Tilintarkastajan raportti raha-automaattiavustusten käytöstä

Samankaltaiset tiedostot
Tilintarkastajan raportti tehdyistä havainnoista

Tilintarkastajan tarkastusraportin ohjeistus

Tilintarkastajien raporttia käytetään Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) päätöksenteossa olennaisena tausta-aineistona.

Yleisavustusta saavat järjestöt eivät voi kohdistaa edellisessä kappaleessa mainittuja yleiskuluja Ak- ja C-avustusten kuluiksi.

Valtioneuvoston asetus

Yleiskulujen kohdentamisen periaatteet ja soveltamisohje

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen

Kohdennettuun toiminta-avustukseen liittyvät yleisehdot ja rajoitukset

Erikoistilanteita, jotka huomioidaan varallisuusharkinnassa, voivat olla esimerkiksi seuraavat:

AVUSTETUN TOIMINNAN PERIAATTEITA JA KRITEEREJÄ. Varallisuuskriteerit

Valtionavustus saadaan käyttää ainoastaan valtionavustuspäätöksen mukaiseen tarkoitukseen (valtionavustuslain 13.1 ).

HTM-TUTKINTO

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen

Yleisavustukseen liittyvät yleisehdot ja rajoitukset

Avustustoiminta. RAY:n tarkennetut

Yleisavustukseen liittyvät yleisehdot ja rajoitukset

Yleisavustuksen ehdot ja rajoitukset

Neuvontatilaisuus yleisavustusta saaville järjestöille. Avustusosasto, Seemer, Pietiläinen, Tervonen

tilintarkastus.fi KUSTANNUSSEURANTA RAY:N AVUSTUSTA SAAVILLE

STEA-/RAY-avustukset esitetään tilinpäätöksessä niiden käyttötarkoituksen mukaan seuraavasti:

YLEISAVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3706) TÄYTTÖOHJE

RAY:N INVESTOINTIAVUSTUSTEN PERIAATTEET

Käynnissä olevan projektiavustuksen hakemiseen tarkoitetun toimintaselostelomakkeen (RAY3707) täyttöohje. Sisällys

Muutokset yritysten rahoituksen kustannusmallissa ja tarkastusraporttipohjassa ja DM

VALTIONEUVOSTON ASETUS VALTIONAVUSTUKSISTA YLEISHYÖDYLLISILLE YHTEISÖILLE JA SÄÄTIÖILLE TERVEYDEN JA SOSIAALISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN

Erityisavustukseen liittyvät ehdot ja rajoitukset

MYÖNNETYT AVUSTUKSET VUONNA 2014 Myönnetty Maks% AK3 Uskontojen uhrien vertaistuki- ja tiedotustoimintaan ( % 2014)

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille

Laki raha-automaatti- avustuksista (1056/2001)

Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Avustusten maksaminen RAY:n verkkoasioinnissa

Messuavustukset Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus , Opetushallitus

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta

RAY:N AVUSTUSTOIMINTA RAHAPELIYHTEISÖJEN YHDISTYMISEN JÄLKEEN RAY:N TILANNEKATSAUS KESÄKUU 2016

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

Valtionavustusten käytön valvonta

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A

YLEISAVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3706) TÄYTTÖOHJE

Tervetuloa! RAY/Avustusosasto, Vaikuttavaa2014! 1

VUODEN 2015 HTM-TUTKINNON ARVOSTELUPERUSTEET

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0

Hankeavustukset (C) maksetaan pääsääntöisesti maksusuunnitelman mukaan.

Imetyksen Tuki ry TILINPÄÄTÖS Säilytettävä vähintään asti.

Valtionavustuksen saajan on noudatettava avustettavassa toiminnassa valtionavustuspäätöksessä mainittuja ehtoja ja rajoituksia

KÄYNNISSÄ OLEVAN KOHDENNETUN TOIMINTA-AVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3703A) TÄYTTÖOHJE

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Avustustoiminta INVESTOINTIAVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET

TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki

Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? vs

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna

Avustushakemus - verkkoasioinnissa täytettävän hakemuksen täyttöohje

hyväksymä HTM-tilintarkastaja tai julkishallinnon ja - talouden tilintarkastuslautakunnan hyväksymä JHTT -tilintarkastaja. Tilintarkastusyhteisön

Yhteenveto tilinpäätöksen tilintarkastuksesta

Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta. Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari

UUDEN KOHDENNETUN TOIMINTA-AVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3703) TÄYTTÖOHJE

VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ , ,44

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU

Avustustoiminta AVUSTUSTEN KÄYTTÖ- JA RAPORTOINTIOPAS

Käynnissä olevan projektiavustuksen hakemiseen tarkoitetun toimintaselostelomakkeen (RAY3707) täyttöohje. Sisällys

Miten tilitän Tekesille ostot konsernin sisältä ja intressiyhtiöltä?

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN

KÄYNNISSÄ OLEVAN KOHDENNETUN TOIMINTA-AVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3703A) TÄYTTÖOHJE

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus

Myönnetyt avustukset ja ohjeellinen avustussuunnitelma

Tot 2016 Ta 2017 Muutos Ta+m 2017 Tot 2017 Erotus Toteuma- (ta-käytt)%

TeamFinland Explorer-rahoitus Hyväksyttävät kustannukset ja projektiseuranta

Valtionavustusten taloudenhoito

Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA

LIIKEKUMPPANUUSTUEN TARKASTUSOHJE JA TARKASTUSRAPORTIN MALLI

Tilinpäätös

TOIMINTASELOSTELOMAKE (RAY3703A), JOLLA HAETAAN JATKOAVUSTUSTA KOHDENNETULLE TOIMINTA-AVUSTUKSELLE (Ak)

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

Erityisavustus - Kansallinen vastinraha EU:n Luova Eurooppa -ohjelmassa (Kulttuurin alaohjelma) menestyneille suomalaistoimijoille 2018

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet

LAADUNVALVONTAJÄRJESTELMÄ- JA TOIMEKSIANTOLOMAKE

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

Pohjanmaan Partiolaiset ry

Yleisavustuksen ehdot ja rajaukset

KOHDENNETUN TOIMINTA-AVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3703) TÄYTTÖOHJE

Konsernituloslaskelma

Sastamalan kaupunki INTIME/Talouden Suunnittelu

TE 1. Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry TASEKIRJA Joensuu. Rantakatu 20. Kotipaikka: Joensuu. Y-tunnus:

Investointiavustukseen liittyvät yleisehdot ja rajoitukset

VALTIONEUVOSTON ASETUS VALTIONAVUSTUKSISTA YLEISHYÖDYLLISILLE YHTEISÖILLE JA SÄÄTIÖILLE TERVEYDEN JA SOSIAALISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN

Demoyritys Oy TASEKIRJA

UUDEN KOHDENNETUN TOIMINTA-AVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3703) TÄYTTÖOHJE

Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille Askola Toimintavuosi Puh. (019) /vaihde

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus

Tietoisku maksatushakemuksista

TOIMINNANTARKASTUS. Toiminnantarkastus vs. tilintarkastus

Yleisavustuksen yleisehdot ja rajoitukset

Erityisavustuksen ehdot ja rajoitukset

Transkriptio:

Tilintarkastajan raportti raha-automaattiavustusten käytöstä Olemme suorittaneet alla luetellut toimenpiteet, jotka koskevat (järjestön nimi) myönnettyjä ja selvitysvuonna suoriteperusteisesti käytettyjä raha-automaattiavustuksia sekä avustuksen saajan niistä laatimia vuosiselvityksiä liitteineen. Tämä raportti koskee seuraavaa avustuskohdetta/seuraavia avustuskohteita: (yksilöi kohde tai kohteet) Avustuksen saaja vastaa vuosiselvitysten laatimisesta lain rahaautomaattiavustuksista (1056/2001, avustuslaki) ja RAY:n antamien ohjeiden mukaisesti. Tämän lisäksi avustuksen saajan hallitus vastaa siitä, että raha-automaattiavustukset on käytetty avustuslain ja avustuspäätöksen mukaisesti ja kulut on kirjattu aiheuttamisperiaatteen mukaisesti avustuskohteille. Olemme suorittaneet toimeksiannon Kansainvälisen liitännäispalvelustandardin ISRS 4400 Toimeksiannot taloudelliseen informaatioon kohdistuvien erikseen sovittujen toimenpiteiden suorittamisesta mukaisesti ottaen huomioon RAY:n julkaiseman ohjeen "tilintarkastajan tarkastusraportin täyttämisestä" 1. Koska alla mainitut toimenpiteet eivät muodosta tilintarkastusstandardien mukaista tilintarkastusta, eivätkä yleisluonteista tarkastusta koskevien standardien mukaista yleisluonteista tarkastusta, emme ilmaise edellä mainittujen standardien mukaista varmuutta. Jos olisimme suorittaneet lisätoimenpiteitä taikka tilintarkastusstandardien mukaisen tilintarkastuksen tai yleisluonteista tarkastusta koskevien standardien mukaisen tarkastuksen, tietoomme olisi saattanut tulla muita seikkoja, joista olisimme raportoineet teille. Seuraavat erikseen sovitut toimenpiteet on suoritettu yksinomaan siksi, että RAY voisi niiden perusteella arvioida avustusten käytön asianmukaisuutta. 1. Saimme käyttöömme avustuksen saajan laatimat raportoinnin kohteena olevat avustusten hanke- ja toimintokohtaiset kirjanpidot selvitysvuodelta, ja haastattelimme [nimeä henkilö ja asema] selvittääksemme onko avustuksen saajan kirjanpito järjestetty siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta luotettavasti seurata. 1 Ohje tilintarkastajan raportista koskien raha-automaattiavustusten käyttöä. Ohje on saatavissa RAY:n verkkosivuilta.

Avustuksen saajan hanke- ja toimintokohtainen kirjanpito on toteutettu seuraavasti: [kuvaa, miten kirjanpito on toteutettu ja kommentoi erityisesti kirjanpidon toteutukseen sekä jäljitettävyysketjun aukottomuuteen liittyviä seikkoja] 2. Saimme käyttöömme avustuksen saajan työajankäytön hallintaa koskevan dokumentaation selvittääksemme 2, onko avustuksen saajan työajankäytön hallinta järjestetty siten, että eri toiminnoille ja hankkeille työskentelevien henkilöiden työpanoksen jakautuminen eri kohteille voidaan luotettavasti todeta. [kuvaa, miten työajankäytön hallinta on toteutettu ja kommentoi erityisesti työajankäytön hallinnan toteutukseen liittyviä seikkoja] 2 Tähän otetaan kantaa, mikäli avustetussa toiminnossa tai hankkeessa on työskennellyt henkilöitä, joiden työaikaa on kohdistettu myös muulle kuin avustetulle toiminnolle tai hankkeelle.

3. Vertasimme vuosiselvityslomakkeissa raportoituja lukuja avustuksen saajan toiminto- ja hankekohtaiseen kirjanpitoon selvittääksemme perustuvatko vuosiselvityslomakkeissa esitetyt toimintojen tai hankkeiden tuotot ja kulut kirjanpitoon kirjattuihin tuottoihin ja kuluihin. täsmäävätkö vuosiselvityslomakkeissa esitetyt siirtyvät avustukset avustuksen saajan taseeseen merkittyihin siirtyviin avustuksiin. Lisäksi haastattelimme [nimeä henkilö ja asema] selvittääksemme, onko edellä mainittujen hankkeiden ja toimintojen kustannuspaikoille kohdennettu niistä saadut tuotot ja muut vastaavaan tarkoitukseen myönnetyt julkiset avustukset (avustuslaki 11-14 ). 4. Suoritimme toiminto- ja hankekohtaisten kirjanpitojen osalta seuraavat toimenpiteet: vertasimme kirjanpitoon kirjattuja kuukausi- tai tuntipalkkoja työsopimuksiin/palkkatietoihin ja varmistimme, että vähintään 15 % kunkin toiminnon tai hankkeen palkoista on kohdistettu voimassa olevien palkkatietojen ja toteutuneen työajankäytön hallinnan mukaisesti. laskimme eläkekulujen osuuden kirjanpitoon kirjatuista palkoista. laskimme muiden toiminnolle tai hankkeelle kohdistettujen henkilösivukulujen osuuden kirjanpitoon kirjatuista palkoista.

5. Suoritimme toiminto- ja hankekohtaisten kirjanpitojen osalta alla mainitut toimenpiteet, jotka kattoivat vähintään 15 % kunkin hankkeen tai toiminnon kirjanpitoon kirjatuista muista kuluista kuin palkoista ja toimitilakuluista. Selvitimme valittujen kulujen osalta ovatko hankkeiden ja toimintojen kulut avustuksen käyttöaikana suoriteperusteisesti syntyneitä (avustuslaki 16 ) ovatko hankkeiden ja toimintojen kustannukset avustuksen saajan ohjeistuksen (esim. taloussäännön) mukaisesti hyväksyttyjä. sitä, että toiminnon ja hankkeen kuluiksi ei ole kirjattu poistoja, laskennallisia vuokra-arvoja, lainojen lyhennyksiä tai rahoituskuluja (avustuslaki 11 ). Investointiavustusten osalta voidaan hyväksyä tietyin edellytyksin rahoituskuluja (avustuslaki 14 ). Lisäksi selvitimme vuosiselvityksessä eriteltyjen ulkopuolelta tehtyjen tavara- ja palveluhankintojen osalta ovatko kaikki tilikauden aikana tehdyt rinnakkaisorganisaatio 3 hankinnat katteettomia (haastattelemalla) ovatko kaikki tilikauden aikana tehdyt yli 7 500 euron hankinnat olleet avustushakemuksen mukaisia. 4 3 Rinnakkaisorganisaatioilla tarkoitetaan avustuksen saajan konserniin kirjanpitolain (1339/1997) 1 luvun 5.1 :n ja saman luvun 6 :n mukaan määräysvaltaan kuuluvia yhteisöjä riippumatta siitä, onko avustuksen saaja velvoitettu laatimaan konsernitilinpäätöksen. Tähän kuuluvat myös ns. konserniin kuulumattomat säätiöt, jos ne ovat osa järjestön toimintaa ja niistä on tehty hankintoja. 4 Avustushakemuksessa on erillinen kohta, jossa tulee perustella hankinnat ja ulkopuolelta ostettavat palvelut.

6. Haastattelimme [nimeä henkilö ja asema] selvittääksemme yleisavustuksen saajan osalta, ovatko kaikki yleiskulut katettu yleisavustuksella, ja muiden kuin yleisavustuksen saajien osalta selvittääksemme hankkeille ja toiminnoille kohdistettujen yleiskulujen ositusperusteita ja onko niiden kohdistamisessa noudatettu aiheuttamisperiaatetta. 5 7. Selvitimme, onko hankkeissa ja toiminnoissa noudatettu julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä (mm. laki julkisista hankinnoista 348/2007) sekä RAY:n antamaa ohjeistusta. Tätä tarkoitusta varten suoritimme seuraavat toimenpiteet: haastattelimme avustuksen saajan johtoa [nimeä henkilö ja asema] o Onko RAY:n avustuskohteilla ollut tilikauden aikana hankintalain kynnysarvon ylittäneitä hankintoja Selvitimme vuosiselvityslomakkeelta Ak- ja C-avustusten osalta, onko avustuksen saaja esittänyt yli 30 000 euron (ilman alv:tä) hankintoja samalta toimittajalta tilikauden aikana. 6 Selvitimme edellä mainituissa kohdissa tietoomme tulleiden tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintojen osalta seuraavien asiakirjojen olemassa oloa sekä tarkastimme ne: hankintailmoitus julkisten hankintojen sähköisessä ilmoituskanavassa (www.hankintailmoitukset.fi), tarjouspyyntö, hankintapäätös ja hankinnasta tehty sopimus. 5 Mikäli avustuksen saaja saa erillistä yleisavustusta (Ay), ei hankkeille ja toiminnoille hyväksytä yleiskulujen osituksia. Yleiskuluista katso RAY:n julkaisema "yleiskulujen kohdentamisen periaatteet ja soveltamisohje" 6 Kts. avustuskohtaisen vuosiselvityslomakkeen kohta 3 "erittelyt ulkopuolisista palveluista ja hankinnoista".

[Merkitse rasti ruutuun, mikäli asiakirja on olemassa] hankinta 1 hankinta 2 hankinta 3 hankinta 4 Hankintailmoitus julkisten hankintojen ilmoitus kanavassa Tarjouspyyntö hankintapäätös hankinnasta tehty sopimus Raporttimme on tarkoitettu yksinomaan tämän raportin alussa mainittuun käyttöön, eikä sitä pidä käyttää muuhun tarkoitukseen. Tämä raportti koskee vain edellä yksilöityä vuosiselvityslomakkeita, eikä se koske [järjestön nimi] tilinpäätöstä kokonaisuutena. [Paikka ja aika] [tilintarkastusyhteisön nimi] [Päävastuullisen tilintarkastajan nimi] KHT/HT/JTH/JHTT