Sanna Leskelä UUSPERHEET TERVEYDENHOITAJAN NEUVOLAVASTAANOTOLLA Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma Toukokuu 2007
KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma Tekijä: Leskelä, Sanna Opinnäytetyön nimi: UUSPERHEET TERVEYDENHOITAJAN NEUVOLAVASTAANOTOLLA Työn ohjaaja: Maunula, Maija. Yliopettaja, KL Työn tarkastaja: Murtomäki, Eva-Maija. Yliopettaja, THL, KM, YTM Päivämäärä: 29.09.07 Sivumäärä:30+2 TIIVISTELMÄ Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, millaisia kokemuksia terveydenhoitajilla on uusperheistä. Tarkoitus on selvittää myös millaisia kysymyksiä ja ongelmia uusperheet esittävät neuvolavastaanotolla. Mitkä ovat terveydenhoitajien valmiudet saamansa koulutuksen ja kokemuksen perusteella tukea ja auttaa uusperheellisiä heidän ongelmissaan. Tutkimus oli kvalitatiivinen. Aineisto kerättiin teemahaastatteluilla toukokuussa 2007 ja analysoitiin sisällön analyysillä. Tutkimukseen osallistui neljä terveydenhoitajaa Keski- Pohjanmaalta, jotka työskentelevät neuvoloissa. Tutkimustulosten mukaan terveydenhoitajat työskentelevät ainakin kerran viikossa uusperheiden kanssa. Tulosten mukaan haasteet, joita neuvolassa kohdataan, liittyvät yleensä kasvatuksellisiin kysymyksiin. Uusperheiden erityistarpeena terveydenhoitajat kokivat ylimääräisen tuen ja ajan tarpeen verrattuna ydinperheisiin. Uusperheille on varattava yleensä enemmän vastaanottoaikaa, koska perheessä on enemmän jäseniä ja sitä kautta enemmän keskusteltavaa ja kysyttävää. Terveydenhoitajat kokivat, että koulutuksesta saamat valmiudet olivat aika vähäisiä, mutta kokemuksen tuomat valmiudet sitäkin arvokkaampia ja käyttökelpoisempia. Tutkimustulosten mukaan täydennyskoulutukselle olisi tarvetta, esimerkiksi enemmän perheopintoja, joissa käsiteltäisiin erilaisten perheiden kohtaamista. Teoriasta ja tutkimustuloksista on hyötyä tuleville terveydenhoitajille, sekä niille, jotka kohtaavat jo työssään uusperheitä. Tämän opinnäytetyön avulla he voivat kehittää itseään ammattilaisina. Tutkimuksen tulokset ovat hyödyllisiä myös terveydenhoitajien opetussuunnitelmien kehittäjille. Tuloksien avulla voidaan arvioida, ovatko terveydenhoitajat saaneet valmiuksia koulutuksesta toimia uusperheiden kanssa. Avainsanat: perheet, uusperheet, perhesuhteet, vanhemmuus, avioero, lastenneuvolatyö, terveydenhoitajakoulutus, terveydenhoitajatyö
CENTRAL OSTROBOTHNIA UNIVERSITY APPLIED SCIENCES Degree Programme in Nursing Writer: Leskelä Sanna Name of the final thesis: Public Health Nurses Counselling Stepfamilies in the Welfare Clinic Supervisor: Principal Lecturer, Lic. Ed., Maunula Maija Ispector: Principal Lecturer, MA, M.Soc.Sc, Eva-Maija Murtomäki Date: 29.09.07 Pages: 30+2 ABSTRACT The purpose of this final thesis was to clarify what kind of experiences do public health nurses have about stepfamilies. I also tried to find out what kind of questions and problems stepfamilies share at in the child welfare clinic. What are public health nurses abilities with their education and experience to support and help stepfamilies in their problems. The research was qualitative. The study material was gathered by theme interviews in May 2007. Research material was analyzed with help of contents analysis. In this investigation four public health nurses from Central Ostrobothnia participated who worked in welfare clinics. According to the findings, public health nurses work with stepfamilies at least once a week. The results indicate that, challenges which they confront in welfare clinics are usually concerning questions on upbringing. Stepfamilies special needs are, according to the public health nurses, need of extra support and extra time compared with normal families. Stepfamilies need usually more counselling because there are more members in the family and there is often more to talk and to ask about. Public health nurses experienced that the capacities they had gotten from education were quite limited, but capacities they got from experience were very valuable and useful. According to the research results there was a need for supplement studies for example for family studies on how to teach more confront different kind of families. Theory and research results are useful for those who will become public health nurses and for those public health nurses who already are facing stepfamilies in their work. Research results are also useful for those who develop public health nurses curricula. With help of these results one can evacuate whether public health nurses get any capacities from their education to work with stepfamilies. Keywords: families, stepfamilies, family relationships, parenthood, divorce, child welfare clinics, public health nurse education, public health nurse work
SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ ABSTRACT 1 JOHDANTO..1 2 UUSPERHE 3 2.1 Uusperhe käsitteenä.3 2.2 Uusperheiden yleisyys.4 2.3 Uusperheen lapset.5 2.4 Vanhempana uusperheessä...6 2.5 Tutkimuksia uusperheestä 7 3 LASTENNEUVOLATYÖ.9 3.1 Terveydenhoitajakoulutus ja työn sisältö....10 3.2 Neuvolatyön sisältö.10 3.3 Uusperheet neuvolan asiakkaina..11 3.4 Aikaisempia tutkimuksia neuvolatoiminnasta.12 4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT..14 5 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 15 5.1 Aineiston keruu...15 5.2 Aineiston analyysi. 16 6 TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUS JA EETTISYYS.17 7 TUTKIMUSTULOKSET 18 7.1 Tutkimukseen osallistuneiden taustatiedot 18 7.2 Terveydenhoitajien kokemuksia uusperheistä...18 7.3 Uusperheitä koskevat haasteet, joita kohdataan neuvolassa..22 7.4 Koulutuksen ja kokemuksen antamat valmiudet uusperheiden kanssa työskentelyyn.24 8 JOHTOPÄÄTÖKSET. 27 9 POHDINTA 29 LÄHTEET LIITTEET
1 JOHDANTO Uusperhe-käsitteenä tuo jokaiselle mieleen erilaisen mielikuvan. Mikä on uusperhe? Määritelmiä on monia, mutta selkeä esimerkki on Suomen uusperheellisten liiton määritelmä: Uusperhe on perhe, johon kuuluu isä ja äiti, jommankumman ja molempien lapsia edellisestä liitosta sekä mahdolliset yhteiset lapset. Uusperhe ei ole enää mikään uusi asia. Uusperheitä on tutkittu jo pitkään ja tälläkin hetkellä aiheena se on ajankohtainen. Tätä kuvaa hyvin 2000 vuonna tehty tilastotutkimus uusperheiden määrästä. Tutkimuksen mukaan Suomen kaikista lapsiperheistä melkein yhdeksän prosenttia oli uusperheitä vuonna 2000. Perheissä on 97 000 lasta ja näistä kolmasosa on uusperheisiin syntyneitä lapsia. (Ritala-Koskinen 2001,18.) Nykyään neuvolatyön vahvuutena pidetään sitä, että se omaa kyvyn uudistua ja vastata ihmisten tarpeisiin ja muuttuviin ongelmiin. Terveydenhoitajatyö painottuu monilta osin parisuhteen ja vanhemmuuden kasvun tukemiseen ja ongelmien selvittämiseen. Lasten hyvinvoinnin edistämistä pidetään tärkeänä osa-alueena. Tähän kuuluu, että perheen omia voimavaroja pyritään mahdollisuuksien mukaan tukemaan. Terveydenhoitajan arkea on myös ehkäistä ja hoitaa perherakenteiden muutoksista johtuvia negatiivisia asioita. Terveydenhoitajilla on kyky huomata perheet, joilla on ongelmia ja auttaa tuen tarpeessa olevia lapsia ja vanhempia. (Urjanheimo 2004,5). Uusperheitä koskevaa hoitotieteellistä tutkimusta on tehty melko vähän. Aikaisempien tehtyjen tutkimusten mukaan uusperheiden ongelmat ovat erilaisia kuin ydinperheiden. (Simojoki 1999). Suurin osa julkaistuista perhetutkimuksista on tehty Yhdysvalloissa. Löytyy vain muutamia eurooppalaisia tai pohjoismaisia tutkimuksia. Suomessa uusperheitä koskeva kirjallisuus on pääosin terapeuttien tai uusperheessä elävien kirjoittamia oppaita (esim. Rauha 2003).
Idean opinnäytetyöhöni sain Suomen Uusperheellisten Liitolta. Tarkoituksena on kartoittaa, miten terveydenhoitajat osaavat työskennellä uusperheiden kanssa ja antaako koulutus tarpeeksi valmiuksia tähän. Teoriaosassa uusperhettä määritellään käsitteenä. Tarkoituksena on tarkastella uusperheiden yleisyyttä ja sitä, mikä on uusperheiden rakenne. Teoriassa tarkastellaan myös uusperheiden lapsia ja vanhempia sekä heidän käsityksiään siitä. Teoria-osassa tutustutaan myös aikaisemmin tehtyihin tutkimuksiin aiheesta. Opinnäytetyöni tavoite on antaa terveydenhoitajille lisää valmiuksia kohdata uusperheitä.
2 UUSPERHE 2.1 Uusperhe käsitteenä Uusperhe määritellään yksinkertaisimmillaan perheeksi, jossa toisella tai molemmilla avotai aviopuolisoilla on alle 18-vuotias lapsi tai lapsia aikaisemmasta liitosta. Ainakin toisen puolison lapsi (lapset) asuvat pääosin kyseisessä taloudessa. (Sussman & Steinmetz 1987, 326). Kyseessä on siis eronneiden tai leskeksi jääneiden uusi liitto, jossa on myös mukana lapsia aikaisemmista suhteista. (Sutinen 2005, 4.) Uusperheelle ei ole olemassa mitään valmista muottia. Määrittelykin täytyy tehdä aina tilanteen mukaan. Ainoana yhteisenä piirteenä onkin se, että uusperheissä on ei-yhteisiä lapsia. Uusperheissä elävät tuntevat elävänsä tavallista arkea. He eivät koe olevansa jotenkin erilaisia tai että heidän perhe-elämälleen pitäisi antaa jokin oma nimi. (Ritala- Koskinen 2002.) Arkikielessä käsitettä uusperhe käytetään väljemmin. Myös ne perheet, joissa lapset eivät virallisesti asu käyttävät itsestään nimitystä uusperhe. (Sutinen 2005, 4.) Uusperheessä yhdistyvät konkreettisten perheiden purkautuminen ja uudelleenmuotoutuminen, jossa prosessissa lapset seuraavat yhtä vanhempaansa. Uusperheen lapsilla on usein läheisiä suhteita myös uusperheyksikön ulkopuolella, mutta samalla he joutuvat määrittelemään myös suhdetta vanhempansa uuteen kumppaniin ja mahdollisesti myös tämän lapsiin uusperheyksikön sisällä. Uusperhe tarjoaakin kiinnostavan näköalan tarkastella muuttuvia perheenkäytäntöjä. (Ritala-Koskinen 2001, 10.) Ydinperheitä ja uusperheitä verrataan usein toisiinsa, mutta tämä ei kuitenkaan ole ihan yksinkertaista. Ajatellaan, että ydinperheen ideaaliset tai keskimääräiset ominaisuudet ovat normeja, jotka määrittelevät millainen oikean perheen tulisi olla. Tällaisessa vertailussa uusperheestä tehdään pakostakin poikkeus perheen ideaalista. Vertailu ei tee oikeutta uusperheelle, sillä tosiasiassa uusperhe on jo tapaus sinänsä. (Jaakkola & Säntti 2000, 6.) Uusperhe ei luonnollisestikaan voi elää ja toimia samalla tavalla kuin ydinperhe, sillä se on jo lähtökohtaisesti erilainen. Uusperheessä on alusta asti lapsia ja uusperheen sukulaisuusjärjestelmät kietoutuvat vanhoihin sukulaisuussuhteisiin.
Uusperheen elämässä vanha perhe tulee vastaan monessa arkipäivän asiassa, esimerkiksi muualla asuvien lasten elatusvelvollisuutena, tapaamisina ja ehkä yhteishuoltona. (Jaakkola & Säntti 2000, 6.) 2.2 Uusperheiden yleisyys ja rakenne Monen väestöllisen muutoksen perusteella voisi olettaa, että uusperheitten määrä kasvaa kaiken aikaa. Ensinnäkin uusperhettä varten tarvitaan yksinhuoltajia lapsineen, ja heitä on entistä enemmän. Avioerojen yleistyminen on tässä tärkeä tekijä. Avioeroja oli 1990- luvulla vuosittain n.13 000, vastaava luku oli 1970- ja 1980-luvulla noin 10 000 ja 1960- luvulla alle 5000. (Jaakkola & Säntti 2000, 17.) Vuonna 2000 uusperheitä oli melkein yhdeksän prosenttia kaikista lapsiperheistä. Perheissä oli lapsia 97 000 ja kolmasosa oli uusperheisiin syntyneitä lapsia. (Ritala- Koskinen 2001, 18). Uusperheiden määrä on lisääntynyt vauhdilla 2000-luvulla. Vuonna 2004 uusperheitä oli 51 000 ja alle 18-vuotiaita lapsia 106 000 eli 9,7 prosenttia kaikista lapsiperheistä (Tilastokeskus 2005). Sellaiset tosiasialliset uusperheet, joiden ei-yhteiset lapset ovat yli 18-vuotiaita ja yhteiset lapset alaikäisiä eivät tilastoidu uusperheenä. Ei-yhteisten lasten tullessa täysi-ikäisiksi uusperhe lakkaa tilastollisesti olemasta uusperhe, vaikka samat ihmiset asuisivat edelleen yhdessä. Tämä tilastointitapa selittää osaltaan uusperheiden määrän vakaana pysymistä. (Ritala-Koskinen 2001, 16.) Perhetilastot joudutaan kuitenkin tekemään lapset vakinaisen asuinpaikan mukaan, koska samaa lasta ei tietenkään voida tilastoida kahteen eri perheeseen. Ne eronneet isät ja äidit, joiden luona lapset eivät ole virallisesti kirjoilla, jäävät sekä uusperhe- että perhetilastojen ulkopuolelle, elleivät ole perustaneet uutta perhettä. Näin ollen on siis mahdotonta sanoa, kuinka paljon itsensä uusperheeksi kokevia perheitä Suomesta löytyy. (Sutinen 2005, 5.) Uusperheiden lapsirakenne on pysynyt samana jo pitkään. Kaiken aikaa valtaosa lapsipuolista on ollut vaimon lapsia. Vuonna 1998 vaimon alaikäisiä lapsia oli yhdeksässä uusperheessä kymmenestä, mutta miehen alaikäisiä lapsia oli vain joka seitsemännessä uusperheessä.
Harvinaisia sen sijaan ovat uusperheet, joissa on sinun, minun ja meidän lapsia. Lähes joka toisessa uusperheessä on lapsipuolten lisäksi myös yhteisiä lapsia. Vuonna 1998 uusperheissä eli lähes 94 000 alaikäistä lasta. Näistä vaimon lapsia oli runsaat 55 000 eli 59 %, miehen lapsia noin 8000 eli 9 % ja yhteisiä lapsia 30 000 eli 32 %. (Jaakkola & Säntti 2000, 26-27.) 2.3 Uusperheen lapset Kulttuurisessa ymmärryksessämme perhe on yhdessä asuvien äidin, isän ja heidän yhteisten lastensa muodostama yksikkö. Uusperheessä asuville lapsille oma perhe ei kuitenkaan vastaa tätä kulttuurista ideaalia, joskin ammentaa siitä. Kertoessaan omasta perheestään lapset rakentavat perhettä pääsääntöisesti yhdessä asumisen ja biologisten suhteiden pohjalta, jotka eivät aina osu yksiselitteisesti yhteen kuten ydinperhemallissa. Uusperheen yhteisen historian pituudella samoin kuin lasten iällä on myös merkitystä lasten perhettä koskevaan määrittelyyn. Hyvin helposti uusia ihmisiä ei itsestään selvästi liitetä perheeseen, vaan näiden perheeseen kuulumisesta käydään aina neuvottelua. (Ritala-Koskinen 2001, 126.) Lapsen sosiaalinen ja psykologinen suhde aikuisiin tai muihin sukulaisiin ei synny itsestään tai viranomaisen päätöksellä. Uudesta aikuisesta ei tule lapselle isää tai äitiä kädenkäänteessä, varsinkin silloin, kun lapsella on usein muualla asuva biologinen vanhempi, joka voi juridisesti olla lapsen toinen huoltaja. Uusi aikuinen on kuitenkin uusperheessä paikalla, jossa on määriteltävä, millaisesta suhteesta lapsen ja uuden aikuisen välillä on kyse. Suhteet eivät ole olemassa luonnostaan, vaan niihin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet on neuvoteltavia ja sopimuksenvaraisia, niin lasten kuin aikuisten puoleltakin. Suhteet eivät myöskään ole pysyviä, vaan niitä uudelleen neuvotellaan koko ajan. (Ritala-Koskinen 2001, 59.) Vanhempien eroaminen ja uusien elämänkumppanien kanssa yhteen muuttaminen merkitsevät lapsille monia muutoksia. Niitä tapahtuu sosiaalisissa suhteissa, mutta myös fyysisessä elämänpiirissäkin. Lähes kaikilla lapsilla on joitain mielipiteitä yhteen muuttamisesta, joten täysin yhdentekevä asia uusperheen muodostuminen lapsille ei siis ole. Useimmilla lapsilla on asiasta sekä myönteisiä että kielteisiä ajatuksia, jotka kertovat, ettei kyse ole myöskään lapsille yksiselitteisestä asiasta.
Uusperheen muotoutuminen korostuu ennen kaikkea lasten fyysisten elämänjärjestelyjen muutoksena. Lasten kokemuksiin kuuluu yleensä vähintään yksi muutto, olipa kyse sitten oman asuinpaikan muutosta tai jonkun muuttamisesta lapsen kotiin. (Ritala-Koskinen 2001, 98-99.) Lasten mielestä uusperheessä elämisen arkeen kuuluvat suhteet muualla asuviin biologisiin vanhempiin ja monesti myös uusperheen kautta avautuviin uusiin sukulaisiin. Ymmärrettävästi aina nämä suhteet eivät tietenkään toimi, mutta parhaillaan ne voivat tuoda hyvän ja kantavan aikuissuhteiden verkoston. Moninaisissa suhteissa selviytymistä pidetään lapsille erittäin vaativana. Useille lapsille moninaisessa suhdeverkostossa selviytyminen oli kuitenkin sitä ihan tavallista arkea. Näille monimutkaisissa verkostoissa toimimisen taidoille löytyykin yhteiskunnassamme tilausta. (Ritala-Koskinen 2002, 144.) Uusperheitten ihmissuhteet ovat useimmiten ongelmattomia, tähän käsitykseen tosin vaikuttaa se, että kenen lapsia on uusperheessä. Uusperheitten lapsimäärää on myös helppo ymmärtää. Lasten lukumäärä niissä perheissä, joissa on vain lapsipuolia, on sama kuin yhden vanhemman perheitten lapsiluku, sillä niiden ydin on yhden vanhemman perhe. Luonnollisesti lapsia on taasen paljon perheessä, jossa niitä oli jo silloin, kun pariskunta muutti yhteen ja kun perheeseen on hankittu lisäksi yhteisiäkin lapsia. (Jaakkola & Säntti 2000, 30.) 2.4 Vanhempana uusperheessä Aikuisten keskinäinen rakkaussuhde on uusperheen syntymisen lähtökohta, mutta lasten ja uuden aikuisen toimiva suhde ei ole itsestään selvä seuraus (Ritala-Koskinen 2001, 127). Useiden eri tutkijoiden mukaan uusperheen jäsenten roolit ja roolien rajat ovat vielä epäselviä. Isä- tai äitipuoli on alun perin tarkoittanut aikuista, joka on nainut lesken ja näin tullut kuolleen vanhemman tilalle. Nykyään kun perheeseen tulee isä- tai äitipuoli, hän on vain yksi lisävanhempi aikaisempien rinnalle. (Sutinen 2005, 13.) Uusperheessä elävien lasten suhteet perheen aikuisiin ja erityisesti vanhempansa uusiin kumppaneihin rakentuvat hyvin yksilöllisesti. Lasten perhepolut ovat erilaisia ja aikuiset sijoittuvat näihin eri tavoin.
Lasten ja uusien aikuisten suhteelle merkityksellistä on lasten ikä perheen muodostuessa, lasten suhteet muualla asuviin biologisiin vanhempiin, uuden perheen yhdessä elämisen aika, lasten henkilökohtainen suhde uusiin aikuisiin ja lasten ja aikuisten sukupuoli. (Ritala-Koskinen 2001, 150.) Tutkimusten mukaan isäpuolilla sopeutuminen uusperheeseen näyttäisi olevan helpompaa kuin äitipuolilla. Sopeutumista luultavasti helpottaa se, että miehet ovat yleensä vähemmän mukana perheen arjen toiminnoissa. Toisaalta miehiltä odotetaan perheen elättämistä ja tämä odotus kohdistetaan myös isäpuoliin. Jotkut isäpuolet ovat jopa kokeneet olevansa tarpeellisia lapsipuolilleen vain, kun heitä taloudellisesti tarvitaan. (Coleman & Ganong 1997, 113-117.) Äitipuolet kokivat tutkijoiden mukaan saavansa liian vähän tukea uusvanhempana olemiseen. Äitipuolet kokivat, että haasteet ovat liian suuret voimavaroihin nähden. Eniten vaikeuksia kokivat sellaiset uusperheet, joissa isän rooli oli passiivinen ja äitipuoli oli kontrollinhaluinen. (Coleman & Ganong 1997, 113-114.) Aikuisten sopeutumista uusperheeseen ei ole paljoa tutkittu. Aikuisten sopeutumista auttanee kuitenkin se, että he ovat tehneet perhemuodon valinnan itse. Lapsilla tätä samaa valinnanvaraa ei ole, he joutuvat tyytymään aikuisten tekemiin ratkaisuihin. (Rauha 2003, 16-17.) 2.5 Tutkimuksia uusperheistä Suurin osa julkaistuista perhetutkimuksista on tehty Yhdysvalloissa. Löytyy vain muutamia eurooppalaisia tai pohjoismaisia tutkimuksia. Suomessa uusperheitä koskeva kirjallisuus on pääosin terapeuttien tai uusperheessä elävien kirjoittamia oppaita, tällainen opas löytyy mm. Rauhan (2003) kirjoittamana. Väitöskirjoja aiheesta Suomesta löytyy ainoastaan yksi. Ritala-Koskisen (2001) väitöskirjassa otetaan uusperhe tarkasteluun lasten kautta. Teoreettisesti tämä tutkimus ammentaa perhe- ja lapsuuden sosiologiasta. Lapsilähtöisiä näkökulmia avataan niin uusperheiden määrään, tutkimuksen historiaan sekä empiriaan.
Pro gradu- ja lisensiaattitöitä Suomesta löytyy vain muutama. Jaakkola & Säntti (2000 ) Tutkimus liittyy perheen määrittelyn teemaan. Tämä tutkimus liittyy aiheeseen, kuinka perhe on määriteltävä, kun säännellään perheen jäsenyydestä johtuvia etuja ja velvollisuuksia tai mitoitetaan perheelle annettavaa sosiaalista tukea. Tutkimuksessa kuvataan myös laajan empiirisen aineiston perusteella uusperheitten rakennetta, sosiaalisia suhteita, tuloja ja perheen menojen rahoittamista. Uusimpia tutkimuksia uusperheestä on Sutisen (2005) tekemä tutkimus Vanhempana ja aikuisena uusperheessä. Tutkimuksessa selvitettiin kuinka isä- ja äitipuolet puhuvat isäja äitipuolena olemisesta. Kuinka he samalla puheellaan ovat rakentamassa sosiaalista todellisuutta. Tutkimus pohjautuu ajatukseen sosiaalisen todellisuuden diskursiivisesta rakentumisesta, jolloin isä- ja äitipuolena oleminen tuotetaan lähinnä kielen kautta.
3 LASTENNEUVOLATYÖ Lastenneuvolatyö kuuluu vuonna 1972 säädetyn kansanterveyslain (1972/66) mukaiseen perusterveydenhuoltoon, jota kutsutaan laissa terveysneuvonnaksi. Toiminnan päätavoite on lapsen ja hänen perheensä terveyden ylläpito, edistäminen, sekä sairauksien ennaltaehkäisy ja varhaistoteaminen. Lisäksi tehtäviin kuuluu tarkkailla ympäristön vaikutusta lapsen ja hänen perheensä elämään ja terveyteen. (Paunonen, Vehviläinen- Julkunen 1999, 290.) Lastenneuvolatyön tarkoituksena on turvata lapsen ja hänen perheensä paras mahdollinen terveys. Perustehtävänä lastenneuvolalla on lapsen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kasvun ja kehityksen seuranta ja tukeminen. Toiminnalla luodaan näin myös hyvä pohja aikuisiän hyvinvoinnille. (STM 2004, 21-23.) Neuvolassa hoitotyö suuntautuu ennaltaehkäisevään tukemiseen, joka kohdistuu kaikkiin lapsiperheisiin. Tämä sisältää mm. tietojen antamista, neuvontaa, ohjaamista, perheen olosuhteisiin vaikuttamista sekä vanhemmuuden tukemista ja vahvistamista. (Heimo 2002, 37-38.) Perheiden kanssa työskentely on muuttunut paljon viime vuosien aikana. Perheiden ongelmat ovat nykyään haastavampia ja vaikeampia. Tähän on osaltaan vaikuttanut yhteiskunnan muutokset, jotka näkyvät myös parisuhteessa, isyydessä, äitiydessä ja vanhemmuudessa. Terveydenhoitajan työ ei ole enää vain fyysistä tarkastamista. Neuvolatyöntekijä on aitiopaikalla näkemässä perheiden hätää ja ongelmia. (Mustalahti 2004, 44.) Muutokset neuvolatyössä tuntuvat tapahtuvat hitaasti. On tärkeää pitää perinteistä kiinni, mutta on huomattava myös muutosten tarve. (Mustalahti 2004, 45). Asiantuntijuuden eli neuvolatyön vahvuuksina pidetään kattavuutta ja kaikille perheille tasavertaisesti tarkoitettuja palveluja. Arvostusta saa myös pitkäaikainen asiakassuhde. Vahvuutena koetaan erityisesti se, että neuvolatyö on tarvittaessa kykeneväinen muuttumaan ja uudistumaan asiakkaiden tarpeiden muuttuessa. (Urjanheimo 2004, 5.)
3.1 Terveydenhoitajakoulutus ja työn sisältö Terveydenhoitajakoulutus on siirtynyt ammattikorkeakouluihin vuoden 2001 alusta. Koulutus on 240 opintopisteen laajuinen (4 vuotta). Sitä on kehitetty yhdessä työelämän kanssa. Osaamisvaatimuksissa kansanterveystyön ja hoito- ja vuorovaikutustaitojen lisäksi korostuvat myös tietotekniikan hyödyntämisen taidot, moniammattillinen yhteistyö sekä verkosto- ja projektitaidot. Terveydenhoitajien tulee olla myös valmiita jatkuvaan muutokseen, uudistumiseen, tiedon hankintaan ja kouluttautumiseen muuttuvien palvelutarpeiden, kehittyvän teknologian ja uusien hoitokäytäntöjen asettamien haasteiden mukaisesti. (STHL 2006.) Terveydenhoitajatyö on yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen terveyden edistämistä, sairauksien ehkäisyä, sekä niiden hoitoa ja kuntoutusta. Laadukas työ tietenkin edellyttää terveydenhoitajilta vahvaa teoreettista tietoperustaa ja hyvää käytännön ammattitaitoa. Terveydenhoitajatyössä tarvitaan paljon rohkeutta ja kykyä ymmärtää ihmisten ja yhteisöjen elämää. Työtä täytyy jatkuvasti arvioida ja kehittää suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Terveydenhoitajatyön ollessa laadukasta, ihmisten omatoiminen terveyden edistäminen paranee, voimavarat ja vastuullisuus lisääntyvät ja yhteisöjen, perheiden ja yksilöiden terveys ja hyvinvointi paranevat. (STHL 2005.) 3.2 Neuvolatyön sisältö Neuvolassa annetaan tukea perheelle ja vanhemmille, opastetaan turvallisessa, lapsilähtöisessä kasvatuksessa, lapsen hyvässä hoivassa ja parisuhteesta huolehtimisessa. Neuvolavastaanotolla keskustellaan lapsen terveydestä, kasvusta ja kehityksestä. Vastaanotolla keskustellaan myös vanhemmuudesta sekä kasvatustilanteista ja mahdollisista arjen ongelmista. Tarpeen mukaan mietitään perheen kanssa, heille voimaa ja tukea antavia asioita. Tarvittaessa voidaan myös perhe ohjata heille apua tarjoavien palveluiden luo. (STM 2004, 21-23.) Terveydenhoitajatyö painottuu monilta osin parisuhteen ja vanhemmuuden kasvun tukemiseen ja ongelmien selvittämiseen. Lasten hyvinvoinnin edistämistä pidetään tärkeänä osa-alueena. Tähän kuuluu, että perheen omia voimavaroja pyritään mahdollisuuksien mukaan tukemaan.
Terveydenhoitajan arkea on myös ehkäistä ja hoitaa perherakenteiden muutoksista johtuvia negatiivisia asioita. Terveydenhoitajilla on kyky huomata perheet, joilla on ongelmia ja auttaa tuen tarpeessa olevia lapsia ja vanhempia. (Urjanheimo 2004, 5.) Yhtenä terveydenhoitajan tärkeänä toimintatapana pidetään perhekeskeisyyttä. Sitä voidaan toteuttaa monella eri tavalla, perhekeskeisyys tulee ilmi esimerkiksi tavassa keskustella asiakkaan ja perheen kanssa. Keskustelun pitää olla vastavuoroista ja kaikkien mielipiteet tulee ottaa huomioon. Perhekeskeisyys ja vuorovaikutustaidot antavat hyvät eväät terveydenhoitajille puuttua tarvittaessa lasten ja vanhempien arkeen ja ongelmiin. (Mustalahti 2004, 45.) Perheen elämäntilanne ja vanhempien ilmaisemat päällimmäiset huolet tai tarpeet otetaan aina tapaamisen lähtökohdaksi. Perheen tilanteesta nousevien kysymysten avulla terveydenhoitaja voi ohjata vanhempia pohtimaan ja ymmärtämään omaa toimintaansa ja kokemuksiaan. (STM 2004, 21-23.) 3.3 Uusperheet asiakkaina Perhemuotojen ja lasten elämän muuttuminen on koskettanut myös ongelmien muuttumista. Tämä tarkoittaa sitä, että asiantuntijat kohtaavat työssään nykyään enemmän erilaisia perheitä ja heidän ongelmansa ovat monimuotoisempia. Uusperheet asiakaskuntana eivät tunnu tarvitsevan muita perheitä enemmän apua ammattiauttajilta. He tulevat vastaanotolle ihan samanlaisten ongelmien kanssa kuin muutkin. Asiantuntijat haluavat korostaa sitä, että mikään perhemuoto ei sinänsä ole ongelmien lähde. Uusperheitä ei haluta leimata ongelmallisiksi vain siitä syystä, että ne ovat uusperheitä. (Ritala-Koskinen 2001, 180.) Asiantuntijoilla tarkoitan ihmissuhdeammattilaisia, jotka ovat koulutustaustaltaan sosiaalityöntekijöitä, psykologeja, lastenpsykiatreja ja teologeja. Asiantuntijoiden puheissa uusperhe tulee normalisoiduksi. Tämä tarkoittaa sitä, että monesti uusperheen erityisyys katoaa asiakasperheiden moninaisuuteen ja ongelmien yksilöllisyyteen eikä edes uusperheen asiointi poikkea muista asiakkaista. Näin ollen uusperheet ovat vain osa sitä moninaista asiakaskuntaa, jonka asiantuntijat työssään kohtaavat.
Täytyy kuitenkin muistaa myös asioiden toinenkin puoli: uusperheeseen liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet ja asiantuntijat ovat melko neuvottomia niiden edessä. Ongelmat ovat monesti varsin työläitä hoidettavia ja vievät keskimääräistä enemmän asiantuntijoiden aikaa. (Ritala-Koskinen 2001, 181.) Uusperhettä ei kuitenkaan voi pitää uutena ydinperheenä. Vaikka uusperheen ongelmat asiantuntijoiden mukaan ovat samanlaisia kuin ydinperheilläkin, silti ne kaipaavat hieman erityistä jaottelua. Uusperheellisten ongelmia voi täsmentää näin: tavalliset ongelmat ja erityiset ongelmat. Tavalliset pitävät sisällään ne, mitä kaikki perheet kohtaavat. Erityisiin kuuluvat taas uusperheen muotoa koskevat ja siihen liittyvät ongelmat, esimerkiksi se, että lapsilla on vanhemmuussuhteita yhdessä asuvan perheen ulkopuolella. Monesti ongelmia aiheuttaa myös se, että kuvitelmat uusperhe-elämän helppoudesta eivät vastaakaan todellisuutta. (Ritala-Koskinen 2001, 182-185.) 3.4 Aikaisempia tutkimuksia neuvolatoiminnasta ja terveydenhoitajan työstä Suomessa on viime vuosikymmeninä tehty useita tutkimuksia neuvolatoiminnasta. Lastenneuvolatyöhön liittyvää tutkimusta on tehty paljon. Tutkimuksia on tehty sekä terveydenhoitajan, että perheen näkökulmasta. Perheisiin kohdistunut tutkimus on lisääntynyt viime vuosina, mutta sitä on edelleen aika vähän. Viljamaan (2003) väitöskirjan kyselytutkimus selvittää Jyväskylän kaupungin neuvoloissa 2000-luvun asiakkaiden palvelujen käyttöä, tyytyväisyyttä ja odotuksia vanhemmuuden tukemisen, perhekeskeisyyden ja vertaistuen näkökulmasta. Paunosen, Vehviläinen-Julkusen (1999, 291 292) tutkimus osoittaa, että terveydenhoitajat pystyvät vastaamaan lasten ja perheiden tarpeisiin suhteellisen hyvin. He myös pystyvät neuvomaan ja ohjaamaan perheitä, joissa vanhemmat ovat halukkaita ja aktiivisia käsittelemään eteen tulleita ongelmia sekä kehittämään niihin ratkaisuja. Neuvolakäynneillä painottuvat kuitenkin vielä fyysiseen kasvuun ja kehitykseen sekä perushoitoon liittyvät asiat. Koko perhettä ja kasvatusta koskevia asioita käsitellään vain vähän. Tulokset osoittavat myös sen, että terveydenhoitajatoimintaa ohjaa vielä aivan liikaa neuvolan tukiaineisto kuin perheiden esille tuomat ongelmat.
Heimon (2002) seurantatutkimus kuvaa terveydenhoitajien käsityksiä erityistuen tarpeessa olevan lapsiperheen tunnistamisesta psykososiaalisesta tukemisesta äitiys- ja lastenneuvolassa. Tutkimuksessa kuvataan myös terveydenhoitajien työssä tapahtuneita muutoksia. Löthman-Kilpeläisen (2001) pro gradu -tutkimus kuvaa ja selittää lapsiperheiden voimavaroja sekä terveydenhoitajan voimavaralähtöisen toiminnan tarpeellisuutta ja toteutumista äitiys- ja lastenneuvoloissa. Simojoen (2001) pro gradu -tutkimus kuvaa uusperheitten piirteitä sekä lastenneuvolapalveluiden haasteita uusperheiden vanhempien näkökulmasta.
4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää, millaisia kokemuksia terveydenhoitajilla on uusperheistä. Mitkä ovat terveydenhoitajien valmiudet saamansa koulutuksen ja kokemuksen perusteella auttaa uusperheellisiä heidän ongelmissaan. Tavoitteena on, että tästä opinnäytetyöstä on hyötyä tuleville terveydenhoitajille, sekä niille, jotka jo työssään kohtaavat uusperheellisiä. Tämän opinnäytetyön avulla he voivat kehittää itseään ammattilaisina. Tutkimustulokset ovat myös hyödyllisiä terveydenhoitajien opetussuunnitelmien kehittäjille. Tuloksien avulla voidaan arvioida, ovatko terveydenhoitajat saaneet valmiuksia koulutuksesta toimia uusperheellisten kanssa. Tutkimuksella pyrin löytämään vastaukset seuraaviin kysymyksiin: 1. Millaisia kokemuksia terveydenhoitajilla on uusperheistä? 2. Mitä uusperhettä koskevia haasteita kohdataan neuvolassa? 3. Minkälaiset valmiudet koulutus ja kokemus antavat työskennellä uusperheiden kanssa? Tutkimustulosten avulla voidaan kehittää neuvolapalveluja ja kouluttaa terveydenhoitajia paremmin vastaamaan uusperheiden tarpeisiin.
5 TUTKIMUSMENETELMÄT JA TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Käytän tässä tutkimuksessa laadullista lähestymistapaa. Halusin selvittää terveydenhoitajien kokemuksia uusperheistä, millaisia kysymyksiä ja ongelmia he joutuvat pohtimaan, sekä terveydenhoitaja-koulutuksen kehittämishaasteita tällä alueella. Uusperheitä on tutkittu vähän hoitotieteen näkökulmasta, joten laadullinen tutkimus on tarkoituksenmukainen lähestymistapa. Laadullinen lähestymistapa vaikuttaa haastateltavien valintaan sekä aineiston keräämiseen ja analysointiin. Tutkimukseen osallistuvien tulee olla sellaisia henkilöitä, jotka kykenevät kertomaan mielenkiinnon kohteena olevasta ilmiöstä. 5.1 Aineiston keruu Tässä tutkimuksessa tutkimusaineisto muodostui lastenneuvoloissa työskentelevien terveydenhoitajien teemahaastatteluista. Helmikuussa 2007 Kokkolanseudun terveyskeskuksen avohoidon ylihoitaja myönsi minulle luvan tutkimuksen tekemistä varten. Tutkimukseen osallistui neljä terveydenhoitajaa. Tutkimuksessani haastateltavien valintakriteerinä oli vahva työkokemus ja ammattitaito. Tutkimusaineiston hankintamenetelmänä olen käyttänyt teemahaastattelua. Se sopii käytettäväksi tilanteissa, joissa käsitellään aihetta, jota on vaikea pelkistää kysymyksiksi. Haastattelut nauhoitin nauhurilla ja purin ne sitten myöhempää analysointia varten paperille. Laadullisen tutkimukseen liittyvän haastattelun avulla haetaan tietoa toisen ihmisen ajattelusta. Haastattelu edellyttää haastateltavan luottamista tutkijaan. Haastattelijan pitää siis tiedostaa omat lähtökohtansa ja varata aikaa haastatteluja varten. Aktiivisen kuuntelun avulla haastattelija voi saada hyviä johtolankoja seuraavia kysymyksiä varten sekä syventää ja tarkentaa jo saamaansa tietoa. (Hirsjärvi & Hurme, 1984, 24.)
5.2 Aineiston analyysi Opinnäytetyössäni käytin haastattelujen analysoinnissa sisällön analyysiä. Sisällönanalyysissä rakennetaan malleja, jotka selittävät tutkittavaa asiaa tiivistetyssä muodossa ja joiden avulla tutkittava asia on mahdollista käsitteellistää. Sisällönanalyysissä voidaan lähteä etenemään aineistosta. Ennen analyysiä on päätettävä analysoidaanko yksi sana vai koko lause. Tutun aineiston ollessa kyseessä etenemistä ohjaa aineisto, ennalta valitut kategoriat ja teemat. (Kyngäs & Vanhanen 1999, 4-6.) Aineiston analysoimisen aloitin kirjoittamalla nauhoittamani haastattelut koneelle. Tekstiä kertyi yhteensä 23 sivua fonttikoolla 12. Tämän jälkeen luin haastattelut läpi monta kertaa ja alleviivasin tärkeät ilmaukset ja asiat. Tämän jälkeen kävin haastattelut läpi yksi kerrallaan, luokittelin tärkeät asiat ja ilmaisut niihin kuuluviin teemoihin. Teemat ohjasivat minua tutkimustehtäviin sekä tutkimustulosten analysoinnissa. Kokosin paperille yhteenvedon jokaisesta teemasta ja aloitin tutkimusraportin kirjoittamisen. Teemoittelu on käytännöllinen analysointitapa kun kyseessä on käytännöllisen ongelman ratkaiseminen. Sen avulla aineistosta saadaan esille erilaisia vastauksia tai tuloksia esitettyihin kysymyksiin. Tällöin tulokset palvelevat parhaiten käytännöllisiä tarpeita. (Eskola & Suoranta 1998, 175-180.)