VUODEN 2015 HTM-TUTKINNON ARVOSTELUPERUSTEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUODEN 2015 HTM-TUTKINNON ARVOSTELUPERUSTEET"

Transkriptio

1 TILINTARKASTUSLAUTAKUNTA VUODEN 2015 HTM-TUTKINNON ARVOSTELUPERUSTEET Arvosteluperuste ei ole mallivastaus. Arvosteluperusteessa on kuvattu seikat, joiden perusteella on annettu pisteitä. Arvosteluperusteessa ei ole esitetty täydellisesti kaikkia hyväksyttäviä näkökohtia tai vastauksia tehtäviin. Vastausten arvostelussa on voinut saada lisäpisteitä riittävän perustelluista ja olennaisista havainnoista, vaikka niitä ei ole mainittu arvosteluperusteessa. Arvosteluperusteessa esitetyt lainsäädännön sekä hyvän tilintarkastustavan ja hyvän kirjanpitotavan tulkinnat liittyvät kunkin tehtävän vastausten arvosteluun vain tässä tutkinnossa. Arvosteluperusteen tulkintoja ei voi esittää tilintarkastuslautakunnan (TILA) kannanottoina muissa asiayhteyksissä.

2 Tehtävä 1 (35,0 pistettä) Kohta 1. Komponenttikone Oy:n hallitus on aikeissa lunastaa yhtiölle kaikki elokuussa 2012 järjestetyssä osakeannissa merkityt E-osakkeet niillä voittovaroilla, jotka ovat kertyneet yhtiölle tilikauden 2014 aikana. Milloin E- osakkeet voidaan aikaisintaan lunastaa? Onko tehdyillä yhtiökokouspäätöksillä vaikutusta E-osakkeiden lunastamisajankohtaan? Vastaus Yhtiöjärjestyksen mukaan E-osakkeiden lunastukseen voidaan käyttää vain vapaata omaa pääomaa (2,0 pistettä). Hallitus 1 suunnittelee käyttävänsä lunastukseen tilikauden 2014 aikana kertyneitä voittovaroja (2,0 pistettä). OYL 13:3:n mukaan varojen jakaminen perustuu viimeksi vahvistettuun tilinpäätökseen (2,0 pistettä). Jos yhtiössä on lain tai yhtiöjärjestyksen mukaan velvollisuus valita tilintarkastaja, tilinpäätöksen on oltava tilintarkastettu (2,0 pistettä). Varojenjako tilikauden 2014 tilinpäätökseen perustuen on mahdollista vasta tilinpäätöksen tilintarkastamisen ja yhtiökokouksessa tapahtuvan vahvistamisen jälkeen (2,0 pistettä). Komponenttikone Oy:n yhtiökokous päätti alentaa osakepääomaa eurolla aiemmilta tilikausilta kertyneiden tappioiden kattamiseksi (1,0 pistettä). OYL 14:2.2:n mukaan jos osakepääomaa on alennettu tappion kattamiseksi, alentamisen rekisteröimistä seuraavien kolmen vuoden aikana yhtiön vapaata omaa pääomaa voidaan jakaa osakkeenomistajille vain noudattaen velkojiensuojamenettelyä (1,0 pistettä). Yhtiökokouksessa päätettiin myös korottaa osakepääomaa yhdistämällä siihen vanhan osakeyhtiölain mukainen ylikurssirahasto (1,0 pistettä). OYL 14:2.2:n mukaan velkojalla ei ole oikeutta vastustaa jakamista, jos osakepääomaa on korotettu vähintään alentamismäärällä (1,0 pistettä). OYL:n voimaanpanolain 13.3 :n mukaan osakepääoman korotusta, jossa varoja siirretään ylikurssirahastosta, ei kuitenkaan oteta huomioon OYL 14:2:ää sovellettaessa (1,0 pistettä). Yhtiökokouksessa päätetty osakepääoman alentaminen rekisteröitiin (1,0 pistettä). Siten varoja voidaan jakaa ilman velkojiensuojamenettelyä aikaisintaan (1,0 pistettä). Yhteensä 17,0 pistettä 2. Komponenttikone Oy:n hallitus tulee esittämään koolle kutsuttavalle yhtiökokoukselle hallituksen valtuuttamista päättämään OYL 13:2:n mukaan varoja ei saa jakaa, jos jaosta päätettäessä tiedetään tai pitäisi tietää yhtiön olevan maksukyvytön tai jaon aiheuttavan maksukyvyttömyyden (3,0 pistettä). Yhtiön heikko maksukyky ei kuitenkaan estä hallituksen valtuuttamista päättämään varojenjaosta (ks. esim. 1 Tehtävänannossa kuvatussa tapauksessa hallitus voi päättää osakkeiden lunastamisesta OYL 15:10.2:n nojalla, koska kysymyksessä ei ole julkinen osakeyhtiö ja koska lunastaminen perustuu tehtävänannossa kerrotulla tavalla yhtiöjärjestyksen määräykseen.

3 varojen jakamisesta sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta. Jos hallituksen ehdottama valtuutus hyväksyttäisiin pidettävässä yhtiökokouksessa sellaisenaan, olisiko päätös osakeyhtiölain mukainen ottaen huomioon yhtiön kassatilanteen E-osakkeiden lunastamisen jälkeen ja valtuutuspäätöksen sisällön? HE 109/2005 s. 128), koska varojenjaon edellytykset arvioidaan jakopäätöksen tekohetkellä (3,0 pistettä). OYL 13:6.2:n mukaan yhtiökokouksen päätöksellä, jossa määrätään jaon enimmäismäärä, voidaan myös valtuuttaa hallitus päättämään osingon jakamisesta tai varojen jakamisesta vapaan oman pääoman rahastosta (3,0 pistettä). Hallituksen ehdotuksesta yhtiökokoukselle puuttuu jaon enimmäismäärä (3,0 pistettä). Hallituksen ehdotuksen mukaan valtuutus on voimassa 18 kuukautta (3,0 pistettä). OYL 13:6.2:n mukaan valtuutus voi kuitenkin olla voimassa enintään seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen alkuun (3,0 pistettä). Yhteensä 18,0 pistettä Tehtävänannossa pyydettiin vastaamaan esitettyihin kysymyksiin. Vaikka vastauksessa olisi selostettu asioita arvosteluperusteessa vaadittua laajemmin tai tuotu esille asiaa sivuavia seikkoja, niistä ei ole annettu lisäpisteitä. Jos arvosteluperusteessa ensimmäisessä kohdassa pisteytettäväksi määritelty seikka on esitetty vastauksessa toisen kohdan yhteydessä, tästä on annettu pisteitä, jos vastaus on muodostanut yhtenäisen ja loogisen kokonaisuuden. Jos sama seikka on tuotu esille useita kertoja, pisteet on annettu vain yhden kerran. Vastauksen maksimipituus on kaksi A4-sivua. Jos vastaus ylittää maksimipituuden, on vähennetty 1,0 pistettä jokaiselta alkavalta maksimipituuden ylittävältä sivulta. Vastauksen kokonaispistemäärä ei ole kuitenkaan voinut muodostua negatiiviseksi.

4 Tehtävä 2 (35,0 pistettä) Avustuksen käyttöön liittyvät ongelmakohdat, joiden tulee ilmetä tilintarkastajan raporttiluonnoksesta: Toiminnanjohtajan työnkuva sisältää vaarallisen työyhdistelmän, sillä hän vastaanottaa, hyväksyy ja maksaa ostolaskut sekä lisäksi valmistelee kirjanpitoviennin. Myöskään muistiotositteilla ei ole hyväksymiskäytäntöä (ilmenee sisäistä valvontaympäristöä koskevasta selvityksestä). Sisäinen valvontaympäristö mahdollistaa väärinkäytöksen, sillä edellisen vaarallisen työyhdistelmän lisäksi toiminnanjohtajan puoliso vastaa yhdistyksen kirjanpidon hoitamisesta (ilmenee sisäistä valvontaympäristöä koskevasta selvityksestä). Avustuksella on hankittu RAYn avustuspäätöksen mukaisesti Kalliorinteen kiinteistön kokoontumispaikka. - Yhdistyksen hallitus ei ole käsitellyt kokoontumispaikan hankintaa (ilmenee sisäistä valvontaympäristöä koskevasta selvityksestä). Avustuksella hankittuun kiinteään omaisuuteen ei ole vakuutusta, sillä vakuutusturvan tarve on kartoitettu yhdistyksen perustamishetkellä ennen lisähankintaan ryhtymistä. (Ilmenee sisäistä valvontaympäristöä koskevasta selvityksestä. Avustuksen käyttöä koskevassa erittelyssä on todettu, että vakuutusturva on kunnossa.) Avustuksella hankittua kiinteistöä käytetään yhdistyksen toimintaan yleisesti, vaikka avustus on myönnetty vain tiettyä projektia varten. Hankinnasta aiheutuneet menot on allokoitu kokonaisuudessaan avustusprojektille (ilmenee sisäisen valvonnan kuvauksesta ja avustuksen käyttöä koskevasta erittelystä). Avustusta on käytetty toiminnanjohtajasta aiheutuvaan henkilöstömenoon, joka on luonteeltaan yleiskulu ja lisäksi toiminnanjohtajan henkilöstömenossa ei ole kyse projektista aiheutuneesta lisämenosta, sillä toiminnanjohtaja on ollut yhdistyksen palveluksessa jo ennen avustushankkeen aloittamista. Avustusehtojen mukaan avustuksella ei saa kattaa yleiskuluja eikä sellaisia kuluja, joita avustuksensaajalla oli jo ennen avustetun toiminnan aloittamista (ilmenee tehtävänannosta, sisäisen valvonnan kuvauksesta sekä hankekustannusten erittelystä). Toiminnanjohtajan tuntikirjanpitoa tai palkanmaksua ei hyväksytetä (ilmenee sisäistä valvontaa koskevasta selvityksestä). Kirjanpidon toteutus ei täytä hyvän kirjanpitotavan edellytyksiä, sillä kirjausketjuun sisältyvä ostolasku-kirjaus -välivaihe toteutetaan excel-tiedostossa, jonka tietosisältö on jälkikäteen muokattavissa. Siten Excelissä toteutetun kirjanpidon puutteet vaarantavat audit trailin toteutumisen ja jälkikäteisarvioinnin (ilmenee sisäistä valvontaa koskevasta kuvauksesta). Kirjanpidosta ei ole ajettavissa ehtojen edellyttämällä tavalla projektikohtaista tuloslaskelmaa (ilmenee sisäistä valvontaa koskevasta kuvauksesta).

5 Luonnos tilintarkastajan raportista Tilintarkastajan raportti raha-automaattiavustusten käytöstä Olemme suorittaneet alla luetellut toimenpiteet, jotka koskevat Pienperheen parhaaksi ry:lle myönnettyjä ja selvitysvuosina suoriteperusteisesti käytettyjä rahaautomaattiavustuksia sekä avustuksen saajan niistä laatimia vuosiselvityksiä liitteineen (Lomakkeet RAY3751, RAY3753, RAY3755). Tämä raportti koskee seuraavaa avustuskohdetta/seuraavia avustuskohteita: Yksi aikuinen, yksi lapsi -projekti. Avustuksen saaja vastaa vuosiselvitysten laatimisesta lain raha-automaattiavustuksista (1056/2001, avustuslaki) ja RAY:n antamien ohjeiden mukaisesti. Tämän lisäksi avustuksen saajan hallitus vastaa siitä, että raha-automaattiavustukset on käytetty avustuslain ja avustuspäätöksen mukaisesti ja kulut on kirjattu aiheuttamisperiaatteen mukaisesti avustuskohteille. Olemme suorittaneet toimeksiannon Kansainvälisen liitännäispalvelustandardin ISRS 4400 Toimeksiannot taloudelliseen informaatioon kohdistuvien erikseen sovittujen toimenpiteiden suorittamisesta mukaisesti ottaen huomioon RAY:n julkaiseman ohjeen "tilintarkastajan tarkastusraportin täyttämisestä. Koska alla mainitut toimenpiteet eivät muodosta tilintarkastusstandardien mukaista tilintarkastusta, eivätkä yleisluonteista tarkastusta koskevien standardien mukaista yleisluonteista tarkastusta, emme ilmaise edellä mainittujen standardien mukaista varmuutta. Jos olisimme suorittaneet lisätoimenpiteitä taikka tilintarkastusstandardien mukaisen tilintarkastuksen tai yleisluonteista tarkastusta koskevien standardien mukaisen tarkastuksen, tietoomme olisi saattanut tulla muita seikkoja, joista olisimme raportoineet teille. Seuraavat erikseen sovitut toimenpiteet on suoritettu yksinomaan siksi, että RAY voisi niiden perusteella arvioida avustusten käytön asianmukaisuutta. 1. Saimme käyttöömme avustuksen saajan laatimat raportoinnin kohteena olevat avustusten hanke- ja toimintokohtaiset kirjanpidot selvitysvuodelta, ja haastattelimme toiminnanjohtaja Mirja Väkeväistä selvittääksemme onko avustuksen saajan kirjanpito järjestetty siten, että avustuksen käyttöä voidaan kirjanpidosta luotettavasti seurata. Tilintarkastajan havainnot: Avustuksen saajan hanke- ja toimintokohtainen kirjanpito on toteutettu seuraavasti:

6 Yhdistyksen kirjanpito toteutetaan yhteistyössä tilitoimiston kanssa. Yhdistyksen toiminnanjohtaja käsittelee, tiliöi ja maksaa ostolaskut. Toiminnanjohtaja laatii kuukausikohtaisen yhteenvedon, jonka perusteella tilitoimisto siirtää tiedot kirjanpito-ohjelmaan. Yhdistyksen itsensä ylläpitämä seuranta hoidetaan excelissä, jossa tieto on jälkeenpäin muokattavissa ja siten kirjanpidon ketju saattaa vaarantua. Koska excel-yhteenvedossa on kyse osakirjanpidossa, on sen täytettävä hyvän kirjanpitotavan mukaiset kirjanpidon edellytykset. Kirjanpidon menetelmäohjeistuksessa (Kirjanpitolautakunnan yleisohje kirjanpidon menetelmistä ja aineistosta ) edellytetään muun muassa sitä, että audit trail on vaikeuksitta johdettavissa ja kirjanpitoaineiston muuttumattomuus on varmistettu. Käsityksemme mukaan yhdistyksen kirjanpito on näiltä osin puutteellinen. Projektin kustannuksia seurataan siten, että tositteisiin laitetaan merkintä RAY ja näiden tietojen perusteella koostetaan selvitys hankkeen kustannuksista. Koska projektitietoja ei viedä kirjanpitoohjelmaan, ei kirjanpidosta ole myöskään ajettavissa avustusehtojen edellyttämää projektikohtaista tuloslaskelmaa. 2. Saimme käyttöömme avustuksen saajan työajankäytön hallintaa koskevan dokumentaation selvittääksemme, onko avustuksen saajan työajankäytön hallinta järjestetty siten, että eri toiminnoille ja hankkeille työskentelevien henkilöiden työpanoksen jakautuminen eri kohteille voidaan luotettavasti todeta. Tilintarkastajan havainnot: Yhdistyksellä on yksi ainoa vakituinen työntekijä toiminnanjohtaja. Osa hänen työajastaan on allokoitu projektille. Toiminnanjohtajan palkka on luonteeltaan yhdistyksen yleismeno, eikä avustusprojektista aiheutuva lisämeno. Työajan allokointi on tapahtunut manuaalisen tuntiseurannan avulla. Tuntiseurantaan tai palkanmaksuun ei ole käytössä erillistä hyväksymismenettelyä. Lisäksi kokonaistyöajan käyttöä ei ole mahdollista varmentaa jälkikäteen. Siten työajanseuranta ei ole ollut riittävän luotettavaa.

7 3. Vertasimme vuosiselvityslomakkeissa raportoituja lukuja avustuksen saajan toiminto- ja hankekohtaiseen kirjanpitoon selvittääksemme perustuvatko vuosiselvityslomakkeissa esitetyt toimintojen tai hankkeiden tuotot ja kulut kirjanpitoon kirjattuihin tuottoihin ja kuluihin. täsmäävätkö vuosiselvityslomakkeissa esitetyt siirtyvät avustukset avustuksen saajan taseeseen merkittyihin siirtyviin avustuksiin. Lisäksi haastattelimme toiminnanjohtaja Mirja Väkeväistä selvittääksemme, onko edellä mainittujen hankkeiden ja toimintojen kustannuspaikoille kohdennettu niistä saadut tuotot ja muut vastaavaan tarkoitukseen myönnetyt julkiset avustukset (avustuslaki ). Tilintarkastajan havainnot: Tehtävä ei edellyttänyt tämän kohdan arviointia. 4. Suoritimme toiminto- ja hankekohtaisten kirjanpitojen osalta seuraavat toimenpiteet: vertasimme kirjanpitoon kirjattuja kuukausi- tai tuntipalkkoja työsopimuksiin/palkkatietoihin ja varmistimme, että vähintään 15 % kunkin toiminnon tai hankkeen palkoista on kohdistettu voimassa olevien palkkatietojen ja toteutuneen työajankäytön hallinnan mukaisesti. laskimme eläkekulujen osuuden kirjanpitoon kirjatuista palkoista. laskimme muiden toiminnolle tai hankkeelle kohdistettujen henkilösivukulujen osuuden kirjanpitoon kirjatuista palkoista. Tilintarkastajan havainnot: Tehtävä ei edellyttänyt tämän kohdan arviointia.

8 5. Suoritimme toiminto- ja hankekohtaisten kirjanpitojen osalta alla mainitut toimenpiteet, jotka kattoivat vähintään 15 % kunkin hankkeen tai toiminnon kirjanpitoon kirjatuista muista kuluista kuin palkoista ja toimitilakuluista. Selvitimme valittujen kulujen osalta ovatko hankkeiden ja toimintojen kulut avustuksen käyttöaikana suoriteperusteisesti syntyneitä (avustuslaki 16 ) ovatko hankkeiden ja toimintojen kustannukset avustuksen saajan ohjeistuksen (esim. taloussäännön) mukaisesti hyväksyttyjä sitä, että toiminnon ja hankkeen kuluiksi ei ole kirjattu poistoja, laskennallisia vuokraarvoja, lainojen lyhennyksiä tai rahoituskuluja (avustuslaki 11 ). Investointiavustusten osalta voidaan hyväksyä tietyin edellytyksin rahoituskuluja (avustuslaki 14 ). Lisäksi selvitimme vuosiselvityksessä eriteltyjen ulkopuolelta tehtyjen tavara- ja palveluhankintojen osalta ovatko kaikki tilikauden aikana tehdyt rinnakkaisorganisaatio hankinnat katteettomia (haastattelemalla) ovatko kaikki tilikauden aikana tehdyt yli euron hankinnat olleet avustushakemuksen mukaisia. Tilintarkastajan havainnot: Yhdistyksen hallitus ei ole käsitellyt Kalliorinteen kiinteistön hankintaa tai tilityksellä esitettyjä lisäinvestointeja, vaan hankinnan on tehnyt itsenäisesti yhdistyksen toiminnanjohtaja. Toiminnanjohtajan työnkuva sisältää vaarallisen työyhdistelmän, sillä hän vastaanottaa, hyväksyy ja maksaa ostolaskut sekä lisäksi valmistelee kirjanpitoviennin. Sen lisäksi toiminnanjohtajan puoliso vastaa yhdistyksen kirjanpidon hoitamisesta, mikä heikentää mahdollisen virheen havaitsemista. Kiinteistön hankintameno ja lisäinvestoinnit on kohdistettu kokonaisuudessaan Yksi aikuinen, yksi lapsi -avustusprojektin kustannuksiksi. Sisäistä valvontaa koskevasta selvityksestä käy ilmi, että kiinteistöä on käytetty yhdistyksen muuhunkin toimintaan. Vakuutusturvaa ei ole laajennettu kiinteistöhankinnan jälkeen.

9 6. Haastattelimme toiminnanjohtaja Mirja Väkeväistä selvittääksemme yleisavustuksen saajan osalta, ovatko kaikki yleiskulut katettu yleisavustuksella, ja muiden kuin yleisavustuksen saajien osalta selvittääksemme hankkeille ja toiminnoille kohdistettujen yleiskulujen ositusperusteita ja onko niiden kohdistamisessa noudatettu aiheuttamisperiaatetta. Tilintarkastajan havainnot: Tehtävä ei edellyttänyt Tilintarkastajan tämän kohdan havainnot: arviointia. 7. Selvitimme, onko hankkeissa ja toiminnoissa noudatettu julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä (mm. laki julkisista hankinnoista 348/2007) sekä RAY:n antamaa ohjeistusta. Tätä tarkoitusta varten suoritimme seuraavat toimenpiteet: haastattelimme avustuksen saajan johtoa (toiminnanjohtaja Mirja Väkeväinen) o Onko RAY:n avustuskohteilla ollut tilikauden aikana hankintalain kynnysarvon ylittäneitä hankintoja selvitimme vuosiselvityslomakkeelta Ak- ja C-avustusten osalta, onko avustuksen saaja esittänyt yli euron (ilman alv:tä) hankintoja samalta toimittajalta tilikauden aikana. selvitimme edellä mainituissa kohdissa tietoomme tulleiden tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintojen osalta seuraavien asiakirjojen olemassa oloa sekä tarkastimme ne: hankintailmoitus julkisten hankintojen sähköisessä ilmoituskanavassa ( tarjouspyyntö, hankintapäätös ja hankinnasta tehty sopimus. Tilintarkastajan havainnot: Projekti sisältää summaltaan merkittävän kiinteistöhankinnan, joka on ostettu vapailta markkinoilta ilman kilpailutusmenettelyä (Kiinteistö Kalliorinne). [Tehtävä ei edellytä tämän kohdan arviointia.]

10 Raporttimme on tarkoitettu yksinomaan tämän raportin alussa mainittuun käyttöön, eikä sitä pidä käyttää muuhun tarkoitukseen. Tämä raportti koskee vain edellä yksilöityä vuosiselvityslomakkeita, eikä se koske Pienperheen parhaaksi ry:n tilinpäätöstä kokonaisuutena. Helsinki 5. syyskuuta 2015 HTM-yhteisö Reviisorit Oy Maaria Kallio HTM Tehtävän pisteytys Aihealue Havainto Pisteytys Lausuntopohja Avustuksen saajan yksilöinti 0,75 Projektin yksilöinti 0,75 Aikaväli 0,75 Haastateltu henkilö 0,75 Lausunnon päiväys 0,75 Lausunnon allekirjoitus 0,75 Havainnot Toiminnanjohtajan vaarallinen työyhdistelmä 4,0 Kirjanpidon hoitoon liittyvä läheisyyden uhka 4,0 Kiinteistöhankinnasta ei ole päätetty 3,0 Kiinteistölle ei ole vakuutusta 3,0 Avustuksella hankitusta kiinteistössä harjoitetaan muutakin toimintaa, mutta koko hankintameno on allokoitu avustusprojektille 3,5 Avustukselle allokoitu toiminnanjohtajan palkka on yleismeno, joka ei aiheudu avustusprojektista. 3,0 Kohdistettuja palkkoja ei ole hyväksytetty 3,5 Kirjanpidon audit trailissa puutteita 3,0 Projektikohtaista tuloslaskelmaa ei voi luotettavasti johtaa kirjanpidosta 3,5 Yhteensä 35,0

11 Tehtävä 3 (30,0 pistettä) Tehtävä 3.1. IAS 12 -standardi käsittelee tuloveroja. IAS 12.7 mukaan omaisuuserän verotuksellinen arvo on määrä, joka on verotuksessa vähennettävissä siitä veronalaisesta taloudellisesta hyödystä, joka koituu yhteisön hyväksi omaisuuserän kirjanpitoarvoa vastaavan määrän kertyessä. Jos tämä taloudellinen hyöty ei ole veronalaista, omaisuuserän verotuksellinen arvo on yhtä suuri kuin sen kirjanpitoarvo (0,25 pistettä). IAS 12.8 mukaan velan verotuksellinen arvo on sen kirjanpitoarvo vähennettynä määrällä, joka kyseiseen velkaan liittyen on vähennettävissä verotuksessa tulevilla kausilla. Jos kyseessä on ennakkoon saatu tulo, siitä johtuvan velan verotuksellinen arvo on sen kirjanpitoarvo vähennettynä sillä osalla kyseisestä tulosta, joka ei ole veronalainen tulevilla kausilla (0,25 pistettä). IAS mukaan silloin kun omaisuuserän tai velan verotuksellinen arvo ei ole heti ilmeinen, voi tämän standardin perustana olevan pääperiaatteen huomioon ottamisesta olla apua: yhteisön on tiettyjä rajoitettuja poikkeuksia lukuun ottamatta kirjattava laskennallinen verovelka (tai -saaminen) aina, kun omaisuuserän kirjanpitoarvoa vastaavan määrän kertyminen tai velan kirjanpitoarvoa vastaavan määrän suorittaminen johtaisi siihen, että tulevaisuudessa maksettavaksi tulevat verot ovat suuremmat (tai pienemmät) kuin tilanteessa, jossa edellä tarkoitetulla kertymisellä tai suorittamisella ei olisi verovaikutuksia (0,5 pistettä). Laskennallinen verovelka on kirjattava kaikista veronalaisista väliaikaisista eroista, lukuun ottamatta tilanteita, joissa laskennallinen verovelka syntyy (IAS 12.15): a) b) omaisuuserän tai velan alkuperäisestä kirjaamisesta, kun kyseinen liiketoimi i. ; ja ii. se ei vaikuta kirjanpidon tulokseen eikä verotettavaan tuloon (tai verotukselliseen tappioon) liiketoimen toteutumisajankohtana (1,0 pistettä). Laskennallinen verosaaminen on kirjattava kaikista verotuksessa vähennyskelpoisista väliaikaisista eroista siihen määrään asti kuin todennäköisesti on käytettävissä verotettavaa tuloa, jota vastaan vähennyskelpoinen väliaikainen ero voidaan hyödyntää, lukuun ottamatta tilanteita, joissa laskennallinen verosaaminen syntyy omaisuuserän tai velan alkuperäisestä kirjaamisesta, kun (IAS 12.24): a) ; ja b) kirjaaminen ei vaikuta kirjanpidon tulokseen eikä verotettavaan tuloon (tai verotukselliseen tappioon) liiketoimen toteutumisajankohtana (1,0 pistettä). IAS (c) -kohdan mukaan, jos yhteisö on alkuperäisen kirjaamisen yhteydessä soveltanut IAS tai IAS kappaleita, syntyneestä väliaikaisesta erosta ei kirjata laskennallista verovelkaa tai -saamista, silloin kun erä alun perin kirjataan, eikä myöskään myöhemmin. Yhteisö ei myöskään kirjaa taseeseen merkitsemättömän laskennallisen verovelan tai -saamisen muutoksia, kun omaisuuserästä tehdään poistoja (1,0 pistettä). Per/an kirjaukset (0,3 pistettä per oikea kirjaus):

12 Koneet ja kalusto / arvo taseessa Rahoitusleasingvelka / arvo taseessa Väliaikainen ero (Rahoitusleasingvelka vähennettynä Trukki, Koneet ja kalusto) Tuloslaskelma / Laskennallisen veron muutos (debet/-credit) Tase / Kumulatiivinen laskennallinen verosaaminen Pisteitä , , , , ,76-50,43-10,09 10,09 0, , ,73-98,06-9,52 19,61 0, , ,91-142,91-8,97 28,58 0, , ,28-184,95-8,41 36,99 0,7 Yhteensä 36,99 tai: Per laskennallisen verosaaminen an laskennallisen veron muutos 0 euroa, 10,09 euroa, 9,52 euroa, 8,97 euroa ja 8,41 euroa (0,3 pistettä per oikea kirjaus ja 0,7 pistettä per oikea luku). (Yhteensä 9,0 pistettä) Tehtävä 3.2. IAS 37 -standardi käsittelee varauksia. IAS 37.10:n (tai IAS 37.14) mukaan varaus on velka, jonka toteutumisajankohta tai toteutuva määrä on epävarma. Velka on aikaisempien tapahtumien seurauksena yhteisölle syntynyt olemassa oleva velvoite, jonka täyttämisen odotetaan johtavan taloudellista hyötyä ilmentävien voimavarojen siirtymiseen pois yhteisöstä. Tappiollinen sopimus on sopimus, jonka mukaisten velvoitteiden täyttäminen aiheuttaa väistämättä menoja, jotka ylittävät sopimuksesta odotettavissa olevan taloudellisen hyödyn (0,5 pistettä). IAS 37.66:n mukaan, jos yhteisöllä on tappiollinen sopimus, sopimuksen mukainen olemassa oleva velvoite on kirjattava ja määritettävä varauksena (0,5 pistettä). IAS 37.67:n mukaan toiset sopimukset synnyttävät molemmille sopijaosapuolille sekä oikeuksia että velvoitteita. Jos toteutuneet tapahtumat tekevät tällaisesta sopimuksesta tappiollisen, sopimus kuuluu tämän standardin soveltamisalaan, ja on syntynyt taseeseen merkittävä velka (0,5 pistettä). IAS 37.68:n mukaan sopimuksen mukaiset väistämättömät menot kuvastavat pienintä sopimuksen purkamisesta aiheutuvien nettomenojen määrää, joka on yhtä suuri kuin sopimuksen mukaisen velvoitteen täyttämiseksi tarvittavien menojen määrä tai sopimusvelvoitteiden täyttämisen laiminlyönnistä aiheutuva korvausten tai rangaistusseuraamusten määrä, sen mukaan kumpi niistä on pienempi (0,5 pistettä). Kysymyksessä on tappiollinen sopimus. Koska kiinteistö on käyttämättömänä eikä alivuokraaminen tule kattamaan vuokravastuuta, tulee Vene Oy:n kirjata varaus (1,0 pistettä). Vene Oy kirjaa edellä olevien perustelujen mukaisesti tulosvaikutteisen varauksen tappiollisesta sopimuksesta, määrältään euroa (2,5 pistettä). (Pienempi nettovuokrien määrästä (5 000 miinus 3 400) * 36kk = euroa) (1,5 pistettä) tai purkukustannus euroa). (Yhteensä 7,0 pistettä)

13 Tehtävä 3.3. IFRS 10 -standardi käsittelee konsernitilinpäätöstä. IFRS 10.23:n mukaan emoyrityksellä tytäryrityksessä olevan omistusosuuden muutokset, joiden seurauksena emoyritys ei menetä määräysvaltaa, ovat omaa pääomaa koskevia liiketoimia (ts. liiketoimia omistajien kanssa näiden toimiessa omistajan ominaisuudessa) (0,5 pistettä). IFRS 10.B96:n mukaan kun määräysvallattomien omistajien osuus omasta pääomasta muuttuu, yhteisön on oikaistava määräysvaltaisten ja määräysvallattomien omistajien osuuksien kirjanpitoarvoja, jotta otetaan huomioon muutokset niillä tytäryrityksestä olevissa suhteellisissa osuuksissa. Yhteisön on kirjattava suoraan omaan pääomaan määrä, jolla määräysvallattomien omistajien osuuteen tehtävä oikaisu poikkeaa maksetun ja saadun vastikkeen käyvästä arvosta, ja se on kohdistettava emoyrityksen omistajille (0,75 pistettä). IAS :n mukaan aineeton hyödyke on kirjattava pois taseesta, kun se luovutetaan (0,5 pistettä). IAS :n mukaan voitto tai tappio, joka syntyy aineettoman hyödykkeen kirjaamisesta pois taseesta, on määritettävä nettomyyntituoton ja omaisuuserän kirjanpitoarvon erotuksena. Se on kirjattava tulosvaikutteisesti silloin, kun omaisuuserä kirjataan pois taseesta. Voittoja ei saa esittää liikevaihtona (0,5 pistettä). Aineettoman hyödykkeen myyntivoitoksi muodostuu siten 20 miljoonaa euroa (käypä arvo 40 miljoonaa euroa miinus kirjanpitoarvo 20 miljoonaa euroa) (0,75 pistettä). Määräysvallattoman Maito Oy:n omistusosuuden hankinnasta syntyvä 10 miljoonan euron (40 miljoonaa euroa miinus 30 miljoonaa euroa) suuruinen erotus tulee kirjata emoyrityksen omistajille kuuluvaksi oman pääoman vähennykseksi, kertyneisiin voittovaroihin (1,0 pistettä). Hankintaan liittyvät kulut 200 tuhatta euroa tulee myös kirjata suoraan omaan pääomaan, koska kyseessä on oman pääoman sisäinen liiketapahtuma (IAS 32.35, IAS 32.37) (1,0 pistettä). Kirjaukset ovat: Per määräysvallattomien omistajien osuus 30 (1,5 pistettä) Per kertyneet voittovarat 10 (1,5 pistettä) Per kertyneet voittovarat 0,2 (1,5 pistettä) (Yhteensä 14,0 pistettä) an aineettomat hyödykkeet 20 (1,5 pistettä) an liiketoiminnan muut tuotot (myyntivoitto) 20 (1,5 pistettä) an rahavarat 0,2 (1,5 pistettä)

14 HTM 2-osa TILINTARKASTUSKERTOMUS JA MUUT RAPORTIT (100 pistettä) Tehtävä 1 (80 pistettä) Kohta Tarkastettu asia Tarkastushavainto, perusteltu arviointi ja korjausmenettely Tehtävän ratkaisussa on käytetty euron olennaisuusrajaa. Raportoitavan virheen raja on euroa. Vaikutus raportointiin (Kerro mitä, missä ja miten raportoidaan, jos virhettä tai puutetta ei korjata) Pisteet Tarkastuksessa käytetyn olennaisuusrajan määrittely: Liikevaihto ,77 1,50 % ,49 Oma pääoma ,80 4,00 % ,63 Taseen loppusumma ,81 1,50 % ,72 Keskiarvo ,28 Tilintarkastusstandardi ISA 320:n mukaisesti käytetään ammatillista harkintaa olennaisuusrajan määrittämisessä. Koska edellinen tilikausi on vahvasti tappiollinen, on syytä käyttää keskimääräistä pienempiä prosenttiosuuksia olennaisuusrajaa määritettäessä. Yllä olevaa laskelmaa ammatillisella harkinnalla mukautettuna on saatu tehtävässä käytettäväksi olennaisuusrajaksi euroa. Raportoitavien virheiden raja on 5 prosenttia olennaisuusrajasta, eli euroa. Raportoitavat virheet raportoidaan johdolle, mutta ne eivät yksittäisinä vaikuta tilintarkastuskertomukseen. 1 Reklamaatio ja vahingonkorvausvaade / liikevaihto, myyntisaamiset, pakollinen varaus, liitetieto Tarkastushavainto ja perusteltu arviointi Yhtiö on saanut tilikauden aikana Urheilusairaala Oy:ltä reklamaation liikevaihtoon ja myyntisaamisiin kirjaamastaan euron (+ arvonlisäveroa 24 prosenttia) etäkäyttöisestä kudosnäyteanalysaattorista sekä vahingonkorvausvaatimuksen euroa. Yhtiön hallitus on todennut reklamaation aiheelliseksi. Vahingonkorvausvaatimuksesta tulee 80 prosentin todennäköisyydellä 50 prosenttia ( euroa) maksettavaksi asianajajan lausunnon perusteella. Tilintarkastuskertomus, TilintL 15 2 momentin 1 kohdan mukainen kielteinen lausunto tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen antamasta informaatiosta 9 Liikevaihdosta ja myyntisaamisista ei ole KPL 5:14.1:n mukaisesti vähennetty

15 aiheelliseksi todetun reklamaation määrää ( euroa + alv 24 %). Aiheelliseksi todetusta vahingonkorvausvaatimuksesta 80 prosentin todennäköisyydellä maksettavaksi tulevaa 50 prosenttia eli euroa ei ole kirjattu KPL 5: ja KILAn lausunnon 1827/2008 mukaan pakolliseksi varaukseksi taseeseen ja tuloslaskelmaan kuluksi. Aiheelliseksi todetusta vahingonkorvausvaatimuksesta, mutta neuvoteltavissa olevasta 50 prosentin osuudesta ( euroa) tulisi esittää lisäksi taseen ulkopuolinen (mahdollinen) vastuu liitetiedoissa (KILA 1827/2008, KPL 3:2, KPA 2:7. 2). Korjausmenettely: Kirjataan reklamoitu myynti: Per liikevaihto euroa Per lyhytaikaiset myynnistä suoritettavat arvonlisäverovelat euroa An myyntisaamiset euroa Kirjataan vahingonkorvaus: Per liiketoiminnan muut kulut euroa An pakollinen varaus euroa Lisätään liitetietoihin maininta aiheelliseksi todetusta vahingonkorvausvaatimuksesta ( euroa), josta euroa on kirjattu pakollisiin varauksiin ja euroa on vielä neuvoteltavissa. 2 Tekesavustuksen määrä ja kirjaaminen Tarkastushavainto ja perusteltu arviointi Avustussaaminen taseessa: Tehtävässä annettujen taustatietojen ja toimintakertomuksessa esitettyjen tilikauden olennaisten tapahtumien mukaan avustusta on kirjattu saamiseksi euroa. Taustatietojen mukaan yhtiö on tilittänyt Tekesille projektin kustannuksia euroa. Rahoituspäätöksen mukaan avustusta myönnetään 25 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista, enintään euroa. Kirjattavan avustussaamisen määrä saisi täten olla euroa ( euroa / 25 prosenttia). Tilintarkastuskertomus, TilintL 15 2 momentin 1 kohdan mukainen kielteinen lausunto tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen antamasta informaatiosta 7 Kirjanpitolain 5:2:n 1) -kohdan mukaan saaminen voidaan arvostaa enintään

16 todennäköiseen arvoonsa. Avustussaaminen on siten esitetty taseessa euroa liian suurena. Avustuksen tulouttaminen tuloslaskelmassa: Taustatietojen mukaan Tekes-projektin kustannukset on aktivoitu taseen pysyvien vastaavien kehittämismenoihin. Avustus on tuloutettu kokonaisuudessaan ( euroa) liiketoiminnan muihin tuottoihin sekä taseen vastaavien lyhytaikaisiin muihin saamisiin. Avustuksen kirjausvirheen määrä voidaan laskea kahdella vaihtoehtoisella tavalla: 1. KILAn yleisohjeen suunnitelman mukaisista poistoista kappaleen mukaan sekä KILAn lausunnon 1701/2003 mukaan avustus vähennetään aktivoiduista kehittämismenoista ja poistot tehdään avustuksella vähennetystä määrästä. Liitetiedoissa tulee ilmoittaa tällöin aktivoitujen kehittämismenojen koko määrä ( euroa) sekä siitä avustuksella ( euroa) katettu määrä. Avustusta ei tässä vaihtoehdossa kirjata lainkaan tuloslaskelmaan tuotoksi. Virhe liiketoiminnan muihin tuottoihin kirjatussa avustuksen määrässä tilikaudelle on euroa. Kehittämismenojen poistot tehdään tilinpäätöksen liitetietojen kohdan 1 mukaan viiden vuoden tasapoistoina. Tilinpäätöksen vertailukauden ( ) tietojen ja Tekesin rahoituspäätöksen mukaan kehittämismenojen aktivointi on aloitettu jo tilikaudella , jolloin kehittämismenoja on aktivoitu euroa ja poistoja on tehty * 20 prosenttia = euroa. Koska taustatietojen mukaan kehittämismenoja on aktivoitu yhteensä euroa, tilikaudella on aktivoitu euroa = euroa. Projekti, johon Tekes-avustus kohdistuu, on valmistunut ja sitä koskeva tilitys on jätetty tilikaudella , joten avustus euroa kohdistetaan kokonaisuudessaan tilikauden vielä poistamatta olevien kehittämismenojen vähennykseksi. Tilikauden alusta lähtien kehittämismenoista tehdään poistoja vielä neljällä tilikaudella. Tilikauden poisto on: ( ) / 4 = euroa.

17 Tilinpäätöksen mukaan poistoja kehittämismenoista on tilikaudella tehty euroa. Poistoja on tehty liikaa = euroa. Yhteensä avustuksen tulosvaikutus 1. vaihtoehdon mukaisesti on: = euroa. 2. KILAn lausunnon 1701/2003 mukaan jos avustuksen kohteena oleva menoerä aktivoidaan, merkitään avustus siirtovelkoihin ja tuloutetaan siitä poistoja vastaava osuus vaikutusaikana. Tekes-avustus euroa kohdistuu tilikaudelle , kuten edellä todettiin. Poistot ovat alkaneet avustukseen liittyvistä kehittämismenoista jo edellisellä tilikaudella, joten viiden vuoden poistosuunnitelmasta on tilikaudella jäljellä vielä neljä vuotta. Avustus kohdistetaan jäljellä olevalle poistoajalle seuraavasti: / 4 = euroa / vuosi. Tilikaudelle olisi siis saatu kirjata avustusta liiketoiminnan muihin tuottoihin euroa. Loput kustannustilitykseen perustuvasta avustuksesta euroa ( ) tulee kirjata pois liiketoiminnan muista tuotoista ja lisätä siirtovelkoihin. Kun otetaan huomioon alun perin virheellinen avustuksen tuloutettu määrä ( euroa), saadaan virheeksi liiketoiminnan muissa tuotoissa yhteensä: euroa = euroa. Poistoissa on myös virhe. Yllä kohdassa 1 mainitusta tilikaudella aktivoidusta kehittämismenojen määrästä tehdään euron vuosittaiset poistot poistosuunnitelman viiden vuoden aikana. Lisäksi tilikaudella tehdystä euron kehittämismenojen aktivoinnista tehdään poistot jäljellä olevilla neljällä tilikaudella. Kehittämismenojen poisto tilikaudella on siten yhteensä: / 4 = euroa. Koska poistoja kehittämismenoista on tehty tilikauden tilinpäätöksen mukaan euroa, poistoista puuttuu euroa. Yhteensä tulosvaikutus 2. vaihtoehdon mukaan on: = euroa.

18 Liitetiedoista puuttuu KPA 2:2 :n mukaisista tilinpäätöksen laadintaperiaatteista avustuksen kirjauskäsittelyyn sovellettu menetelmä (KILAn yleisohje sumupoistoista , kappale 2.5). Toimintakertomuksessa on esitetty avustuksesta virheelliset tiedot määrän sekä kirjaustavan osalta. Korjausmenettely: 1. vaihtoehto avustuksen kirjauksissa: Vähennetään tilitetyn kustannuskertymän mukainen avustusmäärä kehittämismenoista ja liiketoiminnan muista tuotoista: Per liiketoiminnan muut tuotot An kehittämismenot euroa Oikaistaan poistoja kehittämismenoista: Per kehittämismenot An suunnitelman mukaiset poistot kehittämismenoista euroa Oikaistaan avustussaamisen määrä: Per liiketoiminnan muut tuotot An lyhytaikaiset muut saamiset euroa 2. vaihtoehto avustuksen kirjauksissa: Korjataan avustuksen kirjausta: Per liiketoiminnan muut tuotot euroa An siirtovelat euroa An muut lyhytaikaiset saamiset euroa Lisätään puuttuvat poistot kehittämismenoja oikaisemalla: Per suunnitelman mukaiset poistot kehittämismenoista An kehittämismenot euroa Korjataan toimintakertomuksen Olennaiset tapahtumat tilikaudella -kohdassa esitettyjä tietoja Tekes-avustuksen määrästä sekä kirjauksesta. Lisätään liitetietoihin tilinpäätöksen laatimisperiaatteisiin sovellettu menetelmä

19 avustuksen käsittelyssä. 3 Tekespääomalainan määrä ja kirjaus Taustatietojen ja toimintakertomuksen mukaan pääomalainaa on kirjattu yhteensä euroa. Taustatietojen mukaan yhtiö on tilittänyt Tekesille projektin kustannuksia euroa. Rahoituspäätöksen mukaan pääomalainaa myönnetään 25 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista. Tilitettyjen kustannusten mukaan lainaa tullaan saamaan euroa. Rahamääräisenä suorituksena, ennakkona pääomalainasta on saatu taseen ja taustatietojen mukaan euroa. Tilintarkastuskertomus, TilintL 15 2 momentin 1 kohdan mukainen kielteinen lausunto tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen antamasta informaatiosta 6 Taustatietojen mukaan pääomalainaa on kirjattu kokonaisuudessaan euroa, vaikka maksua lopputilityksestä ei ole saatu tilinpäätöspäivään mennessä. KILAn 1787/2006 lausunnon mukaan pääomalainaa tulee käsitellä samalla tavoin kuin muitakin luottoja eli velka kirjataan lainan nostohetkellä. Lainaa ei myöskään saa kirjata saamiseksi ennen lainan nostoa. Edellisellä tilikaudella on saatu ennakkomaksu euroa, joten pääomalainoihin on kirjattu liikaa euroa ( ). Pääomalainasta liitetiedoissa kohdassa 3.2 esitetyt tilikautta koskevat tiedot ovat virheelliset edellä esitetyn virheen takia. Liitetiedot eivät vastaa korjausten jälkeen taseessa esitettyä pääomalainan määrää. Pääomalainaa on virheen korjauksen jälkeen vain ennakkomaksu euroa ja yli viiden vuoden kuluttua erääntyvä osa on myös väärin. Koska taustatiedoissa ei kerrota lainan lyhennysohjelmaa, yli viiden vuoden kuluttua erääntyvää pääomalainan määrää ei voida tarkasti laskea. Se on kuitenkin alle liitetiedoissa ilmoitetun edellisen tilikauden euroa. Korjausmenettely: Korjataan pääomalainan kirjausta: Per pääomalaina An muut lyhytaikaiset saamiset euroa Korjataan liitetietoihin pitkäaikaisen vieraan oman pääoman määrä Tekespääomalainan osalta ( euroa euroa). Korjataan myös yli viiden vuoden kuluttua erääntyvä osa (tässä voi käyttää arviota, alle euroa). Korjataan toimintakertomusta Tekes-pääomalainan määrän ( euroa) ja kirjauksen ( ) osalta.

20 4 Kiinteistön arvostus / rakennukset Tarkastushavainto ja perusteltu arviointi Yhtiö on tilikauden päättymisen jälkeen, mutta ennen tilinpäätöksen valmistumista myynyt pystyvien vastaavien aineellisiin hyödykkeisiin sisältyvän maa-alueen sekä rakennukset eurolla. Myydyn kiinteistön kirjanpitoarvo tilinpäätöksessä on ,80 euroa. Kiinteistön myyntihinta (käypä arvo) alittaa siten kirjanpitoarvon ,80 eurolla. Tilintarkastuskertomus, TilintL 15 2 momentin 1 kohdan mukainen kielteinen lausunto tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen antamasta informaatiosta 7 KPL 3:3.1 3) -kohdan mukaan tilinpäätöstä ja toimintakertomusta laadittaessa noudatettaviin periaatteisiin kuuluu tilikauden tuloksesta riippumaton varovaisuus. Varovaisuus edellyttää erityisesti, että KPL 3:3.2 2) -kohdan mukaan tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa otetaan huomioon muun muassa kaikki poistot ja arvonalennukset vastaavista, vaikka ne tulisivat tietoon vasta tilikauden päättymisen jälkeen. Kirjanpitolautakunnan (KILA) yleisohjeen suunnitelman mukaisista poistoista 5. luvun mukaan olennaiset muutokset pysyvien vastaavien tulonodotuksissa tulee ensisijaisesti ottaa huomioon poistosuunnitelmaa muuttamalla. Jos tulonodotusten pysyväisluonteista alenemista ei ole pystytty ennakoimaan poistosuunnitelmassa, ja tilinpäätöstä laadittaessa havaitaan aktivointiedellytysten lakanneen poistosuunnitelman kohteena olevan pysyvien vastaavien hyödykkeen osan kohdalta kokonaan, on tehtävä KPL 5.13:n mukainen arvonalennuskirjaus. KILAn lausunnon 1883/2012 mukaan pysyvän vastaavan tulonodotuksia vastaa parhaiten sen (tässä tapauksessa rakennus) todennäköinen luovutushinta. Jos ennen tilinpäätöksen valmistumista kaupan toteutumisen todennäköisyys on suurempi kuin toteutumatta jääminen, todennäköistä luovutushintaa tulee verrata sen kirjanpitoarvoon tilinpäätöshetkellä. Mikäli kirjanpitoarvo on todennäköistä luovutushintaa korkeampi, tehdään KPL 5:13:n mukainen arvonalennus. Tilinpäätöksen taseen vastaaviin sisältyy rakennuksen osalta ,80 euroa yliarvostusta. Kyseessä on olennainen summa, joten se tulee hyvän kirjanpitotavan mukaan ottaa huomioon tilinpäätöksessä joko poistosuunnitelmaa muuttamalla tai tekemällä arvonalennuksen pysyvien vastaavien hyödykkeistä. Kiinteistön myyntiarvoon vaikuttavat olennaisesti siinä olevat kosteusongelmat. Tämä osoittaa sen, että kiinteistön arvonmuodostukseen vaikuttavat tekijät ovat olleet olemassa jo tilinpäätöshetkellä

21 Korjausmenettely: Muutetaan poistosuunnitelmaa rakennusten ja rakennelmien osalta siten, että poistetaan rakennuksista ja rakennelmista tilikaudella tehdyn poiston ,20 euroa lisäksi havaittu rakennusten tulonodotusten heikentyminen tilikaudella: Per suunnitelman mukaiset poistot rakennuksista An rakennukset ,80 euroa Korjataan tilinpäätöksen liitetietoja: muutetaan suunnitelman mukaisten poistojen perusteita rakennusten ja rakennelmien osalta sekä ilmoitetaan perusteet poistosuunnitelman muuttamiselle (rakennuksesta tilikauden päättymisen jälkeen saatu myyntihinta, joka alittaa olennaisesti kirjanpitoarvon) sekä poistosuunnitelman muuttamisesta aiheutunut poisto ( ,80 euroa). tai vaihtoehtoisesti: Kirjataan rakennuksesta arvonalennus: Per arvonalentumiset pysyvien vastaavien hyödykkeistä An rakennukset ,80 euroa. 5 Vuosisopimusten tuloutus Tarkastushavainto ja perusteltu arviointi Kuten tehtävän taustatiedoista ilmenee, yhtiö on helmikuussa 2015 tulouttanut sopimuskaudelta saatavat tulot kokonaisuudessaan tilikauden liikevaihtoon. KPL 3:3.1:n 5) -kohdan mukaan tilinpäätökseen tulee huomioida tilikaudelle kuuluvat tuotot riippumatta niihin perustuvien maksujen suorituspäivästä. KPL 2:3.1:n mukaan tulon kirjaamisperusteena on suoritteen luovuttaminen. Näytteenottopalvelut olisi täten tullut kirjata liikevaihtoon vuosisopimuksen kulumisen mukaan kuukausittain. Tilintarkastuskertomus, TilintL 15 2 momentin 1 kohdan mukainen kielteinen lausunto tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen antamasta informaatiosta 7 Vuosisopimuksia on yhteensä 29 (10 sairaalaa ja 19 lääkärikeskusta) ja kunkin vuosisopimuksen arvo on euroa. Liikevaihtoa on tuloutettu liikaa aikavälin osalta eli kuusi kuukautta. Tuloutusvirhe on euromääräisesti 6/12 * 29 * euroa = euroa. Kyseessä on arvonlisäveroton (AVL 34 ) terveyden- ja sairaanhoitopalvelun myynti, joten arvonlisäveroa ei tarvitse huomioida. Korjausmenettely:

22 Oikaistaan liikevaihtoa virheen osalta: Per liikevaihto An saadut ennakkomaksut euroa 6 Oman pääoman negatiivisuus, rekisteröinti Tuloslaskelman virheet johtavat oman pääoman negatiivisuuteen, josta tulisi tehdä OYL 20:23.1:n mukainen rekisteri-ilmoitus. Rekisteri-ilmoitusta ei ole tehty eikä hallitus ole OYL 1:8:n mukaisesti huolellisesti seurannut yhtiön oman pääoman tilannetta. Korjausmenettely: Tilintarkastuskertomus, TilintL 15 4 momentin mukainen huomautus osakeyhtiölain 20: 23.1:n mukaisen rekisteriilmoituksen tekemättä jättämisestä 4 Tehdään ilmoitus kaupparekisteriin yhtiön oman pääoman menettämisestä. 7 Käteiskassa / laiton varojenjako, osakaslaina Tarkastushavainto ja perusteltu arviointi Yhtiön osakas, joka on hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja, on nostanut yhtiön tililtä varoja itselleen tilikauden aikana euroa, eikä ole maksanut niitä takaisin. Kyseessä on OYL 13:1:n vastainen varojen jako, mitä vahvistaa seikka, että nostetulle osakaslainalle ei ole asetettu vakuutta. Tilintarkastuskertomus, TilintL 15 2 momentin 1 kohdan mukainen kielteinen lausunto tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen antamasta informaatiosta ja 7 Kirjausmenettely on väärin. KILAn lausunnon 1770/2005 mukaan osakeyhtiölain vastaisestikin annettu osakaslaina perustaa yhtiölle asianomaiselta osakkaalta saamisen, joka on merkittävä yhtiön kirjanpitoon KPL 2:1:n tarkoittamana liiketapahtumana. Tilintarkastuskertomus, TilintL 15 4 momentin mukainen huomautus osakeyhtiölain 13:1 :n vastaisesta menettelystä Ottaen huomioon yhtiön heikon maksukyvyn, varsinkin tilinpäätöksessä olevien virheiden korjaamisen jälkeen, käteiskassavirhe antaa olennaisesti virheellisen kuvan yhtiön maksuvalmiudesta. Yhtiön toimintakertomuksesta puuttuu tieto osakaslainasta. OYL 8:6:n mukaan toimintakertomuksessa on erikseen ilmoitettava rahalainat yhtiön lähipiiriin kuuluvalle sekä niiden pääasialliset ehdot, jos mainitussa lainkohdassa tarkoitettujen erien yhteismäärä ylittää euroa tai viisi prosenttia yhtiön taseen omasta pääomasta. Kalle Keksijä on Terveyspaja Oy:n lähipiiriä, koska hän vaikuttaa yhtiön toimintaan osakkaana, hallituksen puheenjohtajana ja toimitusjohtajana. Korjausmenettely:

23 Kirjataan osakaslaina käteiskassasta saamisiin: Per lyhytaikaiset lainasaamiset An käteiskassa euroa Lisätään tiedot lähipiirilainasta toimintakertomukseen. 8 Osingonjakoehdotus laiton, toimintakertomus Tarkastushavainto ja perusteltu arviointi Yhtiöllä ei ole tilinpäätöksen, virheiden korjausten ja tilinpäätöksen jälkeen tulleen tiedon mukaan jakokelpoisia varoja. Virheiden jälkeen liikevaihto vähenee, jolloin tulos heikentyy vahvasti tappiolliseksi ja oma pääoma laskee negatiiviseksi. Toimintakertomuksessa oleva osingonjakoehdotus on osakeyhtiölain 13:5:n vastainen. Tilintarkastuskertomus, TilintL 15 4 momentin mukainen huomautus osakeyhtiölain 13 luvun 5 :n vastaisesta varojen jakoehdotuksesta. 5 Korjausmenettely: Korjataan osingonjakoehdotusta toimintakertomuksessa. 9 Kehittämismenot puuttuvat liitetiedoista ja toimintakertomuksesta Tarkastushavainto ja perusteltu arviointi Yhtiö on aktivoinut taseen pysyviin vastaaviin kehittämismenoja ja saanut tutkimusja kehittämisrahoitusta Tekesiltä, joten voidaan päätellä, että yhtiöllä on tutkimus- ja kehitystoimintaa. Toimintakertomuksessa ei ole esitetty KPL 3:1.6:n mukaista selvitystä tutkimus- ja kehitystoiminnan laajuudesta. Yhtiö on laatinut KPL 3:9.2:n mukaisena ns. pienenä yhtiönä vapaaehtoisesti suppean KPL 3:1.6:n mukaisen toimintakertomuksen, mutta jättänyt esittämättä selvityksen tutkimus- ja kehitystoiminnan laajuudesta. Kirjallinen raportointi hallitukselle 4 KPL 5:8.2:n ja TEM:n asetuksen kehittämismenojen aktivoinnista 1066/2008 mukaisesti aktivoiduista kehittämismenoista tulee KPA 2:4.1:n 3) -kohdan nojalla esittää selvitys tilinpäätöksen liitetietona. Yhtiö ei ole esittänyt riittävää selvitystä tilinpäätöksen liitetietona, joten kehittämismenojen aktivointiedellytyksistä ei saada tilinpäätöksestä oikeaa ja riittävää kuvaa. TEM:n asetuksen 1066/2008:n 4 :n mukaiset kehittämismenojen aktivointiedellytykset tulee olla olemassa, jotta kehittämismenot saadaan aktivoida. Näiden edellytysten täyttyminen tulee esittää liitetietoina aktivoiduista kehittämismenoista:

24 1) aineettoman hyödykkeen valmiiksi saattaminen on teknisesti toteutettavissa siten, että hyödyke on käytettävissä tai myytävissä 2) kirjanpitovelvollisella on aikomus saattaa aineeton hyödyke valmiiksi ja käyttää sitä tai myydä se 3) kirjanpitovelvollinen pystyy käyttämään aineetonta hyödykettä tai myymään sen 4) on todennäköistä, että aineeton hyödyke tulee tuottamaan kirjanpitovelvolliselle vastaista taloudellista hyötyä 5) kirjanpitovelvollisen käytettävissä on riittävästi teknisiä, taloudellisia ja muita voimavaroja kehittämistyön loppuunsaattamiseen ja myymiseen 6) kirjanpitovelvollinen pystyy määrittämään luotettavasti aineettomasta hyödykkeestä sen kehittämisvaiheessa aiheutuvat menot Korjausmenettely: Lisätään toimintakertomukseen selvitys tutkimus- ja kehitystoiminnan laajuudesta. Esitetään liitetiedoissa selvitys aktivoiduista kehittämismenoista. 10 Toimintakertomuksesta puuttuva tieto vuokrasopimuksesta Tarkastushavainto ja perusteltu arviointi Tilikauden päättymisen jälkeisistä olennaisista tapahtumista toimintakertomuksessa puuttuu tieto yhtiön solmimasta uusien toimitilojen vuokrasopimuksesta (KPL 3:1.6). Tiedon puuttuminen vaikuttaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen antamaan KPL 3:2.1:n mukaiseen oikeaan ja riittävään kuvaan. Kirjallinen raportointi hallitukselle 5 Toimitilojen vuokrasopimus on tehty määräaikaisena kahdeksi vuodeksi alkaen. Vuokra on euroa (+ alv 24 %) kuukaudessa, joten vuokrasopimuksesta tulee kahdelle seuraavalle tilikaudelle vuokravastuita 24 kk * euroa/kk = euroa, josta puolet eli euroa erääntyy seuraavan tilikauden aikana. Korjausmenettely: Esitetään toimintakertomuksen Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen -kohdassa tieto solmitusta kahden vuoden määräaikaisesta vuokrasopimuksesta, josta vuokravastuut ovat yhteensä euroa + alv (24 %) euroa.

25 11 Toimintakertomuksesta puuttuva arvio tulevasta kehityksestä, sopimusten päättyminen Tarkastushavainto ja perusteltu arviointi Yhtiön 19 näytteenottopalveluasiakasta (yksityiset lääkärikeskukset) ovat tilikauden päättymisen jälkeen, mutta ennen tilinpäätöksen vahvistamista ilmoittaneet, etteivät ne aiemmasta suunnitelmasta poiketen käytä oikeuttaan ostaa palveluita jälkeen. Näin ollen yhtiön liikevaihto tullee laskemaan alkaen näiden asiakkaiden osalta: 19 * euroa = euroa, mikä jakaantuu kahdelle tilikaudelle. Tilintarkastuskertomus, TilintL 15 2 momentin 1 kohdan mukainen kielteinen lausunto tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen antamasta informaatiosta 4 Toimintakertomuksesta puuttuu tästä KPL 3:1.6:n mukainen tieto. Vaikka yhtiö ei laatisi toimintakertomusta vapaaehtoisesti, edellyttäisivät KPL 3:2 3 asian esittämistä tilinpäätöksen liitetietona. Korjausmenettely: Lisätään toimintakertomukseen tieto sopimusten päättymisestä tulevalla tilikaudella. 12 Pääomalainan tiedot puuttuvat toimintakertomuksesta Tarkastushavainto ja perusteltu arviointi Yhtiöllä on tilinpäätöksessä Tekes-rahoituspäätöksen perusteella pääomalainaa. OYL 8:5.3:n 2) -kohdan mukaan toimintakertomuksessa (tai toimintakertomuksen puuttuessa liitetiedoissa) tulee aina ilmoittaa osakeyhtiölain edellyttämät tiedot pääomalainoista: pääasialliset lainaehdot ja lainoille kertynyt kuluksi kirjaamaton korko. Terveyspaja Oy:n toimintakertomuksesta puuttuvat nämä tiedot. Kirjallinen raportointi hallitukselle 3 OYL 12 luvun mukaan pääomalainan korkoa saadaan maksaa vain siltä osin kuin yhtiön vapaan oman pääoman ja kaikkien pääomalainojen määrä maksuhetkellä ylittää yhtiön viimeksi päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan tai sitä uudempaan tilinpäätökseen sisältyvän taseen mukaisen tappion määrän. Jos pääomalainalle tulevaa korkoa ei voida maksaa, korko siirtyy maksettavaksi ensimmäisen sellaisen tilinpäätöksen perusteella, jonka perusteella se voidaan maksaa. Edellisellä tilikaudella pääomalainalle ei ole voitu maksaa korkoa OYL:n säännösten mukaisesti, joten edellisen tilikauden korko on jäänyt maksamatta. Tilinpäätökseen sisältyvien virheiden jälkeen OYL 12:1:n mukaiset ehdot koron maksulle eivät täyty myöskään tällä tilikaudella, joten pääomalainalle tuleva korko jää maksamatta kahdelta tilikaudelta ja tulee ilmoittaa toimintakertomuksessa. Korkona käytetään tarkastushetkellä Tekes-rahoituspäätöksen mukaista vähimmäiskorkoa yksi prosentti, koska taustatietojen mukaan peruskorko on vain

Tilintarkastajan raportti raha-automaattiavustusten käytöstä

Tilintarkastajan raportti raha-automaattiavustusten käytöstä Tilintarkastajan raportti raha-automaattiavustusten käytöstä Olemme suorittaneet alla luetellut toimenpiteet, jotka koskevat (järjestön nimi) myönnettyjä ja selvitysvuonna suoriteperusteisesti käytettyjä

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen. Toivo Koski

Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen.  Toivo Koski 1 Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen SISÄLLYS Mitä tuloslaskelma, tase ja kassavirtalaskelma kertovat Menojen kirjaaminen tuloslaskelmaan kuluksi ja menojen kirjaaminen

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab Oy Höntsy Ab Tilinpäätös ajalta 1.7.2016-30.6.2017 1 OY HÖNTSY AB Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2352244-2 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Mikroyrityksen liitetiedot 6

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

Tilintarkastajan raportti tehdyistä havainnoista

Tilintarkastajan raportti tehdyistä havainnoista 1 (6) [Päiväys] Versio 12.11.2018. Lopullinen versio tästä asiakirjasta tullaan julkaisemaan ministeriön verkkosivulla. Tuensaajien tulee käyttää ministeriön verkkosivulla julkaistuja lopullisia versioita

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0 1. Liikevaihto M 2015 % 2014 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 226,8 42,1 220,6 42,2 Teollisuuspalvelut 73,6 13,6 72,8 13,9 Kiinteistöpalvelut 238,9 44,4 229,1 43,9 Yhteensä 539,3 100,0 522,5

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista. Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C00100. Menojen jaksottaminen: Pysyvät vastaavat; poistot

KIRJANPITO 22C00100. Menojen jaksottaminen: Pysyvät vastaavat; poistot KIRJANPITO 22C00100 Luento 3: Menojen jaksottaminen: Pysyvät vastaavat; poistot Luento 3 Pysyvät vastaavat: Esittäminen Jaksottaminen Poistosuunnitelma Pysyvien vastaavien myynti 2 PYSYVÄT VASTAAVAT Pysyvät

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C Luento 10b: Oman pääoman riittävyys

KIRJANPITO 22C Luento 10b: Oman pääoman riittävyys KIRJANPITO 22C00100 Luento 10b: Oman pääoman riittävyys OMAN PÄÄOMAN RIITTÄVYYS Vähimmäisosakepääoma (OYL 1:3 ): Yksityinen osakeyhtiö (oy) 2 500 euroa Julkinen osakeyhtiö (oyj) 80 000 euroa. Yhtiön osakkaiden

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D051482/01 LIITE.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D051482/01 LIITE. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11144/17 ADD 1 DRS 48 ECOFIN 635 EF 159 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 6. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2015 LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2015 LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN 31.12.2015 LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET KONSERNITILINPÄÄTÖS Hartela-konsernin emoyhtiö on Hartela-yhtiöt Oy, jonka kotipaikka on Helsinki. tilinpäätöksen jäljennökset ovat

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C Luento 5a: Siirtosaamiset ja velat

KIRJANPITO 22C Luento 5a: Siirtosaamiset ja velat KIRJANPITO 22C00100 Luento 5a: Siirtosaamiset ja velat Luento 5 Maksuperusteen oikaiseminen suoriteperusteeksi: Siirtosaamiset ja velat Henkilöstömenot: Palkat Henkilösivukulut 2 MENON JA TULON SYNTYMINEN,

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

TASEKIRJA OIKIAN SOLUTIONS OY

TASEKIRJA OIKIAN SOLUTIONS OY TASEKIRJA 31.12.2015 OIKIAN SOLUTIONS OY OIKIAN SOLUTIONS OY 2435594-9 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot Emoyhtiön tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot 2011 COMPONENTA OYJ Panuntie 4, 00610 Helsinki /// Puh. 010 403 00, Fax 010 403 2721 /// www.componenta.com Kotipaikka Helsinki /// Y-tunnus

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 108 1 (5) 16.1.2015

Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 108 1 (5) 16.1.2015 Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 108 1 (5) 16.1.2015 LAUSUNTO POTILASVAKUUTUSVASTUUN KIRJAAMISOHJEIDEN MUUTTAMISESTA 1 Lausuntopyyntö Sairaanhoitopiiri A ja sairaanhoitopiiri B (myöhemmin hakijat)

Lisätiedot

Käyttöomaisuuden määrittely

Käyttöomaisuuden määrittely 1 (5) 8.70 IISALMEN KAUPUNGIN POISTOSUUNNITELMA 1.1.1997 LUKIEN Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.1996 134, tarkastettu kaupunginvaltuuston päätöksellä 25.3.2002 23 ja kaupunginvaltuuston päätöksellä

Lisätiedot

Sulautuva Yhtiö sulautuu selvitysmenettelyttä osakeyhtiölain 16 luvun mukaisesti alla mainituin ehdoin siten, että:

Sulautuva Yhtiö sulautuu selvitysmenettelyttä osakeyhtiölain 16 luvun mukaisesti alla mainituin ehdoin siten, että: SULAUTUMISSUUNNITELMA Yhteisöpalvelut Oy, jäljempänä "Sulautuva Yhtiö", (Y-tunnus 2443672-2) ja Varainhoito Oyj, jäljempänä "Vastaanottava Yhtiö", (Y-tunnus 1918955-2) hallitukset ovat laatineet seuraavan

Lisätiedot

Sisällys 7. Esipuhe 5. 1 Yleistä kiinteistöyhtiöistä 17. 2 Kirjanpitolain yleiset kirjanpitoa. kirjanpitoaineisto 29

Sisällys 7. Esipuhe 5. 1 Yleistä kiinteistöyhtiöistä 17. 2 Kirjanpitolain yleiset kirjanpitoa. kirjanpitoaineisto 29 Sisällys Esipuhe 5 Lyhenteet 15 1 Yleistä kiinteistöyhtiöistä 17 1.1 Asunto-osakeyhtiö, keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö ja tavallinen kiinteistöosakeyhtiö 17 1.2 Kiinteistöyhtiöihin sovellettava lainsäädäntö

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätös,

Emoyhtiön tilinpäätös, 106 FORTUM TILINPÄÄTÖS 2011 Emoyhtiön tilinpäätös, FAS Tuloslaskelma Liite 2011 2010 Liikevaihto 2 77 67 Muut tuotot 3 36 12 Henkilöstökulut 4 36 35 Poistot ja arvonalentumiset 7 8 9 Muut kulut 67 55 Liikevoitto/-tappio

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004 Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä,

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

Sisällys. Lukijalle... 13. Esipuhe 4. painokseen... 13

Sisällys. Lukijalle... 13. Esipuhe 4. painokseen... 13 Lukijalle................................................... 13 Esipuhe 4. painokseen................................... 13 1. Kirjanpitolainsäädännön rakenne.......................... 15 1.1 EU:n tilinpäätössäädökset...................................

Lisätiedot

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA 01.01.2013-31.12.2013 EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY 1 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Tase Tuloslaskelma Liitetiedot Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 1 TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 Liiketoiminnan muut tuotot 13 728,31 13 839,90 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

Luento 8. Arvonmuutokset: Tulojen tulouttaminen tilikaudelle: Arvonkorotus Käypä arvo Arvonalentuminen.

Luento 8. Arvonmuutokset: Tulojen tulouttaminen tilikaudelle: Arvonkorotus Käypä arvo Arvonalentuminen. Luento 8 Arvonmuutokset: Arvonkorotus Käypä arvo Arvonalentuminen. Tulojen tulouttaminen tilikaudelle: Suoriteperuste Valmistusasteen mukainen tulouttaminen. 1 KIRJANPITO 22C00100 Luento 8a: Arvonmuutokset:

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

7.2.1997 Lausunto 7 LAUSUNTO LAHJOITUSRAHASTON KIRJANPIDOLLISESTA KÄSITTELYSTÄ. Lausuntopyyntö

7.2.1997 Lausunto 7 LAUSUNTO LAHJOITUSRAHASTON KIRJANPIDOLLISESTA KÄSITTELYSTÄ. Lausuntopyyntö 7.2.1997 Lausunto 7 LAUSUNTO LAHJOITUSRAHASTON KIRJANPIDOLLISESTA KÄSITTELYSTÄ Lausuntopyyntö Kunta A, lausunnon hakijana, on pyytänyt lausuntoa testamentin perusteella lahjoituksena saadun tilan ja lahjoitukseen

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94 RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) LIITE I TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT Vakuusrahaston tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaisesti: TULOSLASKELMA 1.1.19xx - 31.12.19xx Varsinainen

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

VUODEN 2015 KHT-TUTKINNON ARVOSTELUPERUSTEET

VUODEN 2015 KHT-TUTKINNON ARVOSTELUPERUSTEET TILINTARKASTUSLAUTAKUNTA VUODEN 2015 KHT-TUTKINNON ARVOSTELUPERUSTEET Arvosteluperuste ei ole mallivastaus. Arvosteluperusteessa on kuvattu seikat, joiden perusteella on annettu pisteitä. Arvosteluperusteessa

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

Tilinpäätös ja toimintakertomus 2007. KTM Tapio Tikkanen Kirjurituote Oy

Tilinpäätös ja toimintakertomus 2007. KTM Tapio Tikkanen Kirjurituote Oy Tilinpäätös ja toimintakertomus 2007 KTM Tapio Tikkanen Kirjurituote Oy Toimintakertomuksen rooli Toimintakertomus eriytetty tilinpäätöksestä kirjanpitolaissa Kirjanpitolaki ei edellytä pieniltä kirjanpitovelvollisilta

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI 8 Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Hallinto, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN

SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN 1(9) Pörssitiedote 14.3.2006 klo 9.00 SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN Suomen Helasto -konserni julkaisee ensimmäisen EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen, kansainvälisten tilinpäätösstandardien

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite: Imatran Golf Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-004 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

LUMITUULI OY. Tasekirja Y-tunnus 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3. Osoite. Vironkatu 5 OO170 HELSINKI. Kotipaikka. Helsinki

LUMITUULI OY. Tasekirja Y-tunnus 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3. Osoite. Vironkatu 5 OO170 HELSINKI. Kotipaikka. Helsinki LUMITUULI OY Tasekirja Y-tunnus Osoite Kotipaikka 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3 Vironkatu 5 OO170 HELSINKI Helsinki Lumituuli Oy Sldllyrluotblo Slvu Tase Tuloelaskelma Liitetiedot Allekirioitukset ja tilinpc0t0smerkint0

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2014 1.1.-31.12.2013 1) Liikevaihto Vuokrat 139 199 578,93 137 267 442,47 Käyttökorvaukset 416 079,10

Lisätiedot

KIRJANPITO 22C Valmistusasteen mukainen tulouttaminen

KIRJANPITO 22C Valmistusasteen mukainen tulouttaminen KIRJANPITO 22C00100 Luento 8b: Valmistusasteen mukainen tulouttaminen TULOJEN KIRJAAMINEN Tulojen ja menojen kirjaamisperusteena sekä tilikauden tilinpäätöksen laatimisperiaatteena on lähtökohtaisesti

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00 Konsernin LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 137 267 442,47 133 221 948,96 Käyttökorvaukset 369 976,17 297 155,70 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

Pyynikin käsityöläispanimo Oy, Tilinpäätös Pyynikin käsityöläispanimo Oy

Pyynikin käsityöläispanimo Oy, Tilinpäätös Pyynikin käsityöläispanimo Oy Pyynikin käsityöläispanimo Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 PYYNIKIN KÄSITYÖLÄISPANIMO OY Tesoman valtatie 24 33300 TAMPERE Kotipaikka TAMPERE Y-tunnus 2513994-9 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN 1 (5) LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN Liitetietoina on esitettävä: Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Liitetietoihin on sisällytettävä yhteenliittymän tilinpäätöksen laadintaperiaatteiden kuvaus,

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖN TILINPÄÄTÖSMALLIT JA OHJEISTUS

OSAKEYHTIÖN TILINPÄÄTÖSMALLIT JA OHJEISTUS Jukka Hämäläinen OSAKEYHTIÖN TILINPÄÄTÖSMALLIT JA OHJEISTUS Alma Talent Helsinki 2017 Tilaa Osakeyhtiön tilinpäätösmallit ja ohjeistus -kirja : shop.almatalent.fi Copyright 2017 Alma Talent Oy ja tekijä

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från

Lisätiedot

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Rahoituslaskelma 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Liiketoiminnan rahavirta Liiketulos 4 163,1 27 575,2 Oikaisut liikevoittoon: Suunnitelman mukaiset poistot Realisoitumattomat kurssivoitot ja tappiot 61,8

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Yritysmuodot. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito

Yritysmuodot. Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Yritysmuodot Yksityinen toiminimi Avoin yhtiö Kommandiittiyhtiö 4. Osakeyhtiö Osuuskunta Lähde: Tomperi, Käytännön kirjanpito Marjatta Kariniemi 7.2.2005 1 Osakeyhtiö Lue Kehittyvä kirjanpitotaito kirjasta

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2015 1.1.-31.12.2014 1) Liikevaihto Vuokrat 144 543 408,84 139 199 578,93 Käyttökorvaukset 209 446,66

Lisätiedot