INTERNATIONAL DISTRICT 20 2013 LAHTI. Liikkeellä hyvinvointiin Moving for Wellbeing



Samankaltaiset tiedostot
Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20

Saa mitä haluat -valmennus

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät

Palvelen - Sanoja ja tekoja. Worksop Rauman kevätseminaari

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

Kaikenlaisiin kohtaamisiin

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni

Suomen Rotary 1

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Työpaja: Mentorointi mahdollistaa keskittymisen uusien näkökulmien löytämiseen

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta

Pienten lasten kerho Tiukuset

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Dialogin missiona on parempi työelämä

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Istanbulin sopimukseen liittyvien toimenpiteiden valmistelu kerhoissa. Rauman kevätseminaarin ryhmätyöt

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

Tiedotus & markkinointi,

Vallataan varainhankinta. Salla Saarinen

JUJUPRIX Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin

Nuorten erofoorumi Sopukka

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

Jyväskylä

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Yksi elämä -terveystalkoot

PU:NC Participants United: New Citizens

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

U N E L M Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Friends-ohjelma Aseman Lapset ry. Workshop Tampere

Pietarin Katulapset ry. Pietarin katulapset tarvitsevat Sinua

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

Preconception Health ja nuorten seli-asenteet

Nainen ja seksuaalisuus

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Mielenterveys voimavarana

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

Työhyvinvointikysely Henkilöstöpalvelut

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students.

KATSAUS KAIRON KATULAPSIIN JA LASTEN OIKEUKSIIN

Mika Pirttivaara, LC Tapiola Kestävän kehityksen piirifoorumi

Tervetuloa CrossFit Kidsvanhempainiltaan

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Usko. Elämä. Yhteys.

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

Nuoren itsetunnon vahvistaminen

Miksi nuorisopsykiatristen palveluiden kysyntä lisääntyy?

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

Strategian tekeminen yhdessä

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

Elämäntapamuutos valmennusohjelma

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

Palvelen sanoja ja tekoja Workshopin yhteenveto Rauman kevätseminaari

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Naisjärjestöjen Keskusliitto

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

ELÄMÄSI PARAS VIIKKO? Prometheus-leirit kesällä 2018

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Eettinen Johtaminen. To Be or Well Be seminaari 2010 Petteri Lahtela

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

Näin me työskentelemme ja palvelemme asiakkaita / A

3. Arvot luovat perustan

Pitäisi olla semmosta lämpöö VÄLITTÄVÄN OPETTAJAN 10 TEESIÄ

Huolehdi muististasi!

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Nuori urheilija. Terveys ja kasvu Ravinto Levon ja unentarve Harjoittelu ja liikunta. Harjoittelu + ravinto + lepo = kehittyminen

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Voimaannuttava hoitoympäristö. Vanhustyön hyvinvointipäivät , Tallinna Sini Eloranta, sh, TtT

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

Transkriptio:

INTERNATIONAL DISTRICT 20 2013 LAHTI Liikkeellä hyvinvointiin Moving for Wellbeing

ZONTA Welcome to Lahti! Tervetuloa Lahteen! INTERNATIONAL DISTRICT 20 3 Tervetuloa Lahteen 4 Pääkirjoitus: Zontavoimaa 6 Elisabeth Rehn: Zonta says NO 8 Supersiskous on välittämistä 10 Kaisa Leka Puupää ja puujalat 15 Fantastista 16 Lahden piirikokousohjelma 18 Mielikuvitus liikkeelle 19 Hyvää elämää kaiken ikää 22 Tie virkeyteen käy vatsan kautta 24 Stipendiaatit 26 Kerhojen kuulumisia Piirikokouslehti 2/2013 Julkaisija Lahden Zontakerho ry In Lahti, the best features of a small and a big city are successfully merged: the beauty of the small, coziness, no-nonsense creativity, and then everything that the big can offer - efficiency and logistics. As an organization, Zonta International can be described exactly in the same way: small-scale community activities and global advocacy. Zonta s vision puts the rights of every woman first and service and community activities of its members help empower the less privileged women. The basis of action has always been a strong unity of purpose and shared values, but there has also been a need for role models. Zonta International District 20 has members in Finland and in Estonia, which means Finnish-Estonian cooperation. It is interesting to note that, culturally and historically, and in present-day literature, there are strong women who have been, and are, bringing Finland and Estonia together, and who were and are role models of their times. Hella Wuolijoki, who was born in Estonia, was a woman of distinction in Finland s cultural history. Her Niskavuori-series of plays have shaped Finnish identity and drawn a sharp picture of the sense of community that is based on the strength of women. The work of Sofi Oksanen, half-estonian Finnish author, probes into Estonia s recent history in a way that brings forth women s multiple status and roles - as sufferers but also as the sustaining power in various European crises. In Lahti, we have a strong will to develop our city and we show community spirit that is open to change initiated by newcomers. The multilateralism of the history of Lahti is shown in the city profile and the idea of culture that appreciates creativity. The people of Lahti have always welcomed newcomers without prejudice and to adopt this attitude is crucial in considering the growth and development of the city. Visitors have made their mark - it is to be hoped that Lahti has left and will leave positive memories in their minds. Lahti welcomes you all most cordially and, personally, I wish you all the best of success in your work as members of Zonta International and a rewarding meeting. Lahdessa yhdistyvät pienen ja suuren kaupungin parhaat puolet: pienen kauneus, kotoisuus ja mutkaton luovuus, suuren tarjonta, tehokkuus ja logistiikka. Zonta International järjestöstä voi hyvin tehdä samanlaisen kuvauksen pienimuotoista yhteisöllistä kansalaistoimintaa ja maailmanlaajuista vaikuttamista. Zontavisio nostaa esille jokaisen naisen oikeudet ja järjestön jäsenten palvelu- ja kansalaistoiminta auttaa heikommassa asemassa olevia naisia käyttämään hyväkseen kaikki mahdollisuutensa. Toiminnan lähtökohtana on aina ollut naisten vahva yhteinen tahto, mutta sen lisäksi on tarvittu esikuvia. Zonta International piiri 20 on suomalais-virolaista yhteistyötä. Mielenkiintoisesti myös kulttuurihistoriassa ja tämän päivän kirjallisuudessa on Viroa ja Suomea yhdistäviä vahvoja naisia, jotka olivat ja ovat aikansa esikuvia. Virossa syntynyt Hella Wuolijoki on yksi suomalaisen kulttuurihistorian merkkihenkilöitä. Hänen Niskavuori-näytelmänsä ovat muovanneet suomalaista identiteettiä ja piirtäneet terävän kuvan myös yhteisöllisyydestä, joka rakentuu naisten varaan. Puoliksi virolaista syntyperää olevan suomalaisen kirjailijan Sofi Oksasen tuotanto luotaa Viron lähihistoriaa tavalla, joka nostaa esille naisten moniulotteisen aseman kärsijöinä ja kantavana voimana - eurooppalaisissa murroksissa. Lahdessa on vahva yhteinen tahto kaupungin kehittämiseksi ja yhteisöllisyyttä, joka on aina uusiutunut tulijoiden myötä. Lahden historian kerroksellisuus näkyy kaupunkikuvassa ja arjen luovuudelle arvoa antavassa kulttuurikäsityksessä. Lahtelaiset ovat ottaneet avoimesti ja ennakkoluuttomasti tulijat vastaan ja tämä asenne on ollut ja on ratkaisevaa kaupungin kasvulle ja kehitykselle. Kävijät ovat tuoneet mukanaan vaikutteita, ja toivottavasti Lahti on jättänyt ja jättää vierailijoihin positiivisen muistijäljen. Zonta Internationalin piirin 20 piirikokousväki on lämpimästi tervetullut Lahteen. Toivon parasta menestystä järjestönne työlle ja teille kaikille viihtyisiä kokouspäiviä! Jyrki Myllyvirta kaupunginjohtaja Vastaava päätoimittaja Marja Koivula Päätoimittaja Päivi Kuisma Jyrki Myllyvirta The Mayor of the City of Lahti Toimituskunta Marja Tetri-Natunen, Riikka Salokannel Kuvatoimitus Rami Toivonen Taitto Studio Salokannel & Toivonen Painopaikka Esa Print Kannen elävän veistoksen asu Aino Kallioinen Salpauksen tarpeistoala. Kuva Sonja Siikanen Kuva Rami Toivonen

Zontavoimaa Lahden piirikokous on toistemme tapaamista, tukemista ja rohkaisemista sekä yhteisestä hetkestä nauttimista, piirikokouksessa motivoidumme tekemään maailmaa vähän paremmaksi tytöille ja naisille. Teksti Raisa Valve ja Marja Koivula Kuva Nora Akkanen Zonta International President-Elect Maria Jose Landeira Oestergaard: We are an organization OF MEMBERS Our values are our strength Our driving force is the commitment of our members Our vision and mission give us the courage Tänä vuonna saamme ja jaamme voimaa Oranssista. Oranssi on elinvoiman ja eheyden väri. Sen sanotaan auttavan shokista toipuvaa, kuten väkivaltaa kohdanneita naisia. Me zontat tukeudumme oranssiin, kun peräänantamattomasti autamme maailman tyttöjä ja naisia saamaan koulutusta ja päätösvaltaa omaan elämäänsä. Kansainvälisen presidenttimme Lynn McKenzien innoittamana olemme valmistautuneet kerhoissa tekemään työtä tyttöihin ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan oranssiin tukeutuvalla Zonta says NO-kampanjalla. Kolmen hyppyrimäen kaupungissa viimeistelemme kisakuntoamme suurmäkeen, kansainväliseen Zonta Service Recognition Awardkilpailuun mm. sarjassa Violence against women and girls. Henkistä valmennusta projekteihimme saamme huipulta, President-Elect Maria Jose Landeira Øestergaardilta. Luomme liikuttavan ja hyvinvointia edistävän tunnelman Lahteen kokousteeman Liikkeellä hyvinvointiin Moving for Wellbeing mukaisesti. Me Zontanaiset yhdessä voimme saada ja olemme saaneetkin aikaan liikettä, joka tuottaa hyvinvointia apua tarvitseville naisille ja tytöille eri puolilla maailmaa. Samalla on tärkeää huolehtia omasta hyvinvoinnista. Kaikenlainen liike - fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja emotionaalinen - tuottaa hyvinvointia ja tästä kuulemme piirikokouksessa luennoitsijoiden puheenvuoroissa. Myös Zonta-piirimme on ollut liikkeessä. Kevään ja kesän aikana olemme avanneet lahjoituskanavat järjestön ulkopuolisille ja kehottaneet lahjoittamaan Helvi Sipilä -rahastoon ja Supersiskojen työhön. Lahden piirikokouksessa päätämme siitä, ketkä meistä ovat johdossa vuosina 2014-2016 ja turvaamassa järjestön elinvoiman yhdessä kerhojen kanssa. On myös kunnia saada kokoukseemme Torinossa valittu kansainvälinen presidenttimme. Tervetuloa Lahteen! Lahden Zontakerhon puheenjohtaja Raisa Valve ja governor Marja Koivula toivottavat tervetulleeksi Lahden piirikokoukseen lokakuussa 2013. Liikkeellä hyvinvointiin Moving for Wellbeing. Zonta Power Lahti District Conference 5 6 October 2013 means meeting old friends and making new, it means supporting and encouraging one another and enjoying the moment together; at the district conference, we ll be motivated to work for the greater good in the world for women and girls. This year, we will receive, and share with others, strength from ORAN- GE. Orange is the colour of vitality and harmony. It is said to help those recovering from shock, as, for instance, women who have faced violence. We, Zontians, choose orange as our colour when, with determination and persistence, we help women and girls globally in their quest for education and the right to decide about their own lives themselves. Inspired by our International President, Lynn McKenzie, we have prepared ourselves in our clubs to work for the elimination of violence against women and girls by participating in the Zonta Says NO Campaign with Orange as its identifying colour. In the city of the three ski-jumps, we are putting the finishing touches to our training programme in order to ensure that we are in peak condition for the final trial in the Zonta-kraft ur distriktsmötet i Lahtis I år får och delar vi ut styrka ur Orange. Orange är livskraftens och helhetens färg. Det sägs att den hjälper dem som återhämtar sig från chock, till exempel kvinnor som utsatts för våld. Vi zontor stöder oss på orange när vi, utan att ge upp, hjälper världens flickor och kvinnor till utbildning och beslutanderätt om det egna livet. Inspirerade av vår internationella president Lynn McKenzie har vi i klubbarna förberett oss på att arbeta mot våldet som flickor och kvinnor utsätts för, inom den orange-inspirerade kampanjen Zonta says NO. I staden med de tre hoppbackarna trimmar vi oss inför Stor-backen, den internationella Zonta Service Recognition Awardtävlingen, bland andra i serien Våld mot kvinnor och flickor. Psykisk coachning får vi från toppen, President Elect Maria Jose Landeira Östergaard. I Lahtis skapar vi en stämning som befrämjar rörelsen och välmåendet i samklang med Rörelse för välmående - Moving for Wellbeing. Tillsammans kan vi zontakvinnor åstadkomma, och har också åstadkommit, rörelse som genererar välmående hos hjälpbehövande kvinnor och flickor över hela världen. Samtidigt är det viktigt att sköta om sitt eget välmående. Alla former av rörelse - fysisk, psykisk, social och emotionell - skapar välmående och om detta får vi höra i de gästande talarnas inlägg vid distriktsmötet. Också vårt Zonta-distrikt har varit i rörelse. Under våren och sommaren har vi öphighest ski jumping tower, the International Zonta Service Recognition Award Competition, for instance, in Category Violence against Women and Girls. Mental training we will be receiving from the top, from President-Elect Maria José Landeira Oestergaard. We are creating an ambiance that is moving and conducive to enhancing well-being along the lines of our theme, Moving towards Well-being. Together, we Zontians have created and will create movement that will bring well-being to women and girls in need of help all over the world. While doing that, it is also vital to remember to take care of one s own well-being: any kind of movement, be it physical, mental, social or emotional, will create well-being, and this is what we will hear about when our Guest Speakers take the floor. Our Zonta District 20 has also been on Distriktsmötet i Lahtis innebär att möta varandra, stöda varandra och uppmuntra varandra, samt att njuta av gemensamma stunder. Vid distriktsmötet motiveras vi till att göra världen litet bättre för flickorna och kvinnorna. the move: in early summer we obtained a Licence to collect money from the general public in order to give non-zontians an opportunity to donate to the Helvi Sipilä Fund and to support financially the work that is being done to help young girls via SuperSisters.. At the Lahti District Conference, we will elect our District Leadership for 2014-2016, who will be responsible for safeguarding and supporting the vitality of our organization together with our clubs. It is also a great honour to have amongst us our own Liaison and President Elect of Zonta International, Maria José Landeira Oestergaard, as the Representative of the Zonta International President Lynn McKenzie. Welcome to Lahti! Translation: Eija Salo, PID pnat donationskanaler också för dem som finns utanför vår organisation och uppmanat till att donera till Helvi Sipilä-fonden och till det arbete som Supersiskot gör. Vid distriktsmötet i Lahtis beslutar vi vilka av oss som leder under åren 2014-2016 och då ansvarar för organisationens livskraft, tillsammans med klubbarna. Vår internationella president valde vi för det kommande bienniet redan i Turin. Vi har den osedvanliga äran att få henne på besök bland oss under distriktsmötet. I Lahtis är vi, i oktober 2013, i rörelse för välmående! Översättning: Solveig Michels 4 5

Teksti Päivi Kuisma Kuva Lehtikuva Pieni tyttö ei ole tehty sotilaiden viihdyttäjäksi Ajatus siitä, että voi auttaa, pitää Zonta Internationalin kunniajäsenen Elisabeth Rehnin liikkeessä. Suomen ensimmäiseksi Sotakorkeakoulun kunniatohtoriksi syyskuussa promovoitua ministeriä viedään maasta toiseen puhumaan ihmisoikeuksien puolesta. Lahdessa Elisabeth Rehn puhuu siitä, miksi on tärkeää sanoa ei tyttöihin ja naisiin kohdistuvalle väkivallalle. - Itkin kun kuuntelin vuosia sitten Sierra Leonessa sotilaiden viihdyttäjiksi pakotettuja tyttöjä. He kertoivat minulle aivan samanlaisista tulevaisuuden unelmistaan kuin omat teini-ikäiset lapseni, koulutuksesta, työstä ja onnellisesta kodista, mutta sillä erotuksella, että nämä tytöt eivät koskaan voineet toteuttaa unelmiaan, kertoo Elisabeth Rehn edelleen liikuttuneena ja vihaisena. Sierraleonelaistyttöjen unelmat kariutuivat sotilaiden viihdyttämisestä aiheutuneeseen hylkäämiseen. Tytöt eivät enää kelvanneet perheilleen. Monella oli raiskauksista alulle lähteneitä lapsia ja elanto lapsille oli hankittava milläpäs muulla kuin prostituutiolla. Rehn kävi tapaamassa tyttöjä pääkaupunki Freetownin lähellä olevalla savisella kukkulalla, vanhaan tehdasrakennukseen kyhätyissä hökkeleissä. - Ahdingostaan huolimatta nuoret naiset olivat omanarvontuntoisia. He huolehtivat lapsistaan yhdessä ja hökkelien seinillä oli muistutustauluja siitä, kuinka pitää olla ylpeä itsestään ja vaatia asiakkaalta kondomia, muistelee Rehn kokemusta, joka on syvästi vaikuttanut hänen tekemisiinsä sen jälkeen. Jumalauta, ajattelin tuolloin Elisabeth Rehn sai Sierra Leonessa tärkeän sysäyksen ihmisoikeustyölleen. Edelleen kokemus purkautuu voimakkaina sanoina paljon pahuutta kokeneen ministerin huulilta. - Jumalauta, ajattelin tuolloin. Näin ei voi olla. Afrikan ja Aasian naiset tarvitsevat apua. Rehn arvostaa zontien varainhankintaa erilaisiin auttamisprojekteihin. Ehkä vielä tärkeämpää hänen mukaansa on tiedon levittäminen ihmisoikeusrikkomuksista ja naisten ala-arvoisesta kohtelusta kehitysmaissa. - Naisten epäinhimillisistä oloista on vaikea puhua ja se halutaan kieltää mitä moninaisimmista syistä, sanoo Rehn. Sotien ja konfliktien parissa paljon liikkuneena hän kuitenkin patistaa levittämään tietoa. - Nyt kun esimerkiksi kehitysyhteistyömäärärahoja leikataan, on tärkeää, että kansalaisjärjestöt toimivat. Yhdenkin ihmisen pelastaminen on merkittävä teko, kannustaa ministeri Rehn, jonka mukaan ihmiset eivät ole tilastoja vaan yksilöitä kehitysmaissakin. Zonta International n kansainvälinen kampanja naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseksi lähestyy huippuaan Pian on vierähtänyt vuosi siitä kun kansainvälinen presidenttimme Lynn McKenzie avasi kampanjan naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamiseksi. Tavoite oli, että vähintään 40% kerhoista osallistuu kampanjaan palvelu-, näkyvyys- ja vaikuttamisprojektein. Piirimme kerhoista 36 ilmoitti osallistumisensa. Kooste kerhojen ilmoittamista hankkeista on verkkosivulla osoitteessa http://zonta.fi/jasenille/14_palvelutoimikunta. 25.11.2013 on seuraava tärkeä päivä. Jälleen Zonta Says NO!, jokaisen meistä kantaessa oranssin väristä nauhaa ja rannepantaa. Päivämäärää seuraa 16 aktivis- min päivää 10.12.2013 saakka! ZI:n verkkosivulla voi osallistua on-line keskusteluun, jossa käsitellään naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Nauhan ja rannepannan lisäksi kerhojen toivotaan toimivan, erityisesti tämän kahden viikon ajan, erittäin näkyvästi omalla paikkakunnallaan järjestäen yleisö- ja mediatilaisuuksia ja tuoden mm. esiin raportoituja naisiin ja tyttöihin kohdistuneita väkivaltatapauksia. Oranssi on YK:n valitsema väri, jolla halutaan kiinnittää huomio naisiin ja tyttöihin kohdistuvaan väkivaltaan. Piirin toimesta on tulossa paikallista mediaa varten perustiedot, jonka kerho voi täydentää käyttöönsä omilla tiedoillaan. Tilaisuuksista ja tapahtumista saadut tulot ja lahjoitukset toivotaan ohjattavan kansainväliseen ZISVAW (Zonta International Strategies to End Violence against Women) rahastoon. PR toimikunnalta on ollut tilattavissa kampanjaan liittyviä tuotteita kuten nauhat, rannepannat ja tarra-arkit. Toimitetut tuotteet piiri laskuttaa kerhoilta 15.10.2013. Zonta Says NO-esitteet toimitetaan kerhoille tilausten mukaisesti. Palvelutoiminnan huipentuma Zonta Service Recognition Award - Kunniamaininta Zonta-palvelutoiminnasta, kansainvälinen kilpailu parhaasta kerhon tai arean voimin toteutetusta naisten ja tyttöjen asemaa parantavasta palveluohjelmasta. Kunniamaininta julkistetaan Zonta International Convention ssa Orlandossa, Floridassa 27.6.-1.7.2014. Tarkempaa tietoa ZSRA sta toimitetaan AD eille ja puheenjohtajille lokakuun aikana. Teksti Liisa Horttonen 6 7

Teksti Päivi Kuisma Kuva Rami Toivonen Supersiskous on välittämistä ja sitoutumista On kulunut runsas vuosi siitä, kun Maria Drockila otti asiakseen nuorten tyttöjen syrjäytymisen torjunnan ja käynnisti Supersiskotkampanjan suunnittelun Zonta-järjestön siipien suojassa. Kampanja voitti keväällä MTV:n Diili-ohjelman, mistä tuli rahallinen pesämuna toiminnalle. Sen jälkeen on syntynyt Supersiskot-nettitukipalvelu. Nyt kampanjabrändi tarvitsee eettisesti kestäviä kampanjatuotteita, jotta varainhankinta voi jatkua ja tyttöjen autta- misesta voi tulla pysyvää. Ensin syntyi laulu Road of Light, joka varmisti sen, että supersiskot-kampanja lähtee liikkeelle, vaikka voittoa ei Diiliohjelmassa tulisikaan. Samoihin aikoihin Maria löysi Zonta-järjestön kampanjan toteuttajaksi. - Minulla ei ollut aluksi Zontasta mitään mielikuvaa. Hain tahoa, jonka kautta voin seurata varainkeruuta ja varmistaa sen, ettei varoja mene hukkaan. Nyt olen Porvoon zontakerhon rivijäsen, kertoo Maria. Maria Drockilan halu kerätä varoja suomalaisten tyttöjen syrjäytymisen ehkäisyyn pohjautuu elämänkokemukselle. Hänellä itsellään on pieni tyttö, jonka hyvän tulevaisuuden hän haluaa jakaa muiden tyttöjen kanssa. - Meidän pitää suojella omia lapsiamme jotenkin paremmin kuin rakentamalla ympärillemme hyvinvointimuuri. Suojelemalla pelkästään omia lapsiamme, emme todellisuudessa kykene suojelemaan heitä. Suojelemalla muitakin lapsia suojelemme myös omiamme, perustelee Maria Drockila hyväntekeväisyystyötään. Drockila ei pidä siitä, että hyvinvoivat ihmiset sulkevat pois uhkatekijät omasta elämästään. - Vuosien päästä saatamme huomata ja olla todella hämmästyneitä, että juuri ne asiat koskettavatkin juuri meitä, sanoo Drockila. Maria Drockila ei pidä itseään asiantuntijana, mutta haluaa sanoa ääneen vaikeitakin asioita. - Pelko hylkäämisestä tai poissulkemisesta estää monesti oman mielipiteen sanomisen. Halu olla massaa ja hankkia arvostusta yhteisön laatimilla pelisäännöillä on turvallista, sanoo Drockila. Supersisko Drockila on huolissaan siitä, että lapset pannaan kilpailemaan jo pienestä pitäen eri elämänaloilla. Hänen mukaansa voittajan tai häviäjän taakka seurauksineen alkaa painaa tyttöä jo pienestä pitäen. - Meillä on hirveä tarve nostaa ja alentaa ihmisiä. Joka kerran, kun nostat jonkun jalustalle, alennat toista, kuvailee Maria haavoittavaa kilpailutilannetta. Kampanjatuotteita pitää saada tekoon ja jakoon Diiliohjelmasta kertynyt 42 000 euroa ja levyn tuotto eivät riitä pitkälle. Drockilan mukaan Supersiskot-brändi kaipaa uusia tuotteita varainhankinnan varmistamiseksi. - Zonta-järjestö tekee päätökset kampanjan toteuttamisesta ja brändiin liittyvistä asioista. Itse jatkan töitä ja toimintaa rivijäsenenä. Maria Drockilan mukaan brändin hallinta vaatii laaja-alaista osaamista ja tekemistä. Tarvitaan päätöksiä esimerkiksi siitä, mitä tuotteita voidaan toteuttaa. - Supersiskot tuotteita ei voida tehdä kehitysmaissa lapsityövoimalla. Päätökset myynnistä ja myynnin ehdot pitää järjestössä päättää, kuvailee Drockila. Drockilan mukaan tärkeää olisi, että Supersiskot-toiminta leviäisi nettitukipalvelusta myös kouluihin. Supersisko Hannele auttaa netissä Toukokuun alussa käynnistynyt Zonta-järjestön ylläpitämä Supersiskot nettitukipalvelu on saanut tähän mennessä 150 yhteydenottoa pääasiassa nuorilta tytöiltä. Tukisivustolla nuoria ja myös vanhempia palvelee sosiaalityön ammattilainen Hannele. - Paha olo, kiusaaminen, ulkonäköön liittyvät asiat, syömishäiriöt, väkivalta ja perheiden ongelmat ovat syitä yhteydenottoihin, kertoo Hannele. Hannelen tukena toimii ohjausryhmä, johon kuuluu eri järjestöjen edustajia. Taustavoimia ovat Zonta-järjestön ohella Ensi- ja turvakotien liitto, Suomen Mielenterveysseura, Syömishäiriöliitto ja Tyttöjen talo. Näin voit auttaa Tekstaa SUPERSISKOT numeroon 16499. Viestin hinta on 10 euroa, josta 9 euroa suoraan hankkeelle. www.supersiskot.fi www.zonta.fi Supersiskojen facebook-sivu Supersiskot tiedottaja Pirjo Kuisma 040 7579553 pirjo.kuisma@supersiskot.fi 8 9

Teksti Riikka Salokannel Kuvat Kaisa Leka Kaisa Leka Puupää ja puujalat Toisia vastaan kilpaileminen johtaa välttämättä pettymyksiin. Itsensä ylittäminen palkitsee. Maaliin pääsy ei ole se täyttymys, vaan itse matka. Sarjakuvapiirtäjä Kaisa Leka pyöräilee miehensä, graafikko Christoffer Lekan kanssa tuhansien kilometrien reittejä. Liikuntatuntien mielipaha on muuttunut ponnistelun jälkeiseen euforiaan, matkan aikaiseen perilläolon mielentilaan. I am not these feet Kaisa kirjoittaa ja piirtää sarjakuvakirjoissaan. Syntymästä saakka rikkinäiset jalat kiusasivat. Toisenlaista, jollainlailla vajaata kiusattiin myös, näkyvästi tai hiljaisesti. Kun parikymppinen Kaisa ilmoitti graafikko-opiskelukavereilleen, olevansa hetken aikaa poissa opinnoista: kun minulta katkaistaan nämä jalat, tyrmistyivät ystävät. Miten kukaan voi suhtautua niin selväpäisesti ilmeiseen katastrofiin. Ne ovat vain nämä jalat, ei pää, jolla ajattelen, katson; ei kädet, joilla piirrän. Kun leikkauksen jälkeen näin Kaisan Lahden Muotoiluinstituutilla pitkänä, hoikkana, farkkuhameeseen pukeutuneen, jäin ainakin minä tuijottamaan hänen jalkojaan. Ne eivät olleet mitkään jaloiksi muotoillut muoviproteesit. Hän ei piilotellut niitä housunlahkeiden suojassa. Hän ei suostu uhriksi, toisenluokan kansalaiseksi. Hänellä nyt vaan olivat sellaiset, viimeistä teknologiaa olevat jalat, huippujalat. Niitä voi tuijottaa, niitä voi kauhistella, mutta yhtä hyvin ne voi myös toissijaisena unohtaa. Toki jalkoihin liittyy hankaluuksia. Pitkät seisoskeluajat julkisessa liikenteessä rasittavat. Tyngät hiertyvät. Kotona voi lepuuttaa itseään pyörätuolissa, mutta idyllisen Porvoon kaduilla ja kujilla pyörätuoli on hankala. Esteettömyys on osa tasa-arvoista yhteiskuntaa. Kaisalle hänen oma suhtautumisensa jalkoihinsa on myös kannanotto, jopa provokaatio. Hän on ollut mukana politiikassa, koska yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttaminen on tärkeää. Reiluuteen tässä maailmassa voi vaikuttaa omalla käyttäytymisellään, asenteellaan ja sillä että avaa myös toisten silmiä ymmärrykseen. Suomen Sarjakuvaseura palkitsi Kaisan v. 2012 Pekka Puupää palkinnolla. Sen perusteluteksti kiteyttää oleellisen: Lekan sarjakuvateosten keskeisiä teemoja ovat vammaisuus ja henkinen etsiminen ja poliittisen uran myötä myös politiikka. Pallopäiseksi Kaisa-hiireksi itsensä piirtävä Leka kertoo sarjakuvissaan avoimesti omasta elämästään, ajatuksistaan ja maailmankatsomuksestaan. Kaisa Lekan hahmo jalkaproteeseineen erottuu massasta. Jo ensivilkaisulla selviää, että sääretön nainen on erilainen kuin useimmat muut. Vammaisuus, joka on aiheena hankala, ellei tabu, esitetään lukijalle rehellisesti ja kaunistelematta. Avaamalla uusia näkökulmia Leka on edistänyt erilaisuuden ymmärtämistä ja hyväksymistä. Sarjakuvista Sarjakuva on Kaisan väline silmien avaamiseen. Taiteella on suuri yhteiskunnallinen merkitys. Sen kautta ja avulla asioita voi katsoa toisin. Sarjakuva on Kaisalle oman ilmaisun väline ja kieli. Taiteilijana Kaisa on tarkkailija. Kuvat ovat muistiinpanoja huomioista. Toisaalta taiteen kokemiseen liittyy vuorovaikutteisuus ja tässäkin sarjakuva toimii Kaisalla keskustelun välineenä. Sarjakuvan avulla olen onnistunut säilyttämään suhteen myös lapseen minussa. Kaisa on tehnyt miehensä kanssa yhdessä useita sarjakuvakirjoja. Ja todellakin he ovat tehneet ne kokonaisteoksina. Yhdessä he ovat pyöräilleet, kokeneet ja mietiskelleet niihin sisältöä, Kaisa kirjoittaa ja kuvittaa, taitto tehdään yhdessä. Heillä on oma kustantamo, Absolute Truth Press, joka kirjat kustantaa ja hoitaa jakelun. Sarjakuvaikoneina tutut hahmot, hiiri ja ankka ovat tässä K. ja L. Ankka on enemmän erilainen, kuin hiiri teknojaloillaan. Kirjojen muut hahmot ovat hiiriä myös. Kirjat voisi ajatella matkakertomuksiksi. Niissä pyöräillään Eurooppaa päästä päähän, Islantia myötä- ja vastatuuleen ja mäkeen, toisissa leiriydytään hinduyhteisöön. Mutta teokset eivät ole vain kuvaus vaan myös sisältö. Yli viisi senttiä paksu Tour d`europe on jo itsessään matka. Sitä lukiessa ja katsellessa on it- 10 11

sekin piinaavan pitkällä matkalla, joka muuttuukin toisiaan seuraaviksi hetkiksi, joiden ei haluaisi loppuvan. Kaisan ja Christofferin tekemät kirjat ovat myös esineinä miellyttäviä, mielenkiintoisia, intensiivisiä ja pelkistettyjä, kaikki turhanpäiväinen on niistä pois. Aito nälkä ja aito väsymys Kaisa Leka kertoo olevansa suorittaja, joka kokee huonoa omaatuntoa, jos ei jatkuvasti ponnistele. Kulttuurialalla näkee paljon uupumista. On tehtävä paljon, taisteltava oikeudesta tehdä taidetta ja luovaa työtä, taiteen tuotoilla ei pääse lekottelemaan. Kaisa ei myös helposti sano ei. On kiva olla tehokas, on tärkeää olla mukana tärkeissä asioissa ja on kutkuttavaa olla huomion kohteena. Siksi Kaisa on monessa mukana. Pitkien ja moninaisten työpäivien vastapainona on liikunta. Pitkät pyörä- ja melontaretket. Hikinen, mutta tyyntyvä olo. Fyysisestä ponnistuksesta seuraava terve väsymys ja aito nälkä. Syöminen ei ole tunteiden ja tuntemusten tukahduttamista, vaan osa kehon ja mielen tasapainoa. Tasapainoinen olo ei kaipaa päihteitä. Liikunnan lisäksi toinen intohimoista on jooga ja hindulaisuus, meditaatio. Tuntuu hyvältä omistautua johonkin asiaan. Kaisa Leka kertoo olevansa myös maailmanparantajatyyppiä. Minulla on halu puuttua asioihin ja muuttaa niittä. Epäkohtia voi ja pitää korjata. Kaisan äiti Annikki Rautio on pitkäaikainen ja aktiivinen Lahden Zontakerhon jäsen. Olen nähnyt läheltä, miten erilaisilla keinoilla voimme vaikuttaa siihen, että maailma olisi parempi paikka. Kaisa kertoo kokevansa olevansa etuoikeutettu, koska on voinut tehdä taidetta ja matkustaa. Hän kokee elävänsä huoletonta ja hyvinvoivaa elämää ja kokee tuntevansa suurta kiitollisuutta siitä, että asiat ovat niin hyvin. 12

LUT emba [ Yksilöllinen valinta ] lut.fi/mba Fantastista Hiljaisuudessa omenapuunkukasta putoaa yksi terälehti kuin uni jota ei tarvitse katsoa uudelleen. Sibeliustalon metsähalli muuttuu illan hämärtyessä fantasiamaailmaksi. Piirikokouksen iltajuhlassa arki unohtuu ja mielikuvitus vie juhlakansan lumottuun maailmaan. Ja silti, jos kysyt ihmiseltä: Milloin kosketit rakastettusi sydäntä? Mitä unta näit viime yönä? Lehtori Lasse Kantolan johdolla Lahden diakonian istituutin ja Salpauksen opiskelijat mystisine elävine veistoksineen saattelevat meidät toden ja unen rajamaille. Nuoret sirkustaiteilijat vievät meidät tulen, maan ja ilman lumoaviin mysteereihin. Sinun on hyvä tietää mitä valoa olet vailla. Yli 500 tuotetta aina edullisesti ja nopeasti. Iltajuhlassa halusimme laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Miten hyvää tekee kuvitella itsensä lumikuningattareksi tai eteeriseksi haltijattareksi. Miten hyvä olisi, jos emme hukkaisi meissä kaikissa olevaa kykyä leikkiin, eläytymiseen, mielikuvitteluun, fantasiaan. Mielikuvitus tarjoilee meille ilon pilkahduksia silloinkin, kun valoa ei muuten huomaisi. Kämmenkupeissa vettä syntymäkartan viivat. Jalkapohjissa monen tien ristit oivallusten jäljet. RAHALAHJA: 10FIN Runot Lealiisa Kivikari Kuva Sonja Siikanen 14

INTERNATIONAL DISTRICT 20 4.-6.10.2013 Tähtikartta avautuu minussa juhlia varten koristeltu päähine hiuksillani. Lahden piirikokousohjelma Perjantai 4.10.2013 klo 18.00- Piirihallituksen kokous, hotelli Cumulus Lauantai 5.10.2013 Oppimiskeskus Fellmannia, Kirkkokatu 27 Hotelli Cumuluksesta lyhyt kävelymatka kokouspaikalle klo 8.00 Ilmoittautuminen alkaa Tervetuloa aamukahville Zonta-tori avoinna klo 8.45 Musiikkia klo 9.00 Open Forum, puheenjohtaja Tuija Heikkilä klo 9.45 Tervetuloa, puheenjohtaja Raisa Valve, Zonta Club of Lahti Piirikokouksen avaus Kansainväliset tervehdykset Zonta International President Lynn McKenzie, videon välityksellä President Elect Maria José Landeira Øestergaard Step up to our mission klo 10.30-12.00 Piirikokous klo 12-00-13.00 Lounas Zonta-tori avoinna klo 13.00-14.45 Piirikokous jatkuu klo 14.45-15.15 Iltapäiväkahvi Zonta-tori avoinna klo 15.15-15.30 11.10. Tyttöjenpäivä 25.11. Zonta Says NO puheenjohtaja Tarja Hopeakangas YK toimikunta klo 15.30-16.00 Voiko noilla pyöräillä? - Ajatuksia liikkeestä, luovuudesta ja ennakkoluuloista, Kaisa Leka, sarjakuvapiirtäjä ja graafikko klo 16.00-16.45 Kaikkihan me vanhenemme, Minna Raivio, LTT, geriatrian erikoislääkäri klo 16.45-17.00 Päivän päätössanat klo 18.15 Bussikuljetus hotelli Cumuluksesta Sibeliustalolle, klo 18.30-23.00 Lahden kaupungin vastaanotto ja fantasiaohjelmainen iltajuhla Sibeliustalolla kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta, Lahden kaupunki Zonta International Piiri 20 Young Women in Public Affairs 2013 Aino Pesonen Lisa Andström 2013 stipendien jako Amelia Earhart Fellowship Soile Kukkonen Bussikuljetus ohjelman päätyttyä hotelli Cumulus Muistat koulupäivän jolloin oivalsit: pelkkä tieto ei riitä selviytymistarinaksi. Sunnuntai 6.10.2013 klo 9.00-9.45 Memorial Service, Keski-Lahden seurakunnan juhlasali, Kirkkokatu 5 teologian tohtori, kappalainen Riitta Särkiö sekä lauluyhtye Kumina Hotelli Cumuluksesta lyhyt kävelymatka juhlasalille klo 10.00-12.00 Sunnuntain ohjelmapaketti on kiinteähintainen, 35 euroa. Kaikkiin vaihtoehtoihin sisältyvät kuljetukset sekä lounas Lahden Urheilukeskuksen Voitto-ravintolassa. Kaikissa vaihtoehdoissa lähtö on sunnuntaiaamun muistohetken jälkeen Kirkkokatu 5:n edestä noin klo 9.45 Vaihtoehto A Linja-autokuljetus suoraan hartaustilaisuudesta Hiihtokeskukseen, jossa lounasravintola Voitto myös sijaitsee. Lahti on urheilukaupunki ja Lahti on muotoilukaupunki. Nämä asiat yhdistyvät myös monenkeskeisessä tuotekehitystyöpajassa, co-design liikuntapajassa, jossa zontat kokoontuvat kehittämään uusia liikuntatuotteita. Sunnuntaiaamuna pääkatsomon ylimmässä kerroksessa järjestetään liikunnallinen ja uusia ideoita tuottava aamupäivä, jossa kehitämme aikuisten ihmisten kaupunkiliikunnan välineitä ja palveluita. Käyttäjälähtöisellä ja osallistavalla designtyöskentelyllä ja yhteisideointia konseptoinnissa hyödyntäen luomme uutta. Ohjelma toteutetaan co-design workshop työskentelytavalla. Jokainen voi osallistua työskentelyyn, joka edellyttää avointa yhdessä tekemiseen heittäytymistä. Tässäkin olemme yhdessä liikkeellä hyvinvointiin. Työpajan ohjaavat muotoilun kehitysjohtaja Riikka Salokannel ja tuotekehitysasiantuntija Kaisa Savolainen. Vaihtoehto B: Linja-autokuljetus suoraan hartaustilaisuudesta Orimattilaan ja edelleen lounasravintola Voitto Lahden Urheilukeskus. Tutustutaan taiteilija Soile Yli-Mäyryn Taidelinnaan ja sen näyttelyyn sekä käydään ostos- ja viihdekeskus Kehräämössä. Kehräämössä on mahdollisuus tutustua muun muassa yrittäjä Maria Drockilan kynttiläpajaan omistajansa opastuksella. Vaihtoehto C: Kävelymatkan päässä seurakuntasalilta tai hotellilta, jatkokuljetus tarvittaessa henkilöautoilla Ravintola Voitto Lahden Urheilukeskus. Käynti Lahden historiallisessa museossa ja opastettu tutustuminen Viipuri Mon amour -näyttelyyn. Näyttely tuo Viipurin lähihistoriaa nähtäväksi runsaan kuvamateriaalin, taiteen ja esineistön välityksellä. klo 12.30-13.15 Yhteinen lounas Lounasravintola Voitto, Lahden Urheilukeskus Ministeri Elisabeth Rehn: Mistä nainen saa voimansa klo 13.15-14.00 Päätösjuhla ja lipunluovutus Zonta Club of Vantaa I ja Zonta Club of Vantaa II. Lahden Urheilukeskuksesta rautatieasemalle on noin 2 km Linja-autoasemalle n. 1 km 16 17

Teksti Päivi Kuisma Kuva Nora Akkanen Ole itse itsesi ulottuvilla Hyvää elämää kaiken ikää Mielikuvitus liikkeelle Oli vuosi 1976, kun tuleva tutkija, soveltavan teatterin ammattilainen Anne Pässilä ja tuleva runoilija Lealiisa Kivikari murrosikäisinä tyttöinä makasivat ojassa Renkomäen pellolla Lahdessa ja tunsivat olevansa kuin Katri Vala ja Edith Södergran. Todennäköinen elinikämme kasvaa jatkuvasti. Teksti Marja Tetri-Natunen Kuvat Marja Tetri-Natunen ja Rami Toivonen Pilvet roikkuivat alhaalla. He ovat pitäneet yhtä aina siitä lähtien ja kokeneet voimakkaasti, että mielikuvituksen voimalla voi löytää itsestään ja muista uusia voimavaroja. Zontat olivat läsnä Annen ja Lealiisan elämässä jo 1990-luvun alussa, jolloin räväkkää nuorisotyötä tehneet naiset saivat Lahden Zontakerholta rahaa runsas 2000 markkaa Kreisit tytöt nimiseen projektiin. Kreisit tytöt, Anne ja Lealiisa ohjasivat päihdekokeilujaan aloittavia nuoria tyttöjä epätavallisin nuorisotyön keinoin. He muun muassa valmistivat yhdessä opastettaviensa kanssa fantasiakuvanäyttelyn, jossa maskeeraajina, puvustajina ja kuvaajina olivat tytöt itse. Voimaannuttavat valokuvanäyttelyt ja tyttöjen talot ovat syntyneet vasta sen jälkeen. Fantasialla on monta käyttötasoa Mielikuvituksella on tilausta Annen ja Lealiisan mielestä, suunnitellaanpa sitten suuria rakenneuudistuksia tai missä tahansa yhteisössä jotakin yhteistä projektia. Ilman mielikuvitusta esimerkiksi kyseenalaistaminen on vaikeaa. Jokaisella ihmisellä on oma ainutlaatuinen fantasiamaailmansa. - Mielikuvituksella on monta käyttötasoa. Fantasian avulla voi vapautua kahlitsevista ajattelutavoista ja jokainen voi ottaa käyttöön oman sisäisen maailmansa. Unet ja intuitio ohjaavat ihmisen sisäisille alueilleen, rationaalisuuden ja arjen ulkopuolelle, hallitsemattomaan, mistä löytyy valtavasti uutta energiaa. Elämähän on totta vie hallitsematonta, vaikka luulemme sitä hallitsevamme, kuvailevat Anne ja Lealiisa näkemyksiään melkein kuin yhdestä suusta. - Meidän pitäisi opetella kellumaan virrassa Mutta kuinka iloisina ja pirteinä vanhenemme? Siihen voimme suuressa määrin vaikuttaa itse omilla valinnoillamme. Näin vakuuttaa Lahden Zontakerhon jäsen, lääketieteen tohtori ja geriatrian erikoislääkäri Minna Raivio, joka luennoi Lahden piirikokouksessa lauantaina 5.10. 2013 aiheesta Kaikkihan me vanhenemme. -Meillä naisilla on hyvät edellytykset pysyä terveenä ja elää pitkään, sillä viimeisen sadan vuoden aikana naisen elämänkaari on muuttunut huomattavasti. Pelkästään naisten keskimääräinen elinikä on noussut merkittävästi, noin 83 vuoteen. Vielä sata vuotta sitten syntyneiden naisten keskimääräinen ikä oli selkeästi alhaisempi. Sen perusteella eläkeikäkin aikanaan määräytyi 63 vuoden kohdalle, kertoo Minna Raivio. ja käyttämään kellumisen energiaa sen sijaan, että yritämme hallita virtaa. Yhtä lailla meidän pitäisi opetella hyväksymään keskeneräisyys, mitä se sitten onkaan. Keskeneräisyyttäkin yritämme jatkuvasti määritellä, vaikka elämä kaikkinensa on kokonaisuus. Yhdessä solussa on kaikki se, mikä on koko maailmassa, avaavat ajatteluaan Anne ja Lealiisa. Voimakaksikko puhuu vaikkapa taloudellisen toiminnan yhteydessä matkasta ja päämäärästä vähän toiseen tyyliin kuin on totuttu. - Kasvu ja tehokas talous ovat tärkeitä asioita, mutta ne eivät ole päämääriä, vaan välineitä oikeiden päämäärien eli hyvyyden, kauneuden ja rakkauden saavuttamiseen eri ilmentymismuodoissaan. Kuningattaria piirikokouksessa Anne ja Lealiisa rohkaisevat myös zontanaisia tarttumaan hetkeen, käyttämään mielikuvitusta ja vapautumaan erilaisista kahleista. - Käyttäkäämme mielikuvitusta ja kyseenalaistakaamme olemassa olevaa, tsemppaa tuore Lahden Zontakerhon puuhanainen Anne. Lahden piirikokouksen tunnelmassa ja kulussa näkyy fantasian ammattilaisten kädenjälki Lealiisan mieliä avaavana runollisuutena, liihotteluna tai vaikkapa pukeutumisena Lumikuningattaren asuun, jos rohkeutta riittää ja siltä tuntuu. Kaikki piirikokouksen, lehden ja iltajuhlan runot ovat Lealiisa Kivikarin runokirjasta Talo Kalliosaarella. Tiesitkö, että Suomessa suurin kuolleisuutta lisäävä tekijä on sosiaalinen yksinäisyys. Ihminen on kokonaisuus, jonka hyvinvointiin sosiaaliset, psyykkiset, ravitsemus- ja koulutustekijät vaikuttavat huomattavassa määrin. Niinpä yksinäisyys, huono ravinto ja tiedon puute voivat johtaa jopa sairauksiin, jotka hoitamattomina aiheuttavat ennenaikaisia kuolemia. Syövät ja sydänsairaudet voidaan nykyisin voittaa useissa tapauksissa, mutta psyykkiset tekijät ovat vaikeammin käsiteltäviä, ja yksinäisyys limittyy niihin suuresti. Ikääntyneitten sairauksista muistisairaudet heikentävät eniten ihmisen toimintakykyä. Nykyisin jo kolmasosalla yli 85-vuotiaista voidaan todeta Altzheimerin tauti, kertoo lääketieteen tohtori ja geriatrian erikoislääkäri Minna Raivio. 18 19

Teksti Anja Hurme sisartaeijateta@zonta20.org www.zonta.fi/jasenille/sisartaeijateta Annikki Lehtinen iloitsee joka päivästä. Vanhustyön keskusliitto tekee tärkeää kehitys- ja tutkimustyötä Suomessa ikäihmisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Se on mahdollistanut myös ikäihmisten yksinäisyyttä lievittävän Ystäväpiiriprojektin, jota Suomen Zontat haluavat tukea Keltaisen Ruusun kampanjallaan. - Nykyisin saamme nauttia kolmannesta ja neljännestäkin iästä. Jos ajattelemme, että kolmas ikä alkaa eläkkeelle pääsystä ja jatkuu noin 75 ikävuoteen, niin neljäs ikä alkaa siitä. Moni potilaistani muistelee aikoja, jolloin he vielä olivat töissä, josta on jo lähes 30 vuotta. Kannattaa siis ottaa perspektiivi riittävän pitkälle, kun ajattelee omaa terveydentilaansa ja omia valintojaan - etenkin tytärtemme kohdalla, sillä nykyisin Suomessa syntyvistä tyttölapsista joka toisen arvioidaan elävän satavuotiaaksi, Minna Raivio jatkaa. Kun mietitään syitä naisten ja miesten eliniän pidentymiseen, yksi tärkeimmistä tekijöistä on varmastikin ollut jääkaapin keksiminen, sillä sen ansiosta ruokamyrkytykset ovat vähentyneet ja ruokavalio on monipuolistunut. Toisaalta lääketieteen edistyminen on tuonut mukanaan paljon hyvää aina penisilliinin, tuberkuloosilääkkeiden ja rokotusten kehittämisestä lähtien. Esimerkiksi polio ja tuberkuloosi on käytännössä voitettu Suomessa rokotusten ansiosta. Myös ehkäisypillerien keksiminen on vaikuttanut naisten elämään monella tavalla. Globaalissa vertailussa suomalaisten naisten asema on erittäin hyvä varsin tasa-arvoisessa Suomessa. Naiset voivat kouluttautua pitkälle, tehdä uraa, tuoda perheelle hyvinvointia ja keskittyä elämän laatuun. Ihmisen hyvinvoinnin peruspilareita ovat hyvät suhteet läheisiin, liikunta, monipuolinen ruokavalio ja riittävä uni. Niihin on syytä kiinnittää huomiota, mikäli haluaa pysyä toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään. Liiku muistisi hyväksi! Näin kehottaa Muistiliitto ry nettisivuillaan, eikä suotta, sillä ikääntyneitten sairauksista muistisairaudet heikentävät eniten ihmisen toimintakykyä. Liikunta oli myös vuoden 2013 Aivoviikon (vk 11) teema. Nuorena ja erityisesti keski-ikäisenä harrastettu liikunta ennaltaehkäisee muistihäirioitä myöhemmällä iällä, Muistiliitto painottaa. Tietoisuus liikunnan tärkeydestä myös myöhemmällä iällä on kasvanut. Tämä otetaan nykyisin huomioon myös liikuntaryhmien suunnittelussa. - Liikunta pitää yllä hyvää kuntoa, luo sosiaalisia suhteita, vähentää yksinäisyyttä, helpottaa monia sairauksia ja parantaa ruokahalua. Uusimman tutkimuksen mukaan liikunta jopa kasvattaa aivojen muistirakenteita. Siihen ei ole mikään lääkekään pystynyt, Minna Raivio kertoo. Hän suosittelee lähes jokaiselle potilaalleen liikuntaa. - Tanssi on erityisen hyvä liikuntalaji, jota voi suositella myös ikääntyneille. Siinä yhdistyvät liikunta ja sosiaalinen kontakti sekä musiikki, joka on suorastaan aivohierontaa. Kaikki vain tanssimaan vanhanajan lavatansseja tai jotain muuta, hän kehottaa. Ruokavalio kuntoon! Ravitsemustieteilijät ovat tutkineet suomalaisten ikäihmisten ravintotottumuksia ja todenneet heidän usein kärsivän muun muassa C- ja D-vitamiinin, proteiinin ja folaatin puutoksesta. Uudet tutkimukset ruokavalion merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille ovat johtaneet ikääntyneille ihmisille laadittuihin uusiin ravitsemussuosituksiin. Minna Raivio kertoo, että gerontologiapäivillä palkitun tutkimuksen otsikkona oli Jos mummoa hoitaa ukki, uhkaako keripukki? Tässä todettiin, että jos omaishoitajana toimii mies, hän ei useinkaan kiinnitä huomiota ruuan monipuolisuuteen, jolloin molempia uhkaa keripukki. Toisaalta jos syö vain kasviksia, proteiinin puutos uhkaa liiankin helposti. Silloin vanhempi ihminen tulee heikoksi, hauraaksi ja kaatuilevaksi. Lihaa, juustoa, kananmunia, kalaa, pähkinöitä ja muuta voimaruokaa pitäisi syödä kaiken ikää. Pelkät salaatit eivät riitä. Myöskään kahvilla, pullalla ja leivällä eläminen ei takaa riittävää proteiinien saantia. Kauneutta ympärille! Estetiikan taju on ihmisellä synnynnäinen lahja, ja sellaisen omaavalle henkilölle taiteen ja ympärillä olevan kauneuden merkitys jatkuu läpi elämän, jopa silloin kun hän sairastuu muistisairauteen. Siksi hoitokodeissakin olisi hyvä panostaa arkkitehtuuriin, sisustussuunnitteluun, taiteeseen ja kauniisiin käyttöesineisiin. Kauniista elinympäristöstä ei ole missään tapauksessa haittaa kenellekään. Mikäli kauniit vaatteet, ihonhoito, ehostus ja kauneushoitoloissa ja kampaajalla käynti ovat olleet tärkeitä työiässä, niillä kannattaa hemmotella itseään myös eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Näin kannattaa jatkaa myös muistisairauden kohdatessa, mikäli henkilö edelleen kokee nämä asiat mieluisiksi. Edunvalvonta ja hoitotahto Koskaan ei tiedä, mitä elämässä tapahtuu. Kuka tahansa meistä voi sairastua, joutua onnettomuuteen tai jostain muusta syystä tulla kykenemättömäksi päättämään omista asioistaan. Tällaisen tilanteen varalle jokainen henkilö voi jo hyvissä ajoin, terveenä ollessaan laatia hoitotahdon ja edunvalvontavaltuutuksen. Niiden avulla henkilö ilmaisee, kuka hänen etuaan valvoo ja asioistaan päättää, miten ja missä hän toivoo itseään hoidettavan. Lisätietoja aiheesta sekä molemmat lomakkeet ja mallitäytöt löytyvät muun muassa Muistiliiton nettisivuilta, www.muistiliitto.fi. Vuosia lisää elämään, elämää lisää vuosiin Zonta International Piiri 20 on auttanut Vanhustyön keskusliittoa jatkamaan yksinäisille ihmisille tarkoitettua ystäväpiiritoimintaa. Noin 10 vuotta sitten Rahaautomaattiyhdistyksen tuella käynnistetyt ystäväpiirit ovat kokoontuneet jo yli 50 paikkakunnalla, ohjaajia on koulutettu 450 ja ryhmissä on ollut yli 5000 osallistujaa. Zontapiiri lähti tukemaan kampanjaa kaksi vuotta sitten Keltaisen ruusun-kampanjalla Sisarta ei jätetä Glöm inte din syster. Varoja on kerätty myymällä ns. ystävyyssinettejä tarramerkkejä, jotka neljä taiteilijaa ja zontaa on suunnitellut. Työn kampanjaan lahjoittivat taiteilijat Marja Suna, Heljä Liukko-Sundström, Riitta Nelimarkka ja Anja Karkku-Hohti. Rovaniemen piirikokouksessa Vanhustyön keskusliitto sai zonta-piiriltämme 150 000 euron lahjoituksen ystäväpiirin toiminnan jatkamiseen. Kampanja jatkuu kuluvan vuoden loppuun. Ystävyyssinettejä - Zonta-tarramerkkejä - myydään edelleen kerhojen eri tapahtumissa. Piirin 20 jäsenillä on mahdollisuus osallistua ystäväpiirien tapaamisiin ja olla henkilökohtaisesti tukemassa ryhmien toimintaa. Vanhustyön keskusliitto järjestää noin kolmen tunnin mittaisia koulutuksia niille zontille, jotka ovat kiinnostuneita olemaan mukana paikallisissa ystäväpiireissä. Tukihenkilönä zonta voi esimerkiksi auttaa ryhmää toiminnan suunnittelussa. Ensimmäinen ystäväpiirien tukihenkilökoulutus pidetään 25.9 Helsingissä VTKL:n tiloissa. Joulu lähestyy ja zonta-merkkejä voi oivallisesti käyttää vaikkapa joulutervehdyksiin. Samalla teemme järjestöämme tunnetuksi. Jouluna 2012 Suomessa lähetettiin noin 40 miljoonaa joulukorttia. Moni edelleen arvostaa käsinkirjoitettua tervehdystä. Niihin moniin mahtuu myös viestimme Zonta Internationalista Ystävyyssinetin muodossa. Kerhot/jäsenet voivat tilata lisää Ystävyyssinettejä lähettämällä viestin osoitteeseen sisartaeijateta@zonta20.org. Kampanjapäällikkö postittaa merkit tilaajille. 20 21

Teksti Pia Kontunen Kuva Rami Toivonen Tie virkeyteen käy vatsan kautta Se on parempaa, se on Valio Plus. Ruoka. Harva asia kiinnostaa nykyihmistä yhtä paljon kuin se, mitä hän syö. Ruoka on monelle identiteetin jatke. Jotkut asiat pysyvät trendeistä riippumatta: ruuan täytyy ravita, olla turvallista ja jäljitettävää ja ennen kaikkea maistua hyvälle! Trendit tulevat ja menevät, mutta suurin osa ihmisistä tukeutuu ruokavalioon, jonka on pikkuhiljaa omaksunut päivittäiseksi tavakseen. Ravitsemuksesta on paljon tietoa tarjolla; tuskin kukaan on voinut välttyä kuulemasta kasvisten, marjojen, kuitujen, täysjyvärukiin, kauran, proteiinin, D-vitamiinin ja kalsiumin hyödyistä. Ravitsemus on nuori tieteenala, jonka tutkimus tuottaa jatkuvasti uutta tietoa. Miksi tiedon ja tottumusten yhdistäminen on niin vaikeaa? Onko syömisestä tulossa totista touhua? Helsingin yliopiston kehittämispäällikkö, FT ja laillistettu ravitsemusterapeutti sekä Lahden Zonta-kerhon puheenjohtaja Raisa Valve toivoo, että syömisestä nautittaisiin! - Terveyttä edistävän ruokavalion voi koostaa monella tavalla ja se tekeekin syömisestä nykyään haastavaa. Uusia tutkimustietoja kannattaa seurata mielenkiinnolla, mutta ehdottomuuksia ravitsemusasioissa välttää. Syöminen toistuu päivittäin useita kertoja; toivoisin että se olisi hyvän mielen hetki. - Kun mietitään miten eri tavoin maailmalla ihmiset syövät, on helpompi ymmärtää, että ei ole yhtä ai-noaa oikeaa tapaa syödä terveellisesti tai epäterveellisesti. Yksilöllisyyttä ja joustavuutta, vaihtelua jos niin haluaa! Sopivat ruuat ja ruokailurytmin löytää yleensä kuuntelemalla omaa kroppaansa, jatkaa Raisa Valve. Mistä tiedän, mikä sopii juuri minulle? - Jos koko ajan mahassa pörisee tai turvottaa, niin väkisin jokin ruokavaliossa on epäsopivaa. Monesti myös ruokarutiinit ovat hyväksi kropalle ja mielelle, esimerkiksi aina samanlainen aamiainen ja vaihtelu sitten muihin päivän ruokiin, Raisa Valve toteaa. Erilaiset elämänvaiheet vaativat erilaista ruokaa Ihmisten suolistojen kyky käsitellä ruokaa vaihtelee. Joku ei pysty pilkkomaan maitosokeria eli laktoosia, toinen ei siedä kotimaisten viljojen gluteenia. Vauva tarvitsee erilaista ravintoa kuin vaari. Bakteerikoostumus sisällämme vaikuttaa moneen asiaan. - Suoliston mikrobisto muuttuu ravinnon, ikääntymisen ja antibioottikuurien myötä. Kuitu on bakteerien ravintoa, joten runsaskuituisuus on hyväksi suoliston toiminnalle ja tärkeää bakteerikannan hyvinvoinnille. Ikääntyvät ihmiset usein syövät vähän, joten ravinnon proteiinilisä on tärkeää lihaskunnon ylläpitämiseksi, kuvailee ETT, Valion ravitsemusasiantuntija Marika Laaksonen. - Suoliston mikrobisto voi vaikuttaa joidenkin suolistosairauksien kuten paksusuolensyövän ja ruoka-allergioiden kehittymiseen. Uudet tutkimukset antavat viitteitä sen yhteydestä painonhallintaan. Monia elintarvikkeita täydennetään terveydelle hyödyllisillä mikrobeilla, jotka voivat auttaa pikkulasten ripulin hoidossa, allergioiden ehkäisyssä sekä antibioottikuurien haittojen vähentämisessä. Intialaisen viisauden mukaan suolistossa sijaitseekin toiset aivomme!, lisää Marika Laaksonen. Sanotaan, että jokaisella maalla on velvollisuus ruokkia oma kansansa. Suomessa viljellään puhdasta ruokaa ja tuotetaan EU:n parasta maitoa. Päijäthämäläistä lähiruokaa ovat mm. oman maakunnan ruis, joka jalostuu jauhoksi Vääksyn myllyssä ja leiväksi Sinuhen ja Oululaisen leipomoissa. Osuuskunta Tuottajain Maidon tuottajat ja Valion Riihimäen meijeri varmistavat alueelle lähimaidot ja -jogurtit. Vesijärvestä ja Päijänteestä nousee arvokalaa. Ohrasta pannaan olutta ja tislataan maailmaluokan viskejä. Pohjavesi Salpausselän harjujen uumenista on Suomen parasta. valio.fi/plus Sami Hyypiä Voittajat tehdään proteiinista, kalsiumista ja D-vitamiinista. Nauti Valio Plus maitoa osana monipuolista ruokavaliota ja liikunnallista elämäntapaa. 1.12.2013 31.1.2014 Gourmet XO -raaka-aineet Lähiruokaa Heinolassa lähiruokatori Heila www.heilan.fi 2.-5.6.2014 Hyvää oloa liikunnalla! Iitin Kausalassa Maatilatori www.maatilatori.fi www.phlu.fi 22 23

Teksti Eva-Liisa Nikula Teksti Eva-Liisa Nikula Amelia Earhart -stipendit toistamiseen Soilelle ja Margitille Nuori vaikuttajanainen Zonta Internationalin Piiri 20 on ylpeä näistä kahdesta nuoresta tutkijasta, jotka tänä vuonna ovat saaneet harvinaiset toisen vuoden Amelia Earhart -apurahat. Oulun yliopistossa väitöskirjaa Marsin vesihistoriasta tekevä Soile Kukkonen ja Yhdysvalloissa Princetonin yliopistossa erityisesti turbulenssia tutkiva virolainen Margit Vallikivi kuuluvat tämän apurahan saajien eliittiin. Kuuluisan naislentäjän ja zontan Amelia Earhartin muistoksi vuonna 1938 perustettu stipendi tuli Suomeen vuonna 1971 ensimmäisen kerran. Ennen Soile Kukkosta sen on saanut neljä suomalaista naistutkijaa. Toistamiseen samalle henkilölle Suomeen apuraha on tullut vain kerran aiemmin, 25 vuotta sitten. Margit Vallikivi sai stipendin ensimmäisenä virolaisena. Stipendi myönnetään akateemisten ansioiden perusteella erinomaisesti menestyneille ja aktiivisille avaruustieteen ja ilmailualan tai niiden lähitieteiden tutkijoille. Tutkijat hakevat apurahaa itsenäisesti Zonta Internationalilta. Piirin stipenditoimikunnan lisäksi kerhojen toivotaan levittävän tietoa tästä 10 000 dollarin apurahasta. 24 Opinnot tehostuivat apurahan turvin Uudella stipendillä Soile aikoo toteuttaa kauan haaveilemansa tutkijavierailun ulkomaalaiseen yliopistoon. Kuva Timo Heikkala. Soilen tutkimusalueena on erityisesti Marsin planeettageologia. Marsin pinnanmuodot kertovat, että planeetta on joskus ollut yhtä vetinen kuin Maa nyt. Jossain vaiheessa vesi on kuitenkin hävinnyt. Kraatterien laskeminen on menetelmä, jolla voidaan määrittää planeetan pinnan ikää. Viimevuotinen apuraha antoi minulle mahdollisuuden keskittyä useaksi kuukaudeksi kokonaan väitöskirjatyöhön ja kirjoittaa tutkimustuloksistani artikkeleita kansainvälisiin julkaisuihin, Soile kertoo. Margit kiinnostui fysiikasta jo koulussa, myöhemmin erityisesti nesteen virtausmekaniikasta ja sitä kautta nestedynamiikan suuresta tuntemattomasta eli turbulenssista. Maisteriohjelma vei hänet vaihto-opiskelijaksi Princetonin yliopistoon, missä hän nyt jatkaa tohtoriohjelmassa. Hankin viime vuoden apurahalla uuden tietokoneen, joka nopeuttaa ja tehostaa paljon laskemista sisältävää tutkimustyötäni. Löysin myös yhteistyökumppaneita, kun pääsin matkustamaan Englantiin ja Saksaan, Margit toteaa. Uusi stipendi tuo päämäärän entistä lähemmäksi Toisen vuoden apurahalla Margit suunnittelee rahoittavansa koko viimeisen vuoden opiskelunsa. Hän uskoo valmistuvansa vuotta tavanomaista aikaisemmin. Tässä hän kokee apurahan olleen suurenmoinen apu. Osa saamastani stipendistä kuluu työpaikan hakuun Euroopassa, Margit kertoo. Soilen mielestä stipendien myöntäminen osoittaa kansainvälistä arvostusta niin hänelle kuin suomalaiselle planeettatieteellekin. Pienen tutkimusryhmämme työstä ollaan selvästi kiinnostuneita. Apuraha on merkittävä tunnustus ja iso tuki. Se nostaa motivaatiota ponnistella eteenpäin, Soile sanoo. Uuden stipendin turvin Soile aikoo toteuttaa kauan haaveilemansa tutkijavierailun ulkomaalaiseen yliopistoon. Tällaisella alalla, jossa suomalaisia asiantuntijoita on vähän, kansainvälisten kontaktien ja suhteiden luominen on välttämätöntä. Stipendin avulla pääsen hakemaan oppia ja palautetta muilta kraatterilaskuasiantuntijoilta, Soile jatkaa. Molemmat nuoret tutkijat kiittävät zontia, jotka arvostavat nuorten naistutkijoiden työtä. Toisen vuoden apurahalla Margit suunnittelee rahoittavansa koko viimeisen vuoden opiskelunsa. Lappeenrantalainen Aino Pesonen on tämän vuoden Piirin 20 yhteiskunnallisesti aktiivinen nuori nainen, Young Women in Public Affairs. Hän sai hänet ehdokkaakseen valinneelta Lappeenrannan kerholta 400 euron stipendin ja Piiriltä 1 000 dollarin stipendin. Stipendin hakuprosessi käynnistyi, kun Lappeenrannan Zontakerho oli toimittanut alkuvuodesta tiedon stipendin hakemisesta kouluille. Opinto-ohjaaja rohkaisi Itä-Suomen suomalais-venäläisen koulun tuolloin lukion toisella luokalla ollutta Aino Pesosta, 18 v, hakemaan stipendiä, koska Aino on hyvin kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Hakiessani en uskonut saavani stipendiä. Olin iloisesti yllättynyt, kun sain paikallisen kerhon stipendin. Vielä suurempi yllätys oli, että sain vielä Piirin palkinnon. Olen pannut stipendirahat säästöön vastaisen varalle. Yhteiskunnalliset asiat kiinnostivat pienestä pitäen Kun Tarja Halonen valittiin presidentiksi, Aino oli kuusivuotias ja seurasi vaaleja innokkaasti. Sen jälkeen hän haaveili presidentin tehtävästä. Ikää myöten tavoitteeksi on tullut kansanedustajan työ. Hän haluaisi ajaa naisten tasa-arvoa Suomessa ja maailmalla nuorten asioita unohtamatta. Aino on toista kautta, nyt varapuheenjohtajana, Lappeenrannan nuorisovaltuustossa ja sitä kautta rakennus- ja kulttuurilautakunnissa. Hänestä on kiinnostavaa tutustua päätöksentekoon ja päästä vaikuttamaan siihen. Harrastuksista kansantanssi on hänelle tärkeä. Kansainvälisillä kansantanssifestivaaleilla ja vaihto-oppilaana hän on nähnyt, että monissa maissa naisten asema ei ole yhtä hyvä kuin Suomessa. Lisa Andström rahaston stipendit Haminalaisen Lisa Andströmin nimeä kantava rahasto on Zonta International piiri 20:n ainoa stipendirahasto, joka jakaa stipendejä eri aloille joka toinen vuosi. Tänä vuonna rahasto on päättänyt jakaa stipendit Sisarta ei jätetä -kampanjan innoittamina vanhusten hyvinvoinnin edistämiseksi tarkoitettuihin tutkimuksiin ja projekteihin. Jaettavaa rahaa oli 12 000 ja se jaettiin viiden stipendinsaajan kesken. Suurimman summan 4000 saa Marika Noso väitöskirjatyöhönsä, jonka aiheena on strategioiden toteutuminen erään suomalaisen kunnan vanhustenpalvelussa. Aino Pesonen on kertonut olleena pikkutyttönä hyvin vaikuttunut saadessaan tavata presidenttiehdokkaana olleen Riitta Uosukaisen, zonta hänkin. Nyt valtioneuvos on lupautunut mentoroimaan Ainoa. Marja Ikonen on FM ja tanssitaiteilija, jonka ikäihmisille tarkoitetun projektin nimenä on Hyvinvointia liikkeestä. Toiminta on suunnattu kotona tai palvelutaloissa asuville ikäihmisille, jotka ovat kiinnostuneita liikkeellisestä ja äänellisestä ilmaisusta hyvinvointinsa tukemiseksi. Taru Koivisto on musiikkiterapeutti ja kasvattaja. Hänen projektinsa on Laulukontti, joka kokoaa ikäihmisten laulumuistoja ja kannustaa eri sukupolvia musisoimaan yhdessä Soili Poikonen on FM ja paperikonservaattori, jonka KAMUSENI (kaveriksi museoon seniorille) - projekti on toimintamalli, jossa muutaman tunnin luennolla innostetaan vanhustyön vapaaehtoisia lähtemään museoihin omatoimisesti seniorien kanssa. Susanne Rantanen on erikoissairaanhoitaja ja ratsastuksenohjaaja ja on suorittanut myös sosiaalipedagogisen hevostoimintatäydennyskoulutuksen. Stipendi tullaan käyttämään syrjäytymisvaarassa olevien tai jo syrjäytyneiden vanhusten aktivointiin ja kuntoutukseen. Lisa Andström stipenditoimikunnan puolesta Leena Laine, puheenjohtaja 25

Hippihenkinen 35-vuotisjuhla Zontia kolmesta maasta Islannissa Hippisävelet kaikuivat riemukkaasti kylpylähotelli Edenissä, kun Oulu II juhlisti 35-vuotistaivaltaan. Teksti Merja Karjalainen Kuvat Ritva Lehtiniemi-Anundi ja Merja Karjalainen Zonta-kerho Helsinki II teki huhtikuun lopussa Islantiin matkan, jolle osallistui 16 kerhon jäsentä ja kaksi avecia. Teksti Marja Vesa ja Kaisa Kässi, Helsinki II Hippiteema viittasi perustajajäsenten nuoruusaikoihin ja antoi samalla juhlijoille oivan tilaisuuden pukeutua rennosti ja värikkäästi. Sirkka-Liisa, Kirsti Leino, Maila Koivisto, Sirkka Passi ja Liisa Niemi-Appelgren palkittiin 35-vuotisjäsenyydestä sekä 30-vuotisjäsenyydestä Ulla Säilä, joka on toiminut siltana seurakunnan ja kerhon välillä. Ritva Lehtiniemi-Anundi, Kirsti Leino ja Marjatta Lapinkari saivat tunnustuksen jokavuotisen Sinisen hetken konsertin koostajina ja esiintyjinä. Teija Pohjanvesi palkittiin monista ansioista, viimeksi tyttökirjasta Annu ja Joonaksen taikasormus, jota myydään zonta-toiminnan hyväksi. Kerhon historiikin esitti napakasti Terttu Häkkinen. Pj. Ireene Tyni korosti puolestaan yhdessä tekemisen iloa, joka on siivittänyt lukuisia tempauksia, muun muassa Tyttöjen talon hyväksi järjestettyjä glögimyyjäisiä. Outi Virkkula kertoi nuoren zontan puheenvuorossaan, miltä tuntui tulla uutena jäsenenä mukaan kerhoon. AD Eeva-Kaarina Kari valotti puheessaan taustoja viime Illan upein hattu kuului Sirkka-Liisa Linnalle, kerhon ensimmäiselle pj:lle, joka käytti perustajajäsenen puheenvuoron. aikoina kritiikkiäkin saaneille päätöksille. Puheenjohtajan nuija vaihtoi haltijaansa juhlaillan lopuksi. Yleistä ihastelua keräsi edellisen kauden pj:n Ireene Tynin tapa hoitaa pestiään uhrautuvasti ja innovatiivi- sesti. Siinä onkin haastetta seuraavalle nuijan koputtajalle Pirjo Isoluomalle, jonka kerho toivotti sydämellisesti tervetulleeksi emännöimään omaa kaksivuotiskauttaan. Helsingissä ryhmään liittyivät myös kahden Zonta-kerhon edustajat Virosta (?Eestistä), Tiina Rebane Tartosta ja Ene Allik Viljandista. Zonta-kerho Helsinki II:n jäsen, Suomen suurlähettiläs Irma Ertman oli kutsunut koko ryhmän 26.4. Reykjavikin residenssiinsä. Tähän zonta-tapaamiseen osallistui suomalaisten ja virolaisten lisäksi myös parikymmentä islantilaista zontaa Reykjavik Embla -kerhosta. Kaikkien Islantilaisia, virolaisia ja suomalaisia zontia Helsinki II:n jäsenen suurlähettiläs Irma Ertmanin vieraina. mukana olleiden kerhojen edustajat kertoivat puheenvuoroissaan toiminnastaan ja varainhankintatavoistaan. Näin illan aikana noin 40 zontalla oli mahdollisuus verkottua sekä vaihtaa tietoja ja näkemyksiä toiminnastaan. Islannin matkalla suomalaiset ja virolaiset ehtivät nähdä Reykjavikin lisäksi myös laajasti Islannin maaseutua ja eksoottisia luonnonnähtävyyksiä. Islannin luontoa Kuva Aki Schadewitz Lahden Zontakerholle oma nimikkokangas Marianne Valolan suunnittelema kangas Lahen Zonta on keltainen väriversio Valolan paljon julkisuutta saaneesta kankaasta Lahen Raita. Värisuunnittelun lähtökohtana oli zontille rakas keltainen väri. Suunnittelussa Marianne mietti kankaan soveltuvuutta mustan ja valkoisen vaatetuksen kanssa sekä sen sävyjen sopivuutta suomalaiselle iholle. Tuloksena on raikas raitakangas, jossa valkoiset hanget ovat saaneet omat raitansa, metsäluonto on läsnä rauhallisessa vihreässä, mihin keltainen raita tuo ripauksen räväkkää Zonta-aatetta. Marianne oli helppo innostaa mukaan työskentelemään Zonta-aatteen eteen, koska hän on monella tavalla aatteen nainen. Hän tituleeraakin itseään iloiseksi feministiksi. Asenne näkyy mm. Mariannen suunnittelemassa karkauspäivähameessa tai Naisten päivä -mallis- tossa. Helmi Vuorelma Oy:llä on tuotannossa Mariannen suunnittelemia kankaita, jotka tuulettavat käsityksiä kansallispukukankaista. Teksti Marja Kiijärvi-Pihkala Kuva Nora Akkanen Tervetuloa piirikokoukseen Vantaalle 4.-6.4.2014 Vantaan piirikokouksen teemana on Logiikkaa ja logistiikkaa maailman ääriin. Vantaa on kansainvälinen ja yrittäjämyönteinen kaupunki, jonne on helppo tulla kaikkialta Suomesta ja kaikista maanosista hyvien lento- ja liikenneyhteyksien vuoksi. Vantaa on myös toimintaympäristö, joka tukee yritysten ja osaamisen kasvua sekä houkuttelee uusia kansallisia ja kansainvälisiä yrityksiä Vantaalle. Piirikokouksessa tutustumme mm. uraauurtaviin naisiin, jotka toimivat teemamme hyväksi. Kokouspaikkana on Rantasipi Airport Hotel & Congress Center, joka on valittu vuoden 2013 kokoushotelliksi jo toisena vuotena peräkkäin. Tarkemmat kokoustiedot löytyvät kotisivuilta lähikuukausien aikana. Olette lämpimästi tervetulleita Vantaalle huhtikuussa! Teretulemast Välkommen Welcome! Taina Viiala pj. Zonta Club Vantaa I Mari Holopainen pj. Zonta Club Vantaa II 26 27

KeHitä ja KeHity Kanssamme - viestinnän koulutusta aloittelijasta ammattilaiselle Helsingin yliopisto Koulutus- ja KeHittämisKesKus palmenia www.helsinki.fi/palmenia NYT SE ON VALMIS! Täyden palvelun kokousja tapahtumakeskus Järjestämme koulutusta viestinnän ammattilaisille sekä henkilöille, jotka tarvitsevat viestintää työssään. Opiskelijamme tulevat yrityksistä, julkiselta sektorilta ja järjestöistä. Koulutus muodostaa kolmiportaisen opintopolun viestinnän perusteista viestinnän johtamiseen. EsimErKKEJä KOulutustarJOnnastammE: ViEstintä i - tiedottajan työ Koulutus keväisin Lahdessa, 4 op Koulutus antaa hyvät valmiudet yhteisöviestinnästä sinulle, joka olet kiinnostunut tiedottajan työstä tai ehkä jo hoidatkin viestintätehtäviä oman toimesi ohella. Kurssi antaa hyvän tuen myös monien muiden ammattiin kuuluvien viestintätoimien hoitamiselle. ViEstintä ii - lahden tiedottajakoulutus Koulutus syksyisin Lahdessa, 12 op Lahden tiedottajakoulutus syventää osaamistasi yhteisöviestinnän tekijänä ja kehittäjänä. Koulutus sopii hyvin myös erilaisten asiantuntijaprojektien viestinnästä vastaaville. comma - ViEstinnän JOhtamisEn KOulutusOhJElma Koulutus alkaa keväisin, Lahti ja Helsinki, 30 op Koulutus valmentaa viestinnän johtotehtäviin. Ohjelma sopii viestinnän ja markkinoinnin ammattilaisille sekä yleisjohdon tehtävissä toimiville, jotka haluavat valjastaa viestinnän entistä tehokkaammin strategiseksi voimavaraksi. palmenian KirJOittaJaKOulutus Verkkokurssi on helppo ja tehokas tapa opiskella kirjoittamista asuinpaikasta riippumatta. Oppi materiaalit, harjoitustehtävät, palautteet ja keskustelut ovat kurssin omilla sivuilla ulkopuolisilta suljetussa ryhmässä. maineenhallinnan työkalu Maine on menestystekijä, joka edellyttää huoltoa ja vaalimista. Mainekortit on arviointi- ja kehittämismenetelmä, jolla voit arvioida oman yrityksesti mainetyötä ja rakentaa yrityksellesi tietä hyvään maineeseen: www.mainekortit.fi tiedustelut minna-maija.salomaa@helsinki.fi lue lisää ja ilmoittaudu mukaan koulutuksiimme: www.helsinki.fi/palmenia/koulutus Uudistunut Lahden Messukeskus tarjoaa entistä monipuolisemmat puitteet pienille ja suurille kokouksille ja tapahtumille. Meiltä myös näyttelyrakenteet, tekniikka ja kalusteet kaikkiin tilaisuuksiin. www.lahdenmessut.fi Kymijärvi II tekee roskista sähköä Lahti Energia toivottaa energistä piirikokousta Zonta-järjestölle! Lahti Energian Kymijärvi II on maailman ensimmäinen pelkästään kierrätyspolttoainetta käyttävä kaasutusvoimalaitos, joka tuottaa sähköä ja lämpöä energiatehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Lue lisää: www.roskatenergiaksi.fi 28 29

UUDISTUNUT LAHDEN SEUTU www.sysma.fi Maaseudun mallia maailmalle - Yksi Sysmä! Oletkovarautunutylä täviin tilanteisiin? Sinä olettärkein! Tuleju telemaan kanssamme.laitetaan Sinun ja perheesi vakuutusturva kuntoon. www.lahitapiola.fi Puheluhinnat: www.lahitapiola.fi. Palveluntarjoajat: LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö, LähiTapiolan alueyhtiöt, LähiTapiola Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö, LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö, LähiTapiola Pankki Oyj, LähiTapiola Varainhoito Oy TEHOKKAITA KOKOUKSIA JA HUVIA ETELÄ-SUOMEN PARHAISSA PUITTEISSA Ympäristökaupunki Lahti muutoksen Lahden kaupunki on sitoutunut puolittamaan kasvihuonekaasupäästönsä alustana vuoden 1990 tasosta vuoteen 2025 mennessä. Mitä tavoite käytännössä tarkoittaa? Lahden seutu on metropolialueen hyvin voinnin tyyssija ja ulkoilmaelämän keskus, jossa on ylivoimaiset mahdollisuudet kokous- ja tapahtumamatkailuun oheisohjelmineen. Kokous-, tapahtuma- ja ryhmämyyntipalvelut Etelä-Suomen par hais sa puitteissa saat kätevästi yhdestä osoitteesta: Lahden seutu Lahti Region Oy:stä, www.lahtiregion.fi ARKKITEHTITOIMISTO ARKVIIRI OY Asiakaslähtöistä suunnittelua MARIANKATU 8 A 4, 5110 LAHTI www.arkviiri.fi P. (03) 751 4922 Herkuttele veden äärellä. Ravintola Casseli Borupinraitti 4, Lahti Puh. 010 422 5950 myynti@casseli.fi www.casseli.fi Piano-paviljonki on varattavissa yritys- ja yksityistilaisuuksiin. Ainutlaatuisia energiaratkaisuja. Lahden seudun pitkäaikainen panostus jätteiden lajitteluun huipentui Lahti Energian uudessa Kymijärvi II voimalaitoksessa. Syntypaikkalajiteltua energiajätettä polttoaineenaan käyttävä ekovoimalaitos tuottaa 90 MW lämpöä ja 50 MW sähköä. Lahti Energian voimalaitos on saanut Vuoden ilmastoteko palkinnon.. Laadukasta asumista. Lahden Talot Oy:n Lanssikadun matalanergiatalot ovat Suomen vuokratalomarkkinoiden huippua. Asunnot ovat paitsi energiatehokkaita myös laadukkaita talojen sisäilmaluokitus on paras M1 luokka. Kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä. Lahden kaupungin keskustaa kehitetään voimakkaasti. Kävelyn ja pyöräilyn olosuhteet paranevat ja joukkoliikenteen houkuttelevuus lisääntyy autoliikenteen haittojen vähentyessä. Cleantech tuotekehitystä. Lahden kaupunki tukee Suomen kehittymistä globaaliksi cleantech- edelläkävijämaaksi mm. edistämällä puhtaiden teknologioiden tuotekehitystä, markkinoille pääsyä ja käyttöönottoa hankintapolitiikan avulla. Muutokseen sitoutuneita asukkaita. Asukastutkimus (2012) osoitti, että lahtelaiset kokevat oman vastuunsa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä jopa merkittävämmäksi kuin kaupungin vastuun. Asukkaat ovat ympäristökaupunki Lahden tärkein muutosvoima. www.greencity.fi www.lahti.fi www.ladec.fi www.lahtienergia.fi www.lahdentalot.fi 30 31

Ihminen voi kävellä vaijerin päällä pilvenpiirtäjän katolta toiselle. Maalata öljyvärimaalauksen sivellin varpaiden tai huulten välissä. - Lealiisa Kivikari -