Arvo Vitikainen 09.09.2015 MAANJAKOJEN JA KIINTEISTÖSUUNNITTELUN HISTORIAA Eteläsavolaisen Puumalan pitäjän Sorjolan kylän talojen (B F) rintapeltojen lohkojako vuonna 1646 ja saman kylän peltovainio 360 vuotta myöhemmin vuonna 2007. (Suomen kansallisarkisto säilytysnumero c1: 249 250; Maanmittauslaitos peruskartat n:o 3143 06 ja 09). [http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/index.htm] Arvo Vitikainen 2015
KIINTEISTÖRAKENNE Tietyn alueen (esimerkiksi kylän tahi erillisen pelto- tai metsäalueen) kiinteistörakenne muodostuu alueen kiinteistörungosta eli alueen tie- ja valtaojaverkosta sekä sen varaan rakentuvasta kiinteistöjen palstajaotuksesta Olemassa oleva kiinteistörakenne on vuosisataisen kehityksen tulosta. Sitä ovat yhdessä muokanneet muun muassa: r luonnonsuhteet, r alueen asutushistoria r taloudelliset, oikeudelliset ja kiinteistötekniset tekijät. Kiinteistöteknisistä toimenpiteistä kiinteistörakenteeseen ovat Suomessa jättäneet jälkensä ennen kaikkea merkittävimmät maareformimme: sarkajako, isojako ja uusjako. Mutta niiden lisäksi kiinteistörakenteeseen ovat osaltaan vaikuttaneet valtion harjoittamaan asutustoimintaan liittynyt kiinteistönmuodostus ja tilakohtaiset halkomis- ja lohkomistoimitukset sekä erilaiset osittamisrajoitukset.
ASUTUSMUOTO JA KYLÄTYYPIT KIINTEISTÖOPISSA prof. Arvid Wiiala Ryhmäasutus Hajaryhmäasutus Tiivis haja-asutus Harva haja-asutus
ASUTUS TIIVIISSÄ RYHMÄSSÄ Eteläpohjalainen Rekipellon ryhmäkylä ympäröivine peltomaineen vuonna 1931. Vuorela 1975 Rekipelto 2000-luvulla
LUONNONSUHTEET MUOVAAVAT KIINTEISTÖRAKENNETTA Prof. Wiialan laatima asumakylien jaottelu kylätyyppeihin perustuu ensisijaisesti kylän peltoalueiden laajuuteen ja muotoon. Peltoalueet ovat olleet ainakin kylätyypin alkuperäisinä määrääjinä. Toissijainen määritysperuste on kylän asutusmuoto eli maatilojen talouskeskusten keskinäinen sijainti. Todelliset kylät sisältävät yleensä useamman kylätyypin piirteitä. Siksi kylätyyppi voidaan valita joko voimakkaimman tunnuspiirteen perusteella tai käyttää useamman kylätyypin yhdistelmää. Jokikylän viljelysalue on pitkä ja kapea joko joen tai suuren puron varrella. Pohjanmaan ja Etelä-Suomen jokilaaksoissa sijaitsevien jokikylien asutus on yleensä hajallaan tai hajaryhmissä. Maatilojen talouskeskukset ovat jokea seuraavan tien tai tiestä haarautuvien teiden varsilla. Ii, Pohjoisranta
Harjukylän hallitseva piirre on pitkä ja kapea viljelysalue, joka seuraa harjua. Talouskeskukset ovat tiiviissä hajaasutusmuodossa harjun rinteellä tai alatasanteella. Hämeenkoski, Huljala Järvikylää hallitsee järvi ja järveen päin viettävät pellot. Talouskeskukset ovat peltoaukean halki tai sivuitse kulkevan tien varrella hajallaan tai ryhmissä. Tällaisia kyliä tapaa Sisä-Suomen järvialueilta Ähtäri, Ähtärinranta
Kumpukylän viljelysaluetta hallitsee maaston kumpuilu. Hämeelle ja Varsinais- Suomelle tyypillisen kylämuodon talouskeskukset ovat hajallaan tai ryhmissä kylää halkovan tien varrella. Talouskeskukset on rakennettu joko kummulle tai kummun etelä- tai länsirinteelle. Tasankokylän hallitseva piirre on yli kilometrin levyinen ja yli kaksi kilometriä pitkä peltotasanko. Maatilojen talouskeskukset sijaitsevat tasangon halki kulkevan tien varrella tai tästä tiestä haarautuvien teiden varsilla. Asutus on yleensä hajaryhmissä. Loimaa, Vännilä Kauhava, Kangas
Metsäkyliä on Itä- ja Pohjois-Suomen metsäseuduilla. Asutus on hajallaan ja talouskeskus on rakennettu pellon sille reunalle, joka on lähinnä tietä. Viljelysalueita erottavat toisistaan metsävyöhykkeet. Rääkkylä, Rasisalo Vaarakylä on Savossa ja Pohjois-Karjalassa tavattava kylätyyppi. Sen talouskeskukset ovat yksikseen tai ryhmissä pienten peltoalueiden yhteydessä yleensä vaarojen päällä. Lieksa, Siltavaara
KIINTEISTÖRAKENTEEN KEHITYS SUOMESSA Kivikautinen talo / Kansallismuseo Varhaisimman maanviljelysasutuksen otaksutaan Suomessa muodostuneen yksinäistaloista. Yksinäistalo käsitti kunkin perhekunnan oman tonttialueen rakennuksineen, viljelijäperheen raivaamat, useimmiten kaskenviljelyn kautta syntyneet, epäsäännöllisen muotoiset peltokappaleet sekä mahdollisesti myös yksityiseen pysyvään nautintaan otetut niittymaat. Sysmän kunnan Linnan talo kivikautinen asuinpaikka
ASUTUSKYLIEN SYNTY Asutuskylät muodostuivat yksinäistalojen jakamisen kautta ja osaksi siten, että asukkaat raivasivat uusia viljelysmaita ja perustivat uusia asumuksia aikaisempien yksinäistalojen välittömään läheisyyteen, tai jo alun alkaenkin suoritetun kollektiivisen maanvaltauksen kautta. Kirjallisissa lähteissä asutuskylistä on tietoja 1200-luvulta alkaen, joskin kyläasutus voi olla huomattavasti vanhempaakin. Keskiajalle tultaessa kyläasutus oli jo yleistä Suomen lounaisosissa ja tämä keskiaikainen asutus näyttäisi muodostavan perustan suomalaiselle kylä- ja talojärjestelmälle Heudorf bei Messkirch um 1575 Haufendorf.jpg Kyläasutusta Inkerinmaalla http://www.inkeri.fi/kuvat/maisem2.jpg
Muinaisen suomalaisen kyläyhteisön tunnusmerkit: r säännöllinen kylän peltovainio r yhteinen vainioaitaus Maanviljelyyn siirryttäessä peltoa raivattiin alkuvaiheessa vähän kerrallaan pieninä ja hajanaisina kappaleina. Siellä missä talot sijaitsivat lähekkäin, eri talojen peltoraiviot koskettivat laajetessaan toisiaan ja joutuivat limikkäin. Tämän seurauksena naapurit ryhtyivät rationalisoimaan maatalouttaan aitaamalla yhä suuremmassa määrin peltoja yhteisesti. Eteläsavolaisen Puumalan pitäjän Sorjolan kylän talojen (B F) rintapeltojen lohkojako vuonna 1646
KAUPUNKIEN KIINTEISTÖJÄRJESTELMÄN SYNTY r Perustettiin kuninkaan lahjoitusmaalle r Asemakaava laadittiin 1500-luvun lopulta alkaen r Asemakaava loi kiinteistöjaotuksen OMA KIINTEISTÖREKISTERI: r TONTIT r YLEISET ALUEET MAANMITTAUSLAITOS vs. VANHAT KAUPUNGIT
KEHITYS KAUPUNGEISSA 1800-luku 1900-luvun alkupuoli 1600-luku
LAPINKYLÄJÄRJESTELMÄ OIKEUS
MAANJAOT SUOMESSA UUSJAKO 1848 -> ISOJAKO 1750-1960 VALTAUS - MUINAISJAKO SARKAJAKO 1300 l. Kyläasutuksen synty Yksinäistalot 9000-8000 e.kr 1200 jkr 1750 1848 2010 AIKA
SARKAJAKO (1200-1750) - Upplannin laki 1296 - Peltojen ja niittyjen jako - Metsät jäivät kylän yhteisiksi - Kruunun erämaat kylien ulkopuolella TALONPOIKIEN OMA JAKO - Mitattiin tangolla 6 kyynärää (330 cm) Hattulan pitäjän Mierolan kylän vainiot vuonna 1749 laaditun kartan mukaan - Kylän jakomiehet -Rekisteröinti käräjillä OMINAISPIIRTEET - sarkojen suuri määrä - yhteisaitaus ja vainiopakko (2 tai 3 vuoroviljely) - karjan yhteislaitumet Niittyosuuksia mitataan tangolla Etelä-Pohjanmaalla Närpiön pitäjässä Tjärlaxin kylässä vuonna 1923. Kimitobygdens historia II, 58.
Sarkajaon levinneisyysalueeksi jäi meillä suunnilleen Pohjanmaan maakunnan etelärannikolta Kymijoensuulle vedetyn viivan lounaispuoleinen alue eli se Suomi, joka etnografisesti kuului läntiseen kulttuurivyöhykkeeseen. Sarkajako päättyi esiintymisalueillaan 1700-luvun loppupuoliskolla isojaon toimeenpanoon. Muualla Suomessa alkuperäinen jakotapa oli ns. lohkojako, jossa pellot olivat yksityisomistuksessa erimuotoisina lohkoina. Eteläsavolaisen Puumalan pitäjän Sorjolan kylän talojen (B F) rintapellot lohkojaossa vuonna 1646
ISOJAKO 1757-1960 r Suuri Pohjan sota 1700-1721 suurvalta-aseman ja Liivinmaan menetys r Uudistusmielinen talouspolitiikka r Jacob Faggot toi idean isojakoon Englannista 1749 r Valtakunnalliset ja yleistaloudelliset tavoitteet Isojaon toteuttamisajankohta Ennen v. 1775 1776-1800 1801-1825 1826-1848 1849-1875 Jälkeen v. 1876 ISOJAON TAVOITTEET: 6 tilukset isoihin palstoihin 6 vainiopakon poisto 6 metsien yhteisomistuksenpurku ha/v 250000 200000 150000 100000 50000 0 1757 1770 1790 1810 1840 1860 1880 1910 1940 1960 Ajankohta Isojaettu pinta-ala ha/v (tasattu viiva)
ISOJAON SYITÄ: Valtion välittömät intressit: r Suuren Pohjan sodan jälkeen maantarve asutustoimintaan isojaossa erotettiin ns. liikamaa kruunulle -> valtion metsät r Verotuksen ajantasaistamisen tarve erityisesti Pohjanmaalla r Sarkajako => vainiopakko r Ojitus-, aitaus- ja kulkuongelmat r Yhteiset laidun- ja metsänkäyttöoikeudet aiheuttivat riitoja ja metsän tuhlausta r Tervakaupan johdosta puuston arvo nousi => metsät piti saada jaetuksi r Valtiovalta halusi elvyttää elinkeinoelämää r Talouspolitiikassa korostettiin yksityisten maanviljelijöiden riippumattomuutta
r vuoden 1749 maanmittausasetus r vuoden 1757 ja 1775 isojakoasetukset Jos yksikin jakokunnan osakas vaati jakoa, se oli toimitettava ja kaikkien kylän osakkaiden tuli ottaa osaa jakokustannuksiin. Maaherralla oli oikeus määrätä jako toimeenpantavaksi vaikka sitä ei oltu haettukaan ja verollepanon yhteydessä isojako oli myös toimitettava ilman eri hakemusta. ISOJAOSTA TULI SUOMESSA KRUUNUN YLHÄÄLTÄ PÄIN SANELEMA TOIMITUS
Ensimmäinen isojako Suomessa oli Laihian pitäjän isojako, johon maaherra antoi määräyksen 1757. Laihian kirkkoherra Wacklin vastusti maaherran määräystä ja piti jakoa mahdottomana, kohtuuttomana ja vieläpä moraalittomana. Turun Hovioikeus antoi Wacklinille sakkoa ja vuoden viraltapanon. Jako käynnistyi 1759. Mäntsälän kunnan Sääksjärven kylän isojako vuonna 1784 ja saman kylän peltovainio vuonna 2007.
Isojaon toimitusprosessi Suomessa 1775 HAILUODON ISOJAKO: Käynnistyi 1775 Pellot jaettu 1779 Niityt jaettu 1801 Metsät ja takamaat jaettu 1836 JAKOPERUSTE Veroluku (manttaali) JYVITYS: Kukin tiluslaji jaettiin 6 luokkaan
TALOUSKESKUSTEN SIIRROT r Ryhmäkylissä sijainneet talouskeskusten tonttialueet pyrittiin siirtämään lähemmäs tiluksia (Itä-Uusimaa ja Häme sekä osittain Etelä-Pohjanmaa) r Valtion avustus siirtyjille (kuninkaan kirje v. 1786) r Yhteiset alueet, tiet ja valtaojat Vrt. Keski-Eurooppa
Etelähämäläisen Hattulan pitäjän Mierolan kylän vainiot vuonna 1749 laaditun kartan mukaan, jossa sarkajaon periaatteet näkyvät selkeästi. Kirjaimet A ja B merkitsevät eri vainioita, roomalaiset numerot ovat jakolohkoja, kun taas arabialaiset numerot tarkoittavat taloja ja niiden sarkoja. Maanmittari ei ole merkinnyt sarkojen rajoja läheskään kaikkiin lohkoihin. Kylän talot sijaitsevat tiiviinä ryhmänä jokisuussa. Suomen historian kartasto 1959 Hattulan Mierolan kylä iso- ja uusjaon jälkeen. Tiivis kylä on hajonnut; osa taloista on siirtynyt joen toiselle puolelle ja pellot on jaettu kullekin talolle sarkoja isompina alueina. Suomen historian kartasto 1959
UUSJAKOJA VUODESTA 1848 ALKAEN Kihlakunnanoikeuden vahvistama isojako oli tarkoitettu sarkajaon tapaan pysyväksi ja lopulliseksi maanjaoksi, jota ei saanut muuttaa ilman maanomistajien suostumusta. Isojakojen puutteisiin ja heikkoihin lopputuloksiin sekä jakojen hitaaseen etenemiseen alkoi kuitenkin esiintyä kasvavaa tyytymättömyyttä jo 1800-luvun alussa. Kiinteistöjaotus ennen uusjakoa Vuoden 1848 maanmittausohjesäännössä annettiinkin määräykset uusjaosta (isojaon järjestely), joka oli tarkoitettu aikaisemmin suoritettujen puutteellisten ja epätarkoituksenmukaisten isojakojen korjausmenettelyksi Kiinteistöjaotus uusjaon jälkeen
TORPPARILAITOS Yhteisten metsien jaosta oli erityistä hyötyä uudisasutukselle ja pellonraivaukselle. Isojaon jälkeen maanomistajat saivat vapaasti ottaa torppareita yksityisille tiluksilleen, eikä se edellyttänyt mitään osittamistoimituksia. Isojaon jälkeen torpparilaitos alkoi tämän vuoksi huomattavasti paisua ja pääasiallisin uudisasutusmuoto 1700-luvun puolivälistä lukien noin 100 vuoden ajan Suomessa olikin torppariasutus. Vuonna 1749 maassa oli kaikkiaan noin 31 000 talollista ja noin 3 000 torpparia. Vuonna 1870 talollisia oli noin 74 000 ja torppareiden lukumäärä oli noin 57 000 kappaletta. (Wiiala 1952 s. 218 ja 235.) Mäntyharjun kirkkoherran virkatalon Sammallisen torppa Torppa Pihtiputaan Elämäjärvellä
MAAREFORMIT 1900 -LUVULLA Maareformilla tarkoitetaan Torpparivapautus 1918 Torppari = itsenäinen maanviljelijä, joka oli vuokrannut maan tähän tarkoitukseen (vuokra taksvärkkipäivinä). Mäkitupalainen = maataloustyöväkeä tai maaseudulla asuvia muun ammatin harjoittajia, jotka asuivat yleensä pienehköllä vuokratontilla, usein tiiviinä ryhmittyminä. Isojaon jälkeen syntyi torpparilaitos oli pääasiallisin asutusmuoto 1700 luvun puolivälistä lukien noin 100 vuoden ajan. Vuonna 1749 Suomessa oli noin 31.000 talollista ja noin 3.000 torpparia. Vuonna 1870 talollisia oli noin 74.000 ja torppareita noin 57.000 kpl. yleisimmin valtiovallan toimesta toteutettua suurta maan omistus- ja hallintaoikeuksien muutosta. 1900 luvun alussa Suomen maaseudun väestöstä oli 23 %:lla oma viljelmä, vuokra-viljelijöitä oli 34 % ja kokonaan tilattomia oli 43 %.
Lex Haataja torpparivapautuslaki v. 1918 15.10.1918 laki vuokra-alueiden lunastamisesta Koski alun perin yksityisen vuokranantajan mailla olevia torppia, mutta laajeni myöhemmin koskemaan myös muita vuokranantajia (srk & valtio). v. 1909 maanvuokra-asetus vuokrasuhteet voimassa vuoteen 1916 torpan ja [lampuotin] omistajalla oikeus lunastaa vuokramaansa enintään 10 ha peltoa ja 20 ha metsää ( ei sovellettu kaupungeissa) mäkitupa-alueen maksimiala oli 2 ha 152 000 torpasta ja mäkituvasta lunastettiin 126 000 itsenäisiksi lunastettu alue yhteensä noin 1,3 milj.ha keskimäärin alle 20 ha:n tiloja (5 peltoa) valtio maksoi lunastushinnan (pääasiassa obligaatioina 5%:n korolla) torpan lunastaja korvasi valtiolle vuotuismaksuina (v. 1914 hintatasossa) vuokralautakunta puheenjohtajana maanmittausinsinööri
Lex Kallio 1922 ja vuoden 1936 asutuslaki Lait maan hankkimisesta asutustarkoituksiin. Lain avulla hankittiin maata maattomille. Maata otettiin valtion maasta ja hankittiin vapaaehtoisin kaupoin ja pakkolunastamalla [ensisijaisesti yhtiöiden ja keinottelijoiden maita, rappiotiloja, yms] muodostettiin 24 300 viljelystilaa (max 20 ha peltoa ja 20 ha metsää) ja 19 200 asuntotilaa (max 2 ha) II maailmansodan aiheuttama asutustoiminta Siirtoväen pika-asutuslaki 28.6.1940 450.000 karjalaista (12 % koko maan väestöstä) oli talvisodan jälkeen sijoitettava jäljelle jääneeseen Suomeen. Ehdittiin perustaa ennen jatkosodan alkua v. 1941 noin 8.000 erityyppistä tilaa.
Maanhankintalaki 5.5.1945 Maata hankittiin MHL:n tarkoituksiin ensisijaisesti valtion maasta ja vapaaehtoisilla kaupoilla. Jos se ei riittänyt pakkolunastettiin alueita rappiotiloista, tilakeinottelijoilta, yhtiöiltä, seurakunnilta, kunnilta, muilta yhteisöiltä ja harrastelijaviljelijöiltä. Jos tämä ei riittänyt lunastaa voitiin yli 15 peltoha:n maatiloista. Maata hankittiin yhteensä noin 2,8 milj. ha ja perustettiin 30.000 kpl viljelystiloja (peltoa 6-15 ha) 15.000 kpl asuntoviljelystiloja (peltoa 2-6 ha) 56.000 kpl asuntotontteja (noin 0,2 ha) 33.000 kpl lisäalueita 1.000 kpl yhteismetsiä ja -laitumia mittava rakennusohjelma, n 150 000 rakennusta (tarvikepula!) 147 maanlunastuslautakuntaa (maanmittari pj, agrologi ja metsänhoitaja + 2 maanomistajaa)
Rintamamiestalo Arkkitehti Yrjö Lindgrenin suunnitteleman Tammisuo 3 -talon piirustukset esiteltiin Arkitekten-lehdessä keväällä 1944. Sodan jälkeen sen pohjalta suunniteltiin ns. rintamamiestalo. Hannu Auramo vastasi talon rakennesuunnittelusta
Kotikylän ympäristö Peruskartta 1960-luvulta Perinteistä maaseutua (asuinja tuotantoympäristöä)
Peruskartta 1960-luvulta Peruskartta 2000-luvulta
Kotikylän ympäristö Rakennemuutos 1970-2015 Maaseudun rakennemuutos Maaltapako EU -maatalouspolitiikka Hallinnon ja lainsäädännön kehittyminen: YM / MMM Alueidenkäytön suunnittelujärjestelmä (MRL)
Peltoalue 1940 -luvulla Rakennemuutos Traktori 1940 -luvulla Peltoalue 2000 -luvulla Traktori 2000 -luvulla
Maatilojen lukumäärän Kehitys 1300-2000 Tilojen lukumäärä 1000 kpl 350 300 250 200 150 100 50 0 1350 1540 1635 1695 1749 1805 1860 1910 1930 1950 1980 1995 2005 2015 2020 Aika Kokonaispeltoalan kehitys 1500-2000 Kokonaispeltoala 1000 ha 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 1500 1550 1600 1650 1700 1750 1880 1900 1930 1950 1980 1995 2005 2015 2020 Aika
KIINTEISTÖRAKENNE PIRSTOUTUU Kartassa on Kalajoen keskeisiä peltoalueita. Alle kahden hehtaarin lohkot on väritetty violetilla. Keskellä virtaavan Kalajoen koillispuolella erottuu Pitkäsenkylän peltoaukea. Pitkäsenkylän alueella tehtiin halkomisuusjako 1940-50 lukujen taitteessa. Kalajoen eteläpuolella Etelänkylän rikkonaisemmat peltoalueet. Vasemmassa yläkulmassa on Kalajoen kunnan keskusta.
Metsäalueen sarkajakomaista kiinteistörakennetta Pohjanmaalla
KIINTEISTÖRAKENNE PIRSTOUTUU Suomen liityttyä 1995 EU:iin maanviljelijöiden tuloista noin puolet tulee pintaalaperusteisesti Viljelijän pellot sijaitsevat ympäri kylää Tilanpitoa jatkavat viljelijät ostavat ja vuokraavat maata sieltä mistä saavat. Peltolohkokoko säilyy ennallaan ja kiinteistörakenne pirstoutuu
Etäisyys > 6 km Ristikkäiskulkeminen on maatilojen kasvava ongelma
ISOT KONEET EIVÄT MAHDU PIENILLE PELLOILLE
Kyrölääset ajavat keskimäärin 3,1 kilometriä ennen viljelytoimenpiteiden aloittamista. Jos jokainen isäntä käy talouskeskukselta viljelemillään lohkoilla yhden kerran, saadaan matkojen yhteissummaksi 47 000 kilometriä.
KIITOKSIA TARKKAAVAISUUDESTA Arvo Vitikainen 2015