Opintoasioiden osasto Kysely. vuosikurssin opiskelijoille 28 Joulukuu 28
. Kyselyn tarkoitus Kyselyn tarkoituksena oli selvittää Kuopion yliopistoon sekä valitulle koulutusalalle hakemisen syitä, mistä lähteistä opiskelijat ovat saaneet tietoa Kuopion yliopistosta sekä opiskelijoiden arviota Kuopion yliopiston valintamateriaalista, www-sivuista, hyväksymiskirjeen sisällöstä ja opintoasioiden osaston palvelusta. Kysely toteutettiin sähköisesti Lotta-lomakkeella ja nettisivun osoite lähetettiin opiskelijoille tiedoksi hyväksymiskirjeessä. Kyselystä muistutettiin myös Johdatus yliopisto-opintoihin (JYO) -kurssin ensimmäisellä luennolla ja syyskuussa vielä muistutussähköpostilla. Vastausaikaa kyselyyn oli JYO -kurssin alusta (2.9.) 2.9. saakka. 2. Kyselyn tulokset 2. Taustatiedot Vastaajien määrä ja sukupuolijakauma Kyselyyn vastasi määräajassa 44 opiskelijaa. Lukuvuodelle 28-29 valittiin kesävalinnassa 94 uutta opiskelijaa, mistä laskettuna vastausprosentiksi saadaan 36,9. Vastaajista oli naisia 33 (75,2 ) ja miehiä 5 (23,8 ). Sukupuolta ei ilmoittanut neljä vastaajaa (,9 ). 8 6 4 2 Sukupuoli n=44 Mies Nainen Nainen 75, 2 Mies 23,8,9 Vastaajat tiedekunnittain Vastanneista farmaseuttisen tiedekunnan opiskelijoita oli 2 (23,2 vastanneista), informaatioteknologian ja kauppatieteiden tiedekunnan opiskelijoita 58 (3,2 ), luonnontieteiden ja ympäristötieteiden tiedekunnan opiskelijoita 75 (7, ), lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoita 83 (8,9 ) ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijoita 8 (26,8 ). Ei tietoa neljä (,9 ).
3 25 2 5 Vastaajat tiedekunnittain n=44 YTDK FA LÄ LYT ITKA 5 FA 23,2 ITKA 3,2 LYT 7 LÄ 8,9 YTDK 26,8,9 2.2 Opiskelupaikan mieluisuus Kysymyksessä kolme kysyttiin saiko opiskelija eniten haluamansa opiskelupaikan. 342 vastaajaa (77,7 ) oli sitä mieltä että sai eniten haluamansa opiskelupaikan, 95 vastaajaa (2,6 ) ei. Sain eniten haluamani opiskelupaikan n=44 8 Kyllä 6 4 Ei 2 Kyllä 77,7 Ei 2,6,7 Kysymys 4 koski opiskelijan aikomusta vaihtaa saamaansa opiskelupaikkaa. 38 opiskelijaa (72,3 ) vastasi ettei aio vaihtaa opiskelupaikkaa, 32 (7,3 ) vastasi kyllä, 85 opiskelijaa 9,3 ) ei osannut sanoa.
Aion vaihtaa opiskelupaikkaa n=44 8 Ei 6 4 2 Kyllä En osaa sanoa Kyllä 7,3 Ei 72,3 En osaa sanoa 9,3 2.3 Tiedon saanti Kuopion yliopistosta Kysymyksessä 5 kartoitettiin erilaisia tietolähteitä, joista opiskelijat ovat saaneet tietoa Kuopion yliopistosta sekä minkä tietolähteen opiskelijat katsoivat tärkeimmäksi. Vastausten mukaan ylivoimaisesti tärkein tietolähde oli yliopiston www-sivut: 246 vastaajaa (55,9 ) nimesi sen tärkeimmäksi. Toiseksi tärkein tietolähde oli Kuopion yliopiston valintaopas, 57 vastaajaa (2,9 ) ja kolmanneksi tärkein valtakunnallinen yliopistojen valintaopas, 4 vastaajaa (9, ). Muut vastaukset jakautuivat eri tietolähteisiin. 6 5 Tärkein tietolähde n=44 KY wwwsivut Abipäivä Messut Lukiovierailu Esitteet 4 Lehtimainonta KY www-sivut 3 KY valintaopas 2 2,7,9 2,5 2,9, KY valintaopas Valtak. valintaopas 2,3,7,7 5 3,2 Valtakunnallinen valintaopas Opo Muu opettaja Valmennuskurssi Muu
Saadun tiedon riittävyys hakua varten Kysymyksessä 7 pyydettiin arvioimaan pidettiinkö Kuopion yliopistosta saatua tietoa riittävänä hakua vasten. 48 vastaajan mielestä tieto riitti, 8 opiskelijaa piti tiedon määrää riittämättömänä. Tiedon riittävyys n=44 Kyllä 8 6 4 2 Ei Kyllä 95 Ei 4,,9 Kuopion yliopiston houkuttelevuus Kysymys 8 koski opiskelijoiden näkemystä siitä, miten houkuttelevana he pitävät Kuopion yliopistoa opiskelupaikkana. 86 vastaajaa (9,5 ) piti Kuopion yliopistoa erinomaisen houkuttelevana opiskelupaikkana, 297 vastaajaa (67,5 ) hyvänä, 52 vastaajaa (,8 ) tyydyttävänä. 8 7 Kuopion yliopiston houkuttelevuus n=44 Hyvä 6 5 4 3 Erinomainen 2 Tyydyttävä Välttävä Huono Erinomainen 9,5 Hyvä 67,5 Tyydyttävä,8 Välttävä,5 Huono,2,5
Kuopion yliopistoon hakemiseen vaikuttavia syitä Kysymyksessä 9 kysyttiin syitä, jotka vaikuttivat opiskelijan hakemiseen Kuopion yliopistoon. Tärkeimpiä syitä Kuopioon hakemiseen olivat yliopistossa tarjolla oleva kiinnostava ala/pääaine/koulutusohjelma, 424 vastaajaa, paikkakunta 36 vastaajaa, yliopiston maine 92 vastaajaa. Helppo sisäänpääsy vaikutti Kuopion yliopistoon hakemiseen 4 vastaajalla. 94 vastaajalle Kuopion yliopistoon hakemisen syynä oli se että alaa tai ainetta pääaineena ei ole mahdollista opiskella muualla. Tällaisia pääaineita ovat mm. ergonomia, ravitsemustiede (laillistetun ravitsemusterapeutin pätevyys ainoana Suomessa), sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinto ja terveystaloustiede. Aiemmat opinnot Kuopion yliopistossa vaikuttivat hakemiseen 68 vastaajalla. Kuopion yliopistoon hakemisen syyt n =44 96,4 8 69,6 6 4 2 43,6 32, 2,4 5,5 Kiinnostava ala/pääaine/ko 96,4 Paikkakunta 69,6 Yliopiston maine 43,6 Helppo sisäänpääsy 32, Alaa/pääainetta ei muualla 2,4 Aiemmat opinnot KY:ssä 5,5 "Olen saanut erittäin positiivisen kuvan Kuopion yliopistosta sekä itse kaupungista. Uskon, että tulen viihtymään siellä hyvin." "Opiskelijaystävällinen yliopisto, kaikki tarvittava tulevaan koulutukseen tarvittava sopivasti lähekkäin kampuksella. Kaupungin oma imago ei tosin yllä yliopiston imagon tasolle...on täällä muutakin kuin kalakukkoa ja Puijo." "Olin opiskellut Kuopion yliopistossa jo useamman vuoden erästä toista pääainetta, kun päätin hakea lisäksi uuteen koulutusohjelmaan saamaan lisäoppia."
Koulutusalan valintaan vaikuttavat tekijät Kysymyksessä kysyttiin koulutusalan valintaan vaikuttavia tekijöitä. Kiinnostus alaan (422 vastaajaa), tuleva työ (346 vastaajaa) ja alan hyvä työllisyystilanne (265 vastaajaa) olivat tärkeimmät koulutusalan valintaan vaikuttavat asiat. Aiempi koulutus ja opinnot sekä työkokemus alalta ohjasivat myös koulutusalan valintaa. Koulutusalan valintaan vaikuttavia tekijöitä n =44 95,9 8 78,6 6 6,2 4 33,9 3,6 27,5 2 9, Kiinnostus alaan 95,9 Alan hyvä työllisyystilanne 6,2 Tuleva työ 78,6 Aiempi koulutus/opinnot alalla 33,9 Aiempi työkokemus 3,6 Suositukset kavereilta, vanhemmilta ym. 27,5 Helppo sisäänpääsy 9,
Koulun opinto-ohjaus Kysymyksessä pyydettiin vastaajia arvioimaan oliko oman koulun (lukion) opinto-ohjauksesta hyötyä opintoalan valinnassa. Vastaamaan pyydettiin vain sellaisia opiskelijoita, joilla lukion suorittamisesta oli enintään viisi vuotta. Vastaamatta jätti 2 opiskelijaa. Vastanneista kahdeksan mielestä koulun opintoohjauksesta oli erittäin paljon hyötyä, 7 vastaajan mielestä paljon, 72 mielestä jonkin verran, 5 mielestä ei kovin paljon ja 8 vastaajan mielestä ei lainkaan hyötyä opintoalan valinnassa. Koulun opinto-ohjauksen hyöty opintoalan valinnassa n=44 3 25 2 5 Jonkin verran Ei lainkaan Ei kovin paljon 5 Erittäin paljon Paljon Erittäin paljon,8 Paljon 3,9 Jonkin verran 6,4 Ei kovin paljon 23,9 Ei lainkaan 26,8 27,3 2.4 Kuopion yliopiston valintamateriaali Kysymyksessä 2 kartoitettiin mielipidettä Kuopion yliopiston valintamateriaalista (yliopiston valintaoppaasta, koulutusohjelma- ym. esitteistä) sekä hyväksymiskirjeen sisällöstä. Kuopion yliopiston valintaopas 49 vastaajaa piti yliopiston valintaopasta erinomaisena, 266 vastaajaa hyvänä, 32 vastaajaa tyydyttävänä. 85 opiskelijaa ei ollut tutustunut Kuopion yliopiston valintaoppaaseen.
7 6 Kuopion yliopiston valintaopas n=44 Hyvä 5 4 3 2 Tyydyttävä Välttävä Huon o Tyydyttävä 7,3 Välttävä Huon o En ole tutustunut 9,3,4 En ole tutustunut Kuopion yliopiston esitteet Kuopion yliopiston esitteitä piti erinomaisina 26 vastaajaa, hyvinä 226 vastaajaa ja tyydyttävinä 44 vastaajaa. 3 opiskelijaa ei ollut nähnyt esitteitä tai ei ollut tutustunut niihin. 6 5 Esitteet n=44 Hyvä 4 3 En ole tutustunut 2 Tyydyttävä Erinomainen Erinomainen, Hyvä 6,4 Erinomainen Erinomainen 5,9 Hyvä 5,4 Tyydyttävä Välttävä,2 Huon,2 o En ole tutustunut 29,5,9 Välttävä Huon o
Hyväksymiskirjeen sisältö Lähes joka vuosi ykkösten kyselyn vapaassa palautteessa tulee useita mainintoja siitä, että hyväksymiskirje on sekava, ja näin myös tämän vuoden kyselyssä. Hyväksymiskirjeessä on palautteiden mukaan liikaa materiaalia, usealla eri paperilla listattuja määräaikana tehtäviä ja muistettavia asioita, ja joskus kirjeessä esitetyt asiat ovat olleet myös ristiriitaisia tai jotain olennaista on puuttunut kirjeestä. Toisaalta taas osa opiskelijoista on nimenomaan kehunut hyväksymiskirjeen monipuolisuutta, laajaa materiaalipakettia ja kattavia ohjeita. Kokonaisarvio hyväksymiskirjeestä on kuitenkin yli puolen mielestä hyvä, ja erinomainen kolmasosasta vastaajista. 6 Hyväksymiskirjeen sisältö n =44 Hyvä 5 4 3 Erinomainen 2 Erinomainen 3,7 Hyvä 57, Tyydyttävä 7,5 Välttävä,4 Huono 3,4 Tyydyttävä Välttävä Huono Vapaassa palautteessa oli enimmäkseen keskitytty hyväksymiskirjeen epäkohtiin. "Hyväksymiskirjeen sisältö oli kaikkinensa hyvin sekava. Tilannetta voisi edes hieman selventää, jos jollekin erilliselle paperille voisi lyhyesti ranskalaisilla viivoilla laittaa päivämäärän mukaiseen järjestykseen, mitkä kaikki paperit on palautettava ja mitkä maksut maksettava ja mihin päivään mennessä. Ja tähän myös merkintä, mitkä maksut ovat pakollisia ja mitkä ei." Tämän kommentin ehdotus oli jo tänä vuonna toteutettu, eli hyväksymiskirjeessä oli yhdelle A4-paperille ("Uuden opiskelijan muistilista") kerätty tärkeät ennen opintojen alkua tai alkuvaiheessa hoidettavat asiat. "Hyväksymiskirje oli vähän sekava ja siinä oli vähän liikaa erilaisia papereita ja muistettavaa." "Hyväksymiskirjeestäni puuttui muutama olennainen lappu, mm. labratakkien tilaukseen liittyvä." "Valintakirjeessä ollut lukujärjestys ensimäisille viikoille oli kovain kovin epäselvä, itse olisin alkuun toivonut edes jonkinlaista selitystä lyhenteille jotka aivan alussa eivät avautuneet ollenkaan.erityistä plussaa positiivisesta imgosta ja lämpimästä vastaanotosta yliopiston opiskelijaksi." Positiivisia kommentteja hyväksymiskirjeestä: "Uudelle opiskelijalle lähetetyt ohjeet olivat erinomaiset." "Hyväksymiskirjeessä muistilappu oli hyvä, samalla mallilla voisi koota mm. ainejärjestöjen, ylioppilaskunnan, kursseille ilmoittautumisen ym. ym. samalle paperille. Kaikesta huolimatta opiskelu on lähtenyt hyvin käyntiin."
Hyväksymiskirje sisältää nykyisellään melko paljon materiaalia, koska itse hyväksymiskirjeen ja yliopistolle palautettavan opiskelupaikan vastaanottamisilmoituksen lisäksi kirjeessä on myös mm. ilmoittautumisohjeet ylioppilaskunnan jäsenmaksutietoineen, tervetulokirje sekä opintoasioiden osastolta että usein myös tiedekunnalta/laitokselta, tiedote opintoajoista ja sen kulumisesta, JYO-kurssin ohjelma, kahden ensimmäisen viikon lukujärjestys, Kielikeskuksen tiedote kieliopinnoista, ainejärjestön, KYY:n ja SYL:n tiedotteet, Kuopaksen tiedote, Kelan tiedote opintotuesta ym. Osa materiaalista on välttämätöntä lähettää jo hyväksymiskirjeen yhteydessä, mutta tietyn materiaalin osalta on ehkä paikallaan harkita, voisiko sen jakaa opiskelijalle vasta opintojen alettua Kuopiossa. Toisaalta uutta asiaa ja tietoa tulee opintojen alettua vielä lisää, joten hyväksymiskirjeen materiaali voidaan toisaalta lukea tarkemmin ennen opintojen alkua, kun opiskelijalla ei vielä ole muuta konkreettista materiaalia opiskeluun liittyen. 2.5 Kuopion yliopiston www-sivut Kysymyksessä 3. kysyttiin mielipidettä Kuopion yliopiston www-sivuista: sisällöstä, tiedon löydettävyydestä, sivujen kiinnostavuudesta ja ulkonäöstä. Kaksi vastaajaa ei ollut vielä vastausaikaan mennessä käynyt yliopiston www-sivuilla. Www-sivut olivat kyselyn mukaan ehdottomasti tärkein tietolähde tiedon saannissa Kuopion yliopistosta. Opiskelijat ovat harjaantuneita netin käyttäjiä ja tekevät myös vertailuja eri yliopistojen sivujen välillä. Kuopion yliopiston nettisivut saivat kokonaisuudessaan hyvän arvion. Kuopion yliopiston www-sivujen sisältöä piti erinomaisena 95 vastaajaa, hyvänä 294 vastaajaa, tyydyttävänä 32 vastaajaa, välttävänä 9 vastaajaa, huonona kaksi vastaajaa. 8 7 Www-sivujen sisältö n =44 Hyvä 6 5 4 3 2 Erinomainen Erinomainen 2,6 Hyvä 66,8 Tyydyttävä 7,3 Välttävä 2, Huono,5 Ei ole käynyt sivuilla,5 Ei vast,4 Ei ole käynyt Tyydyttävä sivuilla Välttävä Huono Ei vast "Kesän aikana yliopiston sivuilla käydessäni huomasin, ettei osaa sivuistoista oltu päivitetty aikoihin. Mielestäni tämä antaa huonon kuvan ihmisille, jotka mahd. tutustuvat sivuihin miettiessään hakemista eri yliopistoihin." Tiedon löydettävyys Tiedon löydettävyyttä www-sivuilta piti erinomaisena 3 vastaajaa, hyvänä 9 vastaajaa, tyydyttävänä 62 vastaajaa, välttävänä 39 vastaajaa, huonona vastaajaa.
Tiedon löydettävyys www-sivuilta n =44 5 Hyvä 4 Tyydyttävä 3 2 Erinomainen Välttävä En ole käynyt Huono sivuilla Erinomainen 6,8 Hyvä 43,2 Tyydyttävä 36,8 Välttävä 8,9 Huono 2,3 En ole käynyt sivuilla,5,6 Tiedon löydettävyys koettiin heikoimmaksi osa-alueeksi; asiaa sivuilla on paljon ja tiedon haku on hankalaa. "Hakuvaiheessa Kuopion yliopiston www-sivut tuntuivat kovin sekavilta ja niiltä oli vaikeaa löytää haluamaansa tietoa." Tietoa kyllä löytyi sitten kun oppi sitä etsimään. Sivut ovat aika isot (yllätys) joten välillä on ollut hakemista joidenkin asioiden suhteen." "Yliopiston www-sivuilla on luonnollisesti paljon asiaa, mutta niiden löydettävyys on ainakin vielä aika huonoa, kun ei tunne sivuja eikä aina muista millä nimellä kutakin asiaa pitäisi etsiä." Toisaalta taas ainakin kaksi vastaajaa koki että haluttu tieto löytyi hyvin: Sivujen kiinnostavuus "Kuopion yliopiston nettisivut olivat Suomen eri yliopistojen nettisivuista ainoat, joista löysin helposti haluamani tiedon. Muista en ole löytänyt välttämättä kaipaamaani tietoa vieläkään. Erittäin selkeät, hyvät sivut. Kiitos!" "Hakemisesta ja sen yksityiskohdista löytyi netistä hyvin tietoa ja se oli selkeästi esitettyä". Www-sivujen kiinnostavuus on erinomainen 29 vastaajan mielestä, hyvä 263, tyydyttävä 7, välttävä 9 ja huono seitsemän vastaajan mielestä.
Www-sivujen kiinnostavuus n =44 7 Hyvä 6 5 4 3 Tyydyttävä Sivujen ulkoasu 2 Erinomainen Erinomainen 6,6 Hyvä 59,8 Tyydyttävä 26,6 Välttävä 4,3 Huono,9 En ole käynyt sivuilla,5,4 En ole käynyt Välttävä Huono sivuilla Www-sivujen ulkoasu on erinomainen 29 vastaajan, hyvä 245 vastaajan ja tyydyttävä 3 vastaajan mielestä. 6 5 Www-sivujen ulkoasu n =44 Hyvä 4 3 2 Tyydyttävä Erinomainen En ole käynyt Välttävä Huono sivuilla Erinomainen 6,6 Hyvä 55,7 Tyydyttävä 29,8 Välttävä 4,6 Huono,6 En ole käynyt sivuilla,5,4 Kommentteja ulkoasusta: "Nettisivut raikkaammaksi ja nuorekkaammaksi!" "Nettisivut ovat ulkoasultaan vähän tylsät."
"Www-sivuja voisi muokata selkeämmiksi ja ulkoasultaan houkuttelevammiksi. Esim. valikkojen selkiyttäminen, fonttikoon suurentaminen harkitusti sekä värien lisääminen sini-valkoiseen yleisilmeeseen." "Kotisivujen tulisi olla yksinkertaisempia ja yhteneviä (eli ei uutta ulkoasua joka linkin takaa)." 2.6 Opintoasioiden osaston palvelu Kysymyksessä 4 vastaajia pyydettiin arvioimaan millaista palvelua opiskelija on kokenut saavansa opintoasioiden osaston henkilökunnalta. Osa opiskelijoista oli asioinut opintoasioiden osastolla jo hakuvaiheessa tai kesän ja alkusyksyn aikana joko henkilökohtaisesti, puhelimitse tai sähköpostilla, mutta 25 vastaajaa ei vielä vastausajankohtaan mennessä ollut tarvinnut opintoasioiden osaston palveluja lainkaan. 69 vastaajaa piti osaston henkilökunnalta saamaansa palvelua erinomaisena, 24 vastaajaa hyvänä, 28 vastaajaa tyydyttävänä, kuusi vastaajaa välttävänä ja kaksi vastaajaa huonona. Opintoasioiden osaston palvelu n =44 5 Hyvää 4 3 2 Erinomaista En ole käyttänyt palvelua Tyydyttävää Välttävää Huonoa Erinomaista 5,7 Hyvää 46,4 Tyydyttävää 6,4 Välttävää,4 Huonoa,5 En ole käyttänyt palvelua 28,4,4 2.7 Vapaamuotoinen palaute Lomakkeen lopussa pyydettiin vapaamuotoista palautetta, johon vastasi 57 opiskelijaa (3 vastanneista). Palautetta annettiin mm. seuraavista asioista: Hakuvaihe, pääsykoe, valinta "Plussaa siitä, että valintakokeiden tulokset tulivat nopeasti. :)" "Ennakkotiedusteluni opinto ohjaajalta sähköpostitse oli erittäin paneutuvaa ja ystävällistä." "Lääkikseen hakiessa oli hyvin vaikeaa löytää tietoa eri paikkakuntien lääkisten eroista esim. opetuksen suhteen. Monessa paikassa sanotaan, että kannattaa valita lääkis tarkkaan ja, että opiskelupaikkakunnilla on eroja, mutta mistään ei tahdo löytää tietoa mitä nämä erot ovat. Kuopio tuntuu profiloituneen hyväksi käytännön taitojen opetuksessa, mutta missään ei käytännössä selviä, miten opetus tässä suhteessa eroaa muista lääkiksistä. Hakutiedot ovat helposti saavutettavissa, mutta koulutuksen sisältö jää osin arvoitukseksi." "Melkein jätin paikan vastaanottamatta huiman suuren ylioppilaskunnan maksun takia. Se on peräti 3 suurempi kuin toiseksi suurin. Suomen ylivoimaisesti kallein yliopisto. :-( "
Hyväksymiskirje "Minä pitäisin tärkeänä, että myös opiskelijoille, jotka eivät ole päässeet suoraan sisään lähetettäisiin jotain tietoa. Esimerkiksi kohtelias kirje että valitettavasti et tänä vuonna läpäissyt pyrkimis järjestelyjä tai olet sillä ja sillä varasijalla... Vaikka sähköpostiste jollei muuten." Lisää palautetta hyväksymiskirjeestä: Opiskelun aloittaminen "Hyväksymiskirjeessä voisi olla mainintaa, että yliopistonsivuille kannattaa mennä tutustumaan mitä pikimmiten paikansaatuasi mahdollisten kurssien, joita ei ole kirjeessä mainittu, alkamisen tähden. Itselläni oli aikamoinen sekamelska, kun en ollut tajunnut että sivuilla mainittaisiin lukiokemian kertauskurssi, jota ei oltu mainittu hyväksymiskirjeessä!" "Hyväksymisilmoituksessa olisi voinut olla tarkemmin tietoa pistemääristä, eli esim. miten hyvin pääsykokeen osiot olivat menneet." "Hyväksymiskirjeen sisällössä olisi voinut vielä olla mukana se, että Tietotekniikan perusteet - kurssi ja oman pääaineen perusopinnot alkavat jo ennen lukuvuoden avajaisia. Sain itse sen käsityksen, että ennen avajaisia on pelkästään Johdatus yliopisto-opintoihin." "Hyväksymiskirjeen ohjelmassa ja todellisessa ohjelmassa Kuopiossa oli eroavaisuuksia. Olin pettynyt myös siitä, etten uutena opiskelija ollut tajunnut etsiä Kuopiossa netistä tietoa muuttuneista luentoluokista. Mielestäni olisi suotavaa, että aloittaville ei tehtäisi muutoksia luokkiin yms. niin he muutenkaan paikkoja tuntemattomina eivät pyörisi epäteitoisina pitkin kampusaluetta." Opiskelun aloittamiseen liittyy paljon uusia asioita, paikkoja ja ihmisiä, ja monenlaista apua tarvitaan. Kyselyn vastausten perusteella esim. tuutorit ovat opiskelun aloittamisessa tärkeitä ja myös JYO-kurssin ovat monet kokeneet tarpeelliseksi. Tuutortoiminnasta: "Erityiskiitokset upeasta tuutoritoiminnasta! Omat sosiaalipedagogiikan tuutorini...ovat olleet ja ovat edelleen suuri apu ja tuki opiskelujen aloittamisessa. Tuutorit ovat todella panostaneet tehtäväänsä ja heiltä uskaltaa kysyä kaikkea mahdollista mikä mieleen juolahtaa! Heidän ansiostaan myös yliopiston tilat ovat tulleet tutuksi ilman yksinäistä eksyneenä pyörimistä." "Ravitsemustieteen tutoreiden antama info ja opastus on ollut selkeää ja loistavaa! Muutenkin infoissa on tullut tarpeellista tietoa sopivassa paketissa." Johdatus yliopisto-opintoihin -opintojaksosta: Hops-asioista: "Kesällä en välttämättä saanut kaikkea tietoa opinnoista, mutta näin opintojen alettua paljon asioita on selvinnyt JOY- kurssilla. Se on muuten HYVÄ!!!" "Johdatus yliopisto-opiskeluun oli todella monipuolinen ja hyvä kokonaisuus. Olen aikaisemmin ollut eräässä amk:ssa, jossa mitään ei hoidettu ja infot olivat huonoja, joten vertailukohde löytyy. Ei ole tuntenut oloaan yksinäiseksi, vaikka on uudessa kaupungissa. Kaiken kaikkiaan hyvin järjestetty infot uusille oppilaille." "Johdatus yliopisto-opintoihin jaksolla olisi mielestäni tärkeintä tehdä oma hops edes alustavasti. Omalla tiedekunnalla pitäisi olla hopsien tekemiseen aikaa ekasta päivästä alkaen. Varsinkin niille joilla on jo aikaisempia opintoja opintojen suunnittelu on alusta asti tärkeää. Sosiaalityön ohjelmassa tähän ei oltu, vaikka se luultavasti tiedettiin aikaisempien vuosien kokemuksesta." "Esim. väyläopiskelijoiden HOPS- suunittelu tulisi ohjelmoida ennen opintojen alkua. Helpottaisi käynnistämään tehokkaan opiskelun." "Omiin opintoiihin olisi hyvä saada ohjausta myös opintojen alettua, ja tärkeän HOPS:n puitteissa. Syy jäädä Kuopion yliopistoon maisterivaiheeseen asti saattaa joilekin olla se saako
tarpeeksi apuja opintojen suunnitteluun ja onko kursseja mahdolista suorittaa joustavasti toiselta paikkakunnalta." Muuta "Olen ollu erittäin tyytyväinen Kuopion yliopiston vastaanottoon uutta opiskelijaa kohtaan. Tulin yliopistoon vähän epäilevällä mielellä, koska paikkakunta on outo ja täältä on melko monimutkaiset junayhteydet muualle Suomeen. Mutta vastaanotto yliopistolla ja esim. ravitsemustieteen laitoksella oli hyvin lämmin. Tänne oli hyvä tulla!" "Koska wossikka on välttämätön jo ensimmäisinä päivinä on tyhmää että jäsenmaksuaika (joka vasta mahdollistaa wossikan käytön aloittamisen) on 5.9 saakka." "Ainoa huono asia, koko yliopistossa on nämä sisäilma ongelmat. Astmaatikko ei täällä kauaa viitsi opiskella. On korkea motivaatio saada paperit äkkiä ulos, ettei sairastu pahemmin!" "Kampus on kaunis! En tosin käynyt ennen pääsykoetta, mutta punatiiliset seinät luentosaleissa ovat tosi paljon ihmisläheisemmät kuin moni muu mitä olen nähnyt. Ja järvimaisema on ihana :) Ja koin saaneeni tarvitsemani informaation, välillä jäi vaan miettimään, että koskakohan sitä tulee, esim atk-koulutuksien ilmoittautumisohjeita koskien, jotka, kun tulivat olivat tosi selkeät, mutta ennen kuin tulivat ehti ihmettelemään." "Minulla on sellainen tunne, että on kunnia-asia opiskella Kuopion yliopistossa!!"