Puiset pihatuotteet kuluttajien arvostukset ja toiveet. Maria Riala Metla

Samankaltaiset tiedostot
Puu piha ja ympäristörakentamisessa. Maria Riala

VIIHTYISÄN PIHAN PUURAKENNUKSET. Puurakentamisen RoadShow Kuhmo. Erkki Salmirinne PYR Liiketoiminta -hanke

Miksi perusteella kuluttajat valitsevat puutuotteita? Kari Valtonen PKM-ohjelman loppuseminaari Lahti

Kuluttajan ostopäätökseen vaikuttavat tekijät matkapuhelinta hankittaessa

Kuluttajien ostopäätöksiin vaikuttavat tekijät. Hannu Tuuri

SunRETU-SELVITYS. Kuluttajien näkemyksiä aurinkoenergiasta, sen käytöstä ja hankinnasta. Tapio Yrjölä syyskuu 2016 Tampereen ammattikorkeakoulu

Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan?

Kuluttajakysely 2009

Tutkimustieto viestinviejänä. Betonin kesäkokous

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Mitä Visma Severan toimintoja haluaisit käyttää puhelimella?

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä

TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä

Facebookin käyttäjien iän, sukupuolen ja asuinpaikan vaikutus. matkailumotivaatioihin ja aktiviteetteihin Juho Pesonen

Selvitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustilanteesta

Sisäilmatutkimus: Asuintalojen ilmanvaihto Suomessa. Toteuttanut

ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN 2012 TULOKSET

N Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus Promenade Research Oy

Puun kilpailukyky Suomen kuluttajamarkkinoilla. Kari Valtonen PKM-ohjelman seminaari

Raportointi >> Perusraportti Tasa arvovaalikone

LUOMUTUOTTEIDEN. mahdollisuudet ja markkina-aukot kaupan valikoimassa. Marja-Riitta Kottila, Pro Luomu ry

Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja Kansalaisareena ry (2015,2010) HelsinkiMissio (2015) Kirkkohallitus (2015) Taloustutkimus

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen

LUOTTAMUS- PUNTARI MTK Tulokset julkiseen käyttöön

Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa. Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service

Kysely julkisille toimijoille ruoan ja raaka-aineiden alkuperästä

Kansalaistutkimus STTK

& KESTÄVÄ ARKI. Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari

Rakentamisen suhdannenäkymät Itä-Suomessa

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä Jokke Eljala

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

Millainen on minun huonekaluni? Kuluttajaryhmät. Terhi Anttila Hannu Tuuri

Kotien paloturvallisuusriskien kartoitus Palovaraaineiston. Hanna Hykkyrä Tuula Hakkarainen Kati Tillander

Milttonin vastuullisuustutkimus 2017 Yhteenvetoraportti

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

SDP suosituin puolue hallitukseen

Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9.

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari

Kävijäprofiili Kotiliesi.fi ja Kotiliesi-lehti

SUURI PUUKERROSTALOKYSELY RAKENNUTTAJAT

MATKAILIJOIDEN ASUMIS- JA YMPÄRISTÖTOIVEET LAPISSA. Liisa Tyrväinen, professori, Metla/Lapin Yliopisto

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

OSAAMISKARTOITUKSEN ESITTELY

Naapuruuskyselyn alustavia tuloksia Naapuruuskiistat ja asuminen Suomessa -tutkimushanke Itä-Suomen yliopisto

Vakkamedian nettiuutisia koskeva kysely

Käsikirjajulkistus ja haastattelujen tuloksia. Juhani Marttila Puurakentamisen näkymät Venäjällä -seminaari Helsinki

Materiaalivirtakatsaus. Materiaalivirtojen liiketoimintapotentiaalit sekä kiertotalouskeskusten rooli potentiaalin hyödyntämisessä

Gigantin joulukysely 2015 Tätä kuuluu suomalaiseen jouluun ja vuoden 2015 toivelahjat.

Puutuoteteollisuuden toimintaympäristö on muuttunut

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Lapinjärvi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

TIETOA JA TIETOTARPEITA VAMMAISUUDESTA

7 OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET. 7.1 Mahdollisuus osallistua päätöksentekoon

Hyvinkääläisten matkat LÄHDE: WSP FINLAND OY, HELSINGIN SEUDUN LAAJA LIIKENNETUTKIMUS, MATKAPÄIVÄKIRJATUTKIMUS VIRPI PASTINEN

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä Jokke Eljala

Bioenergian kestävyyden arviointi Kestävyysindikaattorien painottaminen. Bioenergian kestävyys seminaari Kilta-sali, Helsinki Taija Sinkko

Sinivalkoinen jalanjälki

ETELÄ-SAVON JÄRJESTÖKYSELYN 2018 KESKEISIMPIÄ TULOKSIA

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset Lahti

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY VASTAUSTEN YHTEENVETO

Suomalaisten mielipiteet alkoholipolitiikasta Suomalaisten mielipiteet alkoholipolitiikasta

Hirren markkinaosuus kasvaa, miksi?

Perhepäivähoitajan nimi: Syntymäaika: Y-tunnus: puhelin: Osoite: Piha ja ulkoilumahdollisuudet: huomioitavaa: Onko asunnossa eläimiä?

Näin Suomi kommunikoi

MMA:n työmarkkinatutkimus 2014

Asiakaskokemus ja kestävä liiketoiminta - case Ideapark Design for Life Marketta Niemelä

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012

Puurakentamisen kilpailukyvyn haasteet

Suomalaiset ja kenkien eettisyys. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta

Motivan energiatodistuksiin liittyvä kysely 2014 Tuloksia. Kirsi Maaria Forssell, Motiva Oy

TUTKIMUS OSTOPÄÄTÖSTÄ EDELTÄVÄSTÄ TIEDONHAUSTA ASUNTOKAUPASSA 2006 MUUTOSKEHITYS

Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa Jokke Eljala


Tutkimustuloksia puumateriaalien kokemisesta

Kävijäprofiili Nettivaraosa.com

KIVENKYYDIN KEHITYSKYSELY 2011

Tuloksista toimenpiteisiin Kirjastojen käyttäjäkysely 2013 arvioinnin työvälineenä

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

TALOYHTIÖLLE STRATEGIA. Tero Heikkilä

PUUINFON JÄSENKYSELYN TULOKSET JA STRATEGIA VUOSILLE

Kävijäprofiili Plaza.fi/Etusivu

Elinvoimaa lähiruoasta - te tapäivä Virtain kaupunki

3/2014. Tietoa lukijoista

Asiakastyytyväisyystutkimus Henkilöstöravintolat TERRA

Asiakastyytyväisyystutkimus Henkilöstöravintolat. Nova

SUOMALAISET JA KENKIEN EETTISYYS. Mielipidetutkimus suomalaisten tiedoista ja odotuksista koskien kenkien tuotannon eettisyyttä ja EU:ta

Kestävän matkailun kyselytutkimus Miia Aaltonen / Projektiassistentti / GreenCity-ohjelma // // miia.aaltonen@lahti.

Kanalinnustajien neljä eri kastia. Riistapäivät , Ahti Putaala

Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET

Kyselytuloksia: Oikeuksien toteutuminen vammaisten henkilöiden arjessa Tea Hoffrén

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

Jalankulkijoiden liukastumiset

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö

Kävijäprofiili Suomenkuvalehti.fi ja Suomen Kuvalehti

Transkriptio:

Puiset pihatuotteet kuluttajien arvostukset ja toiveet Maria Riala Metla

Sisältö Tutkimuksen taustaa Aineisto Kuluttajien arvostukset Kuluttajien toiveet uusista tuotteista Johtopäätökset

Tutkimuksen taustaa Osa Metlan hanketta Puutuoteyrityksien asiakasryhmien tuote- ja palvelutarpeet kansainvälisillä markkinoilla Rahoitus Puumiesten ammattikasvatussäätiöltä Kartoitettiin kuluttajien arvostuksia ja toiveita piharakentamisen puutuotteiden suhteen

Aiempaa tutkimustietoa Piharakenteiden tuotannon arvo Suomessa noin 100 miljoonaa euroa (vuonna 2001) Euroopassa vastaava luku 45 miljardia euroa Kuluttajien arvostuksia pihatuotteisiin liittyen tutkittu erittäin vähän Käytetty kyselylomake pohjautui Toivosen (2011) kehittelemään moniulotteisen laadun käsitteeseen

Aineiston keruu Kysely Mäntyharjun loma-asuntomessuilla ja K-rauta Vantaanportissa 347 vastaajaa Kolme tuoteryhmää Aidat ja terassilaudat Piharakennukset Pihahuonekalut

Aineiston kuvaus 0 10 20 30 40 50 Alle 34 Omakotitalot 35-44 45-54 Aineisto Suomi Rivi- ja paritalot Aineisto Suomi 55-64 Kerrostalot Yli 65 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Pihahankkeiden toteutus Palkkaan ammattimiehen 10 % Teen ensisijaisesti itse 51 % Tilaan palveluliikkeeltä 1 % Mukana teen itse 16 % Ostan vain valmiita tuotteita 10 % Ei vastausta 2 % 3 tai enemmän valittu 4 % Mukana valmiit tuotteet 4 % Vain palveluita 2 %

Kuluttajien arvostukset piha Kuluttajat pitävät viihtyisää pihaa tärkeänä pihaa pidetään tärkeänä rentoutumisen ja yhdessäolon paikkana pihan viihtyvyyden arvioidaan lisäävän asumisviihtyisyyttä lisäksi piharakenteiden katsotaan olevan osa kodin kokonaiskalustamista Naiset pitivät pihaan sijoittamista järkevämpänä kuin miehet

Kuluttajien arvostukset tuotteet Kaikissa piharakentamisen tuoteryhmissä tärkeimpiä laadun osa-alueita ovat tuotteen tekninen laatu tuotteen ulkonäkö tuotteen käyttöominaisuudet Eroja tuote- ja vastaajaryhmien välillä ilmeni tuotteen kotimaisuus tuotteeseen liittyvät palvelut sukupuoli ja ikä

Kuluttajien arvostukset laadun ulottuvuudet Aineettomat ominaisuudet Ulkonäkö Ympäristö ja alkuperä Tuotteen laatu

Kuluttajien arvostukset palvelut ja myyjäliikkeet Palveluiden ominaisuuksista tärkeimmät täsmällinen ja joustava kuljetuspalvelu tuotetakuu palveluiden räätälöinti asiakkaiden tarpeiden mukaan Myyjäliikkeiden ominaisuuksista tärkeimmät henkilöstön pätevyys ja palveluhalukkuus tuotteiden laatu reklamaatioiden hoito ja kommunikointi asiakkaan kanssa tuotevirheen yhteydessä

Toiveet uusista tuotteista Kehitystarpeita kysyttiin strukturoidulla kysymyksellä Tärkeimmiksi nousivat Tuotteiden teknisen laadun parantaminen Tuotteiden ympäristöystävällisyyden parantaminen Tuotteiden kotimaisuus Tuotteiden räätälöinti asiakkaan toiveiden mukaan Vähiten tärkeää palveluiden voimakkaampi sitominen osaksi tuotetta

Toiveet uusista tuotteista aidat ja terassilaudat Helppohoitoisuus ja kestävyys Painekyllästys? Uudenlaiset tuotteet Pitkospuut Ympäristöystävällisyys

Toiveet uusista tuotteista piharakennukset Vajat, katokset ja suojat Mökit Uudet tuotteet Muotoilu Materiaali Ympäristöystävällisyys Lapset

Toiveet uusista tuotteista pihahuonekalut Erityiset tuotetoiveet Muotoilu Uudet materiaalit Ympärivuotisuus Luonnollisuus Lapset

Uudet tuotteet yhteenveto Tekninen laatu, ympäristöystävällisyys, kotimaisuus, räätälöinti Erityiset tuotetarpeet Muotoilu Ympäristöystävällisyys Lapset

Johtopäätökset Tuotteiden laadun suhteen keskeisiä tekninen laatu, ulkonäkö ja käyttöominaisuudet Laadulla useita ulottuvuuksia Palveluiden suhteen tärkeää mm. räätälöinti Uusien tuotetoiveiden osalta kannattaa kiinnittää huomiota mm. ympäristöystävällisyyteen ja muotoiluun Tekninen laatu ja kotimaisuus myös merkittäviä

Kiitos