Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016

Samankaltaiset tiedostot
Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Valmistelija Tuomas Turpeinen, etunimi.sukunimi(at)vihti.fi, p

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja, p , s-posti: Kunnanjohtaja selostaa asiaa kokouksessa.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

Jyri VIII asemakaava-alue, tonttien luovutusehdot Tykistöntiellä ja Tykkimiehenkujalla kortteleissa 445,446,435,436 ja 437

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN

Kunnanvaltuusto päättää Lomakodin kaava-alueen myyntihinnat ja myyntiprosessin kiinteistövälittäjiltä saatujen hinta-arvoiden pohjalta.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen

Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Työryhmä on kokouksessaan laatinut luettelon rea li soi tavis ta kiinteistöistä ja omaisuudesta.

6 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Lausunto asemakaavasta poikkeavasta rakentamisesta/kylli Annikki (MRL )

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kylmälahdenrannan asemakaava-alueen tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Tonttien luovuttaminen Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2111 tontit 1,3,4, ja 5; päätöksen tarkentaminen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Tonttivaraukset asuntomessualueella / Lakea Oy ja YIT Rakennus Oy

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Y-tunnus: PL 4, Nastola. Y-tunnus: Selkotie 11, Nastola Omistusosuus: 1/1 kaupan kohteesta

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)

Tontin vuokraus Fish Trading House Oy:lle

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Tontinosien myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/ /2014

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Kirkonkylän kunnan katujen ja piha-alueiden talviauraus sekä talvihiekoitus, jatkoaika urakoihin

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014

Kuntarahoitus 15661/ , , ,00 2,128 kiinteä,

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot

Usko, toivo ja rakkaus

Helka-neiti kylvyssä

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö ).

Henkilöstösuunnitelma Liite 80 a / Tekla

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

ML 25 Valmistelija ja esittelijä: Marina Bergheim-Ahlqvist, Lähi- ja virkistysmetsät ha

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Hulevesimaksun käyttöönotto

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3)

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Transkriptio:

Kunnanhallitus 54 15.02.2016 Kunnanvaltuusto 16 22.02.2016 Kunnanhallitus 179 20.06.2016 MESSUJEN ALENNUSTONTIT 27/02.09/2016 KHALL 54 Forssassa pidetään vuoden tauon jälkeen Ra ken na-si sus ta-asu -messut ajalla12.-13.3.2016. Kunnalle on varattu näyt te ly ti la messuilta kunnan ja kunnan tonttitarjonnan esit te lyä varten. Samaan tilaan kunnan kanssa kutsutaan Tam me lan kyliä markkinoimaan kylien tonttitarjontaa. Kunnalla on ollut aikaisemmilla messuilla aletontteja tai huu to kau patta via tontteja. Kunnalla on kymmeniä tontteja, jois sa on kunnallistekniikka valmiina.tonttien myynti on ollut jo mon ta vuotta hyvin vähäistä. Esimerkiksi Siiki-Mutalan alu eel ta Kaukjärveltä on myyty vasta yksi tontti. 28.1.2016 kokoontuneessa messutyöryhmässä todettiin, et tä messuilla tulisi olla alennustontteja edellisten messujen ta paan. Työryhmä päätti esittää, että alennustontteja tar jo taan vuoden 2014 messujen mukaisesti eli Nuutin, Lassin, Sii ki-mu ta lan ja Kydön alueilta. Alennetut hinnat olisivat voi mas sa messujen ajan sekä seuraavan viikon perjantaihin 18.3. klo 12.00 asti, johon mennessä on tehtävä sitova va raus. Tarjolle esitetään yhteensä kuutta yhden euron hin tais ta tonttia Nuutin, Lassin ja Siiki-Mutalan alueilta sekä Ky dös tä neljä puoleen hintaan myytävää tonttia. Nuutin ja Sii ki-mu talan alueilla tonttien myyntihinnaksi on vahvistettu 7 /m 2 ja Lassin alueella 5 /m 2. Kydön tonttien myyn ti hin nak si on vahvistettu 7 /m 2 eli messuhinta olisi 3,50 /m 2. Nuutin asemakaava-alueella suunnitellut alennustontit si jait se vat Nuutinkulmantien varressa, Siiki-Mutalan alueella Kauk jär ven tien varressa ja Lassin alueella Uunontien var res sa. Kydössä alennustontit ovat asemakaava-alueen poh jois osas sa Kaakkotien ja Olgantien välisellä alueella. Alennus koskee vain maan hintaa eli varausmaksu, mah dol li nen puuston arvo ja liittymismaksut ovat normaalit. Ehtona on rakennusluvan hakeminen kuluvan vuoden loppuun men nes sä ja muuttovalmiin talon rakentaminen tontille kah den vuoden kuluessa kauppakirjan allekirjoituksesta. Alen nus ton tin ostoa koskeva kauppakirja olisi allekirjoitettava tou ko kuun 2016 loppuun mennessä. Ilmoitus alennustonteista julkaistaan Forssan Lehden toi mit ta mas sa

messulehdessä, joka ilmestyy messuviikolla. Mes su leh ti jaetaan täyspeittojakeluna lehden normaalia le vik ki aluet ta laajemmalle alueelle. Vuoden aikana on tavoitteena osallistua myös muillekin mes suil le, joilla olisi hyvä olla myös aletontteja tarjolla. Liite: - asemakaavaotteet, joissa alennustontit on merkitty orans sil la värillä Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66, 20.12.2010): Kysymys: Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen? Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten mää rän kehittymiseen? Vaikuttaako päätös positiivisesti työ paik kojen muodostumiseen? Onko palvelu mahdollista ulkoistaa? Kyllä Ehkä Ei Valmistelija: Tekninen johtaja Hannu Jalava, puh. 050 5219962 Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto päättää 1) hyväksyä myytäväksi yhden euron hinnalla kuusi tonttia eli Nuutin asemakaava-alueelta korttelin 13 tontit 2 ja 3, Las sin asemakaava-alueelta korttelin 6 tontit 1 ja 2 sekä Sii ki-mu ta lan asemakaava-alueelta korttelin 19 tontit 3 ja 4, 2) alentaa Kytö II-asemakaava-alueen korttelin 731 tonttien 1, 2, 6 ja 7 neliöhintoja 50 %:lla (alennettu hinta 3,50 /m2), 3) todeta, että alennetut tonttihinnat ovat voimassa 12.-.18.3.2016 välisen ajan.tontit tulee varata mes su päi vien aikana tai viimeistään seuraavan viikon perjantaina 18.3.2016 kello 12.00 mennessä. Tontteja koskevat kauppakirjat on tehtävä toukokuun lop puun 2016 mennessä.tontit myydään mainitulla hinnalla eh dol la, että ostaja hakee vuoden 2016 loppuun mennessä os ta mal leen tontille asemakaavan mukaisen asuin ra ken nuk sen rakennusluvan ja sitoutuu rakentamaan mainitun ra ken nuk sen muuttovalmiiksi kahden vuoden kuluessa kaup pa kir jan allekirjoituksesta. Alennus koskee vain maan hin taa. takaisin kunnalle ja 4) hyväksyä mainittujen tonttien alennushintojen käyt tä mi sen esitetyillä ehdoilla myös muiden vuoden 2016 aikana osal lis tut ta vien messujen yhteydessä.

5) antaa kunnanhallitukselle oikeuden tarvittaessa hy väk syä mainit tu ja alennushintoja myös muille esitettyjen ase ma kaa va-aluei den tonteille käytettäväksi messujen yh tey des sä vuo den 2016 aikana. Käsittely kokouksessa: Kunnanjohtaja Kalle Larsson tarkensi esittelytekstissä ole va koh ta kuulumaan seuraavasti: Esimerkiksi Siiki-Mutalan alu eel ta Kauk järvel tä on asemakaavan valmistumisen jälkeen myy ty vas ta yksi tontti. KVALT 22.02.2016 16 Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto päättää 1) hyväksyä myytäväksi yhden euron hinnalla kuusi tonttia eli Nuutin asemakaava-alueelta korttelin 13 tontit 2 ja 3, Las sin asemakaava-alueelta korttelin 6 tontit 1 ja 2 sekä Sii ki-mu ta lan asemakaava-alueelta korttelin 19 tontit 3 ja 4, 2) alentaa Kytö II-asemakaava-alueen korttelin 731 tont tien 1, 2, 6 ja 7 neliöhintoja 50 %:lla (alennettu hinta 3,50 /m2), 3) todeta, että alennetut tonttihinnat ovat voimassa 12.-.18.3.2016 välisen ajan.tontit tulee varata mes su päi vien aikana tai viimeistään seuraavan viikon perjantaina 18.3.2016 kello 12.00 mennessä. Tontteja koskevat kauppakirjat on tehtävä toukokuun lop puun 2016 mennessä.tontit myydään mainitulla hinnalla eh dol la, että ostaja hakee vuoden 2016 loppuun mennessä os ta mal leen tontille asemakaavan mukaisen asuin ra ken nuk sen rakennusluvan ja sitoutuu rakentamaan mainitun ra ken nuk sen muuttovalmiiksi kahden vuoden kuluessa kaup pa kir jan allekirjoituksesta. Alennus koskee vain maan hin taa. takaisin kunnalle ja 4) hyväksyä mainittujen tonttien alennushintojen käyt tä mi sen esitetyillä ehdoilla myös muiden vuoden 2016 aikana osal lis tut ta vien messujen yhteydessä. 5) antaa kunnanhallitukselle oikeuden tarvittaessa hy väk syä mainittuja alennushintoja myös muille esitettyjen ase ma kaa va-alueiden tonteille käytettäväksi messujen yh tey des sä vuoden 2016

aikana. KHALL 179 Liitteet: Kunta osallistuu Forssan Heinämessuille 2.-3.7.2016. Mes su jen ajaksi on suunniteltu tonttikampampanjaa Rakenna, Si sus ta, Asu -messujen tapaan. Kevään kampanja-aikana saa tiin yksi tonttikauppa Nuutin alueelta. Nyt on suunniteltu edel leen laitettavaksi tarjoukseen euron hintaan viikon ajak si kaksi tonttia Nuutin alueelta, kaksi tonttia Lassin alueelta ja kaksi tonttia Siiki-Mutalan alueelta. Lisäksi Kydön alueelta tar jot tai siin neljää tonttia puoleen hintaan. Nuutin toista tont tia lukuun ottamatta tontit ovat samat kuin kevään ale vii kol la. - Kydön aletontit - Lassin aletontit - Nuutin aletontit, uusi - Siiki-Mutalan aletontit Yritysvaikutusten arviointi (Kvalt 66, 20.12.2010): Kysymys: Vaikuttaako yritysten kilpailutilanteeseen? Onko päätöksellä vaikutuksia yritysten mää rän kehittymiseen? Vaikuttaako päätös positiivisesti työ paik kojen muodostumiseen? Onko palvelu mahdollista ulkoistaa? Kyllä Ehkä Ei Valmistelija: Tekninen johtaja Hannu Jalava, puh. 050 5219962 Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää, että 1. kunnanvaltuuston päättämät tonttien alen nus hin nat ovat voimassa Forssan Heinämessujen aikaan ajalla 1.-8.7.2016 tehdyille tonttivarauksille. 2. Nuutin asemakaava-alueella yhden euron alen nus hin ta koskee jo myydyn tontin 3 korttelissa 13 sijaan kort te lin 12 tonttia 1. 3. Tontit tulee varata viimeistään 8.7.2016 kello 12.00 mennessä ja tontteja koskevat kauppakirjat on teh tä vä syyskuun loppuun 2016 mennessä. Tontit myydään mai ni tul la hinnalla ehdolla, että ostaja hakee vuoden 2017 ke sä kuun loppuun mennessä ostamalleen

tontille ase ma kaa van mukaisen asuinrakennuksen rakennusluvan ja sitoutuu ra ken ta maan mainitun rakennuksen muuttovalmiiksi kahden vuo den kuluessa kauppakirjan allekirjoituksesta. Alennus kos kee vain maan hintaa. takaisin kunnalle.