Ä T S Ä T! E L L A M M E S A V
TÄS TÄ! E L L A VAS EM M Julkaisija: Turun vasemmisto-opiskelijat Vihreä Vasemmisto ry 3 Tästä vasemmalle, prkl! 5 "Demokraattiseen yliopistoon - sosialistiseen Suomeen" - Turun vasemmistolaisen opiskelijatoiminnan hyvin lyhyt kurssi Saska Heino Ville Okkonen 10 Taistelun vuosikymmen yliopistolla 13 Kohti kunnon kolmikantaa 14 Verotus, tulonjako ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus 18 Muistelu Vivan edarivaalikampanjasta 2011 20 Työväenlauluja vapunviettoon 22 Kuntauudistuksesta 26 Viva vuonna 2012 Asko Mäki Antti Laine Ville Okkonen Henri Sundholm Sofia Pitzen Saska Heino Taitto: Deniz Kacar
Pääkirjoitus tällä hetkellä Turun Vihreän vasemmiston, Vivan, lehteä. Tämä lehti on kouriintuntuva osoitus vasemmistolaisen opiskelijatoiminnan elpymisestä yliopistolla. Vasemmistolaiset opiskelijayhdistykset ovat kaikkialla Suomen yliopistoissa saavuttaneet kannatuslukemia, joista saatoimme vielä 2000luvun alkuvuosina vain haaveilla. Politiikan suhdannevaihtelut ja oma työmme ovat osoittaneet jälleen kerran, ettei historialla ole pysyvää suuntaa, ei edes opiskelijapolitiikassa, joka tuntuu helposti pyörivän vuosikymmeniä samojen aiheiden ympärillä. Oletko kenties kuullut Turun yliopiston ylioppilaskunnan kirjastosta? Onko joku koettanut esitellä sinulle näkemyksiään ylioppilaskunnan tehtävistä tai jäsenmaksun suuruudesta? Niin opiskelijapolitiikan kysymykset tuntuvat helposti pysyvän samanlaisina jopa valtasuhteista riippumatta. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, eikä tule olemaankaan. Vasemmistolaiset edustajisto- ryhmät ja yhdistykset ympäri suomalaista korkeakoulukenttää ovat esittäneet ja tulevat esittelemään omia poliittisia vaihtoehtojaan, joilla pyritään todelliseen suunnanmuutokseen. Kysymykset vaikkapa opiskelijoiden toimeentulosta tai koulutuksen kaupallistumisesta eivät ole betoniin valettuja. Nyt jos koskaan opiskelijavasemmistolla on mahdollisuus historialliseen yliopistopolitiikan käännökseen vasemmalle ja sen aseman palauttamiseen, mikä vasemmistolla oli aiemmin suomalaisessa opiskelijapolitiikassa (katso Ville Okkosen kirjoitus turkulaisen opiskelijavasemmiston historiasta). Meidän ei kuitenkaan tarvitse vain toistaa historian suhdannekiertoa sellaisenaan. Tällä kertaa rakennamme toimintaamme poliittisen pluralismin, emme kapeiden linjanäkökulmien, varaan. Tällä kertaa poliittinen monimuotoisuus on kannaltamme vahvuus, jonka avulla voimme rakentaa pitkäjänteisempää poliittista linjaa, joka ei sulje pois ihmisiä heidän paitansa värin
perusteella. Tällä kertaa keskitymme kamppailemaan ennemmin poliittisia vastustajiamme kuin toisiamme vastaan. Politiikassa on aina kyse yleisten suhdanteiden ja oman työn välisestä tasapainottelusta. Joku voi aiheellisesti kysyä, tuleeko opiskelijoiden uhrata vapaa- tai jopa opiskeluaikaansa yliopistopolitiikalle, mikäli saavutettavissa olevat hyödyt ovat äärimmäisen vähäiset. Tämä kysymys oli kuitenkin mielestäni aiheellinen muutama vuosi takaperin, ei enää tänään. Politiikan suhdanteet ovat kääntyneet meille suotuisiksi. Vuonna 2010 voimaan astunut yliopistolaki, korkeakoulutuksen määrärahojen leikkaukset, keskustelu opiskelijoiden toimeentulosta ja yliopistolle luikerrellut kaupallisuuden käärme, oikeiston aikaansaama poliittinen käänne, oikeuttavat vasemmistolaisen vastavallankumouksen. Saattaa olla, että jopa johtavat siihen. Vasemmisto on kykeneväinen poliittiseen johdonmukaisuuteen, jo- " hon sitoutumattomat eivät taivu toimijoiden ja heidän poliittisten linjauksiensa vaihdellessa. Vasemmistolla on yliopistojen välillä siteet toisiinsa ja valtakunnallinen yhteistyömme kehittyy tiiviimmäksi. Tämän lisäksi vasemmisto voi niin halutessaan tehdä yhteistyötä myös yliopiston ulkopuolisten vasemmistovoimien kanssa ilman, että kukaan pystyy ulkoa sanelemaan politiikkamme suuntaa. Vasemmistossa on voimaa, joka siltä vielä muutama vuosi takaperin uupui. Vasemmistolla on nyt monissa poliittisissa kysymyksissä aloite, emme ole enää oikeistokehitystä jarruttava, vaan myös suuntaa vasemmalle kääntävä mahti. Tästä vasemmalle, prkl! ei ole enää vain vappuna huudettava iskulause, se on ympärivuotinen haastesanamme oikeistolle. Haastesana, jonka ajankohtaisuuden kiistäminen on päivä päivältä hankalampaa. Aikamme poliittinen ajo-ohje olkoon: tästä vasemmalle ja suoraan eteenpäin!
Sosialistiseura (ASS) perustettiin Helsingissä vuonna 1926, ja sen keskeisiksi vaikuttajiksi nousivat kansanedustaja Mauri Ryömä, kirjailija Jarno Pennanen, runoilija Elvi Sinervo sekä yleisvalistusmies Raoul Palmgren. Heidän Soihtu-lehtensä tulkinnat suomalaisesta kulttuuriperinnöstä, valtiollisten asioiden hengestä ja yhteiskunnallisten uudis-tusten tarpeesta poikkesivat aikansa kansallis-oikeistolaisista painotuksista ja SDP:n tannerilaisesta pääsuuntauksesta. Ryömäläisten, joiksi ryhmää väljästi nimitettiin, oli vaikea asettua 1930-luvun Suomen oloihin, koska kommunistien toiminta oli laitonta ja SDP:n asema Kokoomuksen ja Edistyspuolueen oikeistosiiven painostuksessa tosiasiallisesti ahdas. Ryömäläisten pitäytyessä
älyllisesti itsenäisenä voimana ja uudenlaisen vasemmistopuolueen visioijina, heidät lopulta erotettiin SDP:stä vuonna 1937. Osa erosi myös ASS:sta puoluepoliittisten suhteiden vaikeutuessa. Viimeistään syksyllä 1940 ja keväällä 1941, jolloin Suomi kytkettiin natsi-saksan hyökkäyssodan suunnitteluun, korkealta johdettu maa teki lopun (jäljellä olleesta) laitavasemmistolaisesta järjestö- ja valtiopäivätoiminnasta. ASS-väelle, talvisodan rintamalla olosta riippumatta, jatkosota merkitsi maanalaisuutta, vankisellejä ja keskitysleirejä. Välirauhansopimus 19.9.1944 merkitsi uuden aikakauden alkua, niin kutsuttua toista tasavaltaa, joka koetteli pitkään porvarillista yhteiskuntajärjestystä. Vankiloista julkisuuteen nousi mielipidesuunta, joka haastoi joukkovoimallaan poliittista kysymyksenasettelua ja ajan henkeä. Vasemmistoaate eteni myös yliopistoihin, ja toukokuun 12. päivänä 1946 Turkuun perustettiin Helsingin mallin mukainen ASS:n osasto. Kolmessa vuosikymmenessä Turun ASS:sta kasvoi yhteiskunnan rakennemuutoksen sekä nuorison poliittisen ajattelun ja yliopisto-opiskelijoiden sosioekonomisen koostumuksen muutoksen seurauksena kannatukseltaan ylioppilaskunnan suurin poliittinen opiskelijajärjestö. Tuli ei kuitenkaan syttynyt kipinästä vielä 1940-luvulla, vaan Turun ASS:n toiminta kuihtui olosuhteiden epäsuosiollisuuteen. Toukokuussa 1958, mahdollisesti Suomeen muodos- tetun vasemmistoenemmistöisen eduskunnan innoittamana, kymmenhenkinen opiskelijaryhmä päätti Turun ASS:n toiminnan uudelleen käynnistämisestä. Lukuvuodesta 1958 1959 tuli menestys ja uusia jäseniä liittyi järjestöön. Perustajilleen Turun ASS oli ensikosketus politiikkaan ja järjestöasioihin, vaikka osalla olikin kokemusta pioneeri- (SDPL) ja nuorisoliitosta (SDNL). Toiminnan käynnistäjät varautuivat oikeistolaisen ylioppilasrintaman vastahyökkäyksiin. Ylioppilas-lehden palstojen raivoa lukuun ottamatta provokaatiolta kuitenkin vältyttiin. " Turun ASS:n toiminta käynnistettiin opintopiirillä aiheesta Marxilaisuus yhteisenä maailmankatsomuksena, ja sen osallistujamäärä vaihteli 46:sta 25:een. Puheenjohtaja Valto Räsänen arvioi oikeistoväen aatteellisen tietämyksen pohjautuvan porvarilliseen koulukasvatukseen, minkä vaikutusta voitiin hänen mukaansa purkaa selventämällä opiskelijoille aatteellisia käsitteitä. Oli selvää, että laitavasemmiston järjestäytyminen rikkoi porvarillisen ylioppilaskulttuurin eheyttä. TuASS:n toimijoiden tunnemaisema ja ajatukset eivät perustuneet
" perinteisen oppisäädyn maailmanselityksiin. Pienelle Turun ASS:lle ominaista oli aktiivisuus. Kevätkauden 1959 kohokohtana oli maaliskuussa Yotalolla järjestetty modernin runon ilta, jossa esiintyi Arvo Turtiainen. Keväällä järjestettiin kaikkiaan seitsemän julkista tilaisuutta, joita rahoitettiin Soihtulehdillä. Turun ASS:n tavoitteena oli, että jäsenten ponnistukset edistäisivät Suomen kansan onnea ja tietä sosialismiin. Ensiksi pikkuporvarit oli kuitenkin saatava ymmärtämään Karl Marxin ajattelua ja työväenliikkeen tavoitteita. Yhteiskuntarakenteen voimakas muutos ja maatalousvaltaisen Suomen kaupungistuminen 1960-luvulla muuttivat poliittisia voimasuhteita yliopistoissa. Valtiomonopolistista kapitalismin kehitystä seurasi korkeakoulupoliittisia reformeja, jotka laajensivat yliopistojen opiskelijapohjaa ja 2,5kertaistuivat opiskelijamäärät vuosikymmenessä. Ensimmäisen edustajistopaikan Turun yliopiston ylioppilaskuntaan Turun ASS sai vuonna 1965. Tieteellis-tekninen kehitys, Vietnamin sota ja siirtomaiden vapaustaistelut radikalisoivat opiskelijoiden ajattelua. Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) hallitusvastuu (1966 1970) puolestaan vaikutti ristiriitaisesti nuorvasemmistoon: kannatus kasvoi, mutta sisäiset jakolinjat voimistuivat. Sorretun Voima -vaaliliitto sai vuonna 1969 Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon neljä paikkaa. SKP:n kahtiajako enemmistöläisiin ja vähemmistöläisiin korostui puolueriitojen kärjistymisen aikana poliittiseen elämään sosiaalistuneiden nuorten keskuudessa. Turun yliopistossa toisin kuin muualla vasemmisto-opiskelijoiden pääsuuntaus säilyi enemmistöläisten hallussa. Turun ASS vetäytyi Sosialistisesta Opiskelijaliitosta (SOL), jossa sinipaitaiset taistolaiset saavuttivat keväällä 1971 johtoaseman. SOL:n kannattajat perustivat vuonna 1972 Turun Marxilaiset Opiskelijat -järjestön (TuMO), jonka vaalikannatus ei koskaan ylittänyt Turun ASS:aa. Vähemmistöläiset kamppailivat revisionismia ja enemmistöläiset
puolueen päälinjaan suunnattua kritiikkiä vastaan. Kun turkulainen enemmistökommunisti, Turun ASS:n jäsen, Timo Niitemaa kritisoi vuonna 1972 SOL:n jäsenistökriteerejä mielivaltaisuudesta, Soihtu-lehdessä vastattiin hänelle, että ideologisista syistä oli evätty vain yhden trotskilaisen, Pekka Haapakosken, ja yhden utopistisosialistin, Terho Pursiaisen, jäsenyydet (Soihtu, no 6 1972). Jakolinjoista riippumatta molemmat osapuolet (niin kutsuttuja aleniuslaisia lukuun ottamatta) perustivat poliittisen teoriansa marxismileninismiin. Yhteiskunnallisista asioista ja puoluekiistasta väiteltiin runsaalla julkaisutoiminnalla. Soihtu tuki SOL:n historiallisesti määräytynyttä periaateohjelmaa. SKP:n puoluelinjaan sitoutuneet opiskelijat puolestaan julkaisivat Yhteisrintamaa. Turun ASS:lla oli myös oma Luokkataistelija-lehti. Turun ASS:n ja TuMO:n paikkamäärät kasvoivat koko 1970-luvun. Vaalikaudella 1979 1981 Turun ASS:lla oli edustajistossa seitsemän paikkaa ja TuMO:lla kuusi. Sitten alkoi pysyvä taantuma, joka heijasteli valtakunnallista kannatuksen laskua ja puolueriitojen kärjistymistä. Nuoriso suuntautui erilaisiin vaihtoehto- ja ympäristöliikkeisiin, valtiollisten vaalien äänestysprosentit laskivat ja puoluepoliit -tinen aktiivisuusaste alkoi heiketä. Olosuhteet vasemmistolaiselle opiskelijatoiminnalle muuttuivat epäsuotuisaksi, samalla kun hyvinvointivaltio lievensi kapitalismin perusristiriitoja. Vuoden 1981 edustajistovaaleissa Turun ASS:n ja TuMO:n vaaliliitto tuotti enää kahdeksan paikkaa. Loppuvuonna TuMO ja Turun ASS yhdistyivät. Intellektuaalisesti virittynyt kolmaslinjalaisuus jäi puolueen sisäisissä riidoissa lopulta marginaaliseksi ilmiöksi. Päähaasteena oli se, että 1960- ja 1970lukujen yhteiskunnalliset kamppailut alkoivat olla yhtä etäämpänä nuorison
kokemusmaailmasta. Kun vanha maailma lakkasi, tietoisuus vasemmiston yhteiskunnallisista ansioista ja poliittisista tavoitteista alkoi hämärtyä. Suomettumis-termistä tuli yleispoliittinen lyömäase vasemmiston kompromettoimiseksi. Sitä on käytetty erityisesti 1970-luvun nuorisoliittolaisten leimaamiseen. Suomettumis-sanan alkuperä on Länsi-Saksan sisäpolitiikassa: baijerilaispoliitikko Franz-Joseph Strauss alkoi käyttää termiä 1960-luvun lopulla liittokansleri Willy Brandtin ulkopolitiikkaa vastaan. Termin asianmukainen sisältö peittyy helposti poliittiseen tarkoitushakuisuuteen. Kansalaiset, jotka hyötyivät porvarillisesta yhteiskuntajärjestyksestä, ymmärrettävästi kokivat julkistalouden ja kokonaisveroasteen kasvun, yhtenäiskoulujärjestelmän, pieni- ja keskituloisten etujen voimallisen ajamisen ja marsseilla liehuvat punaliput ahdistaviksi ja vastenmielisiksi. 1960- ja 1970-luvun vasemmistonuoriso ravisteli yhteiskunnan aineellisia ja henkisiä rakenteita sekä haastoi vanhoillisia käsityksiä yliopistojen hallin- " nosta ja tieteellisen tutkimuksen tehtävistä. Kun Ulf Sundqvistin johtama opetusministeriö valtiollisti Turun yliopiston vuonna 1974, Kokoomuksen opiskelijaryhmä järjesti päärakennuksen edessä hautajaiset. Porvarihallitus (2007 2011) ei suonut ruumiille sen ansaitsemaa lepoa. Termit ja tunnukset ilmaisevat aina aikakausien oloja ja yleistä poliittista kognitiota. Vuonna 1993 Avantin osallistuminen Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaaleihin käynnisti uuden vaiheen turkulaisten vasemmisto-opiskelijaliikkeen historiassa. Ensimmäisen edustajistopaikkansa Avanti sai vuonna 1997 ja kaksi paikkaa vuonna 2005. Toveri Saksa Heinon määrätietoisella johdolla, Avantin hallituksen valppaudella, ehdokkaiden leppymättömillä ja eteenpäin suuntautuneilla ponnistuksilla sekä opiskelijoiden lujalla luottamuksella Viva, Avantin vaaliryhmä, sai syksyn 2011 vaaleissa kolme paikkaa. Valtakunnallisesti vasemmistoryhmät kasvoivat yhteenlasketulta paikkaluvultaan suurimmaksi poliittiseksi ryhmäksi. Vivan kamppailu opiskelijoiden reaaliyksilönvapauksien puolesta voimistuu jatkuvasti. On selvää, ettei demokratiasta tule tinkiä elinkeinoelämän nokkamiesten ja oikeistovoimien painostuksessa. Yhteiskunnan minkä tahansa alan demokratisoimispyrkimyksellä on aina vastustajansa pääoman ja sitä tukevan poliittisen taantumuksen piirissä.
Turun Akateemisen Sosialisti-seuran jäseneksi varmaan jo 1971 tai -72, ollessani vielä Turun klassillisen lyseon oppilas. Me kaikki Turun sosialistinen koululaisyhdistys SOLUn jäsenet tähtäsimme yliopistoon ja Turun ASS oli meille luonnollinen yhteistyökumppani. Tunsin jo tuolloin, ainakin jotenkin, Juha Toivosen, Timo Niitemaan, Ismo Immu Valkaman ja SOLUn perustajan Olavi Olkku Höltän isoveljen Kalevin eli Kallun. Kävin koululaisten edustajana jopa tervehtimässä joitakin hallinnonuudistus- ja opintotukimielenosoituksia Taidemuseonmäellä ja Uuden Auran talossa, jossa oli vielä silloin yhteiskuntatieteellisen luentosaleja. Se oli linjataistelun aikaa ja me olimme kaikki Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) ja Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) enemmistön kannalla. Olimme siis saarislaisia tai vain enemmistöläisiä. Kilpailijoidemme kielellä olimme tie- tysti revareita, ja he meidän puheessamme änkyröitä tai vähän asiallisemmin vähemmistöläisiä. Taistolaisista ei vielä juuri puhuttu. Me tarkoittaa tässä kavereitani SOLUssa. Meitä olikin melkein kaikissa Turun kouluissa, aluksi eniten Turun lyseossa Ressussa ja sitten Normaalilyseossa eli Norssissa. Muutamissa muissakin hallitsimme teinikuntaa ja kaikkea toimintaa. Yllättäen liikuimme aika paljon myös demarinuorten ja änkyröidenkin kanssa. Oltuani kirjoitusten jälkeen ensin Suomen Demokraattisen Nuoriso-liiton (SDNL) töissä Helsingissä ja armeijassakin, menin yliopistoon 1977 opiskelemaan sosiologiaa. Sekin oli minulle jotenkin itsestään selvää, vaikka en ehkä ihan tarkkaan vielä tiennyt, mitä se sosiologia oikein on. Kenties en tiedä sitä vieläkään niin tarkasti, vaikka maisteriksi olenkin valmistunut (graduni kartoitti Suomen energiapoliittista eliittiä sodan jälkeen 1980-
luvun loppuun). Aika yliopistolla kului ASSin hallituksen, ainejärjestön, sitten ylioppilaskunnan ja jopa yliopiston edustajiston kokouksissa. Väliajat järjestelin Tiedon tiistait luentosarjaa, jossa kävi puhumassa muun muassa SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen. Luentosali 1 oli täynnä. Koko ajan kerättiin Vappu- ja Joulutervehdyksiä Kansan Uutisiin (KU), valmistauduttiin TYYn tai yliopiston hallinnon vaaleihin ja tietysti kunnallis-, eduskunta- ja presidentin vaaleihin. Ja käytiin jakamassa KU:ta telakan portilla tai osallistuttiin SKDL:n erilaisiin kokouksiin ja joskus jopa Työväen Urheiluliiton jonkun seuran vuosikokoukseen. Ja tehtiin lehtiä. Se oli tärkeää. ASS:n yhteiskuntatieteellisen lehteä ja koko seuran lehteä Luokkataistelijaa (LuTa). Ja milloin mitäkin lehteä. Meinasin unohtaa opintokerhot. Miksiköhän niitäkin piti pitää, kun kerran olimme jo yliopistossa opiskelemassa? Taisimme kuvitella, että meillä on jotain omaa tietoa löydettävänä, jota varsinaisessa opiskelussa ei voi saada. Ja loppuaika istuttiin Hämeenportissa, ellei oltu bailaamassa TVO:lla, jonka hallinnossa assilaisilla tietysti oli enemmistö. Ja joka ilta päättyi jatkoihin. Siltä se nyt tuntuu. Niin, ja päivällä istuttiin isolla porukalla Kunnassa syömässä, tai Nivel-kahvilassa luentojen välillä kahvilla. Jollakin ihmeen tavalla ehdin lisäksi opiskella. Istuin kaikki luennot kuin tatti, koska siellä saattoi levähtää ja asiat oli helppo omaksua. Kirjatentteihin luin yöllä, joskus hyvän ystäväni Teerijoen Jorman kanssa. Jorma alkoi sittemmin järjestellä TYY:n Rock-klubia Reijo Sormusen (jonka tausta oli lähin kilpailijamme, mutta myös yhteistyökumppanimme Turun Marxilaiset Opiskelijat, TuMO) kanssa ja Oksasen Riikka ja Sanna Rekola muita kulttuuritilaisuuksia. Osaltaan näistä puuhista kehkeytyi vieläkin voimissaan oleva Down by the Laituri. Muita tärkeitä tovereita olivat Martin Scheinin, Arto Huovinen, Annika Lapintie, Matti Helminen, "
Jorma ja Sinikka Sorvari, Sakari Niemi, Pirkko Aalto ja monet, monet muut. Rahakin tuntui ihmeesti riittävän. Saihan sitä opintorahaa ja halpaa opintolainaa. Kesällä tietysti oltiin töissä ja niillä rahoilla saattoi opiskella, juhlia ja ajella taksillakin pitkälle syksyyn, ennen kuin piti edes nostaa uutta lainaerää. Varsinkin jos oli ollut hyvissä hommissa Tukholmassa, minne tietysti taas mentiin kaikki. Samoihin vanhainkoteihin, sairaaloihin ja kehitysvammaisten hoitolaitoksiin. Tietysti tapasin myös vakavimman tyttöystäväni ja myöhemmin vaimoni ja lapseni äidin Turun ASS:n TYY-vaalityöryhmän kokouksessa. Jouduin lähtemään kesken pois ja hän lähti samaan matkaan hakemaan kahvileipää. Kuinka ollakaan, kävelimme jutellessamme monta korttelia lähimmän kaupan ohi, ennen kuin hän havahtui ja kääntyi takaisin. Suhteemme solmiutui lopulta pian tämän jälkeen joissain TVO:n bileissä. Enää en edes muista mikä bändi soitti. Kirjoittaja on toiminut Turun Akateemisen Sosialistiseuran puheenjohtajana.
rakenteellisen kehittämisen työryhmä ehdotti tammikuussa laitosneuvostojen lakkauttamista nopeutetulla aikataululla. Asiasta nousi keskustelu, joka kertoo siitä missä koulutuspoliittiset rintamalinjat tällä hetkellä menevät. Uudistusten aikana meidän vasemmistolaisten on oltava suojelemassa ja aggressiivisesti vaatimassa yliopistoon todellista demokratiaa. Meidän on palattava opiskelijaliikkeen juurille, kolmikannan pariin. Kolmikanta tarkoittaa hallinnollista mallia, jossa päätöksenteossa ovat mukana niin opiskelijat, keskiryhmän henkilökunta kuin professoritkin. Vuosia näin vahvistettiin akateemista yhteisöllisyyttä ja sitoutumista yliopiston päätöksentekoon. Hallinnollisestikin tilanne oli sujuva ja kehuttu, kun kolmikanta toimi laitosneuvostoissa. Käänne katastrofaaliseen suuntaan tapahtui muutama vuosi sitten. Silloin laitosneuvostot päätettiin lakkauttaa hallinnon yksipuolisesta käskystä. Käsky ei toteutunut täydellisesti; laitosneuvostot jäivät, mutta niiden valta mureni. Niinpä muutama vuosi onkin eletty irvokkaan tsaristisen yliopistodemokratian aikaa, jossa laitosneuvostoista on tullut vallattomia kumileimasimia. Kun laitosneuvostot nyt sitten haudataan lopullisesti, ei opiskelijoilla ole aikaa jäädä suremaan. Uusi strategia lupaa niiden tilalle oppiaineryhmissä toimivia valmisteluryhmiä. Meidän tehtävämme on pitää huoli siitä, että kolmikantaiset valmisteluryhmät saavat todellista valtaa. Sellaista valtaa, jolla voidaan vaikuttaa opiskelijoiden arkeen lähtien opetussuunnitelman suunnittelusta ja opetuksen kehittämisestä. Niin kauan kuin näin ei ole kaikkialla yliopistolla on työ todellisen yliopistodemokratian puolesta pahasti kesken. " Erään laitoksen assistenttia mukaillen, opiskelijaliikkeen on ymmärrettävä, että valtaa ei anneta, se otetaan. Sen eteen Viva tekee työtä myös koulutuspolitiikan saralla. Vappumalja onkin hyvä kohottaa vahvemman yliopistodemokratian puolesta työväenlaulu Nuorison marssin sanat muistaen: Taistelohon, taistelohon käy kulku nuorten armeijan. Ei askel horju, ei silmä säiky vaan into hehkuu otsallaan.
aktiivisuus yhteiskuntasuhteiden ja talouselämän sääntelyssä on välttämätöntä, jos tavoitellaan täystyöllisyyttä, ulkomaankaupan tasapainoa ja tehokasta tulonjakopolitiikkaa. Suomen lamanjälkeisen kasvustrategian varjolla on hiljaa hyväksytty tuotantokapasiteetin vajaakäyttö eli krooninen massatyöttömyys, funktionaalisen tulonjaon* epätasapaino ja eriarvoisuuden voimakas kasvu. Veron jälkeisten tuloerojen repeämisen taustalla on tietoista tulonjako- ja veropolitiikkaa. Elinkeinoelämän etujoukot ovat aktiivisesti ajaneet suurituloisia suosivia veroalennuksia ja -etuja, ja samalla pieni- ja keskituloisia palkansaajia, työmarkkinoilta syrjäytettyjä ja pienyrittäjiä on kuritettu kannustinpolitiikalla, palkka-maltilla ja etuuksien leikkauksilla. Sosialismi merkitsee käytän- nön tasolla ja hyvin väljästi tuotannossa syntyvän arvon institutionalisoitua jakamista, julkisyhteisövaltaista taloudenpitoa ja valtiollis-yhteiskunnallista demokratiaa. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on toistaiseksi ollut paras, vaikkakin kesken jäänyt kokemus sosialistisesta politiikasta. Hyvinvointivaltio toimi kuin institutionalisoitu vallankumous: se edisti järjestelmätasolla ihmisten yhdenvertaisuutta, paransi elinolosuhteita ja poisti huono-osaisuutta. Suomessa 1990-luvun laman jälkeen politiikan trendi muuttui ratkaisevasti. Verotuksen tuloeroja tasaava vaikutus väheni, kun osakkeenomistajien ja yhtiöiden edut alkoivat saada yhä suurempaa huomiota. Voidaankin karkeasti väittää, että yhteiskuntapolitiikkaa ovat viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan dominoineet osingoilla ja perinnöillä elävien *Funktionaalinen tulonjako merkitsee tuotannossa syntyvän arvon jakautumista palkansaajakorvauksiin ja pääomatuloihin. Vähentämällä tuotantokustannuksia yhtiöt saavat käyttöönsä enemmän voittoja osingon maksuun, taseiden parantamiseen tai investointeihin. Suomessa funktionaalisen tulonjaon epätasapaino on merkinnyt palkkojen bkt-osuuden laskua ja pääomatulojen osuuden kasvua.
ehdot. Yleinen eriarvoistuminen on hyödyttänyt suurituloisimpia, jotka ovat julkisuudessa muotoilleet yksityisedustaan kansallisia kohtalon ja pelastuksen kysymyksiä. Huippurikkaat hännystelijöineen ovat leimanneet huolen hyvinvointivaltiosta matalamieliseksi kateudeksi. Esimerkiksi puheilla tuplaverosta on kahlehdittu sivistynyttä kansalaiskeskustelua verotuksesta ja peitetty sitä tosiasiaa, että yhtiöt ja niiden omistajat ovat juridisesti ja taloudellisesti erillisiä verosubjekteja. Hämäyksen varalta jokaisen tulisi pysyä valppaana. Toisen maailmansodan jälkeen hyvinvointivaltion rakentaminen edellytti vahvaa valtiota. Pääomamarkkinoiden vapauttaminen ja omistuksen kansain- " välistyminen erityisesti 1980-luvulta lähtien loivat paineita verokilpailulle ja kokonaisveroasteen alentamiselle. Kun ylin valtionverotuksen marginaaliveroprosentti Suomessa vuonna 1988 oli 51 %, vuonna 2011 se oli enää 30 %. Esko Ahon porvarihallitus (1991 1994) voimisti Harri Holkerin sinipunahallituksen aloittamaa politiikan suunnanmuutosta ja kumosi pääomatulojen progressiivisen verotuksen; Suomessa siirryttiin niin kutsutun eriytetyn tuloverotuksen malliin eli ansio- ja pääomatulojen eri veroon. Eriytetyn tuloveromallin kytkeytyessä vuonna 1990 säädettyyn yhtiöveron hyvitysjärjestelmään, osingonsaajalle tuli mahdolliseksi vähentää yhtiöverossa yhtiön maksama vero osinkoverosta. Molemmissa verokanta oli sama, joten osingoista tuli käytännössä verovapaita. Tulojen uudelleenjaon heikentäminen edesauttoi rikkaiden irtiottoa muusta yhteiskunnasta. Hyvitysjärjestelmästä tosin
luovuttiin vuonna 2005 EU-tuomioistuimen päätöksellä. 1990-luvun alun verouudistuksissa säädettiin myös niin kutsutusta tulojen muuntamisesta. Pörssin ulkopuolisten yhtiöiden omistajille annettiin mahdollisuus muuttaa palkkatulojaan pääomatuloiksi matalamman verotuksen piiriin. Tulonjakovaikutusta heikentävää suuntaa vahvisti Matti Vanhasen punamultahallitus vuonna 2005, jonka veroreformi oli edellisen hallituksen valtiovarainministerin Sauli Niinistön asettaman Arjanteen työryhmän luomus. Vanhasen I poisti varallisuusveron, mitä Elinkeinoelämän Keskusliitto vaati tupoehtonaan. Ongelmallisempi oli kuitenkin osinkoverouudistus, jonka myötä pörssinoteerattujen ja listaamattomien yhtiöiden jakamaa osinkotuloa alettiin verottaa eri tavoin. Pörssiosinkoihin tuli suhteellinen pääomaverokanta (28 %) siten, että 30 % tulosta on verovapaata. Listaamattomille, mutta miljoonan euron omapääoman yhtiölle tuli mahdollisuus jakaa vuodessa henkilöomistajille 90 000 euroon asti osinkoja verottomasti. Suuria veropoliittisia uudistuksia on perusteltu kahdella tavalla: varakkaita suosivan politiikan on väitetty hyödyttävän lopulta myös köyhiä ja tuloerojen tuovan talouteen dynamiikkaa. Tämä on kuitenkin ollut tarkoituksellista hämäystä, sillä laajoissa kansainvälisissä tutkimuksissa ylimpien tulo-osuuksien ja sitä seuraavan talouskasvun välillä ei ole havaittu positiivista yhteyttä, eikä tuloerojen voida empiirisesti katsoa olleen hyväksi kestävälle ja pysyvälle kasvulle. Päinvastoin, suuret tuloerot ovat makrotaloutta epävakauttava tekijä. Yhtenevät edut ovat lujittaneet yläluokasta vahvemman kuin vuosikymmeniin. Nyt olisi korkea aika perustavanlaatuisille eettis-yhteiskunnallisille kysymyksille. Yritystaloutta ei tule arvioida vain johtajien ja omistajien edun näkökulmasta. Eriarvoisuuden haitallinen vaikutus ihmisten terveyteen, koettuun hyvinvointiin, sosiaaliseen pääomaan ja onnellisuuteen sekä talouden vakauteen on nostettava yhteiskunnalliseen keskusteluun. Käytännön politiikan päämääränä tulisi olla pääomatulojen verotuksen muuttaminen progressiiviseksi, jolla voitaisiin parantaa julkisen sektorin rahoituspohjaa ja tasata verotuksen jälkeisiä tuloeroja. Yrityksiä ei tulisi poliittisesti kannustaa lyhytnäköiseen osingonjakoon, vaan osinkovero olisi Suomessa nostettava keskimääräiselle kansainväliselle tasolle. Pääomatuloverouudistus voitaisiin toteuttaa verottamalla tiettyä osaa korkotulosta suhteellisesti ja loppua progressiivisesti. Tällaisia malleja on käytössä esimerkiksi Tanskassa ja Isossa-Britanniassa.
" Vallitseva elinkeino- ja palkkapoliittinen suuntaus on johtanut palkkatulojen BKT-osuuden laskuun, tulonjaollisesti epäreiluun tilanteeseen ja köyhyyden lisääntymiseen. Onko vasemmistovoimilla sitten mahdollisuuksia vaikuttaa suurten hyvinvointireformien esille nostamiseen? On, tosin on tunnustettava, että siinä missä yksittäisen valtion vaikutusmahdollisuus on kaventunut, myös vasemmistopuolueiden vaalikannatus on laskenut. Tämä on selvä poliittinen raami, jonka vaikutus on kuitenkin muuttuva ja monisuuntainen. Paineet yhtiöverotuksen alentamiseen ja omistajavetoiseen elinkeinopolitiikkaan näyttäisivät sen sijaan vain kovenevan nykyisessä kapitalistisessa kilpailutaloudessa. Vasemmistopuolueiden on hahmoteltava radikaalisti toisenlainen kansallinen ja kansainvälinen suunta, jota voidaan toteuttaa reformikokonaisuuksilla. Vasemmistoliikkeen kansainvälinen yhtenäisyys voi kuulostaa utopistiselta, mutta se on välttämätöntä. Nykyisten EMU-kriisimaiden tukemiseksi ja vaihtotaseiden tasapainottamiseksi euroalueen ay- ja vasemmistoliikkeiden tulisi voimallisemmin vastustaa Saksan työnantajavaltaa ja maan negatiivisia palkkaliukumia. Hyvinvointivaltion rahoituspohja edellyttää kotimaisen sektorin tuotannon kohottamista, tehokasta kokonaiskysyntää ja korkeata työllisyysastetta. Näihin tavoitteisiin pääseminen vaatisi yhteiskunta- ja talouspolitiikan suunnan muuttamista radikaalisti. Koulutettu, onnellinen, terve ja työkykyinen työvoima taas tarvitsee kunnollisia julkisia palveluja, sosialistista yhteiskuntapolitiikkaa, tuloerojen tehokasta kaventamista, tuloverotuksen voimakkaampaa lineaarisuutta ja sosiaalisen pääoman muotoja. Perustulo voisi olla yksi osaratkaisu ongelmiin. Suurin huolenaihe ja uhka on se, että nykyinen suurituloisia suosiva politiikka tuhoaa kestävän kasvun ja yhteiskuntakehityksen voimavarat. Sellaiseen ei tule alistua, vaan taistella reilumman, onnellisemman ja kohtuullisemman tulevaisuuden puolesta.
Viva avasi edarivaalikampanjansa Bar Bristolissa tulevien ehdokkaiden tutustuessa toisiinsa ja suunnitellen tulevaa kampanjaa. Seuraavana oli vuorossa 28.9. Vivan vaalikokous Proffan kellarissa, jossa päätettiin aloittaa neuvottelut demareiden ja vihreiden kanssa Punavihreä rengas -nimisestä vaalirenkaasta. Samaisessa kokouksessa tehtiin vaalikampanjan kannalta olennainen päätös, kun yksimielisesti perustettiin Vaaliohjelma ja teemat -työryhmä, johon valittiin neljä erittäin suurta luottamusta jäsenistön keskuudessa nauttivaa toveria. Puheenjohtajan johdolla tehtiin selkeä aikataulu mm. vaalimateriaalien (valmiina ja toimitettuna Hakakadun toimistoon 5.10 mennessä) ja ehdokkaiden kuvien ja iskulauseiden (kuvattuna ja laadittuna 3-5.10 mennessä) osalta. Vaaleihin lähdettiin tunnuksella Opiskelijan vapau-den puolesta! Muita vaaliteemoja olivat tasa-arvoista hyvinvointia, markkinoista vapaa yliopisto, ekologisempi yliopisto ja aatetta yliopistolle. 6.10 pidetyssä kokouksessa hakakadulla oli tunnelma huipussa. Oli tehtävä jälleen kerran vaikeita päätöksiä kampanjan osalta. Nyt olivat vuorossa vaalimateriaalit. Päätettiin jälleen yksimielisesti varapuheenjohtajan viitoittamaa tietä seuraten julisteen, yleisflaikun sekä ehdokasflaikun taitosta. Myös painatuksen osalta seurattiin tarkasti mitä varapj:llä oli sanottavaa ja linjattavaa. Muiden materiaalien osalta oltiin määräenemmistön turvin sitä mieltä, että mm. pinssit ja ehdokkaiden omat materiaalit on oltava 1. Lisäksi käsiteltiin vaaliliiton sekä ehdokkaiden iskulauseita ja yms. tekstejä materiaaleihin. Mieleen painuvinta hakkiksen kokouksessa oli mahtavan meiningin lisäksi kampanjointiin liittynyt laaja jäsenistökeskustelu. Oli tehtävä selkeäsanainen
päätös siitä, missä, milloin ja miten kampanjoidaan. 12.10 pidettiin kokous tutussa ja turvallisessa Proffan kellarissa, missä myös 19.10 pidettiin mm. TYY:n vaalitoria, kampanjoinnin suunnittelua ja parantamista sekä flyereiden lisätilausta käsitellyt kokous. Seuraavana päivänä Viva esiintyi TYY:n vaalitorilla aktiivisena ja intoa täynnä. Vaalitori oli valtava menestys. Oli mahtavaa nähdä, kun monia kymmeniä kävijöitä kerääntyi Vivan ständin ympärille ja vaalimateriaalit vietiin käsistä. Viva oli tekemässä aivan mahtavaa kampanjaa. 18.-20.10 Viva kampanjoi kampuksella saaden kymmeniä kontakteja sekä jakaen vaalimateriaalia. Kampanjointi jatkui 24.25.10 sekä 31.10 kampuksella. Tuloksena oli jälleen kymmeniä kontakteja opiskelijoihin. Myös marraskuun ensimmäisenä päivänä Viva jälleen kampanjoi kampuksella. 2.11. pidettiin Vivan vaalivalvojaiset Proffan kellarissa. Ehdokkaita oli runsain mitoin paikalla. Viva sai kolmannen paikan TYYn edustajistoon, jonne valittiin Elias Laitinen, Elisa Weckman ja Hai Nguyen. Vivan toimintakertomuksessa käy ilmi, että vaalikampanja oli erittäin menestynyt sekä näkyvyyden että vaalituloksen osalta: Kauden suurin tapahtuma olivat syksyllä järjestetyt TYYn edustajistovaalit, joiden kampan-joinnissa Avanti toimi näkyvästi. Vaalit sujuivat Avantin ja Vivan kannalta hyvin, sillä Viva kasvatti paikkamääräänsä edustajistossa kahdesta kolmeen. Kiitokset siis kaikille 32:lle loistavalle ehdokkaalle mahtavasta vaalikampanjasta! 1 Etenkin Petterin, Virvan ja Antin ehdokasmateriaalit ovat lämmöllä jääneet mieleen sekä Elias Barthez Laitisen jo legendaksi noussut rintamerkki.
Kansainvälinen Työn orjat sorron yöstä nouskaa, maan ääriin kuuluu kutsumus. Nyt ryskyin murtuu pakkovalta, tää on viime ponnistus. Pohja vanhan järjestyksen horjuu, orjajoukko taistohon! Alas lyökää koko vanha maailma ja valta teidän silloin on. :; Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään :; Työmiehet, kyntäjät ja kaikki työkansan joukko nälkäinen. Maa meidän on ja olla täytyy, vaan ei laiskain lurjusten. Nälkä meill' on aina vieraanamme vaan kuin korpit haaskoiltaan me kerran kaikki karkoitamme, niin päivä pääsee paistamaan :; Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään :;