Arvaa mitä! ITE-taidetta kaakon kulmilta Stockforsin ruukilla 21.6. 31.8.2012 Näyttelyn osallistujat: Lasse Partanen aloitti moottorisahaveiston 80-luvulla vastapainoksi yksityisyrittäjän raskaalle työlle. Partanen tekee veistoksensa alusta loppuun moottorisahalla ja saa näkyviin hyvinkin pieniä yksityiskohtia. Veistosten pintakäsittelynä hän käyttää tervaamista ja liekitystä. Työtahti on nopea, veistos voi valmistua loppuun asti melkein yhdellä kerralla. Partanen arvelee taiteellisuutensa olevan perittyä maalausta harrastaneelta isältään. Käsillä tekeminen on aina ollut normaali osa olemista. Partanen on tehnyt paljon tilaustöitä, esimerkiksi Lemin partiolaisille toteemin. Lemin seudulta löytyykin paljon Partasen töitä. Eläkkeelle jäämisensä jälkeen Partasella on ollut enemmän aikaa veistoharrastukselle: Nyt ei määrää kello, nyt määrään ite elämää. Ilo ja positiivisuus elämässä on asennekysymys: Eihä sitä tarvii ku hymyillä murjottavas sakis, niin kohta ne hymyilee kaikki, Partanen toteaa. Armi Sarvaslahti on pitkän linjan taideharrastaja. Mä olen aina tienny, et mä osaan piirtää, Sarvaslahti toteaa. Vaikka taiteesta ei tullut ammattia toiveista huolimatta, taide on ollut iso osa Sarvaslahden värikästä elämää. Hän keksii ja testaa omia tekniikoitaan mitä moninaisimpien teosten toteuttamiseen. Kollaasien teossa materiaaleina voi olla lehdistä leikattuja kuvia, karkkipapereita ja ruosteisia nauloja omilla piirustuksilla täydennettyinä. Kierrätysmateriaaleihin liittyvä ajatus mikä tää olis käynnistää usein uuden teoksen synnyn. Kun on niin kieroutunut huumori kun mulla nyt on, niin niitähän kaatuu silmille niitä hyvii aiheita, Sarvaslahti kertoo. Teoksia on yhtä aikaa työn alla useita, ne valmistuvat ajallaan, joskus vasta vuosienkin päästä. Jokaisen teoksen syntyyn liittyy tarina sen lähtöideasta, tekemisestä, materiaaleista ja esille laittamisesta. Kokonaisvaltainen taiteen teko on olennainen osa elämää, tapa olla olemassa. Sarvaslahti on harrastanut taidetta paitsi omatoimisesti myös taideyhdistyksissä ja osallistunut lukuisiin näyttelyihin.
Seppo Laatuselle puu erilaisissa muodoissaan on ollut läheinen pienestä pitäen. Metsätöissä leikkikaluina olivat pokasaha ja kirves. Sepon ensimmäinen puutaidekin syntyi halkometsässä ja sai hyvän vastaanoton: Äiti laittoi piimää neljä litraa ja talkkunajauhoa puol kiloo mukaan ja sanoi että ei anna lautasia mukaan, että tee Seppo tuokkoset sitten sieltä. Sattukin semmonen puusto siellä, että ei ollu koivuja, mistä ois tuohta saanu. No oli siel isoja haapakantoja, niin mie kirveel hakkasin syvän kulhon sinne kannon päähän. Piimät ja talkkunat sekotin sinne ja huusin, et tulkaa syömään. Isä oli semmonen jäyhä, vähän viel niiku sota rasitti, ei paljon naureskellu, mut sillon tuppas nauru tulemaan Huomasin, että ei menny sormi suuhun sillonkaan. Illalla kun tultiin kotia, niin isällä ja äitillä oli aina hauskaa kun ne katto minuun päin. Siitä se sitten alko, aika meni eteenpäin, tein aina kaikkee, puuluistimia, kirvesvarsii Isältä saadut opit puunkäsittelyyn ja työkalujen käyttöön täydentyivät äidiltä periytyneellä taiteellisella lahjakkuudella. Äiti olisi halunnut laittaa Sepon taidekouluun, mutta rahan puute esti aikeet. Luomisen vimmaa mikään ei kuitenkaan sammuttanut: Mie tykkäsin luomisesta, aina piti jotain tehä. Jotain, mitä ei muualla nähty. Se oli ain mieles valmiina, et tuonkun mie teen, ni se on hyvä. Sit kun sai sen valmiiks, niin rauha tuli siitä. Rakennusurakoitsijana toiminut Laatunen teki puutöitä vapaa-aikanaan, aina kun kerkesi. Kymmenen vuotta sitten eläkkeelle jäätyään hän on tehnyt puutaidetta päätoimisesti. Ateljee Pihkahovi valmistui Jaalaan vuonna 2008. Pihkahovissa käy muutama sata vierailijaa kesässä tutustumassa Sepon taiteeseen. Laatunen haluaa tehdä omaperäisiä teoksia. Puu on rajaton materiaali, kaikki älynväläykset ovat siitä löydettävissä, esiin kolkuteltavissa. Laatusen töillä on aina sanoma, jokin selitys, miksi hän on halunnut veistää juuri tietyn aiheen. Valmis työ, joka on sen näköinen kun on suunnitellut, antaa rauhan tunteen. Jos on huono puhumaan, niin pitää sitten tehdä käsillä se näkyväksi, Laatunen toteaa. Merja Taipale on Suomen oloissa harvinainen lintu, naispuolinen moottorisahaveistäjä. Innostuksen veiston aloittamiseen hän sai kymmenisen vuotta sitten myös erikoista kautta, hän näki tuttavansa tyttären tekevän moottorisahaveistosta. Jos noin hento tyttö pystyy, niin pystyn miekin, Taipale pohti ja oppikin veiston itsenäisesti kokeilemalla. Myös maalaamista harrastava Taipale suunnittelee veistoksensa ajan kanssa, tutkii kirjoista kuvia ja joskus piirtää luonnoksia. Ensimmäinen veistos oli karhu, kuten niin monilla muillakin moottorisahaveistäjillä. Eläimet ovat muutenkin Taipaleen mieliaiheita, hän tutkii kirjoista veistettävien eläinten mittasuhteita ja muotoa. Se vaan tulee. Ja sitten aletaan miettiä, minkälainen puu on käytettävissä, Taipale kertoo veistosten aiheista. Valmiit työt hän huoltaa puunkäsittelyaineella lahoamisen estämiseksi. Joskus tekeminen on nopeaa ja joskus hidasta, mieluisinta kuitenkin syksyllä, jolloin ilma on viileää eikä paksuissa veistovaatteissa tule kuuma. Talvella on aikaa harrastaa muita käsitöitä ja mattojen kutomista. Tekeminen antaa hyvän mielen. Uudet materiaalit ja tekniikat ovat aina mielenkiintoisia: Mie halluun kaikkea kokeilla, Taipale toteaa.
Pertti Kuorttinen aloitti puutyöt pikkupoikana lovileikkaustöillä, joilla tienasi opiskelurahoja. Isänsä kuoltua hän joutui jo hyvin nuorena ottamaan vastuulleen isältä jääneen puusepänverstaan ja maatilan työt. Nyt hänellä on käytössään ammatillisesti varusteltu verstas, jossa hän työstää teoksia melkein mistä tahansa kovasta materiaalista: puusta, metallista, kivestä ja muovista. Kuorttisessa on myös keksijän ja suunnittelijan vikaa: hän on suunnitellut mm. pinottavan 3-jalkaisen jakkaran ja selkää venyttävän ergonomisen keinutuolin. Saatuaan idean uuteen teokseen Kuorttinen etsii sille oikean materiaaliratkaisun. Hän käyttää mielellään luonnonmateriaaleja, joissa on valmis muoto, josta saa ideoita. Luonnon tekemän taiteen esiin nostaminen on Kuorttiselle ollut aina tärkeä näkökulma tekemiseen. Katoin aina, kun metässä liikuin, puitten oksia ja latvoja. Puun runko ei hirveesti aina kiinnostanu. Ne on aina samanlaisia suoria. Ajatus uuteen teokseen tulee vastarannan takaa. Sen jälkeen Kuorttinen miettii Miten se laittaa sellaseen muotoon, et muutkin sen näkis. Töiden lähtökohta on aina tarkasti mietitty. Jokainen teos on täynnä merkityksiä, jotka Kuorttinen pystyy yksityiskohtaisesti kertomaan. Jos miul on mahollisuus antaa ihmisille ajatuksia ja herättää uusia tunteita, ol ne minkälaisia tahansa, nii antaa tulla. Ei se haittaa. Sylvi Hauhian pihapiirin betoniveistoksia on parhaana kesänä käynyt katsomassa jopa 500 vierasta. Töitä ei ole koskaan ollut missään muualla esillä, sillä Hauhian mielestä ne kuuluvat kotiin: Näyttely on tässä. Jos ne jossain olis niin ei ne näyttäis siltä. Ne kuuluu tähän. Pihan vierailijat ovat inspiroineet betoniveistosten tekoon: Ihmiset pysähty ja sano, et tie lisää, ne on hyviä. Ja mie innostuin lisää ja tein lisää ja lisää. Koko ikänsä pientilallisen raskasta työtä tehnyt Hauhia aloitti taiteellisen työnsä eläkkeelle jäätyään: Sit ol sellanen hinku tuol sisuksissa, että ku sais joskus tehä ihan mitä itse haluaa. Mie halusin tällasia. Hauhian pihalta löytyy jo kahdensadan betoniveistoksen kokoelma. Maatilan ja metsän eläimet, maatilan työt, omat mielenkiinnon kohteet ja eletty elämä näkyvät veistosten aiheissa. Se on aina jostain tarinasta. Ensiks tul tarina, et mie teen sellasen, Hauhia toteaa teostensa lähtökohdista. Sisällä olevat pienoisveistokset Hauhia on tehnyt savesta, jota nostaa itse Vaalimaanjoen pohjasta. Hän antaa saven kuivahtaa useita kertoja, jolloin siitä tulee sitkeämpää ja tiiviimpää. Kuivan saven hän hakkaa pölyksi ja sekoittaa siitä veden kanssa sopivan massan. Vaivalloiselta vaikuttavaan työtapaan nähden pienoisveistosten määrä on ällistyttävä. Jopa tuhat tarkasti maalattua savifiguuria aiheinaan urheilijat, vanhat työtavat, linnut, tontut ja aapisen lorut kansoittavat Hauhian kodin. Kesällä on hyvä tehdä betoniveistoksia ja talvella pienoisveistoksia. Hauhia ei osaa arvoida, kuinka paljon aikaa yhden teoksen syntymiseen menee: Sitä ei ossaa oikein sannoo, mut tuota, iso työhä se on. Että ei niitä nyt iha päivässä tehä kyl. Miul on ollu aikaa koko talvi, niin aina siinä jokunen tulloo. Tupa täyteen ja porstua puolillensa. (Tekstit Minna Tuuva, kuvat Kimmo Heikkilä)
Ikinuori Väinämöinen Mikko Taskinen aloitti lasikuituveistostensa teon vuosikymmeniä sitten Kotkassa. Aluksi Taskinen muotoilee veistoksen savesta muottia varten. Yhdellä muotilla voi tehdä useampia veistoksia. Hänellä ei ole omaa pihamaata esitellä veistoksiaan ja ne ovat sijoitetut sukulaisten ja ystävien tonteille. Hän toimii ITEprofeettana paikkakunnan Kotka -ryhmässä, joka parantaa maailmaa positiivisella energiatasolla. Taskinen ei ole `uskovainen`, vaan `tietäväinen`. Uskontojen aika on hänen mukaansa ohitse ja nyt on aika tietää, että olemme ykseydessä kaikkeuden kanssa. `Ikinuori` Väinämöinen, Antero Vipunen, avaruusmies Xenox ja Topi-niminen yksisarvinen peilaavat Taskisen maailmankuvaa vakavalla huumorilla. Yrittäjänä toiminut Taskinen julistaa uuden luomisen ilosanomaa ja loistavaa tulevaisuutta ihmiskunnalle. Jokaisen ihmisen tulisi elää täydellisessä vapaudessa ja tehdä niin kuin sydän sanoo. Yhdessä voimme muuttaa maailman. Myös parimetrisiä majakoita on syntynyt antamaan valoa elämänmerellä tietämättömyydessä purjehtiville ihmisille.taskisen tunnetuin teos on pronssiin valettu nyrkkeilijä Pentti Hämäläisen näköispatsas Kotkassa. Jätkän taulutalo Ensio Tuppurainen on Kääpälän -sanomien ikijäärä `päätoimittaja`. Tuppuraisen `mediateoksessa` on kissankokoisia otsikoita maalattuina kylteille, jotka päivittyvät hänen kotinsa päätyseinään. Tekstit ovat ärhäkkään osallistuvia: Apurahat pois taiteilijoilta! Tuppurainen on sotaveteraani ja eläkeläismetsuri, joka kotinsa ulkopinnalla ja pihatontilla osallistuu kiivaasti maailman menoon. Kotitalosta, joka on vanha kaupparakennus, löytyy galleria täynnä maalauksia joka lähtöön; hienoista maisemista silmänkääntömaalauksiin ja vitsikkäisiin tarinakuvauksiin. Tuppuraisen veistospuisto on täynnä vahvasti sanovia teoksia ja monet niistä ovat liikkuvia tai muuten aktivoivia: `Rysselin pissamannekiini` kusettaa katsojia suoraan silmiin, Ruosteinen Verokarhu vie viimeisenkin rovon, Kettingeistä tehtyä vaahteranlehtisperseistä Lehmänkauppaa `ei voi syyttää pornoksi. Näyttelyä suojelee satumainen Tarja Halonen. Näkyvin hahmo on Suomisotilas, joka vartioi Vekarajärven varuskuntaan vievää tietä ja myös jättiufo, joka on pysäköitynyt risteykseen ja pyörii tuulessa laakereillaan.
Himmelitaivas Heikki Kylliäinen on tehnyt kotipaikalleen Himmelitaivaan. Pihapuissa ja hänen itsensä rakentamissa pikku näyttelymökeissä roikkuu lukemattomia koristekuvia. Niissä toistuvat tietyt aiheet: kukka, lintu, hevonen, puinen ketju ja himmeli. Rakennelmien ulkopinnatkin ovat koristellut rytmikkäillä kuvioilla ja tähtikukinnoilla. Hiukan Juice Leskistä muistuttava Kylliäinen on joutunut jättämään v. 1992 työnsä Taavetin betoni-elementtitehtaassa selkävamman tähden ja Himmelitaivas on syntynyt sen jälkeen herkeämättömän työn tuloksena. Hän myös tekee sarjoittain omantyylisiä puusäleisiä vateja, lampunvarjostimia sekä lelumaisia esineitä, esim. pikkusohvia pyykkipojista. Kylliäinen avaa ovet yhteen pääpaviljongeistaan: Sieltä ilmestyy valtava muovisista imupilleistä tehty himmeli. Eräässä toisessa liiterimuseossa ovat valtava `himmeli` lukemattomista puuketjuista ja -renkaista. Nämä tuntuvat nykytaiteellisilta teoksilta ja koristeellinen Himmelitaivas ympärivuotiselta joulupajalta. Amerikan ITEpicasso Avioliiton kautta suomalaistunut amerikkalaissyntyinen Ted Doty asuu Luumäellä vanhassa upeasti kunnostetussa maalaistalossa. Sen moderniin pirttiin on ilmestynyt `picassoidisia` iloisia kissoja rautaromusta. Eräs pöydälle nostettu teräspulttikolli on istutettu vessanpöntön kannelle. Teräsvietereistä tehdyissä mirreissä on erityisen kissamainen notkea liike. Hyvin hoidetulla pihamaalla lentelee romulintuja liikkuvina veistoksina, joita iso pannuvatsainen kissa vahtii. Portailta löytyy itedadaa: Ruosteisista tuumanauloista hitsattu kukko. Doty hitsailee teoksensa pihavajassa. Viittauksina kotimaahansa on erään piharakennuksen päädyssä vanha lastenkelkka, jossa lukee Rosebud. Tien varressa pyöräilevällä veistoshahmolla on Hillary Clintonin naamari ja kyltissä lukee: `Yes, we can!`
Moottorinalle Ersso Ahlstedtilla Kouvolassa on poikansa Pasin kanssa metallin monialayritys `Ahlligaattorin` verstas, jonka takapihalla hyppivät lystikkäät motoroidut eläinhahmot. Eräs villeimpiä ikinä vastaan pomppineista ITEveistoksista on Ahlstedtin mustamuoviturkkinen nalle, jonka hän nykäisee takapuolesta käyntiin kuin moottorisahan. Reipas nalleveistos kömpii ja hyppii hyvin karhumaisesti. Toisella tyylikkäällä `moottorikonilla` voi ratsastaa rodeota, jos pystyy. Paikalla käy yleisöä, etenkin lapsia katsomassa näitä liikkuvia ITEleluja. Takapihan perällä on kookkaita peltilevyistä pakotettuja ja monesta osasta koostettuja veistoshahmoja teatraalisessa ryppäässä: Eeva omenoineen ja Junnu Vainio mikrofoneineen mukanaan Miikkulainen hylkeineen vierellään kynsikäs Lordi, minitarzan ja tuhti Tarja Halonen sekä nuolella tähtäävä alaston jousinuorukainen. Näitä sivistyksen sankareita pelottelee muovilastuista sorvattu gorilla ja hirmuinen alligaattori suoraan viidakosta. Kolme pientä porsasta ja käärmeviuluniekka Leo Venäläinen 72 v asuu Taavetissa ja työskentelee synnyintilallaan Kannuskoskella. Hän on tehnyt elämäntyönsä puun parissa Luumäen kunnan metsätöissä. Puu on ollut peukaloissain koko ikkäin, hän sanoo itäsuomen murteella. Jotain karjalaista riemukkuutta onkin hänen veistoksissaan: Eräässä kirkkaasti väritetyssä veistoryhmässä kolme hullunkurista porsasta tanssii käärmestrokalla soittavan viulistin tahtiin. Venäläisen kesäpaikan rannassa Livonkylässä tanssii isokokoinen Kotkan ruusu kirkkaan punaisessa flamencomekossa veneilijöiden iloksi. Pikku-Leolle ei ostettu tinasotilaita pienenä, vaan puukko ja vesivärit. Hän sai veistää ja värittää itse sotilaansa puusta. Siitä lähtien veistämiskipinä on säilynyt koko iän. ITE-ura alkoi 1990 -luvulla hänen osallistuessaan puuveistoskisoihin. Nyt on työn alla tanssijoita kuvaava veistos. Rakkain teoksista on Nestori Miikkulainen. Se löytyy mökkirannasta tehtynä yhdestä valtavasta puun juurakosta. Surumielinen Miikkulainen itse on veistetty kantoon herkästi. Juurista muodostuu norppia, jotka ikään kuin nousevat vedestä Miikkulaisen luokse. (Tekstit Erkki Pirtola, kuvat Kimmo Heikkilä)