Arkistolaitoksen asiakaslehti 3/2010 sivu 8 Arkistot 2.0 pelaa asiakkaan ehdoilla sivu 12 Elämäntehtävänä entisajan lauluäänitteet sivu 16 Kansainvälinen yhteistyö pelastaa Haitin arkistoja
2 3 akti 3/2010 Sisältö Pääkirjoitus Julkaisija Arkistolaitos Osoite Kansallisarkisto PL 258 00171 Helsinki Lehden taitto Mainostoimisto HINKU Painopaikka Kirjapaino Uusimaa Kotisivu www.arkisto.fi 3 Pääkirjoituksessa ihmetellään toimittajien arkistolöytöjä. 4 Lyhyet 6 Kysely todisti: arkistolaitoksen asiakkaat ovat tyytyväisiä. 7 Suomen ja Meksikon kulttuurisuhteet esiin Kansallisarkiston näyttelyssä. 8 Arkistot 2.0 tekee asiakkaista tasavertaisia sisällöntuottajia. 9 VAPA-palvelun pilotointi alkoi. 10 11 Portti-käyttäjäpalvelu opastaa aineistojen äärelle verkossa. Seilin saarelta löytyi salaperäinen asiakirjakätkö. Tilaukset ja palaute akti@narc.fi 12 Laulu- ja arkistomies Tero Halvorsen metsästää kadonneita äänitteitä. ISSN 1798-2065 14 Kulttuuriperinnön digitoinnissa edetään rivakkaan tahtiin. Päätoimittaja Heidi Mustajoki, Kansallisarkisto 15 Suomen Jazz & Pop Arkisto haluaa elvyttää mestareiden ja kisällien vuorovaikutusta. Toimituskunta yksikön johtaja Juhani Tikkanen, Kansallisarkisto yksikön johtaja Marja Pohjola, Kansallisarkisto tutkija Pertti Vuorinen, Kansallisarkisto johtaja Päivi Hirvonen, Jyväskylän maakunta-arkisto Toimitussihteeri Minna Nurro, Viestintätoimisto Lumitähti minna.nurro@pp.inet.fi Kannen kuva Matti Tiisanoja/Kansallisarkisto Arkistonhoitaja Tero Halvorsen vastaa Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa radio- ja tv-aineistoista. Pääkirjoituksen kuva Kansallisarkisto, Riia Viitanen 16 18 20 21 22 Maanjäristyksen ravistelemassa Haitissa urakoidaan arkistojen pelastamiseksi. Sota-ajan kultasormusten tarinat löytyvät Kansallisarkistosta. Sota-ajan valokuvia digitoidaan Kansalliskirjastossa. Arkistouralla: tutkija Pertti Vuorinen, Kansallisarkisto Rummutusta: Piispat tupakalla Kultarannassa Arkistolöytöjä? Helsingin Sanomat paljasti sunnuntaina 17.10.2010 tutkija Jari Leskisen tekemän arkistolöydön, jota käsiteltiin lähes sivun laajuisessa artikkelissa. Raflaava otsikko uutisoi: Salainen säätiö kokosi 1970-luvulla mustan listan opettajista. Jutussa annettiin ymmärtää, että Leskinen oli tutkiessaan Sotavahinkoyhdistyksen ja sen seuraajan Sotavahinkosäätiön 1950- ja 1960-lukujen arkistoaineistoja löytänyt asiakirjoja, jotka johtivat porvarien salaiseen Vapaan koulutuksen tukisäätiöön. Se toimi lehden mukaan 1971 1991 ja siihen kuului monia tuon ajan johtavia porvaripoliitikkoja. Paljastus herätti tietysti kiinnostusta ja sai aikaan selittelyä ja keskustelua HS:n yleisönosastossa. Kansallisarkistolta puolestaan tiedusteltiin, voisiko se selvittää, missä kyseiset asiakirjat ovat ja miten ne saataisiin muidenkin tutkijoiden käyttöön. Kyseessä ei kuitenkaan ollut aivan tuore asia. Leskisen tutkimus oli julkistettu jo syksyllä 2004, jolloin tutkimuksen tekijää ja säätiön asiamiestä oli myös haastateltu television ajankohtaisohjelmassa. Säätiön arkistoaineistot oli myös toimitettu samoihin aikoihin Kansallisarkistoon, Leskisen auton takakontissa. Täällä VKTS:n eli Vapaan koulutuksen tukisäätiön pienehkö arkisto on siis ollut tutkijoiden käytettävissä jo lähes päivälleen kuusi vuotta. Edellä kerrottu tapaus ei ole aivan ainutlaatuinen. Siksi olisikin toivottavaa, että toimittajat arkistolöytöjä uutisoidessaan selvittäisivät taustatietoja myös arkistoja säilyttävistä laitoksista eivätkä tyytyisi pelkästään löytöjä tehneiden tutkijoiden kertomuksiin. Tutkijat tekevät arkistojen parissa työskennellessään päivittäin lukuisia omia arkistolöytöjään. Tämän lehden sisäsivuilla kerrotaan toisenlaisesta arkistolöydöstä, joka tehtiin viime kesänä Seilin saarella kallion kolosta. Näin vuoden ollessa lopuillaan toivotan kaikille Aktin lukijoille rauhallista joulun odotusta ja menestystä vuodelle 2011. Marja Pohjola, yksityisarkistoyksikön johtaja, Kansallisarkisto
4 akti 3/2010 akti 3/2010 5 Tammi/Ville Palonen Lyhyet Tieteiden yö Kansallisarkistossa 13.1.2011 Kansallisarkistossa vietetään Tieteiden yötä 13. tammikuuta. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi Tieteen päivien yhteydessä. Teemana on tällä kertaa Arjen arvoitus. Tapahtuma tuo tieteen Kruununhaan eri ins tituutioihin kuten arkistoihin, kirjastoihin, museoihin, gallerioihin ja ravintoloihin. Kansallisarkistossa ohjelmassa on arkea käsittelevä luentosarja, jossa alustavat professori Matti Klinge, kirjailija Anna Kortelainen, dosentit Jukka Kortti ja Kai Häggman. Luentotilaisuuden avaa pääjohtaja Jussi Nuorteva. Arjen arkistotyötä esitellään virkahuoneissa, joissa näytetään arkistojen järjestämistä ja seulontaa, annetaan neuvoja yksityisarkistoihin liittyviin kysymyksiin sekä kerrotaan viimeisimmät uutiset sähköisten aineistojen arkistoinnista ja käytöstä. Opastetuilla kierroksilla tutustutaan yleisötilojen lisäksi asiakirjojen konservointiin ja karttamakasiiniin. Kirjatorilla on tarjolla edullista kirjallisuutta ja vanhassa tutkijasalissa esitellään sähköistä tilausjärjestelmää ja tietokantoja. Yksityisarkistoja tuodaan esille pienoisnäyttelyllä teemalla arki. Cafe Hausenissa voi nauttia arjen herkuista musiikin säestämänä. Iltaa vietetään Kansallisarkiston päätalolla (Rauhankatu 17) klo 18 22.30. Tieteen päivien ohjelma löytyy verkosta osoitteesta: www.tieteenpaivat.fi/2011.html Kansallisarkistossa luennoi Tieteiden yönä muun muassa Anna Kortelainen. Arkistot kertovat vuonna 2011 Arkistolaitos avaa ensi vuoden alussa koko vuoden karttuvan verkkonäyttelyn teemalla "Arkistot kertovat". Kansallisarkiston ja maakunta-arkistojen yhdessä toteuttaman näyttelyn ajatuksena on tuoda esiin eri arkistoihin sisältyvät hauskat, yllättävät ja joskus traagisetkin tarinat ja siten osoittaa, että arkistoihin ovat tallentuneet paitsi suurmiesten teot myös tavallisen elämän käännekohdat, jopa satunnaiset sattumukset. Arkistolaitos kutsuu kaikki arkistoista kiinnostavia kertomuksia löytäneet mukaan näyttelyn ideointiin. Voit kertoa omista mieleenpainuvista arkistolöydöistäsi sähköpostitse osoitteella: verkkonayttely@narc.fi Vähemmistöt aiheena Arkistoalan ammattiyhdistyksen juhlaseminaarissa Arkistoalan Ammattiyhdistys järjesti lokakuussa osana 90-vuotisjuhlaansa seminaarin aiheella Arkistot vähemmistöjen identiteetin tukijana. Tilaisuudessa puhuneen arkistolaitoksen pääjohtaja Jussi Nuortevan mukaan vähemmistöjen arkistot täydentävät merkittävällä tavalla kokonaiskuvaa kansalaisyhteiskunnasta. Arkistolaitoksessa säilytetään esimerkiksi saamelaisten, juutalaisten, tataarien ja inkeriläisten arkistoja. Jatkossa arkistolaitos haluaisi vastaanottaa enemmän etenkin maahanmuuttajajärjestöjen arkistoja, Nuorteva sanoi. Valtion taidemuseon monikulttuurisuusasiantuntija Umayya Abu- Hanna toivoi esityksessään, että arkistot kiinnittäisivät huomiota niihin vähemmistöihin, jotka ovat näkymättömissä. Vähemmistöt eivät ole vain pieniä ryppäitä vaan koko yhteiskunta koostuu erilaisista vähemmistöistä, Abu-Hanna muistutti. Arkistoammattilaiset tapaavat 2012 Hämeenlinnassa ja Australiassa Uusia määräyksiä voimaan Arkistolaitos on syksyn 2010 aikana päivittänyt julkishallinnon asiakirjojen seulontaa koskevia määräyksiään, ohjeitaan ja oppaitaan. Syksyn aikana on julkaistu: ohje julkishallinnon asiakirjatiedon seulonnasta opas säilytysaikojen määrittelyn periaatteiksi määräys valtionhallinnon asiakirjojen seulonnasta ja hävittämisestä Määräyksiin voi tutustua arkistolaitoksen kotisivulla osoitteessa: www.arkisto.fi/fi/arkistolaitos/tehtavat/seulonta/ Vuoden arkistoteko -palkinto Jukka Haavistolle Arkistojen päivän toimikunta on valinnut vuoden 2010 arkistoteoksi musiikkineuvos Jukka Haaviston uraauurtavan toiminnan jazz- ja popmusiikin kulttuuriperinnön hyväksi. Jukka Haavisto on suomalaisen populaarimusiikin arkistotoiminnan isä. Haavisto oli mukana vuonna 1990 perustamassa Suomen Jazz -arkistoa ja toimi sen ensimmäisenä johtajana. Vuonna 1997 arkisto laajentui Suomen Jazz & Pop Arkistoksi. Vielä eläkepäivinäänkin Haavisto on toiminut aktiivisesti populaarimusiikin kulttuuriperinnön vaalimiseksi. Arkistojen päivän toimikunta jakoi lisäksi kaksi kunniamainintaa. Helsingin Sanomien toimittaja Unto Hämäläinen sai kunniamaininnan leikekirjojensa luovuttamisesta Päivälehden arkistoon. Filosofian maisteri Marjukka Honkalalle myönnettiin kunniamaininta arkistoalan pitkästä urasta, jonka hän on tehnyt muun muassa arkistonhoitajana puolustusministeriössä. Jani Kaunismäki, Työväen Arkisto Keskustelua arkistonhoitajan pätevyyksistä Kansainvälinen arkistoneuvosto (ICA) ja Kansallisarkisto ICA:n projekti sai alkunsa eurooppalaisessa arkistokokouksessa järjestivät 14.10.2010 workshop-tilaisuuden, jossa pohdittiin arkistonhoitajan pätevyysvaatimuksia. ICA-delegaatio oli arrooppalaista pätevyysmääritystä vaan malli siitä, miten määritys Varsovassa vuonna 2006. Tarkoituksena ei ole laatia yleistä euvovaltainen: apulaispääsihteeri Christine Martinez ja viisi muuta voidaan tuottaa kansallisella tasolla. Määrityksen käyttömahdollisuudet ovat huomattavat: sitä voidaan hyödyntää muun muassa ulkomaista alustajaa. Tilaisuutta isännöi arkistoneuvos Eljas Orrman. Arkistoalan pätevyysmäärityksiä on tehty tai tekeillä useissa ammatin edunvalvonnassa, koulutuksessa ja urasuunnittelussa. maissa kuten Ranskassa ja Ruotsissa. Hankkeita vetävät yleensä Aktin seuraavassa numerossa kerrotaan tarkemmin määrittelytyön maiden arkistoyhdistykset. etenemisestä. Pohjoismaiset arkistopäivät pidetään 23. 25. toukokuuta 2012 Hämeenlinnan Verkatehtaassa. Järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Kansallisarkisto ja Hämeenlinnan maakuntaarkisto. Arkistopäivien verkkosivut ja ilmoittautuminen avataan tammi-helmikuussa 2012. Kansainvälinen arkistoneuvosto International Council on Archives (ICA) järjestää puolestaan kongressin teemalla Climate of change 20. 25. elokuuta 2012 Australian Brisbanessa. Kongressin verkkosivut ovat avautuneet osoitteessa www.ica2012.com. Sivuilla voi ilmoittaa kiinnostuksensa kongressiin ja liittyä ajankohtaistietoa tarjoavalle postituslistalle. Arkistojen päivän toimikunta valitsi vuoden arkistoteoksi musiikkineuvos Jukka Haaviston elämäntyön Suomen Jazz & Pop Arkiston hyväksi. Kuvassa etualalla vasemmalta toimikunnan jäsen Pekka Anttonen (Päivälehden arkisto) ja palkittu Jukka Haavisto, taustalla toimikunnan jäsenet Petri Tanskanen (Työväen Arkisto) ja Christina Forssell (Kansallisarkisto).
6 7 Arkistolaitoksella tyytyväisiä asiakkaita Vielä tämän vuoden aikana käynnistetään arkistolaitoksen ja Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitoksen kanssa yhteistyöprojekti, jossa yhtenä työkaluna arkistolaitoksen asiakaspalvelun kehittämistyössä on asiakastyytyväisyyskysely. Con corazon! Tasavallan presidentti Tarja Halonen avasi Kansallisarkistossa 16. syyskuuta Meksikon ja Suomen kulttuurisuhteita esittelevän laajan näyttelyn. Se juhlistaa Meksikon itsenäisyyden 200-vuotisjuhlavuotta ja on tehty yhteistyössä Meksikon suurlähetystön kanssa. Oaxacan maakunta esillä monin tavoin Meksikon eteläinen Oaxacan maakunta tulee näyttelyssä esille monella tavalla. Laajan osion muodostavat Oaxacan taiteilijahuoneistossa työskennelleiden suomalaisten teokset. Näytteillä on myös valokuvia ulkoministeriön tukemasta radiotyöstä alkuperäisväestön parissa. Näyttely tuo esille myös Oaxacan huhtikuun 27. päivän 2010 traagset tapahtumat, joissa menehtyivät Jyri Jaakkola ja meksikolainen Beatriz Cariño. Suomen- ja espanjankielisen näyttelyn teemakuvaksi valittiin keraaminen Näyttelyn kuraattorina ja sydämenä toimi Meksikon suurlähettiläs Agustín Gutiérrez Canet. Näyttelyn johdannossa hän kertoo näyttelyn synnystä: Aloittaessani kaksi vuotta sitten suurlähettiläänä Helsingissä sain ajatuksen järjestää näyttelyn, jossa tuotaisiin esiin Meksikon totonaaki-intiaanin hymyilevä kasvo Didrichsenin mu- seon esikolumbiaanisen taiteen kokoelmasta, joka on näyttävästi esillä Kansallisarkistossa. Suurlähettiläs Gutiérrez Canet n sanoin: Veistos kuvastaa iloa ja luottamusta, minkä vuoksi se valittiin tähän näyttelyyn maiden välisen läsnäolo Suomessa. Siitä lähtien olen tehnyt laajaa tutkimustyötä ja haastatellut monia henkilöitä, joilla on sidoksia maahani. Suomi-Meksiko 2010 -näyttely on avoinna Kansallisarkistossa tulevaisuuden symboliksi. Kaikkiaan näyttelyssä on aineistoa lähes 20 arkistosta, museosta ja yksityiskokoelmasta. 23.12.2010 asti. Lähes 300 arkistolaitoksen tutkijasalipalvelun asiakasta osallistui viime kesänä järjestettyyn asiakastyytyväisyyskyselyyn. Neljä viidestä oli erittäin tyytyväisiä saamaansa palveluun. Eniten kehitettävää nähtiin sähköisissä palveluissa. Arkistolaitoksen asiakaspalvelun kehittämisessä on tutkijasalipalvelujen osalta otettu asiakkaiden näkökulma huomioon toteuttamalla kesällä 2010 asiakastyytyväisyyskysely. Siihen on voinut osallistua kesäkuusta lähtien arkistolaitoksen kotisivuilla myös sähköisesti. Tutkijasaleissa kysely järjestetään kaksi kertaa vuodessa, seuraavan kerran ensi talven aikana. Kesän 2010 aikana kyselyyn osallistui lähes 300 arkistolaitoksen tutkijasalipalvelun asiakasta. Vastauksista on nähtävissä, että arkistolaitoksen tutkijasalihenkilökunnalla on persoonallista otetta ja oikeanlaista yritystä, sillä noin neljä asiakasta viidestä oli erittäin tyytyväisiä henkilökunnan ystävällisyyteen, palvelualttiuteen ja asiantuntemukseen. Erittäin tyytymättömiä saamaansa palveluun ei kyselyyn vastanneista asiakkaista ollut onneksi yksikään. Sähköisiä palveluja pitää kehittää Eniten kehitettävää asiakkaat näkivät arkistolaitoksen sähköisissä palveluissa, joita oli käyttänyt kaksi kolmesta kyselyyn vastanneesta. Arkistolaitos pyrkii vastaamaan tähän haasteeseen meneillään olevilla kehitysprojekteilla, joiden seurauksena syntyy muun muassa uusi sähköinen tilausjärjestelmä (Astia). Kotisivuille luodaan teemaympäristöjä (Portti), joiden avulla kuka tahansa, vaikka ensi kertaa arkistolaitoksen palveluja käyttävä asiakas, voi helposti löytää tien itseään kiinnostavien arkistoaineistojen äärelle. Sähköisiin palveluihin satsaaminen näkyy myös digitaaliarkistossa digitoitujen aineistojen määrän kasvuna ja niiden käytettävyyden parantumisena. Asiakkaan kannalta lopputulos ratkaisee Tärkeintä asiakkaan näkökulmasta on tietenkin lopputulos: löytyikö kysymyksiin vastauksia tai kävikö ilmi syy, miksi asia ei arkistojen kätköistä selvinnyt tai ohjattiinko asiakas arkistolaitoksesta johonkin toiseen arkistoon tai kirjastoon, josta asia lopulta selvisi. Vastauksista ilmenee, että yhdeksällä asiakkaalla kymmenestä asiointi johti haluttuun lopputulokseen. Loppuosa asiakkaista sai vähintäänkin tiedon, miksi asia ei selvinnyt tai mistä muualta sitä voisi selvittää. Lopuksi on annettava kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille, sillä ilman asiakkaiden aktiivisuutta asiakaspalvelun kokonaisvaltainen kehittäminen ei olisi mahdollista. Toivottavasti arkistolaitoksen asiakkaat ottavat kyselyn omakseen myös jatkossa, sillä annetut vastaukset muodostavat perustan, jolla arkistolaitos kehittää asiakaspalveluaan. teksti: Mikko Karjalainen, ylitarkastaja, Kansallisarkisto kuva: Heidi Mustajoki, tiedottaja, Kansallisarkisto Suurlähettiläs Gutiérrez Canet onkin onnistunut löytämään runsaasti maiden välisiä suhteita ja esillä on monia yllättäviä yhteyksiä. Näyttely esittelee niin poliittisia, diplomaattisia ja taloussuhteita kuin suomalaisia taiteilijoita, jotka ovat ammentaneet vaikutteita Meksikosta sekä suomalaisia tutkijoita ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Suurlähettiläs Gutiérrez Canet on halunnut antaa tunnustusta monille suomalaisille, jotka ovat työllään tehneet Meksikoa tunnetuksi Suomessa. Heidän joukossaan ovat mm. Jari Sillanpää, Oiva Toikka, Jyrki Talvitie, Elina Rautavaara, Juhani Linnovaara ja Tapio Wirkkala. Cowboysien Corvette vetonaulana Näyttelyn ehdoton vetonaula on Kansallisarkiston aulaan sijoitettu Leningrad Cowboysien Meksikon värein maalattu Corvette 327, jolla Sakke Järvenpää on osallistunut Carrera Panamericana -kilpailuun. Auton nosto arkiston graniittisten portaiden yli keräsi suuren yleisön ja kuva operaatiosta päätyi seuraavan päivän Metro-lehden kanteen. teksti: Simo Muir, tutkija, Kansallisarkisto kuvat: Maria Arponen, Kansallisarkisto Meksikon suurlähettiläs Agustín Gutiérrez Canet, Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja Martha Bárcena Coqui. Leningrad Cowboysien Corvette 327, vuosimallia 1958. Näyttelyn avajaisiin saapui lähes 400 kutsuvierasta, mikä lienee ennätys Kansallisarkiston historiassa.
8 akti 3/2010 akti 3/2010 9 VAPA-palvelun käyttöönotto lähestyy Arkistolaitoksen sähköisten aineistojen vastaanotto- ja palvelujärjestelmä (VAPA) otetaan käyttöön vaiheittain marraskuussa pilotoiden. Helmikuussa 2011 palvelu avautuu myös muille valtionhallinnon organisaatioille, mikäli loppuvuosi etenee suunnitelman mukaisesti. Aineiston vastaanotto on VAPAn keskeisin toiminto, jota varten VAPAan on rakennettu laadullisia ja sisällöllisiä tarkastuksia. Aineiston siirto edellyttää organisaatiolta Arkistot 2.0 mullistaa arkistojen tietopalvelua Arkistojen aineiston siirtyminen tutkijasaleista avoimeen verkkoon muuttaa tietopalvelun lainalaisuuksia ja reunaehtoja perustavalla tavalla. Arkistojen tietopalvelun uusi paradigma on nimetty Arkistot 2.0 -palveluksi. Nimitys tulee Web 2.0 -teknologioista, eli sosiaalisesta tai interaktiivisesta mediasta, johon palvelut perustuvat. 2.0-palveluissa ei kuitenkaan ole ensisijaisesti kysymys uudesta teknologiasta, vaan uudesta ideologiasta: palvelun tuottajan ja käyttäjän suhteen muuttumisesta. Asiakkaasta sisällöntuottaja Sosiaalisen median peruslähtökohtien mukaisesti puhutaan palveluista, joissa käyttäjien tuottamalla sisällöllä ja käyttäjien toiminnalla on merkittävä rooli palvelun tuottamisessa, tai jopa niin, että palvelu perustuu kokonaan käyttäjien tuottamaan sisältöön. Arkistot 2.0 -käsitteellä tarkoitetaan siis arkistojen tietopalvelujen kehittämistä siten, että asiakkaista tulee digitaalisen sisällön (asiakirjojen, hakemistojen ja muiden erilaisten tietokantojen) kuluttajien sijasta sen kanssatuottajia. Arkistojen perinteisen toiminnan näkökulmasta tarkasteltuna Arkistot 2.0 -ajattelu tarkoittaa, että arkisto ei enää pidä itseään säilyttämänsä aineiston kaikkitietävänä auktoriteettina, vaan asiakkaat nähdään aineiston tasavertaisina ja joskus jopa ylivertaisina asiantuntijoina, joiden kanssa palveluja tuotetaan yhteistyössä. Arkistot 2.0 -mallissa asiakkaat otetaan mukaan jo palvelun suunnittelemiseen, ja he voivat osallistua myös palvelun sisällön tuottamiseen tavalla, joka tuottaa lisäarvoa sekä arkistolle että asiakkaalle. Käyttäjäyhteisö avainasemassa Arkistot 2.0 -palveluja koskevassa tutkimuksessa on selvitetty, millaisilla edellytyksillä asiakkaat innostuvat palveluiden tuottamisesta yhteistyössä arkiston kanssa. Keskeiseksi tekijäksi on tunnistettu valmiin käyttäjäyhteisön olemassaolo, eli Arkistot 2.0 -tyyppisiä palveluja ei olisi tarkoituksenmukaista tuottaa anonyymeille asiakkaille, vaan yhdessä tiettyyn aineistoon ja sen tematiikkaan vihkiytyneen käyttäjäryhmän kanssa. Kun asiakkaiden osallistamisen tarkoituksena on luoda lisäarvoa molemmille osapuolille, lähtökohta Arkistot 2.0 -konseptissa ei ole, että käyttäjät resurssina esim. opetetaan indeksoimaan ja kuvailemaan aineistoa arkistollisten periaatteiden mukaisesti, vaan heille annetaan mahdollisuus tuottaa aineistolle hakutietoja omista, käytön tarpeista nousevista lähtökohdistaan. Asiakkaan näkökulma esille Suurimmassa osassa tähän mennessä tuotetuista Arkistot 2.0 -palveluista asiakkaat ovat tuoneet oman näkökulmansa digitaaliseen sisältöön arkiston perinteiseen sisällöntuottamiseen pohjautuvan näkökulman rinnalle. Palvelussa ovat siis näkyneet molemmat näkökulmat. Asiakkaille on tarjottu mahdollisuus tuottaa tallennettuja hakupolkuja tai luoda omia kokonaisuuksia kiinnostavista asiakirjoista. Asiakkaiden osallistaminen palveluiden tuottamiseen on tarkoittanut sitä, että asiakkailla on mahdollisuus palvelun osana kommentoida ja täydentää arkiston tuottamaa sisältöä omilla tutkimustuloksillaan tai niiden perusteella. He voivat myös luoda palvelun ympärille vertaisverkoston, jossa he voivat opastaa toisiaan ja jakaa kokemuksiaan. Tietty asiakasryhmä on otettu mukaan sille suunnattujen palvelujen suunnitteluun ja mahdollisesti myös tuottamiseen (esim. aineiston indeksointi ja kuvailu) arkiston kumppanina ja resurssina. Uusia kanavia käyttöön Åbo Akademin tutkija Isto Huvila on tuonut Arkistot 2.0 -palveluja koskevaan keskusteluun vielä pidemmälle menevän participatory archive -käsitteen Archival Science -lehdessä 2008 (8) ilmestyneessä artikkelissaan. Participatory archive kyseenalaistaa provenienssiperiaatteen merkityksen digitaalisten aineistojen käyttöön antamisessa luomalla arkistojen (ja kirjastojen ja museoiden) digitaalisista aineistoista temaattisia kokonaisuuksia, joita käyttäjät voivat itse täydentää ja joiden indeksointi ja kuvailu on täysin asiakaslähtöistä. Esimerkki tällaisesta palvelusta on The First World War Poetry Digital Archive (www.oucs.ox.ac.uk/ww1lit/about), johon käyttäjät voivat tuoda materiaalia Twitter-palvelun kautta ja esimerkiksi luoda aineistoihin omia kommentoituja polkujaan, joita muut käyttäjät voivat hyödyntää. teksti: Jaana Kilkki, kehitysjohtaja, Kansallisarkisto sähköisen säilyttämisen lupaa eli käytännössä SÄHKEvaatimukset täyttävää tietojärjestelmää, siirtotoiminnallisuutta tietojärjestelmässä sekä organisaation ja arkistolaitoksen välistä siirtosopimusta. Perustuu sopimuksiin VAPA-palvelua käyttävä organisaatio vastaa siirtosopimuksessa sovitun ajan oman aineistonsa tietopalvelusta. Tämän ajan aineisto on vain organisaation itsensä käytettävissä rajapinnan kautta ja säilyy organisaation omistuksessa. Kun aineisto siirtyy arkistolaitoksen omistukseen, tietopalvelutehtävät siirtyvät arkistolaitokselle. Tämä edellyttää, että arkistolaitoksen omistukseen siirtyvän aineiston metatiedot ovat kunnossa. Omistusoikeuden siirtymisestä tehdään luovutussopimus. Kentällä ei vielä valmiutta VAPA-palvelun käyttöönottovalmiudesta ja -halukkuudesta järjestettiin syyskuussa kysely valtionhallinnon organisaatioille. Kyselytulosten perusteella ei valitettavasti voida rakentaa yksityiskohtaista palvelun käyttöönottosuunnitelmaa, koska suurin osa vastanneista organisaatioista ei ollut suunnitellut saati aikatauluttanut asiaa lainkaan. Kyselyn tulosten suurin hyöty onkin siinä, että sen avulla Kansallisarkisto voi suunnitella sähköisen asiakirjahallinnan ohjauksen painopistealueet lähivuosiksi. VAPA-esite on valmistunut. Sitä voi tilata osoitteesta mikko.erakaski@narc.fi. teksti: Päivi Happonen, kehittämisjohtaja, Kansallisarkisto
10 11 Mitä ihmettä! Asiakirjakätkö metsässä Edessäni pöydällä on ruosteiseen peltipurkkiin tiiviisti pakattu lasisten mustepullojen kokoelma. Jokaisessa pienessä, tiiviisti suljetussa pullossa on käsin kirjoitettuja viestejä. Isoimman peltipurkin sisällä on toinen pienempi, lähes yhtä ruostunut peltitölkki ja heinää. tämättä jättämisestä sittenkin paikkansa? Miksi purkki löytyy niin kaukaa päärakennuksesta? Oliko kaikilla potilailla vapauksia kulkea yksinkin maastossa? Entä viestin kirjoittaja mitä tiedämme hänestä? Toisaalta löytö nostaa kulttuuriperinnön säilyttämisen ammattilaisen mieleen myös paljon kysymyksiä, jotka sivuavat muistiorganisaatioiden tehtäväkentän keskinäistä rajanvetoa. Mistä tässä on kysymys esineestä vai asiakirjallisesta tiedosta? Kenelle tai mille organisaatiolle tämä löytö kuuluu? Ja missä säilytettynä löytö saa parhaimman säilyvyyden, entä käytettävyyden? Mitä tapahtuu viestille, jos löytö puretaan osiin (esineellinen osa, asiakirjallinen osa)? Portti ohjaa aineistoihin verkossa Arkistolaitos avasi verkkoon vuosi sitten Porttikäyttäjäpalvelun (http://wiki.narc.fi/portti). Sen tehtävänä on opastaa aineistoista tietoa etsivä asiakas tarvitsemansa lähteen äärelle. Arkistolaitos on vuoteen 2015 ulottuvan strategiansa mukaisesti satsaamassa verkkopalveluiden kehittämiseen. Digitaaliarkistoon on kesän 2009 jälkeen tuotettu miljoonia sivuja asiakirjoja, minkä lisäksi olemassa olevien sähköisten palvelujen käytettävyyttä ja sisällöllistä laatua kehitetään. Tavoitteena on, että asiakirjallinen kulttuuriperintö olisi tulevaisuudessa yhä suuremman käyttäjäjoukon saatavilla, ajasta ja paikasta riippumatta. Aineiston ja palvelujen siirtyessä yhä suuremmassa määrin verkkoon on myös niitä koskevan neuvonnan ja opastuksen seurattava mukana. Ilman neuvontapalvelua kun esimerkiksi digitoitujen asiakirjojen konteksti on vaarassa hävitä, mikä puolestaan alentaisi niiden arvoa tutkimuksen lähteinä. Vastauksena tähän haasteeseen arkistolaitos lanseerasi Porttikäyttäjäpalvelun marraskuussa 2009. Suuri edistysaskel Portin kannalta oli kesällä 2010 opetus- ja kulttuuriministeriöltä saatu määräraha, jonka turvin tietoympäristöjen kirjoittaminen pääsi tuntuvaan kasvuun: vuoden loppuun saakka jatkuvassa projektissa tuotetaan tietoympäristöt noin 90:stä arkistolaitoksen käytetyimpiin kuuluvasta lähdeaineistosta. Tieto löytyy teemaympäristöstä Portin tarkoituksena on tuottaa verkossa se sama palvelu, jonka tutkijasalin päivystäjä antaa tutkijasaliin saapuvalle asiakkaalle. Näin ollen Porttia kehitetään siten, että se yhä suuremmassa määrin palvelisi käyttäjiä heidän tiedontarpeestaan lähtien. Tässä tarkoituksessa julkaistaan teemaympäristöjä, joiden avulla käyttäjä saa tietoa tarvitsemastaan aineistosta mielessään vain se kysymys, johon hän tarvitsee vastauksen. Esimerkiksi jos käyttäjä haluaa tietää, miten saisi käsiinsä kansalaissodassa punaisella puolella taistellutta esi-isäänsä koskevan kuulustelupöytäkirjan, hän löytää vastauksen Sisällissota 1918 -teemaympäristöstä. Se kertoo hänelle valtiorikosoikeuksien ja niiden syyttäjistön arkistoista sekä aineistojen käyttöön saamisesta. Kehitystyötä asiakkaiden kanssa Meneillään oleva Portin kehittäminen on ollut arkistolaitokselle monella tapaa uudenlainen hanke. Kehittämistyön aikana on saatu hyviä kokemuksia esimerkiksi etätyösuhteista ja palvelun rakentamisesta niin, että työ on kaiken aikaa ollut käyttäjien tarkasteltavissa. Käyttäjäympäristön asiakkaat ovat mukautuneet hyvin muuttuvan ja yhä kasvavan Portin käyttämiseen. Portin käyttäjämäärän kasvu on ollut tasaista ja vakaata. Tätä kirjoitettaessa on juuri ylitetty 3 000 kuukausittaisen käyttäjän raja ja toiveissa on, että kasvua nähdään myös jatkossa. Keskimäärin käyttäjä viettää Portissa noin viisi minuuttia, jonka aikana hän tutustuu noin viiteen erilliseen sivuun. Portti on palvelu, jota arkistolaitos tuottaa yhdessä sen käyttäjien kanssa. Vieraile siis Portissa ja tutki siellä olevaa tietoa. Halutessasi voit kirjoittaa Porttiin hyvin tuntemastasi aineistosta tai muokata jo laadittua sisältöä. Muokkaamiseen voit osallistua ottamalla yhteyttä sähköpostiosoitteeseen portti@narc.fi. teksti: Tomi Ahoranta, tutkija, Kansallisarkisto Tero Sivula/Rodeo Lisäksi purkissa on juuresharjaa muistuttava esine, joka tiivistää tilaa purkissa entisestään, niin että mikään ei pääse purkissa liikkumaan, vaikka sitä kuinka ravistaisi. Muun sisällön joukossa on myös kirjepaperi, joka on sidottu kalastajalangalla pieneksi kääröksi. Kaiken kaikkiaan erittäin huolellista pakkaustyötä. Pullot sisältävät paperiliuskoja, joihin on mitä suurimmalla todennäköisyydellä kirjoitettu tekstiä viestin välittämiseksi. Vastaanottajaa liuskoissa ei varsinaisesti mainita. Paperi, joille viestit on kirjoitettu, on ilmeisesti repäisty käyttämättömästä vuosipäivyristä. Itse tekstit on kirjoitettu selkeällä, lähes lapsenomaisella käsialalla lyijykynää käyttäen. Löytö herättää monia kysymyksiä Seilin saaren ja sairaalan menneisyydestä kiinnostuneelle löytö on arvokas dokumentti, joka olemassaolollaan herättää paljon kysymyksiä. Miksi kirjeet on kirjoitettu paperilappusille eikä kirjepaperille? Kenelle viestit on osoitettu? Odottiko lähettäjä vas tausta? Pitääkö julkisuuteen nostettu väite potilaiden kirjeiden lähet- Blogi kertoo selvitystyön jatkosta Tällä hetkellä löytö on edelleen Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen hallussa Seilin saarella. Se on valokuvattu, dokumentoitu ja osin taustoitettu, mutta selvitystyö jatkuu. Löydön vaiheita on mahdollisuus myöhemmin seurata muun muassa arkistolaitoksen blogin Näkökulmia arkistosta (http://nakokulmiaarkistosta.blogspot.com) kautta. teksti: Anne Wilenius, ylitarkastaja, Turun maakunta-arkisto kuvat: Turun yliopisto/saaristomeren tutkimuslaitos
12 13 Kadonneiden äänitteiden jäljillä Eräs esitetyimpiä kotimaisia yksinlauluja on Oskar Merikannon J. H. Erkon sanoihin säveltämä Merellä. Kun runosta rakennetaan kunnon aasinsilta, voidaan kysyä, mitä kätkeekään syvällä sielussaan laulu- ja arkistomies Tero Halvorsen. Olet tuplamaisteri. Miten tulit arkistoalalle? Olen kasvatustieteen maisteri ja valtiotieteen kandidaatti. Graduni tein Kotkan ja Kymin alueen tehtaankoulujen historiasta. Arkistoissa penkominen kävi luontevasti. Koloratuuri sopraano Lea Piltti Historiallisten aiheiden tutkiminen, keräily ja tiedonjano ovat olleet verissä pienestä asti. Se taitaa olla minun osakseni laitettu. Keräilyvietin sain onneksi tainnutettua jo varhain tai oikeastaan se vaihtui tiedonkeruuksi. Kolmentoista vanhana liityin jäseneksi Suomen äänitearkisto -yhdistykseen, jonka sihteerinä ja taloudenhoitajana olen ollut kymmenkunta vuotta. Samoihin aikoihin aloittelin kirjeenvaihtoa George de Godzinskyn, Teijo Joutselan ja Rauno Lehtisen kanssa. Kauko Käyhkö -diskografian julkaisin 20-vuotiaana. Sen jälkeen olen tehnyt paljon taiteilijahaastatteluja ja joitakin radio-ohjelmia. Mitä olet tehnyt urallasi ja millainen on toimenkuvasi Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa? Kansallisarkistossa järjestin harjoittelijana Matti Koskenniemen arkiston ja tein arkistolaitoksen äänitekartoitusta. Kesätöissä Kotkan kaupungin keskusarkistossa sain opastusta ja kokemusta käytännön arkistotyöstä. YLE:n radioarkistossa ja levystössä olen ollut määräaikaisissa projekteissa vuodesta 2000, jolloin tulin Helsinkiin opiskelemaan. KAVA:ssa aloitin 2007 syksyllä suunnittelijan sijaisuudella ja siirryin arkistonhoitajaksi, kun radio- ja tv-arkisto (RTVA) perustettiin. Vastuullani ovat KAVA:n radio- ja tv-aineistot. Vanhaa aineistoa meillä on mm. MTV:n vanha filmiarkisto sekä Moon TV:n ja Radio Cityn arkistot. Uutta aineistoa on vuodesta 2008: dokumentteja, draamaa, opetusohjelmia jne. Otan vastaan talletukset, teen niihin liittyvät sopimukset, vastaan arkistoinnin suunnittelusta ja asiakaspalvelusta, kartoitan kenttää, kerrytän kokoelmia ja valvon lakisääteisten aineistojen saapumis- ta. Tässä alkuvaiheessa on kyllä joutunut olemaan mukana miltei kaikessa mitä RTVA:ssa on luotu ja kehitetty. Miten aloit tuottaa äänitejulkaisuja ja mitä kaikkea olet tehnyt? Kun pienenä poikana Kotkan kirjastosta löysin Matti Lehtisen, Kim Borgin ja Veikko Tyrväisen levyjä, ne toivat aivan uusia maailmoja nuorelle laulunharrastajalle. Levykaupoissa ei edes tiedetty vanhoista nimistä. Yleisradiosta kuulin joskus sattumalta upeita laulajia ja nauhoitteita, mutta niitä ei ollut mahdollista hankkia mistään, ei edes rahalla. Jotain oli pakko tehdä! Levyn tuotantoprosessi oli opeteltava kantapään kautta. Auttajiakin onneksi oli: Pekka Gronow on ollut kaikki nämä vuodet suuresti kunnioittamani oppi-isä, Timo Wuori auttoi vanhojen nauhojen restauroinneissa ja jazz-hanuristi Mika Huusarilta sain monia tärkeitä käytännön vinkkejä tuottamiseen. Ensimmäisen levyni tuotin syksyllä 2003 basso Hannu Heikkilästä, jonka kanssa olin ystävystynyt. Levyn vihkonen oli menossa seuraavana päivänä taittoon, kun suruviesti hänen äkillisestä poismenostaan tuli. Sen sijaan Usko Viitanen ehti onneksi kokea levynsä saaman huikean arvostelumenestyksen vielä sairasvuoteellaan. Aarne Vainion kanssa juhlittiin levyn valmistumista Kotkassa. Tähän mennessä on tullut ulos kymmenkunta levyä suomalaisista historiallisista laulajista ja Rigoletto-DVD. Olen pyrkinyt täyttämään aukkoja laulukulttuurimme dokumentaatiossa. Työn alla on paraikaa useita nimiä, mm. Lea Piltti, Irma Urrila, Lauri Lahtinen ja Anita Välkki. Tällaiset selebriteetit kuuluvat kaiken kansan saataville! Levyjen tuottaminen on hyvin vastuullista hommaa, nehän ovat pienoismonumentteja taiteilijoista. Levyjeni vihkosissa on aina tuhti tietopaketti kuvien kera. Sait Suomen Kulttuurirahaston apurahan suomalaisten oopperalaulajien kotikokoelmista löytyvien äänitteiden kartoittamiseen ja pelastamiseen. Minne löytösi lahjoitat? Käynnistelen projektia, jossa kerätään Suomen äänitearkistoon kaikki keskeinen aineisto, jota suomalaisten oopperalaulajilta tai heidän omaisiltaan löytyy. Aloitan ennen 1980-lukua tehdyistä äänitteistä. Tuolloin laulajat eivät, poikkeuksia lukuun ottamatta, päässeet levyttämään. Heidän taiteestaan on olemassa vain konserttitaltioita, radio- ja tv-nauhoja tai omakustannelevyjä. on Teron uusin löytö. Monipuolinen arkistomies on päätynyt urallaan Kansalliseen audiovisuaaliseen arkistoon - niin kuin luonnolliselta tuntuukin. Yleisradiossa on tältä ajalta säilynyt hyvin vähän musiikkia. Nauhoja kierrätettiin vanhat esitykset pyyhkiytyivät uuden alle. Olen tutkinut systemaattisesti jopa nauhojen häntiä, olisiko sinne jäänyt vanhan ohjelman loppuosa, jos päälle äänitetty ohjelma on ollut vanhaa lyhyempi! Tämä on jo hullun hommaa, mutta jos sittenkin löytyisi jokin helmi? Toistaiseksi ei ole tärpännyt. Tämä työ vie vapaa-ajan ja koettelee lompakkoakin, mutta on sydämen asia Minun Tehtäväni. Laulajat katoavat, samoin tieto ja tallenteet. Olen liikkeellä viime hetkellä. Tahdon tässäkin yhteydessä peräänkuuluttaa kotikokoelmista mahdollisesti löytyviä nauhoja. Olisiko varastojen ja autotallien pahvilaatikoiden kätköissä kelanauhoilla takavuosien laulajiemme esityksiä? Muukin kuin laulu kelpaa. Jos nauhalta löytyy vaikkapa Heimo Haiton viulusooloja tai Maire Halavan pianonsoittoa, ne otetaan kyllä arkistoon talteen! (tero.halvorsen@kava.fi) haastattelu: Taina Tammenmaa, tutkija, Kansallisarkisto kuvat: Matti Tiisanoja ja Lea Piltin arkisto, Kansallisarkisto Tero Halvorsenin tuottamia ja toimittamia levyjä jakelee Fuga Oy (www.fuga.fi).
14 15 Asiakirjallinen kulttuuriperintö säilöön digi taalisesti Asiakirjallisen kulttuuriperinnön digitointi on edennyt arkistolaitoksessa rivakasti opetusministeriöltä saatujen erillismäärärahojen turvin loppuvuonna 2010. Mikrokuvaus- ja digitointiohjelman valintakriteerejä uusitaan parhaillaan, ja niiden perusteella valitaan digitoitavat aineistot vuosille 2011 2015. Asiakirjallisen kulttuuriperinnön digitointi toteutetaan arkistolaitoksessa korkealla laadulla siten, että asiakirja toistetaan mahdollisimman lähelle alkuperäistä asiakirjaa. Digitointi toteutetaan 300 ppi resoluutiolla joko harmaasävyisenä (8 bit) tai väreissä (24 bit). Väridigitoinnin prosessi on täysin värihallittu. Aineisto digitoidaan väreissä silloin, kun väreillä on asiakirjan tulkinnan tai ulkonäön kannalta oleellinen merkitys. Tällaisia aineistoja ovat mm. Suomen asutuksen yleisluettelo sekä lukuisat kartta- ja piirroskokoelmat. Suuri osa alkuperäisistä asiakirjoista digitoidaan harmaasävykuvina. Myös mikrokuvaaminen on osa digitointiprosessia kaikki kuvatut mikrofilmit digitoidaan. Vanhoista mikrofilmeistä aineistot digitoidaan aina harmaasävyisinä, mutta alkuperäisen asiakirjan toistoon ei mikrofilmeiltä digitoidessa päästä; tekstin luettavuus ja harmaasävyn luonnollisuus ovat laatukriteereinä. Teksti digitoidaan kuviksi Arkistolaitoksen digitointitoiminnassa teksti digitoidaan kuviksi. Vanhemmat asiakirjat ovat käsinkirjoitettuja, niissä olevan tekstin muuttaminen optisesti (OCR-tekniikka) tekstiksi on käytännössä mahdotonta. Uudemmatkin, koneella kirjoitetut tai tulostetut asiakirjat sisältävät leimoja ja käsinkirjoitettuja merkintöjä. Asiakirjan autenttisuuden varmistamisen näkökulmasta tekstin digitoiminen kuvaksi on osoittautunut kestäväksi ratkaisuksi. Lähitulevaisuudessa nykyisen digitointiprosessin rinnalle ollaan kehittämässä toista prosessia, jossa teksti digitoidaan osittain tai kokonaan tekstiksi, johon voidaan kohdistaa hakuja. Tämän ns. massadigitointiprosessin kohteina ovat uudemmat ei-käsinkirjoitetut A4-muotoiset asiakirja-aineistot. Valintakriteerit uusitaan Mikrokuvaus ja digitointi muodostavat kokonaisuuden, joka edistää aineistojen käytettävyyttä ja välillisesti myös säilyvyyttä. Digitointistrategian toteuttajana on vuosittain päivitettävä mikrokuvaus- ja digitointiohjelma. Mikrokuvaus- ja digitointiohjelman valintakriteerit on uusittu vuoden 2010 aikana, ja laajoista aineistovalinnoista päätetään loppuvuodesta. Arkistolaitoksen aineistot on jaettu kansallisesti merkittäviin ja paikallisiin. Digitoinnin valintoja tehtäessä huomioidaan myös eri aineistojen esivalmisteluihin tarvittavat resurssit. Lisäksi digitoinnin ja mikrokuvauksen resursseja varataan hyödyllisiin yhteistyöhankkeisiin sekä sopimus-, maksupalvelu- ja tilauspohjalla tapahtuvaan arkistolaitoksen aineistojen digitointiin. Arkistolaitoksen mikrokuvaus- ja digitointiohjelmaa toteutetaan kesästä 2010 lähtien seuraavien prosessien kautta: Mikrokuvaus lähinnä akteista ja sidoksista, jota seuraa digitointi Sidosten digitointi Värillinen karttojen ja piirustusten digitointi Harmaasävydigitointi alkuperäisistä asiakirjoista ja kortistoista Massadigitointi, A4-asiakirjakokonaisuudet Digitointi mikrofilmirullilta Käyttöliittymää kehitetty Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt kahtena vuotena suuren erillismäärärahan arkistolaitoksen aineistojen digitointiin. Vuonna 2009 summa oli lähes 1,6 milj. euroa, jolla mm. digitoitiin keskeisiä asiakirja-aineistoja 3,75 miljoonan tiedoston verran. Vuonna 2010 yhteensä noin 2,1 milj. eurolla digitoitiin noin 5,5 miljoonaa mikrofilmiotosta, mm. vanhimpia kirkonkirja-aineistoja. Digitaaliarkiston käyttöliittymän toiminnallisia ominaisuuksia muutettiin heinäkuussa 2010. Tavoitteena on ollut parantaa entisestään sekä liikkumista aineistomassan seassa että helpottaa kuvien katselemista. Digitoiduista aineistokokonaisuuksista on myös laadittu tietoympäristöjä Portti-käyttäjäpalveluun syksystä 2009 lähtien. teksti: István Kecskeméti, yksikön johtaja, Kansallisarkisto Arkistolaitoksen digitoitu aineisto on esillä Digitaaliarkistossa osoitteessa http://digi.narc.fi/digi Digitoinnin etenemistä voi seurata osoitteessa www.arkisto.fi/fi/arkistolaitos/tehtavat/sailyttaminen/ digitointi-2010/ Pohjoismainen jazzkonferenssi keräsi musiikin tutkijoita Kansallisarkistoon Kansallisarkiston tiloissa elokuussa järjestetyn pohjoismaisen jazzkonferenssin pääjärjestäjänä oli tänä vuonna Suomen Jazz & Pop Arkisto. Luennoitsijoina toimi musiikintutkijoita ja jazzin asiantuntijoita Euroopan ja Yhdysvaltojen yliopistoista. The Jazz Chameleon 9th Nordic Jazz Conference -tapahtumaan saapui 50 osallistujaa 11 eri maasta. Tapahtuman yhteydessä pidettiin myös pohjoismaisten jazzarkistojen kokous, jossa päätettiin järjestää seuraava jazzkonferenssi Ruotsissa vuonna 2012. Ensimmäisen konferenssipäivän aloitti Pekka Gronowin mielenkiintoinen alustus jazzin rantautumisesta Eurooppaan ja leviämisestä Pariisin kautta muihin Euroopan suurkaupunkeihin. Tämän jälkeen esitelmissä pohdittiin muun muassa jazzin määrittelyongelmia ja teknologisen kehityksen vaikutusta nykyjazziin. Päivän paneelikeskustelun aiheena oli suomalaista jazziskelmää käsittelevä tutkimusprojekti Suklaasydän, tinakuoret. Tutkimusryhmän edustajat Ari Poutiainen, Risto Kukkonen, Janne Mäkelä ja Kaarina Kilpiö esittelivät tätä 1950- ja 1960-lukujen taitteessa suosittua laulutyyliä. Aiheesta tekeillä olevan kirjan on määrä ilmestyä maaliskuussa 2011. Päivän päätteeksi kuultiin vielä kolme esitelmää jazzkulttuurin vaikutuksista kansallisiin identiteetteihin. Sukupolvet saatava kohtaamaan Toinen konferenssipäivä alkoi professori Bruce Johnsonin johdolla. Hän kertoi, kuinka 1900-luvun alun australialaisissa elokuvissa näkyy yleisen mielipiteen muutos suhteessa jazziin ja sen edustamaan moderniin elämäntyyliin. Tämän jälkeen kuultiin monia musiikkianalyyseihin pohjautuvia tutkielmia eri säveltäjien improvisaatiotyyleistä sekä sävellyksistä löytyvistä kansallisista vaikutteista. Suomen Jazz & Pop Arkisto (JAPA) Yleisölle avoimessa paneelikeskustelussa mukana olivat Jazzmuusikot ry:n edustajat Ari Poutiainen, Wade Mikkola ja Risto Toppola, tanskalainen musiikin professori Olav Harsløf, pro- Nuottikäsikirjoitusnäytteitä suomalaisilta populaarimusiikin vaikuttajilta - Erik Lindström, Ossi Malinen, Rauno Lehtinen ja Toivo Kärki. perustettu vuonna 1990 Jukka Haaviston ja Manu Teittisen aloitteesta, nykyinen nimi käyttöön 1997 voittoa tavoittelematon yhdistysmuotoinen arkisto, kuusi työntekijää toiminta rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksella, muilla ulkopuolisilla avustuksilla, kannatusyhdistyksen jäsenmaksuilla ja omien julkaisujen myynnillä kerää, säilyttää ja tarjoaa suomalaiseen populaarimusiikkiin liittyvää tietoa ja aineistoa ensimmäiset lahjoitukset olivat Jukka Haaviston Puuvillapelloilta kaskimaille -kirjan aineisto sekä muusikko Pekka Pöyryn kokoelma suurimmat kokoelmat ovat Warner, Kullervo Linna ja Dicentia (ent. CD-linja Oy) järjestää myös seminaareja, konsertteja, näyttelyitä, digitointikoulutusta sekä hallinnoi Erik Lindströmin rahastoa erikoistunut äänitteiden digitointiin www.jazzpoparkisto.net kokosi: Maaret Storgårds, amanuenssi, JAPA fessori Bruce Johnson sekä pitkän linjan muusikko Henrik Otto Donner. Keskustelun aiheena oli nuorten ja vanhempien muusikkosukupolvien, mestareiden ja kisällien keskinäinen kohtaaminen ja vuorovaikutus. Nykyinen musiikkikoulutuksen laaja tarjonta on aiheuttanut sen, että tällainen luontainen vuorovaikutus on vähentynyt. Perinnettä yritetään nyt elvyttää, ja Jazzmuusikot ry onkin alkanut järjestää Helajazz-festivaalia, joka tarjoaa kohtaamispaikan ja esiintymisareenan sekä nuoren että vanhemman polven muusikoille. teksti: Kaisa Paavilainen, harjoittelija, Suomen Jazz & Pop Arkisto
16 17 Jono Kansallisarkiston edessä. Haiti vuonna nolla miten voi kulttuuri omaisuus? Lisätietoja: http://haiti2010.blueshield-international.org Facebook-ryhmä: Haiti 2010 Blue Shield Solidarity Christophe Jacobs, ICA Tuhot Kansallisarkistossa jäivät melko pieniksi muihin virastoihin verrattuna. Christophe Jacobs, ICA Jean-Wilfrid Bertrand, Archives Nationales D Haiti Oikeustalo maanjäristyksen jälkeen. Jean-Wilfrid Bertrand, Archives Nationales D Haiti Vapaaehtoisia auttamassa arkistossa. Tuho kohtasi Haitia 12.1.2010 myöhään iltapäivällä, kun maan historian voimakkain rekisteröity maanjäristys iski. Noin 300 000 ihmistä menetti henkensä ja noin 150 000 rakennusta tuhoutui. Tuho pääkaupungissa Port-au-Princessä oli lähes täydellinen. Pessimistisimpien arvioiden mukaan vain 20 prosenttia rakennuksista jäi kokonaan ehjiksi. Muut joko sortuivat tai vaurioituivat niin, ettei niitä voinut käyttää. Haitissa tuhoutui niin presidentin virka-asunto, parlamenttitalo kuin yliopistorakennuksia, pankkeja ja ministeriöitä työntekijöineen. Haitin entinen kulttuuri- ja viestintäministeri Jean Julien Olsen johtaa Haitin kulttuurin jälleenrakennuskeskusta ja -projektia. Hänen mielestään tilanne Haitissa on lokakuussa 2010 vielä aika lohduton: Port-au-Princen kaduilla näyttäisi siltä, että mitään ei ole tehty. Vastapäätä presidentinpalatsia ja pitkin pääkaupunkia on edelleen telttakyliä, joissa ihmiset asuvat. Jos sataa tai on tuulista, teltoissa on mahdoton olla tällöin ihmisillä ei ole paikkaa mihin mennä. Vaikka 300 000 ihmistä menetti henkensä maanjäristyksessä, Kansallisarkistossa kuolleita oli vain yksi. Moni henkilökunnasta menetti kuitenkin perheenjäseniä ja sukulaisia. Lisäksi osa työntekijöistä tulee yhä töihin väliaikaisesta telttakylästä. Elämä on edelleen hyvin vaikeaa, Olsen kertoo. Kansainvälinen apu Kansainvälisiä auttajatahoja on onneksi useita, kuten arkistoväelle tutut UNESCO, ICA ja Blue Shield, eli Punaisen ristin vastine kulttuuriomaisuuden suojelussa. Kun viimeiset jälkijäristykset vielä vavahduttelivat Haitin maaperää, myös sosiaaliseen mediaan ilmestyi tukiryhmiä haitilaisten auttamiseksi. ICA:n delegaatioita on käynyt Haitissa, ja maan Kansallisarkiston johtaja Jean-Wilfrid Bertrand on raportoinut tilanteesta ICA:lle. Aikaisempien arkistotuhojen seurauksena maksetut oppirahat ovat olleet suuri apu: kriisitilanteissa asiakirjoja ja muuta kulttuuriomaisuutta varastetaan, mutta tähän osataan varautua. The Blue Shield International on perustanut kulttuuriomaisuudelle sairaalan, jossa asiakirjat, kirjat ja muu materiaali saa ensiapua ja suojan esim. sadekauden ja varkaiden varalta. Köyhässä maassa, jossa lukutaidottomia on 40 prosenttia asukkaista, sivistysinfrastruktuurin tuhoutuminen on erityisen kohtalokasta. Lukutaito ja tieto ovat väyliä pois köyhyydestä. Haitilaiset urakoivat eniten Kansallisarkiston rakennukset säilyivät melko ehjinä, mutta ennestäänkin hajanainen kirjastoverkko kärsi suuria tuhoja. Kokoelmia on saatu talteen, kiitos kypäräpäisten kirjastonhoitajien sinnikkään käsityön. ICA:n Emergency management -ohjelman koordinaattori Christophe Jacobs korostaa myös Haitin arkistolaisten valtavaa työpanosta. Jean Wilfrid Bertrandin johdolla Kansallisarkiston henkilökunta on raatanut vaikeissa oloissa vuorotta. Kansainvälinen apu on tärkeää, mutta suurimman työn ovat tehneet haitilaiset itse. Olemme oppineet heiltä valtavasti. Hyvä esimerkki valtavasta ponnistuksesta on yhden Kansallisarkiston tärkeimmistä palveluista saaminen kuntoon 2 3 kuukauden kuluttua järistyksestä. Kansallisarkiston tehtävänä on antaa erilaisia virkatodistukseen rinnastettavia dokumentteja, joiden arvo siviilisäädyn tai perintökaaren todentajana on korvaamaton. Omaisuuden ja suvun tuhouduttua nämä viralliset dokumentit ovat erityisen tärkeitä. Haitin Kansallisarkiston edessä onkin ollut valtavia jonoja. Onneksi poikkihallinnollinen yhteistyö auttaa tässäkin: eläkehallintoviranomaiset, jotka ovat tällä hetkellä ilman toimistoa, ovat tulleet auttamaan ylityöllistettyjä arkistolaisia. Ja siinä missä modernit tietokoneet tuhoutuivat, perinteiset kirjoituskoneet selvisivät tuhosta paremmin. Osa arkistoista menetetty Lukutaidottomuudesta kärsivässä maassa tieto omasta historiasta on siirtynyt usein suullisesti sukupolvelta toiselle. Haitissa on kuitenkin merkittäviä asiakirjakokoelmia, joista tärkeimpiä ovat Haitin vallankumouksen (1791 1804) aikaiset asiakirjat. Itsenäistymiseen kuului orjuudesta luopuminen, ja asiakirjoja on pidetty maailman ihmisoikeushistoriankin kannalta merkittävinä dokumentteja. Itsenäisyyden alkutaipaleen merkkihenkilöiden kirjeenvaihto on ollut arkistossa, joka romahti. Asiakirjat ovat hyvin huonossa kunnossa. ICA:n Christine Martinez kertoo, että Haitissa arkistonluovutukset ovat laahanneet jäljessä suositusaikatauluja, minkä takia moni luovutettavaksi aiottu arkisto oli vielä ministeriöiden tiloissa maanjäristyksen aikana. Ja koska ministeriöt ovat romahtaneet, voi arvata, mitä arkistoille on käynyt. Suuntana tulevaisuus Haitissa suuntaudutaan kuitenkin vahvasti tulevaisuuteen. Kulttuurihallinnon suurin ja kunnianhimoisin projekti on rakentaa arkistojen kaupunki, City of Archives. Tämän suunnitteilla olevan kulttuuriperintökeskuksen tarkoituksena on koota yhteen paikkaan historialliset arkistot ja muutakin kulttuuriomaisuutta kuten audiovisuaalisia aineistoja. Ajatus keskuksesta oli olemassa jo ennen maanjäristystä, mutta sen jälkeen se on saanut uutta puhtia. Keskuksen tulevaisuus ei ole vielä aivan varma, mutta mikäli Haitin Kansallisarkistolta kysytään, se tulee varmasti. Paikka on jo katsottuna. teksti: Aino Heikkinen, ylitarkastaja, Kansallisarkisto
18 19 Ilmatorjuntaa kultasormuksilla? Vuosina 1940 1941 kerättiin Suomessa 315 000 kultasormusta. Sormuksilla oli määrä hankkia Suomelle vahvempi ilmapuolustus. Mihin isoisän ja -äidin kihlasormukset joutuivat? Lotta Svärd -järjestö, Suomen Sosialidemokraattinen Työläisnaisliitto ja Suomen Ilmapuolustusliitto perustivat yhdessä huhtikuussa 1940 Kultaesineiden keräystoimikunnan, jonka tehtävänä oli kerätä kansalaisilta vapaaehtoisina lahjoituksina kultasormuksia ja muita kultaesineitä. Niiden avulla oli tarkoitus tukea rahallisesti Suomen ilmapuolustuksen (hävittäjien ja ilmatorjuntatykkien) hankintoja. Keräyksen valtava tulos Kultakeräys päättyi helmikuussa 1941. Keräys tuotti noin 315 000 kultasormusta ja noin 20 000 muuta kultaesinettä, joista kertyi yhteensä 1 752 kiloa kultaa. Sormuksista kertyi erilaisia kiviä yli 10 kiloa. Kesällä 1944 valtioneuvosto päätti siirtää Suomen Pankin holveissa säilytetyt kultaesineet Ruotsiin. Kullan sulattaminen kansainvälisesti hyväksyttäviksi harkoiksi tuotti ongelmia, samoin kultaesineiden käyttö maksuna sotatarvikkeista. Suomen Pankki myi syksyllä 1945 noin 930 kilon kultaerän Ruotsin valtion pankille Suomen valuuttavarannon kartuttamiseksi. Myynnistä saaduilla rahoilla rahoitettiin elintarvikehankintoja. Loput Ruotsissa säilytetyistä kultaesineistä (ml. korukivet) myytiin Ruotsiin tai palautettiin Suomeen (noin 225 kiloa). Historiallisesti arvokkaimpia lahjakoruja oli jo aiemmin myyty edulliseen hintaan Kansallismuseolle ja maakuntamuseoille. Kultaesinekeräyksessä käytetyssä julisteessa on esitelty myös vastikesormusmallit. Keräyshanke sai arvovaltaiset suojelijat ja valtavat mittasuhteet. Kultaesineet saattoi viedä lähimpään pankkiin, josta ne toimitettiin edelleen Suomen Pankin holveihin. Lahjoittaja sai rautaisen vastikesormuksen, joita oli kaksi erilaista. Toinen oli sileä sormus, jossa oli heraldinen ruusu koristeena ja joka tavallisesti vaihdettiin kihla- tai vihkisormukseen. Toinen oli ilmapuolustussormus, johon oli kuvattu ilmavoimien tunnus, hakaristi, sekä tyylitellyt siivet. Sormusten sisäpinnalle oli kaiverrettu vuosi 1940. Sormukset oli suunnitellut kuvanveistäjä Mauno Oittinen. Isänmaallinen velvollisuus Suomalaiset innostuivat keräyksestä niin, että tuntui olevan jokaisen isänmaallinen velvollisuus luopua jostakin kultaesineestään. Eräs leskirouva Pohjois-Karjalasta kirjoitti keräystoimikunnalle saatekirjeessään seuraavasti: Lähetän tämän kolmannen ja samalla viimeisen kihlasormuksen. Aijoin sen itse pitää muistonani, olihan se vihkisormukseni, ja sen antaja on jo kuollut. Omatuntoni ei kuitenkaan salli minun sitä pitää eikä varmaan vainajakaan sitä sallisi. Toivoisin hartaasti, että asia tulisi jokaiselle aivan omantunnon asiaksi ja aivan jokainen sormus lähtisi liikkeelle, niin kauan kun vielä on tilaisuus. Nyt tunnen, että olen tehnyt tässä asiassa velvollisuuteni Kultaesinekeräyksen rahallinen tulos oli noin 178 miljoonaa markkaa. Keräyksen tuotolla ei siis ehditty hankkia ilmatorjuntatykkejä eikä hävittäjiä talvi- ja jatkosodan aikaisen puolustuksen vahvistamiseksi. Toisaalta oli tärkeää saada elintarvikkeita sodan jälkeen syntyneille suurille ikäluokille. Suomea odottivat myös suuret sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Salakuljetusta, huhuja ja selvityksiä Kullan siirtämisessä Ruotsiin oli turvauduttava poikkeuksellisiin menettelyihin. Ulkoasiainministerin sihteeri Johan Anders Segercrantz siirsi salaisina kuriirikuljetuksina kaikkiaan yli 1 000 kiloa kultaa sekä sormusten kiviä ja muita arvoesineitä Tukholmaan. Kulta varastoitiin aluksi Suomen Tukholman lähetystön kellaritiloihin ja myöhemmin ruotsalaispankin säilytystiloihin. Sotasensuurin vuoksi keräyskullan kohtalosta ei voitu sodan aikana uutisoida. Sodan jälkeen liikkui huhuja, joiden mukaan kulta olisi kulkeutunut Neuvostoliittoon tai joutunut Suomessa vääriin käsiin. Kun huhuja ei aktiivisesti kumottu, heräsivät epäilykset, että huhuissa olisi jotain perääkin. Valtioneuvosto asetti vuonna 1950 kahden hengen tutkimustoimikunnan selvittämään kultakeräyksen toteutusta, koska valtion tilintarkastajat olivat sitä toistamiseen vaatineet. Toimikunnan mukaan keräyshanke oli hoidettu asianmukaisesti eikä siinä ollut ilmennyt väärinkäytöksiä. Keräyksen tuotto oli tuloutettu valtion tulo- ja menoarvioon valtion satunnaisena tulona. teksti: Markku Leppänen, ylitarkastaja ja Ville Vuolle, tutkija, Kansallisarkisto kuvat: Kare Salonvaara, arkistosihteeri, Kansallisarkisto Lahjoittajien tiedot Kansallis arkistossa Kansallis- arkistossa on kortisto kultaesineiden luovuttajista. Kansallisarkistossa säilytetään Kultaesineiden keräystoimikunnan arkistoa (1940 1941, noin 40 hyllymetriä), johon kuuluu mm. lahjoittajista laadittu kortisto ja lahjoituksia koskevat kuitit. Kortistosta ja lahjoituskuiteista käy ilmi, mitä isoäiti tai isoisä lahjoitti: kultasormuksen, kultakellon, rintaneulan tai jotain muuta. Keräystoimikunnan puolustusministeriölle luovuttamista asiakirjoista löytyy mm. luettelo erilaisista kivistä, joita kansalaiset luovuttivat kultakorujensa yhteydessä. Hyvätuloisimmat kansalaiset luovuttivat keräykseen mm. helmiä, smaragdeja, briljantteja, rubiineja ja topaaseja. Keräyskampanjasta ja kerätyn kullan käsittelyvaiheista löytyy tietoja myös Suomen Pankin arkistosta. Rahamuseossa voi katsella Suomi-Filmin tuottamaa lyhytelokuvaa keräyshankkeesta.