Pohjois-Savon alueprofiili Kehitetään kaikenikäisten omaishoitoa, STM Sari Kehusmaa
Sisältö Esityksessä raportoidaan maakuntaprofiilin keskeisimmät havainnot ja pohditaan tuloksia kärkihankkeen teemojen näkökulmasta. Teemat Asiakasohjaus Kotihoito Omaishoito ja perhehoito Asiakaslähtöiset palvelut Henkilöstön kohdentaminen Lähtökohta: Kotiin palveluja joustavasti Tekijät: Sari Kehusmaa, Suvi Vainio, Matti Mäkelä, Aleksandr Gerasin, Minna-Liisa Luoma, Teija Hammar, Sari Jokinen, Hanna Alastalo, Sofia Sarivaara ja Kaaren Erhola 7.10.2016 Pohjois-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 2
Vuonna 2030 Pohjois-Savossa on yli 14 000 nykyistä enemmän 75 vuotta täyttäneitä 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000 5000 0 Yli 75-vuotias väestö 2014 ja 2030, Pohjois-Savo 2014 2030 Lähde: Tilastokeskus Mitä tutkimukset ennustavat? Terveet ja toimintakykyiset elinvuodet lisääntyvät samalla pitenee aika, jolloin kotona asumiseen tarvitaan tukea Hyväkuntoisten eläkeikäisten toimintakyvyn tukeminen myöhentää palvelujen tarvetta Eläkeikäisen väestön merkitys läheisavun antajana kasvaa 7.10.2016 Pohjois-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 3
Kuva: Queensland Health ASIAKAS- OHJAUS Huomio palvelutarpeeseen tarvitseeko asiakas pitkäaikaista ja säännöllistä vai lyhytaikaista palvelua? 4
RAI-arvioitujen toimintakyky kotiin saatavien palvelujen ensiarviossa (koko maa) Kotihoidon asiakkaat kognition ja arkisuoriutumisen mukaan Huono arkisuoriutuminen (ADLH=3-6) Heikentynyt arkisuoriutuminen (ADLH=1-2) Itsenäinen arkisuoriutuminen (ADLH=0) 0 10000 20000 30000 Lähde: RAI/THL Ei kognitio ongelmaa Heikentynyt kognitio Huono kognitio 5
RAI-arvioitujen toimintakyky ympärivuorokautisen hoidon ensiarviossa (koko maa) Ympärivuorokautisen hoivan asiakkaat kognition ja arkisuoriutumisen mukaan Huono arkisuoriutuminen (ADLH=3-6) Heikentynyt arkisuoriutuminen (ADLH=1-2) Itsenäinen arkisuoriutuminen (ADLH=0) 0 5 000 10 000 15 000 20 000 Lähde: RAI/THL Ei kognitio ongelmaa Heikentynyt kognitio Huono kognitio 6
Asiakasohjauksen kehittämisen kolme haastetta 1. Toimintakyvyn tukeminen myöhentää palvelutarvetta, jos se aloitetaan riittävän aikaisin Löytävätkö hyväkuntoiset eläkeikäiset itselleen sopiva ennaltaehkäiseviä palveluja? Toimiiko ohjaus näihin palveluihin? 2. Jos palveluja tarvitaan nykyistä pidemmän aikaa, on huomiota kiinnitettävä palvelutarpeen alkuvaiheeseen. Aluksi tulisi saada lyhytaikaisia ja kuntouttavia palveluja. Entistä harvemmilla on alussa säännöllisen pitkäaikaisen avun tarvetta. 3. Läheisapu ovat merkittävä voimavara kotihoidossa. Läheisen jaksamista on seurattava. 7.10.2016 Pohjois-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 7
Parempi palveluohjaus tuo säästöjä oikeudenmukaisella tavalla Parempi palvelujen kohdentaminen säästää menoja oikeudenmukaisesti. Henkilöstö tarvitsee tukea ja koulutusta toimintakyvyn mittaamiseen ja palvelutarpeen arviointiin. Asiakasohjauksen erityisryhmät Muistisairaat, monia palveluja tarvitsevat ja paljon terveydenhuollon päivystystä käyttävät ovat asiakasohjauksen kannalta erityisen haasteellisia ryhmiä. 8
KOTIHOITO Monimuotoisempia sekä kohdennettuja lyhytaikaisia ja kuntouttavia palveluja. 9
Ovatko kotona asumista tukevat palvelut riittäviä Pohjois-Savossa Tilanne vuonna 2014* Tehostettua palveluasumista riittävästi, Juankoskella ja Pielavedellä kohtuullisesti ja Tervossa liikaa Tavallista palveluasumista, osalla ei tarvetta ollenkaan, osalla riittävästi, osalla riittämättömästi Kotihoitoa riittävästi Iäkkäiden perhehoitoa vain vähän Tilanne vuonna 2030 Maakunnassa on yli 75-vuotiaita 14 000 nykyistä enemmän Palvelurakenne on kotihoitopainotteinen ja myös intensiivistä kotihoitoa tarvitsevat voivat asua kotona Uusia asumisen ratkaisuja, jotka tukevat kotona asumista * Lähde: Vanhuspalvelulain seurantakysely 2014, THL 10
Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet vuonna 2014 Etelä-Karjala Uusimaa Pohjois-Savo Päijät-Häme Pirkanmaa Etelä-Savo Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Varsinais-Suomi Lappi Kanta-Häme Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Suomi Satakunta Kymenlaakso Pohjois-Karjala Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet vuonna 2014 (%) % vastaavanikäisestä väestöstä Lähde: Sotkanet/THL 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 11
Kotihoidon käynnit asiakkaan luona kuukaudessa yli 90 30-89 Kotihoidon asiakkaat kuukausittaisten käyntikertojen mukaan 2014, Pohjois-Savo 39% 19% 12% 35% Erittäin paljon intensiivistä kotihoitoa. Asiakasohjaus kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen välillä toimii erittäin hyvin kotihoitopainotteisesti. 1-29 42% 53% Pohjois-Savo Koko maa Lähde: THL Sotkanet 12
Mistä lisää aikaa asiakastyöhön? Teknologian hyödyntäminen 2014, Pohjois-Savo ja Suomen maakuntien pienin ja suurin osuus. Kotihoidossa on käytössä on henkilökunnan työntekoa helpottavia teknologisia ratkaisuja (esim. henkilönostin, ateria-automaatti) 0 % 100 % Lähes kaikilla toimintayksikön asiakkaista on apteekin lääkeannosjakelu Maakuntien suurin ja pienin arvo Pohjois-Savo Lähde: THL Vanhuspalvelulain (980/2012) toimeenpanon seuranta, 2014 tiedot. 13
Tiesittekö? Vuonna 2017 laajennetaan tuntuvasti veteraanien maksuttomia kotihoidon palveluja saavien joukkoa Valtion budjettivaroista ohjataan yhteensä 41,3 miljoonaa euroa kuntiin perinteisten kuntoutus- ja avopalvelujen järjestämistä varten Määrärahan lisäys on tarkoitettu kunnallisten avopalvelujen, tuetun kotikuntoutuksen ja monipuolisten kuntoutuspalvelujen järjestämiseen. 14
OMAISHOITO Omaishoito laajenee ja läheisauttajan tukea vahvistetaan. 7.10.2016 Pohjois-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 15
Kaiken ikäisten omaishoito Pohjois-Savossa 1400 1200 1000 800 600 400 200 0 Omaishoidon tuella hoidettavat vuoden aikana 2014, Pohjois-Savo 0-17- vuotiaat 18-64- vuotiaat 65-74- vuotiaat 75 vuotta täyttäneet Lähde: THL Sotkanet Hallitusohjelmassa panostetaan noin 90 milj. vuosittain omaishoidon ja perhehoidon vahvistamiseen. Rahat kunnilla käytettävissä omais- ja perhehoidon tukipalvelujen ja hoitajien määrän lisäämiseen. Lisätään tukea myös niille läheishoitajille, joilla ei ole hoitosopimusta kunnan kanssa. 16
Omaishoitajille tarjotaan eniten palveluohjausta ja koulutusta (koko maa) Lähde: Linnosmaa ym., Raportti 9/2014, THL 17
Tutkimuksien mukaan tulisi lisätä Sopeutumisvalmennusta Päiväkeskustoimintaa Tukea vapaiden pitämiseen Kuntoutusta Erityisesti lasta hoitaville Kelan kuntoutuspalvelut saattavat olla kaukana ja kursseilla on paljon iäkkäitä (vertaistuki) Iäkkään hoitajalle parikuntoutusta Kotikuntoutusta 18
Kuva: Queensland Health ASIAKASLÄHTÖISET PALVELUT Asiakkaan itsemääräämisoikeus toteutuu parhaiten kotona. 7.10.2016 Pohjois-Savon alueprofiili / Sari Kehusmaa 19
Avun saanti ja hoidon suunnitteluun osallistuminen asiakkaan näkökulmasta Saan nopeasti apua, jos tarvitsen sitä Osallistun hoitoni suunnitteluun itse ja tarvittaessa omaisteni tai läheisteni tukemana Ympärivuorokautinen hoito Kotihoito 0 % 25 % 50 % 75 % 100 % 0 % 25 % 50 % 75 % 100 % Ei koskaan/joskus Useimmiten/Aina Lähde: THL Koettu hoito asiakkaan näkökulmasta 2015 20
Erityisryhmät: nimetäänkö erityistukea tarvitseville vastuutyöntekijä? Ryhmä 1. Hauraat iäkkäät henkilöt, jotka asuvat yksin kotiin tuotavien palvelujen avulla vastuutyöntekijä nimetään aina tai useimmiten koko maassa yleisin vastaus aina Ryhmä 2. Omaishoidon tuella hoidettavat henkilöt, joiden avuntarve on suurta Vastuutyöntekijä nimetään aina tai useimmiten, Suonenjoella ja Vesannossa joskus koko maassa yleisin vastaus aina Ryhmä 3. Iäkkäät jotka käyvät sairaaloiden päivystyksissä Neljässä kunnassa aina tai useimmiten - koko maassa yleisin vastaus joskus 21
HENKILÖSTÖ Voimavarat kohdennetaan asiakkaiden tarpeiden mukaan. 22
Kotihoidossa on paljon asiakkaita suhteessa henkilöstöön Pohjois-Savo Ikääntyneiden palveluiden työntekijät ja asiakkaat kotihoidossa ja ympärivuorokautisessa hoidossa vuonna 2014, Pohjois-Savo Kotihoidon henkilöstö Ympärivuorokautisen hoidon henkilöstö Kotihoito, alle 60 käyntiä Kotihoito, yli 60 käyntiä Ympärivuorokautinen hoito 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 1 000 2 000 3 000 Lähde: THL, SOTKAnet ja Vanhuspalvelulain (980/2012) toimeenpanon seuranta. THL ja Valvira, omat laskelmat. 23
Resurssien kohdentaminen Tällä hetkellä suurin osa henkilöstöstä on sidottu laitoshoitoon ja tehostettuun palveluasumiseen. Mutta asiakasmäärät tulevat nousemaan kotihoidossa voimakkaasti. 24
Hoidon laatu Asiakkaan valinnan vapauden lisääntyessä hoidon laadun mittareita on kehitettävä. 1) Arvioitavaksi tulee, mitkä tekijät vaikuttavat asiakkaan näkökulmasta hoidon laatuun ja miten niitä mitataan. 2) ASLA-tutkimuksen perusteella kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon välillä ei ole suurta laatueroa. 25
Yhteenvetoa teemoista Asiakasohjaus. Huomio palvelutarpeeseen: tarvitseeko asiakas pitkäaikaista säännöllistä palvelua vai lyhytaikaista palvelua. Kotihoito. Monimuotoisempia palveluja sekä lisää kohdennettuja lyhytaikaisia ja kuntouttavia palvelua. Omaishoito. Omaishoito laajenee ja läheisauttajan tukea vahvistetaan. Asiakasnäkökulma. Asiakkaan itsemääräämisoikeus toteutuu parhaiten kotona. Henkilöstö. Henkilöstövoimavarat on kohdennettava asiakkaiden tarpeiden mukaan. 26
Pohjois-Savossa on paljon intensiivistä kotihoitoa. Käsitykset tavallisen palveluasumisen tarpeellisuudesta eroavat alueen kuntien välillä. Perhehoitoa vähän. Omaishoitoa maan keskiarvoa enemmän.
Lisää tietoa I&O-kärkihanke Yhteystiedot I&O:n sivut (STM) Maakuntakierros (THL) Hankesuunnitelma Kokeilujen hakujulistus Materiaalit (STM) Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö ikioma.thl[at]thl.fi p. 029 524 7914 28