Hyvinvointia Huhtasuolle Hyvinvointiohjelma kaupungin hyvinvointikertomuksen pohjalta Hyvinvointia Huhtasuolle -hanke rakentui Jyväskylän kaupungin hyvinvointikertomuksen pohjalta laadittuun hyvinvointiohjelmaan, jonka tavoitteena on vahvistaa asuinalueiden kehitykseen ja asukkaiden hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Hankkeen tavoitteena oli luoda uusia mahdollisuuksia ja osallistavia toimintamalleja asukkaiden omatoimiselle ja itsenäiselle hyvinvointia edistävälle toiminnalle ja eri toimijoiden yhteistyön edistäminen. Hankkeessa haluttiin löytää sellaisia toimenpiteitä, joilla pystyttiin vastaamaan hyvinvointikertomuksessa ilmenneisiin ongelmiin, joita olivat:
liikkumattomuus päihteet yksinäisyys. Hankkeen konkreettiset kehittämisideat koottiin Huhtasuon alueella kansalaisraati-menettelyn tuloksena syntyneen julkilausuman ja sen vastineen pohjalta. Tässä työssä sovellettiin kansalaisosallisuutta vahvistavia työtapoja, mm. asukaskahvit ja yhteiset suunnittelutapahtumat yhdessä asukkaiden, kaupungin työntekijöiden, kolmannen sektorin ja poliittisten päätöksentekijöiden kanssa. Kokeilukulttuurilla uudet tavat pysyväksi osaksi toimintaa Hanke muotoutui alusta alkaen osallistavaksi verkostomaiseksi hankkeeksi, sisältäen useita toimintaosioita. Hankkeen toiminta-ajatuksena oli kokeilukulttuuri ja ajatus siitä, että hanketta ei haluta tehdä vain hankkeen vuoksi vaan kokeilujen tuottamia uudenlaisia tapoja haluttiin saada pysyväksi osaksi alueen toimintaa. Hyvinvointia Huhtasuolle -hankkeen osa-alueet olivat: Lapset ja koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen, hyvinvointioppiminen Nuorisotyö, Nuoret ja ennaltaehkäisevä päihdetyö sekä yhteisöllinen ryhmätoiminta Kulttuuri Liikunta
Monikulttuurisuus Turvallisuus Terveyspalvelut, Hoitajavetoinen terveysasema Kaatumisen ehkäisy, Ikääntyneiden toiminta Alueellisen kansalaistoiminnan juurruttaminen Esimerkkejä toiminnoista Vuonna 2013 Huhtasuolla toteutettiin vapaaehtoistyön kampanja, missä alueen vapaaehtoistyön ja kansalaistoiminnan aktiivit kutsuttiin koolle. Vapaaehtoistyön Artova-työpajoista saatiin mallia alueen omaehtoiseen ja itseohjautuvaan toimintaan paikallisverkoston alueelle. Nuorisotila Perttulassa järjestettiin nuorten omista tarpeista lähtevää monipuolista toimintaa syksyn aikana. Lisäksi Perttulassa aloitettiin terveelliset välipalat. Lasten Parlamentin aloitteesta Huhtasuon alueen lapsille järjestettiin liikunnallisia iltapäiväkerhoja syksyn aikana. Kerhot järjestettiin yhteistyössä perusopetuspalvelujen ja alueen järjestöjen kanssa Vuonna 2014 hankkeen toimintaosiot saatiin toden teolla käynnistettyä ja ne edustivat laajaalaisesti kaikkia kaupungin toimintoja julkisesta puolesta yhdistyksiin ja vähitellen aktivoituvaan kansalaistoimintaan. Liikuntalaturi järjesti Huhtaharjun koululaisille ja opettajille tutustumiskäyntejä koulupäivän aikana Huhtasuon alueen liikuntapaikkojen toimintaan. Huhtasuolla koottiin asukkailta tarinoita asumisesta
ja elämisestä Huhtasuolla. Kokemuksia koottiin yhteisöteatterin, luovan valokuvauksen ja haastattelujen avulla. Kerätyistä asukkaiden kokemuksista syntyi monologiesitys Jyväskylän kaupunginteatteriin. Huhtasuon päiväkeskuksen senioriryhmä harjoitteli ja toteutti tanssiohjaajan kanssa Tanssii Tavisten kanssa -tanssiesityksen, joka esitettiin Vanhusten Viikolla. Huhtasuon nuorille järjestettiin hankkeen kautta kesätoimintaa. Nuorisotila Perttulassa järjestettiin monikulttuurinen tyttökerho 9 14 vuotiaille tytöille. Turvallisessa Huhtasuo-päivässä pohdittiin sitä, miten lisätä huhtasuolaisten turvallisuutta ja ehkäistä väkivaltaa. Vuosi 2015 oli toimintojen vakiinnuttamisen ja jatkosuunnittelun vuosi. Toimintojen osalta suunniteltiin, miten ne saadaan kiinnitettyä ja vakiinnutettua osaksi eri sektorien toimintaa. Useat toiminnat huomattiin niin merkityksellisiksi, että niiden haluttiin jatkuvan hankkeen päättymisen jälkeen. Hyvinvointia ja hyvinvointioppimista edistävän monialaisen toimintakulttuurin kehittäminen Huhtasuon yhtenäiskouluun -projektin kautta luotiin Huhtasuolle rakenteilla olevaan yhtenäiskouluun koko kouluyhteisön hyvinvointia ja hyvinvointioppimista edistävää ja kehittävää toimintakulttuuria. Toimintakulttuurin pohjana oli vahvasti osallistava ja jaettu johtajuus. Pupuhuhdan kaupunginosassa toteutettiin Valonmäki-yhteisötaideprojekti. Jyväskylän pyöräilyseura toteutti Huhtasuolla pyöräilyyn liittyviä tapahtumia lapsille, lapsiperheille ja aikuisille. Liikuntalaturi järjesti alueen 13 19-vuotiaille nuorille matalan kynnyksen liikuntaa myös kesän aikana. Huhtasuon lähikirjastossa aloitettiin Jyväskylän kirjaston ensimmäinen liikuntavälineiden lainaus 7.9.2015 alkaen. Urheiluseura Harjun Woiman tiloissa jatkettiin marraskuussa 2014 alkaneita suosituiksi tulleita perhepäiviä kerran kuukaudessa. Hanke ja Jyvälä toteuttivat yhteistyössä Huhtasuon äitien avaimet ryhmän Huhtasuolla asuville maahanmuuttajataustaisille äideille ja heidän lapsille. Hanke järjesti Lapset puheeksi
työmenetelmien käyttöönottokoulutukset. Erilaiset tapahtumat ovat tuoneet virkistystä ikäihmisten arkeen ja ilmaiset retket mahdollistaneet vähävaraistenkin asiakkaiden osallistumisen. Hyvinvointia Huhtasuolle -hankkeessa hyväksi havaittuja toimintamalleja on tarkoitus soveltaa myös muissa kaupunginosissa. Toiminnan vaikuttavuutta seurataan erilaisten indikaattoreiden avulla ja raportoidaan osana laajaa hyvinvointikertomusta. Poikkihallinnollinen yhteistyö mahdollistaa muutoksen Hyvinvointia Huhtasuolle hankkeessa keskeisenä ajatuksena on asukaslähtöisyys ja asukkaita osallistava toiminta. Toimintaa alueella on toteutettu kuunnellen asukkaiden toiveita oman asuinalueensa kehittämiseksi, joten hanke on pystynyt alusta alkaen toteuttamaan toimintaa määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti. Hankkeen tavoittama joukko on laajentunut jatkuvasti ja toimintaa on pystytty järjestämään huomioiden eri-ikäiset huhtasuolaiset. Hankkeessa on huomattu, että toimintatapoja voidaan muuttaa, kun tehdään poikkihallinnollista yhteistyötä. Se on tapa, millä saadaan muutosta aikaiseksi. Lisäksi hanke selvensi, kuinka tärkeää on kuunnella ja osallistaa alueen asukkaita, mitä he haluavat, miten he haluavat muuttaa aluettaan. Hanke on aktivoinut asukkaita ja mahdollistanut sen, että asukkaat ovat alkaneet tehdä yhdessä enemmän. Asukkaille on tullut tunne, että minä voin vaikuttaa omaan asuinalueeni asioihin ja hyvinvointiin. Toteuttaja Jyväskylän kaupunki
Jyväskylässä erityispiirteenä on hankkeeseen kytkeytyvä Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKESin tutkimus, jossa arvioidaan hankkeen mahdollisuuksia vaikuttaa huhtasuolaisten hyvinvointiin. Arvioinnin avulla hanketta voidaan jalostaa ja soveltaa myös muissa Jyväskylän kaupunginosissa. Lisäksi LIKES tekee tutkimusta Huhtasuon koululaisten hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Huhtasuo haltuun -hankkeen liitynnät muihin hankkeisiin Yhteistyö Lähiliikunnan palveluketjun kehittämishankkeen (2013 2016) kanssa. (Kunnossa kaiken ikää-ohjelma, KKI-kehittämishanketuki). Hankkeen kohderyhmänä ovat terveytensä kannalta liian vähän liikkuvat eri-ikäiset huhtasuolaiset. Hankkeella pyritään erityisesti tavoittamaan työttömät ja heidän perheensä. Huhtasuo haltuun hoitajavetoinen terveysasema -hanke (2012-2014) Jyväskylän kaupungin hyvinvointiohjelmaan liittyvä tutkimus Hankkeessa seurattiin kunnan viranomaisten ja asukkaiden yhteistoimintaa, sen muotoja ja kehitystä. Koululaisten osalta tutkimus vaikutti hankkeen toimien priorisointiin, ohjelman kokonaisuuden kannalta tutkimuksella oli mahdollista muodostaa nopeammin kokonaiskuvaa, missä vaiheessa ollaan. Lisäksi kokemusten perusteella oli mahdollista siirtää yhteistoiminnasta opittua uusille asuinalueille eri sektoriviranomaisen vetämänä. Kunnan eri sektoriviranomaisia ja asukkaita edustavien henkilöiden yhteistoiminnan täytyy olla jäsentynyttä, mietittyä, säännöllistä ja jatkuvaa.
Toteuttaja Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES Kyseessä on Jyväskylän kaupungin Hyvinvointia Huhtasuolle -hankkeeseen liittyvä tutkimus Huhtasuo haltuun -hankkeessa tuotettu materiaali Huhtasuon kesätapahtuma v.2015 kuvia Huhtasuolainen: Tavikset tanssivat Valonmäki -Facebook-sivut Humanistinen ammattikorkeakoulu: Pupuhuhta uudessa valossa Jyps:n puistokiertuekuvia Huhtasuon verkkosivut Julkaisut ja esitykset Katri Halttunen Humanistinen ammattikorkeakoulu, v.2015: Hevosvoimaneidot nuorten naisten kokemuksia eläinavusteisesta tunnetaitoryhmästä Teemu Hauru, Humanistinen ammattikorkeakoulu, v.2015: Perhepäivän vaikutukset
lapsiperheiden arkeen Teemu Hauru, Humanistinen ammattikorkeakoulu, v.2015: Liikunnan- ja terveyskasvatuksen menetelmät järjestö- ja nuorisotyössä Teijan Tiikerit, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, v.2015: Minun Huhtasuoni projektiraportti Veera Pajala, Kari Saatamoinen, Otto Tuovinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, v.2015: Laavu tutuksi -tapahtuma Josetta Korhonen, Taina Pekkanen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, v.2014: Ympäristö ja yhteisösuuntautunut työ. Hyvinvointia Huhtasuolle-hanke Upe Nykänen, v.2015: Kuvaesitys ympäristöluotsien toiminnasta Pupuhuhdassa asuinalueella. Eskola Marjut, Hirvonen Hannele, Hokkanen Elli, Järvinen Mikko, Kivelä Sofia, Mursunen Hanna, Siitonen Laura ja Tainio Anniina, Humanistinen ammattikorkeakoulu, v.2015: Yhteenveto opiskelijoiden toiminnoista Valonmäki-projektissa. Radio Jyväskylä, radiohaastattelu, Maahanmuuttajanaisten pyöräilykurssi Radio kompassi, radiohaastattelu, Huhtasuolla kehitetään lähiliikuntamahdollisuuksia Gloria-infopäivä Huhtasuon kylätoimistolla Valonmäki dokumentti Radio Jyväskylä, Valonmäki haastattelu Julkaistut artikkelit
Jyväskylä, Jyväskylän kaupungin tiedotuslehti 6.toukokuuta 2015, Hyvinvointia Huhtasuolle - liite Jyväskylä, Jyväskylän kaupungin tiedotuslehti 20.8.2014, Hyvinvointia Huhtasuolle -liite Jyväskylä, Jyväskylän kaupungin tiedotuslehti 19.2.2014, Hyvinvointia Huhtasuolle -liite Suur-Jyväskylän lehti 15.7.2015: Kaupungin ensimmäinen senioripuisto Huhtasuolle Keskisuomalainen 8.6.2015: Temmellyskenttä tehtiin talkoilla, Jyväskylän Huhtasuolla asukkaat ahersivat puiston itse Keskisuomalainen 16.7.2015 mielipideosasto: Tervetuloa kaikki talkoisiin Huhtasuolle Keskisuomalainen 14.12.2014: Ilmavoltteja ja ilmaista ruokaa, Huhtasuon perhepäivä: maksuton perhepäivä kokosi lapset ja aikuiset liikkumaan ja askartelemaan yhdessä Keskisuomalainen 3.6.2014: Päättäjät ja asukkaat vetävät köyttä Huhtasuolla Keskisuomalainen 24.9.2014: Hyvinvointia Huhtasuolle hanke suurennuslasin alla lokakuussa Keskisuomalainen 25.6.2014: Kesän Hittituote, Huhtasuon nuoriso pääsee lomalla liikkumaan urakalla Kesisuomalainen 16.3.2014 mielipidekirjoitus: Suuri kiitos Miikalle, joka vedät vapaaehtoisesti polkupyörien korjausta Pupuhuhdassa. KUSTI POLKEE Keskisuomalainen 15.10.2013: Huhtasuolle rakennetaan hyvinvointia Kuntasäpinää 6.3.2015: Hyvinvointia Huhtasuolle ja matalan kynnyksen kylätoimisto Henki ja elämä 2.10.2014: Huhtasuolla on hyvä henki
Kaupunkilainen 13.1.2014: Loppuu jo se Puparin ainainen lyttääminen Huhtasuolainen, Huhtasuon alueen sitoutumaton paikallislehti v.2013 2015 Hyvinvointia Huhtasuolle -keskiaukeamat Huhtasuon posteri 27.01.2016, ARAn päätösseminaari, Helsinki Kuva: Jyväskylän Sosiaali- ja terveyspalvelut, kuvaaja: Eveliina Välimäki
TALOUSTIEDOT ARAn avustusmäärä hankkeelle vuosina 2013 2015 Kehittämisavustus: 930 103 Investointiavustus: 236 936 Jyväskylän Hyvinvointi-ohjelmaan liittyvä tutkimus Kehittämisavustus: 222 400