HUOLTOUPSEERI Huoltoupseeriyhdistys r.y:n jäsenlehti 1 2010 Huoltotaktiikan seminaari Hämeen Rykmentissä Logistiikka avainasemassa Haitilla
BREAK THE HABIT batterydrink.com 2
Teknisen armeijan huoltovarmuus Sotilashallinnollisen aikakauslehden perinteiden jatkaja Huoltoupseeriyhdistys r.y:n JÄSENLEHTI 1/2010 Päätoimittaja Ev evp Risto Gabrielsson Kalevi 109 B 3 50104 Tartto, Viro risto_gabrielsson@hotmail.com Toimittajat Everstiluutnantti Raimo Raivio PL 5, 15701 Lahti 0299 460 423 Hans Gabrielsson Lehmihaant. 7 A 2, 04300 Tuusula (09) 275 9369 hans.gabrielsson@elisanet.fi Ilmoitusmarkkinointi Juha Halminen Kielotie 47, 01350 VANTAA (09) 873 6944 juha.halminen@kolumbus.fi Huoltoupseeriyhdistys r.y. Valtuuskunta Pj Olli Happonen Vpj Harri Juhani Koponen Hallitus Pj ev Risto Kosonen Vpj kapt Caj Lövegren Evl res Matti Paasivaara Ltn res Hans Gabrielsson Maj Jari Virolainen Evl Timo Saarinen Evl Mauri Etelämäki Evl Mika Multanen Evl Timo Vilkko Maj Matti Sopanen Osoitteiden muutokset, jäsenmaksuja sekä jäsen-rekisteriä koskevat tiedustelut ja laskutusasiat pyydetään lähettämään KIRJALLISESTI osoitteella Huoltoupseeriyhdistys r.y. /co Tarja Takala Sepäntie 15 A 04300 TUUSULA tai sähköpostilla tarja.takala@pp.inet.fi Kokousasiat, jäsenhakemukset ja aluetoimintaa koskevat tukipyynnöt Sihteeri Maj Matti Sopanen PE/LOGOS PL 919, 00131 HELSINKI matti.sopanen@mil.fi Kansikuva: Hämeen Rykmentin koivukuja talvisessa maisemassa. (Kuva: Merja Hämäläinen) ISSN 0355-2586 AO-PAINO 2009 Teollisuuskatu 9, 50130 Mikkeli, puhelin (015) 151 111 RAND Corporation in tutkimusten mukaan USA:n asevoimien polttoainetarve sodissa on kasvanut siten, että kun laskien kulutus / henki / päivä ( gallons/soldier/day ) tarve Toisessa Maailmansodassa oli yhden gallonan luokkaa, oli se Korean Sodassa jo kolmisen gallonaa, Vietnamissa lähellä kahdeksaa, Persianlahden Sodassa 12 ja nykyisissä Irakin ja Afganistanin sodissa lähes 20 gallonaa (= 75,7 litraa) per mies per päivä. The Washington Post raportoi USA:n valtion Accountability Office en viitaten 15.12.2009, että joka päivä pelkästään lentopolttoainetta toimitetaan Afganistaniin 1 135 500 litraa. Deloitte Analysis-tutkimuksen mukaa tyypillinen merijalkaväen taisteluprikaati tarvitsee melkein 1 892 500 litraa polttoainetta päivässä. Tyypillisen tukikohdan (forward operating base) polttoainetarve on 1 135 litraa päivässä pelkkiin tukikohtatoimintoihin. Kun polttoaine saadaan vihdoin Pakistanin kautta tai pohjoisia reittejä pitkin asiakkaalle Afganistanissa, on hinnan laskettu olevan noin 400 US dollaria per gallona. Kun UNMEE-operaartiossa Eritrean puolella YK-operaation tarvitseman polttoainemäärän saatavuus rajoitettiin puoleen, lamaannutti se koko Eritrean puoleisen toiminnan. Sairasevakuointeja ei kyetty enää takaamaan, kaikkia tarvittavia kuljetuksia ei pystytty suorittamaan, asemien generaattoreihin ei riittänyt tarpeeksi polttoainetta. Pula polttoaineesta johti YK:n joukkojen vetä- Tässä numerossa: miseen ensin Etiopian puolelle ja sitten koko operaation ennenaikaiseen lopettamiseen. Puolustusvoimat on tullut menneiden vuosien puolen miljoonan miehen sodan ajan vahvuudesta tuntuvasti alaspäin ja lisäsupistuksia on luvattu. Miesmäärän vähenemistä korvataan muun suorituskyvyn lisäämisellä. Se tarkoittaa organisaation jatkuvaa teknistymistä. Kaikki järjestelmät, ase-, johtamis- ja monet muut järjestelmät, tarvitsevat polttoainetta. Siellä, missä kantaverkko ei ole toiminnassa sodan aikana, tuotetaan generaattoreilla sähkö esikuntien ja johtamispaikkojen tietokoneille ja muille sähköä vaativille laitteille. Eräiden arvioiden mukaan öljyn kysynnän kasvu on kohta ylittänyt huomattavasti uusien öljykenttien paikantamisella saatavan uuden öljyn määrän. Tämän jälkeen kulutamme loppuun olemassa olevia öljyvarantojamme. Olipa niin tai näin, kaukoidän suurten valtioiden energiatarpeen voimakkaan kasvun myötä saatavissa olevan öljyn kysynnästä tulee joka tapauksessa entistä kovempi kilpailu. On ajoissa huolehdittava maamme sekä puolustusvoimiemme huoltovarmuudesta tulevaisuudessa energiankin osalta. Pääkirjoitus... 3 Puheenjohtajan kynästä... 4 Logistiikka avainasemassa Haitin maanjäristyksen hätäavussa... 6 10 Huolto Viron Vapaussodassa 1918 20... 12 18 Toimitusketju venyy ja paukkuu... 20 23 Koeampumalaitos... 24 26 Perinteeksi muodostunut huoltotaktiikan seminaari HÄMR:ssä... 28 31 Kuopion Asevarikko... 32 33 Logistiikan ja huollon asema vahva... 34 Tapahtumia... 35 Vapaaehtoiset huollon koulutuksen tukena... 36 37 Sattumia... 38 3
Puheenjohtajan kynästä Huoltoupseeriyhdistyksen 84. vuosi on alkanut uuden hallituksen ja puheenjohtajan vetämänä. Kiitän teitä kaikkia saamastamme luottamuksesta! Jatkamme maineikkaan yhdistyksemme edelleen kehittämistä saamamme valtuutuksen mukaisesti. Luottamustehtävän koen myös henkilökohtaisesti haasteena, koostuuhan yhdistyksemme jäsenistö varsin laajasta joukosta elinkeinoelämän, teollisuuden ja puolustusvoimien huollon ja logistiikan ammattilaisia. Tavoitteena tulee olla, että yhdistyksen jäsenyys antaa jokaiselle jäsenelle jotain lisäarvoa. Yhdistyksen puheenjohtajuus ja virassa olevan huollon tarkastajan tehtävät näyttävät liittyvän jostain mielenkiintoisesta syystä toisiinsa. Toivottavasti yhdistys ei kehity ajanoloon liian aktiiviupseerivetoiseksi. Yhdistyksen kiinnostavuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että huollon reserviupseerien osaaminen ja tietämys elinkeinoelämästä on laajasti mukana toiminnassamme. Eritoten huoltoupseeriyhdistys on maanpuolustusjärjestö, jossa sekä reservi- ja aktiiviupseereilla on paljon annettavaa toisilleen. Oman kokemukseni mukaan puolustusvoimien huollon ja logistiikan esikuntaharjoituksissa reserviläisten osuus on valitettavasti koko ajan vähentynyt. Tätä selittää ennen kaikkea puolustusvoimien nopea kehittyminen ja teknistyminen. Puolustusvoimien logistiikka on muuttunut nopeasti. Elinkeinoelämän ja teollisuuden kanssa on solmittu laajoja kumppanuussopimuksia. Myös elinkeinoelämästä opitut erilaiset tilaaja-tuottaja ja palvelukeskus- mallit toimivat nyt puolustusvoimien sisällä. Käytännössä puolustusvoimien logistiikka on yhä tiiviimmin integroitunut yhteen muun yhteiskunnan kanssa. Vähintään yhtä nopeasti muuttuu globaalisti toimiva elinkeinoelämän logistiikka. Keskittyminen, verkottuminen, ydinosaaminen, ulkoistaminen, kumppanuudet, tuottavuus ja laatu ovat käsitteitä, joiden parissa jokainen huoltoupseeri toimii. Oman toimialan nopea kehitys vie meiltä kaiken huomion. Onko tullut mieleesi, että joku toinen huoltoupseeri saattaa pohtia juuri samoja asioita? Kenties juuri toinen huoltoupseeri on löytänyt ratkaisun, joka sopii muillekin hyödynnettäväksi myös maanpuolustuksessa. Tarvetta siis on molemminpuoliselle tietotaidon lisäämiselle, johon yhdistyksemme luo hyvät puitteet. Huoltoupseeriyhdistyksen johtavana periaatteena on järjestää tilaisuuksia, joissa yhdistyksen jäsenet voivat vaihtaa ajatuksia maanpuolustukseen, elinkeinoelämään ja teollisuuteen sekä huoltovarmuuteen liittyvistä asioista. Käytössämme on laadukas oma lehti ja yhdistyksen kokoukset. Aluetapahtumia käytetään valitettavan vähän jäsenistön hyväksi. Yksinkertaisimmillaan aluetapahtuma on tilaisuus, johon paikkakunnan huoltoupseerit kokoontuvat pariksi tunniksi tutustumaan ja keskustelemaan jostakin mielenkiintoisesta aiheesta. Sen on järjestänyt joku aktiivinen jäsen mielenkiintoisesta yrityksestä tai vaikkapa huoltorykmentistä. Uskoakseni jokaisella huoltoupseerilla on ala, joka kiinnostaa varsin laajaa joukkoa muita huoltoupseereita. Olkaa siis aktiivisia! Jäsenyydeltä saa eniten, jos itse osallistuu ja tuo myös omia ajatuksia näkyviin. Aktiivista Vuotta! Everstiluutnantti Vilho Wäiniön Huoltoupseerisäätiö myöntää vuosittain varoja sääntöjen mukaisesti apurahoihin, avustuksiin ja stipendeihin, jotka liittyvät huoltoupseerien koulutusta palvelevaan sotatieteelliseen tutkimus- ja opetustyöhön, täydennys- ja jatko-opintoihin sekä opintomatkoihin ja niitä koskevaan julkaisutoimintaan. Apuraha-anomukset pyydetään lähettämään 1.4.2010 mennessä osoitteella: Everstiluutnantti Vilho Wäiniön huoltoupseerisäätiön hallitus Asiamies evl Mauri Etelämäki Maanpuolustuskorkeakoulu Taktiikan laitos PL 7 00861 Helsinki Lisätietoja: mauri.etelamaki@mil.fi 4
Puolustusvoimien strateginen kumppani Millog Oy vastaa maavoimien ajoneuvo-ja panssarikaluston, aseja elektroniikkajärjestelmien ja -laitteiden asennuksista, modifikaatioista ja kunnossapidosta sekä osallistuu maavoimien materiaalihankkeisiin. Millog Oy Hatanpään valtatie 30 33100 TAMPERE Puh. 020 469 7000 www.millog.fi
Logistiikka avainasemassa Haitin maanjäristyksen hätäavussa The delays we ve seen in Haiti are all to do with logistics, John Holmes, YK:n humanitaarisen avun koordinaattori, 2.2.2010. Ilmakuva Port-au-Princen lähiöstä osoittaa rakennuskannan vauriot selvästi. (Kuva UN Photo/Logan Abassi) Everstiluutnantti Vesa Autere palvelee tutkijaesiupseerina Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksella ja opiskelee sotatieteiden tohtorin jatkokoulutusohjelmassa. Aihealueena on logistisen ajattelun ymmärtäminen johtamisen kannalta. Everstiluutnantti Autere toimii Maanpuolustuskorkeakoulun edustajana HUMLOG tutkimusryhmässä. 6 Yliluutnantti Tommi Myyryläinen palvelee yksikön varapäällikkönä Kuljetuspatterissa Tykistöprikaatissa. Hän opiskelee sotatieteiden tohtorin jatkokoulutusohjelmassa aihealueena asevoimien ja avustusjärjestöjen yhteistoiminta humanitaarisessa logistiikassa. Haitissa, suunnilleen Suomen Kainuun kokoisella alueella, asuu 9-10 miljoonaa ihmistä. Maa järisi Haitissa voimakkaasti 12.1.2010. Tämän seurauksena yli 200 000 ihmistä menetti henkensä ja yli miljoona kotinsa. Heti tapahtuman jälkeen alkoi valtava logistinen operaatio katastrofin uhrien auttamiseksi. Avustustyöntekijöitä ja -tarvikkeita sekä sotilaita suunnattiin alueelle nopeasti. Luhistunut infrastruktuuri ja suuri määrä autettavia tekivät tilanteesta erittäin haastavan. Suurimmat logistiset haasteet ovat edelleen materiaalin toimittamisessa avun tarvitsijoille. Haiti on ollut vaikeuksissa jo pitkään ennen tämän vuoden toisella viikolla tapahtunutta maanjäristystä. Maata on vaivannut huono hallinto ja vaikea historia. Maan asukkaista alle kolmen neljäsosan on tultava toimeen alle 2 dollarilla päivässä. Lisäksi maa on erittäin altis luonnon aiheuttamille katastrofeille, koska se sijaitsee hurrikaanien ja trooppisten myrskyjen liikeradalla Karibian merellä. Maa sijaitsee myös mannerlaattojen saumassa, joten riski on kuitenkin olemassa myös maanjäristyksille. Edellisen kerran maa järisi Haitissa merkittävästi vuonna 1952, jolloin kuoli 6 ihmistä ja se vaikutti 20 000 ihmiseen. Erittäin voimakkaasta maanjäristyksestä oli kulunut jo yli 200 vuotta. Joukko asiantuntijoita varoittivat
Haitin viranomaisia, että maahan voi iskeä yli 7 magnituden maanjäristys. Viranomaiset kuitenkin vastasivat, että maalla ei ole rahaa eikä aikaa parantaa heikkoa rakennuskantaansa. Vastaavasti vuonna 2009 YK luokitteli eri maiden luonnon aiheuttamien katastrofien riskikartoituksessa maanjäristyksen erittäin epätodennäköiseksi Haitissa. Lähde: http://www.emdat.be Katastrofi Aika Kuolleet Hurrikaani 4.10.1963 5 000 Hurrikaani 17.9.2004 2 754 Tulva 23.5.2004 2 665 Hurrikaani 21.10.1935 2 150 Hurrikaani 12.8.1915 1 600 Hurrikaani 5.11.1994 1 122 Hurrikaani 2.9.2008 529 Tulva 14.11.1963 500 Hurrikaani 29.9.1966 480 Hurrikaani 5.10.1954 410 10 eniten kuolonuhreja aiheuttaneet katastrofit Haitissa vuosina 1900 2009. Erittäin tuhoisa maanjäristys aiheutti logistikon painajaisen Ensimmäinen uutinen Haitin maanjäristyksestä oli tyypillinen muutaman kappaleen kuvaus tapahtuneesta: 12.1.2010 klo 08.00 paikallista aikaa maa järisi Haitissa 7.0 magnituden asteikon voimakkuudella 15 kilometrin päässä maan pääkaupungista Port-au-Princestä. Vähän myöhemmin tilanteen vakavuus levisi tiedotusvälineiden kautta ympäri maapalloa. Maanjäristyksessä kuolleiden määrän on arvioitu olevan yli 200 000 ja kotinsa menettäneitä on yli miljoona. Heti maanjäristyksen jälkeen alkoi katastrofin reagointivaihe. Avustusjärjestöt aloittivat nopeasti toimenpiteet katastrofin uhrien auttamiseksi suuntaamalla Haitiin avustushenkilöstöä ja hätäapua. Myös USA:n asevoimat mobilisoivat tuhansia sotilaita kohti Haitia. Maanjäristyksen seurauksena tuhoutui paljon Haitin pääkaupungin rakennuskantaa. Pääkaupungin lentokenttä ja satama vaurioituivat sekä suuri osa teistä oli käyttökelvottomia rakennusten sorruttua niille. Logistiikan kannalta luhistunut infrastruktuuri oli erittäin haastava ja se vaikeutti merkittävästi hätäavun toimittamista katastrofin uhreille. Satelliittien ja lentokoneiden ottamat kuvat nopeuttivat tilanteen hahmottamista ja käyttökelpoisten teiden etsimistä. Port-au-Princen keskustassa tiet olivat pahasti tukossa raunioituneista rakennuksista manjäristyksen jälkeen. (Kuva UN Photo/Marco Dormino) syytetty osaamattomuudesta hätäavun jakeluun liittyen ja jopa Haitin miehittämisestä (Global Research Articles by Michel Chossudovsky). USA kuitenkin oli ainut valtio, joka kykeni erittäin nopeasti reagoimaan Haitin huutavaan apuun. Alueella on myös paljon erilaisia avustusjärjestöjä, jotka tekevät omaa työtään tietämättä mitä muut tekevät. Tämä aiheuttaa haasteita kokonaisuuden koordinoinnille. USA:n asevoimat ottivat johtoonsa Port-au-Princen lentokentän, joka oli strategisesti merkittävä kohde hätäavun logistiikan kannalta. Katastrofialueen lähellä ei ollut muita lentokenttiä ja satama oli vaurioitunut, joten ensimmäisten viikkojen ajan hätäapu tuli pääasiassa ilmateitse joko Haitin pääkaupungin tai muiden Haitissa ja Dominikaanisessa tasavallassa olevien lentokenttien kautta. Ensimmäisten päivien aikana tuli paljon ennalta ilmoittamattomia lentokoneita, jotka yrittivät saada laskeutumislupaa. Tuhon jälkeen lentokentälle on yrittänyt pääsyä enimmillään yli 1400 eri maiden avustusjärjestöjen lentokoneita. Ruuhkainen lentokenttä ei kykene käsittelemään kuin 130 lentokoneen lastin päivässä. Useilta koneilta on jouduttu epäämään laskeutumislupa. Osin tästä johtuen on esitetty kritiikkiä, että USA olisi toimillaan hidastellut avun saapumista Haitiin, koska se suosi alussa omia koneitaan. Kritiikki johtui turhautumisesta, koska avustusjärjestöt eivät olleet päässeet katastrofialueelle niin nopeasti kuin ne olivat suunnitelleet ja siten päässeet tekemään omaa osaansa katastrofin uhrien auttamiseksi. Lentokentän tilannetta kuva hyvin USA:n varapresidentin Joseph Bidenin vertaus: Tilanne on sama kuin yrittäisi työntää biljardipalloa oljenkorren läpi. Suurin ongelma Haitin tapauksessa ei ollut avun saaminen lentokentälle vaan sen jakelu eteenpäin. Ei ole järkeä koota lentokentän tukkeeksi mas- Kuka tätä toimintaa oikein johtaa Humanitaarinen operaatio vai invaasio? Hätäavun koordinointi miljoonille ihmisille ei ole ollut ongelmatonta. Kaaos on oikea termi kuvaamaan ensimmäisten päivien tapahtumia hätäavun koordinointiin liittyen. Yleensä luonnon aiheuttamissa katastrofeissa paikallinen hallitus on kyennyt ottamaan vastuuta hätäavun koordinoinnissa. Haitissa hallinto on heikko ja alueella olevat YK:n joukot ovat kokeneet myös kovia tappioita avainhenkilöiden osalta. USA otti vahvan roolin hätäavun jakeluun liittyen, mikä on myös herättänyt kritiikkiä. USA:n asevoimia on 50 tonnia avustusjärjestö Oxfamin avustustarvikkeita lastataan Englannissa lentokoneeseen määränpäänä Haiti. (Kuva Lucy Brinicombe) 7
siivista määrää materiaalia, jota ei kyetä toimittamaan lentokentältä eteenpäin. Katastrofin ensimmäisten viikkojen aikana tiet olivat tukossa, ajoneuvoista oli huutava pula ja polttoainetta rajallisesti. Polttoaineenkin kohdalla suurin ongelma oli sen toimittaminen keskusvarastoista ja satamista huoltoasemille, koska juuri huoltoasemien toimitilat ja kuljetuskapasiteetti olivat vaurioituneet. Kun pahimmat pullonkaulat saatiin raivattua, alkoi hätäapu virrata nopeasti haitilaisille. Maailman elintarvikeohjelma (World Food Programme, WFP) raportoi, että se on jakanut kolmessa viikossa ruoka-apua miljoonalle haitilaiselle. Helmikuun kolmena ensimmäisenä päivänä jaettiin kahden viikon riisiannos yli 330 000 ihmiselle 16 eri jakelupisteessä Haitin pääkaupungin alueella. Silti hätäapu ei ole saavuttanut kaikkia katastrofin uhreja, vaikka maanjäristyksestä on yli kuukausi. Hätäavun jakelun yhteydessä UNICEF ja Maailman terveysjärjestö (WHO) ovat aloittaneet rokotuskampanjan. Tavoitteena on rokottaa miljoonia haitilaisia mm. tuhkarokkoa, kurkkumätää ja jäykkäkouristusta vastaan. Rokotukset ovat tärkeitä tautien ennaltaehkäisyssä, koska ihmiset asuvat suurissa telttakylissä ja tulevan sadekauden on arvioitu lisäävän kulkutauteja. Vastaavanlaisia rokotuksia on tehty ennenkin katastrofien yhteydessä mm. Pakistanissa vuonna 2004 voimakkaan maanjäristyksen jälkeen. USA:n merivoimien kalustoa on käytetty aktiivisesti avustustoimintaan. Lentotukialusta on käytetty veden puhdistamiseen. USS Carl Vinson kykenee puhdistamaan yli 375 000 litraa vettä vuorokaudessa. Sieltä tehdään myös jatkuvasti avustuslentoja mantereelle 16 helikopterin suoritteilla. Vastaavasti USA:n merivoimien sairaala-alus USNS Comfort on ankkuroitunut Port-au-Princen edustalle, jonne on evakuoitu potilaita. Laivalla on 200 lääkäriä ja hoitajaa ja satoja vuodepaikkoja potilaille. Usealle sadalle potilaalle on jouduttu tekemään amputaatioita laivassa. Maanjäristyksessä vakavimmin loukkaantuneita evakuoitiin Yhdysvaltoihin asti. Satoja potilaita on lennätetty asevoimien kalustolla. Tämä keskeytettiin kuitenkin hetkeksi, koska ei ollut selvää siitä, kuka maksaa aiheutuneet kustannukset. Kustannusten on arvioitu nousevan miljooniin euroihin. Yleisesti hätäavun hidas jakelu on aiheuttanut myös levottomuuksia ja mielenosoituksia. Toistaiseksi väkivaltaisilta yhteenotoilta on vältytty. YK:lla (United Nations Stabilization Mission in Haiti, MINUSTAH) on Haitissa 12 600 sotilasta ja poliisia ja USA:lla enimmillään 16 000 sotilasta. USA:n ja YK:n sotilaat ovatkin osallistuneet aktiivisesti hätäavun jakeluun yleisen järjestyksen ja turvallisuuden nimissä. Järistyksestä eloonjääneillä oli huutava pula perustarvikkeista: suoja, elintarvikkeet, vesi, lääkkeet. Kun niiden jakelu oli hidasta, osa joutui odottamaan apua viikkoja. Avustusjärjestöjen oli hyvin vaikea ennakoida, kuinka moni ihminen tulee hakemaan apua jakelupisteeltä. Jos sitä oli varattu tuhannelle, apua odottavia ihmisiä ilmaantui paikalle kaksi tuhatta. Kun apua ei riitä kaikille, luvassa on turhautumista ja nujakoita. YK:n rauhanturvaajat ovat joutuneet paikoin rauhoittamaan väkijoukkoa kyynelkaasun avulla. Myös avustuskuljetuksia on yritetty ryöstellä, jolloin sotilaita on käytetty niiden suojaamiseen. Lisäksi telttakylissä jotkut ovat varastaneet jaettua ruoka-apua naapureiltaan, mikä lisää yleistä turvattomuutta. Humanitaarinen avustustoiminta ei ole ongelmatonta Haavoittunutta kannetaan USA:n asevoimien helikopteriin, jolla hänet evakuoidaan hoidettavaksi sairaala-alus USNS Comfortille. (Kuva UN Photo/Logan Abassi) Hätäavun jakeluun liittyen on esitetty kritiikkiä avustusjärjestöjä kohtaan. Jotkut avustusjärjestöt väittivät katastrofin alussa johtavansa toimintaa, vaikka tilanne oli erittäin kaoottinen ja sekava. Lisäksi avustusjärjestöjen välisessä yhteistoiminnassa on kehitettävää, jotta päällekkäiset toiminnot saataisiin karsittua tehokkuuden nimissä. Täytyy muistaa, että tällä hetkellä vaikuttava talouskriisi on koskettanut myös avustusjärjestöjä. Oman järjestön toiminnalle on saatava julkista näkyvyyttä, koska useampi avustusjärjestö kilpailee vähemmästä määrästä lahjoituksia. Moni järjestö on joutunut supistamaan toimintaansa ja sillä on suora vaikutus katastrofin uhrien saamaan hätäapuun. Hätäavun väärinkäyttöä on esiintynyt Haitissa. Ilmaiseksi jaettuja elintarvikkeita myydään eteenpäin. Tämä on yleinen ongelma etenkin slummeissa. Avustusjärjestöt ovat ottaneet oppia virheistä ja kehittäneet toimintatapojaan. Esimerkiksi CARE ja WFP aloittivat ruokakuponkien jakamisen naisille ja yhteisöjen johtajille, koska aikaisemmin vahvimmat miehet jyräsivät ruokajonoissa jättäen heikommat alleen. Kuponkia vastaan sai 25 kiloa riisiä, jonka on laskettu riittäväksi kahdeksi viikoksi. Naisten oletetaan jakavan ruokaa miehiä todennäköisemmin perheelleen, jolloin apu todella Hätäavun jakelun hidas eteneminen aiheutti alussa turvallisuusongelmia Brasilialaiset YK:n rauhanturvaajat jakavat vettä ja elintarvikkeita Haitin pääkaupungissa. (Kuva UN Photo/Marco Dormino) 8
LAADUKASTA LABORATORIOPALVELUA HOIDON TUEKSI WWW.YML.FI Medix Laboratoriot Oy ja Yhtyneet Laboratoriot Oy ovat perustaneet johtavan suomalaisen keskuslaboratoriopalveluja tarjoavan yrityksen nimeltään Yhtyneet Medix Laboratoriot Oy Yritys aloitti toimintansa 1.9.2009. Uuteen yritykseen siirtyvät Medix Laboratoriot Oy:n toiminnat Espoossa, Oulussa ja Tampereella, Medix Laboratoriot Oy:n tytäryhtiön toiminta Virossa, Yhtyneet Laboratoriot Oy:n toiminta Helsingin Pitäjänmäellä sekä Yhtyneet Laboratoriot Oy:n tytäryhtiön toiminta Tampereella. Yhtyneet Medix Laboratoriot Oy:n toimipaikat Nihtisillankuja 1 Vaihde 09-52561 02630 ESPOO Höyläämötie 14 00380 HELSINKI Raumantie 1 00350 HELSINKI Albertinkatu 16 90100 OULU Sumeliuksenkatu 18 B (2.krs) 33100 TAMPERE
saavuttaisi mahdollisimman monen ja sitä ei päätyisi mustaan pörssiin. Osa on valittanut, että kuponkeja ei saa mistään ja yhteisöjen johtajat jakavat niitä vain lähipiirilleen. Liikkeelle on tullut myös väärennettyjä kuponkeja, jolloin YK joutui rajoittamaan ruoka-avun jakamista yhdessä vaiheessa. Katastrofin reagointivaiheen alussa USA:n asevoimat toimittivat hätäapua ilmapudotuksilla, koska maan pinnalla tiet olivat tukossa ja kuljetuskapasiteettia ei ollut riittävästi. YK ei tehnyt ilmapudotuksia, koska ei ollut takeita avun saajasta. Yleensä kaikkein heikoimmat ja eniten apua tarvitsevat eivät pääse osallisiksi ilmapudotetusta avusta, koska vahvimmat ja terveemmät voittavat kamppailun. Valitettavasti jotkut yrittävät rikastua röyhkein keinoin ihmisten hädällä. Muutama päivä katastrofin jälkeen FBI varoitti huijareista, jotka keräävät rahaa omiin tarkoituksiin. Vastaavaa on tapahtunut myös Suomessa pienemmässä mittakaavassa. Haitissa jotkut epäilevät, että jälleenrakennukseen osoitetut miljoonat eurot jäävät poliitikkojen taskuihin, koska korruptio on yleistä. Maa oli viime vuonna korruption vastaisella listalla sijalla 168, jossa arvioitiin 180 maata. Kun maahan työnnetään miljoonia euroja avustusta, on tärkeää valvoa niiden oikeaa käyttöä. Varautumien aloitettava seuraavia katastrofeja varten On ymmärrettävää, että Haitissa ei osattu varautua näin tuhoisaan maanjäristykseen, koska hurrikaanit piiskaavat maata vuosittain ja edellisestä erittäin tuhoisasta järistyksestä oli kulunut jo yli 200 vuotta. Haitin katastrofin logistiset ongelmat eivät ole mikään yllätys, koska useimmissa samankaltaisissa tapauksissa toimiva logistiikka on ollut avun pääasiallisin rajoittava tekijä. Ensimmäisen hätäavun organisointi näissä tapauksissa on täysin riippuvainen paikallisista valmisteluista ja valmiudesta. Kaikki alueen ulkopuolelta tuleva apu on tehotonta, kunnes logistiset järjestelmät toimivat. Katastrofivalmiuden ylläpito on erittäin tärkeää ensimmäisen avun organisoimiseksi. Haitin kaltaisilla mailla ei kuitenkaan ole kapasiteettia valmiuden ylläpitämiseen, vaikkakin tuhoisien katastrofien iskut ovat ennustettavissa. Rakennuskantaa ei ollut suunniteltu kestämään voimakasta maanjäristystä. Edes presidentin palatsi ja Haitin geologian tutkimuslaitoksen toimistot eivät säilyneet vaurioitta. Jälkijäristyksiä on ollut jo yli 50, joista yksi oli 5.2 Richterin asteikolla. Ne tulevat jatkumaan vielä kuukausia. Haitin maanjäristyksiä tutkiva ryhmä varoittaa, että edessä saattaa olla vielä voimakkaampia järistyksiä. Sadekausi alkaa maaliskuussa ja hurrikaanikausi kesäkuussa. Haitilla on kiire, jotta maanjäristyksessä tuhoutuneet sääasemat saadaan kuntoon ja ihmisille saadaan rakennettua tilapäismajoitukset. Suojien toimittaminen on tässä vaiheessa tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Haitilainen esittelee aitoa kuponkia, jota vastaan jaetaan ruoka-apua. (Kuva UN Photo/Sophia Paris) YK pyrkii sijoittamaan tilapäismajoitukset lähelle ihmisten kotien raunioita. Tulvat ja maanvyöryt ovat seuraava uhka, johon pitää aloittaa varautuminen kesken maanjäristyksen tuhojen korjaamisen. Pysyvien asutusten rakentaminen miljoonille kodittomille kestänee useita vuosia. Kokemuksista oppia seuraavia katastrofeja varten Haitin maanjäristys oli erittäin haastava humanitaariselle logistiikalle. Erittäin pahasti vaurioitunut infrastruktuuri, puute kuljetuskapasiteetista ja polttoaineesta ovat hankaloittaneet avustustoimintaa. Voidaankin puhua logistisista haasteista logistiikalle. Suurin haaste oli avustusmateriaalin saaminen loppukäyttäjälle eli katastrofin uhrille. Valitettavasti tämäkin katastrofi osoitti, että humanitaariseen avustustoimintaan liittyy väärinkäytöksiä. USA:n asevoimat tulivat erittäin nopeasti katastrofialueelle. Sotilaat ovat saaneet Haitin maanjäristyksestä paljon oppeja ja kokemuksia. Sotilaat ovat osallistuneet hätäavun jakeluun suojaamalla kuljetuksia ja jakamalla sitä toimitusketjun loppupäässä, joita joudutaan tekemään paljon väkivaltaisimmissa olosuhteissa esimerkiksi Irakissa ja Afganistanissa. Sotilaslääkärit ovat joutuneet tekemään amputaatioita, jotka ovat todennäköisiä myös aseellisissa konflikteissa. Jälleenrakennus on alkanut ja se tulee kestämään vuosia. Se miten kansainvälinen yhteisö ja avustusjärjestöt onnistuivat katastrofin reagointivaiheessa, tulee arvioida. Täytyy muistaa, että tilanne oli erittäin kaoottinen ja logistisesti haastava. Oppia pitää ottaa, jotta humanitaarinen logistiikka olisi tulevaisuudessa entistä tehokkaampaa. Saada logistiikassa viisi oikein eli oikeaa tuotetta, oikea määrä, oikeaan paikkaan, oikeassa ajassa ja oikealla hinnalla saa uuden tarkoituksen, kun logistiikan infrastruktuurit ovat vaurioituneet tai tuhoutuneet, kommunikaatio yhteydet eivät toimi ja yhteistyötä eri organisaatioiden kesken ei hallita. Luonnon katastrofit ovat ainutlaatuinen ja erikoinen haaste logistiikalle ja toimitusketjun hallinnalle. Toivottavasti opit Haitista auttavat valmiuksien kehittämisessä samankaltaisiin katastrofeihin tulevaisuudessa. Haiti tarvitsee apua myös jatkossa, kun kamerat ja otsikot häviävät. Maa tarvitsee apua vuosikausia. Haiti oli pitkään unohduksissa ennen tuhoisaa maanjäristystä, kuten moni muu valtio tällä maapallolla. Artikkeli pohjautuu pääosin Reutersin Alert- Netissä julkaistuihin tietoihin (www.alertnet. org) ja muihin Haitin katastrofin raportteihin. Lisätietoa aiheesta saa kirjoittajilta osoitteista tommi.myyrylainen@mil.fi ja vesa.autere@mil.fi. Kodittomiksi jääneet ovat perustaneet tilapäismajoituksia Port-au-Princen urheilukentälle. (Kuva UN Photo/Sophia Paris) 10
Incap - strateginen kumppani elektroniikan, mekaniikan ja tuotekokonaisuuksien valmistuksessa Incap on kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja, jonka palvelut kattavat elektromekaanisten tuotteiden koko elinkaaren suunnittelusta ja valmistuksesta huolto- ja ylläpitopalveluihin. Incapin asiakkaat ovat oman alansa johtavia energiatehokkuus- ja hyvinvointiteknologian laitetoimittajia, joille yhtiö tuottaa uutta kilpailukykyä strategisena kumppanina. Incapilla on toimintaa Suomessa, Virossa ja Intiassa. www.incap.fi
Huolto Viron Vapaussodassa 1918 1920 Viron Vapaussota on huomionarvoinen, mutta tosin usein ohitettu luku sotahistoriassa. Tässä konfliktissa virolaiset taistelivat sekä venäläisiä bolsevikkeja että saksalaisia joukkoja vastaan. Vaikka Viron pienet vastasynnytetyt asevoimat kärsivät kaikentyyppisen materiaalin puutteista, kykeni se lyömään lukumäärältään ylivoimaiset viholliset. Avain Viron menestykseen oli johtamistoiminnan tehokkuus sekä sotilaiden ja siviiliväestön ylivoimainen motivaatio vastustajiin nähden. Tehokas johtamistoiminta mahdollisti Viron vastustajiaan tehokkaamman huollon. Käyttääkseen parhaiten vähäisiä huollon resurs- 12 Tri. Eric A. Sibul, Baltic Defence College sejaan, virolaiset improvisoivat ja hyödynsivät paikallisia resursseja ja niukkaa ulkomaista apua. Monet Vapaussodan huollon opetukset ovat edelleen ajankohtaisia. Viro kuului Venäjän valtakuntaan vuosina 1721 1918. Viron pinta-ala oli 1918 suurin piirtein sama, kuin USA:n New Hampshire ja Vermont yhdistettynä. Maa koostuu suo- ja alankomaastosta pohjoisessa ja matalista kukkuloista etelässä. Pääkaupunki Tallinnalla ja läheisellä Paldiskilla Länsi-Virossa on hyvät satamat, vaikkakaan eivät ole jäistä vapaita talvisin. Talous perustui pääasiassa maatalouteen, vuonna 1918 suurin osa 1,5 miljoonasta virolaisesta asui lähes omavaraisilla maatiloilla. 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa kasvava nationalismi vei hyökyaallon lailla virolaiset mukanaan, kuten muutkin ei-venäläiset kansat Venäjän länsirajoilla. Venäjän joutuessa kaaokseen bolsevikkien Pietarissa tekemän vallankumouksen jälkeen seitsemäs marraskuuta 1917, Viron poliittinen johto näki tilaisuuden kansalliselle itsenäisyydelle. 24. helmikuuta 1918 Viro julistautui itsenäiseksi ja väliaikainen hallitus otti vallan. Viro alkoi muodostaa omia sotavoimiaan vuonna 1917 miehistä, jotka soluttautuivat Venäjän armeijan riveistä takaisin maahan. Entisen Keisarillisen Venäjän armeijassa palveli I maailmansodassa noin 100 000 virolaista miestä. Vuoden 1918 alussa Virolla oli tarpeeksi miehiä divisioonan muodostamiseksi. Virolainen divisioona koostui neljästä jalkaväkirykmentistä, yhdestä ratsuväkirykmentistä, tykistöprikaatista ja pioneerikomppaniasta. Helmikuun 25. päivänä 1918 saksalaiset joukot miehittivät Viron pääkaupungin ja väliaikainen hallitus ajettiin maan alle tai vangittiin. Virolaisten divisioona ei vielä ollut kyllin vahva torjuakseen saksalaisten maihinnousun. Virolaisten joukot kykenivät kuitenkin estämään maasta itään vetäytyvien venäläisjoukkojen rippeiden laajamittaisen ryöstelyn. Saksalaishallinto riisui virolaisdivisioonan aseista ja määräsi kaiken aseistuksen ja varustuksen luovutettavaksi miehityshallinnolle. Vapaussota alkaa Aselevon 11. marraskuuta 1918 jälkeen Viron väliaikaishallitus alkoi taas toimia aktiivisesti. Saksalaisjoukot suostuivat vetäytymään, mutta käyttäytyivät avoimen vihamielisesti uutta virolaishallitusta kohtaan. Virolaiset olivat vaikeassa tilanteessa. Heidän piti organisoida hallintoelimet sekä asevoimat venäläisten bolsevikkien ryhmittyessä Viron rajoille. Venäläisten ja saksalaisten takavarikot olivat tyhjentäneet maataloustuotteiden ja raaka-aineiden varastot jättäen teollisuuden tyhjäkäynnille. Keisarillinen Saksa auttoi bolsevikkijohtoa ottamaan vallan Pietarissa ja teki aktiivista yhteistyötä bolsevikkihallinnon kanssa Brest-Litovskin rauhansopimuksen jälkeen helmikuussa 1918. Huolimatta Keisarillisen Saksan hallituksen luhistumisesta ja rauhansopimuksesta
liittoutuneiden kanssa, jatkoivat lyödyt saksalaiset yhteistyötä bolsevikkijoukkojen kanssa. Vetäytyessään Virosta ja naapurimaasta Latviasta saksalaisjoukot antoivat aseita ja materiaalia venäläisille bolsevikeille idässä. Bolsevikkien avustamisen lisäksi saksalaiset estelivät uudelleen muodostetun virolaishallituksen puolustusvalmisteluita ja organisointia. Saksalaiset tuhosivat asevarastoja ja takavarikoivat vaate- ja ruokavarantoja. Saksalaisten vetäydyttyä Virosta, ainoat varastoihin jääneet aseet olivat erityyppisiä kivääreitä, joista monista puuttui lukko tai ne olivat muutoin toimintakunnottomia. Näiden lisäksi oli pieni määrä konekivääreitä ja neljä toimintakunnossa olevaa kenttätykkiä. Virolaiset eivät olleet kunnolla valmistautuneita bolsevikkien maahanhyökkäykseen. Bolsevikeille taas aika näytti otolliselta hyökkäyksen aloittamiselle. 28. marraskuuta 1918 bolsevikkien 7. Armeija valtasi Narvan Koillis-Virossa sekä tunkeutui etelässä Pihkovan suunnasta kohti Võrua ja Tarttoa. Tunkeutuneiden bolsevikkijoukkojen vahvuus oli 12000 miestä. Virolaisten tilanne oli epätoivoinen, koska he pystyivät lähettämään rintamalle vain 2000 miestä ilman tykistöä. Tämä hätäisesti koottu joukko koostui lähinnä armeijan upseereista ja lukiolaisista, jotka lähtivät vapaaehtoisina ilman sotilaskoulutusta. Virolaisilta puuttui aseita, ampumatarvikkeita, univormuja, jalkineita ja jalkaverhoilua. Viron joukot vetäytyivät linjalle Pärnu Paldiski Tallinna. Alueella oli suurin osa maan teollisuutta ja suurimmat satamat. Narva, Rakvere, Võru ja Tapan ja Valkan tärkeät rautatieyhteydet joutuivat bolsevikkien haltuun. Puolustusalueellaan Viron hallitus ryhtyi nopeasti organisoimaan ja panemaan liikekanalle kaikki mahdolliset miehet ja materiaalin maan puolustukseen. Tilanteen ollessa epätoivoinen, apu oli jo matkalla. Iso-Britannian ulkoministeriö ilmoitti Viron hallitukselle, että brittiläinen laivaston eskaaderi oli matkalla Itämerelle auttamaan virolaisia. Joulukuun 12. päivänä 1918 ensimmäiset laivat kolmenkymmenen laivan osastosta saapuivat Tallinnaan ja seuraavana päivänä britit alkoivat purkaa lastiaan; kevyitä Lewis-konekivääreitä, kaksi laivastotykkiä, kivääreitä ja vaihtovaatetusta. Kuninkaallisen Merivoimien kouluttajat Emme halua sotia mutta neuvostoja puolustamme! Uskokoon ken haluaa... tulivat opettamaan Lewis konekiväärien käyttöä. Virolaiset olivat onnekkaita saadessaan konekiväärit, koska mallia pidettiin aikansa parhaana ja luotettavimpana. Se antoi Viron armeijalle melko paljon liikuteltavaa tulivoimaa. Myöhemmin virolaiset saivat briteiltä erän tanskalaisia kevyitä Madsen-konekivääreitä, joilla oli samat ominaisuudet kuin Lewis illä. Virolaiset saivat apua myös Suomesta. Suomalaisilla oli voimakkaat kieli- ja kulttuurisiteet virolaisten kanssa. Suomi oli julistautunut itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917. Suomen hallitus lainasi Virolle 20 miljoonaa markkaa joulukuussa 1918, joilla virolaiset ostivat Suomesta 20 vanhentunutta kenttätykkiä, 2000 kivääriä ampumatarvikkeineen ja useita konekivääreitä. Sosiaaliset järjestöt värväsivät Suomesta vapaaehtoisjoukon virolaisten avuksi. Kokeneita vapaaehtoisia oli tarpeeksi yhteen jalkaväkirykmenttiin ja jalkaväkipataljoonaan, joita tuki tykistö. Suomalaisten tulo kohotti virolaisten moraalia huomattavasti. Jalkaväkipataljoona aloitti toimintansa tammikuun 1919 alussa ja rykmentti kuun loppupuolella. Kun ulkomaista apua alkoi tulla maahan, virolaiset levittivät joukkonsa sekä organisoivat uudelleen taisteluosastonsa ja tukiorganisaationsa. 29. marraskuuta 1918 Viron hallitus julisti yleisen liikekannallepanon ja joulukuun alussa ensimmäiset alokkaat astuivat palvelukseen. Virolaisten päättäväisyys vahvistui väestön tietoisuuden levitessä bolsevikkien päämääristä ja metodeista. Ainakin 500 ihmistä hävisi miehitettyjen kaupunkien Punaisessa Terrorissa. Brittien ja suomalaisten apu hälvensi epäilyjä pienen Viron kyvystä vastustaa venäläistä hirviötä. Uusien asevelvollisten lisäksi vapaaehtoisia eri sosiaalisista järjestöistä astui palvelukseen. Armeijan johto organisoitiin uudelleen, alussa jokaisen taktisen joukon johtaja oli toiminut oman aloitteellisuutensa mukaan. Viron hallitus nimitti ylipäällikön päämajan 23. joulukuuta 1918 ja virkaan asetettiin eversti Johan Laidoner ja hänen esikuntapäällikökseen eversti Jaan Soots. Keskitetyn johdon rooli kasvoi asteittain taistelujen jatkuessa seuraavana vuonna. Aselajiosastot päämajaan perustettiin pian ja niitä laajennettiin komentajan alaisuudessa. Eversti Laidoner, joka kohta ylennettiin kenraaliksi, oli erinomainen vaihtoehto ylipäälliköksi. Hän oli 34-vuotias vuonna 1918 ja omasi palveluskokemusta Venäjän Keisarillisesta Armeijasta vuosilta 1901 1917. Ensimmäisessä Maailmansodassa eversti Laidoner palveli useissa esikuntatehtävissä saaden arvokasta kokemusta eri sotilasoperaatioista. Joulukuussa 1918 perustettua Viron laivastoa komentaneella kapteeni Johan Pitkalla oli erilainen tausta kuin Laidonerilla. Kapteeni Pitka sai kauppalaivaston kapteenin arvon 1895 ja suoritti vain lyhyen pakollisen asepalveluksen Keisarillisen Venäjän Laivastossa panssaroidulla risteilijä Admiral Udakov illa. Vuosina 1907 1917 kapteeni Pitka hoiti laivanvarustamoa, jonka pääkonttori oli Tallinnassa. Hänen meri- ja johtamiskokemuksensa palveli Viroa hyvin. Alussa Viron laivasto koostui entisestä venäläisestä tykkiveneestä, Lembit istä, sekä pienemmistä tukialuksista. 26. joulukuuta 1918 bolsevikkien laivasto lähetti kaksi modernia risteilijää Tallinnaan. Yksi kariutui matalikolla lähellä satamaa ja antautui brittien sotalaivoille. Toinen 13
Jonathan Laidoner (kirjoittajan arkisto) risteilijä yritti paeta, mutta joutui brittien saartamaksi ja antautui myös pian. Britit antoivat alukset virolaisille, jotka lähettivät ne Tallinnan parhaalle telakalle kunnostettaviksi. Tammikuussa 1919 ne oli miehitetty ja liitetty Viron Laivastoon Lennuk- ja Vambolanimisinä. Improvisoinnilla tehoa armeijalle Telakat ja konepajat Tallinnassa pistettiin kunnostamaan ja improvisoimaan aseita ja varusteita Viron asevoimille yleensä kätevin kuljetustapa sotilasoperaatioalueille. Rautateiden tärkeys synnytti myös panssarijunan. Ensimmäisessä Maailmansodassa Venäjä, Itävalta-Unkari, Saksa ja Ranska kaikki rakensivat panssarijunia, tosin niiden käyttö oli vähäistä vuosina 1914 18 pääosin staattisen sodankäynnin vuoksi. Kevyt konekivääri m. Lewis Juhan Pitka (kirjoittajan arkisto) kaikesta saatavilla olevasta materiaalista. Tuolloin rautateiden haltuunotto ja niiden pitäminen itsellä oli kriittisen tärkeää, koska rautatiet olivat pääkeino suuremmissa maakuljetuksissa sekä 14 Virolaiset improvisoivat nopeasti panssarijunan siviilirautatiemateriaalista. Oli hyvin epätodennäköistä, että Viron merivoimat joutuisivat laiva laivaa vastaan meritaisteluihin, olihan brittien laivastoosasto Itämerellä. Niinpä panssarointia ja aseistusta riisuttiin virolaisaluksista ja käytettiin junien panssarointiin. Puolustushaarojen välistä mustasukkaisuutta ei esiintynyt, koska kapteeni Pitka komensi ensimmäistä panssarijunaa, joka lähetettiin rintamalle joulukuussa 1918 virolaisten merimiesten miehittäessä junan tykkejä. Myös brittiläinen laivasto-osasto antoi aseistusta panssarijuniin. Viron laivaston tehtävänä oli tukea maataisteluita tykistötulella sekä suorittaa maihinnousuja. Tallinnan telakat muuttivat erilaisia siviilialuksia merivoimien tarpeisiin. Virolaiset improvisoivat myös panssariautoja samaan tapaan, kuin panssarijunia. Siviilikuorma-autoja pakko-otettiin paikallisilta liikeyrityksiltä. Niihin asetettiin panssarointi moottorin ja rungon suojaksi ja asennettiin aseistus. Panssariautot herättivät syvää pelkoa bolsevikeissa, koska heiltä puuttui vastaavaa aseistusta Viron rintamalla. Viron panssariautojen merkitys jäi kuitenkin rajalliseksi, koska moottorien teho ei riittänyt raskaan panssaroinnin kantamiseen. Autoilla juuttuivat mutaan eivätkä ne kyenneet operoimaan mäkisessä maastossa Etelä-Virossa. Taisteluiden jatkuessa toukokuussa 1919, Iso-Britannian Viron Missio esitti kiireisesti, että hallitus toimittaisi Viron asevoimille moderneja panssariautoja. Viron panssariautot asetettiin Viron Panssarijunadivisioonan komentoon. Se oli aika innovatiivinen organisaatio; Viron armeija oli ehkä ensimmäinen armeija maailmassa, jolla oli panssaridivisioona. Suurin virolainen keksintö panssarijunien käytössä oli yhdistää niiden liikkuva tulivoima komppanian kokoisten rynnäkköryhmien toimintaan. Rynnäkköryhmät olivat aseistettu kevyillä konekivääreillä. Panssarijunien tehtävänä oli murtautua vihollislinjojen läpi ja pitää asemansa, kunnes jalkaväki pääsi tulemaan vahvistukseksi. Panssarijunan vakiokokoonpanossa oli kaksi panssaroitua junavaunua, joiden aseistuksena oli neljä kevyttä tykkiä ja kuusitoista raskasta konekivääriä. Panssaroitu veturi oli yleensä keskellä junaa ja kokoonpanoon kuului vielä joukko panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja, joissa kuljetettiin rynnäkköryhmiä. Pitkän kantaman tykkejä ja lisävaunuja korjausmateriaalia varten lisättiin yleensä tarpeen mukaan. Panssarijunadivisioonan huolto oli myös kokonaan kiskoilla liikkuvaa. Se oli myös siviilikalustoa, joka oli modifioitu sotilaskäyttöön tai otettu sellaisenaan käyttöön. Pioneereilla oli korjaus- ja rakentamisjunia tuhoutuneiden kiskojen ja siltojen korjaamiseen. Panssarijunadivisioonalla oli myös joukko erikoisvarustettuja saunajunia rintamajoukkoja varten. Tämä oli tärkeää moraalin ja hygienian ylläpitämiseksi. Bolsevikkien puolella huono hygienia johti lavantautiepidemiaan joukoissa. Virolaiset perustivat myös haavoittuneiden evakuointijärjestelmän käyttämällä haavoittuneiden kuljettamiseen muutettuja matkustajavaunuja. Nämä
sairaalajunat toivat haavoittuneita rintamalta Tallinnaan, jossa sijaitsi suurin osa maan sairaalakapasiteetista. Virolaisjoukkojen eteneminen itään merkitsi evakuointimatkojen pitenemistä Tallinnan sairaaloihin. Näin jatkettiin, kunnes sairaaloita lähempänä rintamaa saatiin taas toimintakuntoisiksi. Elokuuhun 1919 mennessä Viron Armeijan lääkintähuollolla oli kapasiteettia käsitellä 5000 täyttä sairaalahoitoa vaativaa potilasta. Tammikuun alkupuolella 1919 Viron Armeija oli 13000 miehen vahvuinen ja vahvuus oli edelleen nousussa. Helmikuussa 1919 virolaiset kykenivät muodostamaan vielä kaksi jalkaväkidivisioonaa alkuperäisen 1. Jalkaväkidivisioonan ja Panssarijunadivisioonan lisäksi. Virolaiset muodostivat myös ilmavoimat käyttäen venäläisiltä ja saksalaisilta otettua sekä briteiltä saatua kalustoa. Joukko virolaisia upseereita ja aliupseereita, jotka olivat palvelleet Venäjän ilmavoimissa Ensimmäisessä Maailmansodassa, toivat ammattitaitoa oman maan ilmavoimille. Viron ilmavoimat aloittivat toimintansa komppaniana, joka oli liitetty Pioneeripataljoonaan vuonna 1918. Vuoden 1919 lopulla se oli jo itsenäinen organisaatio. Suurin rajoite Viron Ilmavoimille oli huutava polttoainepuute. Eräässä vaiheessa ilmavoimien henkilöstö meni Narvan kaupungissa ovelta ovelle kysymään, olisiko asukkailla antaa polttoainetta. Koska autot olivat verrattain harvinaisia silloin Virossa, ei toiminta juurikaan tuottanut tulosta. Virolaiset onnistuivat kuitenkin saamaan siviiliväestöltä muuta materiaalia, kuten hevosia, rekiä ja ruokaa. Joitain tuotteita pakko-otettiin. Siviilihallinto oli kuitenkin hyvin varovainen, jottei jo ruoan puutteesta kärsivää väestöä rasitettaisi liikaa. Jauhovarannot olivat nopeasti hupenemassa. Siviilien leipäannosta vähennettiin 140 grammaan henkilöä kohden päivässä. Tilanne parani, kun viljalähetykset alkoivat saapua maaliskuussa Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Suomi myönsi Virolle toisen lainan ja useat maat antoivat Viron hallitukselle luottoja, jotka mahdollistivat lisäruoan ostamisen. Kykenevä siviilihallinto ja saatavilla olevien resurssien hallinta kotirintamalla mahdollistivat Viron Armeijan hyökkäysoperaatioiden käynnistämisen ja maan vapauttamisen. Hyökkäysvaihe käynnistetään Panssariauto Vanapagan (kirjoittajan arkisto) Virolaisjoukot aloittivat hyökkäysoperaatiot 6. tammikuuta 1919 käyttäen maksimaalisesti joukkojen liikkuvuutta. Viron laivasto teki maihinnousuja bolsevikkilinjojen taakse ja panssarijunat käyttivät hyväkseen liikkuvaa tulivoimaansa murtautuakseen vihollislinjojen läpi. Tammikuun neljäntenätoista päivänä 1919 panssarijunan rynnäkköosastot hyökkäsivät Tarttoon saapuen juuri ajoissa estämään bolsevikkien aikoman siviiliväestön joukkoteloituksen. Virolaiset ja suomalaiset joukot vapauttivat Koillis-Virossa Narvan yhdeksäntenätoista tammikuuta 1919. Võru ja Valka Etelä-Virossa vapautettiin bolsevikeista ensimmäisenä helmikuuta 1919. Offensiivi paransi huomattavasti Viron materiaalitilannetta. Virolaiset saivat haltuunsa 35 tykkiä, seitsemän laivastotykkiä, 118 konekivääriä, 2000 kivääriä, kaksi lentokonetta, yhdeksän veturia, 180 rautatievaunua, neljä rannikkoalusta, 13000 ammusta ja suuren määrän kiväärin patruunoita. Kuten rynnäkkö Tarttoon, myös nopea eteneminen Narvaan yllätti bolsevikit. Se johti Puna-armeijaan kuuluneiden divisioonan ja rykmentin esikuntien sekä melkein bolsevikkihallituksen Sota- ja Laivastoministerin vangitsemiseen. Leon Trotsky (Lev Davidovich Bronstein) johti henkilökohtaisesti operaatioita Narvassa ja pakeni viime hetkellä vain vaivoin välttäen jäämisen virolaisten vangiksi. Helmikuussa 1919 bolsevikit keskittivät 75000 80000 vahvuisen joukon Hävittäjä Vambola (kirjoittajan arkisto) Pihkovaan vastahyökkäystä varten. Virolaiset joukot olivat erittäin alivoimaisia. Viron Armeija kykeni asettamaan vain kolmanneksen tuosta vahvuudesta kaakkoiselle rintamalleen. Vasta joulukuussa 1919 Viro kykeni saattamaan neljä divisioonaansa 75000 miehen vahvuisiksi. Bolsevikit ryhmittivät tälle suunnalle suuren määrän modernia tykistöä, joka oli ylivoimaista virolaistykistöön nähden. Sen kalusto oli vanhanaikaista ja tyypiltään kirjavaa. Ainoat materiaaliset edut venäläisiin nähden oli virolaisten parempi yleishuolto, suhteellisen hyvä lääkintähuolto, tehokkaat rautatiekuljetukset ja hyvin organisoitu täydennysjärjestelmä, jonka materiaalitilanne oli paranemassa. Bolsevikkien puolella lääkintähuolto oli melkein toimintakyvytön, rautatieyhteydet olivat kaoottisia ja ruoan ja hevosten pakko-otoissa bolsevikit olivat talonpoikaisväestöstä riippuvaisia. Bolsevikkien hyökkäys torjuttiin, virolaisten linjat pitivät. Virolaiset suorittivat joukon 15
Viron ilmavoimien Sopwith Camel (kirjoittajan arkisto) paikallisia vastahyökkäyksiä ja taistelut lainehtivat edestakaisin maalis- ja huhtikuun aikana. Bolsevikit eivät kyenneet hyödyntämään tykistöylivoimaansa, koska sitä käytettiin tehottomasti. Virolaiset kykenivät käyttämään vanhempaa kalustoaan tehokkaammin, paremmalla tarkkuudella ja keskittämällä tulta. Bolsevikkijoukot olivat usein ilman ruokaa, kärsivät taudeista ja huonosta lääkintähuollosta. Vaikka bolsevikkijoukot olivat vahvuudeltaan ylivoimaisia, oli henkilöstöllä huono moraali ja motivaation puute. Lisäksi Puna-armeija koostui maalaisväestöstä sekä eri kansallisuuksien, kuten unkarilaisten ja kiinalaisten sekoituksesta. Se ei ymmärtänyt tai välittänyt sodan päämääristä. Armeijan johto nojautui Keisarillisen Venäjän entisiin upseereihin, vaikka heihin suhtauduttiinkin luokkavihollisina. Koska näitä upseereita pidettiin epäluotettavina, bolsevikkien niin kutsuttuja poliittisia komissaareja sijoitettiin joka yksikköön valvomaan upseereita ja tekemään poliittista propagandaa henkilöstölle. Poliittisilla komissaareilla oli oikeus muuttaa sotilasjohdon päätöksiä usein katastrofaalisin seurauksin. Virolaisupseerit olivat taas hyvin pystyviä ja miestensä sekä hallituksensa luottamia. Virolaisten sotilaiden oli helppo ymmärtää sodan päämäärät, he taistelivat kotiensa ja oman hallituksensa puolesta. Taisteluiden jatkuessa maalisja huhtikuulle alkoi heidänkin moraalinsa heiketä. Useimmat virolaissotilaat olivat maanviljelijöitä ja he halusivat palavasti päästä maatiloilleen kevätkylvöihin. Eräs tarvike, josta oli maassa kova puute, oli tupakka. Kaikki saatavilla oleva tupakka annettiin rintamajoukoille. Kun Iso-Britannian Mission johto vieraili 2. ja 3. Divisioonien esikunnissa, esikunnilta kysyttiin, mitä tarvikkeita he tarvitsisivat eniten. Kummassakin esikunnassa sanottiin, että panssariautoja, lääkintätarvikkeita ja tupakkaa. Toukokuun puolivälissä 1919 virolaiset ottivat taas aloitteen haltuunsa ja käynnistivät hyökkäyksiä idässä Venäjää vastaan ja etelässä Latviaan ajaakseen 16 pois bolsevikit ja varmistaakseen omat rajansa. Toukokuun 23. 24. päivinä Viron 2. Divisioona käynnisti yöhyökkäyksen vallatakseen Pihkovan. Hyökkäys onnistui ja tärkeä rautateiden solmukohta oli virolaisten hallinnassa 26. toukokuuta. Landeswehr-taistelut Saksalaisjoukkojen ollessa Latviassa, oli tilanne siellä monimutkainen. Tämä karkeasti noin 30000 vahvuinen joukko koostui Landeswehr-osasta, joka oli muodostettu Riikassa Baltian saksalaisista joulukuussa 1918 sekä Rautadivisioonasta, Iron Division, joka koostui Saksasta tulleista vapaaehtoisista. Liittoutuneet eivät olleet vaatineet, että nämä kenraali Rüdiger von der Goltz in johtamat joukot demobilisoitaisiin kuten muut saksalaiset joukot alueella. Saksalaiset olivat luvanneet käyttää joukkoja bolsevikkeja vastaan. Karlis Ulmanis in johtama Latvian väliaikainen hallitus oli kuitenkin hyvin saksalaisvastainen, sen sympatiat olivat Liittoutuneiden puolella. Kenraali von der Goltz teki kaikkensa estääkseen Latvian kansallisen armeijan muodostamisen. 16. huhtikuuta 1919 kenraali von der Goltz järjesti vallankaappauksen väliaikaishallitusta vastaan vaihtaen Ulmais in johtaman tilalle saksalaismielisen Andrievs Niedra n johtaman hallituksen. Saksalaiskenraalilla oli pitkälle menevät poliittiset päämäärät; Viron ja Latvian kontrolli. Niistä piti tehdä saksalaismielisiä vasallivaltioita, joita Baltian saksalaisaristokratia johtaisi. 23. toukokuuta Landeswehr ja Rautadivisioona etenivät Latvian pääkaupunkiin Riikaan ajettuaan bolsevikit pois. Sen sijasta, että ne olisivat jatkaneet itään pakenevien bolsevikkien perässä, saksalaisjoukot etenivät pohjoiseen ja koilliseen vaarantaen Viron 2. Divisioonan selustan. Kenraali Laidoner vaati, että saksalaiset lopettaisivat etenemisensä. Tätä vaatimusta ei kuitenkaan noudatettu. 5. kesäkuuta 1919 saksalaisjoukot hyökkäsivät virolaisia vastaan latvialaisen Cesis in kaupungin suunnalla, jonka kautta kulki rautatieyhteys Riikan ja Tartton välillä. Taistelut raivosivat kolme päivää, jonka jälkeen virolaiset ajettiin pois Cesis istä. Liittoutuneiden Sotilasmission johto pakotti virolaiset ja saksalaiset solmimaan aselevon 10. kesäkuuta ja aloittamaan neuvottelut. Seuraavana yhdeksänä päivänä hedelmättömien neuvotteluiden aikana kumpikin puoli keskitti joukkoja alueelle. Virolaisten 3. Divisioona siirtyi etelään miehittääkseen noin satakilometrisen rintamalohkon. 5000 miehen vahvuiseen divisioonaan kuului noin 1400 latvialaista. Joukkoa tuki 28 kenttätykkiä ja kaksi panssarijunaa. Cesis in alueelle ryhmittyneet saksalaisjoukot koostuivat noin 5300 miehestä joita tuki 50 tykkiä, yksi panssarijuna ja joukko lentokoneita. Kesäkuun 19. päivänä saksalaiset hyökkäsivät jälleen ja taistelut raivosivat Cesis in alueella kolme päivää. Virolainen panssarijuna ja virolaista sekä latvialaista sotilashenkilöstöä Cesisissä kesäkuussa 1919 (Latvian Sotamuseo)
Kesäkuun 23. päivänä virolaisten onnistui ryhtyä vastahyökkäykseen. 3. Divisioona hyökkäsi koko voimallaan. Cesis otettiin jälleen haltuun, saksalaisjoukkoja työnnettiin sinnikkäästi etelään estäen niiden uudelleen ryhmittyminen. Hyökkäys eteni Riikan esikaupunkialueille, jolloin Liittoutuneet määräsivät aselevon. Saksalaisjoukot työnnettiin Länsi-Latviaan ja Karlis Ulmanis in johtama hallitus asetettiin jälleen valtaan. Kenraali von der Goltz in sotatoimet Viroa vastaan oli taktinen uhkapeli, jonka hän hävisi. Hänen joukkonsa oli asianmukaisesti täydennetty ja paremmin varustettu kuin virolaiset. Saksalaiset olivat kuitenkin Liittoutuneiden hyvän tahdon varassa täydennysten osalta. Kenraali von der Goltz illa ei ollut rautatieyhteyttä Saksaan hallinnassaan. Britit ja ranskalaiset laivastot kontrolloivat meriyhteyksiä Itämeren länsiosissa ja kykenivät halutessaan saartamaan Latvian satamat. Lisäksi Latvian kuljetusinfrastruktuuri ja teollisuus oli vaurioitunut pahasti viimeaikaisissa ja aiemmissa taisteluissa ja paikallinen väestö oli enimmäkseen vihamielistä, mikä teki saksalaisten paikallishankinnat hyvin vaikeiksi. Valkoisen Armeijan toimet itäisellä rintamalla Kesällä 1919 sotatoimet jatkuivat itäisellä rintamalla, tosin Viron alueen ulkopuolella. Antibolsevistinen v e n ä l ä i s j o u k k o, kenraali Nikolai Judenitsch in johtama Luoteinen Armeija ryhmittyi Pihkovan alueelle ja aloitti offensiivin kohti Pietaria. Virolaiset tukivat sitä laajasti Liittoutuneiden painostuksen takia. Liittoutuneet halusivat bolsevikkien tulevan lyödyksi hinnalla millä hyvänsä. Virolaisilla oli vähemmän intoa yhteistyöhön Luoteisen Armeijan kanssa, jonka johto kieltäytyi tunnustamasta Viron itsenäisyyttä ja pyrki sitä vastoin palauttamaan Viron Venäjän valtakuntaan. Yhteistyö kenraali Judenitchin kanssa kuitenkin varmisti Liittoutuneiden hyvän tahdon sekä sotamateriaalin täydennykset Viroon. Täydennystilanne parani huomattavasti kesän aikana. Suuret määrät vaatetusta tuli maahan, mikä lähestulkoon riitti koko armeijan tarpeisiin. Pulaa oli lähinnä talvivaatetuksesta. Virolaisten tykistö sai uudenaikaisia tykkejä Iso-Britanniasta. Syksyn alussa virolaisilla oli 142 tykkiä, joista 56 oli raskasta kalustoa. Konekiväärien lukumäärä lisääntyi myös. Pienikaliiperisia ampumatarvikkeita oli riittävästi, mutta tykistön ammuksista oli pulaa. Viron Armeija kykeni lisäämään myös pioneeri-, kuljetus- ja viestivälinevarastojaan. Kenttäpuhelimien kaapeleista sekä polttoaineesta oli akuuttia pulaa. Polttoainepula vaikutti pahimmin merivoimiin, joka tarvitsi voiteluaineita, rasvoja ja polttoaineita sekä ilmavoimiin, joka tarvitsi lentopetroolia. Nämä puutteet hellittivät hieman, kun polttoainetta, öljyä ja voiteluaineita saapui Iso-Britanniasta elokuussa. Iso-Britannia täydensi myös Luoteista Armeijaa kesän aikana. Täydennyskysymys oli kiistan aihe Viron sotilasjohdon ja Luoteisen Armeijan välillä. Venäläisistä tuntui, että britit suosivat virolaisia enemmän, kun taas virolaiset eivät luottaneet kenraali Judenitchin aikeisiin, Virolainen panssarijuna Raunasjoen sillalla Loden aseman ja Cesisin välillä Latvian operaatioiden aikana (Landeswehr) kesällä 1919 (Latvian Sotamuseo) eikä hänen esikuntansa kykyyn organisoida sotatoimet tehokkaasti. Luoteisella Armeijalla oli huutava pula täydennysmateriaalista, elintarvikkeista, vaatetuksesta ja aseista kesän alussa. Helpottaakseen täydennysongelmaa, britit yhteisymmärryksessä Ranskan hallituksen kanssa lähettivät suuren määrän alun perin Suomelle tarkoitettua materiaalia Viroon Luoteisen Armeijan käyttöön. Tämä lähetys sisälsi 450 konekivääriä, 4200 karbiinia, 10000 automaattipistoolia, 30 panssarivaunua, 32 lentokonetta, kasiaseiden ampumatarvikkeita, miekkoja, kenttäkeittiöitä, hevosvaljaita sekä kypäriä. Kevään alussa 1919 Luoteisen Armeijan vahvuus oli 18500 miestä ja 56 kenttätykkiä. Niitä vastassa oli Puna-armeijan 7. Armeija vahvuudeltaan 26000 miestä ja 148 kenttätykkiä. 7. Armeijan taistelukykyä pidettiin kuitenkin tuohon aikaan huonona, se oli kehnosti johdettu ja moraali heikko. Lokakuun 10. päivänä Luoteinen Armeija käynnisti sotatoimet Narvan itäpuolelta Jamburgista kohti Pietaria. Se eteni aluksi nopeasti. Lokakuun 20. päivänä kenraali Judenitchin joukot saavuttivat Pietarin esikaupunkialueet. Seuraavana päivänä bolsevikit vahvistivat 7. Armeijaa 28000 29000 miehellä ja aloittivat vastahyökkäyksen. Puna-armeijan 15. Armeija, joka oli 23000 miehen vahvuinen, yhtyi vastahyökkäykseen. Valkoisten Luoteinen Armeija ei kyennyt pysäyttämään vastahyökkäystä ja se vetäytyi Jamburgiin. Tilanteen vakauttamisen mahdollisuudet haihtuivat, kun valkoisten joukko marraskuun 14. päivänä jätti Jamburgin ja vetäytyi kohti Narvajokea. Luoteisen Armeijan hajoaminen loi vaarallisen tilanteen. Kenraali Judenitch aikoi viedä jäljellä olevat 40000 50000 miestään Sotilasjohdon epäonnistuminen Narvajoella olevien virolaislinjojen taakse joukkojen uudelleen organisointia varten. Sotajoukkoa seurasi myös suuri määrä siviilipakolaisia. Lannistunut armeija Viron maaperällä, jonka johto oli vihamielinen maan itsenäisyydelle, oli uhka sisäiselle turvallisuudelle. Tästä syystä Viron hallitus päätti riisua Luoteisen Armeijan joukot aseista sen ylitettyä Narvajoen Viroon. Näin tapahtuikin. Koko joukko riisuttiin aseista, lukuun ottamatta 2500 miestä, jotka päättivät liittyä vapaaehtoisina Viron Armeijaan. Kenraali Judenitchin operaation epäonnistuminen luettiin suurelta osilta huollon huonon suunnittelun syyksi. Hänen joukkonsa eteni nopeasti päin lukumääräisesti suurempaa joukkoa, mutta ei kyennyt ylläpitämään huollollisesti hyökkäystä ja puolustusta. New York Times in Virossa ollut sotakirjeenvaihtaja kirjoitti marraskuussa 1919, että hyökkäyssotatoimi oli loistava esimerkki sotilasjohdon epäonnistumisesta. Huolimatta brittien ase- ja ampumatarvikeavusta kaikenlaisesta tarpeista oli puutetta joukkojen taistelukunnon ylläpitämiseksi. Lääkintähuollon suunnittelu oli kelvotonta ja se johti sairaiden ja haavoittuneiden osalta hirveisiin olosuhteisiin. Esikunta ei suunnitellut asianmukaisesti joukkojen majoittamista kylmissä olo- 17
suhteissa, jotka olivat alkamassa. Joukot eivät enää kyenneet nukkumaan ulkosalla, niin kuin aikaisempina kuukausina. Armeijan riisuminen aseista Viron puolella kävi helposti, koska sotilaat olivat uupuneita ja nälkäisiä ja enemmän kuin tyytyväisiä luovuttaessaan aseensa. Viimeinen vaihe Luoteisen Armeijan epäonnistuminen pyyhkäisi Liittoutuneiden toiveet bolsevikkihallinnon kaatamisesta. Liittoutuneiden hallitukset hyväksyivät nyt Viron ehdotukset rauhanneuvotteluiden aloittamiseksi bolsevikkihallinnon kanssa. Bolsevikit olivat myös innokkaita lopettamaan sotatoimet, tosin omilla ehdoillaan. Viron ja bolsevikkien hallitukset päättivät aloittaa rauhanneuvottelut Tarttossa joulukuun 5. päivänä 1919. H u o l i m a t t a rauhanneuvotteluiden aloittamisesta taistelut jatkuivat laantumatta. Bolsevikkien poliittinen johto käski armeijaansa valtaamaan Narvan hinnalla millä hyvänsä. Tämä parantaisi heidän sotilaallista asemaansa huomattavasti ja antaisi voimakkaan neuvotteluvaltin. Siten bolsevikit keskittivät 160000 hengen vahvuisen joukon, jota tuki yli 200 kenttätykkiä, vasten Viron puolustuslinjoja Narvajoella. Virolaiset olivat rakentaneet vahvat puolustusasemat joelle ja mobilisoineet kaikki saatavilla olevat reservit puolustukseen. Joulukuun 7. päivänä bolsevikit aloittivat sarjan jalkaväkihyökkäyksiä ja 16. päivänä he murtautuivat virolaisten linjojen läpi yli jäätyneen joen Narvan kaupungin eteläpuolella. Seuraavana päivänä virolaiset tekivät onnistuneen vastahyökkäyksen ja palauttivat puolustuslinjat, tosin kovin tappioin. Bolsevikkien hyökkäystoimet loppuivat toistaiseksi. Joulukuun 24. päivänä he kuitenkin esittivät uusia vaatimuksia neuvotteluissa, vaatimuksia joita he sanoivat tukevansa sotilastoimilla. Virolaisille oli selvää, että uusi hyökkäysten sarja olisi tulossa. Kenraali Laidoner määräsi uusien joukkojen siirrot Peipsijärven eteläpuolelta pohjoiseen vahvistukseksi. Joulukuun 28. päivänä bolsevikit käynnistivät sarjan massiivisia jalkaväkihyökkäyksiä virolaista puolustusta vas- taan. Toistuvasti ne torjuttiin ja aiheutettiin hyökkääjälle suuria tappioita. Hyökkäykset ottivat veronsa ja joulukuun 30. päivänä 7. Armeijan komentaja ilmoitti bolsevikkien ylijohdolle, että hänen joukkonsa ei enää jatka hyökkäystoimia. Seuraavana päivänä bolsevikkien neuvottelijat suostuivat aselepoon, joka lopetti taistelut. Aselepo tuli voimaan 3. tammikuuta 1920 ja lopullinen rauhansopimus allekirjoitettiin helmikuun 2. päivänä 1920. Huolto virolaisten operaatioiden kivijalkana Viron Vapaussota, joka kesti 402 päivää, maksoi virolaisille 3588 kaatuneina Virolainen sairaalajuna sisältä (Latvian Sotamuseo) ja 13775 haavoittuneina. Iso-Britannia, Ranska, USA ja Suomi avustivat Viroa sotilaallisesti sekä taloudellisesti, mutta apu oli lainaperusteista ja se piti maksaa takaisin sodan jälkeen. Sota päättyi Viron täydelliseen voittoon, sen rajat oli turvattu ja rauhansopimus oli ehdoiltaan suosiollinen Virolle. Ylivoimainen huolto oli Viron voiton avain. Virolaiset käyttivät optimaalisesti niukkoja huoltoresurssejaan, improvisointiaan, tarjolla olevia paikallisia resursseja sekä ulkomaista apua. Tallinnan telakat ja konepajat improvisoivat varusteita, kuten panssariautoja ja -junia. Ulkomaiden apu pistettiin tehokkaaseen käyttöön. Samaa ei voida sanoa heidän nimellisestä liittolaisestaan, Luoteisesta Armeijasta. Se sai myös ulkomaista apua, mutta ei onnistunut tekemään asianmukaisia suunnitelmia eikä käyttänyt saamiaan resursseja tehokkaasti. Resurssien käytön, suunnittelun ja operaatioiden koordinoinnin osalta virolaiset olivat onnekkaita saadessaan ken- raali Johan Laidonerin ylipäällikökseen. Häneen luotti myös siviilihallinto. Se ei puuttunut Laidonerin sotilaspäätöksiin ja hallinto työskenteli tiiviisti asevoimien kanssa. Virolaiset kykenivät käyttämään myös kokeneita siviiliasiantuntijoita huollon tehtävissä. Bolsevikit toisaalta eivät luottaneet kokeneisiin upseereihinsa, sotilaallinen suunnittelu ja koordinointi oli parhaimmillaankin sattumanvaraista. Leon Trotskylla, joka usein itse johti sotilasoperaatioita, oli hyvin vähän sotilaallista käytännön kokemusta muutoin kuin poliittisena agitaattorina. Sama kokemuksen puute koski muutakin bolsevikkijohtoa, joka valvoi sotilaallisia täydennyksiä, kuljetuksia ja lääkintähuoltoa. Monia siviiliasiantuntijoita, joita olisi voinut käyttää näissä huollon toiminnoissa, pidettiin luokkavihollisina. He olivat joko paenneet maasta, olivat vangittuina tai vain epäluotettuja. Bolsevikkien huoltotoimint a oli kaoottista. Tuloksena heidän joukkonsa kärsi usein nälkää, se oli huonosti vaatetettua ja siltä puuttui peruslääkintähuolto ja hygienia. Aivan varmasti nämä puutteet olivat suurimpana syynä huonoon moraaliin ja heikkoon tehokkuuteen. Ei mikään määrä poliittisten komissaarien saarnaa maailmanvallankumouksesta tai laivastotukikohtatarpeista voinut korjata moraalista tilannetta. Koska bolsevikkijoukot pakko-ottivat paikalliselta väestöltä ruoan ja hevoset, oli siviiliväestö linjojen takana usein vihamielistä tai yhdentekevää bolsevikkien asialle. Virolaiset sotilaat ymmärsivät paremmin sodan päämäärät kansallisen itsenäisyyden ja kotien turvallisuuden. Siten heidän moraalinsa oli paljon korkeammalla. He olivat paremmin muonitettuja ja vaatetettuja ja saivat parempaa lääkintähuoltoa. Viron Tasavalta perustettiin demokraattisille periaatteille, bolsevikkivenäjä ei. Viron asevoimat palvelivat kansaa ja tuottivat kansallista turvallisuutta huolehtien henkilöstönsä ja siviiliväestön hyvinvoinnista. 18
Artikkelisarja: Toimitusketju venyy ja paukkuu Naton sotilaallisella muutosprosessilla pyritään muodostamaan tiivis ja verkottunut systeemi, jossa moduulit ja järjestelmät ovat yhteistoimintakykyisiä. Keskeinen haaste on yhteensopivuuden lisääminen ja samalla erikoisosaamisen kehittäminen. Tähän liittyy välivaiheena Prahan huippukokouksessa sovittu osallistujamaiden resurssien integrointi, mikä tukee joukkojen nopeaa siirrettävyyttä tarvittaessa tuhansien kilometrien päähän Euroopasta. Esimerkiksi NRF joukkojen on kyettävä aloittamaan toimintansa muutaman viikon kuluessa päätöksestä. Tämä on mittava haaste joukkojen keskittämisen lisäksi myös ylläpitävän huollon toimitusketjuille. Artikkelisarjassa toimitusten haasteita käsitellään huoltotaktiikasta tuttujen yleisten periaatteiden näkökulmista. Ensimmäisessä artikkelissa kuvataan täydennysalan toiminnallisia haasteita. Seuraavissa osissa pureudutaan tarkemmin toimialakohtaisiin erityispiirteisiin ja hahmotellaan toimitusketjun rakennetta itsekkäästä kansallisesta näkökulmasta, mutta samalla rakentavassa Naton sotilaallisen muutosprosessin hengessä. Majuri Janne Rautiainen Kirjoittaja palvelee Länsi-Suomen Sotilasläänin Esikunnassa. Artikkeli mukailee hänen Yleisesikuntaupseerikurssi 54:llä tekemäänsä nopean toiminnan konseptin huoltoa ja Naton transformaatiota käsittelevän tutkimuksen käsiteosuutta. Tutkimuksessa puretaan toimitus- ja evakuointiketjun problematiikkaa huollon yleisten periaatteiden näkökulmista. Majuri Janne Rautiainen on palvellut ISAF operaatiossa Afganistanissa ja EUFOR Altheassa Bosnia-Hertsegovinassa. Kuvat: Puolustusvoimat Vaativissa olosuhteissa joukkojen on varauduttava säilyttämään toimintakyky ja täyttämään tehtävänsä, vaikka huoltoyhteydet katkeaisivat. 20