TOIMIELIN TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen lautakunta vastaa maankäytön suunnittelusta, liikenneväylien, yleisten alueiden, rakennusten, maa- ja metsätilojen sekä vesihuoltolaitoksen käyttö-, kunnossapito- ja rakentamistehtävistä talousarviovuodelle Riittävä, ammattitaitoinen ja moni osaava henkilöstö, jonka avulla tekniset palvelut voidaan tuottaa taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Rakennuskannan käytön tehostaminen ja aktiivikäytöstä poistettavan rakennuskannan realisoinnin nopeuttaminen. Turvataan vesihuoltolaitoksen häiriötön toiminta. - Kaukolämpölaitoksen yhtiöittämisestä johtuvien muutosten sisäänajo - Kunnan ydintoimintojen ulkopuolella olevien kiinteistöjen myynnin tehostaminen. - resurssien kehittäminen ja tehostaminen HALLINTO Työskentelyn lähtökohtana on kunnanvaltuuston asettamien tavoitteiden toteuttaminen käytännön tasolla sekä palvelukokonaisuuden, että myös yksittäisten toimintojen taloudellisuuden ja tehokkuuden seuraaminen ja tarvittaessa järjestämistapojen muuttaminen. Teknisen palvelualueen sisäisten- ja ulkoisten toimistopalveluiden tuottaminen ja kehittäminen taloudellisesti sekä tarkoituksenmukaisesti. Riittävä moni osaava, motivoitunut ja kehityshaluinen henkilöstö. n ammattitaidon ja työkyvyn ylläpito.. Tuottaa tehokkaasti palvelut kuntalaisille ja muille palvelualueille 2. Käsiteltävien asioiden viivytyksetön hoitaminen 3. Yhteistyö toimii sisäisten ja ulkoisten asiakkaiden kanssa 2 2 2 2 2
2 KAAVOITUS JA MITTAUS Rakennusten ja infran rakentamisen edellytysten järjestäminen ja maankäytön ohjaus. Kaavoitetun tonttivarannon myynnin tehostaminen.. Ahmovaaran yleissuunnitelman päivittäminen. Tunnusluvut TP20 TA206 TS207 TS20 - asemak. rajoittuva raakamaa, (ha) 37, 37, 37, - vapaat tontit, asemakaava-alue (kpl) 2 - vapaat tontit, Hamarala (kpl) 9 7 - vapaat tontit, Kokkolahti (kpl) 3 - vapaat tontit, Rauanjärvi (kpl) 2 - vapaat tontit muualla haja-asutusalueella 2 0 9 (kunnan omistamat) Haja-asutusalueella myydään tontteja metsätalousarvolla - Teknisen johtajan tehtäväalueesta 0,2 0,2 0,2 0,2 TIET JA YLEISET ALUEET Vastuualueen toimintaan kuuluu kunnan ylläpitämien liikenneväylien, torien, puistojen, satamien, ulkoliikuntapaikkojen ja muiden yleisten alueiden hoito-, kunnossapito- ja rakentamistyöt. Lisäksi vastuualueen tehtäviin kuuluu yksityisteiden neuvonta ja avustaminen. Kunnan liikenneväylät, torit, puistot, venevalkamat, ulkoliikuntapaikat ja muut yleiset alueet pidetään käyttötarpeen sekä lakien ja asetusten edellyttämässä kunnossa. Liikenneverkon peruskorjaus- ja rakentamishankkeet kohdistetaan yritystoimintaa palvelevaan tiestöön sekä vilkasliikenteisimpiin tieosuuksiin. Rakentamishankkeisiin varaudutaan ajoissa laadituilla suunnitelmilla.
3 Taloudellisuuteen ja tehokkuuteen pyritään järkeviltä osin omilla resursseilla, kausityövoimalla, lähikuntien yhteistyöllä, kolmannen sektorin avulla ja kilpailuttamalla. Omaa kalustoa käytetään hoitotöissä ja pienehköissä rakentamiskohteissa. Auraustyöt kilpailutetaan kokonaisuudessaan. Liikenneturvallisuuteen kiinnitetään huomiota. Tiekuntien neuvonnalla ja avustuksilla tuetaan haja-asutusalueen tienpitoa. talousarviovuodelle. Liikenneväylien, ulkoliikuntapaikkojen ja muiden yleisten alueiden hoito-, kunnossapito- ja rakentamistoimenpiteillä luodaan käyttäjille asianmukaiset ja turvalliset olosuhteet kaikkina vuoden aikoina. 2. Katuvaloverkoston saneerausta energiaystävällisemmäksi jatketaan. Vuonna 206 kohteena on Puu Juuka. Lisäksi saneerataan latujen valaistusta käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa. 3. Rakentamishankkeita toteutetaan investointisuunnitelman mukaisesti.. Toteutetaan liikenneturvallisuussuunnitelmassa esitettyjä parantamistoimenpiteitä.. Yksityistieavustuksiin varataan 00.000 :n määräraha. 6. Puistojen ja yleisten alueiden hyvällä hoidolla säilytetään taajama ja asuinympäristö viihtyisänä. Tunnusluvut TP 20 TA 20 TA206 TS 207 TS 20 - kadut, km - kevyen liik väylät, km - yksityistiet, järjestäytyneet, km - puistot, ha 2 909 7 2 909 2 90 2 9 2 92 - kokoaikaiset - osa-aikaiset KIINTEISTÖTOIMI Rakennukset, konekeskus Vastaa kunnan omistamien toimitilojen, asuinrakennusten ja - huoneistojen sekä liike- ja teollisuustilojen kiinteistönhoidon ja teknisen kunnossapidon tehtävistä sekä konekeskustoiminnoista teknisen toimen tukitoimintoina ja em. kohtiin kohdistuviin investointihankkeisiin sisältyvistä tehtävistä ellei projektikohtaisesti toisin sovita.
Ylläpitoresurssien kohdentaminen ja toimenpiteiden tehostaminen kiinteistöstrategian mukaisiin pitkäaikaisesti säilytettäviin rakennuksiin. Kiinteistönpidon ja rakennuttamisen resursoinnin turvaaminen. Konekeskuksen kone- ja laitekannan säilyttäminen iskukuntoisena koko teknisen palvelualueen tarpeisiin kokoaikaisen käytettävyyden turvaamiseksi (2/7/36-periaate).. Kiinteistöstrategian mukaisten hyötykäytössä säilyvien kohteiden tehokas ylläpitopito ja käyttämättömien rakennusten viipymätön realisoiminen. 2. Sähköisen huoltokirja-sovelluksen päivitys sekä sen käytön tehostaminen. 3. Rakennusten valvonta- ja ohjausjärjestelmän (sis. myös vesihuoltolaitos) ympäristömuutos evalvomon käyttäjäksi.. Kiinteistöjen ylläpidon (kiinteistönhoito ja kunnossapito) ennakkosuunnittelun lisääminen. Tunnusluvut TP 20 TA 20 TA206 TS207 TS20 Maa- ja metsätilat Tehtävänä on hoitaa kunnan metsätiloja ja -omaisuutta tuottavasti uusitun metsäsuunnitelman (MS- 20-2023 ) hakkuu- ja hoitoesitysten pohjalta huomioiden kunnan rakentamisen, monikäytön, ympäristön kestävyyden tarpeet. Peltoalueita hoidetaan vuokraamalla ne paikallisille viljelijöille maataloustuotantoon. Muut maa- ja vesialueet ovat rakennettuja tai rakentamiselle varattuja alueita, joita hoidetaan kunkin alueen käyttötarkoitusta edellyttämällä tavalla. Metsätalouden pitkäjänteisyyden vuoksi strategiset tavoitteet on määritelty metsäsuunnitelmassa 0 vuoden toimintaperiaatteella 2023 vuoteen saakka. Keskeisiä näistä ovat metsänkasvun ( 000 m3/v) ja puustopääoman (n. 90 000 m3) turvaaminen, hakkuiden oikea aikainen ja rakenteellinen (harvennukset/uudistukset yht. n. 2 000 m3/v) toteuttami-
nen, hoitotöiden suuntaaminen ja luontokohteiden (lähes 20 kpl) huomioiminen. Uusi metsäsuunnitelma on tehty v. 203 ja metsätiloille asetetaan tavoitteet uusitun suunnitelman perusteella. Käyttöpäällikön eläköitymisen johdosta maa- ja metsätilojen ylläpitotehtäviin haetaan osa-aikaista toimihenkilöä tai järjestetään palvelut kilpailutuksen kautta alan toimijoilta. Osa-aikaisuus ratkaistaan syksyn - aikana tehtävän kaukolämmön yhtiöittämisen henkilöratkaisuihin liittyvänä.. Hakkuiden 3 000 m3/v toteuttaminen metsäsuunnitelmassa asetettujen uudistus- ja harvennustavoitteiden sekä puukaupalliset seikat huomioiden 00 000 :n tulotavoitteen (brutto) pohjalta. 2. Hoitotavoitteet pohjautuvat myös 0 v metsäsuunnitelman ja talven 20-6 aikana tehtävien hakkuiden seurauksena metsälakien edellyttämiin metsänhoitotöihin, joista keskeisinä metsänviljely n. 3 ha, taimikonhoidot n. ha. 3. Metsänparannustyöt kohdistetaan vanhojen metsäteiden perusparantamiseen ja kunnostamiseen n. km toteutettavien hakkuiden painopistealueilla. Tunnusluvut TP 20 TA 20 TA206 TS 207 TS 20 - Hakkuut m3/ha - Metsänviljely ha - Taimikonhoidot ha - Metsätiet perusparannus km - Metsäojien kunnostus km 30/30 9,2 69, 0, 7 2000/0 2 0 2000/0 3 2000/0 29 2000/0 29 0, 0, 0, 0, 0, KAUKOLÄMPÖLAITOS Kaukolämpölaitos aloittaa osakeyhtiönä..206 ja hallinto talousarvioineen rakennetaan osakeyhtiölain mukaisesti. Kunnan teknisen puolen palveluksessa olevat käytönvalvoja siirtyy yrityksen palvelukseen ja lämpölaitoksen käyttöpäällikkö eläkkeelle. VESIHUOLTOLAITOS Vesihuoltolaitos tuottaa toiminta-alueen, Juuan rengasvesiosuuskunnan ja Nunnanlahden vesiosuuskunnan toiminta-alueiden asiakkaille laadullisesti määräykset täyttävää talousvettä sekä huolehtii yhdyskuntajätevesien ja sakokaivolietteiden puhdistamisesta. Lisäksi laitos huolehtii
6 elintarvike- tms. teollisuuden tarvitsemista vesihuollon palveluista erillisten toimitussopimusten mukaisesti. Vesihuoltolaitoksella (vesi- ja viemärilaitoksella) on kattavasti käytössä sähköinen verkkotietojärjestelmä, johon on tallennettu verkosto-, liittyjäja sopimustiedot. Viemäriverkoston tilasta on käytössä kuntoarvio, jonka pohjalta verkostoa saneerataan suunnitelmallisesti. Puhtaan veden saatavuus turvataan pohjaveden hankintaa tehostamalla. Vesihuoltolaitos pystyy poikkeusolosuhteissa turvaamaan hallitusti puhtaan veden saannin, jäteveden johtamisen ja käsittelyn. talousarviovuodelle. Viemäriverkoston saneerausta jatketaan syksyllä 202 valmistuneen vuotovesiselvityksen pohjalta. Samassa yhteydessä saneerataan myös vesijohtoverkostoa. 2. Arvonpolun pumppaamo uusitaan ja Koskelan pumppaamo saneerataan. 3. Kiieskankaan pohjavesialueen käyttöönotto: Pohjavesialueen vesijohtojen, alkalointilaitoksen ja alavesisäiliön rakentaminen.. Puhtaan veden saanti, jäteveden johtaminen ja käsittely turvataan poikkeusolosuhteissa syksyllä 202 valmistuneen valmiussuunnitelman mukaisilla toimenpiteillä. Tunnusluvut TP 20 TA 20 TA206 TS 207 TS 20 - laskutettu vesimäärä m3/v - laskutettu jätevesimäärä m3/v - käsitelty sakokaivolietemäärä m/v 92 9 72 222 2 200 000 0 000 20 000 000 20 000 90 000 2 000 9 000 Talouden tunnusluvut - talousveden käyttömaksu / m3 - jäteveden käyttömaksu /m3,2 3,00, 3,0, 3,07,6 3,0, 3,3 3 0, 3 0,
7 PALO- JA PELASTUSTOIMI JA VÄESTÖNSUOJELU Palo- ja pelastustoimen tehtävistä vastaa Joensuun kaupungin organisaatioon kuuluva P-K:n Pelastuslaitos ao. sopimuksen mukaisesti ja veloitusperustein.