Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila Arvoisa ministeri. Lohenkalastus SEIS!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila Arvoisa ministeri. Lohenkalastus SEIS!"

Transkriptio

1 Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila Arvoisa ministeri Lohenkalastus SEIS! Loma-ajasta huolimatta käännymme puoleenne lohiasiassa. Viime kesän ja varsinkin tämän kesän havainnot ovat huolestuttavia. Luotaustiedot pohjoisen joissa kertovat, että lohta on erittäin vähän. Samoin saaliit rannikkopyynnissä ja jokipyynnissä ovat huomattavan heikkoja, kerrassaan surkeita. Tornio-Muoniojokiseura ry esittää tässä akuutissa tilanteessa, että ministeriö ryhtyy välittömiin korjaustoimenpiteisiin vielä tälle kesälle. Tilanteesta hyvin tietoisena Suomen hallituksen tulee vaatia Euroopan Komissiota keskeyttämään tältä vuodelta luonnonlohen (ja meritaimenen) saaliiksi ottaminen Itämerellä ja siihen laskevissa jokivesistöissä. Ajosiimapyynti tulee kieltää kokonaan ja pikaisesti, koska se on salakalastuksen keskeinen väline ja pyyntimuotona epäeettinen. Kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) mukaan Itämeren lohisaaliskehitys on ollut 20 vuotta laskusuunnassa. Viime vuonna saatiin enää vain 19,6 % vuoden 1990 lohisaaliista (1103 t / 5636 t). Nuorten lohien selviytyminen merivaelluksella on heikentynyt saman ajanjakson aikana samaa tahtia. Tilasto liitteenä. Suuri valtaosa kesän saaliskalasta on ollut naaraita. Tornionjoen lohi on vaarassa, ellei jokeen synny kutupareja. Uroskalat, jotka vaeltavat naaraiden jälkeen, joutuvat nyt rajoittamattoman pyynnin kohteeksi. Esimerkkinä voi mainita Ounasjoen siirtoistutukset, jotka uhkaavat nyt epäonnistua, koska uroksia ei ole saatu pyydettyä ylisiirtoja varten juuri lainkaan. Lohikannan tilan lisäksi huomiota on herättänyt lohen kalastukseen liittyvä epämääräisyys Itämeren alueella. Lohen pyynti ei ole merialueella hallittua eikä se ole kenenkään kontrollissa. Olemme erittäin huolestuneina lukeneet Itämeren lohi- ja taimentyöryhmän (WGBAST) ja ICES: n raportit tältä keväältä. WGBAST mainitsee, että väärin raportoitua kalastusta esiintyy Itämerellä kaikentyyppisessä kalastuksessa, kaikilla kalastusvyöhykkeillä ja kaikissa maissa. Kaikki Itämeren alueen valtiot ovat ratifioineet YK: n merioikeussopimuksen 66. artiklan, kotijoki- eli kutuvaltioperiaatteen. Näin ollen ei ole ymmärrettävissä, jos yksi valtio pyytää 900 prosenttia enemmän kuin se raportoi. Kaiken kaikkiaan Itämeren väärin raportoitu ja raportoimaton saalis voi olla yhtä suuri kuin on raportoitu saalis!

2 Tornionjokeen on mennessä päässyt vain n lohen kokoista kalaa. Simojokeen on päässyt mennessä vain vajaa 600 lohta. Tornionjoen poikastuotanto on ollut viime vuodet myönteisessä kasvussa. Näin ollen tuntuu oudolta kun karkeasti arvioituna vain joka viideskymmenes joesta lähtenyt nuori lohi palaa nyt takaisin kotijokeensa. Lohien palaamattomuus johtaa vääjäämättä kantojen taantumiseen. Simojoki on tästä varoittava esimerkki; kun yksi kolmestakymmenestä lohesta on vuosittain tullut takaisin kotijokeensa, on joen lohikanta taantunut nopeasti. Edellä mainittujen seikkojen perusteella on todettava, että Tornionjoen luonnonlohi on nyt uhattuna. Suomen tulee vaatia kutuvaltioperiaatteen noudattamista ja puolustaa kalastuskiintiöneuvotteluissa tutkijoiden esittämää tasoa kalakantojen vahvistamiseksi. Pello 27. heinäkuuta 2010 Kunnioittavasti Tornio-Muoniojokiseura ry, työvaliokunta Kalervo Aska pj.

3 Post-smolt survival Survival (%) Wild salmon Reared salmon Year Figure Post-smolt survival for wild and hatchery-reared salmon. 90 ICES Advice 2010, Book 8

4 2162 t 2604 t 2931 t 3008 t 3049 t 2639 t 2036 t 2138 t 2498 t 2606 t 2058 t 2457 t 3659 t 4039 t VUOTUISET LOHISAALIIT SISÄLTÄEN AMMATTI- JA URHEILUKALASTUKSEN ITÄMEREN ALUEELLA Suomi Ruotsi Tanska Muut Taulukko, sivun 2 selitykset: A % on valtion vuosisaaliin osuus Itämeren kokonaissaaliista. B % on kunkin valtion vuosisaaliin suuruus verrattuna maan kaikkien aikojen parhaasen. Minimit ja maksimit lihavoituina. Meriviljelyn vaikutus alkaa 3608 t 3995 t 3177 t 4401 t 5636 t 4803 t 4548 t 3966 t 3181 t 3040 t 3138 t 3030 t 2494 t 2162 t 2342 t 2076 t 1841 t 1627 t 2087 t 1736 t 1208 t 1123 t 1011 t Hemilän rajoitukset Korkeaojan varhennukset 5636 t Ahneuden piikki Aikajakson suurin vuosisaalis 1990 Lohen meriviljely (smolttien meri-istutus) aloitettiin 80-luvun alussa ja näkyy selvänä saaliin lisäyksenä vuodesta 1984 lähtien. Meriviljelyä edeltäneen ajan ( ) 12 vuoden saaliskeskiarvo on t 2515,5 t 2294 t Suomen suurin vuosisaalis t ICES / AS

5 Vuosi SAALIS B % Suomi A % B % Ruotsi A % B % Tanska A % B % Puola A % Saksa Latvia Liettua Eesti Venäjä USSR , ,64 17, ,06 32, ,33 74, , , ,82 22, ,76 49, ,97 79, , , ,98 30, ,79 51, ,76 86, , , ,17 30, ,16 53, ,23 85, , , ,56 29, ,81 45, , , , ,49 30, ,35 45, ,31 71,70 6 0, , ,13 23, ,74 35, ,78 57,45 4 0, , ,10 24, ,97 33, ,94 60,57 4 0, , ,74 29, ,26 37, ,47 62, , , ,44 28, ,05 48, ,39 59, , , ,38 23, ,34 36, ,35 42, , , ,25 28, ,14 37, ,37 49, , , ,32 46, ,36 50, ,29 81, , , ,84 41, ,73 68, ,30 95, , , ,72 43, ,77 65, ,50 60, , , ,31 45, ,11 71, ,90 67, , , ,09 34, ,52 61, ,49 55, , , ,49 50, ,17 96, ,31 60, , , , ,93 51, , , ,20 94, ,82 74, ,01 44, , , ,64 92, ,14 80, ,18 45, , , ,00 70, ,59 77, ,50 40, , , ,01 52, ,75 57, ,17 52, , Pura , ,55 57, ,15 54, ,29 39, , , ,94 57, ,96 64, ,73 37, , Hemilä , ,79 59, ,19 56, ,14 34, , , ,08 37, ,68 55, ,85 35, , Ahtisaari , ,30 31, ,08 45, ,27 28, , , ,32 33, ,92 52, ,98 29, , , ,19 26, ,67 41, ,34 31, , , ,65 22, ,07 38, ,14 23, , , ,20 17, ,90 30, ,90 32, , , ,34 28, ,12 59, ,73 26, , Korkeaoja , ,48 26, ,42 48, ,33 15, , , ,63 16, ,14 33, ,74 12, , , ,33 17, ,10 32, ,03 5, , , ,53 18, ,50 31, ,36 2, , Anttila YHT , , , , Vaikuttajat Gdanskin sopimus 1982 YK A 66 Rio Earth Summit IBSFC SAP MMM Luonn.vara A 66 ratifiointi ICES / AS

Lohi- ja meritaimenkantojen palauttaminen Kemijoen vesistöön merkitys Itämeren lohen suojelulle ja monimuotoisuudelle

Lohi- ja meritaimenkantojen palauttaminen Kemijoen vesistöön merkitys Itämeren lohen suojelulle ja monimuotoisuudelle Lohi- ja meritaimenkantojen palauttaminen Kemijoen vesistöön merkitys Itämeren lohen suojelulle ja monimuotoisuudelle Atso Romakkaniemi Luonnonvarakeskus Itämeren entiset ja nykyiset lohijoet ATLANTIC

Lisätiedot

Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Vaelluskalaseminaari 22.9.2011 Itämeren nykyiset lohijoet Itämeren alue: - 30 luonnonlohijokea + 10-20 muuta jokea joissa

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 12.6.2015 YmV, Eduskunta Jari Raitaniemi Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2016 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 10.6.2015 MmV, Eduskunta Tapani Pakarinen Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

25 YEARS IN FAVOR OF THE PEOPLE AND THE

25 YEARS IN FAVOR OF THE PEOPLE AND THE TORNIO- MUONIO- JOKI- SEURA ry 25 YEARS IN FAVOR OF THE PEOPLE AND THE SALMON OF THE VALLEY OF TORNE-MUONIO RIVER TORNE-MUONIO RIVER ASSOCIATION EUROOPAN KOMISSION Meri- ja kalastusasioiden pääosasto Carla

Lisätiedot

Itämeren luonnonlohikantojen tilasta

Itämeren luonnonlohikantojen tilasta Itämeren luonnonlohikantojen tilasta Lohifoorumi 18.10.2011, Eduskunta Kansalaisinfo Tapani Pakarinen, Jaakko Erkinaro ja Atso Romakkaniemi Tietoa kestäviin valintoihin Itämeren nykyiset lohijoet Itämeren

Lisätiedot

Ehdotus Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi näkökohtia

Ehdotus Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi näkökohtia Ehdotus Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2017 - näkökohtia 27.9.2016 MmV, Eduskunta Tapani Pakarinen Kilohailikannan saalis, vuosiluokkien runsaus, kalastuskuolevuus

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2019

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2019 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2019 14.6.2018 MmV, Eduskunta Tapani Pakarinen Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

Pohjanlahden lohikantojen tila

Pohjanlahden lohikantojen tila Pohjanlahden lohikantojen tila Rovaniemi 18.5.2005 Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Itämeren lohijoet Suomessa: - ennen 20-30 - nyt 2 (+) Pohjanlahdella jäljellä 13 kutujokea 50:stä

Lisätiedot

Lohikalojen tilanne merialueella

Lohikalojen tilanne merialueella Lohikalojen tilanne merialueella Erkki Ikonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lohikalojen elinkierto rakennetuissa joissa Seminaari 25.8.29, Oulu Lohen merivaellus Vaelluspoikaset mereen touko-

Lisätiedot

LAPIN MAAKUNTAKALA LOHI. Tornio Lohiseminaari Kalervo Aska pj. Tornio Muoniojokiseura ry

LAPIN MAAKUNTAKALA LOHI. Tornio Lohiseminaari Kalervo Aska pj. Tornio Muoniojokiseura ry LAPIN MAAKUNTAKALA LOHI Tornio Lohiseminaari 14.9.2011 Kalervo Aska pj. Tornio Muoniojokiseura ry Kalastuskomissaari Maria Damanaki tämä asetus näyttn yttää suuntaa pyrittäess essä varmistamaan, että Itämeren

Lisätiedot

Itämeren lohikantojen tila

Itämeren lohikantojen tila Itämeren lohikantojen tila Lohi- ja vesiparlamentti, Tornio 11.11.2014 Tapani Pakarinen ja Atso Romakkaniemi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kuvat: Ville Vähä Itämeren tilastoitu lohisaalis noin

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousvaliokunta Turtola 18. syyskuuta Ympäristövaliokunta.

Maa- ja metsätalousvaliokunta Turtola 18. syyskuuta Ympäristövaliokunta. Maa- ja metsätalousvaliokunta Turtola 18. syyskuuta 2017 mmv@eduskunta.fi maa-jametsatalousvaliokunta@eduskunta.fi Ympäristövaliokunta ymv@eduskunta.fi Viite : ITÄMEREN LOHENKALASTUSKIINTIÖT 2018 Viittaamme

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA)

Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA) Annettu Helsingissä 28 päivänä maaliskuuta 2008 Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA) lohenkalastuksen rajoituksista Pohjanlahdella ja Simojoessa Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa-

Lisätiedot

TORNIO- MUONIO- JOKI- SEURA ry

TORNIO- MUONIO- JOKI- SEURA ry TORNIO- MUONIO- JOKI- SEURA ry meän väylitten ja ihmisten puolesta Maa- ja metsätalousministeriö Turtola 19. syyskuuta 2014 kirjaamo@mmm.fi Viite : Valtioneuvoston E-kirje MMM2014-00855 Tornio-Muoniojokiseura

Lisätiedot

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2018

ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2018 ICES:in suositukset lohen silakan, kilohailin ja turskan kalastuskiintiöiksi vuodelle 2018 7.6.2017 MmV, Eduskunta Jari Raitaniemi Sisältö Itämeren lohikantojen nykytila ja kehitysnäkymät ICES:in lohikiintiösuosituksen

Lisätiedot

KANTAKOHTAISEEN LOHENKALASTUKSEEN. Tornio 12.11.2014 Kalervo Aska pj. Tornio-Muoniojokiseura ry

KANTAKOHTAISEEN LOHENKALASTUKSEEN. Tornio 12.11.2014 Kalervo Aska pj. Tornio-Muoniojokiseura ry KANTAKOHTAISEEN LOHENKALASTUKSEEN Tornio 12.11.2014 Kalervo Aska pj. Tornio-Muoniojokiseura ry Jokikalastus palaa takaisin Kuvien perusteella voi päätellä, että lohi on helpointa kalastaa joesta? Kansainvälinen

Lisätiedot

KUTUVALTIOPERIAATE Hemälvsprincipen

KUTUVALTIOPERIAATE Hemälvsprincipen KUTUVALTIOPERIAATE Hemälvsprincipen YK:n MERIOIKEUSYLEISSOPIMUS V osa 66 artikla ANADROMOUS STOCKS Artikla jokiin lisääntymään nousevista merialueilla syönnöstävistä kaloista Antti Sorro, perhokalastaja,

Lisätiedot

SIMOJOEN LOHIKANNAN KEHITYS. Vesiparlamentti, Tornio 4.11.2015 Erkki Jokikokko, LUKE

SIMOJOEN LOHIKANNAN KEHITYS. Vesiparlamentti, Tornio 4.11.2015 Erkki Jokikokko, LUKE SIMOJOEN LOHIKANNAN KEHITYS Vesiparlamentti, Tornio 4.11.215 Erkki Jokikokko, LUKE Tornionjoen ja Simojoen eroavuuksia Tornionjoki Simojoki Virtaama m 3 37 4 1 x Nousulohimäärä kpl 1 3 3 x Jokisaalis kg/

Lisätiedot

LAUSUNTO EHDOTUKSESTA SUOMEN KANNAKSI ITÄMERELLÄ SOVELLETTAVISTA KALASTUSKIINTIÖISTÄ VUONNA 2018

LAUSUNTO EHDOTUKSESTA SUOMEN KANNAKSI ITÄMERELLÄ SOVELLETTAVISTA KALASTUSKIINTIÖISTÄ VUONNA 2018 1 (5) Ympäristövaliokunta Suomen kanta kansainvälisen merentutkimusneuvoston ICES suosituksiin Itämeren vuoden 2018 kalastusmahdollisuuksista Asiantuntijakuuleminen 6.6.2017 LAUSUNTO EHDOTUKSESTA SUOMEN

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä huhtikuuta 1996 N:o

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 18 päivänä huhtikuuta 1996 N:o SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä huhtikuuta 1996 N:o 258 259 SISÄLLYS N:o Sivu 258 Asetus lohenkalastusta koskevista rajoituksista Suomen aluevesillä ja kalastusvyöhykkeellä

Lisätiedot

Eduskunnan ympäristövaliokunta 13.03.2012

Eduskunnan ympäristövaliokunta 13.03.2012 WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Eduskunnan ympäristövaliokunta 13.03.2012 VIITE: ASIA: Lausuntopyyntö E 149/2011 vp Selvitys hallituksen

Lisätiedot

Eduskunnan Ympäristövaliokunnalle

Eduskunnan Ympäristövaliokunnalle Asia: Eduskunnan ympäristövaliokunta, Asiantuntijalausunto liittyen asiakirjaan Selvitys hallituksen Itämeren lohenkalastusta koskevasta kansallisesta ja EU-politiikasta, E 149/2011 vp, suullinen esittäminen

Lisätiedot

Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja

Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja Lohen avomerikalastus on loppunut -nykyiset tiukat rajoitukset eivät palvele kenenkään etuja Suomalainen ammattimainen lohenkalastus on romahtanut koko Pohjanlahdella ja loppunut Itämerellä käytännössä

Lisätiedot

Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta

Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta Pyydystä ja päästä kalastus (Catch & Release, C&R) Kalastusta, jossa on tarkoituksena

Lisätiedot

KALASTUSLAKIUUDISTUS Vaelluskalakokonaisuus

KALASTUSLAKIUUDISTUS Vaelluskalakokonaisuus KALASTUSLAKIUUDISTUS Vaelluskalakokonaisuus TORNIO-MUONIOJOKISEURA ry 27 vuotta meän väylitten ja ihmisten puolesta Antti Sorro, perhokalastaja, Rovaniemi 30.01.2012 www.sorro.fi Ministeri MARTTI PURA

Lisätiedot

Simo- ja Tornion-Muonionjoen luonnonlohikannat on pelastettava

Simo- ja Tornion-Muonionjoen luonnonlohikannat on pelastettava LAPIN LIITON JÄRJESTÄMÄ MINISTERITAPAAMINEN Helsinki 19. marraskuuta 2010 AVOIN KIRJE Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle Simo- ja Tornion-Muonionjoen luonnonlohikannat on pelastettava

Lisätiedot

Sen johdosta, että minut kutsuttiin valtiosihteeri Jouni Lindin toimesta maa- ja metsätalousministeriön

Sen johdosta, että minut kutsuttiin valtiosihteeri Jouni Lindin toimesta maa- ja metsätalousministeriön Antti Sorro Perhokalastaja PL 1222 96101 ROVANIEMI Maa- ja Metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Maa- ja metsätalousministeriön lausuntopyyntö Dnro 3428/01/2007 Lohiasetustyöryhmä:

Lisätiedot

Perämeren jokien lohi- ja meritaimenkannat miten niitä tulisi suojella ja hyödyntää? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto

Perämeren jokien lohi- ja meritaimenkannat miten niitä tulisi suojella ja hyödyntää? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto Perämeren jokien lohi- ja meritaimenkannat miten niitä tulisi suojella ja hyödyntää? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto Perämeren jokien lohi- ja meritaimenkannat heikentyivät nopeasti 1900- luvun puolivälin

Lisätiedot

Luke 1942/ /2018

Luke 1942/ /2018 13.6.2018 Luke 1942/00 00 02 00/2018 Eduskunta Maa- ja metsätalousvaliokunta MmV@eduskunta.fi Viite: Maa- ja metsätalousvaliokunnan kutsu 7.6.2018 (E-kirje) Luonnonvarakeskuksen asiantuntijana tutkija

Lisätiedot

Kansainvälisen merentutkimusneuvoston ICESin suositukset vuoden 2018 TAC:sta Itämeren kalakannoille

Kansainvälisen merentutkimusneuvoston ICESin suositukset vuoden 2018 TAC:sta Itämeren kalakannoille 5.6.2017 Luke 1795/00 00 02 00/2017 Eduskunta Maa- ja metsätalousvaliokunta mmv@eduskunta.fi Viite: Maatalousvaliokunnan kutsu 31.5.2017 (E-kirje) Luonnonvarakeskuksen asiantuntijana erikoistutkija Jari

Lisätiedot

LOHI - MUISTIO POHJANLAHDEN TILANTEESTA ENNEN UUTTA ASETUSTA 25.3.2008

LOHI - MUISTIO POHJANLAHDEN TILANTEESTA ENNEN UUTTA ASETUSTA 25.3.2008 LOHI MUISTIO POHJANLAHDEN TILANTEESTA ENNEN UUTTA ASETUSTA 25.3.28 Lohi ei ole yhden ministeriön asia, vaan kysymys on koko hallituksen imagosta. Lohi on myös kansainvälisesti merkittävä, kysymys on Suomen

Lisätiedot

- tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella

- tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella Maa- ja metsätalousministeriö 12.9.2016 Luonnonvaraosasto Luonnos lohiasetukseksi - tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella Luonnos on tehty lohi-

Lisätiedot

Entä jos olisi noudatettu toisenlaista lohipolitiikkaa?

Entä jos olisi noudatettu toisenlaista lohipolitiikkaa? Entä jos olisi noudatettu toisenlaista lohipolitiikkaa? Kuva: Ville VähäV Atso Romakkaniemi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Esitelmän n lähtl htökohdat Tausta-aineistot aineistot ja tutkimukset:

Lisätiedot

ESITYKSET LUONNONLOHIKANTOJEN TURVAAMISEKSI

ESITYKSET LUONNONLOHIKANTOJEN TURVAAMISEKSI ESITYKSET LUONNONLOHIKANTOJEN TURVAAMISEKSI Toimenpiteiden tavoite Luonnonlohikannan 90 % poikastuotanto joen poikastuotantopotentiaalista Merioikeusyleissopimuksen noudattaminen Toimenpiteet Toimenpide

Lisätiedot

Laskelmia ja tutkimuksiin perustuvia faktoja sosio-ekonomisista tekijöistä

Laskelmia ja tutkimuksiin perustuvia faktoja sosio-ekonomisista tekijöistä Lohiasetuksen reflektiotyöryhmä 13.12.2007/20.12.2007 Lohiasetuksen perusteet Ilkka Mäkelä Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Laskelmia ja tutkimuksiin perustuvia faktoja sosio-ekonomisista tekijöistä

Lisätiedot

TORNIO- MUONIO- JOKI- SEURA ry

TORNIO- MUONIO- JOKI- SEURA ry TORNIO- MUONIO- JOKI- SEURA ry meän väylitten ja ihmisten puolesta Maa- ja metsätalousministeriö kirjaamo@mmm.fi orian.bondestam@mmm.fi - tapio.hakaste@mmm.fi Lausuntopyyntö 2379/443/2011 TORNIONJOEN KALASTUSALUEEN

Lisätiedot

TORNIO- MUONIO- JOKI- SEURA ry

TORNIO- MUONIO- JOKI- SEURA ry MMM ei ole vastannut kansalaisjärjestöjen toistuviin vaatimuksiin lohistrategian laatimisesta Suomeen. Niinpä on erinomaista, että Eduskunta on kiinnittänyt huo- TORNIO- MUONIO- JOKI- SEURA ry meän väylitten

Lisätiedot

Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohen TAC

Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden lohen TAC Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2017-00371 LVO Bondestam Orian 01.06.2017 Asia Kansainvälisen merentutkimusneuvoston ICES:in suositukset vuoden 2018 TAC:sta Itämeren kalakannoille Kokous

Lisätiedot

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020. Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020. Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia Itämeren alueelle 2020 Tapio Hakaste, maa- ja metsätalousministeriö Valmistelusta Eduskunta: asetettava työryhmä, jonka tehtävänä on löytää yhteisymmärrys kansallisesta

Lisätiedot

Itämeren lohenkalastuksen säätelyohjelman sosio-ekonomisia vaikutuksia

Itämeren lohenkalastuksen säätelyohjelman sosio-ekonomisia vaikutuksia Itämeren lohenkalastuksen säätelyohjelman sosio-ekonomisia vaikutuksia Tapani Pakarinen, RKTL, Soile Kulmala, Päivi Haapasaari ja Katja Parkkila, Helsingin Yliopisto Viikki 3.2.2009 Selvityksen keskeiset

Lisätiedot

Suomi nostaa esiin Itämeren lohikantojen sekakantakalastukseen liittyvät ongelmat.

Suomi nostaa esiin Itämeren lohikantojen sekakantakalastukseen liittyvät ongelmat. Maa- ja metsätalousministeriö PERUSMUISTIO MMM2016-00589 LVO Bondestam Orian 08.09.2016 Asia Ehdotus neuvoston asetukseksi eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Jokiseura rannikon lohiasetusehdotuksesta 2017

Jokiseura rannikon lohiasetusehdotuksesta 2017 Maa- ja metsätalousministeriö Turtola 8. maaliskuuta 2017 kirjaamo@mmm.fi orian.bondestam@mmm.fi Viite : Ministeriön lausuntopyyntö 31.1.2017-147/01.02./2017 Jokiseura rannikon lohiasetusehdotuksesta 2017

Lisätiedot

Lohi (Salmo salar), Unionin vedet osa-alueilla (Pääallas ja Pohjanlahti)

Lohi (Salmo salar), Unionin vedet osa-alueilla (Pääallas ja Pohjanlahti) WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Maa- ja metsätalousministeriö 5.9.2016 VIITE: ASIA: LAUSUNTOPYYNTÖ KOMISSION EHDOTUKSESTA ERÄIDEN

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET Kuvat: Simo Yli-Lonttinen VAELLUSKALAFOORUMI OULU 11.2.2014 Aki Mäki-Petäys RKTL Esityksen sisältö RKTL:N TYÖRAPORTTI KALATALOUSVAHINGOISTA-

Lisätiedot

Lohen elämänkierto. Kutu yleensä kerran elämässä: Useita kertoja kutemaan selviytyy vähäisenkin kalastuksen tilanteessa vain 5-20% lohista

Lohen elämänkierto. Kutu yleensä kerran elämässä: Useita kertoja kutemaan selviytyy vähäisenkin kalastuksen tilanteessa vain 5-20% lohista Lohen elämänkierto Syönnösvaellus merellä 1-4 vuotta Kutuvaellus rannikolla touko-elokuu Lohen viljely ja istutukset: Kudun sijaan mädin lypsy, hedelmöitys ja hautominen sekä poikaskasvatus viljelylaitoksissa

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö

Maa- ja metsätalousministeriö WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Maa- ja metsätalousministeriö 13.9.2018 VIITE: ASIA: Lausuntopyyntö komission ehdotuksesta eräiden

Lisätiedot

Itämeren lohi Kantojen tila ja hoito

Itämeren lohi Kantojen tila ja hoito Itämeren lohi Kantojen tila ja hoito Baltic salmon status and management Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Finnish Game and Fisheries Research Institute POHJOLAN VAELLUSKALA- JA KALATIESYMPOSIO

Lisätiedot

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen 17.9.2015

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen 17.9.2015 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Asiantuntijakuuleminen 17.9.2015 Ehdotus neuvoston asetukseksi eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä

Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä Jyrki Oikarinen Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry ProSiika Symposium Tornio 17.4.2012 PKL ry Kalatalouden neuvontajärjestö,

Lisätiedot

Asia: Kuulemisasiakirja Itämeren lohen hoitosuunnitelman kehittämisen tueksi

Asia: Kuulemisasiakirja Itämeren lohen hoitosuunnitelman kehittämisen tueksi From: Ilkka Pirinen [mailto:ilkka.pirinen@gmail.com] Sent: Friday, May 01, 2009 10:22 AM To: MARE BALTIC SALMON CONSULTATION Cc: reijo.harkman@mail.suomi.net; 'Petter Nissen'; 'Ilkka Mäkelä' Subject: Contribution

Lisätiedot

Luonnonvarakeskuksen asiantuntijana erikoistutkija Atso Romakkaniemi

Luonnonvarakeskuksen asiantuntijana erikoistutkija Atso Romakkaniemi 22.9.2016 Luke 1956/00 00 02 00/2016 Eduskunta Ympäristövaliokunta ymv@eduskunta.fi Viite: Ympäristövaliokunnan kutsu 9.9.2016 Asia: E 82 /2016 vp Valtioneuvoston selvitys: Ehdotus neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 187. Laki. eräiden valtion tukea koskevien Euroopan yhteisöjen säännösten soveltamisesta annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 187. Laki. eräiden valtion tukea koskevien Euroopan yhteisöjen säännösten soveltamisesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä huhtikuuta 2008 N:o 187 191 SISÄLLYS N:o Sivu 187 Laki eräiden valtion tukea koskevien Euroopan yhteisöjen säännösten soveltamisesta annetun lain

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto maa- ja metsätalousministeriön selvityksestä hallituksen Itämeren lohenkalastusta koskevasta kansallisesta ja EUpolitiikasta

Asiantuntijalausunto maa- ja metsätalousministeriön selvityksestä hallituksen Itämeren lohenkalastusta koskevasta kansallisesta ja EUpolitiikasta E 149/2011 vp Kalataloustieteen professori Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto 16.3.2012 Asiantuntijalausunto maa- ja metsätalousministeriön selvityksestä hallituksen Itämeren lohenkalastusta koskevasta

Lisätiedot

TORNIO- MUONIO- JOKI- SEURA ry

TORNIO- MUONIO- JOKI- SEURA ry TORNIO- MUONIO- JOKI- SEURA ry meän väylitten ja ihmisten puolesta Maa- ja metsätalousvaliokunta Jokiseura EU:n monivuotisesta lohen hoitosuunnitelmasta Jatkokirje 1. MMM 14.01.2014, U 53/2011 vp Itämeren

Lisätiedot

Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous

Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous 30.5.2017 VIITE: ASIA: Kutsu asiantuntijakuulemiseen - E

Lisätiedot

Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous

Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous 23.9.2016 VIITE: ASIA: Asiantuntijapyyntö / E 82/2016 vp

Lisätiedot

ITÄMERELLINEN KOLONIALISMI -Ovatko ihmiset jokivarsilla täysivaltaisia kansalaisia ja EU:n jäseniä?

ITÄMERELLINEN KOLONIALISMI -Ovatko ihmiset jokivarsilla täysivaltaisia kansalaisia ja EU:n jäseniä? Tornion Lohiseminaari, Kalervo Askan tiivistelmä ITÄMERELLINEN KOLONIALISMI -Ovatko ihmiset jokivarsilla täysivaltaisia kansalaisia ja EU:n jäseniä? Satoja vuosia lohenkalastus on tapahtunut pääsääntöisesti

Lisätiedot

Alueellisen kalatalousviranomaisen puheenvuoro

Alueellisen kalatalousviranomaisen puheenvuoro Alueellisen kalatalousviranomaisen puheenvuoro Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kansallinen Itämeren lohistrategia Avoin kuulemistilaisuus Pello 3.5.2013

Lisätiedot

LOHIFOORUMI ESITYKSET LUONNONLOHIKANTOJEN TURVAAMISEKSI

LOHIFOORUMI ESITYKSET LUONNONLOHIKANTOJEN TURVAAMISEKSI LOHIFOORUMI 18.10.2011 ESITYKSET LUONNONLOHIKANTOJEN TURVAAMISEKSI JOHDANTO Luonnonlohikannat ovat jokikohtaisia ja perinnöllisesti erilaistuneita kantoja. Aiemmin lohi lisääntyi yli kahdessakymmenessä

Lisätiedot

Tenojoen ja Näätämöjoen lohikannat

Tenojoen ja Näätämöjoen lohikannat Tenojoen ja Näätämöjoen lohikannat Saariselkä, 24.3.21 Eero Niemelä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Tenojoen tutkimusasema Lohemme on Barentsin kulkija kansainvälinen yhteistyö pelasti lohet 1 Tenon

Lisätiedot

ANKERIAS (Anguilla anguilla)

ANKERIAS (Anguilla anguilla) ANKERIAS (Anguilla anguilla) Koiras alle 50 cm, naaras 50 100 cm Erittäin uhanalainen Ankerias on erikoinen, käärmemäinen petokala, jonka elämästä tiedetään vasta vähän. Uskotaan, että kaikki ankeriaat

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 3 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 21.5. 13.6

Lisätiedot

1 (39) 2016-04-01. Tausta

1 (39) 2016-04-01. Tausta 1 (39) 2016-04-01 Tornionjoen lohi-, meritaimen- ja vaellussiikakannat yhteinen ruotsalais-suomalainen biologinen arviointi sopivien kalastussääntöjen arvioimiseksi vuodelle 2016 Stefan Palm (SLU), Atso

Lisätiedot

Simojoen lohitutkimukset vuosina 2001-2003

Simojoen lohitutkimukset vuosina 2001-2003 KALA- JA RIISTARAPORTTEJA nro 313 Erkki Jokikokko Simojoen lohitutkimukset vuosina 21-23 Helsinki 24 Julkaisija Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos KUVAILULEHTI Julkaisuaika Huhtikuu 24 Tekijä(t) Erkki

Lisätiedot

Luonnonvarataloustieteen näkökulmiakansallisen lohistrategiansuunnitteluun

Luonnonvarataloustieteen näkökulmiakansallisen lohistrategiansuunnitteluun Luonnonvarataloustieteen näkökulmiakansallisen lohistrategiansuunnitteluun Erikoistutkija Soile Kulmala SYKE/LYNET Esitetyt tutkimustulokset on tuotettu yhteistyössä: Maija Holma, Katja Parkkila, Emmi

Lisätiedot

TILANNE KARJALAN TASAVALLAN ALUEELLA JÄRVILOHIKANTOJEN (SALMO SALAR MORPHA SEBAGO GIRARD) LUONTAISEN. SevNIIRH

TILANNE KARJALAN TASAVALLAN ALUEELLA JÄRVILOHIKANTOJEN (SALMO SALAR MORPHA SEBAGO GIRARD) LUONTAISEN. SevNIIRH TILANNE KARJALAN TASAVALLAN ALUEELLA JÄRVILOHIKANTOJEN (SALMO SALAR MORPHA SEBAGO GIRARD) LUONTAISEN LISÄÄNTYMISEN OSALTA SevNIIRH Suurin osa Euraasian mantereen järvilohikannoista on keskittynyt Karjalaan:

Lisätiedot

25 YEARS IN FAVOR OF THE PEOPLE AND THE

25 YEARS IN FAVOR OF THE PEOPLE AND THE TORNIO- MUONIO- JOKI- SEURA ry 25 YEARS IN FAVOR OF THE PEOPLE AND THE SALMON OF THE VALLEY OF TORNE-MUONIO RIVER TORNE-MUONIO RIVER ASSOCIATION Maa- ja metsätalousministeriö Lausunto ehdotuksista kalastuksen

Lisätiedot

Lohisaaliista laitosperäistä istutuslohta oli 80-90%. Laitoslohi oli tarkoitettu kalastettavaksi.

Lohisaaliista laitosperäistä istutuslohta oli 80-90%. Laitoslohi oli tarkoitettu kalastettavaksi. Lohi ja dioksiini Suomi hakee poikkeusluvan jatkoa Itämeren luonnonlohen kaupalliseen pyyntiin, vaikka lohen dioksiinipitoisuudet ylittävät selvästi EU:n asettamat turvarajat. Luonnonlohi käy yhä uhanalaisemmaksi

Lisätiedot

WWF kiittää lausuntomahdollisuudesta ja toteaa asiasta seuraavaa:

WWF kiittää lausuntomahdollisuudesta ja toteaa asiasta seuraavaa: WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan kokous 11.9.2018 VIITE: ASIA: Kutsu asiantuntijakuulemiseen

Lisätiedot

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa EKOenergian ja Luonnonsuojeluliiton Kalatieseminaari 6.10.2017 Matti Ovaska, WWF Suomi Gilbert van Ryckevorsel / WWF Canada Mitä ovat vaelluskalat? Kalastuslaki

Lisätiedot

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT Ari Huusko Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Aiheina tänään: Luonnonvaraiset järvitaimenkannat Suomessa Taimenen elämänkierto ja ominaisuudet Kuusamon Oulankajoki

Lisätiedot

Perämeren hylkeiden ravintotutkimus

Perämeren hylkeiden ravintotutkimus Perämeren hylkeiden ravintotutkimus Hylkeet syövät lohen ja meritaimenen vaelluspoikasia 12.11.2013 Istutustutkimusohjelman loppuseminaari Esa Lehtonen RKTL Hylkeiden ravintotutkimus Perämerellä Hyljekantojen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. elokuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. elokuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. elokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0260 (NLE) 11813/16 ADD 1 PECHE 296 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 30. elokuuta 2016 Vastaanottaja: Euroopan

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio MMM , komission asetusehdotus COM(2013) 598 final, kommissionens förordningsförslag COM(2013) 598 final

LIITTEET Perusmuistio MMM , komission asetusehdotus COM(2013) 598 final, kommissionens förordningsförslag COM(2013) 598 final Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2013-00736 LVO Bondestam Orian 27.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Ehdotus neuvoston asetukseksi eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen säätelystä Kemi-Ounasjoelle vaelluskalojen elämänkierron turvaamiseksi

Ehdotus kalastuksen säätelystä Kemi-Ounasjoelle vaelluskalojen elämänkierron turvaamiseksi Ehdotus kalastuksen säätelystä Kemi-Ounasjoelle vaelluskalojen elämänkierron turvaamiseksi Kemi-Ounasjoen kalastusjärjestelyt -hanke Lapin ELY-keskus 9.9.2014 l 9.9.2014 / JK Sisällysluettelo 1. Yleiset

Lisätiedot

Istutustutkimusohjelman (2006 2012) väliraportti

Istutustutkimusohjelman (2006 2012) väliraportti Istutustutkimusohjelman (2006 2012) väliraportti Tekijät: Matti Salminen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2011 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Helsinki 2011 ISBN 978-951-776-812-2

Lisätiedot

Komission asetusehdotus Perämeren vesialueiden omistajien ja kalastuksen näkökulmasta. Jyrki Oikarinen PKL ry Tornio

Komission asetusehdotus Perämeren vesialueiden omistajien ja kalastuksen näkökulmasta. Jyrki Oikarinen PKL ry Tornio Komission asetusehdotus Perämeren vesialueiden omistajien ja kalastuksen näkökulmasta Jyrki Oikarinen PKL ry Tornio 14092011 Perämeren kalatalousyhteisöjen Liitto Kalatalouden neuvontajärjestö, jonka toimialue

Lisätiedot

PALUU VAELLUSKALOJEN YLISIIRTOHANKE

PALUU VAELLUSKALOJEN YLISIIRTOHANKE PALUU VAELLUSKALOJEN YLISIIRTOHANKE 2014-2015 Lohijokitiimi ry Kunnantie 3 94400 KEMINMAA Toiminnanohjaaja Jukka Viitala 0400/880358 jukka.viitala@hotmail.fi Kemi/Ounasjoen vaelluskalojen palauttamiseen

Lisätiedot

Vastauksia lohen uuden hoitosuunnitelman valmistelun tueksi (mare d(2009) 1460/13.2.2009)

Vastauksia lohen uuden hoitosuunnitelman valmistelun tueksi (mare d(2009) 1460/13.2.2009) Antti Sorro Perhokalastaja PL 1222 FIN- 96101 ROVANIEMI +358-500-312565 antti @ sorro.com www.sorro.fi FI EUROPEAN COMMISSION DIRECTORATE-GENERAL FOR MARITIME AFFAIRS AND FISHERIES mare-balticsalmon-consultation

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.8.2018 COM(2018) 608 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON ASETUKSEKSI eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET ONGELMAT JA NIIDEN KOMPENSOINTI Maare Marttila, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Vesistökunnostusten neuvottelupäivä 2014, SYKE 30.10.2014 KOMPENSOINTI:

Lisätiedot

ON LUONNONLOHIEN PUOLUSTAMISEN AIKA

ON LUONNONLOHIEN PUOLUSTAMISEN AIKA Maa- ja metsätalousvaliokunta Turtola 26. syyskuuta 2018 mmv@eduskunta.fi Ympäristövaliokunta ymv@eduskunta.fi Viite : MmV:n lausuntopyyntö 17.9.2018 E 74/2018 ITÄMEREN LOHIKIINTIÖT 2019 ON LUONNONLOHIEN

Lisätiedot

APULAISOIKEUSKANSLERI Aleksanterinkatu 3 A PL 310 00171 HELSINKI 16.8.1995 Dnro 973/1/93

APULAISOIKEUSKANSLERI Aleksanterinkatu 3 A PL 310 00171 HELSINKI 16.8.1995 Dnro 973/1/93 tunnus: OKV paikka: H:\95ELO nimi: T973/1/93 numero?: 0776 viite: Tornio-Muonionjokiseura r.y./js sivuja: 15 luotu: 04.04.95 muutettu: 21.08.95 APULAISOIKEUSKANSLERI PÄÄTÖS Aleksanterinkatu 3 A PL 310

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Kalatalousneuvos Risto Lampinen Neuvotteleva virkamies Orian Bondestam

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Kalatalousneuvos Risto Lampinen Neuvotteleva virkamies Orian Bondestam MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Kalatalousneuvos Risto Lampinen 31.1.2017 Neuvotteleva virkamies Orian Bondestam VALTIONEUVOSTON ASETUKSET LOHENKALASTUKSEN RAJOITUKSISTA POH- JANLAHDELLA

Lisätiedot

ASKEL OUNASJOELLE 2 HANKKEEN SEKÄ PALUUHANKKEEN LOHIEN YLISIIRRON KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS

ASKEL OUNASJOELLE 2 HANKKEEN SEKÄ PALUUHANKKEEN LOHIEN YLISIIRRON KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS ASKEL OUNASJOELLE 2 HANKKEEN SEKÄ PALUUHANKKEEN LOHIEN YLISIIRRON KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS YLISIIRTOPYYNNIN KÄYNNISTÄMINEN Hankkeen arvioidut kustannukset 131 400 e / 2v Pyynti toteutettiin kahdella pyyntipaikalla

Lisätiedot

Lohikannan palauttaminen Ounasjoelle - skenaario eri vaiheissa toteutettavien hoitotoimenpiteiden vaikuttavuudesta

Lohikannan palauttaminen Ounasjoelle - skenaario eri vaiheissa toteutettavien hoitotoimenpiteiden vaikuttavuudesta Lohikannan palauttaminen Ounasjoelle - skenaario eri vaiheissa toteutettavien hoitotoimenpiteiden vaikuttavuudesta Tässä selvityksessä tarkasteltiin Ounasjoen lohikannan mahdollisia kehittymisnäkymiä 5

Lisätiedot

En överblick över fiskstammarnas tillstånd idag. Katsaus kalalakantojen tilaan

En överblick över fiskstammarnas tillstånd idag. Katsaus kalalakantojen tilaan En överblick över fiskstammarnas tillstånd idag Katsaus kalalakantojen tilaan Kooste tuloksista Jari Raitaniemi 7.6.213 Vilt- och fiskeriforskningsinstitutet RKTL RKTL: säännöllinen seuranta ja näytteenotto

Lisätiedot

Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin. Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin. Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lohikalakantojen palauttaminen suuriin rakennettuihin jokiin Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kiitokset Anne Laine Aki Mäki-Petäys Timo P. Karjalainen Esa Laajala Arto Hirvonen Timo

Lisätiedot

LOHISAALIIN KIINTIÖINTIIN PERUSTUVAN KALASTUKSENSÄÄTELYJÄRJESTELMÄN SELVITYS TORNIONJOELLA JA TENOJOELLA ESISELVITYSHANKEEN TULOKSET

LOHISAALIIN KIINTIÖINTIIN PERUSTUVAN KALASTUKSENSÄÄTELYJÄRJESTELMÄN SELVITYS TORNIONJOELLA JA TENOJOELLA ESISELVITYSHANKEEN TULOKSET LOHISAALIIN KIINTIÖINTIIN PERUSTUVAN KALASTUKSENSÄÄTELYJÄRJESTELMÄN SELVITYS TORNIONJOELLA JA TENOJOELLA ESISELVITYSHANKEEN TULOKSET Lapin ELY-keskus Pekka Keränen 21.5.2014 SISÄLLYS Johdanto... 3 Tornionjoki...

Lisätiedot

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia 2020 Itämeren alueelle

Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia 2020 Itämeren alueelle Kansallinen lohi- ja meritaimenstrategia 2020 Itämeren alueelle Valtioneuvoston periaatepäätös 16.10.2014 Sisältö 1. Johdanto 3 2. Strategian lähtökohdat ja tavoite 3 3. Strategian aikajänne 5 4. Kansallinen

Lisätiedot

Kalastajainfo 2019 Suomenlahti. VARELY / Kalastuksenvalvonta 2019

Kalastajainfo 2019 Suomenlahti. VARELY / Kalastuksenvalvonta 2019 Kalastajainfo 2019 Suomenlahti Suomen toimijakohtaiset kiintiöt 2019 Silakka alueet 30/31 68,7 milj. kg Silakka pääallas ja SL 31,3 milj kg Kilohaili 14,4 milj kg Turska itäinen 424 tn /läntinen 82 tn

Lisätiedot

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan kokous

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan kokous WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan kokous 27.9.2016 VIITE: ASIA: Asiantuntijapyyntö / E 82/2016

Lisätiedot

Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous

Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous WWF Lintulahdenkatu 10 00500 HELSINKI Puh: (09) 7740 100 Faksi: (09) 7740 2139 www.wwf.fi, www.panda.org Eduskunnan ympäristövaliokunnan kokous 5.10.2018 VIITE: ASIA: E 74/2018 vp Valtioneuvoston selvitys:

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousvaliokunnalle

Maa- ja metsätalousvaliokunnalle YMPÄRISTÖVALIOKUNNAN LAUSUNTO 1/2010 vp Hallituksen esitys Suomen ja Ruotsin välillä tehdyn rajajokisopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta,

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0206(COD)

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0206(COD) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 2011/0206(COD) 9.2.2012 LAUSUNTOLUONNOS ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 2 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 25.5.-28.6

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTOLLE ja EDUSKUNTARYHMILLE

VALTIONEUVOSTOLLE ja EDUSKUNTARYHMILLE www.lohiadressi.fi VALTIONEUVOSTOLLE ja EDUSKUNTARYHMILLE Me adressin allekirjoittajat esitämme, että hallitus lopettaa tempoilevan lohipolitiikkansa ja keskeyttää välittömästi lohen varhennetun rannikkokalastuksen

Lisätiedot

TIETEIDEN OSASTON LAUSUNTO MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETTAMAN LOHISTRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINNÖSTÄ

TIETEIDEN OSASTON LAUSUNTO MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETTAMAN LOHISTRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINNÖSTÄ Bio- ja ympäristötieteiden laitos Akvaattiset tieteet Jyväskylä 3.3.2014 Dnro: - Vastaanottaja: Viite: Maa- ja metsätalousministeriö Lausuntopyyntö 161925, 21.1.2014, MMM041:00/2012 Asia: JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

Lisätiedot

Kiiminkijoen lohi ja meritaimen Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Kiiminkijoen lohi ja meritaimen Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Kiiminkijoen lohi ja meritaimen Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Atso Romakkaniemi Tutkija, Riista ja kalatalouden tutkimuslaitos Itämeri on erillinen allas, johon laskee paljon jokia murtovesi,

Lisätiedot