Saavutuksia, edunvalvontaa, tulevaisuutta TEAM jäsentensä näköinen n liitto
Mitään ei ole saatu ilmaiseksi eikä saada Työehtosopimusjärjestelmä on ammattiliittojen satavuotisen työn tulos. TEAM edeltäjineen on ollut sopimustoiminnan uranuurtaja. Yksi TEAMin 16:sta työehtosopimuksesta on Suomen vanhin. Kirjapainoteollisuuden tes solmittiin vuonna 1900. Vuosikymmenten mittaan monet ammattiliittojen tavoitteista ovat toteutuneet. Yhtään tavoitetta ei ole saatu ilmaiseksi. Yhtään palkankorotusta ei ole saatu lahjaksi. Edut on saavutettu neuvottelemalla sekä tarpeen vaatiessa painostamalla työnantajia ja poliitikkoja poliitikkoja sen takia, että on säädetty lakeja, jotka suojaavat ja antavat turvaa työntekijöille. Painostaminen ei onnistu ilman yhteistä joukkovoimaa. Siksi on tärkeää, että jokainen työntekijä kuuluu oman alansa ammattiliittoon. TEAM jäsentensä näköinen liitto
Mitä järjestäytymisellä on saavutettu? 1800-luvun loppu: Ensimmäinen työttömyyskassa. Asetus työväen suojelusta, ammattientarkastajat. Tapaturmakorvauslaki. 1910-luku: 8 tunnin työaikalaki. 1920-luku: Työsopimuslaki, vuosiloma 4 7 päivää. Työehtosopimuslaki. Työläistarkastajat. 1930-luku: Kansaneläkelaki. Vuosilomalaki, vuosiloma vakinaisissa töissä 5 12 päivää. 1940-luku: SAK:n ja STK:n ensimmäinen yleissopimus. Yleissopimus luo puitteet työmarkkinoiden keskusjärjestöjen ja niiden jäsenjärjestöjen neuvotteluille. Laki tuotantokomiteoista. Työsopimuslain uudistus, laki työriitojen sovittelusta ja laki työtuomioistuimesta. Työaikalain muutos pidentää vuosiloman 12 14-päiväiseksi. Lapsilisälaki. Tapaturmavakuutuslaki. 1950-luku: Työturvallisuuslaki. Yleiseksi työajaksi 45 h/ viikossa, keskeytymättömässä kolmivuorotyössä 42 tuntia. 1960-luku: Vuosilomalain muutos, vuosiloma 18 24 päivää. Työttömyysvakuutuslaki, päivärahoja korotetaan ja maksetaan useammalta päivältä kuin aiemmin. Työntekijäin eläkelaki (TEL) ja lyhytaikaisessa työsuhteessa olevien työeläkelaki (LEL) hyväksytään. 40 tunnin viikkotyöaikaa. Lomapalkkasopimus. Uusi ammattitautilaki. Rationalisointisopimus. Luottamusmiessopimus. 1970-luku: Työsopimuslain uudistus: irtisanomissuoja, luottamusmiesoikeudet, kokoontumisoikeus, syrjintäkielto. Erorahajärjestelmä. Neljän viikon vuosiloma vuonna 1973. Koulutussopimus. Vähimmäispalkkalaki. Lomaltapaluura-
ha 10 % lomapalkasta, sairausajan palkkaetujen parantaminen. Vuosilomalain uudistus. Työsuojelunvalvontalaki, työsuojeluhallinto, työsuojeluvaltuutetut vuonna 1974. Äitiysloma 7 kuukautta. Ryhmähenkivakuutus. Talviloma. Yhteistoimintalaki. Työterveyshuoltolaki. Talviloma vuosilomalakiin. Isyysloma 12 päivää. 1980-luku: Opintovapaalaki. Äitiyspäivärahan pidennys ja vanhempainloma. Pekkas-vapaat. Työajan lyhennys 16/32 tuntia. Kotihoidontuki. Tasa-arvolaki. Syrjintäkielto työhönotossa. Aikuisten opintotuki. Yksilölliset työajat lakisääteisiksi. Henkilöstörahastolaki. 1990-luku: Konserniyhteistyö. Loman säästämisjärjestelmä. Ammattikoulutusraha. Ulkomaisten työntekijöiden työehdot. Vuorotteluvapaa. Eurooppa-tason konserniyhteistyö. Päivähoitolaki. Työaikalain kokonaisuudistus. Epätyypillisissä työsuhteissa olevien eläketurva. Puskurirahastot. Työttömyysvakuutusrahaston perustaminen. Varhaiseläkeuudistus. 2000-luku: Työeläke- ja työttömyysturvajärjestelmien uudistaminen, (ns. sosiaalipaketti). Uusi työterveyshuoltolaki. Sopimus helatorstaista voimaan, helatorstai lyhentää työaikaa ansioita alentamatta. Työttömyysturvalain uudistus. Uusi työturvallisuuslaki. Tapaturma- ja ammattitautilain uudistus. Perhevapaat-uudistus. Ammatillisen kuntoutuksen uudistus. Osaamisen kohottamisohjelma Noste. Muutosturva. Tasa-arvolain kokonaisuudistus. Vuosilomalain uudistus. Tilaajavastuulaki. Samapalkkaohjelma. Lomat lyhemmäksi? Eläkeikä ylemmäksi? Vuosikymmenten mittaan hankitut edut eivät ole itsestäänselvyys. Viime vuodet ovat osoittaneet, että sekä
työnantajat että tietyt poliittiset voimat haluavat karsia saavutettuja etuja. Lomia on haluttu leikata. Eläkeikää on yritetty nostaa. Sosialiturvaa on jo leikattu. Jotta työntekijät eivät pystyisi puolustamaan oikeuksiaan, on lakko-oikeutta haluttu rajoittaa. Edut eivät säily ilman vahvaa ammattiyhdistysliikettä. Hienoja etuja ja saavutuksia, mutta ne eivät riitä Maailma nimittäin ei ole valmis eikä sellaiseksi koskaan tule. Työelämä ja työntekijöiden tarpeet muuttuvat koko ajan. Muutosten keskellä työehtosopimukset muodostavat perustan säälliselle työlle ja riittävälle toimeentulolle sekä työolojen kehittämiselle. Työehtosopimukset ovat TEAMin toiminnan ydin jatkossakin. Niillä määritellään vähimmäisehdot mm. palkoille, työajoille, yli- ja vuorotyölisille, lomille, lomarahoille, sairausajan palkoille sekä irtisanomissuojalle. Tavoitteidensa edistämiseksi TEAM toimii yhteistyössä muiden liittojen kanssa, neuvottelee työantajien kanssa sekä vaikuttaa poliittisiin päättäjiin. Edunvalvonnan rungon muodostavat työpaikkojen luottamushenkilöt, työsuojeluvaltuutetut sekä ammattiosastot toimihenkilöineen. Luottamusmiehet valvovat, että sopimuksia noudatetaan työpaikoilla sekä neuvovat ja auttavat liiton jäseniä kaikissa työsuhteisiin liittyvissä asioissa. www.teamliitto.fi
Liiton voima on sen jäsenissä TEAMin jäsenet työskentelevät autonrengasalalla, kemianteollisuudessa, kirjatyöntekijöinä, kumi- ja nahkateollisuudessa, lasi- ja keramiikkateollisuudessa, lasitusalalla, sanomalehdenjakajina, tekstiilihuoltajina, tekstiili- ja vaatetusteollisuudessa, viestintäalan toimihenkilöinä sekä öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuudessa. Myös kaikki TEAMin aloille opiskelevat voivat liittyä liiton jäseneksi. On tärkeää, että mahdollisimman moni työntekijä ja opiskelija kuuluu TEAMiin. Mitä enemmän ammattiliitolla on jäseniä, sitä tehokkaammin se voi ajaa jäsentensä etuja. TEAMin kautta jokaisella jäsenellä on mahdollisuus vaikuttaa työelämän asioihin. Kovia ja pehmeitä jäsenetuja TEAMin jäseneduista tärkeimpiä ovat luottamusmiehen, ammattiosaston ja liiton toimiston tuki työsuhteeseen liittyvissä ongelmissa. Liitosta saa oikeusapua ja työttömyyskassasta turvan työttömyyden ja lomautusten varalle. TEAMin jäsenenä saat monia muitakin hyödyllisiä ja rahanarvoisia etuja ja palveluja. Lisätietoja saat jäsenetuesitteestä ja liiton kotisivuilta www.teamliitto.fi Tulevaisuuteen TEAM haluaa parantaa toimintaansa, jäsentensä edunvalvontaa ja palveluita. TEAM on rakentanut toimintansa kehittämiseksi arvot, vision sekä strategiset päämäärät. Arvot kertovat sen, mikä on TEAMille tärkeintä ja sen, millaiset arvot ohjaavat liiton toimintaa. Visio kuvaa sitä, millainen ja missä asemassa TEAM tavoittelee olevansa
vuonna 2015 ja strategiset päämäärät antavat TEAMin toiminnalle painopisteet vuoteen 2015 saakka. TEAMin perusarvot: palveleva, uudistuva, oikeudenmukainen Palveleva: TEAM on jäsentensä arjessa vaikuttava ammattiliitto, joka toimii yhteisvastuullisesti ja avoimesti. Uudistuva: TEAM on ennakkoluuloton edunvalvonnan edelläkävijä. Oikeudenmukainen: TEAM tavoittelee demokraattisempaa ja tasa-arvoisempaa työelämää ja yhteiskuntaa. TEAMin visio vuoteen 2015 TEAM ja Teollisuusalojen työttömyyskassa takaavat jäsenilleen tehokkaan, nopean ja yksilöllisen palvelun. TEAM solmii suuntaa näyttäviä, suomalaista työtä ja työntekijöiden hyvinvointia edistäviä sopimusratkaisuja teollisuudessa. TEAM ja sen ammattiosastot muodostavat vahvan edunvalvontaverkoston. TEAMin toiminnan strategiset päämäärät vuoteen 2015 TEAM panostaa jäseniin. TEAM edistää jäsentensä ammatillista osaamista. TEAM lujittaa aktiiviverkostoaan. TEAM toimii edunvalvonnan edelläkävijänä. TEAM uudistuu järjestönä. TEAM toimii oikeudenmukaisemman työelämän puolesta. TEAm puolustaa suomalaista työtä. TEAM toimii aktiivisena ja näkyvänä yhteistyökumppanina. Jokainen kahdeksasta strategisesta päämäärästä on jaettu pienemmiksi, konkreettisiksi tavoitteiksi.
Saavutuksia, edunvalvontaa, tulevaisuutta Lisätietoja TEAMista ja sen toiminnasta: www.teamliitto.fi Siltasaarenkatu 2, 00530 Helsinki Puhelin 09 773 971 ja 09 616 581 Postiosoite: PL 324, 00531 Helsinki Sähköposti: etunimi.sukunimi@teamliitto.fi Teollisuusalojen työttömyyskassa Siltasaarenkatu 4, 00530 Helsinki Puhelin 09 773 971 ja 09 616 581 Postiosoite: PL 291, 00531 Helsinki Sähköposti: etunimi.sukunimi@teamliitto.fi TEAM jäsentensä näköinen liitto