KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2010 vp Eläinlääkärin lausunnon huomioon ottaminen poronhoitolain soveltamisessa Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 1990 säädetyssä poronhoitolain 42 :ssä todetaan, että porojen pelotteleminen on kielletty ja siitä aiheutunut vahinko ja haitta on korvattava poronomistajalle ja paliskunnalle. Lisäksi todetaan seuraavaa: "Metsästyslain (290/1962) noudattamista valvova viranomainen sekä poronomistaja ja poropaimen saavat oman paliskuntansa alueella tappaa isännättömän koiran, joka koirien kiinnipitoaikana tavataan ajamasta poroja niiden laitumella tai joka muuna aikana tavataan repimästä ajamaansa poroa. Koiraa ei kuitenkaan saa tappaa, jos se saadaan kiinni tai vahinko voidaan muuten estää. Kiinniottamisesta tai tappamisesta on ilmoitettava välittömästi poliisille." Hallituksen esityksessä ko. pykälän perusteluissa todetaan seuraavaa: "Porojen menestymiselle on tärkeätä, että niitä ei tarpeettomasti häiritä. Tämän vuoksi katsottiin, että poronhoitolaissa tulisi olla säännös porojen pelottelemisen kieltämisestä ja pelottelusta aiheutuvan haitan ja vahingon korvaamisesta. Koirat ajavat usein poroja ja aiheuttavat täten häiriötä. Häiriön estämiseksi ehdotettiin tietyille laissa erikseen mainituille tahoille oikeus koiran tappamiseen. Tämä oikeus on kuitenkin rajoitettu. Oikeus tappaa koira on olemassa ensinnäkin vain silloin, kun koira tavataan ajamasta poroja niiden laitumella silloin kun koirat olisi pidettävä kytkettynä metsästyslainsäädännön nojalla. Toiseksi ko. henkilöt saisivat luvan tappaa koira muuna aikana eli aikana, jolloin koirat saisivat olla metsästyslain mukaan irrallaan jos koira tavataan repimästä poroa, jota se on ensin ajanut. Kummassakin tapauksessa edellytyksenä on lisäksi, että koira on isännätön ja että sitä ei saada kiinni tai muutoin vahinkoa ei voida estää. Asiasta on lisäksi ilmoitettava välittömästi poliisille." Tapauksissa, joissa koira ammutaan tämän poronhoitolain nojalla, on epäselvissä tapauksissa haasteena selvittää tapahtuman kulku puolueettomasti. Hallituksen esityksen perusteluosiossa korostetaan, että poronomistajan oikeus tappaa poroa häirinnyt koira on rajoitettu. Lain tarkoituksena on siis taata oikeudenmukainen kohtelu sekä poron että koiran omistajalle. Mahdollisessa koiranomistajan nostamassa vahingonkorvaussyytteessä kuullaan todistajia, ja lisäksi on mahdollista käyttää hyväksi eläinlääkärin ammattitaitoa. Näyttää kuitenkin siltä, että esitutkinnassa sekä oikeuskäsittelyssä tukeudutaan ennemminkin todistajanlausuntoihin kuin puolueettoman eläinlääkärin lausuntoon. Koska poronhoitolaki on jo parikymmentä vuotta sitten säädetty, tulisi vähintäänkin huomioida se mittava kehitys, joka on tapahtunut tutkinnassa ja eläinlääketieteessä. Eläinlääkäri kykenee nykyään varsin hyvin toteamaan, löytyykö koiran mahalaukusta poron lihaa tai koiran suusta poron karvoja. Myös puremajäljet on eläinlääkärin helppo todeta. Olisi siis oikeudenmukaisuuden vuoksi syytä painottaa erityisesti eläinlääkärin lausuntoa kaikissa tapauksissa. Näin vältyttäisiin paremmin poronhoitolain mahdollisilta väärinkäytöksiltä. Versio 2.0
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallituksella suunnitelmia ottaa huomioon entistä vahvemmin asiantuntijan eli eläinlääkärin lausunto kiistatilanteissa poronhoitolain tulkinnassa, jolloin vältytään mahdollisilta virheellisiltä todistajanlausunnoilta? Helsingissä 19 päivänä helmikuuta 2010 Tanja Karpela /kesk 2
Ministerin vastaus KK 85/2010 vp Tanja Karpela /kesk Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Tanja Karpelan /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 85/2010 vp: Onko hallituksella suunnitelmia ottaa huomioon entistä vahvemmin asiantuntijan eli eläinlääkärin lausunto kiistatilanteissa poronhoitolain tulkinnassa, jolloin vältytään mahdollisilta virheellisiltä todistajanlausunnoilta? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Maa- ja metsätalousministeriön käsityksen mukaan kysymyksessä esitetyssä tilanteessa noudatetaan lainsäädännön valvontaan liittyviä yleisiä menettelyitä viranomaistoiminnassa, joista säädetään esitutkintalaissa, oikeudenkäymiskaaressa ja laissa oikeudenkäynnistä rikosasioissa. Näin ollen kysymyksessä esitetyssä asiassa ei ole kysymys poronhoitolaissa säädettävästä asiasta. Poliisilla on pääsäännön mukaan velvollisuus toimittaa esitutkinta, jos on syytä olettaa, että rikos on tehty. Esitutkinta on myös toimitettava tai sitä on täydennettävä syyttäjän pyynnöstä. Esitutkinnassa selvitetään muun muassa rikoksen teko-olosuhteet, asianosaiset ja muut syytteestä päättämiseen tarvittavat tiedot. Esitutkinnassa tyypillisesti kuulustellaan asianosaisia ja todistajia. Esitutkinnassa voidaan myös hankkia asiantuntijalausuntoja esimerkiksi eläinlääkäriltä. Esitutkinta-aineisto palvelee syyteharkintaa ja siitä mahdollisesti seuraavaa oikeudenkäyntiä. Esitutkinnan valmistuttua asia on eräin poikkeuksin toimitettava syyteharkintaa varten syyttäjälle. Syyttäjän on pääsäännön mukaan nostettava syyte, jos on todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi. Syyttäjä perustaa syyteratkaisunsa esitutkinnassa hankittuun kirjalliseen aineistoon. Asiantuntijatodistelu ei voi korvata todistajan kertomusta hänen omista havainnoistaan, koska todistajan kertomus ja asiantuntijalausunto koskevat esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä eri kysymyksiä. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvussa ovat keskeisimmät todistelua koskevat säännökset. Tuomioistuimissa noudatetaan niin sanottua vapaata todistusharkintaa. Tuomioistuimen on huolellisesti kaikkia esiin tulleita seikkoja harkittuaan päätettävä, mitä asiassa on pidettävä toteen näytettynä. Joissain tapauksissa on laissa säädetty, mikä vaikutus on tietylle todisteelle annettava, mutta pääsäännön mukaan tuomioistuin siis päättää todisteen näyttöarvosta. Kysymys on ennen kaikkea siitä, että oikeudenkäynnissä pyritään selvittämään aineellinen totuus. Tuomioistuimilla tulee olla mahdollisuus arvioida yksittäisen todistajankertomuksen yms. näytön luotettavuutta ja määrittää sillä annettava todistusarvo. Todisteen painoarvo voidaan ratkaista vain tapauskohtaisesti siihen liittyvät olosuhteet huomioon ottaen. Vapaa todistusharkinta on yksi nykyaikaisen oikeudenkäynnin keskeisimmistä ja tärkeimmistä periaatteista, josta poikkeamiselle tulee olla erityisen painavat perusteet. Periaate ei nimenomaisesti koske esitutkintaviranomaisia tai syyttäjää, mutta luonnollisesti säännöstä noudatetaan mutatis mutandis näissäkin viranomaisissa. Näin ollen kysymyksessä esitetyssä asiassa ei 3
Ministerin vastaus maa- ja metsätalousministeriön käsityksen mukaan ole tarpeen muuttaa nykyistä menettelyä. Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2010 Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila 4
Ministerns svar KK 85/2010 vp Tanja Karpela /kesk Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 85/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Tanja Karpela /cent: Har regeringen planer på att i högre grad än tidigare beakta utlåtanden av sakkunniga, dvs. veterinärer i tvister gällande tolkningen av renskötsellagen för att undvika felaktiga vittnesmål? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: I den situation som detta skriftliga spörsmål handlar om följer man enligt jord- och skogsbruksministeriets uppfattning allmänna förfaranden för övervakning av lagstiftningen i myndigheternas verksamhet. Dessa fastställs i förundersökningslagen, rättegångsbalken och lagen om rättegång i brottmål. Följaktligen regleras det som anförs i spörsmålet inte i renskötsellagen. Enligt huvudregeln är polisen skyldig att göra förundersökning om det finns skäl att misstänka att ett brott har begåtts. Förundersökning ska också göras eller kompletteras på begäran av åklagaren. Vid förundersökning utreds bland annat brottet, de förhållanden under vilka det begåtts, vilka parterna är samt de andra omständigheter som måste klarläggas för beslut om åtal. Vid en förundersökning förhör man i regel parterna och vittnena. Vid en förundersökning kan man också inhämta sakkunnigutlåtanden av t.ex. en veterinär. Förundersökningsmaterialet används vid åtalsprövning och den eventuellt påföljande rättegången. Då förundersökningen är klar ska ärendet med vissa undantag överföras till åklagaren för åtalsprövning. Enligt huvudregeln ska åklagaren väcka åtal om det finns sannolika skäl för att den misstänkte är skyldig till brottet. Åklagaren fattar sitt beslut om att väcka åtal utifrån det skriftliga material som samlats under förundersökningen. Sakkunnigbevisningen kan inte ersätta ett vittnes berättelse om hans eller hennes egna iakttagelser, eftersom vittnesberättelsen och sakkunnigutlåtandet gäller olika frågor vid förundersökningen och rättegången. De mest centrala bestämmelserna om bevisning finns i kapitel 17 i rättegångsbalken. Domstolarna följer den s.k. principen om fri bevisprövning. Domstolen ska efter att noggrant ha övervägt alla omständigheter som framkommit i fallet, avgöra vad som kan anses vara sanning i ärendet. I vissa fall stadgar lagen om verkan av ett visst slag av bevis, men enligt huvudregeln avgör alltså domstolen bevisvärdet av ett bevis. Det är framför allt fråga om att man vid en rättegång strävar efter att reda ut den materiella sanningen. Domstolarna måste ha en möjlighet att bedöma tillförlitligheten i en enskild vittnesutsaga och dylika bevis och att fastställa bevisvärdet av dem. Bevisningens värde kan endast avgöras från fall till fall med beaktande av därtill hörande omständigheter. Fri bevisprövning är en av de mest centrala principerna vid en modern rättegång, och att avvika från den måste motiveras med särskilt vägande skäl. Principen gäller inte specifikt förundersökningsmyndigheterna eller åklagaren men även den efterföljs naturligtvis mutatis mutandis även vid dessa myndigheter. 5
Ministerns svar Följaktligen är det enligt jord- och skogsbruksministeriets uppfattning inte nödvändigt att ändra det nuvarande förfarandet i anslutning till det som anförs i spörsmålet. Helsingfors den 12 mars 2010 Jord- och skogsbruksminister Sirkka-Liisa Anttila 6