KIRJALLINEN KYSYMYS 1137/2002 vp Mielenterveyskuntoutuksen matkakustannusten korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jo parin vuosikymmenen ajan on psykiatrisessa sairaanhoidossa siirretty painopistettä laitoshoidosta avohoitoon. Avohoitoa on lisätty ja monipuolistettu. Esimerkiksi Satakunnassa on 1980- ja 1990-luvun aikana luotu laadullisesti monipuolinen avopalveluverkosto erityisesti vakavista mielenterveyden häiriöistä kärsivien potilaiden tueksi. Järjestelmä muodostuu psykiatrian poliklinikoista, päiväsairaaloista tai päiväosastoista, päivätoimintakeskuksista, työtoimintapisteistä ja kuntoutuskodeista. Kokemuksen mukaan huomattava osa sairastuneista tarvitsee vuosien mittaista hoitoa ja kuntoutusta. Edellä kuvattu palvelujärjestelmä on osoittautunut toimivaksi ja on tarjonnut suurelle joukolle potilaita mahdollisuuden pitkäaikaisen laitoshoidon asemesta asua kotipaikkakunnallaan perheensä ja ystäviensä parissa ja saada siellä sairautensa edellyttämän tuen. Avohoidossa olevien potilaiden matkakustannukset saattavat kuitenkin muodostaa etenkin haja-asutusalueilla ylipääsemättömän esteen avokuntoutukseen osallistumiselle. Psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn palauttamisen ja säilyttämisen turvaava kuntoutus edellyttää yleensä useita kertoja viikossa tapahtuvia käyntejä esim. päivätoimintakeskuksessa. Työterapia- ja päivätoimintakeskuskäyntien matkojen korvaamisen osalta laki ei ole yksiselitteinen. Kansaneläkelaitoksen paikallistoimistojen kanta matkakustannusten korvaamiseen sairausvakuutuslain nojalla onkin vaihdellut paikallisesti. Psykiatrisen avohoidon kuntoutuksen matkat tulisi määritellä uudelleen. Silloin, kun matkat tehdään asianomaisen henkilön hoito- tai kuntoutussuunnitelman mukaisesti lääkärin määrääminä, niiden kustannusten korvaaminen tulee saatta yksiselitteiseksi. Olisi syytä harkita esim. kuntoutusrahalain määritelmien laajentamista niin, että kuntoutuspäätöksen saaneet avohoitopotilaat voisivat saada kuntoutuksensa edellyttämistä matkoista korvauksen tämän lain perusteella. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Millaisiin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että mielenterveyskuntoutuksen matkakustannukset eivät ole mielenterveyspotilaalle esteenä kuntoutukseen osallistumiselle ja että laki kohtelee eri puolilla Suomea asuvia samanarvoisesti? Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 2003 Anne Holmlund /kok Versio 2.1
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Anne Holmlundin /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1137/2002 vp: Millaisiin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että mielenterveyskuntoutuksen matkakustannukset eivät ole mielenterveyspotilaalle esteenä kuntoutukseen osallistumiselle ja että laki kohtelee eri puolilla Suomea asuvia samanarvoisesti? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Kansaneläkelaitoksen järjestämään kuntoutukseen liittyvistä matkakustannuksista säädetään Kansaneläkelaitoksen kuntoutuksesta annetun lain (KKL) 7 a :ssä. Mainitun säädöksen mukaan kuntoutujille korvataan kuntoutuksesta aiheutuneet tarpeelliset ja kohtuulliset matkakustannukset siltä osin kuin ne yhdensuuntaiselta matkalta ylittävät 7,57 euron omavastuuosuuden. Jos kuntoutuksesta aiheutuneet kohtuulliset ja tarpeelliset matkakustannukset ylittävät saman kalenterivuoden aikana 151,37 euron vuotuisen omavastuuosuuden, tämä ylittävä osa korvataan kokonaan. Korvattaviin matkakustannuksiin eivät kuulu opiskelijan päivittäisistä koulumatkoista ja koulutukseen liittyvän harjoittelun päivittäisistä matkoista aiheutuvat matkakustannukset. Kansaneläkelaitoksen järjestämän psykiatrisen kuntoutuksen matkakustannukset korvataan KKL:n perusteella edellä kuvatulla tavalla. Kuntoutuksen aikaisesta toimeentuloturvasta säädetään kuntoutusrahalaissa. Kuntoutusrahan tavoitteena on turvata kuntoutujan toimentulo kuntoutukseen osallistumisen ajalta, jolloin kuntoutuja on kuntoutuksen takia kokopäiväisesti tekemättä työtään. Kuntoutusrahaa ei kuitenkaan ole tarkoitettu kuntoutuksesta aiheutuvien matkakustannusten korvaamiseen. Kuntoutusrahalain perusteella voidaan maksaa harkinnanvaraista ylläpitokorvausta kuntoutuksesta aiheutuvien ylimääräisten kustannusten korvaamiseksi, jos se on tarpeellista kuntoutukseen osallistumisen varmistamiseksi. Ylläpitokorvauksesta päätettäessä voidaan ottaa huomioon kuntoutuksesta aiheutuvat todelliset matkakulut. Matkakustannuksia ei tässä yhteydessä huomioida, jos kuntoutujalla on oikeus korvaukseen esimerkiksi KKL:n tai sairausvakuutuksen perusteella. Muista kuin Kansaneläkelaitoksen järjestämään kuntoutukseen liittyvistä matkakustannuksista säädetään erikseen. Mielenterveyslain mukaan kunnallisen terveydenhuollon on huolehdittava siitä, että mielenterveyspalvelut järjestetään sisällöltään ja laadultaan sellaiseksi kuin kunnassa tai kuntainliiton alueelle esiintyvä tarve edellyttää. Mielenterveyspotilaiden matkojen korvaamisesta noudatetaan, mitä sairausvakuutuslaissa sekä erikoissairaanhoitolaissa ja asiakasmaksulaissa kustannusvastuusta säädetään. Sairausvakuutuslain perusteella korvataan sairaanhoitona vakuutetuille lääkärin, hammaslääkärin tai asianmukaisen ammattikoulutuksen saaneen henkilön sairauden hoidosta aiheutuvat matkakustannukset. Sairausvakuutusasetuksen määritelmän mukaan asianmukaisen ammattikoulutuksen saaneena henkilönä pidetään sitä, jonka terveydenhuollon oikeusturvakeskus on sairaanhoitajana, terveydenhoitajana, kätilönä, fysioterapeuttina, laboratoriohoitajana tai eri- 2
Ministerin vastaus KK 1137/2002 vp Anne Holmlund /kok koishammasteknikkona merkinnyt terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin. Tämän lisäksi asianmukaisen ammattikoulutuksen saaneena henkilönä pidetään laillistettua psykologia hänen suorittaessaan lääkärin määräämään tutkimukseen tai hoitoon perustuvaa testausta tai muuta siihen verrattavaa psykologista tutkimusta. Vakiintuneen tulkintakäytännön mukaan mielenterveyspotilaiden päivätoimintayksikköön tehty matka korvataan, jos kysymys on lääkärin lähetteeseen perustuvasta sairaudenhoidosta tai siihen liittyy henkilökohtainen tapaaminen asianmukaisen ammattikoulutuksen saaneen henkilön kanssa. Lääkärin lähetteestä tulee käydä ilmi asiakkaan sairaus, hoidon sisältö, hoidon tiheys ja arvioitu kesto. Askartelu- tai muuhun vastaavaan mielenterveyttä ylläpitävään toimintaan liittyvät matkat eivät ole sairausvakuutuslaissa tarkoitettuja korvattavia matkoja, vaikka toiminta on järjestetty sairaalan, terveyskeskuksen tai mielenterveystoimiston yhteydessä. Matkakorvaus myönnetään yleensä siihen lähimpään tutkimus- tai hoitopaikkaan, missä vakuutettu saa sairausvakuutuslaissa tarkoitetun tarpeellisen tutkimuksen tai hoidon. Lähimpänä hoitopaikkana pidetään yleensä oman kunnan terveyskeskusta. Mielenterveyspalvelujen toimivuutta kunnissa pyritään edelleen kehittämään. Muun muassa mielenterveyden laatusuosituksissa (Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2001:19) on tuotu esiin ne periaatteet, joiden pohjalta mielenterveystyötä perusterveydenhuollossa pyritään vahvistamaan. Mielenterveystyön resursseja ja osaamista on tarkoitus suunnata elämisen ja selviytymisen voimavarojen vahvistamiseen, psykososiaalisten ongelmien selvittelyyn ja niissä tukemiseen ja mielenterveyshäiriöiden varhaiseen tunnistamiseen sekä tehokkaaseen hoitoon ja monipuoliseen kuntoutukseen. Mielenterveyspotilaiden matkakustannusten korvaaminen on osa laajempaa mielenterveystyön kokonaisuutta, jota kehitettäessä on tarpeen tutkia eri potilasryhmien tilanteista syntyvät tarpeet. Helsingissä 6 päivänä helmikuuta 2003 Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Anne Holmlund /saml undertecknade skriftliga spörsmål SS 1137/2002 rd: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att de resekostnader som psykiatrisk rehabilitering medför inte skall hindra mentalvårdspatienten från att delta i rehabilitering och för att lagen skall bemöta dem som bor i olika delar av landet jämlikt? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Om resekostnader i anslutning till rehabilitering som Folkpensionsanstalten ordnar bestäms i 7 a lagen om rehabilitering som ordnas av folkpensionsanstalten. Enligt bestämmelsen ersätts en rehabiliteringsklient för nödvändiga och skäliga resekostnader som rehabiliteringen medför till den del de för en resa i en riktning överstiger självriskandelen 7,57 euro. Om de nödvändiga och skäliga resekostnader som rehabiliteringen medför under ett och samma kalenderår överstiger en årlig självriskandel om 151,37 euro, skall denna överskjutande del ersättas i sin helhet. Resekostnaderna för studerandes dagliga skolresor och dagliga resor till arbetsträning i anslutning till utbildningen utgör inte till ersättning berättigande resekostnader. Resekostnader för psykiatrisk rehabilitering som Folkpensionsanstalten ordnar ersätts med stöd av den nämnda lagen på det sätt som anges ovan. Bestämmelser om utkomstskyddet för den tid rehabiliteringen pågår finns i lagen om rehabiliteringspenning. Syftet med rehabiliteringspenningen är att trygga rehabiliteringsklientens försörjning för den tid klienten deltar i rehabilitering och på grund av rehabiliteringen är förhindrad på heltid att utföra sitt arbete. Rehabiliteringspenningen är dock inte avsedd för ersättande av de resekostnader som rehabiliteringen medför. Med stöd av lagen om rehabiliteringspenning är det möjligt att enligt prövning betala ersättning för uppehälle som gäller extra kostnader som orsakas av rehabilitering, om detta är nödvändigt för att säkerställa deltagandet i rehabilitering. När beslut om ersättning för uppehälle fattas kan de faktiska resekostnader som rehabiliteringen föranleder beaktas. I detta sammanhang beaktas resekostnaderna inte, om rehabiliteringsklienten har rätt till ersättning t.ex. med stöd av lagen om rehabilitering som ordnas av folkpensionsanstalten eller sjukförsäkringen. Om resekostnaderna i anknytning till annat än sådan rehabilitering som Folkpensionsanstalten ordnar bestäms särskilt. Enligt mentalvårdslagen skall den kommunala hälso- och sjukvården se till att sådana mentalvårdstjänster tillhandahålls som till innehåll och omfattning motsvarar behovet i kommunen eller på kommunalförbundets område. Angående ersättandet av mentalvårdspatienternas resor iakttas vad som i sjukförsäkringslagen samt lagen om specialiserad sjukvård och lagen om klientavgifter inom social- och hälsovården bestäms om kostnadsansvar. Med stöd av sjukförsäkringslagen ersätts såsom sjukvård resekostnader som åsamkats den försäkrade genom sådan behandling av en sjukdom som ges av en läkare, en tandläkare eller en person med behörig yrkesutbildning. Enligt en definition i sjukförsäkringsförordningen anses såsom en person med behörig yrkesutbildning 4
Ministerns svar KK 1137/2002 vp Anne Holmlund /kok den som rättsskyddscentralen för hälsovården infört i förteckningen över hälsovårdspersonal såsom sjukskötare, hälsovårdare, barnmorska, fysioterapeut, laboratorieskötare eller specialtandtekniker. Utöver detta anses såsom en person med behörig yrkesutbildning en legitimerad psykolog, då denne utför testning eller någon annan därmed jämförbar psykologisk undersökning i anslutning till undersökning eller vård som föreskrivits av läkare. Enligt vedertagen tolkningspraxis ersätts resor som mentalvårdspatienter företar till enheter för dagverksamhet, ifall det är fråga om sjukvård som baserar sig på läkarremiss eller resan hänför sig till ett personligt möte med en person som har behörig yrkesutbildning. Av läkarremissen skall framgå klientens sjukdom, behandlingens innehåll, behandlingsfrekvensen och behandlingstidens uppskattade längd. Resor som anknyter till hobbyverksamhet eller motsvarande verksamhet för upprätthållande av den psykiska hälsan är inte sådana till ersättning berättigande resor som avses i sjukförsäkringslagen, även om verksamheten ordnas i anslutning till ett sjukhus, en hälsovårdscentral eller en mentalvårdsbyrå. Reseersättningen beviljas i allmänhet såsom gällande det närmast belägna undersöknings- eller vårdställe där den försäkrade blir delaktig av en sådan nödvändig undersökning eller av sådan nödvändig vård som avses i sjukförsäkringslagen. Såsom närmaste vårdställe betraktas i allmänhet den egna kommunens hälsovårdscentral. Målet är att utveckla mentalvårdstjänsterna i kommunerna ytterligare. Bland annat i kvalitetsrekommendationerna för mentalvårdstjänsterna (Social- och hälsovårdsministeriets handböcker 2001:12) för man fram de principer utifrån vilka mentalvårdsarbetet inom primärvården avses bli stärkt. Det är meningen att resurserna och kunnandet inom mentalvårdsarbetet skall inriktas på att stärka människornas förmåga att leva sitt liv och klara sig, att reda ut psykosociala problem och ge stöd till personer med sådana, att identifiera mentala störningar i ett tidigt skede samt att ge effektiv behandling och tillhandahålla mångsidig rehabilitering. Ersättandet av resekostnaderna för mentalvårdspatienter är ett inslag i den större helhet som mentalvårdsarbetet utgör, och vid utvecklingen av den behöver man undersöka behoven inom de olika patientkategorierna. Helsingfors den 6 februari 2003 Social- och hälsovårdsminister Maija Perho 5