TERKKARIN KUMPPANI TEKSTI JAANA AHLBLAD KUVAT MAURI RATILAINEN Apteekin Terveyspiste ei uhkaa yksityisiä lääkäripalveluita, sanoo apulaisylilääkäri Kirsi Valtonen Vantaalta. Hän pitää Terveyspistettä yhtenä lisäpalveluna julkisen terveydenhuollon valikoimassa. 34 APTEEKKARI 2/15
MATALA KYNNYS Sairaanhoitaja Pauliina Ruskomaa kertoo, että asiakkaiden on helppo kysyä häneltä mieltä kaihertavasta asiasta, jota varten ei koe tarvitsevansa lääkärin apua. Paula Vehkaluoto oli käynyt juuri hankkimassa hammasproteesin ja tuli kysymään apteekista hoitoneuvoja. APTEEKKARI 2/15 35
TOINEN YRITYS HOIDETTAVANA Apteekkari Kirsi Paulamäki perusti Terveyspistettä varten uuden yhtiön. Luparuljanssia ja kustannuksia on syntynyt melko paljon, mutta uskon, että hoitajapalvelu auttaa apteekkia erikoistumaan, hän sanoo. Vantaan Tikkurilassa toimiva Asema Apteekki perusti Terveyspisteen ja palkkasi apteekkiin sairaanhoitajan viime vuoden lopulla. Tikkurilan terveysasemalta vinkataan sopiville asiakkaille apteekkipalvelusta, ja apteekista lähetetään tarvittaessa potilaita terveysasemalle. Välimatkaa ei ole kuin parisataa metriä. Terveysaseman apulaisylilääkäri Kirsi Valtonen on tyytyväinen yhteistyöhön. Jos järjestely ei vie terveysasemalta resurssia eikä tuota lisäkustannuksia, miksi emme lähtisi mukaan? Voimme keskustella yhteistyöstä muidenkin Tikkurilan apteekkien kanssa, Valtonen sanoo. Hänen mukaansa Terveyspisteen sairaanhoitaja on julkiselle terveydenhuollolle käytännössä yksi lisäkäsipari. Terveyspisteen hoitaja työskentelee samojen kriteerien mukaan kuin terveysasemien hoitajat. Tikkurilan terveysaseman väestöpohjaan kuuluu 56 000 ihmistä. Terveysaseman kuormitukseen ei ole näkyvissä helpotusta, päinvastoin. Sama tilanne koettelee muitakin kaupunkeja. Potilasmäärä kasvaa, väki vanhenee ja kuntien rahat vähenevät. Yksityinen ja julkinen terveydenhuolto voivat toimia yhdessä potilaan eduksi, kun pelisäännöt luodaan, Valtonen sanoo. Hän muistuttaa, että paljon tehtäviä on joka tapauksessa siirtynyt lääkäriltä hoitajalle, esimerkiksi diabetes- tai verenpainekontrolli olivat ennen aina lääkärin työtä. Asiat hoidetaan Terveyspisteessä saman käytännön mukaan kuin julkisessa terveydenhuollossa. Pystymme tarjoamaan samat palvelut terveysasemalla, Valtonen tähdentää. Hyviä hakijoita riittää apteekkiin Kirsi Valtonen arvostaa, että apteekeissa työskentelee korkeakoulutettua väkeä, jolla on vankkaa lääkeosaamista. Apteekkarien tehtävänä on valita Terveyspisteen hoitajiksi hyviä tekijöitä. Tehtävään valittavalla hoitajalla on oltava pidempi työkokemus ja hyvä ammattitaito. u Apteekkihoitaja voi... u antaa rokotuksia ja kirjoittaa rokotustodistuksia u hoitaa haavoja u mitata mm. verenpaineen, hemoglobiinin, tulehdusarvoja u tehdä korvahuuhteluja u antaa diabetesohjausta ja elämäntapaohjausta u tehdä laajaa muistitestausta u kirjoittaa vastaavan sairauslomatodistuksen kuin terveysasemalla työskentelevä hoitaja 36 APTEEKKARI 2/15
MONIAMMATILLINEN TANSSI Farmasian ammattilainen vinkkaa haavanhoitotuotteita ostavalle ihmiselle sairaanhoitajasta ja sairaanhoitaja ohjaa lääkkeistä kysyvän ihmisen apteekkilaisen puheille. JONOTTAMATTA VASTAANOTOLLE Asiakkailta on tullut yksinomaan positiivista palautetta. Korvahuuhteluun saattaa joutua jonottamaan terveysasemalla parikin viikkoa, Terveyspisteessä se hoituu saman tien. APTEEKKARI 2/15 37
Hänen täytyy itse ottaa vastuuta ja tietää omat rajansa. Jos sairaanhoitaja kokee, että tietotaito ei riitä, hän ohjaa asiakkaan julkiseen terveydenhuoltoon. Hakijoita Vantaan ensimmäisen Terveyspisteen sairaanhoitajaksi oli paljon. Apteekit saavat kyllä hyviä osaajia. Toivoisin, että rekrytointivaiheessa annettaisiin arvoa, jos hakija on ollut aikaisemmin töissä kunnan yksikössä. Vastatuulikin puhalsi aluksi Vantaalaiset asiakkaat voidaan hyvin hoitaa terveysaseman ja apteekin yhteistyönä, mutta ulkopaikkakuntalaisten kohdalla ohjaus julkiseen terveydenhuoltoon ei ole yhtä vaivatonta. Tikkurilassa asioivista ihmisistä suurin osa on vantaalaisia, mutta esimerkiksi kauppakeskus Jumbossa käy paljon myös helsinkiläisiä. Yhteistyö Helsingin kaupungin kanssa on tietysti mahdollista, mutta sellaista ei ole näköpiirissä. Valtonen kertoo, että apteekkiyhteistyö oli jo kertaalleen torpattu Vantaan kaupungin johdossa, mutta Joensuun Uuden apteekin Terveyspisteestä kantautuneista hyvistä kokemuksista innostunut lääkäri piti päänsä. Tikkurilan terveysaseman henkilökunta vastusti aluksi uutta toimintamallia, nyt keskustelu on laantunut. Kyllä tämä tie pitää katsoa. Palvelun hyödyllisyys jää arvioitavaksi, kun yhteistyöhanke päättyy ensi vuoden lopulla. Ei vaikuta yksityislääkäreihin Apteekille sairaanhoitajapalvelu ei välttämättä näy plussana viivan alla, ainakaan heti, mutta sen avulla voi profiloitua, Valtonen arvioi. Hoitajapalvelun käynnistäminen tuottaa apteekkarille lisää töitä. Mielestäni aluehallintoviraston vaatimus tietyistä tarkoista neliömääristä on melko kova. Arveluihin siitä, että apteekki söisi yksityisen lääkäriaseman leipää, Valtonen ei yhdy. Väitän, että apteekkiin hakeutuvien ihmisten vaihtoehto olisi terveysasema. He, jotka käyttävät yksityisiä lääkäriasemia, käyttävät niitä edelleen. Tämä on yksi lisäpalvelu julkisen terveydenhuollon valikoimassa. Kynnys hakeutua apteekkihoitajan luokse voi olla matalampi kuin terveysasemalle tai yksityislääkäriin. Esimerkiksi korvahuuhtelua tarvitsevat vanhukset saattavat kokea olevansa vaivaksi terveysasemalla. Pienistä vaivoista ei välttämättä kasva suurempia, kun ne saadaan hoidettua ajoissa. Apteekkiin mennään usein epämääräisen haavamytyn kanssa hakemaan sidostarpeita ja lääkettä. Hoitaja voi hoitaa haavan hyvin ja tarvittaessa rokottaa jäykkäkouristusta vastaan. Asema Apteekissa annettavista rokotuksista vastaavana lääkärinä toimii Valtonen. Hoitajapalvelun starttaamista miettiville apteekeille Valtonen lähettää kannustavia terveisiä. Kannattaa rohkeasti kokeilla. Kehitetään tätä toimintaa yhdessä. n Tehosta toimintaasi ISO 9001 -sertifioinnit Suomen johtavalta terveydenhuollon laadunarviointipalveluiden tarjoajalta. Lisätiedot: www.qualification.fi