SUOMALAISTEN AIKUISTEN TAPATURMAKUOLEMAT JA NIIDEN MUUTOKSET VUOSINA 1971 2008

SUOMALAISTEN AIKUISTEN TAPATURMAKUOLEMAT JA NIIDEN MUUTOKSET VUOSINA 1971 2008 Niina Korhonen Syventävien opintojen kirjallinen työ Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö Tapaturma- ja osteoporoosiyksikkö, UKK-instituutti Toukokuu 2010

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen koulutusohjelma UKK-INSTITUUTTI Tapaturma- ja osteoporoosiyksikkö NIINA KORHONEN: Suomalaisten aikuisten tapaturmakuolemat ja niiden muutokset vuosina 1971 2008 Kirjallinen työ, 58 sivua Ohjaajat: dosentti Pekka Kannus ja ma. professori Tomi-Pekka Tuomainen Toukokuu 2010 Avainsanat: tapaturma, kuolema, yleisprofiili, myrkytys Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää aikuisten tapaturmaisten kuolemien yleiset suuntaviivat Suomessa vuosina 2004 2008. UKK-instituutin tutkijaryhmä selvitti aiemmin suomalaisten tapaturmakuolemat vuosien 1971 ja 2003 väliseltä ajalta ja nyt haluttiin selvittää, mitä tapaturmakuolleisuudessa on tapahtunut viime vuosina. Erityisen kiinnostuksen kohteina olivat miesten kaatumiskuolemat ja naisten alkoholimyrkytykset, koska niiden määrän oli havaittu kasvaneen vuosina 1971 2003. Tutkimuksen aineisto saatiin Tilastokeskuksen ylläpitämästä valtakunnallisesta kuolinsyyrekisteristä. Kuolleisuusluvut käsittivät koko suomalaisen ja Suomessa vakituisesti asuvan aikuisväestön eli 15-vuotiaat ja sitä vanhemmat. Tilaston peittävyys eli kattavuus on lähes 100 % ja tietojen luotettavuus on myös erittäin korkea. Tapaturmat jaettiin seitsemään luokkaan: kaatumiskuolemat, maaliikennekuolemat, vesiliikennekuolemat, hukkumiskuolemat, alkoholimyrkytyskuolemat, muut myrkytyskuolemat ja muut tapaturmakuolemat. Miesten ja naisten tilastot käsiteltiin erikseen. Määrien ja ilmaantuvuuksien lisäksi laskettiin joka vuodelle myös ns. ikävakioitu ilmaantuvuus, jolloin asukkaiden keskimääräistä riskiä kuolla tapaturmaisesti voitiin verrata vuodesta toiseen. Vuodesta 1998 lähtien kuolinsyytilastoja on saatavilla vielä yksityiskohtaisemmin ICD-10-tautiluokituksen mukaisella 3-numerotasolla, ja jokaista tapaturmaluokkaa tarkasteltiinkin lähemmin vuosien 1998 ja 2008 välillä. Mielenkiintoisimmissa tapaturmaluokissa kuolleisuutta tutkittiin ikäryhmittäin, jotta saatiin selville, oliko muutosta tapahtunut enemmän esimerkiksi nuorten aikuisten kuin vanhusten keskuudessa. Muissa kuin alkoholin aiheuttamissa myrkytyksissä tapaturmakuolemien määriä tarkasteltiin myös kuoleman aiheuttaneen aineen mukaan. Tapaturmakuolemia sattuu Suomessa vuosittain noin 3 000. Kaatuminen on Suomessa yleisin tapaturmakuoleman syy. 1970-luvulta kaatumistapaturmissa kuolleiden määrät ovat kaksinkertaistuneet sekä miehillä että naisilla, vaikka toisaalta niiden ikävakioitu ilmaantuvuus ei ole merkittävästi kasvanut. Kaatumiskuolemien määrän lisääntymistä on kuitenkin odotettavissa tulevina vuosikymmeninä ikääntyneiden määrän edelleen suurentuessa. Suurin muutos vuosien 1971 2008 tarkasteluaikana oli maaliikennekuolemien väheneminen. Erityisen huolestuttavaa on kuitenkin ollut viime vuosina havaittu tapaturmaisten lääke-, huumausaine- ja alkoholimyrkytyskuolemien lisääntyminen. 2000-luvun alusta lääke- ja huumausaineiden aiheuttamat myrkytyskuolemat ovat kaksinkertaistuneet sekä miehillä että naisilla. Alkoholimyrkytyskuolemat ovat myös jatkuvasti lisääntyneet, varsinkin vuoden 2003 jälkeen. Tulevina vuosina tapaturmakuolemien ehkäisytyötä tulisi suunnata alkoholin käytön vähentämisen lisäksi lääkkeiden väärinkäytön ja huumausaineiden torjuntatyöhön sekä ennaltaehkäisevään päihdetyöhön.

SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO.. 3 2 KUOLEMANSYYN SELVITTÄMINEN 2.1 Kuolintodistus. 4 2.2 Ruumiinavaus. 6 2.3 Tilastointi.. 7 3 YLEISIMMÄT KUOLINSYYT 3.1 Miehet. 9 3.2 Naiset.. 10 4 TAPATURMAT KUOLINSYYNÄ 4.1 ICD-10-tautiluokituksen mukainen tapaturmaluokitus. 11 4.2 Aikuisten tapaturmakuolemat Suomessa vuosina 1971-2003. 15 4.3 Tapaturmakuolemat muualla maailmassa 16 5 OMA TUTKIMUS 5.1 Tarkoitus.. 18 5.2 Aineisto 18 5.3 Menetelmät 19 6 TULOKSET 6.1 Suomalaisten aikuisten tapaturmakuolemaprofiili vuosina 1971-2008. 21 6.1.1 Miehet 21 6.1.2 Naiset. 26 6.2 Maaliikennekuolemat 1998 2008 31 6.3 Vesiliikennekuolemat 1998 2008 32 6.4 Kaatumiskuolemat 1998 2008. 33 6.5 Alkoholimyrkytyskuolemat 1998 2008 34 6.6 Muut myrkytyskuolemat 1998 2008 35 6.7 Hukkumiskuolemat 1998 2008 39 6.8 Muut tapaturmakuolemat 1998 2008 40 7 POHDINTA 7.1 Tapaturmakuolleisuuden yleiset trendit.. 41 7.2 Lääke- ja huumausainemyrkytyskuolemat 43 7.3 Alkoholimyrkytyskuolemat.. 46 7.4 Tapaturmien torjunta.. 48 LÄHTEET. 52

3 1 JOHDANTO Tapaturmakuolemia sattuu Suomessa vuosittain noin 3 000 ja tapaturmat ovat kaikki ikäluokat huomioon ottaen neljänneksi yleisin kuolinsyy. Tapaturma on yleisin kuolinsyy 15 44-vuotiailla. Tapaturma on määritelmänsä mukaisesti tahdosta riippumaton, ennalta odottamaton ja äkillinen tapahtumasarja, joka johtaa kehon vammautumiseen (Parkkari ja Kannus 2009). Tapaturmakuoleman taustalla voi olla lukuisia erilaisia syitä, joista yleisimpiä ovat kaatuminen, myrkytykset ja liikennetapaturmat. Nuorilla aikuisilla liikenne- ja myrkytystapaturmakuolemat ovat yleisimpiä, kun taas vanhemmissa ikäluokissa kaatuminen on yleisin tapaturmakuoleman syy. Viime vuosikymmenten aikana suomalaisten aikuisten tapaturmaprofiilissa on tapahtunut suuria muutoksia. Kannuksen ym. (2005a) tutkimuksen mukaan kaatumiset ovat ohittaneet maaliikennetapaturmat johtavana tapaturmakuoleman syynä Suomessa. Tapaturmaiset myrkytyskuolemat ovat lisääntyneet. Suurin osa myrkytyskuolemista johtuu alkoholista, ja alkoholimyrkytykset ovat viime vuosikymmenten aikana lisääntyneet varsinkin naisilla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten aikuisten tapaturmakuolemaprofiili viiden viimeisimmän saatavilla olevan vuoden osalta eli vuosien 2004 ja 2008 väliseltä ajalta. Viimeisten vuosien muutoksia verrattiin jo tiedossa olevaan tapaturmaprofiiliin vuodesta 1971 asti. Vuosina 1971 2003 miesten kaatumiskuolemat ja naisten kuolleisuus alkoholimyrkytyksiin olivat olleet huolestuttavassa kasvussa ja näiden ilmiöiden kehitystä haluttiin seurata. Suomalaisessa alkoholipolitiikassa tapahtui tarkasteluaikana selviä muutoksia ja tutkimuksessa haluttiin myös selvittää, oliko tällä vaikutuksia tapaturmakuolleisuuteen.

4 2 KUOLEMANSYYN SELVITTÄMINEN 2.1 Kuolintodistus Kuolintodistus on oikeuslääketieteellinen ja tilastollinen asiakirja. Kuolintodistuksessa ilmoitetaan tiedot vainajasta, kuolemansyystä ja -olosuhteista. Suomessa on käytössä suomen- ja ruotsinkielisinä kaksi kuolintodistuslomaketta: kuolintodistus 28 vuorokauden ikäisestä tai sitä vanhemmasta vainajasta ja kuolintodistus kuolleena syntyneestä tai alle 28 vuorokauden iässä kuolleesta. Diagnoosit ja tapahtumatiedot sisältävän varsinaisen kuolintodistuksen lisäksi kuolintodistustuslomakkeistoon kuuluu hautauslupa ja ilmoitus väestörekisterijärjestelmään (Laaksonen 2007). Kuolemansyyn selvittämisen menettelyt perustuvat kuolemansyyn selvittämisestä annettuun lakiin (459/1973) ja asetukseen (948/1973) (Tiirikainen ja Nurmi-Lüthje 2009). Kuolemansyyn selvittämiseksi lääkärin on ensin todettava kuolema, varmistettava vainajan henkilöllisyys ja määritettävä kuoleman ajankohta. Lisäksi on muodostettava käsitys kuolemaan liittyneistä olosuhteista (Laaksonen 2007). Seuraavaksi päätetään, jatketaanko selvitystä lääketieteellisen vai oikeuslääketieteellisen järjestelmän mukaisesti. Oikeuslääketieteellinen kuolemansyyn selvittäminen sisältää poliisin suorittaman tutkinnan ja lähes aina oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen. Kuolemansyyn selvittämiseksi on suoritettava poliisin tutkinta, jos kuoleman ei tiedetä johtuneen sairaudesta tai vainaja ei viimeisen sairautensa aikana ollut lääkärin hoidossa. Erityisesti poliisin tutkintaa tarvitaan, jos kuoleman aiheuttajaksi epäillään rikosta, tapaturmaa, itsemurhaa, myrkytystä, ammattitautia tai hoitotoimenpidettä tai jos kuolema on tapahtunut yllättävästi (Laaksonen 2007). Kuolemansyyn selvityksen aloituksesta vastaava viranomainen riippuu vainajan kuolinpaikasta. Sairaanhoitolaitoksessa, terveyskeskuksessa tai matkalla näihin kuolemansyyn selvittämisestä vastaa hoitava lääkäri. Yleisellä paikalla kuolleen kuolinsyyn selvittämisessä vastuullinen viranomainen on poliisi. Kuolinpaikan ollessa koti tai asunto selvityksestä vastaa lääkäri tai poliisi. Kuolemansyy merkitään kuolintodistukseen tarkasti. Kuolemansyyt päätellään vainajan aikaisempien sairaustietojen ja hoidon aikana, ruumiin ulkotarkastuksessa ja ruumiinavauksessa saatujen tietojen perusteella (Penttilä ym. 1999). WHO:n määritelmän mukaan: kuolemansyy käsittää kaikki ne

5 sairaudet ja vammat, jotka joko johtivat tai myötävaikuttivat kuolemaan sekä ne väkivaltaiseen kuolemaan, myrkytykseen, hoitotoimenpiteeseen tai ammattitautiin liittyvät olosuhteet, joista kuolemaan johtanut vamma tai tila aiheutui" (Laaksonen 2007). Kuolemansyy on jaettavissa kolmeen osaan: 1. Kuolemaan johtaneet syyt 2. Kuolemaan myötävaikuttaneet tai muut samanaikaiset syyt 3. Kuoleman olosuhteet. Kuolemaan johtaneet syyt sisältävät kolme tasoa, jotka muodostavat syyketjun: 1a Välitön kuolemansyy 1b Välivaiheen kuolemansyy 1c Peruskuolemansyy. Kuolintodistukseen ilmoitetaan välittömäksi kuolinsyyksi (1a) se tauti, vika tai vamma, joka viime vaiheessa välittömästi aiheutti kuoleman (Tautiluokitus ICD-10). Välivaiheen kuolemansyy (1b) on se syy, joka johti edellä mainittuun tilaan. Peruskuolemansyy (1c) on WHO:n mukaan se tauti, vika tai vamma, joka on pannut alulle kuolemaan johtaneen sairaustilojen sarjan, ja/tai ne tapaturmaan tai väkivaltaan liittyneet olosuhteet, joista kuolemaan johtanut vamma aiheutui (Tautiluokitus ICD-10). Kuolemansyyn kolme tasoa muodostavat siis kausaalisen ketjun. Joskus ketju voi puuttua, jolloin peruskuolemansyy on samalla välitön kuolemansyy. Kuolintodistukseen voidaan merkitä myös muut tilat, jotka myötävaikuttivat kuolemaan eli vaikuttivat potilaan tilaa heikentävästi. Diagnoosien kirjoittamisen lisäksi jokaiseen kohtaan merkitään ICD-10-tautiluokituksen mukainen diagnoosikoodi ja sairastamisaika, jolla voidaan osaltaan kontrolloida syy-seuraussuhteiden oikeellisuutta. Kuolintodistukseen kirjataan peruskuolemansyyn mukaan määräytyvä kuolemanluokka, kuolinpaikka ja tieto siitä, onko kuolemaa edeltäneen neljän viikon aikana suoritettu jokin lääketieteellinen toimenpide. Kuolemanluokkia ovat tauti, ammattitauti, tapaturma, lääketieteellinen hoito tai tutkimustoimenpide, itsemurha, henkirikos, sota ja epäselvä. Jos kuolema on tapaturmainen, tulee tapahtumapaikka ja olosuhteet ilmoittaa. Tapahtumatietoihin kirjoitetaan omin sanoin potilaan terveydentila ennen kuolemaan johtaneen tapahtumaketjun alkua sekä kuoleman aiheuttaneen sairauden kulku ja hoito. Tähän osaan kuvataan kuoleman taustatekijät ja olosuhteet. Jos kuolemaan liittyy vamma tai myrkytys, tulee ulkoiset olosuhteet kirjata tarkemmin kuin tautiluokitus edellyttää. Kuolintodistukseen merkitään, mihin kuolemansyyn selvittäminen perustuu. Perusteena voi olla

6 kliininen tutkimus, lääketieteellinen ruumiinavaus tai oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus. Kuolemansyyn selvittämisen perusteesta riippuu, kirjoittaako kuolintodistuksen terveyskeskuslääkäri vai oikeuslääkäri. Jos vainajalle on tehty ruumiinavaus, sen paikka ja tunniste ilmoitetaan kuolintodistuksessa. 2.2 Ruumiinavaus Lääketieteellinen kuolemansyyn selvittäminen aloitetaan vainajan kliinisellä tutkimuksella. Ellei kuolemansyytä saada näin selville, suoritetaan ruumiinavaus tai käynnistetään oikeuslääketieteellinen kuolemansyynselvitys. Lääketieteellinen ruumiinavaus voidaan suorittaa, jos kuollut on viimeisen sairautensa aikana ollut lääkärin hoidossa ja ruumiinavaus katsotaan tarpeelliseksi kuolinsyyn selvittämiseksi, yleisen sairaanhoidon kannalta tai vainajan omaisten sitä pyytäessä (Laaksonen 2007). Omaisilta on aina saatava lupa lääketieteelliseen ruumiinavaukseen ja lähin omainen voi myös kieltää ruumiinavauksen suorittamisen. Lääketieteellistä ruumiinavausta ei tehdä, jos on aiheita suorittaa oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus. Ruumiinavauksia tehdään Suomessa noin 30 %:lle vainajista (Lahti 2005). Lääketieteellisen ruumiinavauksen tekee patologi, jolle hoitaneen ja ruumiinavausta pyytäneen lääkärin on toimitettava tarpeelliset tiedot vainajasta. Avauksen jälkeen patologi kirjoittaa avauskertomuksen, jonka perusteella hoitava lääkäri laatii kuolintodistuksen. Lääketieteellisten ruumiinavausten määrä on Suomessa vähentynyt. Kun vuonna 1975 niitä tehtiin 21 %:lle kuolleista, oli määrä vuonna 2007 enää 3 541 eli 7 % kaikista vainajista (Valvira 2009). Ruumiinavauksilla on kuitenkin merkitystä kuolinsyyn selvityksen ja omaisten tiedontarpeen lisäksi myös siksi, että jopa kymmenessä prosentissa tapauksista ruumiinavaus muuttaa käsitystä potilaan kuolinsyystä (Lindsberg ja Karjalainen-Lindsberg 2003). Ruumiinavaukset toimivatkin työkaluna lääketieteellisen diagnostiikan ja hoidon laadunvarmistuksessa. Ruumiinavauksissa saatu tieto toimii myös palautteena hoitavalle lääkärille. Ruumiinavausdemonstraatio on oppimismenetelmänä vaikuttava. Lähes 90 % Kuopion yliopiston lääketieteen opiskelijoista piti sitä tarpeellisena yleisen patologian kurssipalautteessa (Kosma 2009). Oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus suoritetaan vain viranomaisen määräyksen perusteella. Jos lääkäri katsoo oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen aiheelliseksi, on hänen ensin otettava yhteyttä poliisiin. Ruumiinavauksen suorittaa tässä tapauksessa läänin oikeuslääkäri tai yliopiston oikeuslääketieteen laitoksen lääkäri ja avauksen tehnyt lääkäri myös kirjoittaa kuolintodistuksen. Oike-

7 uslääketieteelliseen ruumiinavaukseen ei tarvita vainajan omaisten suostumista. Avauksen tukena voidaan tehdä oikeuskemiallisia, mikroskooppisia, bakteriologisia, virologisia, serologisia ja geneettisiä tutkimuksia, röntgenkuvauksia ja muita erikoistutkimuksia (Oikeuslääketieteen laitos 2009). Suomessa oikeuskemialliset tutkimukset on keskitetty Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksen oikeuskemian osastolle. Oikeuslääketieteellisten ruumiinavausten määrä on lisääntynyt. Vuonna 1975 oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus tehtiin 15 %:lle kuolleista. Vuonna 2007 osuus oli 24 % kaikista vainajista eli oikeuslääketieteellisiä ruumiinavauksia tehtiin 11 925 (Valvira 2009). Suomessa oikeuslääketieteellisiä ruumiinavauksia tehdäänkin muihin maihin verrattuna paljon (Lunetta ym. 2007). Näin yksilön oikeusturva saadaan taattua ja tuotetaan myös luotettavaa tietoa tapaturmakuolemien tutkimista varten. 2.3 Tilastointi Kuolinsyiden tilastointia ohjaavat voimassa oleva tautiluokitus ja WHO:n asiasta antamat ohjeet (Tautiluokitus ICD-10). Kuolemansyyn selvittämisen jälkeen kuolintodistus lähetetään lääninhallitukseen, jonka toimialueella vainajan kuolinpaikka on ollut. Lääninoikeuslääkäri tarkistaa kuolintodistuksen oikeellisuuden ja pyytää tarvittaessa kuolintodistuksen laatijalta lisäselvityksiä. Tämän jälkeen kuolintodistus lähetetään edelleen Tilastokeskukseen. Tilastokeskus ylläpitää kuolintodistusarkistoa sekä tekee tilastoja kuolemansyistä ja kuolleisuuden kehityksestä (Tilastokeskus 2009). Kuolemansyytilasto perustuu kuolintodistusten tietoihin, joita täydennetään ja tarkistetaan Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmän tiedoilla. Kuolemansyytilastossa ovat mukana kaikki Suomessa tai ulkomailla kuolleet, joiden vakituinen asuinpaikka on Suomi. Kuolleena syntyneitä ei lueta mukaan kuolinsyytilastoon, vaan heidät tilastoidaan erikseen. Koska kuolintieto tarkistetaan myös väestötietojärjestelmästä, kuolinsyytilaston kattavuus eli peittävyys on käytännössä 100 % (Tiirikainen ja Nurmi-Lüthje 2009). Lääkäri merkitsee kuolemansyyn kuolintodistukseen sekä koodina että diagnoositekstinä. Tilastokeskuksessa kuolemansyyt kooditetaan diagnoositekstien perusteella. Kuolemat luokitetaan ja taulukoidaan Tilastokeskuksessa peruskuolemansyyn mukaan. Peruskuolemansyy on aiheuttanut kuolemaan johtaneiden tapahtumien ketjun ja siksi on tärkeää tilastoida syy, jonka ehkäiseminen on vaikuttavinta kansanterveyden kannalta (Tautiluokitus ICD-10). Tilaston peruskuolemansyy voi

8 poiketa lääkärin alun perin kuolintodistukseen kirjaamasta syystä kansainvälisten valinta- ja modifiointisääntöjen vuoksi (Lahti 2005). Eri maiden kuolemansyytilastojen vertailemiseksi on syytä pyrkiä mahdollisimman yhdenmukaiseen käytäntöön. Tilastokeskuksessa käytetään apuna kuolintodistuksen tapahtumatietoja ja asiantuntijalääkäriä tai kysytään lisätietoja kuolintodistuksen kirjoittajalta, jos tiedot ovat puutteelliset tai ristiriitaiset. Alkoholi- ja lääkemyrkytyksissä saatetaan lisätietoja saada oikeuskemian rekisterin tutkimustuloksista (Tilastokeskus 2009). Vuonna 2006 näillä tavoilla erikoiskäsiteltyjä kuolintodistuksia oli 7 % kaikista tilastoiduista kuolintodistuksista (Tilastokeskus 2009). Vuonna 1995 lisäselvitystä vaatineissa kuolintodistuksissa peruskuolinsyy muuttui 29 %:ssa tapauksista niin, että se luokiteltiin eri luokkaan (Lahti 2005). Valtakunnallisessa kuolinsyytilastossa on tietoja kuolleisuudesta ja kuolleista kuolemansyiden, sukupuolen, iän, siviilisäädyn ja muiden demografisten tekijöiden mukaan (Tilastokeskus 2009). Tilastoja voidaan hakea erikseen eri ikäryhmille, esimerkiksi vain lapsille tai vanhuksille. Tietoja on myös perinataali-, neonataali- ja imeväisyyskuolleisuudesta. Kuolinsyytietoja yhdistetään myös esimerkiksi väestölaskentojen ja työssäkäyntitilastojen aineistoihin ja näin muodostettujen tietojen perusteella voidaan tutkia esimerkiksi ammatin ja kuolleisuuden välistä yhteyttä. Kuolemansyytiedot tuotetaan vuosittain ja edellisen vuoden tiedot julkaistaan tavallisesti seuraavan vuoden marraskuussa. Kuolemansyyt on koodattu Suomessa vuodesta 1996 lähtien WHO:n kansainvälisen ICD-10- tautiluokituksen (International Statistical Classification of Diseases and Related Health Problems, Volume 1-3, WHO Geneva, 1992 ja uusi painos vuonna 2004) mukaisesti (Tilastokeskus 2009). Kuolinsyytilasto ja kuolintodistusarkisto ovat olleet Suomessa voimassa vuodesta 1936 lähtien. Tilastoissa käytetty tautiluokitus on muuttunut useita kertoja. Tilastokeskuksen pisin vertailukelpoinen aikasarjaluokitus on 54-luokkainen lyhennetty kotimainen luokitus, joka on olemassa vuodesta 1969 lähtien. Tilastotietoja on myös saatavilla 72-luokkaisen Euroopan unionin luokituksen mukaisesti. Vuodesta 1998 lähtien tietoja on ICD-10-tautiluokituksen 3-numerotasolla.

9 3 YLEISIMMÄT KUOLINSYYT 3.1 Miehet Suomalaisten miesten kolme yleisintä kuolinsyytä kaikki ikäluokat huomioon ottaen olivat vuonna 2007 verenkiertoelinten sairaudet, joihin kuoli 9 756 miestä, kasvaimet, joihin kuoli 5 803 miestä ja tapaturmat, joihin kuoli 2 100 miestä. Seuraavaksi yleisimpiä kuolinsyitä olivat ruuansulatuselinten sairaudet, hermoston sairaudet ja hengityselinten sairaudet (KTL 2007). Tarkempaa tietoa aikuisten miesten kuolleisuudesta saadaan, kun kuolemansyitä tarkastellaan ikäryhmittäin. Tapaturma oli yleisin kuolinsyy 15 44-vuotiaiden miesten joukossa. Toiseksi yleisin kuolinsyy tässä ikäryhmässä oli itsemurha. Tapaturmissa kuolleiden yleisimmät kuolinsyyt tässä joukossa olivat myrkytystapaturmat ja kuljetustapaturmat. Yli 45-vuotiaiden miesten yleisin kuoleman aiheuttaja oli verenkiertoelinten sairaus ja toiseksi yleisin aiheuttaja kasvaimet. Tapaturmissa kuolleiden yleisin kuolinsyy 45 64-vuotiailla miehillä oli myrkytystapaturma. Yli 65-vuotiailla yleisimpiä tapaturmaisen kuoleman syitä olivat kaatumis- ja putoamistapaturmat (KTL 2007). Työiässä (15 64-vuotiaana) kuolleiden yleisin kuolinsyy oli vuonna 2007 alkoholiperäinen tauti tai tapaturmainen alkoholimyrkytys, joihin kuoli 18,7 % kaikista työikäisinä kuolleista miehistä (Tilastokeskus 2009). Suomalaisista miehistä noin 69 % kuuluu työikäisten joukkoon (Tilastokeskus 2009). Miesten kuolemat alkoholisairauksiin lisääntyivät vuosien 1986 2006 välisenä aikana keskimäärin 2,5 % vuodessa. (Salomaa ym. 2009) Toiseksi yleisin kuolinsyy työikäisillä oli sepelvaltimotauti ja seuraavaksi eniten kuolemia aiheuttivat tapaturmat, itsemurhat, keuhkosyöpä ja aivoverenkierron sairaudet. Työikäisten henkilöiden alkoholikuolemien määrä kasvoi vuonna 2007 edellisvuodesta 8,6 %. Alle 65-vuotiaana sepelvaltimotautiin menehtyneiden määrä puolestaan on puolittunut viimeisten 20 vuoden aikana (Tilastokeskus 2009). Noin 14 % suomalaisista miehistä on 65 vuotta täyttäneitä ja yleisin kuolinsyy tässä joukossa oli vuonna 2007 sepelvaltimotauti. Aivoverisuonisairaudet, dementia ja Alzheimerin tauti olivat seu-

10 raavaksi yleisimpiä kuolinsyitä. Muita yleisiä kuolinsyitä iäkkäillä miehillä olivat keuhkosyöpä, eturauhassyöpä ja keuhkoahtaumatauti (Tilastokeskus 2009). 3.2 Naiset Suomalaisten naisten kolme yleisintä kuolinsyytä kaikki ikäluokat huomioon ottaen olivat vuonna 2007 verenkiertoelinten sairaudet, joihin kuoli 10 566 naista, kasvaimet, joihin kuoli 5 294 naista ja hermoston sairaudet, joihin kuoli 2 192 naista. Seuraavaksi yleisimpiä kuolinsyitä olivat mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt sekä ruuansulatuselinten sairaudet. Tapaturmat olivat naisten kuudenneksi yleisin kuolemansyy vuonna 2007 ja niihin kuoli 952 naista (KTL 2007). 15 24-vuotiaiden naisten yleisin kuolinsyy oli tapaturma ja toiseksi yleisin itsemurha. Kasvaimet olivat yleisin kuolinsyy 25 64-vuotiaiden naisten joukossa. Toiseksi yleisin kuolinsyy 25 44- vuotiailla oli tapaturma. Kuten miehillä, naisillakin 15 44-vuotiaina tapaturmissa kuolleiden yleisimmät kuolinsyyt olivat myrkytys- ja kuljetustapaturmat. Samoin 45 64-vuotiaiden tapaturmissa kuolleiden naisten yleisin kuolinsyy oli myrkytystapaturma. 65 vuotta täyttäneiden yleisin kuolemansyy oli verenkiertoelinten sairaus. Kasvaimet, mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt sekä hermoston sairaudet olivat yleisiä kuolinsyitä iäkkäillä naisilla. Tässä ikäryhmässä yleisin kuolinsyy tapaturmassa menehtyneillä oli, kuten miehilläkin, kaatumis- ja putoamistapaturma (KTL 2007). Työiässä (15 64-vuotiaana) kuolleiden naisten yleisin kuolinsyy oli vuonna 2007 alkoholiperäinen tauti tai tapaturmainen alkoholimyrkytys, joihin kuoli 11,5 % tässä ikäryhmässä kuolleista. Suomalaisista naisista noin 65 % kuuluu työikäisten joukkoon (Tilastokeskus 2009). Naisten kuolemat alkoholisairauksiin lisääntyivät vuosien 1986 2006 välisenä aikana keskimäärin 4,9 % prosenttia vuodessa (Salomaa ym. 2009). Työikäisten naisten toiseksi yleisin kuolinsyy oli rintasyöpä, johon kuolleisuus on pysynyt viimeiset kymmenen vuotta samalla tasolla. Muita yleisiä työikäisten naisten kuolinsyitä olivat tapaturmat, sepelvaltimotauti, itsemurha ja keuhkosyöpä (Tilastokeskus 2009). Noin 19 % suomalaisista naisista on 65 vuotta täyttäneitä ja yleisin kuolinsyy tässä joukossa oli vuonna 2007, kuten miehilläkin, sepelvaltimotauti. Seuraavaksi yleisimpiä kuolinsyitä olivat dementia ja Alzheimerin tauti sekä aivoverisuonisairaudet. Muita yleisiä kuolinsyitä olivat muut sydänsairaudet (poislukien sepelvaltimotauti), tapaturmat ja rintasyöpä (Tilastokeskus 2009).

11 4 TAPATURMAT KUOLINSYYNÄ 4.1 ICD 10-tautiluokituksen mukainen tapaturmaluokitus Lääketieteen tautiluokitus on kansainvälinen sopimus tautien nimeämisestä ja luokittelusta, ja sitä ylläpitää Maailmanterveysjärjestö WHO. Kuolemansyiden luokittelu aloitettiin jo 1800-luvulla. Ensimmäinen kuolemansyiden seuraamiseen käytetty luokitus, International List of Causes of Death, otettiin käyttöön 1893. WHO otti vastuun kansainvälisen luokittelun kehittämisestä vuonna 1948, jolloin ICD-6-tautiluokitus ilmestyi (WHO 2009). Kansainvälisen tautiluokituksen 10. laitos, ICD-10 (International Statistical Classification of Diseases and Related Health Problems, Tenth Revision. Geneva 1992) otettiin käyttöön vuonna 1993. ICD-10 tautiluokituksen suomalainen laitos otettiin käyttöön vuoden 1996 alusta (Tautiluokitus ICD-10). Tautiluokitusta käytetään kliinisessä työssä diagnoosimerkintöjä kirjatessa, sosiaalivakuutusten kirjaamisessa ja tutkittaessa kuolinsyyja sairastavuustilastoja (Stakes 2009). ICD-10 tautiluokituksessa diagnoosit ja niiden 3- tai 4-merkkiset koodit on jaoteltu 21 lukuun. Tapaturmakuolemia tarkasteltaessa tärkeitä lukuja ovat luku ΧΧ (Vammojen, sairauksien ja kuoleman ulkoiset syyt) ja luku ΧΙΧ (Vammat, myrkytykset ja eräät muut ulkoisten syiden seuraukset). Tapaturmat on välttämätöntä rekisteröidä molempien lukujen mukaan, mutta kuolemansyytä määriteltäessä ulkoiset syyt luvussa ΧΧ ovat ensisijaisia ja varsinaiset vaurioiden diagnoosit luvussa ΧΙΧ täydentävät niitä (Tautiluokitus ICD-10). Tautiluokituksen luvut on puolestaan jaettu ryhmiin. Esimerkiksi luku ΧΧ Vammojen, sairauksien ja kuoleman ulkoiset syyt on ICD-10:ssa jaettu seuraaviin ryhmiin: kuljetustapaturmat (koodit V01 - V99), muut tapaturmat (koodit W00 - X59), itsemurha tai muu tahallinen itsensä vahingoittaminen (koodit X60 - X84), murha, tappo tai muu tahallinen pahoinpitely (koodit X85 - Y09), vahingoittavat tapaturmat, tahallisuus epäselvä (koodit Y10 - Y34), järjestysvallan toimet ja sodankäynti (koodit Y35 - Y36), lääketieteellisen hoidon komplikaatiot (koodit Y40 - Y84), ulkoisten syiden myöhäisvaikutukset (koodit Y85 - Y89) ja muualla luokiteltuihin tiloihin liittyviä lisätekijöitä (koodit Y90 - Y98) (Tautiluokitus ICD-10).

12 Tilastointia varten kuolinsyyt on Tilastokeskuksen aikasarjoissa jaettu 54 ja 72 luokkaan. Tässä tutkimuksessa kuolinsyitä tarkasteltiin Euroopan unionin 72-luokkaiseen luokitukseen perustuen. Tapaturma on määritelmänsä mukaisesti tahdosta riippumaton, ennalta odottamaton ja äkillinen tapahtumasarja, joka johtaa kehon vammautumiseen (Parkkari ja Kannus 2009). Tapaturmakuolemat, joihin eivät kuulu itsemurhat, murhat tai tahallisuudeltaan epäselvät kuolemat, jaettiin tässä tutkimuksessa seitsemään luokkaan ja näihin kuuluvat ICD-10-tautiluokituksen koodit on esitelty Taulukossa 1. Luokkaan Muut tapaturmakuolemat sijoitettiin kaikki ne tapaturmakuolemat, jotka eivät kuuluneet 6 ensimmäiseen luokkaan. Se oli siis nk. kaatoluokka ja sisälsi monella eri mekanismeilla tapahtunutta tapaturmatyyppiä. Taulukko 1. Tapaturmaluokkien ICD-10-tautiluokituksen koodit ICD-10 koodit Kaatumiskuolemat W00 - W19 Maaliikennekuolemat V01 - V79 Vesiliikennekuolemat V90 - V94 Hukkumiskuolemat W65 -W74 Alkoholimyrkytyskuolemat X45 Muut myrkytyskuolemat X40 - X44, X46 - X49 Muut tapaturmakuolemat V80 - V89, V95 - V99, W20 - W64, W75 - W99, X00 - X39, X50 - X59, Y85 - Y86 Kaatuminen tarkoittaa tapahtumaa, jossa henkilö loukkaantuu päätyessään tarkoituksettomasti lattialle, maahan tai muulle alemmalle tasolle (Tiirikainen ym. 2009). Useat eri syyt voivat olla välittömiä ja välivaiheen kuolemansyitä peruskuolemansyyn ollessa kaatuminen. Yleisimpiä näistä syistä ovat lonkkamurtuman komplikaatiot ja kallovammat (Deprey 2009). Hukkumisiin kuuluvat nesteen hengittämisestä aiheutuneet tukehtumiset. Tähän riittää vain suun ja nenän aukkojen jääminen veden pinnan alle, esimerkiksi tajuttomana ojassa ollessa (Lunetta 2009). ICD-10-tautiluokituksen mukaan tähän tapaturmaluokkaan eivät kuulu hukkuminen luonnonmullistuksen tai kuljetusonnettomuuden takia. Vesillä sattuneissa onnettomuuksissa hukkuneet tai muulla tavalla menehtyneet tilastoidaan kuolleiksi vesiliikennetapaturmassa. Maaliikennetapaturmalla tarkoitetaan jalankulkijan tai erilaisilla kulkuneuvoilla liikkuvan loukkaantumista. Tähän luokkaan eivät kuulu tahallisesti tai luonnosta johtuvat törmäämiset. Myrkytystapaturma tarkoittaa vahingossa tapahtunutta yliannostusta tai väärän lääkkeen ottamista erehdyksessä tai epähuomiossa. Se voi tarkoittaa myös lääkkeiden

13 tai biologisten aineiden käytössä tapahtunutta onnettomuutta lääketieteellisen hoidon yhteydessä. Myrkytystapaturmiin eivät kuulu lääkkeiden ottaminen tai antaminen itsemurha- tai murhatarkoituksessa tai hoidossa käytetyn, asianmukaisesti annostellun oikean lääkkeen aiheuttamat haittavaikutukset (Tautiluokitus ICD-10). Muiden kuin alkoholin aiheuttamien myrkytysten luokka (eli ICD-10-tautiluokituksen koodit X40- X44 ja X46-X49) sisältävät kukin ryhmän aineita. Taulukossa 2 on esitetty, mitkä lääke- tai huumausaineet tai muut kemialliset aineet sisältyvät kuhunkin ryhmään. Alkoholimyrkytyksen (koodi X45) aiheuttajiin kuuluvat etanolin lisäksi metanoli, propanoli, isopropanoli, butanoli, sikunaöljy ja muut tarkemmin määrittämättömät alkoholit.

14 Taulukko 2. Myrkytysten luokat aiheuttajan mukaan ICD-10 tautiluokituksen koodi X40 Myrkytystapaturma tai muu altistuminen opioideihin kuulumattomille kipulääkkeille, kuumelääkkeille tai antireumaattisille lääkkeille X41 Myrkytystapaturma tai muu altistuminen muualla luokittamattomille epilepsialääkkeille, rauhoittaville lääkkeille, unilääkkeille, parkinsonismilääkkeille tai psykotrooppisille lääkeaineille X42 Myrkytystapaturma tai muu altistuminen muualla luokittamattomille morfiinijohdoksille tai psykodysleptille lääkeaineille (hallusinogeeneille) X43 Myrkytystapaturma tai muu altistuminen muille autonomiseen hermostoon vaikuttaville lääkeaineille X44 Myrkytystapaturma tai muu altistuminen muille tai määrittämättömille lääkeaineille tai biologisille aineille X46 Myrkytystapaturma tai muu altistuminen orgaanisille liuottimille tai halogenoiduille hiilivedyille tai niiden höyryille X47 Myrkytystapaturma tai muu altistuminen muille kaasuille tai höyryille X48 Myrkytystapaturma tai muu altistuminen torjuntaaineille X49 Myrkytystapaturma tai muu altistuminen muille tai määrittelemättömille kemikaaleille tai vahingollisille aineille Aineet, jotka kuuluvat ryhmään Ei-steroidaaliset tulehduskipulääkkeet Salisylaatit Pyratsolonijohdokset Aniliinijohdokset Masennuslääkkeet Uni- tai rauhoittavat lääkkeet Barbituraatit Neuroleptit Psykostimulantit Hydantoiinijohdokset Iminostilbeenit Metakvaloniyhdisteet Suksinimidit Oksatsolidionit Kannabis ja sen johdokset Kokaiini Heroiini Morfiini Oopium, oopiumalkaloidit Kodeiini Lysergidi (LSD) Meskaliini Metadoni Parasympatolyytit (antikolinergiset tai antimuskariiniset aineet) Spasmolyytit Parasympatomimeetit (antiadrenergiset aineet) Sympatomimeetit (adrenergiset aineet) Nukutteet Puudutteet Verenkiertoelimiin vaikuttavat aineet Ruuansulatuselimiin vaikuttavat aineet Pääasiallisesti sileään ja poikkijuovaiseen lihaksistoon ja hengityselimiin vaikuttavat aineet Bentseeni ja sen homologit Hiilitetrakloridi Kloorifluorihiilivedyt Vuoriöljy ja sen tisleet Etylenglykolille Hiilimonoksidi (häkä) Kyynelkaasu Moottori(ajoneuvo)n pakokaasut Typen- ja rikin oksidit Kaupunkikaasut Hyönteismyrkyt Rotanmyrkyt Savutusaineet Sienimyrkyt Rikkaruohomyrkyt Puunsuoja-aineet Syövyttävät hapot ja emäkset, aromaattiset aineet Liimat ja laastarit Metallit ja niiden höyryt ja savut Maalit ja värit Kasviravinteet ja lannoitteet Myrkylliset ravintoaineet Myrkylliset kasvit (syötynä) Saippuat ja muut pintajännitystä alentavat aineet

15 4.2 Aikuisten tapaturmakuolemat Suomessa vuosina 1971 2003 Viimeisten vuosikymmenten aikana suomalaisten aikuisten tapaturmaprofiilissa on tapahtunut suuria muutoksia. Tämän osoitti Tampereella UKK-instituutissa tehty, vuonna 2005 julkaistu tutkimus, joka perustui Tilastokeskuksen kuolinsyyrekisteriin (Kannus ym. 2005a). Kuolinsyytiedot kerättiin yli 15-vuotiaana tapaturmaisesti menehtyneistä suomalaisista vuosien 1971 ja 2003 väliseltä ajalta. Tapaturmaiset kuolemat luokiteltiin kuuteen kategoriaan: maaliikennetapaturmat, vesiliikennetapaturmat, kaatumistapaturmat, hukkumiset, alkoholimyrkytykset ja muut myrkytykset. Kannuksen ym. (2005a) tutkimuksen mukaan miesten keskuudessa kaatumiset ovat ohittaneet maaliikennetapaturmat johtavana tapaturmakuoleman syynä Suomessa viimeisten vuosikymmenten aikana. Maaliikennekuolemat ovat vähentyneet huomattavasti: vuonna 1971 kuolemantapausten ikävakioitu ilmaantuvuus (100 000 henkilövuotta kohti) oli 47 ja vuonna 2003 se oli 11. Lasku kuolleisuudessa oli voimakasta varsinkin 1980-luvun puoliväliin asti, mutta on jatkunut tasaisesti 2000-luvulle asti. Kaatumistapaturmakuolemien ilmaantuvuus puolestaan on vähitellen kasvanut: vuonna 1971 se oli 18 ja vuonna 2003 jo 24. Vuonna 2003 juuri kaatumistapaturma oli yleisin miesten tapaturmakuoleman syy. Myös kuolleisuus tapaturmaiseen alkoholimyrkytykseen on yleistynyt ja vuonna 2003 se oli toiseksi yleisin tapaturmakuoleman syy ennen maaliikenteessä tapahtuneita kuolemia (Kannus ym. 2005a). Suomalaisten naisten keskuudessa tapaturmakuolemista yleisin on ollut koko 22 vuotisen tarkasteluajan kaatuminen. Tapaturmaisten kaatumisten ikävakioitu kuolleisuus väheni vuoteen 1975 asti, jonka jälkeen kuolleisuus on pysynyt tasaisesti samalla tasolla. Naisten kaatumiskuolemien ikävakioitu kuolleisuus (100 000 henkilövuotta kohti) väheni siis vuoden 1971 arvosta 30 vuoden 2003 arvoon 18, joka on vähemmän kuin tuona vuonna miesten kohdalla. Kuolleisuus maaliikennetapaturmissa väheni reilusti myös naisilla 1970-luvulta 2000-luvulle tultaessa. Koko tarkasteluajan naisten kuolleisuus maaliikennetapaturmiin oli huomattavasti pienempi kuin miesten: vuonna 2003 ikävakioitu kuolleisuusluku oli miehillä 11 ja naisilla 5. Kolmanneksi yleisin tapaturmainen kuolemansyy naisilla oli kaatumisten ja maaliikennetapaturmien jälkeen alkoholimyrkytys. Ikävakioitu kuolleisuusluku tähän tapaturmatyyppiin lisääntyikin vuoden 1971 arvosta 1 vuoden 2003 arvoon 4 (Kannus ym. 2005a).

16 Muiden kuin kolmen yleisimmän tapaturmaluokan kuolleisuudessa ei tapahtunut suuria muutoksia vuosina 1971 2003 (Kannus ym. 2005a). Vesiliikennetapaturmakuolemien ja hukkumisten ikävakioitu ilmaantuvuus pysyi tarkasteluaikana samalla, muihin tapaturmaluokkiin verrattuna alhaisella tasolla. Muiden myrkytysten (poisluettuna alkoholimyrkytys) ilmaantuvuus oli hitaassa kasvussa vuosikymmenten aikana. Miesten keskuudessa 1990-luvun lama-aika näkyi selkänä kasvuna tapaturmaisten myrkytysten ilmaantuvuudessa. Tulosten perusteella noin 5 vuotta sitten arvioitiin, että miesten tapaturmaisten kaatumiskuolemien ehkäisyyn tarvittiin lisätoimia, sillä niiden ilmaantuvuudessa tapahtunut kasvu ei ollut selitettävissä pelkästään demografisilla muutoksilla (Kannus ym. 2005a). Naisten osalta esitettiin, että tapaturmaisten alkoholimyrkytyskuolemien yleistyminen vaatii tarkkaa seurantaa (Kannus ym. 2005a). 4.3 Tapaturmakuolemat muualla maailmassa Tapaturma oli Yhdysvalloissa vuonna 2006 viidenneksi yleisin kuolinsyy (Heron ym. 2009) ja yleisin kuolinsyy 1-44-vuotiailla (WISQARS 2009). Yleisin tapaturmainen kuolinsyy Yhdysvalloissa oli vuonna 2006 liikennetapaturma. Seuraavaksi yleisimpiä olivat myrkytys ja kaatuminen (WISQARS 2009). Vuonna 2005 ikävakioitu ilmaantuvuus oli liikennekuolemissa 14,6, myrkytyksissä 7,9 ja kaatumisissa 6,4 100 000 henkilövuotta kohti (Yhdysvaltain vuoden 2000 väestö oli standardipopulaationa) (Hu ja Baker 2009). Yhdysvalloissa tapaturmissa kuolleiden ikävakioitu ilmaantuvuusluku on laskenut kymmeniä prosentteja 1970-luvulta, mutta vuodesta 1992 lähtien ilmaantuvuus on jälleen ollut kasvussa (Jemal ym. 2005, Paulozzi ym. 2006a). Siellä tapaturmakuolleisuuden ikävakioitu ilmaantuvuus kasvoi vuosien 1999 2004 välillä 7 % (CDC 2007a). Toisaalta on myös raportoitu, että kasvua tapahtui jopa 11 % vuosien 1999 2005 välillä (Hu ja Baker 2009). Suurin osa tapaturmakuolemien ilmaantuvuuden kasvusta Yhdysvalloissa johtuu kaatumiskuolemien ja myrkytyskuolemien lisääntymisestä. Vuosien 1992 ja 2002 välisenä aikana kaatumiskuolemien ikävakioitu ilmaantuvuus kasvoi 40 % ja myrkytyskuolemien 122 % (Paulozzi ym. 2006a). Myös 1999 ja 2005 välisenä aikana kasvua oli näissä luokissa 36 % ja 86 % (Hu ja Baker 2009). Kasvua tapahtui näissä tapaturmaluokissa enemmän naisilla kuin miehillä (Paulozzi ym. 2006a, CDC 2007b, Hu ja Baker 2009) Myrkytykset lisääntyivät eniten parikymppisillä ja keski-ikäisillä (Paulozzi ym. 2006a, CDC 2007a, CDC 2007b). Kaatumiskuolemat lisääntyivät yli 40-vuotiailla,

17 eniten 75 79-vuotiailla (Paulozzi ym. 2006a, Hu ja Baker 2009). Liikennekuolemat vähenivät hieman kaikki ikäryhmät huomioon ottaen (Paulozzi ym. 2006a, CDC 2007a, Hu ja Baker 2009). Myös hukkumiskuolemat vähenivät (Hu ja Baker 2009). Yhdysvalloissa 95 % myrkytyskuolemista aiheutui vuonna 2004 lääke- ja huumausaineista (CDC 2007b). Eniten lisääntyivät määrittämättömien ja psykoterapeuttisten lääkeaineiden sekä opioidien ja huumausaineiden aiheuttamat myrkytykset (CDC 2007b). Alkoholimyrkytyskuolemat lisääntyivät vuosina 1999 2004 6 % ja niiden ikävakioitu ilmaantuvuus oli vuonna 2004 Yhdysvalloissa 0.1 100 000 henkilövuotta kohti (CDC 2007b).

18 5 OMA TUTKIMUS 5.1 Tarkoitus Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää aikuisten tapaturmaisten kuolemien yleisiä suuntaviivoja Suomessa viimeisten viiden saatavilla olevan vuoden ajalta (2004 2008). Kuten edellä mainittiin, työn ohjaaja Pekka Kannus on tutkimusryhmänsä (Seppo Niemi, Mika Palvanen, Jari Parkkari ja Markku Järvinen) kanssa julkaissut tapaturmaisten kuolemien yleisprofiilin vuosien 1971 ja 2003 väliseltä ajalta (Kannus ym. 2005a). Miesten kaatumiskuolemat ja naisten kuolleisuus alkoholimyrkytyksiin olivat huolestuttavassa kasvussa. Nyt näiden ilmiöiden kehittymistä haluttiin seurata ja saada selville, millaisia muutoksia tapaturmakuolleisuudessa tapahtui vuosien 2004 ja 2008 välisenä aikana. Suomalaisessa alkoholipolitiikassa tapahtui tarkasteluaikana selviä muutoksia ja tutkimuksessa haluttiin mm. selvittää, oliko tällä vaikutuksia tapaturmakuolleisuuteen. 5.2 Aineisto Tutkimuksen aineisto saatiin Tilastokeskuksen ylläpitämästä valtakunnallisesta kuolinsyyrekisteristä. Tietoja suomalaisten kuolinsyistä iän, sukupuolen, siviilisäädyn ja muidenkin demografisten tietojen perusteella on vapaasti saatavilla tutkimuksia varten Tilastokeskuksen internet-sivuilta. Koska tapaturma on määritelmänsä mukaisesti tahdosta riippumaton, ennalta odottamaton ja äkillinen tapahtumasarja, joka johtaa kehon vammautumiseen (Parkkari ja Kannus 2009), itsemurhat ja väkivaltakuolemat tai tahallisuudeltaan epäselvät kuolemantapaukset eivät kuuluneet tämän tutkimuksen aineistoon. Tiedot tapaturmakuolemista oli saatavilla ICD-10 tautiluokituksen luvun ΧΧ Vammojen, sairauksien ja kuoleman ulkoiset syyt - mukaisesti. Tarkkoja diagnooseja ei ole siis internet aineistossa tilastoitu luvun ΧΙΧ (Vammat, myrkytykset ja eräät muut ulkoisten syiden seuraukset) mukaisesti esimerkiksi myrkytysten osalta, jolloin myrkytyksen aiheuttanutta ainetta ei spesifisesti ilmoiteta. Selville saadaan kuitenkin aineryhmä, johon myrkytyksenaiheuttaja ICD-10 luvun ΧΧ mukaisesti kuuluu. Tässä tapaturmakuolemien yleisiä suuntaviivoja käsittelevässä tutkimuksessa internetaineistosta saatava tieto oli riittävää. Tutkimuksessa haluttiin keskittyä tapaturmaisten kuolemien

19 ulkoisiin syihin ja trendimuutoksiin useiden vuosien aikana eikä niinkään selvittää kuolemaan johtaneita yksittäisiä vammoja tarkasti esimerkiksi liikenneonnettomuuksien kohdalla. Kuolleisuusluvut käsittivät koko suomalaisen ja Suomessa vakituisesti asuvan 15 vuotta täyttäneen aikuisväestön ja ne olivat siten kattava kuvaus koskien koko tutkittavaa populaatiota. Tulokset eivät siis olleet pelkästään otokseen eli kohorttiin perustuvia arvioita. Suomalaiset kuolinsyytilastot ovat kansainvälisesti vertailtuna erinomaiset. Tilaston peittävyys eli kattavuus on lähes 100 %. Tietojen luotettavuuden maksimoimiseksi kunkin kuolintodistuksen tiedot varmennetaan Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmän tiedoilla ja kuolleen peruskuolemansyyn yhteys ja loogisuus välittömään kuolinsyyhyn ja myötävaikuttaviin syihin tarkistetaan ennen kuolinsyyn tilastointia. Tapaturmakuolemat käsitellään moniin muihin kuolinsyihin verrattuna erityisen tarkasti, sillä lähes kaikille tapaturmaisesti menehtyneille tehdään oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus. 5.3 Menetelmät Tässä tutkimuksessa käsiteltiin vain ns. lääketieteellisen määritelmän mukaisia aikuisia eli 15- vuotiaita ja sitä vanhempia suomalaisia. Lasten tapaturmakuolemista on jo erikseen tehty Suomessa laadukkaita tutkimuksia, mm. Juho Kivistön väitöskirja lasten myrkytyksistä. (Poisonings in Finnish children. Tampereen yliopisto 2009). Mielenkiintoisissa tapaturmaluokissa tutkittiin kuolleisuutta ikäryhmittäin, jotta saatiin selville, oliko muutosta tapahtunut enemmän esimerkiksi nuorten aikuisten vai vanhusten keskuudessa. Miesten ja naisten tilastot käsiteltiin erikseen. Sukupuolien välillä on ollut viimeisten vuosikymmenten aikana suuria eroja tapaturmakuolleisuudessa ja siksi mahdollisia muutoksia haluttiin seurata viime vuosien osalta erikseen miehillä ja naisilla. Tapaturmaprofiilissa tapahtuneille muutoksille on myös mielenkiintoista pohtia syitä sukupuolikohtaisesti. Kuolinsyytilastot koskivat siis koko suomalaista aikuisväestöä. Kuolleisuuslukuja haluttiin vertailla jo tiedossa olleisiin tilastoihin vuosien 1971 ja 2003 väliseltä ajalta. Kuolleisuus ja kuolinsyiden yleisyys riippuu voimakkaasti iästä ja väestössä tapahtuneet muutokset on otettava huomioon vertailtaessa kuolleiden määriä eri vuosikymmenillä. Määrien ja ilmaantuvuuksien lisäksi laskettiin siksi myös joka vuodelle nk. ikävakioidut ilmaantuvuudet. Ikävakiointia tarvitaan, jotta kuolemansyissä tapahtuvista muutoksista saataisiin esille ne muutokset, jotka eivät johdu pelkästään ikärakenteen vanhenemisesta. Kunkin vuoden ikävakioitu kuolleisuusluku osoittaa kuolleiden lukumäärän ao. vuoden keskiväkiluvusta laskettuna 100 000 henkeä kohti, kun ikärakenne pidetään laskennallisesti samana koko tarkastelujakson aikana (Tilastokeskus 2009). Ikävakioituja kuolleisuuslu-

20 kuja (100 000 henkilövuotta kohti) varten ikävakiointi tehtiin tässä tutkimuksessa erikseen miehille ja naisille käyttäen suoraa standardisointia eli käyttäen yli 15-vuotiaiden keskivertopopulaatioita vuosien 1971 ja 2008 välillä standardipopulaationa. Tapaturmakuolemien yleisprofiili päivitettiin viimeisten viiden saatavilla olevien vuosien osalta eli vuosilta 2004 2008. Tapaturmat jaettiin seitsemään luokkaan: kaatumiskuolemat, maaliikennekuolemat, vesiliikennekuolemat, hukkumiskuolemat, alkoholimyrkytyskuolemat, muut myrkytyskuolemat ja muut tapaturmakuolemat. Jaottelun pohjana oli Tilastokeskuksen 72-luokkainen kuolinsyiden jaottelu, joka lienee pisin vertailukelpoinen aikasarjaluokitus koko maailmassa. Sen perusteella kuolinsyitä ilmoittavat ICD-10-tautiluokituksen mukaiset koodit jaetaan seitsemään luokkaan Taulukon 1 mukaisesti. Yleisprofiilia voitiin siis tutkimuksen jälkeen tarkastella vuosien 1971 ja 2008 väliseltä ajalta. Tapaturmakuolemien ilmaantuvuuksien ja ikävakioitujen ilmaantuvuuksien tarkastelussa laskettiin kolmen vuoden keskiarvot tarkasteluajan ensimmäisiltä ja viimeisiltä vuosilta. Näin saatiin vähennettyä yksittäisten vuosien vaihtelun vaikutusta ja vertailtua tarkasteluajan alkua ja loppua. Vuodesta 1998 lähtien kuolinsyytilastoja on saatavilla vielä yksityiskohtaisemmin ICD-10- tautiluokituksen mukaisella 3-numerotasolla Statfin-palvelussa. Tämän takia jokaista tapaturmaluokkaa tarkasteltiin lisäksi lähemmin vuosien 1998 2008 välillä, jotta saatiin paremmin esille viime vuosien muutokset erikseen kussakin tapaturmaluokassa. Lisäksi tutkittiin tapaturmakuolleisuutta ikäryhmittäin tapaturmaluokissa, joissa oli tapahtunut suuria muutoksia viimeisten vuosien aikana. Muiden kuin alkoholin aiheuttamien myrkytysten kohdalla tapaturmakuolemien määriä tarkasteltiin myös kuoleman aiheuttaneen aineen mukaan.

21 6 TULOKSET 6.1 Suomalaisten aikuisten tapaturmakuolemaprofiili vuosina 1971-2008 6.1.1 Miehet Vuosien 1971 ja 2008 välillä miesten tapaturmakuolemien vuosittainen lukumäärä vaihteli välillä 1442 2 083, mutta vain viimeisten neljän vuoden aikana tapaturmaisesti kuolleita miehiä oli yli kaksituhatta (Kuvio 1). Eri tapaturmatyyppien välillä tapahtui suuria muutoksia vuosikymmenten aikana. 1970-luvun alussa eniten tapaturmaisia kuolemia aiheuttivat maaliikennetapaturmat, jolloin niissä kuoli vuosittain noin 750 miestä. Kuolemantapausten määrä väheni tässä tapaturmatyypissä nopeasti 1980-luvulle tultaessa ja senkin jälkeen tasaisesti, lukuun ottamatta taloudellisen nousukauden eli vuosien 1988 1992 välistä aikaa. Tuolloin määrät olivat muuten laskevaan trendiin verrattuna korkeita. Määrä on pysynyt vuosittain alle 300 kuolemantapauksen vuodesta 1996 lähtien. Vuonna 2008 maaliikenteessä kuoli 220 miestä, joka on toiseksi pienin luku koko tarkasteluaikana. Maaliikenteessä kuolleiden osuus kaikista tapaturmaisesti kuolleista miehistä laski ajanjaksolla 38 prosentista noin 11 prosenttiin. Lukumäärä 800 TAPATURMAISET KUOLEMAT, MIEHET 700 600 500 400 300 Kaatumiskuolemat Alkoholimyrkytykset Maaliikennekuolemat Myrkytyskuolemat Hukkumiset Vesiliikennekuolemat 200 100 0 1970 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 Vuosi Kuvio 1. Tapaturmaisten kuolemien lukumäärä 15-vuotiailla miehillä 1971 2008.

22 Sen sijaan tapaturmaisten kaatumiskuolemien lukumäärä miehillä kasvoi huimasti 1970-luvulta, jolloin niitä tapahtui vuosittain alle 250 ja määrä ohitti maaliikennekuolemien määrän 1990-luvun alussa. Lukumäärä lisääntyi tasaisesti lukuun ottamatta muutamia vuosia 2000-luvun vaihteen molemmin puolin, jolloin kaatumiskuolemia oli selkeästi muita vuosia enemmän. Näiden vuosien poikkeuksellisen suuret määrät johtuvat ilmeisesti satunnaisvaihtelusta. Kaatuminen on nykyään selkeästi yleisin tapaturmakuoleman syy ja vuonna 2008 siihen kuoli 621 miestä. Kuolleiden miesten määrä kaatumistapaturmissa siis lähes 2,5-kertaistui viimeisen reilun 30 vuoden aikana. Kaatumistapaturmissa kuoli tarkasteluajan alussa noin 30 % kaikista tapaturmaisesti kuolleista miehistä, kun vastaava osuus tarkasteluajan lopussa oli 11 %. Voidaankin sanoa, että kaatumistapaturma on viime vuosikymmenten aikana korvannut maaliikennetapaturmat yleisimpänä miesten tapaturmakuoleman aiheuttajana. Kaatumisten lisäksi tapaturmaisten alkoholimyrkytysten ja muiden myrkytysten aiheuttamien kuolemien määrä lisääntyi selvästi suomalaisten miesten keskuudessa vuosina 1971 2008. 1970-luvulla alkoholimyrkytykseen kuoli vuosittain noin 200 miestä, joka tarkoitti noin 10 %:a kaikista tapaturmaisesti kuolleista miehistä. Vuodesta 2005 lähtien alkoholimyrkytysten osuus ylitti jo 20 %:n osuuden kaikista tapaturmakuolemista. Määrä kasvoi viime vuosina huimasti ja nyt alkoholimyrkytyksiin kuolee vuosittain yli 400 miestä, joka on miltei kaksinkertainen määrä maaliikenteessä kuolleisiin miehiin nähden. Vuonna 2007 ennätykselliset 458 miestä kuoli tapaturmaisesti alkoholin aiheuttamaan myrkytykseen. Myös muiden aineiden kuin alkoholin aiheuttamiin myrkytyksiin kuolee nykyään yli 200 miestä vuosittain, kun vastaava luku vuonna 1971 oli 57. Näihin muihin aineisiin kuuluvat lääke- ja huumausaineet, torjunta-aineet ja muut (myös kaasumaiset) myrkylliset aineet (ks. taulukko 2). Myrkytyskuolemien määrässä oli selvä piikki 1990-luvun alkuvuosina, jolloin määrä ensi kerran nousi yli kahdensadan. Tämän jälkeen määrät tasoittuvat hieman yli sadan vuosittaisen tapauksen tasolle, mutta määrä lisääntyi jälleen vuoden 2005 jälkeen. Muiden kuin alkoholin aiheuttamien myrkytysten prosenttiosuus kaikista miehille tapahtuneista tapaturmakuolemista onkin noussut 1970-luvun alun muutamasta prosentista noin 11 prosenttiin. Muissa tapaturmaluokissa ei miehillä tapahtunut tarkasteluajanjaksolla odottamattomia muutoksia. Kuten maaliikennetapaturmissa, myös vesiliikenteessä kuolleiden miesten määrät ovat vähentyneet. Vesiliikenteessä kuoli vielä 1970-luvulla yli 150 miestä vuosittain, mutta vuonna 2008 määrä oli tippunut kolmannekseen eli 53 vuosittaiseen kuolemantapaukseen. Määrät vähentyivät tasaisesti ja 1990-luvun jälkeen kuolonuhrien määrä pysyi vuosittain alle sadan. Myös hukkuneiden miesten määrä on laskenut. Tällä hetkellä Suomessa hukkuu tapaturmaisesti noin sata miestä vuodessa.

23 Muiden tapaturmien luokkaan kuuluu sekalainen joukko eri mekanismeilla tapahtuvia tapaturmakuolemia. Näihin monta syytä sisältäviin tapaturmiin kuolee vuosittain noin 300 miestä ja määrä on pysynyt tasaisena viime vuosikymmenten ajan. Ainoa poikkeus oli vuosi 2004, jolloin Kaakkois- Aasian tsunamikatastrofi lisäsi tämän luokan kuolleiden lukumäärää yli 100 henkilöllä. Tapaturmaisesti kuolleiden määrien tarkastelu antaa tietoja menetetyistä elinvuosista ja tapaturmien yleisyydestä yhteiskunnassa, mutta pitkien aikavälien ollessa kyseessä on hyvä ottaa huomioon myös väestössä tapahtuneet muutokset. Tarkasteluajanjakson alussa vuonna 1971 yli 15-vuotiaiden suomalaisten miesten keskiväkiluku oli 1 662 249, mutta vuonna 2008 sama luku oli jo 2 148 293. Tämä ns. raakailmaantuvuuksien (raw incidence) tarkastelu ottaa huomioon väestön lukumäärän kasvun (Kuvio 2). Insidenssi 50 TAPATURMAISET KUOLEMAT, MIEHET 40 30 20 Kaatumiskuolemat Alkoholimyrkytykset Maaliikennekuolemat Myrkytyskuolemat Hukkumiset Vesiliikennekuolemat 10 0 1970 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 Vuosi Kuvio 2. Tapaturmaisten kuolemien insidenssi (/100 000) 15-vuotiailla miehillä 1971 2008. Miesten maaliikennekuolemien kolmen ensimmäisen tarkasteluvuoden (1971 1973) ilmaantuvuuskeskiarvo oli 44,6 100 000 henkilövuotta kohti. Keskiarvo kolmen viimeisen vuoden aikana (2006 2008) oli 10,7. Maaliikennekuolemien ilmaantuvuus miehillä siis laski tarkasteluaikana 76 % eli muutos oli samanlainen kuin määrissä tapahtunut muutos. Kaatumiskuolemien ilmaantuvuus kasvoi miehillä kolmen ensimmäisen tarkasteluvuoden keskiarvosta 13,1 viimeisen kolmen vuoden keskiarvoon 29,2. Ilmaantuvuus nousi tarkasteluaikana huimasti, 123 %. Samoin nousua tapahtui alkoholimyrkytysten ilmaantuvuudessa. Alkuvuosien kes-

24 kiarvosta 11,8 100 000 henkilövuotta kohti ilmaantuvuus kasvoi 75 % arvoon 20,7. Myös muiden aineiden aiheuttamien myrkytyskuolemien ilmaantuvuus yli 2,5-kertaistui tarkasteluvuosien aikana. Alkuvuosina ilmaantuvuus oli vain 4,1, kun sama luku viime vuosina on ollut jo 10,6. Vesiliikenteessä sattuneiden tapaturmakuolemien ilmaantuvuus laski kuten maaliikenteessäkin. Tarkasteluajan alussa kolmen vuoden keskiarvo oli 9,7 ja lopussa 2,7 100 000 henkilövuotta kohti. Miesten hukkumisten ilmaantuvuus oli tarkasteluajan alussa 12,4 ja lopussa 4,9, joten vesillä tapahtuneet tapaturmakuolemat ovat vähentyneet. Muiden tapaturmien luokassa ei tarkasteluaikana tapahtunut suurta muutosta, sillä tapaturmien ilmaantuvuus on ollut vuosittain noin 18. Väestön lisääntymisen lisäksi suomalaisten ikärakenne on muuttunut viime vuosikymmenten aikana. Ikävakioituja ilmaantuvuuksia tarkasteltaessa ikärakenne pidetään laskennallisesti samana koko tarkasteluajan. Näin saadaan esille ne muutokset, jotka eivät johdu väestön vanhenemisesta. Toisin sanoen saadaan tietää todelliset yksilötason riskiä koskevat trendit paremmin kuin pelkkiä määriä tai raakailmaantuvuutta tarkasteltaessa (Kuvio 3). Ikävak. insidenssi 50 TAPATURMAISET KUOLEMAT, MIEHET 40 30 20 Kaatumiskuolemat Alkoholimyrkytykset Maaliikennekuolemat Myrkytyskuolemat Hukkumiset Vesiliikennekuolemat 10 0 1970 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 Vuosi Kuvio 3. Tapaturmaisten kuolemien ikävakioitu insidenssi (/100 000) 15-vuotiailla miehillä 1971 2008