETU - Eläinten Terve y- denhuolto laatimaan tilakäyntimuistion ja terveydenhuoltosuunnitelman pohjaan, joka on eläinlääkäreillä käytettävissä. Terveydenhuoltokäynnillä käytiin kokonaisuudessaan läpi varsinainen ETU - terveydenhuoltosuunnitelma. Tämä on liitteessä 2. Tilakäynnillä suoritettiin katselmus tuotantotiloissa, mikä yleensä aloitettiin kuntoluokituksella. Lypsyssä olevat lehmät ja lähiaikoina poikivat hiehot kuntoluokitettiin yksitellen mahdollisuuksien mukaan. Silmämääräisesti arvioitiin eläinten puhtaus ja mahdolliset kutinaan viittaavat oireet. Kuntoluokituksen yhteydessä kiinnitettiin huomiota parsirakenteiden kokoon, kuntoon ja pintamateriaaliin sekä kuivitukseen. Muista olosuhteista kuten ilmanvaihdosta ja navettahygieniasta tehtiin yleinen silmämääräinen arviointi. Tuotantotiloissa arvioitiin myös vasikoiden olosuhteita, terveyttä ja ruokintaa. Ensimmäisellä käynnillä käytiin läpi kaikki terveydenhuoltosuunnitelman kuuluvat asiat ja kartoitettiin, mitä osa-alueita ryhdytään parantamaan. Navettakäynnin lisäksi käytiin läpi tilalta löytyviä raportteja, joista kerättiin tunnuslukuja ja muita tilan karjaa kuvaavia lukuja. Lisäksi käytiin läpi käytössä oleva ruokintasuunnitelma. Toisella tilakäynnillä voitiin pane u- tua tarkemmin niihin osa-alueisiin, joita haluttiin kehittää tai joilla oli ollut ongelmia. 6 LYPSYLEHMIEN OLOSUHTEIDEN KEHITYS TUOTTAVA LEHMÄ - HANKKEEN AIKANA Lypsylehmien olosuhteista haluttiin selvittää millaisissa parsissa lehmät olivat parsinavetassa ja millaiset olivat pihattojen makuuparret. Parsiolosuhteista selvitettiin parsien mitoitus, parren pintamateriaali ja kuivituksen käyttö. Tämän työn loppuosaan on tehty koosteet millaisilla parsilla vo i- daan lisätä lehmien hyvinvointia sekä ohjeita ja suosituksia lehmien riittävästä vedensaannista. 6.1 Lypsylehmien parsien mitoitus Tuottava Lehmä - hanketiloilla, joille tehtiin vain yksi tilakäynti, parsinavetan parren keskipituus oli 163 cm. Kahdella tilalla parsinavetassa oli pitkät parret, joiden pituuksia ei ole huomioitu keskiarvossa. Nykyinen suositus parsinavetan parren pituudeksi on 170 cm ja leveydeksi 120-130 cm. Tiloilla, joille tehtiin kaksi tilakäyntiä, parsinavetoiden parren pituuksissa oli tilojen välillä suurehko vaihteluväli. Parren pituuden keskiarvo oli noin 166 cm. Parsinavetoissa 40 prosentilla (4 kpl) parren pituus oli suosituspituus 170 cm, 30 prosentilla (3 kpl) parren pituus oli 165-169 cm ja 160-164 cm pituinen parsi oli 20 prosentilla (2 kpl) tiloista. Parren pituus alle 160 cm oli kymmenellä prosentilla (1 kpl) tiloista. 15

Yli puolella parsinavetoista parret olivat liian lyhyitä. Tällöin lehmät eivät mahtuneet makaaman kokonaan parren kiinteän osan päällä. Varsinkin karjojen suurimmille lehmille parret olivat jääneet liian lyhyiksi. Liian lyhyissä parsissa olevilla lehmillä havaittiin enemmän hankaumia, haavoja ja patteja jaloissa sekä polvissa verrattuna sopivan pituisissa parsissa oleviin lehmiin. Osalla tiloista parsia oli pidennetty lehmäkohtaisesti kumimatoilla tai lantakourun päälle asennettavilla partta pidentävillä ritilöillä. Nämä olivat hyviä keinoja pidentää parsia navetoissa, joissa parret olivat lehmille liian lyhyitä. Tiloista, joille tehtiin kaksi tilakäyntiä, kukaan ei hankkeen aikana pidentänyt parsia tekemällä parsiremonttia. Pihaton makuuparsien keskipituus tiloilla, joille tehtiin vain yksi tilakäynti, oli 225,5 cm. Pihaton makuuparren suositusmitta on nykyään 240-270 cm. Tiloilla, joille tehtiin kaksi tilakäyntiä, pihaton makuuparren keskipituus oli 206 cm. Makuuparren pituus 240 cm tai enemmän oli 43 prosentilla (3 kpl) tiloista, 220-239 cm pituinen parsi oli 14 prosentilla (1 kpl) tiloista, 200-220 cm pituinen parsi oli myös 14 prosentilla (1 kpl) tiloista. Parren pituus alle 200 cm oli 29 prosentilla (2 kpl) tiloista. Pihatoissa liian lyhyt parsi aiheuttaa sen, että lehmällä ei ole riittävästi tilaa maata parressa, nousta ja mennä makuulle luonnollisesti. Liian lyhyt parsi lisää myös lehmän loukkaantumisriskiä. Lyhyt makuuparsi on lehmälle epämukava, jolloin se ei makaa parressa mielellään. Tämä lisää lehmien makaamista lantakäytävällä. 6.2 Parsimattojen käyttö lypsylehmillä Parsimattojen käytöstä lehmillä puhuttiin paljon hankkeessa mukana oleville tiloille. Parsimattojen korostettiin olevan kannattava investointi, joka maksaa itsensä takaisin. Tiloista, joille tehtiin kaksi tilakäyntiä, 50 prosentilla (8 kpl) oli jo ennestään parsimatot kaikilla lypsylehmillä. (Kuvio 8) Parsimattojen hankkimista suositeltiin kaikille tiloille, joilla ei niitä vielä ollut. Hankkeen aikana parsimatot hankki lähes 30 prosenttia (5 kpl) tiloista, joilla ei ollut parsimattoja ensimmäisen tilakäynnin aikaan. Toisen tilakäynnin jälkeen yli 70 prosentilla (13 kpl) tiloista kaikilla lehmillä oli parsimatot. Kymmenellä prosentilla tiloista parsimattoja oli asennettu navetassa muutamaan parsipaikkaan. 16

Parsimattojen käyttö 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 1. tilakäynti 2. tilakäynti Tilat, joille tehty vain yksi tilakäynti Parsimatot Ei parsimattoja Parsipeti KUVIO 8 Parsimattojen käyttö Yhdellä tilalla, jolla oli pihatto, lehmillä oli makuuparsissa parsipedit. Parsipetien käyttö ei lisääntynyt tiloilla hankkeen aikana. Tiloista, joille tehtiin hankkeen aikana vain yksi tilakäynti, parsimatot oli käytössä 62 prosentilla (42 kpl) tiloista. Tiloista 38 prosentilla (26 kpl) lehmät olivat ilman parsimattoja betonipintaisessa parressa. 6.3 Lypsylehmien parsien kuivitus Tiloilla, joilla tehtiin kaksi tilakäyntiä, vertailtiin lypsylehmien parsien kuivituksen käyttöä. Kaikilla tiloilla, yhtä lukuun ottamatta käytettiin kuiviketta parren pintamateriaalista huolimatta. ( Kuvio 9) Ensimmäisen tilakäynnin aikaan 88 prosentilla (7 kpl) tiloista, joilla oli parsimatot, käyttivät parsimaton pinnalla kuiviketta. Kuivikkeena käytettiin kutterinpurua tai olkea. Tiloilla, joilla parren pintamateriaali oli betoni, kuiviketta käytti myös 88 prosenttia tiloista. Betonipintaisissa parsissa kaikki tilat käyttivät kuivikkeena olkea. Tilalla, jolla oli käytössä parsipedit, niiden päällä käytettiin kuivikkeena kutterinpurua. 17

Kuivikkeiden käyttö eri parrenpintamateriaaleilla 14 12 Tilojen lkm 10 8 6 4 2 Parsimatot ja kuivitus Parsimatot ei kuivitusta Betoni ja kuivitus Betoni, ei kuivitusta Parsipeti ja kuivitus 0 1. tilakäynti 2. tilakäynti KUVIO 9 Kuivikkeiden käyttö eri parrenpintamateriaaleilla Toisella tilakäynnillä kuivikkeiden käyttö oli muuttunut. Tiloista, joilla oli parsimatot, 92 prosenttia (12 kpl) käytti niiden pinnalla kuiviketta. Betonipintaiset parret olivat vähentyneet selvästi. Vain noin 20 prosentilla (4 kpl) tiloista oli betonipintaiset parret. Näistä tiloista 75 prosenttia (3 kpl) käytti kuiviketta parren pinnalla. Betonipintaisen parren kuivikkeena käytettiin edelleen olkea. 6.4 Sorkkahoito Useilla hankkeessa mukana olleilla tiloilla havaittiin lehmien jalkojen ja sorkkien terveyden heikentyneen. Sorkkakuume oli yleisin lehmien sorkkasairaus. Muita tiloilla esiintyneitä sorkkaongelmia olivat vertymät anturassa ja kantasyöpymä, jota esiintyi varsinkin pihatoissa. Sorkkaongelmien lisäksi lehmien etupolvissa oli patteja ja kintereissä hiertymiä. Riittävä sorkkahoito olisi yksi keino vähentää ja ennaltaehkäistä lehmien sorkkaongelmia. Tiloilla, joille tehtiin kaksi tilakäyntiä, sorkkahoitokerrat eivät juuri lisääntyneet hankkeen aikana. (Kuvio 10) Ensimmäisen tilakäynnin aikaan 67 prosenttia (12 kpl) tiloista hoiti lehmien sorkat riittävän usein. Toisen tilakäynnin aikana 72 prosenttia (13 kpl) tiloista hoiti lehmiensä sorkat riittävän usein. 18

Sorkkahoidon riittävyys Tilojen lkm 35 30 25 20 15 10 5 0 1. tilakäynti 2. tilakäynti Tilat, joille tehty yksi tilakäynti Sorkkahoito riittävä 2-3 kertaa vuodessa/lehmä Sorkkahoito ei riittävä, alle kaksi kertaa vuodessa/lehmä Ei lainkaan sorkkahoitoa Sorkkahoito tehdään itse KUVIO 10 Sorkkahoidon riittävyys Tiloilla, joille tehtiin vain yksi tilakäynti, sorkkahoitoa tehtiin ainakin jossain määrin yhdeksällä prosentilla (64 kpl) tiloista. Sorkkahoidon suosituksen, kaksi tai useampia hoitokertoja vuodessa/lehmä ylitti 44 prosenttia (30 kpl) tiloista. Alle kaksi kertaa vuodessa lehmiensä sorkat hoidatti 46 prosenttia (31 kpl) tiloista. Näillä tiloilla ongelmatapauksien sorkkia ho i- dettiin tarpeen mukaan useamman kerran vuodessa. Kuusi prosenttia (3 kpl) tiloista hoiti itse lehmiensä sorkat. Sorkkahoitoa ei tehty lainkaan neljällä prosentilla (4 kpl) tiloista. Hoitamattomat sorkat maksavat vuodessa 360 /lehmä maidontuotoksen menetyksinä ja eläinten ennenaikaisina poistoina. Kaksi kertaa vuodessa tehty sorkkahoito puolestaan maksaa vain 35 lehmää kohden (Soini 2005.) 6.5 Lehmien vedensaanti navetassa Riittävän vedensaannin varmistaminen lehmille on hyvä tapa lisätä maitotuotosta. Veden virtauksen heikkeneminen juomakupeissa on yleinen vedensaantia rajoittava tekijä. Mittaamalla juomakuppien veden virtausta ja puhdistamalla kupit säännöllisesti lehmien vedensaanti ei heikkene. Lypsylehmillä veden virtauksen juomakupeissa tulisi olla vähintään 10 litraa minuutissa, mieluiten 15-20 litraa minuutissa. Tällöin veden puute ei rajoita lehmien tuotosta. Tiloilla, joille tehtiin kaksi tilakäyntiä, ensimmäisen tilakäynnin aikaan veden virtaus lehmien juomalaitteissa ylitti 10 litraa minuutissa 82 prosentilla (14 kpl) tiloista. Moni tila jäi kuitenkin korkeatuottoisen karjan suositellusta veden virtauksesta. Tiloista 18 prosentilla (4 kpl) veden virtaus jäi alle 10 litraan minuutissa. 19

Pihatoissa tiloilla, joille tehty vain yksi tilakäynti, ongelmana oli sekä veden virtaus että juomapisteiden riittävyys lehmämäärään nähden. Alle puolella tiloista (10 kpl) oli tarpeeksi vesipisteitä pihatossa lehmämäärään nähden. Pihatossa vesipisteitä tulee olla vähintään 1/10 lehmää. Vesipisteitä ei tullut lisää hankkeen aikana. Tiloista, joille tehtiin vain yksi tilakäynti, veden virtaus juomalaitteissa ylitti 10 litraa minuutissa 50 prosentilla (35 kpl) tiloista. (Kuvio 11) Tiloista 35 prosentilla (21 kpl) veden virtaus oli alle 10 litraa minuutissa. Tiloista 15 prosentilla (13 kpl) veden virtaus oli erittäin vähäistä, vain 1-6 litraa minuutissa. Veden virtaus lehmien juomalaitteissa 20 % 50 % Veden virtaus juomalaitteessa riittävä, yli 10 l/min Veden virtaus heikentynyt, alle 10 l/min 30 % Veden virtaus vähäistä 1-6 l/min KUVIO 11 Veden virtaus lypsylehmien juomalaitteissa tiloilla, joille tehty vain yksi tilakäynti Terveydenhuoltosuunnitelmissa tavoitteena on yksi vesipiste viittä lehmää kohden. Allastilaa tulee olla vähintään seitsemän cm/lehmä, mieluiten kymmenen cm/lehmä. Lain vaatima yksi vesipiste/kymmenen lehmää ei ole riittävä takaamaan hyvää tuotosta. (Soini 2006.) 20

Johtopäätökset Tuottava Lehmä - hankkeen aikana lypsylehmien olosuhteissa, varsinkin parsissa havaittiin puutteita. Parsien puutteita olivat riittämätön mitoitus, lehmälle epäedullinen pintamateriaali sekä kuivituksen riittämättömyys. Toinen lehmien olosuhteissa havaittu yleinen ongelma oli vedensaanti navetassa. Monilla tiloilla veden virtaus lehmien juomalaitteissa ei ollut riittävä tai pihatoissa vesipisteitä oli liian vähän lehmämäärään nähden. Lehmien parsiolosuhteista tilat saivat paljon toimenpide-ehdotuksia. Perusongelma parsissa oli liian lyhyt pituus. Parsista yli puolet eivät täyttäneet nykyistä pituussuositusta. Parsien lyhyeksi jäänyttä mittaa selittää navetoiden ikä. Vanhoissa navetoissa parsien pituus ei ollut enää riittävä, koska lehmät ovat kookkaampia kuin ennen. Pituussuositukset tehdään nykyään entistä väljemmiksi. Tiloista 40 prosentilla parren pituus vastasi parsinavetan nykyistä suositusta. Parsien pidentäminen parsinavetassa vaatii suurempaa korjausta, joihin monet tilat eivät halunneet vanhassa navetassa ryhtyä. Näistä tiloista muutamat suunnittelivat uuden pihaton rakentamista. Muut tilat, joilla parsi oli jäänyt lyhyeksi, aikoivat jatkaa toistaiseksi vanhoissa tuotantotiloissa. Näistä tiloista osalla parsien pituutta oli säädelty kumimatoilla ja parrenjatkeilla. Muidenkin parsirakenteiden, kuin parren pituuden muuttamisen, kanssa oli sama ongelma kuin parren pituuden lisäämisessä. Niiden uusiminen vaatisi perusteellisempaa navetan korjaamista. Parsimattojen käyttö lehmillä lisääntyi, mitä voidaan pitää lehmien olosuhteiden merkittävänä parannuksena. Lehmät, joilla on parsimatto, voivat paremmin ja niiden syöntikyky on parempi. Tämä näkyy korkeampana maitotuotoksena ja parempana terveytenä, joka maksaa parsimatto investoinnin tilalle takaisin. Kuivituksen käyttäminen tiloilla lisääntyi. Kuivituksen luonnekin muuttui hankkeen aikana, koska parsimattojen käyttäminen lisääntyi. Parsimattojen päällä ei tarvita niin paljon kuiviketta kuin betonipintaisella parrella. Betonipintaisilla parsilla käytettiin kuivikkeena olkea, jonka käyttö väheni parsimattojen myötä. Parsimattojen pinnalla kuivikkeena käytettiin yleensä kutterinpurua. Parsimattojen ja kutterinpurun käyttäminen vähentää kuivitustyötä, koska kuiviketta ei tarvita niin paljon. Kutterinpurusta kuivikejätettä tulee määrällisesti vähemmän kuin oljesta. Kuiva ja puhdas parsi edistää ja ylläpitää lehmien utareterveyttä. Yleisesti Tuottava Lehmä - hankkeeseen osallistuneille tiloille jäi parsiolosuhteisiin parannettavaa. Kunnostamalla parsiolosuhteet parannetaan lehmien olosuhteita ja hyvinvointia, joilla on merkittävä vaikutus karjan kestävyyteen, terveyteen ja korkeaan tuotokseen. 21

Sorkkahoitoa ei tehty kaikilla tiloilla riittävästi. Tiloilla, joilla sorkkahoitaja kävi kerran vuodessa, sorkkahoidon pääpaino oli usein lehmissä, joilla oli sorkkaongelmia. Riittävällä sorkkahoidolla sorkkaongelmien määrä vähenee ja pääpaino siirtyy ennaltaehkäisevään sorkkahoitoon. Lehmien jalkojen terveydestä kannattaa huolehtia, koska lehmä tarvitsee jalkoja syödäkseen ja tuottaakseen. 7 VASIKOIDEN OLOSUHTEIDEN KEHITYS TUOTTAVA LEHMÄ - HANKKEEN AIKANA Vasikoiden olosuhteet, ruokinta ja hoito nousivat hankkeen aikana lehmien parsiolosuhteiden ja vedensaannin lisäksi kokonaiseksi osa-alueeksi, jossa tiloilla riitti kehittämistä. Vasikoiden kasvatustilat olivat osalla tiloista liian pienet eläinmäärään nähden, juottoikäisten vasikoiden karsinarakenteet olivat epäedullisia ja vasikoiden juottoruokinnassa oli puutteita. Tämän työn loppuosaan on tehty kooste juottoikäisen vasikan olosuhdevaatimuksista ja -suosituksista sekä ruokinnasta. 7.1 Eläinsuojelulain vaatimusten täyttyminen Tiloille, joille tehtiin kaksi tilakäyntiä, ensimmäisellä tilakäynnillä 67 prosentilla (12 kpl) tiloista vasikkakarsinat täyttivät eläinsuojelulain mitoitusvaatimukset. (Kuvio 12) Liian pienet yksilökarsinat oli 27 prosentilla (5 kpl) tiloista ja vasikoita liian ahtaasti piti kuusi prosenttia (1 kpl) tiloista. Vasikkakarsinoiden eläinsuojelulainvaatimusten täyttyminen 60 Tilojen lkm 50 40 30 20 10 Vasikkakarsinat täyttävät eläinsuojelulain määräykset Vasikoiden yksilökarsinat alle 1,5 neliömetriä Ryhmäkarsinoissa tilaa alle 2 neliömetriä/vasikka 0 1. tilakäynti, n=18 2. tilakäynti Kaikki tilat, joille tehty vain yksi tilakäynti, n=68 KUVIO 12 Vasikkakarsinoiden eläinsuojelulain vaatimusten täyttyminen Toisella tilakäynnillä, eläinsuojelulain vaatimukset vasikoiden karsinoista täytti 83 prosenttia (15 kpl) tiloista ja liian pienet yksilökarsinat oli kuudella prosentilla (1 kpl) tiloista. Tiloista 11 prosentilla (2 kpl) vasikat olivat liian ahtaasti ryhmäkarsinoissa. Vasikoiden ahtaus oli lisääntynyt ensimmäisestä tilakäynnistä. Vasikoiden lisääntynyt ahtaus johtui vasikoiden 22