Euroopan talous- ja sosiaalikomitea Komitean neuvoa-antavan työskentelyn priorisointi Työvaliokunta keskusteli suuntaa-antavasti komitean lausuntotyön priorisoinnista kokouksessaan 16. tammikuuta 2007. Keskustelu pohjautui Tegernseessä (11. 12. tammikuuta) järjestetyn puheenjohtajiston seminaarin päätelmiin. Helmikuun 14. päivänä 2007 pitämässään kokouksessa työvaliokunta hyväksyi lausuntotyön tulevan organisoinnin suuntaviivat sellaisina kuin esitettiin sihteeristön laatimassa muistiossa. Käsillä oleva asiakirja on muistion viimeisin versio, johon on sisällytetty puheenjohtajan esittämät ja työvaliokunnan keskusteluun perustuvat selvitykset. 1. Taustaa Taustaksi lienee hyvä palauttaa mieleen seuraavaa: 1.1 Poliittinen tahto edistää priorisointia huomattavasti on osa pitkää prosessia, joka käynnistettiin jo vuosia sitten (työvaliokunnalle vuonna 2001 ja 2002 esitetyt muistiot, työskentelymenetelmiä käsitelleen väliaikaisen ryhmän loppuraportti ja työjärjestyksen tarkistus 2004 2006). Nyt tarkoitus on siirtyä uuteen vaiheeseen. 1.2 Lausuntojen priorisointi edellyttää ennen muuta poliittista valintaa: Tavoitteena on priorisoida lausunnot, joissa komitealla on todennäköisesti annettavana eniten lisäarvoa, kun otetaan huomioon EU:n toimielinten poliittinen agenda ja tarkasteltavana olevan aiheen merkitys. Kyse on toisin sanoen siitä, että komitean resurssit kohdennetaan entistä paremmin ja käytetään toimintaan, jossa niistä on mahdollisesti eniten hyötyä. Tämä valinta on puheenjohtajiston, erityisjaostojen puheenjohtajien ja työvaliokunnan tehtävä. Käytännössä priorisointi ei tarkoita komitean toiminnan kokonaismäärän karsimista, vaan tiettyjen vähemmän kiinnostavien (liian teknisten tai kapeisiin erityisaloihin liittyvien) aiheiden käsittelystä luopumista, jotta voidaan keskittyä entistä enemmän EU:n toimielinten poliittisen agendan, kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden kannalta strategisesti tärkeiden aiheiden käsittelyyn. 1.3 Komitean lausuntojen priorisointi on perustelua monestakin syystä: Parannetaan tärkeimpien lausuntojen laatua käyttämällä nykyistä enemmän voimavaroja strategisesti tärkeiden lausuntojen valmisteluun (kuulemiset, yhteydet komission yksiköihin), analyyseihin ja komitean kannan määrittelyyn (kokouksissa). FI
- 2 - Parannetaan tärkeiden lausuntojen näkyvyyttä ja vaikutusta ja tuodaan niitä nykyistä enemmän esiin kohdentamalla toimintaa ja panostamalla paljon nykyistä enemmän voimavaroja sekä yhteyksiin muihin toimielimiin (Euroopan parlamentin esittelijät, pysyvät edustustot, neuvoston ja komission työryhmät) että viestintään (yhteydet tiedotusvälineisiin, konferenssien järjestäminen ja niihin osallistuminen, jakelu jne.). Hyödynnetään resursseja nykyistä tehokkaammin (henkilöresurssit, kuten jäsenten ja virkamiesten aika ja energia sekä rahoitus, logistiikka, kokoussalit, käännöskapasiteetti jne.). 2. Ehdotukset Seuraavassa esitettyjen ehdotusten tavoitteena on keskittää komitean neuvoa-antava toiminta aiheisiin ja lausuntoihin, jotka tarjoavat eniten lisäarvoa. Käytännössä on tarkoitus lisätä ensisijaisina ja strategisesti tärkeinä pidettävien aiheiden ja lausuntojen käsittelyyn käytettäviä voimavaroja vähentämällä erittäin selvästi toimintaa teknisten tai toissijaisten lausuntojen parissa. Komitean lausuntojen kokonaismäärä ei laskisi (sen sijaan lausuntojen määrä todennäköisesti jopa kasvaa oma-aloitteisten lausuntojen lisääntymisen vuoksi), mutta monipuolistamalla työskentelymenetelmiä ja toimintatapoja tuntuvasti voitaisiin resursseja suunnata uudelleen kaikkein tärkeimpään lausuntotyöhön. Lisäksi on syytä huomata, että ehdotettuja toimenpiteitä sovellettaessa otetaan huomioon Victor Hugo Sequeiran laatimassa, jäsenille annettavan tuen vahvistamista ja parantamista koskevassa raportissa esitetyt suositukset. Ehdotus 1: Jaotellaan lausunnot kolmeen ryhmään ja sovelletaan niihin hyvin erilaisia käsittelytapoja Lausuntopyynnöt jaotellaan kolmeen ryhmään: Ryhmä A: ensisijaisina pidettyjä aiheita koskevat lausuntopyynnöt: tietyt pakolliset ja omaehtoiset lausuntopyynnöt kaikki valmistelevia lausuntoja koskevat (komission, parlamentin, tulevien puheenjohtajavaltioiden) pyynnöt kaikki hyväksytyt ehdotukset oma-aloitteisiksi lausunnoiksi. Tähän ryhmään kuuluvien lausuntojen valmistelusta vastaisi vaihtelevan kokoinen valmisteluryhmä, ja lausuntojen valmisteluun olisi käytettävissä huomattavat voimavarat. Ryhmä B: vähemmän kiinnostavia aiheita koskevat pakolliset tai omaehtoiset lausuntopyynnöt Tähän ryhmään kuuluvista aiheista annettavat lausunnot laatisi ainoa esittelijä ilman valmisteluryhmää.
- 3 - Ryhmä C: pakolliset ja omaehtoiset puhtaasti tekniset lausuntopyynnöt 1 Näihin lausuntopyyntöihin vastattaisiin lausunnolla, joka olisi yksinkertaisesti pyynnön esittäneelle toimielimelle lähetettävä kirje. Ehdotus 2: Työvaliokunta päättää ensisijaisista aiheista ja päivittää päätöksensä säännöllisin väliajoin Työvaliokunta keskustelee komitean työskentelyn ensisijaisista painopisteistä joka vuosi (vuoden n 1 lopussa) ja määrittelee tärkeimmät aiheet. Näin laaditaan "poliittinen ohjelma", joka pohjautuu komission ja unionin (kulloisenkin) puheenjohtajavaltion työohjelmaan. Ensisijaiset painopisteet päivitetään tarvittaessa seuraavalla puolivuotisjaksolla uuden puheenjohtajuuskauden alussa. Erityisesti oma-aloitteisten lausuntojen valinnassa tulisi ottaa entistä enemmän huomioon komitean "poliittisessa ohjelmassa" asetetut perusprioriteetit, työvaliokunnan hahmottelemien suuntaviivojen mukaisesti. Ehdotus 3: Menettelyyn ja toteutukseen liittyvät lisätoimet a. Kanslia toimittaa lausuntopyynnöt asianomaisten erityisjaostojen sihteeristöihin täysistuntoa edeltävänä tiistaina. Jaostojen puheenjohtajat laativat tämän tiedon perusteella ehdotuksen lausuntojen jaottelusta kolmeen ryhmään ja esittävät ehdotuksen puheenjohtajistolle ja ryhmien puheenjohtajille lopullista päätöstä varten. Puheenjohtaja vahvistaa pyydettyjen lausuntojen luettelon, joka esitetään työvaliokunnalle päätettäväksi (ks. kaavio). KANSLIA kirjaa lausuntopyynnöt. täysistuntoa edelt. viikon tiistai Vastaanotetut lausuntopyynnöt toimitetaan erityisjaostojen siheeristöihin. Erityisjaostojen puheenjohtajat luokittelevat lausuntopyynnöt. Lopullinen luettelo esitetään TYÖVALIOKUNNALLE päätettäväksi. tiistai-iltapäivä ETSK:n puheenjohtajisto ja 3:n ryhmän puheenjohtajat tarkastelevat luetteloa. tiistaiaamu ennen työvaliokunnan kokousta 1 Tyypillinen esimerkki ovat kodifiointia koskeva ehdotukset.
- 4 - b. Oma-aloitteisia lausuntoja (ryhmä A) koskevana yleissääntönä olisi, että kunkin lausunnon valmistelemiseksi voidaan pitää kaksi kokousta ja nimetä yksi asiantuntija. Kokousten ja asiantuntijoiden lukumäärän osalta voidaan kuitenkin tehdä poikkeuksia myöhemmin määriteltävien soveltamissääntöjen mukaisesti. c. Ryhmään A lukeutuvien lausuntojen esittelijöiden vastuuta laajennetaan: esittelijän velvollisuutena olisi vastedes pitää yllä entistä järjestelmällisemmin ja tiiviimmin yhteyksiä muihin toimielimiin, erityisesti Euroopan parlamentin esittelijöihin ja valiokuntiin, neuvostoon ja komission yksiköihin. d. Ryhmään A kuuluvia lausuntoja pyritään myös tekemään tunnetuksi huomattavasti nykyistä tehokkaammin. e. Ryhmään C luokiteltujen lausuntojen yhteydessä on kolme eri mahdollisuutta: 1) Komitea voi pidättyä kommentoimasta ehdotusta, josta sille on esitetty lausuntopyyntö. 2) Komitea voi puoltaa ehdotusta varauksetta. 3) Komitea voi katsoa ottaneensa ehdotuksen sisältöön kantaa jo aiemmin ja palauttaa ehdotuksen esittäjien mieliin aiemman lausuntonsa. Vaihtoehtoja 2) ja 3) voidaan tarvittaessa soveltaa yhden ja saman lausunnon yhteydessä. f. Ryhmään C kuuluviin lausuntopyyntöihin vastaamiseksi työvaliokunta esittää täysistunnolle päätettäväksi vakiolausunnon, joka on laadittu sellaiseksi, että se kattaa kaikki edellä kohdassa e esitetyt vaihtoehdot. Kyseiseen menettelyyn ei sisälly esittelijän nimeämistä eikä jaostokäsittelyä, vaan asia käsitellään ilman keskustelua täysistunnossa. Täysistuntoa pyydetään joko hyväksymään tai hylkäämään vakiolausunto. Kyseiseen ryhmään kuuluvista komitean lausunnoista julkaistaan luettelo virallisessa lehdessä. g. Työvaliokunta voi poikkeustapauksissa, mikäli perusteellisen tarkastelun jälkeen huomataan, että lausuntopyyntö on luokiteltu väärään ryhmään, päättää seuraavassa kokouksessaan sen siirtämisestä toiseen (esittelijän perustellusta pyynnöstä ja edellä kohdassa a kuvattua menettelyä käyttäen). h. Lausunnon esitysmuodosta, jossa alussa on tiivistelmä, tehdään pakollinen. i. Sihteeristö valtuutetaan puheenjohtajan alaisuudessa huolehtimaan siitä, että työvaliokunnan päätöksiä noudatetaan tinkimättä.
- 5-3. Kokeilu Vuotta 2006 kuvaavassa oheisessa taulukossa esitetään keskeistä tietoa annetuista lausunnoista. Tämä ensimmäinen yritys jaotella lausunnot karkeasti koskee vuotta 2006 ja perustuu seuraaviin hypoteeseihin: Ryhmä A: pakolliset tai omaehtoiset lausuntopyynnöt, joita käsitteli vähintään 15-jäseninen valmisteluryhmä, kaikki valmistelevia lausuntoja koskevat (komission, parlamentin ja neuvoston tulevien puheenjohtajavaltioiden) lausuntopyynnöt sekä kaikki hyväksytyt esitykset oma-aloitteisen lausunnon laatimiseksi. Ryhmä C: kaikki säädösten kodifiointia koskevat lausuntopyynnöt ja kaikki ainoan esittelijän laatimat lausunnot. Ryhmä B: kaikki muut lausunnot. Näihin hypoteeseihin perustuvan jaottelun tulos osoittaa, että priorisointi on täysin toteutettavissa eikä vaadi paljon aikaa. Lukumääräisesti lausuntopyynnöt jakautuivat ryhmien kesken suunnilleen seuraavasti: ryhmä A: 100 lausuntoa, eli 51 % ryhmä B: 72 lausuntoa, eli 36 % ryhmä C: 26 lausuntoa, eli 13 %. * * *
Lausuntojen määrä Omaaloitteiset lausunnot ja tiedonannot VUONNA 2006 HYVÄKSYTYT LAUSUNNOT SIMULAATIO Ainoa esittelijä Valmistelevat lausunnot ja EP:n lausuntopyynnöt Valmisteluryhmät, joissa jäseniä 15 tai enemmän Lehdistötiedotteiden määrä / lausuntojen määrä Ryhmä A Ryhmä B Ryhmä C INT 44 2 5 1 4 15 11 / 12 20 19 5 TEN 33 3 7 2 2 8 13 / 11 14 17 2 NAT 40 6 2 10 7 8 / 8 17 13 10 CCMI 9 SOC 36 7 1-9 5 / 4 9 0 0 7 4 7 14 14 / 20 15 14 7 ECO 21 5 2 1 9 10 / 8 10 9 2 REX 12 8 4-6 6 / 8 12 0 0 Alakomitea 3 1 - - 3 3 / 2 3 0 0 Yhteensä 198 (100%) 46 4 (23%) 16 5 (8%) 24 6 (12% 71 7 (36%) 23 / 73 (36% 8 ) 100 (51%) 72 (36%) 26 (13%) 2 Lausunnossa INT/292 yhdistettiin 7 lausuntopyyntöä yhden valmisteluryhmän valmistelemaan yhteen ainoaan lausuntoon. 3 Lausunnossa TEN/233 239 yhdistettiin 7 lausuntopyyntöä yhden valmisteluryhmän valmistelemaan yhteen ainoaan lausuntoon. 4 23 valmisteluryhmää, joissa jäseniä 15 tai enemmän. 5 13 valmisteluryhmää, joissa jäseniä 15 tai enemmän. 6 15:stä kodifiontia koskevasta lausunnosta 13 laati ainoa esittelijä. 7 35 valmisteluryhmää, joissa oli jäseniä 15 tai enemmän, käsitteli oma-aloitteista lausuntoa, tiedonantoa, valmistelevaa lausuntoa tai EP:n lausuntopyyntöä. 8 Yleinen lehdistötiedote kattaa kunkin täysistunnon tärkeimmät lausunnot. Eräitä lausuntoja on käsitelty jopa kolmessa lehdistötiedotteessa. DI CESE 35/2007 (fr,en fi)hp,tl,sh/eu/emk,je