1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 1) Yleistä Tässä dokumentissa on kuvattuna Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) talouden perustekijöitä, riskejä ja vuoden 2017 talouden erityispiirteitä. Yksi OLL:n talouden suunnittelun lähtökohdista on se, että monet suunnitelluista hankkeista ja liiton yleisavustus selviävät vasta liittokokouksen ja talousarvion hyväksymisen jälkeen. Liittokokouksen hyväksymä talousarvio on yksi dokumenteista, jotka OKM vaatii yleisavustushakemuksen liitteenä, ja jonka perusteella yleisavustusta myönnetään. Talousarviossa mainitaan siis kaikki hankkeet, joihin rahoitusta haetaan, vaikka niiden toteutuminen on epävarmaa vielä talousarvion hyväksymisen hetkellä. Yleisavustuksen ja hankkeiden rahoituksen selvittyä talvella 2017 liiton hallitus hyväksyy reaalitalousarvion, jonka puitteissa liiton suunniteltua toimintaa voidaan toteuttaa. Toimintavuoden 2017 talousarvioesitys perustuu seuraaviin lähtökohtiin: 2) Tulot Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus OLL on saanut kuluvana toimintavuonna 2016 OKM:n yleisavustusta 300 000. Lisäksi OLL saa hankerahoitusta yhteensä 46 000 : 40 000 Korkeakoululiikunnan suosituksilta piiloon jäävien tärkeiden tekijöiden identifiointi, niiden merkitys ja niihin vaikuttaminen -hankkeeseen ja 6000 Korkeakoululiikunnassa vaikuttavien syy-seuraussuhteiden tutkimiseen. Viimeisin avustuspäätös saatiin vasta elokuussa 2016 ja yhdessä Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiön (OTUS) kanssa sovittiin, että määräraha käytetään vasta vuoden 2017 aikana, jos ministeriö myöntää jatkoaikaa avustuksen käytölle. Vuodelle 2017 OLL hakee yleisavustusta 320 000 (liikuntajärjestöjen yleisavustusten hakuaika päättyy oletettavasti syyskuun lopussa 2016). OLL hakee myös 60 000 Liikunnallisen elämäntavan edistämishankkeelle (Korkeakoululiikunnan suosituksilta piiloon jäävien tärkeiden tekijöiden identifiointi, niiden merkitys ja niihin vaikuttaminen) ja 30 000 Korkeakoululiikunnan barometrin toteuttamiseen. Jäsenmäärä ja jäsenmaksu OLL:n jäsenmaksu perustuu seuraaviin oletuksiin ja tekijöihin: OLL edustaa Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKin ja suorien jäsenyyksien kautta yhteensä 40 paikallista opiskelijayhdistystä, opiskelija- ja ylioppilaskuntaa sekä noin 178 000 opiskelijaa. Ylioppilaskunnista Oulun yliopiston ylioppilaskunta, Taideyliopiston ylioppilaskunta ja Åbo Akademis Studentkår eivät ole tällä hetkellä OLL:n jäseniä. Jäsenmaksuksi hallitus esittää 0,50 / jäsenjärjestön henkilöjäsen tai liittomuotoisilla jäsenillä 0,50 / jäsenjärjestön jäsenjärjestön henkilöjäsen kuitenkin vähintään 200 / jäsenjärjestö. Jäsenjärjestöjen yhteensä 1 / 7
33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 edustamaksi henkilömääräksi vuodelle 2017 on arvioitu 177 000 henkeä (vuonna 2016 178 219 jäsentä). Yhteistoimintajäsenten jäsenmaksuksi hallitus esittää 500 / yhteistoimintajäsen. OLL:lla on 7 yhteistoimintajäsentä. Toimintavuonna 2016 OLL:n jäsenmaksukertymä on 92 097,90. Yritysyhteistyö Budjetti on tehty oletuksella, että OLL:lla ei ole yritysyhteistyösopimuksia. 3) Menot Henkilöstömenot Toimintasuunnitelman taustaoletuksena on tässä vaiheessa, että liiton toimistolla toimii kolmihenkinen työhallitus ja nelihenkinen henkilöstö. Toimijoiden vastuunjako on seuraava: Hallitus: 1. Puheenjohtaja 2. 1. varapuheenjohtaja 3. 2. varapuheenjohtaja Henkilöstö: 1. Pääsihteeri: hallinto, talous, järjestötoiminta, alumnitoiminta, viestintä, kansainväliset asiat 2. Korkeakoululiikunnan asiantuntija 1: valtakunnallinen liikuntapolitiikka, terveydenhuollon ja korkeakoululiikunnan yhteistyö 3. Korkeakoululiikunnan asiantuntija 2: korkeakoululiikunnan paikallinen kehittäminen, korkeakoulujen liikuntatoimien verkosto ja valiokunta, Liikunnallisen elämäntavan edistämisen hanke 4. Koulutus- ja tapahtumakoordinaattori: Sektoritapaamiset, jäsenpalvelut, liikuntatapahtumat ja niihin liittyvä koulutus, seuratoiminta Yhden työvaliokunnan jäsenen kustannus on noin 15 000 (palkkio) ja täysipäiväisen työntekijän kustannus on noin 40 000-50 000 (palkka, sivukulut). Vuoden 2017 henkilöstöbudjettiin on budjetoitu kolmen työhallituksen jäsenen palkkiot sekä neljän työntekijän palkka. Yhden henkilötyövuoden jatko riippuu hankerahoituksen toteutumisesta. Selkeyden vuoksi henkilötyövuodet on pidetty talousarviossa pääosin kokonaisina. Koulutusten ja jäsenpalvelujen sekä järjestötoiminnan ja viestinnän osalta toimintaa kyllä toteutetaan henkilöstön toimesta, mutta henkilötyövuosien jakamista budjetissa eri kohtien alle ei ole pidetty tarkoituksenmukaisena. Ainoastaan osin hankeavustuksilla rahoitettavat henkilötyövuodet on jaettu usealle momentille (toisen korkeakoululiikunnan asiantuntijan henkilöstökulut jakautuvat liikuntapolitiikan ja edunvalvonnan sekä korkeakoululiikunnan barometrin alle). 2 / 7
66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 Liikuntapolitiikka ja edunvalvonta Liikuntapolitiikan alle kuuluu OLL:n valtakunnallinen edunvalvonta ja vaikuttamistyö, sekä paikallisen liikuntavaikuttamisen tukeminen. Liikuntapolitiikan ja edunvalvonnan menot ovat melko samaa luokkaa kuin vuonna 2016. Suurimpana yksittäisenä kuluna on Otukselta ostettava rakenneyhtälömallinnus. Tulot: Korkeakoululiikunnassa vaikuttavien syy-seuraussuhteiden tutkimukseen myönnetty erillisavustus. Henkilöstökulut: yhden korkeakoululiikunnan asiantuntijan palkat sekä yhden varapuheenjohtajan palkkio. Matkakulut ja päivärahat: Valtakunnalliseen vaikuttamiseen ja paikalliseen korkeakoululiikunnan kehittämiseen liittyvät matkat, mahdolliset matkakulut liikuntapoliittisiin seminaareihin ja Euroopan korkeakoulujen liikuntatoimien ENAS-konferenssiin (European Network of Academic Sports Services). Kokouskulut: Edunvalvontatapaamiset, palaverit edunvalvonnallisten sidosryhmien kanssa (esim. Otus). Majoitus ja ruokailut: Paikallisten tapaamisten majoituskulut ja vierailut korkeakouluissa. Mahdollisten seminaariosallistumisten majoituskulut. Materiaalit ja tarvikkeet: Edunvalvontatyöhön tarvittava materiaali, esimerkiksi erilaiset liikuntatieteelliset julkaisut. Koulutus- ja osallistumismaksut: Asiantuntijuuden kehittämiseen ja poliittiseen vaikuttamiseen liittyvät seminaarit ja koulutukset (esim. liikuntatieteellisen seuran koulutukset, ENAS-konferenssi). Ostopalvelut, muut vieraat palvelut: Otukselta ostettava rakenneyhtälömallinnus korkeakoululiikunnassa vaikuttavista syy-seuraussuhteista (ks. toimintasuunnitelma). Muut kulut: Muut mahdolliset kulut Liikunnallisen elämäntavan edistämisen OKM -hanke Hankkeelle haetaan avustusta saman verran kuin tänäkin vuonna, eli 60 000 euroa. Kuluissa painottuvat materiaali- ja tarvikkeet, koska tarkoituksena on keskittyä yhteiskunnallisen markkinoinnin periaatteita noudattavan muutosohjelman suunnitteluun ja pilotointiin. Ostopalvelut korostuvat siitä syystä, että viimeisenä hankevuonna on suunnitteilla opiskelijoiden fyysisen aktiivisuuden objektiivisen mittauksen teettäminen yhteistyössä UKK- instituutin kanssa. Lisäksi hankkeesta aiheutuu matka- ja kokouskuluja sekä muita hankkeeseen liittyviä kuluja. Hankkeelta katetaan toisen korkeakoululiikunnan asiantuntijan palkka. 3 / 7
94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122 Tälle vuodelle OLL sai hankeavustusta 40 000 euroa, joten voi olla, että ensi vuonnakaan ei saada aivan haettua summaa. Tänä vuonna talousarvion sarakkeet hankkeen osalta yhdenmukaistettiin muiden sektorien sarakkeita vastaaviksi. Korkeakoululiikunnan barometri (2017) -selvitys & Korkeakoululiikunnan suositusten päivittäminen Projektin toteutuminen edellyttää n. 30 000 euron erillisavustusta Opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Valtaosa projektin kuluista koostuu Otuksen tutkijoiden työajasta (n. 20 000 euroa) ja raportointi- ja painokuluista (n. 5000 euroa) Projekti on suunniteltu toteutettavan yhteistyössä Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus sr:n kanssa. Projektin lopputuotteena syntyvässä Korkeakoululiikunnan barometri (2017) -julkaisussa tarkastellaan erityisesti päivitettyjen korkeakoululiikunnan suositusten toteutumista korkeakouluittain. Korkeakoululiikunnan suositusten päivitys toteutetaan osana projektia. Koulutukset ja jäsenpalvelut Koulutusten ja jäsenpalvelujen alle kuuluvat liiton koulutustapahtumat (sektoritapaamiset, korkeakoulujen liikuntatoimien verkostotapaamiset, OSM-kisajärjestäjäkoulutus), liikuntatuutorointi sekä jäsenedut (tapaturmavakuutus ja Teosto- ja Gramex-maksut). Tulot: Osallistumismaksut: Sektoritapaamisten osallistumismaksut ja liikuntatuutorointipäivän osallistumismaksut. Matkakulut ja päivärahat: Sektoritapaamiset, korkeakoulujen liikuntatoimien verkostotapaamiset, OSMkisajärjestäjäkoulutus, liikuntatuutoroinnin koulutusmatkat. Kokouskulut (tilat ja tarjoilut): Sektoritapaamisten mahdollisia tilakuluja, korkeakoulujen liikuntatoimien valiokunnan kokouskulut ja valtakunnallisen liikuntatuutorointipäivän tarjoilut. Majoitus ja ruokailut: Sektoritapaamiset, korkeakoulujen liikuntatoimien verkostotapaamisten majoituskulut OLL:n osallistujien osalta, OSM-kisajärjestäjäkoulutus. Materiaalit ja tarvikkeet: Koulutuksiin tarvittavat materiaalit ja tarvikkeet. Koulutus- ja osallistumismaksut: Korkeakoulujen liikuntatoimien verkostotapaamisten osallistumismaksut. Tapaaminen järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Osa OLL:n edustajien osallistumismaksuista verkostotapaamisissa katetaan ei-yhteistoimintajäsenten lisämaksulla. 4 / 7
123 124 125 126 127 128 129 130 131 132 133 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 148 149 Ostopalvelut, muut vieraat palvelut: Tapaturmavakuutus, Teosto- ja Gramex-maksut, koulutustustapahtumien liikuntaosiot, sektori- ja verkostotapaamisten mahdolliset puhujapalkkiot. Muut kulut: Muut mahdolliset koulutustoimintaan liittyvät kulut Tapahtumat Liikuntatapahtumien kuluihin kuuluvat Opiskelijoiden SM-kisoihin liittyvät kustannukset sekä opiskelijaurheiluseuratoiminta. Vuoden 2017 tulo- ja menovirtaa kasvattaa merkittävästi ensi vuonna käyttöönotettava OSM-ilmoittautumisjärjestelmä. Uuden ilmoittautumisjärjestelmän myötä OSM-kisojen osallistumismaksut kulkevat OLL:n kautta ja OLL perii osallistumismaksuista käsittelymaksua 2 /yksilölajien osallistuja tai 10 /joukkue. Muuten ilmoittautumisjärjestelmän kautta kulkeva rahavirta tilitetään kokonaisuudessaan kisajärjestäjille. Tulot: OLL:n kautta kulkevat t ilmoittautumisjärjestelmän OSM-osallistumismaksut. Talousarviossa esitetty OSMkisojen osallistumismaksuista koituva 21 500 :n rahavirta on laskettu vuoden 2015 OSM-kisojen osallistujamäärien perusteella. Henkilöstökulut: koulutus- ja tapahtumakoordinaattorin palkka sekä yhden varapuheenjohtajan palkkio. Matkakulut ja päivärahat: harkinnanvaraiset OSM-kisaedustukset. Kokouskulut: OSM-kisakonseptin kehittämiseen liittyvät kokouskulut. Majoitus ja ruokailut: Harkinnanvaraiset OSM-kisaedustukset. Materiaalit ja tarvikkeet: OSM-mitalit, OSM-julisteet ja OSM-flyerit. Vuoden Liekehtijä -palkinto Koulutus ja osallistumismaksut: Henkilöstön kouluttaminen, seminaariosallistumiset. Ostopalvelut, muut vieraat palvelut: OSM-ilmoittautumisjärjestelmästä koituvat kulut. OSM-osallistumismaksujen tilitys: OSM-osallistumismaksujen tilitys OLL:lta järjestäjille. Muut kulut: Sekalaisia liikuntatapahtumien muita kuluja Järjestötoiminta ja viestintä Järjestötoimintaan kuuluu OLL:n jäsenjärjestötoiminta, alumnitoiminta sekä kansallinen ja kansainvälinen järjestötoiminta (Allianssi, Valo, poliittiset ja sitoutumattomat opiskelijajärjestöt, SELL-maiden yhteistyö 5 / 7
150 151 152 153 154 155 156 157 158 159 160 161 162 163 164 165 166 167 168 169 170 171 172 173 174 (Suomi, Viro, Latvia, Liettua), European University Sports Association EUSA ja kansainvälinen opiskelijaurheiluliitto FISU). Viestinnän kuluja ovat mm. materiaalikulut, verkkosivujen kulut ja käännöskulut. Matkakulut ja päivärahat: Jäsenjärjestövierailut, SYL:n ja SAMOKin seminaarit ja liittokokoukset, vuosijuhlat, Olympiakomitean, EUSAn ja FISUn vuosikokoukset ja konferenssit. Kokouskulut: Järjestötoiminnan kokouskulut esimerkiksi jäsenjärjestöjen ja alumnin kanssa. Majoitus ja ruokailut: Vuosijuhlien majoituskulut, kattojärjestöjen seminaarit ja liittokokoukset. Ostopalvelut, muut vieraat palvelut: Käännöskulut, verkkosivujen ylläpito ja mahdolliset muutokset, uutisseuranta, tiedotteiden julkaisupalvelu. Materiaalit, tarvikkeet: Viestinnän materiaalit, kuten esitteet ja julisteet. Viestinnän ohjelmistot. Koulutus- ja osallistumismaksut: Liittokokousten ja seminaarien osallistumismaksut. Viestintään liittyvä kouluttautuminen. Neuvottelu- ja suhdetoiminta: Edustuskulut, vuosijuhlamaksut, lahjat ja muistamiset. Muut kulut: Sekalaisia järjestötoiminnan ja viestinnän kuluja. Hallinto Hallinnon kuluja ovat lakisääteiset vakuutukset, työterveys, henkilöstön etuudet ja virkistystoiminta, toimiston sisäiset tilaisuudet, liittokokoukseen liittyvät kulut, toimiston materiaalit ja tilintarkastus. Tulot: Liittokokouksen osallistumismaksut Henkilöstökulut: Puheenjohtajan palkkio, pääsihteerin palkka, hallituksen jäsenen palkkio. Matkakulut ja päivärahat: Toimiston yleiset matkakulut, esimerkiksi suunnitteluseminaarit, arviointipäivät ja liittokokous sekä joulukuussa järjestettävä uuden hallituksen perehdytys. Kokouskulut: Toimiston sisäiset kokouskulut ja niihin liittyvät tarjoilut, liittokokouksen kulut. 6 / 7
175 176 177 178 179 180 181 182 183 184 185 186 187 188 189 190 191 192 Majoitus ja ruokailut: Toimiston sisäisten suunnitteluseminaarien majoitus- ja ruokailukulut, sekä majoittuminen liittokokouksessa. Materiaalit ja tarvikkeet: Toimiston yleiset materiaalit, esimerkiksi kirjekuoret ja muut toimistotarvikkeet. Liittokokoukseen tarvittavat materiaalit. Ostopalvelut, muut vieraat palvelut: Toimistoon ja hallintoon liittyvät ostopalvelut, liittokokouksen suoratoisto, historiateoksen suunnittelu. Koulutus- ja osallistumismaksut: Hallintoon liittyvä koulutus ja osallistumismaksut, esimerkiksi työnantajaasiat ja taloushallinto. Jäsenmaksukulut: Allianssin, Liikuntatieteellisen seuran, Valon, EUSAn, FISUn, Palvelualojen työnantajajärjestö PALTAn, Setan ja Liikunnan kehitysyhteistyö LiiKe ry:n jäsenmaksukulut. Liiton tilaisuudet: Vuosipäivän kahvien järjestämiskulut, alumnitilaisuuksien kulut. Pankkikulut: Pankkitapahtumista aiheutuvat kulut. Virkistystoiminta: Toimiston työhyvinvointitoiminta ja virkistyssetelit. Tilintarkastus ja kirjanpito: Tilintarkastuksen vuosittainen maksu. Hallituksen projektit: Budjetin puskurivara yllättäviä menoja tai projekteja (esim. OLL-Cooper) varten. Muut kulut: Lakisääteiset vakuutukset, lounassetelit, henkilöstön työterveys sekä sekalaisia kuluja. OSS-Järjestöpalvelut OSS-Järjestöpalveluiden kuluihin kuuluvat vuokrien lisäksi OSS:lta ostettavat palvelut ja taloushallinto. 7 / 7