S-ASUNNOT OY:N MALMIN ÄSSÄKOTEIHIN VALITSE- MATTA JÄÄNEET ASUNNONHAKIJAT VUONNA 2003 Maria Laurila Opinnäytetyö, syksy 2005 Diakonia-ammattikorkeakoulu Helsingin yksikkö Sosionomi (AMK)
TIIVISTELMÄ Laurila, Maria. S-Asunnot Oy:n Malmin Ässäkotien valitsematta jääneet asunnonhakijat vuonna 2003. Helsinki, syksy 2005, 57 s.1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveysja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, sosionomi (AMK). Tutkimus koskee Suomen Setlementtiliiton omistaman S-Asuntojen Malmin Ässäkotien vuonna 2003 ulosjääneitä asunnonhakijoita. S-Asunnot on Suomen Setlementtiliiton, Setlementtinuorten ja Kalliolan kannatusyhdistyksen omistama yhtiö, joka tuottaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja sosiaalisen isännöinnin periaatteella. Asuinyhteisöjen sosiaalinen kehittäminen - projektin eli ASKEn tehtävänä on mallintaa ja kehittää uudenlaista sosiaalista vuokra-asumista johon kuuluu sosiaalinen isännöinti ja talonmiestoiminta. AS- KE- projektin tavoitteina on vähentää asunnottomuutta ja alueellista segregaatiota sekä lisätä asuinyhteisön viihtyvyyttä ja yhteisöllisyyttä. Tutkimusaineisto kerättiin vuonna 2003 jonoon jääneistä asuntohakemuksista ja haastatteludokumenteista. Kerättäviä tietoja olivat ikä, sukupuoli, asunnontarpeen kiireellisyys ja syy, toimeentulon lähde ja olivatko hakijat maahanmuuttajia, päihde- tai mielenterveyskuntoutujia, nuoria itsenäistyviä, ikääntyviä, autistisia/aspergereitä tai oliko heillä muu vamma tai invaliditeetti. Tietoja kerättiin myös mahdollisista vuokraveloista, häädöistä, velkajärjestelyistä tai merkinnöistä luottotiedoissa. Aineisto analysoitiin kvantitatiivisesti käyttäen suoria jakaumia ja ristiintaulukointia. Tutkimuksessa ilmeni, että jonoon jääneistä asunnottomat hakijat muodostivat suurimman hakijaryhmän. Myös muut erittäin kiireellisessä asunnontarpeessa olevat näyttäytyivät suurilukuisempana kuin kiireellisessä asunnontarpeessa tai vain asunnontarpeessa olevat hakijat. Toinen esille noussut ryhmä olivat maahanmuuttajat. Muut hakijaryhmät jakautuivat tasaisemmin. Jonoon jääneiden hakemusten joukossa oli kaiken kaikkiaan enemmän ei haastateltuja kuin haastateltuja hakijoita. Tutkimustulokset kertovat kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen riittämättömyydestä ja todellisesta asunnottomuusongelmasta. Tietyistä ryhmistä voidaan samaan taloyhtiöön asuttaa vain tietty prosenttiosuus koko asukasyhteisöstä, jotta alueelliselta segregaatiolta vältyttäisiin ja sosiaalisen talonmiestoiminnan tarjoama tuki olisi riittävä. Pitkään asunnottomina olleiden kohdalla asutettavuus saattaa myös olla vaikeaa, sillä tuen tarve on usein suurempi kuin itsenäinen vuokraasuminen edellyttää. Monelle asunnottomalle hakijalle oikeampi asumismuoto olisi luultavasti tukiasuminen. Asiasanat: Asuminen, asukasvalinnat, asunnottomuus, kvantitatiivinen tutkimus.
ABSTRACT Maria Laurila. Unsuccessful Apartment Applicants at the Finnish Federation of Settlements in 2003.Helsinki, Autumn 2005, 57p.,1 appendix. Diaconia Polytechnic, Helsinki Unit, Degree Programme in Social Services. This study was quantitative research based on applications for apartments of Ässäkodit in Malmi owned by the Finnish Federation of Settlements. The main source of information was 203 applications of applicants who were not offered an apartment from Ässäkodit of Malmi in 2003. A research was needed to find out why some applicants were unsuccessful and remained waiting for an apartment, during which time their applications expired. The material of this study was based on the applications and interview documents of applicants waiting for an apartment in 2003. The collected information of applicants were age, gender, the reason and urgency for need of apartment, source of income and the background of applicant. Also, some previous history regarding their living was collected, such as information about rent debts etc. After all this information was collected, it was gone through in order to analyse the major reasons or factors that influenced applications to become unsuccessful. The largest group of applicants was the homeless. In addition, others in the group of very urgent applicants were left without an apartment more often than non-urgent applications. The second largest group was immigrants. There was also a notable amount of applicants that were not interviewed at all. Based on this study, not enough rental apartments seem to be available. Only a certain percentage of people from each group can be placed in the same residential area to make sure that the social support is sufficient and to prevent marginalizing. The social support that can be provided for residents, is not sufficient enough for those who have been homeless for a long time. A more supported way of living would be more suitable for the homeless. Key words: Living, homeless, unsuccessful applicant, quantitative research.
SISÄLLYS 1 JOHDANTO 6 2 ASUMINEN SUOMESSA 7 2.1 Asuntopolitiikan kehittyminen 7 2.2 Asumisen muotoutuminen lama-suomesta 2000-luvulle 8 2.3 Asuminen Helsingissä 9 3 VUOKRA-ASUMINEN HELSINGISSÄ 10 3.1 Asukasvalintaperusteet Helsingin kaupungin vuokra-asumisessa 11 3.1.1 Asunnontarve asukasvalinnan perusteena 11 3.1.2 Hakijan tulot ja varallisuus asukasvalinnan perusteena 12 3.1.3 Hakijan kuntalaisuuden, luottotietojen ja vuokrarästien vaikutus 14 3.2 Asukasvalintamenettely kunnallisessa vuokra-asumisessa 15 4 ASUNNOTTOMUUS 15 4.1 Asunnottomuuden määrittelyä 16 4.2 Asunnottomuuden syitä 17 4.3 Asuntohäädöt 18 5 SUOMEN SETLEMENTTILIITTO 18 5.1 Setlementtityön tausta 18 5.2 Setlementtityön toimintaidea ja tehtävät 19 6 ASKE-PROJEKTI 21 6.1 Projektin tavoitteet 21 6.2 Projektin toimintamuodot 21 7 S-ASUNNOT OY 22 7.1 Malmin Ässäkodit 23 7.2.1 Hakijoiden haastattelut 25 7.2.2 Hakijoiden luokittelu 26
7.2.3 Asukkaiden valinta 27 8 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET 28 9 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 32 9.1 Tutkimustehtävä 32 9.2 Aineiston keruu 32 9.2 Tutkimusmenetelmät 32 10 TUTKIMUSTULOKSET 33 10.1 Jonoon jääneiden hakijoiden ikäjakauma 33 10.2 Jonoon jääneiden hakijoiden asunnontarve 34 10.3 Jonoon jääneiden hakijoiden toimeentulon lähteet 36 10.4 Jonoon jääneet parisuhteessa elävät ja perheet 38 10.5 Jonoon jääneet sosiaalista isännöintiä mahdollisesti tarvitsevat ryhmät 39 10.6 Pois vedetyt hakemukset 41 10.7 Valintaan vaikuttavat tai lisäselvitystä vaativat tekijät 42 10.8 Asunnottomat hakijat 43 10.9 Maahanmuuttajat 45 10.10 Haastattelut ja puutteelliset hakemukset 47 11 JOHTOPÄÄTÖKSET 49 12 TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUS JA AINEISTON KÄSITTELY 52 13 POHDINTA JA YHTEENVETO 53 LÄHTEET 55
1 JOHDANTO Asuinyhteisöjen sosiaalinen kehittäminen eli ASKE- projekti alkoi vuonna 2002. Sitä hallinnoi Suomen Setlementtiliitto. Projektin tehtävänä on kehittää ja mallintaa uudenlaista sosiaalista vuokra-asumista, jossa sosiaalisella isännöinnillä, talonmiestoiminnalla ja yhteisöllisyydellä on suuri merkitys. Projektia toteutetaan S-Asunnot Oy:n omistamassa Kiinteistö Oy Malmin Ässäkodeissa, joka valmistui vuonna 2003. Projekti päättyy vuonna 2006. Projektin tehtävänä on vähentää asunnottomuutta ja ehkäistä asumiseen liittyviä ongelmia ja alueellista segregoitumista. Asia on ajankohtainen ja sosiaalipoliittisesti merkittävä. Asunnottomuus on ollut viime aikoina usein esillä myös julkisissa tiedotusvälineissä. Asunnottomuus ei näytä vähenevän nykyisin asuntopoliittisin keinoin. Kunnalliset vuokra-asunnot ovat pääsääntöisesti suunnattu perheille, asunnottomista suurin osa on kuitenkin yksinäisiä ihmisiä. Malmin Ässäkodeissa suurin osa asunnoista on yksiöitä tai pieniä kaksioita, ja ne ovat suunniteltu täyttämään yksin asuvien ihmisten asumistarpeita. S-Asuntojen ja ASKE-projektin arvot ja toimintaperiaatteet ovat yhdensuuntaiset Suomen Setlementtiliiton arvojen kanssa. ASKE-projektin toimintaajatuksena on yhteisöllisyys ja luottamus asukkaan omiin voimavaroihin. Asukasvalinnoissaan S-Asunnot noudattaa Ympäristöministeriön laatimia kunnallisen vuokra-asumisen arava- ja korkotukivuokra-asuntojen asukasvalintasuosituksia. Projektin tavoitteiden toteutumiseksi on aiheellista kiinnittää huomiota asukasvalintaprosessiin. Hakijan polku asuntohakemuksen täyttämisestä asukkaaksi pääsemiseksi sisältää monta vaihetta. Kokonaiskuvan muodostamiseksi asukasvalintojen onnistumisesta tavoitteiden mukaisesti on syytä tarkastella myös sitä ryhmää, joka ei ole saanut asuntoa S-Asunnoilta. Asukasvalinnoissa ulkopuolelle jääneiden hakemusten tarkastelu ja tilastointi on yksi osa arvioitaessa ASKE-projektin ja S-Asuntojen tavoitteiden toteutumista.
7 2 ASUMINEN SUOMESSA Suomessa asuntopolitiikkaan suhtautuminen on yleislinjaltaan ollut marginaalista. Asuntopoliittinen aktiviteetti on vaihdellut eri kausina, mutta julkisen vallan vastuu on ollut vähäistä. Tämä kuvaa suomalaista asuntopolitiikkaa suhteessa muihin sosiaalipolitiikan lohkoihin. Taloudellinen kasvu on painottunut asuntopolitiikan tavoitteissa. Sen sijaan tasa-arvon ja minimitason turvaaminen on ollut heikkoa. Edes asuntopolitiikan retoriikassa ei tasa-arvotavoitteita ole noteerattu kovin korkealle. Suomalainen asuntopolitiikka on pyrkinyt tasoituksen sijaan edistämään yksilöllistä sosiaalista nousua. Asuntopolitiikan kohderyhmänä ovat eri aikakausina olleet ensin teollisuusväestö ja maaseudun tilaton väestö, myöhemmin monilapsiset perheet. Kasvukautena kohderyhmänä olivat muuttava työvoima ja viimein uudelleen marginaaliryhmät. Todellisuudessa kohderyhmänä ovat kuitenkin olleet ensisijassa hyvin koulutetut lapsiperheet. Heihin kannattaa investoida. (Juntto 1990, 361 362.) 2.1 Asuntopolitiikan kehittyminen Anneli Juntto (1990) jakaa suomalaisen asuntopolitiikan kolmeen aatteelliseen kauteen: filantropia, funktionalismi ja hyvinvointivaltio. Filantropian kausi ajoittui vuosille 1850 1918, silloin vakiintuivat suomalaisen asuntohuoltojärjestelmän peruspiirteet. 1880-luvulla hahmottui asuntoosakeyhtiön esiaste. Kaupungeissa yleistyivät spekulatiivinen rakentaminen ja suhdannevaihtelut jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Maaseutu ja kaupunki kulkivat kuitenkin eri ajassa. Valtaosa Suomen väestöstä eli ja sai vielä elantonsa maaseudusta. Kaupungistuminen ja sen myötä asuntopolitiikan kehittyminen on tapahtunut Suomessa hitaasti. Filantrooppisen, julkisia menoja säästävän, marginaalisen asuntopolitiikan myötä sekä alhaisen elintason tuloksena Suomessa oli kansainvälisesti heikko asumistaso. (Juntto 1990, 24.)
8 Funktionalismin kausi sijoittui sotien väliseen aikaan vuosille 1919-1939. Funkis -kautta kuvaavat seuraavat teemat: instituutiot, moderni asunto, nykyajan mukavuudet, perhe. Arkkitehdit loivat ideologisella tasolla nykyaikaisen asunnon. Painopiste oli kuitenkin käytännön politiikassa maaseudun tilattoman väestön asutuksessa. 1920-luvulla säädettiin huoneenvuokralaki ja asunto-osakeyhtiölaki. Kaupunkien asuntorakentamisessa yleistyi perustajarakentaminen asunto-osakeyhtiömuodon avulla. Yleishyödyllinen rakentaminen ei kuitenkaan vielä vakiintunut Suomessa. (Juntto 1990, 25.) Toisen maailmansodan jälkeen alkoi hyvinvointivaltion kausi (1945-). Tuolloin etsittiin keinoja kansainvälisen asumistason saavuttamiseksi. Sodan jälkeisen jälleenrakennuskauden laajan asuntopolitiikan jälkeen 1950-luvulla asuntosäästöjärjestelmät ja aluerakentaminen vakiintuivat ja pankkien asemalle asuntovallan keskuksessa luotiin pohja. Julkinen asuntopolitiikka pysyi kuitenkin passiivisena. Poikkeuksellisen laajaan asuntopolitiikan kauteen johti suuri muutto kaupunkeihin 1960-luvulla. Markkinavaltaisempaan vaiheeseen siirryttiin taas vuoden 1976 jälkeen. (Juntto 1990, 25.) 2.2 Asumisen muotoutuminen lama-suomesta 2000-luvulle 1980-luvun loppupuolella Suomessa koettiin talouden suhdannehuippu, joka vuosikymmenen vaihtuessa kääntyi sodanjälkeisen historian suurimpaan lamaan ja suurtyöttömyyteen. Työttömyysaste kohosi 16 prosenttiin ja bruttokansantuote supistui vuoteen 1993 mennessä 11 prosenttia. Myös asuntomarkkinat romahtivat ja monet jäivät kahden asunnon loukkuun. Tarvittiin julkisen sektorin toimenpiteitä asuntotuotannon romahtamisen estämiseksi. (Lönnqvist & Lyytikäinen 2005, 9.) Vuodesta 1960 voimassa ollut vuokrasäännöstely purettiin 1990-luvulla kahdessa osassa. Vuonna 1993 vapautettiin sääntelystä kaikki uudet vuokrasuhteet ja vuonna 1995 vapautettiin kaikki vuokrasuhteet. Vuokrasääntelyn purkamisen perusteena oli yksityisten vuokra-asuntomarkkinoiden jatkuva kutistuminen. (Lönnqvist & Lyytikäinen 2005, 11.)
9 Omistusasuntojen osuus oli Suomessa kasvanut vuoteen 1990 mennessä 67 prosenttiin. Lama-aikana omistusasuntojen osuus asunnoista laski niin, että vuonna 2002 osuus oli 58 prosenttia. Samalla vuokralla asuminen yleistyi. Vuonna 1990 vuokra-asuntojen osuus oli 25 prosenttia, sen ollessa vuonna 2002 lähes 37 prosenttia. 1990-luvun alkupuolella aravavuokra-asuntoja rakennettiin runsaasti. 1990-luvun puolivälissä tuotanto laski, kun taas korkotukivuokra-asuntojen määrä kasvoi. Yksityisen vuokra-asumisen osuus on pääosin ollut laskeva vuoden 1998 jälkeen. (Lönnqvist & Lyytikäinen 2005, 10, 28.) Vuoden 1997 lopussa koko Suomen asuntokanta oli noin 2 416 000 asuntoa. Tästä omistusasuntojen osuus oli noin 60%, joista noin puolet omakotitaloja ja puolet osakehuoneistoja. Vuokra-asuntoja oli noin 30%, joista puolet vapaarahoitteisia. Asumisoikeus- ja korkotukiasunnot olivat vielä koko asuntokantaan nähden marginaalisia ryhmiä. (Hirvonen 1998, 16.) 2.3 Asuminen Helsingissä Työttömyys ja köyhyys olivat aikaisemmin olleet pääosin maaseudun ongelma. Laman myötä varsinkin pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi myös kaupunkialueilla. Pääkaupunkiseudulla pitkittyneeseen työttömyyteen liittyi myös köyhyyden syveneminen. (Vaattovaara & Lönnqvist 2003, 9.) 1990-luvulla alkoi voimakas maan sisäinen muuttoliike, joka kohdistui muutamille suurimmille kaupunkialueille. Muuttajat olivat pääosin nuoria, työn tai opiskelupaikan perässä muuttavia ja heidän perheitään. Helsingin seudun väestö kasvoi vuosina 1990-2003 noin 190 000 hengellä. (Lönnqvist & Lyytikäinen 2005, 10.) Muuttoliikkeen aiheuttaman paineen sekä asunto- ja tonttitarjonnan ongelmien seurauksena asuntojen hinnat ja vuokrat ovat voimakkaasti nousseet. Helsinki on talouden suhdannevaihteluista huolimatta pyrkinyt pitämään yllä korkeaa asuntotuotantoa. Tämän on mahdollistanut kaupungin laaja maanomistus. Rakentaminen on ollut kerrostalopainotteista (Vaattovaara & Lönnqvist 2003, 10 11.)
10 Helsingin asunto- ja kaavoituspoliittisilla linjauksilla pyritään edistämään yhdenvertaisuutta ja sosiaalista integraatiota. Tämän on ajateltu edesauttavan vähävaraisten ihmisten sosiaalista nousua samalla vähentäen köyhyyttä ja moniongelmaisuutta. Yksipuolisen väestörakenteen ja sosiaalisten ongelmien kasautumisen katsotaan kulkevan käsi kädessä. (Vaattovaara & Lönnqvist 2003, 17 18.) Pääkaupunkiseudulla sosiaalinen huono-osaisuus ei kasaudu lähiöihin ja kaupunkikeskustoihin vaan näyttäytyy yksittäisinä pisteinä koko kaupungin eri alueilla. Tasoerot eri kaupunkiosien välisessä vertailussa ovat kansainvälisessä vertailussa pieniä. Tämä johtuu pääkaupunkiseudun eroja tasoittavasta asunto- ja yhdyskuntasuunnittelusta, jota ohjaa sosiaalisen sekoittamisen periaate. (Kortteinen & Vaattovaara 2003, 332 333.) 3 VUOKRA-ASUMINEN HELSINGISSÄ Helsingin asuntopolitiikan tavoitteena on ollut määrältään riittävän monipuolinen asuntotuotanto. Tavoitteena asunto-ohjelmissa on ollut tuottaa noin 4000 asuntoa vuosittain, joista puolet ovat vuokra-asuntoja. Asuntoja on haluttu tuottaa tasapuolisesti varakkaille ja varattomille sekä asunnottomille. Kaupungin oman vuokra-asuntotuotannon osuus valtion tukemasta vuokratuotannosta on ollut noin puolet. Arava- ja korkotukiasuntojen tuotantotavoite on ollut noin kolmannes koko tuotannosta. Valtion tukemia vuokra-asuntojen tuotantoa käytetään myös suhdanteiden tasaamiseen. Aravavuokra- ja korkotukiasuntoja on tuotettu vähemmän silloin, kun vapaarahoitteisilla asunnoilla on ollut kysyntää. Kun esimerkiksi laman aikaan suhdanteiden ollessa jumissa vapaarahoitteista tuotantoa ei lähtenyt liikkeelle, tuotettiin enemmän korkotuki-ja aravavuokraasuntoja. (Korhonen 2002, 31-32.) Viimeisen kymmenen vuoden aikana asunnottomien mahdollisuudet saada kaupungin vuokra-asunto ovat heikentyneet. 1990-luvun alussa kaupungin vuokra-asuntoihin sijoitettiin noin tuhat asunnotonta ruokakuntaa vuosittain.
11 Vuonna 2001 sijoitettiin vajaa 700 asunnotonta ruokakuntaa, vaikka asunnottomien asunnonhakijoiden määrä on pysynyt samana. Vuonna 2001 vain joka viides asunnoton sai kaupungin vuokra-asunnon. Asunnottomien mahdollisuudet saada kaupungin vuokra-asunto eivät siis ole sen paremmat kuin muillakaan hakijoilla. Tähän löytyy syitä mm. vuokra-asuntojen supistuneesta omasta tuotannosta ja vähäisestä vaihtuvuudesta. Asunnottomien mahdollisuuksia vaikeuttaa myös se, että tuotetut asunnot ovat pääosin isoja perheasuntoja. Pieniä asuntoja on tarjolla vähän ja asunnottomista hakijoista suurin osa on yksinäisiä ruokakuntia. (Korhonen 2002, 34.) 3.1 Asukasvalintaperusteet Helsingin kaupungin vuokra-asumisessa Valtioneuvoston asetuksen valtion tukemien vuokra-asuntojen asukkaaksi valitsemisessa sovellettavista perusteista (1191/2001) 2 :n mukaan: valtion tukemat arava ja korkotukivuokra-asunnot osoitetaan vuokra-asuntoa eniten tarvitseville ruokakunnille ja samalla pyritään vuokratalon monipuoliseen asukasrakenteeseen ja sosiaalisesti tasapainoiseen asuinalueeseen. (Valtioneuvoston asetus n:o 1191.) Asukasvalintapäätöstä tehtäessä on otettava huomioon hakijaruokakunnan asunnontarve, tulot ja varallisuus. Asunnottomat ja muut kiireellisimmässä asunnontarpeessa olevat sekä pienituloiset ja vähävaraiset on asetettava etusijalle. Yksittäistapauksissa tästä etusijajärjestyksestä voidaan poiketa, mikäli se on hakijan erityisolosuhteiden, paikkakunnan vuokra-asuntotilanteen tai vuokratalon asukasrakenteen kannalta erityisen perusteltua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita tulo- ja varallisuusrajoista poikkeamista. Asukasvalinnassa on otettava huomioon myös yhdenvertaisuus ja oikeus kotipaikan valintaan. (Ympäristöministeriö 2003, 18.) 3.1.1 Asunnontarve asukasvalinnan perusteena Asunnontarpeen kiireellisyyttä arvioitaessa on otettava huomioon myös ruokakunnan koko ja ikärakenne. Myös kunnan erityistilanne ja erilaisessa asunnontarpeessa olevien henkilöiden lukumäärä tulee huomioida. Kiireellisimmässä asunnontarpeessa katsotaan olevan hakijan, joka on asunnoton.
12 Kiireellisen asunnontarpeen perusteita ympäristöministeriön (2003) mukaan ovat myös: irtisanominen nykyisestä asunnosta perheenjäsenen pysyvä vamma tai sairaus, joka edellyttää terveellisempää tai sopivampaa asuntoa jos asunnon järjestäminen vapauttaa sosiaalihuollon tukiasuntopaikan perheellisen asuminen alivuokralaisena tai vuokrasuhteeseen perustuen yhteisasuntolassa tai yhteistaloudessa jos nykyinen asunto on liian ahdas: yli kaksi henkilöä huonetta kohden keittiötä huoneeksi lukematta tai enintään 15m 2 henkilöä kohden muuttaminen paikkakunnalle, josta on saanut työpaikan avioero tai tuomioistuimen päätöksellä määrätty yhteiselämän lopettaminen, jos erilleen muuttamisen esteenä on asunnon puuttuminen muu näihin rinnastettava peruste ja asunnontarpeen perusteina voidaan pitää: varusteiltaan puutteellinen asunto perhepiirissä olevista ristiriidoista johtuva asunnontarve selvästi liian korkeat asumiskustannukset suhteessa perheenjäsenten tuloihin ja varallisuuteen pitkä ja hankala työmatka perheen perustaminen ilman yhteistä asuntoa nykyisessä asunnossa asuu enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohden keittiötä huoneeksi laskematta vailla itsenäistä asuntoa elävä perheetön vuorotyön vuoksi sopimaton asunto muun syyn vuoksi nykyinen asunto on epätyydyttävä (Ympäristöministeriö 2003, 19 20.) 3.1.2 Hakijan tulot ja varallisuus asukasvalinnan perusteena Hakijatalouden kuukausitulot eivät saa vähennysten jälkeen ylittää valtioneuvoksen asetuksen enimmäisrajoja. Tuloina huomioidaan hakijatalouden pysyvät bruttokuukausitulot. Myös hakijaruokakunnan yhteenlaskettu varallisuus otetaan huomioon, ellei sen arvo ole vähäinen eikä se ole välttämätön hakijan elinkeinon tai ammatin harjoittamisessa saatavan kohtuullisen toimeentulon
13 hankkimiseksi. Mikäli hakijaruokakunnalla on varallisuutta siinä määrin, että se kykenee varallisuutensa turvin hankkimaan tarvettaan vastaavan asunnon ilman valtion tukea, ei asuntoa voida myöntää. Varallisuusrajat ovat Helsingissä hieman suuremmat kuin Espoossa ja Vantaalla. (Asukasvalintaohje 2004, 4,7,8) Tulorajat vuonna 2005 Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla arava ja korkotukivuokra-asunnoissa ovat: Henkilöluku 1 2 3 4 5 6 2 750 3 300 3 500 3 600 3 700 3 820 Mikäli hakijaruokakunnan henkilölukumäärä on suurempi kuin kuusi henkilöä, korotetaan tulojen enimmäismääriä 200e/henkilö. Tuloiksi ei kuitenkaan lasketa: asumistukea hoitotukea, puolisolisää ja lapsikorotusta rintamasotilaseläkettä, rintamalisää ja ylimääräistä rintamalisää sotilaskorvauksia lapsen hoitotukea lapsen elatusapua, jota suoritetaan oikeuden päätöksen tai asianmukaisen kirjallisen sopimuksen perusteella lapsen elatustukea lapsilisää vammaistukea toimeentulotukea työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta myönnettyä ylläpitokorvausta tai muuta vastaavaa ylläpitokorvausta opintotukea, lukuun ottamatta aikuisopintorahaa
14 Varallisuusrajat Helsingissä vuonna 2005 ovat: Henkilöluku 1 2 3 4 5 43 000 62000 101 000 106 000 111 000 Mikäli hakijaruokakuntaan kuuluu yli viisi henkeä, korotetaan varallisuusrajaa 5000e/henkilö. (Asukasvalintaohje 2004, 4, 5, 8.) Arava- ja korkotukivuokra-asunnot ovat kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja ne ovat tarkoitettu ensisijaisesti pienituloisille ja vähävaraisille asunnonhakijoille. Näin ollen tulo- ja varallisuusrajat ovat perusteltuja. Helsingissä vuokrat ovat useimmissa kunnan vuokrakohteissa korkeammat kuin Espoossa ja Vantaalla, myös varallisuusrajat ovat Helsingissä korkeammat. Tulorajat ovat kuitenkin samat Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Kaikkein pienituloisimmilla ei usein ole varaa kalleimpiin arava- ja korkotukivuokra-asuntokohteisiin. 3.1.3 Hakijan kuntalaisuuden, luottotietojen ja vuokrarästien vaikutus Jokaisella Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti asuvalla on oikeus valita asuinkuntansa. Kuntalaisuuden huomioimiselle ei kuitenkaan ole estettä, jos valintaa tehdään samanarvoisessa asemassa olevien hakijoiden kesken. Kuntalaisuus ei kuitenkaan saa ohittaa asunnontarve-, tulo- ja varallisuuskriteerejä. (Ympäristöministeriö 2003, 25.) Mikäli asukasvalinnan perusteet muilta osin täyttyvät, merkintä maksuhäiriömerkinnän ei tule olla esteenä asunnon saamiselle, varsinkaan, jos ne ovat vähäisiä ja hakijan maksuhäiriöhistorian perusteella voidaan arvioida, etteivät laiminlyönnit ole toistuvia. Aikaisemmat vuokrarästit ovat pääsääntöisesti este asunnon myöntämiselle. (Ympäristöministeriö 2003, 25.) Mikäli vuokrataloyhtiö saa itse valita asukkaansa, voidaan olettaa maksuhäiriöiden vaikuttavan asukasvalintoihin. Taloyhtiöt haluavat vuokralaisikseen maksukykyisiä, vuokransa maksavia, luotettavia asukkaita. Taloyhtiöt haluavat myös välttyä hankalilta vuokrien maksun laiminlyönneiltä, jotka pahimmassa tapauksessa voivat johtaa pitkään ja vaikeaan häätöprosessiin. Vuokrien
15 maksamatta jättämiset ovat tappiota taloyhtiölle ja vuokrasaatavia voi olla vaikeaa joissain tapauksissa saada jälkikäteen. Taloyhtiöiden näkökulman huomioon ottaen on ymmärrettävää, miksi asunnonhakijoiden luottotietoja tarkistetaan. 3.2 Asukasvalintamenettely kunnallisessa vuokra-asumisessa Oikeus valita asukkaat vuokrataloihin on vuokratalon omistajalla. Yleensä kunta ja kunnan omistama vuokrataloyhtiö ovat sopineet, että kunnan asuntoviranomaiset valitsevat asukkaat. Joskus vuokratalon omistaja ja kunta ovat sopineet, että kunta valitsee asukkaat myös muiden kuin kunnan omistamiin vuokrataloihin. Vuokrataloyhteisö tekee kuitenkin aina vuokrasopimuksen. Vuokrasopimus voi olla toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen. Vuokrasopimukset ovat pääsääntöisesti toistaiseksi voimassa olevia. Mahdollisen vuokranantajalle aiheutuvan vahingon varalle voidaan asettaa vuokratakuu. (Ympäristöministeriö 2003, 16.) 4 ASUNNOTTOMUUS Jokisen ja Juhilan (1991) mukaan asunnottomien, asuntoloissa, yhteismajoituksissa ja laitoksissa asuvien tilanteen eräs yhteinen tunnuspiirre on pysyvyys ja kehämäisyys. Tyypillistä on, että samat ihmiset kiertävät samantyyppisestä asumismuodosta toiseen, asuntolasta laitokseen, rappukäytävistä yömajoihin ja taas asuntoloihin. Jokinen ja Juhila ovat määritelleet käsitteen pohjimmaiset asuntomarkkinat, joilta pois pääseminen ei ole helppoa. On harvinaista, että pitkään asunnottomana ollut tai laitoksissa ja asuntoloissa asunut saa kunnallisen hyvätasoisen vuokra-asunnon. Joskus tämä kuitenkin onnistuu. Tukiasunnot näyttäisivät toisinaan toimivan väylänä pohjimmaisilta asuntomarkkinoilta ja asunnottomuudesta poispääsemiseen. (Jokinen & Juhila 1991, 14, 18, 19.) Asunnottomuus näyttää koskettavan erityisesti Helsinkiä. Maamme asunnottomista lähes puolet on Helsingissä. Asunnottomien määrää onnistuttiin vä-
16 hentämään vuoteen 1997 asti, jolloin asunnottomien määrä oli koko maassa sodan jälkeisen ajan alimmalla tasolla. Tuolloin asunnottomia oli Helsingissä perheet mukaan lukien noin 4100, koko maassa noin 10 000. Asunnottomien määrä on kuitenkin tuon jälkeen tasaisesti noussut. Vuonna 2001 Helsingissä oli 5300 asunnotonta, joista yksinäisiä 4700 ja perheitä 630. (Korhonen 2002, 27, 28.) Valtion sekä Helsingin, Espoon ja Vantaan välille on toimeenpantu pääministeri Matti Vanhasen hallitusohjelman mukaisesti asunnottomuuden vähentämisen toimenpideohjelma. Ohjelma on alkanut vuonna 2002 ja sen oli alunperin määrä kestää vuoteen 2005. Helmikuussa 2005 päätettiin jatkaa toimenpideohjelmaa vuoteen 2007 saakka. Ohjelman tavoitteena on ollut rakentaa ja hankkia asunnottomille tuhat uutta asuntoa vuosittain ja turvata heidän tarvitsemansa tukipalvelut. Tähän mennessä asunnottomien käyttöön on hankittu tai on vireillä yli 3000 asuntoa. (Ympäristöministeriö 2005. Tiedote) Toimenpideohjelmakaudella asunnottomuus on tasaisesti vähentynyt koko maassa. Parhaiten asunnottomuuden väheneminen näkyy pääkaupunkiseudulla. Yksinäisiä asunnottomia oli vuonna 2002 koko maassa noin 9500. Vuonna 2004 asunnottomia oli noin 7700. Pääkaupunkiseudulla asunnottomia oli vuonna 2002 noin 5500. Vuonna 2004 asunnottomia oli pääkaupunkiseudulla 4200. (Ympäristöministeriö 2005. Tiedote.) 4.1 Asunnottomuuden määrittelyä Valtion asuntorahaston asuntomarkkinaselvityksen mukaan Suomessa asunnottomiksi määritellään seuraavat ryhmät: 1.) Ulkona ja tilapäissuojissa majailevat. 2.) Yömajoissa yms. asunnon puutteen vuoksi asuvat. 3.) Hoito- ja huoltokodeissa yms. asunnon puutteen vuoksi asuvat. 4.) Erilaisissa laitoksissa asunnon puutteen vuoksi olevat. 5.) Vapautuvat vangit, joilla ei ole asuntoa 6.) Tilapäisesti sukulaisten tai tuttavien luona asunnon puutteen vuoksi majailevat. Nuoria, jotka asuvat vanhempiensa luona ei lasketa tähän ryhmään.
17 Asunnottomiksi perheiksi luetaan ensikodeissa asuvat äidit, joilla ei ole asuntoa, avioparit, jotka asunnon puutteen vuoksi asuvat erillään tai tilapäismajoituksissa ja avoparit, joille on syntymässä lapsi ja joilla ei ole yhteistä asuntoa. (Ympäristöministeriö 2001, 8; Korhonen 2002, 24.) Granfelt (1998) määrittelee asunnottomuuden suhteelliseksi tai absoluuttiseksi asunnottomuudeksi. Suhteellinen asunnottomuus käsittää asuntoloissa, kriisiasunnoissa, turvakodeissa, laitoksissa tai tuttavien luona asumisen. Suhteellisesti asunnoton saattaa olla vailla vakinaista asuntoa tai hänellä saattaa olla asunto, johon hän ei voi mennä esimerkiksi väkivallan uhan vuoksi. Absoluuttinen asunnottomuus on rappukäytävissä, yömajoissa, metsissä ja kaduilla elämistä. Toisin sanoen absoluuttisesti asunnottomalla ei ole minkäänlaista asuntoa. Suhteellinen asunnottomuus on yleisempää naisilla kun taas absoluuttinen asunnottomuus on miesten kohdalla yleisempää. (Granfelt 1998, 54 55.) 4.2 Asunnottomuuden syitä Asunnottomuuden syitä ovat asuntopula ja halpojen vuokra-asuntojen puute. Myös köyhyys, syrjäytyminen ja työttömyys ovat asunnottomuuden taustalla. Mielenterveys- ja päihdeongelmat liittyvät olennaisesti asunnottomuuteen. Niinpä pelkkä asunnon saanti ei monen asunnottoman kohdalla riitä. Usein tarvitaan lisäksi muuta tukea ja kuntoutusta. Asunnottomuuden vähentämisohjelmissa ei tähän olla varauduttu riittävästi. Asunnottomia eivät enää ole vain syrjäytyneet, yksinäiset miehet, vaan yhä useammin myös naiset ja nuoret. (Schulman 2002, 5.) Maahanmuuttajien asunnottomuus on myös lisääntynyt, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Suomessa arvioitiin olevan vuonna 2002 noin tuhat asunnotonta maahanmuuttajaa. (Ympäristöministeriö 2002.)
18 4.3 Asuntohäädöt Marraskuussa 2003 Suomessa oli noin 8600 asunnotonta, joista osa on joutunut asunnottomaksi tultuaan häädetyksi. Ulosottoviranomaisille saapuneiden häätöhakemusten määrä on kymmenessä vuodessa lähes kaksinkertaistunut; Kun vuonna 1990 häätöhakemusten määrä oli 4100, vuonna 2003 hakemusten määrä oli jo 7800. (Salovaara-Karstu & Muttilainen 2004, 1.) Asunnottomuus on voimakkaimpia sosiaalisen syrjäytymisen muotoja. Yhteiskunnallisena ongelmana se on monitahoinen, eikä sen ratkaisemiseksi ole yksiselitteisiä keinoja. Kerran asunnostaan häädetyn on vaikea saada enää uutta vuokra-asuntoa. Häätöuhkatilanteet liittyvät usein vuokra-asumiseen, vain poikkeuksellisesti muihin asumismuotoihin. Häätötilanteiden yleisin syy on vuokranmaksujen laiminlyönnit, harvemmin esimerkiksi häiritsevä käytös tai muu syy. (Salovaara-Karstu & Muttilainen 2004, 7, 9,14.) 5 SUOMEN SETLEMENTTILIITTO Suomen Setlementtiliitto on setlementtityötä tekevien suomalaisten yhteisöjen keskusjärjestö. Liitolla on 37 jäsenyhdistystä, jotka toimivat yli 40 paikkakunnalla ympäri Suomea. Suomen Setlementtiliiton toimitilat sijaitsevat Helsingin Kalliossa Sturenkadulla ja sen lähimmät yhteistyökumppanit ovat samassa rakennuksessa toimivat Setlementtinuorten liitto ry. ja Kalliolan kannatusyhdistys ry. 5.1 Setlementtityön tausta Setlementtityön juuret ovat Lontoon East Endissä, jonne perustettiin ensimmäinen setlementti vuonna 1884 kirkkoherra Samuel Barnettin aloitteesta. Barnett sai mukaansa 50 yliopisto-opiskelijaa, joiden toiminta-ajatuksena oli
19 rakentaa silta rikkaiden ja köyhien välille, vuoropuhelua erilaisten ihmisten kesken. Opiskelijat asettuivat asumaan köyhien keskuuteen. Perusajatuksenaan heillä oli vastavuoroisuus, ei perinteinen hyväntekeväisyys. Samuel Barnett ystävineen muotoili toimintaohjeen 23.2.1884 hyväksytylle ensimmäiselle Itä-Lontoossa perustetulle setlementille: Se tahtoo varmistaa sivistystilaisuuksia ja virkistyskeinoja sekä lisätä viihtyisyyttä Lontoon ja muiden kaupunkien köyhien kortteleissa. Se tahtoo tutkia köyhien olosuhteita, miettiä ja laatia suunnitelmia, jotka voisivat edistää tämän väestön hyvinvointia. Työ aloitetaan ostamalla tai muulla tavalla hankkimalla talo asumukseksi niille, jotka tahtovat edustaa ihmisystävällistä toimintaa ja sivistystyötä. Työntekijän tulee asettua asumaan (to settle) köyhien keskuuteen. Se on oppimista yhtä paljon kuin opettamista, saamista yhtä paljon kuin antamista. Suomeen setlementtiaate tuli vuonna 1890 opettaja Alli Trygg-Heleniuksen perustaessa Suomen ensimmäisen setlementin Helsingin Sörnäisiin. Toiminta kuitenkin loppui jo 1910-luvun alussa rahoitusongelmien vuoksi. Varsinaisena setlementtityön uranuurtajana pidetään Sigfrid Sireniusta. Hän aloitti setlementtitoiminnan uudelleen vuonna 1918. (Sternberg 2005, 9 10.) Suomen Setlementtiliitto on toiminut eri nimillä jo vuodesta 1918. Vuodesta 1983 sen nimi on ollut Suomen Setlementtiliitto ry., Finlands Settlementförbund rf. Setlementtiliitto on suomalaisten, setlementtityötä tekevien yhdistysten keskusjärjestö. Liitto edistää ja kehittää yli 40 paikkakunnalla tehtävää setlementtityötä kristillis-yhteiskunnallisen perustansa mukaisesti.. Kansainvälinen setlementtiliitto (IFS) on sekä YK:n että Euroopan Neuvoston virallinen yhteisöjärjestö. Sillä on jäsenjärjestöjä yli 40 maassa. (Suomen Setlementtiliitto, esite.) 5.2 Setlementtityön toimintaidea ja tehtävät Setlementtityö on ollut poliittisesti ja kirkollisesti sitoutumatonta koko toimintahistoriansa ajan. Setlementtityön tarkoituksena on ollut ja on edelleen edistää ja toteuttaa arjen keskellä tapahtuvaa kristillistä lähimmäisen rakkautta. Työn perusarvoja ovat myös yhteisöllisyys ja erilaisten ihmisten välinen yhteistyö.
20 Se on silta ihmiseltä ihmiselle. Setlementtiliitto on myös yhteiskunnallinen vaikuttaja tavoitteenaan kokonaisvaltainen ja inhimillinen yhteiskunnan kehitys. (Suomen Setlementtiliitto, esite.) Perusarvojen mukaisesti setlementtityössä Luotetaan ihmisessä ja yhteisössä oleviin voimavaroihin ja kehitetään niitä Kunnioitetaan jokaisen ihmisen yksilöllisyyttä. Hyväksytään ihmisten erilaisuus. Edistetään rajoja ylittävää henkilökohtaista ystävyyttä ja yhteyttä. Toteutetaan ihonväristä, sukupuolesta tai kulttuurista riippumatonta tasa-arvoisuutta. Sitoudutaan tukemaan vaikeassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Toteutetaan paikallista, ihmisten tarpeista lähtevää setlementtitoimintaa. Edellä kuvatut arvot ja toimintaperiaatteet nousevat kristillisestä elämänkatsomuksesta, mutta muidenkin uskontojen ja maailmankatsomusten edustajat voivat sitoutua niihin. Arvot korostavat kaikille ihmisille yhteisiä hyvän ja inhimillisen elämän tavoitteita. (Suomen Setlementtiliitto, 2004, 11.) Setlementtityössä elää monella tasolla yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden välinen jännite. Ihmisen yksilöllisyyden kunnioittaminen on lähtökohtana yhteisöjä kehittävässä ja voimavaraistavassa setlementtityössä. Yhteisö tarvitsee erilaisia, toisiaan kunnioittavia ja yhdessä toimivia jäseniä. Erilaisten ihmisten välinen tasa-arvoisuus, yhteys ja ystävyys on tavoittelemisen arvoista ja mahdollista. Yksilöistä muodostuva yhteisö kykenee ratkaisemaan ulkoiset ja sisäiset ongelmansa itsenäisesti. Lähimmäisyyden toteuttamista kannattava yhteisö kantaa huolta vaikeassa elämäntilanteessa olevista jäsenistään. Kiteytettynä setlementtiliikkeen toiminta-ajatus on : Setlementtityö on monialaista ja kokonaisvaltaista tukea ihmisenä ja lähimmäisenä kasvamiseen. ( Suomen Setlementtiliitto, 2004, 11.)