FSD2351. Yliopistoista vuonna 2000 valmistuneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja

Samankaltaiset tiedostot
FSD2404. Naistutkimus - Kvinnoforskning -lehden ensimmäinen vuosikymmen Koodikirja

FSD2404. Naistutkimus - Kvinnoforskning -lehden ensimmäinen vuosikymmen Koodikirja

FSD1360. Kansanedustajien vaalirahoitus Koodikirja

FSD2412. Kansanedustajien vaalirahoitus Koodikirja

FSD2676. Yliopistoista vuonna 2005 valmistuneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

FSD2352. Yliopistoista vuonna 2001 valmistuneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2012)

FSD2574. Yliopistoista vuonna 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista

FSD3054. Yliopistoista vuonna 2009 valmistuneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja

FSD2511. Julkiseen työnvälitykseen ilmoitettujen avointen työpaikkojen rekisteriaineisto Koodikirja

FSD2828. Uutisointi ilmastonmuutoksesta ja rehevöitymisestä Koodikirja

FSD2275. Äänestäminen ja puolueiden valintaperusteet eduskuntavaaleissa Koodikirja

FSD1161. MTS-hävittäjätutkimus Koodikirja

FSD3028. Julkiseen työnvälitykseen ilmoitettujen avointen työpaikkojen rekisteriaineisto Koodikirja

FSD2574. Yliopistoista vuonna 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

FSD2935. Julkiseen työnvälitykseen ilmoitettujen avointen työpaikkojen rekisteriaineisto Koodikirja

KYSELYLOMAKE: FSD2923 YLIOPISTOISTA VUONNA 2007 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2012

Uraseuranta 2010 koko aineisto. Vuonna 2005 valmistuneet uraseurantakyselyn tulokset

FSD1360. Kansanedustajien vaalirahoitus Koodikirja

FSD3238. Työ- ja elinkeinoministeriön julkisten hankintojen ilmoitustilastoaineisto Koodikirja

FSD2440. Terveyden edistämisen barometri 2009: kansalaiset. Koodikirja

FSD2709. Tohtorin tutkinnon vuosina suorittaneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja

KYSELYLOMAKE: FSD2676 YLIOPISTOISTA VUONNA 2005 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2010

FSD3050. Tampereen yliopistosta 2010 valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD2983. Tohtorin tutkinnon vuosina suorittaneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja

FSD1279. Tampereen yliopistossa vuonna 2000 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD2253. Nuorten rahapelaaminen 2006 : valvonnan havainnointi. Koodikirja

FSD2565. Tampereen yliopistosta 2008 valmistuneiden työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD3051. Tampereen yliopistosta 2011 valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD1109. Luottamus tuomioistuimiin: ylimääräiset muutoksenhaut Koodikirja

FSD2255. Kuntien käytännöt rahapeliongelmaisten hoidossa 2006: palvelupistekysely. Koodikirja

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

FSD3051. Tampereen yliopistosta 2011 valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD2565. Tampereen yliopistosta 2008 valmistuneiden työelämään sijoittuminen. Koodikirja

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

KYSELYLOMAKE: FSD3054 YLIOPISTOISTA VUONNA 2009 VALMISTUNEIDEN TYÖELÄ- MÄÄN SIJOITTUMINEN 2014

FSD3053. Tampereen yliopistosta 2013 valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD3052. Tampereen yliopistosta 2012 valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD2475. Julkiseen työnvälitykseen ilmoitettujen avointen työpaikkojen rekisteriaineisto Koodikirja

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

FSD3078. Tohtorin tutkinnon vuosina suorittaneiden työelämään sijoittuminen Koodikirja

FSD2253. Nuorten rahapelaaminen 2006: valvonnan havainnointi. Koodikirja

FSD3156. Julkiseen työnvälitykseen ilmoitettujen avointen työpaikkojen rekisteriaineisto Koodikirja

FSD3098. Julkiseen työnvälitykseen ilmoitettujen avointen työpaikkojen rekisteriaineisto Koodikirja

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

FSD1261. Tampereen yliopistossa vuonna 2001 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD2806. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: erikoiskirjastot Koodikirja

FSD3059. Tampereen yliopistossa vuosina jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD2494. Kansallisen innovaatiojärjestelmän arviointi 2009 : säätiöt. Koodikirja

Ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 1998 valmistuneille

FSD2105. Tampereen yliopistossa vuonna 2003 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD3050. Tampereen yliopistosta 2010 valmistuneiden kandidaattien työelämään sijoittuminen. Koodikirja

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

FSD2350. Tampereen yliopistossa vuonna 2005 jatkotutkinnon suorittaneiden työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD3026. Suomen ulkomaankauppa: tavaratuonnin arvo Koodikirja

FSD1326. Tampereen yliopistosta 2002 valmistuneiden työelämään sijoittuminen. Koodikirja

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

FSD3045. Tampereen yliopistosta 2013 valmistuneiden työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD2805. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yleiset kirjastot Koodikirja

FSD3045. Tampereen yliopistosta 2013 valmistuneiden työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD2802. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: erikoiskirjastot Koodikirja

FSD2275. Äänestäminen ja puolueiden valintaperusteet eduskuntavaaleissa Koodikirja

FSD2917. Tampereen yliopistosta 2011 valmistuneiden työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD2802. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: erikoiskirjastot Koodikirja

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

FSD1119. Kunnallisalan ilmapuntari 1997: kunnanjohtajat, kunnanhallitusten puheenjohtajat. Koodikirja

Ikä valmistuessa. Keskiarvo (v) Yliopisto

FSD2852. Julkiseen työnvälitykseen ilmoitettujen avointen työpaikkojen rekisteriaineisto Koodikirja

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

FSD2917. Tampereen yliopistosta 2011 valmistuneiden työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD1118. Kunnallisalan ilmapuntari 1997 : kuntalaiset. Koodikirja

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

FSD2297. Luottamus ministeriöihin Koodikirja

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

FSD2873. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yleiset kirjastot Koodikirja

FSD3159. Tohtorintutkinnon suorittaneiden rooli yhteiskunnassa Koodikirja

FSD2579. Lasten ja nuorten tutkimuksen eettiset kysymykset Koodikirja

FSD2724. Työ- ja elinkeinotoimistojen kokonaisaineisto Koodikirja

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

FSD2111. Sosiaalibarometri Koodikirja

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

FSD2765. Lasten kuritusväkivalta ja parisuhdeväkivalta: syksy Koodikirja

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

FSD3122. Tampereen yliopistosta 2014 valmistuneiden työelämään sijoittuminen. Koodikirja

FSD1133. Sosiaalibarometri Koodikirja

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

FSD2808. Sosiaalibarometri Koodikirja

Transkriptio:

FSD2351 Yliopistoista vuonna 2000 valmistuneiden työelämään sijoittuminen 2005 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO

c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2008 Tämän koodikirjan viittaustiedot: Yliopistoista vuonna 2000 valmistuneiden työelämään sijoittuminen 2005 [koodikirja]. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [tuottaja ja jakaja], 2014. Koodikirja on luotu aineiston versiosta 2.0 (3.12.2014). Aineisto on kuvailtu mahdollisimman yksityiskohtaisesti suomeksi ja englanniksi. Datatiedostosta on tarkistettu muun muassa muuttujien jakaumat, puuttuvat tiedot, muuttujien selitteet ja arvojen selitteet. Tarvittaessa datatiedosto on anonymisoitu. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto 33014 Tampereen yliopisto Asiakaspalvelu: asiakaspalvelu.fsd@uta.fi 040 190 1442 Palveluportaali Aila: https://services.fsd.uta.fi/ Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto http://www.fsd.uta.fi/ Ladottu L A TEX:lla $ Koodikirjoitin.py v28 @ 2014-12-04 10:52:22.875000 $

Lukijalle Tämä koodikirja on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2351. Tutkimusaineisto on merkittävä lähdeviitteisiin kaikissa julkaisuissa, joissa sitä tai sen osaa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai viittausta voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti. Malliviittaustieto: Yliopistoista vuonna 2000 valmistuneiden työelämään sijoittuminen 2005 [elektroninen aineisto]. FSD2351, versio 2.0 (2014-12-03). Suomen akateemisten ura- ja rekrytointipalvelujen Aarresaari-verkosto [tuottaja], 2005. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja], 2014. Aineiston arkistoon luovuttajilla ja arkistolla ei ole vastuuta aineiston uudiskäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista. Arkistolle tulee lähettää tiedot julkaisuista, joissa aineistoa tai siitä luvallisesti otettuja kopioita on hyödynnetty. Koodikirjan alussa on tiedot aineiston sisällöstä, aineiston rakenteesta ja keruusta sekä luettelo julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty. Toinen osa sisältää tiedot muuttujista: muuttujien nimet, kysymystekstit ja suorat jakaumat. Kolmannesta osasta löytyvät hakemistot. Tässä koodikirjassa esitetyt muuttujien jakaumat on tuotettu SPSS-tiedostoista. Jakaumataulukoissa on esitetty muuttujan saamat arvot, vastaavat frekvenssit (n), frekvenssit prosentteina (%) ja validit prosentit (v. %), joissa on huomioitu puuttuvat arvot. Kaikki jakaumat ovat painottamattomia. Jos aineisto sisältää painomuuttujia ne löytyvät muuttujaluettelon lopusta. Joidenkin muuttujien osalta suorat jakaumat on korvattu kuvailevilla tunnusluvuilla. Avokysymyksistä luokiteltuja vaihtoehtoja ei ole yleensä otettu mukaan koodikirjaan. Jakaumat saattavat sisältää puuttuvia tietoja. Merkintä "tieto puuttuu (SYSMIS)" viittaa puuttuvaan havaintoon. Merkintä "tieto puuttuu (User missing)" viittaa muuhun puuttuvaan tietoon, esimerkiksi arkistossa määriteltyyn puuttuvaan tietoon (user missing). Useissa tapauksissa aineiston käyttäjän on harkittava myös muiden arvojen koodaamista puuttuvaksi tiedoksi (esim. en halua sanoa tai en osaa sanoa ). Aineistoon mahdollisesti liittyvä kyselylomake on saatavissa erillisenä tiedostona. Tämä koodikirja on tuotettu automaattisesti Python-, L A TEX- ja dvipdfm-ohjelmistoilla. Lähdetiedostoina ovat olleet DDI-kuvailuformaatin mukaiset kuvailutiedostot ja SPSS-tiedostot.

Sisältö 1 Aineiston kuvailu 1 1.1 Aineiston otsikot ja datan versio......................... 1 1.2 Sisällön kuvaus.................................. 1 1.3 Aineiston rakenne ja keruu............................ 3 1.4 Aineiston käyttö.................................. 4 2 Muuttujat 7 3 Hakemistot 83 3.1 Muuttujat esiintymisjärjestyksessä........................ 83 3.2 Muuttujat aakkosjärjestyksessä.......................... 89 3.3 Muuttujaryhmät.................................. 95 A Kyselylomake suomeksi 103 B Kyselylomake ruotsiksi 113 i

Luku 1 Aineiston kuvailu 1.1 Aineiston otsikot ja datan versio Aineiston nimi: Yliopistoista vuonna 2000 valmistuneiden työelämään sijoittuminen 2005 Aineiston nimi englanniksi: Finnish University Graduates of Year 2000: Career and Employment Survey 2005 Aineiston rinnakkainen nimi: Maistereiden uraseuranta 2005 Koodikirja on luotu aineiston versiosta 2.0 (3.12.2014). Aineisto on kuvailtu mahdollisimman yksityiskohtaisesti suomeksi ja englanniksi. Datatiedostosta on tarkistettu muun muassa muuttujien jakaumat, puuttuvat tiedot, muuttujien selitteet ja arvojen selitteet. Tarvittaessa datatiedosto on anonymisoitu. 1.2 Sisällön kuvaus Tekijät Suomen akateemisten ura- ja rekrytointipalvelujen Aarresaari-verkosto Ollikainen, Jyrki (Tampereen yliopisto. Matematiikan ja tilastotieteen laitos) Aineiston tekijänoikeudet FSD:n ja aineiston luovuttajan tekemän sopimuksen mukaisesti. Aineiston luovuttaja Honkanen, Johanna (Tampereen yliopisto. Ura- ja rekrytointipalvelut) Ollikainen, Jyrki (Tampereen yliopisto. Matematiikan ja tilastotieteen laitos) 1

1. Aineiston kuvailu Aineisto luovutettu arkistoon 8.5.2008 Asiasanat akateeminen työvoima; korkeakoululaitos; pätkätyö; tutkinnon suorittaneet; työhönsijoittuminen; työura; yliopistot Tieteenala FSDn sanaston mukainen luokittelu: koulutustutkimus; sosiologia CESSDAn sanaston mukainen luokittelu: toisen asteen ja ylempi koulutus; työllisyys Sarjakuvaus Tämä aineisto kuuluu sarjaan: Yliopistoista valmistuneiden uraseuranta Yliopistot seuraavat akateemisten työllistymisen laatuun ja tarkoituksenmukaisuuteen liittyviä tekijöitä yhdenmukaisilla uraseurantakyselyillä. Kyselyiden kohteina ovat noin viisi vuotta sitten valmistuneet ylemmän sekä päättävän alemman yliopistotutkinnon suorittaneet (maistereiden uraseuranta) ja noin kaksi - kolme vuotta sitten valmistuneet tohtorit (tohtoreiden uraseuranta). Valtakunnalliset maistereiden uraseurantakyselyt alkoivat vuonna 2005 ja tohtoreiden uraseurannat vuonna 2007. Kyselyissä mukana olevien yliopistojen määrä voi vaihdella eri keruissa. Uraseurantakyselyt toteutetaan yliopistojen valtakunnallisena yhteistyönä. Seurannan toteuttaa Suomen akateemisten ura- ja rekrytointipalvelujen Aarresaari-verkosto. Sisällönkuvaus Kyselyssä pyrittiin kartoittamaan vuonna 2000 ylemmän tai päättyvän alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuraa viisi vuotta valmistumisen jälkeen. Kyselyssä selvitettiin muun muassa sitä, kuinka vakaa valmistuneiden työuran alku on ollut ja miten tarkoituksenmukaisesti he ovat sijoittuneet työmarkkinoille yliopistokoulutuksen näkökulmasta katsottuna. Vastaajien työhistoriaa selvitettiin kysymällä ovatko he suorittaneet vuoden 2000 tutkinnon jälkeen muita tutkintoja tai osallistuneet työhön tai ammattiin liittyvään täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen. Seuraavana tiedusteltiin ensimmäisen työpaikan virkanimikettä. Edelleen kysyttiin kuinka kauan vastaajat olivat olleet valmistumisensa jälkeen töissä sekä yleensä että yliopistollista koulutustaan vastaavissa tehtävissä. Työnantajien sekä erillisten työ- ja virkasuhteiden määrää kysyttiin erikseen. Tiedusteltiin myös olivatko vastaajat toimineet yrittäjinä, ammatinharjoittajina tai freelancereina ja kuinka kauan, sekä ovatko he perhevapaiden vuoksi olleet poissa työelämästä. Työttömänä olemista ja sen kestoa kartoitettiin. Seuraavana esitettiin erilaisia työnsaantia mahdollisesti haittaavia tekijöitä, kuten työkokemuksen puute, alan heikko 2

1.3. Aineiston rakenne ja keruu työmarkkinatilanne ja sukupuoli, ja pyydettiin arvioimaan missä määrin nämä olivat vaikeuttaneet vastaajan työnsaantia. Nykyiseen työtilanteeseen liittyen kysyttiin ensin vastaajan työmarkkinatilannetta kyselyhetkellä, päätyönantajan tyyppiä ja omaa virkanimikettä. Työn laatua, esimerkiksi tutkimus- tai taiteellinen työ, tiedusteltiin erikseen. Kartoitettiin myös sitä, mistä vastaajat olivat saaneet tiedon nykyisestä työpaikastaan. Edelleen haluttiin tietää kunkin vastaajan bruttopalkka kuukaudessa, sekä miten hyvin tämä vastaa sekä vastaajan työtehtäviä ja niiden vaativuustasoa, että hankittua akateemista koulutusta. Seuraavana vastaajia pyydettiin arvioimaan työtään erilaisten työssä viihtymiseen liittyvien väitteiden perusteella. Jos vastaaja oli määräaikaisessa työ- tai virkasuhteessa, pyydettiin tätä kertomaan tärkein peruste työsuhteen määräaikaisuudelle, kuinka pitkäksi ajaksi työsuhde oli solmittu sekä edelsikö senhetkistä työsuhdetta määräaikainen työ- tai virkasuhde saman työnantajan palveluksessa. Työn ja koulutuksen vastaavuutta tutkittiin kysymällä oliko korkeakoulututkinto edellytyksenä heidän nykyisen työnsä saantiin, vastaavatko vastaajien nykyiset työtehtävät vaatimustasoltaan heidän yliopistollista koulutustaan ja koulutusalaansa. Jos vastaajien nykyiset työtehtävät eivät vastanneet heidän koulutustasoaan tai -alaansa, heitä pyydettiin nimeämään tärkein syy työn vastaanottamiseen. Yliopistokoulutuksen merkitykseen liittyen kartoitettiin vastaajien tyytyväisyyttä yliopistossa suoritettuun tutkintoon työuran kannalta. Viimeisenä pyydettiin arvioimaan erilaisten tietojen ja taitojen, esimerkiksi tiedonhankintataitojen, esimiestaitojen ja viestinnän suomen kielellä, merkitystä nykyisessä työssä, sekä sitä, miten hyvin yliopisto-opiskelu kehitti näitä taitoja. Taustamuuttujina ovat mm. vastaajan yliopisto, sukupuoli, ikä valmistumishetkellä, vuonna 2000 suoritetun tutkinnon nimike sekä sen laajuus opintoviikkoina, pääaine ja koulutusohjelma. 1.3 Aineiston rakenne ja keruu Kohdemaa: Suomi Kohdealue: Suomi Havaintoyksikkö: Henkilö Perusjoukko/otos: Helsingin, Joensuun, Jyväskylän, Kuopion, Lapin, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa vuonna 2000 ylemmän korkeakoulututkinnon tai päättyvän alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet Aineistonkeruun ajankohta: syyskuu 2005 lokakuu 2005 Aineiston kerääjät: Suomen akateemisten ura- ja rekrytointipalvelujen Aarresaari-verkosto Keruumenetelmä: Kirjekysely, Internet-kysely Keruuväline: Strukturoitu kyselylomake Aineiston ajallinen kattavuus: 2000 2005 Tutkimuksen aikaulottuvuus: Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto Vastausprosentti: 56 % Muuttujien ja havaintojen lukumäärä: Aineistossa on 162 muuttujaa ja 4540 havaintoa. Otantamenetelmä: Kokonaistutkimus. Kysely lähetettiin kaikille Helsingin, Joensuun, Jyväs- 3

1. Aineiston kuvailu kylän, Kuopion, Lapin, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa vuonna 2000 ylemmän tai päättyvän alemman korkeakoulututkinnon suorittaneille. Kysely oli osa yhdeksän monialayliopiston yhteistä uraseurantahanketta, jonka avulla pyrittiin selvittämään valmistuneiden opiskelijoiden työuraa viisi vuotta valmistumisen jälkeen. Kaiken kaikkiaan uraseurannan kohderyhmään kuuluvia tutkintoja suoritettiin 9165 kappaletta. Kaikki oikeanlaisen tutkinnon suorittaneet eivät kuitenkaan saaneet kyselyä ulkomaisen osoitteen, osoitteen luovutuskiellon tai muun vastaavan syyn takia. Kyselyn mukana tulleessa saatekirjeessä tarjottiin myös vaihtoehtoa täyttää lomake internetissä, jolloin vastaajan tunnistus tapahtuisi kirjeessä annetun koodinumeron avulla. Kyselyn sai yhteensä 8110 henkilöä, mikä on noin 88 % kaikista valmistuneista. Kyselyn saaneista 56 % vastasi siihen. Tämä vastaa yhteensä 51 % kaikista tutkinnon suorittaneista. Naiset ovat aineistossa yliedustettuina; tutkinnon suorittaneista heitä on 68 %, mutta kyselyyn vastanneista 73 %. 1.4 Aineiston käyttö Aineiston käytössä huomioitavaa Aineistosta tiputettiin arkistoinnin yhteydessä työnantajan nimi ja paikkakunta -muuttujat. Kysymyksiin 15, 16 ja 27 liittyi kehotus valita vain yksi vastausvaihtoehto; näihin oli kuitenkin annettu useampi vastaus, joten näistä jokaisesta tehtiin oma dikotominen muuttujansa. Monien yliopistojen lomakkeessa oli myös joitakin yliopistokohtaisia lisäkysymyksiä, mutta näitä ei ole tallennettu aineistoon. Kaikki "Kuinka kauan" -alkuiset tms. muuttujat kysyttiin vuosina ja kuukausina, mutta tallennetussa aineistossa nämä on ilmaistu vuosina kahden desimaalin tarkkuudella. Jokaiselle vastaajalle oli annettu oma henkilökohtainen koodinumero, josta kaikki taustamuuttujat on saatu suoraan. Koodinumerot oli tallennettu aineistoon, mutta nämä tiputettiin arkistoinnin yhteydessä. Kysymykset 28-31 vaihtelivat yliopistoittain, liitteenä esitetyt kyselylomakkeet ovat peräisin Tampereen yliopistosta sekä Åbo Akademista. Ruotsinkieliset tutkintonimikkeet käännettiin suomeksi arkistoinnin yhteydessä. Julkaisut Erlund, Matias & Kraufvelin, Jan & Kuusakoski, Anna (2008). Fem år i arbetslivet. Placering på arbetsmarknaden - Utexaminerade från Åbo Akademi år 2000 och 2001. Åbo: Åbo Akademi. Arbetsforum. Rapport. Korhonen, Päivi & Sainio, Juha (2006). Viisi vuotta työelämässä. Monialayliopistoista vuonna 2000 valmistuneiden sijoittuminen työmarkkinoille. Aarresaari-verkosto ja Akava ry. Lavikainen, Piia (2006). Viiden vuoden jälkeen. Jyväskylän yliopistosta vuonna 2000 valmistuneiden maistereiden työllistyminen [verkkodokumentti]. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Tutkimusja rekrytointipalvelut. http://www.jyu.fi/tutkimuspalvelut/uraseuranta2000.pdf [viitattu 23.7.2008]. Luukannel, Saara & Manninen, Jyri (2006). Maisterit ja kandidaatit työmarkkinoilla. Vuonna 2000 Helsingin yliopistossa alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden sijoittuminen työmarkkinoille viisi vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen. Helsinki: Helsingin 4

1.4. Aineiston käyttö yliopisto. Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia & Ura- ja rekrytointipalvelut. Helsingin yliopiston hallinnon julkaisuja; 27. Maisterien uraseurantaa. Tampereen yliopistosta vuosina 1999-2000 valmistuneiden työelämään sijoittuminen viiden vuoden kuluttua valmistumisesta (2006) [verkkodokumentti]. Tampere: Tampereen yliopisto. Ura- ja rekrytointipalvelut. http://www.uta.fi/rekrytointi/sijoittuminen/maisterienuraseurantaa.pdf [viitattu 23.7.2008]. Peteri, Satu (2006). Viisi vuotta työmarkkinoilla. Ura- ja työmarkkinaseuranta Lapin yliopistosta vuonna 2000 valmistuneille maistereille [verkkodokumentti]. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Työelämä- ja rekrytointipalvelut. Luettavissa osoitteessa http://www.ulapland.fi/?deptid=21786 [viitattu 23.7.2008]. Puhakka, Antero & Tuominen, Visa (2006). Viisi vuotta myöhemmin. Joensuun yliopistosta vuosina 1999 ja 2000 valmistuneiden maistereiden ja lastentarhanopettajien työllistyminen. Joensuu: Joensuun yliopisto. Hallintoviraston raportteja ja selvityksiä; 41. Siitonen, Mikko (2007). Viisi vuotta valmistumisesta. Turun yliopistosta vuosina 1999-2000 valmistuneiden sijoittuminen työmarkkinoille. Turku: Turun yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut. Rehtorinviraston julkaisusarja; 5/2007. Ajantasainen julkaisuluettelo aineiston kuvailun yhteydessä osoitteessa http://www.fsd.uta.fi/aineistot/luettelo/fsd2351/ Käytön ja kuvailun oheismateriaalit Korhonen, Päivi & Sainio, Juha (2006). Viisi vuotta työelämässä. Monialayliopistoista vuonna 2000 valmistuneiden sijoittuminen työmarkkinoille. Tampere: Kirjapaino Hermes Oy. Aineiston sijainti Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Painokertoimet Aineisto ei sisällä painomuuttujia. Käyttörajoitukset Aineisto on käytettävissä vain tutkimukseen ja ylempiin opinnäytteisiin (pro gradu, lisensiaattitutkimus ja väitöstutkimus). 5

Luku 2 Muuttujat [FSD_NO] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä) Aineistonumero (lisätty FSD:ssä) Kuvailevat tunnusluvut tunnusluku arvo kelvollisten havaintojen lkm 4540 minimi 2351.00 maksimi 2351.00 keskiarvo 2351.00 keskihajonta 0.00 [FSD_VR] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä) Aineistoversio (lisätty FSD:ssä) Kuvailevat tunnusluvut tunnusluku arvo kelvollisten havaintojen lkm 4540 minimi 2.00 maksimi 2.00 keskiarvo 2.00 keskihajonta 0.00 7

2. Muuttujat [FSD_PRO] Käsittelytaso (lisätty FSD:ssä) Käsittelytaso (lisätty FSD:ssä) A (ks. koodikirja) 1 B (ks. koodikirja) 2 0 0.0 0.0 C (dataa ei ole tarkastettu FSD:ssä) 3 0 0.0 0.0 [FSD_ID] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä) Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä) Kuvailevat tunnusluvut tunnusluku arvo kelvollisten havaintojen lkm 4540 minimi 1.00 maksimi 4540.00 keskiarvo 2270.50 keskihajonta 1310.73 [Q1_1] Muut tutkinnot: En ole suorittanut muita tutkintoja Oletko vuonna 2000 suorittamasi tutkinnon jälkeen suorittanut muita tutkintoja? En ole suorittanut muita tutkintoja 8

Q1_3 Ei 0 722 15.9 16.1 Kyllä 1 3767 83.0 83.9 tieto puuttuu (SYSMIS). 51 1.1 [Q1_2] Muut tutkinnot: Olen suorittanut oman alan maisterin tutkinnon Oletko vuonna 2000 suorittamasi tutkinnon jälkeen suorittanut muita tutkintoja? Olen suorittanut oman alan maisterin tutkinnon Ei 0 4384 96.6 97.7 Kyllä 1 105 2.3 2.3 tieto puuttuu (SYSMIS). 51 1.1 [Q1_3] Muut tutkinnot: Olen suorittanut oman alan lisensiaatin tutkinnon Oletko vuonna 2000 suorittamasi tutkinnon jälkeen suorittanut muita tutkintoja? Olen suorittanut oman alan lisensiaatin tutkinnon Ei 0 4419 97.3 98.4 Kyllä 1 70 1.5 1.6 tieto puuttuu (SYSMIS). 51 1.1 9

2. Muuttujat [Q1_4] Muut tutkinnot: Olen suorittanut oman alan tohtorin tutkinnon Oletko vuonna 2000 suorittamasi tutkinnon jälkeen suorittanut muita tutkintoja? Olen suorittanut oman alan tohtorin tutkinnon Ei 0 4374 96.3 97.4 Kyllä 1 115 2.5 2.6 tieto puuttuu (SYSMIS). 51 1.1 [Q1_5] Muut tutkinnot: Olen suorittanut muun tutkinnon tai tutkinnon toiselta koulutusalalta Oletko vuonna 2000 suorittamasi tutkinnon jälkeen suorittanut muita tutkintoja? Olen suorittanut muun tutkinnon tai tutkinnon toiselta koulutusalalta Ei 0 4033 88.8 89.8 Kyllä 1 456 10.0 10.2 tieto puuttuu (SYSMIS). 51 1.1 [Q1_5A] Muut tutkinnot: Olen suorittanut muun tutkinnon tai tutkinnon toiselta koulutusalalta, minkä? (avokysymys) Muut tutkinnot: Olen suorittanut muun tutkinnon tai tutkinnon toiselta koulutusalalta, minkä? (avokysymys) 10

Q2_2 [Q2_1] Täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen osallistuminen: Olen osallistunut työnantajan järjestämään tai kustantamaan koulutukseen tai kehittämishankkeisiin Oletko osallistunut työhösi tai ammattiisi liittyvään täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen valmistumisen jälkeen? Valitse sopivat vaihtoehdot. Olen osallistunut työnantajan järjestämään tai kustantamaan koulutukseen tai kehittämishankkeisiin Ei 0 1676 36.9 37.1 Kyllä 1 2842 62.6 62.9 tieto puuttuu (SYSMIS). 22 0.5 [Q2_2] Täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen osallistuminen: Olen osallistunut ammatill. erikoistumiskoulutukseen Oletko osallistunut työhösi tai ammattiisi liittyvään täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen valmistumisen jälkeen? Valitse sopivat vaihtoehdot. Olen osallistunut ammatill. erikoistumiskoulutukseen Ei 0 3894 85.8 86.2 Kyllä 1 624 13.7 13.8 tieto puuttuu (SYSMIS). 22 0.5 11

2. Muuttujat [Q2_3] Täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen osallistuminen: Olen osallistunut työvoimakoulutukseen Oletko osallistunut työhösi tai ammattiisi liittyvään täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen valmistumisen jälkeen? Valitse sopivat vaihtoehdot. Olen osallistunut työvoimakoulutukseen Ei 0 4392 96.7 97.2 Kyllä 1 126 2.8 2.8 tieto puuttuu (SYSMIS). 22 0.5 [Q2_4] Täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen osallistuminen: Olen suorittanut opintoja yliopistossa/avoimessa yliopistossa Oletko osallistunut työhösi tai ammattiisi liittyvään täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen valmistumisen jälkeen? Valitse sopivat vaihtoehdot. Olen suorittanut opintoja yliopistossa/avoimessa yliopistossa Ei 0 3412 75.2 75.5 Kyllä 1 1106 24.4 24.5 tieto puuttuu (SYSMIS). 22 0.5 12

Q2_6 [Q2_5] Täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen osallistuminen: Olen aloittanut opinnot toiseen tutkintoon Oletko osallistunut työhösi tai ammattiisi liittyvään täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen valmistumisen jälkeen? Valitse sopivat vaihtoehdot. Olen aloittanut opinnot toiseen tutkintoon Ei 0 4208 92.7 93.1 Kyllä 1 310 6.8 6.9 tieto puuttuu (SYSMIS). 22 0.5 [Q2_6] Täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen osallistuminen: Olen suorittanut tieteellisiä jatko-opintoja Oletko osallistunut työhösi tai ammattiisi liittyvään täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen valmistumisen jälkeen? Valitse sopivat vaihtoehdot. Olen suorittanut tieteellisiä jatko-opintoja Ei 0 3801 83.7 84.1 Kyllä 1 717 15.8 15.9 tieto puuttuu (SYSMIS). 22 0.5 13

2. Muuttujat [Q2_7] Täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen osallistuminen: En ole osallistunut koulutukseen Oletko osallistunut työhösi tai ammattiisi liittyvään täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen valmistumisen jälkeen? Valitse sopivat vaihtoehdot. En ole osallistunut koulutukseen Ei 0 3913 86.2 86.6 Kyllä 1 605 13.3 13.4 tieto puuttuu (SYSMIS). 22 0.5 [Q2_8] Täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen osallistuminen: Muuhun Oletko osallistunut työhösi tai ammattiisi liittyvään täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen valmistumisen jälkeen? Valitse sopivat vaihtoehdot. Muuhun Ei 0 4345 95.7 96.2 Kyllä 1 173 3.8 3.8 tieto puuttuu (SYSMIS). 22 0.5 14

Q5_2 [Q2_8A] Täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen osallistuminen: Muuhun, mihin? (avokysymys) Täydennys- tai erikoistumiskoulutukseen osallistuminen: Muuhun, mihin? (avokysymys) [Q4] Ensimmäisen työpaikan ammatti- tai virkanimike (avokysymys) Mikä oli ensimmäisen valmistumisen jälkeisen työpaikan ammatti-, tehtävä- tai virkanimikkeesi? [Q5_1] Kuinka kauan ollut töissä valmistumisen jälkeen (vuosissa)? Kuinka kauan yhteensä olet ollut työssä valmistumisesi jälkeen? vuotta Kuvailevat tunnusluvut tunnusluku arvo kelvollisten havaintojen lkm 3886 minimi 0.00 maksimi 6.00 keskiarvo 4.54 keskihajonta 1.14 [Q5_2] Kuinka kauan ollut koulutustaan vastaavassa työssä valmistumisen jälkeen (vuosissa)? Yliopistollista koulutustasoani vastaavassa työssä vuotta Kuvailevat tunnusluvut tunnusluku arvo kelvollisten havaintojen lkm 3684 minimi 0.00 (taulukko jatkuu seur. sivulla) 15

2. Muuttujat (taulukko jatkuu ed. sivulta) tunnusluku arvo maksimi 6.00 keskiarvo 4.21 keskihajonta 1.49 [Q6] Työnantajien lukumäärä Kuinka monen työnantajan palveluksessa olet ollut valmistumisesi jälkeen (mukaan lukien nykyinen työnantajasi)? kpl Kuvailevat tunnusluvut tunnusluku arvo kelvollisten havaintojen lkm 4467 minimi 0.00 maksimi 600.00 keskiarvo 2.42 keskihajonta 9.20 [Q7] Työ- ja virkasuhteiden lukumäärä Kuinka monessa erillisessä työ- tai virkasuhteessa olet ollut valmistumisesi jälkeen (jokainen määräaikainen työ- ja virkasuhde erikseen)? kpl Kuvailevat tunnusluvut tunnusluku arvo kelvollisten havaintojen lkm 4406 minimi 0.00 maksimi 1200.00 keskiarvo 4.45 keskihajonta 20.57 16

Q8_2_1 [Q8_1_1] Onko valmistumisen jälkeen toiminut yrittäjänä/ammatinharj./ freelancerina? Oletko valmistumisesi jälkeen Toiminut yrittäjänä/ammatinharj./freelancerina? En 1 3992 87.9 89.2 Kyllä 2 484 10.7 10.8 tieto puuttuu (SYSMIS). 64 1.4 [Q8_1_2] Montako vuotta toiminut yrittäjänä/freelancerina? Kyllä, vuotta Kuvailevat tunnusluvut tunnusluku arvo kelvollisten havaintojen lkm 438 minimi 0.08 maksimi 6.00 keskiarvo 2.43 keskihajonta 1.86 [Q8_2_1] Onko valmistumisen jälkeen ollut perhevapaiden vuoksi poissa työelämästä? Oletko valmistumisesi jälkeen Ollut perhevapaiden vuoksi poissa työelämästä? 17

2. Muuttujat En 1 2901 63.9 65.2 Kyllä 2 1547 34.1 34.8 tieto puuttuu (SYSMIS). 92 2.0 [Q8_2_2] Montako vuotta ollut perhevapaalla? Kyllä, vuotta Kuvailevat tunnusluvut tunnusluku arvo kelvollisten havaintojen lkm 1482 minimi 0.02 maksimi 6.00 keskiarvo 1.34 keskihajonta 1.07 [Q9_1] Onko ollut työttömänä valmistumisen jälkeen? Oletko ollut työttömänä valmistumisesi jälkeen? En ole ollut työttömänä 1 3146 69.3 69.8 Kyllä 2 1364 30.0 30.2 tieto puuttuu (SYSMIS). 30 0.7 [Q9_2_1] Montako kertaa ollut työttömänä? Kyllä, kertaa 18

Q10_1 Kuvailevat tunnusluvut tunnusluku arvo kelvollisten havaintojen lkm 1256 minimi 1.00 maksimi 30.00 keskiarvo 1.72 keskihajonta 1.39 [Q9_2_2] Kuinka kauan ollut työttömänä (vuosissa)? Kyllä, yhteensä vuotta Kuvailevat tunnusluvut tunnusluku arvo kelvollisten havaintojen lkm 1325 minimi 0.00 maksimi 6.00 keskiarvo 0.58 keskihajonta 0.67 [Q10_1] Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: Työkokemuksen puute Jos Sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työttömyysjaksoja, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi: Työkokemuksen puute Ei lainkaan 1 451 9.9 37.0 2 146 3.2 12.0 3 125 2.8 10.2 4 150 3.3 12.3 (taulukko jatkuu seur. sivulla) 19

2. Muuttujat (taulukko jatkuu ed. sivulta) 5 169 3.7 13.9 Erittäin paljon 6 179 3.9 14.7 tieto puuttuu (SYSMIS). 3320 73.1 [Q10_2] Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: Puutteelliset atk-taidot Jos Sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työttömyysjaksoja, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi: Puutteelliset atk-taidot Ei lainkaan 1 960 21.1 78.6 2 166 3.7 13.6 3 52 1.1 4.3 4 35 0.8 2.9 5 5 0.1 0.4 Erittäin paljon 6 4 0.1 0.3 tieto puuttuu (SYSMIS). 3318 73.1 [Q10_3] Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: Puutteelliset työnhakutaidot Jos Sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työttömyysjaksoja, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi: Puutteelliset työnhakutaidot 20

Q10_5 Ei lainkaan 1 736 16.2 59.9 2 265 5.8 21.6 3 125 2.8 10.2 4 56 1.2 4.6 5 36 0.8 2.9 Erittäin paljon 6 11 0.2 0.9 tieto puuttuu (SYSMIS). 3311 72.9 [Q10_4] Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: Suhdeverkostojen puute Jos Sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työttömyysjaksoja, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi: Suhdeverkostojen puute Ei lainkaan 1 369 8.1 29.9 2 130 2.9 10.5 3 171 3.8 13.8 4 214 4.7 17.3 5 216 4.8 17.5 Erittäin paljon 6 135 3.0 10.9 tieto puuttuu (SYSMIS). 3305 72.8 [Q10_5] Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: Tutkinto ja sen aineyhdistelmä Jos Sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työttömyysjaksoja, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi: 21

2. Muuttujat Tutkinto ja sen aineyhdistelmä Ei lainkaan 1 541 11.9 44.0 2 161 3.5 13.1 3 150 3.3 12.2 4 152 3.3 12.4 5 132 2.9 10.7 Erittäin paljon 6 94 2.1 7.6 tieto puuttuu (SYSMIS). 3310 72.9 [Q10_6] Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: Tutkinnon huono tunnettuus Jos Sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työttömyysjaksoja, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi: Tutkinnon huono tunnettuus Ei lainkaan 1 756 16.7 61.5 2 150 3.3 12.2 3 112 2.5 9.1 4 106 2.3 8.6 5 64 1.4 5.2 Erittäin paljon 6 41 0.9 3.3 tieto puuttuu (SYSMIS). 3311 72.9 22

Q10_8 [Q10_7] Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: Alan heikko työmarkkinatilanne Jos Sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työttömyysjaksoja, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi: Alan heikko työmarkkinatilanne Ei lainkaan 1 333 7.3 26.9 2 141 3.1 11.4 3 166 3.7 13.4 4 182 4.0 14.7 5 168 3.7 13.6 Erittäin paljon 6 246 5.4 19.9 tieto puuttuu (SYSMIS). 3304 72.8 [Q10_8] Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: Alueellinen työmarkkinatilanne Jos Sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työttömyysjaksoja, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi: Alueellinen työmarkkinatilanne Ei lainkaan 1 309 6.8 25.0 2 132 2.9 10.7 3 162 3.6 13.1 (taulukko jatkuu seur. sivulla) 23

2. Muuttujat (taulukko jatkuu ed. sivulta) 4 158 3.5 12.8 5 187 4.1 15.1 Erittäin paljon 6 288 6.3 23.3 tieto puuttuu (SYSMIS). 3304 72.8 [Q10_9] Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: Määräaikaisten työsuhteiden väliin jääneet työttömyysjaksot (esim. kesäajan työttömyys) Jos Sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työttömyysjaksoja, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi: Määräaikaisten työsuhteiden väliin jääneet työttömyysjaksot (esim. kesäajan työttömyys) Ei lainkaan 1 503 11.1 40.1 2 135 3.0 10.8 3 88 1.9 7.0 4 54 1.2 4.3 5 67 1.5 5.3 Erittäin paljon 6 408 9.0 32.5 tieto puuttuu (SYSMIS). 3285 72.4 [Q10_10] Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: Puutteellinen työmarkkinoiden tuntemus Jos Sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työttömyysjaksoja, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi: Puutteellinen työmarkkinoiden tuntemus 24

Q10_12 Ei lainkaan 1 669 14.7 54.5 2 239 5.3 19.5 3 147 3.2 12.0 4 96 2.1 7.8 5 61 1.3 5.0 Erittäin paljon 6 15 0.3 1.2 tieto puuttuu (SYSMIS). 3313 73.0 [Q10_11] Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: Epätietoisuus omista tavoitteista Jos Sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työttömyysjaksoja, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi: Epätietoisuus omista tavoitteista Ei lainkaan 1 643 14.2 52.3 2 186 4.1 15.1 3 131 2.9 10.7 4 139 3.1 11.3 5 85 1.9 6.9 Erittäin paljon 6 46 1.0 3.7 tieto puuttuu (SYSMIS). 3310 72.9 [Q10_12] Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: Epävarmuus omasta osaamisesta Jos Sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työttömyysjaksoja, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi: 25

2. Muuttujat Epävarmuus omasta osaamisesta Ei lainkaan 1 642 14.1 52.4 2 228 5.0 18.6 3 137 3.0 11.2 4 113 2.5 9.2 5 74 1.6 6.0 Erittäin paljon 6 32 0.7 2.6 tieto puuttuu (SYSMIS). 3314 73.0 [Q10_13] Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: En ole löytänyt itseäni kiinnostavaa työtä Jos Sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työttömyysjaksoja, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi: En ole löytänyt itseäni kiinnostavaa työtä Ei lainkaan 1 699 15.4 56.6 2 191 4.2 15.5 3 124 2.7 10.0 4 97 2.1 7.9 5 71 1.6 5.8 Erittäin paljon 6 52 1.1 4.2 tieto puuttuu (SYSMIS). 3306 72.8 26

Q10_15 [Q10_14] Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: Sukupuoli Jos Sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työttömyysjaksoja, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi: Sukupuoli Ei lainkaan 1 838 18.5 68.4 2 117 2.6 9.6 3 104 2.3 8.5 4 87 1.9 7.1 5 48 1.1 3.9 Erittäin paljon 6 31 0.7 2.5 tieto puuttuu (SYSMIS). 3315 73.0 [Q10_15] Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: Perheeseen tai muu elämäntilanteeseen liittyvä syy Jos Sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työttömyysjaksoja, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi: Perheeseen tai muu elämäntilanteeseen liittyvä syy Ei lainkaan 1 800 17.6 64.4 2 108 2.4 8.7 3 80 1.8 6.4 4 70 1.5 5.6 (taulukko jatkuu seur. sivulla) 27

2. Muuttujat (taulukko jatkuu ed. sivulta) 5 61 1.3 4.9 Erittäin paljon 6 123 2.7 9.9 tieto puuttuu (SYSMIS). 3298 72.6 [Q10_16] Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: Muu Jos Sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen työttömyysjaksoja, arvioi missä määrin seuraavat tekijät ovat vaikeuttaneet työllistymistäsi: Muu Ei lainkaan 1 213 4.7 57.4 2 3 0.1 0.8 3 5 0.1 1.3 4 12 0.3 3.2 5 23 0.5 6.2 Erittäin paljon 6 115 2.5 31.0 tieto puuttuu (SYSMIS). 4169 91.8 [Q10_16A] Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: Muu, mikä? (avokysymys) Missä määrin vaikeuttanut työllistymistä: Muu, mikä? (avokysymys) [Q11_1] Nykyinen työtilanne: Vakituinen kokopäivätyö Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tilannettasi tällä hetkellä? 28

Q11_3 Vakituinen kokopäivätyö Ei mainittu 0 2033 44.8 45.2 Mainittu 1 2462 54.2 54.8 tieto puuttuu (SYSMIS). 45 1.0 [Q11_2] Nykyinen työtilanne: Määräaikainen kokopäivätyö Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tilannettasi tällä hetkellä? Määräaikainen kokopäivätyö Ei mainittu 0 3554 78.3 79.1 Mainittu 1 941 20.7 20.9 tieto puuttuu (SYSMIS). 45 1.0 [Q11_3] Nykyinen työtilanne: Osa-aikatyö Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tilannettasi tällä hetkellä? Osa-aikatyö 29

2. Muuttujat Ei mainittu 0 4371 96.3 97.2 Mainittu 1 124 2.7 2.8 tieto puuttuu (SYSMIS). 45 1.0 [Q11_4] Nykyinen työtilanne: Itsenäinen yrittäjä/ammatinharjoittaja/freelancer Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tilannettasi tällä hetkellä? Itsenäinen yrittäjä/ammatinharjoittaja/freelancer Ei mainittu 0 4375 96.4 97.3 Mainittu 1 120 2.6 2.7 tieto puuttuu (SYSMIS). 45 1.0 [Q11_5] Nykyinen työtilanne: Työllistetty/työharjoittelu Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tilannettasi tällä hetkellä? Työllistetty/työharjoittelu Ei mainittu 0 4489 98.9 99.9 Mainittu 1 6 0.1 0.1 tieto puuttuu (SYSMIS). 45 1.0 (taulukko jatkuu seur. sivulla) 30

Q11_7 (taulukko jatkuu ed. sivulta) [Q11_6] Nykyinen työtilanne: Työtön työnhakija Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tilannettasi tällä hetkellä? Työtön työnhakija Ei mainittu 0 4408 97.1 98.1 Mainittu 1 87 1.9 1.9 tieto puuttuu (SYSMIS). 45 1.0 [Q11_7] Nykyinen työtilanne: Työvoimakoulutus tai vastaava Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tilannettasi tällä hetkellä? Työvoimakoulutus tai vastaava Ei mainittu 0 4490 98.9 99.9 Mainittu 1 5 0.1 0.1 tieto puuttuu (SYSMIS). 45 1.0 31

2. Muuttujat [Q11_8] Nykyinen työtilanne: Päätoiminen opiskelu (johtaa tutkintoon tai arvosanaan) Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tilannettasi tällä hetkellä? Päätoiminen opiskelu (johtaa tutkintoon tai arvosanaan) Ei mainittu 0 4382 96.5 97.5 Mainittu 1 113 2.5 2.5 tieto puuttuu (SYSMIS). 45 1.0 [Q11_9] Nykyinen työtilanne: Perhevapaa (äitiys-/isyys-/vanhempain-/hoitovapaa) Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tilannettasi tällä hetkellä? Perhevapaa (äitiys-/isyys-/vanhempain-/hoitovapaa) Ei mainittu 0 3941 86.8 87.7 Mainittu 1 554 12.2 12.3 tieto puuttuu (SYSMIS). 45 1.0 [Q11_10] Nykyinen työtilanne: Muu Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tilannettasi tällä hetkellä? 32

Q12_1 Muu Ei mainittu 0 4409 97.1 98.1 Mainittu 1 86 1.9 1.9 tieto puuttuu (SYSMIS). 45 1.0 Kysymyksen jälkiteksti Vastaa seuraaviin kysymyksiin NYKYISEN PÄÄTYÖSI perusteella. Jos et ole tällä hetkellä töissä, vastaa viimeisimmän valmistumisen jälkeisen työsuhteen perusteella. Jos olet yrittäjä, ammatinharjoittaja tai freelancer, vastaa kysymyksiin soveltuvin osin. [Q11_10A] Nykyinen työtilanne: Muu, mikä? (avokysymys) Nykyinen työtilanne: Muu, mikä? (avokysymys) [Q12_1] Päätyönantaja: Yksityinen yritys Mikä on päätyönantajasi? Yksityinen yritys Ei mainittu 0 3187 70.2 71.2 Mainittu 1 1290 28.4 28.8 tieto puuttuu (SYSMIS). 63 1.4 33

2. Muuttujat [Q12_2] Päätyönantaja: Kunta, kuntayhtymä Mikä on päätyönantajasi? Kunta, kuntayhtymä Ei mainittu 0 2651 58.4 59.2 Mainittu 1 1826 40.2 40.8 tieto puuttuu (SYSMIS). 63 1.4 [Q12_3] Päätyönantaja: Valtio, valtion liikelaitos Mikä on päätyönantajasi? Valtio, valtion liikelaitos Ei mainittu 0 3583 78.9 80.0 Mainittu 1 894 19.7 20.0 tieto puuttuu (SYSMIS). 63 1.4 [Q12_4] Päätyönantaja: Järjestö, seurakunta, säätiö tai vastaava Mikä on päätyönantajasi? 34

Q12_6 Järjestö, seurakunta, säätiö tai vastaava Ei mainittu 0 4190 92.3 93.6 Mainittu 1 287 6.3 6.4 tieto puuttuu (SYSMIS). 63 1.4 [Q12_5] Päätyönantaja: Oma yritys, vastaanotto, toiminimi tms. Mikä on päätyönantajasi? Oma yritys, vastaanotto, toiminimi tms. Ei mainittu 0 4386 96.6 98.0 Mainittu 1 91 2.0 2.0 tieto puuttuu (SYSMIS). 63 1.4 [Q12_6] Päätyönantaja: Muu Mikä on päätyönantajasi? Muu 35

2. Muuttujat Ei mainittu 0 4387 96.6 98.0 Mainittu 1 90 2.0 2.0 tieto puuttuu (SYSMIS). 63 1.4 [Q14] Nykyisen työpaikan ammatti- tai virkanimike (avokysymys) Mikä on ammatti-, tehtävä- tai virkanimikkeesi? [Q15_1] Työn luonne: Tutkimus Mikä seuraavista lähinnä kuvaa päätyötäsi tällä hetkellä? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Tutkimus Ei mainittu 0 3898 85.9 87.8 Mainittu 1 540 11.9 12.2 tieto puuttuu (SYSMIS). 102 2.2 [Q15_2] Työn luonne: Opetus tai koulutus Mikä seuraavista lähinnä kuvaa päätyötäsi tällä hetkellä? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Opetus tai koulutus 36

Q15_4 Ei mainittu 0 2976 65.6 67.1 Mainittu 1 1462 32.2 32.9 tieto puuttuu (SYSMIS). 102 2.2 [Q15_3] Työn luonne: Johto- ja esimiestehtävät Mikä seuraavista lähinnä kuvaa päätyötäsi tällä hetkellä? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Johto- ja esimiestehtävät Ei mainittu 0 4014 88.4 90.4 Mainittu 1 424 9.3 9.6 tieto puuttuu (SYSMIS). 102 2.2 [Q15_4] Työn luonne: Konsultointi Mikä seuraavista lähinnä kuvaa päätyötäsi tällä hetkellä? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Konsultointi Ei mainittu 0 4268 94.0 96.2 Mainittu 1 170 3.7 3.8 tieto puuttuu (SYSMIS). 102 2.2 (taulukko jatkuu seur. sivulla) 37

2. Muuttujat (taulukko jatkuu ed. sivulta) [Q15_5] Työn luonne: Asiakastyö/potilastyö Mikä seuraavista lähinnä kuvaa päätyötäsi tällä hetkellä? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Asiakastyö/potilastyö Ei mainittu 0 3849 84.8 86.7 Mainittu 1 589 13.0 13.3 tieto puuttuu (SYSMIS). 102 2.2 [Q15_6] Työn luonne: Markkinointi ja myynti Mikä seuraavista lähinnä kuvaa päätyötäsi tällä hetkellä? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Markkinointi ja myynti Ei mainittu 0 4315 95.0 97.2 Mainittu 1 123 2.7 2.8 tieto puuttuu (SYSMIS). 102 2.2 38

Q15_9 [Q15_7] Työn luonne: Hallinto-, suunnittelu- tai kehitystehtävät Mikä seuraavista lähinnä kuvaa päätyötäsi tällä hetkellä? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Hallinto-, suunnittelu- tai kehitystehtävät Ei mainittu 0 3868 85.2 87.2 Mainittu 1 570 12.6 12.8 tieto puuttuu (SYSMIS). 102 2.2 [Q15_8] Työn luonne: Viestintä- ja mediatyö Mikä seuraavista lähinnä kuvaa päätyötäsi tällä hetkellä? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Viestintä- ja mediatyö Ei mainittu 0 4262 93.9 96.0 Mainittu 1 176 3.9 4.0 tieto puuttuu (SYSMIS). 102 2.2 [Q15_9] Työn luonne: Toimisto- ja esikuntatehtävät Mikä seuraavista lähinnä kuvaa päätyötäsi tällä hetkellä? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. 39

2. Muuttujat Toimisto- ja esikuntatehtävät Ei mainittu 0 4326 95.3 97.5 Mainittu 1 112 2.5 2.5 tieto puuttuu (SYSMIS). 102 2.2 [Q15_10] Työn luonne: Taiteellinen työ Mikä seuraavista lähinnä kuvaa päätyötäsi tällä hetkellä? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Taiteellinen työ Ei mainittu 0 4405 97.0 99.3 Mainittu 1 33 0.7 0.7 tieto puuttuu (SYSMIS). 102 2.2 [Q15_11] Työn luonne: Jokin muu Mikä seuraavista lähinnä kuvaa päätyötäsi tällä hetkellä? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Jokin muu 40

Q16_2 Ei mainittu 0 4189 92.3 94.4 Mainittu 1 249 5.5 5.6 tieto puuttuu (SYSMIS). 102 2.2 [Q15_11A] Työn luonne: Jokin muu, mikä? (avokysymys) Työn luonne: Jokin muu, mikä? (avokysymys) [Q16_1] Mitä kautta sai tiedon nykyisestä työpaikasta: Yrityksen tai organisaation omat internet-sivut Mitä kautta sait tiedon nykyisestä työpaikastasi? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Yrityksen tai organisaation omat internet-sivut Ei mainittu 0 4168 91.8 94.8 Mainittu 1 230 5.1 5.2 tieto puuttuu (SYSMIS). 142 3.1 [Q16_2] Mitä kautta sai tiedon nykyisestä työpaikasta: Työministeriön www.mol.fi -sivusto Mitä kautta sait tiedon nykyisestä työpaikastasi? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Työministeriön www.mol.fi -sivusto 41

2. Muuttujat Ei mainittu 0 4036 88.9 91.8 Mainittu 1 362 8.0 8.2 tieto puuttuu (SYSMIS). 142 3.1 [Q16_3] Mitä kautta sai tiedon nykyisestä työpaikasta: Muu internet-palvelu Mitä kautta sait tiedon nykyisestä työpaikastasi? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Muu internet-palvelu Ei mainittu 0 4286 94.4 97.5 Mainittu 1 112 2.5 2.5 tieto puuttuu (SYSMIS). 142 3.1 [Q16_4] Mitä kautta sai tiedon nykyisestä työpaikasta: Yliopisto (ainelaitos/tiedek./ura- ja rekrytointipalvelut) Mitä kautta sait tiedon nykyisestä työpaikastasi? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Yliopisto (ainelaitos/tiedek./ura- ja rekrytointipalvelut) Ei mainittu 0 4175 92.0 94.9 Mainittu 1 223 4.9 5.1 tieto puuttuu (SYSMIS). 142 3.1 (taulukko jatkuu seur. sivulla) 42

Q16_6 (taulukko jatkuu ed. sivulta) [Q16_5] Mitä kautta sai tiedon nykyisestä työpaikasta: Työvoiman vuokraustai välityspalvelu tms. Mitä kautta sait tiedon nykyisestä työpaikastasi? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Työvoiman vuokraus- tai välityspalvelu tms. Ei mainittu 0 4373 96.3 99.4 Mainittu 1 25 0.6 0.6 tieto puuttuu (SYSMIS). 142 3.1 [Q16_6] Mitä kautta sai tiedon nykyisestä työpaikasta: Työvoimatoimisto ja/tai työllistäminen Mitä kautta sait tiedon nykyisestä työpaikastasi? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Työvoimatoimisto ja/tai työllistäminen Ei mainittu 0 4358 96.0 99.1 Mainittu 1 40 0.9 0.9 tieto puuttuu (SYSMIS). 142 3.1 (taulukko jatkuu seur. sivulla) 43

2. Muuttujat (taulukko jatkuu ed. sivulta) [Q16_7] Mitä kautta sai tiedon nykyisestä työpaikasta: Lehti-ilmoitus Mitä kautta sait tiedon nykyisestä työpaikastasi? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Lehti-ilmoitus Ei mainittu 0 3505 77.2 79.7 Mainittu 1 893 19.7 20.3 tieto puuttuu (SYSMIS). 142 3.1 [Q16_8] Mitä kautta sai tiedon nykyisestä työpaikasta: Kysyin työmahdollisuuksia suoraan työnantajilta Mitä kautta sait tiedon nykyisestä työpaikastasi? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Kysyin työmahdollisuuksia suoraan työnantajilta Ei mainittu 0 3681 81.1 83.7 Mainittu 1 717 15.8 16.3 tieto puuttuu (SYSMIS). 142 3.1 44

Q16_10 [Q16_9] Mitä kautta sai tiedon nykyisestä työpaikasta: Työnantaja ilmoitti minulle paikasta henkilökohtaisesti Mitä kautta sait tiedon nykyisestä työpaikastasi? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Työnantaja ilmoitti minulle paikasta henkilökohtaisesti Ei mainittu 0 3548 78.1 80.7 Mainittu 1 850 18.7 19.3 tieto puuttuu (SYSMIS). 142 3.1 [Q16_10] Mitä kautta sai tiedon nykyisestä työpaikasta: Suhdeverkoston kautta (ystävät, tuttavat, sukulaiset jne.) Mitä kautta sait tiedon nykyisestä työpaikastasi? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Suhdeverkoston kautta (ystävät, tuttavat, sukulaiset jne.) Ei mainittu 0 3779 83.2 85.9 Mainittu 1 619 13.6 14.1 tieto puuttuu (SYSMIS). 142 3.1 45

2. Muuttujat [Q16_11] Mitä kautta sai tiedon nykyisestä työpaikasta: Työllistin itse itseni (yrittäjyys tms.) Mitä kautta sait tiedon nykyisestä työpaikastasi? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Työllistin itse itseni (yrittäjyys tms.) Ei mainittu 0 4297 94.6 97.7 Mainittu 1 101 2.2 2.3 tieto puuttuu (SYSMIS). 142 3.1 [Q16_12] Mitä kautta sai tiedon nykyisestä työpaikasta: Muuta kautta Mitä kautta sait tiedon nykyisestä työpaikastasi? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Muuta kautta Ei mainittu 0 4163 91.7 94.7 Mainittu 1 235 5.2 5.3 tieto puuttuu (SYSMIS). 142 3.1 [Q16_12A] Mitä kautta sai tiedon nykyisestä työpaikasta: Muuta kautta, miten? Mitä kautta sai tiedon nykyisestä työpaikasta: Muuta kautta, miten? 46

Q19 [Q17] Bruttopalkka Minkä suuruinen on bruttopalkkasi säännölliset lisät mukaan lukien? Jos olet yrittäjä, ammatinharjoittaja tai freelancer, merkitse keskimääräisen kuukausitulosi suuruus. euroa/kk Kuvailevat tunnusluvut tunnusluku arvo kelvollisten havaintojen lkm 4256 minimi 0.00 maksimi 14000.00 keskiarvo 2737.65 keskihajonta 994.50 [Q18] Miten bruttopalkka vastaa nykyisiä työtehtäviä? Miten bruttopalkkasi vastaa mielestäsi nykyisiä tehtäviäsi ja niiden vaativuustasoa? Palkkani on liian pieni tehtäviini nähden 1 2369 52.2 53.2 Palkkani on sopusoinnussa tehtävieni kanssa 2 2061 45.4 46.3 Palkkani on liian suuri tehtäviini nähden 3 19 0.4 0.4 tieto puuttuu (SYSMIS). 91 2.0 [Q19] Miten bruttopalkka vastaa hankittua akateemista koulutusta? Miten bruttopalkkasi vastaa mielestäsi hankkimaasi akateemista koulutusta? Palkkani on liian pieni koulutukseeni nähden 1 2920 64.3 65.6 (taulukko jatkuu seur. sivulla) 47

2. Muuttujat (taulukko jatkuu ed. sivulta) Palkkani on sopusoinnussa koulutukseni kanssa 2 1507 33.2 33.9 Palkkani on liian suuri koulutukseeni nähden 3 22 0.5 0.5 tieto puuttuu (SYSMIS). 91 2.0 [Q20_1] Arvio omasta työstä: Työni on mielenkiintoista Arvioi työtäsi seuraavien väittämien perusteella: Työni on mielenkiintoista Täysin eri mieltä 1 39 0.9 0.9 2 97 2.1 2.2 3 223 4.9 5.1 4 626 13.8 14.2 5 1497 33.0 34.1 Täysin samaa mieltä 6 1911 42.1 43.5 tieto puuttuu (SYSMIS). 147 3.2 [Q20_2] Arvio omasta työstä: Työni mahdollistaa uralla etenemisen Arvioi työtäsi seuraavien väittämien perusteella: Työni mahdollistaa uralla etenemisen 48

Q20_4 Täysin eri mieltä 1 455 10.0 10.2 2 787 17.3 17.6 3 665 14.6 14.9 4 950 20.9 21.3 5 888 19.6 19.9 Täysin samaa mieltä 6 720 15.9 16.1 tieto puuttuu (SYSMIS). 75 1.7 [Q20_3] Arvio omasta työstä: Työni mahdollistaa osaamiseni kehittämisen Arvioi työtäsi seuraavien väittämien perusteella: Työni mahdollistaa osaamiseni kehittämisen Täysin eri mieltä 1 70 1.5 1.6 2 184 4.1 4.1 3 328 7.2 7.3 4 842 18.5 18.9 5 1445 31.8 32.4 Täysin samaa mieltä 6 1595 35.1 35.7 tieto puuttuu (SYSMIS). 76 1.7 [Q20_4] Arvio omasta työstä: Työtehtäväni ovat monipuolisia Arvioi työtäsi seuraavien väittämien perusteella: Työtehtäväni ovat monipuolisia 49

2. Muuttujat Täysin eri mieltä 1 64 1.4 1.4 2 108 2.4 2.4 3 310 6.8 6.9 4 808 17.8 18.1 5 1414 31.1 31.6 Täysin samaa mieltä 6 1766 38.9 39.5 tieto puuttuu (SYSMIS). 70 1.5 [Q20_5] Arvio omasta työstä: Työni on itsenäistä ja vastuullista Arvioi työtäsi seuraavien väittämien perusteella: Työni on itsenäistä ja vastuullista Täysin eri mieltä 1 37 0.8 0.8 2 47 1.0 1.1 3 138 3.0 3.1 4 452 10.0 10.1 5 1419 31.3 31.8 Täysin samaa mieltä 6 2374 52.3 53.1 tieto puuttuu (SYSMIS). 73 1.6 [Q20_6] Arvio omasta työstä: Työni tarjoaa sopivasti haasteita Arvioi työtäsi seuraavien väittämien perusteella: Työni tarjoaa sopivasti haasteita 50

Q20_8 Täysin eri mieltä 1 66 1.5 1.5 2 180 4.0 4.0 3 319 7.0 7.1 4 860 18.9 19.3 5 1446 31.9 32.4 Täysin samaa mieltä 6 1596 35.2 35.7 tieto puuttuu (SYSMIS). 73 1.6 [Q20_7] Arvio omasta työstä: Työni on henkisesti liian kuormittavaa Arvioi työtäsi seuraavien väittämien perusteella: Työni on henkisesti liian kuormittavaa Täysin eri mieltä 1 351 7.7 7.9 2 1042 23.0 23.3 3 974 21.5 21.8 4 1168 25.7 26.1 5 647 14.3 14.5 Täysin samaa mieltä 6 288 6.3 6.4 tieto puuttuu (SYSMIS). 70 1.5 [Q20_8] Arvio omasta työstä: Työtä on liikaa Arvioi työtäsi seuraavien väittämien perusteella: Työtä on liikaa 51

2. Muuttujat Täysin eri mieltä 1 267 5.9 6.0 2 735 16.2 16.5 3 893 19.7 20.1 4 1160 25.6 26.1 5 833 18.3 18.7 Täysin samaa mieltä 6 562 12.4 12.6 tieto puuttuu (SYSMIS). 90 2.0 [Q20_9] Arvio omasta työstä: Työsuhteeni jatkuvuus on epävarmaa Arvioi työtäsi seuraavien väittämien perusteella: Työsuhteeni jatkuvuus on epävarmaa Täysin eri mieltä 1 1776 39.1 39.9 2 819 18.0 18.4 3 321 7.1 7.2 4 309 6.8 6.9 5 382 8.4 8.6 Täysin samaa mieltä 6 849 18.7 19.1 tieto puuttuu (SYSMIS). 84 1.9 [Q20_10] Arvio omasta työstä: Pystyn pitämään tasapainossa työn ja muut elämänalueet Arvioi työtäsi seuraavien väittämien perusteella: Pystyn pitämään tasapainossa työn ja muut elämänalueet 52

Q21A Täysin eri mieltä 1 113 2.5 2.5 2 399 8.8 8.9 3 705 15.5 15.8 4 983 21.7 22.0 5 1389 30.6 31.1 Täysin samaa mieltä 6 875 19.3 19.6 tieto puuttuu (SYSMIS). 76 1.7 Kysymyksen jälkiteksti Vastaa kysymyksiin 21-23, jos olet tällä hetkellä määräaikaisessa työ- tai virkasuhteessa. Muussa tapauksessa siirry suoraan kysymykseen 24. [Q21] Tärkein peruste työsuhteen määräaikaisuuteen Mikä on tärkein peruste työ- tai virkasuhteesi määräaikaisuuteen? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Työn luonne (esim. projekti- tai kausiluontoisuus) 1 452 10.0 33.9 Sijaisuus 2 329 7.2 24.7 Avoimen viran/toimen hoito 3 110 2.4 8.2 Tehtävää ei ole haluttu vakinaistaa 4 193 4.3 14.5 Työ on määräaikainen omasta aloitteestani 5 39 0.9 2.9 En tiedä työni määräaikaisuuden perustetta 6 56 1.2 4.2 Muu 7 155 3.4 11.6 tieto puuttuu (SYSMIS). 3206 70.6 [Q21A] Tärkein peruste työsuhteen määräaikaisuuteen: Muu, mikä? (avokysymys) Tärkein peruste työsuhteen määräaikaisuuteen: Muu, mikä? (avokysymys) 53

2. Muuttujat [Q22] Kuinka pitkäksi ajaksi määräaikainen työsuhde on solmittu? Kuinka pitkäksi ajaksi määräaikainen työ- tai virkasuhteesi on solmittu? vuotta Kuvailevat tunnusluvut tunnusluku arvo kelvollisten havaintojen lkm 1289 minimi 0.08 maksimi 6.50 keskiarvo 1.41 keskihajonta 1.15 [Q23] Edelsikö määräaikaista työsuhdetta määräaikainen työsuhde saman työnantajan palveluksessa? Edelsikö nykyistä määräaikaista työ- tai virkasuhdettasi määräaikainen työ- tai virkasuhde saman työnantajan palveluksessa? Kyllä 1 928 20.4 68.6 Ei 2 425 9.4 31.4 tieto puuttuu (SYSMIS). 3187 70.2 [Q24] Edellyttikö nykyinen työ ylempää korkeakoulututkintoa? Oliko ylempi (lastent. opettajilla alempi) korkeakoulututkinto edellytyksenä nykyiseen työhösi? Kyllä 1 3318 73.1 74.1 Ei 2 989 21.8 22.1 (taulukko jatkuu seur. sivulla) 54

Q27_1 (taulukko jatkuu ed. sivulta) En tiedä 3 172 3.8 3.8 tieto puuttuu (SYSMIS). 61 1.3 [Q25] Vastaako nykyinen työ vastaajan yliopistollista koulutusta? Vastaako nykyinen työtehtäväsi vaatimustasoltaan yliopistollista koulutustasi? Kokonaan 1 2944 64.8 65.6 Osittain 2 1347 29.7 30.0 Ei lainkaan 3 195 4.3 4.3 tieto puuttuu (SYSMIS). 54 1.2 [Q26] Vastaako nykyinen työ vastaajan yliopistollista koulutusalaa? Vastaako nykyinen työtehtäväsi yliopistollista koulutusalaasi? Kokonaan 1 2892 63.7 64.5 Osittain 2 1271 28.0 28.3 Ei lainkaan 3 323 7.1 7.2 tieto puuttuu (SYSMIS). 54 1.2 [Q27_1] Tärkein syy koulutusta vastaamattoman työn vastaanottamiseen: En ole saanut koulutustasoani/-alaani vastaavaa työtä Mikäli työ ei vastaa koulutustasoasi tai -alaasi kokonaan, mikä on tärkein syy työn vastaanottamiseen? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. 55

2. Muuttujat En ole saanut koulutustasoani/-alaani vastaavaa työtä Ei mainittu 0 1210 26.7 78.9 Mainittu 1 324 7.1 21.1 tieto puuttuu (SYSMIS). 3006 66.2 [Q27_2] Tärkein syy koulutusta vastaamattoman työn vastaanottamiseen: Työ on muuten mielenkiintoisempaa Mikäli työ ei vastaa koulutustasoasi tai -alaasi kokonaan, mikä on tärkein syy työn vastaanottamiseen? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Työ on muuten mielenkiintoisempaa Ei mainittu 0 1093 24.1 71.3 Mainittu 1 441 9.7 28.7 tieto puuttuu (SYSMIS). 3006 66.2 [Q27_3] Tärkein syy koulutusta vastaamattoman työn vastaanottamiseen: Palkka ja/tai työehdot ovat paremmat Mikäli työ ei vastaa koulutustasoasi tai -alaasi kokonaan, mikä on tärkein syy työn vastaanottamiseen? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Palkka ja/tai työehdot ovat paremmat 56

Q27_5 Ei mainittu 0 1393 30.7 90.8 Mainittu 1 141 3.1 9.2 tieto puuttuu (SYSMIS). 3006 66.2 [Q27_4] Tärkein syy koulutusta vastaamattoman työn vastaanottamiseen: Muu koulutus on ohjannut minut nykyisiin tehtäviini Mikäli työ ei vastaa koulutustasoasi tai -alaasi kokonaan, mikä on tärkein syy työn vastaanottamiseen? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. Muu koulutus on ohjannut minut nykyisiin tehtäviini Ei mainittu 0 1267 27.9 82.6 Mainittu 1 267 5.9 17.4 tieto puuttuu (SYSMIS). 3006 66.2 [Q27_5] Tärkein syy koulutusta vastaamattoman työn vastaanottamiseen: En ole halunnut toimia koulutustani vastaavissa töissä Mikäli työ ei vastaa koulutustasoasi tai -alaasi kokonaan, mikä on tärkein syy työn vastaanottamiseen? Valitse yksi annetuista vaihtoehdoista. En ole halunnut toimia koulutustani vastaavissa töissä 57