Seppo Kolkka, Hämeen Kuljetus Oy



Samankaltaiset tiedostot
MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA POYTYAN KUNTA. Kumilan kyla. Tila Juho Kula 5:65. Inie.-net'SalikODOsb. wwh lemminkainen fi

17/ /2016 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Syvänsi; Sorala II,

Hakemuksen käsittelystä ja suunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava seuraavat

Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Pudasjärven kaupungin Livon kylälle, tilalle Pudasjärven valtionmaa

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella.

27/ /2015 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Jäppilä; Junttila5:308 ja Kaatopaikka 5:163

Tykkimäen Sora Oy:n maa-aineslupahakemus ja ympäristölupahakemukset, lausunto

Raaka-aineesta rakennetuksi ympäristöksi

INFRA ry Eija Ehrukainen johtaja, ympäristö ja yhteiskuntavastuu

RAKENNUSLAUTAKUNNAN JA SEN ALAISTEN VIRANHALTIJOIDEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 71/2013/1 Dnro PSAVI/53/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Ruokamullan valmistus, Oulu

Östersundomin maa-aines-yva

Ottoalue, kaavoitus ja ympäristö

Destia Oy Lemminkäinen Infra Oy Oy Göran Hagelberg Ab VUOHIMÄEN MAA-AINESTEN OTTOALUEET, KIRKKONUMMI ESITYS MELUSEURANNAN JÄRJESTÄMISESTÄ YLEISTÄ

Aluefoorumi Helsinki

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA

MAA-AINESLUPIA JA MAISEMATYÖLUPIA KOSKEVA TAKSA (2389/2019)

Lausunto. Ympäristöministeriö.

MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄHALLITUS, METSÄTALOUS, SAUNAJÄRVEN KALLIOALUE

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

LOUHINNAN, RIKOTUKSEN, VARASTOINNIN, ASFALTTIASEMAN JA MURSKAAMON YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS

PL Sipoo. Saantitodistuksella. PL Helsinki 1. HANKKEESTA VASTAAVAT. Sipoon kunta ja Rudus Oy 2. HANKKEEN KUVAUS JA ALUEEN KAAVOITUS

MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA

MAA-AINESTAKSA UURAISTEN KUNTA

LEMMINKÄINEN INFRA OY, YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS JA ALOITUSLUPAHAKEMUS, KIVIAINEKSEN LOUHINTA JA MURSKAUS, TUUSULA, FOCUS-ALUE. Kuvaus toiminnasta

MAA-AINESLUPAHAKEMUS METSÄYHTYMÄ KYLLÖNEN HANNU, JARI JA TIMO. Hakemus on saapunut lupaviranomaiselle

Maa-aineslupahakemus Pudasjärven kaupungin Kollajan kylälle tilalle Hakuli, hakija Jukka Puurunen

P JA S. LUMIAHO OY MAA-AINESTEN OTTOSUUNNITELMA TILA HIEKKAPALSTA VIHANNIN ALPUANHARJULLA

Ympäristörikosten laimennus

Marjaniemi-Hiidenniemi/Hailuoto; aluetunnus 101.

Ottoalue, kaavoitus ja ympäristö

Rakennus- ja ympäristölautakunta

Hyvä ympäristölupahakemus

K e s t ä v ä s t i - s u o m a l a i s e s t a k i v e s t ä.

Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää

Destia PL Helsinki. Lemminkäinen Oyj PL Helsinki. Lohja Rudus Oy Ab PL Helsinki

Maa-aineslain mukainen taksa

Kunta Kuhmo Kylä Jonkeri Tila RN:o Alueelta on suoritettu maa-ainesten ottoa aikaisemmin.

KAJAANIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAI- SEN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2019

Luontoselvitykset ja lainsäädäntö

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET VIHDIN KUNNASSA

Katsaus maa-ainesten ottamista ja jalostamista koskevaan ympäristönsuojelun lainsäädäntöön ja alan ohjeisiin

INARI, MIELIKKÖVAARAN KALLIOALUE -YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS-

Ylöjärven ympäristölautakunnan hyväksymä. Suunnitelmaa kohti perusmaksu 300

Keinot tiskiin! Miten kiviainekset pannaan riittämään kestävästi? Jukka Annevirta, INFRA ry

Östersundomin maa-aines-yva

Ennakkoneuvottelu. Raportti Mikkeli

Destia Oy:n ympäristölupa tilalle Vaskijärven sora-alue RN:o 7:73 Karkkilan kaupungissa Vaskijärven kylässä

VETELIN KUNTA MAA-AINESMAKSUT

2 TARKASTUSMAKSU Lupahakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut:

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA

SUOMEN YMPÄRISTÖOIKEUSTIETEEN SEURA R.Y. Hallinnonuudistus ja yksi luukku entä Energiateollisuus uusi ympäristölainsäädäntö Heidi Lettojärvi 14.9.

MAA-AINESLAIN MUKAISTEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUTAKSAT 2016

Salon kaupunginvaltuusto (5)

Ympäristölautakunta Maa-aineslupa Autoilija Juha Heikkinen

Keski-Savon ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

Ympäristönsuojelulain yleinen ilmoitusmenettely Kuntaliiton kommenttipuheenvuoro

Millainen on hyvä lupahakemus?

Ahvenjärven harju/vieremä, Pyhäntä; aluetunnus 67.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 48. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN

Kiviaineksen ottaminen rakentamisen yhteydessä. Tapaus Masku

Suunnitelmaa kohti perusmaksu 180,00. sekä lisäksi peritään hakemuksessa otettavaksi esitetyn maa-ainesmäärän tilavuuden mukaan

KIVENLOUHIMOJEN, MUUN KIVENLOUHINNAN JA KIVENMURSKAAMOJEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS

MAA-AINESLUPA METSÄHALLITUS / METSÄTALOUS, METSIEN KÄYTTÖ, KAINUU, KATAJAVAARAN SORA-ALUE

TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT

Kunnat ja ELY, MRL kehittämiskeskustelupäivä

Lupamääräysten tarkistamisesta luopumisen. vaikutukset-projekti. [Anne Puska, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

(Maa-aineslaki 555/1981) PL FORSSA Annettu julkipanon jälkeen Antopäivä Kokouspäivä ja pykälä

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

Lupahakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut:

Betoniyrityksen näkemys kiviaineshuoltoon ja kaavoitukseen

Infra- ja ympäristöluvitus

Lupamääräysten tarkistamisesta luopumisen vaikutukset

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN TAPAUSKOHTAISTA SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS

Maa-ainesten ottamissuunnitelma Pornainen

2.1 Suunnitelmaa kohti ottamisalueen pinta-alan mukaan 170 /ha. sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 448/ /2013

HATTULAN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT

Merkitään, että Kolmio on Ruduksen sataprosenttisesti (100 %) omistama tytäryhtiö.

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä?

25. helmikuuta 2013 (tielautakunnan toimituksen jälkeen) Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto läsnä poissa. Jutta Kivikallio Pekka Raitanen

POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA

Riipilän kiviaineksenoton YVA-menettely

Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee maa-aineksen ottamista

UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT

Överby Asuinrakennuksen (rak. v. 1910) purkaminen. Rakennuspaikka: Haapajärvi , Majtorp

PÄÄTÖS MAA-AINESLUVAN RAUETTAMISESTA

28 :n mukaisesta lupahakemuksesta. Kiinteistö ja kiinteistön haltija Palokan kylä, Hautaniityn tila, rek.nro 46:2 Kiinteistön omistaa hakija.

MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA

LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5.

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

TOHOLAMMIN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 2002

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 7

YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS/KONEURAKOINTI JA KULJETUS J. ISOMÖTTÖNEN OY

Transkriptio:

Seppo Kolkka, Hämeen Kuljetus Oy

Helpottaa tekovaiheessa, kun asiat ovat tuoreena muistissa, mutta Ulkopuolisten lausunnot ja mielipiteet sekavia, koska eivät oikein tiedä kumpaan haluavat antaa palautetta Useissa kunnissa eri lautakunnat käsittelevät => entäkun ottolupa myönnetään muttei ympäristölupaa tai päinvastoin (turhia kuluja, turhauttavaa) Lupa saatava samaksi, jos päätarkoitus on maaaineksen otto ja sen murskaus

Asfalttilupa haettava => lupaan paljon asioita, jotka ovat vain harvojen tietämyksen piirissä ELY lausunnoissa pyydetään selvittämään asfaltin valmistuksessa käytettävien lisäaineiden (mm. tuhka, kalkki, kuitu) sisältöä, vaikka niiden käyttöja määrät riippuvat valmistettavasta asfaltti tyypistä(tavallinen Ab, SMA jne), ja vaikka nämä toimitetaan asfalttiasemalla CE- merkinnän alla Asfalttiaseman lupatiedot yhtenäistettävä, koska oikea asiantuntemus on vain harvoilla

Valtaosa toimijoista käyttäämobiilia murskauslaitosta, joloin laitos liikkuu. Pysyvilläasemilla kaikki koneet liikkuvat suhteessa paljon enemmän Murskauksia vain 1-2 kertaa vuodessa 2-3 viikkoa kerralla (noin 20.000-40.000 tn jalosteita) Pyöräkoneet, autot jne. toimivat polttoaineilla, ainoastaan agregaatin polttoöljy voidaan korvata sähköllä, jonka rakentaminen paikalle on kallista Tankkauspaikat suojataan tai päällystetään mahdollisia onnettomuuksia varten Sähköinen murskaus taloudellisesti kannattavaa vain jos vuosimyynti on yli 200.000 tn Sähköisen murskauksen vaatimus on äärimmäinen poikkeus

Ottolupia käsitellään usein poliittisina päätöksinä Rohkeutta esittelijälle kertoa luvan myöntämisen faktat Yksityiset henkilöt saavat lupia helpommin kuin yritykset. Yrityksille sysätään suuremmat velvoitteet ja ennakkotutkimukset ja -selvitykset Maastokäyntejä lautakunnille Valituksille realistinen ja analysoiva käsittely eli onko esittelijänkään mielestä valituksella läpimenomahdollisuuksia päätöksen tekoon ja valituksiin maalaisjärkeä

Toive yhtenäisistä toimintatavoista ympäristölupa-asioissa Lupamääräykset poikkeavat toisistaan, vaikka niitäalkaa olla kolme sivua Miksi eritasoisiin lupiin pitääkaikkiin tehdäsamalla tarkkuudella kaikki mahdolliset selvitykset (luontoselvitykset, meluselvitykset, maisemaselvitykset, kiviaineksen syntyhistorian selvittäminen, arseenitutkimukset jne.) Voitaisiinko kunnan ja ELY:n kanssa neuvotella kolmikantaan etukäteen turhan työn välttämiseksi Viranomaiset toivovat isoja alueita, mutta samalla jarruttavat esim. YVA tulkinnoissa yhtenäiset toimintatavat pitäisi olla itsestään selvyys

Osa lupahakemuksista jätettäisiin tekemättäjos ELY:n rekistereissäolevat harvinaiset ja suojeltavat luontoarvot tiedettäisiin Kukaan ei halua hakea lupaa vaikeaan paikkaan, mutta jos lupaan on uhrattu jo kymmeniä tuhansia euroja ei siitä voi enää hakijakaan luopua tiedon panttaamisella ei pidä ottaa valtaa

Sekäsora-ettäkallioalueilla raaka-aine ei ole tasalaatuista, josta seuraa, ettäjuuri sillähetkellämaksavan asiakkaan haluamaa tuotetta ei voida valmistaa. Ottotoiminnan on voitava siirtyänykyistähelpommin uuteen ottosuunnitelman vaiheeseen, jolloin maisemointiin on voitava palata myöhemmin Maastokäyntejäviranomaisille ja vuosikatselmuksille päätäntävaltaa tilanteiden muuttuessa Tilanteen muutoksiin yhteistyötä

Em. selvityksissäkerrotaan jo luonto-, melu-, maisemavaikutukset jne. Ottosuunnitelmassa kerrotaan, miten ottotoiminta aiotaan toteuttaa (mistä suunnasta, miten syvälle jne.) Esimerkiksi tien, sähkölinjan tms. suunnittelussa on erilaisia maastokäytävävaihtoehtoja, joita kannattaa pohtia isonkin väen kanssa Ottolupapäätös on joko lupa tai sitten ei, mäki pois tai ei YVA:a kannattanee soveltaa maa-ainesten ottoluvissa vain äärimmäisen harvoin ja harkiten