TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAPAPERI
|
|
|
- Tommi Laaksonen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OLL:N LIITTOKOUS, (Muutokset lausuntokierrosmateriaaliin näkyvät punaisella värillä.) LIIKUNTAPOLITIIKKA JA -EDUNVALVONTA Kaikissa liikuntapolitiikan toimenpiteissä hyödynnetään Korkeakoululiikunnan barometri - selvityksen tietoja ja tuloksia. Valmistaudutaan eduskuntavaaleihin liikuntapoliittisen linjapaperin pohjalta. Määritellään liikuntapoliittisen linjapaperin pohjalta Liiton tavoitteet eduskuntavaaleihin, joiden mukaisia puoluekokousaloitteita edistetään sidosryhmätyöllä. Tavoitteet määritellään alkuvuodesta jäsenistön kuulemisen kautta. Varmistetaan, että uusissa ammattikorkeakouluissa toteutetaan toimilupahakemuksiin kirjatut liikunta-asioiden parannustoimet. Ammattikorkeakoulutuksen järjestäjät hakevat toimilupien uusimista syksyn aikana. Liiton vaikuttamistyön seurauksena toimilupalomakkeessa on erillinen kohta liikuntapalveluiden järjestämisestä vuosina -. OLL seuraa miten ammattikorkeakoulut toteuttavat asettamiaan tavoitteita liikuntapalveluiden osalta. Valmistellaan ideapankki opiskelijoiden päivittäisen istumisen vähentämisestä. Liikunnan lisäämisen ohella yleinen passiivisuuden vähentäminen korkeakouluympäristössä on tärkeää opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Tutkimusten mukaan päivittäinen istumisaika on yhteydessä moniin terveyshaittoihin. Korkeakoululiikunnan barometrista saadaan ensimmäistä kertaa tietoa opiskelijoiden päivittäisen istumisen määrästä. Kunnollista ideointia varsinaisiin toimenpiteisiin ei kuitenkaan ole vielä tehty, joten vuonna siihen on aihetta. Varmistetaan yhteistyössä SAMOKin ja SYL:n kanssa, että liikunnan hoitokäytäntö (so. palveluketju) toteutuu opiskeluterveydenhuollossa. Seurataan, miten YTHS:n Sätky-kyselyn liikuntaosio ja sen palaute sekä liikunnan mini-interventio toimivat. Seurataan ammattikorkeakouluissa toteutettavaa YTHS-kokeilua.Toiminta on osa OKM:n tukemaa terveysliikuntahanketta -. Tuetaan liikuntatuutoroinnin paikallisia järjestäjiä kehittämään toimintamallia laadullisesti ja varmistamaan toiminnan jatkuvuus. Liikuntatuutorointi on levinnyt jo korkeakouluun ympäri Suomen. Nyt on tärkeää keskittyä sen laatuun ja toiminnan kehittämiseen sekä valtakunnalliseen kattavuuteen. Vuonna vakiinnutetaan liikuntatuutoroinnin valtakunnallinen tukeminen osaksi OLL:n perustoimintaa. Jatkossa liikuntatuutoroinnin tukeminen koulutusten muodossa on osa palvelutoimintaa. Toiminta on osa OKM:n tukemaa terveysliikuntahanketta -. /
2 OLL:N LIITTOKOUS, Tarjotaan tukea ja asiantuntijaosaamista korkeakoulujen liikuntapalvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä paikallisille korkeakoulujen toimijoille. Paikallinen vaikuttamis- ja kehittämistyö on avainasemassa opiskelijoiden liikuntamahdollisuuksien parantamisessa. Liikuntapalvelujen kehittäminen lähtee aina paikallistasolta. OLL tukee paikallistoimijoita tässä työssä. Tiivis yhteistyö paikallistasolla mahdollistaa vahvemman vaikuttavuuden, joten erityisen tärkeää on alati kehittyvä yhteydenpito opiskelija- ja ylioppilaskuntien liikuntavastaavien ja korkeakoulujen liikuntatyöntekijöiden välillä. Varmistetaan korkeakoululiikunnan huomioiminen uudessa liikuntalaissa. Liikuntalaki uudistetaan vuosien - aikana. OLL vaikuttaa siihen, että korkeakoululiikunta on nykyistä lakia paremmin huomioitu uudessa laissa. Koordinoidaan Liiku terveemmäksi -vuotta. OLL koordinoi Liiku terveemmäksi -kampanjaa vuonna ( OLL ei aio kehittää vuodelle erityistä uutta teemaa saati ohjelmaa, vaan keskittyy jo olemassa olevien hyväksi havaittujen terveysliikuntamallien tunnetuksi tekemiseen myös oman toimintakenttänsä ulkopuolella. Lisäksi kannustetaan opiskelijoita yleiseen aktiivisuuteen ja lisätään opiskelijaliikunnan tunnettuutta Liiku terveemmäksi -yhteistyötahojen keskuudessa. Koordinointi ei vaadi erityisiä resursseja. Selvitetään, millaisia korkeakoululiikunnan erityisryhmiä on, ja millaista liikuntatarjontaa niille on suunnattu. Korkeakoulujen liikuntapalveluiden tulee olla yhdenvertaisia ja saavutettavia kaikille. OLL voi valtakunnallisena toimijana koota yhteen tietoa erityisryhmien huomioinnista korkeakoululiikunnassa ja jakaa hyviä käytänteitä ympäri Suomen. Korkeakoululiikunnan erityisryhmillä tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi kv-opiskelijoita, erilaisia vammaisryhmiä, sukupuoli-identiteetiltään valtaväestöstä eroavia opiskelijoita ja perheellisiä opiskelijoita. PALVELUT Varmistetaan jäsenetujen ja liikunnallisten etutapahtumien jatkuminen olemassa olevien kumppaneiden kanssa. Neuvotellaan vuoden aikana opiskelijoille tarjottavien etujen siirtämisestä FRANK:lle. OLL on neuvotellut opiskelija-alennuksia moniin valtakunnallisiin liikuntatapahtumiin ja neuvotellut tapaturmavakuutus- ja musiikintoistosopimukset jäsenjärjestöjen käyttöön. OLL laatii jäsenjärjestöille listan OLL:n neuvottelemista eduista, joita jäsenjärjestöjen jäsenet saavat opiskelijakorttia näyttämällä. OLL seuraa etujen käyttömäärää ja jatkaa vanhojen jäsenetujen voimassaoloa. Lisäksi kartoitetaan mahdollisuudet opiskelijaetupalvelujen siirtämisestä My Frank:n alle. Järjestetään koulutuksia jäsenjärjestöille, seuratoimijoille ja korkeakoulujen liikuntatoimille /
3 OLL:N LIITTOKOUS,... 0 OLL järjestää jäsenjärjestöilleen sekä jäsenjärjestöjen jäsenille tapaamisia, joissa käsitellään ajankohtaisia asioita korkeakoululiikunnasta ja jaetaan hyviä käytänteitä. OLL järjestää myös vuoden aikana yhden opiskelijoiden SM-kisajärjestäjäkoulutuksen, jonka osallistujat ovat pääosin seuratoimijoita. Lisäksi OLL koordinoi korkeakoulujen liikuntatoimien verkostoa, jolle järjestetään yhteistyössä korkeakoulujen liikuntatoimien valiokunnan ja paikallisten liikuntatoimien kanssa verkostotapaaminen kaksi kertaa vuodessa. Uudistetaan OSM-säännöt ja kehitetään OSM-kisakonseptia yhteistyössä kisajärjestäjien ja jäsenten kanssa. Samalla selvitetään jäsenistön näkemys OSM-toiminnan jatkamiseen. OLL parantaa OSM-kisajärjestäjien vaikutusmahdollisuuksia ja kehittää OLL:n roolia osana OSMkisakokonaisuutta. Tätä tarkoitusta varten luodaan OSM-työryhmä, jonka tehtävänä on uudistaa OSM-säännöt ja pohtia osallistujamäärien kasvattamista. Otetaan lajiliitot, seurat, ylioppilaskunnat ja opiskelijakunnat sekä korkeakoulujen liikuntatoimet mukaan suunnittelutyöhön. Jäsenistön näkemystä OSM-toiminnan jatkamiseen kartoitetaan esimerkiksi sektoritapaamisissa. Jatketaan opiskelijaurheiluseuratoiminnan laadun kehittämistä suomalaisissa korkeakouluissa. Toiminta on OKM:n tukemaa hanketta -. Toimenpiteiden painopisteet tulevat olemaan seurojen varainhankinnan tukemisessa, viestinnän ja markkinoinnin tukemisessa sekä seuratoiminnan jatkuvuuden tukemisessa. Kannustetaan opiskelijoita vapaaehtoiseen opiskelijaurheiluseuratoimintaan Vuoden Liekehtijä-palkinnolla. Laaditaan tietopaketti uuden seuran perustamisen tueksi. Päätetään SELL-kisajärjestäjästä vuodelle ja osallistutaan EU -rahoitteiseen SELL - hankkeeseen yhdessä Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan kanssa SELL-kisat ovat kansainvälinen monilajinen opiskelijoiden urheilu- ja liikuntakarnevaali, jossa eritasoiset liikkujat saavat kilpailla ja tutustua muiden maiden opiskelijoihin. OLL on vuonna käynyt keskusteluja vuoden SELL-kisajärjestäjästä, markkinoinut tapahtumaa ja avannut kisahaun. Vuonna OLL päättää vuoden kisajärjestäjän valinnasta. Paikallinen kisaorganisaatio voi muodostua esimerkiksi yhden tai useamman opiskelija- ja/ tai ylioppilaskunnan, korkeakoulun ja opiskelijaurheiluseuran edustajista. OLL osallistuu SELL-kisojen yhteiseen EU-rahoitteeseen hankkeeseen, minkä tarkoituksena on rahoittaa vuoden ja SELL-kisojen juhlavuoden kustannuksia sekä luoda SELL-maiden yhteinen ilmoittautumisjärjestelmä sekä yhteiset SELL-nettisivut, jotka kummatkin ovat tulevaisuudessa käytössä kullakin kisajärjestäjämaalla. Hankkeen avulla helpotetaan kisojen järjestämistä ja kevennetään kisojen budjettia. Tuetaan EUSA Games -kisoihin lähteviä suomalaisia korkeakouluopiskelijoita Opiskelijoiden EM-kisojen järjestelyjä koordinoi Euroopan maiden opiskelijaliikuntajärjestö EUSA (European University Sport Association), jonka jäsen Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) on. EUSA Games-kilpailuissa (Rotterdamissa, Hollannissa) osallistuvat joukkueet edustavat /
4 OLL:N LIITTOKOUS, ensisijaisesti omaa korkeakouluaan ja edustusoikeus on lajin OSM-kisojen kilpasarjan voittajilla. Vuonna järjestetään EUSA Games -tapahtuma, jossa kisataan 0 eri Opiskelijoiden EMkisalajissa. OLL tukee EUSA Games-kilpailuihin lähteviä suomalaisopiskelijoita, tiedottaa ilmoittautumisajoista osallistujille ja ilmoittaa osallistujat kisoihin. Kisamatkaa suunnitellaan yhdessä lajiliittojen ja joukkueiden yhteyshenkilöiden kanssa. Selvitetään Tampereen kaupungin mahdollisuutta hakea EUSA Games-kisat vuodelle. Tampereen kaupunki on osoittanut OLL:lle kiinnostustaan järjestää EUSA Games-kilpailut vuonna Suomessa. OLL selvittää yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa mahdollisuudet hakea EUSA Games-kilpailuja Suomeen vuodelle. OLL ei ota tapahtuman järjestelyistä taloudellista tai toiminnallista vastuuta, mutta EUSA:n kisoja voi hakea ainoastaan kansallinen opiskelijaliikuntaliitto yhteistyössä kaupungin kanssa. OPISKELIJAHUIPPU-URHEILU Saatetaan loppuun neuvottelut opiskelijahuippu-urheilun uudelleenorganisoimisesta Olympiakomitean kanssa. OLL on perinteisesti vastannut suomalaisesta opiskelijahuippu-urheilusta. Tämä on tarkoittanut ennen kaikkea universiadeihin ja opiskelijoiden MM-kisoihin osallistumisen koordinointia. Siksi opiskelijahuippu-urheilu on ollut yksi OLL:n toiminnan strategisista painopisteistä. Olympiakomitea käynnisti keväällä 0 Huippu-urheilun muutostyön Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamana. Toteutusvaiheeseen edenneen huippu-urheilun muutostyön yhtenä tarkoituksena on keskittää suomalainen huippu-urheilu entistä voimakkaammin Olympiakomitean alaisuuteen. OLL kävi huippu-urheilun muutosryhmän kanssa keskusteluja myös opiskelijahuippu-urheilun roolista. Keskustelujen pohjalta muutosryhmä esitti, että jatkossa Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö vastaisi yhdessä lajien valmennusjohdon kanssa universiadijoukkueiden valmisteluista ja varusteluista. Vuoden OLL:n liittokokous valtuutti OLL:n hallituksen neuvottelemaan Olympiakomitean kanssa opiskelijahuippu-urheilun uudelleenorganisoimisesta. Uudelleenorganisoimisessa universiadien ja OMM-kilpailujen kisajoukkueiden koordinointivastuu siirtyisi Olympiakomitealle, mutta OLL säilyttäisi edelleen kansainvälisten opiskelijaurheiluliittojen EUSA (European University Sport Association) sekä kansainvälisen opiskelijaurheiluliiton FISU:n (International University Sport Federation) jäsenyyden. OLL on vuonna jatkanut neuvotteluja Olympiakomitean kanssa liittokokouksen antaman päätöksen pohjalta. Neuvottelut ovat johtaneet yhteistyön tiivistämiseen muun muassa, kisaasusteiden hankinnan, viestinnän sekä joukkueenjohtamisen alueilla. Tuleva uudelleenorganisointi on tarkoitus toteuttaa vuoden kesä- ja talviuniversiadien aikana saatujen yhteistyökokemusten pohjalta. OLL jatkaa Olympiakomitean kanssa käytäviä neuvotteluja opiskelijahuippu-urheilun organisoimisesta vuonna ja pyrkii saamaan aikaiseksi molempia osapuolia tyydyttävän kokonaisratkaisun. tavoitteenaan se, että opiskelijahuippu-urheilun operatiivinen toiminta siirtyy vuoden alusta Olympiakomitealle. /
5 OLL:N LIITTOKOUS, Koordinoidaan suomalaisurheilijoiden osallistuminen vuoden OMM-kisoihin ja valmistaudutaan vuoden talvi- ja kesäuniversiadeihin. Opiskelijoiden MM-kilpailujen (OMM) järjestämistä koordinoi kansainvälinen opiskelijaurheiluliitto FISU (International University Sport Federation). OMM-kisoja järjestetään vuorovuosin universiadien kanssa. Vuoden aikana järjestetään opiskelijoiden MM-kisat lajissa. OLL neuvottelee lajiliittojen kanssa osallistumisesta OMM-kisoihin, ilmoittaa joukkueet niihin ja jakaa lajiliittojen kautta avustukset OMM-kisaosallistujille. Resursseja painotetaan niihin lajeihin, jotka sisällyttävät opiskelijoiden MM-kisat osaksi omaa huippu-urheilutoimintaansa lajiliiton talous- ja toimintasuunnitelmassa. OLL huolehtii myös OMM-kisoja koskevasta viestinnästä. Opiskelijahuippu-urheilun uudelleenorganisoimisesta käytävistä neuvotteluista huolimatta OLL osallistuu edelleen vuoden universiadijoukkueiden koordinointiin vuonna. Vuoden Universiadijoukkueiden koordinointi edellyttää pitkäaikaista valmistautumista, mikä toteutetaan yhteistyössä Olympiakomitean kanssa. OLL varmistaa mukanaolollaan parhaan mahdollisen asiantuntijuuden siirtymisen Olympiakomiteaan ja tukee uudelleenorganisointiprosessin aikana saavutettua neuvottelutulosta toiminnallaan. Jos selvityksen alla oleva vuoden talviuniversiadien pohjoismaisten hiihtolajien ja ampumahiihdon järjestäminen Lahdessa toteutuu, OLL nimeää edustajansa kisojen järjestelytoimikuntaan. JÄRJESTÖTOIMINTA JA VIESTINTÄ Syvennetään edunvalvonnallista yhteistyötä Valon kanssa. OLL syventää edunvalvonnallista yhteistyötä Valon kanssa parantaakseen omaa vaikuttavuuttaan liikunnan edunvalvonnassa. OLL edistää opiskelijoiden asemaa Suomen suurimmassa liikuntajärjestössä ja sen toiminnassa olemalla aktiivinen, luotettava ja avoin yhteistyökumppani. Tärkeimpiä teemoja yhteistyössä ovat liikuntapoliittinen edunvalvonta ja opiskelijoiden huomioiminen edunvalvonnan osana, matalan kynnyksen liikunnan painottaminen Valon toiminnassa sekä Valon tarjoamat koulutus- ja muut palvelut järjestöille. Vaikutetaan opiskelijoiden osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien parantamiseksi kansainvälisissä opiskelijaurheiluliitoissa. OLL haluaa kehittää opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksia kansainvälisissä kattojärjestöissä. FISU:n ja EUSA:n opiskelijakomiteat ovat vielä tuoreita, ja tarvitsevat vaikuttamistyötä asemansa vakiinnuttamiseksi. Kattojärjestöjen rakenteeseen pyritään muutenkin saamaan nykyistä parempi opiskelijaedustus. Vuonna FISU järjestää opiskelijoille ja opiskelijaliikunnan parissa työskenteleville FISU Forum -seminaarin Gwangjussa, Etelä-Koreassa, jossa käsitellään ajankohtaisia asioita korkeakoululiikunnan maailmasta. EUSA:lla on liittokokous keväällä Turkissa. Kehitetään OLL:n yritysyhteistyösopimuksien sisältöä niiden jatkumisen turvaamiseksi ja etsitään uusia yhteistyökumppaneita. /
6 OLL:N LIITTOKOUS,... 0 OLL:lla on sopimukset Vierumäen ja Veikkauksen kanssa. Sopimusten sisältöä kehitetään jatkuvasti, jotta yhteistyö olisi molemmille osapuolille hyödyllinen. Jatkossa OLL pyrkii saamaan enemmän yhteistyökumppaneita rahoituspohjansa laajentamiseksi. Selvitetään viestinnän ongelmakohdat ja tehdään viestintäsuunnitelma ongelma-analyysiin pohjaten. Samalla kartoitetaan OLL:n henkilöresurssitarve viestinnän suhteen ja valmistellaan resurssipäätös vuoden liittokokoukselle. Jäsenistö on antanut runsaasti palautetta OLL:n viestinnän kehittämistarpeista. Vuonna asian korjaamiseen paneudutaan, ja tehdään suunnitelmat viestinnän resursoimiseksi vuoden budjettiin. HALLINTO Vietetään OLL:n 0. juhlavuotta Opiskelijoiden Liikuntaliitto (silloin Suomen Akateeminen Urheiluliitto) perustettiin vuonna. OLL:n pitkän historian juhlistamiseksi tuodaan juhlavuotta esiin viestinnässä ja järjestetään pöytäjuhlat.. jäsenille, alumnille ja sidosryhmille. Huolehditaan OHU-siirron sujuvasta toteuttamisesta henkilöstön, hallinnon ja talouden näkökulmasta. OLL:n tavoitteena on siirtää opiskelijahuippu-urheilu vuoden aikana Olympiakomitean vastuulle. Pääsektori valmistelee ja toteuttaa asiaan liittyvän hallinnollisen puolen, kuten esimerkiksi sopimukset, muutokset tilatarpeissa, konkreettisen muuton sekä päivittää talousarvion pohjan ja OLL:n hallintoon liittyvät dokumentit. Toteutetaan järjestöllisen kehittämisen työryhmän työn tulokset liittokokouksen päätöksen mukaan. OLL:n liittokokous päätti kaksivuotisen järjestöllisen kehittämisen työryhmän perustamisesta. Liittokokous päättää työryhmän työn pohjalta OLL:n ohjausmallin ja ydintoiminta-alueet. OLL:n hallitus ja työntekijät vievät päätökset käytäntöön vuoden aikana niin, että vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio ovat määriteltyjen ydintoiminta-alueiden mukaiset. /
TALOUSARVION TAUSTAMATERIAALI
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 (Muutokset lausuntokierrosmateriaaliin näkyvät punaisella värillä.) YLEISTÄ Tässä dokumentissa on kuvattuna
OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020 MISSIO Edistää opiskelijoiden liikuntakulttuuria 1 ja hyvinvointia. VISIO Opiskelijat liikkuvat terveytensä kannalta riittävästi.
Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/
Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/14 27.3.14 Lähetekeskustelun kulku 1. Esittely: Mitä on tapahtunut ennen vuotta 2014? 2. OLL-esittely /Hanna Huumonen, pj, OLL 3. Kysymykset
OLL:N YDINTOIMINTA-ALUEET
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 SAATE YDINTOIMINTA-ALUEMALLIIN 1 Jäke-ryhmän toimeksiantona on ollut määrittää OLL:n ydintoiminta-alueet.
TERVETULOA OLL:N SEKTORITAPAAMISEEN 2/13
TERVETULOA OLL:N SEKTORITAPAAMISEEN 2/13 1 OLL:N AJANKOHTAISIA ASIOITA Sektoritapaaminen 2/2013 2 AJANKOHTAISTA PALVELUISSA Sektoritapaaminen 2013 3 OSM-KISAT Huhtikuussa järjestettyihin OSM -kisoihin
TUL ry:n strategia
TUL ry:n strategia 2016-2022 Valtuuston päätös 23.5.2015 Johdanto Suomen Työväen Urheiluliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen liikunta- ja kansalaistoimintakulttuurin kehittämiseen. Näin on tapahtunut
Toimintakertomus 2013
1 Toimintakertomus 2013 1 / 16 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 Sisällys PUHEENJOHTAJAN ESIPUHE... 3 LIIKUNTAPOLITIIKKA... 4
LIITTOKOKOUS 14.-15.11.2013 ASIAKIRJA 7 TOIMINTAKERTOMUS 2012 OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITTO
LIITTOKOKOUS 14.-15.11.2013 OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITTO Toimintakertomus 2012 LIITTOKOKOUS 14.-15.11.2013 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34
LIIKUNTAPOLIITTINEN OHJELMA 2011 2013
LIIKUNTAPOLIITTINEN OHJELMA 2011 2013 Lyhenteet OKM ARENE UNIFI EUSA FISU SLU SLU-alueet VAU OK Otus SAMOK SYL OTH YTHS THL OSM -kilpailut OEM OMM SELL-kisat Opetus- ja kulttuuriministeriö Ammattikorkeakoulujen
Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous
Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.
OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA
1 OLL:N 2 3 JOHDANTO 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 YHDENVERTAISUUS Yhdenvertaisuuslaissa yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki
TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY
Sisällys TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY... 1... 1 1. UUSI TOIMINTA 19.11.2018-2019... 3 1.1. Aiemmin käynnistyneet projektit... 3 1.2. Uudet projektit... 3 2. VAKIINTUNUT TOIMINTA VUONNA 2019...
Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016
Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja
JYYn liikunta-avustukset
JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden
STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta
1( 9) 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Hyväksytty edustajiston kokouksessa 05/2012 2( 9) Yleistä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) on lakisääteinen, julkisoikeudellinen
Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta
Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka
TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY
Sisällys 1. UUSI TOIMINTA VUONNA 2014... 3 1.1. Aiemmin käynnistyneet projektit... 3 1.2. Uudet projektit... 3 2. VAKIINTUNUT TOIMINTA VUONNA 2014... 4 2.1. TUrVoKe ry... 4 2.2. Hallinto... 4 2.3. Jäsenpalvelut...
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia
METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.
Yliopistoliikunta. Järjestökoulutus 11.2.2014
Yliopistoliikunta Järjestökoulutus 11.2.2014 Esittelykierros Mistä ainejärjestöstä / kerhosta tulet? Missä tehtävässä / roolissa toimit? Mitä odotat koulutukselta? Mitä odotat yliopistoliikunnalta tänä
Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille
Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen
Yhteinen työstö. Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia
Yhteinen työstö Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia STARTTI Yhteinen työstö Yhteinen ääni puuttuu? Urheiluyhteisön yhteiset linjaukset ja tavoitteet kansainväliseen vaikuttamiseen? Tavoittelemme
1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet
1 YLEISTÄ Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin O Diako) on Diakonia-ammattikorkeakoulun (myöhemmin Diak) sitoutumaton opiskelijoiden etujärjestö, opiskelijakunta. O Diakon tarkoitus
SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle
SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle Seuratoiminnan kasvupotentiaali Koko väestö Alle 13 v. Laatua ja osaamista nykyiseen toimintaan sekä uusia
Toimintakerto- mus OLL:N LIITTOKOKOUS, 14. 15.11.2013 ASIAKIRJA 5 TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2013-30.9.2013
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Toimintakerto- 2013 mus OLL:n toiminta tammikuusta syyskuuhun vuonna 2013 liikuntapoliittisen edunvalvonnan, palvelutoiminnan ja opiskelijahuippu-urheilun saralla. 14 15 16
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä
Crohn ja Colitis ry.
Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella
Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta
Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Kaukalopalloseurat ja yksittäiset joukkueet Liiton alueet:, Oulu, Etelä- Suomi, Keski- Suomi, Itä- Suomi, Etelä- Karjala, Pohjois- Suomi Uusi liikuntalaki * Valtakunnallisuuden
SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY STRATEGIA 2012 1.1.2022
SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITTO RY STRATEGIA 2012 1.1.2022 Esitys ylimääräiselle kokoukselle 18.3.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 1.1 Toimintaympäristö ja sen muutokset... 3 2. Visio 1.1.2022...
KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN TALOUSSUUNNITELMA (KTS) 2016 2020
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN TALOUSSUUNNITELMA (KTS) 2016 2020 YLEISTÄ... 1 TULOJEN KEHITYS... 1 Toiminta-avustus
JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012
JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 19.3.2012 SISÄLLYS: 1. Viestinnän tavoitteet ja periaatteet 2. JKY:n hallituksen viestinnälliset vastuualueet 3. JKY:n viestintäkanavat 4. Viestintäsuunnitelman
Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija, ft (AMK), liikunnanohjaaja.
Anne Taulu toiminnanjohtaja, FT, TtM Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija, ft (AMK), liikunnanohjaaja Mikko Vähäniitty Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimii SoveLi 20 vuotta - Liiku
HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016
HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla
Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry
Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry Emännäntie 3-5 G 90 p. 045-1241080 www.supy.sporttisaitti.com TOIMINTASUUNNITELMAN TÄYDENNYS VUODELLE 2015 1. Toimintasuunnitelman täydennyksen perustelut 2. Verkostoituminen
JYY Liikuntavastaavien koulutus 1.2.2014
JYY Liikuntavastaavien koulutus 1.2.2014 Hallitusvastaava Silja Silvasti [email protected] Liikuntavaliokunnan puheenjohtaja Simo Korpela [email protected] Jyväskylän yliopiston
Sateenkaariyhdistys Malkus ry
Toimintasuunnitelma 2015 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta
1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
Opiskelijoiden liikuntaliiton ja Suomen ylioppilaskuntien liiton ohjausmuistio
1 2 3 4 5 6 7 8 Opiskelijoiden liikuntaliiton ja Suomen ylioppilaskuntien liiton ohjausmuistio Tämän asiakirjan tarkoituksena on kuvata lyhyesti Opiskelijoiden liikuntaliiton eli OLL:n ja Suomen ylioppilaskuntien
OPISKELIJAKUNTA HUMAKO
Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO
Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00
Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kansalliset kilpailut Arvokilpailut 2017 Linjaus tason mukaan Uinnin kilpailukalenteri 2016 Tulonlähde Valmentautuminen FINAn
JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018
JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018 JHL Sisä-Suomen aluetoimisto 15.8.2017 Liittostrategiassa määritellyt strategiset päämäärät ovat Järjestäytymisasteen kasvu liiton sopimusaloilla. Jäsenten työolosuhteiden
Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan
Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos
Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.
Liikkuva koulu -hanke liikunnan edistämisen kentällä
Liikkuva koulu -hanke liikunnan edistämisen kentällä Liikunnan edistämisen kenttä Liikuntamahdollisuudet LIIKKUJA Liikuntamahdollisuudet Vapaaehtoistoiminta KUNTIEN LIIKUNTATOIMI Edellytykset paikallisella
Näin luet toimintasuunnitelmaa
Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella. Toimenpiteitä kuvataan tavoitteiden yhteydessä. Tässä esityksessä
Laatusampo 2 - hankkeen käytänteitä. Laatuseminaari 7.12.2015
Laatusampo 2 - hankkeen käytänteitä Laatuseminaari 7.12.2015 Hankeverkosto Sammosta ammennetaan Hankkeen tavoitteet Kehittää toimintamalleja ja tietovarastoja, joilla vahvistetaan johdon roolia ja osallistumista
Nykytilan määrittely: SWOT
Strategia 2018-2021 Johdanto Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKOn strategia on laadittu vuonna 2017 aiemman strategiakauden päättyessä. Strategia on laadittu vuosille 2018-2021. Lähtökohtana
AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018
AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2018. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,
SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.
Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti
JYY Liikuntavastaavien koulutus 1.2.2012
JYY Liikuntavastaavien koulutus 1.2.2012 Sosiaalisihteeri Hannu Järvistö Hallitusvastaava Elvi Juvonen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Linkkejä JYYn liikunta-avustuskriteerit ja lomakkeet http://jyy.fi/jarjestolle/avustukset/jyyn-liikunta-avustukset/
Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö
Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena
Ultimatejaoston toimintaohje
1 Johdanto Ultimatejaoston toimintaohje 1.1 Taustaa Vuonna 1998 liiton operatiivinen toiminta siirrettiin hallituksen kokouksista eri lajeihin keskittyvien jaostojen vastuulle. Samalla hallituksen jäsenmäärä
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus
JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013. Hallitusvastaava Hanna Huumonen [email protected] Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta
JYY Liikuntavastaavien koulutus 2.2.2013 Hallitusvastaava Hanna Huumonen [email protected] Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Sisältö Liikuntatoiminta JYYssä Liikuntavastaavan tehtävät
Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020
Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen
Seuratuki urheiluseuratoiminnan kehittämisessä
Seuratuki urheiluseuratoiminnan kehittämisessä tuloksia seuratuen seurannasta ja arvioinnista Salla Turpeinen LIKES-tutkimuskeskus LIKES-tutkimuskeskus Rautpohjankatu 8, 40700 Jyväskylä www.likes.fi Seuratuen
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään liikuntalain (390/2015) nojalla: Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 1 luku Valtion liikuntaneuvosto 1 Valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen
Toimintasuunnitelma 2014
Toimintasuunnitelma 2014 Terveyttä edistävä Vapaaehtoistyötä arvostava TNV:n arvot ja visio Ihmisläheinen ja positiivinen Luotettava ja osaava VANTAAN KAUPUNKI/ LIIKUNTAPALVELUT JÄSENET OHJAAJAT Valo,
