Kittilän kaivoksen ympäristöraporttien johdosta tehtävät toimenpiteet

Samankaltaiset tiedostot
Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen


Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS


Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Ilmoitus leirintäaluetoiminnasta, Kerimaan Lomakeskus Oy (lausunto valituksesta hallinto-oikeudelle)

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Vastaselitys Vaasan hallinto-oikeudelle annetuista vastineista ja lausunnosta; diaarinumero 01229/16/5107

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Vastaselitys lausunnoista ja vastineista koskien valituksia Kainuun ELY-keskuksen päätöksestä KAIELY/632/2015

Kuntarahoitus 15661/ , , ,00 2,128 kiinteä,

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta


VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Oikaisuvaatimus jätehuoltopäällikön varastosiirtopäätökseen 1553 (Baidel Oy / Havila Harri)

Ympäristölupavelvoitteen raukeaminen, Nikkasen Konepaja Oy,

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ (vain sähköisenä)

Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Taulukko 1. Tulosalueiden käyttöprosentit ( tasainen 25,0 %)

Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen

Transkriptio:

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 140 17.12.2015 11 25.02.2016 Kittilän kaivoksen ympäristöraporttien johdosta tehtävät toimenpiteet 392/11.01.00/2015 RakYmplk 17.12.2015 140 Agnico Eaglen kultakaivoksen vesien ja ympäristön tila Kittilän kaivoksen ympäristö ja vesitalousseurannasta on valmistunut uutta tietoa, joka osoittaa ympäristölle tapahtuneita muutoksia kaivoksen avaamisen jälkeen. Kaivoksella on voimassa ympäristö ja vesitalouslupa, joka ei aseta raja-arvoja ympäristöön päästettäville haitta-aineille ja josta aiheutuu ympäristön pilaantumista. Ympäristönsuojeluviranomainen on lausunut kaivoksen vesien puhdistamistarpeesta ja vesitaseen ongelmista säännöllisesti, mutta lausuntoja ei ole otettu huomioon päätöksiä tehtäessä. Ympäristönsuojeluviranomainen ei ole valittanut lupapäätöksistä vaan on luottanut siihen että kaivos hoitaa ympäristön tilaa niin ettei pilaantumista tapahdu. Kaivoksen toiminta-aikana mittavimmat ympäristöntilan selvitykset ovat valmistuneet vuonna 2015. Valmistuneita ovat Vesistö- ja kalatalousraportti 2014, Pohjaeläinseuranta 2014, Piileväseuranta 2014, Bioindikaattoriselvitys 2015, Melumittaukset 2014, Sähkökoekalastusraportti 2014, Ympäristönsuojelun raportti 2014, Pohjavesitarkkailuraportti 2014. Lisäksi GTK:lta on valmistunut kaksi tutkimusta Seurujoesta vuonna 2015 koskien Kittilän kaivoksen käsiteltyjen kuivatus- ja prosessivesien vaikutukset kaivoksen alapuolisessa vesistössä (5.5.2015 Emmy Hämäläinen, Savonia Ammattikorkeakoulu) ja Joen vesitaseen ja virtauksen vaikutus aineiden sekoittumisessa ja laimenemisessa Kittilän kaivoksen alapuolisessa vesistössä (5.6.2015 Ari Matias Hämäläinen, Savonia Ammattikorkeakoulu). Näiden viimeaikaisten tutkimustulosten perusteella on perusteltua päätellä, että kaivos aiheuttaa ympäristön pilaantumista ympäristöluvista poiketen ja toimiin ympäristön tilan parantamiseksi on syytä ryhtyä. Vs.Ympäristösihteeri: Lautakunta toteaa että pintavalutuskentät ovat lopettaneet osin

toimintansa vuonna 2014 ja lisääntynyt suolapitoisuus liuottaa pintavalutuskentiltä niihin sitoutuneita aineita jokeen. Kaivoksen vesitase ei ole hallinnassa ja yhdessä nämä aiheuttavat vesiympäristölle ja ekologialle sellaisia haitallisia muutoksia joita ei tule sallia ja pyydämme Lapin ELY-keskusta ryhtymään seuraaviin toimiin: Päätöksissä on otettava huomioon Lapin Ely-keskuksen tuomioistuimen päätös C-461/13, joka kieltää pintavesimuodostelmien tilan heikentämisen. Poikkeusjuoksutuksista syksyllä aiheutuneiden päästöjen vaikutusten selville saamiseksi on seurantaa tehostettava kesällä 2016 ja selvitettävä kattavilla ympäristön tilan tutkimuksilla: -piilevät -pohjaeläimet -sedimenttitutkimus -sähkönjohtavuusselvitys -sähkökoekalastus Vesistöön päästettävien vesien kokonaispitoisuudelle on määrättävä rajat, jotta ympäristön pilaantuminen saadaan loppumaan. Kloridi 30.000kg/a Sulfaatti 1.000.000kg/a Antimoni 100 kg/a Alumiini 20 kg/a Mikäli haitallisia vaikutuksia edelleen syntyy on päästöjä pienennettävä siten, ettei haitallisia vesistövaikutuksia synny. Lisäksi yhtiö on velvoitettava vesistön virtaamaseurantaan joessa tapahtuvien muutosten seuraamiseksi ja toimittamaan pohjasedimenttien puhdistamissuunnitelma, jolla saastunut joenpohja puhdistetaan. Toiminnan Natura-arviointi on uudistettava sillä vaikutukset ovat olleet arvioinnissa esitettyjä suuremmat ja laajemmalle leviävät, mitä arviointia tehdessä on osattu arvioida. Päätös: Reijo Tiensuu esitti asian jättämistä pöydälle lisäselvityksiä varten. Hyväksyttiin yksimielisesti. RakYmplk 11

Kittilän kaivoksella on toiminnassaan tiettyjä haasteita, joiden suhteen niin valvova viranomainen Lapin ELY-keskus, kuin toiminnan har joit ta ja Kittilän kaivos suorittaa/on suorittanut toimenpiteitä. Näitä haas tei ta ovat mm. 14.9.2015 havaittu NP-3 rikastushiekka-altaan vuo to ja siihen liittyvät toimenpiteet sekä positiivinen vesitase; eten kin maanalaisesta kaivoksesta tulevien kuivanapitovesien kasvanut mää rä (ja niiden laatu). NP3 rikastushiekka-altaan vuoto: Lapin ELY-keskus on pyytänyt 30.11.2015 kaivosta laatimaan johdon mu kai sen analyysin allasvuodon syistä, joka on laadittu kaivoksen toimesta 15.1.2016. Lapin ELY-keskus on pyytänyt 3.2.2016 al las vuo don analyysiin liittyen täydennyspyynnön, joka kaivoksen tu lee toimittaa 15.3.2016 mennessä. Tällä hetkellä vuodon hal lin ta toi men pi teet ovat käynnissä ja työt valmistuvat näillä näkymin huh ti kuus sa 2016. NP3-rikastushiekka-altaan vuotoon liittyivät syksyllä 2015 poikkeusjuok su tuk set, jotka tapahtuivat 23.10.2016 16.11.2016 välisenä ai ka na. Yhtiö teki YSL 123 mukaisen ilmoituksen 16.10.2015, jonka joh dos ta Lapin ELY-keskus teki päätöksen 23.10.2015. Poikkeus juok su tus ten aikana käsiteltyjen prosessijätevesien osuus Seu ru jo en vir taa mas ta vaihteli välillä 1,0 6,3 %. Voimassa ole van ympäristöluvan lupamääräysten mukaan kaivos saa laskea käsiteltyjä prosessijätevesiä 1,6 % joen virtaamasta lo ka kuu-ke sä kuu välisenä aikana, ja 0,7 % joen virtaamasta hei nä-syys kuun vä li se nä aikana. Poikkeusjuoksutuksien vaikutuksista on 18.1.2016 laa dit tu Ramboll Finland Oy:n toimesta raportti, jossa to de taan mm.: "Poikkeusjuoksutuk sil la ei arvioida olevan merkittäviä eliöstövaikutuk sia. Vai ku tus ten seuraamiseksi esitetään piilevätutkimusten jat ka mis ta vuosittain, sekä ylimääräisten sähkökoekalastusten ja pohjaeläintutkimusten te ke mis tä Seurujoella kaikkiaan kolmella pisteellä vuonna 2016." Lapin ELY-keskus on pyytänyt raporttiin täydennyksiä ja kommentoinut sitä lausunnossaan 2.2.2016 mm. seuraavasti: "Raportissa on esitet ty käyttö-, päästö- ja vaikutustarkkailun tulokset ja tehtyjä arvioita poik keus ti lan teen vaikutuksista voidaan pitää keskeisiltä osiltaan asianmukai si na. Analyysiä poikkeusjuoksutusten vaikutuksista voidaan pitää kui ten kin yleis piir tei se nä. Raportista puuttuu mm. eri aineiden pi toisuus ta so jen lyhyt ja pitkäaikaisvaikutusten merkittävyyden arviointi. Tuloksia olisi tul lut ver ra ta esimerkiksi eliöstölle vaarallisiin tasoihin ja/tai riskitasoihin. ------------- Poikkeustilanteen pitempiaikaisten vaikutusten seuraaminen on ensiarvoisen tärkeää ja Lapin ELY-keskus pitää esitettyjä jatkotoimenpiteitä oikean suun tai si na. ELY-keskus ei kuitenkaan pidä perusteltuna sitä, että yli mää räi set tarkkailut toteutettaisiin supistettuna, kuten raportissa on esi tet ty. Poh ja eläin tark kai lun osalta ELY-keskus katsoo, että tässä ti lan tees sa esi tet ty ylimääräinen suppea

pohjaeläintarkkailu ei ole perustelua. Tark kai lu tu lee toteuttaa hyväksytyn tarkkailuohjelman mukaisesti 8 tutkimuspistees tä. Kalatalousviranomainen on katsonut, että sähkökoe ka las tus on ainoa kei no mahdollisten kalastovaikutusten arviointiin. Raportissa esi te tyt kolme tark kai lu pis tet tä alueella (yksi vertailualue ja kaksi pistettä vaikutusalu eel la) ei kuitenkaan ole kovin paljon. Tältä osin tulee esittää tarkem pi suun ni tel ma. Ylimääräisestä kalataloustarkkailusta ja sen laajuudesta tuleekin sopia erikseen Lapin ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen kanssa, joka toimii tältä osin valvontaviranomaisena. Yhtiön on syytä olla yhteydessä ka la ta lousvi ran omai seen hyvissä ajoin ennen tarkkailun toteuttamista, kuiten kin viimeis tään 31.3.2016 mennessä. Edellä mainittujen jatkotutkimus ten li säk si ELY-keskus edellyttää, että alueella tehdään kesällä 2016 selvi tys ve si kasvil li suu des ta ja sen tilasta. Tätä koskeva esitys tulee toimittaa ELY-keskuksel le hyväksyttäväksi viimeistään 30.4.2016 mennessä. Li säk si ELY-keskus korostaa, että vuoden 2015 kaivoksen vesistö- ja kalataloustark kai lun vuosiraportissa tulee kiinnittää erityistä huomiota vuoden 2015 tarkkailutulosten analysointiin sekä verrata niitä aiempien vuosien tu lok siin koko toiminta-ajan vaikutukset huomioiden." Maanalaisen kaivoksen kuivanapitovesien kasvanut määrä: Kittilän kaivoksen lainvoimaisen lupapäätöksen mukaan Seurujokeen johdettavan maanalaisen kaivoksen kuivanapitoveden vir taa ma saa olla enintään 5 % Seurujoen virtaamasta. Seurujokeen juok su tet ta vien kuivanapitovesien määrä on kuitenkin toistuvasti vuo sien 2014 ja 2015 aikana ylittänyt kuivanapitovesille ympäristöluvas sa esi te tyn 5 %. Vuoden 2015 aikana luparajan ylitys on ta pah tu nut 6 kuu kau den osalta (tammikuussa, helmikuussa, maa lis kuus sa, huh ti kuus sa, heinäkuussa ja joulukuussa 2015). Tammikuussa 2016 kui vanapi to vesi en purkumäärä oli 11,2 % Seurujoen vir taa mas ta, näin ol len myös ylittäen ympäristöluvan mukaisen 5 % rajan. Ky sy myk ses sä on toistuva luparikkomus. Lapin ELY-keskus on lä het tä nyt Kit ti län kaivokselle kehotuksen luvanvastaisen tilanteen kor jaa mi sek si 25.1.2016. Aiemmin viime vuonna, 18.3.2015, Lapin ELY-kes kus on lä het tä nyt kaivokselle selvityspyynnön kui vanapi to vesi en määrän vä hen tä mi seen liittyen. Kittilän kaivos on toimittanut ky sei sen sel vi tyk sen 27.4.2015. Selvityksen mukaan kaivos pyrkii li sää mään veden kier rä tys tä alueellaan ja tutkii vaihtoehtoja, mitä teh dä kui vanapi to vesi en lisääntyneen määrän osalta. Vuonna 2015 kai vos aloitti hydrogeologi sen tutkimuksen ulkopuolisen konsultin kans sa arvioidak seen maanalaisen kaivoksen kui vanapi to vesimää riä ja veden laatua kai vok sen louhinnan edetessä. Tutkimus jatkuu edelleen. Kaivos sel vit tää mahdollisia uusia kuivanapitoveden käyttökoh tei ta ja pyrkii te hos ta maan kuivanapitoveden kierrätystä kai vosalu eel la. Kai vok sen pitkän aikavälin tavoite on vähentää Seuru joes ta otettavan raa ka ve den määrää ja korvata sitä kierrätettävällä ve del lä. Muun muas sa nämä asiat on tuotu esille myös kaivoksen 30.11.2015 laa ti mas sa toimenpidesuunnitelmassa Kittilän kaivoksen ve sien ja ve si ta seen hallinnan parantamiseksi.

Kehotuksessaan 25.1.2016 koskien toistuvaa lupaehtojen rikkomista kui vanapi to vesi en purkumäärään liittyen Lapin ELY-keskus toteaa mm. seuraavaa: "Lapin ELY-keskuksen edustajat ovat todenneet, että jatkuva luparajan ylitys ei ole mahdollista ja että yhtiön tulee ryhtyä toimenpiteisiin tilanteen kor jaa mi sek si. Lapin ELY-keskus katsoo, että yhtiön tulee ryhtyä mahdollisim man pikaisesti toimenpiteisiin laillisen tilan palauttamiseksi Lapin ELY-kes kus kehottaa Agnico Eagle Finland Oy:tä toimittamaan Lapin ELY-keskuk sel le yksityiskohtaisen suunnitelman niistä toimenpiteistä perusteluineen ja aikatauluineen, millä toiminnassa päästään lailliseen tilaan. Toimen pi de suun ni tel ma tulee toimittaa Lapin ELY-keskukselle 28.2.2016 men nes sä. Valvontaviranomaisena Lapin ELY-keskus tulee tarvittaessa puut tu maan asiaan antamalla ympäristönsuojelulain (527/2014) 175 :n no jal la määräyksen ympäristölupapäätöksen nro 61/10/1 lupamääräyksen 4 vastaisen tilan korjaamiseksi tai tekemään ympäristönsuojelulain 188 :n mukai sen ilmoituksen poliisille esitutkintaa varten." Seurujoen ekologinen tila: Seurujoen ja Loukisen ekologinen tila vaikuttaa olevan pääpiirteittäin hy vä. Jokien pohjaeläinten monimuotoisuuden lievä heikentyminen osas sa näytteenottopisteitä saattaa olla kaivoksen käsiteltyjen proses si jä te ve sien ja kuivanapitovesien aiheuttamaa, samoin kuin pai kal li set muutokset piileväyhteisöissä. Yleisesti ottaen veden ja sedi men tin laatumuutokset vaikuttavat olevan suhteellisen pai kal li sia. Kit ti län kunnan ympäristönsuojeluviranomainen on kuitenkin huolissaan kaivoksen rikastamon syötemäärän kasvattamisen (2,0 Mt/a) mah dol li sis ta vaikutuksista Seurujoen ekologiaan/eliöstöön siinä ta pauk ses sa, että syötemäärän kasvattaminen johtaa kuormituk sen lisääntymiseen nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Asia on tällä hetkel lä YVA-selostuksen laatimisvaiheessa. YVA-prosessin ohjelma vai hees ta 28.7.2015 annetussa yhteysviranomaisen lausunnossa La pin ELY-keskus on vaatinut ottamaan ympäristövaikutukset tar kem min huomioon arviointiselostuksessa. Kaivoksen uudessa, ei lainvoimaisessa, ympäristöluvassa (PSAVI 72/2013/1) on asetettu tiukempia päästöraja-arvoja (mm. nikkelille, ar see nil le, antimonille, sulfaatille ja epäorgaaniselle typelle) kuin tällä hetkellä voimassa olevassa ympäristöluvassa. Raja-arvot koske vat sekä prosessi-, että kuivatusvesiä. Uutta ympäristölupaa kä si tel lään nyt korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja asiasta tullee päätös en nen kesää 2016. Kittilän kaivos on alkanut rakentamaan sulfaatinpoistolai tos ta käsiteltyjen prosessijätevesien sisältämän sulfaatin vä hen tä mis tä varten. Ympäristösihteeri: Lautakunta toteaa, että Kittilän ympäristönsuojeluviranomaisella ei ole tällä hetkellä tarvetta ryhtyä toimenpiteisiin yllä mainittujen asioiden suhteen. Valvova viranomainen eli Lapin ELY-keskus on

vaa ti nut eri asiakokonaisuuksien suhteen toiminnanharjoittajalta toimen pi tei tä. Uusi ympäristölupa on käsittelyssä korkeimmassa hallin to-oi keu des sa. Ympäristönsuojeluviranomainen seuraa Kittilän kaivoksen tilannetta yhteistyössä valvovan viranomaisen kanssa. Päätös: Esitys hyväksyttiin.