Raha ja rahapolitiikka Kurssi Helsingin yliopistossa 27.10. 3.12.2015 VTT Juha Tarkka
Kurssin tentit ja luentojen slidet Ensimmäinen kuulustelu tiistaina 15.12. klo 8-10 Porthania P2 Uusintakuulustelu tiistaina 19.1. klo 9-11 Porthania Suomen Laki Luentojen slidet tulevat verkkoon Oodin opinto-oppaan opestustapahtumasivulle
Euroopan valuuttayhteistyö Bretton Woodsin jälkeen Bretton Woodsin järjestelmän romahdettua se korvattiin aluksi ns. Smithsonian -sopimuksella (uusi USD n perustuva kiinteäkurssijärjestelmä) Siinä valuutat saattoivat vaihdella toisiinsa nähden jopa 4,5 % EEC-maat muodostivat oman ns. valuuttakäärmeen ( snake in the tunnel ) EEC-valuuttojen keskinäiset vaihtelut rajoitettiin 2,25 %:iin Saksa irrottautui Smithsonian -sopimuksesta 1973 inflaation kiihtymisen pelossa ja päästi oman valuuttansa (Saksan markan, DM) kellumaan suhteessa dollariin Saksan markan ympärille syntyi tällöin ns. yhteiskellunta Mukana olevien maiden joukko vaihteli, mm. Britannia ei mukana Pohjoismaista mukana Ruotsi (1973-1977) ja Norja (1972-1978) 1970-luvun lopussa enää Saksa, Benelux-maat ja Tanska (yksipuolisesti Itävalta) Vuonna 1979 perustettiin Euroopan valuuttajärjestelmä EMS Korivaluutta ECU Valuutoille keskinäisten parikurssien ja vaihteluvälien verkko (parity grid) Tukiluottojärjestelyt kurssien vakauttamisen helpottamiseksi
Suomen valuuttaindeksijärjestelmä 1973-1991 Bretton Woodsin järjestelmän hajottua Suomessa jatkettiin kiinteään kurssiin perustuvaa rahapolitiikkaa Suomen rahalaki (1961) vaikea soveltaa, perustui kiinteään dollari/kultakurssiin Suomi ei liittynyt eurooppalaisten maiden yhteiskelluntaan Otettiin käyttöön valuuttakurssi-indeksi, jonka suhteen markan arvo määriteltiin Indeksi oli valuuttakori jonka painot vastasivat eri maiden osuuksie Suomen ulkomaankaupassa Rahalaki muutettiin v. 1977 siten, että valuuttaindeksi sai virallisen aseman Hallitus päätti Suomen Pankin esityksestä vaihtelurajat, joiden sisällä valuuttaindeksi sai liikkua (yleensä ±4,5 % vaihtelualue) Suomen Pankki voi ohjata markan arvoa näiden annettujen rajojen puitteissa Valuuttaindeksijärjestelmän aikana suoritettiin joukko virallisia vaihtelualueen muutoksia (devalvaatioita ja revalvaatioita)
Suomen markan devalvaatiot ja revalvaatiot 1 1970-luvun alun jälkeen toteutetut devalvaatiot ja revalvaatiot ovat osittain tulkinnanvarainen kysymys, koska Suomen 1963 säädetty rahalaki lakkasi olemasta relevantti elokuussa 1971, kun Yhdysvaltain dollarin vaihdettavuus kultaan lopetettiin. Uusi rahalaki astui voimaan vasta marraskuussa 1977 jolloin valuuttaindeksijärjestelmä virallistettiin. Väliaikana (1971-1977) ei markan revalvaatiolle tai devalvaatiolle ollut virallista määritelmää eikä päätöksentekoprosessia. Tapana on kuitenkin listata Suomen markan devalvaatiot ja revalvaatiot 1971-1977 seuraavasti: 5.4.1977 Valuuttakursseja nostettiin 6 prosenttia (markka heikkeni 5,7 %) 1.9.1977 Valuuttakursseja nostettiin 3 prosenttia (markka heikkeni 2,9 %) Vuonna 1977 voimaan tulleessa uudessa rahalaissa Suomen markan arvo oli määritelty valuuttaindeksillä ( valuuttakorilla ), jonka arvolla valtioneuvosto asetti vaihtelurajat. Tämä järjestelmä oli voimassa marraskuusta 1977 syyskuuhun 1992.
Suomen valuuttaindeksin toiminta 110 Valuuttaindeksi ja vaihtelualueen rajat Valuuttaindeksi 1982 = 100 105 100 95 90 85 1977 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 Lähde: Suomen Pankki.
Suomen markan devalvaatiot ja revalvaatiot 2 Valuuttaindeksijärjestelmän voimassa oloaikana voidaan devalvaationa tai revalvaationa pitää toimenpidettä, jossa hallitus muutti markan arvolle asetettuja vaihteluvälejä. Näin määritellen tehtiin v. 1978-1999 seuraavat devalvaatiot ja revalvaatiot: 16.2.1978 Valuuttakursseja nostettiin 8,6 prosenttia (markka heikkeni 8 %) 21.9.1979 Valuuttakursseja laskettiin 2 prosenttia (markka vahvistui 2,1 %) 1.2.1980 Valuuttakursseja laskettiin 2 prosenttia (markka vahvistui 2,1 %) 10.10.1982 Valuuttakursseja nostettiin 8 prosenttia (markka heikkeni 7,4 %) 17.3.1989 Valuuttakursseja laskettiin 4 prosenttia (markka vahvistui 4,2 %) 7.6.1991 Valtioneuvoston päätöksellä Suomen valuuttaindeksin painot, muutettiin vastamaan EU:n valuuttayksikkö ECU:n määrittelyssä käytettyjä painoja. Tarkoituksena oli lopettaa markan arvoon kohdistunut devalvaatiospekulaatio. Päätökseen ei tässä vaiheessa liittynyt valuuttakurssien muutosta. 15.11.1991 valuuttakursseja nostettiin 14 prosenttia (markka heikkeni 12,3 %) Markka laskettiin kellumaan 8.9.1992 valuuttaspekulaation paineessa Kelluntaa jatkettiin, kunnes Suomen liityttyä EU:hin markka liitettiin Euroopan valuuttakurssijärjestelmään 14.10.1996.
Suunnitelma Euroopan rahaliitosta Wernerin suunnitelma 1970: EEC-maille yhteinen raha Suunnitelma ei toteutunut, kaatui Bretton Woods-järjestelmän loppuessa EMS:n toiminta ei tyydyttänyt kaikkia jäsenmaita Saksan dominanssi; toistuvia maksutasekriisejä ja kurssikorjauksia Deflatorinen vaikutus esim. Ranskan rahapolitiikkaan Delorsin komitea 1989 Jacques Delors Euroopan komission puheenjohtaja 1985-1995 Suunnitelma EEC-maiden yhteisestä rahasta ja yhteisetä keskuspankista Maastrichtin sopimus (Euroopan Unioni) 1992 Talous- ja rahaliittosuunnitelma (EMU) suurin piirtein Delorsin komitean mukaisessa muodossa sisältyy Maastrichtin sopimukseen Itsenäinen keskuspankki jolla hintavakaus tavoitteena, yhteinen raha Jäsenmaat liittyvät täytettyään tietyt lähentymiskriteerit Toteutettaisiin Delorsin suunnitelman mukaisesti kolmessa vaiheessa
EMU:n perustamisen vaiheet
EMU:n perustamisen vaiheet (jatkoa) Yhteiset setelit ja kolikot otettaisiin käyttöön kolmannen vaiheen alkamisen jälkeen 1.1.2002. EMU:un liittymiseksi maiden oli täytettävä erityiset lähentymiskriteerit, joiden piti osoittaa, että maat ovat kestävästi sopeutuneet matalaan inflaatioon ja vakaaseen valuuttakurssiin Vuonna 1997 EMU:un liitettiin (Saksan ehdotuksesta) myös Vakaus- ja kasvusopimus, Jossa maiden edellytettiin harjoittavan kestävää finanssipolitiikkaa myös rahaliittoon liittymisen jälkeen.
Maastrichtin sopimuksen konvergenssikriteerit Rahaliittoon liittyäkseen EU-maan pitää täyttää seuraavat ehdot: Inflaatiokriteeri Kuluttajahintaindeksillä mitattuna inflaatio saa olla enintään 1,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin kolmen alhaisimman inflaation maan keskiarvo. Julkisen talouden kriteerit Julkisen talouden brutto velka ei saa olla yli 60 prosenttia maan BKT:sta, tai velan pienenemisen on oltava tyydyttävää (Julkinen talous: valtio + kunnat + sosiaaliturvarahastot). Julkisen talouden alijäämä ei saa olla enemmän kuin 3 prosenttia BKT:sta. Valuuttakurssikriteeri Maan valuutan on oltava Euroopan valuuttakurssijärjestelmän ERM:n määrittämässä normaalissa vaihteluvälissä kahden vuoden ajan. Korkokriteeri Maan pitkät korot eivät saisi olla yli 2 prosenttiyksikköä korkeammat kuin kolmen alhaisimman inflaation maan pitkien korkojen keskiarvo. Lisäksi keskuspankkia koskevan lainsäädännön pitää täyttää rahaliiton vaatimukset (itsenäisyys, hintavakaustavoite, julkisen rahoituksen kielto)
Euroopan keskuspankkijärjestelmä EMU:n perustamisen jälkeen Euroopan Unionissa on kolme keskuspankkijärjestelmän tasoa: Euroopan keskuspankkijärjestelmä (ESCB) Koostuu Euroopan keskuspankista ja kaikkien EU-maiden kansallisista keskuspankeista (myös muiden maiden kuin euroalueeseen liittyneiden). Eurojärjestelmä (Eurosystem) Koostuu Euroopan keskuspankista ja euroalueeseen liittyneiden maiden kansallisista keskuspankeista. Eurojärjestelmä vastaa kokonaisuutena euroalueen rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä. Useimmat operatiiviset tehtävät hoidetaan hajautetusti kansallisten keskuspankkien toimesta. Euroopan keskuspankki (ECB) Frankfurtissa sijaitseva pankki, joka on samalla yksi EU:n toimielimistä. Sen toimintaa johtaa 6-jäseninen johtokunta. Johtokunta ja euroalueen kansallisten keskuspankkien muodostama EKP:n neuvosto päättää euroalueen rahapolitiikasta. Kansalliset keskuspankit omistavat EKP:n pääoman erityisen pääoma-avaimen määrittelemässä suhteessa. Pääoma-avain riippuu maan väestön ja BKT:n suuruudesta.
Euroopan keskuspankkijärjestelmän rakenne Rahaliiton perustamisen jälkeen EU:ssa on kolm
EKP:n tehtävän määrittely Euroopan keskuspankkijärjestelmän ensisijaisena tavoitteena on pitää yllä hintatason vakautta. EKPJ tukee yleistä talouspolitiikkaa unionissa osallistuakseen 3 artiklassa määriteltyjen tavoitteiden saavuttamiseen sanotun kuitenkaan rajoittamatta hintavakauden tavoitetta. 3. artikla tavoitteista: tasapainoinen talouskasvu ja hintavakaus, täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous sekä korkeatasoinen ympäristönsuojelu EKP:n neuvosto on antanut hintavkaudelle operationaalisen määritelmän, johon se on sitoutunut: Hintavakaus tarkoittaa kuluttajahintaindeksillä mitatun hintatason nousua keskipitkällä aikavälillä alle 2 prosentin vuosivauhtia, mutta lähellä sitä 11.2.2014 Juha Tarkka
Päätöksenteko Euroopan keskuspankissa EKP ja kansalliset keskuspankit ovat EU:n perussopimuksen mukaan riippumattomia poliittisista elimistä Eivät saa pyytää tai vastaanottaa ohjeita miltään ulkopuoliselta taholta Määräikaiset virkakaudet, korkea erottamissuoja EKP:n neuvostossa kansallisten keskuspankkien pääjohtajat ovat henkilöjäseninä, eivät edusta maitaan Rahapoliittinen päätöksenteko henkilö-ja-ääni periaatteella, ei riipu maan koosta Vuoden 2015 alusta äänten kiertojärjestelmä, jossa kansalliset keskuspankit jaettu ryhmiin, joissa kussakin kiertää kuukausittain määrätty joukko ääniä Isot keskuspankit ovat harvemmin ilman ääntä EKP on tilivelvollinen Euroopan Parlamentille EKP:n johtokunnan puheenjohtaja raportoi rahapolitiikasta vuosittain parlamentin yleisistunnossa, neljännesvuosittain talous- ja raha-asioan valiokunnassa Erillinen raportointivelvoite parlamentille koskee EKP:n pankkivalvontakomitean puheenjohtajaa
Kansallisten keskuspankkien tehtävät EMUssa 1. Kansalliset keskuspankit toteuttavat euroalueen rahapolitiikkaa EKP:n johdolla Mm. toteuttavat rahapolitiikan operaatiot oman maansa pankkien kanssa 2. Kansallisten keskuspankkien pääjohtaja osallistuvat rahapoliittisen päätöksentekoon EKP:n neuvoston jäseninä Heillä enemmistö EKP:n neuvoston äänivallasta, EKP:n johtokunta vähemmistönä 3. Kansalliset keskuspankit osallistuvat laajasti yhteisen politiikan valmisteluun Eurojärjestelmän eri komiteoissa (17 komiteaa) 4. Kansalliset keskuspankit omistavat EKP:n pääoman (sen osakkaita ) 5. Kansalliset keskuspankit hoitavat jäsenmaiden viralliset valuuttavarannot 6. Kansalliset keskuspankin laskevat liikkeeseen eurosetelit ja kolikot 7. Kansalliset keskuspankit hoitavat omassa maassaan sijaitsevien pankkien keskuspankkisuhteet (tilit, luotot, jne.)
Kurssin sisältö: 1. Rahatalouden peruskäsitteet 2. Rahajärjestelmien kehitys 3. Pankit ja rahan tarjonta 4. Keskuspankkien tehtävät 5. Rahoitusmarkkinat 6. Pankkitoiminnan perusteet 7. Maksutase ja valuuttakurssit 8. Rahan määrä ja kysyntä 9. Klassista rahateoriaa 10. Inflaatio ja deflaatio 11. Maksujärjestelmä 12. 1930-luvun suuri lama 13. Valuuttajärjestelmä ja IMF 14. 1970-luvun suuri inflaatio 15. Odotukset ja rahapolitiikka 16. Valtiontalous ja rahapolitiikka 17. Moderni keskuspankki 18. Rahapolitiikan strategia 19. Euroopan rahaintegraatio 20. EKP:n rakenne ja politiikka 21. Pankki- ja valuuttakriisit 22. Viime vuosien finanssikriisi 23. Pankkitoiminnan sääntely 24. Nollakorkoraja ja rahapolitiikka