Teksti: ANITA SAARANEN-KAUPPINEN Äidit liikkeelle vertaisryhmissä on voimaa 32 LIIKUNTA & TIEDE 51 4 / 2014
Oman arjen peilaaminen toisten vastaaviin elämäntilanteisiin voi avata uusia näkymiä ja ymmärrystä omaan itseen ja toimintaan. Verkostoituvat vertaisäidit liikkeelle -projektissa pienten lasten äideistä koostuville vertaisryhmille annettiin mahdollisuus pohtia ja suunnitella oman liikunnallisen elämäntapansa edistämistä asiantuntijoiden tuella. Kokemukset olivat rohkaisevia. Pienten lasten äitien liikunta jää usein aika vähäiseksi (Aldén-Nieminen ym. 2008, Rovio ym. 2011). On havaittu, että mikäli äideillä on ylipainoa (raskauskiloja) vielä vuoden kuluttua synnytyksestä, se ennustaa ylipainoa ja terveysongelmia myös myöhemmässä vaiheessa (Kew ym. 2014). Äitien terveysongelmat voivat heijastua koko perheen terveyteen ja hyvinvointiin. Perheenäitien toiminta kohdentuu lapsiin ja kotiin, jolloin kommunikaatio aikuisten kanssa saattaa jäädä vähäiseksi. Äidit voivat kaivatavuorovaikutusta muiden äitien kanssa. Erilaiset sosiaaliset sidokset ja suhteet ovat tärkeitä arjessa jaksamisen, mutta myös laajemmin ihmisyyden toteuttamisen kannalta: ne ovat välttämättömiä ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Oman arjen peilaaminen toisten vastaaviin elämäntilanteisiin voi avata uusia näkymiä ja ymmärrystä omaan itseen ja toimintaan. Verkostoituvat vertaisäidit liikkeelle -projektissa lähtökohtana oli vertaisvuorovaikutuksen hyödyntäminen. Projekti kohdistui sellaisiin vauva- ja leikki-ikäisten lasten perheenäiteihin, jotka liikkuivat vähän ja toivoivat sosiaalista tukea. Projektin tavoitteena oli edistää äitien terveyttä, hyvinvointia ja liikunnallista elämäntapaa sekä luoda perusta vertaisryhmämuotoiselle toiminnalle. Vertaiset liikuttivat Projektissa kerättyjen toiminnan arvioimista tukevien aineistojen (mm. kyselyt, laadulliset palautteet, keskustelut, ryhmien ja yksilöiden tuottamat tehtävät) perusteella voi todeta, että projektissa päästiin asetettuihin tavoitteisiin. Äideille suunnattu vertaisryhmätoiminta tarjosi tukea arkeen, ja sen voidaan katsoa edistäneen osallistujien terveyttä, hyvinvoin- tia ja liikunnallista elämäntapaa. Toiminnan ja siitä kerättyjen aineistojen avulla voitiin luoda perusta vertaisryhmämuotoiselle toimintamallille. Ryhmiin osallistuneiden perheenäitien palautteissa vertaisryhmätoimintaa pidettiin monin eri tavoin hyödyllisenä ja kannatettavana. Osallistujat kokivat maallikko-ohjaajuuden hyväksi. Kaikki osallistujat eivät kiinnittyneet vahvasti oman ryhmänsä jäseniin, mutta kokivat ryhmässä tehdyt asiat kuitenkin antoisina ja saivat ryhmästä tukea omaan prosessiinsa. Osa ryhmistä puolestaan ryhmäytyi vahvasti ja jatkoi tapaamisia projektin jälkeenkin. Suurin osa osallistujista katsoi, että heidän omassa ajattelutavassaan oli tapahtunut muutoksia ryhmätoiminnan aikana. Lisäksi enemmistö koki, että myös omassa toiminnassa tapahtui jonkinlaisia muutoksia. Konkreettiset muutokset liikunta-aktiivisuudessa olivat pieniä, mutta kuitenkin johdonmukaisia. Sekä rasittavan kestävyysliikunnan harjoittamisen että lihaskuntoharjoittelun määrät lisääntyivät aineistojen perusteella hivenen. Samaten ripeän ja reippaan liikunnan osuus lisääntyi, kun taas hyvin rauhallisen liikunnan osuus kokonaisliikunnasta vähentyi. Laadullisissa aineistoissa moni raportoi löytäneensä oman tapansa liikkua ja liikunnan ilon itselle sopivan uuden suunnan ja merkityksen liikunnalle. Vertaisuus sai tässä projektissa perheenäitejä liikkeelle monin tavoin niin psyykkisesti, sosiaalisesti kuin fyysisesti. Projekti toimi virikkeenä ja ponnistuslautana uudelle matkalle, joka jatkuu: Sain uuden tavan ajatella liikuntaa ja hyvinvointia tänä aikana, se sekä lisäsi liikkumista, että tietoisuutta esim. ruokailusta, mutta tärkeimpänä opin olemaan itselleni armollinen. Aloitin kaksi uutta liikuntaharrastusta, joista toinen on ollut pitkään vain haave. Oli kiva tuntea kuuluvan ryhmään uudella paikkakunnalla. Oma elämäntilanteeni on ollut viimeisen vuoden aikana sellainen, etten ole pystynyt toteuttamaan haluamaani liikuntaan ja ruokavaliomuutokseen liittyvää muutosta, mutta olen saanut projektista eväitä miten muutoksen voin toteuttaa, sitten kun elämäntilanteeni on siihen otollisempi. Ryhmän dynamiikka ja voima käyttöön Kehittämisprojektiin osallistuneet naiset olivat pääasiassa suhteellisen koulutettuja ja hyvin toimeentulevia. Osallistujat kokivat terveyden, hyvinvoinnin ja liikunnan edistämisen puhuttelevaksi ja näkivät tärkeäksi reflektoida omaa arkeaan. Kuva: ANTERO AALTONEN Vertaissuhteissa on voimaa: vertaiset voivat saada aikaan moninaista psyykkistä, sosiaalista ja fyysistä liikettä. LIIKUNTA & TIEDE 51 4 / 2014 33
Kärkevästi voitaneen sanoa, että kyseessä oli länsimaalainen, keski- ja yläluokkainen, valinta- ja kulutusyhteiskunnan naisten identiteettiprojekteja tukeva prosessi. Esimerkiksi kehittyvissä maissa vastaava arjen tarkastelun ympärille jäsentyvä projekti olisi absurdi, eikä näkökulmaa tarvitse laajentaa niinkään kauas, kun jo herää kysymyksiä siitä, sopiiko projektin kaltainen toiminta muille kuin osallistuneiden naisten kaltaisille henkilöille. Mikäli esimerkiksi päivittäinen toimeentulo ja perustarpeet eivät tule riittävällä tavalla tyydytetyiksi, ei elämäntavan reflektointi ja erilaisten arjen valinnanmahdollisuuksien inventaario välttämättä ole relevanttia. Keitä ryhmämuotoinen vertaisuutta hyödyntävä toiminta puhuttelee? Entä millä tavoin sitä tulisi toteuttaa erilaisille kohderyhmille? Vertaiset voivat liikuttaa mutta yhtä hyvin myös lisätä liikkumattomuutta kuinka vertaisuus voitaisiin saada valjastettua sopivalla tavalla liikunnan edistämisen tarkoituksiin? Vertaisuuden hyödyntäminen ei ole mitenkään uusi asia, onhan sosiaali- ja terveysalalla toteutettu jo pitkään erilaisia vertaisryhmiä esimerkiksi erilaisiin elämänkriiseihin ja päihteisiin liittyen. On myös olemassa lukuisia painonhallintaan ja liikuntaan liittyviä ryhmiä, niin julkisen kuin yksityisenkin sektorin toteuttamia. Tästä huolimatta vertaissuh- teet ja -toiminta on kuitenkin vielä suhteellisen uusi asia vähäisen liikkumisen kehyksessä. Liikkumisen edistämistä saatetaan kyllä toteuttaa monenlaisissa ryhmissä kokoamalla yksilöitä yhteen, tekemällä asioita yhdessä ja antamalla vuorovaikutusprosessien kehittyä siinä sivussa. Tulokset voivat olla hyviä. Ryhmän dynamiikkaa ja voimaa ei kuitenkaan yleensä hyödynnetä aktiivisesti ja kaikessa kapasiteetissaan, mikä saattaisi joissakin tilanteissa ja joillakin kohderyhmillä johtaa vielä parempiin tuloksiin. Eri tavoin koottuja, toteutettuja ja ohjattuja terveyden, hyvinvoinnin ja liikunnallisen elämäntavan edistämiseen tähtääviä vertaisryhmiä olisi tarpeen luoda ja tutkia, sillä parhaimmillaan tällaiset ryhmät voisivat tarjota luontevia ja mielekkäitä keinoja liikunnan edistämiseen ja myös passiivisuuden purkamiseen. Vertaisryhmät voisivat vähentää kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon kuormitusta ja kustannuksia merkittävästi. Tarvitaan tieteellistä ja pragmaattista tietoa vertaisryhmien ja -toiminnan mahdollisuuksista ja ongelmista. ANITA SAARANEN-KAUPPINEN, YTT Erikoistutkija LIKES-tutkimuskeskus Sähköposti: anita.saaranen-kauppinen@likes.fi Vertaissuhteet ja -toiminta on suhteellisen uusi asia vähäisen liikkumisen kehyksessä. Ryhmän dynamiikkaa ja voimaa ei yleensä hyödynnetä aktiivisesti ja kaikessa kapasiteetissaan. Verkostoituvat vertaisäidit liikkeelle toimintamalli vähän liikkuvien äitien terveyden edistämiseen Kehittämisprojektissa Verkostoituvat vertaisäidit liikkeelle toimintamalli vähän liikkuvien äitien terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi (rahoitus RAY, 2012 2014) on edistetty pienten lasten äitien terveyt tä, hyvinvointia ja liikunnallista elämäntapaa. Projektissa on luotu toimintamalli, joka on siirrettävissä arjen toimintaympäristöihin kunnissa. Kyseessä on kustannuksiltaan edullinen matalan kynnyksen toiminta, jossa keskeistä on omaehtoisuus, vertaisuus, sosiaalisten verkostojen vahvistaminen ja osallisuus. Kehittämisprojekti pohjautuu tutkimushankkeeseen Liikuntakynnyksen yli vähäinen liikunta aikuisten elämäntapana (OKM, 2010 2012) ja sen perheenäiteihin kohdistuneiden toimintatutkimusinterventioiden tuloksiin (ks. esim. Rovio ym. 2014; Rovio ym. 2013; Saaranen-Kauppinen ym. 2013). Projekti on tutkimushanketta johtaneen Esa Rovion ideoima ja aloittama. Toteutuksesta ovat vastanneeterikoistutkija Anita Saaranen-Kauppinen ja projektikoordinaattori Pinja Laitinen LIKES-tutkimuskeskukselta. Projektissa aloitti yhteensä kuusi vertaisryhmää, viisi Tampereella ja yksi Pirkkalassa. Ryhmien lukumäärä oli päätetty etukäteen, ennen ryhmiin rekrytoinnin aloittamista, sillä kuusi ryhmää jäsenineen tuntui sopivalta kehittämisprojektin hallinnoinnin ja koordinoinnin kannalta. Kuhunkin pienryhmään osallistui 6 8 vähän liikkuvaa pääasiassa yli 30-vuo- 34 LIIKUNTA & TIEDE 51 4 / 2014
tiasta perheenäitiä, jotka rekrytoitiin ilmoitusten avulla muun muassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Tampereen osaston ja alueen neuvoloiden avulla. Ryhmiin rekrytoitiin äitejä, joilla oli vähintään yksi vauvaikäinen lapsi. Valtaosa vertaisryhmiin osallistuneista äideistä oli äitiys-, vanhempain- tai hoitovapaalla. Osallistujia rekrytoitaessa tuotiin esille, että tarkoituksena olisi toimia ryhmissä, joissa tehdään erilaisia harjoitteita, keskustellaan ja liikutaan. Projektissa suosittiin nimen omaisesti pienryhmätoimintaa, sillä pienryhmät sopivat suurryhmiä paremmin työskentelyyn, jossa pyritään avoimuuteen, luottamuksen luomiseen ja sosiaaliseen tukeen ja jossa halutaan antaa tilaa ryhmäprosessien kehittymiselle (ks. esim. Pennington 2005). Äidit pyrittiin jakamaan ryhmiin siten, että kuhunkin ryhmään saataisiin mahdollisimman paljon samalla asuinalueella tai ainakin lähialueilla asuvia. Tällä tähdättiin siihen, että ryhmissä mahdollisesti syntyviä uusia tuttavuus- ja ystävyyssuhteita olisi mahdollista ylläpitää arjessa myös projektin päätyttyä. Koulutuksen, ammatin, työelämästatuksen, iän sekä lasten määrän ja heidän ikänsä suhteen ei tehty systemaattista jaottelua, vaikka pyrittiinkin huomioimaan se, etteivät ryhmät olisi polarisoituneet liian vahvasti jonkin seikan suhteen. Ryhmäjaoissa meneteltiin näin, sillä lähtökohtana pidettiin sitä, että vertaisuutta voidaan kokea, vaikkei elettäisi ulkoisesti täsmälleen samankaltaiselta vaikuttavaa elämää. Ratkaisevaa merkityksellisen vertaisuuden tunteen syntymisessä on, muodostuuko kokemusta riittävässä määrin jaetusta elämän logiikasta asenteista, arvoista, uskomuksista ja tavasta toimia. Asiaan vaikuttaa oleellisesti sekin, kohtaavatko osallistujien (ja osallistujien ja ryhmänohjaajan) vuorovaikutustyylit ja persoonat, henkilökemiat, sopivalla tavalla. Näitä asioita on mahdotonta tietää etukäteen niin kuin ei sitäkään, kehkeytyykö mahdollisesta erilaisuudesta ryhmän voimavara vai painolasti. Organisoitua ja vapaamuotoista toimintaa Ryhmille järjestettyä ohjattua toimintaa oli kerran kuukaudessa arki-iltoina pari tuntia kerrallaan 12 kuukauden ajan. Vuoden mittainen ajanjakso oli valit tu sen perusteella, että elämäntapamuutokset vaativat aikaa useimmiten sitä enemmän, mitä kompleksisempi elämäntilanne on. Vertaisryhmien kokoontumiskerroilla tehtiin yksilö- ja ryhmäharjoitteita, keskusteltiin ja liikuttiin. Varsinaisten tapaamiskertojen lisäksi osa ryhmistä kokoontui vapaamuotoisesti ja -ehtoisesti liikkumaan tai keskustelemaan itse sopiminaan ajankohtina.osa ryhmistä piti yhteyttä myös yhteisöpalvelu Facebookin avulla ja lisäksi yksi ryhmä hyödynsi aktiivisesti HeiaHeia-foorumia. Pienryhmiä ohjasivat vertaisohjaajat, jotka rekrytoitiin projektia edeltäneestä Liikuntakynnyksen yli -tutkimushankkeesta. Ryhmien ohjaajat saivat itse päättää, osallistuivatko he epävirallisiin tapaamisiin ja vuorovaikutukseen sosiaalisen median kautta vai eivät. Käytännössä osa osallistui, osa ei. Projektihenkilöstö ei osallistunut, sillä ryhmille haluttiin antaa mahdollisuus toimintaan ilman valvovaa silmää. Vertaisohjaajien tehtävä oli toimia ryhmien toiminnan koordinoijana ja fasilitoijana. Ohjaajille järjestettiin omat vertaistapaamisensa, joissa ohjaajat saivat peruskoulutusta ja työnohjausta ryhmien ohjaamiseen. Tämä ei toimi näin Ensimmäisillä vertaisryhmäkerroilla osallistujat tutustuivat toisiinsa, perehtyivät projektin perusteisiin ja tekivät muutamia aiemman tutkimushankkeen perusteella mielekkäiksi havaittuja harjoitteita (kuten sosiaalisiin suhteisiin ja tavoitteiden asetteluun liittyvät tehtävät ja keskustelut). Ensimmäisille kerroille oli suunniteltu myös pieniä liikuntahetkiä, kuten kävelyitä ulkona. Lisäksi osallistujien fyysistä aktiivisuutta kartoitettiin lomakkein ja Polar Active -kellon (aktiivisuusmittarin) avulla. Alun perin tarkoituksena oli, että ryhmien toiminta olisi jatkunut koko 12 kuukauden ajan projektihenkilöstön laatimien suunnitelmien mukaisesti, mutta ryhmistä ja ohjaajilta tulleet signaalit vaativat asian uudelleen arviointia. Kussakin ryhmässä ilmeni erilaisia tarpeita ja toiveita, minkä vuoksi yhteisen ohjelman toteuttaminen alkoi tuntua väkinäiseltä. Sekä ohjaajien välityksellä että suoraan osallistujilta saaduista viesteistä kävi ilmi, että ryhmissä ihmeteltiin ulkoa ja ylhäältä määritellyn ryhmäohjelman funktiota, vaikka ohjelmassa olikin jonkin verran joustavuutta ryhmäkohtaisesti. Voitaneen sanoa, että ryhmät, ainakin useimmat niistä, olivat eräänlaisessa kuohuntavaiheessa, jossa koetellaan esimerkiksi ryhmän tavoitetta, tarkoitusta, toimintaa ja ryhmän jäsenten keskinäisiä suhteita (Tuckman 1965, ks. Pennington 2005, 71 74). Nyt haastettiin myös koko projektia. Projektissa jouduttiin pohtimaan, mihin ryhmätoiminta perustuu, kuinka sitä toteutetaan ja miksi. Tämä oli tärkeä pysäh tymisen paikka edellytys kehittämistyölle. Korjausliike: nyt suunta on parempi Ryhmien toimintaa päätettiin eriyttää ja tehdä toiminnasta osallistujia paremmin huomioivaa. Toimintaan haluttiin saada huomattavasti enemmän joustavuutta. Ryhmäläiset ja ohjaajat laativat yhdessä ryhmänsä jatko-ohjelman. Ryhmille esiteltiin eräänlainen harjoite- ja keskusteluteematarjotin, ja ryhmät ratkaisivat itse, ottavatko he käyttöönsä valmiita teemoja harjoitteineen vai eivät. Ryhmät pystyivät halutessaan luomaan toiminnalleen sisältöjä välittämättä tarjotuista teemoista. Myös vertaisohjaajat pystyivät hyödyntämään paremmin omaa käytännön asiantuntemustaan ja tuntumaansa. Oma ryhmä oli mahdollista ottaa paremmin haltuun, kun toimintaa ei määritellyt kaikille yhteinen ohjelma. Kaikissa ryhmissä tehtiin erilaisia oman arjen ja elämäntavan reflektointiin virittäviä ja elämäntapamuutosta tukevia yksilö- ja ryhmätehtäviä, keskusteltiin yhdessä ja liikuttiin. Tarkemmat sisällöt LIIKUNTA & TIEDE 51 4 / 2014 35
sekä toiminnan painotukset vaihtelivat ryhmittäin 1. Kuhun kin ryhmään muodostui oma ohjelma. Oleellista olikin monelle se, että ryhmissä kohdattiin toisia, keskusteltiin ja tultiin kuulluiksi. Valtaosa osallistujista kannatti sitä, että ryhmä pystyi itse osallistumaan sisältöjen ja toteutuksen suunnitteluun. Useissa palautteissa kuvattiin ryhmätoiminnan luonteen muuttuneen selvästi projektin strategisen muutoksen jälkeen. Jatkossa vastaava vertaisryhmätoiminta voisikin edetä siten, että kaikille ryhmille tarjotaan saman sisältöinen orientaatiojakso, jonka jälkeen ryhmät voisivat suunnitella toimintaa ohjaajansa kanssa tarjolla olevan virike- ja materiaalivarannon pohjalta. Ryhmät voivat myös seurata jotakin esimerkkiohjelmaa ja muovata siitä oman näköisensä. Valmista sapluunaa seuraamalla päästään helpommalla ja koke mukset voivat kuitenkin olla hyviä. Helpoin tie ei kuitenkaan välttämättä ole opettavaisin. Oman ohjelman rakentaminen voi kehittää esimerkiksi suunnittelu-, ongelmanratkaisu-, päätöksenteko-, organisointi-, johtajuus- ja yhteistyötaitoja. Nämä kaikki ovat tärkeitä aktiivisen kansalaisen taitoja ja voivat myös osaltaan tukea liikunnallisen elämäntavan toteuttamista. Yhdessä tekeminenja asioihin vaikuttaminen lisää osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Pohdinta siitä, kuinka omaa terveyttään, hyvinvointiaan ja liikkumistaan voi edistää ryhmässä ja ryhmän tuella, vie tärkeiden kysymysten ja ehkäpä myös ratkaisujen äärelle. LÄHTEET Aldén-Nieminen H., Borodulin K., Laatikainen T., Raitanen J. & Luoto, R. 2008. Synnyttäneisyys ja liikunta liikkuvatko äidit riittävästi? Suomen Lääkärilehti 63 (36), 2893 2898. Fell D.B., Joseph K.S., Armson B.A. & Dodds L. 2008. The impact of pregnancy on physical activity level. Maternal and Child Health Journal, 13, 597 603. Kew S., Ye C., Hanley A.J., Connelly P.W., Sermer M., Zinman B. & Retnakaran R. 2014. Cardiometabolic implications of postpartum weight changes in the first year after delivery. Diabetes Care, March 25.Doi: 10.2337/dc14-0087 1935 5548. Rovio E., Hakonen H., Laine K., Helakorpi S., Uutela A., Havas E. & Tammelin T. 2011. Perherakenteen yhteys suomalaisten aikuisten liikunta-aktiivisuuteen. Liikunta & Tiede 48 (1), 36 41. Rovio E., Saaranen-Kauppinen A. & Pyykkönen T. 2014. Liikuntakynnyksen yli ohjelmista ihmisen kohtaamiseen. Liikuntatieteellisen Seuran Impulssi nro 28. Liikunnan ja kansanterveystieteen julkaisuja 281. Rovio E., Saaranen-Kauppinen A., Pirkkalainen M. & Lautamatti L. 2013. Mikä sienirihmasto siellä alla piileekään? Toimintatutkimukseen osallistuneen perheenäidin liikuntasuhde osana identiteettiä. Liikunta & Tiede 50 (1), 67 74. Pennington D.C. 2005. Pienryhmän sosiaalipsykologia. Alkuteos The social psychology of behaviour in small groups 2002. Suom. M. Ahokas. Helsinki: Gaudeamus. Saaranen-Kauppinen A., Rovio E. & Parikka L. 2013. Mähän ajattelin, että lapsen voi viedä vauvaparkkiin Perheenäitien arjen jännitteet liikuntasuhdetta rakentamassa. Liikunta & Tiede 50 (6), 40 46. 1 Ryhmissä käsiteltyjen yksilö- ja ryhmäharjoitteiden ja yhteisten keskusteluiden teemoja olivat mm. ajankäyttö, sosiaaliset suhteet ja verkostot, motivaatio, äidin rooli, identiteetti, arvot, tavoitteiden asettaminen, elämäntapamuutos, perheliikunta (projektissa järjestettiin lisäksi kaikille yhteinen perheliikuntapäivä), terveysliikunta, ravitsemus (toteutettiin myös ravitsemusilta osallistujien toiveesta), uni ja lepo. Ryhmissä tehtiin erilaisia sisä- ja ulkoliikuntakokeiluja, retkeiltiin (mm. kävelyt, sieniretket) ja rentouduttiin harjoittein ja ilman. 36 LIIKUNTA & TIEDE 51 4 / 2014