Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle"

Transkriptio

1 Liperin päiväkoti Pihatouhuja ja sään tutkimista Meidän päiväkotimme on ihan niin kuin Huvikumpu! Siinä on kaksi kerrosta, se on keltainen ja se seisoo korkean kummun päällä. Päiväkodin pihalla pääsee leikkimään valtavien kuusten, koivujen, kilpikaarnaisten mäntyjen juurella. Kaarna on niin paksu, että siitä voisi tehdä veneitä. Nurmikolle me istutimme viime syksynä omenapuita, marjapensaita, mesikota ja raparperin. Raparperi istutettiin ihan leikkimökin ikkunan alle. Leikkimökiltä näkee metsän ja pellon, järvikin on ihan lähellä. Retki- ja pihatouhuissa on tärkeää tietää, millainen sää on. Meidän päiväkodissamme on sääasema. Se kertoo ainakin, onko aurinkoista vai pilvistä ja paljonko on lämmintä. Silloin tietää, laitetaanko päähän pipo vai lippis. Säätä voi tutkia muutenkin. Me olemme oppineet, että talvella on kylmä ja kesällä lämmin. Kesällä ei tarvitse pipoa. Tuulivoimala toimisi, jos sen saisi nostettua puiden latvojen tasalle Säätä voi tutkia muutenkin. Viime syksynä me äänitimme tuulta ja videoimme puiden huojumista meidän päiväkotimme tableteilla. Puut huojuivat aika paljon! Sitten me mietimme, mistä tietää, että tuulee, missä tuulee eniten ja missä vähiten. Ja sitten me opimme, että tuulella voi tehdä sähköä! Ensin me teimme legoista tuulivoimaloita. Tuulivoimala tarvitsee propellit, että se saa tuulen kiinni. Sitten me menimme ulos tutkimaan tuulta minituulivoimalalla. Toiselle me annoimme nimeksi Roope-Jeti. Ensin ulkona ei tuullut ollenkaan, eivätkä propellit pyörineet. Mutta sitten kun alkoi tuuli paljon, alkoivat tuulivoimalan propellit pyörivät hurjasti ja minituulivoimalan led-lamppu syttyi. Metsässä sisätiloissa Monet päivän touhut teemme kuitenkin sisällä. Kasveja olemme jo päässeet lannoittamaan oman bokashi-keittiökompostorin tuotteilla: se tekeeihan oikeaa lannoitetta ja joskus myöhemmin myös multaa. Nukkumishuoneessa meillä on interaktiivisella lattia, jolla voi opetella vaikkapa laskemista tai pelata pelejä, joissa pitää ottaa joku juttu kiinni tosi nopeasti. Pelejä on kiva pelata kavereiden kanssa, vaikka välillä joutuu odottamaan omaa vuoroa. Yläkerrassa meillä on ihan oma huone taiteilulle, paljon tutkimusvälineitä ja paikka huilailulle. Siitä saa leikkienergiaa! Koska metsässä on kiva olla ja siellä tulee hyvä olo, tehtiin meille sisälle metsä. Se alkaa oikeastaan jo alakerrasta, rappusista.

2 Aikuiset toivoivat maisemaan koivikkoa, sellaista minkälainen se on keväällä. Me lapset saatiin, piirtää, millainen metsä on meidän mielestämme. Metsässä on paljon metsäneläimiä, kukkia ja sateenkaari. Metsän maalasi Eve Tossavainen. Eve on koulussa Riveria-ammattikoulussa ja opiskelee kuvallista ilmaisua. Eve oli hurjan taitava! Aina aamulla me menimme katsomaan, miltä metsä näyttää. Sillä aikaa, kun me olimme kotona, oli seinille ilmestyneitä eläimiä, vehreän vihreää ruohoa ja sen seassa hohtavia kukkia. Rappusmetsää pitkin pääsee meidän metsähuoneeseemme. Se on peikkometsä! Peikkometsässä voi kuunnella satuja pehmeällä sammalmatolla ja katsella samalla tähtiä. Joskus me ehkä syömme välipalan metsässä. Siellä ei tarvita tuoleja, koska siellä on puupölkkyjä ja säkkituolimättäitä. Metsässä voi myös kivuta puuhun tai supista salaisuuksia kaverin korvaan hämärässä ja vähän jännittävässä luolassa. Metsässä voi myös kuulla linnun laulua. Joskus kuuluu myös sateen ääniä mutta metsähuoneessa ei kastu. Peikkometsä maalasi Katja Kouvalainen. Sillä on sellainen Decoradora-yritys. Luolan meille tekee Tuija Laatikainen mutta ei ihan vielä. Luolaan pääsee leikkimään lokakuussa. Metsähuoneen ikkunasta näkyy ihan valtava mänty, kuusia ja vähän peltoa. Ihan kuin olisi oikeasti ulkona!

3 Kuvia Liperin päiväkodin toiminnasta ja oppimisympäristöistä Lapset pääsivät tutkimaan tuulta ja tuulisähkön tuottamista yhdessä erityispedagogiikan soveltavaa harjoitteluaan tekevän Satu Piispa-Hakalan kanssa. Jo hyvin pieni lapsi oivaltaa, että tuulivoimalan oleellinen osa ovat propellit. (Hakala 2019)

4 Tuulisähköä tutkittiin minituulivoimaloilla.

5 Lasten suunnitelmat rappukäytävän metsämaisemaa varten.

6 Luonnos rappukäytävän metsämaisemasta. Eve Tossavainen.

7 Metsä alkaa hahmottua rappukäytävän seinille. Eve Tossavainen.

8 Työ on vielä kesken, mutta näyttää hienolta. Eve Tossavainen.

9 Valmis teos ihastutti sekä lapsia että aikuisia. Eve Tossavainen.

10 Yksityiskohta rappukäytävän metsämaisemasta. Eve Tossavainen.

11 Metsähuone ennen metsähuoneeksi muuttumistaan.

12 Metsähuone ennen metsähuoneeksi muuttumistaan.

13 Metsähuoneen luolan pienoismalli.

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

Puolivälin päiväkoti. Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina

Puolivälin päiväkoti. Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina Puolivälin päiväkoti Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina Miltä kuulostaa kevät, kun vesi tippuu jääpuikoista? Miten kurjet kutsuvat kavereitaan ja miten sammal rapisee? Joskus kun tulen päiväkotiin,

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

Lautasuon päiväkoti. Lehtimaja

Lautasuon päiväkoti. Lehtimaja Lautasuon päiväkoti Lehtimaja Keväällä me teimme majan meidän lähimetsäämme. Ensin me kävimme metsässä katsomassa, mihin maja rakennettaisiin. Hyviä paikkoja oli monia mutta lopulta päädyimme paikkaan,

Lisätiedot

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 208 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa toteutettiin oma laadunarviointikysely toimintaan osallistuneille lapsille toukokuussa

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helmikuu 2013 Vastaajia yhteensä 539 Koonti Inkeri Ahvenisto Vastaajat alaluokkien kyselyssä: yht. 314 hlö Vastaajat yllun + henkilöstön

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

LAPE Etelä-Savo. Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori. Saara Hanhela/ LAPE Etelä-Savo

LAPE Etelä-Savo. Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori. Saara Hanhela/ LAPE Etelä-Savo LAPE Etelä-Savo Päiväkotivierailujen koonti kesä 2017 Saara Hanhela, LAPE hankekoordinaattori 1 24.5.2018 LAPE - Päiväkotivierailut Kesä 2017 4 Mikkelin päiväkotia: Otava, Peitsari, Naisvuori, Orikon Helmi

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

Tämä metsä on meille tärkeä! Draaman keinoin: Tarina Onnellisten eläinten metsästä

Tämä metsä on meille tärkeä! Draaman keinoin: Tarina Onnellisten eläinten metsästä Tämä metsä on meille tärkeä! Draaman keinoin: Tarina Onnellisten eläinten metsästä Olemme eskareita Satakunnan Köyliön kunnasta, Kepolan koululta. Meitä on 13 lasta ja eläimet meidän metsästä. Elokuun

Lisätiedot

Metsäeskaritoiminta Päiväkoti Kalasatamassa

Metsäeskaritoiminta Päiväkoti Kalasatamassa Metsäeskaritoiminta Päiväkoti Kalasatamassa Metsäeskari 2016-2018 Näkökulmana erityisesti Kultakalojen ryhmän toiminta Lastentarhanopettaja Lotta Eloranta ja lastenhoitaja Sari Niemelä Metsäeskarin tavoitteet

Lisätiedot

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Merja Salmi, Sosiaalitaito 14.1.2016 Lapsen ääni lapset informantteina Meillä on varsin vähän systemaattisesti koottua tietoa lasten arkeen liittyvistä

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

Kuuloaisti: Kävijät saivat kuunnella pieniä Peppi-tarinoita tabletilta.

Kuuloaisti: Kävijät saivat kuunnella pieniä Peppi-tarinoita tabletilta. Valmistelu: Peppi Pitkätossun aistihuone toteutettiin Tuusulassa Mattilan päiväkodissa satuhuoneena, jonka tarkoituksena oli luoda siellä kävijöille rento ja miellyttävä olo sekä rikastuttaa mielikuvitusta

Lisätiedot

Yhtälönratkaisu oppilaan materiaali

Yhtälönratkaisu oppilaan materiaali Yhtälönratkaisu oppilaan materiaali Nimi: Luokka: 1 1. Tosia ja epätosia väitteitä Alkupalat Kirjoita taulukkoon T, jos väite on tosi ja E, jos väite on epätosi. Väite 5 > 3 16 < 8 19 = 26 9 < 28 64 =

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Päiväkoti Lokki Joonatan on pieni kahden ryhmän idyllinen ja kodikas päiväkoti Lokalahden keskustassa, kirkkoa vastapäätä. Päiväkotimme toimii kahdessa rakennuksessa. Vanha puoli

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Knuutilankankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pyrimme avoimeen ja lämpimään yhteistyöhön Muokkaamme leikki- ja oppimistiloja yhdessä

Lisätiedot

Lue lapselle runo päivässä

Lue lapselle runo päivässä Lue lapselle runo päivässä Runot kirjoitti: Kaarina Helakisa Vihkosen kuvitti: Minna-Maria Virtanen Viikon runot valitsi: Kaija Haapalinna-Lintinen Runovihkon taittoi: Riikka Käkelä-Rantalainen Olipa kerttunen

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely

Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely 8 Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely Kyselyyn vastasi 9 asiakasta 4 Kyselyssä kysymyskokonaisuutta: Varhaiskasvatus Hoitopaikka Hoito- ja kasvatushenkilöstö

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 1-2 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT ) Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa Piia Roos (LTO, KT ) www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Kuva: Kristiina Louhi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

Savi tykkää käden lämmöstä. Se muovautuu helpommin, kun se lämpiää, Sirkka sanoi. Vähän niin kuin ihmisetkin, minä sanoin.

Savi tykkää käden lämmöstä. Se muovautuu helpommin, kun se lämpiää, Sirkka sanoi. Vähän niin kuin ihmisetkin, minä sanoin. Kaisa TAPAN I BAGGE Kotona TAMMI Kaisa TAPAN I BAGGE Kotona Kuvittanut Hannamari Ruohonen Kustannusosakeyhtiö Tammi Helsinki Kannen kuva: Hannamari Ruohonen Kannen ja typografian suunnittelu: Laura Lyytinen

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa. LTO, KT Piia Roos

Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa. LTO, KT Piia Roos Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset kertovat ja millaisena päiväkotiarki

Lisätiedot

Pihaihme-luontopolku. Värityskuvina. Copyright Vappu Ormio, vappu.ormio(at)elisanet.fi

Pihaihme-luontopolku. Värityskuvina. Copyright Vappu Ormio, vappu.ormio(at)elisanet.fi Pihaihme-luontopolku Värityskuvina Copyright Vappu Ormio, vappu.ormio(at)elisanet.fi Pihaihme Luontopolku omalle pihallesi Ota lapsi mukaan toimintaan. Tarvikkeet: Tietokone, printteri, tulostuskartonkia/paperia.

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä

Lisätiedot

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6. MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

ELÄMÄN POLULLA -kortit

ELÄMÄN POLULLA -kortit 1 ELÄMÄN POLULLA -kortit 34 kpl Näissä kuvissa on erilaisia maisemia, joiden läpi kulkee polku tai tie. Tunnelmat ja näkymät vaihtelevat. On helppokulkuisia teitä ja haastavampia. On tyynnyttävää, tylsää,

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

varusteita Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Ikä: 15-24 Vastauspäivä Kysymys Vastaus Aikajakso: 01.01.2002-31.08.

varusteita Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Ikä: 15-24 Vastauspäivä Kysymys Vastaus Aikajakso: 01.01.2002-31.08. Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Aikajakso: 01.01.2002-31.08.2012 Ikä: 15-24 ruokailuolosuhteita saanti kiinotuin lehtijutuin luin asiansa suurempia kalansaanti varusteita kooo kaloja

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona

Lisätiedot

Lataa Maailman eläimet äänessä - Jan Pedersen. Lataa

Lataa Maailman eläimet äänessä - Jan Pedersen. Lataa Lataa Maailman eläimet äänessä - Jan Pedersen Lataa Kirjailija: Jan Pedersen ISBN: 9789513162337 Sivumäärä: 263 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 12.66 Mb Aivan kuten vuonna 2010 ilmestyneessä, suursuosion

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

Metsä/Luonto

Metsä/Luonto Tutkimme ja kokeilemme Metsä/Luonto 2016 2017 Työn tehneet: 7-8 vuotiaat Pirtin koulun iltapäiväkerholaiset Tähdet: Aleksi H, Anniina H., Anniina R., Arttu H., Arttu K., Eelis, Eeva, Hilma, Kerttu, Leevi,

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

Lapset Luotu :25

Lapset Luotu :25 Lapset 2017 Luotu 22.02.2017 14:25 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä lapset 54 54 53 Yhteensä 54 54 53 Vastausprosentti 100% Lopettaneet 98.1% Kesken jättäneet 1.9% Eivät

Lisätiedot

Askarrellaan lorukortteja

Askarrellaan lorukortteja Askarrellaan lorukortteja Valitse lapsen kanssa mieluisimmat lorut liitteestä tai muistelkaa omia lempilorujanne. Kirjoita tai leikkaa ja liimaa loru kartongille. Kortista tulee lapselle entistä kiinnostavampi,

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Satu Lepistö 27.2.2009

Satu Lepistö 27.2.2009 PIRKANMAAN KIRJOITUSKILPAILU 2009 Marian oireyhtymä Runoja Satu Lepistö 27.2.2009 Tehdään tämä nyt, sidotaan silmät. Kävellään sokeina rakennustyömaan läpi, löydetään silmänpuhkioksat, kuran haju. Otsalla

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto:

LUONTO. Vesistö. Kuvia joista. Kuvaaja Pasi Lehtonen. Sanasto: LUONTO Vesistö Suomen luonto on rikas. Suomessa on noin 60 000 järveä. Suomessa on myös paljon lampia, jokia ja koskia. Suurin järvi on Saimaa, jossa elää Saimaan norppa. Se on eläin, joka elää vain Suomessa.

Lisätiedot

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN Aistikahvilan saattaminen ympärivuotiseksi Deme-passi koulutus 2012-2013 LOMAKOTI ILONPISARA Toiminnan alku Aistikahvila sai alkunsa THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) Mental healthprojektista,

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

EERO JÄRNEFELT. 1. Kalastavia poikia, 1906 öljy, 95 x 135 cm. 3. Sisäkuva Suvirannasta, 2. Tulen ääressä, 1892 öljy, 46 x 53 cm

EERO JÄRNEFELT. 1. Kalastavia poikia, 1906 öljy, 95 x 135 cm. 3. Sisäkuva Suvirannasta, 2. Tulen ääressä, 1892 öljy, 46 x 53 cm EERO JÄRNEFELT 1. Kalastavia poikia, 1906 öljy, 95 x 135 cm 2. Tulen ääressä, 1892 öljy, 46 x 53 cm 3. Sisäkuva Suvirannasta, 1911 öljy, 73 x 91 cm 4. Koli, 1917 öljy, 80 x 118 cm 5. Kevättulva Tuusulanjärvellä,

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

Answer date Question Answer

Answer date Question Answer Text Question Report Cross tabulate by month Time period: 01.01.2002-31.08.2012 01 / 2003 04.01.2003 Things that could be developed in accommodation and catering services: hieman epäsiistit paikat! 03

Lisätiedot

Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi vastauskuukaudella. Vastauspäivä Kysymys Vastaus

Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi vastauskuukaudella. Vastauspäivä Kysymys Vastaus Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi vastauskuukaudella Aikajakso: 01.01.2002-31.08.2012 01 / 2003 04.01.2003 Kehitettävää majoitus- ja ruokapalveluissa hieman epäsiistit paikat! 03 / 2003 koo haamulta

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

JÄNNITTÄVÄT JÄRVET. Kerhosuunnitelma LUMA-koulutus 2017 Tuuli Laukkanen

JÄNNITTÄVÄT JÄRVET. Kerhosuunnitelma LUMA-koulutus 2017 Tuuli Laukkanen Kerhosuunnitelma LUMA-koulutus 2017 Tuuli Laukkanen JÄNNITTÄVÄT JÄRVET -5 kerhokertaa -noin 60min/kerta -ikäryhmä: 9-12v. -sijainti: Vesijärven ympäristö Kerhon tarkoitus on tutustuttaa lapset järvien

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

Yhteisöllisyydestä voimaa senioreille Rauman kaupungin kylähanke

Yhteisöllisyydestä voimaa senioreille Rauman kaupungin kylähanke Yhteisöllisyydestä voimaa senioreille Rauman kaupungin kylähanke Raportti toukokuulta 2017 31.5.2017 Tanja Hakulinen 1 Toukokuu oli täynnä touhua Tässä kuussa kylähanke toimi maassa ja ilmassa. Kyläelokuvia

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg-Aminoff Käännös: Annika Mäklin

Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg-Aminoff Käännös: Annika Mäklin M etsäankka Teksti: Annika Luther Kuvat: Bettina Björnberg-Aminoff Käännös: Annika Mäklin Tämän satukirjan avulla haluamme kertoa lapsille, miten puusta syntyy lautoja ja miten laudoista tehdään puulelu,

Lisätiedot

Meidän koulu. Isojoen koulukolmio luokat 6-9. Eveliina Huhtala 8.lk

Meidän koulu. Isojoen koulukolmio luokat 6-9. Eveliina Huhtala 8.lk Meidän koulu Isojoen koulukolmio luokat 6-9 Eveliina Huhtala 8.lk Sisällysluettelo 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli...4 2.2 Luokka...4 2.3 Silmien väri... 2.4 Koulumatkan pituus... 2. Horoskooppimerkki...6

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Velkaperää. ennen ja nyt. Opaskurssi 2005 Satu Halonen

Velkaperää. ennen ja nyt. Opaskurssi 2005 Satu Halonen Velkaperää ennen ja nyt Opaskurssi 2005 Velkaperää ennen ja nyt Arkkitehti Birger Brunilan piirtämän ja vuonna 1930 vahvistetun asemakaavan mukaan kaupungin osiin XII XIV kaavoitettiin uusia omakotitontteja.

Lisätiedot

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2017

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2017 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 07 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa toteutettiin oma laadunarviointikysely toimintaan osallistuneille lapsille ja heidän

Lisätiedot

Pokemon Yellow Läpipeluuopas

Pokemon Yellow Läpipeluuopas Pokemon Yellow Läpipeluuopas Kiitos kun latasit oppaasi pokelandiasta. Tämä opas on tehty huolella ja kaikki sen toiminnot tarkastettu. Toivomme että siitä on sinulle apua kun pelaat Pokemon Yellowia.

Lisätiedot

TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN

TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN TERVETULOA VARHAISKASVATUSTOIMINTAAN Vanhempina voitte jättää lapsenne turvallisin mielin työpäivän tai opintojen ajaksi varhaiskasvatustoimintaan. Koulutettu henkilökuntamme huolehtii lapsestanne parhaalla

Lisätiedot

hienoa saisi kalustoa naapurilta saloista annokset asennetta lehtijutuin saaliin seisova reissun saalis ilma jdy jkbjh kiva niinkuin isompi dhg

hienoa saisi kalustoa naapurilta saloista annokset asennetta lehtijutuin saaliin seisova reissun saalis ilma jdy jkbjh kiva niinkuin isompi dhg Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi vastauskielellä Aikajakso: 01.01.2002-31.08.2012 Suomi retken vio arvostella asiansa ruokia tuotteita paremmiksi hienoa saisi saloista kalustoa naapurilta annokset

Lisätiedot

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta D LEIRIKOULU.-.2.2012 Vuokatti Palaute osallistujilta Tässä esityksessä on viikolla Vuokatissa järjestetyn jääkiekon leirikoulun palauteyhteenveto Palaute on kerätty nettikyselyllä anonyymisti Palaute

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Avoimet tarinat. Puutarhatarinoita

Avoimet tarinat. Puutarhatarinoita Avoimet tarinat Puutarhatarinoita Puutarhatarinoiden avoimet tarinat on kirjoitettu täydentämällä valmiita tarinarunkoja, jotka on laatinut Tarinakoneen Anne Kalliomäki. Tarinoiden otsikot ovat Muistojen

Lisätiedot

??? Pelin säännöt. LEGO Friends- Peliin tarvitaan:

??? Pelin säännöt. LEGO Friends- Peliin tarvitaan: lautatietopeli Peliin tarvitaan: Missä Emma on taitavin a) Jousiammunta b) Taide ja askartelu c) Tiede Tulostetut säännöt Kysymyskortteja LEGO Friends- Oikea vastaus: s: b Kenen lempieläin on vesinokkaeläin

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,

Lisätiedot

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä 8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä Tunnelmia Kupittaan luistelumadolta ja keilauksesta Tulin madolle vähän ennen klo 9. Odotimme, että muut laittoivat luistimensa ja tekivät tilaa. Kun pääsimme

Lisätiedot

PIENTENLASTEN KYSELY VUONNA 2016 KIRKKONUMMI

PIENTENLASTEN KYSELY VUONNA 2016 KIRKKONUMMI PIENTENLASTEN KYSELY VUONNA 2016 KIRKKONUMMI 2. Tehdäänkö päivähoitopaikassa / kotona asioita, joista pidät? päivähoitopaikassa aina 42,6 % joskus 55,3 % ei lainkaan 2,1 % 2 4 6 8 10 KIRKKONUMMI (KA:1.6,

Lisätiedot

Lauttakylän koulu/ Lautta 1 Iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2014-2015

Lauttakylän koulu/ Lautta 1 Iltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2014-2015 auttakylän koulu/ autta 1 ltapäivätoiminnan lukuvuosisuunnitelma 2014-2015 YY J NEN ÄDENTDT EENEN T T E lkoleikkejä adonkorjuu askartelu adonkorjuuseen liittyvä teksti adonkorjuuseen liittyvät laulut Tutustutaan

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

saalis ilma hieno ruoka Text Question Report Cross tabulate by language Finnish paremmiksi kavereilta ruuat maidottomia paremmat suolaa Answer date

saalis ilma hieno ruoka Text Question Report Cross tabulate by language Finnish paremmiksi kavereilta ruuat maidottomia paremmat suolaa Answer date Text Question Report Cross tabulate by language Time period: 01.01.2002-31.08.2012 Finnish keli loistava suurempia asenne lajitella asiansa monipuolisempi pesupaikka kylmiin oppaat seisova arvostella huomasin

Lisätiedot

Pelastuspartio Aurinkoiset! Aurinkoiset 1-3-vuotiaat Lehmuslinnan päiväkoti, Sipoo Pihapiirin Lapset ry esittää

Pelastuspartio Aurinkoiset! Aurinkoiset 1-3-vuotiaat Lehmuslinnan päiväkoti, Sipoo Pihapiirin Lapset ry esittää Pelastuspartio Aurinkoiset! Aurinkoiset 1-3-vuotiaat Lehmuslinnan päiväkoti, Sipoo Pihapiirin Lapset ry esittää Tervetuloa Pelastuspartio Aurinkoisten matkaan! Tämä tarina on esimerkki lapsilähtöisestä

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ VARHAISKASVATUS VASTAUSPROSENTIT Määräaikaan mennessä asiakkaista 48,81 % vastasi kyselyyn Esiopetus20 % Päiväkoti 30% Perhepäivähoito 63%. PERHEIDEN JA PÄIVÄKODIN

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Rintamamiestalon puutarhan kunnostus. Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto

Rintamamiestalon puutarhan kunnostus. Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto Rintamamiestalon puutarhan kunnostus Anu Tarkia Opinnäytetyö 20.10.2015 Puutarhatalouden perustutkinto Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto Kohde Vuonna 1947 rakennetun rintamamiestalon puutarhan kunnostustyöt

Lisätiedot

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES. SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot