Markets Academy Kassavarojen optimointi & aktiivinen likviditeetinhallinta. Sonja Karsten FX/MM Sales

Samankaltaiset tiedostot
Tähtiluokka Strukturoidut Tuotteet Antti Parviainen

Yhdysvallat ja euroalue eri suuntiin. Pasi Sorjonen

Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja. Pasi Sorjonen 03/02/2014

Fed alkaa haukkailla. Pasi Sorjonen 15. joulukuuta 2014

Keskuspankkien kokouspöytäkirjat aukeavat. Pasi Sorjonen 17/02/2014

Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus

Inflaatio ratkaisee. Viikkokatsaus. Suvi Kosonen

Keskuspankkeja ja luottamusta. Pasi Sorjonen 1. joulukuuta 2014

Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan. Roger Wessman

EKP täräyttää Toimintatorstaina. Pasi Sorjonen 02/06/2014

Inflaatio hidastuu innostuuko EKP? Pasi Sorjonen

OUTOJA AIKOJA. Maailmantalouden nousu vahvistuu. Öljyn halpeneminen ja euron heikkeneminen tukevat Eurooppaa

Vitamiinien tarpeessa. Pasi Sorjonen 6. helmikuuta 2015

Kaameat kasvuluvut, kovat korkoliikkeet. Suvi Kosonen 19/05/2014

Osakemarkkinoille indeksien kautta Lassi Järvinen, Nordea Markets

Ruplan sielunelämästä Mikä ruplaa liikuttaa?

Fed kertoo taaperostaan. Pasi Sorjonen 16/12/2013

Hauraita ituja. Suvi Kosonen Toukokuu 2014

Finanssiala uuteen sääntely-ympäristöön

Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa. Sanna Kurronen Lokakuu 2014

Venäjä ei nopeasti nouse. Sanna Kurronen Maailskuu 2015

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014

maailmantalouden pyörteissä TALOUSNÄKYMÄT

Mikä on muuttunut Venäjällä? Sanna Kurronen Toukokuu 2014

Nordea Markets. Raaka-ainemarkkinakatsaus. Rami Palin

Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014

Q3 BKT-kausi alkaa väkevästi vaikka luottamus yskii. Pasi Sorjonen

Sijoitus isolla vivulla Bull & Bear

Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014

Portfolio 360. Sijoittaminen on yksinkertaista- mutta ei aina helppoa. Thomas Lindholm Advisory& Solutions. Lassi Järvinen Asset Sales

Maatalouden riskienhallinta Suomessa. Rami Palin

Valuuttapalvelut Venäjän-kaupan tukena. Matti Honkanen

Vastuullinen asumisen markkina. Olli Kärkkäinen, Yksityistalouden ekonomisti

Pankkitalletukset ja rahamarkkinasijoitukset. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Jenkkitalous porskuttaa ja luo työpaikkoja. Pasi Sorjonen 3. marraskuuta 2014

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 6/2013

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 1/2014

Markets Academy Sijoitukset. Lassi Järvinen Asset Sales

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 3/2013

Maailmantalous puksuttaa 3 % vauhtia se menettelee. Yhdysvalloissakin nousu jatkuu mutta kuinka kauan?

UPM Kymmene CLN

Valon pilkahduksia. Pasi Sorjonen Markets

Suomalainen Yritys ja Venäjän markkinat: Laskutusvaluutan valinta Venäjän kaupassa. Jussi Myllymäki

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

UPM Kymmene, Metsä-Board, Stena Luottokorilaina. Lokakuu 2014

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus

Rahoitusinnovaatiot kuntien teknisellä sektorilla

Markets Academy Korkomatematiikka & rahamarkkinat. Leena Poikolainen FX/MM Sales

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

Kvalt liite 2 Kv Sijoitustoiminnan perusteet SUOMUSSALMEN KUNTA

Yrityslainoista lisätuottoa sijoitussalkkuun

Uuden Sukupolven Indeksituotteet. Nils Schalin Equity & Fund Linked Derivatives Nordea Markets - Stockholm

VERKKOPANKKIIRI SIJOITUSSTRATEGIAT

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto

Sijoituspolitiikka. Lahden Seudun Ekonomit ry Hyväksytty vaalikokouksessa


Front Capital Parkki -sijoitusrahasto

Tunnusluvut sijoittajan apuvälineenä

Warrantit. Potkua sijoitussalkkuun

Talouskehitys ja talouspolitiikka. Kaj Paulamäki Economic Research

Basel III suositukset pankkien valvontaan 1

Sijoittajabarometri Lokakuu 2016

RBS Warrantit NOKIA DAX. SIP Nordic AB Alexander Tiainen Maaliskuu 2011

Uudet raaka-ainemarkkinoille sidotut indeksilainat. Thomas Lindholm Nordea Markets Toukokuu, 2008

A special dividend is included in the index as a net amount and it is calculated as follows:

OP-Focus touko-kesäkuun tähtirahasto

Talouden näkymät Pörssi-ilta Tampere Kim Gorschelnik, pääanalyytikko Arvopaperivälitys LähiTapiola Pankki Oyj

A special dividend is included in the index as a net amount and it is calculated as follows: ) = - ( EUR * ) = ,75 EUR

Raha taseessa. Talousdemokratian keskustelutilaisuus Old Bankissa, Turussa Patrizio Lainà Suomen Talousdemokratia ry:n puheenjohtaja

Euroopan ja Suomen talouden näkymät. Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen?

Osakesalkun rakentaminen sertifikaattituotteiden avulla kaaoksen keskellä. Equity Derivatives Nils Schalin

Osingot. Webinaarin tavoitteena on käydä läpi osinkoihin liittyvät perusteet, jotta jokainen on valmis alkavaan osinkokauteen.

Osakekaupankäynti 1, peruskurssi

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV

Korkosalkun rakentaminen matalan koron aikaan. lokakuu 2012

Talouden näkymät. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti. Elpymisen edellytykset voimistuneet

Muutoksia sijoitusjakaumassa. Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon.

Kimmo Vehkalahti: Osinkoja kolmelle kurssille ( )

MARKKINOINTIMATERIAALI Tammikuu Warrantit Potkua sijoitusportfolioosi

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2009 Disclosure Dates Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance**

Kaupunginvaltuuston päätös KH/2005/132/0001 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET

Sijoittajabarometri Syys-lokakuu 2014

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013

Kappale 9: Raha ja rahapolitiikka KT34 Makroteoria I. Juha Tervala

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2010 Disclosure Dates Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance**

Riskinkaihtajan vaihtoehdot

Hajauttamisen perusteet

OPTIOT Vipua ja suojausta - mutta mitä se maksaa? Remburssi Investment Group


Ti Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous, asialistalla osakeanti ja optio-oikeudet (klo 09.00)

Sijoittajabarometri Suomen Vuokranantajat ry. Syys-lokakuu 2014

Markkinakatsaus. Helmikuu 2016

Kannuksen kaupunki SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET

Basel III -vakavaraisuussäännöstön uudistuksen vaikutuksia

RAHA, RAHOITUSMARKKINAT JA RAHAPOLITIIKKA. Rahoitusmarkkinat välittävät rahoitusta

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN

Optiot 2. Tervetuloa webinaariin!

Transkriptio:

Markets Academy Kassavarojen optimointi & aktiivinen likviditeetinhallinta Sonja Karsten FX/MM Sales

Nykyinen markkinaympäristö Rahoituslaitosten vakavaraisuussäännösten vaikutus pankkien toimintaan ja tuotteisiin Nordean likviditeetinhallintakonsepti Aktiivinen likviditeetinhallinta ratkaisuehdotukset

Miltä teidän kassatilanne näyttää? Kasvaako vai pieneneekö kassa lähitulevaisuudessa? Miten ennustettava kassa on? Onko kassa tasainen vai näkyykö paljon kausivaihtelua?

HEDGING SURVEY 81 % vastaajista on sitä mieltä että kassa pysyy saman kokoisena tai kasvaa seuraavan kolmen vuoden aikana 60% Over the next three years, how do you expect your cash and liquid investments to develop? 51% Share of respondents 40% 20% 24% 15% 7% 4% 0% Significantly increase Somewhat increase Remain unchanged Somewhat decrease Significantly decrease 4

Nykyisin yrityksillä on huomattavasti enemmän likvidejä varoja taseessaan ja näiden varojen tuotto on entistä tärkeämpää MEUR 18 000 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 Muutamia syitä likvidien varojen kasvulle: Finanssikriisi; likviditeettireserviä pidetään taseessa eikä ainoastaan komittoituina luottofasiliteetteina Investointikohteiden puute johtuen talouden heikoista näkymistä Bisnes-alueiden ja/tai kiinteän omaisuuden divestoinneista tulleet tuotot 2014: MEUR 9237 Keskiarvo 385 Mediaani 223 2015: MEUR 15558 Keskiarvo 648 Mediaani 255 Neste Oil Stora Enso UPM Kesko SOK KONE Outokumpu Fortum Metsä Group Wärtsilä Metso Cargotec HKScan SSAB 6 000 4 000 2005: MEUR 3626 Keskiarvo 151 Mediaani 85 Finnair Huhtamäki Kemira Sanoma Lemminkäinen Amer Sports Konecranes 2 000 Stockmann Valio Itella 0 2005 2014 2015 Rahat ja pankkisaamiset Tiedot 40 suurimmasta suomalaisesta yrityksestä 5

Nykyhetken korkotilanne on ongelmallinen monille yrityksille EKP pysyy elvytyslinjalla Euroalueen elvyttämiseksi EKP haluaa pitää euron heikkona. Maaliskuussa julkistettu lisäelvytys alkaa vähitellen painaa euron dollarikurssia, kun eurokorot laskevat edelleen. EKP on valmis tekemään yhä lisää. Inflaatiopaineet ovat hyvin maltilliset, joten kesäkuussa keskuspankki leikkaa korkoa ja jättää ovet auki uudelle elvytykselle. Mitä pidempään Fedon odotuslinjalla, sen aktiivisempi EKP joutuu valuuttakurssivaikutusten vuoksi olemaan. Vuonna 2005 käyttötilien korot olivat selvästi positiiviset, joten tileillä olevat rahat eivät olleet kustannus tai huolenaihe. Nykyisin korot ovat nollassa tai negatiiviset ja samanaikaisesti yritysten likvidi rahavarallisuus on kasvanut ennätyslukemiin. Vuoden 2015 puolessa välissä oltiin jo yli 15 miljardin tasolla Suomen 40 suurimman yrityksen osalta. EKP on indikoinut, että taloutta pitää tukea vielä lisää. Pankit joutuvat tallettamaan likviditeetin EKP:lle hintaan -0.40% Tilillä olevat rahat ovat iso kustannus yrityksille Sijoitetun pääoman tuotto % pienenee 6

Minkälaisia sijoitusinstrumentteja on mahdollista käyttää likviditeetinhallintaan? Löytyykö sijoituspolitiikka? Onko teillä tuote-vai/ja yrityskohtaisia rajoituksia? Onko teillä maturiteettirajoituksia? Miten pitkiin instrumentteihin on mahdollista sijoittaa? Miten päätätätte sijoitusmaturiteeteista?

Monet yritykset ovat laajentaneet sijoitusuniversumiaan HEDGING SURVEY What is the lowest accepted credit rating for investments (2013)? BBB- 19 % AA- 8 % What is the lowest accepted credit rating for investments (2016)? BB B 2 % 1 % AAA 6 % AA 6 % BBB 36 % A- 73 % A 49 % 2013 2016 8

HEDGING SURVEY Yli 40 % yrityksistä hyväksyvät yli 6 kuukauden pituiset sijoitukset 40% What is the longest accepted maturity for investments within the liquidity portfolio? 38% 30% 25% Share of respondents 20% 10% 19% 8% 10% 0% 0-3m 3-6m 6-12m 12-24m Longer 9

..mutta toistaiseksi isoja muutoksia sijoituspolitiikkoihin ei ole tehty HEDGING SURVEY 60% 55% What are your most important liquidity management challenges? Share of respondents 40% 20% 38% 32% 10% 9% 0% Lack of investment instruments with attractive risk/return characteristics Difficulties to estimate which portion of the excess liquidity can be invested to longer maturities Inability to access trapped cash Lack of visibility to foreign subsidiary cash positions Excessive counterparty risk exposure to individual banks 10

Perinteiset likviditeetinhallintatuotteet eivät ehkä enää ole tuottavimpia nykytilanteessa Joukkovelkakirjalainojen korkotuotot ovat pudonneet selvästi viime vuosien aikana: Rating BBB: Neste 03/2017 yield 0.727% Rating A-: Fortum 03/2017 yield 0.097% Rating AA+: Suomen valtio 09/2017 yield-0.497% Tuottoja saadakseen sijoittajan on pakko joko pidentää sijoituksen maturiteettia tai ottaa lisää luottoriskiä. Perinteiset likviditeetinhallintatuotteet eivät ehkä enää ole tuottavimpia nykytilanteessa John Maynard Keynes: When my information change, I alter my conclusions. What do you do, sir? 11

Nykyinen markkinaympäristö Rahoituslaitosten vakavaraisuussäännösten vaikutus Nordean likviditeetinhallintakonsepti Kassavaroille lisätuottoa, ratkaisuehdotukset

Rahoituslaitosten vakavaraisuussäännöstö LCR: LCR= Liquidity Coverage Ratio. Maksuvalmiusvaatimus Pankeilla on oltava riittävästi korkealaatuisia likvidejä varoja kattamaan 30 päivän raju likviditeettihäiriö korkealaatuiset likvidit varat: käteinen, keskuspankkireservit, valtioiden joukkovelkakirjat sekä korkealaatuiset katetut-ja yritysjoukkovelkalainat Avainmaturiteettiraja on 30 päivää Käyttöönotto 2015 NSFR: (ei vielä lopullinen) NSFR = Net-Stable Funding Ratio: Pysyvän varainhankinnan vaatimus Pankeilla on oltava nykyistä pidempiaikaista pysyvää rahoitusta Pankin saamisten ja näiden jälleenrahoituksen ajallinen suhde ei saa vääristyä liikaa. Vähennetään riippuvuutta lyhytaikaisesta markkinarahoituksesta Avainmaturiteettiraja on 1 vuosi, finanssivastapuolilla 6 kuukautta Käyttöönotto 2018 Available Stable Funding Required Stable Funding 100 % 13

NSFR ja LCR käytännönesimerkki Esimerkki: esitetyt luvut ovat vain esimerkkejä LCR Stock of HQLA Volume Required Stable Funding Available Stable Funding Volume LCR outflow 100% 35 35 40 Liquidity buffer Level 1 Assets Loans >=1Y maturity 5% 85% 1,75 85% average 0-100% 0% Senior unsecured issuance 5Y avg.maturity Financial Inst. & Interbank 2mth avg. maturity. 35 25 2% average 50% average 13,3% average 25% 20% average 32.5 20 40 135 +30 Loans <1Y maturity Transactional accounts (WCA) Undrawn 50/50 comm./uncomm. Or Credit/liquidity fac. 50% 50% 0-5% 2,5% 34 10 20 0,75 66,5 0 NSFR: 70 = 1,05 66,5 30 17,5 17,5 5 70 50% 50% 100% Corporate term deposits 3mth avg. maturity Corporate operational deposits (WCA) EC 35 35 5 135 LCR: 35 = 1,08 32,5 14

Miksi talletusmaksu tuli juuri institutionaalisille asiakkaille? Johtuen rahoituslaitosten NSFR säännöstöistä, pankkien kannalta finanssiinstituutioilta tuleva käteinen ei ole yhtä arvokasta kuin muilta asiakkailta tuleva käteinen. Pankit eivät pysty hyödyntämään finanssi-instituutioilta tulevaa rahaa vasta kuin yli 6 kuukauden määräaikaisuuden ylittyessä: Talletuksen pituus 0 kk 6kk -> NSFR arvo 0% Talletuksen pituus 6 kk+1pv 12kk -> NSFR arvo 50% Talletuksen pituus yli 12 kk > NSFR arvo 100% Vertailun vuoksi Yritysasiakkaiden NSFR-rajat pankkien kannalta: Talletuksen pituus 0 kk 12kk -> NSFR arvo 50% Talletuksen pituus yli 12 kk > NSFR arvo 100% 15

Nykyinen markkinaympäristö Rahoituslaitosten vakavaraisuussäännösten vaikutus Nordean likviditeetinhallintakonsepti Kassavaroille lisätuottoa, ratkaisuehdotukset

Likviditeetinhallintakonsepti Sijoituspolitiikka ja likviditeetinhallintapolitiikka Likviditeettitarpeen määrittäminen Tuotto-ja riskitavoitteen määrittäminen Sijoituspolitiikka ja likviditeetinhallintapolitiikka Lähtötilanne Tavoite Toteutus Identifiointi ja määrittäminen Millainen on teidän likviditeettitilanteenne? Millainen strategia liittyy käteisen pitämiseen? Tuotteet ja rajoitukset Mikä on tuottotavoite? Millaisia tuotteita voidaan käyttää portfoliossa ja millaisia rajoituksia liittyy tuotteiden/sijoitusten pituuteen? Millaisia ovat tuotteiden/sijoitusten hyväksytyt luottoluokitustasot (lyhyen ja pitkän ajan luokitus)? Likviditeetinhallinta käytännössä Sovimme käytettävät tuotteet Toteutamme kaupat Seuraamme tuottojen kehitystä ja ehdotamme aktiivisesti uusia sijoitusratkaisuja 17

Likviditeetinhallintamalli Nykyinen korkotilanne on likviditeetinhallinnan kannalta haastava: 1vko euribor -0.362% 3kk euribor -0.256% 6kk euribor -0.144% Suomen vuosi-inflaatio 0.8% (2016e) Vaikeasti ennustettava taloustilanne edellyttää kuitenkin riittävää kassaa Likviditeetinhallintamallilla voidaan varautua yrityksen muuttuviin tilanteisiin Säilyttää ostovoima Varmistaa likviditeetti Käyttövarat Kuukausittain tarvittava likviditeetti Palkkoihin, kiinteisiin kuluihin, lomarahoihin, osinkoihin jne. varautuminen Kohde: Yrityksen käyttötili Ensisijainen varakassa Otetaan käyttöön niinä hetkinä, jolloin likviditeettiä tarvitaan enemmän Koska käytössä kohtuullisen harvoin, voi sijoittaa pidemmäksi aikaa, kunhan sijoituksen likviditeetti on hyvä Kohde: Maksimissaan kuuden kuukauden mittaiset sijoitukset Toissijainen varakassa 40 70% 15 35% 10 25% Parantaa yhtiön toimintavarmuutta, jos taloustilanne muuttuu äkillisesti Toissijaiselta varakassalta tarvitaan jo kohtuullista tuottoa Kohde: Yritysten joukkovelkakirjalainat ja korkotodistukset 18

Likviditeetinhallinnalla on kaksi päätavoitetta: Maksuvalmius Lyhyellä aikavälillä on ensisijaisen tärkeää, että sijoitetut likvidit varat ovat tarvittaessa vapautettavissa ja riski pääoman menettämisestä on mahdollisimman pieni. Ostovoiman säilyttäminen Kassan tulee tuottaa vähintään inflaation verran, jotta ostovoima säilyy. Huomioitavaa on, että sijoitetut kassavarat tulee myös saada käyttöön nopeasti ja pienillä kuluilla. Tilillä maatessaan kassa menettää koko ajan ostovoimaansa, eli kassa on yritykselle kustannus. Tehokkaalla hallinnalla kassa on mahdollista muuttaa tuloksi. Maksuvalmius Ostovoima 19

Likvidien varojen hoitomalli - Miten? 1. Käyttövarat Palkanmaksu, laskut jne. 2. Ensisijainen Varakassa Lyhyet kassanhallintatuotteet 3. Toissijainen Varakassa Joukkolainat, Rahastot ja Korkotodistukset Vaatiiko likviditeetinhallintamallin käyttö päivityksiä sijoituspolitiikkaan? Käteinen Rajojen ylittyessä/alittuessa varoja siirretään tasolta toiselle automaattisesti Varakassa 1 Rajojen ylittyessä/alittuessa varoja siirretään tasolta toiselle automaattisesti Esimerkki likvidien varojen jaosta Varakassa 2 Min Lähtötaso Max 3Meur 5Meur 7Meur Min Lähtötaso Max 7Meur 8Meur 9Meur Min Lähtötaso Max ei rajaa 9Meur ei rajaa Käteinen Määräaikaiset talletukset, Yritystodistukset, Kuntatodistukset ja Rahastot Joukkolainat, Rahastot ja Korkotodistukset 20

Nykyinen markkinaympäristö Rahoituslaitosten vakavaraisuussäännösten vaikutus Nordean likviditeetinhallintakonsepti Kassavaroille lisätuottoa, ratkaisuehdotukset Sijoitus pidempiin määräaikaistalletuksiin Sijoitus kunta-, yritys-& sijoitustodistuksiin Synteettinen talletus

Sijoitus pidempiin määräaikaistalletuksiin Tällä hetkellä eurotalletusten korot ovat negatiivisia jopa 12kk maturiteetissa Johtuen rahoituslaitosten NSFR vakavaraisuussäännöstöistä, pankilla on tulevaisuudessa intressissä maksaa yli 6 kuukauden määräaikaistalletuksista parempaa korkoa kuin aiemmin. Lisäksi pankeilla on intressissä maksaa lisätuottoa rullaavista talletuksista, esimerkkinä 31-päivän tai 91-päivän rullaava talletus. 22

Rahamarkkinasijoitukset Yritystodistukset Yrityskohtaisia limiittejä/rajoituksia? Kuntatodistukset Kuntatodistukset vs. yritystodistukset Sijoitustodistukset Pankkien emittoimia velkakirjoja Lyhyet joukkovelkakirjat 9kk joukkovelkakirja häntä vs. 9kk yritystodistus 23

Sijoitus synteettiseen EUR-talletukseen Tavallista talletusta parempi tuotto Tuottotasoja voidaan parantaa merkittävästi kruunutermiinin kautta tehtävällä synteettisellä eurotalletuksella ilman valuuttariskiä Pelkkä vastapuoliriski, kuten normaalissa talletuksessa Korkopariteetin mukaan matalamman kruunutalletuskoron pitäisi eliminoida spotin ja termiinin erotus, mutta käytännössä näin ei ole Tästäjohtuen DKK:n ja SEK:non mahdollista ostaa markkinoilta keskikurssilla ja myydä sijoituksen erääntyessä paremmalla termiinikurssilla Arbitraasijohtuu Tanskan kruunun valuutta-ja talletusmarkkinoiden välisestä tehottomuudesta. Valuuttasidos, vapaasti liikkuvat pääomat ja pankkien sääntelyn kiristämisestä johtuva talletusten priorisointi luovat tehottomuutta, minkä seurauksena korkopariteetti ei toimi Ei valuuttariskiä Sijoitusta tehdessä sovitaan sekä alkupään kurssi että eräpäivän kurssi valuuttakauppaan Vain vastapuoliriski eli Nordea-riski kuten normaalissakin talletuksessa 24

Miten synteettinen eurotalletus käytännössä tehdään? Esimerkki synteettisestä eurotalletuksesta(9 kk / 10 000 000 EUR) Tee EUR/DKK valuuttaswap(sopimus kruunujen ostamisesta nyt ja myymisestä takaisin eräpäivänä) + DKK-talletus kuudeksi kuukaudeksi Alkupäivän valuuttakauppa Osta Tanskan kruunuja 10 miljoonalla eurolla spot-kurssiin 7.4600 74 600 000 DKK Talleta 74 600 000 DKK 9kkajaksikorolla -0.10% Korko 56 779 DKK Loppupäivän valuuttakauppa Myy 74 600 000 56 779 DKK = 74 543 221DKK termiinikurssiin 7.4435 10 014 539EUR 9 kk synteettinen eurotalletuskorko on näin ollen: (360/274) * (14 539/10 000 000) = 0.19 % FX Swappiakäytettäessä DKK:n osto-ja myyntikurssi on tiedossa Ei valuuttariskiä 25

Nordea Markets on Nordea Bank Norge ASA:n, Nordea Bank AB:n (publ), Nordea Pankki Suomi Oyj:n ja Nordea Bank DanmarkA/S:n Markets-toimintojen yhteinen nimi. Liquidity Management team Oheiset tiedot on tarkoitettu taustatiedoksi vastaanottajan yksinomaiseen käyttöön. Annetut tiedot ja näkemykset edustavat Nordea Marketsin mielipidettä tiedotteessa mainittuna päivänä, ja niitä voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta. Tämä asiakirja ei ole täydellinen kuvaus tuotteesta tai siihen liittyvistä riskeistä, eikä sitä tulisi pitää sellaisena tai käyttää ilman vastaanottajan omaa harkintaa. Oheisia tietoja ei ole tarkoitettu sijoitusneuvoksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi antaa tarjous rahoitusvälineen ostamisesta tai myymisestä. Annetut tiedot eivät liity kenenkään yksittäisen vastaanottajan sijoitustavoitteisiin, taloudelliseen tilanteeseen tai erityistarpeisiin. Ennen sijoitus-tai luotonottopäätöksen tekemistä on suositeltavaa hankkia kulloiseenkin tilanteeseen soveltuvia asiantuntijaneuvoja. On tärkeää muistaa, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevista tuotoista. Nordea Markets ei ole eikä pyri olemaan vero-, kirjanpito-tai lainopillinen neuvonantaja missään toimipaikassaan. Tätä asiakirjaa ei saa jäljentää, jakaa eikä julkaista missään tarkoituksessa ilman Nordea Marketsin etukäteen antamaa kirjallista lupaa. Sonja Karsten Sales Manager Phone: +358 9 3695 0348 Mobile: +358 50 325 6431 e-mail: sonja.karsten@nordea.com 26