SUOMEN PERUSTANA PÄÄT JA PUUT

SUOMEN PERUSTANA PÄÄT JA PUUT EVANKELISLUTERILAINEN USKONNONOPETUS VUOSIEN 1970 2014 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISSA Itä-Suomen yliopisto, teologian osasto Läntinen teologia Pro gradu -tutkielma, kevät 2016 Uskonnonpedagogiikka Kaisa Viinikka

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta Faculty Filosofinen tiedekunta Osasto School Teologian osasto Tekijät Author Viinikka Kaisa Karoliina Työn nimi Title SUOMEN PERUSTANA PÄÄT JA PUUT EVANKELISLUTERILAINEN USKONNONOPETUS VUOSIEN 1970 2014 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISSA Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Date Sivumäärä Number of pages Uskonnonpedagogiikka Pro gradu -tutkielma X 1.6.2016 94 Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä Abstract Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia evankelisluterilaista uskonnonopetusta vuosien 1970 2014 perusopetuksen opetussuunnitelmissa. Tutkimukseni tutkimuskysymykset ovat: 1. Millaisia tavoitteita uskonnonopetukselle on eri ajanjaksoina perusopetuksen opetussuunnitelmissa määritetty? 2. Mitä oppiainesta uskonnonopetukseen on liitetty kuuluvaksi eri ajanjaksojen perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa? 3. Mitkä asiat vaikuttavat uskonnonopetuksesta esitettyjen näkemysten taustalla eri ajankohtina? Tutkimuksen aineisto koostuu vuosien 1970, 1985, 1994, 2004 ja 2014 peruskoulun opetussuunnitelmien perusteista. Vuoden 1970 opetussuunnitelma on komiteamietintö, joka sisältää kaksi osaa. Tutkimusmenetelmänä ovat aineistolähtöinen sisällönanalyysi ja historiallis-kriittinen lähteiden lukutapa, joiden avulla aineisto on analysoitu. Aineistolähtöinen sisällönanalyysi tuo esiin aineiston alkuperäiset näkökulmat uskonnonopetuksen tavoitteisiin ja sisältöihin liittyen ja historiallis-kriittisen lähteiden lukutavan avulla voi tehdä tulkintoja uskonnonopetuksen taustalla vaikuttavaista asioista määrättynä ajankohtana. Evankelisluterilaisen uskonnonopetuksen tavoitteeksi vuonna 1970 nousi eettisen ihmisen kasvattaminen ja yhteisöllisyyttä korostettiin. Oppisisällössä keskeistä oli opettaa yleiskristillisyyttä ja yhteiskunnassa vaikuttivat erityisesti tasa-arvo ja maallistuminen. Vuoden 1985 uskonnonopetuksen tavoitteeksi nousi oman vakaumuksen muodostaminen ja yksilö oli keskiössä. Oppisisällöksi muodostui paikallinen kristillisyys ja taustalla yhteiskunnassa vaikuttivat erityisesti tieteen kehitys ja markkinatalouden nousu. Vuoden 1994 uskonnonopetuksen tavoitteeksi määrittyy saavuttaa uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Oppisisällön voi määritellä kristillisyydeksi, joka alkaa huomioida kansainvälisyyden. Yhteiskunnassa taustatekijöinä vaikuttivat Euroopan yhdentyminen ja teknologian kehittyminen. Vuonna 2004 tavoitteena opetuksessa oli ymmärtää uskonto osana kulttuuria ja yhteiskuntaa ja oppisisällöksi muodostui eri kulttuurit huomioiva kristillisyys. Yhteiskunnassa vaikuttivat uskonnonvapaus, maahanmuuttajien määrällinen lisääntyminen ja peruskoulun yhtenäisyys. Vuoden 2014 opetuksen tavoitteena on ymmärtää uskontoa ilmiönä, oppisisällössä kristillisyyttä tarkastellaan moninaisista näkökulmista ja yhteiskunnassa erilaisuus on kaikilla tavoin läsnä. Toisaalta taloudelliset ja muut resurssit määrittävät opetusta eri tavoin. Tulevaisuudessa uskonnonopetuksen mallia on Suomessa luultavasti kehitettävä, koska yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset sitä edellyttävät. Keskustelu muutoksesta on käynnissä ja aika näyttää, mikä on sen lopputulos. Avainsanat Keywords Uskonnonopetus, evankelisluterilainen, opetussuunnitelma, peruskoulu

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta Faculty Faculty of Philosophy Osasto School School of Theology Tekijät Author Viinikka Kaisa Karoliina Työn nimi Title FINLAND IS BASED HEADS AND TREES EVANGELICAL LUTHERAN RELIGIOUS TEACHING YEARS 1970 2014 ON THE BASIS OF THE BASIC EDUCATION CURRICULUM Pääaine Main subject Työn laji Level Päivämäärä Date Pedagogy of Religious Studies Master s Thesis X 1.6.2016 94 Minor Thesis Bachelor s Thesis Intermediate Studies Thesis Tiivistelmä Abstract Sivumäärä Number of pages The purpose of this study is to examine Evangelical Lutheran religious teaching years 1970 2014 on the basis of the basic education curriculum. Research questions asked during this study are listed below: 1. What kind of religious teaching objectives are in different time periods specified in the basic education curriculum? 2. What lesson material in religious education is linked to a plea for different periods of the basic education curriculum? 3. What are the things in the background of the views expressed in religious education at different times? The research data consist of years 1970, 1985, 1994, 2004 and 2014 on the basis of the basic education curriculum. The 1970 curriculum is the Committee s report, which contains two parts. The data was analyzed using the method of content analysis and historical-critical reading of sources. The content analysis brings out original point of views considering religious education objectives and the lesson material from data and historical-critical reading of sources gives an opportunity to make conclutions what things influence to religious education on the spesific time. The Evangelical Lutheran religious education target was to grow the ethics of human and emphasize community in the 1970. A learning object was to teach the general Christianity and particularly the gender equality and secularization influenced in the society. The 1985 target of religious education was to encourage pupils the formation of their own belief and the individual was at the center. The learning object consisted of local Christianity and in the background was particularly affected by the development of science and the rise of the market economy. The 1994 target of religious education was to achieve religious general education. A lesson content can be defined the Christianity, which considers internationalism. In a society as background factors included the European integration and development of technology. In 2004, the aim was to understand the teaching of religion as a part of culture and society and the lesson content consisted of different cultures attentive Christianity. Religious freedom, the increased number of immigrants and the unity of basic education were important factors in the society. The objective of the 2014 education was to understand the phenomenon of religion. There are many opions, what you can include to the Christianity and this is forming the lesson content. The diversity is in every way the present in the society. On the other hand the financial and other resources determine teaching in different ways. In the future, a model of religious education in Finland is probably developed, because of changes in society require it. A discussion of change is under way, and time will tell, what its outcome. Avainsanat Keywords Religious education, Evangelical Lutheran, curriculum, basic education

SISÄLLYS 4 1 JOHDANTO..6 Sivu 1.1 Ajankohtaisuus ja tutkimuksen tarkoitus 6 1.2 Aineistona vuosien 1970 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet.7 1.3 Tutkimuskysymyksiin vastauksia sisällönanalyysillä.8 1.4 Tutkimuksen rakenne..8 2 USKONNONOPETUS JA YHTEISKUNNALLINEN KONTEKSTI.10 2.1 Uskonnonopetuksen tie kirkon määräyksestä valtion päätettäväksi...10 2.2 Peruskoulun uskonnonopetus Euroopassa ja Suomessa.13 2.3 Opetussuunnitelma uskonnonopetuksen määrittäjänä 16 2.4 Erilaisia opetussuunnitelmamalleja ja yhteiskunnallinen konteksti...18 3 OPETUSSUUNNITELMIEN TUTKIMINEN SISÄLLÖNANALYYSILLÄ 21 3.1 Tutkimustehtävänä uskonnonopetuksen tavoitteiden, sisällön ja kontekstin tulkinta 21 3.2 Aineisto ja sen kerääminen.22 3.3 Laadullinen tutkimusote ja historiallis-kriittinen lähteiden lukutapa.23 3.4 Monivaiheinen aineistolähtöinen sisällönanalyysi.25 3.5 Tutkimuksen luotettavuuden tarkastelu..29 4 VUOSIEN 1970 JA 1985 OPETUSSUUNNITELMIEN PERUSTEIDEN ANALYYSIT.31 4.1 Uskontokasvatus yksi opetussuunnitelman tavoitteista 1970-luvulla...31 4.2 Uskonnonopetus kunnon kristityksi kansalaiseksi kasvattamisen välineenä.34 4.3 Uskonnonopetus väylänä torjua yhteiskunnan muutokset.38 4.4 Tavoitteena henkilökohtaisen vakaumuksen löytäminen vuoden 1985 suunnitelmassa40 4.5 Yksilö, paikallisuus ja teologinen tieto vaikuttavat uskonnonopetukseen.41 4.6 Tasa-arvon ja markkinatalouden nousu..44

5 VUODEN 1994 OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN ANALYYSI..47 5 5.1 Uskonnonopetus osana yleissivistystä 47 5.2 Eettinen pohdinta selviytymisvälineenä ympäristön muutoksissa..48 5.3 Uskonnonopetus osana kansalaisyhteiskunnan jäseneksi kasvamista 49 6 VUOSIEN 2004 JA 2014 OPETUSSUUNNITELMIEN PERUSTEIDEN ANALYYSIT.54 6.1 Tunnustuksellisesta oman uskonnon opiskeluun.55 6.2 Eri näkökulmien ja asiasisältöjen lisääntyminen uskonnonopetuksessa.56 6.3 Uskonnonvapaus perusoikeutena kaikilla...59 6.4 Uskonnollinen ja katsomuksellinen moninaisuus vahvuutena vuoden 2014 suunnitelmassa.61 6.5 Uskonnonopetukseen ilmiökeskeisyys 63 6.6 2010-luvun moninainen ja yksilöllinen kilpailuvaltio.66 7 YLEISKRISTILLISYYDESTÄ MONINAISTUNEESEEN KRISTILLISYYTEEN.69 7.1 Uskontokasvatuksesta uskonnolliseen ja katsomukselliseen yleissivistykseen..69 7.2 Omasta uskonnosta tieteelliseen ilmiökeskeisyyteen..71 7.3 Uskonnonopetus yhteiskuntaan sidoksissa..75 7.4 Tutkimustulosten arviointi ja johtopäätökset..80 7.5 Laadullisen tutkimuksen luotettavuus ja jatkotutkimus..83 LÄHTEET..85 KIRJALLISUUS 87

1 JOHDANTO 6 Yleisesti tunnettu suomalainen sanonta kuuluu: Suomen talouden perustana ovat puut ja päät. Tutkimuksen yläotsikkoa varten olen hieman sanontaa muuttanut. Sanonta kokoaa sen, mistä tutkimuksessa on kyse: metsäteollisuus jalostaa puut ja koululaitos päät. Kansakunnan suurimman rikkauden on ajateltu olevan nuorisossa, joka saa kehittää kykyjään peruskoulussa. Koulun tehtävä on vahvistaa jokaisen voimavaroja, eikä nostaa esiin heidän heikkouksia. Mielestäni päiden tulee olla sanonnassa puita ennen, koska yhteiskunta ilman ihmisiä ja heidän tietoja ja taitoja ei toimi. Suomen perustana mainittujen päiden yksi sisältöalue on peruskoulussa opetettava evankelisluterilainen uskonnonopetus, jota eri ajanjaksoina tutkin. Toisaalta talous ja puut, esimerkiksi ympäristö, ovat yhteiskunnallisina vaikuttajina opetussuunnitelmien taustalla. Opetussuunnitelmat puolestaan muodostavat tutkimuksen aineiston. Tutkimuksen alaotsikko ja täsmennetty aihe on evankelisluterilainen uskonnonopetus vuosien 1970 2014 perusopetuksen opetussuunnitelmissa. Johdantoluvussa kerron aluksi tutkimuksen ajankohtaisuudesta ja sen tarkoituksesta, minkä jälkeen mainitsen alustavasti aineiston, analyysimenetelmät ja tutkimuskysymykset. Lopuksi esittelen lukijalle tutkimuksen rakenteen. (Lindström 2005, 20.) 1.1 Ajankohtaisuus ja tutkimuksen tarkoitus Tutkimusaihe on ajankohtainen, koska uskonnonopetuksesta ja siihen liittyvistä asioista käydään säännöllisin väliajoin Suomessa vilkasta keskustelua. Helsingin Sanomat uutisoi, että nimienkerääminen uskonnonopetuksen uudistusta vaativaan, eduskunnalla jätettävään kansalaisaloitteeseen, on käynnistetty elokuussa 2015. Nykyinen uskonnonopetus haluttaisiin lehtiartikkelin mukaan korvata kaikille yhteisesti opetettavalla katsomusoppiaineella Ruotsin mallin mukaisesti. Uusi oppiaine tarkastelisi kaikkia katsomuksia tasavertaisesti lähinnä uskontotiedon näkökulmasta. Artikkelissa professori Arto Kallioniemi Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitokselta toteaa, että suomalainen yhteiskunta on muuttunut ja uskonnonopetus ei ole pysynyt muutoksen mukana. (Ahlroth 2015.) Mediassa käytävän keskustelun lisäksi ajankohtaiseksi tutkimusaiheen tekee se, että uusi opetussuunnitelma tulee voimaan perusopetuksessa vuonna 2016 (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014). Suomessa uskonto on peruskoulussa valtion vastuulla opetettava pakollinen oppiaine ja malli pohjautuu oman uskonnonopetukseen eri uskontokuntiin kuuluville. Uskonnonopetuksen tulisi

7 sisältää oman uskonnon lisäksi muiden uskontojen käsittelyä ja eettistä kasvatusta. Vuonna 2014 peruskouluikäisistä 90,65 % osallistui evankelisluterilaisen uskonnonopetukseen, 4,85 % elämänkatsomustiedon opetukseen, 1,73 % islamin opetukseen, 1,54 % ortodoksiseen ja 0,5 % muiden uskontojen opetukseen. (Uskonnonopetus Suomessa.) Evankelisluterilaisuus on peruskoulussa uskonnonopetuksessa enemmistölle opetettava uskonto ja se ilmenee suomalaisessa kulttuurissa ja koulussa erilaisin tavoin esimerkiksi sen vuodenkierrossa ja juhlissa. Koska enemmistö oppilaista osallistuu evankelisluterilaiseen uskonnonopetukseen, on olennaista tiedostaa opetuksen tavoitteiden, sisältöjen ja taustalla vaikuttavien tekijöiden nykytilanne ja niiden historiallinen kehitys. Historiallinen kehitys selittää asioiden nykytilannetta. Toisaalta evankelisluterilaisuus on osa suomalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa ja siten se on huomioitava kaikissa uskontojen ja katsomusten opetuksessa. Tutkimuksellani pyrin lisäämään tietoutta evankelisluterilaisen uskonnonopetuksen kehittymisestä ja nykyisyydestä, että tulokset voisivat auttaa ymmärtämään oppiainetta ja hyödyntämään ymmärrystä muiden uskontojen ja katsomusten opetuksessa. (Jamisto 2007, 124 125.) Koulun uskonnonopetus on kohdannut monia haasteita, jotka ovat nousseet Suomen kulttuurisesta, poliittisesta, uskonnollisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta. Uskonnonopetuksen tarpeellisuuden ja ymmärrettävyyden kannalta, on siinä huomioitava konteksti eli kaikki eri tekijät, jotka vaikuttavat uskonnonopetuksen muodostumiseen. (Tamminen & Vesa 1982, 38.) Kontekstiin voidaan liittää, esimerkiksi elinympäristö, kouluyhteisö, oppilaiden koti- ja harrastustausta, uskonnollisten yhteisöjen tilanne, yhteiskunnalliset ja globaalit ongelmat ja uskonnollinen traditio (Tamminen & Vesa 1982, 17). Uskonnonopetukseen liittyvän koulutuspolitiikan voidaan nähdä olevan kiinni ympäröivässä yhteiskunnassa ja yleisessä keskustelussa. Tutkimuksen tarkoituksena on kontekstiin liittyen lisätä ymmärrystä uskonnonopetuksen muodostumisesta peruskoulun aikana opetussuunnitelmien näkökulmasta tarkasteltuna ja auttaa ymmärtämään nykyhetkessä käytävää koulutuspoliittista keskustelua. (Ubani 2013, 51.) 1.2 Aineistona vuosien 1970 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Tutkimuksen aineisto, lähteet, koostuu viiden vuoden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet- asiakirjasta. Opetussuunnitelman perusteet ovat vuosilta: 1970, 1985, 1994, 2004 ja 2014. Vuoden 1970 opetussuunnitelma muodostuu kahdesta opetussuunnitelmakomiteanmietinnön osasta: I-osassa ovat opetussuunnitelman tavoitteet ja II-osassa oppiaineiden sisältökuvaukset.

8 Muiden vuosien opetussuunnitelmat ovat yksi kokonaisuus. Opetussuunnitelmavuodet valitsin sillä perusteella, että 1960-luvulla Suomessa tehtiin peruskoulu-uudistus ja peruskoulun toteuttaminen alkoi vuonna 1972 valtioneuvoston määräyksestä Suomen pohjois- ja koillisosista alueellisen tasaarvon edistämiseksi (Ahonen 2012, 153). Suhteellisen pitkällä tarkasteluajanjaksolla, 44 vuotta, tutkimuksessa pyritään siihen, että voitaisiin nähdä evankelisluterilaisen uskonnonopetuksen kehitys peruskoulun syntytilanteesta nykyhetkeen. 1.8.2016 voimaantulevaa opetussuunnitelman perusteita 2014 ja koko peruskoulun ajalta evankelisluterilaista uskonnonopetusta ei ole aikaisemmin tutkittu. Olen aineistolähteiden lisäksi käyttänyt tutkimuksessa analyysin tukena aiheeseen liittyvää tutkimuskirjallisuutta, jonka sisältämiä näkökulmia ja tuloksia tuon esiin soveltuvissa kohden. 1.3 Vastauksia tutkimuskysymyksiin sisällönanalyysillä Analysoin aineistosta evankelisluterilaiseen uskonnonopetukseen liitettäviä asioita ja asioiden taustalla vaikuttavia historiallis-yhteiskunnallisia asioita. Aineistolähtöistä sisällönanalyysiä käytetään metodina tekstiaineistoihin, joista on tarkoitus etsiä merkityksiä tutkivaan asiaan liittyen. Analyysissä otetaan huomioon se, että aineiston alkuperäinen näkökulma pääsee esille. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 108 113.) Aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla etsin vastausta kolmeen tutkimuskysymykseen. Tutkimuskysymyksistä ensimmäinen on, millaisia tavoitteita uskonnonopetukselle on eri ajanjaksoina perusopetuksen opetussuunnitelmissa määritetty. Toinen tutkimuskysymys on, mitä oppiainesta uskonnonopetukseen on liitetty kuuluvaksi eri ajanjaksojen perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa. Kolmas kysymys käsittelee sitä, mitkä asiat vaikuttavat uskonnonopetuksesta esitettyjen näkemysten taustalla eri ajankohtina. 1.4 Tutkimuksen rakenne Tutkimus muodostuu seitsemästä pääluvusta, minkä jälkeen lopussa ovat lähteet ja kirjallisuus. Johdannon jälkeen toisessa luvussa avaan tutkimuksen lähtökohdat. Kerron uskonnonopetuksen kehityksestä ja siihen liittyvistä keskeisistä käsitteistä. Opetussuunnitelma ja yhteiskunnallinen konteksti on olennaista ymmärtää tutkimuksen kannalta. Kolmannessa luvussa kerron tutkimuksen

9 toteuttamisen alkaen tutkimustehtävän avaamisesta, aineistosta ja sen keruusta, laadullisen tutkimuksen, aineistolähtöisen sisällönanalyysin ja historiallisen, lähdekriittisen lukutavan kuvaamisesta tutkimuksessa, edeten viimeiseksi tutkimuksen rajoitteisiin. Neljännessä luvussa analysoin vuosien 1970 ja 1985 opetussuunnitelman perusteet, jonka jälkeen viidennessä luvussa tarkastelen vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteita. Vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteet ovat yksin omassa luvussa, koska analyysin perusteella ajankohta poikkesi muista, esimerkiksi siten, että vuosilla 1970 ja 1985 ja toisaalta vuosilla 2004 ja 2014 on enemmän yhteisiä, yhteiskunnallisia taustatekijöitä. Havaittavissa oli, että vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteet oli sivumäärällisesti kapein, johtuen opetussuunnitelman laatimisen ja siihen liittyvän päätöksenteon viemisestä kunta- ja koulutasolle. Kuudennessa luvussa analysoin vuosien 2004 ja 2014 opetussuunnitelman perusteet. Kaikissa analyysiluvuissa tulkitsen analyysin perusteella esiinnousseita asioita ja liitän niitä sen hetkiseen historiallis-yhteiskunnalliseen kontekstiin tutkimuskirjallisuuden avulla. Seitsemäs luku muodostuu tutkimuksen tuloksista ja niiden arvioinnista. Lisäksi arvioin tutkimuksen validiteetin ja reliabiliteetin. Lopuksi ehdotan jatkotutkimusaiheita. Tutkielman lopussa ovat lähteet ja kirjallisuus.

2 USKONNONOPETUS JA YHTEISKUNNALLINEN KONTEKSTI 10 Luvun aluksi kerron uskonnonopetuksen yleisestä, historiallisesta kehityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa, jonka tarkoituksena on luoda lukijalle uskonnonopetuksesta kokonaiskuva. Historiakatsauksen jälkeen tarkastelen Euroopan osalta Italian, Ranskan, Saksan ja Pohjoismaiden uskonnonopetusta, minkä jälkeen kerron Suomen nykyisestä mallista. Tuon esiin mallien mahdollisuuksia ja haasteita. Lisäksi määrittelen tutkimuksen käsitteet tunnustuksellinen ja oman uskonnon opetus. Opetussuunnitelma ja siihen liittyvä työskentely on tärkeä käsite ja prosessi tutkimuksessa, koska aineisto koostuu niistä. Tutkimuksessa avautuu opetussuunnitelmien perusteiden näkökulma evankelisluterilaiseen uskonnonopetukseen. Lopuksi kerron, mitä yhteiskunnallinen konteksti tässä tutkimuksessa tarkoittaa ja miksi se on tärkeä huomioida. 2.1 Uskonnonopetuksen tie kirkon määräyksestä valtion päätettäväksi Oppiaineperinteen tunteminen on tärkeä edellytys uskonnonopetuksen nykypäivän ymmärtämiseksi. Suomessa koululaitos on syntynyt kirkon toiminnan pohjalta ja uskonto oppiaineena on ollut sidoksissa evankelisluterilaiseen kirkkoon ja sen toimintaan. Ennen uskonpuhdistusta roomalaiskatolinen kirkko antoi opetusta Turun katedraalikoulussa, kaupunkikouluissa ja luostarikouluissa. Turun tuomiokirkon yhteydessä toimivassa katedraalikoulussa opetus alkoi 1200- luvun lopussa. Uskonpuhdistus korosti kansanopetusta ja maalliset viranomaiset tulivat mukaan koulutuksen järjestämiseen. Luterilaisen kirkon tavoitteena oli edistää koko kansan opetusta. 1700- luvun puolivälissä kehittyi rippikoulu, jonka opetuksesta vastasivat papit. 1800-luvulla koulutusjärjestelmässä tapahtui muutoksia, esimerkiksi maallinen ja kirkollinen hallinto eriytyivät ja 1860-luvulla kunta ja seurakunta eriytettiin toisistaan. Koululaitos siirtyi tuolloin seurakunnilta yhteiskunnan ylläpitämäksi, mistä syntyi kansakoulu. Kansakoulu perustettiin asetuksella vuonna 1866 ja se rakentui kristilliselle maailmankatsomukselle. (Kallioniemi 2005, 12 13.) Vuoteen 1869 asti oppikoulu eri muotoineen oli kirkon alaisena. Se oli lähinnä pappienvalmistuskoulu, jonka opetuskokonaisuudessa uskonnolla oli huomattava painoarvo. 1800- luvulla koululle annettiin uusia yhteiskunnallisia tehtäviä, mikä merkitsi muun muassa uskonnon tuntimäärän supistamista. Kansakoulu alkoi kehittyä 1860-luvulla itsenäisenä, hallinnollisesti

11 kirkosta erillään. Vuosisadan vaihteessa erilaiset maailmankatsomukselliset näkemykset, kuten marxilainen sosialismi, vaativat uskonnonopetuksen poistamista tai korvaamista uskonnonhistorialla ja uskonnottomalla siveysopilla. (Tamminen & Vesa 1982, 25 28.) Vuonna 1921 säädetty oppivelvollisuuslaki siirsi kirkon vastuuta kansalaisten sivistämisestä valtiolle. Oppivelvollisuusiäksi asetettiin ensin 7 12 vuotta ja vähän sen jälkeen 7 13 vuotta. Vuodesta 1905 lähtien 1960-luvun peruskoulu-uudistukseen asti kaikki opiskelivat neljä ensimmäistä luokkaa kansakoulussa, jonka jälkeen osa jatkoi kuusivuotiseen oppikouluun ja toiset kaksivuotiseen yläkansakouluun. Vuosikymmenten keskustelujen jälkeen kansakoulun järjestysmuodon perusteita koskevassa laissa 1923 uskonnonopetus määriteltiin tunnustukselliseksi (Tamminen & Vesa 1982, 25 28; Seppo 2003, 13). 1900-luvun alun merkittävin keskustelun aihe oli kysymys uskonnonvapaudesta. Uskonnonopetuksen luonne ja oikeutus nousi poliittisten aatteiden ajamana yhteiskunnalliseksi asiaksi. Esimerkiksi työväenliikkeen Forssan julistus vuodelta 1903 vaati uskonnonopetuksen poistamista kouluista. 1940- ja 1960-luvuilla uskonnonopetuksen poistaminen kouluista oli paljon julkisessa keskustelussa. Poistamista vaativa keskustelu on toistunut sen jälkeen kahdenkymmenen vuoden sykleissä. (Seppo 2003, 14; Ubani 2013, 56 57.) 1900-luvun alkupuolella käytiin keskustelu uskonnonopetuksen ja eettisen kasvatuksen eli siveysopin välisestä suhteesta. Poliittinen vasemmisto näki tilanteessa mahdollisuuden uskonnonopetuksen lopettamiseen kouluissa. Lopulta päädyttiin ratkaisuun, että uskonnonopetus sisältää eettisen kasvatuksen. Vuonna 1923 perustettiin uskonnonopetuksen piiriin kuulumattomille oppiaine nimeltään uskontojen historia ja siveysoppi. Koulun uskonnonopetusta annettiin enemmistön tunnustuksen mukaisesti ja vuoden 1889 eriuskolaislain mukaan muuhun kuin evankelisluterilaiseen uskontokuntaan kuuluva sai huoltajan anomuksesta vapautuksen uskonnonopetuksesta. (Seppo 2003, 14; Ubani 2013, 56 59.) Kansakoululain mukaan tuli opettaa uskontoa sen uskontokunnan tunnustuksen mukaisesti, mihin oppilaiden enemmistö kuului. Opetus määräytyi näin tunnustukselliseksi eli uskontokuntasidonnaiseksi opetukseksi (Seppo 2003, 15). Uskonnonvapauslaki hyväksyttiin eduskunnassa vuonna 1922 ja se liittyi kirkon ja valtion suhteeseen. Vuonna 1919 valtio määrittyi uskonnollisesti neutraaliksi, vaikka tosiasiassa valtion ja kirkon välinen side säilyi vahvana suomalaisessa yhteiskunnassa. (Ubani 2013, 57.) Vuonna 1968 annettiin asetus yhdeksänvuotisesta yhtenäiskoulusta. Oppivelvollisuus piteni

12 kattamaan iät 7-15 ja 1960-luvun peruskoulu-uudistuksen myötä keskusteltiin uskonnonopetuksen asemasta peruskoulussa. Päädyttiin tunnustukselliseen malliin, mutta se koettiin ristiriitaiseksi, koska oppilaat jakautuvat uskontojen mukaan eri ryhmiin. Ajatuksena oli, että peruskoulun tasaarvoisuus ja yhteinen sivistäminen kärsivät oppilaiden jaosta. Vuonna 1967 59 suomalaista kasvatusalan vaikuttajaa esitti vetoomuksen, jonka mukaan tunnustuksellinen uskonto olisi lopetettava koulusta ja tilalle tarjottiin objektiivista, kaikille yhteistä, historian ja siveysopin opetusta 1920- ja 1940-lukujen tapaan. Tunnustuksellinen opetus ei vetoomuksen mukaan sopinut peruskouluun, koska se ei tukenut itsenäisesti ajattelevan yksilön kehitystä. Vetoomuksen kannattajien mukaan uskonnonopetus olisi pitänyt jättää uskonnollisten yhdyskuntien tehtäväksi. Ruotsissa siirryttiin vuoden 1962 peruskoulu-uudistuksen myötä yhteiseen, objektiiviseen uskonnonopetukseen, joka aiheutti Suomeen paineita uskonnonopetuksen muuttamiseksi. Kaiken kaikkiaan peruskoulun uskonnonopetuksen tavoitteeksi asetettiin oppia uskonnosta, ei oppia uskonto. (Ubani 2013, 61 64.) 1980-luvun tärkein poliittinen asiakirja peruskoulun kannalta oli Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien julistus, jonka myötä peruskoulussa korostuivat arvokasvatus, kansallinen identiteetti ja kansainvälisyys. 1980-luvulla elämänkatsomustieto korvasi uskontojen historian ja siveysopin uskontokuntaan kuulumattomien osalta. 1990-luvun puolivälin jälkeen ja erityisesti 2000-luvulla uskonnonopetus on ollut uusien haasteiden edessä uskontojen moninaisuudesta johtuen, millä on ollut vaikutusta esimerkiksi uskonnonopetuksen käytännönjärjestelyihin. (Ubani 2013, 65 69.) 2000-luvulla uskonnonvapauslain valmistelun yhteydessä uskonnonopetuksesta keskusteltiin laajasti, mutta 1920-luvun laillisiin uskonnonopetusta koskeviin asioihin tehtiin vähän muutoksia. Tunnustuksellisesta uskonnonopetuksen käsitteestä luovuttiin ja se korvattiin oman uskonnonopetuksella. Tunnustuksellinen käsitteestä luovuttiin, koska se julkisessa keskustelussa tulkittiin herkästi monin eri tavoin esimerkiksi käännyttämiseksi. Käsite ei ollut vuosikymmeniin tarkoittanut uskonnollisen yhdyskunnan opinkäsityksiin perustuvia opetuksia, vaan opetussuunnitelmat painottivat tietoa, kokemusta oman uskonnon merkityksestä, yhteiskunnallisista ja kulttuurisista vaikutuksista. (Kallioniemi 2005, 20 21.) Varsinkin 1960-luvulta lähtien on käyty keskustelua oman uskonnonopetuksen korvaamisesta eri vaihtoehdoilla esimerkiksi kaikille yhteisellä elämänkatsomustiedolla, valinnaisella uskonnon tai

13 elämänkatsomustiedon opetuksella, uskonnonhistorian ja siveysopin opetuksella, Ruotsin mallin mukaisella objektiivisella uskonnonopetuksella ja uskontotiedon opetukselle etiikan kanssa tai ilman. Kaikki esitykset ovat rauenneet, mutta oppiaineen sisällön kehittymiseen niillä on voinut olla vaikutusta. (Seppo 2003, 180.) 2.2 Peruskoulun uskonnonopetus Euroopassa ja Suomessa Uskonnonopetuksen toteuttamisen tapoja Euroopassa on monia, riippuen eri maiden yhteiskunnan järjestäytymisestä kokonaisuudessaan. Tiivistäen voi todeta, että malleina on oman uskonnonopetus, yhteisen katsomusaineen opetus ja näiden kahden yhdistelmiä. Tunnustuksellisuutta on toisissa malleissa enemmän kuin toisissa ja vastuu opetuksesta voi olla valtiolla tai uskonnollisilla yhteisöillä. Euroopan osalta tarkastelen Italian, Ranskan, Saksan ja Pohjoismaiden uskonnonopetusmalleja, koska mielestäni niissä on samanlaisia ja erilaisia tekijöitä verrattuna Suomen malliin. Uskonnonopetusta voidaan järjestää erilaisilla malleilla eri maissa ja sitä on lähes kaikissa Euroopan maissa. Järjestämisen muoto riippuu maan vallitsevasta uskonnollisesta tilanteesta, uskonnon asemasta yhteiskunnassa, koulujärjestelmästä ja valtion ja uskontojen välisistä suhteista, historiasta, yhteiskunnasta ja politiikasta. (Tamminen & Vesa 1982, 35; Kallioniemi 2005, 23; Schreiner 2007a, 9; Ubani 2013, 43 45.) Erilaisten koulutuspoliittisten tekijöiden vuoksi ei ole yksinkertaista verrata maiden uskonnonopetusmalleja ja niitä ei voi siirtää suoraan maasta toiseen. Yksistään se, mitä ymmärretään uskonnonopetuksella ja muilla siihen liittyvillä käsitteillä vaihtelee huomattavasti maasta toiseen. (Kallioniemi 2005, 22 23; Ubani 2013, 45.) Schreiner (2007a, 11) jakaa uskonnonopetuksen kentän Euroopan osalta kahtia. Ensimmäisen puoliskon muodostaa Religious Studies approach ja toisen Denominational approach. Ensimmäistä puoliskoa hän luonnehtii valtion johdolla toteutettavaksi opetukseksi, jossa erilaiset maailmankatsomukset uskontoihin liittyen hyväksytään ja valtion suhtautuminen uskontoihin on neutraalia. Toisen puoliskon opetus on tunnustuksellista ja, esimerkiksi uskonnolliset yhteisöt päättävät opetuksen sisällöstä ja vastaavat opetuksesta. Valtio toimii jälkimmäisessä tilanteessa neutraalisti ja tarjolla on erilaisia uskonnonopetuksen vaihtoehtoja ja muun muassa filosofian ja etiikan opetusta.

14 Etelä-Euroopassa, Italiassa, uskonnonopetus on melkein kokonaan valtion määrittelemää roomalaiskatolilaista uskonnonopetusta, mutta se ei ole pakollista. Vaihtoehtoisia oppiaineita ei kuitenkaan ole tarjolla. (Räsänen 2006, 19 20; Pajer 2007, 115 117.) Ranskassa valtion kouluissa puolestaan ei opeteta uskontoa ollenkaan (The Editors 2007, 71). Saksassa uskonnonopetus eroaa liittovaltioiden kohdalla jonkin verran, mutta koko oppivelvollisuuden ajan opetetaan kouluissa uskontoa joko katolisen tai protestanttisen tunnustuksen mukaisesti. Ortodoksisen, islamin ja muun korvaavan aineen, esimerkiksi filosofian, etiikan ja arvojen opetus, ovat mallissa vaihtoehtoina. (Schreiner 2007b, 82 83.) Islannissa on yksi tunnustukseton oppiaine nimeltä Christianity, other religions and moral education ja se on pakollista luokille 1 9. Oppiaineen sisällössä korostetaan muun muassa kristillisyyteen kuuluvia asioita, eri uskontoja, etiikkaa ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. (Pálsson 2007, 104 106.) Pohjoismaista Tanskassa uskonnonopetus, Kristendomskundskab, on kaikille pakollinen ja yhteinen kristinuskoperusteinen oppiaine peruskoulussa ja lukiossa. Opetus ei ole Tanskassa tunnustuksellista. (Monrad 2007, 50 52.) Norjassa oppiaine on nimeltään Kristendoms-, religions - og livssynskunnskap, jonka sisältö muodostuu samoista teemoista kuin Islannissa ja se on pakollinen, tunnustukseton oppiaine. Oppiaine on moniuskontoinen, jossa kristinuskon ja kansallisen identiteetin tukeminen ovat korostuneet. (Leganger-Krogstad 2007, 142 145; Ubani 2013, 43.) Ruotsissa on oppiaine nimeltään Religionskunskap, joka on kaikille yhteinen, pakollinen ja tunnukseton oppiaine. Ruotsissa yhteiskunnan moninaistuminen ja maallistuminen johtivat uuden oppiaineen perustamiseen ja tavoitteena on opettaa kaikille objektiivista uskontotietoa. (Larsson 2007, 193 196; Ubani 2013, 43.) Suomessa uskonto on valtion vastuulla oleva pakollinen oppiaine peruskoulussa ja lukiossa ja malli pohjautuu oman uskonnonopetukseen eri uskontokuntiin kuuluville. Uskonnonopetuksen tulisi sisältää muiden uskontojen käsittelyä ja eettistä kasvatusta. Tunnustuksellisuus Suomen mallissa tarkoittaa uskonnonopetuksen jakaantumista 13 oppiaineeseen uskonnollisten yhdyskuntien perusteella ja niiden sisällöllistä painottumista yhdyskuntien perinteeseen. (Ubani 2013, 45 46; Uskonnonopetus Suomessa.) Henkilö, joka ei osallistu uskonnonopetukseen, osallistuu elämänkatsomustiedon opetukseen. Suomen tilanteessa yhteiskunnalla on vahva halu luoda yhdenmukainen uskonnonopetuksen malli ja se on ainutlaatuinen Euroopassa. Suomalainen malli muistuttaa eräissä Saksan osavaltioissa ja Itävallassa toteutettua ratkaisua ja siinä otetaan huomioon uskonnolliset vähemmistöt, joilla on oikeus saada oman uskonnonopetusta yleissivistävässä

koulussa pääosin yhteiskunnan varoin. (Kallioniemi 2005, 24.) 15 Uskonnonopetukseen liittyviä malleja on useita ja ne sisältävät erilaisia mahdollisuuksia ja haasteita. Yksiuskontoinen malli on selkeä ja erityisesti pienemmille lapsille identiteetin rakentumista tukeva. Toisaalta malli ei huomioi uskontojen moninaisuutta, uskonnon eri ulottuvuuksia ja dialogisuus mallissa voi jäädä toteutumatta. Yhteisessä katsomusopetusmallissa uskontotiedon näkökulman avulla voidaan tarkastella paljon tietoainesta liittyen eri uskontoihin, mutta uskontojen merkityssisällöt voivat jäädä pintapuoliseksi. Yksilölle ei välttämättä rakennu riittävää omaa katsomusta. Toisaalta haastavaa on yhteisessä mallissa saada kaikkia tyydyttävä opetuskokonaisuus. Moniuskontoisessa mallissa uskonnot voivat sekoittua keskenään ja ilman syvällistä tarkastelua uskontojen totuusväittämät jäävät avonaiseksi ja kriittistä tarkastelua vaille. Uskontojen välisessä mallissa uskontoihin sitoutumista ei samalla tavoin tapahdu. (Kähkönen 1976, 244 245; Tamminen & Vesa 1982, 34 35; Ubani 2013, 102 107.) Peruskoulun synnystä lähtien on korostettu kirkon ja koulun kasvatustehtävien erillisyyttä. Perusopetuslain (2003, 13 ) määrittämä uskonnonopetus on oman uskonnonopetusta ja se määrittyy oppilaan uskontokunnan perusteella. Jokaista uskonnonopetusta määrittää opetussuunnitelma. Toinen periaate on enemmistön katsomusopetuksen asema. Suurin osa oppilaista osallistuu evankelisluterilaiseen uskonnonopetukseen, koska kuuluu siihen kirkkoon. Vähemmistöuskontoihin kuuluvia kunnan tai yksityisen koulun oppilaita täytyy olla vähintään kolme ja huoltajien täytyy pyytää heille opetusta. Ortodoksisten lasten huoltajien ei tarvitse erikseen pyytää uskonnonopetusta kolmen oppilaan kriteerin täyttyessä. Samoin kolme uskontokuntaan kuulumattoman vanhempaa voi anoa elämänkatsomustiedonopetusta. (Seppo 2003, 176 179; Kallioniemi 2005, 21; Ubani, 2013, 70 73.) Luodeslampi (2007, 66 69) kirjoittaa, että uskonto koetaan tärkeäksi osaksi suomalaista, luterilaista identiteettiä. Luterilaisuudessa on perinteisesti korostettu uskonnonvapautta ja tuolloin monesti yhteiskunnallista keskustelua on käyty uskonnonopetuksen tunnustuksellisuudesta, jota voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Pyysiäinen määrittää teologisen näkökulman tunnustuksellisuuteen, jonka hän toteaa tarkoittavan opetuksen tavoitteiden ja sisällön liittymistä oppilaiden oman uskontokunnan tunnustukseen (Pyysiäinen 2000, 7). Uskonnonopetuksen oppiaines voidaan rakentaa, että se on uskontokunnan tunnustuksen mukaista

16 eikä sisällä mitään sille vastakkaista tai, että osa oppiaineksesta on tunnustuksen mukaista. Lisäksi siinä on muista lähtökohdista olevaa ainesta. Toisaalta oppiaineksessa ei välttämättä ole minkään uskontokunnan tunnustuksen mukaisia elementtejä, vaan se perustuu erilaisten uskonnollisten ja eiuskonnollisten näkemysten keskinäiseen tarkasteluun (Pyysiäinen 1982, 78.) Oman uskonnonopetus ei ole objektiivista, vaan siinä uskonnollinen perinne on osa oppiaineen kulttuuria ja ilmenee sen tulkinnoissa (Ubani 2013, 81). Tunnustuksellisuus ei Suomessa ole merkinnyt pitkään aikaan uskonnollisen yhdyskunnan omiin opin käsityksiin keskittyvää opetusta. Peruskoulun ja lukion opetussuunnitelman perusteissa uskonnonopetuksen keskeisenä tehtävänä on tarjota tietoa ja kokemusta oman uskonnon merkityksestä ja sen laajoista kulttuurisista ja yhteiskunnallisista vaikutuksista. Kaikessa opetuksessa on kunnioitettava yksilöitä vapaina ja totuuteen pyrkivinä. Monikulttuurisuuteen keskitytään, esimerkiksi eri uskontoja opettamalla, ja etiikan kysymysten läpikäyminen kuuluvat opetukseen. (Seppo 2003, 180.) Uskonnonopetuksen lisäksi voidaan käyttää käsitettä uskontokasvatus. Poulter (2013, 128) kirjoittaa uskontokasvatukseen liittyen, että Suomessa varhaiskasvatuksen piirissä uskontoon liittyvien sisältöjen käsittelyssä on käytetty käsitettä uskontokasvatus, kun taas uskonnonopetus yhdistetään kouluopetukseen. Uskontokasvatuksesta puhuttaessa tarkoitetaan kaikkea koulussa annettavaa uskonnollisia elementtejä sisältävää opetusta, ei vain oman uskonnon opettamista erillisenä oppiaineena. Tähän uskontokasvatuksen käsitykseen kuuluvat esimerkiksi koulussa järjestettävät juhlat, tapahtumat ja vierailut, joissa voi olla uskonnollisia elementtejä. 2.3 Opetussuunnitelma uskonnonopetuksen määrittäjänä Opetussuunnitelman neljä klassista osaa ovat: tavoitteet, oppisisällöt, opetusmenetelmät ja arviointi (Atjonen 2005, 77). Opetussuunnitelma on tarkoitettu pysyväksi koulun kasvatuksen ja opetuksen ohjausvälineeksi ja opetussuunnitelmatyöhön liittyy jatkuvuus. Jatkuvuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että opetussuunnitelmat rakentuvat edellisten pohjalta. Ubani (2013, 45) toteaa uskonnonopetuksen osalta asiasta, että muutokset oppiaineessa tapahtuvat suhteessa edelliseen opetussuunnitelmaan ja oppiaineperinteeseen. Opetussuunnitelmiin voidaan nähdä liittyvän yhteiskunnan senhetkiset opetukselliset tarpeet. (Toivonen 2005, 131 132). Toisaalta opetussuunnitelmat ovat seuranneet yleistä yhteiskunnallista

17 kehitystä ja viimeisintä tutkimustietoa (Puhakka 2005, 8). Atjonen (2005, 80) kirjoittaa, että ei ole merkityksetöntä, mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan oppiaineen sisällöstä, koska ilman laadukasta suunnitelmaa, ei ole laadukasta toimintaa. Huomioitavaa on, että opetussuunnitelman perusteet laaditaan ihmisten toimesta ja, koska niitä ovat tekemässä ihmiset, ei tehty työ voi olla koskaan täysin objektiivista. Laatijat voivat olla virkamiehiä, poliitikkoja, asiantuntijoita, opettajia, vanhempia ja niin edelleen. Se, missä roolissa henkilö on opetussuunnitelmaa laatiessaan, on yksi kirjoituksen taustalla vaikuttava tekijä. Opetussuunnitelma muodostaa koulutyöskentelyn suunnittelun, arvioinnin ja toteuttamisen keskeisimmän perustan. Sen voidaan ajatella olevan side, joka yhdistää koulutusyksikön sisäisen toiminnan työelämään, yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Erilaiset historialliset ja yhteiskunnalliset tilanteet ovat vaikuttaneet siihen, että opetussuunnitelma on voitu ja voidaan edelleen ymmärtää eri tavoin. (Pyysiäinen 1998b, 292.) Opetussuunnitelmatutkimuksessa tehdään yleensä ero kirjoitetun, toteutuvan ja koetun opetussuunnitelman välillä. Kirjoitettu opetussuunnitelma on virallinen ja se voidaan laatia valtakunnallisesti kaikkia kouluja sitovaksi tai tehdä koulukohtaisesti esimerkiksi valtakunnallisten yleisohjeiden perusteella. Opetussuunnitelma toteutuu koulun tasolla ja laatimisen tulisi tapahtua yhteistyössä muun muassa opettajien, oppilaiden ja heidän perheidensä kanssa. Koettu opetussuunnitelma pohjautuu oppilaiden omiin oppimiskokemuksiin, joihin vaikuttavat opetussuunnitelman ja opettajan lisäksi oppilaiden elämäntilanne kokonaisuudessaan. Oppilaiden kokemasta opetussuunnitelmasta voidaan käyttää nimeä piilo-opetussuunnitelma, joka sisältää varsinaisen opetuksen ohessa oppilaiden saamat suunnittelemattomat oppimiskokemukset. (Pyysiäinen 1998b, 293; Innanen 2005, 190.) Tässä tutkimuksessa keskitytään kirjoitettuihin, valtakunnan tasolla laadittuihin, opetussuunnitelman perusteisiin. Edellä mainitut opetussuunnitelman muodot kuitenkin vaikuttavat eri tavoin uskonnonopetuksen taustalla, esimerkiksi opettajalla, opetuksella, luokkahuoneen ilmapiirillä ja oppilaan taustoilla on monia vaikutuksia uskonnonopetuksen kokonaisuuden muotoutumiseen. Tutkimuksia uskonnonopetuksesta ja sen ajallisesta kehityksestä on tehty, esimerkiksi Iisalo (1968) tutki väitöskirjassaan Suomen koulujen uskonnonopetusta vuosina 1843 1883. Tamminen (1967a) keskittyi väitöskirjatutkimuksessa vuosiin 1898 1912. Tutkimuksen kohteena oli kansakoulun uskonnonopetuksen asema, tavoitteet ja opetussuunnitelmat. Tamminen (1967b) jatkoi tutkimusta

18 syventäen aihetta kansakoulun uskonnonopetuksen opetussuunnitelmissa vuosina 1912 1939 tapahtuneeseen kehitykseen. Kähkönen (1976) on tutkinut uskonnonopetuksen asemaa Suomen koulunuudistuksessa 1944 1970 ja tutkimuksessa on käytetty laajasti erilaista aineistoa ja yhtenä osa-alueena on tarkasteltu vuoden 1970 opetussuunnitelman perusteita. Pyysiäinen (1982) on väitöskirjassaan tehnyt opetussuunnitelma-analyysin Suomen ja Ruotsin peruskoulun uskonnonopetuksen tavoitteista ja sisällöstä. Muun muassa Suomen vuoden 1970 opetussuunnitelmakomiteanmietintöä on lähestytty laadullisen ja määrällisen sisällönanalyysin avulla. Saine (2000, 57) on tutkinut väitöskirjassaan, miten uskonnonopetus on muuttunut Suomen oppivelvollisuuskoulussa 1900-luvun aikana. Aineistossa hänellä on peruskoulun ajalta vuosien 1970, 1985 ja 1994 opetussuunnitelmat, joista hän tutkii opetukselle annettuja tavoitteita, tunnustuksellisuutta ja opetuksen viikkotuntimäärää. Aikaisemmat tutkimukset huomioiden, peruskoulun evankelisluterilaisen uskonnonopetuksen osalta opetussuunnitelmien perusteiden tavoitteiden ja sisältöjen analysoimista liitettynä yhteiskunnallisen kontekstin huomiointiin, ei ole aikaisemmin tehty. 2.4 Erilaisia opetussuunnitelmamalleja ja yhteiskunnallinen konteksti Opetussuunnitelmiin liittyen on olemassa erilaisia malleja, jotka vaikuttavat siihen, miten opetussuunnitelmat on muodostettu ja mitä niissä painotetaan. Saksassa luotiin 1800-luvulla niin sanottu Lerhplan -tyyppinen opetuksen suunnittelumalli. Suomeksi se voidaan kääntää lukusuunnitelmaksi. Tyypillisiä piirteitä sille ovat ainekohtaiset opetussuunnitelmat, eri oppiaineiden systemaattisen opetuksen korostaminen ja oppilaiden siveellisen luonteen kasvattaminen. (Pyysiäinen 1998b, 293 294.) Lehrplan -ajattelussa korostetaan ainejakoja ja tiedollista oppimista (Innanen 2005, 185). Curriculum -tyyppinen opetussuunnitelmateoria on kehitetty Yhdysvalloissa 1800 1900-lukujen vaihteessa. Siinä korostuvat yksilön kehitysmahdollisuudet ja sitä kautta koko yhteiskunnan kehittyminen. Opetusmenetelmien osalta korostetaan tekemällä oppimista. Opetussuunnitelman laadinnassa on keskeistä oppilaan toimintaan liittyvien monipuolisten oppimiskokemusten suunnittelu. Curriculum -tyyppinen opetussuunnitelma on oppilaskeskeinen ja oppiainerajat ylittävä. Opettajan tehtävänä on toiminnan kautta liittää yhteen oppilas ja opetussuunnitelma.

19 Toiseksi opettajan tehtävänä on suunnitella ja järjestää oppilaille sopivia oppimiskokemuksia. (Pyysiäinen 1998b, 294.) Curriculum -ajattelussa pohditaan oppimisen moniulotteisia edellytyksiä ja suositaan paikallisia opetusratkaisuja. Uusimmat opetussuunnitelmat pohjautuvat curriculum - ajatteluun, josta esimerkkinä opetuksen yleisen arvopohjan, kasvatuksen ja koulun toimintakulttuurin ja opiskelun tukijärjestelyjen kuvaaminen. (Innanen 2005, 185 186.) Peruskoulun vuoden 1970 opetussuunnitelman taustalla vaikuttivat molemmat opetussuunnitelmatyypit. Taustalla vaikutti ajatus modernin teollistuneen yhteiskunnan tarpeita korostavasta ajattelusta ja opetussuunnitelmasta tuli keskeisin koululaitoksen ohjauksen väline. Curriculum -ajattelu näkyi opetussuunnitelmakomiteanmietinnön I-osassa oppilaiden oppimiskokemusten korostamisena ja oppiainerajat ylittävinä peruskoulun kasvatustavoitteina. IIosassa esitettiin yksityiskohtaiset eri oppiaineitten tavoitteet ja sisällöt, jotka ovat tyypillisiä piirteitä Lehrplan -ajattelussa. Vuoden 1985 opetussuunnitelmassa luovuttiin ajatuksesta, että opetussuunnitelman laatijat ja toteuttajat tulisi pitää erillään. Lehrplan -ajattelusta jäi jäljelle edelleen yksityiskohtainen oppisisältöjen esittäminen. (Pyysiäinen 1998b, 295 296.) Uskonnonopetus on aikaansa liittyvä ilmiö, joka ei ole yhteisöllisesti ja poliittisesti neutraali. Lisäksi se herättää yhteiskunnallista keskustelua, esimerkiksi koulujen kristilliset tilaisuudet. (Räsänen 2006, 11; Sakaranaho 2007, 13.) Mielestäni ajanjakson historiallis-yhteiskunnallinen konteksti on tärkeä huomioida, koska ihmiset, jotka ovat opetussuunnitelman perusteita olleet tekemässä, elävät sen hetkisessä yhteiskunnassa ja ajassa, jossa heihin vaikuttavat monet asiat. Ihminen tekee valintoja koko ajan ja yhteiskunnassa vallalla olevat asiat eivät voi olla häneen täysin vaikuttamatta. Eri ajanjaksoina laadituissa opetussuunnitelman perusteissa mainitaan evankelisluterilaiseen uskontoon liittyen eri tavoitteita ja oppiainesta, joiden taustalla vaikuttavat yhteiskunnalliset asiat. Esimerkiksi Poulter (2013) on monitieteisessä ja -menetelmällisessä väitöskirjassaan tutkinut opetussuunnitelmia. Muun muassa historian, kasvatustieteen ja filosofian näkökulmia sisältävässä väitöskirjassa, hän on tutkinut uskonnon ja kansalaiseksi kasvamisen suhdetta sekulaarissa yhteiskunnassa. Tavoitteena tutkimuksessa oli kokonaiskuvan rakentaminen evankelisluterilaisen uskonnonopetuksen yhteiskunnallisesta luonteesta ja muutoksista kuluneen 150 vuoden aikana Suomen kansa- ja peruskoulussa. Lähteitä ovat esimerkiksi evankelisluterilaista uskonnonopetusta koskevat pedagogis-hallinnollis-juridiset tekstit kuluneen 150 vuoden ajalta. Niitä ovat Suomen

20 oppivelvollisuusajan kansakoulun ja peruskoulun opetussuunnitelmakomiteanmietinnöt ja opetussuunnitelman perusteet (6 kappaletta) vuosilta 1925 2004 sekä uskonnondidaktiikan oppikirjat (13 kappaletta) vuosilta 1882 2005.

3 OPETUSSUUNNITELMIEN TUTKIMINEN SISÄLLÖNANALYYSILLÄ 21 Tämän luvun aluksi kuvaan tutkimustehtävän, jonka jälkeen kerron lähdeaineistosta ja sen keräämisestä. Kyseessä on laadullinen tutkimus ja analyysimenetelmänä ovat historiallisiin tarkasteluihin soveltuva kriittinen lähteiden lukutapa ja aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Menetelmäkuvausten jälkeen kerron analyysin eri vaiheista tässä tutkimuksessa. Luvun lopuksi tarkastelen tutkimuksen luotettavuuteen liittyviä tekijöitä. 3.1 Tutkimustehtävänä uskonnonopetuksen tavoitteiden, sisällön ja kontekstin tulkinta Tutkittava ilmiö on evankelisluterilainen uskonnonopetus peruskoulussa ja siihen liittyvä laajempi tausta on opetuksen ajankohdan yhteiskunnallinen konteksti. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin ja lähdekriittisen lukutavan avulla etsin vastausta kolmeen tutkimuskysymykseen. Tutkimuskysymyksistä ensimmäinen on, millaisia tavoitteita evankelisluterilaiselle uskonnonopetukselle on eri ajanjaksoina perusopetuksen opetussuunnitelmissa määritetty. Selvitän kysymyksen mukaisesti jokaisen vuoden opetussuunnitelman perusteista evankelisluterilaiseen uskonnonopetukseen liitettyjä tavoitteita. Tavoitteiksi olen ymmärtänyt asiasisällöt, jotka on nimetty asiakirjoissa tavoitteiksi. Toinen tutkimuskysymys on, mitä oppiainesta evankelisluterilaiseen uskonnonopetukseen on liitetty kuuluvaksi eri ajanjaksojen perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa. Toisen kysymyksen mukaisesti analysoin opetussuunnitelmien perusteista uskonnonopetuksen oppiaineen sisältökuvauksia eri vuosiluokilta. Kolmas tutkimuskysymys käsittelee sitä, mitkä asiat vaikuttavat evankelisluterilaisesta uskonnonopetuksesta esitettyjen näkemysten taustalla eri ajankohtina. Kolmanteen kysymykseen vastausta etsiessä, olen kiinnittänyt huomiota opetussuunnitelmien perusteissa mainittuihin yhteiskunnallisiin asioihin. Yhteiskunnalliset tekijät liittyvät kahteen edeltävään tutkimuskysymykseen, koska ne vaikuttavat tavoitteiden ja oppisisältöjen taustalla. Tavoitteet ja oppisisällöt on yhteiskunnallisten asioiden huomaamiseksi tutkittava ensiksi.

3.2 Aineisto ja sen kerääminen 22 Tutkimuksen aineisto, lähteet, koostuu viiden vuoden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet -asiakirjasta. Opetussuunnitelman perusteet ovat vuosilta: 1970, 1985, 1994, 2004 ja 2014, jotka on koottu taulukkoon yksi. Vuoden 1970 opetussuunnitelma muodostuu kahdesta opetussuunnitelmakomiteanmietinnön osasta. Ensimmäisessä (I) osassa ovat opetussuunnitelman perusteet ja toisessa (II) oppiaineiden sisältökuvaukset. Muiden vuosien opetussuunnitelmat ovat yksi asiakirjakokonaisuus. Taulukko 1. Tutkimuksen aineiston muodostavat opetussuunnitelmat. Vuosi Opetussuunnitelma 1970 Peruskoulun opetussuunnitelmakomitean mietintö I. Opetussuunnitelman perusteet 1970 Peruskoulun opetussuunnitelmakomitean mietintö II. Oppiaineiden opetussuunnitelmat 1985 Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 1994 Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 2004 Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Tutkimustehtävän selkiydyttyä, mietin millainen aineisto voisi antaa vastauksia tutkimuskysymyksiin. Opetussuunnitelmia olen tutkinut kahden kandidaatin tutkielman kautta, joten olin tietoinen niiden sisällöstä ja rakenteesta. Alustavan näkemyksen mukaan opetussuunnitelmien perusteet voisivat vastata kysymyksiin ja näin päädyin aineistona niihin. Tutkimuksen aineisto oli valmiina ja lainasin asiakirjat kirjastosta. Vuosina 1966 1970 työtään tehneen opetussuunnitelmakomitean tehtävä oli sulauttaa keski- ja kansakoulun opetusohjelmat toisiinsa ja kehittää opetusta niin, että koko ikäluokan opettaminen onnistuu yhdessä. Peruskoulun opetussuunnitelma perustui kansallisen yhdenmukaisuuden vaatimukseen ja se määritteli eri aineiden sisällöt tarkasti. Senhetkinen usko suunnitteluvaltioon ilmeni opetuksen sisällöissä. (Ahonen 2012, 156.) Komiteanmietinnön laatijat olivat tutkijoita,

opettajia ja virkamiehiä, joten kyseessä on kaksi pedagogista asiakirjaa (Uusikylä 2005, 13). 23 Vuoden 1985 opetussuunnitelman perusteet on laadittu kouluhallituksessa. Kunnan ja valtion välistä työnjakoa uudistettiin, jolloin opetussuunnitelmien uudistaminen, kehittäminen, joustavuus ja paikallisten olojen huomioiminen mahdollistuivat. Uudistuksina tulivat, että opetussuunnitelmat tuli laatia kuntien tasolla ja tasokursseista luovuttiin. (Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 1985, 7-9, 18.) Vuonna 1991 Kouluhallitus ja Ammattikasvatushallitus yhdistyivät Opetushallitukseksi (Halinen & Pietilä 2005, 99). Opetushallituksen vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteissa jatkuu vuoden 1985 perusteiden mukainen linjaus siitä, että kyseinen asiakirja on valtakunnallinen ohjeistus opetuksen perusasioista. Varsinainen opetussuunnitelma laaditaan kuntatason sijasta koulukohtaisesti. Kunnan rooli opetussuunnitelmatyöskentelyssä on muuttunut ohjaavaksi raamittajaksi ja työskentelystä vastuunkantajaksi. (Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet 1994, 8-10, 15.) Opetushallinnon vuoden 2004 opetussuunnitelman perusteet jatkaa vuonna 1994 alkanutta koulukohtaista opetussuunnitelmatyötä. Kyseinen asiakirja on kansallinen kehys, jonka pohjalta paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004, 8.) Vuoden 2004 opetussuunnitelman perusteet ohjaavat kuntia ja kouluja paremmin kuin vuoden 1994 perusteet. Asiakirjan avulla pyritään huolehtimaan peruskoulun yhtenäisestä ja laadukkaasta toteuttamisesta koko maassa. Koulun tehtävää tarkastellaan laaja-alaisesti, esimerkiksi laadukkaan opetuksen edellytyksiä, kuten oppimisympäristöä, toimintakulttuuria ja oppilaan kokonaisvaltaista hyvinvointia ja turvallisuutta, korostetaan. (Halinen & Pietilä 2005, 105; Tanttu 2005, 110.) Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 otetaan käyttöön porrastetusti alkaen vuosiluokkien 1 6 osalta 1.8.2016. Asiakirja on laadittu Opetushallituksessa. Samassa asiakirjassa ovat perusopetuksen tavoitteet ja eri oppiaineiden kuvaukset. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014.) 3.3 Laadullinen tutkimusote ja historiallis-kriittinen lähteiden lukutapa Tutkimus edustaa laadullista tutkimusta ja tarkemmin määriteltynä se kuuluu laadullisen analyysin