LIPAS KARTTASOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJE Sisältö Johdanto 1. Haku- ja tulostustyökalut 1.1 Pikahaku 1.2 Haku karttatasoista 1.3. Osoitteen haku kartalle 2. Karttatyökalut 2.1 Lähennä 2.2 Siirrä 2.3 Karttatason suuntanuolet 2.4 Karttatason + ja - -painikkeet 2.5. Linkitys, mittaus ja koordinaattien määritys 1
Johdanto Uudistettu Lipas palveluksessanne Suomalaisten liikuntapaikkojen tietopankki Lipas on palvellut jo pitkään kuntia, viranomaisia, tutkijoita ja päätöksentekijöitä. Vuonna 2013 avattiin uudistettu Lipassovellus. Lipas-järjestelmää voi käyttää millä tahansa selaimella, tai vaikkapa älypuhelimella. Raporttihakuja on uudistettu ja käyttäjä voi muokata hakutuloksia entistä paremmin. Raportit voi myös avata suoraan excelissä. Uudistettu Lipas on kokenut monia muutoksia tietosisällön suhteen. Suurin muutos on liikuntapaikkojen luokittelun muutos. Pitkään käytössä ollut liikuntapaikkatyyppikoodisto on yksinkertaistettu ja muokattu vastaamaan paremmin nykypäivän vaatimuksia: Ominaisuustietoja on siirretty pois luokkien nimistä (esimerkiksi suuri pallokenttä on nyt pallokenttä, jonka koko kerrotaan liikuntapaikan tarkemmissa tiedoissa) uusia liikuntapaikkatyyppejä on lisätty (esimerkiksi lähiliikuntapaikka, frisbeegolfrata) yhteen liikuntapaikkaan / sijaintiin voidaan liittää useita liikuntapaikkatyyppejä. Esimerkiksi latu voi olla kesäkäytössä kuntorata, ja nyt molemmat ominaisuudet voidaan tallentaa yhteen liikuntapaikkaan kuuluviksi. Tutut liikuntapaikat voivat jatkossa löytyä hieman eri paikasta kuin aikaisemmin, kun samantyyppisiä liikuntaympäristöjä on pyritty saamaan saman pääluokan alle. Uuteen luokitukseen voi tutustua esimerkiksi mindmapin kautta täällä: http://mind42.com/mindmap/dd392bbe-18c6-4bac-8ce9-6f5351cad27d?rel=link Uusi luokitus on myös ladattavissa excel-muodossa www.lipasinfo.fi sivuilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Lipas- järjestelmään pääsee joko www.liikuntapaikat.fi - osoitteella tai lipasinfo.fi - sivujen linkistä. Tämän ohjeen kaikki toiminnot ovat käytettävissä ilman kirjautumista. Selaimeksi suosittelemme Internet exploreria tai Mozilla Firefoxia. Myös muut selaimet sopivat Lipaksen käyttöön. Lipaksen selauskäyttö on maksutonta, ja tietosisältö on vapaasti käytettävissä esim. raporttisovelluksen avulla. Lähteenä tulee mainita Liikuntapaikat.fi / Lipas- järjestelmä, Jyväskylän yliopisto, otospäivä. 2
1. Hakutyökalut 1.1 Pikahaku Sivun oikeassa ylälaidassa on Pikahaku laatikko, jonne voi kirjoittaa minkä tahansa hakusanan, esim. kenttä. Laatikkoon voi laittaa myös useamman hakusanan, esim. kenttä Jyväskylä. Sivulle aukeaa pikahaun viereen valikko 100 ensimmäisestä kohteesta, jotka sisältävät hakusanaksi annetun sanan (kuva 1). Jos etsimäsi kohde ei ole luettelossa, hakusanaa voi tarkentaa tai muuttaa. Hakutuloksen saa pois näkyvistä klikkaamalla nuolinäppäimestä (kuten pudotusvalikoissa). Etsi valikosta haluamasi kohde ja klikkaa hiirellä, niin kartalle avautuu näkymä kohteesta ja sitä ympäröivistä alueista. Kohde on merkittynä karttaan punaisella osoittimella (Kuva 2). Samalla aukeaa kohteen tietolaatikko, jonka voi halutessaan klikata pois oikeassa yläkulmassa olevasta ruksista. Kohteen ollessa valittuna sen liikuntapaikkatyyppi näkyy vasemmalla olevassa Liikuntapaikat valikossa siniseksi maalattuna. Kohteen saa pois karttanäkymästä klikkaamalla liikuntapaikkatyyppiä valikossa. Tänne hakusanat Etsi haluamasi kohde ja klikkaa Kuva 1. Hakukenttä ja -tulokset 3
Kohteen tiedot Kohteen sijainti kartalla Kuva 2. Kohde kartalla. Kohteen perustietojen lisäksi voit tarkastella Sijaintitietoja. Sijaintiedoista löytyy kohteen osoite. Lisätietoja välilehdeltä löytyy liikuntapaikkatyypin mukaan kerättäviä Lisätietoja. Välilehdet avautuvat ja sulkeutuvat klikkaamalla nuolella merkittyjä painikkeita. Kuva 2.2. Sijaintiedot kohteesta. 1.2 Haku karttatasoista Liikuntapaikat välilehdellä näkyy vasemmalla kartan vieressä valikko, joihin on ryhmitelty pääliikuntapaikkatyypit (Virkistyskohteet ja palvelut, ulkokentät ja liikuntapuistot jne.). Klikkaamalla jotakin näistä tulee esiin alaryhmiä; esim. Virkistyskohteet ja palvelut otsikkoa klikkaamalla tulee esiin Virkistys- ja retkeilyalueet ja Retkeilyn palvelut alaotsikot. Klikkaamalla otsikoiden edessä olevaa nuolta saat liikuntapaikkatyypit pois näkyvistä. 4
Alaryhmiä klikkaamalla tulee alle listaus varsinaisista liikuntapaikkatyypeistä, esim. Virkistysja retkeilyalueet kohtaa klikkaamalla alle ilmestyy Ulkoilualue, Retkeilyalue, Erämaa-alue jne. (Kuva 3). Valitut kohteet maalautuvat sinisiksi. Alaryhmä Liikuntapaikkatyypit Pääliikunta paikkatyypit Kuva 3. Karttatasot Klikkaamalla liikuntapaikkatyyppiä saat kohteet näkyviin kartalle. Voit myös valita useamman liikuntapaikkatyypin kerralla, jolloin ne kaikki näkyvät kartalla samaan aikaan (kuva 4). Klikkaamalla ruutua Valitse kaikki saat näkyviin kaikki järjestelmässä olevat liikuntapaikat kartan näyttämällä alueella. Jokaiselle liikuntapaikkatyypille on oma symbolinsa, jonka avulla se on helppo erottaa kartalla. Useamman liikuntapaikkatyypin valitessa kohteet saattavat näkyä päällekkäin kartalla, päällimmäisenä näkyy viimeiseksi valittu liikuntapaikkatyyppi. Klikkaamalla uudelleen liikuntapaikkatyyppiä luettelosta saat poistettua kyseisen liikuntapaikkatyypin kohteet näkyviltä. Poista valinnat ruutua klikkaamalla saat poistettua kaikki aiemmin valitut kohteet näkyviltä. 5
Liikuntapaik katyypit ja symbolit Kuva 4. Liikuntapaikkatyyppien näkyminen kartalla. Symboleita kartalla Klikkaamalla yksittäistä symbolia kartalle avautuu ikkuna, jossa on kyseisen liikuntapaikan nimi (Kuva 5). Näytä kaikki tiedot kohtaa klikkaamalla saat näkyviin tarkemmat tiedot kohteesta. Kuva 5. Yksittäisen symbolin klikkaaminen kartalla 1.3. Osoitteen haku kartalle Voit siirtyä kartalla haluttuun paikkaan myös syöttämällä paikan osoitteen Siirry osoitteeseen kenttään. Kartta siirtyy haluttuun paikkaan, osoite on merkitty punaisella markkerilla. Osoitteen voi syöttää esim. muodossa Paunukatu, tai paikannimellä. 6
2. Karttatyökalut 2.1 Lähennä Lähennä painike valittuna (kuva 6) voit lähentää karttanäkymää klikkaamalla hiiren vasenta painiketta kartalla. Lähentääksesi halutulle alueelle, valitse lähennä / plus - nappula ja piirrä /, maalaa halutun kokoinen alue kartalla ja päästä painike ylös. Kartan mittakaava ja samalla kartan ulkoasu muuttuu tarkemmaksi. Toista tarvittaessa, kunnes pääset haluttuun karttanäkymään. Karttanäkymää voi lähentää ja loitontaa (zoomata) myös hiiren rullalla tai tuplaklikkaamalla karttanäkymää. Tuplaklikkaus tarkentaa karttaa klikattuun kohtaan. 7
Suuntanuolet Siirrä Lähennä 2.2 Siirrä Kuva 6. Karttatyökalut Siirrä-painike (käden kuva) valittuna voit siirtää karttaa haluamaasi suuntaan painamalla ja pitämällä hiiren vasemman napin pohjassa kartalla. Tällöin hiirtä liikuttamalla karttanäkymää voidaan siirtää haluttuun suuntaan. Lipas-järjestelmässä karttaa voi siirtää vapaasti hiirellä raahaamalla ilman työkalun valintaakin. Jos jokin toinen työkalu on käytössä, kartan siirron voi joutua manuaalisesti kytkemään päälle klikkaamalla käden kuvaa kartan vasemmalla reunalla. 2.3 Karttatason suuntanuolet Suuntanuoli painikkeilla saat siirrettyä karttanäkymää haluamaasi suuntaan. Klikkaa nuolta, joka osoittaa sinne suuntaan mihin haluat karttanäkymän siirtyvän. 2.4 Karttatason + / - -painikkeet +/- painikkeita voidaan käyttää karttanäkymän lähentämiseen tai loitontamiseen. Tämä tapahtuu viemällä hiiren osoitin halutun painikkeen päälle ja painamalla hiiren vasenta painiketta. Voit myös lähentää tai loitontaa liikuttamalla palkkia joka on + ja - painikkeiden välissä 8
2.5. Linkitys, mittaus ja koordinaattien määritys Linkin luonti karttanäkymään Karttanäkymän vasemmalla puolella löytyy toimintonappuloita. Toiminnallisuus otetaan käyttöön klikkaamalla hiirellä kuvaketta: Luo linkki- toiminto. Kun klikkaat kuvaketta hiirellä, kuvake muuttuu turkoosiksi: ja kartan päälle avautuu ponnahdusikkuna, josta voit kopioida karttalinkin. Linkitys ohjaa kartalla linkityshetkellä avoinna olevaan näkymään. Kartta kannattaa kohdentaa haluttuun paikkaan ja ladata halutut liikuntapaikat valmiiksi näkyviin. Linkitys yksittäiseen kohteeseen: Klikkaa liikuntapaikan tiedot auki kartalla, klikkaa näytä kaikki tiedot ja valitse Luo linkki perustietolomakkeen alareunasta. Liikuntapaikkakohtainen linkki avautuu, ja voit lisätä linkin vaikkapa omille wwwsivuillesi. 9
Mittaustyökalut Pituuden mittaus Klikkaa viivaimen kuvaa, jolloin kartan päälle avautuu Mittaa pituus kuvake ja hiiren kursori muuttuu siniseksi palloksi. Aloita mittaus klikkaamalla hiirellä karttaa ja kliksuttelemalla haluttu reitti kartalla. Tuplaklikkaus päättää mittauksen ja reitin pituus näkyy tekstikenttään. Alueen pinta-alan mittaus Klikkaa kolmioviivaimen kuvaa. Kartan päälle avautuu Mittaa pinta-ala - kuvake ja hiiren kursori muuttuu siniseksi. Aloita mittaus klikkaamalla hiirellä kartalle ja rajaa mitattava alue kartalle hiirellä klikkailemalla. Tuplaklikkaus päättää mittaamisen ja mittaustulos tulee näkyviin tekstikenttään. Koordinaattien määritys Klikkaa x,y- kuvaketta. Määritä koordinaatit- toimintokuvake avautuu ja hiiren kursori muuttuu siniseksi. Klikkaa hiirellä karttaa. Kohteen koordinaatit tulevat tyhjiin tekstikenttiin. Huomaa että tarkan mittaustuloksen saadaksesi kartan pitää olla kohdennettuna ja zoomattuna mahdollisimman tarkaksi. 10