PAKKAUSRATKAISUT OIKEA PAKKAUS- MATERIAALI TAKAA TEHOKKUUDEN



Samankaltaiset tiedostot
LOHAS-näkökulma pakkauksiin LOHASPACK -kyselytutkimuksen tuloksia Virpi Korhonen pakkausasiantuntija

Uusi puu kertoo, mihin puu pystyy SYYSKUU 2015

Pakkaus on hyvis, ei pahis

Pakkaus on välttämätön hyvä ei välttämätön paha

Pakkauksen. rooli. SUOMEN PAKKAUSYHDISTYS RY Roger Bagge

Packaging solutions close to you

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja

Moduuli 4 Johdanto vihreään talouteen Liiketoimintaprosessien ekologisuuden parantamisen mahdollisuudet

Jokaisella teolla on väliä IKEA Oy

Tulevaisuuden mahdollisuudet paperiteollisuudessa. PMA Pentti Ilmasti

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä

Walki Flex. Joustavuutta pakkaamiseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Ekologisen innovaation merkitys. Ympäristön kannalta hyvät liiketoimintapäätökset

Ympäristöystävällinen ja monipuolinen pakkaus

SUOMALAINEN PAKKAUSALAN AMMATTILAINEN

Arvoa tuottava IPR-salkku ei synny sattumalta

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

Yrityskuvan hoito on johdon ja ammattilaisten tehtävä.

Design yrityksen viestintäfunktiona

Teollisuuskemikaalit ja -muovit asiakaslähtöisesti

Pakkausten kehittäminen kuluttajien ehdoilla Millaisia kuluttajan tarpeita elintarvikepakkaus palvelee?

Kilpailukykyä ja uutta liiketoimintaa materiaalitehokkuudesta. Markus Terho, Head of Sustainability, Nokia Oyj

Elintarvikeketjun ympäristövastuun raportin julkaisutilaisuus

Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

Metsästä tuotteeksi. Kestävän kehityksen arviointi. Helena Wessman KCL

Kokemuksia T&K-hankkeiden tulosten hyödyntämisessä. Heidi Fagerholm EVP, R&D and Technology, Kemira

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

MUOVIPAKKAUKSET. Tietopaketti niiden käytöstä, kierrätyksestä ja ympäristövaikutuksista. Amerplast

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma

PAKKAUSTEN TUOTTAJAVASTUU. KOKOEKO -seminaari

MUOVIX OY Muovijätteen hyödyntäminen Kemian Päivät: Nyhjää Tyhjästä Mikko Koivuniemi

SEISMO FACTORY SEISMO FACTORY Hiidenkatu 9, Turku puh. (02) fax. (02)

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää:

Fiblonin tarina Meidän tapamme toimia

OMISTAUTUNUT YMPÄRISTÖLLE

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

Sodankylän kunnan keskuskeittiöhanke

Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia!

Korjausliike kestävään talouteen. Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja. 1Lassila & Tikanoja Oyj

Uusien asuntojen osaaja.

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

joutsenmerkityt takat

Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa?

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA

Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa?

tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta?

Lisäarvoa asiakkaalle

Raisio on nyt terveelliseen ruokaan keskittyvä kansainvälinen bränditalo

Oivalluskysymykset lähiluomuyrittäjälle


ProCoach -kehitysohjelmat

LOHASPACK LOHAS etnografia

Innovatiivisuus Suomen elintarvikeketjun menestystekijänä

Muotoilualan määritelmät - Tuotesuunnitteluprosessi

Tulostaminen ja ympäristövaikutukset

Miten lisää arvoa kalalle yhteenveto syksyn 2016 työpajasta

YLITEIPPAUKSET AUTOTEIPPAUKSET IKKUNATUMMENNUKSET

Tehokas materiaalinkäyttö parantaa kilpailukykyäsi. Merkittäviä säästöjä uuden Materiaalikatselmuksen avulla

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT

Voisiko ekologinen pakkaus olla kilpailuvaltti?

KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia.

MetGen Oy TEKES

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS

Elinkaariklinikka: Maksuton, kevennetty arviointi pk-yrityksen tuotteiden tai palveluiden ympäristövaikutuksista ja kustannuksista

TEOLLINEN MUOTOILU TUOTESUUNNITTELU YRITYSILME KONSULTOINTI. Juha Sarviaho. Teollinen muotoilu mukana tuotekehityksessä ja suunnittelussa

Kuluttajatutkimus. Käyttäjäkokemus tuote- ja pakkauskehityksen tukena - case valmisruoat. Makery ja PTR

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari , Juuso Konttinen

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

Powerflute for first class packaging. Savon Sellu Oy. Päättäjien Metsäakatemia

Luotettavuus Avoimuus Sitoutuneisuus Ekologisuus Rehellisyys

Pakkausten kuluttajakeräyksen järjestäminen Harri Patana Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy

BH60A0000 Ympäristötekniikan perusteet M. Horttanainen, R. Soukka, L. Linnanen Nimi:

Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus innovatiivisten palveluiden mahdollistajana

Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun

Kuinka IdM-hanke pidetään raiteillaan

Keski-Suomi: Circwaste tiekartta

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

E-kirjan kirjoittaminen

Metsäklusterin tutkimus v

Jätteen lajittelu ja asukkaan hiilijalanjälki. Mitä jäte on? Lainsäädäntö Jätelainsäädäntö, kierrätys ja lajittelu, jätteen synnyn ehkäisy

Elintarvikealan pk yritysten toimintaympäristö 2008

Maapallon rajat ovat tulossa vastaan

Pakkausten tuottajavastuun muutokset tuottajien puheenvuoro. Pakkausalan Ympäristökonferenssi Helsingin Messukeskus Heikki Juutinen, ETL

Jäljitettävyysjärjestelmän hyödyt

RFIDLab Finland ry:n omistajajäsenet

Teknologiateollisuus = Mahdollisuuksien Maailma! Miten kerromme sen nuorille, heidän opettajilleen ja vanhemmilleen?

RUOKATURVALLISUUSRATKAISUT Viennin vauhdittajina. Jukka Lähteenkorva

Biohitin Optifit Kärjet

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.

OpenIDEO on avoin innovaatioalusta, jonka globaaliin, netissä toimivaan yhteisöön voit liittyä ratkaisemaan suuria ongelmia yhteisen hyvän vuoksi.

3. Arvot luovat perustan

MARKKINOINTIKANAVAT JA LOGISTISET VAIHTOEHDOT - SELVITYS

Yritysten haasteet muuttuvassa maailmassa

Materiaalitehokkuus globaalisti ja tulevaisuuden jatkotoimet I Hannu Ilvesniemi Luonnonvarakeskus

on yritystoiminnan keskeisistä liiketoimintapäätöksistä ensimmäinen. Sen varaan kaikki muut päätökset tehdään:

Transkriptio:

ILMOITUSLIITE TÄMÄ JULKAISU ON MEDIAPLANETIN TUOTTAMA TEEMALEHTI ILMOITUSLIITE Hyöty kierrätyksestä Miellytä asiakastasi - mahdollista kierrätys Kustannussäästöt Optimoi pakkaus - tehostat toimintaasi Pakkaussuunnittelu Eniten etua kokonaissuunnittelusta N:o 1 / Maaliskuu 2010 PAKKAUSRATKAISUT 5 FAKTAA PAKKAUS- OPTIMOINNISTA Case Nokia Yhdistä tuotteen eri vaiheiden vaatimukset KUVAT: HK RUOKATALO OY/ VALIO OYJ / NOKIA OYJ Case HK Ympäristöystävällisyydellä kilpailuetua Case Valio Pakkaus vahvistaa brändiä Roger Bagge Pakkaus palve- lee monin tavoin OIKEA PAKKAUS- MATERIAALI TAKAA TEHOKKUUDEN Annukka Leppänen-Turkula: Säästöt riippuvat täysin siitä mitä tuotetta pakataan, mihin se kuljetetaan ja minkälaisia materiaaleja käytetään.

2 ILMOITUSLIITE TÄMÄ JULKAISU ON MEDIAPLANETIN TUOTTAMA TEEMALEHTI HAASTEITA Pakkaus on tänä päivänä yhä enenevissä määrin tärkeä osa tuotetta sekä yrityksen toimintaa. Monipuolinen, palveleva pakkaus Pakkaussuunnittelussa on laajamittaisesti otettava huomioon tuotanto- ja tuotekohtaiset vaatimukset, logistiikan asettamat rajoitukset, myyntiä edistävät ratkaisut sekä loppukuluttajan käyttöä helpottavat ratkaisut. Kirkkaat perusfunktiot - suojaa, helpota ja kerro Pakkauksista puhuttaessa 1 olisi aina pidettävä kirkkaana mielessä pakkauksen perustehtävät: suojata tuotetta ympäristöltä ja ympäristöä tuotteelta, helpottaa tuotteen käsittelyä koko jakeluketjun matkalla aina tuotannosta lopulliselle kuluttajalle saakka sekä kertoa tuotteesta. Jos pakkaus on oikein suunniteltu ja toteutettu, se täyttää nämä kolme perustehtävää: Pakkaus säilyttää tuotteen laadun jakelun ja käsittelyn aiheuttamista rasituksista huolimatta. Kuluttajalle on tärkeää että tuote on ehjä ja pilaantumaton. Pakkaukset mahdollistavat tehokkaan ja usein automaattisen käsittelyn kuljetuksessa ja varastoinnissa. Pakkausten avulla onkin mahdollista saavuttaa huomattavia kustannussäästöjä niin kuljetuksissa, varastoinnissa kuin myymälätyöskentelyssä. Oikein suunniteltu ja toteutettu pakkaus helpottaa tuotteen käyttöä ja säilytystä myös kotonamme. Pakkauksella on tärkeä tehtävä tuoteinformaation välittäjänä. Päällysmerkinnät auttavat kuluttajaa valitsemaan tarpeitaan vastaavan tuotteen ja antavat tärkeää tietoa tuotteen ominaisuuksista ja käytöstä. Luonnollisesti pakkaus on myös osa tuotteen markkinointia ja markkinointiviestintää, mikä asettaa omat vaatimuksensa pakkauksen ulkoasulle. Nämä kolme perustehtävää ovat kaiken pakkaussuunnittelun lähtökohta ja ne palvelevat ennen kaikkea kuluttajansuojaa. Roger Bagge Toimitusjohtaja KUVA: PAKKAUSYHDISTYS RY PAKKAUSYHDISTYS RY Suomen Pakkausyhdistys ry on järjestö, jonka tarkoituksena on edistää pakkausalan yleisiä toimintaedellytyksiä. Se hoitaa yhteistoimintaa pakkaamisen kanssa tekemisissä olevien yritysten, yhteisöjen ja muiden tahojen välillä. Yhdistys seuraa alan kehitystä, alaa koskettavia ohjeita, standardeja ja lainsäädäntöä ja välittää näistä asioista tietoa jäsenilleen. Älä anna pakkauksen eksyä Pakkaukset kuormittavat 2 luonnollisesti ympäristöä kuten kaikki muukin ihmisen toiminta. Pakkausten ympäristövaikutus on kuitenkin varsin marginaalinen. Vain noin kymmenen prosenttia kaatopaikkajätteestä on pakkauksia painon mukaan laskettuna. Kaatopaikalla pakkausjäte on väärässä paikassa. Sitä varten on maahamme rakennettu tehokkaat hyötykäyttöjärjestelmät eri materiaaleille. Tässä ehdolla oleva uusi jätelaki on askel väärään suuntaan ympäristökuormitusta ja kustannuksia lisäämällä. Pakkausketju kantaa ympäristövastuuta Tutkimukset osoittavat, että elintarvikkeiden koko 3 elinkaaren aikaisesta ympäristökuormituksesta pakkausten osuus on vain parin prosentin luokkaa. Jos pakkauksista tingitään liikaa ja aiheutetaan elintarvikkeen pilaantuminen, menetetään kaikki tuotteeseen uhratut panostukset. Lisäksi pilaantuvat elintarvikkeet tuottavat kasvihuonekaasuja, jota näin ilmastonmuutoksen aikoina tulisi kaikin keinoin välttää. Teollisuudessa ja kaupassa optimoidaan jatkuvasti pakkaussuoritetta ja siltä osin pakkausketju kantaa yhteiskuntavastuunsa. Tämän toteuttamisessa Suomen Pakkausyhdistys on eräs toimitusketjun työkalu. SUOSITTELEMME Margareta Ollila Pakkaustutkimus Ry:n toimitusjohtaja SIVU 5 Kuluttajat vaativat kierrätettäviltä pakkausmateriaaleilta ekologisuuden lisäksi myös esteettisyyttä Case Nokia ja pakkaus s. 7 Tehokkaassa pakkaussuunnittelussa yhdistetään tuotteen eri vaiheiden vaatimukset. Pakkauksen kehittäminen on yrityksen etu s. 8 Investoimalla tuotteen pakkaukseen ja R&D-toimintaan voidaan saavuttaa kustannussäästöjä ja tehokkuutta. Autamme lukijoitamme onnistumaan! PAKKAUSRATKAISUT N:O 1, MAALISKUU 2010 Julkaisija: Suomi Mediaplanet Oy Unioninkatu 18, 00130 Helsinki Liiketoimintajohtaja: Sauli Asikainen Toimituspäällikkö: Eveliina Hämäläinen Layout: Triin Voss Business Developer: Outi Keskinen Vastuussa tästä numerosta Projektipäällikkö: Heidi Rundt Puhelin: 09-565 84 013 S-posti: heidi.rundt@mediaplanet.com Jaetaan Kauppalehden liitteenä 31.3.2010 toimitus@mediaplanet.fi www.mediaplanet.com Toteutettu yhteistyössä Suomen Pakkausyhdistys Ry:n kanssa. Mediaplanetin liikeidea on luoda yhteistyökumppaneilleen uusia asiakkaita. Konseptimme perustuu korkealaatuiseen toimitukselliseen sisältöön, joka saa lukijamme toimimaan. Kokonaisvaltainen pakkaussuunnittelu lisää myyntiä ja kustannustehokkuutta kestävää kehitystä edistäen Kokonaisvaltainen pakkaussuunnittelu on pakkauskehitystä osana tuotesuunnittelua. Sen avulla panostukset ohjataan sinne missä ne tuottavat eniten. Suunnittelussa huomioidaan pakkauksen tehokkuus ja toimivuus koko pakkaus- ja valmistusketjussa sekä myymälässä ja loppukäyttäjällä. Näin saavutetaan tehokkuutta niin valmistuksessa kuin toteutuksissa materiaaleja ja kustannuksia säästäen. Packdesign ID Oy on kokonaisvaltaisen pakkaussuunnittelun edelläkävijä. Se kehittää ja suunnittelee tehokkaita pakkausratkaisuja, jotka tukevat brändiä ja yrityksen liiketoimintaa tuoden lisää myyntiä kustannustehokkaasti. Packdesign ID Oy hyödyntää pakkausvalmistuksen uusimpia tekniikoita yhdistäen vankan muotoiluosaamisen kestävän kehityksen myötäisiin materiaaliratkaisuihin. Toimitusjohtaja Maija Olkkonen-Sepon luotsaama Packdesign ID Oy suunnittelee kestävää kehitystä edistäviä pakkausratkaisuja Paras lopputulos Packdesign ID Oy suunnittelee tehokkaita ja toimivia pakkauksia kaikkiin pakkaamisen tarpeisiin sekä tuoteryhmiin. Toimisto ottaa vastuun aina ideoinnista sekä suunnittelusta toteutukseen ja sen valvontaan saakka. Pakkauskehitys, graafinen suunnittelu ja teollinen muotoilu löytyvät Packdesignista saman katon alta. Packdesignin kokonaisvaltaisessa suunnittelussa muotoilu- ja materiaaliratkaisut tehdään huomioiden koko pakkauksen toimivuus, toteutus ja kestävä kehitys siten, että saavutetaan aina tuotteelle ja yritykselle optimaalinen lopputulos. Tähän tavoitteeseen päästään kun tiedetään missä kohtaa kannattaa tinkiä ja missä satsata. Myyvä pakkaus Myymäläpakkauksen tehtävä on myydä. Mitä vähemmän yritykset panostavat markkinointiin ja mainontaan, sitä tärkeämpi tehtävä pakkauksella on tuotteen myyjänä. Pakkauksella on entistä tärkeämpi tehtävä myös brändin rakentajana, tietää Olkkonen- Seppo, joka uransa aikana on vastannut mm. kosmetiikkasarja Lumenen brändipakkausten suunnittelusta. Packdesign kehittää tehokkaita ja toimivia pakkauksia tinkimättä myyvyydestä ja designista. Tämä on mahdollista ainoastaan kokonaisvaltaisen suunnittelun avulla, korostaa Olkkonen-Seppo. Hyvin suunniteltu pakkaus maksaa kustannuksensa takaisin moninkertaisesti. www.packdesign.fi

AJASSA VINKKI TÄMÄ JULKAISU ON MEDIAPLANETIN TUOTTAMA TEEMALEHTI 1FAKTA ILMOITUSLIITE 3 PAKKAUS VAHVISTAA BRÄNDIÄ OIKEA PAKKAUS VAHVISTAA NÄKYVYYTTÄ Valiolla kaivattiin uutta, tämänhetkiseen maailmaan paremmin istuvaa yritysilmettä. Vanha logo ja visuaaliset ratkaisut koettiin etäisinä ja liian teknisinä. Myös ulkomaan markkinoilla Valion tuotteiden haluttiin erottuvan maitohyllystä entistä paremmin. Lähdimme uudistamaan koko brändiä ja visuaalista ilmettä. Tämä tarkoitti myös pakkausten uusimista, kertoo Valion brändimarkkinointipäällikkö Teea Björklund. Koska tuotteita on yli 1000, toteutettiin tuoteryhmien graafinen uudistus vähitellen, askel askeleelta, Björklund selittää. Kokonaisvaltaiseen suunnitteluun kannattaa panostaa. Huolellinen materiaalisuunnittelu ja tarkka aikatauluttaminen auttoivat välttämään suuret materiaalihävikit ja pitämään kustannukset kohdallaan. Björklundin mukaan juuri ne ovat onnistuneen projektin kulmakiviä. Myös tehokas tiedottaminen auttoi välttämään sudenkuopat. Tavoitteenamme on vahvistaa brändiä pitkällä aikavälillä, mutta jo nyt olemme onnistuneet hienosti näkyvyyden tehostamisessa. Olemme saaneet positiivista palautetta asiakkailtamme ja sidosryhmäkumppaneiltamme, kiittelee Björklund. Brändimme on vahvistunut ja lupauksemme täysipainoisen elämän edistäjänä tulee selkeämmin esiin, hän toteaa tyytyväisenä. Miten valitset pakkaustoimittajasi? Design Workshopissa eri alueiden osaajat tuodaan saman pöydän ääreen. Suomalaista osaamista arvostetaan maailmalla myös pakkauksen saralla. SCA Packaging Finland Oy on kolmena vuonna peräkkäin saanut maailman laajuista tunnustusta WPO:n myöntämien palkintojen muodossa. Ensi vuonna jo 100-vuotista taivaltaan aaltopahvin valmistuksessa juhlistava yritys on matkan varrella ehtinyt vaihtaa muutamaan otteeseen nimeä, mutta tunnetun tamperelaisyrityksestä tekee ennen kaikkea osaaminen ja laatu. Arjen helppous Kun Tampereella ryhdyttiin 100 vuotta sitten valmistamaan aaltopahvia, oli kilpailevana tuotteena vielä puulaatikko. Tänä päivänä tuotteiden kirjo on laajempi, mutta niin on myös SCA Packaging Finlandin osaaminen. - Pisimmät asiakkuutemme ovat lähes yhtä vanhoja kuin yrityksemmekin, kertoo myyntipäällikkö Ilkka Louhi. - Asiakkuutemme perustuvat aina kumppanuuteen, jossa tarjoamme arjen helppoutta toimivilla ratkaisuilla, hän selventää. SCA pyrkii olemaan osana asiakkaan tuotantoa siten, ettei asiakkaan tarvitse kantaa huolta pakkaustoiminnastaan. Toimitusten sujuvuus on ensisijaista, jotta asiakkaan tuotanto voi pyöriä häiriöttä. Aidosti ekologinen tuote Aaltopahvi valmistetaan uusiutuvista luonnonmateriaaleista - puukuidusta ja tärkkelysliimasta. Se on näin ollen täysin kierrätyskelpoista. Aaltopahvitehtaiden päästöt ovat hyvin vähäiset, koska raaka-aineena käytettävät kartongit tulevat tehtaille valmiina rullina ja tehtaat käyttävät vesipohjaisia painovärejä. Aaltopahvipakkaukset kierrätetään käytön jälkeen tehokkaasti toimivan talteenoton kautta. - Tuotteemme on aidosti ekologinen. Ympäristöasioissa ja muissa ajan haasteissa vastaamme teollisuuden muutoksiin ja trendeihin alati kehittyvin ratkaisuin ja sovelluksin, toteaa Tuotekehityspäällikkö Jyri Weiste. SCA Packaging Finland tunnetaan korkeasta laadusta ja huipputuotteistaan ja onkin laadullisesti johtava aaltopahvitoimittaja Suomessa. Pakkauksen arvo - suurempi kuin hinta Pakkaustoimittajan valinnassa kannattaa ottaa huomioon paitsi yrityksen osaaminen ja laatu, myös valmius työstää asiakkaalle juuri sellainen huipputuote, millä asiakkaan oma tuote saa arvoisensa huomion. Koska SCA Packaging Finland on osa suurempaa konsernia, on tuotekehitys aivan omaa luokkaansa. Tietoa jaetaan kaikkiaan 30 maassa toimivien lähes 300 tehtaan välillä. Suunnittelussa on aina otettu huomioon tuotteen ja jakeluketjun asettamat vaatimukset. Lisätietoa yrityksestä saat esimerkiksi tutustumalla nettisivuihin www.scapackaging.fi

4 ILMOITUSLIITE TÄMÄ JULKAISU ON MEDIAPLANETIN TUOTTAMA TEEMALEHTI AJASSA VALITSE MATERIAALISI OIKEIN 2FAKTA MATERIAALI RATKAISEE Kysymys: Mikä on tuotepakkauksen tarkoitus? Vastaus: Pakkauksen pääasiallinen tarkoitus on suojata tuotetta. Oikean pakkausmateriaalin valinta on erittäin tärkeää pakattavan tuotteen kannalta. Jos materiaalivalinta on väärä, tuote pilaantuu tai rikkoutuu. Tällöin on aiheutettu ympäristöongelma ja tuote pitää valmistaa uudestaan. Pakkaukset itsessään ovat pieni osa ympäristökuormitusta. Raaka-aineiden käytöstä, päästöistä ja kuljetuksesta niiden ympäristörasitteet ovat kokonaisuutta ajatellen muutaman prosentin luokkaa. Optimoi suhde ympäristöön Miten ottaa resurssikäyttö huomioon pakkausvalinnoissa, ja optimoida suhde pakkauksen ja ympäristörasitteiden välillä? Säästöt riippuvat täysin siitä mitä tuotetta pakataan, mihin se kuljetetaan ja minkälaisia materiaaleja käytetään, sanoo Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy:n toimitusjohtaja Annukka Leppänen-Turkula. Silloin lähdetään pakkauksen suunnitelusta juuri oikean kokoiseksi ja oikeista materiaalivalinnoista, hän jatkaa. Kaikki kierrätys ei ole järkevää Pakkauksen ensisijainen tarkoitus on suojata tuotetta. Kun tarvitaan kestävyyttä, se täytyy ottaa erilliseksi suunnittelulähtökohdaksi ja silloin pitää hylätä ne materiaalit jotka eivät toteuta kestävyysvaatimuksia. Kierrättämisellä voidaan keventää ympäristökuormitusta, jos se tehdään järkevästi. Leppänen-Turkula nostaa esiin kierrätysmateriaaleihin liittyvää problematiikkaa. Tyyppiesimerkki on aaltopahvi. Kuljetuspakkauksissa meillä Suomessa on päästy pitkälle sen kanssa. Käytämme sekä kierrätyskuituja että ensikuituja. Suomi on ensikuidun tuottaja. Meidän aaltopahvilaatikot ovat erittäin vahvoja, vaikka ne ovat kohtalaisen ohuita. Kun katsoo Kaukoidästä tulevia tuotteita, ne ovat kolmekerroksista aaltopahvia ja siitä huolimatta hajoavat helpommin kuin kotimaiset pahvilaatikot. Ne eivät enää suojaa, koska niissä on käytetty liikaa kierrätysmateriaalia, Leppänen-Turkula havainnollistaa. Annukka Leppänen-Turkula Pakkausalan Ympäristörekisteri PYR Oy:n toimitusjohtaja KUVA:PYR OY Ensi- vai kierrätetty kuitu parempaa ympäristölle? Tiettyyn pisteeseen asti kierrätyskuidun käyttö toimii, mutta siinä vaiheessa kun pakkauksesta tulee paksumpi ja painavampi kierrätyskuidun lisäämisellä, on menty metsään. Eli silloin siitä tulee ympäristön kannalta huonompi vaihtoehto, vaikka se olisi tehty 100-prosenttisesti kierrätyskuidusta. Uusi jätelaki jyllää Suomeen on vuosien saatossa rakennettu tehokkaat hyötykäyttöjärjestelmät eri materiaaleille. Nykyinen yli 80 prosentin hyötykäyttötaso on tutkimuksissa todettu pakkausten ympäristövaikutusten kannalta järkeväksi. Suurempi hyötykäyttöaste lisäisi ympäristöhaittoja. Parhaillaan lausuntokierroksella oleva uusi jätelakiesitys voisi toteutuessaan johtaa tähän. Lakiesitys tarkoittaisi pakkausjätteille erillistä keräysverkostoa nykyisen jätehuollon rinnalle. Mikäli Suomeen tulee kaavailtu koko maan kattava keräysverkosto, pakkausjätteiden kuljetukset aiheuttavat huomattavia päästöjä ympäristölle, sanoo PYR Oy:n viestintäpäällikkö Marja-Liisa Johansson. TOMMI MELAJOKI toimitus@mediaplanet.com AJASSA VINKKI KUSTANNUSTEHOKKAT TOIMINTATAVAT EU Pakkausdirektiivin 94/62/EY:n noudattaminen on yksi kustannustehokkaimmista vaihtoehdoista vähentää hiilidioksidipäästöjä ja muita ympäristövaikutuksia. Materiaalivalintoja tehtäessä tulee kiinnittää huomiota tuotteen elinkaareen (materiaali-, työvoima-, varastointi-, kuljetus-, kuljetusvaurio- ja kierrätyskustannukset). Materiaalien hintavertailu tulee tehdä syvemmin, ottaen huomioon koko kuljetusketju (käyttäjäystävällisyys, ajankäyttö, turvallisuus ja hygienia), kuten myös kuluttajien mieltymykset. Näin voidaan päästä toivottuun kustannustehokkuuteen ja lopputulokseen kaikilla osa-alueilla.

TÄMÄ JULKAISU ON MEDIAPLANETIN TUOTTAMA TEEMALEHTI 3FAKTA KIERRÄTYS ON KASVAVA TRENDI Kuluttajat haluavat kierrätystä ILMOITUSLIITE 5 HUOMIO PAKKAUSTEN MAAILMA Jos maailmaamme ajattelee käytettävien pakkausten määrän kannalta, on helppo ymmärtää, miksi on kaikille edullisinta, että pakkaukset ovat mahdollisimman vihreitä. Ympäristöystävällisyyden huomioiminen on must tänä päivänä. Pakkausmateriaali pitää lain mukaan olla kierrätettävissä, kompostoitavissa, tai hyödynnettävissä energiaksi. Oikeilla pakkausratkaisuilla voidaan vähentää ympäristörasituksen lisäksi kustannuksia ja samalla tehostaa toimintaa. Ratkaisuna toimivat uudet materiaalit, pakkausmenetelmät ja teknologiat. Ensisijaisen tärkeää on toteuttaa oikeanlaisten pakkausratkaisujen suunnittelu yhdessä tuotesuunnittelun kanssa, sanoo Pakkaustutkimus PTR ry:n toimitusjohtaja Margareetta Ollila. Kannattavinta on ottaa huomioon ja hyödyntää eri alojen asiantuntijoita mahdollisimman paljon jo suunnitteluvaiheessa. Hyödy taloudellisesti Pakkaustutkimus PTR ry:n tutkimuspäällikön Terhen Järvi-Kääriäisen mukaan yritykset ovat parantaneet kustannustehokkuuttaan pakkausmateriaalien uudelleenkäytöllä. Lasipullojen, kuormalavojen ja rullakoiden uudelleenkäyttöä on suosittu nimenomaan sen tuoman taloudellisen hyödyn vuoksi. Myös kierrätettävien materiaalien kuten kierrätyspahvin eduksi voidaan laskea niiden hinnat. Miltei kaikkea pakkausmateriaalia on mahdollista kierrättää. Myös hankalaksi koettua muovia, jonka kierto kehittyy koko ajan. Esteettisyyttä ekologisesti Kuluttajat ovat heränneet. Uusimpien tutkimusten mukaan pakkausten arvostetuimpia ominaisuuksia ovat yleinen käyttömukavuus, toimivuus ja tuoteinformaatio. Mutta selkeä kasvava trendi on ekologisuudessa. Kuluttajat vaativat kierrätettäviltä pakkausmateriaaleilta ekologisuuden lisäksi myös esteettisyyttä, Ollila kertoo. Ekologinen pakkaus voi olla myös kaunis, eikä vain ruskea pussi, Järvi-Kääriäinen sanoo. Uusi teknologia avuksesi Ekosuunnittelulla mietitään pakkauksen toimivuuden lisäksi sen koko elinkaari kiertoon asti. Uuden teknologian pakkausratkaisuista aktiiviset ja älykkäät pakkaukset tekevät tuloaan, varsinkin nyt kun asiaan liittyvä lainsäädäntö on selvä. Historiallisesti Suomessa on otettu uudet tekniikat nopeasti käyttöön, huolimatta maamme pienestä markkina-alueesta. RFID ja nanomateriaalit ovat seuraava askel logistiikassa. RFID ei ole vielä Suomessa lisääntynyt arkisiin kuluttajatuotteisiin viivakoodien tavoin, mutta uusia ratkaisuja kehitetään. RFID-teknologia puolustaa paikkansa silloin kun kyseessä ovat arvokkaammat tuotteet kuten vaatteet, sanoo Järvi-Kääriäinen Nanomateriaalit tulevat varmasti. Sen parissa tehdään paljon tutkimustyötä ja haetaan turvallisia ratkaisuja, lisää Ollila. TOMMI MELAJOKI toimitus@mediaplanet.com Suuria säästöjä pienillä pakkauksilla Lentorahtien polttoainelisä Suomessa on noussut noin 30 prosenttia viimeisen puolen vuoden aikana. Kevyet pakkausmateriaalit tuovat suuria kuljetussäästöjä. Tutkimusten mukaan eri pakkausmateriaalit vaikuttavat tunneperäisesti kuluttajien ostospäätöksiin. Ympäristöystävällisyydellä on positiivinen vaikutus tämän päivän valinnoissa. Suomessa pakkausjätteiden kierrätys on lailla säädetty. Huonoiten kierrätettäviä jätteitä ovat puu ja muovi. Pakkausjätteistä kuitu (kartonki), lasi ja metalli ovat helpoiten kierrätettävissä. Muovijätteistä PVC on erityisen hankalaa kierrättää. Polyeteeniä ja polypropeenia sen sijaan kierrätetään enenevissä määrin. YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO on laatinut puiselle pakkausmateriaalille liittyvän standardin IS- PM 15. Standardilla pyritään estämään vaarallisten kasvintuhoajien kulkeutuminen puisen pakkausmateriaalin mukana uusille alueille. TOMMI MELAJOKI toimitus@mediaplanet.com 003816

6 ILMOITUSLIITE TÄMÄ JULKAISU ON MEDIAPLANETIN TUOTTAMA TEEMALEHTI INSPIRAATIO Kysymys: Mikä merkitys pakkausratkaisuilla on yrityksen liiketoiminnan kannalta? Vastaus: Oikean pakkaussuunnittelun avulla lisätään tuotteen erottuvuutta kilpailijoista ja kasvatetaan myyntiä. Suunnittelu, materiaali ja menetelmät panosta! JOHTAJALTA JOHTAJALLE IMAGO JA EROTTUVUUS Pakkausvalinnoilla yritys kuljettaa arvomaailmansa konkreettisesti ihmisille. Pakkauksen yhtenä tehtävänä on viestiä kuluttajalle tuotteen ja yrityksen imagosta, ja siksi sen tulisikin vahvistaa yrityksen brändiä. Oikea suunnittelu lisää tuotteen erottuvuutta kilpailijoista kaupan hyllyllä ja kasvattaa myyntiä. Sanat konkreettisiksi tulkinnoiksi Myös kuljetusten ja varastoinnin vuoksi tuotteiden on oltava riittävän suojattuja. Optimaalinen materiaalien käyttö vähentää lisäksi myös kustannuksia. Yrityksen sisäinen osaaminen on tärkeää, sillä ajan mukana kumuloituva tieto ohjaa pakkauskehittelyä tehokkaaseen suuntaan. Tehokkaassa pakkaussuunnittelussa yhdistetään tuotteen eri vaiheiden vaatimukset. Tarpeet ja toiveet vaihtelevat esimerkiksi loppukäyttäjän ja varastoinnin mukaan, siksi yrityksen strategiassa tulee määritellä, mitä tarpeita painotetaan. Pakkaussuunnittelussa sanat muutetaan konkreettisiksi tulkinnoiksi. Visioinnin, tavoitteen asetannan ja kehitystyön toimivuus testataan pilottivaiheessa. Jos pakkaus osoittautuu toimivaksi, sen käyttöä laajennetaan muihin tuotteisiin globaaleille markkinoille, selventää Nokian Head of Packaging Design, Ulla Uimonen. Tarpeeksi vahva vai ylipakattu? Uimosen mukaan kaikille pakatuille tuotteille on hyvä tehdä kuljetustesti kansainvälisten testistandardien mukaan ennen massatuotantoa. Testeissä selviävät mahdolliset heikkoudet ja kuljetusvauriot voidaan pääosin välttää. Yhtä tärkeää, kuin pakkauksen vahvuuden selvittäminen, on tarkistaa testeillä ovatko materiaalit turhan vahvoja, onko tuote ylipakattu. Pakkauskoot optimoidaan mahdollisuuksien mukaan eri kuljetusstandardeihin sopiviksi ja huomioidaan ilma- ja maakuljetuserot. Oikeilla ratkaisuilla voidaan vähentää sekä kuljetustarvetta että materiaalia. Materiaalilla on merkitystä Pakkausmateriaalilla on väliä kestävän kehityksen edistämiseksi. Oikeilla materiaalivalinnoilla ympäristökuormitusta voidaan vähentää merkittävästi Suunnittelu, materiaali ja menetelmät panostus maksaa vaivan. Ulla Uimonen KUVA: NOKIA OYJ ja kierrätettävyys on usein pakkausten ensisijainen tavoite. Läheltä saatavia kestävää kehitystä edistäviä materiaaleja ja luonnonkuituja käytetään paljon ja myös laadukasta kierrätettyä muovia on entistä paremmin saatavilla. Uimonen kertoo myös keveiden ja vahvojen sekä vähemmän prosessoitujen materiaalien kiinnostavan, koska niillä voidaan luoda uudentyyppisiä pakkauskokemuksia entistä pienemmällä materiaalimäärällä. Globaalisti ajatellen paperi on hyvä materiaali, koska sen kierrättäminen tapahtuu laajasti ja aikanaan se myös häviää luonnossa. Muotoilu ja ympäristö - käsi kädessä Pakkauksien suunnitteluun osallistuu useita tahoja, ja näin ollen pakkauksiin kohdistuu myös monenlaisia vaatimuksia. Muotoilun ja ympäristöasioiden välillä ei kuitenkaan ole ristiriitaa. Pakkauksen tehokkuus saavutetaan pakkaussuunnittelun lisäksi tiiviillä pakkaamisella niin kuljetusten kuin varastoinninkin aikana. Tehokkuus on myös ekotehokkuutta. Lisäksi ympäristöystävälliset materiaalit ovat usein sekä kauniita että miellyttävän tuntuisia, muistuttaa Uimonen. Kehitys on jatkuvaa Pakkausten kehittämisessä on huomioitava toiminnan kokonaisuus: ympäristöystävällisyys, materiaalin määrän minimointi, kokemusten tuottaminen ja myyvyys sekä kuljetusvaurioiden eliminointi. Laadukkaita, kokonaisajattelun mukaisia pakkausmateriaaleja haetaan puun lisäksi muistakin luonnonkuiduista. Maatalousjätteen osalta haaste on raaka-aineen tasalaatuisuudessa ja saatavuuden kausivaihteluissa. Uusia pakkausmateriaaleja etsitään jatkuvasti, Uimonen vahvistaa. Huomioi myös kulttuuri Pakkauskäytännöt vaihtelevat paljon eri kulttuureissa, mutta ympäristöasiat ja kestävän kehityksen merkitys kasvavat joka puolella. Jos yritys edustaa globaalia brändiä, kaikissa pakkauksissa on edustettava myös yrityksen arvoja, paikalliset kulttuuri- ja markkinointikäytännöt huomioiden. TARJA RANNISTO toimitus@mediaplanet.com AJASSA VINKKI KOKONAISKETJUN HALLINTA KULJETUSPAKKAUKSISSA Kysymys: Kuinka globaalisti toimivassa yrityksessä varmistetaan, että pakkausratkaisut toimivat kaikissa maissa? Vastaus: Kokonaisketjun hallintaan osallistuu usean osaston asiantuntijat ja tehtävää johtaa pakkausratkaisuiden ammattilainen. Kokonaisketjun hallinta on isossa yrityksessä haastava työnsarka: Kuinka tuottaa pakkauksia, jotka suojaavat tuotetta koko kuljetuksen ajan, ovat helppoja purkaa ja lopulta kierrättää. Kokonaisketjun hallinta toimii pakkauslainsäädännön ja ympäristösäädösten puitteissa. Jatkuvan kehitystyön tarkoituksena on löytää ratkaisuja, jotka näkyvät säästöinä kuljetuskustannuksissa, materiaaleissa ja ajankäytössä. Kokonaisketjun hallinta tarkoittaa usein pakkauksen elinkaarta tehtaalta mahdollisesti asiakkaan tehtaalle, suojaamaan tuotetta, asennuspaikkaan ja lopulta kierrätykseen. Kehitystyöhön kannattaa osallistaa myös ulkopuolisia, pakkaussuunnittelun ammattilaisia. Asiakkaan puolelta tulee ymmärrys niistä vaatimuksista, joita prosessi sisältää ja pakkausalan ammattilaiselta tämän tiedon kokoaminen toimiviksi pakkausratkaisuksi. Kuluttajapakkauksiin panostetaan huomattavasti enemmän, kun taas teollisuuden puolella tuntuu olevan vallassa edelleen sellainen ajattelu että kunhan tuote nyt vaan on pakattu johonkin.

4FAKTA TÄMÄ JULKAISU ON MEDIAPLANETIN TUOTTAMA TEEMALEHTI ILMOITUSLIITE 7 TEHOA KOKO- NAISKETJUN HALLINNALLA www.staudi.fi KOKONAISKETJUA TUKEVAT RATKAISUT Toimitamme asiantuntevasti koko linjan laatikonmuodostajasta lähtien, aina loppukäärintään asti. SOCO-systemsin varmatoimiset linjakokonaisuudet sisältävät: Laatikonmuodostajat Kuljetinradat Teippauskoneet Lavojenhallinta LATURITON VAIHTOEHTO Nokian laturiton pakkaus, jota pilotoidaan parhaillaan. Monella on jo Nokia laturi. Nokia haluaa tarjota ihmisille mahdollisuuden hankkia Nokia-tuotteensa myös ilman laturia ja näin välttää tarpeettomien laturien valmistaminen sekä kuljetus. KUVA: NOKIA OYJ Laitehankinnat voi aloittaa pienestä moduulista. Tuotannon kasvaessa liitetään uusia moduuleja. Koulutuksen, valmistuksen ja valvonnan avulla saavutetaan varmuutta ja tehokkuutta. VINKKI VUODEN 2010 PAKKAUS -TRENDIT Kuluttajat vaativat kestävää kehitystä edistäviä ratkaisuja ja yritysten täytyy rationalisoida toimintojaan. Monet tekevät tämän kiinnittäen huomiota resurssikäyttämiseensä. Kuluttajat ovat entistä taloudellisempia ja tutkivat tarkemmin tuotteita. Tutkimukset ovat osoittaneet monien kuluttajien kokevan tuotteet ylipakatuiksi. Samalla yrityksien täytyy vähentää kuluja ja järkeistää toimintojaan. Näin kaupan omat merkit ovat nousseet suureen suosioon. Toki on huomattu että vahvat brändit ja etenkin hyvin suunnitellut pakkaukset puhuttelevat edelleen kuluttajia. Turvallisuus: elintarvikkeissa on tärkeää tuoteturvallisuus ja hygieniavaatimukset. Lisäksi kuluttajat vaativat terveellisempiä tuotteita ja vähemmän säilöntäaineita, joka taas asettaa uusia vaatimuksia pakkauksille. PAKKAUSRATKAISUT Lääke Terveys Elintarvike Non food Pakkaussuunnittelu LÄMMIN JA LUONNOLLISEN TUNTOINEN Pakkauksen materiaalissa hyödynnetään vähemmän prosessoitua pinnoittamatonta paperia. Materiaalin tuntu on lämmin ja luonnollinen. KUVA: NOKIA OYJ

8 ILMOITUSLIITE TÄMÄ JULKAISU ON MEDIAPLANETIN TUOTTAMA TEEMALEHTI 5FAKTA AJASSA VÄHEMPIKIN RIITTÄÄ 1 3 Pakkausten kehittämisellä etua yritykselle ja kuluttajalle ESITTELY Investoimalla tuotteen pakkaukseen ja R&D-toimintaan voidaan saavuttaa kustannussäästöjä ja tehokkuutta. Ympäristöystävälliset materiaalit miellyttävät kuluttajia. HK Ruokatalo Oy yhdistää pakkausratkaisuissaan mm. ympäristöarvoja ja tehokkuutta. Pakkaus on yksi tärkeimmistä markkinointivälineistä myymälässä. Se vaikuttaa selvästi menekkiin ja sitä kautta tottakai yrityksen menestymiseen, toteaa HK Ruokatalo Oy:n markkinointijohtaja Hanna Kukkonen. Panosta muotoiluun - oikea materiaali voittaa Yhtä tärkeää on oikeanlaisen pakkausmateriaalin valinta. Kukkonen nostaa esiin turvallisuuden ja kestävyyden, sekä hyvän muodon ja käytettävyyden. Elintarvikkeissa pakkausmateriaalin täytyy olla turvallista, sillä tuotteen on säilyttävä hyvin. Ympäristöystävällisyyden kannalta materiaalia tulisi kulua mahdollisimman vähän. Käytettävyyden suhteen halutaan mahdollisesti uudestaan suljettavuutta, hän luettelee. Logistiset asiat eivät liity niinkään pakkauksen materiaaliin vaan sen muotoon ja kokoon, jotta tuotteet saataisiin kuljetettua fiksusti. HK:n tuotteet kuljetetaan poolilaatikossa. On tärkeää, että laatikkoon saadaan tiiviisti mahtumaan mahdollisimman monta tuotetta, eikä kuljeteta ilmaa. Oikean kokoinen pakkaus on myös kuluttajalle mahdollisimman hyvä, hän jatkaa. FAKTAA Kysymys: Miten teen pakkausratkaisuistani ympäristöystävällisempiä ja saavutan samalla kustannussäästöjä? Vastaus: Tutustu uusien materiaalien ja teknologioiden tuomiin etuihin ja etsi uusia yhteistyökumppaneita. HK Ruokatalon pakkausuudistus koski kahta pakkaustyyppiä ja 15 tuotetta. Suojakaasuun pakattujen leikkeleiden kansi vaihdettiin ohuempaan uudelleensuljettavaan kalvoon. Vaaleiden leikkelemakkaroiden kova suojakaasupakkaus vaihdettiin joustavaan tyhjiöpakkaukseen. Pakkausuudistuksen jälkeen HK käytti leikkelepakkauksiinsa 2-5 kertaa vähemmän muovia suhteessa sisältöön, kuin alan muut suuret toimijat. Uusien pakkausten myötä tuotteet pystytään pakkaamaan 2 Kuluttajat ovat kiitelleet siirtymistä ympäristöystävällisempiin pakkauksiin. Hanna Kukkonen Markkinointijohtaja, HK Ruokatalo Oy Ympäristöystävällisyydellä kilpailuetua HK Ruokatalo tekee jatkuvaa tuotekehitystä pakkauksien suhteen ja yhteistyötä eri pakkausmateriaalivalmistajien kanssa. Kun tulee uutta teknologiaa niin pyrimme kokeilemaan ja tutkimaan sen uutta soveltuvuutta meille, Kukkonen sanoo. Näissä asioissa pitää elää jo muutamaa vuotta edellä, lisää HK Ruokatalon pakkausasiantuntija Asko Koskela. tiiviimmin ja käyttämään 37 % - 59 % vähemmän pakkausmateriaalia aiempaan verrattuna, joka vuositasolla tarkoittaa n. 115 500 kilon vähennystä pakkausmuovin käytössä. Muutoksen jälkeen uudet pakkaukset menevät entistä pienempään tilaan ja tuottavat selvästi vähemmän talousjätettä. Uudistuksen myötä HK Ruokatalon rekoissa kulkee merkittävästi vähemmän turhaa ilmaa ja pakkausmateriaalia. Nykyisen leikkelemäärän kuljettamiseen tarvitaan 30 rekkaa aikaisempaa vähemmän. 59 % VÄHEMMÄN 1. Suojakaasuun pakattujen leikkeleiden kansi vaihdettiin ohuempaan uudelleensuljettavaan kalvoon. 2. Vaaleiden leikkelemakkaroiden kova suojakaasupakkaus vaihdettiin joustavaan tyhjiöpakkaukseen. 3. Muutoksen jälkeen uudet pakkaukset menevät entistä pienempään tilaan ja tuottavat selvästi vähemmän talousjätettä. KUVA: HK RUOKATALO OY Sopivien yhteistyökumppanien etsimisessä painotetaan uusia ratkaisuja ja innovaatioita. Katsomme pystymmekö esimerkiksi käyttämään vähemmän materiaalia niin, että pakkauksesta saataisiin edullisempi, Koskela sanoo. Materiaalin väheneminen tarkoittaa usein myös kustannussäästöjä. Toinen seikka on materiaalien kierrätettävyys ja ympäristöystävällisyys. Pyrimme entistä enemmän ottamaan huomioon ympäristönäkökohdat, kuitenkin niin ettei tuoteturvallisuus kärsi, Kukkonen toteaa. Panosta uusiutuvuuteen Pakkauksissaan HK Ruokatalo pyrkii käyttämään mahdollisuuksien mukaan uusiutuvia materiaaleja. Uudet materiaalit kuten mm. biohajoavat materiaalit kiinnostavat. Puukuitu on uusiutuva, ympäristöystävällinen materiaali, joka on myös biohajoava. Erilaiset kartonkipakkaukset ovat hyvänä esimerkkinä, Koskela kertoo. HK Ruokatalo uudisti HK-leikkelepakkauksia viime syksyn aikana. Uusista pakkauksista syntyy nyt jopa 59 % vähemmän pakkausjätettä kuin ennen. Meille on tullut hurjan hyviä kuluttajapalautteita. Kampanja on huomattu ja se on otettu hyvin vastaan. Kuluttajat ovat kiitelleet siirtymistä ympäristöystävällisempiin pakkauksiin, sanoo Kukkonen. TOMMI MELAJOKI toimitus@mediaplanet.com Hygienia on turvallisen tuotannon perusedellytys Elintarvikehygienia tarkoittaa paitsi tuotteen valmistusprosessia, myös monia valmistuksen ulkopuolella olevia asioita, kuten logistiikkaa ja varastointia, joissa kaikissa pakkausmateriaalin laatu on keskeinen. Kuluttajan näkökulmasta pakkausmateriaalit itsessään ovat kuitenkin usein vähemmän merkittäviä kuin tuotteen raaka- ja lisäaineet tai valmistusprosessit, mutta pakkaus on kuitenkin se, mikä lopullisesti suojaa tuotetta ja takaa sen hygienian. Odotetaanhan tuotteelta ensisijaisesti tuoreutta ja puhtautta. Kauppaketjut vaativat pakkaukselta lisäksi kestävyyttä kuljetuksissa ja varastoinnissa sekä tehokasta myyvyyttä. Pakkausmateriaalin oikeat valinnat ovatkin ensisijaisen tärkeitä, kuten myös oikean yhteistyökumppanin löytäminen. Turvallisuus ja hygienia Tuotteen saapuminen kuluttajan ruokapöytään turvallisesti ja laadukkaana varmistetaan huolellisella logistiikan suunnittelulla, turvallisella kuljetuksella ja oikealla varastoinnilla. Tuotteen pakkauskeinot ja kehittyneen pakkausmateriaalin löytyminen ovat tässä ketjussa perusasioita, jotka auttavat vaatimusten täyttämisessä. Huolellista pakkausmateriaalin valintaa edellytetään erityisesti myös silloin, kun kyseessä on tuoreruoan nopea kuljetus kuluttajien saataville. Parhaat pakkaukset valmistetaan materiaaliyhdistelmistä, jotka eivät pelkästään turvaa laatua, hygieniaa ja säilyvyyttä valmistuksen jälkeen. Pakkauksen tulee myös: Sisältää lainmukainen tuoteseloste. Kestää kuljetus ja jälleenmyyjien varastointi. Suojella tuotetta ympäristöltä ja päinvastoin. Pidentää tuotteen säilyvyyttä verrattuna ei-pakattuun tuotteeseen. Kehittyneet pakkausmateriaalit auttavat vaatimuksien täyttämisessä. Optimaalinen tuotteen turvaaminen tarkoittaa yhteistyötä kaikkien tuotteen eri vaiheissa olevien toimijoiden välillä. Vain näin saavutetaan paras mahdollinen tulos sekä teknologian, kaupan että kuluttajan kannalta. TARJA RANNISTO toimitus@mediaplanet.com

TÄMÄ JULKAISU ON MEDIAPLANETIN TUOTTAMA TEEMALEHTI ILMOITUSLIITE 9 WIPAK - Uudella teknologialla ja pakkausratkaisuilla nousevia pakkauskustannuksia vastaan Pakkaavan teollisuuden kustannusten odotetaan kasvavan kallistuvien raaka-aineiden sekä tulevan jätelain vaikutuksesta. Tähän voidaan kuitenkin vaikuttaa pakkausratkaisuilla ja hyödyntämällä uuden teknologian tuomia mahdollisuuksia. WIPAK selättää nousevat pakkauskustannukset Euroopan johtava kaasutiiviiden kalvojen valmistaja, koekstruusiotekniikkaan ja raaka-aineoptimointiin erikoistunut Wipak tarjoaa asiakkailleen materiaaleja, jotka auttavat taistelussa nousevia lisäkustannuksia ja niitä aiheuttavia uusia velvoitteita vastaan. Wihuri konsernin pakkausteollisuuteen kuuluvalla Wipakilla on asiakkaiden kilpailukyvyn ylläpitämiseen ja kustannustehokkaiden pakkausratkaisujen kehittämiseen panostettu ja investoitu vuosikymmeniä. - Uusien investointien ja raaka-aineiden avulla materiaalia voidaan vähentää kaikissa monikerrosmateriaalien vakuumi-, flowpack (tyynypakkaukset) ja kaasupakkauksissa (MAP). Pakkausmateriaalin vähentäminen ei kuitenkaan tarkoita tinkimistä tuotteen suojaamisesta, ulkonäöstä, kuluttajan käyttömukavuudesta tai pakkauksen hyvästä käyttökokemuksesta, vakuuttaa WI- PAK Oy:n tuotekehityspäällikkö Mikko Kettunen Osta vähemmän Wipakin myynnin poikkeuksellinen ajatus on, että asiakkaat ostaisivat vähemmän materiaalia saman tuotemääränsä pakkaamiseen. - Kehittynyt tuotantoteknologia ja oikeat raaka-ainevalinnat mahdollistavat pakkausmateriaalin määrän huomattavan vähentämisen. Jäykkien leikkele- ja rasiapakkausten materiaalina käytetty perinteinen PET voidaan uuden teknologian ansiosta korvata huomattavasti kevyemmällä materiaalilla. Samalla koko toimitusketjussa saavutetaan mittavat logistiset säästöt kun nykyistä pienempi määrä pakkausmateriaalia kuljetetaan valmistajalta asiakkaalle, pakkaajalta keskusvarastoon, sieltä vähittäiskauppaan, kotiin ja lopuksi jätteenkäsittelyyn, selventää Kettunen. Wipakin uudet tuotteet mahdollistavat ohuemmilla kalvoratkaisuilla paremman mekaanisen lujuuden ja ulkonäöllisesti houkuttelevammat pakkaukset parantuneilla optisilla ominaisuuksilla. Wipakissa käytetyllä syväpainoa korvaavalla FlexoGravure-tekniikalla pystytään lisäksi toteuttamaan asiakkaiden haluama pakkausten ulkonäkö ja erikoispintaefektit. Käyttökokemus miellyttäväksi Kukapa ei olisi taistellut käyttötavaroiden pakkausten avaamisen kanssa? Huonoja käyttökokemuksia terävien pakkausten repimistä kauppakasseista ja roskisten nopeaa täyttymistä tyhjistä kovista pakkauksista voidaan merkittävästi vähentää. Samalla vahvistetaan asiakasyrityksen kuvaa ekologisesti kestävään kehitykseen tähtäävänä hiilijalanjälkensä pienentämisestä huolehtivana tuottajana. Wipakin osaamista hyödynnetään myös erilaisissa teknisissä pakkauksissa. Elintarvikepakkaamiseen kehitetyt menetelmät mahdollistava monet pakkaustehokkuutta parantavat ja kustannuksia säästävät uudet pakkausratkaisut. WIHURIN PAKKAUSTEOLLISUUS WIPAK 11 tuotantolaitosta Euroopassa, joista 4 Suomessa Yli 40 vuotta elintarvikkeiden, terveydenhuoltotuotteiden ja teknisten pakkausmateriaalien valmistusta 1900 henkilöä WINPAK 10 tuotantolaitosta Pohjois-Amerikassa Elintarvikkeiden pakkausmateriaaleja 1900 henkilöä www.wipak.com

10 ilmoitusliite tämä julkaisu on mediaplanetin tuottama teemalehti ammatillinen näkökulma Muotoilu on käsitteenä laaja-alaisempi kuin ennen, mutta pakkausten tai tuotteiden muotoilusta vastaa varsin usein joku muu kuin muotoilijakoulutuksen saanut henkilö. Muotoilijoilla on harvoin mahdollisuus olla mukana koko tuotekehitysprosessin alusta loppuun. Sama pätee myös pakkausmuotoiluun. Paljon puhuttu muotoilu Pakkauksen ja tuotteen välinen ero on sumentunut tai hävinnyt jopa kokonaan. Esimerkiksi kodin puhdistusaineiden suhteen kuluttajalla ei ole useinkaan käsitystä pakkauksen sisällä olevasta kemikaalista, mutta vahva mielikuva brändistä ja siitä millaisia funktionaalisia etuja kyseinen pakkaus tuottaa kilpailijoihinsa verrattuna. Paremman käytettävyyden omaava pakkaus mahdollistaa yleensä myös paremman katteen. Vaahtoa tuottava käsienpesuaineen pumppupakkaus on kuluttajalle mieluisampi, vaikka pakkauksen nesteen koostumus sisältääkin enemmän vettä kuin perinteiset nestesaippuat. Ymmärrä mahdollisuus Pakkausten suunnittelua ohjaavat valitettavan usein pelkät kustannustekijät, jolloin pakkaus nähdään lähinnä kuluna eikä mahdollisuutena. Pakkausratkaisuja kehitetään lyhytnäköisesti etsimällä halvempia valmistajia kokonaisuuden kustannuksella. Kuluttajalle korotus myyntihinnassa olisi monissa tapauksissa hyväksyttävämpi vaihtoehto, sillä huono pakkaus on usein jopa kaupan este. Pakkausmuotoilu on silti liian harvoin mukana tuotteen kehityksessä alusta loppuun saakka. Syy tähän lienee siinä, että pakkausmuotoilun synnyttämää imagollista lisäarvoa on vaikea mitata rahassa lyhyellä aikavälillä. Rahaa pakkausmuotoiluun voisi löytyä myös markkinointibudjetista, sillä sama raha mainonnassa ei tuota yhtä laajaa näkyvyyttä kuin muotoilussa. Kokonaisvaltainen tuotteen ja pakkauksen yhdistävä ajattelu on vielä nuorta ja sitä esiintyykin lähinnä yksittäisten design-imagoa hyödyntävien tuotteiden yhteydessä. Anna muotoilun koskettaa Pakkausmuotoilu nähdään tyypillisesti vain teknisten rakenteiden tai graafisten pintojen suunnitteluna. Huomiota herättävän muotokielen ja muiden visuaalisten ominaisuuksien rinnalle nostaisin myös muihin aisteihin perustuvat ominaisuudet, kuten tuntoaistin. Pakkauksen pinnan kosketuksesta syntyvä tuntoaistimus jää usein hyödyntämättä, koska pakkausmuotoilu on liiaksi irrallaan tuotteesta. Tunnon ohella, pakkausta hypisteltäessä sen pintarakenne voi myös synnyttää halutunlaisen äänen, jonka avulla mielikuvaa pakkauksen sisällä olevasta tuotteesta voidaan ohjailla. Suomi pakkaa älykkäästi Painettavan älykkyyden tutkimuksessa Suomi on alan viiden merkittävimmän maan joukossa. Uskon, että saamme jo tänä vuonna nähdä kokonaiskuva Rahaa pakkausmuotoiluun voisi löytyä myös markkinointibudjetista, sillä sama raha mainonnassa ei tuota yhtä laajaa näkyvyyttä kuin muotoilussa. Jarno Vehmas muotoilija, tutkija, yrittäjä Lapin yliopisto suomalaisen kehitystyön kaupallisia sovelluksia tunnettujen brändien pakkauksissa ja -painotuotteissa. Älypakkauksista puhuttaessa huomio keskittyy usein vaativan tason elektronisiin ratkaisuihin, vaikka tarjolla olisi jo lähes kaupallisia älyratkaisuja, kuten erilaisia älykkäitä pinnoitteita ja laminoituja rakenteita. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa antioksidoiva käärepaperi, jonka ansiosta tuote säilyy kuukausia ilman säilöntäaineita. Suomessa olisi myös tilaa yrityksille, jotka hyödyntäisivät suomalaista tutkimusosaamista kansainvälisesti. Kaupallistamalla uusia teknologioita sekä älypakkauksia yhdessä johtavien kansainvälisten brändien kanssa luodaan uuden tyyppistä liiketoimintaa perinteiseen pakkaus- ja painomaailmaan. Teknologioiden kypsyysaste tulee kyseisissä tapauksissa olla korkea, mutta juuri tämä kehitysaskel teknologiasta tuotteeksi näyttäisi Suomessa kaipaavan vielä huomattavaa parannusta. Muotoilijoilla on tässäkin suhteessa paljon annettavaa, mikäli heille annetaan mahdollisuus olla vaikuttamassa koko tuotekehitysprosessin ajan. Muotoilussa asioita tarkastellaan tyypillisesti kuluttajan tai loppukäyttäjän näkökulmasta, jolloin prosessi voi keskittyä jo varhaisessa vaiheessa olennaisen tuottamiseen. Ja bonuksena - lopputulos on aina myös esteettisesti viimeistelty. Pakkausmuotoilulla lisäarvoa Opiskelu Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta vastaa taideteollisen alan yliopistokoulutuksesta Suomessa, Aalto yliopiston Taideteollisen korkeakoulun kanssa. Lapin yliopistossa opetetaan sekä tehdään tutkimusta muun muassa teollisen sekä visuaalisen muotoilun saralla. Taiteiden tiedekuntaan kuuluvan Muotoilun laitoksen vahvuutena ovat humanistisen yliopiston osaaminen vahvan tieteellisen menetelmäkulttuurin yhdistämisessä ihmisten käyttäytymisen ymmärtämiseen. Tutkimus Parhaillaan käynnissä olevassa Tekesin rahoittamassa kaksivuotisessa Sense Giving Package-tutkimushankkeessa pohditaan moniaistillisten pakkausten mahdollisuuksia ja rajapintoja vaativien kuluttajien kautta. Aihetta lähestytään yhdessä kymmenen pakkausalan yrityksen ja toimijan kanssa. Hankkeessa hyödynnetään asiantuntijoiden näkemysten ohella sekä aiempaa että parhaillaan työstettävää luksuksen tutkimuksen materiaalia. Yhteistyö ja kehitys Hankkeen yhtenä lähtökohtana tutkitaan älypakkauksia ja niiden tarjoamia mahdollisuuksia. Lapin yliopisto on pyrkinyt luomaan älypakkausten suunnittelussa tarvittavaa erityisosaamista koulutusta kehittämällä. Läheinen yhteistyö VTT:n kanssa painettavan älykkyyden alueella on jatkunut jo lähes kymmenen vuoden ajan ja sen myötä alan sisälle on kasvanut joukko pakkausmuotoilun erityisosaajia.

AJASSA HUOMIO TÄMÄ JULKAISU ON MEDIAPLANETIN TUOTTAMA TEEMALEHTI ILMOITUSLIITE 11 MUUTTUVA MAAILMA JA MUUTTUVAT VAATIMUKSET Supermarketketjut vaativat elintarvikevalmistajilta tänä päivänä innovatiivisuutta, lyhyempiä reaktioaikoja ja nopealla aikavälillä toteutettuja muutoksia. Kohtaakseen nämä vaatimukset täytyy elintarvikevalmistajan oltava joustava, innovatiivinen, kustannustehokas sekä luotettava yhteistyökumppani, saavuttaen täsmällisiä toimitusaikoja. Innovatiivinen pakkaussuunnittelu ja materiaalien käyttö sekä kuluttajien käyttöä helpottavat pakkaukset vaativat laajaa tietoa kuluttajatrendeistä. Trendit voivat olla kansallisia, mutta pakkausmenetelmät ovat usein eurooppalaisia ja myös globaalit demograafiset muutokset vaikuttavat pakkausvaatimuksiin. Tämä asettaa uusia vaatimuksia yhteistyökumppanin valintaan; hyvällä yhteistyökumppanilla saavutetaan brändien vahvistamista, yhtenäistettyjä pakkausmenetelmiä sekä suunnittelua. Yhä kansainvälisemmässä markkinatilanteessa vaaditaan laajempaa osaamista koko tuotekategoriasta sekä vahvistettua logistista osaamista. Ainoastaan yhtenäistämällä prosesseja ja konekantaa pystyy toimimaan joustavasti ja tehokkaasti ja näin ollen kasvattamaan markkinaosuuksiaan.

12 ILMOITUSLIITE TÄMÄ JULKAISU ON MEDIAPLANETIN TUOTTAMA TEEMALEHTI KERRO MIELIPITEESI, ME KUUNTELEMME! OSALLISTU KYSELYYN OSOITTEESSA WWW.MEDIAPLANET.FI/FEEDBACK Tavoitteemme on auttaa lukijoitamme menestymään. Mielipiteesi ja ajatuksesi ovat siis meille erityisen tärkeitä. Kun osallistut lehtemme kehittämiseen, osallistut samalla Viking Linen lahjakortin arvontaan. Lahjakortin voittaja pääsee 2-4 hengen risteilylle Tukholmaan A-luokan hytissä, valitsemanaan ajankohtana. OSALLISTU VIKING LINEN LUKSUS- LAHJAKORTIN ARVONTAAN Ryhtymällä kriitikoksi teet myös laajemmalti hyvää, sillä lahjoitamme jokaista saamaamme lukijavastausta kohden yhden euron Haitia auttavaan hyväntekeväisyyteen. Tervetuloa kertomaan mielipiteesi tästä lehdestä! AUTA HAITIA VASTAAMALLA KYSELYYMME WWW.MEDIAPLANET.COM/FI TOIMITUS@MEDIAPLANET.COM PUH. 09-5658 4000