E 149/2011 vp Kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto 16.3.2012 Asiantuntijalausunto maa- ja metsätalousministeriön selvityksestä hallituksen Itämeren lohenkalastusta koskevasta kansallisesta ja EUpolitiikasta Maa- ja metsätalousministeriön selvitys hallituksen Itämeren lohenkalastusta koskevasta politiikasta perustuu pääasiassa Kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) ja kansallisen tutkijaryhmän (2011) laatimiin yhteenvetoihin ja suosituksiin. Suuren valiokunnan tehtävänannossa mainitaan, että selvityksessä tulee käsitellä mm. arviota Itämeren lohikantojen tilasta ja kalastuksen kestävyydestä sekä hallituksen käsitystä lohenkalastuksen eri intressiryhmien etujen arvioinnista ja yhteensovittamisesta. ICES:n ja lohitutkijatyöryhmän raporttien perusteella Itämeren luonnonlohikantojen keskeisiä ongelmia ovat mm: Merivaiheen alun voimakkaasti kasvanut kuolleisuus (postsmolttikuolevuus) Sekakantakalastus Moninkertaiseksi voimistunut ajosiimakalastus Itämeren pääaltaalla Liian pienet kutukannat täysimääräisen poikastuotannon saavuttamiseksi Kestävän käytön rajat ylittävät saaliskiintiöt Maa- ja metsätalousministeriön selvityksessä on em. kohdista rannikolla tapahtuvan sekakantakalastuksen sekä ylisuurten saaliskiintiöiden aiheuttamista ongelmista vaiettu lähes täysin. Myös tehtävänannossa mainittu, eri intressiryhmien etujen arviointi ja yhteensovittaminen on jäänyt lähinnä maininnan asteelle. Uhanalaisten lohikantojen elpyminen kalastusta kestävälle tasolle edellyttää lohen sekakantoihin kohdistuvan kalastuksen lopettamista ja saaliskiintiöiden saattamista tieteellisen suosituksen mukaiselle tasolle. Postsmolttien merikuolleisuuteen ei ihminen pysty vaikuttamaan ainakaan lyhyellä aikavälillä, mutta kalastusta muuttamalla on mahdollista saada välittömästi lohikannoissa näkyviä vaikutuksia. Kun tavoitteeksi asetetaan elinvoimaiset ja kalastusta kestävät luonnonlohikannat, on lohen kalastuksen jatkamiselle tulevaisuudessa edellytyksiä vain kantakohtaisesti jokisuissa ja joissa kunkin lohikannan kalastuskestävyyden mukaisesti. Tässä asiassa Ruotsi näytti esimerkkiä ja luopui sekakantakalastuksesta maaliskuun alussa 2012.
Arvio Itämeren luonnonlohikantojen tilasta ICES:n mukaan Itämeren piirissä on noin 30 luontaisesti lisääntyvää lohikantaa. Eri kantojen tila vaihtelee suuresti. Maa- ja metsätalousministeriön selvityksessä todetaan lohitutkijatyöryhmään (2011) viitaten, että Perämeren alueen lohijokien vaelluspoikastuotannon on arvioitu lähes kymmenkertaistuneen vuodesta 1997, mutta jokikohtaiset erot poikastuotannossa ovat edelleen suuria. Kaikkien Perämeren lohijokien vaelluspoikastuotannon niputtaminen yhteen hämärtää sen tosiasian, että eri joissa tilanne on hyvin erilainen. Eräät suurten jokien kannat, kuten Tornionjoen ja Kalixjoen kanta, ovat melko elinvoimaisia. Monien pienten jokien, mukaan lukien Simojoki, lohikanta on kuitenkin heikko, eikä kestäisi tällä hetkellä juuri lainkaan kalastusta. Lohitutkijatyöryhmä esitti raportissaan (2011), että heikkotuottoisten lohijokien lohikannat ovat erityisen haavoittuvia merialueen korkealle kalastuskuolevuudelle nykytilanteessa, jossa juuri mereen tulleiden vaelluspoikasten (postsmolttien) kuolevuus on kasvanut moninkertaiseksi. Emokanta ja poikastuotanto jäävät tällöin potentiaalista pienemmiksi ja lohikantojen vahvistuminen estyy. Lohikantojen säilymisen turvaamiseksi tarvitaan kuhunkin jokeen aina tietty vähimmäismäärä kutukaloja. Tornionjoen kohdalla määräksi on 25 prosentin riskitasolla arvioitu yli 38 000 emokalaa (ICES 2008). Tätä määrää ei viime vuosina ole saavutettu. Vuonna 2011 jokeen nousseiden lohien määräksi arvioitiin DIDSON-kaikuluotaimella noin 23 000 ja vuonna 2010 noin 17 000. Niistäkin osa kalastettiin ennen kutua (Lohityöryhmä 2011). ICES:n arvio, jonka mukaan mahdollisuus saavuttaa 50 prosentin tuotantotaso vuoteen 2015 mennessä on vahvimmissa Perämeren alueen lohijoissa todennäköistä, joissakin tapauksissa jopa hyvin todennäköistä. Kuitenkin noin puolessa tapauksista edes 50 prosentin tavoitteen saavuttaminen on epävarmaa tai epätodennäköistä. ICES:n ja Euroopan komission mukaan lohikannan katsotaan olevan kestävällä tasolla kun vaelluspoikasmäärät ovat 75 prosenttia joen arvioidusta tuotantopotentiaalista. Tämän tasoisen tuotannon saavuttaminen on ICES:n mukaan nykyisen kalastuskuolevuuden vallitessa lähes kaikkien Itämeren lohijokien kohdalla epävarmaa tai epätodennäköistä. Maa- ja metsätalousministeriö mainitsee selvityksessään, että Simojoen lohikannan elpyminen on alkanut 1990-luvun lopussa. Simojoen tuottamat vaelluspoikasten määrät eivät kuitenkaan ole kehittyneet yhtä suotuisasti kuin Tornionjoella. Lohitutkijatyöryhmän mukaan elpyminen alkoi 1990-luvun lopulla, heti kun rannikkokalastukseen asetettiin
aikaisempaa tiukemmat aikarajoitukset. Kutukanta on kuitenkin ollut laskussa vuoden 2005 jälkeen ja oli vuonna 2011 enää kolmannes vuoden 2005 tasosta. Myös arvioitu vaelluspoikastuotanto on pienentynyt selvästi 2000-luvun alkuvuosien tasosta. Arvio Itämeren lohenkalastuksen kestävyydestä Maa- ja metsätalousministeriön mukaan suurimmat ongelmat lohenkalastuksen kestävyydessä ovat Itämeren pääaltaalla, koska pyynti kohdistuu siellä laajasti myös yksilömäärältään pieniin lohikantoihin. Tässä sivuutetaan kuitenkin se tosiasia, että sama tilanne vallitsee myös Pohjanlahden rannikkokalastuksessa. Siellä pyynti kohdistuu valikoimatta niin vahvoihin kuin heikkoihin lohikantoihin siinä suhteessa kuin eri joista peräisin olevia lohia esiintyy alueella. Pääosa Ruotsin lohijokien lohista vaeltaa kudulle Suomen rannikkoa pitkin, joten vastuu niiden suojelusta kuuluu Suomelle. Kestävä tapa olisi tässäkin tapauksessa lopettaa sekakantakalastus ja siirtää kaikki lohenkalastus jokiin ja jokisuihin kunkin kannan pyyntikestävyyden asettamissa rajoissa. Maa- ja metsätalousministeriö ilmaisee selvityksessä huolestumisensa Itämeren pääaltaan voimistuneesta pitkäsiimakalastuksesta. Huoli on aiheellinen, sillä ICES:n arvioiden mukaan varsinkin puolalaiset ovat harjoittaneet pimeää lohenpyyntiä, joka ylittää kiintiöt jopa noin 20-kertaisesti. Kaiken kaikkiaan viime vuosina ilmoittamattoman ja poisheitetyn lohisaaliin määrä on yhteensä ollut yhtä suuri kuin raportoitu lohisaalis. Kansallinen lohipolitiikka Maa- ja metsätalousministeriö toteaa selvityksessään, että kansallisen lohipolitiikan tavoitteena on luonnonlohikantojen hyödyntäminen kestävän enimmäistuoton tasolla Euroopan unionin ja kalastuslain asettamien tavoitteiden mukaisesti ja luettelee useita sopimuksia ja säädöksiä, joita on laadittu lohenkalastuksen järjestämiseksi. Käytännön toimissaan ministeriö on kuitenkin toiminut toisin. Vuoden 2012 kiintiöistä keskustellessa Maa- ja metsätalousministeriö esitti lähes nelinkertaista kiintiötä (noin 200 000 lohta) ICES:n tieteelliseen suositukseen (54 000 lohta) nähden. Pääaltaan ja Pohjanlahden kiintiöksi päätettiin lopulta noin 122 500 lohta, joka sekin ylittää yli kaksinkertaisesti kestävän kalastuksen rajan. Sama meno on jatkunut jo vuosia. ICES:n suosittama lohen saaliskiintiö Itämeren pääaltaalle ja Pohjanlahdelle vuodeksi 2011 oli 120 000 lohta, mutta kiintiöksi päätettiin poliittisesti 250 000 lohta. Vuodelle 2010 tieteellinen suositus oli 133 000 lohta, mutta kiintiö oli silloinkin lopulta yli kaksikertainen 294 000 lohta. Suomenlahden kiintiösuositus vuodelle 2012 oli 12 000 lohta, mutta myönnetty kiintiö oli sama kuin edellisenä vuonna eli noin 15 400 lohta. Kalastus ei tällaisilla pyyntimäärillä ole kestävällä tasolla. Liiallinen
kalastus pitää lohikannat pieninä ja estää niitä voimistumasta. Häviäjinä ovat lohikantojen elinvoimaisuuden ohella mm. ammattikalastajat, vapaa-ajankalastajat ja kalastusmatkailuyrittäjät. Pienemmällä kalastuskuolevuudella lohikanta olisi vakaampi ja pitkän ajanjakson saalistaso nykyistä korkeampi. Tässä yhteydessä mainittakoon, että kaikkien muiden Itämeren kiintiöityjen kalalajien kuin lohen saaliskiintiö noudatti vuonna 2012 tarkoin ICES:n tieteellistä suositusta. Maa- ja metsätalousministeriö antoi loppuvuodesta 2011 asetuksen (1471/2011), jonka tarkoituksena on rajoittaa lohenpyyntiä alueella, jossa lohenkalastus kohdistuu laajasti myös heikossa tilassa oleviin lohikantoihin. Tarkoituksena oli Suomen lohikiintiön rajallisuuden vuoksi varmistaa, että kiintiötä riittää myös rannikkokalastuksen tarpeisiin. Pyyntipaikan siirtäminen Itämeren pääaltaalta Pohjanlahden rannikolle ei kuitenkaan auta millään tavoin Pohjanlahden heikkoja lohikantoja. Päinvastoin se heikentää niitä, mutta helpottaa hieman Itämeren pääaltaan jokien lohien ahdinkoa. Ruotsin Havs- och vattenmyndigheten (HaV) päätti, että ruotsalaisten harjoittama lohen sekakantakalastus avomerellä loppuu pysyvästi vuoden 2012 loppuun mennessä. Käytännössä se lopetettiin jo maaliskuun alussa 2012, jolloin vuoden kiintiö oli täyttynyt. Vastaisuudessa lohen kaupallinen pyynti Ruotsissa tapahtuu vain rysillä kutujokien suualueilla ja joissa. Tällöin tiedetään minkä kannan lohia kalastetaan ja pyynti voidaan mitoittaa kantojen kestokyvyn mukaiseksi. Ruotsi näyttää tässä hyvää esimerkkiä kestävän kalastuksen toteuttamisessa. Lohipolitiikka Euroopan unionissa Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot ovat Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksessa vuonna 2002 sitoutuneet kalakantojen hyödyntämiseen kestävän enimmäistuoton tasolla vuoteen 2015 mennessä. Myös Euroopan komission ehdotus uudeksi yhteiseksi kalastuspolitiikaksi sisältää saman pyrkimyksen. Itämeren lohen saaliskiintiöt ovat kuitenkin vuosi vuodelta ylittäneet kansainvälisen merentutkimuskomission tieteellinen suosituksen, eikä kalastus ole ollut kestävällä tasolla. Ylitys on ollut säännönmukaisesti yli kaksinkertainen. Intressiryhmien etujen arviointi ja yhteensovittaminen Maa- ja metsätalousministeriön selvityksessä todetaan, että lohenkalastuksen järjestäminen kaikkia kalastajaryhmiä ja lohensuojelijoita tyydyttävällä tavalla on intressien yhteensovittamista. Tässä olisi paljon tekemistä, koska tähän asti lohipolitiikkaa on maa- ja metsätalousministeriössä johdettu käytännössä yksinomaan ammattimaisten merikalastajien ehdoilla.
Ensimmäisenä askeleena tasapuolisempaan asioiden käsittelyyn MMM mainitsee, että EU:n asioita valmistelevaa kalastusjaostoa (EU17) on laajennettu ottamalla sen laajaan kokoonpanoon mukaan elinkeinokalatalouden järjestöjen ohella myös Suomen Vapaaajankalastajien Keskusjärjestön ja Suomen Luonnonsuojeluliiton edustajat. Intressiryhmiä olisi enemmänkin, mutta tässä on hyvä alku aikaisempaa tasapuolisemman lohipolitiikan toteuttamiselle. Muita lohikeskusteluissa mukana olevia intressiryhmiä ovat myös mm. WWF, kalastusmatkailuyritykset ja yhdistykset (mm. Tornio-Muoniojokiseura ry) sekä kunnat ja maakuntaliitot. Maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on selvityksen mukaan, että eri kalastajaryhmiä kohdellaan yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti ja että vuosikymmeniä jatkuneeseen konfliktiin löydettäisiin ratkaisuja. Ministeriö toivoo myös, että kaikkien organisaatioiden ja sidosryhmien lähtökohtana olisi kaikkia kalastajaryhmiä kunnioittava lähestymistapa ja oikeudenmukaisten sekä yhdenvertaisten ratkaisujen hakeminen tähän monitahoiseen kysymykseen. Nämä tavoitteet ja toivomukset ovat kaikin puolin hyviä, mutta ministeriön aikaisemmat näytöt osoittavat, että MMM on tähän asti toiminut lähinnä kaupallisten merikalastajien etujärjestönä. Lohenkalastusta koskevat kansalliset linjaukset ja uudet aloitteet Maa- ja metsätalousministeriö tuo esiin selvityksessään lohipolitiikan pitkäjänteisenä tavoitteena olevan luonnonlohikantojen vahvistamisen ja hyödyntämisen kestävän enimmäistuoton mukaisesti sekä lohikantojen geneettisen monimuotoisuuden turvaaminen. Käytännössä ministeriö on kuitenkin johdonmukaisesti vaatinut ICES:n määrittelemiä kestävän kalastuksen rajoja selvästi suurempia saaliskiintiöitä. Toiminta on ollut jyrkässä ristiriidassa selvityksessä mainittujen tavoitteiden ja kaikkien intressiryhmien, mukaan lukien kaupalliset kalastajat, etujen suhteen. Maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on myös, että rannikoilla harjoitettavan lohen ammattikalastuksen sekä joki- ja merialueilla harjoitettavan lohen vapaa-ajankalastuksen edellytyksiä parannetaan niin, että rannikkokalastus on elinkeinona kannattavaa ja että se vapaa-aikana tuottaa saalista ja elämyksiä. Vapaa-ajankalastuksen roolina ei ole kuitenkaan ainoastaan tuottaa elämyksiä, vaan myös ylläpitää taloudellisesti kannattavaa kalastusmatkailuun perustuvaa turismia ja yleensäkin elinkeinotoimintaa lohijokien varrella.