Retki Arvometsään Polku tuottavaan metsänhoitoon

Retki Arvometsään Polku tuottavaan metsänhoitoon

SISÄLTÖ - Arvometsän metsäpalvelut - Käsitteitä - Kannattava metsänhoito - Esimerkkitilan käsittelyvaihtoehdot - Tuottavin hakkuutapa - Puunkorjuu - Metsien uudistaminen - Metsien virkistys- ja luontoarvot - Metsätuhot

Arvometsän metsäpalvelut Asiakkaan tavoitteet lähtökohtana Metsäsuunnitelu Metsien optimaalisten käsittelyjen määrittäminen Kehittyneimmät laskentaohjelmat eri kasvatusvaihtoehtojen vertailuun Puukauppapalvelut Leimikon kilpailutus Optimaalisten hakkuutapojen toteuttaminen Metsänhoitopalvelut Taloudellisimmat taimikonhoidot kevyet maanmuokkaukset (tarvittaessa)

Arvometsän metsäpalvelut Taloudellisimpien hakkuutapojen käyttämistä Metsät säilyvät metsinä Yläharvennus Ylispuiden poisto Pienaukot Luontaisen uudistamisen hakkuut Näiden hakkuutapojen yhdistelmät Hyvät virkistys- ja maisemaarvot Enemmän marjoja sieniä Runsaasti metsäkanalintuja Metsäluonto hyötyy Metsien luontaisen uudistumisen hyödyntämistä Alikasvoksen säästäminen Taimettumista edistävät hakkuut Ei turhia ennakkoraivauksia Taimikonhoidot halvalla laadun ehdoilla

KÄSITTEITÄ Metsänhoidon kaksi päälinjaa ovat tasaikäisen metsän kasvatus ja jatkuva kasvatus. Tasaikäiskasvatuksessa synnytetään yhden kokoluokan puusto, jota kasvatetaan mahdollisimman tasakokoisena aina seuraavaan päätehakkuuseen asti. Tällä hetkellä Suomessa käytetään uudistamisessa pääosin metsänviljelyä, yleisimmin istutusta, harvennustapana alaharvennusta ja uudistushakkuuna avohakkuuta. Jatkuvassa kasvatuksessa kasvatetaan useaa puukokoluokkaa samassa metsikössä ja metsien annetaan kehittyä erirakenteisiksi. Uudistamisessa käytetään pääosin luontaista uudistumista, harvennustapana yläharvennusta ja uudistamispainotteisina hakkuina siemen- ja suojuspuuhakkuita, pienaukko- ja kaistalehakkuita sekä näiden yhdistelmiä. Myös uudistushakkuut tehdään yläharvennusperiaatteella. Kannattavassa metsätaloudessa käsitteiden pohtiminen on sinänsä tarpeetonta. Olennaista on joustavuus ja taloudellisimpien käsittelyketjujen valitseminen tapauskohtaisesti metsiköiden lähtötilanteista riippuen. Yleensä yllä kuvattu erirakenteinen kasvatus on järkevin vaihtoehto, mutta toisinaan on perusteltua saada metsään nuori puusukupolvi suhteellisen nopeasti. Tällöin kasvatusmuoto on hetkellisesti tasaikäisen metsän kasvatusta, jossa tosin hyödynnetään luontaista uudistumista istutuksen sijaan. Varttuessaan metsä kehittyy jälleen yläharvennusten myötä erirakenteiseksi.

KANNATTAVA METSÄTALOUS Metsätalouiden kannattavuutta tarkasteltaessa on huomioitava eri metsänhoitotapojen tuottamat puunmyyntitulot ja niihin liittyvät metsänhoitokulut. Lisäksi kannattavuuteen vaikuttaa tulojen ja menojen ajoittuminen. Suuret puunmyyntitulot luonnollisesti nostavat kannattavuutta ja metsänhoitokulut alentavat sitä. Olennaista on käteen jäävä erotus sekä metsänhoitoon sijoitettujen rahojen tuottama lisäarvo muihin hoitotapoihin verrattuna. On selvää, ettei tulevaisuuden suurempia puunmyyntituloja kannata tavoitella hinnalla millä hyvänsä, vaan hyvä kannattavuus edellyttää metsänhoitoinvestointien tarkkaa harkintaa. Lisäksi tulojen ja menojen ajoittuminen on huomionarvoinen asia. Nyt saatu tulo on arvokkaampi kuin sama tulo vuosikymmenten päästä. Vastaavasti metsänhoitokulut alentavat kannattavuutta enemmän kun ne sijoittuvat lähitulevaisuuteen. Tämän vuoksi eri metsänhoitovaihtoehtojen kannattavuusvertailu edellyttää koron huomioimista. Kun eri ajankohtiin sijoittuvat tulot ja menot tehdään korkolaskennalla (diskonttaus) yhteismitallisiksi (nykyarvo), nähdään mitkä käsittelyvaihtoehdot ovat tuottoisimpia. Korkolaskennan avulla nähdään myös, kuinka suuren tuottoprosentin eri metsänhoitotavat antavat metsään sijoitetulle pääomalle. Hyvää taloudellista tuottoa arvostava metsänomistaja valitsee metsänhoidon, joka tuottaa suuret hakkuutulot pienillä kustannuksilla ja pitää metsien arvokasvun korkealla tasolla. Seuraavissa luvuissa esittelemme Arvometsän keinot tämän saavuttamiseksi.

Metsänhoitotapojen vertailua Esimerkkitila 100 ha Etelä-Suomi Lämpösumma 1200

Hakkuut hakkuutavoittain Perinteinen Arvometsä

Hoitotoimet Perinteinen Arvometsä

Hakkuutavat Perinteinen Arvometsä

Hakkuukertymä Perinteinen Arvometsä

Puuston kehitys Perinteinen Arvometsä

Yhteenvetoa Perinteinen Tulot 30v. 472 594 Menot 30v. 48 536 Nykyarvo 543 591 Kasvu 2045 465 m3 / v. Puuston arvo 2045 390 000 Avohakkuupinta-ala 32,3 ha Arvometsä Tulot 477 073 Menot 26 844 Nykyarvo 599 201 Kasvu 2045 540 m3 / v. Metsän arvo 2045 448 000 Avohakkuupinta-ala 1,5 ha

Tuottavin hakkuutapa

Yläharvennus vai alaharvennus? Harvennukset jaetaan ylä- ja alaharvennuksiin. Alaharvennuksessa poistetaan metsän pienimpiä puita ja jätetään suurimpia puita. Yläharvennuksessa menetellään päinvastoin. Vertailtaessa harvennustapojen kannattavuutta, tulee tarkastella niiden vaikutusta pääoman tuottavuuteen. On pyrittävä hakkuisiin, joissa pääoman arvo pienenee reippaasti mutta arvokasvu mahdollisimman vähän. Pääoman tuottoprosentti 20 15 10 5 0 Pääoman tuottoprosentti (maa 1500 /ha) 0 5 10 15 20 25 30 Keskiläpimitta, cm Mänty Kuusi Raudus Hies Kun tähdätään hyvään pääoman tuottavuuteen, arvokynnystä lähestyvät tulee jättää kasvamaan. Korjuukypsiä ovat suuret tukkipuut, koska niihin on sidottu paljon pääomaa, eikä uusia arvokasvukynnyksiä ole enää ole edessä. Pienien puiden poistoa on syytä välttää. Erityisen tuottavia, sekä absoluuttisesti että suhteellisesti, ovat tukkikokoa lähestyvät kookkaat kuitupuut. Sen vuoksi niitä ei tulisi poistaa missään hakkuussa. Taloudellisin harvennustapa on siis yläharvennus, jossa poistetaan korjuukypsiä tukkipuita, annetaan tilaa pienille ja keskikokoisille puille ja säästetään ilmainen alikasvos. Menetelmä on päinvastainen verrattuna tavanomaiseen alaharvennukseen. Puuston pääoman tuottoprosentti eri keskiläpimitoissa. Johtopäätöksiä: Älä hakkaa alle 10 cm:n puita - suuri arvokasvu, olematon hakkuutulo, älä hakkaa 10-25 cm:n puita - erittäin hyvä taloudellinen tuotto.

Yläharvennus Alaharvennus Alaharvennuksessa poistetaan keskenkasvuisia kuitupuita ja jätetään korjuukypsiä tukkipuita. Yläharvennuksessa korjataan valmiit tukkipuut ja annetaan tilaa hyvän arvokasvun antaville pienemmille puille. Pääoman tuotto nousee yläharvennuksen myötä huomattavasti paremmaksi kuin alaharvennuksessa. Metsänomistajan valinta on selvä: yläharvennus.

Tukkikertymä ja hakkuutulo kolmen esimerkkimetsikön ala- ja yläharvennuksessa, sekä jäävän puuston arvo, arvokasvu ja arvokasvuprosentti (vuotuinen arvokasvu prosentteina puuston arvosta). Hakkuuta edeltävä pohjapinta-ala on 30 m2/ha. Metsiköissä on sekä kuitu- että tukkikokoista puustoa.

Ennen hakkuuta Yläharvennuksen jälkeen Alaharvennuksen jälkeen Tukkikertymä: 101 m 3 /ha Hakkuutulo: 5976 /ha Jäävän puuston arvokasvuprosentti: 8,9 Tukkikertymä: 16 m 3 /ha Hakkuutulo: 1736 /ha Jäävän puuston arvokasvuprosentti: 3,4

Yläharvennus vai päätehakkuu? Niin sanotuissa uudistuskypsissä metsissä on usein runsaasti taloudellisesti keskenkasvuista puustoa eli kuitupuita, pieniä tukkipuita ja alikasvosta. Näissä tapauksissa yläharvennusten jatkaminen ja aukkopaikkojen luontainen uudistuminen tuottavat paremmin kuin avohakkuu ja istuttaminen.

37 cm 0.5 % 29 cm 2 % 34 cm 1 % 13 cm 6 % 18 cm 8 % 29 cm 2 % 23 cm 5 % 21 cm 6 % 18 cm 8 % 19 cm 7 % 16 cm 15 % Uudistamiskypsää metsää? Vastaus löytyy vertaamalla puita osakkeisiin. Osalla puita parhaan tuoton vaihe on jo ohitettu, mutta pienillä puilla se on vasta edessä. Tuottoa maksimoiva metsänomistaja myy arvokkaat, mutta heikkotuottoiset osakkeet ja pitää ne, joiden arvo kasvaa nopeasti. Kuvaan on merkitty erikokoisten puiden läpimitat ja tuottoprosentit vapautettaessa. Punaisella merkittyjen runkojen tuotto suhteessa sidottuun pääomaan on alentunut eli ne ovat hakkuukypsiä. Vihreällä ja keltaisella merkityt puut antavat hyvän arvokasvun, joten niitä kannattaa kasvattaa edelleen. Kyseisen metsän taloudellisin hakkuutapa on siis yläharvennus.

Myös varttuneempien metsien yläharventaminen kannattaa, jos puusto on erirakenteista ja alikasvosta esiintyy. Olisiko vasemman kuvan yläharvennettu metsä kannattanut vanhan metsäsuunnitelman mukaisesti ennakkoraivata, avohakata ja istuttaa kuuselle?

Avohakkuu saattaa olla taloudellisesti perusteltu ratkaisu silloin kun a) metsässä on aikaisempien alaharvennusten jäljiltä vain korjuukypsiä puita b) kuusikossa on kauttaaltaan runsaasti juurikääpää

Aukean uudistaminen Myös avohakkuun jälkeen luontainen uudistaminen on kannattavin vaihtoehto. Tarvittaessa uudistumista voi edesauttaa kevyellä maanmuokkauksella, jos korjuu itsessään ei riittävästi muokkaa maan pintakerrosta. Näin toimien syntyy Etelä- ja Keski-Suomessa pienillä kustannuksilla laadukas rauduskoivikko ja viiveellä ilmainen kuusialikasvos. Vaihtoehto on kannattavampi kuin tavanomainen istutuskuusikko, jonka perustamisja hoitokustannukset nousevat helposti 1500 euroon/ha. Luontainen rauduskoivikko syntyy kevyellä muokkauksella ja taimikonhoidolla (yht. n. 500-700 e/ha). Myöhemmin kuusi uudistuu koivun alle ilmaiseksi. Kuusitukki on arvokkaampaa kuin koivutukki, mutta koivikosta saa tukkia aikaisemmin. Lisäksi se tuottaa viiveellä myös kuusitukkia alikasvoksesta. 3 % korolla laskettuna on koivutaimikon nykyarvo n. 2500 /ha ja kuusitaimikon 1200 /ha. Taloudellista tuottoa arvostava metsänomistaja valitsee siis luontaisen koivikon.

Luontainen uudistaminen koivulle on selvästi kannattavampaa kuin kuusen istutus.

Kustannustehokasta metsänhoitoa: Luontaisesta koivikosta sekametsän kautta erirakenteiseen kuusikkoon. Kulut alas, tuotto ylös.

Istuttaminen ja kylvö Keinollisen uudistamisen menetelmistä tulee kysymykseen lähinnä kylvö, joka on edullisempaa kuin istutus. Mitä halvemmalla uusi puusukupolvi syntyy, sitä kannattavampaa on puuntuotanto. Erityisesti suurilla korkokannoilla kulujen minimointi kiertoajan alussa on kannattavan puuntuotannon välttämätön edellytys. Taimikonhoito Uudistumisvaiheen jälkeen seuraava toimenpide on kevyt taimikonhoito, jossa annetaan kasvutilaa riittävälle määrälle laadukkaimpia runkoja. Jos taimikossa on kokovaihtelua eikä ylitiheys uhkaa, voi taimikon antaa kehittyä myös ilman toimenpiteitä ensiharvennukseen.

Puunkorjuu yläharvennusmetsissä

Ammattitaidolla tehdyssä yläharvennuksessa kypsät tukkipuut korjataan jäävä pienpuusto säästäen. Korjuukustannus on alaharvennusta pienempi, sillä paremman kertymän ja puiden suuremman koon ansiosta kuutioita kertyy nopeammin. Toisaalta taimien ja pienpuuston säästäminen vaatii tarkkuutta, minkä vuoksi työ on avohakkuuta hitaampaa. Tasarakenteisen metsän kiertoajan keskimääräiset korjuukustannukset ovat samaa suuruusluokkaa yläharvennuskustannuksen kanssa.

Tavanomaisilla metsäkoneilla tehty yläharvennus onnistuu hyvällä korjuujäljellä.

Sulan maan aikaan tehtävä yläharvennus onnistuu kantavilla mailla yhtä lailla kuin alaharvennus. Kuvassa vasemmalla harventamatonta ja oikealla hyvään kasvuasentoon yläharvennettua metsää. Korjuuvaurioita ei juuri ole.

Harvennuksessa juuristovauriot minimoidaan ajourien havutuksella ja runkovauriot taitavalla kaadolla. Korjuussa vaurioituvat puut korjataan talteen, jolloin kasvamaan jää parhaan arvokasvun antava terve puusto. Alikasvoksen säästämiseksi kaadot keskitetään ajourille ja kohtiin, joissa on vain korjuukypsiä puita. Yksittäisiä suuria puita jätetään korjattaviksi seuraavissa harvennuksissa, jos niiden kaato on vaikeaa ilman ympäröivän pienpuuston vaurioittamista.

Yläharvennusmetsä tuoreeltaan hakkuun jälkeen. Tukit on poimittu siististi pienemmän puuston ja alikasvoksen lomasta. Hakkuusta kertovat lähinnä ajourat, joiden taimettuminen on jo käynnissä. Muutaman vuoden kuluttua korjuun jälkiä on enää vaikea havaita.

Järeänkin puuston yläharvennus onnistuu hyvällä jäljellä. Tällä saarikohteelta kertyi puuta n. 150 m3/ha, jäljelle jäi kasvuisa puusto ja uudistuminen käynnistyy syntyneissä aukkopaikoissa.

Metsien uudistaminen

Luontainen uudistumisen hyödyntäminen on yleensä kannattavin uudistamismenetelmä. Se voi perustua olemassa olevaan alikasvokseen, uudistamispainotteisen hakkuun jälkeiseen taimettumiseen tai näiden yhdistelmään. Alikasvoksen nojaava uudistuminen tapahtuu vähitellen metsää väljentävien yläharvennushakkuiden ohella. Erityisesti korjuussa avattavat ajourat sekä pienet aukkopaikat kiihdyttävät taimettumista. Tällöin varsinainen uudistamisvaihe voidaan välttää kokonaan ja metsä säilyy jatkuvasti puustoisena.

Jatkuvassa kasvatuksessa ajourat edistävät metsän luontaista uudistumista. Urat avataan hakkuussa kohtiin, joissa on eniten korjattavaa tukkipuustoa ja vanhojen ajourien annetaan taimettua. Kuvassa tasarakenteisen mäntykankaan uudistuminen on käynnistynyt ajourilla.

Yläharvennuksena tehty suojuspuuhakkuu on synnyttänyt runsaan kuusialikasvoksen. Seuraavana on vuorossa tukkimittaisen ylispuuston poisto. Kuitupuut jätetään edelleen kasvamaan ja korjataan tulevan kuusikon ensiharvennuksessa.

Mänty uudistuu pienaukkoihin ja väljennetyn puuston lomaan. Jos alikasvosta ei ole ja suuri osa puustosta on kokonsa puolesta korjuukypsää, tehdään uudistamispainotteinen hakkuu uudistumisen käynnistämiseksi. Luontaisen uudistamisen hakkuita ovat väljennys-, siemen- ja suojuspuuhakkuut sekä pienaukko- ja kaistalehakkuut. Usein kannattaa yhdistää eri hakkuumenetelmiä ja muodostaa siemen- ja suojuspuusto metsikön pienimmistä puista, jotka edelleen antavat kohtuullisen arvokasvun uudistamisvaiheen aikana. Nämä puut voidaan korjata joko ylispuuhakkuulla tai vasta alemman jakson ensimmäisen harvennuksen yhteydessä

Alikasvosten elpymiskyky Tulevia tukkeja Alikasvosten elpymiskyky on hyvä ja vanhatkin taimet elpyvät, kun kasvutilaa vapautuu. Tämä tuo joustavuutta hakkuiden ajoitukseen ja valmiina odottavat taimet takaavat sen, että metsän kasvutila on jatkuvasti käytössä.

Ikä 90 v Ikä 40 v Vasemmalla pitkään juroneita ja sittemmin elpyneitä alikasvoskuusia. Oikealla 40 vuotta kasvuvuoroa odotellut tukkikuusi. Vapautumisen jälkeen puu on saavuttanut hakkuukypsyyden 50 vuodessa. Puun ikä 90v., metsätaloudellinen ikä 50 v.

Osoitus alikasvosmännyn sitkeydestä: taimi on odottanut 50 vuotta n. metrin mitassa, minkä jälkeen se on elpynyt ripeään kasvuun päällyspuuston hakkuun myötä (Vaartaja 1951). Kuva: Vaartaja, O. 1951. Alikasvosasemasta vapautettujen männyn taimistojen toipumisesta ja merkityksestä metsänhoidossa. Acta Forestalia Fennica 59(1). 133 s.

Männikön kuusialikasvos kannattaa säästää yläharvennuksissa. Alikasvos on ilmainen ja tuo aikavoittoa verrattuna puuttomaan aukeaan. Korjuun helpottamiseksi taimikkoa voidaan tarpeen vaatiessa harventaa näkemäraivauksella.

Hyvin suunniteltu ja taidolla tehty yläharvennus säästää alikasvoksen, joka ottaa vapautuneen kasvutilan välittömästi käyttöönsä. Säästetty nuorennos on metsänomistajalle suuri etu ja tae metsätulojen tasaisesta jatkumisesta. Jos kuvan metsään olisi tehty ennakkoraivaus ja alaharvennus, olisi pian edessä hakkuuaukea, kalliit taimet ja vuosikymmenten työläs ensiharvennuksen odottelu. Kumman valitset?

Älä tee näin! Tarakenteisen metsän kasvatuksessa alikasvos raivataan kauttaaltaan, pahimmillaan useaan otteeseen kiertoajan aikana. Tämä on suuri taloudellinen menetys metsänomistajalle. Tässä metsässä arvokas kuusialikasvos raivattiin maahaan ennen alaharvennusta. Huomattavasti taloudellisempi

Pienaukot ja harvoiksi hakatut kohdat mahdollistavat valopuiden uudistumisen. Näin turvataan sekametsärakenne, joka ylläpitää rikasta metsäluontoa, elävöittää maisemaa ja auttaa torjumaan esimerkiksi kuusta lahottavaa juurikääpää.

Siemenpuuhakkuu on yksi männyn luontaisen uudistamisen vaihtoehto.

Luontainen uudistaminen on laadun tae

Alikasvoksesta ponnistavien luonnontaimien oksat jäävät hennoiksi, oksakulma on suuri ja runko suora. Tuloksena on arvokkain puutavaralaji eli A-luokan tyvitukki.

Pienaukon luontainen taimikko tarjoaa hyvät mahdollisuudet laatupuun kasvattamiselle. Suuri kokovaihtelu ja sivusuuntainen kilpailu johtavat hyviin laatuominaisuuksiin.

Luontaisesti syntyneet puustot ovat tutkitusti parempilaatuisia (Verkasalo 2013). Kuvassa vertailussa eri tavoin syntyneiden metsien tukkivähennys eli se kuinka paljon laatuviat alentavat tukkisaantoa maksimaaliseen verrattuna.

Yläharvennus jalostaa laatua -alaharvennus tuhoaa sen

Männikön laatuharvennus. Taimikosta kehittyneen metsikön valtapuut olivat oksikkaita ja lenkoja, joten ne poistettiin yläharvennuksessa laadukkaan pienemmän puuston ja alikasvoksen tieltä. Seuraavat yläharvennukset antavat laatutukkia.

Yläharvennuksessa kasvamaan jätettävät pienet ja keskisuuret puut ovat huippulaatuisia. Tästä yläharvennusmänniköstä saadaan seuraavassa hakkuussa parhaimman laatuluokan oksaton tyvitukki lähes jokaisesta rungosta!.

Tavanomainen metsänhoito tuottaa huonoa laatua. Kuvissa viljelymännikön kehitys kohti heikkolaatuista sahatavaraa. Taimikonhoidolla puusto muutetaan liian harvaksi ja tasaiseksi, jolloin oksat kasvavat paksuiksi ja runkoon kertyy löyhää lustoa. Myöhemmin latvus sulkeutuu, paksut alaoksat kuolevat ja jäävät lahoina tyvitukin sisään. Alaharvennuksissa jätetään suurimmat puut, joiden laatuominaisuudet ovat heikoimmat (lenkous, paksut kuolleet oksat) ja ilmainen kuusialikasvos jätetään hyödyntämättä. Lopputuloksena on tekniseltä laadultaan ala-arvoista puutavaraa, joka kestää huonosti kuormitusta, vääntyilee ja on lahojen oksien takia ulkonäöltään rumaa. Kannattaakohan ryhtyä uudelle viljelykierrokselle vai siirtyä luontaiseen uudistamiseen ja yläharvennuksiin?

Viljelymännyn ja luontaisesti syntyneen, asteittain yläharvennuksilla vapautetun männyn laatuero on silmiinpistävä. Viljelymänty on täynnä kuollutta oksaa ja löyhää lustoa, puutavara C-luokkaa, sahatavaran arvo 120 /m 3. Yläharvennusmänty on oksaton, tiheäsyinen ja parasta laatuluokkaa, sahatavaran arvo lähes nelinkertainen, 400 /m 3. Huomaa laatumännyn alikasvosvaihe sekä kasvun kiihtyminen yläharvennusten myötä.

Kannattavuus

Nykuarvo, /ha 12000 10000 8000 6000 4000 Alaharvennusmetsätalous Yläharvennusmetsätalous Jatkuva kasvatus 2000 0 Rannikko Häme Itä-Suomi Kaunuu Lappi Viidelle metsäalueelle tehtyjen vaihtoehtoisten metsätaloussuunnitelmien tuottama nykyarvo (3 % korkokannalla). Jatkuvassa kasvatuksessa ei tehdä lainkaan päätehakkuita. Kuvan ala- ja yläharvennusmetsätalous on tasaikäismetsätaloutta, jossa metsä uudistetaan päätehakkuun ja viljelyn avulla. Nykyarvo riippuu puuston määrästä, kasvupaikan viljavuudesta ja käsittelyistä. Itä-Suomen esimerkkimetsä on runsaspuustoinen ja viljava, Lapin taas niukkapuustoinen ja karu.

Puuntuotos

Tasarakenteisten ja erirakenteisten metsien puuntuotos on samaa suuruusluokkaa. Jatkuva kasvatuksen taloudellinen tuotto on kuitenkin parempi, sillä tukkipuuta kertyy enemmän pienemmillä kustannuksilla.

Virkistys- ja luontoarvot

Jatkuva peitteisyys, erirakenteinen puusto ja alikasvos suosivat metsien virkistyskäyttöä ja mm. metsäkanalintuja. Riistatiheiköt sekä metsien ja soiden vaihettumisvyöhykkeet säilyvät yläharvennuksessa. Hoitamissamme metsissä pyy viheltää ja metso soi myös hakkuiden jälkeen.

Luonnontilainen kuusikko Yläharvennettu kuusikko Luonnontilaisille metsille on tyypillistä jatkuva peitteisyys, puuston erirakenteisuus, alikasvoksen esiintyminen sekä rakenteen suuri vaihtelevuus. Jatkuvan kasvatuksen monipuoliset hakkuumenetelmät mukailevat metsien luontaisia kehityskulkuja, mikä ylläpitää metsälajien elinympäristöjä. Metsien monimuotoisuus säilyy aivan eri tasolla kuin avohakkuiden, taimikoiden ja puupeltomaisten metsiköiden vaihtoehdossa. Luonnonystävän valinta on jatkuva kasvatus, jossa luonnosta huolehtiminen ja taloudellisuus kulkevat yhtä jalkaa.

Kestämättömän metsänkäsittelyn myötä harvinaistuneet lajit viihtyvät jatkuvan kasvatuksen metsissä. Muun muassa kuukkeli hyötyy alikasvoksesta ja metsien peitteisyydestä. Monet metsätalouden ja luonnonsuojelun ristiriidat poistuvat jatkuvan kasvatuksen myötä. Esimerkiksi liito-oravalle erirakenteiset sekametsät tarjoavat tuottavista hakkuista huolimatta sopivaa elinympäristöä, kunhan ruokailu- ja pesäpuita jätetään säästöpuiksi.

Sertifikaatit ja metsälaki velvoittavat jättämään säästöpuita ja säästämään metsätalouden erityisen tärkeät elinympäristöt, kuten esimerkiksi lähteet ja purot. Käytännössä näiden pienialaisten kohteiden säilyminen on kyseenalaista, kun ne jäävät avohakkuiden ympäröimiksi. Jatkuva kasvatus säilyttää arvokohteet kuin itsestään. Avohakkuussa alenee taloustuloksen lisäksi myös luonto- ja virkistysarvot

Jatkuva kasvatus pienentää metsätuhoriskiä

Tavanomainen metsänhoito on synnyttänyt Suomeen runsaasti avohakkuiden laitametsiä, jotka ovat alttiita tuulituhoille. Jatkuvan kasvatuksen yleistyessä syntyy eheitä metsäalueita ilman suuria aukeita, jolloin tuulituhoriski pienenee huomattavasti. Kattavan peitteisyyden myönteinen vaikutus alkaa vaikuttaa jo muutaman kymmenen hehtaarin metsätilalla. Lisäksi erirakenteinen puusto on itsessään paremmin tuulta kestävä kuin tasarakenteinen. Myös riskin hajauttaminen puoltaa jatkuvaa kasvatusta: yläharvennuksessa alennetaan säännöllisesti metsään sidottua pääomaa korjaamalla talteen arvokkaat tukkipuut. Alaharvennuksessa järeitä puita seisotetaan aina päätehakkuuseen saakka, mikä lisää todennäköisyyttä menettää kerralla koko kertynyt pääoma. Tuuliriskiä voidaan harvennustavasta riippumatta vähentää suojakaistoilla ja harvennusvoimakkuutta alentamalla.

Juurikääpä Etelä- ja Keski-Suomessa etenkin kuusta lahottava juurikääpä (maannousema) on yleistynyt huomattavasti kesäaikaisen puunkorjuun ja aikaisemmin harjoitetun metsälaidunnuksen myötä. Sieni on ongelma kuusen uudistamiselle kasvatustavasta riippumatta. Kun metsässä on juurikääpää vain paikoitellen, on tehokas torjuntakeino yläharvennukseen yhdistettävät pienaukot, joita tehdään lahopesäkkeisiin. Pienaukot uudistuvat luontaisesti koivulle ja männylle, joihin laho ei leviä. Viiveellä syntyvä uusi kuusialikasvos on laholta turvassa.

Jos juurikääpää on erittäin runsaasti, on metsä perusteltua uudistaa kauttaaltaan lehtipuulle