Yhteistyön tarkastelua siirtymävaiheessa lastensuojelulaitoksesta jälkihuollon tukiasuntoon

SAATTAEN MATKAAN Yhteistyön tarkastelua siirtymävaiheessa lastensuojelulaitoksesta jälkihuollon tukiasuntoon Katja Kuisma Nina Laurén Opinnäytetyö, Maaliskuu 2005 Diakonia ammattikorkeakoulu Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK), Kirkon nuorisotyönohjaaja

TIVISTELMÄ Kuisma, Katja & Laurén, Nina. Saattaen matkaan Yhteistyön tarkastelua siirtymävaiheessa lastensuojelulaitoksesta jälkihuollon tukiasuntoon. Helsinki 2005, 122 sivua, 7 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö. Diakoninen sosiaali-, terveys ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, sosionomi (AMK), sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyönohjaaja. Tässä opinnäytetyössä tarkastelemme kuinka yhteistyö lastensuojelulaitosten, jälkihuollon piirissä toimivan Lastensuojelun tukiasuntopalvelun (LASTU) ja nuoren välillä toimii nuoren itsenäistymisvaiheessa ja mitä nuori tietää jälkihuollosta. Tavoitteenamme on selvittää mitä kaikkea nuori ymmärtää jälkihuoltoon sisältyvän ja kuinka näiden kolmen tahon edustajat, eli nuori, hänen omahoitajansa ja hänelle nimetty LASTU:n työntekijä kokevat yhteistyön sujumisen. Tutkimus on kvalitatiivinen ja aineisto on kerätty kahdella eri menetelmällä; teemahaastatteluilla ja kyselylomaketutkimuksella. Lähtökohtana tutkimukselle on sijaishuollon laatukriteeristö, jonka sisältämien osa-alueiden perusteella olemme valinneet aineistonkeruussa käyttämiemme välineiden teemat. Nämä teemat ovat; suunnittelu, nuoren psykososiaalinen tukeminen ja nuoren verkoston tukeminen. Lisäksi määrittelimme pääteemoiksi myös yhteistyön ja jälkihuollon. Sekä haastatteluissa, että kyselyssä käytimme teemoihin perustuvia puolistrukturoituja kysymyksiä. Tutkimuksessa haastattelimme neljää LASTU:n asiakasnuorta, jotka asuivat haastatteluhetkellä lastensuojelulaitoksissa. Omahoitajien ja LASTU:n työntekijöiden näkemyksiä kartoitimme kyselylomakkeiden avulla postikyselynä. Haastattelut litteroitiin ja myös kirjalliset vastaukset siirrettiin tiedostoon sitaatteina, jonka jälkeen aineisto analysoitiin teemoittelemalla. Tulosten mukaan nuoret ovat pääosin tyytyväisiä yhteistyöhön LASTU:n työntekijän kanssa; he kokevat tulevansa kuulluiksi, saavansa tukea ja voivansa osallistua oman elämänsä suunnitteluun sekä päätöstentekoon. Sitä vastoin ainoastaan yksi nuori oli sitä mieltä, että myös laitoksessa asuessaan hänen subjektiutensa omissa asioissaan toteutuu täysin. Myös LASTU:n työntekijät ovat melko tyytyväisiä yhteistyön sujuvuuteen, mutta nostivat esiin muutamia kehittämisalueita. Omahoitajien näkemykset erosivat toisistaan eniten, osan mielestä yhteistyö toimii ja toisten mielestä siinä olisi paljon kehitettävää. Tuloksista kävi ilmi myös se, että tutkitut työntekijätahot pääsääntöisesti tuntevat nykyisen laatutyöskentelyn ja sen kriteerien periaatteet ja pyrkivät toiminnassaan niiden toteuttamiseen. Käytännön työskentelyssä on kuitenkin esteitä ja hidasteita joiden voittamiseksi tulisi ponnistella nykyistä tehokkaammalla yhteistyöllä, jotta koko lastensuojelutyön lähtökohta ja tavoite toteutuisi, eli lapsen / nuoren etu toteutuisi myös pitkällä tähtäimellä. Asiasanat: lastensuojelu; sijaishuolto; laitoshuolto; jälkihuolto; tukiasunto; yhteistyö; laatu.

ABSTRACT Kuisma, Katja & Laurén, Nina. From Child Welfare Custody to Independent Life: examining the co-operation between institutional- and aftercare. Helsinki, Spring 2005. Language: Finnish, 122 pages, 7 appendices Diaconia Polytechnic, Helsinki Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Healthcare and Education: Bachelor of Social Services and Christian Youth Work. The aim of this thesis was to examine the effectiveness of co-operation between child welfare institutions, aftercare services and young persons. We also studied briefly how young people who live in child welfare institutions understand the concept of aftercare. This thesis was made in co-operation with LASTU (Lastensuojelun tukiasuntopalvelut), who provide apartment services with support for young people who had earlier been taken in custody and live in institutions. The research is qualitative and was carried out using two different research methods; theme interviews and questionnaires. Between November and December 2004, we interviewed four young people and questionnaires were given to the youngsters institutional caregivers and to their co-workers at LASTU. The questions were both halfstructured and open. These were categorised and then analyzed thematically. One of the main results of this thesis is that all the youngsters are partly aware of the issues that aftercare includes. How ever most of them understand the concept mainly trough the apartment service that they are entitled to. Young people are mostly content with LASTU s service and they feel that their opinions have been taken seriously. None of them was either unpleased, with the support that their institutional caregivers provide, but most of them would appreciate if they could have more influence on decisionmaking, especially considering their own life and future. It was interesting to discover, that as small as our sample is, it includes those who feel they play a central role and those who experience that their thoughts are totally ignored, when it comes to life planning and decisions. The caregivers and LASTU s workers also have quite different perspectives on the asked issues and their answers vary greatly from each other in some areas of cooperation. All the LASTU s workers are rather content with most areas of co-operation, but in contrast, the opinions of institutional caregivers are divided. Institutional caregivers, who are not fully satisfied, think that their points of view have not been listened as much as they should. They emphasize that it is not for the best interest of the young people to start the independent life and move from the institution immediately as they turn eighteen, if their coping skills are still undeveloped. The conclusions of this thesis are as follows; co-operation between these mentioned three groups is working quite well but need improvement; interaction and flow of information should be developed between institutions and LASTU. Professionals should also listen more to the youngster s opinions and give them a greater role in planning and decision-making. Keywords; Child welfare, institution, aftercare, support, co-operation

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 6 2 LASTENSUOJELU 8 2.1 Lastensuojelun lähtökohdat 8 2.2 Lastensuojelun sijais- ja laitoshuolto 9 2.3 Laitoshuollon perustehtävä; hoito ja kasvatus 10 2.4 Lastensuojelun jälkihuolto 11 2.5 Lastensuojelun eettisyys 13 3 LAATU LASTENSUOJELUTYÖSSÄ 14 3.1 Laatuajattelun lähtökohdat lastensuojelussa 14 3.2 Laadun arviointi ja kehittäminen 16 3.3 Sijaishuollon laatukriteerit 17 3.3.1 Suunnittelu 17 3.3.2 Psykososiaalinen tuki 19 3.3.3. Nuoren verkoston tukeminen 21 3.4 Yhteistyöllä laadun kehittämiseen 23 4 LASTENSUOJELUN TUKIASUNNOT, LASTU 25 5 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 28 5.1 Tutkimuskysymykset ja teemat 28 5.2 Tutkimusmenetelmä 29 5.3 Tutkimushenkilöiden valinta ja haastatteluympäristö 31 5.4. Tutkimusaineiston analysointimenetelmät 33 5.5 Tutkimuksen luotettavuus, toistettavuus ja tulosten yleistettävyys 34

5.6 Tutkimusetiikka 36 6 TUTKIMUKSEN TULOKSET 37 6.1 Teema 1; jälkihuolto 37 6.2 Teema 2; yhteistyö 40 6.3 Teema 3; suunnittelu 45 6.4 Teema 4; nuoren psykososiaalinen tukeminen 51 6.5 Teema 5; nuoren verkoston tukeminen 65 7 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET 73 8 POHDINTA 78 LÄHTEET 82 LIITTEET 85 Liite 1 Haastattelurunko 85 Liite 2 Kyselylomake omahoitajille 92 Liite 3 Kyselylomake LASTU:n työntekijöille 103 Liite 4 Demografiset tekijät 114 Liite 5 Saatekirje 116 Liite 6 Suostumusasiakirja 117 Liite 7 Tutkimuslupa 118

1 JOHDANTO Lastensuojelun piirissä kasvaneet nuoret joutuvat usein itsenäistyessään tavallista suurempien haasteiden eteen. Heidän on pärjättävä ensimmäisellä kerralla, koska heillä ei ole paikkaa jonne palata, mikäli itsenäinen elämä ei aluksi onnistu. Lastensuojelun jälkihuollon tehtävänä on varmistaa se, ettei liian aikaisin lopetettu tuki johtaisi siihen, että nuori putoaa pelkän yleisen palvelu- ja tukijärjestelmän varaan, vaan hän kiinnittyisi normaaliin opiskelu- tai työelämään ja oppisi käyttämään myös ennaltaehkäiseviä palveluja hyväkseen. Nuori ikään kuin saatetaan itsenäiseen elämään. Keskeisessä roolissa tässä työskentelyssä ovat sijoitetun nuoren laitoksen ja jälkihuollon edustajat. Tavoitteena tulisi olla, että siirtymävaihe lastensuojelulaitoksesta jälkihuollon piiriin olisi nuorelle mahdollisimman turvallinen ja sujuva sekä mahdollisimman vähän ahdistusta tuottava. (Laaksonen 2004b, 7, 10 11.) Helsingin sosiaalitoimen vuoden 2003 toimintakertomuksen mukaan lastensuojelun tukiasuntotoiminnan kehittämisen painopisteenä on yhteistyön tiivistäminen sijaishuoltolaitosten kanssa. Perusteena on pyrkimys turvata hyvä ja joustava palveluketju itsenäistyville, tuettua asumista tarvitseville nuorille. Lisäksi tärkeää olisi varmistaa riittävä psykososiaalinen tuki ja ohjaus erityisesti niille joilla on erityistarpeita. (Helsingin sosiaalitoimen toimintakertomus 2003, 16.) Lastensuojelun Keskusliitto on kehittänyt sijaishuollolle laatukriteerit, joissa asetetaan tietyt tavoitteet myös jälkihuollolle. Näiden kriteerien tarkoitus on tarjota kaikille lastensuojelun sijais- ja jälkihuollossa toimiville tahoille yhteinen väline, jonka prosessikuvauksen osa-alueisiin he voivat verrata omaa toimintaansa. Kriteerien avulla palvelut voidaan siis taata kaikille asiakkaille tasalaatuisina. (Sijaishuollon neuvottelukunnan julkaisuja 18, 2004.) Opinnäytetyössämme tutkimme lastensuojelun laitoshuollon ja jälkihuollon tukiasuntopalvelun (LASTU) yhteistyötä suhteessa jälkihuollon laatukriteeristöön ja näkökulmaamme sisältyy asiakaslähtöisyys, eli haluamme tuoda esiin myös nuorten näkemyksen. Koemme tämän opinnäytetyön aiheen tärkeäksi ja ajankohtaiseksi, sillä hyvin usein työtä toteutetaan enimmäkseen aikuisten, ammattilaisten näkökulmasta ja nuoren ääni katoaa. Meidän mielestämme jokaisella ihmisellä tulee olla mahdollisuus olla oman elämänsä subjekti ja tehdä omia valintojaan. Ihmisarvoisen elämän periaatteena pidäm-

me jokaisen ihmisen keskistä tasa-arvoisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Nämä kaksi arvoa voivat käytännön sosiaalialan työssä toteutua vain silloin kun asiakkaan itsemääräämisoikeus ja etu ovat ensisijaisia kaikille hänen kanssaan työskenteleville tahoille. Lindqvstin (1999, 46.) mukaan nykymaailmassa on yleistymässä käsitys siitä, että ihminen on oman onnensa ja pelastuksensa subjekti. Hänen tulee itse ratkaista oma selviytymisensä, vaikka ulkoiset puitteet olisivat millaiset tahansa. Ennemmin tai myöhemmin päädytään tilanteeseen, että ihminen jää avuttomana ja muiden ihmisten hylkäämänä omaan yksinäisyyteensä. Tulevina sosiaali- ja kirkon alan ammattilaisina näemme tärkeäksi nuorten, ja normina pidettyä heikommassa sosiaalisessa ja taloudellisessa asemassa olevien, puolesta puhumisen. Omalla työpanoksellamme ja viestinnällämme pyrimme edistämään ihmisten välistä tasa-arvoa ja sitä, että jokaisella on lähtökohtaisesti samat mahdollisuudet kehittää omaa elämäänsä.

8 2 LASTENSUOJELU 2.1 Lastensuojelun lähtökohdat Lastensuojelulain(1983) kahdeksannen luvun 40 :n ensimmäisen momentin mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon, koulutoimen, poliisitoimen tai seurakunnan palveluksessa tai luottamustoimessa oleva henkilö joka saa virkaa tai tointa hoitaessaan tietää ilmeisestä perhe- tai yksilökohtaisen lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta, on velvollinen viipymättä ilmoittamaan tästä sosiaalitoimelle. Myös muu kun tässä mainittu voi tehdä ilmoituksen. Lastensuojelulaki määrittelee lapseksi alle 18-vuotiaan ja nuoreksi alle 21-vuotiaan henkilön (Mikkola & Helminen 1994, 137). Lastensuojelulain 6 :n nojalla kunnan toimielimen ja muiden viranomaisten on seurattava ja kehitettävä lasten ja nuorten kasvuoloja sekä poistettava niiden epäkohtia ja ennaltaehkäistävä epäkohtien syntyä. Kunnan toimielimen velvollisuus avohuollon tukitoimiin on säädetty lastensuojelulain luvussa 4, velvollisuus huostaanotosta ja sijaishuollon järjestämisestä luvussa 5 ja velvollisuus jälkihuollon järjestämisestä lain 34 :ssä. (Narikka 2004, 31.) Matti Mikkolan mukaan lastensuojelutyön lähtökohta on lapsen suojelun tarve ja sen perustavoite on lapsen ja hänen perheensä kuntouttaminen ja integrointi muiden joukkoon. Lastensuojelulaissa tukityö tyypitellään avohuolloksi, sijaishuolloksi ja jälkihuolloksi. (Mikkola 2004, 77.) Avohuollon tukitoimia ovat ohjaus, neuvonta, taloudellinen tuki, tukiperheen tai - henkilön järjestäminen lapselle, mahdollisesti puutteellisen asuntotilanteen korjaaminen sekä osallistuminen lapsen tai perheen elämään heidän omassa elinympäristössään. (Mikkola 2004, 77.) Sijaishuoltoa edeltää lapsen huostaanotto, joka rajaa vanhempien huoltajuutta ja siirtää vastuun lapsen arjesta sosiaalilautakunnalle. Sijaishuolto tarkoittaa lapsen hoidon järjestämistä kodin ulkopuolella siihen saakka kunnes huostaanoton edellytykset ovat voimassa tai kunnes lapsi täyttää 18 vuotta. (Mikkola 2004, 77.)

9 Huostaanoton lakatessa asiakas on oikeutettu jälkihuoltoon. Jälkihuolto alkaa nuoren palatessa perheeseen tai siirtyessä itsenäiseen asumiseen. Jos kotia ei ole, lastensuojelun jälkihuollon tehtävä on järjestää se osoittamalla asunto ja lisäksi tukea nuorta alkuavustuksella ja itsenäistymiseen tarkoitetulla säännöllisellä tuella. (Lastensuojeluasetus; 6c ; Mikkola 2004, 77 78.) Lastensuojelussa on useita erityissäännöksiä koskien kuntien, niiden toimintaelinten ja ammattihenkilöiden toimivaltaa. Lastensuojelulain 4 :n mukaan kunnan on huolehdittava lastensuojelun järjestämisestä laajuudeltaan ja sisällöltään kunnassa esiintyvän tarpeen vaatimalla tavalla ja lisäksi kunnan toimielinten on hyväksyttävä yleiset perusteet ja ohjeet lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi. (Narikka 2004, 31.) 2.2 Lastensuojelun sijais- ja laitoshuolto Lastensuojelulain 22 :n mukaan sijaishuollolla tarkoitetaan sosiaalilautakunnan huostaanottaman lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. Laitoshuoltosijoitus järjestetään lapselle, jonka hoitoa ja huolenpitoa ei voida järjestää hänen omassa kodissaan muita sosiaalipalveluja käyttäen. Laitoshuoltoa tarvitseva lapsi sijoitetaan lastenkotiin, nuorisokotiin tai koulukotiin, tai muuhun näihin rinnastettavissa olevaan lastensuojelulaitokseen. Laitoshuollossa noudatetaan lastensuojelun yleisiä periaatteita. (Virta 1994, 114; Helminen 1995, 44; Pösö 1995, 81 82.) Suurin osa lastensuojelulaitoksista tarjoaa tällä hetkellä kaikenikäisille lapsille ja nuorille mahdollisuuden pitkäaikaiseen hoitoon (Mikkola & Helminen 1994, 229 230). Laitoshoidossa hoitomuodot ja työkäytännöt pyritään harkitsemaan jokaisen kohdalla yksilöllisesti. Työ laitoksessa määritellään osittain lapsen/nuoren asianajoksi, jonka tavoitteena on lapsen/nuoren aseman parantaminen erilaisilla toimintamuodoilla. Pitkäaikaislaitoksessa keskeisenä toiminnan tavoitteena on hyvän elämän luominen nuorelle ajankohtaisessa tilanteessaan. Pitkällä tähtäimellä hänelle on pyrittävä tarjoamaan hyvät itsenäisen elämän hallintakeinot. (Virta 1994, 114 115.)

10 2.3 Laitoshuollon perustehtävä: hoito ja kasvatus Laitoshuollossa vastataan nuorten tarpeisiin erilaisilla perustehtävillä ja työmuodoilla. Hoito, kasvatus, perushoito ja arviointi ovat tyypillisimmät huollon osatekijät. Perushoito lastensuojelulaitoksessa on arkipäivän rutiineja, joiden lisäksi jokainen tarvitsee myös yksilöllistä, kehitystasoaan ja ikäänsä vastaavaa aikuisen huolenpitoa. Asiakasta tulisi kannustaa ottamaan vastuu omista valinnoistaan ja teoistaan jo mahdollisimman varhaisesta iästä lähtien. Tukea ja kannustusta on tarjottava, mutta asioita ei tulisi tehdä asiakkaan puolesta. (Kyrönseppä & Rautiainen 1993, 63 65.) Kotikasvatuksen korvaavalla kasvatuksella lastensuojelulaitoksessa tarkoitetaan nuoren iänmukaisen kasvun ja kehityksen tukemista. Hänelle on pyrittävä välittämään iänmukaisia arvoja, asenteita, tietoja, taitoja ja psyykkisiä valmiuksia. (Kyrönseppä & Rautiainen 1993, 64.) Lastensuojelulaitoksissa kasvaville lapsille tärkeässä asemassa ovat heidän asuinympäristönsä ihmiset ja heidän välinen vuorovaikutus. Eräs laitoshuollon haastava tehtävä on pyrkiä takaamaan pysyvät, hyvät ihmissuhteet. Tähän pyritään omahoitajajärjestelmällä. (Häkkinen 1999, 119.) Hoidolla tarkoitetaan itsenäisen kasvun ja kehityksen tukemista, toimintakyvyn ylläpitämistä ja nuoren sopeutumisen tukemista erilaisiin tiloihin ja tilanteisiin. Korjaavan hoidon, eli mahdollisten mielenterveydellisten- ja kehityshäiriöiden oireiden hoitamisen pääperiaatteena laitoshuollossa on nuoren omatoimisuuden lisääminen ja erityisesti omahoitajasuhteen merkityksellisyyden korostaminen. Nuoren kanssa muuta henkilökuntaa tiiviimmin toimiva, hänelle nimetty omahoitaja, kykenee tarjoamaan nuorelle yksilöllistä tukea ja ohjausta. Laitoksen työntekijöiden lisäksi asiakkaan hoitoon osallistuvat esimerkiksi nuoren asiaan perehtynyt lastensuojelun sosiaalityöntekijä ja psykologi. Laajan moniammatillisen asiantuntijajoukon muodostamalla verkostolla tulee pyrkiä löytämään sopivimmat asiakkaan yksilöllistä kehitystä edistävät toimintamuodot. (Kyrönseppä & Rautiainen 1993, 63 64.) Laadukkaan lastensuojelutyön edellytyksenä ovat riittävät tiedolliset, taidolliset ja määrälliset resurssit. Työskentelyn tulee olla suunnitelmallista ja tavoitteellista, lisäksi lastensuojelutyön kehittämiseksi työskentelyn dokumentointi, seuranta ja arviointi ovat tärkeitä osa-alueita. (Rousu & Holma 1999, 32 33.)

11 Jatkuvan ja säännöllisen arvioinnin avulla kyetään näkemään, mitkä asiat asiakkaan elämässä ovat hyvin ja missä hän tarvitsee enemmän tukea. Arvioinnin apuna käytetään esimerkiksi yksilöllistä hoito- ja kasvatussuunnitelmaa, jota tarkastetaan säännöllisesti. Näin voidaan asettaa kokonaisvaltaiselle huollolle yksilölliset tavoitteet ja menetelmät. Kokonaisuudessaan arvioinnilla tarkoitetaan asiakkaan fyysisen, sosiaalisen, pedagogisen ja psykologisen tilan kartoittamista. Asiakkaan tilanteesta pyritään neuvottelemaan eri alojen asiantuntijoiden kanssa välittömästi tarpeen vaatiessa. (Kyrönseppä & Rautiainen 1993, 65.) 2.4 Lastensuojelun jälkihuolto Sijaishuollon päämäärä on saattaa lapsi itsenäiseen elämään, omillaan toimeentulevaksi aikuiseksi, joka omaa vankan sosiaalisen verkoston ja joka osaa tarpeen vaatiessa hakea apua normaalin sosiaalityön tuen piiristä. Nuori tulee saattaa niin pitkälle itsenäisyyteen kunnes hänen elämänhallintataitonsa kantavat ja hänellä on vakiintunut lähiverkosto tukenaan. Yhteiskunnan toteuttaman lastensuojelun moraalisen vastuun lisäksi myös taloudellista säästöä syntyy, kun itsenäistymisvaihe taataan. On taloudellisesti kannattavampaa tukea nuorta jälkihuollon tukitoimin tehokkaasti muutaman vuoden ajan, mikäli vaihtoehtona on työ- ja muusta yhteiskunnallisesta elämästä syrjäytyneen aikuisen elinikäinen tukeminen. (Laaksonen 2004b, 10.) Ensisijaisena tavoitteena lastensuojelun jälkihuollollisissa toimissa on saada nuoret sitoutumaan oman tilanteensa kehittämiseen. Toisin sanoen pyritään siihen, että nuorilla on realistinen kuva tilanteestaan ja he ovat valmiita työskentelemään tilanteensa parantamiseksi. Pidemmällä tähtäimellä tarkoitus on saavuttaa mahdollisimman usean nuoren kohdalla tilanne, jossa he ovat riippumattomia jatkuvasta yhteiskunnallisesta taloudellisesta tuesta ja kokevat itsensä oman elämänsä subjekteiksi. (Särkelä 2001, 43-63.) Jälkihuolto kuuluu kiinteänä osana lastensuojeluun ja sijaishuoltoon. Jälkihuollon tarkoituksena on turvata aikaisemman huollon kantavuus ja varmistaa, ettei nuori ajaudu liian varhain lopetetun tuen vuoksi muun yhteiskunnallisen huolto- tai hoitojärjestelmän varaan. Jälkihuoltovelvoite liittyy huostassapidon lopettamiseen ja sijaishuollon päät-

12 tymiseen ja sitä on velvollisuus järjestää siihen saakka kun nuori täyttää 21 vuotta. Lastensuojelulain mukaan huostaanotto päättyy kun lapsi täyttää 18 vuotta tai solmii avioliiton, tällöin täysi-ikäinen nuori päättää itse haluaako hän jälkihuoltosopimuksen vai ei. Jälkihuoltovelvollisuuden syntyminen ja toteuttaminen edellyttää sitä, että huostassapidon päättymisen jälkeen on edelleen olemassa tuen tarve. (Mikkola & Helminen 1994, 236 238.) Jälkihuollollisen tuen tulee olla sosiaalista ja taloudellista. Nuoren opiskelukustannuksiin järjestetään riittävä taloudellinen tuki, jotta nuori selviää ilman opintolainaa. Nuoren sosiaalityöntekijän tulee toimia hänen yksilöllisenä neuvonantajanaan ja palveluohjaajana, joka tuntee nuoren tilanteen. Myös tukihenkilöitä on mahdollisuus järjestää ja usein lastensuojelulaitoksen omahoitaja tai asumisharjoitteluvastaava jatkaakin tässä toimessa, sillä laitoksille maksetaan suoritteena 0,2 hoitovuorokautta kultakin jälkihoitopäivältä. Kokoavasti; jälkihuolto on kaiken sen tuen ja avun järjestämistä, jota nuori tarvitsee pärjätäkseen lopulta itsenäisesti (Törrönen 1994, 37). Jälkihuollossa erityisen tärkeäksi koulutusuran tukemisen ohella nousee asunnon järjestäminen ja asunto-olojen parantaminen. Jokaisella lastensuojelutoimenpitein sijoitetulla nuorella on subjektiivinen oikeus jälkihuoltona osoitettuun asuntoon tai asumiseen liittyvien puutteiden poistamiseen. Jälkihuoltoon liittyvänä velvoitteena kunnan on myös vastattava nuoren taloudellisesta selviytymisestä. Tämä taloudellinen tuki ei ole sidottu toimeentulotukeen vaan taloudellisen avun tulee kussakin tilanteessa olla riittävää. (Mikkola & Helminen 1994, 236 238.) Lastensuojelun sosiaalityöntekijän rooli on ajallisesti ja tarveperustaisesti muuttuva. Sosiaalityöntekijän tulisi kantaa kokonaisvastuu nuoren jälkihuollosta, tarkoittaa se sitten käytännössä milloin mitäkin; joskus hänen tulee antaa enemmän tilaa muille viranomaisille ja toisinaan taas perehtyä nuoren auttamiseen ihan arkisissakin asioissa. Sosiaalityöntekijän kokonaisvastuuseen jälkihuollon toteutumisesta kuuluu muun muassa velvollisuus havainnollistaa nuorelle, mitä lakisääteisiin palveluihin liittyy ja tukea nuorta tämän valinnoissa. Nuoren perusturvasta on huolehdittava ja häntä tulee tukea hakemaan hänelle kuuluvia palveluja. Sosiaalityöntekijän tehtävä on myös laatia jälkihuoltosuunnitelma ja tarkistaa sitä riittävän usein nuoren ja hänen lähiverkostonsa kans-

13 sa sekä tiedostaa se seikka, ettei vastuuta nuoren asioista voi siirtää kenellekään muulle toimijalle, vaikka niitä olisikin nuoren ympärillä. (Laaksonen 2004b, 20 21.) Laaksonen (2004b, 21) mainitsee sosiaalityöntekijän tehtäviin ja vastuualueeseen kuuluvan sen, ymmärtämisen, että nuori olettaa työntekijän tuntevan hänen taustansa oli työntekijä kuinka uusi tahansa. Työntekijän pysyvyydellä on merkitystä nuorelle, mutta vaihtuvuuskaan ei välttämättä aina ole huono asia. Oleellista on, että tieto siirtyy seuraavalle sosiaalityöntekijälle ja nuorta valmistellaan ennen vaihtumista. Riittävä, tarpeellisen tiedon ylöskirjaaminen auttaa seuraavaa sosiaalityöntekijää paneutumaan nuoren tilanteeseen nopeasti ja antaa myös nuorelle tunteen, että hänen asiansa on hoidossa ja hänet otetaan vakavasti. Sosiaalityöntekijän tulee siis tiedostaa oma koordinoiva roolinsa, johon kuuluu kokonaisvastuu nuoren asioiden hoidosta, ja kyetä siirtämään tämä vastuu kustakin yksilöllisestä nuoresta myös seuraajalleen. (Em., 2004b, 21). Edelliseen kappaleeseen viitaten, Börjeson ja Håkansson (1990, 240) ovat tutkimustulostensa perusteella esittäneet väitteen, että sosiaalityössä hylätään asiakas jatkuvasti. Tämän johtopäätöksen he tekivät huomattuaan sosiaalityöntekijöiden vaihtuvan tiheään tahtiin. Tutkijat perustelevat tätä vaihtuvuutta sosiaalityöntekijöiden vähäisellä ammatillisella itsekunnioituksella. Heidän mukaansa sosiaalityöntekijät eivät pidä itseään asiakkailleen tärkeinä tai merkityksellisinä henkilöinä ja näin ollen he kehittävät itselleen ammatillisen identiteetin, joka sisältää vaihdettavuuden käsitteen. 2.5 Lastensuojelun eettisyys Lastensuojelutyö koetaan moninaisin tavoin ristiriitaiseksi ja ongelmalliseksi sekä yhteiskunnallisella että yksilöllisellä tasolla. Ongelmallisimmat kysymykset koskevat lapsen edun toteutumista pitkällä tähtäimellä ja asiakasperheiden henkilökohtaisiin asioihin puuttumisen oikeutusta. Tärkeä näkökulma on se, että lastensuojelutyön toimenpiteiden tulisi aina tuottaa myönteistä muutosta asiakkaan elämään. (Pölkki 2004, 270.) Lastensuojelulaitoksessa kasvaminen on herättänyt runsaasti keskustelua sosiaalitieteiden kentässä hyvinvoinnin näkökulmasta. Lastensuojelu nähdään erityisen ongelmallisena ja eettisesti haastavana työnä siksi, että työtä tekevät aikuiset omaavat paljon valtaa

14 suhteessa lapsiin. Useita tutkimuksia ja selvityksiä on tehty lastensuojelun asiakasperheiden sosioekonomisesta taustasta ja useimmiten tulokset viittaavat siihen, että asiakkaat leimautuvat jo lähtökohtaisesti huono-osaisiksi. Vaarana on se, että kasvatustyötä tekevät aikuiset automaattisesti omaksuvat niin sanotun modernin maailman käsityksen menneisyyden määräävästä voimasta, eli lasten tulevaisuutta ennustetaan niistä premisseistä, jotka vallitsivat jo ennen huostaanottoa. (Törrönen 1999, 12 14.) Törrönen (1999) kirjoittaa Barn-onin ja Goldsteinin tutkimuksista, joissa he tarkastelivat katulasten ja lastenkotilasten elämänkaarta toisesta näkökulmasta. Tutkimuksissaan he havaitsivat, että kyseiset lapset omasivat ikätasoonsa nähden useita sisäistä ja ulkoista elämänhallintaa tukevia erityispiirteitä. Oma-aloitteisuus ja henkinen vahvuus auttoivat heitä selviytymään elämän vastoinkäymisistä ja varhaiset elämänkokemukset vaikuttavat myös aikuisiässä koettuun tyytyväisyyteen omista saavutuksista. Törrönen viittaa myös Giddensin elämänpolitiikka käsitteeseen, jonka lähtökohtana on se, että yksilö on aktiivinen ja valintoja tekevä toimija, jolla on mahdollisuus uuteen alkuun lähes missä tahansa elämänsä vaiheessa ja elämäntilanteessa. (Törrönen 1999, 12 14.) 3 LAATU LASTENSUOJELUTYÖSSÄ 3.1 Laatuajattelun lähtökohdat lastensuojelussa Sosiaalialan laatuajattelu voimistui 1990-luvun alkupuolella laman myötä. Tällöin tuli ajankohtaiseksi pohtia kuinka vähenevillä resursseilla kyetään tarjoamaan laadukkaita palveluja. Vuonna 1995 on annettu ensimmäinen valtakunnallinen suositus sosiaalihuollon laadunhallintaan, jolloin laatuajattelu juurtui myös lastensuojeluun. Laadun arvioinnin ja kehittämisen on oltava jatkuvaa, sillä esimerkiksi lastensuojelupalvelujen on kyettävä vastaamaan sekä yhteiskunnan että asiakkaiden muuttuviin tilanteisiin.(laaksonen 2004a, 256.) Laatuajattelun peruslähtökohtana pidetään sitä, että palvelu vastaa asiakkaan tarpeita. Sijaishuollon kohdalla tärkein asiakas on lapsi tai nuori, joka on sijoitettu. Lainsäädäntö

15 määrittelee useita reunaehtoja sijaishuollolle liittyen esimerkiksi henkilöstön koulutukseen, huoltosuunnitelmaan ja lapsen etuun ja oikeuksiin. Lainsäädännön ulkopuolelle jää kuitenkin niinkin tärkeä osa-alue kuin käytännön työssä käytettävät menettelytavat. Menettelytavat, eli esimerkiksi asiakkaan kohtelu ja hoitomenetelmät riippuvat kunkin yksikön käytössä olevista työmetodeista ja työyhteisön rakenteista. Lisäksi menettelytapojen staattisuuteen tai kehittymiseen vaikuttavat sekä olemassa olevat resurssit, että työn seuranta ja arviointi. (Mikkola 1999, 8.) Laadun kehittäminen ei ole yksittäinen projekti tai edes sarja yksittäisiä projekteja vaan sen tulee kulkea jatkuvasti jokapäiväisen työskentelyn rinnalla. Hyvän laadun määritelmät riippuvat arvioitavasta toimintakentästä. Laaksosen (2004a) mukaan kaikelle laadukkaalle palvelutoiminnalle voidaan kuitenkin asettaa myös joitakin yhteisiä ominaiskriteerejä. Hänen mukaansa tällä hetkellä on ainakin kolme valtakunnallista kehityssuuntaa, jotka vaativat lastensuojelun laadun tarkastelua; palvelujen saatavuus, laadun arvioinnin järjestelmä ja laadun kattavuus. Palvelujen saatavuuden näkökulma, eli alueellisesti toteutuva tarjonnan ja kysynnän tasapaino ja palvelujen sisällöllinen vastaavuus suhteessa asiakkaiden tarpeisiin on ajankohtainen. Kunnat ostavat enenevästi palveluja kolmannelta sektorilta, muilta kunnilta, tai valtiolta, jolloin palvelujen kilpailuttaminen on tullut oleelliseksi. Kilpailuttamisen perusidea on vertailla eri palveluntarjoajien hintaa ja laatua suhteessa määritettyihin kriteereihin, josta päästäänkin toiseen mainittuun näkökulmaan, eli laadun arvioinnin järjestelmään. Jotta asiakkaan eli lapsen tai nuoren edun kannalta tärkeimmät kriteerit tulisivat huomioiduksi tässä kilpailuttamiseen liittyvässä vertailussa, tulisi hoidon laadunarviointimenetelmien olla yhdenmukaiset ja vakiintuneet. Siten laatuvaatimusten kattavuus tarkoittaa sitä, että niiden tulisi olla kaikilla palveluntarjoajilla samantasoiset. (Laaksonen 2004a, 256 257.) Sijaishuollon osalta laatuajattelu edellyttää koko lastensuojeluprosessin hahmottamista ja huomioimista kokonaisuutena. Sijaishuollon laadun voidaan katsoa alkavan avohuollon arviointiprosessista ja jälkihuollon laadun heti sijoituksen alettua. Koska sijaishuolto ei ole avo- tai jälkihuollosta irrallinen osa-alue tulisi laadun varmistamiseksi käyttää yhdenmukaisia dokumentointi- ja arviointimenetelmiä lastensuojeluprosessin kokonaisuuden eri vaiheissa. Mikäli asiakkaan hoidon ja kasvatuksen arviointi, sekä dokumentointi on ollut johdonmukaista ja säännöllistä koko sijoituksen ajan, on niiden avulla kartoitettavissa selkeästi ne tarpeet joihin tulisi vastata ennen nuoren itsenäistymistä.

16 (Mikkola 1999, 13, 24.) Toisin sanoen asiakkaan siirtyessä jälkihuollon piiriin ovat tiedossa ne haasteet ja tavoitteet, jotka tulisi jälkihuoltosuunnitelmassa asettaa. 3.2 Laadun arviointi ja kehittäminen Laadukkaan palvelutoiminnan ajatus on tuottaa sovituin työmenetelmin ja toimivan työyhteisön voimin yhdessä asetettujen tavoitteiden mukaisia tuloksia. Lastensuojelussa laadun kehittämisessä tärkeintä on asiakkaiden tyytyväisyys ja sen varmistaminen, että lapsen etu toteutuu. Asiakkaan lisäksi kehittämisestä hyötyvät myös työyhteisöt ja yksittäiset työntekijät, sillä työn selkiyttämisen ansiosta voimavaroja jää enemmän olennaiseen. Kehittämistyöskentelyssä keskeistä on jatkuva rakenteiden prosessien ja tulosten tutkiminen ja niiden arvioiminen eri näkökulmista. (Laaksonen 2004a, 257 258.) Lastensuojelun palvelujen odotetaan yhä enenevissä määrin perustuvan tutkittuun ja arvioituun tietoon. Kehittäminen voidaan Pölkin mukaan nähdä työelämän ohjaamisen ja vaikuttamisen välineenä. Työelämän käytäntöjä voidaan kehittää mm. työntekijöiden jatko- ja lisäkoulutuksilla, kehityshankkeilla, kehittämällä verkostoja ja moniammatillista yhteistyötä, organisoimalla toimintoja ja kohdentamalla voimavaroja uudelleen. (Pölkki 2004, 270, 273.) Oleellinen osa organisaation toiminnan johtamis- ja ohjausjärjestelmää on onnistumisen arviointi, joka sisältää toiminnan aikaansaannokset, vaikutukset, tulokset ja vaikuttavuuden. Näkökulmina onnistumisen arvioinnille ovat mm. organisaation toimivuus ja tehokkuus, yhteiskunnallinen vaikuttavuus, kustannusvaikuttavuus, asiakasvaikutukset, toiminnan tarkoituksenmukaisuus, prosessin onnistuneisuus sekä taloudellisuus ja tuottavuus. Vaikuttavuuden arvioinnissa puolestaan on keskeistä se, että toiminnalle on olemassa olevia tavoitteita. Tavoitteet asetetaan väestö- tai asiakasperusteisesti ja ne sisältävät oletuksen heidän tarpeistaan. Käsite tuotosvaikuttavuus ilmaisee sitä muutosta, jonka palvelun sisältämä toiminta aikaansaa asiakkaansa hyvinvoinnissa, suhteessa tavoitteisiin. Pölkin mukaan tuloksellisuus on kokoava yläkäsite jota kuvaa prosessien toimivuus, vaikuttavuus, asiakaspalvelun laatu, henkilöstön aikaansaannoskyky sekä tuloksellisuus ja taloudellisuus. (Pölkki 2004, 273.)

17 3.3 Sijaishuollon laatukriteerit Lastensuojelun Keskusliiton vuosina 2001 2003 toteuttaman Laituri-projektin tuottama laatukriteeristö on tuotettu lastensuojelun osa-alueiden prosessien hallitsemisen, arvioinnin ja kehittämisen mahdollistajaksi (lisätietoja projektista LSKL:n wwwsivustoilta). Laatukriteerit on tarkoitettu työvälineeksi, jonka avulla lastensuojelupalveluja toteuttavat yksiköt voivat kartoittaa ja kehittää palvelunsa laatua sekä kuvata laadunvarmistusmenetelmiään palvelun käyttäjille. Kriteereillä pyritään vaikuttamaan myös siihen, että sijaishuoltoyksiköiden laadunarviointi ulottuisi rakenteiden arvioinnin ohitse syvällisemmin koko hoitoprosessin sisältöön. (Laaksonen, 2004a, 260.) Tässä työssä tarkastelemme kriteeristöä lähinnä jälkihuollon osalta. Vaikka jälkihuolto toteutuu kunkin nuoren yksilöllisten tarpeiden mukaan, tietyt perusasiat tulee huomioida ja käydä läpi kaikkien kohdalla. Jälkihuoltoprosessi voidaan jakaa neljään osaalueeseen: suunnittelu, nuoren tukeminen, lähiverkoston tukeminen sekä päättäminen ja arviointi. Nämä kulkevat jälkihuollossa jatkuvasti rinnakkain ja vaikuttavat toisiinsa. (Laaksonen, 2004a, 261.) 3.3.1 Suunnittelu Jälkihuoltoprosessin kriteereissä mainitaan suunnittelun kohdalla tavoitteeksi Uuden elämänvaiheen kokonaisuuden hahmottaminen ja kirjaaminen suunnitelmaksi nuoren ja hänelle tärkeiden ihmisten kanssa (Sijaishuollon neuvottelukunnan julkaisuja 18, 2004, 29). Tähän tavoitteeseen tulee pyrkiä sijaishuoltopaikassa kartoittamalla kaikki nuoren kanssa työskentelevät henkilöt ja hänen tukijansa jälkihuollon aikana sekä kaikki tarjolla olevat palvelut. Jälkihuollosta on tehtävä kaikkien toimijoiden kesken selkeä vastuun- ja työnjako sekä siitä tulee laatia suunnitelma hyvissä ajoin ennen itsenäiseen asumiseen siirtymistä. Sijaishuoltopaikalla tulee olla kirjallinen suunnitelma siirtymävaiheen toteutuksesta ja siirtymävaiheen toteutuksesta. (Sijaishuollon neuvottelukunnan julkaisuja 18, 2004, 29.)

18 Laaksonen (2004b) mukaan erään tutkimuksen yhteydessä haastatellut työntekijät olivat sitä mieltä, että lastensuojelussa toimivien aikuisten tulisi sitoutua kokonaisvaltaiseen ja pitkäjänteiseen työskentelyyn, niin että he ymmärtäisivät aloittaa jälkihuollon suunnittelemisen jo aiemmin kuin nykyään pääsääntöisesti tehdään. Käytäntö on useimmiten sellainen, että jälkihuollon suunnittelu aloitetaan sijoituksen viimeisen vuoden aikana, eli itsenäistyvien nuorten kohdalla noin 17-vuotiaana. Lisäksi Laaksonen toteaa, että nuoren roolin oman tulevaisuutensa suunnittelussa on oltava keskeinen. Aktiivisen osallistumisensa ansiosta hän saa tietoa ja ymmärtää, että hänelle on tarjolla turvallinen paikka vielä laitoksesta lähdön jälkeenkin. Jälkihuoltoon liittyvää suunnittelua voidaan toteuttaa kolmella eri tasolla; huolto-, hoito- ja kasvatus- ja jälkihuoltosuunnitelmassa.(laaksonen 2004b, 15.) Huoltosuunnitelma on niin sanottu perusasiakirja, joka tehdään kaikissa lastensuojelutapauksissa, joissa kyse ei ole tilapäisestä neuvonnasta tai ohjauksesta. Huoltosuunnitelma on sosiaalitoimen vastuulla ja sen laadinnassa ovat mukana kaikki asianomaiset. Siihen kirjataan asiat, joihin pyritään vaikuttamaan, ne keinot, joiden avulla tavoitteisiin edetään ja arvioitu aika, jonka sisällä tavoitteet pyritään saavuttamaan. Suunnitelmaan kirjataan myös kuinka usein sitä tarkastetaan. Hoito- ja kasvatussuunnitelma koskee sijoitusaikaa ja se laaditaan yleensä konkretisoimaan huoltosuunnitelmassa esiintyviä asioita. Tämä suunnitelma on sijaishuoltoyksikön vastuulla. Sijoituksen aikana kuuluisi opetella suurin osa tiedoista ja taidoista, joita tarvitaan itsenäistävän jälkihuollon aikana, ja näiden opetteluun kannattaa kirjata johdonmukaiset ja konkreettiset tavoitteet. Viimeistään jälkihuoltosuunnitelmaa laadittaessa nuoren rooli nousee keskeisimmäksi. Parhaimmillaan nuori saa laadintatapahtumasta tukea itsetunnolleen kokemalla sen luottamuksen osoituksena; hänen mielipiteensä ja toiveensa ovat tärkeitä ja hänen itse asettamiaan tavoitteita lähdetään yhdessä tavoittelemaan. (Laaksonen, 2004b, 15 18.) Laaksosen mukaan suunnitelmista tulee valitettavan usein aikuisen näkökulmasta laadittuja ja nuoren rooli pyritään sovittamaan niihin kehyksiin, jotka aikuiset ovat hänelle määritelleet. Suunnittelutyöskentelyssä olisi oleellisen tärkeää, että aikuinen uskaltaa vastaanottaa nuoren omat toiveet ja tarpeet, auttaa häntä mahdollisuuksien hahmottami-

19 sessa ja tukee hänen omaa toimintaansa, mutta jättää päätösten teon nuorelle itselleen. (Laaksonen, 2004b, 29.) 3.3.2 Psykososiaalinen tuki Psykososiaalisen tukemisen tavoite määritellään kriteeristössä seuraavasti: Rohkaista ja tukea nuorta sitoutumaan omaan suunnitelmaansa, ja toimimaan sen mukaisesti. (Sijaishuollon neuvottelukunnan julkaisuja 18, 2004, 30.) Tähän on pyrittävä varaamalla aikaa ja etsimällä keinot nuoren motivointiin ja psykososiaaliseen tukemiseen. Sijaishuoltopaikan velvollisuus on myös auttaa nuorta löytämään sopiva asumismuoto jälkihuollon ajaksi ja sen jälkeen. Nuorta tulee tukea urasuunnittelussa, opiskelu- tai työpaikan löytämisessä ja niissä selviytymisessä, sekä harrastusten jatkamisessa tai uusiin kiinnittymisessä. Lisäksi nuoren taloudellinen avustaminen tulee taata ja tarvittaessa sijaishuoltopaikan on tässä avustettava.(sijaishuollon neuvottelukunnan julkaisuja 18, 2004, 30.) Itsenäisyyteen kasvaminen ja siihen valmistaminen on pitkän aikavälin toimintakokonaisuus, josta suurin osa toteutuu sijaishuollon aikana (Laaksonen, 2004b, 25). Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitean (ESOK:n) vuoden 2000 periaatepäätös lasten oikeuksista korostaa sijaishuoltolaitosten kodinomaisuutta ja identifioitumista. Identifioitumisen tarkoitus on muodostaa selkeästi muista erottuva lähiyhteisö, oma perhe, johon asukas voi kokea kiinnittyneensä. Useilla kodin ulkopuolella kasvavilla lapsilla ja nuorilla menetyksen kokemukset ovat olleet suuria, joten heillä on erityisen suuri tarve yksilölliseen huomioon ja luottamukselliseen aikuissuhteeseen.(mikkola, 2004, 73.) Ihmisen käsitys itsestään, eli minäkäsitys, muodostuu yksilöllisten vuorovaikutuskokemusten myötä. Minän kehittyminen on riippuvainen sosiaalisesta palautteesta ja muiden ihmisten suhtautumisesta itseä kohtaan. Onnistumisen ja epäonnistumisen kokemukset sosiaalisissa tilanteissa vaikuttavat minäkäsitykseen ja siis yksilön käsitykseen omasta pärjäävyydestään. Persoonallisuuden perusrakenteisiin vaikuttavat kokemukset liittyvät varhaislapsuuteen ja lapsuuteen, mutta kokemukset läpi elämän, vaikuttavat sen kehit-

20 tymiseen. Ihminen, jolle ei ole lapsena syntynyt perusturvallisuudentunnetta, ei ole oppinut luottamaan muihin ihmisiin tai itseensä merkityksellisenä ja asioihinsa vaikuttavana yksilönä. Hän ei helposti luota toisiin ihmisiin, eikä omaan toimintakykyynsä, mutta luottamusta voidaan kuitenkin tukea ja kehittää kannustamisella, myönteisellä palautteella ja tarjoamalla mahdollisuuksia korjaaviin onnistumisen kokemuksiin. Henkilökohtaisten elämänkokemusten positiivisuus tai negatiivisuus heijastuu suoraan yksilön toimintavalmiuksiin. (Ojanen 1996, 23 26; Hautamäki 2002, 25 32; Punamäki 2002, 174 197; Emde & Robinson 2002, 272 278.) Lastensuojelulaitoksen työntekijöiden tulisi kyetä eläytymään nuoren elämäntilanteisiin, tutustua nuorelle tärkeisiin asioihin ja mahdollisuuksien mukaan myös lähipiirin ihmisiin, unohtamatta kuitenkaan aikuisen kasvattajan rooliaan. Kun työntekijä tuntee nuoren elämänpiirin, hän kykenee eläytymään tämän arvostuksiin ja ajatusmaailmaan. Tämä lisää yhteisymmärrystä ja luottamusta asiakassuhteessa, ja nuori kokee tulevansa ymmärretyksi. Kun suhde on hyvä, aikuinen kykenee vaikuttamaan nuoren elämismaailmaan. Jo pelkkä aikuisen aito läsnäolo ja rupattelu ovat itsessään kasvatuksellisia. Keskustelujen ja arkipäiväisten toimintojen ohessa nuori saa myös aikuisen mallin, johon hän voi halutessaan osin samastua. (Kyrönseppä & Rautiainen 1993, 64.) Itsenäistymiseen kuuluu irtautuminen ohjaavista ja kasvattavista aikuisista. Tämä irtautuminen ei kuitenkaan onnistu ilman turvallisuuden tunnetta. Lastensuojelun sijaishuollon laitoksessa kasvaneelle nuorelle on saattanut muodostua hyvin tiivis suhde omahoitajaansa, ja joillekin se saattaa olla jopa kaikista merkityksellisin aikuissuhde. Tästä syystä olisi tärkeä, että vaikka nuori ei itse pitäisi yhteyttä laitokseen sieltä pois muutettuaan, omahoitaja järjestäisi mahdollisuuksia aina silloin tällöin kysellä nuoren kuulumisia. Myös työntekijän kannalta siirtymävaiheen (laitoksesta omaan asuntoon) onnistuminen on tärkeää; omahoitajalla on oltava mahdollisuus saattaa nuori seuraavaan vaiheeseen. Vastaavasti myös vastaanottavalla työntekijällä jälkihuollon piirissä on oltava oikeus tutustua nuoreen kunnolla jo yhteistyön alkuvaiheessa. (Laaksonen 2004b, 11.) Jälkihuollon piirissä olevat itsenäisesti asuvat nuoret kaipaavat aikuisen tukea ensisijaisesti arkisissa asioissa ja he toivovat aikuisen seuraa myös juttelemiseen. Keskustelujen kautta nuori kokee, että hän on tärkeä jollekin ja hänestä ollaan kiinnostuneita. Mer-

21 kityksellistä on se, että keskustelussa välittyy tunne, että nuori on todellisena aikuisen mielessä, että aikuinen tuntee nuoren elämänkokonaisuuden. (Laaksonen, 2004b, 27.) 3.3.3 Nuoren verkoston tukeminen Tavoitteena on: Nuoren tärkeiden ihmissuhteiden verkoston vahvistaminen niin, että se sitoutuu ja pystyy tukemaan nuorta jälkihuollon aikana ja loputtua. kanssa niin, että se pystyy tukemaan nuorta jälkihuollon aikana ja sen päätyttyä. (Sijaishuollon neuvottelukunnan julkaisuja 18, 2004, 31). Tähän pyritään verkoston kartoituksella; sijaishuoltopaikka keskustelee säännöllisesti nuoren kansa pysyäkseen ajan tasalla, siitä ketkä ovat nuorelle läheisiä ihmisiä. Nuoren kanssa tulisi määrittää keinot, miten yhteydenpito läheisiin järjestetään ja kuinka myös näitä tärkeitä ihmisiä tuetaan. (Sijaishuollon neuvottelukunnan julkaisuja 18, 2004, 31.) Nuori tarvitsee tukea ja kannustusta saavuttaakseen itsensä tai muiden asettamat kehityshaasteet. Itsensä löytämiseksi häntä voi auttaa havaitsemaan omia vahvoja puoliaan ja kannustaa vahvistamaan ja hyödyntämään niitä. Perhe, aikuiset ja vertaisryhmät ovat tässä tehtävässä oleellisen tärkeässä asemassa. Mikäli nuorella ei ole lähipiirissään välittäviä, kannustavia ja läsnä olevia aikuisia joihin hän haluaa samaistua, hän etsii arvomaailmaansa muualta. Tällöin etenkin vertaisryhmät vaikuttavat suuresti siihen millaisia arvoja ja näkemyksiä nuori sisäistää ja millaisia valintoja hän elämässään tekee. (Aaltonen ym. 1999, 14 24.) Omat kasvattajat toimivat nuoren luonnollisena esikuvana ja etenkin samaa sukupuolta olevaan kasvattajaan samaistutaan helposti. Nuori rakentaa minuuttaan kasvattajiensa olemassaolon, suositusten ja vaatimusten, sekä kieltojen ja hylkäämisten kautta. Kasvattajien asettamat rajoitukset ja vapaudet muokkaavat maailmankuvaa, eli se kehittyy jatkuvassa reflektiossa suhteessa kasvattajiin. Kasvattajien ei pidä pyrkiä olemaan täydellisiä esikuvia, vaan myös omien vajavaisuuksien ja heikkouksien tunnustaminen on tärkeää. Nuoren on hyvä havaita että kaikilla ihmisillä on omat vahvuudet ja heikkoudet. Tällöin hänen ei tarvitse vaatia itseltäänkään liikaa vaan hän voi hyväksyä itsensä ja muut sellaisenaan. (Siltala 1972, 40 42, 63 67.)

22 Valitettavan usean lastensuojelun asiakasnuoren kohdalle on kasvuhistoriansa aikana tapahtunut monia työntekijävaihdoksia, jolloin hänen lähikontakteistaan saattaa puuttua kokonaan hänen luotettavaksi kokemansa aikuinen. Itsenäistyessään tällaisen aikuisen rooli nuoren elämässä kuitenkin olisi todella tärkeä. Jokaisella ihmisellä tulisi olla lupa pyytää apua myös arjen pieniin vastoinkäymisiin. Erityisesti lastensuojelun asiakasnuorten kohdalla vielä varsinaisen itsenäiseen asumiseen liittyvän siirtymäkauden jälkeenkin, sillä heidän kohdallaan syrjäytymisvaara on todettu tavallista suuremmaksi. Lastensuojelun sijaishuollon ja jälkihuollon työntekijöiden keskeisiin tehtäviin kuuluukin asiakkaan luonnollisen tukiverkoston sitouttaminen ja tukeminen, tai tarvittaessa riittävän verkoston luominen. (Laaksonen 2004b, 11.) Verkoston määritelmässä keskeistä on kytkeytyneisyys. Verkostotyön menetelmissä puolestaan yleisenä piirteenä voidaan pitää yhdistelyä ja tavoitteena etsiä ja yhdistää sosiaalisen verkoston voimavarat. Lastensuojelutyössä keskeistä on näiden määritteiden mukaan siis muodostaa sellaiset lapsen tai nuoren asiaan kytkeytyneiden läheisten ja työntekijöiden väliset yhteydet joilla aikaansaadaan mahdollisimman hyviä voimavarojen yhdistelmiä. (Arnkil 2004, 214) Arnkiliä mukaillen verkostotyön keskeinen lähtökohta lastensuojelutyössä on yksinkertaisesti se, että esittää itselleen kysymykset; keitä muita tilanteeseen liittyy ja ketkä mahtavat olla tämän asiakkaan kannalta hänelle tärkeimmät ihmiset, joilta hän saa tai toivoisi saavansa tukea. Kysyttäessä lisäksi asiakkaalta, kenet hän kokee tärkeinä tuen antajina ja millaista tukea he näiltä tukijoilta saavat, lähestytään jo aktiivista verkostotyötä. Näiden näkökulmien ohelle voidaan tuoda vielä kyseiseen asiaan kytkeytyneiden muiden työntekijöiden näkemys verkostosta ja sen tarjoamista voimavaroista, jolloin verkostoa kyetään tarkastelemaan useista eri keskipisteistä. (Arnkil 2004, 217 218) Verkostojen kartoittamiseen on luotu erilaisia välineitä, joista lastensuojelun piirissä tunnetuimpia on kaiketi verkostokarttojen piirtäminen asiakkaiden kanssa. Verkostokartan piirtäminen ja sen aikaiset keskustelut asiakkaan kanssa tarjoavat työntekijälle tarpeellista tietoa siitä keitä asiakas itse mieltää kuuluvan lähipiiriinsä ja kuinka hän kokee suhteensa lähipiiriinsä. Verkostokarttojen piirtäminen ei ole yleisesti välttämätöntä verkostotyömuodoissa, mutta tietyssä käytössä se voi olla erittäin hyödyllinen. Esimerkiksi

23 lastensuojelun asiakasnuori saattaa hyötyä karttojen laadinnasta jo siksi, että niiden kautta hänen on mahdollista, ehkä jopa ensikertaa elämässään, konkreettisesti hahmottaa olevansa itse osa jotakin laajempaa verkostoa. (Arnkil 2004, 218) Eräs verkostotyön menetelmä, jota voi erityisen hyvin soveltaa läheisverkoston aktivointiin nuoren tukemisessa, on läheisneuvonpito. Läheisneuvonpidon aikana nuoren lähipiirille mahdollistetaan asioiden yhteinen selvittely sekä päätöstenteko ja vastuunottaminen. Neuvonpidon aikana käydyt päätökset ja sopimukset voidaan kirjata ja niiden pohjalta laatia suunnitelmia, joiden toteuttamisessa osallistujat tulevat olemaan aktiivisessa roolissa. Läheisneuvonpitoprosessiin kuuluu yleensä yksi tai useampi seurantakokous, jonka aikana suunnitelmien toteutumista arvioidaan. Päävastuu läheisneuvonpitoprosessin käynnistämisessä on yleensä sosiaalityöntekijällä ja se vaatii koulutettuja koollekutsujia. (Arnkil 2004, 236.) 3.4 Yhteistyöllä laadun kehittämiseen Viime vuosikymmenten keskeiset ilmiöt yhteiskunnan eri alueilla ovat verkostoituminen ja yhteistyö. Lastensuojelussa nuorten kanssa tehtävä työ on melkein aina verkostotyötä. Asiakkailla on henkilökohtaiset verkostot sekä viranomaisten ja muiden ammattilaisten kanssa. Koska nuoren tilanne ei näyttäydy kaikilla verkoston jäsenille samanlaisena, toisten näkökulmista on hyötyä työskenneltäessä nuoren parhaaksi. (Arnkil 2004, 214.) Verkostuminen on ennakoivaa ja rakenteilla olevaa yhteistyötä. Verkostotyö on toimijoiden aktiivista toimintaa ja työskentelyä yhteisen aiheen parissa, jolloin toimijoiden vuorovaikutusta voidaan kuvata prosessina. Yhteistyöstä puhutaan paljon ja sitä pidetään monesti aivan itsestään selvänä asiana. Työntekijöiden olisi tärkeätä pohtia enemmän yhteistyön sisältöä. Yhteistyö on väline, jonka avulla voimavaroja voidaan tehokkaasti hyödyntää, parantaa palveluiden ja toiminnan laatua sekä välttää päällekkäisyyksiä. Yhteistyöllä voidaan hakea ratkaisua haasteisiin ja ongelmiin, joihin omat voimavarat eivät riitä. (Häkkinen 2003, 307 308, 313.)

24 Pelkkä työntekijöiden välinen vuorovaikutus ei synnytä hyvää ja toimivaa yhteistyötä, jossa painopisteenä on toiminnan sisältö, tavoitteet ja toteutuminen. Yhteistyön tulee olla suunnitelmallista, yhteiseen tavoitteeseen tähtäävää, toisen asiantuntijuutta arvostavaa työskentelyä, jonka pelisäännöistä ja vastuista tulee selkeästi sopia etukäteen. Yhteistyöllä tulee olla selkeä rakenne: ketkä yhteistyö tiimiin kuuluvat ja miten usein se kokoontuu. Todellisessa yhteistyössä jokainen työntekijä on vastuussa omasta osuudestaan, haluaa onnistua omassa tehtävässään ja kykenee sitoutumaan siihen innostuneesti. Yhteistyössä tulee ottaa huomioon toisten mielipiteet ja niille pitää olla tilaa. (Miettinen, Miettinen, Nousiainen & Kuokkanen 2000, 68.) Yhteistyön suunnittelemattomuus tai siihen pakottaminen voi helposti johtaa turhauttavaan ja tuloksettomaan asioitten pyörittelyyn sekä ajan haaskaamiseen. Hyvin suunniteltu ja harkiten käytetty yhteistyö tyydyttää kaikkia osapuolia. Yhteistyö vaatii osallistujiltaan toisen työn ja näkökulman tuntemista ja arvostamista, vastuunjakoa sekä kykyä tehdä kompromisseja. Yhteistyössä keskeistä ovat yhteiset intressit ja näkemykset tulevasta sekä yhteiset tavoitteet ja tahto niiden toteuttamiseen. Yhteistyö rakentuu yhteisten etujen pohjalle. Ne voivat hahmottua toisten tuntemiselle sekä organisaatioiden toiminnan tuntemiselle. Yhteistyössä keskeisessä asemassa ovat yhteiset keskustelut, näin voidaan löytää kehittämisen ja kehittymisen mahdollisuudet. (Häkkinen 2003, 313 314.) Pitkäjänteisen yhteistyön perusteita ovat yhteinen visio, tavoitteet ja luottamus. Yhteistyö voidaan jakaa kolmeen eri vaiheeseen: kohteliaisuusvaiheeseen, yhteisiin hankkeisiin ja toimintoihin perustuvaan yhteistyöhön sekä strategiseen vaiheeseen. Kohteliaisuusvaiheessa oleva yhteistyö näyttäytyy lähinnä puheen tasolla, jossa korostetaan yhteistyön merkitystä, vaikka käytännön tasolla yhteistyötä ei juuri ole. Seuraavassa vaiheessa yhteistyö näyttäytyy yksittäisenä toimintana tai hankkeena. Tällaisella toiminnalla on sekä etuja että haittoja. Etuina voidaan pitää sitä, että konkreettinen tekeminen hahmottuu helposti henkilöille ja yhteistyöllä voidaan saada nopeitakin tuloksia aikaan. Haittapuolena on kokonaisvaltaisen työotteen puute, jolloin osa tärkeistä osa-alueista voi jäädä yhteistyön ulkopuolelle. (Häkkinen 2003, 314 315.)