KIRJALLINEN KYSYMYS 265/2010 vp Kristillisen kasvatuksen ja oman uskonnon opetuksen lisääminen kouluissa Eduskunnan puhemiehelle Koulun uskontokasvatuksesta on virheellisesti haluttu poliittisten toimijoiden vaikutuksesta riisua pois ns. uskonnonharjoittaminen. On vaadittu keskittymistä vain tietojen antamiseen. Vaikka tieto muodostaakin vahvan asiaperustan ja tälle on kaikissa oppiaineissa perusteltu asemansa, merkitsee uskonnonopetuksessa ja uskontokasvatuksessa vain tiedolliseen opettamiseen rajoittuminen suurta ongelmaa, itse asiassa olennaista rajoittuneisuutta ja pedagogista mahdottomuutta. Nykyaikaiseen elämykselliseen oppitapahtumaan, jossa myös omassa uskonnonopetuksessa tänä aikana korostuva taito- ja taidekasvatus saa tarpeellisen sijansa, on välttämätöntä laajentaa opetus kasvatukseksi, jossa ovat laajemmat ja monipuolisemmat ulottuvuudet kuin vain pelkkä asiatietojen jakamisen ulottuvuus. Siksi elimellisenä osana oman uskonnon opetusta evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvien tai tähän osallistuvien on välttämätöntä nähdä virsilaulun, hengellisen musiikin ja myös hengellisen nuorisomusiikin olennainen merkitys. Myös rukous on luonteva ja elimellinen osa kristillistä oman uskonnon opetusta. Herran rukous, Herran siunaus ja kirkkovuoden sekä eri elämäntilanteisiin soveltuvat rukoukset vapaan henkilökohtaisen rukouksen ohella kuuluvat koulun oman kristillisen uskonnon opetukseen. Kaksi alussa mainittua kuuluvat myös jokaisen yleissivistykseen ulkoa osattavina. Samoin Jumalan kymmenen käskyä kuuluvat ulkoa osattavaan yleissivistävän opetuksen aineistoon. Ulkoa opittu kymmenen käskyn sisältö ohjaa ihmistä hänen kaikissa elämäntilanteissaan sekä oikean ja väärän erottamisessa. Viime aikoina on herättänyt paljon huolta sekä koulukiusaaminen että suoranainen kouluväkivalta. Äärimmäisinä ilmiöinä ovat olleet ikävät ja täysin käsittämättömät joukkoampumistapaukset oppilaitoksissa. Ilmeisenä osasyynä kaikkiin ilmiöihin on koulun kasvatuksen ja sitä kautta nuorison arvopohjan heikkous ja jopa suoranainen puute. Jos kymmenen käskyn elämän kestävät totuuden niin koko kristikunnassa kuin YK:n ihmisoikeuksien mukaisesti yleisinä elämänohjeinakin olisi piirretty ihmismieleen koko elämän korkeimpina ohjeina, olisi kynnys kiusaamiseen, väkivaltaan ja surmatekoihin korkeampi kuin silloin, jos lähimmäisenrakkauteen ja ihmisarvon kunnioitukseen ohjaava kristillisestä arvopohjasta nouseva elämännäkemys puuttuu. Valitettavaa tänä aikana on myös se, että monet oheisvaikutteet eri lähteistä tulevina saattavat antaa hyvinkin ristiriitaisia ja kyseenalaisia näkemyksiä nuorisolle ja jopa lapsille varhaisiän vuosista lähtien Vanhastaan Suomen kouluissa ovat olleet kristilliseen arvopohjaan perustuvat aamuhartaudet, joissa lyhyen puheen ohella mukana oli virren veisuuta ja rukous. Näiden muuttuminen aamun/päivänavauksiksi toi epäselvyyttä arvopohjaan ja tapahtui tiettyä menetystä kestävien elämänohjeiden ja kasvatuksen suhteen oikean ja väärän erottamisessa ja nimenomaan kestävien elämänohjeiden henkilökohtaisessa sisäistämi- Versio 2.0
sessä. Huomioitavaa on myös se, että kodit ovat kenties entistä osaamattomampia arvokasvatuksessa kuin menneiden vuosikymmenten aikana. Tosin vanhemmuuden haasteet ovat nykyisessä mediayhteiskunnassa huomattavasti kovemmat kuin aiemmin, ja siksi kristillisen arvopohjan lujittaminen on entistä tärkeämpää. Koulukasvatuksen osalta on toivottu taidollisten, taiteellisten ja myös elämyksellisten painotusten esille ottamista. Virsilaulu, lasten ja nuorten hengellinen musiikki, draama, kuvaamataiteiden osuus jne. ovat mitä suurimmassa määrin elimellinen osa lasten ja nuorten uskonnollista kasvatusta eri ikäkausina. Todellista uskonnonopetusta ei voi edes ajatella ilman näitä. Elämyksellinen aines on luonnollinen ja kiinteä osa oman uskonnon opetusta ja suomalaisen koulun kristillistä kasvatustehtävää. Suomessa asuvat maahanmuuttajat ovat todenneet, että heidän olisi helpompi elää Suomessa, jos suomalaiset eläisivät itse paremmin oman kristillisen uskonsa mukaan. Siksi kaiken edellä esitetyn perusteella on aihetta vahvistaa Suomessa koulun oman uskonnon mukaista kristillistä opetusta ja kasvatusta. Myös enemmistöllä on oikeus selkeästi omaan koulun uskontokasvatukseen. Samalla on todettava myös se, että muihin kristillisiin kirkkoihin ja yhteisöihin kuuluvat yleensä haluavat lastensa osallistuvan evankelisluterilaiseen oman uskonnon opetukseen. Ortodokseilla on perinteisesti ollut oma uskonnonopetus, ja muilla on myös oikeus omaan uskonnonopetukseen tai elämänkatsomustietoon. Oman uskonnon tuntemus on kansalaisten ja kansakunnan voimavara. Maailman uskontojen tuntemus on tänä aikana ja tulevaisuudessa myös tarpeen, jotta kansainvälinen kanssakäyminen voi perustua todellisten perusasioiden tietämiseen. Tämän ymmärtämisen lähtökohtana on oman uskonnon mahdollisimman hyvä tunteminen. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus ryhtyy, että Suomen koululaitoksessa varhaiskasvatuksesta alkaen peruskoulun eri luokilla ja lukiossa toteutuu kristillisen (evankelisluterilainen/ortodoksinen) oman uskonnon opetus ja koulun tätä tukeva muu kristillinen kasvatus esimerkiksi päivänavauksissa entistä selkeämmin elämän arvopohjaa luovana ja persoonallista kehitystä tukevana sekä kuinka korvataan koulun uskontotuntien menetys, joka tapahtui 1970-luvulla siirryttäessä Suomessa peruskouluun ja viisipäiväiseen kouluviikkoon, jolloin aiemmissa koulujärjestelmissä oli kaksi uskontotuntia kuusipäiväisen kouluviikon aikana? Helsingissä 8 päivänä huhtikuuta 2010 Lauri Oinonen /kesk 2
Ministerin vastaus KK 265/2010 vp Lauri Oinonen /kesk Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Lauri Oinosen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 265/2010 vp: Mihin toimiin hallitus ryhtyy, että Suomen koululaitoksessa varhaiskasvatuksesta alkaen peruskoulun eri luokilla ja lukiossa toteutuu kristillisen (evankelisluterilainen/ortodoksinen) oman uskonnon opetus ja koulun tätä tukeva muu kristillinen kasvatus esimerkiksi päivänavauksissa entistä selkeämmin elämän arvopohjaa luovana ja persoonallista kehitystä tukevana sekä kuinka korvataan koulun uskontotuntien menetys, joka tapahtui 1970-luvulla siirryttäessä Suomessa peruskouluun ja viisipäiväiseen kouluviikkoon, jolloin aiemmissa koulujärjestelmissä oli kaksi uskontotuntia kuusipäiväisen kouluviikon aikana? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Uskonnon ja omantunnon vapaudesta säädetään perustuslain 11 :ssä. Pykälän 1 momentin mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Pykälän 2 momentin mukaan uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Samassa momentissa säädetään lisäksi, että kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Perusopetuslain (628/1998) ja lukiolain (629/1998) 9 :ssä säädetään uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksesta. Pykälien mukaan perusopetuksen järjestäjän ja lukiokoulutuksen järjestäjän tulee järjestää oppilaiden, lukiossa opiskelijoiden, enemmistön uskonnon mukaista uskonnon opetusta. Opetus järjestetään tällöin sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan oppilaiden (opiskelijoiden) enemmistö kuuluu. Tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvat oppilaat (opiskelijat) osallistuvat oman uskontonsa opetukseen. Jos oppilas ei kuulu mihinkään Suomessa rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan, niin hänen ensisijainen opetusryhmänsä opiskelee elämänkatsomustietoa, joka lähtee pelkistä eettisistä kysymyksistä. Perusopetuksen arvopohjana ovat muiden muassa ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia ja monikulttuurisuuden hyväksyminen. Opetuksessa on otettava huomioon kansalliset ja paikalliset erityispiirteet sekä kansalliskielet, kaksi kansankirkkoa, saamelaiset alkuperäiskansana ja kansalliset vähemmistöt. Opetuksen avulla edistetään suvaitsevaisuutta ja kulttuurien välistä ymmärrystä. Perusopetuksessa eri oppiaineiden opetus on poliittisesti sitoutumatonta ja uskonnollisesti tunnuksetonta. Uskonnon opetuksen päätavoitteena on uskonnollisen kulttuurin tuntemus (uskonnollinen lukutaito). Uskontoa käsitellään yhtenä inhimilliseen kulttuuriin vaikuttavana pohjavirtana. Opetuksessa korostetaan etenkin suomalaisessa yhteiskunnassa vaikuttavia katsomusperinteitä. Uskonnon opetuksen yhtenä tavoitteena on uskonnollisen perinteen ja kulttuurin siirtäminen uusille sukupolville. Opetussuunnitelman perus- 3
Ministerin vastaus teissa uskonnon opetuksen lähtökohtana on tutustuttaa oppilas monipuolisesti uskonnolliseen kulttuuriin. Tähän tavoitteeseen sisältyy myös virsien opiskelu, mikä mainitaan sekä perusopetuksen vuosiluokkien 1 5 että vuosiluokkien 6 9 uskonnon opetuksen tavoitteissa. Lukion syventäviin valtakunnallisiin opintoihin kuuluu Mihin suomalainen uskoo -kurssi, jonka puitteissa virsiperinnettä voidaan hyvin sisällyttää paikalliseen opetussuunnitelmaan. Perusopetusasetuksen 6 :ssä ja lukioasetuksen 5 :ssä (852/1998 ja 810/1998) on säädetty, että päivän työ aloitetaan lyhyellä päivänavauksella. Mainituissa asetuksissa poistettiin niissä aikaisemmin ollut viittaus siihen, että päivänavausten tulee myönteisellä tavalla liittyä koulussa annettavaan uskonnolliseen ja eettiseen kasvatukseen. Näin päivänavaus irrotettiin yhteydestä uskonnon opetukseen. Päivänavausten järjestämisestä vastaa käytännössä koulun rehtori. Perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa voidaan järjestää uskonnollisia päivänavauksia yhdessä paikallisen seurakunnan tai seurakuntien kanssa. Lisäksi koulu voi oman harkintansa mukaan järjestää muita uskonnollisia tilaisuuksia, joiden sisältöön voivat esimerkiksi virret kuulua tilaisuuden osana tai ne voivat olla koko tilaisuuden teema. Tällaisista uskonnollisista tilaisuuksista tulee tiedottaa koteja, eikä ketään voida velvoittaa osallistumaan niihin omantuntonsa vastaisesti. Päätösvalta tilaisuuksista ja niistä tiedottamisesta on aina koulutuksen järjestäjällä ja koululla. Suomalaisella koululla on useita perinteisiä juhlia, kuten itsenäisyyspäivän juhla sekä jouluja kevätjuhla. Niihin saattaa sisältyä joitakin uskontoon viittaavia elementtejä kuten jouluevankeliumi ja suvivirsi. Niiden on katsottava olevan osa suomalaista kulttuuria, eikä näitä tilaisuuksia voida pitää uskonnon harjoittamisena. Suomalaisen koulujuhlaperinteen vaalimisessa tulee olla lähtökohtana yhteisöllisyyden ja suvaitsevaisuuden periaate. Opetusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan ehdotukset perusopetuksen yleisiksi valtakunnallisiksi tavoitteiksi ja perusopetuksen tuntijaoksi hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti. Tässä yhteydessä pohditaan eri oppiaineiden, kuten uskonnon, opetuksen määrää jatkossa. Hallitus pitää tärkeänä kansallisen kulttuuriperinteen vaalimista myös tulevaisuudessa. Helsingissä 28 päivänä huhtikuuta 2010 Opetusministeri Henna Virkkunen 4
Ministerns svar KK 265/2010 vp Lauri Oinonen /kesk Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 265/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Lauri Oinonen /cent: Vilka åtgärder tänker regeringen vidta för att undervisningen i den egna kristna (evangelisk-lutherska/ortodoxa) religionen och skolans övriga kristna fostran som stöder denna ska genomföras tydligare i de finländska skolorna redan i förskolan, på grundskolans olika årskurser och i gymnasiet till exempel vid morgonsamlingar så att det skapar en värdegrund i livet och stöder den personliga utvecklingen och hur ersätts den förlust av religionstimmar i skolan som skedde på 1970-talet när man i Finland införde grundskolan och en femdagars skolvecka, då man i det tidigare skolsystemet hade två religionstimmar under en sexdagars skolvecka? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: I 11 i grundlagen föreskrivs om religions- och samvetsfrihet. Enligt 1 mom. i paragrafen har var och en religions- och samvetsfrihet. Till religions- och samvetsfriheten hör enligt 2 mom. rättten att bekänna sig till och utöva en religion, rättten att ge uttryck för sin övertygelse och rätten att höra till och inte höra till ett religiöst samfund. I samma moment föreskrivs även att ingen är skyldig att mot sin övertygelse ta del i religionsutövning. I 9 i lagen om grundläggande utbildning (628/1998) och i gymnasielagen (629/1998) föreskrivs om undervisningen i religion och livsåskådningskunskap. Enligt dessa paragrafer ska den som ordnar respektive utbildning meddela religionsundervisning enligt den religion som flertalet av eleverna, för gymnasiets del de studerande, tillhör. Undervisningen ordnas då i enlighet med till vilket religionssamfund flertalet av eleverna (studerandena) hör. De elever (studerande) som hör till detta religionssamfund deltar i undervisningen i sin egen religion. En elev som inte hör till något i Finland registrerat religionssamfund, ska i första hand undervisas i livsåskådningskunskap, som enbart utgår från etiska frågor. Värdegrunden för den grundläggande undervisningen är bland annat de mänskliga rättigheterna, jämlikhet, demokrati och acceptans av den kulturella mångfalden. I undervisningen bör de nationella och lokala särdragen beaktas, liksom nationalspråken, de två folkkyrkorna, samerna som ett ursprungsfolk samt de nationella minoriteterna. Genom undervisningen främjas tolerans och förståelse kulturerna emellan. Inom den grundläggande utbildningen är undervisningen i de olika läroämnena politiskt obunden och konfessionslös. Det huvudsakliga målet för undervisningen i religion är kunskap om den religiösa kulturen (religiös läskunnighet). Religionen behandlas som en av de strömningar som inverkar på den mänskliga kulturen. I undervisningen betonas framför allt de religiösa traditionerna i det finländska samhället. Ett mål för undervisningen i religion är att föra det religiösa arvet och den religiösa kulturen vidare till nya släktled. Utgångspunkten för läro- 5
Ministerns svar plansgrunderna i religion är att bekanta eleverna med den religiösa kulturen på ett mångsidigt sätt. I målsättningen ingår även att lära eleverna psalmer, vilket omnämns bland målen för religionsundervisningen såväl för årskurs 1 5 som för årskurs 6 9 i den grundläggande utbildningen. I det riksomfattande fördjupade kursutbudet för gymnasiet ingår kursen Tro i Finland. Denna kurs kan mycket väl behandla psalmtraditionen, som således kan inkluderas i den lokala läroplanen. I 6 i förordningen om grundläggande utbildning samt 5 i gymnasieförordningen (852/1998 och 810/1998) föreskrivs att dagens arbete inleds med en kort morgonsamling. Ur nämnda förordningar ströks den tidigare hänvändelsen till att morgonsamlingarna ska anknyta till den religiösa och etiska fostran som ges i skolan på ett positivt sätt. I och med detta lösgjordes morgonsamlingen från undervisningen i religion. I praktiken är det skolans rektor som ansvarar för ordnandet av morgonsamlingarna. Religiösa morgonsamlingar i den grundläggande utbildningen och gymnasieutbildningen kan ordnas tillsammans med församlingen eller församlingarna. Därutöver kan skolan efter eget gottfinnande ordna andra religiösa evenemang, där psalmer till exempel kan ingå i evenemanget eller utgöra dess tema. Hemmen bör informeras om religiösa evenemang av detta slag, och ingen kan förpliktigas att delta i dem i strid med sitt samvete. Beslutanderätten för och skyldigheten att informera om evenemangen tillfaller alltid utbildningsanordnaren och skolan. Den finländska skolan har en rik festtradition, där till exempel firandet av självständighetsdagen samt jul- och vårfester ingår. Festerna kan innehålla inslag med religiösa konnotationer, som julevangeliet eller psalmen Den blomstertid nu kommer. Dessa inslag bör ses som en beståndsdel i den finländska kulturen, och kan således inte betraktas som religionsutövning. Gemenskap och tolerans bör vara de ledande principerna då man värnar om de finländska skolornas festtradition. Undervisningsministeriet har tillsatt en arbetsgrupp för att utarbeta förslag om de allmänna riksomfattande målen för och timfördelningen inom den grundläggande utbildningen i enlighet med målsättningarna i regeringsprogrammet. I samband med detta ska arbetsgruppen reflektera över undervisningens omfattning i de olika läroämnena i fortsättningen. Regeringen anser det viktigt att bevara det nationella kulturarvet också framöver. Helsingfors den 28 april 2010 Undervisningsminister Henna Virkkunen 6