Kuntaliiton tuki tiedolla johtamiseen Hanna Tainio, varatoimitusjohtaja, Kuntaliitto Miten SOTEa ohjataan? Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotteistaminen itsehallintoalueiden toiminnan ja talouden ohjauksessa Kuntatalo 17.2.2016
Kuntaliiton strategiset valinnat ja tavoitteet perustana nykyiseen ja tulevaan Jäseninä maan kaikki kunnat ja yhteistyökumppaneina kuntayhtymät ja kuntien/kuntayhtymien hallinnoimat yhteisöt ja säätiöt (Kuntaliiton hallitus 12.11.2015 2
Kuntaliitto kuntatiedon keskuksena ja verkostoissa vaikuttajana Kuntaliiton toiminnassa ovat mukana kuntien lisäksi maakuntien liitot, sairaanhoitopiirit ja muut kuntayhtymät Liitto pyrkii edistämään kuntien ja kuntayhtymien toimintaedellytyksiä, yhteistyötä ja elinvoimaa, ja se toimii edeltäjiensä tavoin kuntien edunvalvojana - jäsenmaksuun kuuluvat palvelut ovat kuntien ja kuntayhtymien edunvalvonta, yhteiset kehittämistehtävät ja tutkimus sekä kunta-alan asiantuntijapalvelut Lisäksi Kuntaliiton kirjaamo ja arkisto palvelevat liiton omia asiantuntijoita ja koko julkista hallintoa ja kirjastotietopalvelu on kunnallisalan tiedonlähteiden asiantuntija Kuntatoimijoiden tarpeisiin vastattu myös kehittämällä Kuntaliittokonsernia aktiivisesti ja syventämällä yhteistyötä tytäryhteisöjen kanssa Kuntaliitto-konserni tukee kuntien, kuntayhtymien ja maakuntien strategista päätöksentekoa sekä käytännön toimintaa ja johtamista 3
Uusi sote-rakenne Valtioneuvosto Sote-järjestämispäätös: valtakunnallinen työnjako, aluerajat ylittävien tehtävien työnjako, tuotannon järjestämisen linjaukset, palvelulupaus, laajakantoiset investoinnit, muut palvelujen saatavuuden edellyttämät toimet Muut yhteiset tukipalvelut Yhteishankinnat Asiantuntija-arviot itsehallintoalueiden oman tuotannon laadusta, vaikuttavuudesta ja tehokkuudesta suhteessa muihin tuotantotapoihin Toimitilapalvelut Henkilöstö- ja taloushallintopalvelu t ICT -palvelut Tutkimuksen koordinaatiopalvelut Mahdolliset laite- infrastruktuuripalvel ut Kunnat Itsehallintoalueet Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Sosiaali- ja terveydenhuolto Pelastustoimi Maakuntien liittojen tehtävät ELY-keskusten alueiden ja niiden elinkeinkeinoelämän kehittämistehtävät Mahdollisesti ympäristöterveydenhuolto Yhteinen ICT Itsehallintoalueet (maakunnat maakuntajaon pohjalta) 18 kpl, joista 15 järjestää sotepalvelut itse ja 3 aluetta yhdessä toisen itsehallintoalueen kanssa 5 yliopistosairaalaa ja 7 muuta laajan päivystyksen yksikköä Kunnat (hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen) 18.2.2016 4
Kuntaliitto aktiivisesti mukana sote- ja maakuntauudistuksessa Parlamentaarinen seurantaryhmä Järjestämisen edellytyksen ja aluejakoryhmä Rahoitus ja resurssiohjaus- Ryhmä* Reformiministerityöryhmä Projektiryhmä pj. Tuomas Pöysti* Omaisuus järjestelyt * Järjestämisja voimaanpanoryhmä* Digitalisaatio, ICT ja tietohallinto* Henkilöstö* Virkamiesohjausryhmä Itsehallintoalueryhmä* Ohjaus, rahoitus ja kehittäminen* Vaikuttavuus ja kustannustieto* Veroryhmä* Valtionosuusryhmä* Asiantuntijaryhmä Kuntaliiton edustajat mukana valmisteluryhmissä* 5
Kuntaliiton toimintasalkku tarjoaa katsauksen Kuntaliiton edunvalvonta- ja projektitoimintaan sisältö havainnollistettu teeman ja vaiheen mukaan Värisävyn tummuusaste kuvaa työvaiheiden etenemistä. Tarkemmat edunvalvontatoimenpidettä tai projektia koskevat tiedot avautuvat haluttua ikonia klikkaamalla Tarkemmat edunvalvontatoimenpidettä tai projektia koskevat tiedot avautuvat haluttua ikonia klikkaamalla http://www.kunnat.net/fi/kuntaliitto/kuntaliiton-toiminta-ja-strategia/toimintasalkku/sivut/default.aspx 6
Tieto Kuntaliiton toiminnan keskiössä Kuntaliitto tiedon tuottajana, jalostajana ja jakelijana - Lukuisia kehittämis- ja tutkimusprojekteja, mm. Kuntien tuottavuusvertailu Suurten ja keskisuurten kaupunkien kustannusvertailut Ikääntyneen väestön palvelut: käyttö, kustannukset, vaikuttavuus ja rahoitus (ELSE / Elderly people s services: use, costs, effectiveness and financing) - Vertailutietopalveluita, mm. Kouluikkuna Kuntanavigaattori Kuntakuvaajat Kuntaliitto osaajana ja edunvalvojana - Asiantuntijuus keskeisenä tietovarantona Kuntaliitto kuntien tiedolla johtamista tukevien työkalujen, mallien ja tietotuotteiden kehittäjänä ja ylläpitäjänä, mm. - Potilasasiakirjamerkinnöissä käytettävien luokitusten hallinnointi (ICPC, kuntoutus- ja erityistyöntekijöiden nimikkeistöt, Laboratoriotutkimusnimikkeistö, Radiologinen tutkimusja toimenpideluokitus) - Potilasryhmittely- ja tuotteistusjärjestelmät (NordDRG, pdrg) - Toimintakyvyn ja avuntarpeen mittareita, mm. RAVA Ikääntyneiden avuntarpeen ja toimintakyvyn mittari TUVA Mielenterveysasiakkaiden tuen tarpeen ja toimintakyvyn mittari - RAFAELA hoitoisuuden arviointijärjestelmä - Sähköinen hyvinvointikertomus (SHVK) ja Vaikutusten ennakkoarviointimenetelmä (EVA) - Arkeen Voimaa toimintamalli - ITE työyksiköiden itsearviointimenetelmä 7
Tiedon hyödyntämisestä ja tiedolla johtamisesta Tietopohja palvelujen tuottavuudesta, resurssien käytön tehokkuudesta ja vaikuttavuudesta on edelleen puutteellinen - palveluiden taloudellisuutta on tarkasteltu asukaskohtaisten nettokustannusten avulla ja - tuottavuutta pääasiassa suoritteiden ja kustannusten suhteen avulla Tuottavuuden ja tuloksellisuuden mittaamisen suurimpina vaikeuksina on pidetty* mittareiden määrittämisen vaikeutta, ajanpuutetta, riittävän luotettavan ja käyttökelpoisen tiedon puutetta Kehittämisen näkökulmasta yksi tärkeimpänä pidetty kokonaisuus on ollut tiedolla johtaminen Sekä kansallisen tason toimijat että sotepalveluista ja tuotannosta vastaavat ovat useissa eri yhteyksissä tuoneet esille yhtenäisen tuotteistuksen puutetta ja tarvetta sellaisen kehittämiselle - paikallisesti ja alueilla on luotu ja tuotettu vaihteleviin tarkoituksiin ja vaihtelevista näkökulmista asiakas-segmentointeja ja kuvaa palvelutuotannosta Sote-tieto hyötykäyttöön 2020 strategiassa hyviä kirjauksia ja tavoitetilaa tiedon hyödyntämiseksi palvelujärjestelmän ohjauksessa, tuotannossa, ammattilaisten tukena, kansalaisen tukena *VM tuottavuus- ja tuloksellisuuskysely 2014, http://www.kuntatuottavuus.fi/kao-wiki/fi/kuntatuottavuus/savolainenkyselyntulokset120614.pdf 8
Näkökulmia muutosjohtamiseen ja tiedolla johtamiseen [1] Soteuudistukselle asetettujen tavoitteiden toteutuminen edellyttää rakenteellisten ratkaisujen lisäksi onnistunutta toiminnallista integraatiota Julkisten voimavarojen tarkoituksenmukainen ja kustannustehokas käyttö ja tuottavuustavoitteet edellyttävät, että toimeenpanossa vältetään perusteettomat päällekkäiset toiminnot ja resurssien tarpeeton käyttö - Toimijoiden väliset keskinäiset vastuut ja roolit on kyettävä selkiyttämään Varsinaisessa toiminnassa, kunnissa ja palveluita tuottavissa organisaatioissa tietotuotantoon ja tiedonkeruun liittyvää kuormaa tulee samalla kyetä hillitsemään ja kohtuullistamaan Tiedon ajantasaisuus ja toiminnassa syntyvien tietojen optimaalinen hyödyntäminen ovat lähtökohtaisia edellytyksiä tiedon hyödynnettävyydelle 9
Näkökulmia muutosjohtamiseen ja tiedolla johtamiseen [2] Tuottavuuden, tuloksellisuuden, vaikuttavuuden ja laadun arvioinnissa ja seurannassa ongelmana on yleisesti ollut - tutkimuksen, rahoituksen, tuotannon ohjauksen, käytännön toiminnan ja potilaiden/asiakkaiden tarpeiden ja tarvittavan tiedon tason vaihtelevuus - useat samanaikaiset, rinnakkaiset, päällekkäiset tai ohuesti koordinoidut kehittämishankkeet ja muut toiminnot - yhteisesti sovitun, yhtenäisen tuotteen määrittelyn ja mittarin, mittariston tai indikaattoreiden, menetelmän tai järjestelmän puuttuminen - laadun seurannan hajanaisuus ja epäyhtenäisyys läpi järjestelmän ja tuotannon Kustannusten ja laadun läpinäkyvyyden kehittäminen on muutoksen ytimessä - potilaan hoidollista kokonaisuutta, palvelu- tai hoitoketjua tulee uudistuvissa rakenteissa kyetä tarkastelemaan kokonaisvaltaisesti riippumatta palveluiden tuotantotavasta tai toimintayksiköstä - perustason ja erikoistason tuotantoa ja panoksia tulee kyetä seuraamaan yhteismitallisesti - integroituvassa järjestelmässä myös näkyvyys läpi sosiaalisen ja hoidollisen tulee huomioida 10
Kuntaliitto suosittelee perusterveydenhuollon potilasluokittelu- ja tuotteistusjärjestelmän (pdrg) käyttöä [1] Sote-muutoksen läpiviemiseksi tarvitaan tiedolla johtamista, mikä ei onnistu ilman kattavaa tietopohjaa eikä sen hyödyntämistä tukevia työvälineitä Tuottavuuden ja vaikuttavuuden seuranta edellyttää tuotteistuksen ja kustannuslaskennan yhdenmukaistamista - tuotteiden yhdenmukainen määrittely on edellytys tiedon luotettavuudelle, vertailukelpoisuudelle ja käytettävyydelle päätöksenteossa - potilaskohtaisen kustannuslaskennan malli oleellinen osa kokonaisuutta Sote-uudistus ei poista tiedon yhteismitallisuuden tarvetta eikä tuotteistuksen ja muiden tiedolla johtamisen työkalujen koordinoidun kehittämisen tarvetta - yhdenmukainen tuotteistus ja kustannuslaskenta ovat perusteltuja sekä järjestäjän että tuottajan näkökulmasta - toimintatiedon pohjalle rakentuva tarkastelu mahdollistaa tiedon karkeistamisen myös kansallisiin tarpeisiin 11
Kuntaliitto suosittelee perusterveydenhuollon potilasluokittelu- ja tuotteistusjärjestelmän (pdrg) käyttöä [2] Maakuntarajat ylittävissä palveluissa tarvitaan tuoteperusteista laskutusta DRG-järjestelmät ovat jatkossakin vahva pohja ja apu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden, tehtävien ja rahoituksen välisen tasapainon saavuttamisessa DRG-järjestelmäkokonaisuuden avulla voidaan tuottaa yhdenmukainen kuvaus palveluiden tarpeesta ja palvelutuotannon kustannuksista - väline, jonka avulla yhdenmukainen kuvaus palveluiden tarpeesta ja palvelutuotannon kustannuksista on mahdollista - väline, jonka avulla voidaan sopia yhteinen otsikkotaso tai nimittäjä tuotannon vaikutusten, vaikuttavuuden ja laadun arvioinnin pohjaksi ja jota voidaan hyödyntää indikaattoreita ja mittaristoja kehitettäessä ja käyttöönotettaessa Järjestelmäkokonaisuuden kehittäminen ei sulje pois mahdollisia muita asiakassegmentoinnin tai palveluiden/tuotannon tarkastelutapoja tai tasoja Potilaan terveysongelmien tai muuta asiointia edellyttävien syiden pohjalta tapahtuva tarkastelu tuo näkyville myös potilasta/asiakasta 12
Kuntaliitto suosittelee perusterveydenhuollon potilasluokittelu- ja tuotteistusjärjestelmän (pdrg) käyttöä [3] Kuntaliittokonsernissa on tahtotila ja osaaminen sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen tuotteistustyön luotsaamiseksi sekä malli jatkokehittelyn pohjaksi Merkityksellistä on se, että tarve NordDRG- ja pdrg-järjestelmien jatkokehittämiselle on tullut järjestelmiä käyttäviltä ja niiden kehittämistä ohjaavilta johtoryhmiltä DRG-järjestelmäkokonaisuuden edelleen kehittämisessä tulee riittävällä tasolla huomioida kuntien ja kuntayhtymien sisäisen laskennan ja toiminnanohjauksen tarpeet sekä se, että kustannuslaskennan yhdenmukaistamiseksi tehtävien ratkaisujen tulee integroitua kuntien toiminta- ja taloustiedon keruun laajempaan kokonaisuuteen - tarpeellisilta osin on myös huomioitava, että sosiaali- ja terveyspalveluiden talouden tunnuslukuja ja taloustietoja ei tule erkaannuttaa/irrottaa kuntien muusta toiminta- ja taloustiedon kokonaisuudesta 13
Lopuksi Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintatiedon pohjalle rakentuva kansallisesti yhteisten tietovarantojen kehittäminen palvelee kertaalleen kirjatun tiedon hyödyntämistä kansallisesti, maakunnissa, palvelutuotannossa sekä kansalaisen päätöksenteon ja valintojen tukena Tiedolla johtamista tukevien välineiden ja toimintamallien kehittämistyön rinnalla tulee kiinnittää erityistä huomiota tulosten analysointiin, käytäntöjä kehittävien johtopäätösten tekemiseen sekä perustelluksi todettujen toimien käytäntöön valjastamiseen Kuntaliitto tukee ajatusta kustannusten ja laadun läpinäkyväksi tekemisestä ja tekee jatkuvasti työtä asian edistämiseksi Käytännössä toimivat ja elinkelpoisimmat ratkaisut syntyvät ja kehittyvät verkostoissa Yhdessä tekeminen ja olemassa olevien kyvykkyyksien kokoaminen yhteen tuottaa parhaan lisäarvon yhteisille tietovarannoille 14
Kiitokset FCG Konsultointi Oy:lle ja sen osana toimivalle Kansalliselle DRG-keskukselle, NordDRG- ja pdrgjohtoryhmille sekä kaikille järjestelmien kehittämistyöhön osallistuneille 15