TGK -LAINEN Turun Greyhound Klubin jäsenlehti 2/2015
Turun Greyhound Klubi ry Kotipaikka Turku, ensirekisteröintipäivämäärä 4.3.1981 PUHEENJOHTAJA Petri Seppälä petri.j.seppala (ät) gmail.com p. 040 417 8974 SIHTEERI Erja Lindstedt erjalindstedt (ät) gmail.com p. 050 514 7940 HALLITUKSEN JÄSENET Hannu Niemi hannu.t.niemi (ät) gmail.com p. 040 520 0512 Mikko Aalto mikko.o.aalto (ät) gmail.com p. 044-311 4713 Jouni Niemi Jouni.Niemi (ät) vetman.fi p. 050 012 1487 VARAJÄSENET Jaana Lintunen p. 040 094 8647 Iida Nikkilä iida.nikkila (ät) utu.fi p. 040 412 0862 RAHASTONHOITAJA Elina Ginman elina.ginman (ät) gmail.com p. 040 536 3109 TGK:n pankkiyhteys Nordea 232518-15408 Jäsenmaksu Vuodelle 2015 40 (Vuodelle 2016 50 ) Ratamaksut harjoituksissa 2015 Kausikortti (Huom! vain jäsenille) 20 Yksittäinen vetomaksu 5 / veto / koira Yhdistyksen tilille voi halutessaan lahjoittaa kannatusmaksuja. TGK käyttää varat yhteiseksi hyväksi kerhon toimintaan ja radan ylläpitoon. Jäsenlehti TGK-lainen Lehden 2/2015 synnytys: Mirja Piranta Ilmoitushinnat 1/1 sivu 50, 1/2 sivua 30 Kannen kuva Mika Hytönen: Euroopan Derbyn voittajakolmikko, TGK:n Capes Bubbly Buff (vas.) pronssia ja Klang hopeaa. Keskellä voittaja Braka (EGU).
Puheenjohtajalta Terve ystävät hyvät ja hyvää syksyn alkua kaikille! Kisakausi on lopuillaan ja harjoituksetkin vähenevät. Perinteiset makkarajuoksut juostaan. Tietoa loppukauden toiminnasta löytyy viikoittain kerhon nettisivuilta ja facebook-sivuilta. TGK:n kausi kokonaisuudessaan on ollut menestyksekäs kaikilla saroilla pitkin kesää, koiramme siis kulkivat mukavasti ja niistä kisoista on tässä lehdessä juttua. Jännitystä on ollut tällä kaudella ja muutama kisa on tullut itsekin vietettyä metsässä, koska paikallaan ei pystynyt olemaan. Rataamme tullaan etenkin ensi kaudelle hiukan muuttamaan, ja lähinnä tarkoitan aidoitusta ja muita pieniä muutoksia. Lisäksi Metsämäen väeltä on tulossa muutoksia keskialueen käyttöön. Talkoista ilmoitamme mahdollisimman nopeasti, jotta päivän voi laittaa kalenteriin. TGK on saanut piristystä hyvästä talkoohengestä, jota on ollut ilo katsella. Kiihdytyskisatkin kasattiin upeasti mahtavalla innolla. Toimikunta jakoi tehtävät ja yhtey- denpito oli mahtavaa, kukaan ei joutunut toimimaan niin sanotusti yksin. GRL:n alaisiin kisoihin saimme myös mukavasti väkeä töihin ja toisista kerhoista vielä lisäksi muutamia henkilöitä. Avut tulevat tarpeesen koska hommia riittää, toivottavasti tämä meininki jatkuu eteenpäin seuraaville vuosille. Huomionsa saa buffetti, jota olemme saaneet kaudella pitää muutaman kerran. Tieto tästä mahdollisuudesta on tullut yleensä päivän varoitusajalla ja vaatinut tällöin nopeata reagointia. Jopa eräänä kisapäivänä pari tuntia ennen startteja buffa nousi pystyyn, kun Metsämäen ravintola ei auennutkaan. Kaiken kaikkiaan nämä ihmiset, jotka hoitivat buffan pitkin kisakautta, saavat ison kumarruksen ja hatun noston! Siispä uunit päälle ja omat luomukset käyntiin. KIITOS! Terveisin Petri Seppälä Puheenjohtajaperheen Aulis on kisannut kesän mittaan TGK:n komeettana. Tässä Petri urosten vuoden 2015 Suomen Mestarin kanssa 26.7. (MP) (Kuva: Jonna Paronen)
Sanaset synnyttämöstä Mojo menossa rataharjoitukseen Tampereella viikkoa ennen ensi kisaansa. Remminpää aivan pyörryksissä pelosta... (Salaikuistus: Taru Lehtonen) Kilpailukausi 2015 kahta kisapäivää vaille valmis. Laitan 23.9. viimeisiä kuvia ja tekstejä tämän kerholehden sivuille. Minulla on ollut valta & vastuu koota TGK-lainen 2/2015, ja tätä ennen kolme lehteä. Kokeilin laittaa kerholehteen myös pieniä kisajuttuja, kun kattojärjestömme ei enää julkaise liiton lehteä. Kun juuri mistään ei jää juttumuotoisia dokumentteja, niin päätin säilöä edes jotakin. TGK:n koirat edellä. Synnytän tätä kerholehteä Hämeessä ensiapuna TGK:lle. Heti, kun kerhon omista riveistä löytyy lehdelle päätoimittaja sekä julkaisun toteuttaja, luovutan jumalaisen valtikan eteenpäin. Mikä voisi olla hauskempaa kuin tuottaa, kirjoittaa, taittaa kerholehteä? En tiedä, niin nautinnollista on puuha. Tämä kilpailukausi on mennyt minulta lähes ohi, ensimmäisen kerran 30 vuoteen. Napanuorana lajiin on toiminut tämä kerholehti. Mamma-Virpi pyöräytti keväällä pennun kasvattajallaan Laitilassa ja sosiaalisti ainokaistaan kesäkuun alkupuolelle. Siitä lähdin mammaa kuntouttamaan, josko yli kuusivuotias veteraani vielä kisaisi... Kerran pääsimme kisaan ja mitali kaulassa kotiin. Veteraanien Euroopan Derby siinteli mielessäni. Mutta alkoikin pennutusvuoden välikiima, myöhemmin ei löytynyt veteraaniseuraa. Nuorempi urheilija, Mojo, juoksi keväällä johonkin kovaan ja terävään. Tassun alta jotakin sisään, ja varvasluuhun kolme murtumaa. En suostunut poistoon, kun oli keskimmäinen varvas. Tampereen viimeisiin kisoihin uskalsin laittaa tytön, ja mitali kaulassa kotiin. Toivo urheilijasta elää vielä, varpaanpoistolla ura olisi päättynyt huhtikuussa 2015. Kiitos jokaiselle tämän lehden synnyttämisen mahdollistaneelle kirjoittajalle ja kuvaajalle. Samalla pyydän anteeksi, jos olen sotkenut jotakin. En tiedä kaikkia klubia edustavia koiria, ja kuvat ja kuvaajien nimet ovat saattaneet etätekijältä mennä sekaisin. Tehdäänhän taas yhdessä myös joulukuun lehti? Arvostan korkealle TGK:ssa virinnyttä iloista henkeä. Pieni kerho on myös saanut uusia jäseniä, tämän lehden sivuilla esitellään yksi uusi harrastajaperhe sekä Pauli-grey. TGK:n kiihdytyskisoista on tullut kiitosta, kaksi sen kokenutta kertoo mainioita kokemuksiaan.. Joskus rakkaat kuonomme loukkaantuvat tai muuten sairastuvat. Jaana ja Iida kertovat koiriensa Kiusan, Karman ja Namin tarinat. Pitkää kuntoutusta, takapakkia, valoa, takapakkia... Mutta päällimmäiseksi jää kuitenkin toivo. Kiitos, Jaana ja Iida, kun jaoitte kokemuksenne! Mirja Piranta
Kolmoisvoitto whippetien CCC-kisassa Virran Ilkka & Leppäsen Minna ja Suomisen Riitta viettivät pitkän iltapäivän Tampereella 12.9. Mutta hyvää kannatti odottaa. Päivän viimeinen, 10. lähtö, oli luokkien 3-5 Classic Class Champion -lähtö ja siihen pääsivät mukaan TGK:n whippetit Hurricane, WT-Bertil ja JZ-Taavi. Ja mitäs siinä, TGK:n herrakuonot juoksivat kolmoisvoiton. Ykkönen Ilkan ja Minnan vasta ensi tammikuussa kaksi täyttävä pikku-pete ykkösen ajalla 31.85. Ykkösen aikaan kiri myös Hurricane hopeallaan. Peten iskä-taavi otti pronssin kakkosen ajalla. Lähdön muut kolme koiraa jäivät kymmenyksillä meidän kerhon kolmikolle. MP TARU LEHTONEN Whippet Classic Class Champion 480m 1. WT-Bertil 16,3 (3) 5.96 31.85 L1 2. Hurricane 13,9 (1) 6.12 31.98 L1 3. JZ-Taavi 17,5 (5) 6.04 32.38 L2 4. Isadora 10,6 (2) 6.02 32.73 L3 5. Tequila II 14,6 (4) 6.14 33.30 L4 6. Eddy Hawk 14,6 (6) 6.09 33.38 L5 (JZ-Taavi - Iita) om: Ilkka Virta, Ulla Saxen, Minna Leppänen kasv: Weikotin Suomi Tunnelma on rentoa ja hommat sujuu hyvin Kerro kuka olet, mistä tulet ja miten kauan koirat ovat olleet harrastuksena? Ja mitä lajeja harrastat koirasi kanssa? Olen Reetta Järvenpää vuosimallia - 82. Kotoisin olen Rovaniemeltä ja Loimaalle muutin vuonna 2009. Koirat ovat aina olleet lähellä sydäntä. Lapsuudenkodissani meillä on ollut villakoiria ja basenji. Elämääni on rikastuttanut myös kiharakarvainen noutaja, tanskandoggi ja pk venäjäntoy. Olen toiminut koirakerhoissa hallituksen jäsenenä vuosina 2006-2009 ja puheenjohtajana 2010-2014. Takataskusta löytyy tottelevaisuuskoulutus- ohjaajan pätevyys sekä TOKO-, PK- ja luonnetesti koetoimitsijakortit. Nyt karvakorvien virkaa toimittaa kaksi brasilianterrieriä; Vani 5,5 v. & Paku 4,5 v. sekä kaksi englanninkääpiöterrieriä; Pinkki 3,5 v. & Lila 5 kk. Vanin kanssa kilpalajina on koiratanssi ja se tykkää myös satunnaisesti pinkoa vieheen perässä. Pakun kanssa kilpalajina on rally-toko. Pinkin kanssa kuljetaan säännöllisesti ratatreeneissä sekä osallistutaan epävirallisiin juoksukisoihin aina kun mahdollista. Pinkki on myös innokas jyrsijöiden ja pikkulintujen metsästäjä. Lila vasta tunnustelee mikä voisi olla sen juttu. jatkuu sivulla 31...
FGD - TGK:n juhlaa Aulis meni, näki, voitti. Myös Helka finaalissa. Morso kuittasi B-finaalin. TGK:n kisakoiria kävi Haukiputaalla Suomen Derbyssä. Aulis (Klang) ja Helka (Capes Bubbly Buff) juoksivat nopeammassa alkuerässä finaaliin. EGU:n Saphira ampaisi matkaan raketin tavoin, splitti 5.81, voittoaika 30.97. Helka säntäsi perään, ja mitä teki Aulis? Ohitti Helkan takasuoran lopussa, maalissa toisena ja ykkösen ajalla finaaliin. Hyvällä ajalla Helkakin finaalipaikkansa otti, 31.16 oli alkuerien kolmanneksi nopein. Toinen alkuerä meni kaarteessa törmäysralliksi. Finaaliin juoksi voitolla jenkkityttö Deneview Snowasp (31.28) sekä Braka ja Pigpen. Toiseen alkuerään liittyi asiattoman julkisen ryöpytyksen myötä dramatiikkaa siinä määrin, että finaaliin päässyt koira ei osallistunut. A-finaaliin lähtivät koppijärjestyksessä Saphira, Deneview Snowasp, Capes Bubbly Buff, Klang, Braka, Verona. B-finaaliin valmistautuivat koppijärjestyksessä Valinor, Joe Cool, Joynight, The Peacemaker. Jäätävää, Aulis! B-finaaliin jäi vain neljä koiraa. Joynight ja Morso (The Peacemaker) osuivat lievästi toisiinsa lähtösuoralla, muuten lähtö sujui siististi. Takasuoran alussa meidän Morso irtosi muista ja lasketteli selvään voittoon. A-finaalin lähdössä kolmosesta startannut Helka ja kakkosen Deneview Snowasp pompottivat yhteen huolella. Lopulta Helka lennähti ulospäin ja menetti toviksi juoksurytminsä. Saphira vei aluksi lähtöä, mutta mitä teki taas Aulis? Hikikarpalot taisivat valua koppien takana handleri-nooran kainaloista, kun Aulis veti johtavan ohi ensin splittipaikalla sadasosalla. Yltyi sitten takasuoran lopussa oikein turbolla huippuvauhtiin raskaalla, sateenjälkeisellä radalla. Päivän ainoa ykkösluokan aika (30.90) Aulikselle. TGKlainen iskäkuono Dave (Line Of Fire) sai jälleen sulkaa hattuun, kun poika vei tyylillä FGD:n. Teksti: Mirja Piranta Kuvat: Minna Leppänen Noora & Aulis, podiumilta tutut. Poika kirkasti SDhopeansa FGD-kullaksi. VGU:n Tapsa Veteläinen palkitsee, ja pikku-onnillakin on jotakin asiaa.
Helka FGD-mitali kaulassaan. Tyttö kärsi finaalissa kolarista. FGD-alkuerä 1 520 m 1. Saphira 26,6 (2) 30.97 K1 2. Klang 31,0 (4) 31.08 K1 3. Capes Bubbly Buff 27,6 (1) 31.16 K2 4. Verona 22,1 (3) 31.43 K3 5. Joynight 26,2 (5) 31.43 K3 (Go Jimmy Go - Apeliotes) om: P. Vähäkoski & A. Sassi, kasv: Nordic FGD-alkuerä 2 520 m 1. Deneview Snowasp 28,6 (1) 31.28 K1 2. Braka 26,8 (6) 31.32 K2 3. Pigpen 36,0 (3) 31.90 K4 4. Joe Cool 33,0 (4) 31.96 K4 5. The Peacemaker 34,5 (5) 31.97 K4 6. Valinor 21,5 (2) 33.47 K7 (Paddy Whacker - Blazin Spitfire) om: V. Gentchev & T. Mäenpää, kasv: M. S. USA VGU:n Tapsa palkitsemassa Morsoa. Handleri-Mikko iloitsee. FGD B-finaali 520 m 1. The Peacemaker 34,1 (5) 60 31.50 K3 2. Joe Cool 32,9 (3) 30 31.75 K3 3. Joynight 26,3 (4) 30 31.85 K4 4. Valinor 22,7 (2) 32.24 K5 (Sword Of Light - Quickstep) om: Susanna & Mikko Haurunen, kasv: Quickstep FGD A-finaali 520 m 1. Klang 30,7 (4) 100 5.94 30.90 K1 2. Deneview Snowasp 29,2 (2) 80 6.12 31.22 K2 3. Saphira 26,8 (1) 60 5.95 31.40 K2 4. Braka 27,5 (5) 30 6.16 31.41 K2 5. Capes Bubbly Buff 28,0 (3) 30 6.12 31.46 K3 6. Verona 21,5 (6) 30 6.11 31.57 K3 (Line Of Fire - Run Mary Ann) om: Noora&Petri Seppälä, kasv: Sjudraget Ruotsi WHIPPETIT heiluttivat TGK:n lippua sijoituslähdössä Finaalipäivänä. Keskenään kisasivat 280 metrillä Ilkka Virran treenaamat WT-Bertil, NN-Napoleon ja JZ-Taavi. Iskä-Taavi vei voiton ja Pete-poika kiri toiseksi. Uransa toisen sijoituslähdön juossut 1,5-vuotias Pete sai näin avaimet osallistua arvokisoihin.
Urosten SM-kultaa - TGK:n Aulis! Asetelmat kutkuttavat, kerhomme Klang Aulis kävi pohjoisessa voittamassa Suomen Derbyn. Seuraavaksi kisatie vei Tampereelle SM-kilpailuihin. Alkuerässä Seppälän Petrin ja Nooran Aulis kokeili ensi kerran tiukkakaarteista rataa, ja lähtövoitolla urosten SM-finaaliin. Aulista seurasi finaaliin kakkossijallaan toinen TGK:n poika, Saskia Suomisen omistama, Riitta Suomisen treenaama, Man Ray. Nartujen finaaliin mieli kerhomme Capes Bubbly Buff Helka. Huono onni lähtörytäkässä pudotti hyväkuntoisen Helkan kolmanneksi, hyvällä ajalla niukasti ulos finaalista. Heinäkuu oli Auliskuu Ennen SM-finaalia Petri, tuumi: Jännittävä päivä tulossa... taidan nyt ensiksi lähteä kanttarellimettään jäähdyttelemään omaa nuppia... Onnen täyttymys! Suomen Mestari voitonmerkeissään podiumilla. Tällä kertaa Petrin kanssa. (Kuva: Erkki Ruusunen) Noora kopitti Auliksen Tampereella totuttuun tapaan kylmän rauhallisena. Ja mitä teki jälleen musta mies? Urosten Suomen mestaruuden otti kolmen kymmenyksen erolla hopeamitalistiin. Heinäkuu totisesti oli Auliskuu. TGK:n Man Ray juoksi urosten finaalissa neljänneksi. Hyvä, TGK:n pojat! Auliksen isäntä, Petri, kertaili finaalin jälkeen illalla: Aulis... Äijä teki temput. Suomenmestari 2015. Huikea oli eilinen päivä. Suurin piirtein maha kuralla jännityksestä ja lopuksi kaupanpäälle uskomaton fiilis. Finaalilähtö maalissa, Niemen Jounin käsi näyttää ykköstä. Petri suunnilleen pyörryksissä... (Kuva: Seppo Mikkonen)
Oma kerho juhlisti Greyurosten SM-finaali 2015 480 m 1. Klang 30,5 (5) 5.63 28.67 K1 2. Corvus 31,6 (4) 5.57 28.96 K2 3. Last Game 35,0 (3) 5.75 29.10 K2 4. Man Ray 30,6 (6) 5.78 29.16 K3 5. Capes Lee Cooper 37,8 (2) 5.80 29.46 K4 6. Little Hombre 36,3 (1) 5.78 30.12 K6 (Line Of Fire - Run Mary Ann) om: Noora & Petri Seppälä, kasv: Sjudraget Ruotsi TGK päätti juhlistaa Auliksen SM-voittoa vielä radalla seuraavan keskiviikon harjoituksissa. Laseissa kuohuvaa, Aulikselle, Petrille ja Nooralle maljat nostettiin. Eikä kukaan vihjannut etukäteen. Saatiin yllätettyä Petri, ilakoi Iida. Tuli kyllä yllätyksenä ja nämä on makioita hetkiä. Kiitos teille kaikille! Arvostamme todella paljon! Me, N & P. Aulis olis vaan pitänyt olla myös paikan päällä, Petri totesi täysin yllätettynä. Näi meill tääl Turuus, vinkkaa Lintusen Jaana. On hienoa, kun kerholaiset pitävät yhtä. Kun muutkin kuin koiran omistajat osaavat iloita toisen onnistumisesta. Petri ja Hannu, skool! Iida ja Olli juhlivat Petrin kanssa Auliksen Suomen Mestaruutta.
Petri kirjoitti vielä hänet yllättäneen harjoitusillan jälkeen TGK:n FB-seinälle: Olipahan ikimuistettava treenipäivä Metsämäessä. Kiitoksia tästä hienosta päivästä te kaikki, olette mahtavia! Ja kii- toksia tästä hienosta koirasta My, Hannu ja Anu! Aulis kiittää. Teksti: Mirja Piranta Juhlintakuvat: Taru Lehtonen Huli otti hopeaa whippeturosten SM-kisassa Whippeturosten finaaliin pääsivät kahden alkuerän lähtövoittajat sekä neljä nopeinta aikojen perusteella. Jaakko ja Paula Stenroosin Huli (Hooligan) juoksi finaaliin lähtövoitolla ja ykkösen ajalla. Whippetit juoksivat finaalit keskiviikkoiltana 22.7. Huli paransi alkueräaikaansa ja nappasi kakkossijan ajallaan 22.99. Voittaja, TSGK:n Kamagurka, juoksi 350 metrin matkan aikaan 22.90. Loistavaa, Huli-hopeapoika! Finaalin jälkeen Hulin kaulaan siis ripustettiin hopeamitali. (MP) SM-finaali whippeturokset 350 m 1. Kamagurka 17,5 (1) 22.90 L1 2. Hooligan 16,6 (2) 22.99 L1 3. Kundi 16,0 (5) 23.13 L2 4. Aragon 16,0 (6) 23.42 L3 5. JZ-Torsti 19,5 (3) 23.50 L3 6. CG-Huuli-Veikko 15,0 (4) 23.61 L3 (Blits - Chakira) om: Maria & Juha Jauhiainen, kasv: Old Road s belgia Kiihdytyskisa kiinnostaa Joka Mustin Kiihdytyskisat juostiin lauantaina 1.8. Metsämäessä. Auringon helliessä alkoi perinteinen radanlaitto jo aamusella. Tekniikan testausta riittää näissäkin karkeloissa. Nyt oli käytössä myös sähköinen, tarkka ajanotto. Iltapäivällä sitten aurinko väistyi ja ilma muuttui pilviseksi. Talkooväki uurasti radalla ja buffetin antimet syntyivät omin käsin. Kiitos järjestäjille! Kesällä päädyimme uudenlaiseen juoksujärjestelyyn ja päätimme tarjota myös joukkuekisaa. Ja samalla voi osallistua myös yksilökilpailuun, kaksi kärpästä yhdellä kertaa. Joukkueiden koko oli kolme koiraa ja rotujen ei tarvitse olla samoja, vaan merkitsevin oli koirien koko, josta määrittyi luokka. 10
Joukkuekisaan ilmoittautui 14 joukkuetta eli 42 koiraa. Yksilökilpailuun ilmoittautui 61 koiraa eri luokista. Määrä oli vakio edellisiin vuosiin verrattuna, mutta uskomme joukkueiden lisääntyvän seuraavalle vuodelle 2016, koska joukkueen rotujen ei tarvitse olla sama. Hitain aika pudotetaan pois, joten epäonnistuminenkaan ei haittaa, ja lisäksi vielä tuo yksilökilpailu. Vieheenä näissä kisoissa käytetään ns. käsiviehettä, koska kiskovieheen käyttö ei sovellu kaikille koirille. Tällöin hiljainen viehe tuntuu koiran korvaan varmasti mukavammalta. Kisat ovat mahtavia tapaamishetkiä ja usein paikalle sattuu sellaisia ihmisiä, jotka näkevät ensimmäistä kertaa TGK:n radalla juoksevia greyhoundeja ja whippetejä. Ihmiset ovat rentoja, mukavaa sakkia leikkimielisessä kilpailussa. Kauniita palkintoja, odotusta, ajamisen riemua... Teksti: Petri Seppälä Kuvat: Taru Lehtonen 11
TGK:n Jouni Niemi palkitsemassa miniluokkaa. Kana hymyilee vas. Marianna Kana Alanen Joka Mustin Kiihdytyskisassa Kerro kuka olet, mistä tulet ja miten kauan koirat ovat olleet harrastuksena? Olen juontaja, artisti ja koiranvarustekäsityöläinen Kana Helsingistä. Minulla on kaksi pientä espanjalaista rescuekoiraa Princess ja Annie. Princess eli Pinsu on ollut mulla 5,5 vuotta ja Annie eli Ände 4 vuotta. Meidän perheessä oli whippet Nalle, kun olin lapsi. Koirat ovat mulle ensisijaisesti ystäviä ja perheenjäseniä, mutta koska tykkään koiraharrastuksista, se on hauska bonus, että näiden kahden kanssa voi tehdä kaikkea. Mitä lajeja harrastat koirasi kanssa? Harrastan kummankin koirani kanssa agilityä ja rata- sekä maastojuoksua. Änden kanssa esiinnytään messuilla paijattavana ja onpa Ände tehnyt erilaisia aktivointipelinäytöksiäkin. Ände on supertähtiluonne ja rakastaa kaikkia aktiviteetteja, oppii temppuja tosi nopeasti ja tarvitsee ehdottomasti jokapäiväisen rallihetkensä. Pinsu on enemmän sellainen kotiprinsessa, mutta juoksuradalla siitä kuoriutuu 12 aina kiihkeä jahtimimmi. Mistä kuulit ensimmäiseksi tästä Joka Mustin Kiihdytyskisasta? Ja mitä pidät tästä tapahtumasta? Juoksukisojen maailmaan tutustuin vuonna 2010, kun eka rescueni Princess oli ollut puoli vuotta Suomessa. Kasasimme joukkueen Pinsusta ja kolmesta muusta espanjalaisesta ja kaikilla oli tosi hauskaa. Kun Annie tuli huhtikuun 2011 lopussa, huomasin heti, että se on nopea kuin raketti! Ja sitten bongasin netissä ilmoituksen Joka Mustin Kiihdytyskisoista Turussa ja päätimme lähteä kokeilemaan. Ände oli ollut kotona noin kolme kuukautta tuolloin ja osoitti erinomaisia juoksijanlahjoja voittamalla Mini-luokan. Siitä lähtien olemme olleet mukana kisoissa joka vuosi. JMK on yksi kauden kohokohtia, jota odotamme aina innolla. Viimeksi Kisat juostiin Turussa, minkälainen kisapäivä se teille oli ja miten valmistauduit tapahtumaan koirien kanssa?
Kana iloitsee Roskaraketit -joukkueen voitosta. Turussa on yleensä aina hieno sää kisojen aikaan ja niin oli nytkin. Tunnelma on lisäksi aina leppoisa, mutta innostunut. Meidän osalta päivä meni upeasti. Änden ja Pinsun lisäksi mukana oli kolmas espanjalainen blondi Pipa, joka myös rakastaa juoksemista. Ände porhalsi upeaan voittoon ja osoitti olevansa aivan huipputikissä. Kisakaudella ja muutenkin koirat treenaavat joka päivä leikkimällä ja juoksemalla vapaina ja pari kertaa viikossa käymme juoksemassa pitkää suoraa. Ruokavalion ja liikunnan avulla koirat pidetään kevyen lihaksikkaina, jotta ne ovat nopeimmillaan. Ja sepä tuntuu toimivan. Ände on voittanut kaikki tämän kauden kisansa ja tehnyt ennätyksiä. Mitä mieltä olit joukkuekisasta, jossa voi samalla osallistua yksilökilpailuun? Joukkuekisa on aivan huippulisä kisoihin. Osallistuimme siihen tietenkin ja meidän blondijoukkue, Roskaraketit, voitti Mini-luokan. Koirat olisivat kyllä mielellään juosseet vielä erikseen yksilösuorituksen, oli nimittäin virtaa vielä jäljellä kuin isommassakin kylässä. Voisi olla hauskaa, jos yksilökisasuorituksen voisivat joukkuekisaan osallistuneet halutessaan juosta uudelleen ja jos aika paranisi, se otettaisiin huomioon yksilökisassa. 13 Terveiset kilpatovereille ja niille jotka eivät ole tätä vielä kokeilleet? Tsemppiä ensi kauteen kaikille tasapuolisesti! Toivottavasti päästään taas viivalle ensi vuonna! Kaikille, jotka vielä miettivät lajin kokeilemista, sanoisin, että kannattaa testata. Jos koira on terve ja tykkää jahdata vaikkapa kärpäsiä tai jotain nokan edessä heiluteltavaa lelua, se mitä suurimmalla todennäköisyydellä tykkää myös jahdata viehettä. Olen monesti kuullut, että ihmiset pelkäävät koirien saalistusvietin kasvavan radalla käymisestä. Omien koirieni kanssa niin ei ole käynyt, vaan koirat ovat oppineet yhdistämään radan ja maaston tähän estottomaan jahtaamiseen. Koirat tunnistavat vieheen äänen ja rataympäristön ja ne tietävät, mitä sinne ollaan tultu tekemään. Sen kyllä huomaa. Koirieni mieletön ja ylipursuava viehehimo tulee esille ainoastaan radalla ja maastotreeneissä. Viehekin on yleensä aina muovia, niin siitä ei mitään elävän eläimen nappaamisen tunnetta saa. Tytöt ovat myös vuosien aikana oppineet
rauhoittumaan radalla suoritusten ulkopuolella. Alussahan kumpikin ulvoi ja kiljui villinä koko radallaoloajan. Nykyään mopo lähtee käsistä vasta, kun oma suoritus on lähempänä ja sanon niille, että nyt ruvetaan valmistautumaan. Tietenkin kaikki koirat ovat yksilöitä ja harrastuksissa tulisi edetä koiran fiilisten ja kunnon mukaan. Omien koirieni kanssa juoksuharrastus toimii todella hyvin ja koirilla on aivan superhauskaa. Samoin minulla ja monilla ystävilläni, joiden kanssa on lajia kiva harrastaa. Olemme saaneet koirien kanssa paljon uusia ystäviä juoksuharrastuksen myötä. Se on tosi mukavaa. Kanaa jututti: Petri Seppälä Kuvat: Taru Lehtonen 14 ENSIKOKEMUS MOLEMMILLE Capes Gwen Renee aka Lisko avasi uransa lähtövoitolla Tampereella 9. elokuuta. Niemen Vertti avasi samalla handleriuransa ja nouti iloisena mitalin tytön kaulaan. Iskä-Hannun handlaama Leo-veli juoksi samassa lähdössä kolmanneksi. (Kuva: Seppo Mikkonen)
TGK-laisia menestymässä Euroopan Derbyssä Tampereelle nääs, kävi matka. Alkuerät 12.8. ja finaalit 15.8. Keskieurooppalaiset kilpailuttajat toivat kisaan niin kovia whippetejä, että kerhon Hooligan putosi 280:n finaalista ykkösen ajalla. Rataennätys paukkui niin keskiviikkona kuin lauantaina aivan käsittämättömiin lukemiin. (Vipujen 280 m:n RE Tampereella on nyt 17.59.) Pääderbyn alkueriin 480:lle lähtivät Helka (Capes Bubbly Buff) ja Aulis (Klang). Molemmat ottivat kakkossijoillaan finaalipaikan. Auliksen alkuerä oli ruuhkainen, tukka pystyssä seurasin läppäriltä, miten mestari radalla toimii. Ensi kertaa tiukkakaarteisella juoksi poika. Mestarin ottein toimi Aulis, armottomalla loppukirillä finaaliin. Poika oli Nooran kanssa matkassa, Petri jännitti kotikatsomossa. TGK:n Taru Lehtonen toimi EDkisoissa toisena päätuomarina ja vastasi osaltaan oikeudenmukaisista ratkaisuista. Helka otti myös finaalipaikan kakkossijallaan. Tuleva finaali hahmottui Aulis vastaan tytöt -kisaksi. Sprintin finaaliin pyrkivät Lärka Salli Ilkka Virran treenaama Pete (WT- Bertil) juoksi hopeaa vipujen Puppy Derbyssä. 15
Jouni Niemi palkitsi Vetmanin sponsoroiman pääderbyn finalistit. (Kuva: Erkki Ruusunen) ja Pöly Capes Tananaa. Pölyä onnisti, uraansa aloitteleva Salli ei vielä onnistunut. Pikku-Petelle ED-hopea Finaalipäivänä TGK:n juhlat avasi WT- Bertil. Ilkka Virran, Ulla Saxenin ja Minna Leppäsen omistama, vasta tammikuussa kaksi täyttävä Pete kisasi whippetien pentu derbyn -finaalissa 280 metrillä. Voitto meni Tsekkeihin, hopea jäi Suomeen. Huippujuoksu nuorelta kuonolta ja ykkösen aika tilastoihin. Greyhoundien sprinttifinaalissa Pöly (Capes Tananaa) juoksi neljänneksi. Valeraskaudestaan toipuva tyttö, ei ihan vielä ollut täydessä iskussa. Mutta finaalipaikan kuitenkin otti Säyriön Marjan tyttö. Whippetien 480:n derbyn kultamitali lähti Tanskaan. Rikke Bankovin Wilson tuuletti samalla RE: n lukemaan 29.81. Monille Kohta juoksee meidän Aulis, taitaa pikku-emilia miettiä. 16 greyhoundeillekin tekemistä... Riitta Suomisen Hurricane poimi TGK: lle hopean whippetien keskimatkan finaalissa. JZ-Taavi juoksi neljänneksi. Kaikki finalistit juoksivat ykkösen ajat. Tasoa piisasi siinä finaalissa. Aulis hopeaa, Helka pronssia Vetman European Greyhound Derby nostatti sykettä. Kolmesta alkuerästä pääsi mukaan kuusi Suomen koiraa, viisi narttua ja uros. Tyttöjoukossa TGK:n Aulis otti finaalissa hopean ja Helka pronssin. Voittokaan ei kauaksi TGK:sta lipunut, sillä Saija Jämsän Brakaa voi kutsua TGK-laisittain puoli-tv-koiraksi. Jäi hyvä mieli Euroopan Derbystä Tampereella. Muistoista aktivoitui samalla mieleeni TGK:n järjestämä Euroopan Derby vuonna 2011. Teksti: Mirja Piranta Kuvat: Seppo Mikkonen
Repygel Puppy Derby 280 m (W) 1. Zico 15,6 (2) 65 18.13 L1 2. WT-Bertil 16,2 (4) 40 18.29 L1 3. Zizi 15,2 (3) 30 18.44 L1 4. Eddy Hawk 15,1 (6) 19.01 L4 P. Zerline (1) P. Xaba (5) (Magmatic Ocean - Oxana) om: Ivo Widziolek, kasv: Supersonic Tsekki Alex Studio European Sprint Derby 280m (G) 1. Talisker Goldie 29,5 (2) 120 17.01 L2 2. Big Bad Black Bastard 33,0 (5) 75 17.11 L2 3. Capes Lee Cooper 36,1 (4) 45 17.23 L3 4. Capes Tananaa 28,5 (6) 20 17.26 L3 5. Cashen Manduro 35,7 (3) 20 17.33 L4 6. I Like Iron Maiden 27,5 (1) 20 17.38 L4 (Blackstone Gene - Jazz Hurricane) om: Roger&Karin Thomann, kasv: Questhouse Engl. Fitdog European Whippet Derby 480m (W) 1. Wilson 17,8 (5) 65 5.73 29.81 L1 2. Hurricane 13,6 (1) 40 6.03 31.88 L1 3. Hilton 13,6 (3) 25 5.97 31.89 L1 4. JZ-Taavi 17,2 (6) 6.01 32.17 L1 P. Saxana (2) (Orlando - Roxy) om: Rikke Bankov, kasv: Supersonic Tsekki Vetman European Greyhound Derby 480m (G) 1. Braka 27,3 (6) 145 5.69 29.18 K3 2. Klang 30,5 (4) 90 5.67 29.27 K3 3. Capes Bubbly Buff 28,1 (1) 55 5.81 29.31 K3 4. Scotch Mist 27,7 (2) 25 5.71 29.33 K3 5. Valinor 22,2 (5) 25 5.74 29.48 K4 6. Deneview Snowasp 28,3 (3) 25 5.66 29.73 K5 (Collision - Titan Buff) om: Saija Jämsä, kasv: Sjudraget Ruotsi Onnenpäivä Ennillä, oma Helka-koira ED-podiumilla. 17
Turussa hieno porukka Hei Maaria ja tervetuloa mukaan greyhound racingin ihmeelliseen maailmaan! Kertoisitko vähän keitä teillä asustaa kotona? Kiitos Iida, on mukava saada olla osa tätä vauhdikasta koiraporukkaa! Perheeseemme kuuluvat mieheni Heikin lisäksi tyttäret Helmi (11) ja Saimi (8). Lisäksi meillä on katras kaikenkarvaista sakkia: kettuterrieri Viivi (14), joka viettää tätä nykyä vanhuksen luksuselämää anoppilassa sekä pojat greyhoundlordi Pauli (2) ja irlantilainen lurcher katupoika Kai (2). Miten päädyitte greyhoundiin? Niin siis pitäisi kai kysyä että miten mieheni, joka pyytämättä ja yllättäin toi tämän luurangonnäköisen korkokenkiä ja untuvapeittoja tuhoavan elitistin kotiimme, päätyi... Tulin maaliskuisena aamuna 2014 urheiluriennoista kotiin ja kynnyksellä odotti tuttuun tapaan kettuterrierimme näköinen valkoinen hiippari. Hellittelin otusta Viivi- nä, kunnes oikea aito terrieri tuli takavasemmalta vahtimaan etujaan. Kesti kauan toipua kokemuksesta ja sisäistää, että niitä on nyt kaksi. Olimme toki puhuneet uuden koiran ottamisesta, sitten aikanaan, kun Viiviä ei enää olisi. Ilmoitin myös varsin sel-väs-ti, etten ikinä halua isoa koiraa, enkä varsinkaan urosta. Se oli yltiöpäisen tyhmänrohkea temppu ilmeisen itsetuhoiselta aviomieheltä temppu joka muutti koko elämäni! Rakastuin Pauliin ja rotuun välittömästi ja aloin etsiä fanaattisesti tietoa netistä sekä lajia tuntevilta tuttavilta (joita oli siis tasan nolla). Pian Paulin myötä kiinteäksi osaksi elämäämme tulivat onneksi myös kasvattajat Arto ja Jennika Fast Friendsiltä sekä harrastajat Iida ja Olli paikallisesta seurasta. Oliko teillä alusta asti suunnitelmia kilpailla koiran kanssa? Miten päädyitte kilpailemaan? Meidät noviisit on otettu hyvin vastaan. 18 Pikku-Pauli ja Viivi ulkopuuhissa.
Pauli (vas.) sai Kaitsusta hyvän ystävän. Ei ollut. Pauli tuli terapiakoirakseni, joka e d e l l e e n k i n nukkuu kainalossani. Paulin kiinnostus pupuihin on kuitenkin ollut alusta asti niin voimakas, että päätimme alkaa käydä TGK: n keskiviikkotreeneissä. Myös kasvattajan kannustus asiassa on ollut lempeää mutta määrätietoista. Tukea harrastuksen aloittamiseen on tullut oikealta ja vasemmalta, ja olemme olleet siitä hyvin otettuja. Turussa on todella hieno porukka, ja meidät noviisit on otettu hyvin vastaan. Siitä kiitos Petrille, Iidalle, Ollille, Tarulle, Mikolle, Hannulle ja monelle muulle! Myös Paulin koko pentue pitää kasvattajan välityksellä edelleen yhteyttä. Viimeksi Turun radalla nähtiinkin kuusi pentueen seitsemästä kilpurista! 19 Onnea 5.9.2015 johdosta! Pauli aloitti silloin juoksu-uransa hienosti voitolla. Miltä tämä teistä tuntui? [Ääni väristen] Ihan kivalta tuntui. Odotuksena oli vain ehjä kisakokemus jumbosijalla. Kisan seuraaminen oli rankka kokemus. Jännitys löi niin yli, etten pystynytkään itse kopittamaan Paulia. Heikki hoiti tiimin hommat mallikkaasti, eikä hänenkään hymynsä hyytynyt viikkoon! Kipinä jäi. Pauli kisaa seuraavan kerran 26.9. Metsämäessä. Sanoit lähdön päätteeksi: Kai me olemme jotain tehneet oikein? Ilman muuta olette! Paljastaisitko meille muille, millaista on Paulipojan arki? Pauli jää nukkumaan, kun isäntäväen herätyskello kilahtaa. Hänet ajetaan pihalle aamutoimille, minkä jälkeen kaveri palaa nukkumaan. Kun tulemme töistä, herätämme hä- net sohvasta. Tai sängystä. Keskimäärin 22 tunnin vuorokautisen unen jälkeen energiaa riittää korkeintaan joko puolen tunnin juoksulenkkiin Tukea harrastuksen aloittamiseen on tullut oikealta ja vasemmalta, ja olemme olleet siitä hyvin otettuja.
Pauli, virallisesti Pavo, aloitti kilpauransa voitolla. (Kuva: Jutta Venhola) tai tarpeettomaan bostailuun läheisessä koirapuistossa. Kerran pari viikossa Pauli pääsee kisailemaan velipojan kanssa suljetussa maastossa ja toki koitamme mahduttaa jokaviikkoiseen ohjelmaan myös TGK:n keskiviikkotreenit. Alusta asti on kuitenkin ollut selvää, ettei enää pärjätä syliä, ruokaa ja kuria mentaliteetilla. Ruokavaliota mietitään, samoin viikoittaista liikunnan määrää. Myös hieronta on kiitos Tarun oppien - tullut osaksi rutiineja. Pauli sai keväällä itselleen kaverin. Kertoisitko siitä lisää? Miten koiraseura on vaikuttanut Paulin elämään? Meille muutti Irlannista PAWS in koiratarhalta noin parivuotias lurcheruros Cain (nyk. Kai eli Kaitsu). 20 Pauli oli yksinolosta selvästi apaattinen ja kohtalon puuttuessa peliin oli veljen hankkiminen itsestään selvä juttu. Myös Kaitsulla on ollut ongelmia kenkien kanssa, ja ajoittain Paulikin palaa pentukauttaan elävän veljen tasolle. Pojat ovat parhaita kaveruksia ja toisilleen todella tärkeitä. Yhdessä jaetaan ja tehdään kaikki mahdollinen. Emme (onneksi) tiedä Kaitsun traumaattisesta menneisyydestä sen enempää ja nyt luottamusta rakennetaan yhdessä päivä kerrallaan. Laumalla on hyvä olla. Mutta ei kahta ilman kolmatta. Musta uros on jo korvamerkitty. Kysyi: Iida Nikkilä Vastasi: Maaria Rahikainen
Kiusa & Karma - epäonnen keväästä normaalielämään Olin täynnä intoa! Oli onni omistaa hienot ja lupaavat koirat. Olin aloittanut treenit tammikuussa hakemalla pohjakuntoa juoksuttaen koiria vapaana metsässä ja pellolla, minkä vähäluminen talvi mahdollisti. Maaliskuussa otettiin vetoja käsivieheellä ja treenattiin ylämäkijuoksua. Kaikki näytti hyvältä ja odotukset tulevaan kisakauteen olivat korkealla. Maaliskuun 25. päivä teimme jo rutiiniksi muodostuneen iltapissatuksen omalla pellolla. Karma innostui piehtaroimaan, mistä Tommy ja Kiusa saivat hepulin ja ne lähtivät juoksemaan polkua pitkin metsään. Karma huomasi kavereiden häipyneen ja ampaisi perään... Tietenkin kaksikko oli jo kääntynyt takaisin. Näen vieläkin silmissäni kolmen koiran yhteentörmäyksen. Kuului vinkaisu, ulina ja sitten Kiusa putosi jaloiltaan, sätki ja sen silmät liikkuivat nopeaa tahtia edestakaisin. Puhelinta ei tietenkään ollut mukana, joten huusin ja huusin, että joku tulisi auttamaan. Tyttäreni Jutta kuuli sisälle metelin ja juoksi katsomaan mitä oli tapahtunut. Kiusa sätki edelleen maassa ja silmät liikkuivat edestakaisin. Tarvitsimme vielä lisää apua Kiusan päähän tuli kolmen koiran yhteentörmäyksessä reikä. Karmalta katosivat lihakset pahan ylirasitustilan seurauksena. Kaksivuotiaat sisarukset: Kiusa Capes Windy Soul (valkoinen). Karma Capes Destiny isä: Solve The Puzzle, emä: Herself kasv: Top Vision 21
saadaksemme koiran pois pellolta ja autoon, sitten matkasimme Turun Tuhatjalkaan. Kiusa laitettiin tiputukseen ja pää röntgenkuvattiin. Röntgenkuvista ei kuitenkaan mitään epätavallista löytynyt. Yö meni klinikalla, muutosta parempaan suuntaan ei ollut havaittavissa. Kiusa välttyi aivovauriolta Seuraavana päivänä, 26.3 toinen tyttäreni Jonna ja vävymies Cody lähtivät viemään Kiusaa Aistiin. Onneksi kasvattaja kannusti tutkituttamaan koiran perin pohjin. Aistissa pää magneettikuvattiin, röntgenkuvattiin, sekä otettiin kaikki mahdolliset kokeet. Lopulta selvisi, että paine (verenpurkauma) aivojen ja sisäkorvan välissä sekä hermojen vaurioituminen aiheutti silmien liikkeen sekä jalkojen kramppaamisen. Onneksi aivovauriolta vältyttiin. Tasapainohäiriöitä oli vielä pari kuukautta tapaturman jälkeen, mutta toipuminen oli onneksi yllättävän nopeaa. Jo muutaman viikon päästä Kiusa oli lenkeillä mukana remmissä. Perjantaina 10.4 oli helppo päivä töissä ja pääsin ajoissa kotiin. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Oli kevät. Otin greyhoundit Kiusan ja Karman, whippet Tommyn ja pikkukoirat hihnoihin ja lähdimme lenkille. Noin puolentoista kilometrin päässä on kolmen hehtaarin pelto, joka on ihanteellinen paikka juoksuttaa koiria. Pellolle saavuttuani päästin koirat irti, paitsi Kiusan, joka oli vielä sairaslomalla. Tommy vipelsi tapansa mukaan, Karma oli hieman laiskalla päällä ja sanoinkin sille, että juoksisi nyt kun on mahdollisuus. 22 Karma ehjänä kotiin...mutta... Katselin huvittuneena Miisa-shibaa, joka oli selvästi vainunnut jotain. Se hyppäsi ojan yli metsään ja pian alkoi kuulua kova kiljunta. Ajattelin, että nyt jokin metsäneläin on napannut minun pikkukoirani ja lähdin juosten ääntä kohti. Siinä samassa metsästä hyppäsi rusakko ja tajusin, että kiljunta oli ollut Miisan ajohaukku. En ehtinyt tehdä mitään muuta kuin katsoa kuinka pupu edellä ja Karma, Tommy ja pikkukoirat juoksivat peräkanaa metsään. Mielessä ehti pyöriä vaikka mitä kauhukuvia siitä, miten ajojahti päättyisi. Lähdin kävelemään kotiin päin koiria huudellen. Pikkukoirat eivät kuitenkaan rusakon vauhdissa pysyneet, joten sain kuonot kiinni melko pian. Kotiin päin kävellessäni näin, että Karma oli ojassa vilvoittelemassa ja juomassa vettä. Voi sitä iloa kun näin koirani siinä ja vielä ehjänä! Kävelimme reippaasti kotiin ja annoin Karmalle maitorahkaa sekä palautumiseen elektrolyyttejä. Sitten lähdin autolla etsimään Tommya joka löytyikin melko pian, myös ehjänä. Tommy sai myös palautumiseen elektrolyytit. Vähän myöhemmin käytiin vielä kävelemässä kevyt palautuslenkki. Vakava ylirasitustila ilmeni viiveellä Lauantaina 11.4 Tommy oli jo iskussa, mutta Karma oli vielä silloin seuraavan päivänä aika jäykkä. Käveltiin vähän ja suurimman osan päivää levättiin. Sunnuntaina 12.4 teimme vähän pidemmän kävelylenkin, jonka jälkeen illalla Karma alkoi kipuilla. Soitin kasvattaja
Hannulle ja kyselin, liittyykö alkanut köhä, joka oli myös Tommylla, karkureissuun ja rasitukseen. Maanantai 13. ja tiistai 14. päivä olivat taas parempia päiviä. Keskiviikkona 15.4 laitoin Hannulle viestiä ja kysymystä, että kuinka kauan lihakset ovat jumissa ja jäykät, kun eivät oikein alkaneet palautumaan. Torstaina 16.4. eli kuuden päivän päästä ajosta Karma alkoi uudelleen kipuilla niin kovasti, ettei kunnolla päässyt ylös pediltään. Karma alkoi myös juoda enemmän ja pissata sisälle. Lähdimme eläinlääkäriin, siellä otettiin verikokeita. Tulokset olivat pöyristyttäviä. Kalium yli 8,5 ja maksa-arvot yli 2000. Aloitettiin tehohoito. Diagnoosi rabdomyolyysi. Karma oli viisi vuorokautta tipassa. Kuntoutus vie aikaa puolesta vuodesta vuoteen. Nyt molemmat tytöt viettävät lähes normaalia kotikoiran elämää. Rabdomyolyysi on ankara ylirasitustila, jonka seurauksena lihakset sulavat pois verenkierron mukana. Erittäin vaarallinen ja hoitamattomana kuolemaan johtava tila. Jaana Lintunen Sisarukset olivat elokuun alkuun mennessä siinä määrin kuntoutuneita, että Jaana uskalsi antaa tyttöjen juosta suoranpätkän TGK:n Joka Mustin Kiihdytyskisassa. Ovaalille on kuitenkin vielä matkaa. Kun näin nämä ajokuvat ja oman koirani tytöt podiumilla Jounin palkittavina, minua alkoi itkettää ilosta. Jaana kirjoittaa siskosten uusia kuulumisia joulukuun lehteen. (Lisäys: Mirja Piranta, kisakuvat: Taru Lehtonen) Ja Karma olisi kyllä mielellään jo juossut Kiusan kanssa. En ollut uskoa korviani, kun ymmärsin, että Karma oli se kuoleman porteilla käynyt kaveri. Siis kolmisen kuukautta sitten ja nyt meikäläiseltä kiinnipidosta kylkilihakset venähteli Karmaa kiinnipitäessä. Melkoinen sankari, totesi Niemen Jouni kiihdytyskisojen jälkeen. 23
Kaksivuotiaiden kerma JD & GP - kisakalusto palasi Turkuun Kun Sprintti Derby oli kesäkuun puolivälissä ratkottu, Metsämäessä koitti pitkä kilpailutauko. Elokuun viimeisenä viikonloppuna 2- vuotiaat karsivat Junior Derby -finaaliin. Kolmivuotiaiden kilpailevien greyhoundien ikäluokka on niin pieni, että oli tuleva suora Grand Prix -finaali. Kerhon komeetta, Aulis, ruotsalaissyntyisenä oli ulkona GP:stä. Mutta täräytti lyhyen sijoituksessa L1-ajan 18.93. Lähdön kakkonen jäi yli kuusi kymmenystä. Isä-Taavi ja poika-pete juoksivat kotiradalla kaksoisvoiton vipujen sijoituslähdössä. Junior Derbyssä ei tänä vuonna ollut TGK:n edustusta. Joulukuussa kaksi täyttävä Pavo Pauli vasta aloittelee uraansa. Hyväksytty soolo saatiin alkueräpäivänä tilastoihin Heikki ja Maaria Rahikaisen valkealle urokselle. Finaalipäivänä Paavo juoksi ensimmäisen kisansa, ja mitali kaulaan. Olemme saaneet uuden kuonon ovaaleille Turun Greyhound Klubia edustamaan. 24 Nutrolin Sportti Junior Derby -finaali 495m (G) 1. Saphira 26,3 (1) 100 2.41 29.07 K1 2. Snabb 30,7 (6) 60 2.60 29.60 K2 3. Braka 25,7 (5) 30 2.55 30.02 K3 4. Little Hombre 37,1 (4) 2.43 30.03 K3 5. Svala 29,5 (3) 2.62 30.04 K3 6. Capes Emil Eagle 34,8 (2) 2.41 30.24 K4 (Go Jimmy Go - Apeliotes) om: Päivi Vähäkoski & Anette Sassi, kasv: Nordic Junior Derby meni egulaisten juhlaksi, kaikki finalistit EGU:sta. Voiton vei narttu Saphira. Tänä vuonna nähtiin historian pienin GP-kisa. Vuonna 2011 juostiin Haukiputaalla kuuden koiran suora finaali, nyt ilmoittautuneita oli viisi, ja niistä yksi poisjäänti. Pieni syntyneiden ikäluokka näkyy etenkin ikäkausikilpailuissa. GP-voiton vei egulainen, aivan uusien harrastajien, uros Saved By The Bell, jonka TGK valitsi viikon koiraksi. Teksti: Mirja Piranta Kuvat: Iida Nikkilä, Jutta Venhola
Kolmivuotiaiden kerma Grand Prix -finaali 495 m (G) 1. Saved By The Bell 37,8 (6) 2.59 29.88 K3 2. Scotch Mist 28,8 (3) 2.64 30.97 K7 3. Such Serendipity 30,8 (2) 2.75 31.08 K7 4. Capes G.I. Jane 21,2 (1) 2.64 31.30 K7 P. Capes Messi (4) (You Know My Name - Veracious Witch) om: Heini Räisänen & Sami Niskala, kasv: Parsonage s Sprintti Derby finaali 325 m (W) 1. Hulabaloo 11,1 (1) 21.39 L2 2. Hurricane 13,9 (3) 21.78 L4 3. Isadora 10,5 (2) 21.78 L4 4. JZ-Taavi 17,6 (5) 21.86 L4 5. WT-Bertil 16,2 (4) 21.87 L4 K. JZ-Tenho 14,8 (6) Blits - Freida om: Johanna Jäntti & Johanna Kakko, kasv: Maxwin Whippetien SD juostiin suorana finaalina JD- ja GP-finaalipäivänä. TGK:n Riitta Suomisen treenaama Hurricane hopeaa. Sisko vei kullan. 25
Eteenpäin, sanoi mummo lumessa Namin pitkä kuntoutus Nami (Quickstep Rich Little Bitch) on reilun kaksivuotisen elämänsä aikana todella ehtinyt kokea, miltä tuntuu olla sairaslomalainen. Sillä on ollut niin luvattoman huonoa tuuria matkassaan, että lupasin kirjoittaa siitä jutun, kunhan meidän risukasaan alkaisi ensin paistaa aurinko. Nyt on se hetki, aurinko paistaa viimein! Namin epäonni alkoi oikeastaan jo joulukuussa 2013. Sen etujalan anturaan meni pari kivensirua. Eläinlääkäri oli joutunut avaamaan koko anturan niitä etsiessään ja paranemisesta tuli pitkä prosessi. Haava parani hitaasti ja Nami ontui pitkään sen operaation jälkeen. Jalan suojaaminen kumitossulla ulkona käydessä oli saanut ranteen kasvamaan jotenkin vinoon. Kasvava pentu oppi käyttämään koko Nami laserissa huhtikuussa 2014. kehoaan väärin, ja jalan parannuttua aloimme oikoa osteopaatin ja fysioterapeutin avulla täysin mutkalle mennyttä koiraa. Se teki hassua, laukanvaihtoa muistuttavaa pomputusta ravissa, koska oli oppinut jalkaa varoessaan niin tekemään. Lopulta Nami alkoi kuitenkin näyttää paremmalta. Ranteiden symmetriaero pieneni ja se oppi taas kävelemään normaalisti. Aloitimme sen kanssa vähitellen juoksutukset. Vapaana juokseminen toikin koko perheelle suurta helpotusta, kun yliaktiivinen ja turhautunut pentu ei enää purkanut energiaansa niin tarmokkaasti huonekaluihin. Jänneultra 9.6.2014. Ylempi: siisti ja säännöllinen vasemman etujalan bicepsjänne. Alempi: vaurioitunut oikean etujalan bicepsjänne. 26
Jänneultra 30.6.2014. Vasemmalla: jänne kesäkuun alussa.oikealla: kolme viikoa myöhemmin. Namista näki kuitenkin selvästi, ettei se osannut juostessa oikein avata itseään. Pitkä kiinniolo oli tehnyt hallaa. Käynnit osteopaatilla ja fysioterapeutilla jatkuivat, mutta koira sai liikkua vapaana. Kohtalokas varisjahti Huhtikuussa 2014 epäonni muisti taas olemassaolomme ja palasi luoksemme. Nami juoksi tutulla nurmikolla äitini pihalla. Se huomasi nurmikolla istuvan variksen ja teki vauhdissa äkkinäisen liikkeen kohti lintua. Liikkeen vuoksi Namin oikea etujalka jäi Nami vahinkopyrähteli 2.8.2014. 27 ikään kuin koiran alle. Sitä seurasi sydäntä raastava huuto. Koira kieltäytyi astumasta jalalleen koko päivänä. Seuraavina päivinä se ontui voimakkaasti. En kuitenkaan nähnyt mitään mustelmaa, kylmäsin vain jalkaa eri kohdista. Muutaman päivän kuluttua ontuminen lakkasi, mutta Nami reagoi edelleen jalan taivutuksiin. Kävimme saamassa kipeään lapaan laseria läheisellä eläinlääkäriasemalla. Koira toipui hyvin käveleväksi. Toukokuussa olimme kisaturisteina Hyvinkään radalla. Rataeläinlääkäri Katariina Thomson tutki Namin jalkaa ja löysi sieltä edelleen aristusta. Jalan parantelu sai siis vielä jatkua. Leikataanko vai ei... Kesäkuussa kiinniolo oli kestänyt jo yli kuukauden ja päätin lähinnä oman mielenrauhani vuoksi käyttää Namia vielä ortopedillä, jotta saisimme luvan alkaa liikuttaa sitä enemmän. Ortopedi tutki, kuvasi ja ultrasi tytön etujalan. Lopputulos oli musertava. Namilla oli paha bicepsjänteen vamma, joka vaatisi mitä todennäköisimmin operaation, jotta tytöstä tulisi edes sohvakoira. Operaatiovaihtoehdot olivat koko bicepsjänteen katkaiseminen tai sen katkaiseminen
ja kiinnittäminen uudelleen. Kummassakin tapauksessa toipuminen olisi ollut pitkäkestoista eikä lopputuloksesta ollut varmuutta. Päätöksentekoa kolme viikkoa 28 Niin onnellista! Nami juoksee aurinkoisessa syyssäässä 7.9.2014 Ortopedi kertoi, että ultrakuvasta ei voi erottaa jännevauriota ja tulehdusta toisistaan. Hän halusi kokeilla vielä kortisonipistosta, joka auttaisi tulehdukseen. Saimme kolmen viikon päähän kontrolliajan. Jos jänne näyttäisi samalta, Nami joutuisi operaatioon. Ilman operaatiota sille kehittyisi olkaniveleen nivelrikko. Yritin koko kolmen viikon ajan tehdä päätöstä, kumman operaatiomuodon valitsisin. Jänteen kiinnittäminen uuteen kohtaan merkitsisi ruuvin kokoista reikää jänteessä eli uutta jännevammaa. Se tarkoittaisi usean kuukauden kiinnipitoa, alkuun koiran häkittämistä ja kaiken ylimääräisen liikunnan ja riehunnan minimoimista. Namin kanssa se olisi helpommin sanottu kuin tehty. Jänteen katkaiseminen taas tarkoittaisi sitä, että koira joutuisi opettelemaan uudelleen etujalkansa käytön. Se ehkä kompuroisi sen kanssa ja tarvitsisi pitkää fysioterapiakuntoutusta. Vauhdikas tyttö olisi ehkä epästabiilin jalkansa kanssa itselleen vaaraksi. Juoksemaan? Onko ylipäätään oikein, jos greyhound joutuisi koko elämänsä olemaan kiinni? Anu Niemi lohdutteli, että nämä vikkeläkinttuiset ystävämme toki rakastavat juoksemista, mutta onneksi ne rakastavat niin montaa muutakin asiaa elämässä. Tein Namista videon, kaikista sen ilon päivistä, joita sen vielä niin lyhyen elämän varrelle oli sattunut. Videon taustalle valitsin musiikiksi Johanna Kurkelan kappaleen Oothan tässä vielä huomenna. Videota tehdessäni tajusin, että Namin suurimmat ilot liittyvät juoksemiseen. Tein päätöksen, että Nami saisi vielä juosta. Jos ei tässä maailmassa niin sateenkaarella, mutta kiinni sen ei tarvitsisi loppuelämäänsä olla. Siihen hetkeen liittyi paljon kyyneleitä. Jänne oli korjaantunut Pitkän kolmen viikon jälkeen menimme pelonsekaisin tuntein uudelleen ortopedille. Olin varautunut kaikkein pahimpaan. Olin päättänyt keskustella vielä operaatiovaihtoehdoista. Katariina oli ottanut paljon kantaa asiaan ja konsultoinut muita asiantuntijoita. Näillä eväillä päätin lähteä liikkeelle päätöksenteossa. Ultratessa koimme kuitenkin suuren yllätyksen. Jänne näytti lähes virheettömältä.
Se oli lähes yhtä symmetrinen kuin terve jänne. Ortopedi totesi, ettei olisi ikinä uskonut näin suurta muutosta tapahtuvaksi. Nami ei tarvinnutkaan leikkausta, vaan kortisonipistos oli parantanut pahaksi äityneen tulehduksen. Vaurio jänteessä ei ollutkaan niin suuri kuin alussa luultiin! Epätoivosta toivo Epätoivo vaihtui kertaheitolla toivoksi, ja aloitimme kärsivällisen kuntoutuksen. Vein Namin pellolle kävelemään ja lupasin, että se saisi vielä joskus juosta siellä. Kuntoutukseen kuului kahlaamista vedessä, kävelyä vaihtelevassa maastossa, ylämäkikävelyä, alamäkikävelyä, vesikävelyä matolla, hierontaa, osteopatiaa ja fysioterapiaa. Lisäsimme vähitellen uinnin liikuntaan, mutta sitä harrasteltiin alussa vain hyvin lyhyissä pätkissä, jotta biceps ei kuormittuisi liikaa. Elokuun alussa Nami päätti itse lopettaa kiinniolon pujottautumalla valjaistaan hiekkakuopalla. Se juoksi kuin reikäpää eikä sitä ollut mitään mahdollisuutta saada hetkeen kiinni. Joku ihmeellinen vaisto oli saanut minut ottamaan kylmäpakkauksen mukaan juuri tuona kyseisenä päivänä ja saimme kylmättyä jalkaa heti. Nami ei ollut pyrähdyksestä moksiskaan edes seuraavana päivänä. Varmistus Videota tehdessäni tajusin, että Namin suurimmat ilot liittyvät juoksemiseen. 29 Elokuun aikana kokeilimme pari kertaa varovasti Namin juoksutusta. Se tuntui kestävän, mutta halusin asiaan vielä kerran varmistuksen ortopediltä. Kävimme syyskuun alussa saamassa ortopediltä terveen paperit ja juoksutusluvan. Juoksutuslupa oli saatu jo paria päivää aiemmin osteopaatti Leena Piiralta. Nyt oli pakko vihdoin uskoa, että tyttö on todella terve ja valmis kuntoutumaan taas juoksijaksi. Nami aloitti syksyllä vapaana juoksemisen tutulla pellolla. Olin onnellinen, että sain viimein lunastaa sille antaman lupaukseni! Ojentajalihasvammasta selvittiin Talvi oli onneton, kuten kaikilla muillakin. Ainoa turvallinen juoksutuspaikka oli maneesi. Surkea talvi hidasti kuntoutumista, kun juoksemaan ei päästy niin usein kuin olisi toivottu. Keväällä huono tuuri tuli taas vierailemaan ja muisti meitä tällä kertaa ojentajalihaksen revähdyksellä. Se tapahtui kaatuessa. Siitä lähdimme kuntoutumaan laserin, kipulääkkeen ja yhdeksän viikon kiinniolon turvin. Reippaampi remmiliikunta aloitettiin kuitenkin tällä kertaa jo reilun viikon kuluttua revähdyksestä. Loppua kohden liikuntaa lisättiin. Olli kävi tytön kanssa hölkkälenkeillä pari kolme kertaa viikossa. Lopulta aloitimme varovasti juoksutukset, ensin lyhyissä pätkissä ihmiseltä ihmiselle, sitten vapaammin. Pitkät sairaslomat näkyvät tytön tavassa juosta. Se ei ole oppinut lukemaan maastoa ja juoksee aina kuin olisi kuolematon. Jouduimme toteamaan, että sitä ei voi juoksuttaa muualla kuin erittäin tasaisella alustalla, jos haluaa välttää loukkaamiset. Kun tytön kunto koheni vähitellen ja keho näytti kestävän vapaana juoksentelun, päätin heinäkuun loppupuolella tuoda sen radalle. Kävimme kerran viikossa ottamassa ihmiseltä ihmiselle pätkiä suoralla ja kaarteessa. Elämä alkoi taas maistua hyvälle ja tyttö
JUTTA VENHOLA Viimein radalla vieheen perässä. Aivan kuin Nami hymyilisi. Juoksun päätteeksi seurasi onnellinen hetki Ollin kanssa. nautti juoksemisesta! Liian leppoisaksi elämä ei kuitenkaan muuttunut, kun eräänä elokuisena sunnuntaina tapahtunut pupujahti aiheutti sydämentykytyksiä niin omistajalle kuin koirallekin. Jahdin suurimmat vahingot olivat onneksi vain revenneet jarrunappulat ja pari vekkiä varpaissa. Junior Derbyn ja GP:n finaalipäivänä 5.9.2015 Nami pääsi kokeilemaan vihdoin koneviehettä etusuoran verran. Lähes 1,5 vuotta kestänyt projekti oli johtanut tilanteeseen, johon en uskonut ikinä tämän koiran kanssa pääseväni. Matka on ollut pitkä ja se jatkuu vielä. Jokainen etappi on tuntunut voitolta. Ilman harrastajakavereiden tukea ja neuvoja, olisi matkamme tyssännyt jo aikaa sitten. Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen kaikille avuliaille ja ihanille ihmisille, jotka ovat auttaneet meitä tässä välillä niin toivottomassa projektissa. Olen myös kiitollinen Namille, joka on jaksanut viikosta ja kuukaudesta toiseen hymyillä minulle joka aamu huolimatta siitä, että sen elämä on aika ajoin ollut kovin tylsää ja yksitoikkoista. 30 Vastoinkäymisten voittaminen yhdessä lähentää aivan uskomattomalla tavalla. Ja - huolimatta siitä, että Nami söi tänään kihlajaiskuvamme on siitä tullut minulle äärettömän rakas! Iida Nikkilä JUTTA VENHOLA
jatkoa sivulta 5... Vieheleikkejä on kyllä leikitty ja viettiä näyttää löytyvän. Aika näyttää mitä tästä koirasta tulee. Näyttelyt kuuluvat myös harrastuksiin koirien kanssa. Mistä kuulit ensimmäiseksi tästä Joka Mustin Kiihdytyskisasta? Ja mitä pidät kyseisestä tapahtumasta? Facebookista seuraan ryhmiä, joissa ilmoitetaan järjestettävistä juoksukisoista. Tykkäsin kyseisestä tapahtumasta hyvin paljon. Yleisesti ottaen nämä epäviralliset juoksukisat ovat todella kivoja tapahtumia, tunnelma on rentoa ja hommat sujuu hyvin. Kiitokset kaikille, jotka ovat niitä järjestämässä. Viimeksi Kisat juostiin Turussa, minkälainen kisapäivä se teille oli ja miten valmistauduit tapahtumaan koiriesi kanssa? Kisapäivä oli menestyksellinen ja siitä jäi hyvä fiilis. Tuttuja oli myös paikalla ja saatiin kasattua joukkuekin. Olen kilpailuhenkinen, joten aina lähdetään tietenkin voittamaan. Voittoa ei kyllä tällä kertaa tullut, mutta hopeasija on myös oikein hyvä. Juostava matka on sen verran lyhyt, 80 metriä, ettei se suurempia valmistautumisia vaadi. Ylläpidän hyvää peruskuntoa koirillani liikkumalla niiden kanssa säännöllisesti. Ennen juoksusuoritusta kävelytän koiraa, jotta lihakset vetreytyvät pikaiseen spurttiin. Pinkillä käytän Back On Track -verkkoloimea ennen ja jälkeen juoksusuorituksen. Kuumina kesäpäivinä huolehdin koirien nesteytyksestä FitDog:in tuotteilla. Mitä mieltä olit joukkuekisasta jossa voi samalla osallistua yksilökilpailuun? 31 Reetan (vas.) koira juoksi hopeajoukkueessa. (Kuva: Taru Lehtonen) Tämä oli hyvä juttu ja toivottavasti näin on myös ensi kerralla. Tykkäsin siitä, kun joukkueen sai muodostaa vapaasti erirotuisista koirista. Näin ollen meidän joukkueessa mukana ollut venäjäntoy pääsi palkintopallille ja sai mitalin, vaikkei yksilöaika tällä kertaa sijoituksille asti riittänytkään. Terveiset kilpatovereille ja niille jotka eivät ole tätä vielä kokeilleet? Itse olen totaalisesti hurahtanut koirien juoksukisoihin, tarkoitan niin näitä epävirallisia Joka Mustin Kiihdytyskisoja kuin virallisia vinttikoirien juoksukisoja. Adrenaliini virtaa ja se on niin hienoa katsoa, kun koira toteuttaa itseään oli se rodultaan mikä hyvänsä. Kaikki vaan mukaan kokeilemaan seuraaviin kisoihin kuinka lujaa se oma Musti voisi vieheen perässä pinkoa! Reettaa jututti: Petri Seppälä