Aluetalous ja aluetilinpito Erkki Niemi Tilastokeskus



Samankaltaiset tiedostot
Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Aluetilinpito

Postiosoite: TILASTOKESKUS puhelin: (09) telefax: (09)

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Sirkku Hiltunen

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Arvonlisäystarkastelua Tilastokeskuksen aineiston pohjalta Marja Haverinen

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa)

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Tutkimus- ja kehittämismenojen pääomittaminen kansantalouden tilinpidossa. Ville Haltia

Mikä on bruttokansantuote ja mitä se mittaa? Maailman tilastopäivä Studia Monetaria Katri Soinne

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

Mitä bruttokansantuotteeseen lasketaan ja mitä ei?

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx

Mitä on kansantalouden tilinpito?

Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa. Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Leila Kaunisharju

Arvonlisäys kasvoi parhaiten Lapissa ja Uudellamaalla vuonna 2013

Neljän suurimman kaupunkiseudun ja maakunnan työttömyys, työllisyys ja kasvu

ETLAn alue-ennusteet. Olavi Rantala ETLA

Yritykset ja yrittäjyys maakunnat

Miten kuvata taloudellista hyvinvointia? Olli Savela, yliaktuaari, kansantalouden tilinpito Näkökulmia talouteen ja hyvinvointiin seminaari 7.3.

KAUPUNKISEUTUJEN VÄLISET EROT YRITYSDYNAMIIKASSA VUOSINA

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %

Toimintaympäristön muutokset

Aluetilinpito Kanta-Häme talouskasvun kärjessä 2008

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus Jukka Tapio

SEUTUKUNTIEN ELINVOIMAINDEKSI. Valtiotieteen tohtori Timo Aro & Valtiotieteen ylioppilas Rasmus Aro Helmikuu 2016

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002

Keski-Pohjanmaan metsäbiotalous

Ennuste vuosille

Keski-Suomen metsäbiotalous

Ennuste vuosille

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

Kotitalouksien tuotanto ja kulutus. Kotitaloustuotannon satelliittitilinpito 2001 Johanna Varjonen, Kristiina Aalto

Ennuste vuosille

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Keski-Suomen Aikajana 1/2010

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

Ennuste vuosille

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Päijät-Hämeessä

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Uudellamaalla. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Satakunnassa. Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT

Toimintaympäristön muutoksia

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat

Ennuste vuosille (kesäkuu 2019)

Toiveena alueellistaminen käytäntönä keskittyminen

Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa

Keski-Suomen Aikajana

Kotitalouksien palvelujen tuotanto / kotityön arvo. Tilastokeskus-päivä Johanna Varjonen

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN

Kiinteän pääoman nettokannan arvo oli 491 miljardia euroa vuonna 2008

Itä-Suomen bruttokansantuote asukasta kohden kasvoi suuralueista eniten

Alueellinen panos-tuotos tutkimus Iltapäiväseminaari Helsinki

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

hyödyntämismahdollisuuksia

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

Kaupunkiseutujen kehityskuva ja kehittäminen

Toimintaympäristön muutokset

Toimialatiedon uusia hyödyntämismahdollisuuksia

Neljännesvuositilinpito

Varsinais-Suomen metsäbiotalous

Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla (heinä)

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot

Aloittaneet ja lopettaneet yritykset

Kansantalouden kiinteän pääoman nettokanta laski 1,1 prosenttia vuonna 2009

Kansantalouden kiinteän pääoman nettokanta kasvoi 2,2 prosenttia vuonna 2008

Kanta-Hämeen metsäbiotalous

Osta Suomalaista Luo työtä

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Satakunnan metsäbiotalous

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Metsäbiotalous. Suomessa ja maakunnissa. Helsinki, Panu Kallio, Tapio Oy Jouko Lehtoviita, Tapio Oy

- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

Etelä-Savon metsäbiotalous

Pohjois-Karjalan metsäbiotalous

Matti Paavonen 1

Miten väestöennuste toteutettiin?

Pohjanmaan metsäbiotalous

Pohjois-Savon metsäbiotalous

Makrotaloustiede 31C00200

Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3)

Etelä-Karjalan metsäbiotalous

Toimintaympäristön muutokset. Jyväskylän selvitysalue Heikki Miettinen

Aineeton pääoma avain menestykseen

Aluetilinpito Talous kasvoi parhaiten Kymenlaaksossa ja Keski-Suomessa vuonna 2015

Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki Sami Pakarinen

kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009

Transkriptio:

Erkki Niemi Tilastokeskus 1

Jakso 1 Kansantalous ja kansantalouden tilinpito Peruskäsitteitä ja lähtökohtia Erkki Niemi Tilastokeskus 2

Virrat ja varannot Virtatiedot vastaavat liikekirjanpidon tilejä. Ne kuvaavat talouden tapahtumia tarkasteluajanjakson aikana, esimerkiksi tuotantoa, tulojen muodostusta tai tulojen käyttöä. Virtatilit alkavat nollasta ja kasvavat kumulatiivisesti Varantotiedot vastaavat yrityksen tilinpäätöksen tasetietoja. Ne kuvaavat tietyn ajankohdan varoja ja velkoja. Varantotileihin vaikuttavat muutokset kirjataan virtatilillä. Kansantalouden tilinpidon varallisuustilien alkutaseesta voidaan virtatileillä tapahtuneiden taloustoimien perusteella muodostaa lopputilanteen varantotilit. 3

Kansantalouden toiminta Kansantalouden kolmikantamalli Tuotanto Tulot ja tulojen uudelleenjako Kulutus ja säästöt/ investoinnit TUOTANTO TULOT JA UUDELLEENJAKO KULUTUS, SÄÄSTÄMINEN 4

5

Kansantalouden tilit (1) Tuotanto- ja työllisyystilit (bruttokansantuote) 6

7

Tuotantotili Tuotos - Välituotekäyttö = Arvonlisäys = + Palkansaajakorvaukset + Kiinteän pääoman kuluminen + Toimintaylijäämä 8

Tuotannon taloustoimet P1: Tuotos - Output P2: Välituotekäyttö - Intermediate consumption P3/P4: Loppukulutus - Final consumption P5: Pääoman bruttomuodostus - Gross capital formation P6/P7: Vienti ja tuonti - Exports and imports B1: Arvonlisäys - Value added = P1 P2 9

Tuotantoraja Kaikki tuotanto, joka tapahtuu institutionaalisen yksikön hallinnassa Kuuluu: tuotanto omaan loppukäyttöön asuminen omassa asunnossa perheenjäsenten palkallinen työ tuotteita tuottava vapaaehtoistyö harmaa talous Ei kuulu: - Luonnon prosessit - Kotitaloustyö Tuotantoraja 10

Arvonlisäys - brutto ja netto Tuotos - Välituotekäyttö = Arvonlisäys, brutto - Kiinteän pääoman kuluminen = Arvonlisäys, netto 11

Miksi arvonlisäys? leipä jauho jauho 800 Arvonlisäys vehnä vehnä 600 siemen 500 700 700 1200 1200 1800 1800 Väli-.. tuote- käyttö Maatila Mylly Leipomo 12

Kansantalouden ja yritystalouden käsitteiden vertailu Kansantalouden tilinpito TUOTOS - Välituotekäyttö => ARVONLISÄYS) - Palkat - Sosiaaliturvamaksut BR. TOIMINTAYLIJÄÄMÄ - Kiinteän pääoman kuluminen => TOIMINTAYLIJÄÄMÄ Liikekirjanpito LIIKEVAIHTO - Materiaalit, palvelut ym. liiketoimikulut [~>JALOSTUSARVO] - Palkat, palkkiot - Henkilöstösivukulut [~>KÄYTTÖKATE] - Poistot ja arvonalennukset => LIIKEVOITTO/ -TAPPIO 13

Bruttokansantuote (bkt) 14

Bruttokansantuote (bkt) Bruttokansantuote on...? 15

Bruttokansantuotteen kolme laskentatapaa (1) Bruttokansantuote tuotoksen kautta eli Bruttokansantuote = kansantaloudessa toimivien tuotantoyksiköiden tuottamien tavaroiden ja palveluiden arvonlisäysten summa. (2) Bruttokansantuote kysynnän (käytön) kautta eli Bruttokansantuote = yksityinen kulutus + julkinen kulutus + investoinnit+ (vienti tuonti) + varastojen muutos (3) Bruttokansantuote tulojen kautta eli Bruttokansantuote = palkansaajakorvaukset + korvaukset pääomasta + tuotantovälineistön kuluminen + (tuotantotoiminnan ja tuonnin verot tukipalkkiot) 16

Bruttokansantuote tuotantonäkökulma Tuotos - Output Välituotekäyttö - IC Arvonlisäys (brutto) - GVA BKT - GDP Tuotevero Tuotetuki 17

Bruttokansantuote käyttönäkökulma Loppukulutus Kiinteän pääoman brutto muodostus Vienti Bruttokansantuote (BKT) Tuonti 18

Kansantalouden tilit (2) Kotitalouksien tulotili 19

20

Kotitalouksien tulotili Tilit ja taloustoimet + + + - = Ensitulon jakotili Toimintaylijäämä ja sekatulo Palkansaajakorvaukset Omaisuustulot Omaisuusmenot Ensitulo Tulojen uudelleenjakotili Ensitulo Sosiaalietuudet Muut tulonsiirrot Verot ja maksut Sosiaaliturvamaksut Muut tulonsiirrot Käytettävissä oleva tulo 21 Aluetalous Aluetilinpito ja aluetilinpito ja aluetutkimus, 16.10.2002 3 Pekka Tamminen

Kansantalouden tilit (3) Julkisen talouden tilit 22

23

Jakso 2 Aluetalous ja kansantalous Lähtökohtia ja peruskäsitteitä Erkki Niemi Tilastokeskus 24

Aluetalous ja taloudellinen toiminta Taloudellinen toiminta voidaan jakaa osiin esimerkiksi: Omistajuuden (sektorijako) Toiminnan laadun (toimialajako) Toiminnan sijainnin (aluejako) perusteella Aluetalous Aluetalous on osa kansantaloutta ja Kansantalous on aluetalouksien summa 25

Aluetalous ja tuotanto Alueen taloudellisen toiminnan perustana on tuotanto Tuotantotoiminnan tuloksena syntyy tuotteita Tuotteet ovat Tavaroita tai palveluita Valmistettuja tai valmistamattomia Aineellisia tai aineettomia Tavarat voivat olla lyhyt- tai pitkäikäisiä 26

Aluetalous ja tuotteiden käyttö Tuotteita käytetään alueella: Tuotannossa (muiden tuotteiden valmistuksessa) Raaka-aineet, Energia, Tukipalvelut Investoinneissa Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja laitteet sekä kuljetusvälineet Tietojärjestelmät ym. Loppukulutuksessa Tuotteita viedään alueelta Kotimaan muille alueille Ulkomaille 27

Alueen yritystoiminta tuottaa alueen sisäisiä ja alueiden välisiä rahavirtoja: Yrittäjä... saa tuotteiden myynnistä myyntituloja... maksaa käytetyistä välituotteista alueen muille yrittäjille tai tuoduista tuotteista alueen ulkopuolisille tuottajille/ myyjille... maksaa tuotannontekijäkorvauksia (alueelle / ulkopuolelle) työstä Palkansaajat saavat työpanoksestaan korvauksen palkkana ja luontaisetuina sekä maksettuina sosiaaliturvamaksuina (palkansaajakorvaukset) Yrittäjien työpanoksestaan saamat omat korvaukset ovat palkkoja ja/tai omaisuustuloja (sekatulo) omistamisesta Yrittäjä maksaa yrityksen toimintaylijäämästä korvauksen osakkeen omistajille (omaisuustulo) 28

Aluetalouden tulot Tuotanto synnyttää tuloja ( tuotannontekijätulot ) Palkka raha& luontaisetuudet + työnantajan sosiaaliturvamaksut = Palkansaajakorvaukset Yrittäjätulo Yrittäjän työstään ja omaisuudestaan saama Sekatulo Omaisuustulot ml. maankorko / -vuokra 29

Aluetalouden perusteet Tuotanto on aika- & paikka -sidonnaista Tuotannon tarkkailujakson pituus riippuu seurattavasta ilmiöstä Jaksolla on ennalta määritelty alku- ja loppuhetki Jaksot tavallisesti kalenterin mukaan: vuosi, ¼-vuosi, kuukausi Jakson kesto voidaan mitata kalenteriaikana tai tuotantoaikana Taloudelliset varannot arvotetaan tiettynä ajankohtana Varannon arvon määrittely tehdään usein kalenterivuoden mukaan Varannon arvoon vaikuttaa määrän lisäksi myös arvottamisajankohdan hinta 30

Aluetalouden perusteet Tuotannon ja tuotteiden aika- ja paikkasidonnaisuuden yhteys talouden kuvaamisen keskeisiin käsitteisiin: Varanto tietyllä hetkellä, tietyssä paikassa sijaitsevat tavarat ja varat Virta tietyn ajan kuluessa, tietyssä paikassa tuotetut tavarat ja palvelut 31

Aluetalouden resurssit Tuotannon lähtökohtana ovat tuotteiden tekemisessä käytetyt resurssit eli tuotannontekijät, joiden on oltava... oikeaan aikaan, oikeassa paikassa,... Työ Työlliset = yrittäjät & palkansaajat; Työpanos henkeä & työtuntia Pääoma Maa Kiinteä / aineellinen & aineeton; Inhimillinen & sosiaalinen pääoma (osa työpanoksen laatua) Sijainti, ominaisuudet, määrä Maankäyttö Luonnonvarat 32

Jakso 3 Aluetalous ja talousalue Erkki Niemi Tilastokeskus 33

Kansantalous ja alueet Kansantalouden alueet Valtiollisten rajojen sisällä tapahtuva tuotantotoiminta (domestic) Bruttokansantuote Gross domestic product (GDP) Valtiollisten rajojen sisällä olevien yksiköiden saamat tulot (national) Bruttokansantulo Gross national income (GNI) 34

Aluetalousalueiden määrittely Maapallon geometria (geodata) Lähtökohtana piste (koordinaatit) -> jana (kahden pisteen välinen lyhin yhteys) -> alue (sulkeutuva viiva, ruutu) -> tila (alue x korkeus / syvyys) Funktionaaliset / toiminnalliset alueet Geodatan avulla toiminnan ominaisuuskriteereistä muodostetut alueet Vapaasti muodostuvat alueet (ominaisuuskäyrät, sisäkkäiset vyöhykkeet, korkeusmalli) Karttaruudut tai muut geometriset kuviot ja niistä ominaisuuskriteerein koostetut alueet Muista (olemassa olevista) alueista koostetut funktionaaliset alueet Hallinnolliset alueet (kunnat, maakunnat, Muut alueet (postinumeroalueet, kuntien osa-alueet) 35

Aluetalous ja hallinnolliset alueet Kunnat, maakunnat, TE-keskusalueet, + kunnan alue ja tehtävät lakiperusteisesti määritelty (itsehallinto) + kunnat ennestään kaikille tuttuja, maakuntien tuntemus kasvussa + seutu parhaassa tapauksessa = talous-/ työssäkäyntialue - vain kuntatalous rajautuu kuntarajan sisäpuolelle (yhteistyö kuntien välillä lisääntyy Paras-hanke) - muu taloudellinen toiminta ei tunnista hallinnollisia rajoja (keskusalueet - kehyskunnat) - kuntien suuret kokoerot (Helsinki <-> Sottunga tai Velkua) - seutukuntajaon epäonnistumiset, vähittäinen rapautuminen - maakunnat / TE-keskukset moneen tarkasteluun liian suuria (kokoerot suuret!) - tulossa olevat väliportaan hallinnon muutokset ( Ellut ja Allut ) 36

Aluetalous ja EU:n aluejako NUTS EU:n aluejärjestelmä NUTS perustuu direktiiviin NUTS -alueet noudattavat hallinnollisia rajoja Suomen NUTS-jako: NUTS 1: Manner-Suomi ja Ahvenanmaa NUTS 2: Suuralueet NUTS 3: Maakunnat LAU 1: Seutukunnat LAU 2: Kunnat EU-alueilla paineet hallinnollisista rajoista riippumattomiin Suomen rekisteripohjainen tietojen tuotanto mahdollistaa monipuoliset aluetarkastelut muualla tilanne heikompi! 37

Esimerkkejä aluetalouden aluejaoista 38

39

Uudet kunnat 1.1.2009 40

Aluetalous ja työssäkäynti Toiminnalliset / funktionaaliset aluerajaukset > Työssäkäynti -> työssäkäyntialueet Työssäkäyntialueen muodostavat keskuskunta ja siihen vähintään 10 %:n osuudella työvoimasta pendelöivät ympäryskunnat... Keskuskunta on pääsääntöisesti kunta, jonka työvoimasta enintään 25 % käy töissä muissa kunnissa, eikä siitä käy töissä missään muussa yksittäisessä kunnassa yli 10 % työvoimasta. + Toiminnallinen työpaikkaan ja asumiseen perustuva alue - Ei alueellisesti kattava (miten huomioidaan ulkopuolelle jäävät alueet) 41

Aluetalous ja asiointialueet Tavaroiden ja palveluiden hankinta-alue -> asiointialueet Tavaroiden ja (yksityisten) palvelujen hankinta-alue Päivittäistavarat Kestokulutustavarat Investointi -tavarat Kulttuuri- ja elämys -palveluiden ym. hankinta-alue + Täydentää työpaikan ja asumisen määrittämää aluetta - Asiointialueiden koot vaihtelevat (päivittäis-/ kestokulutustavarat; palvelut/ elämykset) - julkisten palveluiden hankinta-alueet muutoksessa ja vaikuttavat muuhun asiointiin 42

Aluetalous ja saavutettavuus Saavutettavuuden perusteella muodostetut alueet / vyöhykkeet Keskus periferia Rautatien ja maantien joukkoliikenteen vaikutusalueet Asutus- ja työpaikkatiheyden perusteella muodostetut alueet Taajamat kokoluokittain Muut asutustihentymät (~kylät) Haja-asutusalueet Asumattomat alueet 43

Työssäkäyntialueet 2008 01 Helsingin ta 02 Lohjan ta 03 Tammisaaren ta 04 Loviisan ta 05 Turun ta 06 Salon ta 07 Loimaan ta 08 Porin ta 10 Rauman ta 11 Huittisten ta 12 Kankaanpään ta 13 Hämeenlinnan ta 15 Forssan ta 16 Tampereen ta 17 Parkanon ta 18 Mäntän ta 19 Vammalan ta 20 Lahden ta 21 Kouvolan ta 22 Kotkan ta 23 Lappeenrannan ta 24 Imatran ta 25 Mikkelin ta 26 Savonlinnan ta 28 Kuopion ta 29 Iisalmen ta 30 Varkauden ta 31 Joensuun ta 32 Kiteen ta 33 Nurmeksen ta 34 Jyväskylän ta 35 Äänekosken ta 36 Jämsän ta 37 Keuruun ta 38 Seinäjoen ta 39 Alavuden ta 40 Alahärmän ta 41 Vaasan ta 42 Kristiinankaupungin ta 43 Pietarsaaren ta 44 Kokkolan ta 45 Oulun ta 46 Raahen ta 47 Ylivieskan ta 48 Kajaanin ta 50 Kemin ta 52 Maarianhaminan ta 53 Euran ta 54 Joutsan ta 55 Karstulan ta 56 Närpiön ta 57 Dragsfjärdin ta 58 44 Oulaisten ta 00 Muu

Aluetalous ja talousalue Kompromissi 1 Kuntien kokoaminen -> seutukunta asettuu kunnan ja maakunnan väliin seutukuntia pian kohtuullinen määrä (Manner-Suomi nyt 74 ja vähenee!) muodostettu osin työssäkäynnin, osin kuntien yhteistyön perusteella kokoerot - osa liian suuria (Helsingin seutukunta), osa liian pieniä (alle 10.000 as.) työssäkäyntiä seutukuntarajan yli (Länsi-Saimaa, Kyrönmaa, Porvoo) seutukuntajako rapautunut kuntien yhdistyessä (Pieksämäki, Salo, Kouvola, Hämeenlinna) 45

Aluetalous ja talousalue Kompromissi 2 Kuntien jakaminen pienempiin osiin -> Postinumeroalueet / kuntien yhtenäinen jako pienempiin osiin Postinumerot Koko maassa ~ 2.700, Hgin seutukunnassa ~240, Helsingissä ~80 + olemassa oleva jako + kaikille tuttu - epävirallinen - perustuu yhden yrityksen yksin tekemiin päätöksiin Kuntien osa-aluejako ja uusjako Kuntien itsensä muodostama jako (tilastojen hankinta) Osassa kunnista järkevä osa-aluejako (myös sisäiset hierarkiatasot, kuten Helsingissä) Tarvitaan koko maan kattava, yhtenäisin perustein luotu kuntien jako pienemmiksi alueiksi (kuntaliitosten seuranta, palvelurakenneuudistuksen seuranta) 46

Aluetalous ja talousalue Kompromissi 3 Alueiden hallinnollisista rajoista vapaa muodostaminen -> paikkatiedot Karttaruudut (,250mx250m, 1kmx1km,... ) Käyttöesimerkki: Asutut ja rakennetut alueet -> ensimmäiset taajamat; Voidaan käyttää myös tuotanto-, tulo-, varallisuus-, ym. taloudellisten ilmiöiden tiheyden kuvaamiseen ja homogeenisten alueiden määrittelyyn... + pitkä käyttökokemus + helppo muodostaa - sama ruutukoko ei sovi kaikkien ilmiöiden ja alueiden kuvaukseen - ruutujen kulma-alueet ongelmallisia 47

Esimerkkejä alueellisista teemakartoista 48

Bkt per asukas seutukunnittain 2006, koko maa =100 49

Koulutuspääoma 2005 25-34 -vuotiaiden koulutuspääoma suhteessa 55-64 -vuotiaiden koulutuspääomaan 50

Koulutuspääoma 1970 25-64 -vuotiaat, koko maa =100 [57.000 euroa vuoden 2005 rahassa] 51

Koulutuspääoma 2005 25-64 -vuotiaat, koko maa =100 [73.000 euroa vuoden 2005 rahassa] 52

Koulutuspääoma 1975 ja 2005, koko maa =100 53

Alueiden tyypittely 54

Suomalaiset kaupunkiseudut neljä pääluokkaa 1. Helsingin seutu lähiseutuineen muodostaa ensimmäisen tason. Lähiseuduiksi luetaan Lohjan, Riihimäen ja Porvoon seutukunnat. Aluetta voidaan perustellusti kutsua Helsingin metropolialueeksi. 2. Monipuoliset yliopistoseudut muodostavat seuraavan tason. Tähän ryhmään kuuluvat suurimmat kaupungit: Tampere, Turku ja Oulu sekä muut merkittävät yliopistokaupungit Jyväskylä, Kuopio, Vaasa ja Joensuu. Ryhmää voi kutsua myös nimellä suuret kaupunkiseudut. 3. Alueelliset keskukset muodostavat seuraavan ryhmän. Kaupunkityyppiin kuuluu 14 kaupunkiseutua, osa teollisuusvetoisia, osa monipuolisia ja osa julkissektorivetoisia. Kokonsa puolesta niitä kuvaa nimitys on keskisuuret kaupunkiseudut. 4. Teolliset keskukset muodostavat kaupunkityyppien neljännen ryhmän. Ne sijaitsevat eri puolilla maata ja ovat vahvasti kytköksissä Suomen teolliseen kehitykseen. Aluetyyppiä voi hyvällä syyllä kutsua nimellä teolliset kaupunkiseudut. 55

Suomalaiset maaseudut Kunnat - maaseudun kolmijako Kuntapohjainen jako, jossa kunnat luokitellaan kolmeen maaseututyyppiin: Kaupunkien läheinen maaseutu Ydinmaaseutu Harvaan asuttu maaseutu Muut kunnat ovat kaupunkimaisia Seutukunnat Yhteisymmärrys keskuskaupunkien määrittelyn kanssa Kaupunkien läheinen maaseutu vaihettumisvyöhykettä ja maaseudun rajan määrittely kuntatasolla ongelmallista Maaseutumaiset seutukunnat määritelty kuntatyypittelyn perusteella Kaupunkien läheinen maaseutu sulautuu kaupunkiseudun osaksi 56

Taajama Yleiskielessä taajama on tavallisesti rakennettu alue, tiheään asuttu alue, tiheään rakennettu alue, kaupunkimainen alue, asutuskeskittymä, Määrittelykriteerit: väestötiheys, rakennustiheys, maankäyttö, ihmistoiminta, elinkeinotoiminta, kaupunkimaisuus, Lainsäädännössä taajaman tunnistaa: Tieliikennelaki: mm. nopeusrajoitukset Maankäyttö- ja rakennuslaki: rakentamista koskevat määräykset Yleinen järjestyslaki: koiran kiinnipitäminen taajama-alueella 57

Tilastollinen taajama Pohjoismainen määritelmä: Rakennus- ja asutuskeskittymä, jossa vähintään 200 asukasta ja jossa rakennusten välinen etäisyys on korkeintaan 200 metriä Taajama on hallinnollisista aluejaoista ja -rajoista riippumaton Taajamat vuonna 2005 määrä: 745 kpl pinta-ala: 2,4 % Suomen pinta-alasta väestö: 84 % Suomen väestöstä Koko: yli puolessa taajamista on alle 1.000 asukasta yli 100.000 asukkaan taajamia on vain kuusi kappaletta 58

Tilastolliset taajamat 2000 59

Tilastolliset taajamat 2005 60

Tampereen keskustaajama + lähiseudun muut taajamat 61

Oulun seudun tilastolliset taajamat 1990 ja 2000 Väestötiheys 62 812 asukasta / km2 Väestötiheys 906 asukasta / km2

Jakso 4 Aluetilinpito aluetalouden kuvausjärjestelmä Lähtökohtia, peruskäsitteitä Erkki Niemi Tilastokeskus 63

Aluetilinpito on..... kansantalouden tilinpidon alueellinen laajennus ESA 13.01. Regional accounts are a regional specification of the corresponding accounts of the total economy. The regional accounts make use of the concepts used for the accounts of the total economy unless indicated otherwise in this section. Aluetilinpito noudattaa kansantalouden tilinpidon käsitteitä määritelmiä luokituksia tilikehikkoa Aluetilinpito kattaa osan kansantalouden tilinpidon sisällöstä 64

Aluetilinpito on aluetalouden universaali kuvausjärjestelmä (... tai olisi, mikäli kaikki toimisivat kuten Suomi). Apt perustuu YK:n asiantuntijoiden kehittämään kansantalouden tilinpitojärjestelmään (SNA93), jonka pohjalta EU on muokannut oman tarkennuksen (ESA95). Valtiot ovat yritysten tavoin kirjanpitovelvollisia (maksut, etuudet, seuranta,...) kansantalouden tilinpito laaditaan (lähes) kaikissa valtiossa - aluetilinpito useissa, mm. kaikissa EU -maissa. Yhteisesti sovitun taloutta koskeva tilikehikon ja kielen ansiosta minkä tahansa aluetalous on kytkettävissä oman maan kansantalouteen, EU:n alueisiin, muihin valtioihin, koko maailmantalouteen yli rajojen zoomautuvaa yhteismitallisuutta! 65

Aluetilinpito toimintaympäristö Bkta Pääoma Työ 2006 125 699 Prosessi 2007 126 585 2008 132 211 R T 66 B BTV V

Aluetilinpito käsitteet (1) Alue Kotipaikan käsite Tuotanto Tulot Kulutus Kotipaikan sijainti Koordinaatit Osoite (-> koordinaatit) Sijaintikunta => Kuntapohjaiset aluejaot (seutu, maakunta, TEK ) 67

Aluetilinpito käsitteet (2) Tarjonta ja käyttö Kansantalouden tilinpidossa/ aluetilinpidossa rekisteröidään vuosittain tavaroiden ja palveluiden tarjonnan ja kysynnän arvo. Tarjonnan ja käytön komponentit ovat: Bruttokansantuote + tuonti = yksityinen kulutus + julkinen kulutus + investoinnit + vienti + varastojen muutos Tarjonta = Kysyntä (käyttö) 68 Ks. Jukka Jalava ja Arto Kokkinen: Kansantalouden tilinpito ja bruttokansantuote kuvaavat taloutta laajasti. Tietoaika 2/2002 Tilastokeskus, Verkkokoulu -> Kansantalouden tilinpito

Aluetilinpito tuotannon ja työllisyyden aluetilit Varsinainen aluetili Tuotos - Välituotekäyttö = Arvonlisäys + Palkansaajakorvaukset + Kiinteän pääoman kuluminen + Toimintaylijäämä Muut aluetilinpidon tiedot Kiinteän pääoman bruttomuodostus (investoinnit) (Pääomakanta) Työlliset Yrittäjät Palkansaajat Työpanos (1000 h) Keskiväkiluku 69

Aluetilinpito käsitteet Bruttokansantuotteen kolmen laskentatapaa (1) Bruttokansantuote tuotoksen kautta eli Bruttokansantuote = kansantaloudessa toimivien tuotantoyksiköiden tuottamien tavaroiden ja palveluiden arvonlisäysten summa. (2) Bruttokansantuote kysynnän (käytön) kautta eli Bruttokansantuote = yksityinen kulutus + julkinen kulutus + investoinnit+ (vienti tuonti) + varastojen muutos (3) Bruttokansantuote tulojen kautta eli Bruttokansantuote = palkansaajakorvaukset + korvaukset pääomasta + tuotantovälineistön kuluminen + (tuotantotoiminnan 70 ja tuonnin verot tukipalkkiot)

Aluetilinpidon kotipaikka -käsite Tuotantotoiminta (arvonlisäys, palkansaajakorvaukset, työllisyys,...) kirjautuu tuotannon sijainnin mukaan Yrityksen, monitoimipaikkaisen yrityksen toimipaikan sijainti (koordinaatit, postiosoite, kunta) Erikoistapauksia (liikenne,..) Kotitaloudet (palkansaajakorvaukset, yrittäjä- ja omaisuustulot, tulonsiirrot, käytettävissä oleva tulo ja sen käyttö säästämiseen ja kulutukseen) kirjautuu asuinpaikan sijainnin mukaan => Yrityksen/ toimipaikan maksamat palkansaajakorvaukset kirjautuvat usein eri alueelle kuin kotitalouden jäsenen yritykseltä saama palkka [työpaikka <-> asuinpaikka]. 71

ESA 95: virrat Tuotanto Arvonlisäys Tulot Kulutus Säästö Varojen ja sitoumusten muutokset Ei-rahoitusvarat Rahoitusvarat Varojen ja virtojen tilinpito 3 72

Aluetilinpidon muut taloustoimet Muita aluetilinpidon käsitteitä Kiinteän pääoman bruttomuodostus (investoinnit) Palkansaajakorvaukset (palkat+ palkkiot + sotut) Työllisyys, työpanos Yrittäjät ja palkansaajat (tarkennukset-> SAM) Työllisyys kansantalouden tilinpidon mukainen Yritys- ja työpaikkarekisterissä vuosityöllinen Työssäkäyntitilastossa poikkileikkaustieto Työpanostieto työtunteina 73

Aluetilinpito - toimialat Toimialat Pohjana tol 2002 Kansantalouden tilinpidon oma sovellus Aluetilinpidon laskentataso 100 -> Julkaisutasot: Maakunta 30 Seutukunta 20 Toimialojen uudelleen ryhmitys (klusterit, teknologiatasot, ) 74

Aluetilinpidon sektorijako Sektorit [3] Yksityiset yhteisöt ja kotitaloudet Julkisyhteisöt Sektorit yhteensä Sektorijaon tarkennukset Yksityiset yhteisöt <-> kotitaloudet Valtio <-> kunta <-> sosiaaliturvarahastot Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt (järjestöt/ kolmas sektori ) 75

Aluetilinpidon hintakäsitteet Hinta-käsitteet Arvo käyvin hinnoin, cp Arvo kiintein hinnoin, fp (= edellisen vuoden hinnoin) Vuonna 2006 kiinteähintaisissa laskelmissa siirryttiin käyttämään edellisen vuoden hintaa (ketjutus) Parantaa vuosittaisten volyymimuutosten laskentaa Vaikeuttaa useamman vuoden kattavien vertailujen tekemistä Arvo viitevuoden hinnoin, rp Painorakenteen vuosittaisen muuttumisen vuoksi toimialoittaiset ja alueittaiset arvot eivät summaudu! 76

Aluetilinpito - käsitteet Tuotantoon liittyviä käsitteitä (->erillinen tiedosto) 77

Aluetilinpito kotitalouksien tulotilit 78

Aluetilinpito lähdetiedot ja laskenta (1) Lähteenä Tilastokeskuksen rekisteritiedot ja niitä täydentävät tilastoaineistot toimipaikkarekisteri, yritysten rakennetilasto,verottajan aineistot,... Ensisijaisesti toimipaikkakohtaista tietoa (laskennan lähtökohtana tarkat alue- ja toimialatiedot) aineistojen tiivistäminen -> tilastovuoden kunnat ja 100 toimialaa Alueellistaminen kotipaikkaperiaatteen mukaisesti Tuotanto ja työllisyys: tuotantoyksikön sijaintipaikka (kunta) Tulot: kotitalouden asuinpaikka (kunta) 79

Aluetilinpito lähdetiedot mistä tietoja saadaan? Yritysrekisteri: * toimipaikat * henkilöstö * liikevaihto * toimiala * sektori * alue * omistajatyyppi Rakennetilasto Kuntien talous- ja toimintatilasto MAVA-aineisto Suora tiedonkeruu: * liikevaihdon erittely * kulujen erittely * tasetietojen erittely * investointien jako tavaratyypeittäin 80 Verohallinnon elinkeinoveroaineisto: * kirjanpitolain mukaiset tilinpäätöstiedot * investoinnit

Aluetilinpito tilinpäätöstilastot Rakennetilastot: tilinpäätöstilastojen aineisto Muuttuja t 400 Suora tiedonkeruu Eräkato Elinkeinoverotusaineisto Yksikkökato 81 Yritys- ja toimipaikkarekisteri 7 000 204 000 20 000 Yritykset

Tietojen alueellistaminen Alueellistamismenetelmät Osista kokonaisuuteen (Bottom up) perusdata saatavissa kunnittain Yhdistemämenetelmät (Mixed) yritysjako: yritystietojen toimipaikkaistaminen (kunta) toimialajako: koko maan/ alueen toimialatieto jaetaan kunnittaiseksi esim. toimipaikkojen liikevaihdon avulla Kokonaisuudesta osiin (Top down) toimialan/ taloustoimen koko maan tieto jaetaan indikaattorin avulla 82

Aluetilinpito laskenta menetelmittäin Taulukko:. Aluetilinpidon tuotoksen jakautuminen menetelmittäin ja maakunnittain vuonna 2005. Alue Aluenimi 1 Alhaalta ylös 2 Yritysjako 3 Toimialajako 4 Ylhäältä alas 01 Uusimaa 89,1 3,5 7,3 0,1 02 Varsinais-Suomi 92,8 3,2 3,8 0,2 04 Satakunta 93,8 2,2 3,7 0,3 05 Kanta-Häme 89,8 5,3 4,6 0,2 06 Pirkanmaa 92,9 3,4 3,4 0,2 07 Päijät-Häme 93,1 2,4 4,3 0,2 08 Kymenlaakso 89,5 3,9 6,4 0,2 09 Etelä-Karjala 91,7 4,6 3,4 0,2 10 Etelä-Savo 87,0 6,5 6,1 0,4 11 Pohjois-Savo 90,8 4,8 4,1 0,3 12 Pohjois-Karjala 89,4 5,7 4,4 0,4 13 Keski-Suomi 90,3 5,7 3,7 0,2 14 Etelä-Pohjanmaa 92,3 2,4 4,8 0,4 15 Pohjanmaa 91,4 3,7 4,5 0,3 16 Keski-Pohjanmaa 92,0 2,4 5,3 0,3 17 Pohjois-Pohjanmaa 92,9 3,5 3,3 0,3 18 Kainuu 83,3 8,4 7,4 0,9 19 Lappi 89,3 6,7 3,6 0,3 20 Itä-Uusimaa 98,0 0,6 1,3 0,1 83

Aluetilinpito tuotanto- ja työllisyystilit Tuotos - Välituotekäyttö => Arvonlisäys + Palkansaajakorvaukset + Bruttotoimintaylijäämä ( = kuluminen + toimintaylijäämä) --------------------- Kiinteän pääoman bruttomuodostus (-> pääomakanta) Työlliset ja työpanos Yrittäjät Palkansaajat Väestö (keskiväki) 84

Aluetilinpito tietojen saatavuus Tietojen julkistus Julkistamistiedote Tiedotustilaisuus & lehdistötiedote Taulukot omilla nettisivuilla (>Tilastot> Tilastot aiheittain> Kansantalous> Aluetilinpito Excel -taulukot (perustiedot, aluetalouden indikaattorit) PcAxis taulukot (laajat tietokantataulukot) Muu säännöllinen nettijakelu PxWep -taulukot (Altika, Indikaattoripalvelut, ToimialaOnline) AlueOnlinen kartta- ja kuviopalvelu (Oulu) 85

Aluetilinpidon tietoja muista lähteistä Tietojen muu jakelu ja saatavuus Tilastokeskuksen tilastojulkaisut Vuosijulkaisun teko lopetettu (-> kokooma-/ teemajulkaisu?) Tilastollinen vuosikirja (taulukot, kartat) TK:n lehdet - artikkeleita, kuvioita, taulukoita Tieto & Trendit Hyvinvointikatsaus Muut kuin Tilastokeskuksen julkaisut Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) Aluekeskusohjelma AKO -> kaikkien alueiden raportointi Aluekehityksen seurantatietokanta Kuntaliitto Rakennemuutoskatsaus (vuosittain tuotanto, työllisyys, väestö) Alueiden omat tietokannat ja julkaisut (itse/ tilatut) 86

Aluetilinpidon tietojen käyttökoulutus Koulutustilaisuudet Aluetilinpidon/ Tilastokeskuksen omat tilaisuudet Asiakaskoulutus TK:n tiloissa (usein maksullisia) Muut tilaisuudet kuten seminaarit (maksuttomia) Maakuntakurssit yksi tai useampi maakuntaliitto/tem, aluekehittäjä aloite: alue (kysyntä), TK (tarjonta), yhteinen sopimus aihe yleinen tai teema (aineisto aluekohtaista) Muiden tilaisuuksien yhteydessä yliopistojen kurssit ja vierailukäynnit muut koulutus-/ opetustilaisuudet muiden tilaisuuksien/ esitysten yhteydessä 87

Aluetilinpidon tietojen käyttöopastus ja neuvonta Opastus oman lähetystyön keskeinen osa Laajat, kaikille avoimet, tuetut nettipalvelut Puhelinkeskusteluissa, sähköpostiviesteissä neuvontaa Henkilökohtaiset tapaamiset (opastus, lobbaus) Kokoukset, muut tilaisuudet (mahdollisuudet) Jalkautuminen, mukanaolo ja haasteiden otto ministeriöt, virastot, tutkimuslaitokset (verkostot) maakuntamatkat (liitot, TEK, seudut, kunnat) kehittämisprosesseissa mukanaolo (VATT:n aluemalli) asioiden seuranta, kirjoittaminen, esitykset vieraille alueille meno (P-Suomen hyvinvointiklusteri) 88

T o i m i a l a t 89

PcAxis tietokantataulukoiden haku Tietokantojen haku TK:n etusivu >Tilastot > Aiheittain > Kansantalous > Aluetilinpito (Tilasto seuraavalla sivulla) Esimerkki tietokantataulukon lähtövalikosta: Tuotanto ja työllisyys maakunnittain 1975-2007* hinta: arvo käyvin hinnoin, arvo edellisen vuoden hinnoin (2) alue: Uusimaa, Varsinais-Suomi, Kanta-Häme, Päijät-Häme,... (22) taloustoimi: Tuotos perushintaan, Välituotekäyttö ostajanhintaan,... (9) vuosi: 1975, 1976, 1977, 1978, 1979, 1980, 1981, 1982,... (33) 90

Kansantalous aihealue verkossa olevat aihealueet Tilastot (Kansantalous -otsakkeen valikossa) Alueellinen panos-tuotos Aluetalouden indikaattorit -> Aluetilinpito Kansantalouden tilinpito Kotitalouksien aluetilit -> Aluetilinpito Matkailutilinpito Neljännesvuositilinpito Panos-tuotos Pääomakanta Rahoitustilinpito Tuotannon ja työllisyyden aluetilit -> Aluetilinpito Tuotannon suhdannekuvaaja Tuottavuustutkimukset 91

PcAxis tietokantataulukko maakunnittain 1975..2007 Tuotanto ja työllisyys maakunnittain 1975-2007*, 30 toimialaa hinta: arvo käyvin hinnoin, arvo edellisen vuoden hinnoin (2) alue: Uusimaa, Varsinais-Suomi, Kanta-Häme, Päijät-Häme,... (22) sektori: Yksityiset yhteisöt ja kotitaloudet, Julkisyhteisöt, Sektorit yhteensä (3) toimiala: Maa- ja riistatalous, Metsätalous, Kalatalous, Julkinen hallinto, pakollinen sosiaalivakuutus,... (31) taloustoimi: Tuotos perushintaan, Välituotekäyttö ostajanhintaan,... (11) vuosi: 1975, 1976, 1977, 1978, 1979, 1980, 1981, 1982,... (33) Yhteensä ~1,5 milj. tietoa 92

PcAxis tietokantataulukko seutukunnittain 1975..2007 Tuotanto ja työllisyys seutukunnittain 1975-2007*, 20 toimialaa hinta: arvo käyvin hinnoin, arvo edellisen vuoden hinnoin (2) alue: Helsinki, Lohja, Tammisaari, Åboland-Turunmaa, Salo,... (79) sektori: Yksityiset yhteisöt ja kotitaloudet, Julkisyhteisöt, Sektorit yhteensä (3) toimiala: Maa- ja riistatalous, Metsätalous, Kalatalous,... (21) taloustoimi: Tuotos perushintaan, Välituotekäyttö ostajanhintaan,... (11) vuosi: 1975, 1976, 1977, 1978, 1979, 1980, 1981, 1982,... (32) ->Yhteensä ~3,5 milj. tietoa 93

PcAxis kotitalouksien tulotilien tietokantataulukko Kotitalouksien taloustoimet seutukunnittain 1995-2006* Seutukunta: Koko maa, Helsinki, Lohja, Tammisaari, Åboland-Turunmaa,... (n=79) Taloustoimi: Palkansaajakorvaukset, Sekatulo, netto, Omaisuustulot (sisältää luovutusvoitot ja -tappiot),... (n=13) Vuosi: 1995, 1996, 1997, 1998, 1999, 2000, 2001, 2002,... (n=13) Yhteensä ~ 12 300 tietoa 94

Aluetilinpidon aluejaot Laskentataso kunta - julkistus seutu- ja maakunta TE-keskusalueet (mikäli TEK on kahden maakunnan summa) Muut alueet Periaatteessa muut kuntapohjaiset alueet AKO:t, kaupunkiseudut, maaseudun kolmijako, EU:n tavoitealueet, tarpeen tai tilausten mukaan Alueiden tyypittely Kaupunki maaseutu (kunnittain) Seututyypit - 4 kaupunkimaista, 2 maaseutumaista Muut tyypittelyt 95

Aluetalouden indikaattorit Aluetalouden indikaattorit Valmiit indikaattorit Aluetilinpidon netti (excel-taulukoina) Kaupunki- ja maaseutuindikaattoripalvelut EU-indikaattorit (EU 27 vertailut, ESPON) Kuviot ja kartat Valmiit kuviot ja kartat (AlueOnline, ToimialaOnline, Tilastollinen vuosikirja) Kuvio- ja karttaominaisuuksien kehittäminen nettiin 96

Aluetilinpidon kehittäminen Tietosisällön tarkennukset Sektorijaon tarkentaminen (valtio - kunta) Alueet Vanhojen jakojen uusiminen (seutukuntajako) kokonaan uudet aluejaot/ -tyypittelyt esim. keskusseutu reuna-alue (periferia) Alueiden tyypittely (seutu, kunta, kunnan osat) Toimialat Toimialojen uudelleen ryhmitys (klusterit, teknologia-aste) Suuret, monipuoliset alueet tarkemmin Hinta viitevuoden mukaiset aikasarjat (?) 97

Tuotanto- ja työllisyystilien laajennukset Tuotanto- ja työllisyystilit Tuoteverot ja -tuet (ovat jo saatavissa) Kiinteän pääoman kuluminen (pääomakannan laskenta) -> Toimintaylijäämä Työllisyys ja työpanos Vuosityötunnit toimialoittain ja alueittain (ovat jo saatavissa) Työpanoksen kertymä (osa-aika, pätkätyö) Työllisten ja työpanoksen laatutekijät (->SAM) Tarjonta- ja käyttötaulut Alueiden väliset tuotevirrat (maakunnat, ulkomaat) saatavissa vain aluepanos-tuotostutkimusvuosilta 98

Kotitaloustilien laajennukset Kotitalouksien tilit Kotitalouksien tulotilit (valmiit) Kotitalouksien kulutustiedot Alueellinen panos-tuotos (vain karkea luokitus) Satelliittitilinpidot, kuten matkailu- ja kulttuuritilinpito (tehty, tekeillä) Kotitalouksien tulot ja kulutus tyypin / sosiaalisen aseman mukaan ->SAM Julkisyhteisöjen aluetilit EU pilotti vuodelta 1998 Gradu-työ tehty 2007 (Jyväskylä) Jatko - monissa EU-maissa ei valmiuksia - aikataulu avoin 99

Alueellinen panos-tuotostutkimus Ensimmäinen atp vuodelta 1995 Tehty aiemmin vain muutamassa maassa Ainutlaatuinen ja ainutkertainen Toinen atp vuodelta 2002 Edellisen apt:n kokemukset > tieto-taito ehti kadota Tavoite apt kiinteäksi osaksi aluetilinpidon tuotantoa Alueiden välillisten tuotevirtojen mallintaminen Apt 2002 julkistettiin syksyllä 2006 - tulokset netissä Ongelmana vertailtavuus 1995 ja 2002 Tulevaisuus Tiivis integrointi aluetilinpitoon saman aineistot ja tekijät Rullaava laskentamalli raskas - osa-alueiden tarkennukset Uusi apt-tutkimus toistaiseksi 5 -vuoden välein ->2007 (?) 100

Tilastolliset klusterit - muodostaminen Aluetilinpidon laskentatasolla 100 toimialaa Toimialat voidaan ryhmitellä panos-tuotos-tutkimuksen riippuvuuksien perusteella ydintoimialojen ympärille Ydintoimialojen panostoimialat (tuotteiden toimittajat), asiakastoimialat (tuotteiden ostajat) sekä ydinalojen kanssa myyjinä ja ostajina kauppaa käyvät yhteistoimintatoimialat muodostavat verkoston Toisistaan tilastollisesti riippuvien toimialojen rypästä voidaan kutsua tilastollisiksi klustereiksi Aidot klusterit muodostetaan todennettujen yritysten välisten yhteyksien perusteella (verkostot, yhteistyö) 101

Tilastolliset klusterit - käyttö Tuotannon ja työllisyyden analysoinnissa on käytetty 12-14 tilastollista pääklusteria, jotka ovat vielä jaettu kahteen tai kolmeen alaklusteriin Klusterit muodostuvat pääosin ydinaloista ja niille panoksia toimittavista toimialoista - asiakastoimialat hajaantuvat moneen klusteriin Tilastolliset klusterit ovat (riittävän) hyviä alueen tuotantorakenteen ja niissä tapahtuneiden muutosten kuvaajina - niiden tuottamisen hinta-laatusuhde kohdallaan Aluepanos-tuotos mahdollistaa tilastollisten klustereiden tarkentamisen / uusimisen ja alueellisten täsmäklustereiden muodostamisen 102

Tuotannon teknologiatietointensiivisyystaso Toimialat voidaan ryhmitellä myös esim. Teknologiaintensiivisyyden Tietointensiivisyyden Osaamisintensiivisyyden Muotoiluintensiivisyyden perusteella Teollisuuden teknologiaintensiivisyys OECD:n tekemä suositus Kriteereinä on käytetty tutkimus- ja kehittämismenojen osuutta liikevaihdosta sekä ostettuihin välituotteisiin sitoutuneen teknologian määrä Palveluiden tietointensiivisyys Ryhmittely tietointensiivisyyden perusteella Muut kriteerit (kuten luovuus) vaikeasti määriteltäviä ja mitattavia 103

Jakso x -> OHITA! VÄHÄN KEVYEMPÄÄ Aluetilinpidon käsitteitä Tuotantoon liittyvät taloustoimet 104

Bruttokansantuote tuotantonäkökulma Tuotos - Output Välituotekäyttö - IC Arvonlisäys (brutto) - GVA BKT - GDP Tuotevero Tuotetuki 105

Bruttokansantuote käyttönäkökulma Loppukulutuskäyttö Kiinteän pääoman brutto muodostus BKT Vienti Tuonti 106

BKT - tulonäkökulma BKT = Palkansaajakorvaukset työllisille + Tuotannon ja viennin verot miinus tuet + toimintaylijäämä, brutto 107

BKT - tulonäkökulma BKT = Palkansaajakorvaukset työllisille + Tuotannon ja viennin verot miinus tuet + toimintaylijäämä, brutto 108

Miksi arvonlisäys? leipä jauho jauho 800 Arvonlisäys vehnä vehnä 600 siemen 500 700 700 1200 1200 1800 1800 Väli-.. tuote- käyttö Maatila Mylly Leipomo 109

Tuotantoraja Kaikki tuotanto, joka tapahtuu institutionaalisen yksikön hallinnassa Kuuluu: tuotanto omaan loppukäyttöön asuminen omassa asunnossa perheenjäsenten palkallinen työ tuotteita tuottava vapaaehtoistyö harmaa talous Ei kuulu: - Luonnon prosessit - Kotitaloustyö Tuotantoraja 110

P1: Tuotos Tuotteet, jotka on tuotettu laskentakauden aikana (tuotannon tulos) Tuotos = myynti + tuotteiden varastoarvon muutos 111

Tuotostyypit P11: Markkinatuotos P12: Tuotos omaan käyttöön P13: Muu markkinaton tuotos Samaa erottelua sovelletaan kaikille institutionaalisille yksiköille Määrittää tuotannon arvon 112

P11: Markkinatuotos Tuotos, joka on tarkoitettu markkinoille Myytäväksi taloudellisesti merkittävään hintaan Vaihtokaupattavaksi Maksettavaksi luonnossa Varastojen lisäykseksi Tuotoksen arvo määritellään osaksi vertailukelpoisten tuotteiden kautta, osaksi vertaamalla kustannus- ja myyntihintoja 113

P12: Tuotos omaan loppukäyttöön Tuotetut tavarat ja palvelut, jotka on tarkoitettu loppukäyttöön (vain kotitaloudet) tai saman institutionaalisen yksikön pääoman muodostukseen 114

P13: Muu markkinaton tuotos Tavarat ja palvelut, jotka ovat tarkoitettu Julkiselle vallalle tai kotitalouksia palveleville voittoa tavoittelemattomille Yksiköille (vty) Maksuttomiksi tai joiden hinta ei ole taloudellisesti merkittävä (ei kata tuotantokustannuksia) 115

Arvottaminen => Tuotettu tuotos kirjataan ja arvotetaan => Markkinatuotos arvotetaan perushintaan Tuotos perushintaan + tuoteverot miinus tuotetuet + kaupan ja liikenteen marginaalit = Tuotos ostajan hintaan 116

Arvottaminen (jatkoa) Tuotos omaan loppukäyttöön Periaate: samanlaisen markkinoilla myytävän tuotteen perushintaan (sisältäen myös toimituslisät) Käytännössä usein kustannusten summa Muu markkinaton tuotos Kustannusten summa 117

Asuminen omassa asunnoissa Asumispalveluiden arvottamismenetelmät vaihtelevat maittain Suomessa asumispalvelut arvotetaan vastaavan vuokralla olevan asunnon tuottamaan arvoon 118

P2: Välituotekäyttö = tavarat ja palvelut, jotka käytetään panoksina tuotantoprosessissa Käyttö tarkoittaa joko muuntoa tai loppuun käyttämistä Kiinteiden varojen käyttö ei ole välituotekäyttöä 119

P2: Välituotekäyttö (2) Sisältää myös esimerkiksi: Panokset avustaviin toimintoihin Pientyövälineiden ostot Sotaväen aseet ja laitteet Maksut patenttien ja muiden aineettomien varojen käytöstä 120

P2: Välituotekäyttö (3) Ei kuulu: Arvoesineet Mineraalien etsintä Merkittävät parannus- ja korjaustoimet Ohjelmistot Luontaismuotoiset tulot 121

P2: Välituotekäyttö (4) Välituotekäyttö tulee kirjata ja arvottaa sen hetken arvoon, jolloin ne saapuvat tuotantoprosessiin (saman tuotteen ja saman ajankohdan ostajanhintainen arvo). Käytännössä: ostot vähennettynä varastojen arvon muutoksella. 122

Jakso 5 Miksi bkt ja atp? Bkt:n ja atp:n kritiikki! Erkki Niemi Tilastokeskus 123

Why GDP? - Miksi BKT? 124 GDP is gross domestic product = output of resident producers of the country (maassa pysyvästi sijaitsevien tuottajien tuotos BKT). Alternative concept: GNI is gross national income = income of residents of the country earned at home or abroad (maassa pysyvästi sijaitsevien yksiköiden saama tulo BKTL) GNI = GDP plus income from abroad minus income paid to non-residents Suuret erot: esim. Irlanti +15%

Mitä vikaa aluetilinpidossa? Aluetilinpito on järjestelmällisesti muodostettu, laaja-alaisesti ja monipuolisesti aluetaloutta kuvaava tilinpitojärjestelmä. Yhteys kansantalouden tilinpitoon mahdollistaa monensuuntaiset ja -tasoiset vertailut Yksi on puute ylitse muiden hitaus! Suomessa viive normaalisti 15-16 kk (yksi nopeimmista) Haittaa aluekehityksen seurantaa ja elvyttämistä Tutkijat arvostavat laajaa, yhtenäistä tietosisältöä ja pitkiä, vertailukelpoisia aikasarjoja Päättäjät kaipaavat tuoretta tietoa! 125

Muutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuotteen volyymin muutos 1976..2008 8,0 6,0 5,4 6,2 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0 1976 1977 1978 1979 1980 126 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991-6,2 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006* 2007* 2008*

Kansantalouden tilinpito neljännesvuosittain 2007..2009 6 5 4 3 2 1 0 4,7 4,6 3,7 3,8 2,6 2,6 1,8-1 -2-2,6-3 -4-5 -6-7 -7,5-8 -9-9,5-10 -11 127 2007N1 2007N2 2007N3 2007N4 Aluetalous 2008N1 ja aluetilinpito 2008N2 2008N3 2008N4 2009N1 2009N2

Tilastot & tulevaisuus Tilastot kuvaavat menneitä tosiasioita järjestelmällisesti (käsitteet, määritelmät, luokitukset, tilikehikot, ) toistuvasti ( vuosittain, neljännesvuosittain, kuukausittain, ) viiveellä ( muutamista päivistä vuosiin ) Tilastot & ennusteet Tilastoviranomaiset eivät laadi ennusteita - muut kyllä (käyttäen tilastoja) TK:n väestöennuste on trendilaskelma menneestä muutoksista Barometrit - vastaajan käsitys / mielikuva tulevasta Tilastokeskus: kuluttajabarometri, aluebarometri (kuntapäättäjät) Muut barometrit: 128

Onko BKT:n antama kuva vääristynyt? (GDP = Grossly distorted picture?) 129 BKT (GDP) on tavaroiden ja palveluiden nettotuotoksen mitta - ei esim. hyvinvoinnin! NKTL (NNI) nettokansantulo olisi ehkä parempi mitta - se on kuitenkin vaikea mitattava! BKT:n antaman kuvan täydentäminen muilla mittareilla, esimerkiksi ympäristön tila vapaa-aika

Tilastot matkaoppaina! 130 mennyt aika nykyhetki tuleva

Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyi tämä esitys! Hyvää syksyä ja menestystä opinnoille! 131

132

Malli x 133

Aluetalous ja talousalue Erkki Niemi Tilastokeskus 134

Aluetilinpito - aluepanos-tuotos - aluetilinpidon satelliitit aluetalouden indikaattorit Käsitteet, menetelmät, tietolähteet Tulokset, tietojen saatavuus Alueindikaattorit, -tutkimukset Kehittämistarpeet, -mahdollisuudet 135