Lopuksi: Luku- ja nettivinkkilista * Cacciatore, Raisa: Kiukkukirja * Faber, Adele & Mazlish, Elaine: How to talk so kids will listen and listen so kids will talk * Gordon, Thomas: Toimiva perhe * Greene, Ross W.: Tulistuva lapsi * Hirvonen, Tatu: Varo, varo, varo * Hodgkinson, Tom: Joutilaat vanhemmat * Hunt, Jan: the Natural Child * Juul, Jesper: Viisas lapsesi * Kaitaniemi, Tiina: Luonnollinen lapsuus * Keltikangas-Järvinen, Liisa: Temperamentti Ihmisen yksilöllisyys * Keltikangas-Järvinen, Liisa: Pienen lapsen sosiaalisuus * Kohn, Alfie: Unconditional Parenting * Small, Meredith F.: Kids how biology and culture shape the way we raise young children Nettilähteitä apuvälineistä: * papunet.net *http://www.tampere.fi/perhejasosiaalipalvelut/n eptunus/oppaatjakuvat.html LEMPEÄ KASVATUS PÄHKINÄNKUORESSA Kiintymysvanhemmuusperheet ry 2013
2. Lempeästä kasvatuksesta yleisesti Lempeä kasvatus ei ole mikään valmiiksi vakiintunut termi, vaan se on KiVa ry:n tuotoksissa syntynyt nimitys kiintymysvanhemmuudelle isompien lasten kasvatuksessa. Termi ja sen määritelmä on muotoutunut pääosin pohjoisamerikkalaisen kasvatuskirjallisuuden pohjalta, joissa lapsen ymmärtäminen, kunnioittaminen, empaattisuus ja rakentavien vuorovaikutustaitojen käyttö ovat vanhemmuuden ytimessä. Lempeä kasvatus, kuten kiintymysvanhemmuus vauvanhoidossakin, pohjaa kiintymyssuhdeteoriaan ja humanistisen psykologian tieteellisiin tutkimuksiin. Peruskäsitys lapsesta on positiivinen ja realistinen: lasten uskotaan olevan sisäsyntyisesti sosiaalisia ja lähtökohtaisesti hyväntahtoisia, mutta myös ohjauksen tarpeessa olevia ja taidoiltaan pikkuhiljaa kehittyviä. Osan taidoista lapset saavuttavat parhaiten itse kokeilemalla, osaan tarvitaan aikuisten ja toisten lasten antamia malleja ja ohjausta. Aikuisen keskeinen tehtävä on ymmärtää ja auttaa lasta tyydyttämään todelliset fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tarpeensa myös ne, jotka poikkeavat lapsen sen hetkisistä haluista ja tahdosta. Vanhemman rooli on olla aito, kaikenlaisin tavoin tunteva ja toimiva ihminen, joka näyttää lapselle, kuinka omista tarpeista kerrotaan toisille ja kuinka omiin ja toisten tarpeisiin pyritään vastaamaan etsien rauhanomaista neuvotteluratkaisua, kun tarpeet ovat ristiriidassa. 11. KIINTYMYSVANHEMMUUSPERHEET -YHDISTYS Kiintymysvanhemmuusperheet ry perustettiin Seinäjoella lasten oikeuksien päivänä 20.11.2009 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kiintymysvanhemmuutta ja lempeää kasvatusta sekä tukea niitä harjoittavia perheitä. Käytännön toiminta jakaantuu paikallistoimintaan sekä valtakunnalliseen virtuaaliseen toimintaan: nettisivujen, blogin ja Facebook-ryhmän ylläpitoon. Yhdistyksen nettisivuilla on ladattavissa kirja ja esitteitä kiintymysvanhemmuudesta vauvanhoidossa sekä tiivistelmiä kasvatuskirjallisuudesta. Paikallistoimintaa on tällä hetkellä vain Seinäjoella, jossa järjestämme Järjestötalolla keskusteluiltoja ja ylläpidämme kantoliinalainaamoa. Lisäksi järjestämme kerhoja, leirejä ja kursseja, osallistumme tapahtumiin ja pidämme pyynnöstä kantoliinaesittelyjä. Toivottavasti paikallistoimintaa syntyy jatkossa muillekin paikkakunnille, nettisivuille on kerätty vinkkejä tapaamisten aloittamiseen ja sisältöön.
10. ARJEN APUVÄLINEITÄ 3. MITÄ LEMPEÄ KASVATUS EI OLE Erityislasten auttamista varten on kehitetty monenlaisia apuvälineitä, jotka KiVa ry:n vertaistukiverkostoissa on todettu suureksi avuksi myös tavallisten lasten arjessa. Ajan hahmottaminen on pikkulasten haaste, joka tekee esimerkiksi siirtymistä päivän aikana helposti pettymyksen ja vastustelun hetkiä. Ajan visuaalinen hahmottaminen voi auttaa. Ajastimen (time timer) avulla lapselle voi kertoa, kuinka paljon hänellä on vielä vapaata leikkiä ennen lähtöä tai kauanko hänen pitää vielä odottaa jotain tapahtumaa. Päivän, viikon tai kuukausienkin keskeisten tapahtumien hahmottaminen helpottuu seinälle laitettavilla kuvakalentereilla, joihin hyviä tekoohjeita ja kuvia on saatavilla netistä (kts. takakansi). Arjen rutiinien osittaminen eli jakaminen osiin helpottaa käytänteiden, kuten pukemisen, käsienpesun ja vessassa käynnin opettelua. Myös näitä voi visualisoida kuvakorttisarjoilla, joita löytyy netistä. Tunneilmaisun kehittymisen tukemiseen ja aggressiokasvatukseen apuvälineiksi voivat käydä esimerkiksi hymiö- tai tunnekortit, joilla lapsi voi näyttää ja lapselle voidaan näyttää eri tunteita, jos puhuminen on tunnekuohussa vaikeaa. Kiintymysvanhemmuus tai lempeä kasvatus eivät ole sama asia kuin menneiden vuosikymmenten vapaa kasvatus. Lempeän kasvatuksen sisältöihin ei kuulu esimerkiksi se, että lapselle vältetään asettamasta rajoja. Täysin vailla rajoja oleminen tuottaa lapselle turvattomuuden tunnetta ja on haitallista. Vanhemman on myös tärkeää asettaa rajoja sille, mihin kaikkeen itse suostuu eli mallintaa lapselle henkilökohtaisten rajojen asettamista ja omien tarpeiden tunnistamisen ja tyydyttämisen tärkeyttä. Lempeä kasvatus nojaa tunteet huomioivaan humanistiseen psykologiaan, ei behaviorismiin, jossa keskitytään käyttäytymisen manipulointiin. Lempeässä kasvatuksessa kritisoidaan vanhemman yksipuolista autoritäärisyyttä ( koska minä sanon niin ) sekä palkintojen ja rangaistusten käyttöä. Rangaistuksista on tehty paljon psykologista tutkimusta, joka todistaa, etteivät ne toimi, ovat haitallisia itsetunnon kehitykselle ja ohjaavat ajattelun keskiön pois oman toiminnan seurauksien pohtimisesta herättäessään katkeruutta, vihaa, uhriuden ja arvottomuuden tunnetta. Vaarana on myös epäoikeudenmukaisuus, jos rangaistus langetetaan väärin perustein. Palkintojen suhteen tutkimukset osoittavat, että ulkoinen motivointi tappaa sisäisen motivaation ja johtaa helposti minäkäsitykseen, jossa lapsi tai nuori tai aikuinen kuvittelee olevansa kelvollinen ihminen vain mukauduttuaan toisten tahtoon ja onnistuessaan.
4. MITÄ KEPIN JA PORKKANAN TILALLE? 9. AGGRESSIOKASVATUS Lapsi pyritään saamaan ymmärtämään oman toimintansa tunnesyyt ja toiminnan negatiiviset seuraukset toisille ihmisille sekä tarjotaan mahdollisuuksia korjata, sovitella ja hyvittää tekemänsä virheet. Lasta kiitetään, jaetaan lapsen riemu ja osoitetaan kiinnostusta lapsen tekemisiä ja ajatuksia kohtaan sekä korostetaan lapsen tekemisten positiivisia vaikutuksia muihin. Vuorovaikutuskeinoina sovelletaan ammattipsykologien työssään käyttämiä metodeja: aktiivista kuuntelua, minäviestejä ja ongelmanratkaisumetodeja (kts. lisää s. 5-8) Ongelmatilanteet ratkaistaan niin, että pyritään sanoittamaan sekä lapsen että vanhemman tunteet, huolenaiheet ja tarpeet tilanteessa (eli määritellään ongelma ja tunnistetaan, kenen tai keiden ongelma se on) ja sitten kaikki osapuolet saavat osallistua ongelmanratkaisuun ikätasonsa edellyttämällä tavalla. Taaperon kanssa ongelma ratkaistaan toiminnan kautta, mutta jo 3-4-vuotiaan sanalliset neuvottelutaidot voivat yllättää vanhemman. Lapsen sosiaalisten taitojen kehitystä tuetaan: empatiakykyä, ongelmanratkaisutaitoja ja kykyä joustavuuteen. Vanhempi kehittää noita taitoja itsessään mallintaakseen niitä hyvin lapselleen. On opeteltava tunnistamaan, milloin rajojen asettaminen ja joustamattomuus on välttämätöntä lapsen turvallisuuden ja terveyden kannalta ja milloin taas vanhempi voisi mallintaa joustavuutta ja empaattisuutta suostumalla muuttamaan mieltään, kun lapsi perustelee asiansa hyvin. Lempeän kasvatuksen, kuten minkä tahansa kasvatustyylin erityishaasteena on lapsen tukeminen oman aggressionsa kanavoimisessa ja oppimisessa pois aggressiivisesta käytöksestä Ydinajatus on se, että aggressio, viha, suru ja kaikki yleensä negatiiviseksi miellettävät tunteet ovat sallittuja ja osa kasvuprosessia ja elämää. Kiellettyä on aggressiivinen käytös, eli toisten ihmisten tai oman itsen vahingoittaminen sekä tavaroiden ja paikkojen rikkominen. Aggressio on positiivinen asia sinänsä, koska se saa ihmisen tarttumaan toimeen ja parantamaan olosuhteita. Tämä kannattaa kertoa lapselle. Eri ikäisillä lapsilla on erilaisia kehityshaasteita aggressionsa kanssa, näihin voi tutustua tarkemmin esimerkiksi Raisa Cacciatoren Kiukkukirjasta. On olemassa monenlaisia apuvälineitä ja muistisääntöjä, joilla opettaa lapselle aggression hillintää ja rakentavaa tunteiden ilmaisua, kuten esimerkiksi kiukusta villipetona puhuminen, liikennevalolätkät ja sallittujen kiukunpurkutoimintojen opettelu. Tehokkaaksi todettu muistisääntö kiukkuisen lapsen rauhoitteluun on KUKIPASO: o KUuntele (anna kertoa miksi kiukuttaa) o KIitä (edes siitä, että toinen kertoi harminsa) o PAhoittele (osoittaaksesi empatiaa) o SOvi jotain (ohjataksesi ajatukset mukavaan)
8. YHTEISTOIMINNALLINEN ONGELMANRATKAISU Thomas Gordon ja Ross W. Greene ovat tunnettuja tämän menetelmän tuojia lapsiperheiden arkeen tilanteissa, jossa perheenjäsenten tarpeet ovat ristiriidassa ja kaikilla on siksi ongelma. Gordonin huomautus: toimii tarveristiriitojen, muttei arvoristiriitojen ratkaisuun. Esimerkiksi kotitöiden jako voidaan sopia näin, mutta ei perheenjäsenten poikkeavia mielipiteitä ulkonäkökysymyksissä. Alkuun työläs käyttää vaatien yleensä kynää, paperia ja yhdessä pöydän ääreen istuutumisen, mutta muuttuu yhä nopeammaksi ja helpommaksi pelkkänä keskusteluna, mitä enemmän käytetään Vaiheet Gordonin mukaan: 1. Ongelman määrittely oikeus puhua tunteistaan ja tarpeistaan 2. Ratkaisuvaihtoehtojen keksiminen ei arviointia tässä vaiheessa, mielikuvitus rajana 3. Ratkaisuvaihtoehtojen arvioiminen oikeus kieltäytyä itselle sopimattomista vaihtoehdoista 4. Ratkaisun valitseminen sovittava aidosti kaikille 5. Toimeenpanon suunnittelu 5. ONGELMAN HALTIJAN TUNNISTAMINEN Rakentavan perhevuorovaikutuksen pioneeri Thomas Gordon on kehittänyt Toimiva perhemetodin, jonka avulla voidaan tunnistaa arjen ongelmista, onko kyse lapsen vai aikuisen vai molempien ongelmasta, ja sen myötä valita, mitä vuorovaikutustyökaluja käyttää. Alla oleva kaavio kuvastaa sitä, kuinka lapsen tai puolison ongelmiin käytetään aktiivista kuuntelua (kts. s. 6) ja omiin ongelmiin minä-viestejä (kts. s. 7). Jos ongelma koskee molempia, käytetään yhteistoiminnallista ongelmanratkaisua (kts. s. 8) Hyväksyttävä käytös Eihyväksyttävä käytös Ongelma on toisen Ongelmaton alue Ongelma on minun Kuuntelemisen taidot =Aktiivinen kuuntelu, antaa ratkaista itse Ratkaisutaidot = minä-viestit, yhteistoiminnallinen ongelmanratkaisu 6. Toimivuuden arviointi tarpeen vaatiessa muutokset
6. AKTIIVINEN KUUNTELU 7. MINÄ-VIESTIT Aktiivinen kuuntelu poikkeaa pelkästä passiivisesta kuuntelusta siinä, että kuuntelija sanallisesti ilmaisee sen, miten ymmärsi toisen viestin. Teho perustuu siihen, että väärät tulkinnat korjaantuvat ja alkuperäinen puhuja saa tyydytyksen siitä, että tuntee tulleensa ymmärretyksi. Etenkin lapsilla, mutta myös nuorilla ja aikuisilla on usein vaikeuksia ilmaista suoraan sanallisesti todellinen tunteensa tai ongelmansa. Sen sijaan tulee sijaisviesti, joka voi olla esimerkiksi ehdotettu ratkaisu tai mielipiteen ilmaisu. Aktiivisen kuuntelun avulla kuulija voi auttaa puhujaa kertomaan pohjimmaisen tunteensa, tarpeensa tai ongelmansa. Aktiivinen kuuntelu vuorovaikutusprosessina vaiheittain: 1. Todellinen tunne (turhautuminen) 2. Koodaus (Tämä on isin syytä) 3. VIESTI: Isi on tyhmä! 4. Kuuntelijan tulkinta (Hän on minulle vihainen.) 5. VASTAUS aktiivisena kuunteluna: Sinä olet minulle tosi vihainen Aktiivisen kuuntelun haasteena on se, että on oltava aikaa pysähtyä ja todella kuunnella toista. Vaikeaa se on silloin, kun kuuntelija joutuu puolustuskannalle, tuntee olonsa loukatuksi tai tuntee houkutusta alkaa heti neuvoa puhujaa. Tällöin kannattaa muistaa, että käytettyään ensin aktiivista kuuntelua saa perään todennäköisemmin oman minä-viestinsä tehokkaammin perille. Lähteet: Thomas Gordonin Toimiva perhe - ja Linda Adamsin Ole paras itsesi teokset Minä-viestit poikkeavat perinteisistä sinä-viesteistä siinä, ettei arvostella toisen persoonaa eikä komenneta, vaan kerrotaan omista tunteista ja toisen toiminnan seuraamuksista itselle. Peruskaava: Oma tunne + toisen toiminnan kuvaus + perustelu omalle tunteelle Eri muotoja: o ennakoiva minä-viesti ( Nyt ei vielä ole kiire, mutta jos en pian pääse lähtemään, minulle tulee kiire ) o kuvaileva minä-viesti ( Minusta on helpompi liikkua täällä, kun tavarat ovat paikoillaan ja lattia on tyhjä ) o ongelmaan tarttuva minä-viesti ( Minusta tuntuu epämiellyttävältä, kun sängylleni on jätetty märkä pyyhe ja nyt lakanani ovat kastuneet ) Mitä vanhempi vastaanottaja on tai mitä tutumpi minä-viestin sisältö on, sitä vähemmän minä-viesti tarvitsee peräänsä ohjeita tai kieltoja. Pikkulapsen kanssa minä-viestiä on usein täydennettävä selkeällä toimintaohjeella. Minä-viesti ei välttämättä saa vastaanottavaista reaktiota. Silloin kannattaa vaihtaa hetkeksi aktiiviselle kuuntelulle ja ottaa reaktiot vastaan. Minä-viestin teho vuorovaikutuksessa heikkenee, jos sitä toistetaan jankuttaen kuuntelematta vuorostaan toista.