Arkistolaitoksen asiakaslehti 2/2014 sivu 6 Arkistolain uudistus etenee loppusuoralle sivu 11 Arkistokoulutus yhä enemmän verkkoon sivu 12 Valvillan arkisto odottaa tutkijoita
Sisältö Pääkirjoitus Julkaisija Arkistolaitos Osoite Kansallisarkisto PL 258 00171 Helsinki Lehden taitto Mainostoimisto HINKU Painopaikka Kopijyvä Oy Kotisivu www.arkisto.fi Tilaukset ja palaute akti@narc.fi ISSN 1798-2065 (painettu) ISSN 2341-6327 (verkkojulkaisu) Päätoimittaja tiedottaja Sari Saaristo, Kansallisarkisto Toimituskunta ylitarkastaja Nina Eerikäinen, Kansallisarkisto johtaja Vuokko Joki, Oulun maakunta-arkisto ylitarkastaja Jani Karell, Kansallisarkisto tutkija Ville Kontinen, Kansallisarkisto ylitarkastaja Taina Tammenmaa, Kansallisarkisto ylitarkastaja Anne Wilenius, Kansallisarkisto Toimitussihteeri Minna Nurro, Viestintätoimisto Lumitähti minna.nurro@pp.inet.fi 3 On aika päivittää arkistolaki nykyajan tarpeiden ja vaatimusten mukaiseksi, todetaan pääkirjoituksessa. 4 Lyhyet 6 Uutta arkistolakia valmisteleva työryhmä esitteli Kansallisarkistossa järjestetyssä seminaarissa työnsä tuloksia sekä arkistolakiuudistuksen keskeisiä tavoitteita ja haasteita. 8 Arkistokuvailu kehittyy sekä kansallisin että kansainvälisin ponnistuksin. 10 11 12 14 16 17 18 Teatterimuseo on kartoittanut ammatillisten teattereiden ja tanssin alan tallennusta. Verkkokurssit mahdollistavat opiskelun paikasta riippumatta. Valvillan tehdasmuseon arkisto henkii tekstiiliteollisuuden historiaa sadan vuoden ajalta. Valtionarkistonhoitaja Jussi Nuortevan työnä on rakentaa siltaa menneestä tulevaan. Keski- ja Itä-Euroopan arkistokonferenssissa puhututti digitalisoituminen. Pohjoismaisen arkistoyhteistyön keskeinen vaikuttaja Olafur Asgeirsson luotsasi Islannin kansallisarkiston kansainväliseen kukoistukseen. Eläkkeellä ja tutkijana. Professori Heikki Ylikangas tarkastelee tutkijan työtä ja asemaa eläkeläisen perspektiivistä. Arkistolainsäädäntö uudistuu Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) asetti 19.3.2013 työryhmän selvittämään arkistolain ja -asetuksen keskeiset uudistustarpeet ja tekemään esityksen uudeksi lainsäädännöksi. Työryhmässä ovat OKM:n lisäksi edustettuina oikeusministeriö, valtiovarainministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö sekä arkistolaitos, Suomen kuntaliitto ja Tampereen kaupunginarkisto. Lisäksi työryhmä kuulee arkistolaitoksen keskeisiä sidosryhmiä ja muita asiantuntijoita. Uudistuksen tavoitteena on selkeyttää arkistolainsäädäntöä ja saattaa se vastaamaan lainsäädännölle asetettuja yleisiä vaatimuksia. Lisäksi selkeytetään asiakirja- ja tietohallinnon järjestämistä ja ohjausta koskevia vastuusuhteita ja sen tukitoimia. Tätä varten työryhmä on teettänyt useita taustaselvityksiä muun muassa arkistolaitoksen toimivaltuuksista. Tavoitteena on myös kehittää ja yhtenäistää arkistolaitoksen organisaatiota ja sen toiminnan ohjausta, ja siten turvata kansalliseen kulttuuriperintöön kuuluvien tietoaineistojen pysyvä säilyttäminen ja saattaminen tutkijoiden ja muiden tiedontarvitsijoiden käyttöön. Lisäksi kehitetään viranomaisten tieto- ja asiakirjahallintoa vastaamaan hyvälle tiedonhallintatavalle nykyisin asetettavia vaatimuksia. Työryhmä on linjannut, että nykyinen arkistolaki ja sen nojalla annettu asetus arkistolaitoksesta kumottaisiin, ja arkistotoimea ja asiakirjahallintoa koskeva uusi sääntely sijoitettaisiin kolmeen eri lakiin. Laki kansallisesti arvokkaiden asiakirjojen pysyvästä säilyttämisestä koskisi viranomaisten lisäksi osin yksityisiä asiakirjoja. Lain tarkoituksena olisi varmistaa tieteellisesti, historiallisesti tai muuten arvokkaiden asiakirjojen pysyvä säilyminen. Laissa säädettäisiin pysyvästi säilytettävien asiakirjojen määrittämisestä sekä säilytys- ja tallentamispaikasta. Myös sähköisestä tallentamisesta ja säilyttämisestä olisi tarvittavat säännökset. Laki Kansallisarkistosta koskisi Kansallisarkiston tehtäviä, organisaatiota ja hallintoa. Arkistolaitoksen nimi muutettaisiin Kansallisarkistoksi, jolla olisi alueellisia palvelupisteitä ja toimintayksiköitä. Lisäksi laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta tarkistettaisiin niiltä osin, jotka koskevat viranomaisten hyvää tiedonhallintatapaa. Kannen kuva Gary Wornell 20 21 22 Arkistouralla: Marja Pohjola, Kansallisarkisto Arkistolöytöjä / Käsitätkö? Aktiivisesti asiakkaitaan palveleva Mikkelin maakunta-arkisto täytti 80 vuotta. Uudistusta valmistelevan työryhmän on määrä tehdä esityksensä viimeistään 31.12.2014. Tämän jälkeen seuraa esityksen poliittinen käsittely. Tavoitteena on saada uusi arkistolainsäädäntö voimaan vuonna 2016. Teksti: Anitta Hämäläinen, hallintojohtaja, Kansallisarkisto Pääkirjoituksen kuva Gary Wornell
4 5 Arkistolaitoksen sektorimuutokset eivät vaikuta asiakkaisiin Arkistolaitos mukana Turun kansainvälisillä kirjamessuilla Arkistolaitos juhlistaa näyttelyillä 100-vuotiasta Suomea Lyhyet Syksyn luentosarjassa esitellään vähemmistöjen arkistoja 80-vuotista taivaltaan tänä vuonna juhlistava Helsinki-Seura järjestää syksyn aikana Kansallisarkistossa luentosarjan, jossa pureudutaan vähemmistöjen arkistoihin. Luentosarja liittyy Helsinki-Seuran juhlavuoden teemoihin, joissa on haluttu erityisesti korostaa Helsingin monikulttuurisuutta. Arkistolaitoksen yksityisarkistojen sektorin toiminta itsenäisenä yksikkönä päättyi 1.6.2014, kun sektoritoiminnan johtaja Marja Pohjola siirtyi eläkkeelle. Yksityisarkistojen sektoritoiminto yhdistettiin viranomaisarkistojen ja tilanhallinnan yksikköjen kanssa vastaanoton, hankinnan ja tilanhallinnan sektoriksi. Tapahtuneessa muutoksessa on kyse organisaation sisäisestä sulautumisesta ja hallinnollisesta järjestelystä. Yksityis- ja viranomaisarkistot tulevat saman sektorin alaisuuteen, josta ne ohjataan organisaation sisäisen työnjaon mukaisesti eteenpäin. Muutoksella ei ole suoraa vaikutusta arkistolaitoksen asiakkaisiin. Turun kansainväliset kirjamessut järjestetään Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa 3.10. 5.10.2014 jo 23. kerran. Vuoden pääteemat messuilla ovat tällä kertaa Ranska ja Sastamala. Tapahtuma kokoaa yhteen satoja ohjelmanumeroita, esiintyjiä ja näytteilleasettajia. Mukana messuilla on myös arkistolaitos, joka esittelee osastollaan julistenäyttelyä "Pro Finlandia, Suomen tie itsenäisyyteen". Näyttely käsittelee Suomen itsenäistymiseen johtanutta kehitystä Ranskasta ja Italiasta katsoen. Turun Messukeskus Oy:n kuva-arkisto Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta vietetään vuonna 2017. Arkistolaitos osallistuu Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlallisuuksiin järjestämällä vuosina 2014 2017 näyttelyiden sarjan, jossa Suomen itsenäistymiseen johtanutta kehitystä tarkastellaan kansainvälisestä näkökulmasta. Näyttelyistä ensimmäinen avataan vuoden 2014 lopussa Kansallisarkistossa. Sen tarkoituksena on esitellä, miten Suomen poliittinen ja kulttuurinen kehitys nähtiin Ranskassa ja Italiassa vuosina 1880 1914. Myöhemmissä näyttelyissä näkökulmat ovat Saksassa ja Pohjoismaissa. Näyttelysarja huipentuu merkkivuonna 2017 pidettävään Venäjäaiheiseen näyttelyyn. Luentojen aihealueet vaihtuvat viikoittain ja syksyn aikana valotetaan muun muassa saksalaisten, tataarien ja romanivähemmistöjen elämää Helsingissä historiallisten arkistodokumenttien pohjalta. Lisäksi Kansallisarkisto valmistelee iltoja varten pienet, teemojen mukaiset arkistonäyttelyt yleisön iloksi. Luentosarja järjestetään Kansallisarkiston vanhassa tutkijasalissa keskiviikkoisin 15.10. 19.11.2014 klo 17 19. Tunteet esillä Arkistojen päivässä Pohjoismaisten arkistojen yhteistyönä järjestettävää Arkistojen päivää vietetään jälleen marraskuussa. Tänä vuonna päivän teemaksi on valittu tunteet arkistoissa. Valitun teeman tarkoituksena on esitellä arkistojen monimuotoisuutta, vaihtelevia sisältöjä ja tunnesiteitä menneen ja nykyhetken välillä. Arkistojen päivän yhteydessä julkistetaan myös jo 11. kerran vuoden arkistoteko, ja tätä varten toimikunta ottaa jälleen rohkeita arkistoteko-ehdokkaita vastaan. Valinnan tarkoituksena on nostaa esille arkistojen kannalta tärkeitä tekoja palkitsemalla aktiivisuutta ja hyviä ideoita. Sari Saaristo Curt von Stedingk -näyttely keräsi kiitosta Mikkelissä Mikkelin kaupungintalossa 13.6. 17.8.2014 avoinna ollut Savon sotatapahtumia ja Curt von Stedingkin yksityiselämää valottava näyttely houkutteli paikalle satoja kävijöitä. Tasaiseen tahtiin näyttelyssä vierailleet kävijät kehuivat von Stedingk -näyttelyä kiinnostavaksi ja hyvin tehdyksi. Mikkeliläisten lisäksi näyttely sai liikkeelle pääkaupunkiseudulta tulleet vierailijat. Mikkelistä näyttely jatkoi matkaansa Ruotsiin, jossa von Stedingk -aiheinen julistenäyttely on auki Karlbergin sotakorkeakoulussa syyskuun 8. päivästä alkaen. Hae arkistoalan Mobius-vaihtoon! Mobius-liikkuvuusohjelma tarjoaa suomalaisille arkistoammattilaisille harvinaisen tilaisuuden työskennellä muutaman kuukauden ajan Britanniassa tai Irlannissa. Vierailu yhteistyöorganisaatioon sovitaan hankkeen ohjausryhmän avulla. Suomen Lontoon instituutti vastaa matka- ja asumiskuluista ja lähettävä organisaatio palkkakustannuksista. Vastaanottava organisaatio sitoutuu antamaan ammatillista ohjausta ja tukea vaihdon aikana. Hakijalla tulee olla yli viiden vuoden työkokemus arkistotai museoalalta, hyvä englannin kielen taito, mahdollisuus työskennellä ulkomailla ja halu jakaa työnsä tulokset. Hakemusta varten tulee lähettää motivaatiokirje ansioluetteloineen ja ehdotus vaihtoaikana toteutettavasta projektista. Vuoden 2015 hakuaika on 11.8. 30.9.2014. Lisätiedot: www.m0bius.net tai johanna.vakkari@finnish-institute.org.uk Moottoripyörien kantakortteja nyt Digitaaliarkistossa Kansallisarkisto on digitoinut Turun ja Porin lääninhallituksen moottoriajoneuvorekisteriä vuosilta 1922 1965, ja se on nyt moottoripyörien osalta tarkasteltavissa Digitaaliarkistossa. Suomen Royal Enfield Owners Club -moottoripyöräkerhon jäsenet indeksoivat yksittäiset kortit talkootyönä. Jokaisesta kortista on kerätty moottoripyörien rekisterinumero, merkki ja tyyppi. Tiedot ovat hakukelpoisia ja ne on linkitetty digitoituun korttiin. Vanhojen ajoneuvojen kantakorttien tiedot ovat usein välttämättömiä, kun vanha ajoneuvo yritetään saada takaisin rekisteriin ja museoajoneuvoksi. Digitoidusta moottoripyöräkortistosta on myös apua, jos vanhan ajoneuvon asiapaperit ovat hävinneet. Moottoriajoneuvojen kortisto sisältää moottoripyörien lisäksi Turun ja Porin läänissä rekisteröityjen autojen ja traktorien kantakortit, mutta niiden digitoinnista ja indeksoinnista ei ole vielä päätetty. 60-vuotisjuhlakirja "Kleion pauloissa" Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuortevan 60-vuotismerkkipäivän kunniaksi julkaistiin Kleion pauloissa -juhlakirja. Kirjaan on koottu runsaslukuisasti asiantuntijaartikkeleita liittyen niin Nuortevan työuraan kuin hänen akateemisen kiinnostuksensa kohteisiin. Kirjan teemoja ovat luonnollisesti arkistot ja arkistotoimi, mutta myös keskiajan tutkimus, hallintohistoria, kirjahistoria ja yliopistoyhteisöjen historia. SA-kuva
6 7 Tulevaisuuden haasteisiin vastaaminen vaatii laajamittaista koulutusta, moniammatillista yhteistyötä ja kokonaisosaamisen vahvistamista, Kauhanen-Simanainen painotti. Lisääntyvä vastuu huolettaa kuntia Kuntaliiton kehityspäällikkö Maaret Botska huomautti, että lisääntyvä vastuu huolestuttaa kapenevien resurssien kanssa painivia kuntia. Botska toivoikin, että työryhmässä huomioitaisiin kuntien tiukka taloustilanne. Yhdenvertaisuutta tukisi yksi valtakunnallinen säilytysratkaisu, Botska totesi. Näin kaikilla toimijoilla olisi tasapuolinen mahdollisuus tietojen asianmukaiseen säilyttämiseen. Arkistolain uudistus houkutteli Kansallisarkistoon noin 170 kuulijaa. Aika ajoi arkistolain ohi Uutta arkistolakia valmisteleva opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä järjesti kesäkuussa Kansallisarkistossa avoimen keskustelutilaisuuden, jossa ryhmän selvitystä esiteltiin yleisölle. Suunnitelman mukaan lainmuutos keskittyisi kansallisesti arvokkaiden asiakirjojen pysyvän säilyttämisen kysymyksiin sekä julkishallinnon tiedonhallintatapoihin, ja uudistaisi samalla arkistolaitoksen vastuualueita. Lainmuutoksen perusteita ja keskeisiä kehityskohteita esitteli opetusneuvos Annu Jylhä-Pyykönen. Nykyinen arkistolaki tuli voimaan vuonna 1994. Uudistuksen taustoja ja keskeisiä kehityskohteita tilaisuudessa esitellyt opetusneuvos Annu Jylhä-Pyykönen opetus- ja kulttuuriministeriöstä kiinnitti huomiota niihin suuriin muutoksiin, joita sen aikana on tapahtunut. Elämme kovasti muuttuneessa ja koko ajan muuttuvassa maailmassa, hän totesi ja jatkoi, että digitaalisuus on näiden vuosien aikana kasvanut toimintaympäristön erottamattomaksi osaksi. On tärkeää saada sellainen laki, joka vastaa paitsi nykyajan tarpeita, pystyy toivon mukaan vastaamaan myös tulevaisuuden tarpeisiin. Lainsäädäntöneuvos Anna-Riitta Wallin oikeusministeriöstä muistutti, että arkistolain taustalla on ajatus demokratiaperiaatteesta. Ihmisillä on oikeus ja tarve tietää. Hallinnon ja päätöksenteon tulee olla mahdollisimman läpinäkyvää, Wallin kiteytti. Uudelle laille todellinen tarve Arkistolain uudistamista varten perustetun työryhmän tarkoituksena oli selvittää arkistolakiin ja -asetukseen liittyvät keskeiset uudistustarpeet sekä tehdä esitys uudeksi lainsäädännöksi. Työryhmän näkemys siitä, että uusi laki tulee tosi tarpeeseen, oli yksimielinen. Lainsäädäntöneuvos Anna-Riitta Wallin avasi yleisölle hyvän lainsäädännön kriteerejä. Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva toi esiin, että arkistotoimen kannalta haasteita on tuottanut digitalisoituminen ja sähköisiin asiakirjakäytäntöihin siirtyminen. Miten digitaalisten ja digitoitujen aineistojen pysyvä säilyttäminen sekä niiden käytettävyyden turvaaminen ja edistäminen hoidetaan? Erilaisia puolivakiintuneita käytäntöjä on arkistotoimessa synnytetty, mutta kattavaa ohjeistusta kaivataan. Digitalisoitumisesta huolimatta arkistolaitoksessa käsitellään päivittäin runsaasti myös paperimuotoista aineistoa. Sillan rakentaminen sähköisten ja analogisten aineistojen välille onkin muodostunut arkistolaitoksen kannalta keskeiseksi. Uudelta lailta odotetaan arkistotoimessa vastauksia myös sähköisten asiakirjojen todistusvoimaan. Onko digitoidun aineiston todistusvoima sama alkuperäisen kanssa? Tai onko digitoitu alkuperäispaperi seulottavissa pois?, Nuorteva pohdiskeli. Tulevaisuuden tarpeet tarkasteluun Muuttunut toimintaympäristö on tuottanut lukuisia uusia, lainsäädännön kannalta merkittäviä seikkoja. Asiakirjojen pysyvän säilytyksen periaatteita koettelee muun muassa tiedon määrän jatkuva kasvu. Neuvotteleva virkamies Anne Kauhanen-Simanainen valtiovarainministeriöstä arvioikin, että metatietojärjestelmän merkitys tulevaisuudessa yhä kasvaa. Miten tietoa kuvaillaan niin, että tieto ja sen konteksti löytyy ja pysyy käytettävänä myös tulevaisuudessa? Ja toisaalta, mitä tästä ajasta jää? Me emme tiedä, mitä tulevaisuudessa tästä ajasta tarvitaan, hän pohti. Tulevaisuuden ennakointi ei ole haihattelua, sillä maailman muuttuminen ei pysähdy tähän päivään. Tietohallintajärjestelmät ja sähköiset asioimispalvelut uusiutuvat ja muuttuvat jatkuvasti myös tulevaisuudessa. Kohti kokonaisvaltaista tiedonhallintaa Keskustelutilaisuudessa todettiin useasti, että arkistotoimi on tulevaisuudessa yhä laaja-alaisempaa tiedonhallintaa. Neuvotteleva virkamies Päivi Tommila työ- ja elinkeinoministeriöstä korosti seulonnan näkökulmaa ja esitti, että asiakirjahallinta tulee liittää kiinteämmin sekä toiminnan ja palveluiden kehittämiseen että tietojärjestelmien suunnitteluun. Eikä kyseessä ole mikään irrallinen tukitoimi, vaan asiakirjahallinnan on oltava oikeasti osa organisaation toimintaa, niin että se tukee virastotasolla tehtävää työtä. Tiedonhallintasuunnitelma on tässä avainasemassa, arvioi kehittämispäällikkö Tomi Rasimus Kansallisarkistosta. Sen avulla viranomainen voi varmistaa, että asiakirjoissa ja tietojärjestelmissä toteutuu hyvä julkisuus- ja salassapitorakenne ja että arkiston koko elinkaareen liittyvät määritteet ja toimenpiteet ovat hallinnassa. Kolmen lain paketti Työryhmän mukaan arkistotointa ja asiakirjahallintoa koskeva sääntely muodostetaan kolmen lain pakettina. Uudistus tullaan esittämään muutoksina julkisuuslakiin ja säätämällä laki sekä kansallisen kulttuurin kannalta arvokkaiden asiakirjojen pysyvästä säilyttämisestä että Kansallisarkistosta ja sen tehtävistä ja toimivaltuuksista. Arkistoneuvos Jaana Kilkki Kansallisarkistosta esitti myös, että arkistolaitos uuden lain myötä muuttuisi virallisesti Kansallisarkistoksi, toimialueenaan koko maa. Suunnittelutyö on kuitenkin vielä kesken. Realismia on se, ettei nykyinen eduskunta ehdi vielä käsitellä lakia, Kilkki arvioi. Työryhmän esitys valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä. Uuden lain voimaantulo ajoittunee vuoteen 2016. teksti: Sari Saaristo, tiedottaja, Kansallisarkisto kuvat: Gary Wornell
8 9 Arkistokuvailua kehitetään kansainvälisesti ja kansallisesti Arkistojen kansainvälinen yhteistyöelin ICA (International Council on Archives) asetti kesällä 2013 työryhmän tuottamaan arkistokuvailun kansainvälisen käsitemallin. Työryhmässä on edustus Suomesta, useasta muusta Euroopan maasta ja kaikilta muilta mantereilta paitsi Aasiasta. EGAD-Työryhmän (Expert Group for Archival Description) puheenjohtajana toimii yhdysvaltalainen Daniel V. Pitti, jolla on ollut keskeinen rooli arkistojen kansainvälisen metatietojen siirtoformaatin Encoded Archival Description (EAD) arkkitehtinä. EGAD-ryhmän toiminta käynnistyi lokakuussa 2013 Brysselissä pidetyssä kokouksessa, jossa työryhmä sopi työnsä yleisistä lähtökohdista ja periaatteista. Työryhmän määräaika on ICA:n vuoden 2016 yleiskokous Etelä- Koreassa. ICA:n käsitemallityön taustat Arkistokuvailun ominaispiirteet korkealla abstraktiotasolla kuvaavan mallin tarve nousee tieto- ja viestintäteknologian kehityksestä, joka on vienyt myös kulttuuriperintöaineistojen käyttöön saannin ja niiden metatietojen tuottamisen mahdollisuudet aivan uudelle tasolle. Nämä mahdollisuudet ovat realisoituneet, kun eri kulttuuriperintösektoreiden hallussa oleville aineistoille on luotu yhteisiä käyttöön saattamisen palvelukanavia. Uusien mahdollisuuksien täysimittainen hyödyntäminen edellyttää kuitenkin metatietojen semanttista yhteismitallisuutta kulttuuriperintösektoreiden välillä, ja kuvailukäytäntöjen yhdenmukaistamista myös museo- ja arkistosektoreiden sisäisesti. Kirjasto- ja museosektoreiden kansainväliset järjestöt IFLA ja ICOM ovatkin jo tuottaneet bibliografisen ja museaalisen kuvailun käsitemallit. Kuvailun käsitemallin tarve nousee myös arkistosektorin sisältä. Toimintaympäristön muutoksen myötä on tullut ilmeiseksi, että modernien arkistokokonaisuuksien ymmärrettäväksi tekeminen edellyttää perinteisen yhden arkistonmuodostajan ja aineiston alkuperäisen järjestyksen kuvailun sijasta aineistojen ja niiden moninaisten kontekstien keskinäisten suhteiden verkoston kuvailua. Nykyiset arkistokuvai- lustandardit eivät ole riittävän formaaleja määrityksiä kulttuuriperintösektoreiden yhteisten palveluiden maailmassa, joka perustuu ontologioihin ja avoimeen linkitettyyn dataan. Ne eivät myöskään tue provenienssiperiaatteen uusien tulkintojen mukaista verkostomaista arkistokuvailua, joka huomioi aineistojen alkuperän lisäksi niiden koko elinkaarenaikaisen hallinnan ja käytön. Tavoitteena kuvailun yhdenmukaisuus Arkistokuvailun uusi käsitemalli pyrkii vastaamaan kaikkiin yllä mainittuihin tarpeisiin. Kansainvälinen kästemalli määrittelee eksaktilla ja formaalilla kuvaustavalla arkistokuvailun keskeiset entiteetit ja niiden väliset suhteet kunnioittaen sekä arkistokuvailun perusperiaatteita että niiden uudenlaista tulkintaa ja ymmärtämistä. Käsitemalli edistää kuvailun yhdenmukaisuutta arkistosektorin sisällä ja auttaa arkistoja hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla tieto- ja viestintäteknologian tarjoamia mahdollisuuksia hakemistojärjestelmien kehittämisessä. Se tukee tuottavampaa järjestämistä, tehokkaampaa kuvailua ja aineistojen parempaa ymmärtämistä. Lisäksi käsitemalli muodostaa pohjan kulttuuriperintöaineistojen käyttöön saattamiselle arkistosektorin keskinäisinä yhteisinä palveluina sekä yhteistyössä muiden kulttuuriperintösektoreiden ja käyttäjien kanssa. Myös kansallinen käsitemalli työn alla Arkistokuvailun kehittäminen Suomessa käynnistyi jo kesäkuussa 2012 samoista lähtökohdista, jotka EGAD-työryhmä on tunnistanut. Erona kansainväliseen työhön on ensinnäkin se, että kuvailu nähdään eksplisiittisemmin aineistojen koko elinkaaren ajan jatkuvana ja täydentyvänä prosessina. Kansallinen käsitemallimme pyrkiikin olemaan metamalli, joka integroi erityyppisten aineistojen ja elinkaaren jatkumon eri vaiheissa tapahtuvan kuvailun ja metatietomallit. Toisekseen kansallinen käsitemalli pyrkii kansainvälistä eksplisiittisemmin tunnistamaan, mikä arkistokuvailussa on yhdenmukaista muiden muistiorganisaatioiden kuvailun kanssa. Yhtä tärkeää on tunnistaa se, mikä arkistokuvailussa on erilaista kuin muiden muistiorganisaatioiden kuvailussa ja näin arkistoperiaatteiden mukaisesti jatkossakin rakentuvaa. Aineisto liitettävä kontekstiinsa Arkistokuvailun kansallinen, vielä luonnosvaiheessaan oleva käsitemalli on esitetty oheisessa kaaviokuvassa. Niin EGAD:n kansainvälisessä kuin kansallisessa käsitemallissamme arkistollinen näkökulma aineistoihin ymmärretään vaatimukseksi liittää aineisto kontekstiinsa (Records in Contexts). Arkistoperiaatteiden uusien tulkintojen mukaisesti Aineiston ymmärretään muodostuvan useiden Toimijoiden elinkaaren jatkumon eri konteksteissa suorittaman erilaisen Toiminnan tuloksena. Käsitemallissa on tunnistettu sekä Toiminta yleisesti tavoitteellisena inhimillisenä aktiviteettinä, joka tuottaa dokumentaatiota, että sen alaluokkana Tehtävä valtuutettuna toimintana, joka dokumentoituu asiakirjatietona. Näiden arkistollisten entiteettien rinnalla Toimija-entiteetti ja toimijan historiallista kontekstia mallintavat Paikka- ja Tapahtuma-entiteetit sekä aineiston sisällönkuvailua mallintava Aihe-entiteetti sisältyvät kaikkien KAM-sektoreiden kuvailumalleihin. Ne voidaan kuvailla yhdenmukaisin periaattein yhteisiä ontologia- ja auktoriteettipalveluita hyödyntäen. Arkistokuvailun kansallinen käsitemalli on osa sitä pohjaaineistoa, johon kansainvälisen mallin laatiminen perustuu. Kansallisesta käsitemallista julkaistaan versio 1.0 kuluvan vuoden loppuun mennessä ja sitä päivitetään tarvittaessa EGAD-työryhmän työn edetessä. Kansallisten arkistokuvailusääntöjen tuottamista jatketaan kansainvälisen käsitemallin valmistuttua. Teksti: Jaana Kilkki, arkistoneuvos, Kansallisarkisto Arkistokuvailun kansallinen käsitemalli Tuottamisen konteksti Uudelleen käytön konteksti E6_Paikka FRBR on sijoittunut vastaa auktorisoi on alaluokka E3_Elinkaarihallinta ISO 23018 E4_Valtuutus ISO 23018 kohdistuu E10_Aihe FRBR kertoo E5_Toimija ISAAR vastaa E7_Tapahtuma on osallinen suorittaa on alaluokka tuottaa ja E2_Tehtävä kohdistuu ISDF dokumentoituu E8_Aineisto ISAD(G) on alaluokka Hallinnan konteksti Arkistollinen konteksti Arkistokuvailun kansallisessa käsitemallissa on tunnistettu arkistokuvailussa keskeiset kuvailun kohteet eli entiteetit ja niiden keskeiset suhteet. Entiteetit periytyvät kirjasto- ja museosektoreiden käsitemalleista sekä asiakirjahallinnan standardeista, joihin kirjainyhdistelmät viittaavat. Käsitemallin raamina oleva jatkumomalli kuvaa niitä erilaisia konteksteja, joissa aineisto tuotetaan ja sitä hallitaan sekä käytetään elinkaaren aikana. FRBR E1_Toiminta CIDOC CRM E9_Manifestaatio FRBR
10 11 Esittävien taiteiden jäljillä Verkkokoulutus syventää oppimista Teatterimuseo on kartoittanut ammatillisten museoiden ja arkistojen esittävien taiteiden aineistoja sekä niitä koskevia linjauksia osana TAKO-yhteistyötä. Kartoituksen avulla kehitetään näiden aineistojen tallennustyönjakoa ja tietopalvelua. Arkistolaitos siirtää koulutustoimintaansa yhä enemmän verkkoon. Miten opiskelijat ovat kokeneet verkkokoulutuksen? Erittäin hyvä tapa opiskella Asiahallinnan asiantuntija Tarja Ritatörmällä Rovaniemen kaupungin hallintopalveluista on vain positiivista sanottavaa verkkokoulutuksista. Teatterimuseon esinekokoelmien ja arkiston ensisijainen tallennusalue on maamme ammatillinen teatteri ja tanssi. Muita esittävien taiteiden alueita huomioidaan näyttelyissä ja tallennustyössä. Kaupunginteattereiden vanhimpia arkistoaineistoja säilytetään pääasiassa kaupunginarkistoissa. Arkistolaitoksessa on pieni määrä ammatillisten teattereiden ja lukuisa joukko taiteilijoiden arkistoja. Museoissa ammattilaisten arkistoaineistoja on hajanaisemmin. Kyselyn ulkopuolisista tahoista mainittakoon Suomen Kansallisooppera, joka huolehtii itse koko arkistonsa pitkäaikaissäilytyksestä. Ruotsinkielisistä ammattilais- ja amatööriaineistoista suurin osa on Svenska litteratursällskapet i Finlandin ja Åbo Akademin kirjaston hallussa. Työväenteattereiden arkistoja on erityisesti Kansan Arkistossa ja Työväen Arkistossa. Alan harrastajien aineistoja on myös arkistolaitoksessa, kaupunginarkistoissa ja museoissa. Taidehallinnon ja -opetuksen asiakirjoja säilytetään lähinnä arkistolaitoksessa ja kaupunginarkistoissa. Esittävien taiteiden esineistöä kartutetaan lukuisissa museoissa. Vastuunjaossa tarkennettavaa Esittävien taiteiden aineistojen tallentamisessa on vain vähän päällekkäisyyttä, mutta vastuunjako voisi olla suunnitelmallisempaa. Aineistojen maantieteellinen kattavuus on suhteel- Näyttelijätär Ida Aalbergin (1857 1915) valokuvia on useissa museoissa ja arkistoissa. Hélène de Mrosovskyn ottamassa kuvassa Aalberg on Hedda Gablerin roolissa 1900-luvun alussa. lisen hyvä, mutta teatterin arkistot ja esineistöt ovat yleisempiä kuin esimerkiksi tanssin, alueoopperan ja nukketeatterin aineistot. Sirkuksen ja uusien ilmiöiden aineistot ovat harvinaisia. Esineistöt ovat usein hajanaisia ja pieniä. Tallennuslinjausten todettiin pysyvän lähitulevaisuudessa enimmäkseen ennallaan. Arkistolaitos kuitenkin tarkentaa yksityisarkistojen hankintaa. Neuvotteluja ja aineistolista Kartoituksen pohjalta Teatterimuseo ehdottaa eri tahoille tallennusvastuuneuvotteluita. Lisäksi radio- ja tv-teatteriaineistojen tilannetta selvitetään erikseen. Tarvittaessa museo päivittää kokoelmapoliittista ohjelmaansa ja TAKO-tallennustyönjakosopimustaan. Yhdessä Sirkuksen tiedotuskeskuksen kanssa Teatterimuseo on jo korostanut opetus- ja kulttuuriministeriölle, että sirkusaineistojen valtakunnallista tallentamista ei ole resursoitu eikä siitä siksi kykene mikään taho riittävästi huolehtimaan. Kartoitusta hyödynnetään myös näyttelytoiminnassa ja tietopalvelussa. Teatterimuseon kotisivuille (www.teatterimuseo.fi) koostetaan aineistolistaus, josta on toivottavasti hyötyä myös muille muistiorganisaatioille ja tutkijoille. Kyselyvastaukset ovat edelleen tervetulleita. teksti: Eeva Mustonen, arkistonhoitaja, Teatterimuseo kuva: Kansallisarkisto TAKO koordinoi tallennusta TAKO on ammatillisten museoiden valtakunnallinen tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkosto. Sen päätavoitteena on koordinoida museokentän tallennustyönjakoa ja nykydokumentointia. TAKOn kotisivuilla (http://tako.nba.fi) on muun muassa päivitettävä tallennustyönjakomalli sekä listaus katveeseen jäävistä aihealueista. Tarja Ritatörmä Taru Jänkälä Kansallisarkisto on järjestänyt jo kaksi kertaa Sähköisen asiakirjahallinnan perusteet -kurssin vain verkkokurssina. Verkkokoulutuksen etu perinteiseen läsnäolokoulutukseen on, ettei oppiminen ole sidottu aikaan tai paikkaan. Tämä näkyy osallistujamäärissä; kahdella järjestetyllä verkkokurssilla oli 92 osanottajaa, joista kaukaisimmat Kemistä ja Rovaniemeltä. Tämän artikkelin tausta-aineistona on käytetty em. verkkokurssien osallistujilta kerättyä palautteita sekä osallistujien haastatteluja. Luulen, että opin jotain uutta Eeva Nurminen-Keskitalo Miia-Maria Nieminen Vuorovaikutustilanteet ovat verkkokursseilla opiskelijoiden mielestä haastavia, sillä asiantuntijoille ei voi samalla tavalla esittää kysymyksiä kuin perinteisellä luennolla. Oppimisympäristöjen keskustelu-alue avaa kuitenkin osanottajille mahdollisuuden verrata ja kommentoida kokemuksia kurssin aiheesta. Verkkokurssilla keskustelulle on myös enemmän aikaa kuin perinteisessä koulutuksessa. Verkkokurssien materiaaleja sekä kiitetään että moititaan. Aineistoja luodessa pitää huomioida, että perinteiset luentomateriaalit eivät toimi itseopiskelussa samalla tavoin kuin luennoitsijan esittämänä. Toisaalta laajaa ja monipuolista aineistoa voi hyödyntää kurssin jälkeenkin. Suoritettavat tehtävät pakottavat parhaimmillaan perehtymään aineistoon ja pohtimaan vastauksia. Oppiminen on verkkokoulutuksessa syvempää kuin luennolla istuminen. Opiskelijat kaipaavat arvioinnin lisäksi enemmän sanallista palautetta tehtävistä varmistaakseen, että asiat on ymmärretty oikein. Täällä Rovaniemen korkeudella olevalle työnantajalle verkkokoulutus on todella edullinen vaihtoehto ja sen käyttöä suositellaan. Kustannuksista jää kokonaan pois esimerkiksi majoitus- ja matkakulut, ja tehtäviin vastaaminen onnistuu myös kotoa käsin. Uskon, että verkkokoulutuksiin osallistuvien määrät tulevat lisääntymään. Samaa mieltä on Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin erityisasiantuntija Miia-Maria Nieminen. Matkakustannuksia karsitaan koko ajan. Näin ollen verkkokurssit ovat meille erittäin tärkeä väline osaamisen ylläpidossa ja kehittämisessä. Hän mainitsee verkkokoulutuksen hyvinä puolina joustavan aikataulun ja mahdollisuuden jakaa oppiminen itselle sopiviin osiin. Kiinnostavimpiin aiheisiin pystyy syventymään enemmän kuin perinteisellä kurssilla. Aineistoa voi olla liikaa Sekä Niemisen että Ritatörmän mielestä verkkokoulutuksen huonona puolena on joskus aineiston paljous. Runsaan materiaalin joukosta on vaikea poimia ne tärkeimmät asiat, joihin kannattaa syventyä. Verkkokoulutuksessa ohjeistus on tärkeää, jottei opiskelija huku materiaaliviidakkoon, toteaa Nieminen. Teksti: Mervi Lampi, ylitarkastaja, Kansallisarkisto Lähetä palautetta ja toiveita! Opiskelijoiden palaute ja toiveet auttavat kehittämään verkkokoulutusta. Seuraavaksi arkistolaitoksen opiskelijoiden puntariin pääsee syksyllä 2014 ensimmäistä kertaa pidettävä Aineiston järjestämisen verkkokurssi. Lisätietoja: Karin Gref, Mervi Lampi ja Raili Oittinen (etunimi.sukunimi@narc.fi)
12 13 Valvillan arkisto kertoo tekstiiliteollisuuden historiaa Hyvinkään kaupunginmuseossa säilytettävän Valvillan tehdasmuseon arkiston konservointi- ja järjestämistyöt ovat loppusuoralla. Vuonna 2003 tulipalossa vaurioitunut arkisto sisältää suomalaisen tekstiiliteollisuuden historiaa sadan vuoden ajalta. Hyvinkäällä lähes sata vuotta kestänyt kangastuotanto alkoi 1980-luvun alussa hiipua. Paikkakunnalla toiminut Valvilla Oy perusti vuonna 1981 museon vaalimaan katoavan villateollisuuden perinteitä. Esineistön lisäksi museo sisälsi tehtaan insinöörien kokoaman historiallisen arkiston, johon kuului Valvillan kymmenien edeltäjäyritysten aineistoja 1800-luvun lopulta lähtien. Valvilla hakeutui konkurssiin vuonna 1993. Arkiston omistusoikeus siirtyi Uudenmaan rakennuspiirille, joka ehdotti aineistojen siirtämistä Elinkeinoelämän keskusarkistoon. Hyvinkään kulttuuritoimen mielestä arkiston siirtäminen olisi ollut kaupungin kulttuuriperinnölle korvaamaton vahinko, minkä johdosta se jäi sijoilleen ja siirtyi myöhemmin osaksi Hyvinkään kaupunginmuseon kokoelmia. Arkiston jääminen vanhaan tehdasrakennukseen oli kuitenkin kohtalokasta. Syyskuussa 2003 Wanhalla Villatehtaalla syttynyt tulipalo vaurioitti pahasti arkistoa ja tuhosi osan aineistosta. Pelastustöille löytyi onneksi laajaa kannatusta. Hyvinkään kaupunki antoi tukensa mittaville konservointitöille ja Kansallisarkisto esitti lausunnossaan arvion Valvillan arkiston suuresta kulttuurihistoriallisesta arvosta. Taannehtivan järjestämisen haasteet Valvillan arkisto oli tulipalon jäljiltä pahasti sekaisin. Kun taannehtiva järjestämistyö keväällä 2013 aloitettiin, keskeinen haaste oli epäselvyys arkiston alkuperäisestä järjestyksestä. Tulipaloa edeltävää selkeää luetteloa ei löytynyt, mutta sitäkin enemmän epäselviä kerrostumia arkiston elinkaaren eri vaiheista. Yhtiöiden alkuperäisestä asiakirjahallinnasta löytyi omat viitteensä, samoin arkistonhoitajina toimineiden insinöörien työstä 1980-luvun alusta. Arkistokaava oli lopulta pakko luoda kokonaan uudestaan. Aineistopohjaisen kaavan sijasta päädyttiin tehtävä- ja organisaatiokaavoja yhdistelevään malliin, jota sovellettiin kaikkiin arkistonmuodostajiin. Yhtenäinen kaava osoittautui Hyvinkään villatehdas 1930-luvulla. Keskellä olevassa palokalustorakennuksessa toimii nykyään Valvillan tehdasmuseo. toimivaksi, sillä tehtaiden toiminnan hallitsevat periaatteet säilyivät samoina läpi vuosisadan: kankaiden valmistus kustannustehokkaasti ja taloudellisen voiton tavoittelu. Arkistonmuodostajan määrittely osoittautui usein monitulkintaiseksi tehtäväksi. Tulisiko esimerkiksi yhtiön jokaisen tehtaan, sisaryhtiön tai työntekijöiden harrastuskerhon olla oma arkistonmuodostajansa? Aineistojen lähiluku ja tutkimuskirjallisuus auttoivat selvittämään itsenäisiltä vaikuttaneiden ryhmien suhteen varsinaiseen yhtiöön. Arkistonmuodostajien määrä ei päässyt paisumaan, vaan eri ryhmät sijoitettiin omiin osa-arkistoihin ja sarjoihinsa. Valtakunnallisesti kiinnostava Valvillan arkisto käsittää yhteensä 40 hyllymetriä aineistoa 14 eri arkistonmuodostajalta. Yritysostojen ja fuusioiden kautta Hyvinkäälle on siirretty tekstiilitehtaiden ja -yritysten aineistoja Helsingistä, Turusta, Tampereelta, Pohjanlahdelta, Hämeenlinnasta ja Orimattilasta. Valtakunnallinen luonne onkin Valvillan arkiston huomionarvoinen piirre. Varhaisimmat aineistot ovat Turun verkatehtaalta 1870-luvulta ja uusimmat 1990-luvulta Valvillan Hyvinkään tehtaalta. Tulipalon vaurioittamaa aineistoa vuodelta 2003. Tehdaskulttuuria ja designia Valvillan arkisto tarjoaa myös näyttävän läpileikkauksen muuttuvasta tehdaskulttuurista. 1800-luvun lopun patriarkaalisesta yhteisöstä siirryttiin 1900-luvulla lakkojen, kapinoiden ja ammattiyhdistysliikkeiden aikaan. Työläisten kirjeet tehtaiden päällystölle kertovat työelämän haasteista eri vuosikymmenillä. Palkankorotukset saavat ajan kuluessa rinnalleen yhä laajemmin työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia, joihin myös reagoitiin. Unohtaa ei tule myöskään kotimaista laatutyötä ja designia. Valvillan arkisto säilyttää arvokkaita dokumentteja ajalta, jolloin vaatteiden laatua arvostettiin. Hyvinkään tehtaan laboratorion tutkimusselostukset luovat mielenkiintoista ajankuvaa suomalaisen vaateteollisuuden kunnian päiviltä: idänkauppa veti ja kotimaiset designvaatteet pyrkivät valtaamaan paikkoja kansainvälisiltä muotimessuilta. Tutkimatonta aineistoa Koska Valvillan arkisto oli alun perin tarkoitettu yhtiön omaan käyttöön, sen käyttöaste jäi ennen tulipaloa vähäiseksi. Muutamaa Hyvinkää-aiheista historiikkia lukuun ottamatta aineisto on pysynyt täysin kartoittamattomana. Tiettyjen aineistojen kohdalla konservointi jatkuu vielä tulevina vuosina, mutta valtaosa arkistosta vapautuu syksyllä 2014 tutkijoiden käyttöön. Valvillan arkisto toivottaa kaikki kiinnostuneet tekemään uusia löytöjä kotimaisen liike-elämän ja tekstiiliteollisuuden historiasta. teksti: Matti Mieskonen, arkistonhoitaja, Hyvinkään kaupunginmuseo kuvat: Hyvinkään kaupunginmuseo Talouteen liittyvät aineistot ovat arkistossa näkyvästi esillä. Erilaiset tilikirjat, inventaariolaskelmat ja budjettisuunnitelmat ovat keskeinen osa jokaisen arkistonmuodostajan aineistoja. Fuusioiden ja konkurssien yhteydessä laaditut muistiot ja suunnitelmat paljastavat hyvinkin yksityiskohtaisia tietoja entisajan yrityskulttuurista. Amerikkalaiset konsultit eivät olleet Suomessa tuntemattomia 1950-luvulla ja tehtaan lakkauttamiseen saattoi vaikuttaa kustannustehokkuuden lisäksi yhtiön pääjohtajan asuinpaikka. Hyvinkään järjestystoimikunnan julistus tehtaan työntekijöille vuonna 1918.
14 15 Viestinviejä menneestä tulevaan Valtionarkistonhoitaja Jussi Nuorteva täytti 60 vuotta 22.7.2014. Akti esittää lämpimät onnentoivotukset arkistolaitoksen pääjohtajalle! Millainen oli urapolkuasi ennen arkistolaitosta? Tulin arkistolaitoksen palvelukseen vuonna 2003 ennen kaikkea tutkimuksen ja tiedehallinnon maailmasta. Olen 1980-luvulta alkaen osallistunut aktiivisesti erilaisiin tiedeyhteisön luottamustehtäviin. Vuosina 1986 1988 toimin Suomen Akatemian tutkijoiden yhdistyksen puheenjohtajana ja olin tämän jälkeen mukana tutkijakouluja valmistelleessa opetusministeriön työryhmässä 1990 1993. Kokemus näistä tehtävistä vei minut myöhemmin Suomen Akatemiaan, josta siirryin vuonna 2000 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran pääsihteeriksi. SKS:n toimintaan kuuluivat myös kirjallisuus- ja kansanrunousarkisto. Tällä polulla siirtyminen arkistolaitokseen tuntui luontevalta. Tutkijana olen työskennellyt lukuisissa ulkomaisissa arkistoissa ja kirjastoissa. Tätä kautta sain tutustua monipuolisesti siihen, miten näiden instituutioiden suhde on järjestetty eri kulttuurialueilla. Tieteen ja tutkimuksen maailmasta ovat peräisin monet kansainväliset yhteydet, joita olen syventänyt pääjohtajakaudellani. Esimerkiksi Firenzen EU-instituuttiin solmin kontakteja toimiessani Suomen Akatemian yksikönjohtajana 1998 2000. Instituutin yhteydessä on EU:n historiallinen arkisto, jonne myös arkistolaitoksen henkilökuntaa on hakeutunut virkamiesvaihtoon. Mikä oli ajankohtaista aloittaessasi arkistolaitoksessa? Heti aluksi yksi tärkeimpiä asioita oli strategian laatiminen vuoteen 2010 ulottuvalle kaudelle. Kyse oli laatuaan ensimmäisestä arkistolaitoksen kokonaisstrategiasta. Tämän vuoksi oli tärkeää, että henkilöstö osallistui prosessiin hyvin laaja-alaisesti. Itselleni strategiaprosessi kirkasti sitä, mihin suuntaan arkistolaitosta on kehitettävä. Strategian yksi keskeinen tavoite oli vahvistaa arkistolaitoksen profiilia tutkimuksen infrastruktuurina. Tämä tavoite on leimannut monia pääjohtajakauteni hankkeita. Toinen keskeinen asia oli yhtenäistää arkistolaitoksen toimintoja. Aluksi tämä tarkoitti etenkin ulkoisen viestinnän ja graafisen ilmeen yhtenäistämistä. Lisäksi oli tärkeää hankkia koko laitoksen käyttöön yhteisiä työvälineitä (muun muassa uusi sähköpostijärjestelmä). Arkistolaitoksen yhtenäisyyden vahvistaminen on pitkäjänteinen prosessi, joka jatkuu yhä. Mitä ajattelet muistiorganisaatioiden yhteistyöstä? Suomessa museoiden, kirjastojen ja arkistojen KAMUT-yhteistyötä on ollut jo 1990-luvulta alkaen. Aluksi tavoiteltiin yhteistyötä digitointiin liittyvissä asioissa, mihin saatiin esikuvia muista Pohjoismaista. Sittemmin yhteistyö on painottunut yhä enemmän muihin kysymyksiin, kuten yhteisiin hakujärjestelmiin. Yhteistyö kirjastojen ja museoiden kanssa on tärkeää, mutta on myös tärkeää vaalia eri professioiden erikoisosaamista. Arkistoaineisto on aina jollain tavalla uniikkia ja tästä syntyvät arkistoaineiston kuvailun erityispiirteet. Arkistoaineiston kuvailussa on tavoitettava Sitz im Leben, mikä tarkoittaa, että asiakirja-aineiston ymmärtämiseen tarvitaan aina tieto siitä, mihin tarpeisiin ja missä tehtävissä asiakirjat ovat syntyneet. Muistiorganisaatioiden työ on sekä säilyttämistä että aineistojen käyttöön saattamista. Käyttöön saattaminen edellyttää, että on huolehdittu parhaalla mahdollisella tavalla eri aineistoille tunnusomaisista metatiedoista. Aineisto- jen käyttäjät eivät usein ole tietoisia muistiorganisaatioiden työnjaosta. Tämän vuoksi on tärkeää, että aineistot tarjotaan käyttöön yhteisen palvelukanavan kautta, kuten tällä hetkellä FINNA:ssa on tavoitteena. Mitä painotat kansainvälisessä yhteistyössä? Kansainvälisessä yhteistyössä olen suuntautunut erityisesti tiedejärjestöjen ja EU:n yhteistyöverkostoihin. Yksi minulle tärkeä verkosto on Alliance for Permanent Acces (APA), joka edistää sähköisten tutkimusaineistojen ja -datan käytettävyyttä. Näissä verkostoissa syntyvät ajatukset ovat hyödyksi myös arkistolaitokselle. Arkistolaitokselle pohjoismainen yhteistyö on edelleen tärkeää. Meillä on Nordisk Arkivnyt, arkistokonferenssit ja pohjoismaisten pääjohtajien tapaamiset vähintään kahdesti vuodessa. Omasta aloitteestani on tehty pohjoismaisten valtionarkistojen eri toimintojen benchmarking-työtä. Tutkimusyhteistyöstä haluan mainita myös Venäjä-yhteistyön, jota Kansallisarkisto on tehnyt entistä intensiivisemmin vuodesta 2005 alkaen. Yhteistyötä on ollut ennenkin, mutta aiemmin painopiste on ollut poliittisen historian aineistoissa. Nykyisissä projekteissa on keskeistä laajaalainen kiinnostus myös yksityisten toimijoiden asiakirjoihin sekä taloudellisia yhteyksiä ja siirtolaisuutta valottaviin aineistoihin. Tavoitteena on syventää kuvaa Suomen ja Venäjän yhteisestä historiasta. Mitä ajattelet yksityisarkistojen merkityksestä? Vaikka yksityisarkistot edustavat määrältään noin kymmenesosaa arkistolaitoksen kaikista aineistoista, ne ovat jatkuvasti käytetyintä aineistoa. Arkistoilla on aivan erityinen vastuunsa siitä, että eri ajanjaksoilta saadaan talteen läpileikkaus kaikista yhteiskunnallisista ilmiöistä. Osa yksityisarkistoista saadaan vakiintuneita reittejä pitkin, mutta esimerkiksi vähemmistöryhmien arkistot edellyttävät aktiivista hankintaa. Jos arkistoinstituutiot eivät itse ole aktiivisia tässä asiassa, on vaarana, että arkistoihin tallentuu yksiulotteinen kuva maailmasta. Arkistolaitoksen tehtävänä on päättää viranomaisten pysyvästi säilytettävistä asiakirjoista. Millaisia haasteita tähän liittyy? Sähköisten aineistojen seulontaa ei voida toteuttaa samalla tavalla kuin analogisten aineistojen. Niinpä arvonmäärityksen käytäntöjä ja prosesseja on arvioitava uudelleen. Täydessä laajuudessa tämä on mahdollista, kun arkistolainsäädännön uudistus on saatettu loppuun. Nykyisessä tilanteessa on tärkeää rakentaa siltaa analogisten ja digitaalisten aineistojen välille. Tällä hetkellä viranomaisissa niitä käytetään rinnakkain. Käytön tarpeet on tunnistettava eri viranomaisissa. Sähköisten aineistojen arvonmäärityksessä suuntana on avata viranomaisten tietomassoja uudenlaiseen käyttöön. Samalla pitää huolehtia siitä, että tieto aineistojen syntyyhteydestä säilyy koko niiden elinkaaren ajan. Tämä metatietojen hallinta on arkistoprofession ydintä ja luo edellytykset sille, että digitaaliset aineistot ovat tutkimuksen käytettävissä. Mikä on mieluisinta pääjohtajan työssä? Tiedetoimittajana ja tutkijana minulle on tärkeää arkistolaitoksen tunnetuksi tekeminen ja näkyvyyden edistäminen. Etenkin ulkoinen viestintä painottuu yhä enemmän. Tähän liittyy myös arkistolaitoksen näyttelytoiminta, jonka avulla on mahdollista tavoittaa ihmisiä, jotka eivät muuten tiedä arkistolaitoksen tehtävistä. Teksti: Vesa-Matti Ovaska, arkistonhoitaja, Suomenlinnan hoitokunta Kuva: Gary Wornell Jussi Nuorteva 2003 valtionarkistonhoitaja, arkistolaitoksen pääjohtaja 2000 2003 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran pääsihteeri 1998 2000 Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikön johtaja 1994 1998 Yleisradion tiedetoimittaja 1998 Helsingin yliopiston kirkko- ja oppihistorian dosentti 1997 teologian tohtori, väitösaiheena suomalaisten opinkäynti ulkomailla ennen Turun akatemian perustamista 1640 1986 filosofian lisensiaatti, aiheena Suomen ja Skandinavian historia luottamustehtäviä mm. 2014 Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien varakansleri 2012 Scandinavia-Japan Sasakawa Foundationin hallituksen jäsen 2012 World Cultural Council, honorary vice-president 2009 2013 Turun yliopiston hallituksen jäsen 2007 CSC:n hallituksen jäsen 2000 2009 Valtion tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan puheenjohtaja
16 Varsovan ydinkeskustassa 17 sijaitseva Kulttuurin ja tieteen palatsi on Puolan korkein rakennus. Sen alkuperäinen nimi oli Josif Stalinille omistettu kulttuuri- ja tiedepalatsi, Partiolaisen järjestelmällisyyttä mutta maininta Stalinista poistettiin vuoden 1956 jälkeen. Digitaalisuus puhuttaa Itä- Euroopassa In memoriam: Olafur Asgeirsson Pohjoismainen yhteistyö tuli luontevasti mukaan alusta lähtien. Islannin vuoro oli järjestää 15. Pohjoismaiset arkistopäivät vuonna 1987, joten työhön oli tartuttava nopeasti. Olafurilta ei puuttunut rohkeutta. Hän päätti pitää arkistopäivät Laugarvatnissa, pienessä 200 asukkaan kylässä 80 kilometrin päässä Reykjavikista. Varsovassa järjestettiin toukokuussa Keski- ja Itä-Euroopan maiden 14. arkistokonferenssi, jonka teemana oli digitalisoituminen. Erityisesti mietittiin, miten paperiaineiston vastaanottoon liittyviä menettelytapoja tulee tarkastella sähköisten palveluiden ja digitaalisten aineistojen kannalta. Monien maiden arkistolaitoksilla on hyvin niukat mahdollisuudet vaikuttaa vastaanotettavan digitaalisen aineiston muotoon tai metatietoihin. Vaikka aineiston siirtämistä tukemaan on kehitetty työkaluja, informaation yhdenmukaisuudesta ja yhtenäisestä käytettävyydestä ei ole vielä takeita. Oman haasteensa muodostaa kehittämisstrategioiden puute: niitä ei ole laadittu digitaalisen aineiston muodostamista, mahdollista ohjaamista, säilyttämisen järjestämistä tahi verkon läpi tapahtuvaa käyttöä ajatellen. Kustannukset mietityttävät Konferenssin esityksissä käsiteltiin digitaalisuuden vaikutusta arvonmäärityksen periaatteisiin. Vastaanotettavan aineiston osalta nähtiin keskeisenä kustannusten hallinta ja mahdolliset säästöt niin arkistojen kuin aineistoja luovuttavien kannalta. Toimijoilla on kokemusta paperimuotoisen aineiston säilyttämisestä ja kustannusrakenteesta, mutta digitaalisen säilyttämisen osalta investointien, toimintatavan muutoksen sekä aineiston kertymisen epäselvyys vaikeuttavat selkeää vertailua. Digitaaliseen infrastruktuuriin investoimisen kynnys on hyvin korkealla. Erityisenä haasteena nähtiin digitaalisuuden hyötyjen taloudellinen perustelu. Toimintakulttuuri on vielä hyvin perinteinen ja pohjautuu manuaalisiin paperiaikakauden prosesseihin. Oikeus tulla unohdetuksi Oma teemansa seminaarissa muodostui hankkeista, joissa on digitoitu entisen salaisen poliisin tai vastaavien aineistoja. Meillä Suomessa käydään keskustelua siitä, miten Facebook-päivitykset ja muut sosiaalisen median tempaukset jäävät digitaaliseen historiaan osin kiusallisina todisteina. Seminaarissa esitellyissä hankkeissa pohditaan, mitä tietoja erilaiset urkintamekanismit ovat keränneet kansalaisista ja miten tätä tietoa on voitu hyödyntää. Materiaali sisältää seurantaraportteja, ääninauhoja ja muuta tietoa kansalaisten toiminnasta. Oma kuriositeettinsa oli se, että muun muassa Stasin arkistojen digitoinnin esikäsittelyllä tarkoitetaan silppurista vedettyjen aineistojen purkamista säkeistä ja kokoamista digitaalisesti ehyiksi asiakirjoiksi. Kun tätä teemaa tarkasteli konferenssin yhden alateeman the right to be forgotten näkökulmasta nousi mieleen kysymys: kuka haluaa, että unohdetaan ja kenen etua unohtaminen palvelee? Suomi jo päässyt pitkälle Arkistolaitoksen edustajana esittelin Suomen käytäntöjä ja kokemuksia tietokantadatan säilyttämisestä digitaalisessa muodossa. Yleisöä kiinnostivat erityisesti digitaalisen säilyttämisen kustannushyödyt sekä se, miten tietosisällön arvonmääritys ja haltuunotto käytännössä tapahtuvat. Arvokkaiksi koettiin etenkin erilaisia tietokantoja ja rekisterejä yhdistävät hakupalvelut. Osa seminaarin teemoista ja keskustelusta oli samaa, jota Suomessa käytiin, kun Sähke oli juuri julkaistu ja VAPA oli vasta ajatuksen tasolla. Puheiden ja esitysten perusteella syntyi mielikuva siitä, että Suomessa ollaan sangen pitkällä digitaalisen toimintakulttuurin omaksumisessa; me olemme siirtyneet ongelmien esittelystä valmiiden ratkaisujen hyödyntäjiksi. Teksti ja kuva: Markus Merenmies, kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto Pohjoismaisen arkistoyhteistyön keskeinen vaikuttaja ja ICA:n Fellow Olafur Asgeirsson teki poikkeuksellisen pitkän uran Islannin arkistolaitoksen johdossa. Hänen luotsaamanaan se nousi kokoaan paljon merkittävämpään kansainväliseen asemaan. Olafur sai nimityksen valtionarkistonhoitajaksi 1.12.1984 (þjóðskjalavörður) poikkeuksellisen nuorena, vain 37-vuotiaana. Virassa hän aloitti vuoden 1985 alusta lukien. Valmistuttuaan vuonna 1971 yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi Islannin yliopistosta (Háskóla Íslands) Olafur aloitti työuransa koululaitoksen palveluksessa. Hän toimi aluksi muutaman vuoden opettajana Hamrahlíðissa. Vuonna 1977 Olafur sai nimityksen Akranesissa, lähellä Reykjavikia toimivan Vesturlandin alueen lukion rehtoriksi. Tästä tehtävästä hän siirtyi suoraan Islannin arkistolaitoksen johtoon. Järjestelyt sujuivat kuitenkin moitteettomasti, sillä Olafurilla oli kokemusta suurten partiotapahtumien organisoinnista. Partiotoiminta olikin läpi elämän lähellä hänen sydäntään. Vuonna 1995 Olafur nimitettiin Islannin partiojärjestön ylijohtajaksi, missä tehtävässä hän toimi toistakymmentä vuotta. Kansainvälisen yhteistyön edistäjä Olafur Asgeirsson oli vahva kehittäjä. Olafurin aikana Islannin arkistolaitoksen toiminta laajeni ja syveni. Jo hyvin varhain Islanti ryhtyi satsaamaan voimakkaasti sähköiseen asiakirjahallintaan. Pohjoismaisen toiminnan lisäksi Olafur oli aktiivisesti mukana kansainvälisessä arkistotoiminnassa ICA:n eri elimissä. Hän toimi 1990-luvulla jäsenkomitean puheenjohtajana ja jäsenenä oikeudellisten asioiden komiteassa ja viestintäkomiteassa. Valtava ponnistus oli ICA:n kansainvälisen CITRA-kokouksen järjestäminen Reykjavikissa vuonna 2001. Kahta vuotta myöhemmin oli vuorossa toiset Pohjoismaiset arkistopäivät Olafurin johtajakaudella. Optimisti vaikeuksista huolimatta Olafur Asgeirssonin virkauran viimeisiä vuosia varjosti Islannin syvä talouslama, joka pakotti arkistolaitoksen toiminnan voimakkaaseen supistamiseen. Vuoden 2009 arkistopäiville Trondheimissa saattoi talousleikkausten vuoksi osallistua vain muutama islantilainen arkistoammattilainen. Samoihin aikoihin Olafur sairastui syöpään, jota vastaan hän taisteli kolmen vuoden ajan. Kesäkuun 1. päivänä 2012 Olafur jäi ennenaikaiselle eläkkeelle toimittuaan Islannin arkistolaitoksen johdossa 27 vuotta. Sitkeä kamppailu sairautta vastaan päättyi 11.5.2014. Vielä edellisenä vuonna Olafur oli osallistunut Kalevalaseuran Islannin matkan järjestämiseen. Hän oli seuran ulkomainen jäsen ja halusi ehdottomasti olla mukana sen vierailulla Islantiin. Olafurissa menetimme ystävän, joka vaikeuksissakin jaksoi ajatella optimistisesti ja rakasti aidosti pohjoismaista ja kansainvälistä arkistoyhteisöä, ja antoi niille suuren panoksensa. Teksti ja kuva: Jussi Nuorteva, pääjohtaja, Kansallisarkisto
18 19 Professori Heikki Ylikankaalla on Kansallisarkistossa pysyvä työtila, ns. tutkijankoppi. Läpinäkyvää työskentelyä Eläkevuosieni alusta (v. 2001) alkaen minulla on ollut etu käyttää Kansallisarkiston vanhan puolen työhuonetta suurilla lasi-ikkunoilla varustettua pikku työtilaa hyväkseni. Tänään korostetaan eri yhteyksissä läpinäkyvyyttä. Minä täytän ehdon. Näen jättiruutujen läpi vanhassa salissa istuvat ja he näkevät kopissa minut. Se on sitä läpinäkyvyyttä. Jouduin välillä perhesyiden (omaishoitajuus) vuoksi tilasta luopumaan. Kun palasin takaisin, minun piti siirtyillä työtilasta toiseen aineistoineni ja koneineni. Se oli hankalaa, kunnes sain taas entisen tilan haltuuni. Sen merkitys senioritutkijalle on moninainen. Päällimmäisiksi nousevat tuotokset, joita näissä tiloissa olen saanut aikaan. Niihin kuuluvat erinäiset teokset (mm. Nurmijärven rosvot, 2003 ja Lastuja lakialta laidalta, 2006) sekä useat artikkelit. Varhaisimmat samoissa tiloissa laadituista, yleistä mielenkiintoa herättäneistä julkaisuistani koskivat talvisotaa ja Suomen silloista suhdetta Saksaan ( Tulkintani talvisodasta, 2001). Ne synnyttivät pitkään jatkuneen kiistan, koska aiheen aikaisemmat tutkijat eivät hyväksyneet selitystäni. Valo kajastaa tunnelin päässä Se harmitti, vaikka olen tiennyt Nuijasota -kirjastani (1977) lähtien, ettei Suomessa ole helppoa panna ulos uutta poikkeavaa tulkintaa keskeisestä aiheesta, olivat lähteet miten vahvoja tahansa. Viime aikoina on kajastanut valoa yhden tunnelin päässä. Talvisota-tulkintani on saanut tutkimuksellista tukea. Jatkosotaa käsittelevä teokseni Romahtaako rintama (2007) synnytti niin ikään kiivaan polemiikin ja vielä kuuden kirjoittajan vastakirjan. Reagoin kritiikkiin teoksella Yhden miehen jatkosota (2009). Massiivinen torjunta on tutkijan osa yhden totuuden luvatussa maassa näin ajatellen itseäni rohkaisin. Jos tutkimusta Suomessa vain kiitellään, arvelin edelleen, siinä on jotakin vialla. Lopulta päädyin tyynesti odottamaan akateemisen opettajani, professori Armas Luukon neuvon toteutumista. Se kuului: Kyllä aika tavaran kaupittee. Viimeksi julkaisin lähdetiedoin varustetun tutkimuksen Rata Rautuun (2013 ei 2012, merkintä kirjassa on virhe). Vaikka siinä käsitellään sisällissotaa 1918, kirja ei näy kirvoittavan yhtä kiihkeää arvostelua kuten useat muut tulkintani. Se oudoksuttaa. Missä viipyvät syytökset provokaatiosta, polemiikkihakuisuudesta ja asenteellisuudesta? Aletaanko Suomessakin ymmärtää totuuden ja tulkinnan välinen ero? Vapaassa maassa on monia tulkintoja Kukaan ei voi koskaan todistaa vanginneensa lopullista totuutta. Siksi tulkintoja (oletetukseksi jäävästä) yhdestä totuudesta on ja vapaassa maassa tulee olla monia. Mene ja tiedä. Itse olen oppinut pääsäännön, jota tutkijain pelikentällä noudatetaan. Se on seuraava: mitä uskottavampi uusi tulkinta arasta aiheesta, sen nurjempi vastaanotto. Näin on, koska vain uskottava uhkaa aikaisempia tulkintoja. Vähemmän uskottava ei sitä tee. Historialliset näytelmät ja romaanit eivät periaatteessa sovi arkistotiloissa työstettäviksi. Niitä olenkin muokkaillut pääosin kotona ja muualla arkiston ulkopuolella. Pakko silti tunnustaa, ettei tuntoni ole puhdas. Olen viimeistellyt myös näitä tekstejäni arkiston tiloissa. Puolustaudun sillä, että kyse on ollut nimenomaan historiallisista näytelmistä ja (yhdestä) romaanista. Käytännöllinen päivärutiini Noudatan tiettyä päivärutiinia. Työrupeaman päätyttyä jätän kirjat ja asiakirjat työtilan pöydälle tietokoneen viereen. Talletan tekstin muistitikulle, pistän tikun taskuuni, lukitsen oven ja luovutan avaimen päivystäjälle. Vain muistitikku liikkuu arkiston ja kotini (Liisankatu) välillä. Seuraavana päivänä jatkan siitä, mihin olen jäänyt. Luistavaa ja käytännöllistä, sanoisin. Olen taas ruvennut hyväksymään esitelmäpyyntöjä, joita valuu hiljakseen eri puolilta maata. Viimeksi esiinnyin Vaasan kaupungintalolla aiheena Valtiopäivätoiminnan alkaminen uudestaan 1863. Odottamassa ovat, toisin teemoin, Mikkeli, Ilmajoki ja Helsinki. Myös yksi suurempi työ on meneillään. Keskustellen kohti historian ydintä Mietin pääni puhki, mikä olisi aihe, joka riittävästi kiinnostaisi, vaan ei valmistuisi pitkään aikaan. Eläkeläinen tarvitsee sellaisen kohteen taatakseen, että sopivaa päiväohjelmaa on tiedossa kauaksi eteenpäin. Lopulta löysin etsimäni. Ylikangas on kirjoittanut Kansallisarkiston katon alla useita teoksia, joista viimeisin on vuonna 2013 julkaistu Rata Rautuun. Päätin vastata kirjalla kysymykseen: Mitä on historia ja millaista sen tutkiminen? Sysäyksen tähän sain professori Jouko Vahtolan lausumasta Suomalaisen Tiedeakatemian juhlavuoden (2008) historia-alojen seminaarissa. Vahtola sanoi: Ylipäätään siitä, mikä on historiantutkimuksen olennainen ydin ja miten se määritellään Suomen historiassa, pitäisi keskustella enemmän. Päätin keskustella enemmän toki tiedostaen, että edustan vanhempaa, mailleen painuvaa tutkijapolvea. Otaksun silti, että periaatekeskustelusta on eniten hyötyä, kun siihen osallistuvat mahdollisimman erilaiset tahot. Relevantin kirjallisuuden äärellä Puheenvuoroani ei voi työstää arkistoainekseen vaan kirjallisuuteen nojautuen. Mihin siis tarvitsen tällä haavaa työtilaa nimenomaan arkistossa? Tarvitsen sitä relevantin kirjallisuuden tavoittamiseen. Kotikirjastostani en saa käsiini edes kaikkia omia kirjoitelmiani. Teokset löydän, en artikkeleita. Ne on julkaistu kokoomateoksissa, juhlakirjoissa ja aikakauslehdissä, eikä minulla ole niistä kopioita saati bibliografisia tietoja. Pääsen lukemaan ne Kansallisarkistossa säilytettävistä sarjoista ja teoksista. Siinä se. Eläkevaarit vaihtavat kuulumisia On vielä yksi puoli, joka tosin ei vaadi välttämättä erillistä työtilaa. Silti se liittyy tiiviisti arkistossa työskentelyyn. Siellä, jos missä, kohtaa toisia eläkevaareja ja voi vaihtaa kuulumisia näiden kanssa. Tarjoutuu tilaisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen, mitä sitäkin ikääntyvä tutkija kaipaa. Tapanani on näille kollegoille kertoa: Minulla on muuten täällä erillinen työtila. Ilmoituksen vaikutuksen päättelen asianomaisten ilmeestä. Se on säännöllisesti happaman kade. teksti: Heikki Ylikangas, professori (emeritus) kuvat: Heidi Mustajoki
20 21 Arkistouralla Arkistouralla-palstalla arkistoalan ammattilaiset kertovat työstään. Tässä numerossa liki 40-vuotisesta urastaan Kansallisarkistossa kertoo yksityisarkistojen Grand Old Lady Marja Pohjola, joka jäi kesän alussa hyvin ansaitulle eläkkeelle. valmistelemaan lähtöä Tukholmaan. Tehtäväni oli käydä läpi vapaudenajan valtiopäiväasiakirjoja Riksarkivetissa ja valita niistä mikrokuvattavaksi suomalaisten valtiopäivämiesten aloitteita. Tein näitä 4 8 viikon matkoja usean vuoden ajan. Vuonna 1994 palasin Riksarkivetiin pohjoismaisen virkamiesvaihdon merkeissä. Byrokraatteja ja byrokratiaa (esimiehet & muut) Arkistolöytöjä Palstalla esitellään arkistojen kätköistä löytyneitä kuriositeetteja. Hapankaalilaulu Käsitätkö Palstalla arkistolaitoksen asiantuntijat avaavat alan termistöä. Olen usein esitellyt itseni, että tulen Kansallisarkiston vähiten byrokraattisesta yksiköstä. Ja niinhän se on, byrokratialla on aika vähän merkitystä, kun on tekemisissä ihmisten henkilökohtaisten aineistojen kanssa. Esimiehiä on mahtunut melkein 40 vuoteen aika monta. Ensimmäinen heistä oli maisteri Yrjö O. Kihlberg, yhä pirteä 87-vuotias. Aivan erityisellä lämmöllä muistelen arkistoneuvos Alpo Salmelaa, joka huolimatta siitä, että työskenteli asiakirjahallinnossa, arvosti kovasti yksityisarkistoja ja oli muun muassa perustamassa Viipurin arkistoyhdistystä. Sain yhdistyksessä 1980-luvulla ensimmäiset kokemukseni kouluttajana, kun Karjala-talolla yritin opettaa yhdistyksen jäsenille, miten arkistot tulisi järjestää ja luetteloida. Kahvin ja Viipurin rinkelin voimalla työtä tehtiin ja hauskaa oli, vaikka lopputulos ei aina niin kehuttava ollutkaan. Tilaushistoriakeskus palveluksessanne Sata vuotta sitten kenraali Jeremin lähetti Kenraalikuvernöörinkanslialle painetun runolehtisen nimeltään Hapankaalilaulu. Kenraali ei tiennyt oliko painotuote uusi vai vanha, kuka runoa levitti tai oliko ketään lehtisen vuoksi pidätetty. Kenraali tiesi ainoastaan, että lehtisiä oli levitetty kaupustelijan myymien kirjojen välissä. Pilkkarunon muotoon kirjoitettu lehtinen ivasi: Ryssän ruoka on sipuli, hapankaali ja tsaiju, täällähän alkaa tuntua jo valtakunnan haju, ja sitä kehotettiin laulamaan Härmässä häät oli kauhiat -kansanlaulun nuottiin. Ylipäätään lehtisessä hyökättiin voimakkaasti venäläisyyttä ja Venäjän valtaa vastaan. Selvää oli, ja sen kenraali Jereminkin tiesi, että tällaisten lehtisten leviäminen Suomen maassa oli Venäjän vallan kannalta uhkaavaa. Käyttörajoitus vai näyttörajoitus? Käyttörajoitettu eli luvanvarainen asiakirja-aineisto vaatii käyttöluvan. Käyttörajoitus perustuu joko lakiin tai arkiston luovutussopimukseen. Viranomaisten arkistojen käyttörajoitukset perustuvat tavallisesti lakiin. Esimerkiksi julkisuuslainsäädäntö ja Laki potilaan asemasta ja oikeuksista säätävät asiakirja-aineistojen käyttörajoituksista. Tyypillinen esimerkki käyttörajoitetusta aineistosta ovat sataa vuotta nuoremmat henkilörekisterit. Matti Tiisanoja Satojen kohtaloiden nainen Mie Mie en ole karjalainen, vaikka monesti niin on luultu, vaan kotkalaisten opettajavanhempien esikoistytär. Mie on myös kymenlaaksolaista murretta ja säilynyt sitkeästi puheessani, vaikka jo vuodesta 1965 olen ollut helsinkiläinen. Det är mitt sa finnen om Stockholm Jukka Kalervo Ja, Stockholm är också mitt, nästan min andra kära hemstad. Arkistourani alkoi elokuussa 1974 ja sain heti ryhtyä Esimieheni Jussi Kuusanmäki houkutteli minut keväällä 1979 Paikallishistoriallisen Toimiston (vuodesta 2000 Tilaushistoriakeskus) sihteeriksi. Tämä nykyisin yhdeksän tieteellisen seuran muodostama yhteisö on ollut tärkeä lenkkini tiedemaailmaan Suomessa ja Pohjoismaissa. Tehtävämme on auttaa niin tilaushistorioiden teettäjiä kuin kirjoittajiakin hankkeiden eri vaiheissa muun muassa välittämällä ammattilaisia kirjoittajiksi, arvioimalla käsikirjoituksia ja järjestämällä alaan liittyvää koulutusta. Olen ollut mukana noin 800 tilaushistorian tekemisessä tavalla tai toisella, enkä aio vielä lopettaa. Elämäni yksityisarkisto (meiner Meinung nach) Käsieni kautta on kulkenut satoja ja satoja yksityisarkistoja, niin merkittävien vaikuttajien kuin ihan tavallisten Matti Meikäläisten. Kaikkein koskettavinta on ollut Suomen juutalaisten arkistoaineistojen hankinta. Tarina alkoi vuonna 1995, kun Helsingin juutalaisen seurakunnan viinivarastosta löytyivät ensimmäiset asiakirjaniput, ja tänä päivänä arkisto hienoine valokuvakokoelmineen käsittää yli 600 koteloa. Aineistoja on esitelty näyttelyin Israelia myöten ja ne ovat tuoneet Kansallisarkistoon tutkijoita ympäri maailmaa. Minulle lähes 20 vuoden prosessi on opettanut paljon juutalaisesta elämästä ja kulttuurista ja tuonut juutalaisia ystäviä niin Suomesta kuin muualtakin. Elokuussa 1914 Suomessa elettiin jännittäviä aikoja. Venäjän valtakunta ja sitä myötä Suomi oli juuri liittynyt suursotaan, jota myöhemmin alettiin kutsua I maailmansodaksi. Suomen tilanteen Venäjän kannalta ongelmalliseksi teki se, että suurruhtinaskunnassa oli meneillään vahvan venäläistämisen aika eli ns. II sortokausi. Jo ensimmäisen sortokauden aikana 1899 1905 Suomessa oli ollut merkittävää vastarintaa venäläistämistä vastaan. Tunnetuin esimerkki tästä lienee kenraalikuvernööri Bobrikovin murha. Toisella sortokaudella 1908 1917 suomalaisten vastarinta jatkui ja venäläiset yrittivät saada vastarintaaktivisteja kuriin. Tärkeänä työkaluna venäläistämisessä oli kieli. Venäjänkielisten ja venäjän kielen asemaa pönkitettiin muun muassa lisäämällä venäjän opetusta kouluissa. Hapankaalilaulu ei venäjän kielestä perustanut: Suomeksi minä vaan laulelen, en osaa Ryssän kieltä, enkä mä kysy lauluihini Suomisyöjäin mieltä. Kenraalikuvernöörinkanslian arkistoon päätynyt propagandalehtinen on hyvä esimerkki suomalaisesta vastarinnasta, jossa oli jo aimo annos kansallista identiteettiä. Vaikka olis Suomen järvet täynnä venäläistä votkaa, ei meistä tule ryssiä eikä jalopeurasta kotkaa uhosi Hapankaalilaulu. Teksti ja kuva: VILLE KONTINEN, tutkija, Kansallisarkisto Yksityishenkilöjen tai yksityisluontoisten järjestöjen arkistojen osalta mahdollinen käyttörajoitus ehtoineen on määritelty aineiston luovutussopimuksessa, jonka aineiston luovuttaja ja arkistolaitos ovat keskenään tehneet. Näyttörajoitettu asiakirja-aineisto ei vaadi käyttölupaa, mutta sen esittämistä vapaasti julkisessa verkossa on rajoitettu lailla. Eli aineisto on täysin vapaasti käytettävissä Kansallisarkiston ja maakunta-arkistojen tutkijasaleissa ilman käyttölupaa, mutta ei nähtävissä julkisessa verkossa. Tyypillinen esimerkki näyttörajoitetusta aineistosta on Etsivän Keskuspoliisin Valtiollisen poliisin henkilökortit, joiden tutkiminen ei vaadi käyttölupaa, mutta joita ei voida vapaasti esittää internetissä. Näyttörajoitus voi koskea myös arkisto/ hakutietokantojen metatietoja. Esim. yksityishenkilöiden henkilöarkistojen luettelotiedot ovat näyttörajoitettuja verkossa, mutta vapaasti luettavissa paikan päällä tutkijasaleissa. Teksti: Ville Kontinen, tutkija, Kansallisarkisto
akti 1/2014 22 23 Vireä kahdeksankymppinen palvelee asiakkaitaan Mikkelin maakunta-arkisto täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Aktiivisesti toimivassa arkistossa on asiakaskäyntejä nykyisin noin 2 000 vuosittain. Palvelujen tyypillinen käyttäjä on yli viisikymppinen sukututkija. Varsinkin karjalaisten juurien tutkiminen vetää asiakkaita Mikkeliin kaikkialta Suomesta, ja kauempaakin. Eila Salo/MMA Eniten Mikkelin maakunta-arkiston tutkijasalin palveluja lienee viime vuosina käyttänyt mikkeliläinen Timo Tiihonen. Hänen kiinnostuksensa sukututkimukseen heräsi vuosituhannen vaihteessa, kun hän työskenteli Karjala-tietokantasäätiön (www.karjalatk.fi) palveluksessa luovutettujen alueiden seurakuntien kirkonkirjatietojen tallentajana. Tutkimus maistuu edelleen. Maakunta-arkisto sinänsä oli Tiihoselle tuttu paikka jo vuosien takaa, koska hän aikoinaan asui vanhempineen arkiston talonmiehen asunnossa. Vuosien varrella väki tutkijasalissa on harventunut ja vanhoista tutuista on jäljellä enää muutama. Vaikka kirkonkirjoja onkin yhä enemmän saatavilla digitoituna, hyvät hakemistot ovat pitäneet Tiihosen mikrofilmien käyttäjänä. Myös Karjala-tietokanta on ollut hyvä apuväline, koska Tutkimuksessa on pidettävä välillä taukoja. Timo Tiihonen kahviautomaatilla. maakunta-arkistossa käytettävissä oleva tietokantaversio sisältää myös sataa vuotta nuoremmat 1900-luvun tiedot. Tutkittavaa riittää taas mökkikauden jälkeen Yksi Timo Tiihosen mieleen jääneistä suurista muutoksista oli vuonna 2011 tapahtunut uudistus kirkonkirjojen käyttöön antamisessa. Esimerkiksi Mikkelin alueen seurakunnat vetivät tuolloin sataa vuotta nuoremmat kirkonkirjansa pois tutkijasalikäytöstä, mikä vaikutti myös Tiihosen tutkimuksiin. Tutkittavaa riittää kuitenkin myös vanhemmassa aineistossa, joten sukututkimusharrastuksen parissa vierähtänee vielä vuosia. Maakunta-arkiston nykyiset aukioloajat kelpaavat vapaaherran elämää viettävälle paikkakuntalaiselle, vaikka ovatkin supistuneet paljon siitä, kun Tiihonen astui arkistoon ensimmäisen kerran. Hyvä vain, että aikaa jää myös elämälle arkiston ulkopuolella, hän naurahtaa. Kesällä Tiihosta ei arkistossa nähdä, vaan tutkimukset jatkuvat vasta syksyllä mökkikauden päätyttyä. Sukututkimusyhdistyksen aktiivit arkistossa Suur-Savon sukututkimusyhdistys on toiminut Mikkelissä vuodesta 1985 lähtien. Yhdistyksen jäseniä näkyy usein maakunta-arkiston tutkijasalissa, ja myös yhdistyksen tilaisuudet järjestetään pääasiassa maakunta-arkistossa. Suur-Savon sukututkimusyhdistyksen hallituksen jäsen Ilppo Sallinen aloitti oman sukututkimuksensa jo 1980-luvulla. Hän toteaa, että internetin keskustelupalstoilla ja Facebookissa näkyy nykyisin samoja kysymyksiä, joita hän itse aikoinaan kyseli aloittelevana sukututkijana arkiston henkilökunnalta ja muilta tutkijoilta. Lappeenrantalainen Airi Musto työstää kyläkirjaa entisen Nuijamaan kunnan alueelta. Vanhoja käräjäpöytäkirjoja tutkimalla saa kuvan siitä, miten ennen elettiin. Sallinen kiittelee maakunta-arkiston kirjastoa, josta on matkan varrella saanut tukea omiin tutkimuksiin. Nykyisin tutkimusta pystyy tekemään yhä enemmän myös kotona, joten arkistossa ei enää tule käytyä yhtä usein kuin ennen. Tutkittavaa riittäisi kuitenkin edelleen ja hän toivookin, että seurakuntien sataa vuotta vanhemmat kirkonkirjat olisivat kattavasti tutkijoiden saatavilla. Karjala kiinnostaa edelleen Varsinkin luovutetun Karjalan aineistot tuovat asiakkaita Mikkeliin ympäri Suomen, ja välillä kauempaakin. Pitkänmatkalaiset ajoittavat käyntinsä usein talvikauden tiistaille, jolloin arkisto on avoinna tavallista pidempään illalla. Kävijöitä riittää myös kesän loma-aikoina. Hellevi Gripvall ja Veikko Kekki saapuivat toukokuisena tiistaina Ruotsista selvittelemään juuriaan Suojärvellä. Kekki otti yhteyttä maakunta-arkistoon sähköpostitse jo ennakkoon, sillä selvitettävää oli paljon ja aikaa rajallisesti. Kiinnostuksen kohteena oli muun muassa suvun omistama auto. Valokuvaus on harvemmin liittynyt viranomaistehtäviin, mutta tällä kertaa tutkijoilla oli onnea ja Suojärven nimismiespiirin asiakirjoista löytyi isoisän kuvalla varustettu ajokortti. Teksti: Anne Hänninen, ylitarkastaja, Mikkelin maakunta-arkisto Eila Salo/MMA Viipurista Mikkeliin Mikkelin maakunta-arkisto jatkaa vuonna 1934 perustetun Viipurin maakunta-arkiston toimintaa. Talvisotaan mennessä arkisto vastaanotti asiakirjoja noin 4 000 hyllymetriä. Aineistosta onnistuttiin evakuoimaan noin puolet sekä talvi- että jatkosodan aikana. Itärajan taakse jääneistä asiakirjoista valtaosa on yhä tallessa joko Leningradin alueen valtiollisessa arkistossa Viipurissa tai Karjalan tasavallan kansallisarkistossa Petroskoissa. Viipurin maakunta-arkiston evakkotaival kulki sodan jälkeen Kuopion ja Äänekosken kautta Mikkeliin vuonna 1953. Arkistorakennuksen suunnitteli rakennushallituksen arkkitehti Olavi Sortta. Samaan rakennukseen sijoitettiin lakkautettujen seurakuntien keskusarkisto, jonka hallussa olivat luovutetun alueen evankelis-luterilaisten seurakuntien kirkonarkistot. Keskusarkisto yhdistettiin maakunta-arkistoon vuonna 1990. Arkiston nimi muutettiin vuonna 1945 Savo-Karjalan maakunta-arkistoksi. Sen piiriin kuuluivat tuolloin Kuopion, Kymen ja Mikkelin läänit. Joensuun maakunta-arkiston perustamisen myötä nimi muutettiin Mikkelin maakunta-arkistoksi vuonna 1974. Mikkelin maakunta-arkiston yhteyteen valmistui vuonna 1989 koko maan tarpeisiin tarkoitettu mikrofilmien varmuusarkisto. Vanhan arkistorakennuksen kylkeen rakennettiin 1997 lisärakennus, jonka suunnitteli arkkitehtitoimisto Erkki Valovirta. Mikkelin maakunta-arkisto Mikkelin maakunta-arkiston rakennus valmistui vuonna 1953.
Oletko jo löytänyt meidät verkosta ja sosiaalisesta mediasta? Ensi kertaa arkistossa Arkistojen Portti Astiaverkkopalvelu Vakka-arkistotietokanta Digitaaliarkisto Aarre-arkistorekisteri Arkistolaitos YouTubessa Arkistolaitos Facebookissa Näkökulmia arkistosta -blogi Arkistolaitoksen verkkopalvelut tutki ajasta ja paikasta riippumatta