1. JOHDANTO 1.1 Opinnäytetyön taustaa Ajatus bioenergian korjuun kannattavuustutkimuksesta maisemanhoitokohteilla sai alkunsa vuonna 2006 kun Sopimuksellinen ympäristönhoito ja bioenergiahanke käynnistyi. Hankkeen toteutusvuosi on 2007 ja sen hallinnoijana toimii ProAgria Oulu. Opinnäytetyön kohdekuntien Siikajoen ja Rantsilan taajamissa sekä muilla näkyvillä alueilla oli paljon kunnostusta kaipaavia peltoja, vesistöjen reunamia sekä tienvarsia, jotka olivat rehevöityneet ja kasvaneet paikoitellen umpeen. Aikaisemmin vastaavanlaisista maisemanhoitokohteista saatu puuaines oli kerätty kasoihin ja poltettu paikanpäällä. Puuainesta oli kertynyt joissakin tapauksissa huomattaviakin määriä ja sen käyttöön ottamisen kannattavuutta bioenergiaksi eli hakkeen raaka-aineeksi haluttiin selvittää. Saatavan energiamäärän ei tarvitse kattaa välttämättä hoidosta aiheutuneita kustannuksia, sillä kohentuneella maisemalla on arvo. Maisema käsitteenä on kovin moniulotteinen, mutta yleensä sillä käsitetään kaunista näkymää tai näköalaa joka avautuu esimerkiksi vesistön rannalta. Maisema on ympäristökokonaisuus eli ekosysteemien joukko. Maiseman synty tapahtuu kun ihminen kokee sen. Maiseman koetaan sekä henkisenä että fyysisenä ja sen perusteella muodostuu mielikuva. Maisema koetaan henkilökohtaisesti ja sen vuoksi ihmiset kokevat sen aina hieman erillä tavalla. Esimerkiksi metsätalouden toimenpiteitä arvioidaan usein maisemavaikutusten perusteella. Maiseman päätyyppejä voidaan karkeasti jaotella luonnonmaisemiin, kulttuurimaisemiin sekä maaseudun kulttuurimaisemiin. Maatalouden tuotantomaisemaan kuuluvat nykyisin hoidetut pellot, laitumet ja tuotantorakennukset. Hoidettu ympäristö on tärkeä osa yksittäisen tilan ja koko maaseutukunnan imagoa. Maisemahoidolla voidaankin vaikuttaa ratkaisevasti,
millaisen kuvan oman kunnan asukkaat sekä erityisesti vierailevat ihmiset saavat asuinympäristöstä. Esimerkiksi laiduntavat eläimet ja hyvin hoidetut tuotantorakennukset ovat omiaan luomaan positiivista kuvaa maaseudusta, maataloudesta, taajamista ja kunnan ihmisistä. Energiapuunkorjuu on ollut viime vuosina yhä enemmän kehityksen kohteena. Sen korjuusta sekä käytöstä on pyritty saamaan tehokkaampaa ja kannattavampaa. Suomen metsissä on runsaasti nuorta puuta, alikasvosta sekä hakkuutähdettä, jotka ovat puhdasta kotimaista energiaraaka-ainetta. Energiapuun ja yleensä bioenergian korjuun tehokkuuden ja kannattavuuden parantaminen ei rajoitu pelkästään metsiin. Sopivaa raaka-ainetta bioenergiaksi on saatavilla pelloilta sekä erilaisilta raivausta ja kunnostamista vaativilta alueilta Bioenergian korjuu lisää maaseudun elinvoimaisuutta ja sillä on työllistävä vaikutus. Bioenergiaa käyttämällä on mahdollista pitää energiasta saatavat varat sekä hyödyt omassa maakunnassa ja sillä on elinkeinoelämää piristävä vaikutus. 1.2 Opinnäytetyön tavoitteet Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena on tutkia millaisilta maisemanhoitokohteilta kannattaa kaadettu puuaines kerätä talteen ja kuljettaa energiakäyttöön. Kannattavuutta tutkitaan saadun puuaineksen määrällä, siitä saatavalla lämpöarvolla sekä sen korjuusta ja kuljetuksesta aiheutuvilla kustannuksilla. Toisena tavoitteena on kehittää käyttökelpoinen ohje helpottamaan bioenergian korjuuta siitä saatavan hyödyn määrittelemisessä. Korjuusta saatavan tuoton hyödyntämisellä oletetaan olevan positiivinen vaikutus maanomistajien haluun kunnostaa ja edelleen hoitaa maisemalle merkittäviä alueita.
1.3 Tutkimuksen rajaus Tässä tutkimuksessa tarkastellaan energiapuun korjuun kannattavuutta maisemanhoidon kannalta. Tutkimus poikkeaa tavanomaisesta energiapuun korjuun kannattavuuden selvityksestä ensisijaisesti sen perusteella, että huomio kiinnitetään pieniläpimittaiseen puustoon jolle ei yleensä tutkimuksissa anneta arvoa. Energiapuun korjuun kannattavuutta yleisesti on pyritty parantamaan erityisesti kehittelemällä joukkokäsittelymenetelmiä. Yleisimmin käytetty menetelmä on energiapuukoura, joka kerää ja katkaisee samanaikaisesti useita lähekkäin kasvavia runkoja. Opinnäytetyön maisemanhoitokohteiden poistettava puusto on useassa tapauksessa pieniläpimittaista pajua sekä lehtipuuta jolloin koneellisen korjuun suorittaminen ei ole kannattavaa alueiden pienestä koosta johtuen. Pieniläpimittainen hajanaisesti kasvava puusto on maiseman parantamisen kannalta merkittävistä paikoista korjattava yleensä miestyönä, joten eri hakkuutapojen kannattavuutta ei tässä tutkimuksessa vertailla. Maisemanhoidon kannalta tehtävät hakkuut rajoittuvat yleisesti asutuskeskuksien, teiden, vesistöjen sekä liikuntareittien läheisyyteen, hakkuiden tavoitteet ovat näin moniulotteisempia ja toimenpidealueet pintaalaltaan pienempiä kuin tavanomaisessa metsänhoidossa. Tutkimuksessa otetaan huomioon hakkuiden tuottavuus sekä kannattavuus kun käsitellään puustoa maisemanhoidon kannalta eikä niinkään metsätaloudellisista näkökulmista. Pienialaisten hoitokohteiden korjuun kannattavuutta voidaan parantaa ottamalla huomioon suurempien aluekokonaisuuksien hoitotarpeet yhteisesti ja suunnittelemalla korjatun puuaineksen kuljetusmatkat sekä reitit huolellisesti.
2 Taajamametsien hoito 2.1 Yleistä Taajamametsät tarjoavat asukkaille virkistysmahdollisuuksia sekä muita aineettomia arvoa kuten erityisesti maiseman kokemisen. Taajametsien pääasiallinen tarkoitus on toimia rakennetun yhteiskunnan suoja-, puisto sekä ulkoilumetsinä. Taajamametsien hoidon tarkoituksena on ylläpitää viihtyisä, kaunis, elinvoimainen sekä turvallinen työ- ja asuinympäristö. ( Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2001, 24.) 2.2 Taajametsien hoito Taajametsien hoidossa on otettava etenkin kaavoitustilanne huomioon. Yleis- ja asemakaava-alueilla on otettava kaavamääräykset huomioon metsänkäsittelyssä jos ne ovat saaneet lain voiman tai ovat laadittavina. Maisemaa selvästi muuttavat toimenpiteet kuten useiden puiden kaataminen ovat kiellettyjä ilman kunnan myöntämää toimenpide eli maisematyölupaa. Toimenpiteiden vaikutusten ollessa hyvin vähäisiä, voidaan toimia ilman toimenpidelupaa. Maisemalla sekä kulkuväylien kuten teiden ja vesistöjen sijainnilla on usein ollut merkittävä vaikutus yhdyskuntien syntymiseen. Taajametsien käsittelyssä pyritään ottamaan huomioon kulttuurihistorialliset perinteet sekä pitämään yhtenäisenä säilyneet metsäalueet kokonaisia sekä käsittelyn voimakkuutta muuttamalla luomaan puisto-, suoja-, sekä virkistysmetsiä. Taajametsien joukkoon lasketaan myös varsinaisia metsätalousmetsiä. Kuitenkin taajaman läheisyydessä toimitaan talousmetsissäkin maltillisemmin kuin kauempana asutuksesta. Asutuksen läheisyydessä talousmetsissä
käytetään usein pidennettyä kiertoaikaa, hakataan pienempiä uudistusaukkoja, käytetään luontaista uudistamista sekä kevyttä maanmuokkausta. ( Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2001, 24.) 3 Kestävän metsätalouden rahoituslaki 3.1 Yleistä Kestävän metsätalouden rahoituslain eli kemeran perusteella voi yksityinen metsänomistaja saada valtion tukea metsänparannustöihin. Tuen tarkoituksena on parantaa töiden kannattavuutta ja se on metsänomistajalle täysin verotonta. Metsäkeskukset vastaavat tuen myöntämisestä. Suomi on jaettu kolmeen vyöhykkeeseen ja tuen suuruus vaihtelee aluejaon myötä. Siikajoen ja Rantsilan kunnat kuuluvat II- tukivyöhykkeeseen. Nuoren metsän hoidolla on tulevien hakkuumahdollisuuksien kannalta suuri merkitys. Kestävän metsätalouden rahoituslailla (kemera) valtio tukee ja parantaa työn kannattavuutta. Taimikonhoito, nuoren kasvatusmetsän harvennus ja siihen kuuluva energia-puunkorjuu ovat tuettavia nuoren metsän hoitotöitä. Tuen myöntämisen edellytyksenä on alueen oltava vähintään yhden hehtaarin kokoinen. Alue voi koostua myös useammasta metsikkökuviosta ja yhdelle alueelle tukea saa vain kerran. (Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2004, 2,4.)
3.2 Taimikonhoito Taimikonhoidolla tavoitellaan 10-20 vuoden kuluttua taloudellisesti kannattavaa ensiharvennusta. Poistuma tulee olla vähintään 2000 kpl/ha. Jos taimikko on hyvin tiheä tai alueella on huomattavia riskejä hirvi-, lumi-, tai muun luonnontuhon vuoksi, voidaan taimikko jättää enimmäistiheyteen 3000 kpl/ha. Pinta-ala perusteinen taimikonhoidon suorittamiseen myönnettävä toteutustuki on Siikajoella ja Rantsilassa teetettynä 151,8 /ha ja itse tehtynä 101,4 /ha. Tuki alenee 10 % ilman voimassa olevaa metsäsuunnitelmaa, mutta vaikutusta ei ole jos työ tehdään yhteishankkeena tai työllisyystyönä. ( Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2004, 5.) 3.3 Nuoren metsän hoito Nuoren kasvatusmetsän hoidolla tarkoitetaan liian tiheäksi jääneen taimikonhoitovaiheen ohittaneen metsän kunnostamista ennen varsinaista ensiharvennusta. Jäljelle jäävä kasvatettava puusto ei saa olla rinnankorkeusläpimitaltaan kuin alle 16cm. 4cm kantoläpimitaltaan olevia puita pitää hehtaarilta poistaa vähintään 1000kpl. Käsittelyn jälkeen jäävä puusto ei saa olla lehtimetsiköissä yli 15 metriä eikä havupuumetsiköissä yli 14 metriä. Jos käsittelyssä poistuvat puut menevät kokonaan energiakäyttöön, voivat puut olla pitempiä. Pinta-ala perusteinen nuoren metsän kunnostukseen myönnettävä toteutustuki on Siikajoella ja Rantsilassa teetettynä 252,6 /ha ja itse tehtynä 162 /ha. Tuki alenee 10 % ilman voimassa olevaa metsäsuunnitelmaa, mutta vaikutusta ei ole jos työ tehdään yhteishankkeena tai työllisyystyönä. (Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2004, 6.)
3.4 Energiapuun korjuu Ulkopuoliselle luovutettu, nuoren metsän hoidossa kaadettu energiakäyttöön tarkoitetulle puulle maksetaan tukea kasauksesta ja metsäkuljetuksesta 7 /kuutiometri. Jos korjuu tehdään työllisyystyönä, maksetaan lisätukea 1,7 /kuutiometri. Puuerän suuruus tulee olla vähintään 20 kuutiometriä ja erän tulee olla kaukokuljetusreitin varressa. Tukea saavan on annettava sitoumus metsäkeskukselle puun energiakäyttöön luovutuksesta. Haketettavan energiapuun tuki on 1,7 /haketettu irto-kuutiometri. Tuki maksetaan energiakäyttöön haketta toimittavalle. 3.5 Pienpuun käyttö metsähakkeen raaka-aineena Käytetyn metsähakkeen määrä Suomessa vuonna 2005 lämpö- ja voimalaitoksissa oli 2,6 miljoonaa kuutiometriä, joka oli 13 prosenttia enemmän kuin vuonna 2004. Keskimääräisesti metsähakkeen kasvu on ollut ennen vuotta 2005 noin 30 prosentin luokkaa. Pohjois-Pohjanmaalla metsähaketta käytettiin 129 tuhatta kuutiometriä ja se oli 1 prosentti vähemmän kuin vuonna 2004. Kansallisen metsäohjelman tavoitteena on saavuttaa metsähakkeen käytössä 5 miljoonan kuutiometrin raja vuoteen 2010 mennessä. Metsähakkeen käyttö polttoon on suurinta Keski-Suomen sekä Pohjanmaan metsäkeskusten alueella. Metsähake koostui vuonna 2005 seuraavista raaka-ainelähteistä: karsittu ranka 4 prosenttia, karsimaton pienpuu 17 prosenttia, hakkuutähde 57 prosenttia, järeä runkopuu 7 prosenttia, kannot ja juurakot 14 prosenttia. (Metsäntutkimuslaitos 2006.)
3.6 Energiapuun varastointi Nurmen (2004) mukaan energiapuun varastointi kannattaa suorittaa kasaamalla rangat korkeisiin kasoihin peitettynä tien varteen aukealle paikalle. Oikean tyyppisellä varastoinnilla tavoitellaan energiapuun kosteusprosentin laskua. Energiapuun alkukosteus on yli 50 prosenttia ja peittämättömän kasan kosteusprosentti ei laske kesän kuivumisen aikana kuin vajaan 10 prosenttia. Aukealle paikalle varastoidun kasan kosteusprosentti peitettynä on 35 prosenttia. 4 TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT 4.1 Tutkimusaineisto Tutkimusaineisto kerättiin Siikajoen sekä Rantsilan kuntien alueelta. Aineiston perusjoukkona oli maastossa tehtyjen havaintojen perusteella valitut maisemanhoitokohteet. Tutkimukseen otettiin mukaan toisistaan poikkeavia kohteita sijainnin, koon ja ominaisuuksien perusteella yhteensä viidestätoista paikasta. Tutkimuksen kohteiden valintaan vaikutti myös erityisesti maanomistajilta hankitut suostumukset, joiden avulla saatiin kohteiden tarkastelu luvanvaraiseksi. Tutkimus pitää sisällään seuraavanlaisia kohteita: kolme kappaletta vesistöjen rantoja yhteensä noin 1, 9 hehtaaria, tienvarsia kaksi kappaletta yhteensä noin 0,5 hehtaaria, metsitettyjä tai metsittyneitä peltoja ja niihin välittömästi liittyviä alueita 9 kappaletta yhteensä noin 16 hehtaaria, taajamakohteita 4 kappaletta yhteensä noin 8,5 hehtaaria. 4.2 Inventointimenetelmä Tutkimuksen inventointimenetelminä käytettiin systemaattista linjoittaista ympyräkoealainventointia ja satunnaisotantaa. Systemaattinen linjoittainen ympyräkoealainventointi on menetelmänä luotettava, helppokäyttöinen sekä
tähän tutkimukseen tarkkuudeltaan riittävä. Systemaattinen otanta antaa yleensä tarkempia tuloksia kuin vastaavankokoinen otos satunnaisotannalla, mutta kaikilla kohteilla kasvustosta sekä kohteen koosta johtuen satunnaisotantaa jouduttiin käyttämään (Poso 1997, 101). Tutkittavan alueen koealaverkostojen linja- ja koealavälit määräytyivät kohteen pinta-alan perusteella siten, että 2 hehtaarin laajuisille ja sitä pienemmille aloille koealoja muodostuu 15. Yli kahden hehtaarin laajuisille kohteille koealoja muodostuu puolestaan 20. Ensimmäinen koeala sijoitetaan puolen koealavälin päähän tutkimusalueen reunasta. Loput koealat kohteilla sijoitetaan koealavälin mukaisesti pääilmansuuntiin, tai vaihtoehtoisesti väli-ilmansuuntiin riippuen siitä kumpi tapa antaa tasaisemman koealaverkoston peiton. Jos koeala osuu jonkin pysyvän esteen, esimerkiksi suuren kiven kohdalle, siirretään koealaa 5 metriä linjalla eteenpäin tai taaksepäin niin että esteen vaikutuksesta päästään eroon. Jonkin koealan siirto ei vaikuta muiden verkoston koealojen sijoitteluun. 4.3 Puustotietojen mittaus Koealoina käytettiin ympyräkoealoja joiden säde on 2,52 metriä tai 3,99 metriä. 2,52 metrin säteellä olevan koealan koko on 20 neliömetriä ja 3,99 metrin säteellä olevan koealan koko on 50 neliömetriä. Käytettävä säde valittiin puuston kasvutiheydestä riippuen. Lukupuiksi valittiin kaikki koealaan sattuneet rinnankorkeudeltaan vähintään 3 cm:n luokkaan kuuluneet puut tasaavaa yhden senttimetrin luokitusta käyttäen. Minimiläpimitaksi valittiin 3 cm: n luokka, sillä tutkimuksen kannalta oli tärkeää ottaa pieniläpimittainenkin puusto huomioon. Jokaisesta puulajista pyrittiin ottamaan koepuiksi läpimitaltaan pienin, alakvartiili, mediaani, yläkvartiili sekä suurin puu. Sen lisäksi mitattiin koepuista pituus puolen metrin tarkkuudella. Muita tunnuksia kuten yläläpimittaa ei mitattu, koska sen siitä saatava hyöty katsottiin liian vähäiseksi. Kaikilla kohteilla ei voitu käyttää edellä mainittuja perinteisiä metsänmittauksen keinoja puustotietojen keruuta varten. Eräät tutkimuskohteet kasvoivat
pelkästään pajua ja/tai pieniläpimittaista lehtipuuta. Eräiden tutkimuskohteiden metsikön selvästä kaksijakoisesta luonteesta johtuen päätettiin poistuman arvioinnissa ja esittämisessä ottaa huomioon latvuskerros sekä alikasvusto erikseen. Pajun tilavuuden arvioinnissa käytin apuna kaavaa, jonka sain Silva Carelica- sarjan teoksesta: Pajun viljelyn perusteet, jonka kirjoittajana on Liisa Tahvainen Joensuun Yliopistosta. Kaava on laadittu pajuklooneille, mutta nähdäkseni sen tuoma tarkkuus tässä tutkimuksessa on riittävä. Kaavalla saadaan kuivamassaan ennustamiseen läpimittaan perustuvia malleja. Pajun läpimitta mitataan 30 cm: korkeudelta vesan tyvestä sekä syötetään yhtälöön m = 0,126 * D.30 potenssiin 2,54, jossa D. 30 on vesan läpimitta millimetreinä mitattuna 30 cm:n korkeudella vesan tyvestä (Tahvanainen 1995, 54). Kaavan antamien tulosten perusteella arvioidaan biomassan tuotos hehtaarilla laskettujen runkojen avulla. 4.4 Tiedon analysointi 4.4.1 Yleistä Hakkuukertymän arvioinnissa kiinnitettiin huomio pääasiassa kokonaispuustoon. Poistuman selittäminen kokonaispuuston tunnusten avulla saattaa johtaa virhearvioihin, mutta voidaan olettaa sen avulla olevan helpompi arvioida saatavan bioenergian määrää eräillä tutkimuksen kohteilla koska käsittelyn voimakkuudet vaihtelevat maisemanhoidon ehdoilla eli todellisen hakkuukertymän määrittämisen kannalta on välttämätön tietää, millainen puusto maisemanhoitokohteille halutaan jättää hakkuun ja/tai raivauksen jälkeen. Tutkimuskohteet olivat pääasiassa luonteeltaan sellaisia, että normaaleja metsikön käsittelyn ohjeita ja asetuksia ei voitu käyttää.
4.4.2 Kannattavuuslaskelmien perusteet Tutkimuksessa mukana olleiden kohteiden hoidon taloudellista kannattavuutta laskettiin vähentämällä nettomääräinen hankintatulo korjuun sekä kuljetuksen aiheuttamista kustannuksista. Hankintatulo määräytyi keskimääräisistä hakkeen hinnoista käyttöpaikalle tuotuna sekä keskimääräisistä metsälehden kuukausittain julkaisemista puutavaralajien keskihinnoista. Korjuukustannukset muodostuivat miestyönä suoritettavasta kaadosta ja kasauksesta tai miestyönä suoritettavasta kaadosta ja kasauksesta sekä kuormatraktorilla suoritettavasta kuljetuksesta tienvarteen varastohaketukseen. Korjuukustannuksia arvioitaessa on otettu huomioon mahdolliset saatavat Kestävän metsätalouden rahoituslain (kemera) mukaiset tuet. Korjuukustannusten yksikköhintoina käytettiin hakkuun osalta Metsäalan työehtosopimukseen ja sen palkkamääräyksiin perustuvia työkohtaisia palkkoja sekä korvauksia. Tutkimuksessa olleiden kohteiden läheisestä sijainnista tiestä sekä poistettavan puuston määrästä sekä järeydestä johtuen kuormatraktorilla suoritettavaa lähikuljetusta ei tarvitse toteuttaa välttämättä. Kuormatraktorin käyttö pieniläpimittaisen karsimattoman rangan kuljetukseen on Hämäläisen sekä Korpilahden (1998, 7) mukaan työaikamenekiltään suurta johtuen koneen vaatimista selkeistä ajourista, karsimattoman rungon tehottomasta kuljetuksesta ilman kuorman tiivistystä sekä runkojen katkonnasta kuljetuspituuteen. Lähikuljetuksen kustannuksien arvioidaan olevan noin puolet hakkuusta aiheutuvista kustannuksista. Tienvarsi haketuksen kustannuksia on arvioitu metsätehon raportissa 122. Korpilahden ja Suuriniemen (2001, 36) mukaan tuottavuus julkaistussa bioenergian tutkimusohjelmassa on tienvarsihaketusketjulla seuraavanlainen:
46 hakekuutiota tuotettiin rumpuhakkurilla yhdessä käyttötunnissa. Tiiveyden ollessa 40 prosentin luokkaa saadaan tehotuntia kohden rumpuhakkurin tuottavuudeksi 18,4 kiintokuutiometriä. Tuotantokustannukset olivat kuutiometriä kohden noin 5 euroa (Korpilahti Suuriniemi 2001, 36). Hämäläisen, Poikelan sekä Riepon (2001, 4) mukaan hakekuutiota kohden muodostuu kaukokuljetuksen osalta 50 kilometrin matkalla kustannuksia 4,04 euroa. Kuljetusmatkan noustessa 100 kilometriin nousee kustannus 5,89 euroon. Opinnäytetyön tutkimuskohteiden kaukokuljetuskustannusten suuruutta arvioitaessa ongelmaksi muodostuu usean kohteen pieni hakkeen saanto. Hämäläisen ym. (2001) tutkimuksessa kaukokuljetuskustannuksia on arvioitu puutavara-autojen kuormatilojen ollessa täynnä. Metlan työraportissa 42 (2007, 24) kaukokuljetuskustannuksiksi on hakkuutähdehakkeen osalta arvioitu 10 kilometrin matkalta noin 16 euroa hakekuutio kohden sekä matkan noustessa 10 kilometristä 100 kilometriin on kustannuksen nousu reilut 5 euroa hakekuutio kohden. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen laatimassa puuenergian teknologian vuosikirjassa 2002 (2002, 61), kaukokuljetuksen kustannukseksi on arvioitu 50 kilometrillä 5,5 euroa kiintokuutiometri. Tutkimuskohteiden kaukokuljetuskustannuksia laskettaessa päädyttiin käyttämään taksana kiintokuutiometriä kohden 5 euroa ottamatta huomioon kuljetusmatkan pituutta kun haketta on täyden kuorman verran eli 90-120 irtokuutiometriä. Kaukokuljetukselle ei laskettu kustannuksia jos saatava hakemäärä on huomattavan pieni ja suhteellisen kaukana > 10 kilometriä. 4.4.3 Puuston latvusmassan määrittäminen Energiakäyttöön menevä puu kerätään pääsääntöisesti karsimattomana kokopuuna, joten myös latvusmassan määrittämisellä on merkitystä kokonaiskertymää arvioitaessa. Latvuksen muoto, määrä sekä koostumus määräytyvät usean osatekijän summana joten yksiselitteistä laskentatapaa sen tilavuuden määrittämiseksi ei ole olemassa.
Tutkimuksen kohteiden puusto on pääasiassa lehtipuuvaltaista. Hakkilan (1992, 15) mukaan Etelä-Suomessa ensiharvennuskoivikossa latvuksen osuus on 20 prosenttia puun kuivamassatilavuudesta kun se korjataan kokonaisena runkona, jolloin kuitenkin kaadon sekä kuljetuksen aikana tapahtuu varisemista sekä vaurioitumista jolloin lopullinen tilavuus latvuksen osalta on noin 13 prosenttia. Tässä tutkimuksessa päädyttiin käyttämään latvusmassan tilavuuden osalta 12 prosentin osuutta. 6. Johtopäätöksiä Tämän tutkimuksen energiapuukohteiden korjuusta saatava hankintahinta oli lähes kaikissa kohteissa suurempi. Lopputulos oli odotettavissa jo tutkimuksen valittuja kohteita inventoitaessa. Toisella tavalla ajateltuna tutkimuksen kohteiden hankintahinta ei ollut pääsääntöisesti kaukana korjuukustannuksista joten maisemanhoitokohteilta kannattaa kerätä lähtevä bioenergia talteen sekä kuljettaa haketta käyttäviin polttolaitoksiin kunhan kuljetettava matka ei kasva kohtuuttoman suureksi. Kuljetusten huolellisella suunnittelulla saadaan pienimmätkin kohteet hankintatuloon katsottuna kannattavaksi korjata talteen kun yhdistellään ne suurempien ja kannattavien kuljetusten joukkoon. Maisemanhoitokohteiden korjuun kannattavuutta parantavat huomattavasti myönnettävät erityisympäristötuet. Kemera-tuen merkitys tyypillisille nuorten metsien ensiharvennus- ja kunnostuskohteille on suuri. Tämän tutkimuksen kohteet olivat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kemera-tuki kelvottomia ja se selittää osan tappiollisesta korjuusta aiheutuneista kustannuksista. Tutkimuksen kohteiden kustannusten ja hankintatulojen määrää vääristää puuston keskitunnusten avulla arvioitu puuston kokonaiskertymä. Täysin paikkaa pitävää laskelmaa on mahdoton tehdä kohteiden ominaisuuksista sekä puuston pienestä tilavuudesta johtuen. Hakkuukertymän määrittäminen olisi todennäköisesti helpompaa jos se tehtäisiin kaadon ja kasauksen tai haketuksen jälkeen, mutta hakkuu kertymän arviointi olisi silloinkin ongelmallista. Puuston keskitunnusten määrittäminen tiheässä pieniläpimittaista puuta kasvavissa kohteissa on vaikeaa sekä puuston hajanaiset kasvupaikat
kohteen alalla tuovat omat haasteensa kokonaismäärän arviointiin. Todennäköisesti hankintatulot ja korjuukustannukset eivät ole täysin vertailukelpoiset kun suhteutetaan ne 100 prosenttiseen poistumaan sekä 50 prosenttiseen poistumaan samalla kohteella. Maisemanhoitokohteet lähes poikkeuksetta käsitellään eri tavalla kuin perinteisen metsätalouden kohteet. Ilman tarkempaa maisemanhoitokohteiden käsittelyn voimakkuuden arviointia, voidaan hakkuukertymää arvioida kokonaiskertymän avulla. Kuitenkin tutkimuksen tuloksia voidaan pitää suuntaa antavina. Tämän tyyppisen tutkimuksen tutkimusjoukko tulisi olla paljon suurempi jotta luotettaviin tuloksiin päästäisiin. Tarkennusta tuloksiin saadaan kun käytössä on resurssit toteuttaa arvioidut kohteet, suoritetaan tarkat mittaukset ja näin saadaan mahdollisuus arvioida saadut määrät ennen hakkuuta ja hakkuun jälkeen sekä voidaan vertailla myös erilaisia joukkokäsittelymenetelmiä.