TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT 15.3.2016 Latu-uutisia Hyypän ja kirkonkylän hiihtoladut ovat hyvässä kunnossa. Eikun suksille! Hyvinvointiviikkojen järjestelyt aluillaan Huhtikuun ja toukokuun taitteessa vietetään Hailuodossa hyvinvointiviikkoja. Noin kahden viikon aikana saaressa järjestetään monenlaista hyvinvointiin liittyvää toimintaa, muun muassa lasten ja aikuisten liikunnallisia turnauksia, työpajoja, lihaskunto- ja kehonhallintatunteja sekä yhteisiä retkiä ulkona. Tiiistaina ja keskiviikkona 3.-4. toukokuuta käytössämme on kehonkoostumismittari, jolla kaikki voivat vapaasti tulla Luukulle mittauttamaan kehonkoostumuksensa. Hyvinvointiviikon tapahtumiin osallistuminen on ilmaista. Tapahtumista tiedotetaan lähempänä lisää, pysy kuulolla! Hammashoitola on suljettu 21.-26.3.2016. KUNTALAISKYSELY ON NYT AVOINNA! Haluatko osallistua kunnan ja sen palveluiden kehittämistyöhön? Nyt siihen on oiva mahdollisuus. Käy vastaamassa kuntalaiskyselyyn, kyselyn löydät kunnan verkkosivujen etusivulta, www.hailuoto.fi, tiedotteista otsikolla Vastaa kuntalaiskyselyyn 23.3. mennessä. Jos tarvitset tietokonetta tai avustusta kyselyn täyttämiseen, voit tulla myös kunnantalolle, Luovontie 176, tai työpajalle, Viinikantie 86, 15. 23.3. klo 10 14. Autamme mielellämme! Neuvomme myös puhelimitse, Susanna Rapinoja, 044 497 1991 ja Eeva Ojala, 040 576 9800. Kunta teettää kyselyn myös alueen yrityksille huhtikuun alussa, seuraile kunnan verkkosivuja! Tässä numerossa: Ilmoituksia Sivistystoimi tiedottaa Kiitokset Saarenkartanon ystävänpäivästä Vapaa-aikatoimi tiedottaa Vuoden 2016 korjaus- ja energia-avustukset Hailuoto-seura: Hälli-päivä Hyvinvoiva hailuotolainen -sarjan osa I 1 2 2 3 4-5 5 6-8 Kuntatiedote ilmestyy joka kuukauden 15. päivä Aineisto toimitetaan viimeistään kuukauden 5. päivä mennessä osoitteeseen: tiedote@hailuoto.fi Hinnasto: A4-sivu 90 1/2-sivua 60 1/4-sivua 40 1/8-sivua 24
Sivu 2 SIVISTYSTOIMI TIEDOTTAA Lasten uudet päivähoitopaikat ja esiopetuspaikat toimikaudeksi 2016 2017 Lasten uudet päivähoito- ja esiopetuspaikat toimintakaudeksi 2016 2017 ovat haettavissa 31.3.2016 mennessä. Hailuodon kunnassa toimii päiväkoti Onnen- Saari sekä perhepäiväkoti Tuomikka. Päiväkoti OnnenSaari on tarkoitettu yli kolmevuotiaille lapsille ja esikouluikäisille. Perhepäiväkoti tarjoaa päivähoitoa perheiden pienimmille. Molemmat yksiköt toimivat saman katon alla. Perheet, jotka hakevat päivähoitoon 1.8.2016 alkaen, toimittavat hakemuksensa 31.3.2016 mennessä päiväkotiin: Kenttäläntie 8, 90480 Hailuoto. Päivähoitopaikkaa tulee hakea 4 kk ennen päivähoidon alkamista. Maksuttomaan esiopetukseen hakeminen: Vuonna 2010 syntyneet lapset ovat oikeutettuja maksuttomaan esiopetukseen lukuvuonna 2016 2017. Esiopetukseen hakeminen tapahtuu hakemuskaavakkeella. Päivähoidon ja esiopetuksen hakemuskaavakkeita saa päiväkoti OnnenSaaresta, perhepäiväkoti Tuomikasta sekä kunnantoimistosta. Päivähoito- ja/tai esiopetushakemus tulee palauttaa päiväkotiin 31.3.2016 mennessä. Päivähoitoon ja esiopetukseen liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä päiväkodinjohtajaan puh. 044 497 3530. Päiväkoti OnnenSaari, Kenttäläntie 8 ja Ryhmäperhepäivähoitokoti Tuomikka, Kenttäläntie 8, 900480 Hailuoto Kouluun ilmoittautuminen Vuonna 2009 syntyneet lapset aloittavat koulunkäyntinsä lukuvuoden 2016 2017 alussa. Ilmoittautumiskaavakkeita saa päiväkoti Onnen- Saaresta ja kunnantoimistosta. Hakemus tulee palauttaa kunnantoimistoon tai päiväkoti OnnenSaareen 31.3.2016 mennessä. Koulunsa aloittaville järjestetään kouluun tutustumispäivä (tutustumispäivä ilmoitetaan myöhemmin). Koululaisten iltapäivätoimintaan ilmoittautuminen Kunta järjestää iltapäivätoimintaa 1. ja 2. luokan oppilaille, mikäli ilmoittautuneita on riittävästi. Toiminta on maksullista, kuukausimaksu on 60 euroa. Hakemuskaavakkeita saa päiväkoti Onnensaaresta ja kunnantoimistosta. Ne tulee palauttaa 31.3.2016 mennessä koululle tai päiväkoti OnnenSaareen. Tiedustelut: rehtori, puh. 044-497 3560. Kiitokset Saarenkartanon Ystävänpäivästä! Omin voimin emme olisi tätä tehneet! Kiitos ja lämmin halaus ystäville, tuttaville, sukulaisille ja omaisille, jotka teitte tästä 14.2 Ystävänpäivästä mahdollisen Saarenkartanon asukkaille! Erityiset kiitokset sponsoreille: Martat, seurakunta ja Hailuodon Metsästysseura! Olette mahtavia! Kanssasi ystäväin kiittäen matkaa teen! Toivoo Saarenkartanon väki
Sivu 3 VAPAA-AIKATOIMI TIEDOTTAA Lasten Kevättalvileiri alakoululaisille metsästysmajalla pe - la 1.-2.4. 2016 Leiri alkaa pe 1.4. klo 18.00 ja päättyy lauantaina 2.4. klo 16.00. Leirin hinta 10. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään to 24.3. mennessä p. 044 4973 566 tai petri.partala@hailuoto.fi. Ilmoittautumisen yhteydessä ilmoittakaa mahdolliset erityisruokavaliot sekä vanhempien yhteystiedot. Leirille mahtuu mukaan 25 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä, ole siis nopea! Jälki-ilmoittautuneita ei valitettavasti voida ottaa mukaan. järj. 4H, MLL, SRK ja vapaa-aikatoimi Boccia pelin esittely ja vähän pelailua torstaina 17.3. klo 10.00 liikuntahallilla. Tervetuloa tutustumaan. SIRKUSTYÖPAJA NUORILLE Santamäkitalon liikuntasalissa, Kempeleessä lauantaina 19.3.2016 klo 14.00 15.30. Työpajassa tutustutaan sirkuslajeihin ja välineisiin kuten jongleeraukseen, tasapainoiluun ja akrobatiaan. Tarkoitettu 13-15 -vuotiaille nuorille. Järjestäjänä Oulun tähtisirkus ja Kempeleen kunta Hinta: 6 / henkilö. Ilmoittaudu: www.kempele. fi/kansalaisopisto Hailuodon kunnan liikunta- ja nuorisotoimen Yleisavustukset 2016 haettavana Avustushakemuskaavakkeita voi noutaa vapaa-aikatoimistosta tai tulostaa kunnan nettisivuilta www.hailuoto.fi. Hakemukset tarvittavine liitteineen tulee toimittaa viimeistään to 31.3.2016 os. Hailuodon kunta, vapaa-aikatoimi, Luovontie 176, 90480 HAILUOTO tai hakemukset voi myös palauttaa vapaa-aikatoimistoon. Ohjattua kuntosalitoimintaa työttömille Työttömille kunnon kohottamiseksi ja mielen virkistykseksi tarkoitettu ohjattu kuntosalivuoro starttaa tiistaina 15.3. klo 14-15. Ilmainen vuoro jatkuu viikottain samaan aikaan kevään ajan, jos kävijöitä riittää. Tervetuloa mukaan vahvistamaan lihaksia ja edistämään fyysistä hyvinvointia! Lisätietoja: Petri Partala, puh. 044 497 3566 Sakari Jokela, puh. 044 497 3546 Koetko yksinäisyyttä, oletko juttuseuraa vailla? Koetko ongelmia päihteiden kanssa? Onko mielialasi alavireinen? Aloitamme uuden kerhotoiminnan Hailuodossa! Tule Luukulle tiistaina 15.3.2016 klo 13-14.30. Kaffepannu kuumana ja nisut varattuna! Jatkossa kerho kokoontuu joka toinen tiistai parittomalla viikolla. Seuraavat tapaamiset ovat: 29.3., 12.4. TERVETULOA! Marja Rantasuomela, p. 040 743 0382 Sari Vuorinen, p. 044 497 3550 Mirja Seinijoki, p. 044 497 3521
Sivu 4 Vuoden 2016 korjaus- ja energiaavustukset haettavana Hakuaika kaikkien avustusten osalta päättyy 24.3.2016. Korjausavustus voidaan myöntää seuraaviin toimenpiteisiin: 1. Vanhusväestön (yli 65 v) ja vammaisten asuntojen korjaustoimintaan Avustusta voidaan myöntää vain ympärivuotisessa asuinkäytössä olevaan asuinrakennukseen. Avustuksen enimmäismäärä on 40 % hankkeen hyväksytyistä kustannuksista. Korjausavustuksen piiriin toimenpiteitä hyväksyttäessä otetaan huomioon toisaalta asukkaan asumisen kannalta välttämättömät tarpeet ja toisaalta rakennuksen säilymisen kannalta perustellut toimenpiteet. Hakijaruokakunnan bruttokuukausitulot eivät saa ylittää seuraavia tulorajoja: 1 henkilö 1760, 2 henk. 2940, 3 henk. 3920, 4 henk. 4995, yli 4 henk. 875 / lisähenkilö. Avustusta voidaan kuitenkin erityisestä syystä myöntää enintään 70% hyväksytyistä korjauskustannuksista silloin, kun: ruokakuntaan kuuluva vanhus tai vammainen henkilö joutuisi ilman korjaustoimenpiteitä välittömästi pysyvästi muuttamaan pois asunnosta liikkumisesteitten vuoksi asunnossa ei voida antaa vanhuksen tai vammaisen henkilön tarvitsemia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tai hakija on veteraani tai veteraanin leski ja ruokakunnan sosiaalinen asema huomioon ottaen tavanomaista avustusta korkeamman avustuksen myöntäminen on erityisen tarpeellista (tällöin edellytetään veteraanitunnusta tai hakija muutoin osoittaa täyttävänsä ne perusteet, jotka tunnuksen saamiseksi edellytetään). Korotetun avustuksen (enint. 70%:n) piiriin kuuluvat vain ne toimenpiteet, joilla poistetaan mainittuja liikkumisesteitä tai mahdollistetaan mainittujen sosiaali- ja terveyshuollon palvelujen antaminen. Jos samalla tehdään muita korjaus-avustuksen piiriin kuuluvia toimenpiteitä, ne kuuluvat enint. 40%:n avustuksen piiriin. Rintamaveteraaneille ja rintamaveteraanien leskille myönnettävät avustukset: Avustus myönnetään korotettujen tulorajojen mukaan: 1 henk. 2290, 2 henk. 3820, 3 henk. 5100, 4 henk. 6500, yli 4 henk. 875 / lisähenkilö. 2. Suunnitelmallisen korjaustoiminnan edistämiseksi myönnettävät avustukset Avustus myönnetään kuntotutkimukseen kosteusvaurioituneisiin, terveyshaittaa aiheuttaviin asuinrakennuksiin. Avustuksen myöntämisen edellytys on, että kunnan terveydensuojeluviranomainen on todennus terveyshaitan. Avustuksen enimmäismäärä on 50 % hyväksytyistä kuntotutkimuksen kustannuksista. 3. Pientalon tarveharkintaiset energiaavustukset Pienituloisille ruokakunnille voidaan myöntää avustusta asuinrakennuksen energiatalouden parantamiseksi sekä uusiutuvien energialähteiden käyttöönottamiseksi. Pientalolla tarkoitetaan enintään kaksi asuinhuoneistoa käsittävää ympärivuotisessa asuinkäytössä olevaa asuinrakennusta. Avustusta voidaan myöntää laite- ja tarvikehankintoihin esimerkiksi: rakennuksen ulkovaipan lisäeristämiseen ikkunoiden parantamiseen ja uusimiseen maa- sekä ilma-vesilämpöpumppujärjestelmän tai pelletti- tai muun puulämmitysjärjestelmän tai uusiutuvaa energiaa hyödyntävän yhdistelmälämmitysjärjestelmän rakentamiseen.
Sivu 5 Työkustannusten osuuteen avustusta ei myönnetä (kotitalousvähennys). Avustuksen suuruus on enintään 25 % hyväksyttävistä kustannuksista. Uusien hissien rakentamiseen ja liikkumisesteen poistamiseen on jatkuva haku. Niissä avustuksia myönnetään niin kauan kuin niille varatut määrärahaosuudet riittävät. Ruokakunta on pienituloinen, jos ruokakuntaan kuuluvien pysyvät tulot kuukaudessa (bruttokuukausitulot) eivät yhteenlaskettuina ylitä seuraavia tulorajoja: Hakemuslomakkeita saa kunnantalon keskustoimistosta tai Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen sivuilta, www.ara.fi. 1 henkilö 1760, 2 henk. 2940, 3 henk. 3920, 4 henk. 4995, yli 4 henk. 875 / lisähenkilö. 4. Avustus hissin rakentamiseen ja liikkumisesteen poistamiseen ARA on antanut näistä avustuksista erilliset ohjeet (Hissi- ja esteettömyys-avustusohje 2016). Avustuksen myöntää ARA. Korjaus- ja energia-avustushakemukset toimitetaan osoitteella: Hailuodon kunta, Luovontie 176, 90480 Hailuoto. Lisätietoja antavat: kunnansihteeri Maarit Parrila p.044 4973 501 ja tekninen johtaja Markku Maikkola p. 044 4973 510
Sivu 6 Kunnan hyvinvointityö tukemassa asukkaan arjen sujumista Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa kuntalaisten hyvinvointia käsittelevää kuukausittaista juttusarjaa, Hyvinvoiva hailuotolainen. Onko hailuotolaisen arki sujuvaa? Onko oikotietä onneen vai löytyykö se jokaisen meidän sujuvasta arjesta? Miten sujuvaa arkea vahvistetaan? Hailuodon kunnassa on yhteistä tahtoa löytää paikallisia hyvinvointia tukevia ratkaisuja, joilla myötävaikutetaan hailuotolaisen arjen sujumiseen terveyttä ja hyvinvointia vahvistavasti. Terveys ja hyvinvointi ovat niin laajoja käsitteitä, että niitä voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Hailuotolaisen kokemus taas terveydestään ja hyvinvoinnistaan on jokaiselle ikioma, kokemus koostuu jokaiselle itselleen tärkeiksi kokemiksi asioiksi. Hyvinvointi merkitsee hyvin erilaisia asioita kuntalaisille elämänkaaren eri vaiheissa. Kunnan kannalta merkittävä menestystekijä on joka tapauksessa terve ja hyvinvoiva kuntalainen. Tällöin Hailuodolle sopivien fiksujen ratkaisujen löytäminen ja toteuttaminen hyvinvointityössä saattaa olla tulevan kunnan paras menestystekijä. Etenkin valmistautumisessa sote-uudistuksen jälkeiseen toimintaan. Hyvinvointityön vastuu tulee jäämään kunnalle. Yhteistyön tarve ei katoa sosiaali- ja terveystoimeen vaan itsehallintoalueen vastuulle tulevan sote-toimen kanssa tullaan tekemään varmuudella tiiviisti hyvinvointityötä. Kunnan kannalta merkittävä menestystekijä on joka tapauksessa terve ja hyvinvoiva kuntalainen Hyvinvointityö on kuntalakiin perustuvaa. Se edellyttää kuntaa edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestämään asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Edelleen kunnassa on oltava edellytykset asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteuttamiseen kunnan toiminnassa. Monista muistakin lakipykälistä löytyy tähän velvoitteita mm liikunta-, terveydenhuolto-, sosiaali-, perusopetus- sekä maankäyttö- ja rakennuslaeista. Miten tätä sitten toteutetaan? - Valtuusto päättää hyvinvointityön linjauksista ja resursseista. - Hyvinvointijohtamisen ja -työn kokonaiskoordinoinnista vastaa kunnanjohtaja. Koska hyvinvointijohtamisen ja -toiminnan rooli on kunnassa kasvava, on kunnanhallitus määritellyt uuden hyvinvointiryhmän tehtävät ja kokoonpanon 10.8.2015 kokouksessaan. - Kunnan hyvinvointikoordinaattorin tehtävät kuuluvat perusturvajohtajalle. - Hailuodossa hyvinvoinnin edistäminen on kaikkien kuntalaisten asia ja hyvinvointityö on osa kunnan työntekijöiden ja esimiesten jokapäiväistä toimintaa. - Hailuodon kuntastrategiassa on otettu huomioon asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet sekä elinympäristön ja elinvoiman kehittäminen. - Hyvinvointikertomus laaditaan valtuustokausittain ja se sisältää tietoa asukkaiden terveydestä ja hyvinvoinnista. Kunnassamme on valtuustotasolla sovittu, mitä mittareita käytetään kuntalaisen terveyden ja hyvinvoinnin kuvaamisessa. Tämä tieto yhdistetään vuosittaiseen kuntasuunnitteluun talousarviossa ja toimii myös seurannan välineenä. - Talousarviossa kuvataan tärkeimmät toimenpiteet ja resurssit. Hyvinvoinnin edistäminen on osa tavoitteellista, pitkäjänteistä työskentelyä ja päätöksentekoa toimintojen eri tasoilla.
Sivu 7 Työsuunnittelija ja sosiaalityöntekijä ohjaavat työttömien terveystarkastuksiin sekä toteuttavat muun työttömille tarpeellisen kohdennetun palveluohjauksen. Sosiaalityöntekijä ja työsuunnittelija tekevät yhteistyötä mm. TE-toimiston ja Kelan asiantuntijoiden, yritysten ja kolmannen sektorin kanssa. Hailuodon kunta osallistuu myös työllistymistä edistävään hankkeeseen. Työttömien terveystarkastukset toteutetaan terveyskeskuksessa terveydenhoitajan ja lääkärin toimesta. - Hyvinvointityö tulee uudessa kuntarakenteessa painottumaan yhä enemmän teknisten palvelujen, perusopetus-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelujen roolin vahvistumiseen hyvinvointityössä kuntalaisen omaehtoisen hyvinvoinnin toteuttamisen tukemiseen jokainen omien voimavarojen puitteissa niin pitkään kuin mahdollista sähköisten palvelujen käyttöönottamiseen vapaaehtois- ja kansalaisjärjestöjen hyvinvointityön rooli vahvistuu ammattilaiset antavat arvon kuntalaisten ja heidän muodostamien yhteisöjen osaamiselle Kunnan hyvinvointityössä keskeiset painopisteet vuonna 2016 1. Työllisyyden edistäminen ja syrjäytymisen ehkäisy Mielekäs työ ja toiminta on hyvinvoinnin perusta. Hailuodossa työttömyys on lisääntynyt. Hyvinvointikertomuksen mukaan samanlainen suuntaus on ollut myös muissa vertailukunnissa. Työttömyyden vähentämiseksi Hailuotoon palkattiin työsuunnittelija vuoden 2015 alussa ja aloitettiin kuntouttavana työtoimintana työpajatoiminta. Suunnittelijan tehtäviin kuuluu palkkatukityöllistäminen kunnan omiin yksiköihin ja kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen vaikeasti työllistyville henkilöille yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa. Nuorten kesätyöllistämisen operatiivisesta valmistelusta vastaa vapaa-aikasihteeri. Työsuunnittelija Susanna Rapinoja pajalla Hailuodon kunnan vapaa-ajan palvelut järjestävää kuntalaisille aktivoivia toimintoja, jotka ennalta ehkäisevät, edistävät ja ylläpitävät hailuotolaisten kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä monipuolisesti. Nämä palvelut kohdennetaan myös työttömille osana normaalia toimintaa. Kirjasto- ja kulttuuripalvelut tarjoavat luku- ja kulttuurielämyksiä sekä osallistavat erilaisiin tapahtumiin. Kansalaisopiston palvelut kannustavat aikuisia, myös työttömiä oppimaan, harrastamaan ja kokemaan. Liikuntapalvelut pyrkii kannustamaan työttömiä fyysisen kunnon ylläpitämiseen ja parantamiseen kohdennetulla ryhmätoiminnalla joka aloitettiin helmikuussa. Toisena uutena toimintana alkoi yhdessä sosiaalitoimen ja seurakunnan kanssa päihde- ja mielenterveysasiakkaiden ryhmätoiminta. 2. Ravinto ja liikunta Ruokapalvelut valmistavat päivän ateriat voimassa olevien ravintosuosituksien mukaisesti eri ikäryhmille. Lapsille ja nuorille tarjotaan terveellisiä ateriakokonaisuuksia ja tutustutetaan erilaisiin ruokiin. Kouluissa ja päiväkodeissa nautittu ateria edistää osaltaan lasten ja nuorten tervettä kasvua ja kehitystä.
Sivu 8 Ikäihmisten terveyteen ja vireyteen voidaan vaikuttaa täysipainoisella ravitsemuksella. Ruokavalio koostetaan asiakkaille tutuista ruokalajeista ja valmistuksessa otetaan huomioon myös rakenne, maustaminen ja ravitsemukselliset erityispiirteet. Hyvä ravitsemustila parantaa toimintakykyä. kanssa on liikunnan näkökulmasta keskeisessä roolissa. Hailuodon kunnassa kuvataan näkyväksi vuoden aikana liikunnan palveluketju ja konkreettiset toimintatavat. Edelleen luodaan uusia yhteistyöverkostoja myös yli kuntarajojen mahdollisuuksien ja tarpeiden mukaisesti. Matalan kynnyksen liikuntaneuvontaa lisätään liikuntapalveluissa ja terveystoimessa. 3. Kuntalaisten osallistaminen Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia tukevaa toimintaa järjestetään kolmessa tapahtumassa vuoden aikana. Tapahtumat suunnitellaan hyvinvointiryhmässä ja toteutetaan kunnan, yrittäjien ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa yhteistyönä. Kuntalaisilta ja vapaa-ajan asukkailta kerätään yhdessä tapahtumassa tietoa, miten kuntalaisten hyvinvointia voidaan edistää paremmin. Liikunta on peruspalvelu, joka kuuluu kaikkien kuntien tehtäviin. Uuden liikuntalain (2015) mukaan kunnan tulee luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle: järjestää liikuntapalveluita, terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa, tukea liikuntaa edistävää kansalais- ja seuratoimintaa sekä rakentaa ja ylläpitää liikuntapaikkoja. Säännöllinen ja monipuolinen liikunta edistää kaikenikäisten terveyttä ja hyvinvointia. Liikunnan vaikutukset ovat hyvin kokonaisvaltaisia; se kehittää ja ylläpitää fyysistä, henkistä ja sosiaalista terveyttä sekä vähentää ennenaikaista kuolleisuutta. Liikunnalla on merkittävä ennalta ehkäisevä, hoitava ja kuntouttava vaikutus lukuisissa terveysongelmissa. Säännöllinen ja monipuolinen liikunta edistää kaikenikäisten terveyttä ja hyvinvointia Liikunta ja sen edistäminen kuuluu liikuntapalveluiden lisäksi kunnan kaikkien toimialojen tehtäviin. Yhteistyön merkitys kaikkien kunnan toimintojen Kuntalaisinfo kesällä 2015 Kuntatiedotteessa on kuukausittain esillä asukkaiden hyvinvointia edistäviä vinkkejä ja juttuja. Hyvinvointiryhmässä koordinoidaan kunnan hyvinvointityötä ja tapahtumia, joissa erityisesti ovat hyvinvointityön teemat esillä. Seuraathan kuntatiedotetta ja kunnan internet sivujen ajankohtaistapahtumia. Hyvinvointiryhmään kuuluvat Tero Karinen (pj.), Arja Rantapelkonen, Petri Partala, Maarit Parrila, Hannu Haataja, Markku Maikkola, Pirkko Hyrynkangas-Järvenpää, Sauli Pramila, Oiva Tanskanen ja Marja-Riitta Keskitalo (siht.). Hyvinvointiterveisin, Arja Rantapelkonen